Page 1

Pk-yrityksen ympäristÜvastuut: Tunnista, varaudu ja hanki kilpailuetua!


Helsingin seudun kauppakamari Pk-yrityksen ympäristövastuut -hanke Kirjoittajat: Janne Koivisto, Päivittäistavarakauppa ry Pauliina Upla, Thomas Andersson ja Lauri Larvus, Ecobio Oy Ulkoasu ja taitto: Marianne Holm, Helsingin seudun kauppakamari Paino: Savion Kirjapaino Oy, Kerava ISBN 978-952-246-282-4


Alkusanat Tämä opas on laadittu osana Helsingin seudun kauppakamarin toteuttamaa Pk-yrityksen ympäristövastuut -hanketta, jonka rahoittajina ovat toimineet Euroopan aluekehitysrahasto sekä Uudenmaan ELY-keskus. Ympäristöasioiden painoarvo liiketoiminnassa korostuu lähitulevaisuudessa entisestään ja ympäristövastuiden hallinta on yrityksille yhä merkittävämpi kilpailutekijä yrityksen koosta ja toimialasta riippumatta. Ympäristölainsäädännön laaja ja nopeasti muuttuva kenttä asettaa omat haasteensa lakisääteisten vaatimusten seuraamiselle ja toteuttamiselle omassa toiminnassa. Ympäristövastuut käsitteenä pitävät sisällään sekä oikeudellisia että vapaaehtoisia vastuita, joihin liittyvissä kysymyksissä pk-yritykset tarvitsevat usein tukea. Hankkeen tavoitteena on ollut ympäristövastuullisuuden vakiinnuttaminen osaksi pk-yritysten jokapäiväistä liiketoimintaa. Yritysten tietoisuutta on pyritty lisäämään lakisääteisistä velvoitteista, saatavilla olevista palveluista sekä eri toimenpiteiden hyödyistä ja mahdollisuuksista. Vuoropuhelua yritysten ja viranomaisten välillä on kehitetty. Helsingin seudun kauppakamarissa toimii ympäristöasioiden koordinaatioryhmä. Kyseessä on ensimmäinen ryhmän toiminnan aikaansaama konkreettinen hanke ja projektin avulla luotuja hyviä käytäntöjä tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Lakisääteiset velvoitteet ympäristövastuiden hallinnassa -osion kirjoittaja OTK, Ins (amk) Janne Koivisto on toiminut useita vuosia asiantuntijatehtävissä ympäristöasioiden parissa sekä Helsingin seudun kauppakamarissa että ympäristökonsultointialan yrittäjänä. Tällä hetkellä Koivisto toimii lakimiehenä Päivittäistavarakauppa ry:ssä. Vapaaehtoiset toimet ympäristövastuiden hallinnassa -osion on laatinut toimeksiantona Insinööritoimisto Ecobio Oy. Kirjoittajina ovat toimineet MMM Pauliina Upla, DI Thomas Andersson ja MMM Lauri Larvus.

Helsingissä 1.10.2013

Saija Äikäs johtaja


Janne Koivisto, Päivittäistavarakauppa ry

Lyhenteet�������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������� 6 Johdanto OSA 1:������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������� 7 LAKISÄÄTEISET VELVOITTEET YMPÄRISTÖVASTUIDEN HALLINNASSA -osioon 1. YMPÄRISTÖHALLINTO SUOMESSA............................................................................................................... 9 2. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI���������������������������������������������������������������������������������������������������� 11 2.1. YVA-sääntelystä���������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������� 11 2.2. YVA-lain soveltamisala�������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������� 11 2.2.1. Hankeluettelo������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������� 11 2.2.2. YVA:n soveltaminen yksittäistapauksissa......................................................................................14 2.3. Arviointimenettely..............................................................................................................................................14 2.4. Arviointitulosten huomioon ottaminen.....................................................................................................17 3. KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT.............................................................................18 3.1. Ympäristölupa........................................................................................................................................................18 3.1.1. Yleistä ympäristönsuojelulaista...........................................................................................................18 3.1.2. Ympäristöluvan tarve..............................................................................................................................18 3.1.3. Poikkeukset luvanvaraisuudesta........................................................................................................19 3.1.4. Lupaviranomaiset.....................................................................................................................................20 3.1.5. Ympäristöluvan hakeminen.................................................................................................................21 Yhteiskäsittelytilanteet................................................................................................................................22 3.1.6. Käsittelyvaiheet ja muutoksenhaku.................................................................................................23 3.1.7. Lupaharkinta...............................................................................................................................................24 3.1.8. Lupamääräykset........................................................................................................................................25 3.1.9. Ilmoituksenvarainen toiminta.............................................................................................................25 3.2. Rakennus- ja toimenpideluvat........................................................................................................................26 3.2.1. Luvanvaraisuus..........................................................................................................................................26 3.2.2. Lupamenettely.........................................................................................................................................27 3.2.3. Lupaharkinta..............................................................................................................................................28 3.2.4. Poikkeamismenettely.............................................................................................................................28 3.3. Vesilain lupajärjestelmä.....................................................................................................................................29 3.4. Jätelain mukaiset menettelyt..........................................................................................................................29 3.5. Maa-aineslupa.......................................................................................................................................................30 3.6. Luonnonsuojelulain lupamenettelyt...........................................................................................................31 3.7. Kemikaalien ennakkohyväksyminen............................................................................................................32 3.8. Teollisuuskemikaalien luvan- ja ilmoituksenvaraisuus.........................................................................32 3.9. Terveydensuojelulain ilmoitusvelvollisuus................................................................................................32 4. VASTUU YMPÄRISTÖN PILAANTUMISESTA...........................................................................................33 4.1. Yleistä........................................................................................................................................................................33 4.2. Julkisoikeudellinen puhdistamisvastuu.....................................................................................................33 4.2.1. Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisvelvollisuus.......................................33 Puhdistamisvastuun laajuus......................................................................................................................34 Menettely pilaantumistapauksissa.........................................................................................................35 4.2.2. Vesistöjen pilaantumisesta aiheutuneet vahingot....................................................................35 4.2.3. Muun lainsäädännön puhdistamisvastuut...................................................................................36 Jätelain roskaamiskielto ja puhdistamisvelvollisuus.......................................................................36 Kemikaalilainsäädännön puhdistamisvastuusäännökset.............................................................36

| 5

OSA 1

SISÄLLYSLUETTELO – LAKISÄÄTEISET VELVOITTEET YMPÄRISTÖVASTUIDEN HALLINNASSA


4.3. Vanhat pilaantumistapaukset.........................................................................................................................36 Jätehuoltolain roskaamiskielto.................................................................................................................37 Jätehuollon järjestämisvelvollisuuteen perustuva vastuu............................................................38 Pohjaveden pilaamiskielto ennen ympäristönsuojelulakia..........................................................38 4.4. Vahingonkorvausvastuu...................................................................................................................................39 4.4.1. Ympäristövahinkolaki.............................................................................................................................39 Korvausvelvolliset ja korvattavat vahingot.........................................................................................40 Pakollinen ympäristövahinkovakuutus.................................................................................................40 Korvaussäännösten soveltaminen vanhoihin vahinkoihin...........................................................41 Muu vahingonkorvauslainsäädäntö......................................................................................................42 4.4.2. Ympäristövahinkojen korjaaminen..................................................................................................42 Korjaavat toimenpiteet................................................................................................................................43 Kustannusvastuu............................................................................................................................................44 4.5. Rikosoikeudellinen vastuu................................................................................................................................44 Ympäristön turmelemisrikokset..............................................................................................................45 Luonnonsuojelu- ja rakennussuojelurikokset....................................................................................46 Luonnonvararikokset...................................................................................................................................46 5. LUKEMISTO..............................................................................................................................................................47

Lyhenteet AVI BAT CLP ELY-keskus EU EUT JHL KHO KKO KML KTT LSA LSL MAL MRA MRL NaapL REACH RL SosTMA SYKE TSL Tukes VL VNA YM YMA VahL YSA YSL YVA YVAA YVAL YVL YVVL

aluehallintovirasto Best Available Technology; paras käyttökelpoinen tekniikka Classification, Labelling and Packaging of substances and mixtures elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan unioni Euroopan unionin tuomioistuin jätehuoltolaki (673/1978) korkein hallinto-oikeus korkein oikeus kiinteistönmuodostamislaki (554/1995) käyttöturvallisuustiedote luonnonsuojeluasetus (160/1997) luonnonsuojelulaki (1096/1996) maa-aineslaki (555/1981) maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) Registration, Evaluation, Authorization and Restriction of Chemicals rikoslaki (39/1889) sosiaali- ja terveysministeriön asetus Suomen Ympäristökeskus terveydensuojelulaki (763/1994) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto vesilaki (587/2011) valtioneuvoston asetus ympäristöministeriö ympäristöministeriön asetus vahingonkorvauslaki (412/1974) ympäristönsuojeluasetus (169/2000) ympäristönsuojelulaki (86/2000) ympäristövaikutusten arviointi asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) laki ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994) laki ympäristövahinkovakuutuksesta (81/1998)

| 6


Johdanto OSA 1:

LAKISÄÄTEISET VELVOITTEET YMPÄRISTÖVASTUIDEN HALLINNASSA -osioon

Y

mpäristölainsäädäntö

on monialainen ja nopeasti muuttava kokonaisuus. Lakisääteiset velvoitteet ympäristövastuiden hallinnassa -osiossa käsitellään ympäristölainsäädännön keskeisimpiä lupavastuita ja velvoitteita erityisesti pk-yritysten näkökulmasta. Teksti on laadittu siten, että se tarjoaa yrityksen ympäristöasioista vastaaville tiiviin ja ajantasaisen kuvauksen yrityksiin vaikuttavasta ympäristösääntelystä. Tekstissä on erilaisten ympäristöllisten lupamenettelyiden lisäksi käsitelty valtion ympäristöhallintoa, YVA-menettelyä sekä erityisesti ympäristön pilaantumista koskevia vastuukysymyksiä. Kunkin asiakokonaisuuden yhteydessä on lisäksi tuotu esiin asiasta vastaavat toimivaltaiset lupa- ja valvontaviranomaiset. Lakisääteiset velvoitteet ympäristövastuiden hallinnassa -osion kirjoittaja OTK, Ins (amk) Janne Koivisto on toiminut useita vuosia asiantuntijatehtävissä ympäristöasioiden parissa sekä Helsingin seudun kauppakamarissa että ympäristökonsultointialan yrittäjänä. Tällä hetkellä Koivisto toimii lakimiehenä Päivittäistavarakauppa ry:ssä.

| 7


Valtion aluehallinto uudistui vuoden 2010 alusta. Suomessa toimii nykyisellään kuusi aluehallintovirastoa (AVI) ja 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta (ELY-keskus). Uudistuksella oli vaikutuksensa myös valtion ympäristöhallintoon. Tiivistäen todettuna entisten alueellisten ympäristökeskusten ohjausja valvontatehtävät siirtyivät ELY-keskuksille ja alueellisten ympäristökeskusten ympäristölupatehtävät sekä ympäristölupavirastojen tehtävät aluehallintovirastoille.

ryhmien asunto-olojen parantamista sekä valvoo ja ohjaa yleishyödyllisiä asuntoyhteisöjä. Se myös ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä ja huolehtii asuntojen lainakantaan liittyvistä riskeistä yhdessä Valtiokonttorin kanssa. Lisäksi ARA edistää asunto-oloja koskevaa kehittämistoimintaa ja tutkimusta sekä välittää tietoa asuntomarkkinoista ja ylläpitää alan tietopalveluita. Suomen ympäristökeskus (SYKE) on ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskus,

Ympäristöministeriö

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA)

Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Aluehallintovirastot (AVI)

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY)

Metsähallitus (MH)

Kuva 1. Ympäristöhallinnon esittely. joka huolehtii myös eräistä valtakunnallisista viranomaistehtävistä. SYKE kokoaa, muokkaa ja välittää ympäristötietoa ja huolehtii EUlainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten edellyttämistä ympäristöalan raportointitehtävistä. SYKE hoitaa myös vesivarojen hoitoon ja käyttöön liittyviä tehtäviä. Lupa-asioista SYKE:lle kuuluvat muun muassa jätteiden kansainväliset siirrot. Aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueet käsittelevät ja ratkaisevat ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaiset lupa-asiat, vesilain mukaiset hallintopakkoasiat sekä pääosan vesien pilaantumisesta aiheutuvista korvausasioista. Ympäristöministeriö ohjaa aluehallintovirastojen toimintaa omalla toimialallaan. Ympäristölupavastuualue on neljässä aluehallintovirastossa: Etelä-Suomen, Itä-Suomen, Länsi- ja Sisä-Suomen sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa. Pääkaupunkiseutu kuuluu Etelä-Suomen AVI:n alueeseen. Aluehallintovirastojen yleishallinnollinen ohjaus kuuluu valtiovarainministeriölle. Ympäristönsuojelulain mukaisia ympä-

Ympäristöministeriön hallinnonalalle kuuluvat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE). Ympäristöministeriö ohjaa aluehallintovirastojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintaa omalla toimialallaan. Lisäksi ympäristöministeriö ohjaa Metsähallitusta luonnonsuojeluasioissa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yleishallinnollinen ohjaus kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle ja aluehallintovirastojen valtiovarainministeriölle. Ympäristöministeriö vastaa valtakunnallisesta asunto- ja ympäristöpolitiikasta. Ministeriön toimiala kattaa ympäristönsuojelun, alueiden käytön, luonnonsuojelun, rakentamisen ja asumisen. Ministeriö vastaa lisäksi hallinnonalan strategisesta suunnittelusta ja ohjauksesta, lainsäädännön valmistelusta, toimintaja taloussuunnittelusta sekä kansainvälisestä yhteistyöstä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. ARA tukee lisäksi pieni- ja keskituloisten kotitalouksien ja erityis-

| 9

YMPÄRISTÖHALLINTO SUOMESSA

1. YMPÄRISTÖHALLINTO SUOMESSA


ristölupaviranomaisia ovat aluehallintovirastojen ohella edelleen kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset. Lupaviranomaisten toimivallasta säädetään lain 5 luvussa. Lähtökohtaisesti AVI ratkaisee asian, mikäli toiminnan ympäristövaikutukset voivat olla merkittäviä tai laajakantoisia. Muussa tapauksessa toimivalta kuuluu kunnan viranomaiselle. Alueellisesti toimivaltaa määrittää toiminnan sijoittuminen. Lupahakemuksen ratkaisee se toimivaltainen lupaviranomainen, jonka toimialueelle toiminta sijoitetaan. Muutoin kunnan viranomaisen toimivaltaan kuuluva asia ratkaistaan AVI:ssa, mikäli toiminta sijaitsee usean ympäristönsuojeluviranomaisen toimialueella. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueet huolehtivat ympäristöministeriön ohjauksessa alueillaan ympäristönsuojelusta, alueiden käytöstä, rakentamisen ohjauksesta, kulttuuriympäristön hoidosta, luonnon monimuotoisuuden suojelusta ja kestävästä käytöstä sekä ympäristön tilan seurannasta. Vastuualueet huolehtivat myös ympäristönsuojelu-

lain ja vesilain mukaisten lupien valvonnasta sekä ympäristönsuojelulain mukaisista hallintopakkoasioista. Lisäksi ne huolehtivat maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa vesivarojen käytöstä ja hoidosta. Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen tehtäviä hoidetaan 13 ELY-keskuksessa, joita ovat Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Hämeen, Pirkanmaan, KaakkoisSuomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, PohjoisKarjalan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin ELYkeskukset. Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa maamme kansallis- ja luonnonpuistoja, muita suojelukohteita sekä erämaa- ja virkistysalueita. Se vastaa alueiden hoidosta, käytöstä ja yleisöpalveluista sekä useiden uhanalaisten lajien, luontotyyppien ja kulttuuriperinnön valtakunnallisesta suojelusta ja seurannasta. Kunnilla on ympäristöhallinnossa keskeinen rooli paikallistasolla sekä lupaviranomaisina että ympäristönsuojelun valvojina. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää muun muassa ympäristölupia toimivaltaansa kuuluvissa asioissa.

| 10


2. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI 2.1. YVA-sääntelystä Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on menettely, jossa arvioidaan ympäristöön merkittävästi vaikuttavien hankkeiden ympäristövaikutuksia. Keskeisessä asemassa YVAmenettelyssä on kansalaisten, yhteisöjen ja muiden intressiryhmien kuuleminen. Kyse ei ole päätöksentekomenettelystä, vaan päätöksentekoa varten tarpeellisen tiedon tuottamisesta ja hankkimisesta. YVA:n piiriin kuuluvissa hankkeissa ei ympäristölupaa voida myöntää, ellei lupaviranomainen ole saanut käyttöönsä asianmukaisesti laadittua ympäristövaikutusten arviointiselostusta. YVA-menettely koskee siis merkittäviä hankkeita, mutta se saattaa tulla suoraankin sovellettavaksi pk-yrityksen toiminnoissa. YVA:n laatiminen vähintäänkin viivästyttää suurempien hankkeiden alkua ja täten vaikuttaa muun muassa alihankkijoiden töiden käynnistymiseen. Siksi pk-yritystenkin on syytä tuntea YVA-menettely keskeisiltä osiltaan. Seuraavassa käsitellään niin sanottua hankeYVA:ta, jossa on kyse yksittäisten merkittävien hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista. Hanke-YVA:ta koskee laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVAL, 468/1994) sekä lain nojalla säädetty YVA-asetus (YVAA, 713/2006).

2.2. YVA-lain soveltamisala Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin tai niiden muutoksiin, mikäli niistä saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. YVA-lakia sovelletaan hankkeisiin joko järjestelmällisesti tai tapauskohtaisesti. Järjestelmällisen soveltamisen piiriin kuuluvat YVAA 6 §:n hankeluettelossa mainitut hankkeet tai jo olemassa olevien hankkeiden muutokset. YVAasetuksen hankeluettelo on tyhjentävä. Vain luettelossa mainittuihin hankkeisiin tulee aina soveltaa YVA-menettelyä. YVAL:a voidaan soveltaa myös yksittäista-

pauksissa hankeluetteloon kuulumattomaan hankkeeseen. Tapauskohtainenkin arviointi voi koskea sekä uutta että olemassa olevaa hanketta. Lakia sovellettaan yksittäistapauksissa hankkeeseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, YVAA:n hankeluettelossa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on lisäksi otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. YVA-laki sisältää säännöksen kaavoituksen ja hankkeen arviointimenettelyn yhteensovittamisesta. Siinä lähtökohtana on tilanne, jossa kaava laaditaan YVA:ta edellyttävän hankkeen toteuttamiseksi. YVAL 5 §:n mukaan yhteysviranomaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liiton ja hankkeesta vastaavan on oltava riittävässä yhteistyössä hankkeen arviointimenettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamiseksi. Sääntelyllä pyritään välttämään päällekkäiset selvitykset ja kaksinkertainen työ.

2.2.1. Hankeluettelo Hankkeita, joihin järjestelmällisesti sovelletaan arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4.1 §:n nojalla, ovat: 1) eläinten pito: kanalat ja sikalat, joissa kasvatetaan yli a) 85 000 kananpoikaa tai 60 000 kanaa, b) 3 000 sikaa (paino yli 30 kg/sika) tai c) 900 emakkoa; 2) luonnonvarojen otto ja käsittely: a) metallimalmien tai muiden kaivoskivennäisten louhinta, rikastaminen ja käsittely, kun irrotettavan aineksen kokonaismäärä

| 11


vuodessa vähintään 5 000 tonnia;

on vähintään 550 000 tonnia vuodessa tai avokaivokset, joiden pinta-ala on yli 25 hehtaaria;

b) rautatehtaat, terästehtaat, sintraamot, rautalejeerinkien valmistuslaitokset tai pasutuslaitokset;

b) kiven, soran tai hiekan otto, kun louhintatai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa;

c) muita kuin rautametalleja jalostavat metallitehtaat tai pasutuslaitokset; 5) metsäteollisuus:

c) asbestin louhinta tai laitokset, jotka käsittelevät ja muuntavat asbestia tai asbestia sisältäviä tuotteita;

a) massatehtaat;

d) uraanin louhinta, rikastaminen ja käsittely lukuun ottamatta koelouhintaa, koerikastamista ja muuta vastaavaa käsittelyä; e) turvetuotanto, kun yhtenäiseksi katsottava tuotantopinta-ala on yli 150 hehtaaria;

6) kemianteollisuus ja mineraalituotteiden valmistus: a) raakaöljynjalostamot;

f) yli 200 hehtaarin laajuisen, yhtenäiseksi katsottavan alueen metsä-, suo- tai kosteikkoluonnon pysyväisluonteinen muuttaminen toteuttamalla uudisojituksia tai kuivattamalla ojittamattomia suo- ja kosteikkoalueita, poistamalla puusto pysyvästi tai uudistamalla alue Suomen luontaiseen lajistoon kuulumattomilla puulajeilla; g) raakaöljyn tai maakaasun kaupallinen tuotanto;

b) laitokset, jotka kaasuttavat tai nesteyttävät öljyliusketta, kivihiiltä tai turvetta vähintään 500 tonnia päivässä; c) tekokuituja valmistavat tehtaat; d) liuottimia tai liuottimia sisältäviä aineita käyttävät laitokset, joiden liuottimien käyttö on vähintään 1 000 tonnia vuodessa; e) vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) tarkoitettuja vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti valmistavat tehtaat;

3) vesistön rakentaminen ja säännöstely: a) patoturvallisuuslain (413/1984) 9 §:n 2 momentissa tarkoitetut padot; b) tekoaltaat, kun padottu tai varastoitu uusi vesimäärä tai vesimäärän lisäys on yli 10 miljoonaa kuutiometriä; c) vesistön säännöstelyhankkeet, jos vesistön keskivirtaama on yli 20 kuutiometriä sekunnissa ja virtaama- tai vedenkorkeusolosuhteet muuttuvat olennaisesti lähtötilanteeseen nähden;

b) paperi- tai kartonkitehtaat, kun tuotantokapasiteetti on yli 200 tonnia päivässä;

f) mineraalivillaa tai sementtiä valmistavat tehtaat; 7) energian tuotanto: a) kattila- tai voimalaitokset, joiden suurin polttoaineteho on vähintään 300 megawattia;

4) metalliteollisuus:

b) ydinvoimalaitokset ja muut ydinreaktorit, mukaan lukien näiden laitosten tai reaktoreiden purkaminen tai käytöstä poistaminen, lukuun ottamatta halkeamis- ja hyötämiskelpoisten aineiden tuotantoon ja konversioon tarkoitettuja tutkimuslaitoksia, joiden suurin jatkuva lämpöteho ei ylitä yhtä kilowattia; ydinvoimalaitokset ja muut ydinreaktorit lakkaavat olemasta tällaisia laitoksia, kun kaikki ydinpolttoaine ja muut radioaktiivisesti saastuneet elementit on pysyvästi poistettu laitosalueelta;

a) valimot tai sulatot, joiden tuotanto on

c) laitokset, joissa jälleenkäsitellään säteily-

d) veden siirto vesistöalueelta toiselle siirrettävän vesimäärän ylittäessä 3 kuutiometriä sekunnissa; e) tulvasuojeluhankkeet, joiden hyötyala on vähintään 1 000 hehtaaria;

| 12


d) laitokset, jotka on suunniteltu

f) pääosin kauppamerenkulun käyttöön rakennettavat meriväylät, satamat, lastaus- tai purkulaiturit yli 1 350 tonnin aluksille;

o ydinpolttoaineen tuottamiseen ja isotooppirikastamiseen, o säteilytetyn ydinpolttoaineen tai runsasaktiivisen jätteen käsittelyyn,

g) yli 1 350 tonnin aluksille rakennettavat kanavat, alusliikenteen sisävesiväylät tai satamat;

o säteilytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen,

10) vesihuolto:

o ainoastaan radioaktiivisen jätteen loppusijoittamiseen tai o ainoastaan säteilytettyjen ydinpolttoaineiden tai radioaktiivisen jätteen varastoimiseen muualla kuin tuotantopaikassa (suunniteltu pidemmäksi ajaksi kuin 10 vuodeksi); 8) energian ja aineiden siirto sekä varastointi:

a) pohjaveden otto tai tekopohjaveden muodostaminen, jos sen vuotuinen määrä on vähintään 3 miljoonaa kuutiometriä; b) suuret raakavesi- tai jätevesitunnelit; c) yli 100 000 asukasvastineluvulle mitoitetut jätevesien käsittelylaitokset; 11) jätehuolto: a) ongelmajätteiden käsittelylaitokset, joihin ongelmajätteitä otetaan poltettaviksi, käsiteltäviksi fysikaalis-kemiallisesti tai sijoitettaviksi kaatopaikalle, sekä sellaiset biologiset käsittelylaitokset, jotka on mitoitettu vähintään 5 000 tonnin vuotuiselle ongelmajätemäärälle;

a) öljyn tai muiden nesteiden kuin veden ja jäteveden kaukokuljettamiseen tarkoitetut runkoputket; b) kaasuputket, joiden halkaisija on yli DN 800 millimetriä ja pituus yli 40 kilometriä; c) vähintään 220 kilovoltin maanpäälliset voimajohdot, joiden pituus on yli 15 kilometriä; d) öljyn, petrokemian tuotteiden tai kemiallisten tuotteiden varastot, joissa näiden aineiden varastosäiliöiden tilavuus on yhteensä vähintään 50 000 kuutiometriä; 9) liikenne:

b) muiden jätteiden kuin ongelmajätteiden polttolaitokset tai fysikaalis-kemialliset käsittelylaitokset, joiden mitoitus on enemmän kuin 100 tonnia jätettä vuorokaudessa, sekä biologiset käsittelylaitokset, jotka on mitoitettu vähintään 20 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle; c) yhdyskuntajätteiden tai -lietteiden kaatopaikat, jotka on mitoitettu vähintään 20 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle;

a) moottoriteiden tai moottoriliikenneteiden rakentaminen;

d) muiden kuin a tai c alakohdassa tarkoitettujen jätteiden kaatopaikat, jotka on mitoitettu vähintään 50 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle;

b) neli- tai useampikaistaisen, vähintään 10 kilometrin pituisen yhtäjaksoisen uuden tien rakentaminen; c) tien uudelleenlinjaus tai leventäminen siten, että näin muodostuvan yhtäjaksoisen neli- tai useampikaistaisen tieosan pituudeksi tulee vähintään 10 kilometriä;

12) 1–11 kohdassa tarkoitettuja hankkeita kooltaan vastaavat hankkeiden muutokset.

d) kaukoliikenteen rautateiden rakentaminen;

| 13

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

e) lentokenttien rakentaminen, kun pääkiitorata on vähintään 2 100 metriä pitkä;

tettyä ydinpolttoainetta;


2.2.2. YVA:n soveltaminen yksittäistapauksissa

c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus;

Harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen on tarkasteltava erityisesti:

e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus.

d) vaikutuksen todennäköisyys;

1) hankkeen ominaisuuksia, kuten a) hankkeen koko; b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa; c) luonnonvarojen käyttö; d) jätteiden muodostuminen; e) pilaantuminen ja muut haitat; f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat; 2) hankkeen sijaintia, kuten

1. jos vaikutukset on selvitetty muun lain mukaisessa menettelyssä tässä laissa edellytetyllä tavalla

a) nykyinen maankäyttö; b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky;

2. ja selvityksistä on kuultu kaikkia niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjä ja säätiöitä, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea.

c) luonnon sietokyky ottaen erityisesti huomioon o kosteikot, o rannikkoalueet,

Yhteysviranomainen arvioi tarvittaessa muun lain mukaisesti tehtyjen selvitysten ja kuulemisten riittävyyden ennen hankkeen toteuttamista koskevan lupa- tai muun siihen rinnastettavan päätöksen tekemistä.

o vuoristo- ja metsäalueet, o luonnon- ja maisemansuojelualueet, o lain nojalla luokitellut tai suojellut alueet, o alueet, joilla yhteisön lainsäädännössä vahvistetut ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot on jo ylitetty, o tiheään asutut alueet sekä o historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet; 3) vaikutusten luonnetta, kuten a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä; b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus;

Päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta tekee YVAL:n yhteysviranomaisena toimiva ELY-keskus neuvoteltuaan asiasta ensin asianomaisten viranomaisten kanssa. Näitä ovat muun muassa ne viranomaiset, jotka käsittelevät hanketta viranomais- tai asiantuntijaasemansa perusteella. Hankkeesta vastaavalle toimijalle tulee myös varata tilaisuus tulla kuulluksi. Hanke voi tulla arvioitavaksi ELY-keskuksen aloitteesta. Myös kansalaiset tai kansalaisjärjestöt voivat tehdä arviointimenettelyn soveltamista koskevan esityksen. Arviointimenettelyä ei sovelleta tapauskohtaisen menettelyn piiriin kuuluvaan hankkeeseen tai toteutetun hankkeen muutokseen,

2.3. Arviointimenettely Vastuu ympäristövaikutusten selvittämisestä kuuluu hankkeesta vastaavalle, eli käytännössä useimmiten toiminnanharjoittajalle. Menettely alkaa sillä, että hankkeesta vastaava laatii arviointiohjelman ja toimittaa sen ELYkeskukselle. Arviointiohjelmalla tarkoitetaan hankkeesta vastaavan laatimaa suunnitelmaa tarvittavista selvityksistä sekä arviointimenettelyn järjestämisestä. Päätöksen menettelyn aloittamisesta tekee hankkeesta vastaava itse. Arviointiohjelma tulisi toimittaa yhteysvi-

| 14


1. tiedot hankkeesta, sen tarkoituksesta, suunnitteluvaiheesta, sijainnista, maankäyttötarpeesta ja hankkeen liittymisestä muihin hankkeisiin sekä hankkeesta vastaavasta;

ja ELY:n siitä antaman lausunnon perusteella hankkeesta vastaava selvittää hankkeen ympäristövaikutukset. Arvioinnin tulokset esitetään arviointiselostuksessa. YVAA 10 §:n mukaan arviointiselostuksessa on esitettävä tarpeellisessa määrin: 1. arviointiohjelmassa esitetyt tiedot tarkistettuina;

2. hankkeen vaihtoehdot, joista yhtenä vaihtoehtona on hankkeen toteuttamatta jättäminen (ns. nollavaihtoehto), jollei tällainen vaihtoehto erityisestä syystä ole tarpeeton;

2. selvitys hankkeen ja sen vaihtoehtojen suhteesta maankäyttösuunnitelmiin sekä hankkeen kannalta olennaisiin luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskeviin suunnitelmiin ja ohjelmiin;

3. tiedot hankkeen toteuttamisen edellyttämistä suunnitelmista, luvista ja niihin rinnastettavista päätöksistä; 4. kuvaus ympäristöstä, tiedot ympäristövaikutuksia koskevista laadituista ja suunnitelluista selvityksistä sekä aineiston hankinnassa ja arvioinnissa käytettävistä menetelmistä ja niihin liittyvistä oletuksista; 5. ehdotus tarkasteltavan vaikutusalueen rajauksesta;

3. hankkeen keskeiset ominaisuudet ja tekniset ratkaisut, kuvaus toiminnasta, kuten tuotteista, tuotantomääristä, raaka-aineista, liikenteestä, materiaaleista, ja arvio jätteiden ja päästöjen laadusta ja määristä ottaen huomioon hankkeen suunnittelu-, rakentamis- ja käyttövaiheet mahdollinen purkaminen mukaan lukien; 4. arvioinnissa käytetty keskeinen aineisto;

6. suunnitelma arviointimenettelyn ja siihen liittyvän osallistumisen järjestämisestä; sekä 7. arvio hankkeen suunnittelu- ja toteuttamisaikataulusta sekä arvio selvitysten ja arviointiselostuksen valmistumisajankohdasta. Yhteysviranomaisen on arviointiohjelman saatuaan viipymättä huolehdittava arviointiohjelman tiedottamisesta hankkeen vaikutusalueella, mikä käytännössä tapahtuu kuuluttamalla hankkeesta kuntien ilmoitustauluilla ja sanomalehdissä. Tiedottamisella pyritään siihen, että ne, joiden etuihin hanke saattaa vaikuttaa, saavat lausua siitä mielipiteensä. Yhteysviranomaisen tulee pyytää arviointiohjelmasta lausunnot hankkeen vaikutusalueen kunnilta sekä ohjelman kannalta keskeisiltä viranomaisilta. Yhteysviranomainen antaa myös itse lausunnon ohjelmasta hankkeesta vastaavalle viimeistään kahden kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun ajan umpeuduttua. Lausunnossaan yhteysviranomainen ottaa kantaa muun muassa siihen, miltä osin arviointiohjelmaa on tarkastettava. Arviointiohjelman

5. selvitys ympäristöstä sekä arvio hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista, käytettyjen tietojen mahdollisista puutteista ja keskeisistä epävarmuustekijöistä, mukaan lukien arvio mahdollisista ympäristöonnettomuuksista ja niiden seurauksista; 6. selvitys hankkeen ja sen vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuudesta; 7. ehdotus toimiksi, joilla ehkäistään ja rajoitetaan haitallisia ympäristövaikutuksia; 8. hankkeen vaihtoehtojen vertailu; 9. ehdotus seurantaohjelmaksi; 10. selvitys arviointimenettelyn vaiheista osallistumismenettelyineen; 11. selvitys siitä, miten yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta on otettu huomioon; sekä 12. yleistajuinen ja havainnollinen yhteenveto 1–11 kohdassa esitetyistä tiedoista.

| 15

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

ranomaisena toimivalle ELY-keskukselle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Arviointiohjelman sisällöstä säädetään YVAA 9 §:ssä. Arviointiohjelmassa on esitettävä:


Arviointiselostus toimitetaan yhteysviranomaiselle ja se liitetään muiden lakien mukaisiin lupahakemuksiin, kuten YSL:n mukaiseen ympäristölupahakemukseen. Myös arviointiselostuksesta on tiedotettava vastaavasti kuin arviointiohjelmasta. ELY-keskus vastaa selostuksesta kuuluttamisesta ja pyytää lausunnot vaikutusalueen kunnilta sekä ainakin niiltä viranomaisilta, jotka ovat antaneet lausuntonsa arviointiohjelmasta. Yhteysviranomaisen tulee itse antaa lausuntonsa viimeistään kuukauden kuluttua

lausuntojen ja mielipiteiden antamisen määräajan umpeuduttua. Lausunnossaan viranomainen esittää yhteenvedon selostuksesta esitetyistä mielipiteistä ja siitä annetuista lausunnoista sekä esittää oman arvionsa arviointimenettelyn ja -selostuksen riittävyydestä ja laadusta. Arviointimenettely päättyy, kun yhteysviranomainen toimittaa antamansa lausunnon sekä muut arviointiselostuksesta annetut lausunnot ja mielipiteet yhteenvetoineen hankkeesta vastaavalle. Lausunto toimitetaan tiedoksi myös hanketta käsitteleville viranomaisille sekä hankkeen vaikutusalueen kunnille.

Kuulutus ohjelman vireilläolosta (14 päivää)

Mielipiteet ja lausunnot (30–60 päivää)

Viranomaisen lausunto arviointiohjelmasta (1 kk)

Arviointiselostus

Kuulutus arviointiselostuksen vireilläolosta (14 päivää)

Mielipiteet ja lausunnot (30–60 päivää)

Viranomaisen lausunto arviointiselostuksesta (2 kk)

YVA päättyy

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Kuva 2. YVA-menettelyn kulku ja menettelyvaiheiden määräajat.

| 16


YVAL 13 §:n nojalla viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen tai tehdä muuta siihen rinnastettavaa päätöstä ennen kuin se on saanut käyttöönsä arviointiselostuksen ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon. Hanketta koskevasta lupapäätöksestä tai siihen rinnastettavasta muusta päätöksestä on käytävä ilmi, miten arviointiselostus ja siitä annettu yhteysviranomaisen lausunto on otettu huomioon. Lupaviranomaisen on tutkittava, edellyttääkö hanke ympäristövaikutusten arviointia. Viranomainen ei voi ratkaista asiaa ennen arvioinnin toteuttamista, mikäli hanke edel-

lyttää YVA:ta. Vaikka YVAL edellyttääkin arviointitulosten huomioon ottamista lupaharkinnassa, se ei muuta lupaharkinnan perusteita. YVA-laki ei siis muuta hankkeen luvan myöntämisedellytyksiä, vaan arviointimenettelyssä tuotettua tietoa sovelletaan kunkin lain asettamissa rajoissa. Toisin sanoen arviointitulokset eivät sellaisenaan ratkaise sitä, voidaanko lupaa myöntää tietylle toiminnolle. ELY-keskuksella on valitusoikeus hanketta koskevasta luparatkaisusta suoraan YVA-lain nojalla. ELY-keskus voi valittaa, jos ympäristövaikutusten arviointia ei ole suoritettu tai se on suoritettu olennaisilta osin puutteellisesti. Muiden tahojen valitusoikeus riippuu erityislaeissa valitusoikeutta koskevista säännöksistä.

| 17

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

2.4. Arviointitulosten huomioon ottaminen


3. KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT 3.1. Ympäristölupa 3.1.1. Yleistä ympäristönsuojelulaista Tärkein ympäristöllisiä lupamenettelyjä sääntelevä laki Suomessa on ympäristönsuojelulaki (YSL, 86/2000). Se on ympäristön pilaantumisen torjuntaa koskeva yleislaki, ja sitä sovelletaan toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Soveltamisalan kannalta keskeinen onkin ympäristön pilaantumisen määritelmä. Ympäristön pilaantumisella tarkoitetaan YSL 3.1 §:n 1 kohdan mukaan ”sellaista ihmisen toiminnasta johtuvaa aineen, energian, melun, tärinän, säteilyn, valon, lämmön tai hajun päästämistä tai jättämistä ympäristöön, jonka seurauksena aiheutuu joko yksin tai yhdessä muiden päästöjen kanssa: a) terveyshaittaa; b) haittaa luonnolle ja sen toiminnoille; c) luonnonvarojen käyttämisen estymistä tai melkoista vaikeutumista; d) ympäristön yleisen viihtyisyyden tai erityisten kulttuuriarvojen vähentymistä;

juntavelvollisuus. Jos toiminnasta aiheutuu tai uhkaa välittömästi aiheutua ympäristön pilaantumista, toiminnanharjoittajan on viipymättä ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin pilaantumisen ehkäisemiseksi tai jos pilaantumista on jo aiheutunut, sen rajoittamiseksi mahdollisimman vähäiseksi. YSL sisältää myös kolme lähtökohtaisesti ehdotonta pilaamiskieltoa, joista ei voida poiketa edes ympäristöluvalla. Nämä kiellot ovat maaperän pilaamiskielto, pohjaveden pilaamiskielto sekä merta koskevat erityiset kiellot, joissa kielletään muun muassa jätteiden upottaminen Suomen aluevesille. Lupaviranomaisen tulee lupamenettelyssä aina varmistaa, ettei luvan mukainen toiminta aiheuta edellä mainittujen kieltojen vastaisia seuraamuksia.

3.1.2. Ympäristöluvan tarve Ympäristöluvalla tarkoitetaan ympäristönsuojelulain nojalla myönnettyä lupaa. Lupamenettelyssä ratkaistaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan sallittavuus sekä sen harjoittamisen edellytykset. Ympäristönsuojelulain 28 §:n mukaan ympäristölupa tulee olla kaikella pilaantumisen vaaraa aiheuttavalla toiminnalla. Pykälän mukaan ympäristölupa on lisäksi oltava: 1. toimintaan, josta saattaa aiheutua vesistön pilaantumista eikä kyse ole vesilain mukaan luvanvaraisesta hankkeesta;

e) ympäristön yleiseen virkistyskäyttöön soveltuvuuden vähentymistä; f) vahinkoa tai haittaa omaisuudelle taikka sen käytölle; tai

2. jätevesien johtamiseen, josta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai vesilaissa tarkoitetun noron pilaantumista;

g) muu näihin rinnastettava yleisen tai yksityisen edun loukkaus”. Toiminnanharjoittajalla on selvilläolovelvollisuus toimintansa ympäristövaikutuksista, riskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Velvollisuus koskee toiminnanharjoittajia riippumatta siitä, kuuluuko toiminta YSL:n ennakkovalvonnan eli käytännössä lupamenettelyn piiriin. Toiminnanharjoittajalla on lisäksi yleinen pilaantumisen tor-

3. toimintaan, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetuissa laissa l. naapuruussuhdelaissa (NaapL, 26/1920) tarkoitettua kohtuutonta rasitusta; 4. jätteen laitos- tai ammattimaiseen hyödyntämiseen tai käsittelyyn; 5. öljyn ja kaasun etsintäporaukseen ja esiintymän hyväksikäyttöön sekä muuhun niihin

| 18


Myös luvan saaneen toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävään tai muuhun olennaiseen toiminnan muuttamiseen on oltava lupa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos muutos ei lisää ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia tai riskejä eikä lupaa toiminnan muutoksen vuoksi ole tarpeen tarkistaa. Yllä esitetystä luettelosta on syytä nostaa erikseen esille viittaus naapuruussuhdelakiin. Sen 17 §:n mukaan on kiellettyä käyttää kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista. Pykälässä tarkoitettua rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa huomioidaan muun muassa paikalliset olosuhteet ja rasituksen muu tavanomaisuus. Mikäli toiminta voi ennalta arvioiden aiheuttaa naapureille kohtuutonta rasitusta, on toiminnolle haettava ympäristölupa. Rasituksen kohtuuttomuus arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Toiminnasta aiheutuva terveyshaitta voi ympäristöluvan sijaan edellyttää terveydensuojelulain mukaisen ilmoituksen tekemistä. Luvanvaraisista toiminnoista säädetään tarkemmin ympäristönsuojeluasetuksen (YSA, 169/2000) 1.1 §:n hankeluettelossa. YSA:n hankeluettelo muodostaa luvanvaraisten toimintojen perusrungon. Toiminnalle on lisäksi haettava ympäristölupaa, jos toiminta sijoitetaan tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle ja toiminnasta voi aiheutua pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Tämän ohella tulee aina arvioida yllä esitettyä YSL 28 §:n viisikohtaista luetteloa, joka täydentää luvanvaraisten toimintojen piiriä.

3.1.3. Poikkeukset luvanvaraisuudesta Ympäristölupaa ei tarvita koeluontoiseen lyhytaikaiseen toimintaan. Tällaista voi olla YSL 30.3 §:n mukaan muun muassa teknisten parannusten kokeellinen käyttöönotto tai jät-

teen hyödyntämiskokeilu. Edellytyksenä on lisäksi, että kyse on määräaikaisesta ja lyhytaikaisesta toiminnasta. Luvanvaraisuudesta on vapautettu tiettyjen jätejakeiden laitos- ja ammattimainen hyödyntäminen tai käsittely. Lupaa ei YSL 30a.1 §:n nojalla tarvita, kun kysymyksessä on: 1. maa- ja metsätaloudessa syntyvän ympäristölle ja terveydelle haitattomista luonnonaineksista koostuvan jätteen käyttö maa- ja metsätaloudessa; 2. haitattomaksi käsitellyn jätevesilietteen, sakokaivolietteen tai kuivakäymäläjätteen taikka haitattoman tuhkan tai kuonan hyödyntäminen ja käyttö lannoitevalmistelain (539/2006) mukaisesti; 3. maa- ja metsätaloudessa syntyvän ympäristölle ja terveydelle haitattomista luonnonaineksista koostuvan kasviperäisen jätteen hyödyntäminen energiantuotannossa; tai 4. YSL 103a §:ssä tarkoitetussa luvan- tai ilmoituksenvaraisessa kaivostoiminnassa syntyvän pysyvän jätteen, pilaantumattoman maa-aineksen ja turvetuotannossa syntyvän kaivannaisjätteen sijoittaminen kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaisesti muuhun paikkaan kuin 103 b §:ssä tarkoitetulle suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavalle kaivannaisjätteen jätealueelle. YSL 30a.2 §:ssä tarkoitettuun, asetuksella ohjattuun toimintaan ei tarvita ympäristölupaa. Momentissa on kyse ei-ammattimaisesta jätteiden hyödyntämisestä tai muiden kuin ongelmajätteiden käsittelystä niiden syntypaikalla. Tällaisesta toiminnasta on kuitenkin ilmoitettava ELY-keskukselle hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista ympäristönsuojelun tietojärjestelmään rekisteröintiä varten. Ympäristölupaa ei YSL 30.1 §:n nojalla tarvita myöskään YSL 12.1 §:n 1–4 kohdissa tarkoitettuun toimintaan, mikäli kyseisestä toiminnasta on säädetty valtioneuvoston asetuksella. Näitä toimintoja ovat: 1. polttoaineteholtaan enintään 20 megawatin sähköä tai lämpöä tuottava laitos tai kattilalaitos sekä kaasua tai öljyä polttoaineena käyttävä polttoaineteholtaan alle 50 megawatin laitos tai kattilalaitos;

| 19

KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT

liittyvään toimintaan Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä.


2. asfalttiasema; 3. polttonesteiden jakeluasema; 4. toiminta, jossa käytetään haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Ympäristönsuojelulain nojalla onkin säädetty asetukset asfalttiasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista (VNA 846/2012), polttoaineteholtaan alle 50 megawatin energiantuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista (VNA 445/2010) ja nestemäisten polttoaineiden jakeluasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista (VNA 444/2010). Kyse on niin sanotusta normiohjauksesta. Asetuksilla määritetään niiden soveltamisalaan kuuluvien toimintojen vähimmäisvaatimukset, eikä toiminnoille tällöin tarvitse enää hakea ympäristölupaa. Toiminnanharjoittajan tulee kuitenkin tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 90 päivää ennen toiminnan aloittamista ympäristönsuojelun tietojärjestelmään rekisteröintiä varten. Ilmoituksen perusteella kunnan ympäristönsuojeluviranomainen rekisteröi toiminnan ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Kyse ei ole erillisestä hallintopäätöksestä. Viranomaisen tulee kuitenkin varmistaa, että kyseinen toiminta voidaan rekisteröidä, eikä kyse ole luvanvaraisesta toiminnasta. Arvioitaessa yllä esitettyjä poikkeuksia lupavelvollisuuteen tulee muistaa, että YSL 30.4 §:n nojalla lupa tarvitaan aina, mikäli 1. asetuksella on säädetty päästö mereen, vesiin tai yleiseen viemäriin luvanvaraiseksi; 2. toiminta on 28 §:n 2 momentin 1–3 tai 5 kohdassa tarkoitettua; 3. toiminta sijaitsee tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella; 4. toiminta todennäköisesti merkittävästi heikentää luonnonsuojelulain (1096/1996) 65 §:ssä tarkoitettuja Natura-alueen luonnonarvoja; 5. toiminta on osa luvanvaraista ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa.

Luettelon viimeisellä kohdalla tarkoitetaan tilannetta, jossa tietyn toiminnan osa jäisi luvanvaraiseksi, kun muu toiminnan osa vapautettaisiin luvanvaraisuudesta. Tällöin koko toiminta jää luvanvaraiseksi. Tiivistäen YSL 30.4 §:n luettelo tarkoittaa sitä, että vaikka tiettyjen toimialojen toiminnot vapautettaisiin yleisesti luvanvaraisuudesta, ne tarvitsevat edelleen ympäristöluvan, mikäli ne kuuluvat edellä mainitun säännöksen piiriin. Toisin sanoen vaikka toiminto olisi YSL 30.1 §:n nojalla vapautettu luvanvaraisuudesta, se voi silti olla luvanvarainen YSL 30.4 §:n nojalla. Ennen ympäristönsuojelulain voimaantuloa 1.3.2000 annettua lupaa tai päätöstä on noudatettava, eikä tällöin tarvitse hakea erikseen ympäristölupaa, ellei ympäristönsuojelulaissa toisin säädetä. Vanha lupa on voitu myöntää esimerkiksi jätelain, jätehuoltolain, vesilain, terveydensuojelulain tai naapuruussuhdelain nojalla. Mikäli luvan saanutta toimintaa kuitenkin muutetaan oleellisesti, on koko toimintaan haettava ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa.

3.1.4. Lupaviranomaiset Ympäristönsuojelulain mukaisia ympäristölupaviranomaisia ovat aluehallintovirastot (AVI) ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset. Kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ratkaisevat muut kuin aluehallintoviraston toimivaltaan kuuluvat asiat. Hanke kuuluu AVI:n toimivaltaan, mikäli 1. toiminnalla saattaa olla merkittäviä ympäristövaikutuksia tai asian ratkaiseminen aluehallintovirastossa on muuten perusteltua toiminnan laatu tai luonne huomioon ottaen; a. Tällaisia hankkeita voivat olla mm. YVAlain hankeluettelossa mainitut ja niihin rinnastettavat toiminnot. 2. toiminnan ympäristövaikutukset saattavat kohdistua huomattavassa määrin sijaintikuntaa laajemmalle alueelle; 3. toiminta edellyttää ympäristöluvan lisäksi lupaa vesilain 2–9 luvun nojalla tai

| 20


a. Käytännössä tällä tarkoitetaan tilanteita, joissa vesilain mukainen vesitaloushanketta koskeva vesilupa ja vesien pilaamista koskeva ympäristölupa tulevat ratkaistavaksi samanaikaisesti, jolloin ne on käsiteltävä ja ratkaistava samanaikaisesti. 4. toiminnasta saattaa aiheutua vesistön pilaantumista; 5. luvan tarve perustuu yksinomaan YSA:n liitteen 1 aineluetteloon, eli toiminta on luvanvaraista riippumatta aiheutuuko päästöstä tämän lain mukaista pilaantumista; a. Aineluettelossa on säädetty seuraavien aineiden päästöt vesiin tai yleiseen viemäriin luvanvaraiseksi; i. elohopea ja sen yhdisteet; ii. kadmium ja sen yhdisteet; iii. arseeni ja seleeni sekä niiden yhdisteet; iv. kromi, lyijy, nikkeli, tallium, uraani sekä niiden yhdisteet; v. orgaaniset halogeeniyhdisteet ja aineet, jotka vesiympäristössä voivat muodostaa sellaisia yhdisteitä; vi. orgaaniset tinayhdisteet ja ympäristölle vaaralliset orgaaniset fosforiyhdisteet; vii. syöpää aiheuttavat, perimää vaurioittavat tai lisääntymiselle vaaralliset yhdisteet; viii. antimoni, boori ja telluuri sekä niiden yhdisteet; ix. barium, beryllium, hopea, koboltti, kupari, molybdeeni, sinkki, tina, titaani ja vanadiini sekä niiden yhdisteet; x. syanidit ja fluoridit; xi. kasvinsuojeluaineet ja biosidivalmisteet sekä niiden johdannaiset; xii. mineraaliöljyt ja öljyperäiset hiilivedyt;

xiii. pysyvät hiilivedyt ja pysyvät ja kertyvät myrkylliset orgaaniset aineet; xiv. muut vesiympäristölle tai vesiympäristön kautta terveydelle tai ympäristölle vaaralliset tai haitalliset aineet sekä aineet ja seokset, jotka voivat haitata vesien käyttöä. 6. lupa on tarpeen pilaantuneiden maaainesten käsittelyyn. Jos useampaan toimintoon on haettava lupaa samanaikaisesti YSL 35.4 §:n nojalla johtuen toimintojen teknisestä tai toiminnallisesta yhteydestä, lupa-asian ratkaisee aluehallintovirasto. Lisäedellytyksenä AVI:n toimivallalle on, että vähintään yksi toiminnan lupa-asian ratkaisuista kuuluu sen toimivaltaan.

3.1.5. Ympäristöluvan hakeminen Ympäristölupahakemus liitteineen laaditaan kolmena kappaleena ja jätetään toimivaltaiselle viranomaiselle. Lupahakemus voidaan laatia vapaamuotoisesti noudattaen YSA 9–13 §:n vaatimuksia. Hakemus kannattaa kuitenkin laatia valmiita lomakkeita käyttäen. Lomakkeita ja niiden liitteitä on erilaisia toiminnosta riippuen, ja ne ovat ladattavissa ympäristöhallinnon verkkosivuilta. Sivuilla on saatavilla useita eri toimintoihin tarkoitettuja mallilomakkeita liitteineen. Lupahakemuksessa on esitettävä toiminnan perustiedot, kuten tuotantoprosessin ja käytettävän teknologian kuvaus sekä toiminnasta aiheutuvat päästöt ja niiden vaikutukset ympäristöön. Lupaharkinnan kannalta tarpeellisia tietoja ovat myös ympäristövaikutusten ehkäisemiseen ja päästöjen puhdistamiseen liittyvät tiedot. Luvanhakijan on arvioitava parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) soveltuvuus suunnitellussa toiminnassa. YVA-lain mukainen arviointiselostus sekä LSL 65 §:ssä tarkoitettu Natura 2000 -arviointi tulee liittää hakemukseen, mikäli toiminta edellyttää kyseisiä arviointeja. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä on käsitelty jaksossa 4 ja Natura-arviointia jaksossa 5.6. Jos samalla toiminta-alueella sijaitsevalla usealla luvanvaraisella toiminnalla on sellainen tekninen ja toiminnallinen yhteys, että

| 21

KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT

vesilaissa säädetyn muun kuin purkujohtoa koskevan tai 10 luvussa tarkoitetun käyttöoikeuden perustamista ja lupahakemukset on tämän lain 39 §:n mukaan käsiteltävä yhteiskäsittelyssä;


niiden ympäristövaikutuksia tai jätehuoltoa on tarpeen tarkastella yhdessä, toimintoihin on haettava lupaa samanaikaisesti eri lupahakemuksilla tai yhteisesti yhdellä lupahakemuksella. Lupaa voidaan kuitenkin hakea erikseen, jos hakemuksen johdosta ei ole tarpeen muuttaa muita toimintoja koskevaa voimassa olevaa lupaa. Ympäristölupahakemusta valmisteltaessa ja arvioitaessa muun muassa hakemusta varten laadittavien selvitysten tarvetta on asiasta järkevää neuvotella etukäteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa luvan myöntävän viranomaisen kanssa. Yhteiskäsittelytilanteet Tietyt hankkeet voivat olla luvanvaraisia sekä vesilain että YSL:n nojalla, kuten aiemmin

on mainittu. Lupahakemukset voivat joutua näissä tapauksissa yhteiskäsittelyyn, jos YSL:n nojalla luvanvaraisesta hankkeesta aiheutuu vesiä pilaavia päästöjä. Tilanne voi tulla kyseeseen vaikkapa turvetuotannossa. Toimivaltainen lupaviranomainen on tällöin aluehallintovirasto. Yhteiskäsittelyllä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että vesitaloushankkeen lupa ja ympäristölupa käsitellään samanaikaisesti. Yhteiskäsittelyssä ympäristölupaan sovelletaan VL:n menettelysäännöksiä. Samanaikaisen käsittelyn ohella lupahakemukset tulee myös ratkaista samalla päätöksellä. Lupaa ei voida myöntää, jolleivät sekä YSL:n että VL:n mukaiset luvan myöntämisen edellytykset täyty. Tällöin lupaviranomaisen tulee hylätä lupahakemus kokonaisuudessaan.

| 22


Ympäristölupahakemuksen käsittely on monivaiheinen prosessi. Käsittelyvaiheet on kuvattu seuraavassa kuvassa.

Lupahakemus

Neuvottelut ja tarkastuskäynnit

Kuuluttaminen

Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet

Toiminnanharjoittajan kuuleminen

Lupaharkinta

Päätös

(ja mahdollinen täytäntöönpanomääräys)

Päätöksestä tiedottaminen ja julkipano

Mahdollinen muutoksenhaku

Lainvoimainen päätös

Valvonta ja tarkkailu

Kuva 3. Ympäristölupahakemuksen käsittelyvaiheet.

| 23

KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT

3.1.6. Käsittelyvaiheet ja muutoksenhaku


Lupahakemuksen tultua vireille on lupaviranomaisen tiedotettava siitä kuuluttamalla hakemuksesta vähintään 30 päivän ajan asianomaisten kuntien ilmoitustauluilla. Asiasta on tiedotettava myös vähintään yhdessä alueella leviävässä sanomalehdessä. Ympäristönsuojelulain 36 §:n nojalla aluehallintoviraston on pyydettävä lausunto hakemuksen tarkoittaman toiminnan sijaintikunnalta ja siltä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, jonka toimialueella toiminnan ympäristövaikutukset saattavat ilmetä, sekä tarvittaessa vaikutusalueen kunnilta. Lupaviranomaisen on pyydettävä lisäksi hakemuksesta lausunto 1. kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilta niissä kunnissa, joissa hakemuksen tarkoittaman toiminnan ympäristövaikutukset saattavat ilmetä;

ilmetä. Tieto päätöksestä on lisäksi julkaistava ainakin yhdessä toiminnan vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä, jollei asian merkitys ole vähäinen tai julkaiseminen on muutoin ilmeisen tarpeetonta. Ympäristölupapäätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta ja edelleen KHO:lta. Valtioneuvoston tai ympäristöministeriön tekemästä päätöksestä valitetaan suoraan KHO:een. Valitusoikeus on 1. sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea; 2. rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; 3. toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät;

2. asiassa yleistä etua valvovilta viranomaisilta; ja 3. lupaharkinnan kannalta muilta tarpeellisilta tahoilta. Asianosaisille on varattava mahdollisuus tehdä muistutuksia lupa-asian johdosta. Muille kuin asianosaisille on varattava tilaisuus ilmaista asiasta mielipiteensä. Kun lupaviranomainen on ratkaissut asian, tulee päätöksestä ilmoittaa ennen sen antamispäivää lupaviranomaisen ilmoitustaululla. Kyse on niin sanotusta julkipanosta. Julkipanoilmoituksessa on mainittava viranomainen, asian laatu, päätöksen antamispäivä ja valitusaika. Ilmoitus on pidettävä päätöksen tehneen viranomaisen ilmoitustaululla vähintään sen ajan, jonka kuluessa päätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla. Päätöksen on oltava saatavana ilmoituksessa mainittuna antamispäivänä. Päätös on toimitettava hakijalle ja niille, jotka ovat päätöstä erikseen pyytäneet, sekä valvontaviranomaisille ja asiassa yleistä etua valvoville viranomaisille. Päätöksen antamisesta on lisäksi ilmoitettava asianosaisille sekä niille, jotka ovat tehneet muistutuksen asiassa tai ovat ilmoitusta erikseen pyytäneet. Tieto päätöksestä on viipymättä julkaistava toiminnan sijaintikunnassa ja muussa kunnassa, jossa toiminnan vaikutukset saattavat

4. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella; 5. muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. ELY-keskuksella ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on lisäksi oikeus valittaa yleisen ympäristönsuojeluedun valvomiseksi sellaisesta päätöksestä, jolla Vaasan hallintooikeus on muuttanut sen tekemää päätöstä tai kumonnut päätöksen.

3.1.7. Lupaharkinta Lupaharkinnan perusteet on määritelty YSL 41 §:ssä. Lähtökohtana on, että ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää YSL:n ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Lupa-asiaa ratkaistaessa on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimin-

| 24


1. terveyshaittaa; 2. merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa; 3. YSL 7–9 §:ssä mainittujen ehdottomien pilaamiskieltojen vastaista seurausta; 4. erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella; 5. NaapL:ssa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä YSL 6 §:ssä säädetään. Jätteen käsittelytoiminnan harjoittajan käytettävissä tulee lisäksi olla toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävä asiantuntemus.

3.1.8. Lupamääräykset Ympäristölupaan sisällytettävistä lupamääräyksistä säädetään YSL 43–49 §:ssä. Luvassa on annettava pilaantumisen ehkäisemiseksi tarpeelliset määräykset 1. päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta sekä päästöpaikan sijainnista; 2. jätteistä sekä niiden synnyn ja haitallisuuden vähentämisestä;

Jätteen käsittelytoiminnan harjoittajan on lisäksi aina asetettava vakuus asianmukaisen jätehuollon, tarkkailun ja toiminnan lopettamisessa tai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan (BAT). Lupamääräyksissä ei kuitenkaan saa velvoittaa käyttämään vain tiettyä määrättyä tekniikkaa. Onkin syytä huomata, ettei BAT tarkoita parasta saatavilla olevaa tekniikkaa, mitä markkinoilla on saatavilla. Kyse on sellaisen yleisesti saatavilla olevan teknologian käyttämisestä, mitä voidaan kustannus-hyöty-arvion perusteella vaatia. Lisäksi on tarpeen mukaan otettava huomioon energian ja materiaalien käytön tehokkuus sekä varautuminen onnettomuuksien ehkäisemiseen ja niiden seurausten rajoittamiseen.

3.1.9. Ilmoituksenvarainen toiminta

3. toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa; 4. toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista, kuten alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä; 5. muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja. Muita kategorioita, joista lupamääräyksiä voidaan antaa, ovat kalatalousmääräykset, jätteiden käsittely ja hyödyntäminen, kaivannaisjätettä koskevat erityiset määräykset sekä

Ympäristönsuojelulaissa käytetty ensisijainen ohjauskeino pilaantumisen ehkäisemiseksi on toimintojen luvanvaraistaminen. Lakiin sisältyy kuitenkin myös säännökset ilmoituksenvaraisesta toiminnasta. Ilmoitusvelvollisuutta sovelletaan käytännössä toimintaan, johon ei liity merkittävää ympäristön pilaantumisen vaaraa, eikä ympäristölupaa näin ollen edellytetä. Ilmoitusta edellyttää ensinnäkin melua ja tärinää aiheuttava tilapäinen toiminta. Toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäris-

| 25

KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT

tarkkailumääräykset. Lupamääräyksiä annettaessa on otettava huomioon – toiminnan luonne, – sen alueen ominaisuudet, jolla toiminnan vaikutus ilmenee, – toiminnan vaikutus ympäristöön kokonaisuutena, – pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen toimien merkitys ympäristön kokonaisuuden kannalta sekä – tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet.

tojen kanssa:


tönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, kuten rakentamisesta tai yleisötilaisuudesta. Jos hanke kohdistuu useamman kunnan alueelle, tehdään ilmoitus ELY-keskukselle. Ilmoitus on tehtävä vähintään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista, jollei kunnan ympäristömääräyksissä säädetä lyhyemmästä ajasta. Koeluonteisesta toiminnasta on tehtävä kirjallinen ilmoitus toimivaltaiselle ympäristölupaviranomaiselle viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. YSL 30.2 §:ssä tarkoitetaan koeluonteisella toiminnalla lyhytaikaista toimintaa, ”jonka tarkoituksena on kokeilla raaka- tai polttoainetta, valmistus- tai polttomenetelmää tai puhdistuslaitetta taikka hyödyntää tai käsitellä jätettä laitosmaisesti tai ammattimaisesti tällaisen toiminnan vaikutusten, käyttökelpoisuuden tai muun näihin rinnastettavan seikan selvittämiseksi”. Kolmas ilmoituksenvaraisten toimintojen ryhmä on poikkeukselliset tilanteet. Jos esimerkiksi onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä tai rakennelman purkamisesta aiheutuu päästöjä tai syntyy jätettä siten, että siitä voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa, on toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä valvontaviranomaiselle. Viranomaisen tulee saamansa ilmoituksen perusteella tehdä päätös, jossa voidaan antaa tarpeellisia määräyksiä toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä, toiminnan tarkkailusta ja tiedottamisesta asukkaille sekä toiminnan järjestämiseen liittyvien jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämisestä. Viranomainen voi kieltää tai keskeyttää muun kuin luvan nojalla harjoitetun toiminnan, jos yleiselle tai yksityiselle edulle aiheutuvia huomattavia haittoja ei voida määräyksillä riittävästi vähentää.

3.2. Rakennus- ja toimenpideluvat 3.2.1. Luvanvaraisuus Maankäyttö- ja rakennuslain 18 luvussa on rakentamisen ja muiden toimenpiteiden luvanvaraisuus eroteltu neljään kategoriaan. Näitä ovat rakennus- ja toimenpidelupa, rakennuksen purkamislupa sekä maisematyölupa. Tietyissä tapauksissa on mahdollista käyttää ilmoitusmenettelyä. Rakennuksen rakentamiseen on aina oltava rakennuslupa. Rakennuslupa tarvitaan myös sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön, joka on verrattavissa rakennuksen rakentamiseen, sekä rakennuksen laajentamiseen tai sen kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen. Myös rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaista muuttamista varten tarvitaan rakennuslupa. Luvanvaraisuutta harkittaessa otetaan huomioon käyttötarkoituksen muutoksen vaikutus kaavan toteuttamiseen ja muuhun maankäyttöön sekä rakennukselta vaadittaviin ominaisuuksiin. Lupaa edellyttävänä käyttötarkoituksen muutoksena pidetään muun ohella loma-asunnon käytön muuttamista pysyvään asumiseen. Määräajan paikallaan pysytettävää rakennusta varten rakennuslupaan voidaan asettaa määräaika. Rakennusluvan sijasta rakentamiseen voidaan hakea toimenpidelupa sellaisten rakennelmien ja laitosten, kuin maston, säiliön ja piipun pystyttämiseen, joiden osalta lupaasian ratkaiseminen ei kaikilta osin edellytä rakentamisessa muutoin tarvittavaa ohjausta. Toimenpidelupa tarvitaan lisäksi rakennelman tai laitoksen pystyttämiseen ja sijoittamiseen, jos toimenpiteellä on vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön taikka kaupunki- tai maisemakuvaan. Toimenpidelupa tarvitaan myös muuhun kuin rakennuslupaa vaativaan rakennuksen ulkoasua muuttavaan toimenpiteeseen sekä asuinrakennuksen huoneistojärjestelyihin. Rakennusta tai sen osaa ei saa ilman purkulupaa purkaa asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Purkulupa on myös tarpeen, jos

| 26


1. asemakaava-alueella; 2. yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä 3. alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jolle yleiskaavan laatimista tai muuttamista varten on niin määrätty. Lupaa ei tarvita yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeellisten taikka myönnetyn rakennus- tai toimenpideluvan mukaisten töiden suorittamiseen eikä vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin. Toimenpide-, purkamis- tai maisematyölupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu MRL:n mukaiseen katusuunnitelmaan, maantielain mukaiseen hyväksyttyyn tiesuunnitelmaan tai ratalain (110/2007) mukaiseen hyväksyttyyn ratasuunnitelmaan. Maisematyölupaa koskevia säännöksiä ei sovelleta sellaiseen maa-ainesten ottamiseen, johon tarvitaan maa-aineslaissa tarkoitettu maa-aineslupa.

3.2.2. Lupamenettely Rakennusluvan, toimenpideluvan, purkamisluvan ja maisematyöluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Rakennusvalvontaviranomaisena toimii kunnassa lautakunta tai muu monijäseninen toimielin. Maisematyölupa voidaan siirtää myös kunnan

määräämän muun viranomaisen ratkaistavaksi. Seuraavaksi käsiteltävät säännökset rakennuslupamenettelystä koskevat soveltuvin osin myös toimenpide-, purkamis- ja maisematyölupamenettelyä. Lupamenettelystä annetaan tarkempia menettelysäännöksiä MRA:ssa. Rakennuslupaa haetaan kirjallisesti. Hakemukseen on liitettävä selvitys siitä, että hakija hallitsee rakennuspaikkaa, sekä rakennuksen pääpiirustukset, jotka suunnittelija varmentaa nimikirjoituksellaan. Hakijalta voidaan tarvittaessa edellyttää muutakin hakemuksen ratkaisemiseksi tarpeellista selvitystä. Rakennussuunnitelmien osalta tulee noudattaa rakentamismääräyskokoelman vaatimuksia. Jos rakentamisesta on laadittava ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukainen arviointiselostus, se tulee liittää tässä laissa säädettyyn lupahakemukseen tai ilmoitukseen. Rakennuslupahakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Rakennuspaikalla on tarvittaessa toimitettava katselmus rakennuksen ympäristöön soveltuvuuden selvittämiseksi, rakentamisen vaikutusten arvioimiseksi ja naapurien kuulemiseksi. Katselmuksen ajasta on annettava tieto hakijalle sekä naapureina olevien kiinteistöjen haltijoille. Jos rakennuslupaa haetaan luonnonsuojelulain mukaiselle valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävälle luonnonsuojelun kannalta merkittävälle alueelle tai alueelle (esim. erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikka tai luonnonsuojeluohjelman alue), joka maakuntakaavassa on varattu virkistystai suojelualueeksi, hakemuksesta on pyydettävä ELY-keskuksen lausunto. Jos toimintaan tarvitaan YSL:ssä säädetty lupa, rakennuslupaasian ratkaisemista voidaan lykätä, kunnes ympäristölupa-asia on ratkaistu. Lupapäätöksestä valitetaan hallintovalituksena hallinto-oikeuteen. Valitusoikeudesta säädetään MRL 192 §:ssä. Valitusoikeus raken-

| 27

KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT

yleiskaavassa niin määrätään. Lupaa ei tarvita talousrakennuksen ja muun siihen verrattavan vähäisen rakennuksen purkamiseen, ellei rakennusta ole pidettävä historiallisesti merkittävänä tai rakennustaiteellisesti arvokkaana tai tällaisen kokonaisuuden osana. Mikäli purkamiseen ei tarvita lupaa, tulee rakennuksen tai sen osan purkamisesta ilmoittaa kirjallisesti kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle 30 päivää ennen purkamistyöhön ryhtymistä (purkamisilmoitus). Rakennusvalvontaviranomainen voi mainitun ajan kuluessa perustellusta syystä vaatia luvan hakemista. Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman maisematyölupaa


rakennukset on voitava sijoittaa riittävälle etäisyydelle kiinteistön rajoista, yleisistä teistä ja naapurin maasta.

nus- ja toimenpidelupapäätöksestä on 1. viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla; 2. sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa; 3. sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa; sekä

b) rakennuspaikalle on käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen;

3.2.3. Lupaharkinta Rakennusluvan myöntäminen on puhdasta oikeusharkintaa – lupa on myönnettävä, mikäli MRL:n edellytykset täyttyvät. Rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueella on, että 1. rakennushanke on voimassa olevan asemakaavan mukainen;

c) vedensaanti ja jätevedet voidaan hoitaa tyydyttävästi ja ilman haittaa ympäristölle; sekä d) rakennusta ei sijoiteta tai rakenneta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista. 4. teiden rakentaminen tai vedensaannin taikka viemäröinnin järjestäminen ei saa aiheuttaa kunnalle erityisiä kustannuksia; sekä

2. rakentaminen soveltuu rakennettuun ympäristöön ja maisemaan ja täyttää muut 117 §:ssä säädetyt sekä muut MRL:n mukaiset tai sen nojalla asetetut vaatimukset;

5. maakuntakaavasta tai yleiskaavasta johtuvat 33 ja 43 §:n mukaiset mahdolliset rajoitukset otetaan huomioon.

3. rakennus soveltuu paikalle; 4. rakennuspaikalle on käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen;

3.2.4. Poikkeamismenettely

5. vedensaanti ja jätevedet voidaan hoitaa tyydyttävästi ja ilman haittaa ympäristölle; sekä 6. rakennusta ei sijoiteta tai rakenneta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista. Rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueen ulkopuolella on, että

a) Rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on mm. otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa. Lisäksi

3. rakentaminen täyttää 135 §:n 3–6 kohdassa asetetut vaatimukset, eli; a) rakennus soveltuu paikalle;

4. kunnalla.

1. rakennuspaikan tulee olla tarkoitukseen sovelias, rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri, kuitenkin vähintään 2000 m2;

2. rakentaminen täyttää sille 117 §:ssä säädetyt sekä muut tämän lain mukaiset tai sen nojalla asetetut vaatimukset;

Rakennuslainsäädännössä mahdollistetaan poikkeaminen lainsäädännön kielloista ja rajoituksista tapauskohtaisesti. Tällä tavoitellaan menettelyn joustavoittamista. Poikkeusluvalla voidaan poistaa lainsäädännöstä johtuva rakennusluvan myöntämisen este. Rakennuslupa voidaan tällöin myöntää yleisen kiellon tai rajoituksen vastaisesti. Poikkeamisesta päättää tapauksesta riippuen joko kunta tai ELY-keskus. Oikeusvaikutteisen pääkaupunkiseudun yleiskaavan alueella poikkeuksen myöntäminen kuuluu kuitenkin aina kunnalle. MRL 172 §:ssä säädetään poikkeamisen edellytyksistä. Poikkeamiselle on aina esitettävä erityisiä syitä. Poikkeuksen myöntämiselle ehdoton este on, jos poikkeaminen johtaisi vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen

| 28


1. aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

3. vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeamismenettely tulee vireille hakemuksesta, joka voi olla kokonaan erillinen tai esimerkiksi rakennusluvan yhteydessä esitetty hakemus. Jos asia kuuluu ELY-keskuksen toimivaltaan, kysymykseen tulee vain erillinen poikkeamishakemus. Hakemus jätetään kuitenkin aina kunnalle. Kunta siirtää asian ELY:lle, mikäli kunnalla ei ole asiassa toimivaltaa. Naapureille ja muille asianosaisille tulee varata mahdollisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Tietyissä tapauksissa lausuntoa tulee pyytää myös naapurikunnalta, ELY-keskukselta, maakunnan liitolta tai muilta valtion viranomaisilta, mikäli asia on merkittävästi niiden toimialaa. Poikkeamispäätökseen voidaan ottaa myös tarpeellisia lupaehtoja ja -määräyksiä. Päätöksessä on määrättävä aika, jonka kuluessa poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa on haettava. Aika voi olla enintään kaksi vuotta. Päätöksestä voi valittaa muiden lupapäätösten tapaan hallinto-oikeuteen.

3.3. Vesilain lupajärjestelmä Vesilaissa (587/2011) säädetään erilaisten vesitaloushankkeiden luvanvaraisuudesta. Vesitaloushankkeella on oltava lupaviranomaisen lupa, jos se voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, vedenkorkeutta tai virtaamaa, rantaa tai vesiympäristöä taikka pohjaveden laatua tai määrää, ja tämä muutos:

2. aiheuttaa luonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista taikka vesistön tai

3. melkoisesti vähentää luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä tai kulttuuriarvoja taikka vesistön soveltuvuutta virkistyskäyttöön; 4. aiheuttaa vaaraa terveydelle;

2. vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä

1. aiheuttaa tulvan vaaraa tai yleistä vedenvähyyttä;

pohjavesiesiintymän tilan huononemista;

5. olennaisesti vähentää tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesiesiintymän antoisuutta tai muutoin huonontaa sen käyttökelpoisuutta taikka muulla tavalla aiheuttaa vahinkoa tai haittaa vedenotolle tai veden käytölle talousvetenä; 6. aiheuttaa vahinkoa tai haittaa kalastukselle tai kalakannoille; 7. aiheuttaa vahinkoa tai haittaa vesiliikenteelle tai puutavaran uitolle; 8. vaarantaa puron uoman luonnontilan säilymisen; tai 9. muulla edellä mainittuun verrattavalla tavalla loukkaa yleistä etua. Aluehallintovirasto toimii vesilaissa tarkoitettuna lupaviranomaisena. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen toimivat vesilain valvontaviranomaisina. Laissa tarkoitettuna kalatalousviranomaisena toimii se ELY-keskuksen vastuualue, jolle kalatalousasiat kuuluvat.

3.4. Jätelain mukaiset menettelyt Uuden jätelain (646/2011) nojalla jätteen ammattimainen kuljettaminen tai jätteen välittäjänä toimiminen edellyttää hakemuksen tekemistä jätehuoltorekisteriin toiminnan hyväksymiseksi. Hakemus tehdään ELY-keskukselle. Myös ammattimaisen jätteen keräystoiminnan harjoittaminen edellyttää jätehuoltorekisteriin rekisteröitymistä. Tässä tapauksessa ilmoitus tehdään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Jätelain kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus on laajentunut aiemmasta käytännöstä. Asiasta säädetään lain 13 luvussa. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa jätteistä, jos kysymyksessä on:

| 29

KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT

tai muutoin aiheuttaisi merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Poikkeaminen ei myöskään saa


1. toiminta, jossa syntyy vähintään 100 tonnia jätettä vuodessa;

tamisesta. Tätä kirjoitettaessa YM:n valmisteltavana on pakkausten tuottajavastuuta koskeva asetus. Juomapakkauksia lukuun ottamatta uuden jätelain pakkauksia koskeva tuottajavastuusääntely astuu voimaan vasta 1.5.2014. Tyypillisesti tuottajat siirtävät tuottajavastuuvelvollisuuksien hoitamisen sopimusperusteisesti jaekohtaisille tuottajayhteisöille, jotka hoitavat tuottajien lakisääteiset velvollisuudet keskitetysti hoitaa. Tuottajayhteisön tulee kuulua tuottajarekisteriin.

2. toiminta, jossa syntyy vaarallista jätettä; 3. jätteen laitos- tai ammattimaiseen käsittely; 4. muu kuin 1–3 kohdassa tarkoitettu toiminta, joka on ympäristöluvanvaraista; 5. yllä tarkoitettu jätteen kuljettaminen ja välittäjänä toimiminen sekä jätteen keräys. Aikaisemmalle jätteen haltijalle ja 6 luvussa tarkoitetulle tuottajalle on pyynnöstä annettava näiden luovuttamien jätteiden jätehuoltoa koskevat kirjanpitotiedot. Jätteen haltijan on lisäksi aina laadittava siirtoasiakirja vaarallisesta jätteestä, sako- ja umpikaivolietteestä, hiekan- ja rasvanerotuskaivojen lietteestä, rakennus- ja purkujätteestä ja pilaantuneesta maa-aineksesta, joka siirretään ja luovutetaan vastaanottajalle. Jätelain nojalla tuottajan on järjestettävä markkinoille saattamiensa tuotteiden jätehuolto sekä vastattava siitä aiheutuvista kustannuksista. Kysymys on tuottajavastuusta, josta säädetään jätelain 6 luvussa. Tuottajana pidetään tuotteen valmistajaa tai maahantuojaa sekä pakkausten osalta tuotteen pakkaajaa tai pakatun tuotteen maahantuojaa. Tuottajavastuu koskee seuraavia tuotteita ja tuottajia: 1. moottorikäyttöisen ja muun ajoneuvon tai laitteen renkaat; 2. henkilöautot, pakettiautot ja niihin rinnastettavat muut ajoneuvot; 3. sähkö- ja elektroniikkalaitteet; 4. paristot ja akut; 5. sanomalehdet, aikakauslehdet, toimistopaperit ja muut niihin rinnastettavat paperituotteet; 6. pakkaukset. Tuottajan on toimittaessaan tuotteen sen jakelijalle ilmoitettava tälle kuulumisestaan tuottajarekisteriin. Valtioneuvoston asetuksella voidaan myös antaa tarkempia säännöksiä tuottajavastuuta koskevien säännösten sovel-

3.5. Maa-aineslupa Maa-aineslakia (MAL, 555/1981) sovelletaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen pois kuljetettavaksi taikka paikalla varastoitavaksi tai jalostettavaksi. Laissa tarkoitettuja aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu 1. kauniin maisemakuvan turmeltumista; 2. luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista; 3. huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa; tai 4. tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Yllä esitetyt kiellot muodostavat ehdottomat esteet maa-ainesten ottamiselle. Jos alueella on voimassa asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, tulee lisäksi huomioida, ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunkikuvaa. Laissa tarkoitettuun maa-ainesten ottamiseen tarvitaan aina lupa. Luvan hakijana on aiotun ottamisalueen omistaja tai ottamisoikeuden haltija. Lupaviranomaisena toimii kunnan lupaviranomainen. Lupahakemuksen yhteydessä tulee esittää ottamissuunnitelma, jollei hanke ole sekä laajuudeltaan että vaikutuksiltaan vähäinen. Ottamislupa on määräaikainen. Voimassaolon ylärajana on lähtökohtaisesti kymmenen vuotta. Lainvoimaista lupapäätöstä voidaan

| 30


3.6. Luonnonsuojelulain lupamenettelyt

kieltoihin voi kuitenkin hakea kirjallisesti poikkeuksia asianomaisilta lupaviranomaisilta. Hakemus on vapaamuotoinen. Asiasta riippuen poikkeusta haetaan Metsähallitukselta, Metsäntutkimuslaitokselta, ELY-keskukselta, Suomen ympäristökeskukselta tai ympäristöministeriöltä. Lupapäätökset ovat valituskelpoisia. Keskeisimmät luonnonsuojelulain mukaiset luvat ja niiden lupaviranomaiset on mainittu seuraavassa luettelossa: – Lupa luonnonsuojelualueiden rauhoitusmääräyksistä poikkeamiseen o Valtion omistamat luonnonsuojelualueet: Metsähallitus, Metsäntutkimuslaitos tai muu viranomainen, jolle alueen hallinta on perustettaessa asetuksella määrätty o Yksityisalueelle perustetut luonnonsuojelualueet: ELY-keskus tai YM – Lupa luontotyypin muuttamiskiellosta poikkeamiseen

Luonnonsuojelulaissa (1096/1996) on useita alueiden suojeluun tai lajisuojeluun liittyviä kieltoja, joiden tarkoituksena on säilyttää luonnon monimuotoisuutta. Yritystoiminnassa nämä kiellot voivat tulla vastaan käytännössä vain, mikäli toiminta sijoittuu suoraan suojelualueelle ja vaarantaa alueen perustamistarkoitusta. Monet luonnonsuojelualueet ovat kuitenkin myös Natura-alueita (ks. jäljempämä), jolloin suojelualueen vaikutukset voivat heikentämiskiellon välityksellä vaikuttaa myös toimintaan, joka pyritään sijoittamaan suojelualueen läheisyyteen. Luonnonsuojelualueilla on pääsääntöisesti kaikki luontoa muuttava toiminta kiellettyä. Suojeltujen luontotyyppien muuttaminen ja erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikkojen heikentäminen tai hävittäminen on kiellettyä. Rauhoitettuihin lajeihin puolestaan liittyy omat kieltonsa. Luontodirektiivissä mainittuja lajeja koskee myös kielto niiden lisääntymis- tai levähdyspaikkojen hävittämisestä tai heikentämisestä. Lisäksi tulee huomioida uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa säätelevän CITES-sopimuksen asettamat rajoitukset. Eräissä tapauksissa edellä mainittuihin

o ELY-keskus – Lupa erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan heikentämis- ja hävittämiskiellosta poikkeamiseen o ELY-keskus tai YM, mikäli hakemus koskee koko maata – Lupa lajien rauhoitussäännöksistä poikkeamiseen o ELY-keskus tai YM, mikäli hakemus koskee koko maata – Lupa poiketa luontodirektiivin liitteen IV(a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskiellosta o ELY-keskus – Luvat koskien uhanalaisten tai rauhoitettujen lajien kansainvälistä kauppaa o Uhanalaisten lajien kansainvälinen kauppa, CITES-lajit: SYKE o Rauhoitettujen lajien kauppa, muut kuin CITES-lajit: ELY-keskus

| 31

KESKEISIMMÄT LUPA- JA ILMOITUSMENETTELYT

myöhemmin lupaviranomaisen uudella päätöksellä muuttaa tai lupa voidaan peruuttaa, jos lupamääräyksiä on rikottu, lupahakemuksessa on annettu virheellisiä tietoja tai ainesten ottaminen on ennalta arvaamattomalla tavalla vaikuttanut ympäristöön haitallisesti. Muutosta lupa-asiassa annettuun päätökseen haetaan hallinto-oikeudelta, jonka päätöksestä voi valittaa KHO:een. Kyseessä on kunnallisvalitus, eikä ympäristöasioissa tyypillisempi hallintovalitus. Tavanomaisesta kunnallisvalituksesta poiketen on valitusoikeus asianosaisten ja kunnan jäsenten ohella myös ELY-keskuksella. Valitusoikeus on myös hankkeen alueella toimivalla sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen.


3.7. Kemikaalien ennakkohyväksyminen Eräiden erityistä riskiä aiheuttavien kemikaalien myynnin ja käytön edellytyksenä on kemikaalilain mukainen viranomaisen antama hyväksyntä. Tuotteen ennakkohyväksyminen on keino varmistaa kemikaalien turvallisuus ennen markkinoille luovuttamista. Tukes tekee asiasta hyväksymispäätöksen, jossa voidaan antaa lisäehtoja muun muassa valmisteen luovuttamisesta ja käytöstä. Ennakkohyväksymistä sovelletaan tiettyihin, erityistä riskiä aiheuttaviin valmisteryhmiin. Tuotteiden hyväksynnästä vastaa Tukes, jolle on vuoden 2011 alusta alkaen keskitetty käytännössä kaikki kemikaalivalvonnan tehtävät. Tukesin ennakkohyväksyntä tarvitaan biosideille ja kasvinsuojeluaineille.

3.8. Teollisuuskemikaalien luvan- ja ilmoituksenvaraisuus Laajamittaisen kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin lupaa tulee hakea Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta. Lupamenettelystä säädellään asetuksessa vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta (855/2012). Vähäisestä teollisesta käsittelystä ja varastoinnista tulee tehdä ilmoitus pelastusviranomaisille. Vähäisenä pidetään esimerkiksi jakeluaseman tai vähittäismyymälän harjoittamaa kemikaalien varastointia.

denhäiriötä tai sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi vähentää väestön tai yksilön elinympäristön terveellisyyttä. Käsite on samansisältöisenä ympäristönsuojelulaissa. Terveydensuojelulain tavoitteena on siis ensisijaisesti suojella ihmistä elinympäristön aiheuttamilta terveyshaitoilta. Laki sisältää säännöksiä muun muassa talousvedestä, elintarvikehygieniasta ja asuntoa koskevista terveydellisistä vaatimuksista. Yritystoiminnan kannalta keskeisimmät vaatimukset ovat lain 4 luvussa ilmoituksenvaraisesta toiminnasta. TSL 13 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle seuraavista toiminnoista: 1. työtilan, jonka käytöstä voi aiheutua terveyshaittaa, tai terveydellisiltä vaikutuksiltaan siihen rinnastettavan toiminnan sijoittamisesta asuinrakennukseen tai alueelle, jossa on asuinhuoneistoja; 2. julkisen huvi-, kokoontumis- tai majoitushuoneiston perustamisesta tai käyttöönotosta; 3. yleiseen käyttöön tarkoitetun saunan, uimahallin, uimarannan taikka uimalan tai kylpylän perustamisesta tai käyttöönotosta; 4. eläinten pitoon tarkoitetun rakennuksen tai aitauksen sijoittamisesta tai käyttöönotosta asemakaava-alueelle; sekä

3.9. Terveydensuojelulain ilmoitusvelvollisuus

5. sellaisen muun huoneiston tai laitoksen perustamisesta tai käyttöönotosta, jonka hygieenisille olosuhteille on sen käyttäjämäärä tai toiminnan luonne huomioon ottaen asetettava erityisiä velvoitteita;

Terveydensuojelulain (TSL, 763/1994) tavoitteena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä ennalta ehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Terveyshaitalla tarkoitetaan ihmisessä todettavaa sairautta, muuta tervey-

Terveydensuojeluviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee siitä päätöksen. Viranomainen voi päätöksessään toiminnanharjoittajaa kuultuaan antaa terveyshaittojen ehkäisemiseksi tarpeellisia määräyksiä taikka, jos terveyshaittaa ei voida muutoin estää, kieltää toiminnan harjoittamisen kyseisessä paikassa.

| 32


4. VASTUU YMPÄRISTÖN PILAANTUMISESTA 4.1. Yleistä Yritys voi joutua vastuuseen ympäristövahingoista erilaisissa tilanteissa. Ympäristön pilaantuminen saattaa johtua onnettomuudesta, jossa rikkoutuneesta säiliöstä vuotaa kemikaalia vesistöön. Ympäristövahinko voi ilmetä myös vuosia tai jopa vuosikymmeniä myöhemmin maaperäanalyysien myötä. Tontilla aiemmin harjoitettu toiminta on voinut aiheuttaa maanperän pilaantumisen, mikä vaikeuttaa nykyisen kiinteistönhaltijan toimintaa ja saattaa aiheuttaa haltijalle puhdistusvelvollisuuden. Laiminlyönti tuotantoprosessin suunnittelussa, ja siitä aiheutunut ympäristön pilaantuminen, voi johtaa jopa rikosvastuuseen. Yrityksen vastuu ympäristövahingoista jakautuu sekä julkisoikeudelliseen puhdistamisvastuuseen, vahingonkorvausvastuuseen että rikosoikeudelliseen vastuuseen. Kahden ensinnä mainitun osalta kyse on ensisijaisesti puhdistamisvastuusta sekä ennallistamis- ja korvausvastuusta. Yrityksen tulee siis puhdistaa pilaantunut ympäristö sellaiseen tilaan, ettei siitä aiheudu laissa tarkoitettua vaaraa, sekä korvata tahallaan tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahinko vahingonkärsijälle. Vahingonkorvausvastuun kannalta keskeisin säädös on ympäristövahinkolaki (YVL, 737/1994). Korvausvastuuta arvioidaan lisäksi vahingonkorvauslain (VahL, 412/1974) ja sopimusperusteisen korvausvastuun valossa. Rikosoikeudellinen ympäristövastuu perustuu rikoslain (RL, 39/1889) 48 lukuun, jossa säädetään kaikista niistä ympäristörikoksista, joista voidaan tuomita vankeutta. Tällaisia ovat muun muassa ympäristön turmeleminen sekä luonnonsuojelu- ja luonnonvararikokset. Sakonuhkaiset säännökset ympäristörikoksista sisältyvät eri ympäristölakeihin. Esimerkiksi jätelain 60 §:n nojalla jätelain kieltoja tai velvoitteita rikkonut voidaan tuomita jäterikkomuksesta sakkoon, jollei muussa laissa säädetä teosta ankarampaa rangaistusta. Vastaavasti rikesakon määräämistä seuraamukseksi jätelain 19 §:ssä tarkoitetun roskaamiskiellon vä-

häisestä rikkomisesta säädetään rikesakkorikkomuksista annetussa laissa (756/2010). Ympäristövahingon tapahduttua yrityksen vastuuta arvioidaan aina kaikkien yllä mainittujen vastuulajien valossa. Koska ympäristövahinkojen taloudelliset vaikutukset nousevat helposti huomattaviksi, on epäselvissä tapauksissa aina suositeltavaa kääntyä ympäristölainsäädäntöön erikoistuneen asianajotoimiston puoleen. Yhtä tärkeää on mahdollisimman nopeasti pyrkiä minimoimaan aiheutuvat lisävahingot omin toimenpitein tai viranomaisavulla. Oikeudellinen vastuu ympäristön pilaantumisesta voi ilmetä myös sopimusoikeudellisena vastuuna. Vastuu perustuu tällöin osapuolten väliseen sopimukseen ja sen rikkomiseen. Esimerkiksi kiinteistöllä kiinteistön luovutuksen jälkeen ilmenevä maaperän pilaantuminen voi muodostaa niin sanotun laatuvirheen kaupan kohteessa. Sopimusrikkomuksesta voi olla seurauksena muun muassa vahingonkorvaus tai kaupan purku. Yksityisoikeudellisella sopimuksella ei kuitenkaan voida vapautua alla käsiteltävistä julkisoikeudellisista velvoitteista. Lisäksi ympäristövahinkojen ollessa kyseessä voidaan puhua moraalisesta vastuusta, joka ei perustu välittömästi lainsäädäntöön. Se voidaan nähdä esimerkiksi imagotappiona yritykselle. Ympäristötoimenpiteillä on yritysten brändille kasvava merkitys kuluttajien ympäristötietoisuuden kasvaessa.

4.2. Julkisoikeudellinen puhdistamisvastuu 4.2.1. Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisvelvollisuus Ympäristönsuojelulain 75 §:ssä säädetään pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisvelvollisuudesta. Pykälän mukaan se, ”jonka toiminnasta on aiheutunut maaperän

| 33


tai pohjaveden pilaantumista, on velvollinen puhdistamaan maaperän ja pohjaveden siihen tilaan, ettei siitä voi aiheutua terveyshaittaa eikä haittaa tai vaaraa ympäristölle”. Jos maaperän pilaantumisen aiheuttajaa ei saada selville tai tätä ei saada täyttämään puhdistamisvelvollisuuttaan ja jos pilaantuminen on tapahtunut alueen haltijan suostumuksella tai tämä on tiennyt tai tämän olisi pitänyt tietää alueen kunto sitä hankkiessaan, on alueen haltijan puhdistettava alueen maaperä siltä osin kuin se ei ole ilmeisen kohtuutonta. Alueen haltija vastaa samoin edellytyksin myös pilaantuneen pohjaveden puhdistamisesta, jos pilaantuminen on johtunut alueen maaperän pilaantumisesta. Siltä osin kuin pilaantuneen alueen haltijaa ei voida velvoittaa puhdistamaan pilaantunutta maaperää, on kunnan selvitettävä maaperän puhdistamistarve ja puhdistettava maaperä. Puhdistamisvastuu kohdentuu siis seuraavassa järjestyksessä: 1. Pilaantumisen aiheuttajalla on ensisijainen puhdistamisvastuu. 2. Maa-alueen haltijalla on toissijainen puhdistamisvastuu, jos pilaantumisen aiheuttajaa ei saada selville tai tavoiteta. Lisäksi edellytetään että alueen haltija on ollut tai tämän olisi pitänyt olla tietoinen alueen kunnosta. a. Haltijan aseman kohtuuttomuus voi vapauttaa alueen haltijan puhdistamisvastuusta. Kohtuuttomuus voi liittyä esimerkiksi pilaantumisen yllätyksellisyyteen tai haltijan maksukyvyttömyyteen. 3. Viimesijainen puhdistamisvastuu on kunnalla. Kunta vastaa puhdistamisesta, mikäli aiheuttajaa tai haltijaa ei voida siihen velvoittaa. Kunnan vastuu tässä tapauksessa koskee vain maaperän puhdistamista, eli vastuu ei ulotu pohjaveden puhdistamiseen. a. Kunta voi toki joutua puhdistamisvastuuseen myös alueen haltijana kohdan 2 mukaisesti. Pilaantumisen aiheuttajan puhdistamisvastuu on niin sanottua ankaraa vastuuta. Vastuun syntymiseen riittää pelkästään se, että

vahinko on aiheutunut toiminnanharjoittajan toiminnasta. Tuottamusta eli menettelyn huolimattomuutta ei siis edellytetä. Haltijan vastuun osalta sen sijaan tuottamusta arvioidaan siltä osin, onko haltija kiinteistöä hankkiessaan selvittänyt alueen kuntoa riittävän huolellisesti. Kunnan vastuun kannalta tuottamuksella ei ole merkitystä, vaan kunta vastaa viimesijaisesti aina maaperän puhdistamisesta. Puhdistamisvastuun laajuus Maaperän ja pohjaveden pilaantumisen aiheuttaja vastaa puhdistamisesta sekä omistamallaan tai hallitsemallaan alueella että esimerkiksi naapurikiinteistöllä, jonne pilaantuminen on vaikkapa valumasta johtuen ulottunut. Sen sijaan maa-alueen haltija ei vastaa maaperän puhdistamisesta naapurikiinteistöillä. Alueen haltija vastaa pohjaveden puhdistamisesta vain siinä tapauksessa, että pohjaveden pilaantuminen on tapahtunut haltijan kiinteistöltä käsin. Toisin sanoen mikäli haltijan kiinteistön alueella oleva pohjavesialue on pilaantunut naapurikiinteistön maaperän pilaantumisen johdosta, vastuu kohdistuu joko pilaantumisen aiheuttajaan tai naapurikiinteistön haltijaan. Puhdistamisvastuu kohdentuu lain sanamuodon mukaisesti maaperään ja pohjaveteen. Rajaus tarkoittaa sitä, että käsiteltävien säännösten nojalla ei pilaantuneella maa-alueella voida velvoittaa esimerkiksi kasvillisuuden ennallistamiseen. Sääntely koskee tältä osin vain maaperää. Sovellettavaksi voivat kuitenkin tulla muut YSL:n säännökset, jotka koskevat ympäristön ennallistamista tai luontovahingon korjaamista. YSL 75.2 §:ssä edellytetään puhdistamaan maaperä ja pohjavesi siihen tilaan, ettei siitä voi aiheutua terveyshaittaa eikä haittaa tai vaaraa ympäristölle. Säännöksessä ei siis edellytetä, että alue tulisi välttämättä palauttaa täysin luonnontilaan tai edes pilaantumista edeltäneeseen tilaan. Puhdistamistasoa määrittävät muun muassa alueen käyttömuoto ja haitta-aineille asetetut raja-arvot. Puhdistaminen tulee suorittaa esimerkiksi tilanteissa, joissa pilaantuminen uhkaa levitä laajemmalle ympäristöön tai mikäli entinen teollisuusalue aiotaan muuttaa asuinkäyttöön.

| 34


1. aiheuttaja 2. alueen haltija 3. kunta

Puhdistamisvelvollisuuden ulottuvuus

– maaperä – pohjavesi

Tavoitetaso

VASTUU YMPÄRISTÖN PILAANTUMISESTA

Vastuun kohdentuminen

– puhdistaminen siihen tilaan, ettei pilaantumisesta voi aiheutua: terveyshaittaa eikä haittaa tai vaaraa ympäristölle

Kuva 4. Puhdistamisvastuun rakenne YSL 75 §:n mukaisesti.

Menettely pilaantumistapauksissa Mikäli pilaantunut maa-alue tarvitsee puhdistaa, on lähtökohtana, että puhdistamisvastuussa olevan toimija puhdistaa alueen oma-aloitteisesti. Mikäli näin ei tapahdu, voi ELY-keskus määrätä aiheuttajan, alueen haltijan tai kunnan selvittämään pilaantumisen laajuuden ja puhdistustarpeen. Jos pilaantuminen on riidatonta, tulee ELY-keskuksen määrätä puhdistamisesta vastuussa oleva puhdistamaan pilaantunut maaperä tai pohjavesi, mikäli tämä ei ryhdy tarvittaviin toimiin oma-aloitteisesti. Pilaantuneen maa-aineksen käsittelyyn tulee lähtökohtaisesti olla ympäristölupa, jota haetaan AVI:lta. Puhdistamiseen voidaan kuitenkin ryhtyä myös ELY-keskukselle tehdyn ilmoituksen perusteella seuraavien edellytysten täyttyessä: – pilaantuneen alueen laajuus ja maaperän pilaantumisen aste on riittävästi selvitetty; – puhdistamisessa noudatetaan yleisesti käytössä olevaa hyväksyttävää puhdistusmenetelmää; ja – toiminnasta ei aiheudu ympäristön muuta pilaantumista.

4.2.2. Vesistöjen pilaantumisesta aiheutuneet vahingot Ympäristövahinkojen korvaamiseen sovelletaan lähtökohtaisesti ympäristövahinkolakia, jota käsitellään jäljempänä. Ympäristönsuojelulain 11 luvussa säädetään kuitenkin erillisesti vesistöjen pilaantumisesta aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta. YSL:n korvaussäännöksiä sovelletaan vesilaissa tarkoitettuihin vesistöihin, joita ovat avopintaiset sisävesialueet luonnollisine ja keinotekoisine osineen. Korvaussääntelyä sovelletaan niin ikään soveltuvin osin VL 1:3 §:ssä tarkoitettuihin noroihin. Käsiteltävissä säännöksissä tarkoitetut korvaukset ovat kytköksissä ympäristöluvan määräämiseen. Ympäristölupaviranomaisen tuleekin määrätä korvauksista samanaikaisesti, kun ympäristöluvasta päätetään. Lupaviranomaisen on tällöin selvittävä, syntyykö toiminnasta vahinkoa vesistölle ja missä laajuudessa. Viranomaisen tulee viran puolesta määrätä toiminnasta johtuvasta vesistön pilaantumisesta aiheutuvat vahingot korvattavaksi, vaikkei korvauksia olisi erikseen vaadittu. Jos toiminnasta aiheutuvien vahinkojen yksityiskohtainen selvittäminen viivästyttäisi

| 35


kohtuuttomasti lupa-asian ratkaisua, Aluehallintovirasto voi ratkaista lupa-asian siltä osin kuin se koskee luvan myöntämistä ja siirtää asian myöhemmin ratkaistavaksi vahinkojen korvaamisen osalta. Mikäli vesistön pilaantumisesta aiheutunutta vahinkoa ei ole voitu ympäristölupaa myönnettäessä ennakoida, voi vahingonkärsijä vaatia tällaisen vahingon korvaamista aiemman ratkaisun estämättä. Korvaushakemus osoitetaan AVI:lle.

4.2.3. Muun lainsäädännön puhdistamisvastuut Seuraavassa käsitellään ympäristön puhdistamisvastuita niiltä osin, joilta ne todennäköisimmin tulevat pk-yrityksen toiminnassa sovellettavaksi. Näitä ovat jätelain roskaamissäännökset, kemikaalilainsäädäntö sekä terveydensuojelua koskeva sääntely. Muita puhdistamisvastuuseen vaikuttavia säännöksiä on muun muassa seuraavissa laeissa: – maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL, 132/1999) – merenkulun ympäristönsuojelulaki (1672/2009) ja merilaki (674/1994) – öljyvahinkojen torjuntalaki (1673/2009) – öljysuojarahastolaki (1406/2004) – kaivoslaki (621/2011). Jätelain roskaamiskielto ja puhdistamisvelvollisuus Roskaamiskiellosta säädetään jätelain 72 §:ssä. Kiellon mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa. Roskaaja on velvollinen puhdistamaan roskaantuneen alueen. Mikäli aiheuttajaa ei saada selville tai tätä ei saada hoitamaan puhdistamisvelvollisuuttaan, on siivoamisvelvollisuus esimerkiksi virkistysreitin tai yleisötilaisuuden järjestäjällä, jos alue on roskaantunut alueen tai reitin käytöstä. Muussa tapauksessa siivoamisvelvollisuus kohdistuu alueen haltijalle. Kunnan ympäristönsuojeluviranomai-

nen voi määrätä roskaajan tai muun puhdistamiseen velvollisen puhdistamaan roskaantuneen alueen. Kunnan viranomainen voi määrätä myös alueen haltijan puhdistamaan alueen, jollei roskaajaa tavoiteta. Jos alueen puhdistaminen yhä laiminlyödään, voi ELYkeskus määrätä kunnan puhdistamaan alueen. Kemikaalilainsäädännön puhdistamisvastuusäännökset Kemikaalilain (744/1989) 15 §:n mukaan mikäli laissa tarkoitettu, huolimaton tai varomaton kemikaalin käsittely aiheuttaa rakenteiden tai ympäristön saastumista, toiminnanharjoittajan tai saastumisen muun aiheuttajan tulee huolehtia rakenteiden ja ympäristön puhdistamisesta sellaiseen kuntoon, ettei niistä enää aiheudu vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Kyse on siis tuottamusvastuusta toisin kuin aiemmin käsitelty YSL:n mukainen puhdistamisvastuu, joka on ankaraa vastuuta. Käytännössä merkitys ei kuitenkaan ole järin suuri, sillä lähes aina vahinkotilanteissa on mukana jonkinlaista tuottamusta esimerkiksi kemikaalien käsittelyssä. Kemikaalilaissa tarkoitetusta saastumisesta vastaa siis aiheuttaja. Kiinteistönomistajalla tai haltijalla ei ole lain mukaan puhdistamisvastuuta, jollei tämä samalla ole myös toiminnanharjoittaja. Myöskään pilaantuneen alueen omistajanvaihdos ei vaikuta vastuuseen, vaan puhdistamisvelvollisuus säilyy saastumisen aiheuttaneella toiminnanharjoittajalla. Toissijainen puhdistamisvastuu voi silti tulla kyseeseen YSL:n nojalla. Toimivaltainen valvontaviranomainen, joka voi olla tilanteesta riippuen muun muassa ELY-keskus tai kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, voi määrätä toiminnanharjoittajan puhdistamaan saastuneen ympäristön, jollei tämä tee sitä vapaaehtoisesti. Määräystä on mahdollista tehostaa uhkasakolla tai teettämisuhalla.

4.3. Vanhat pilaantumistapaukset Vanhoihin maaperän ja pohjave­den pilaantumistapauksiin sovellettava lainsäädäntö määräytyy pilaantumisen tapahtumisajankohdan

| 36


1.4.1962 VL voimaan

1.5.1987 JHL 32 §:n muutos

1.4.1979 JHL voimaan

1.1.1994 JäteL voimaan

1.12.1987 VL 1:22 §:n muutos

1.3.2000 YSL voimaan

Kuva 5. Ajallinen ulottuvuus maaperän ja pohjaveden pilaantumisen vastuunormeissa.

Vastuu ennen JHL:n voimaantuloa tapahtuneesta maaperän pilaantumisesta riippuu toiminnan laadusta. Aiheuttaja voi olla vastuussa pilaantumisesta roskaamissäännösten tai jätehuoltoilmoitussäännösten perusteella. Kiinteistönhaltija voi joutua vastuuseen jätehuollon järjestämisvelvollisuussäännösten nojalla. Elleivät JHL:n säännökset sovellu tapaukseen, on sovellettava muita tapahtuma-aikaan voimassa olleita säännöksiä. Jätehuoltolain voimassaoloaikana tapahtuneesta pilaantumisesta vastaa ensisijaisesti aiheuttaja, joka on puhdistamisvastuussa roskaamissäännösten nojalla. Aiheuttajan ohella kiinteistönhaltija on vastuussa jätehuollon järjestämisvelvollisuussäännösten nojalla. Jätelain voimaantulon jälkeisestä roskaantumisesta vastaa ensisijaisesti aiheuttaja. Pilaantuneen maaperän puhdistamisesta vastaa YSL 75 §:n nojalla jätelain voimaantulosta (1.1.1994) alkaen aiheuttaja. Tätä edeltävältä ajalta JHL on edelleen voimassaolevaa oikeutta, ja sitä sovelletaan yhä säännöllisesti. Ennen YSL:n voimaantuloa 1.3.2000 sovel-

lettiin pilaantuneen pohjaveden puhdistamisvastuuseen vesilakia, joka on tullut voimaan 1.4.1962. Oikeuskäytännössä on katsottu pohjaveden pilaantumiskiellon ulottuvan myös aikaan ennen vesilain voimaantuloa sellaisen toiminnan osalta, joka on jatkunut VL:n voimaantulohetkellä. Ennen 1962 päättyneen pohjaveden pilaantumiseen johtaneen toiminnan puhdistamisvastuusta ei ole oikeuskäytäntöä. Ympäristövahinkolain soveltamisen ajallista ulottuvuutta on käsitelty myöhemmin. Jätehuoltolain roskaamiskielto Jätehuoltolain roskaamiskiellosta säädetään lain 32 §:ssä vuoden 1987 muutoksen jälkeen seuraavasti: ”Ympäristöön ei saa jättää lasia, peltiä, muovia, paperia eikä muutakaan roskaa tai likaa taikka käytöstä poistettua esinettä tai ainetta niin, että siitä aiheutuu haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta haittaa yleiselle tai yksityiselle edulle.” Mainitulla vuoden 1987 muutoksella ros-

| 37

VASTUU YMPÄRISTÖN PILAANTUMISESTA

mukaan sekä sen mukaan, kohdistuuko pilaantuminen maaperään vai pohjaveteen. Keskeiset päivämäärät sovellettavaa lakia valittaessa ovat seuraavat:


kaamiskielto oli ulotettu nimenomaisesti koskemaan käytöstä poistettuja esineitä ja aineita, eli esimerkiksi pilaantumisen aiheuttamista päästämällä nestemäistä ainetta maaperään. Tämä vastasi jo aiemmin oikeuskäytännössä omaksuttua linjaa, joten muutos ei käytännössä ollut suuren suuri. Lähtökohtaisesti roskaantumisen aiheuttaja on JHL:n 33 §:n mukaan puhdistamisvastuussa. Jollei aiheuttajaa saada selville, on toissijaisessa vastuussa alueen haltija ja tiealueen pitäjä. Viime kädessä kunnan on puhdistettava roskaantunut alue. Nykyisissä jätelain roskaamissäännöksissä puhdistamisvastuu on niin ikään ensisijaisesti aiheuttajalla, mutta roskaantumisen käsite on suppeampi kuin JHL:ssa. Jätehuollon järjestämisvelvollisuuteen perustuva vastuu Kiinteistön haltijan puhdistusvastuu voi perustua myös JHL:n mukaisen jätehuoltosuunnitelman esittämisvelvollisuuteen. Suunnitelman esittämisvelvollisuus merkitsee samalla vastuuta pilaantuneen maaperän puhdistamisesta. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että velvollisuus koskee myös ennen JHL:n voimassaoloa tapahtunutta pilaantumista, jos alue on ollut lain voimassa ollessa puhdistamatta. Jätehuoltolain jätehuoltosuunnitelmaa koskevan säännöksen mukaan kiinteistön haltijan on järjestettävä jätteiden asianmukainen käsittely ja esitettävä jätehuoltosuunnitelma lupaviranomaisten hyväksyttäväksi, jos kiinteistöllä syntyy tai siellä käsitellään 1. koostumukseltaan tuntematonta jätettä, 2. käsittelyn kannalta poikkeuksellista jätettä, 3. ongelmajätettä tai 4. kunnan alueella syntyvään asuinkiinteistöjen jätemäärään verrattuna kohtuuttoman suuri määrä muuta jätettä. Pilaantuneiden alueiden puhdistamista koskeva määräys voidaan pilaantumisen ajankohdasta riippumatta perustaa jätehuoltosuunnitelmaa koskevaan vastuuperusteeseen, jos kyseinen kiinteistö määräyksen antamishetkellä on edelleen alueella pilaavaa toimintaa harjoittaneen hallinnassa. Jätehuoltosuunni-

telman esittämisvelvollisuuteen perustuva kiinteistön haltijan vastuu voi tulla kyseeseen periaatteessa silloinkin, kun pilaantumisen aiheuttaja on tiedossa. Käytännössä lähtökohtana voitaneen kuitenkin pitää, että aiheuttajan vastuu on ensisijaista. Yllä käsitellyssä tapauksessa KHO 2006:30 korkein hallinto-oikeus katsoi, että puhdistamismääräystä koskeva asia on arvioitava yhtenä kokonaisuutena roskaamiskieltoon ja jätehuoltosuunnitelmasäännöksiin perustuvan vastuun osalta. Pilaantuneen alueen puhdistamisvastuu voi perustua myös jätehuoltoilmoituksen esittämisvelvollisuutta koskeviin säännöksiin. Ilmoitusmenettely oli rinnakkainen suhteessa jätehuoltosuunnitelmaan. Jätehuoltoilmoitus tuli esittää kertaluontoisissa poikkeustilanteissa, esimerkiksi onnettomuuden sattuessa, mikäli tilanteessa syntyi sellaista jätettä, mikä normaalitilanteessa olisi edellyttänyt jätehuoltosuunnitelmaa. Ilmoitussäännöksen nojalla vastuu voi kohdentua joko kiinteistön haltijaan tai jätteen tuottajaan. Mikäli jäte on syntynyt kiinteistöllä harjoitetussa toiminnassa, korvaa ilmoitus jätehuoltosuunnitelman ja vastuu kohdistuu kiinteistönhaltijaan. Mikäli kyse on onnettomuudesta, jossa ulkopuolinen toimija aiheuttaa kiinteistön pilaantumisen, on ilmoitusvelvollisuus vain pilaantumisen aiheuttajalla. Vastuu pilaantumisesta kohdistuu täten vain aiheuttajaan, eikä kiinteistön haltijalla ole lainkaan toissijaista vastuuta. Pohjaveden pilaamiskielto ennen ympäristönsuojelulakia Pohjaveden pilaamiskielto liittyy läheisesti maaperän pilaantumissääntelyyn. Käytännössä esimerkiksi kemikaalien aiheuttama pilaantuminen ilmenee yleensä sekä maaperässä että pohjavedessä. Useimmissa tilanteissa maaperän ja pohjaveden pilaantumista onkin tarkasteltava samanaikaisesti. Ennen vesilain voimaantuloa 1.4.1962 ei laissa tunnettu yleistä pohjaveden pilaamiskieltoa. Vesilain tultua voimaan suojeltiin pohjavesiä VL 1:18 §:n muuttamiskiellon sekä pohjaveden pilaamiskiellon avulla (VL 1:22). Alkuperäisessä 22 §:ssä kiellettiin toiminta, jonka johdosta ”toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi […] käy terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamat-

| 38


1. tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin olennaisesti huonontua; 2. toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin muuten käyttää; tai

listamissäännöksiä sekä työnantajan ja työntekijän korvausvastuun kohdentumista työssä aiheutetusta vahingosta. Ympäristövahinkolaki ei koske vahinkoja, joiden korvaamisesta säädetään muussa laissa. Kaivos-, tie- ja lunastuslainsäädäntöön liittyvissä toimituksissa (ns. pakkotoimilait) ratkaistaan myös ympäristövahinkoja koskevat korvauskysymykset. Laki ei myöskään koske sopimukseen perustuvaa korvausvastuuta. YVL:n säännökset ovatkin sopimuksenvaraisia, eli osapuolet voivat vapaasti sopia ympäristövahinkoon liittyvän korvauksen perusteesta ja määrästä. Laissa tarkoitettuna ympäristövahinkona korvataan YVL 1 §:n mukaan tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta johtuva vahinko, joka on ympäristössä aiheutunut 1) veden, ilman tai maaperän pilaantumisesta;

3. toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua”. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että pilaantumisen aiheuttaneeseen toimintaan sovelletaan pilaantumishetken sääntelyä. Mikäli toiminta kuitenkin jatkuu yhä tai on jatkunut vesilain voimaantulon jälkeen, tulee vesilain pohjaveden pilaamiskielto sovellettavaksi. Ennen 1962 päättyneen toiminnan vastuukysymyksistä ei ole oikeuskäytäntöä. Tuomioistuin voi siis vanhan vesilain nojalla määrätä pilaantuneen pohjaveden puhdistettavaksi. Vanhoissa pilaantumistapauksissa on vesilain nojalla puhdistusvastuussa aina pilaantumisen aiheuttaja. Pilaaja voidaan määrätä hoitamaan puhdistaminen itse tai se voidaan teettää hänen kustannuksellaan.

4.4. Vahingonkorvausvastuu 4.4.1. Ympäristövahinkolaki Ympäristövahinkolaki on ympäristövahinkojen korvaamista koskeva yleislaki. Vahingonkorvauslakia (412/1974) sovelletaan YVL:a täydentävänä lakina, jollei YVL:sta muuta johdu. Ympäristövahingoissa voidaan siten arvioida muun muassa vahingonkorvauslain kohtuul-

2) melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai hajusta; taikka 3) muusta vastaavasta häiriöstä. Ympäristövahinko voi tarkoittaa siten hyvin monenlaista fysikaalista, biologista tai kemiallista muutosta ympäristössä. Korvausvastuun syntyminen edellyttää kuitenkin aina, että vahinko on aiheutunut tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta. Näin esim. yksittäisen säiliöauton liikenneonnettomuudessa aiheuttama ympäristövahinko ei tule korvattavaksi YVL:n nojalla. Liikenteen aiheuttamat vahingot korvataan YVL 1.2 §:n nojalla, jonka mukaan laissa tarkoitettua toiminnan harjoittamista on myös tien, rautatien, sataman, lentoaseman tai muun näihin verrattavan liikennealueen pitäminen. Korvausvastuu kohdistuu tällöin kuitenkin liikennealueiden pitäjiin. YVL:ssä sovelletaan toiminnan ja vahingon välistä syy-yhteyttä arvioitaessa alennettua näyttövelvollisuutta. Korvausvastuun syntymiseksi riittää todennäköinen syy-yhteys, mikä poikkeaa vahingonkorvausoikeudessa yleensä vaadittavasta täydestä näytöstä. Toiminnanharjoittajan tuottamusta ei sen sijaan edellytetä lainkaan, vaan toiminnanharjoittaja vastaa toiminnan aiheuttamista ympäristövahingoista riippumatta siitä, onko vahinko aiheutunut huolimattomuuden tai laimin-

| 39

VASTUU YMPÄRISTÖN PILAANTUMISESTA

tomaksi tarkoitukseen, johon sitä muutoin voitaisiin käyttää”. Pohjavesien muuttamiskielto uusittiin vesilain muutoksella 1.12.1987 sisällöllisesti pitkälti vastaavaa muotoon, jossa se nykyiselläänkin on ympäristönsuojelulain 8 §:ssä. VL 22 §:n (467/1987) mukaan ”ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten (pohjaveden pilaamiskielto), että


lyönnin seurauksena. Kyse on niin sanotusta ankaran vastuun periaatteesta. Toiminnanharjoittaja vastaa aiheuttamastaan ympäristövahingosta jopa siinä tapauksessa, että toiminta on ollut täysin ympäristöluvan mukaista. Korvausvelvolliset ja korvattavat vahingot Kuten yllä on todettu, rajataan YVL:n mukainen vastuu tietyllä alueella harjoitettuun toimintaan. Muuten laissa ei ole rajattu vastuullisten toimintojen piiriä. Toiminnanharjoittajana pidetään sitä yritystä (tai luonnollista henkilöä), joka vastaa YVL 1 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta alueella. Korvausvelvollinen voi olla myös vahingon aiheuttajan ohella muu toiminnanharjoittajaan rinnastettavissa oleva taho. Myös se, jolle ympäristövahingon aiheuttanut toiminta on luovutettu, voi joutua vastuuseen ennen luovutusta syntyneestä vahingosta, jos tämä tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta tai sen uhasta. Korvausvelvolliset vastaavat yhteisvastuullisesti ympäristövahingosta, jonka asianomaiset toiminnat ovat todennäköisesti yhdessä aiheuttaneet. Kyse on tilanteista, joissa vahingon syntyminen on yhteydessä useiden tahojen toimintaan, vaikkeivät nämä olisikaan toimineet mitenkään yhteistoiminnassa. Jollei toisin ole sovittu, korvausvastuu on jaettava kohtuuden mukaan ottaen huomioon mm. vastuun perusteet ja mahdollisuudet vahingon syntymisen ehkäisemiseen. Ympäristövahinko korvataan vain, jollei häiriön sietämistä ole pidettävä kohtuullisena, ottaen muun ohella huomioon paikalliset olosuhteet ja häiriön syntymiseen johtanut tilanne kokonaisuudessaan sekä häiriön yleisyys vastaavissa olosuhteissa muutoin. Vahingon kärsijällä on siis aina tapauskohtaiseen arviointiin perustuva sietämisvelvollisuus häiriötä aiheuttavaa toimintaa koskien. Korvattavia vahinkoja ovat YVL 5 §:n mukaan henkilö- ja esinevahingot, puhdas varallisuusvahinko sekä muu ympäristövahinko. Henkilö- ja esinevahingoista määrätään korvaus vahingonkorvauslain 5 luvun mukaisesti. Henkilövahinkoina korvattavaksi voivat tulla esimerkiksi vamma, sairaus tai kuolema. Korvausta maksetaan myös kivusta ja särystä tai ansionmenetyksestä. Esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahin-

gosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen. YVL 5.1 §:n perusteella voidaan korvata myös edellä mainittuihin kohtiin liittymätön taloudellinen vahinko eli puhdas varallisuusvahinko. Tämä voi aiheutua esimerkiksi elinkeinonharjoittajan toiminnan keskeytymisestä. Korvausvelvollisuuden lisäedellytyksenä on, ettei vahinko ole vähäinen. Rikoksella aiheutettu vahinko on aina korvattava. YVL 5.2 §:ssä tarkoitettu muu vahinko voi olla vaikka melu-, tärinä- tai hajuhaitta, josta ei aiheudu välitöntä taloudellista menetystä. Tällaisesta ympäristövahingosta on suoritettava korvausta kohtuullinen määrä, jota arvioitaessa on otettava huomioon häiriön ja vahingon kestoaika sekä vahingonkärsijän mahdollisuus välttää tai torjua vahinko. YVL 6 §:n nojalla voidaan määrätä maksettavaksi myös ympäristövahingosta aiheutuneet torjunta- ja ennallistamiskustannukset. Ympäristövahinkolain mukaisissa asioissa oikeuspaikka määräytyy oikeudenkäymiskaaren mukaan. Vaatimus tutkitaan lähtökohtaisesti siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä vastaajan asuin- tai kotipaikka on. Korvausta on velan vanhentumista koskevan lain nojalla haettava kolmen vuoden kuluttua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta toiminnanharjoittajasta. Vesistöhankkeiden toteuttamiseen liittyvissä edunmenetyksissä tulee huomioida vesilain 11 luvun säännökset. Niissä määritellään, milloin VL:n alaan kuuluvissa vahingoissa noudatetaan YVL:n säännöksiä ja missä tapauksessa sovelletaan vahingonkorvauslakia. Pakollinen ympäristövahinkovakuutus Laki ympäristövahinkovakuutuksesta (YVVL, 81/1998) muodostaa ympäristövahinkolain ensisijaista aiheuttajavastuuta täydentävän korvausjärjestelmän sellaisia tilanteita silmällä pitäen, joissa korvausta ei saada YVL:n nojalla. YVVL:n mukainen toissijainen korvausvastuu koskee ainoastaan ympäristövahinkolaissa tarkoitettuja, Suomessa harjoitetusta toiminnassa aiheutuneita ympäristövahinkoja. Ympäristövahingosta sekä tällaisen vahin-

| 40


1. korvausta ei ole täysimääräisesti saatu perityksi siltä, joka on ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain mukaan vastuussa vahingon korvaamisesta (korvausvelvollinen), ja korvausta ei saada korvausvelvollisen vastuuvakuutuksesta; tai 2. korvausvelvollista ei ole saatu selvitetyksi. Velvollisuus ympäristövahinkovakuutuksen ottamiseen on sellaisella yksityisoikeudellisella yhteisöllä, jonka harjoittamaan toimintaan liittyy olennainen ympäristövahingon vaara tai jonka toiminta yleisesti aiheuttaa haittaa ympäristölle. Asetuksen ympäristövahinkovakuutuksesta (717/1998) mukaan vakuutus on aina oltava sellaisella yrityksellä, jolla on 1. aluehallintoviraston myöntämä ympäristölupa; tai 2. Turvatekniikan keskuksen myöntämä vaarallisen kemikaalin käsittelyä tai varastointia koskeva lupa. YVVL:n nojalla maksetaan korvauksia yhdestä vahinkotapahtumasta enintään 5 ja useammasta saman vakuutuskauden aikana ilmoitetusta vahinkotapahtumasta enintään 8,5 miljoonaa euroa. Vahingosta on ilmoitettava kirjallisesti vakuutuksenantajalle tai Ympäristövakuutuskeskukselle kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahinkoa kärsinyt on saanut tietää siitä, että korvausta ei saada perityksi korvausvelvolliselta tai että korvausvelvollista ei ole saatu selvitetyksi. Laki ympäristövahinkovakuutuksesta tuli voimaan 1.1.1999, eikä sitä sovelleta takautu-

vasti. Lakia sovelletaan siis ainoastaan sellaisiin ympäristövahinkoihin, joiden syynä on lain voimaantulon jälkeinen toiminta. Korvaussäännösten soveltaminen vanhoihin vahinkoihin Ympäristövahinkolaki tuli voimaan 1.6.1995, eikä lakia sovelleta takautuvasti. Lakiin perustuvaa korvausvaatimusta ei voida esittää, mikäli vahinko on aiheutunut ennen lain voimaantuloa. Ajallinen soveltamisongelma voi kuitenkin muodostua tapauksissa, joissa toiminta on alkanut ennen 1.6.1995, mutta jatkunut vielä sen jälkeenkin. Tällöin tulee arvioida toiminnan jatkumista YVL 1 §:n mukaisesti. Mikäli voidaan katsoa, että juuri lain voimaantulon jälkeinen toiminta on aiheuttanut vahingon, tulee se korvattavaksi YVL:n nojalla. Mikäli vanhaan vahinkoon ei voida soveltaa ympäristövahinkolakia, voi vahinko tulla korvattavaksi lähinnä vahingonkorvauslain nojalla. Tällöin on syytä muistaa, että vahingonkorvauslain korvausvastuu perustuu vahingon aiheuttajan tuottamukseen. Tuottamuksella tarkoitetaan vahingon aiheuttajan jonkinasteista huolimattomuutta. VahL:ssa edellytetään myös täyden syy-yhteyden osoittamista teon ja aiheutuneen vahingon välillä toisin kuin ympäristövahinkolaissa, jossa korvausvastuun perustaksi riittää todennäköinen syy-yhteys. YVL:n mukaista ankaraa vastuuta ei siis normaalitapauksessa sovelleta. Edellä mainituissa tapauksissa, joissa YVL:ää ei voida soveltaa, voivat vahingonkorvauslain sijaan tai rinnalla tulla niin ikään sovellettavaksi myös vesilain tai naapuruussuhdelain korvaussäännökset. Vahingonkorvauslaki on tullut voimaan 1.9.1974. Mikäli kyse on tätä ennen tapahtuneesta ympäristövahingosta, tulee korvausvastuuta arvioida esimerkiksi juuri VL:n tai NaapL:n säännösten perusteella.

| 41

VASTUU YMPÄRISTÖN PILAANTUMISESTA

gon torjuntakustannuksista ja kustannuksista vahingoittuneen ympäristön saattamiseksi ennalleen maksetaan korvausta YVVL:n nojalla, jos


Vahingonkorvauslaki

Vahinko aiheutunut ennen 1.6.1995

VL, NaapL

Ympäristövahinko

Ympäristövahinkolaki Vahinko aiheutunut 1.6.1995 jälkeen VL, erityislait, VahL

Kuva 6. Ympäristövahinkojen korvaamiseen sovellettava lainsäädäntö. Muu vahingonkorvauslainsäädäntö

1. luonnonsuojelulain (1096/1996) 5a §:ssä tarkoitettu luontovahinko;

Ympäristövahinkolaki ei koske sellaisia vahinkoja, joiden korvaamisesta säädetään muussa laissa. Tämä soveltamisalan rajaus koskee kuitenkin vain vahinkojen korvattavuutta YVL:n nojalla. Toiminnanharjoittajalla on siitä huolimatta esimerkiksi velvollisuus torjua ympäristövahinkoa ja puhdistaa pilaamansa maa-alue.

a. Luontovahingolla tarkoitetaan suotuisan suojelutason saavuttamisen tai säilyttämisen kannalta merkittävää, mitattavissa olevaa suoraa tai välillistä haitallista vaikutusta luonto- ja lintudirektiivien lajiliitteiden lajeille tai esiintymispaikoille sekä Naturaalueiden luonnonarvoille. 2. ympäristönsuojelulain (86/2000) 84a §:ssä tarkoitettu vesistön merkittävä pilaantuminen; ja

4.4.2. Ympäristövahinkojen korjaaminen Vuonna 2009 tuli voimaan laki eräiden ympäristölle aiheutettujen vahinkojen korjaamisesta (383/2009), jolla pantiin täytäntöön EU:n ympäristövastuudirektiivi (2004/35/EY). Kyse ei ole varsinaisesti vahingonkorvaussääntelystä. Lain ensisijainen tavoite on turmeltuneen ympäristön palauttaminen vahinkoa edeltäneeseen tilaan, eli vahingon ”korjaaminen”. Lakia sovelletaan seuraavien ympäristölle aiheutuvien vahinkojen korjaamiseen:

3. vesilain (587/2011) 14 luvun 6 §:ssä tarkoitettu vesistön tai pohjaveden huomattavan haitallinen muutos. Yllä kohdissa 2 ja 3 käsiteltyjä vesistön pilaantumisen merkittävyyttä ja huomattavan haitallista muutosta arvioidaan asetuksessa eräiden ympäristölle aiheutettujen vahinkojen korjaamisesta (2009/713). Pilaantumisen merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon, mitä vesienhoidon järjestämisestä annetun lain mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa

| 42


1. poikkeuksellisesta luonnonilmiöstä; 2. toimenpiteestä, jonka yksinomaisena tarkoituksena on suojata luonnonmullistuksilta; 3. toimenpiteestä, jonka pääasiallisena tarkoituksena on maanpuolustus tai kansainvälinen turvallisuus; 4. tapahtumasta, johon sovelletaan merilain (674/1994) 10 ja 10a lukua; 5. toiminnasta, josta säädetään ydinvastuulaissa (484/1972). Korjaavat toimenpiteet Ympäristövahinkojen korjaamisesta annettu laki jaottelee korjaavat toimenpiteet kolmeen kategoriaan: 1. Ensisijainen korjaaminen: luonnonvarat ja luonnonvarapalvelut on palautettava perustilaan, eli vahinkoa edeltäneeseen tilaan, poistamalla vahingosta aiheutunut haitallinen muutos. a. Luonnonvaralla tarkoitetaan LSL 5a.1 §:n luontovahinkomääritelmässä tarkoitettuja luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä samoin kuin lajeja sekä niiden esiintymis-, lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Lisäksi luonnonvaralla tarkoitetaan vesilaissa tarkoitettuja vesialueita ja pohjavettä sekä Suomen aluevesiä ja talousvyöhykettä. b. Luonnonvarapalveluilla tarkoitetaan luonnonvaran hyödyllistä vaikutusta toiselle luonnonvaralle tai ihmisille. Tällä voidaan tarkoittaa esimerkiksi luonnon virkistyskäyttömahdollisuuksia tai luonnosta saatavia raaka-aineita. 2. Täydentävä korjaaminen: jos perustilaa ei voida täysimääräisesti palauttaa, vahingon luonnonvaralle ja luonnonvarapalvelulle aiheuttama heikennys on korvattava vahingoittuneella alueella tai muualla tehtävillä toimenpiteillä.

3. Korvaava korjaaminen: vahingoittuneella alueella tai muualla tehtävillä toimenpiteillä on korvattava luonnonvaralle ja luonnonvarapalvelulle aiheutuvat väliaikaiset menetykset siihen saakka, kunnes ensisijainen ja täydentävä korjaaminen on vaikuttanut täysimääräisesti. Ympäristövahinkojen korjaamisesta annetun asetuksen 4 §:ssä täsmennetään seikkoja, jotka täydentävässä ja korjaavassa korjaamisessa tulee huomioida. Täydentävä ja korvaava korjaaminen kohdistetaan ensisijaisesti luonnonvaraan tai luonnonvarapalveluun, joka vastaa mahdollisimman hyvin tyypiltään, laadultaan ja määrältään vahingoittunutta luonnonvaraa tai luonnonvarapalvelua. Jos tämä ei ole mahdollista, korjaaminen kohdistetaan vaihtoehtoisiin luonnonvaroihin ja luonnonvarapalveluihin. Toimenpiteiden laajuus määritetään ottaen huomioon vahingossa menetetyn luonnonvaran ja luonnonvarapalvelun arvo. Jos toimenpiteiden laajuutta ei voida yksityiskohtaisesti määrittää, voidaan määrityksessä käyttää harkintaa. Tällöinkin toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten tulee vastata menetetyn luonnonvaran ja luonnonvarapalvelun arvoa. Täydentävät ja korvaavat toimenpiteet valitaan siten, että ne lisäävät luonnonvaroja ja luonnonvarapalveluja vahinkopaikalla tai muualla. Toimenpiteiden valinnassa otetaan huomioon toimenpiteiden ajallinen tärkeysjärjestys ja toteutumiseen kuluva aika. Jos täydentäviä toimenpiteitä tehdään vahinkopaikan ulkopuolella, alueen tulisi mahdollisuuksien mukaan olla maantieteellisessä yhteydessä vahinkopaikkaan. Ympäristövahinkojen korjaamisesta annetun lain säännökset tulevat sovellettavaksi YSL:n, LSL:n, VL:n sekä geenitekniikkalain mukaisissa hallintopakkomenettelyissä. Korjaamistoimenpiteistä päättää siis kussakin laissa tarkoitettu hallintopakkoa käyttävä viranomainen (ELY-keskus, AVI tai geenitekniikkalautakunta), jonka on ryhdyttävä tarpeellisiin toimiin haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Viranomaisen on toimenpiteitä harkitessaan otettava huomioon 1. vahingon luonne, laajuus ja vakavuus; 2. luonnollisen palautumisen mahdollisuus;

| 43

VASTUU YMPÄRISTÖN PILAANTUMISESTA

on esitetty toiminnan vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista. Lakia ei sovelleta, jos vahinko on aiheutunut:


4.5. Rikosoikeudellinen vastuu

3. ihmisen terveydelle aiheutuvat riskit; 4. vahingon korjaamisesta aiheutuvat kustannukset; 5. muut alueella mahdollisesti tapahtuneet vahingot. Toimenpiteiden valinnassa otetaan huomioon vahingon aiheuttaneen toiminnanharjoittajan ehdotus sekä yllä mainittujen lakien nojalla vireillepanoon oikeutettujen huomautukset. Kustannusvastuu Saastuttaja maksaa -periaatteen eli aiheuttamisperiaatteen mukaisesti vahingon aiheuttanut toiminnanharjoittaja vastaa korjaavien toimenpiteiden kustannuksista. Toiminnanharjoittaja vastaa sekä edellä käsiteltyjen korjaamistoimenpiteiden kustannuksista että kustannuksista, jotka aiheutuvat viranomaiselle vahingon ja sen välittömän uhan arvioimisesta, korjaavista toimenpiteistä päättämisestä ja valvonnasta. Jos vahinko on aiheutunut useammasta kuin yhdestä toiminnasta, vastuu kustannuksista on jaettava toiminnanharjoittajien kesken sen mukaan, mikä on heidän aiheuttamansa osuus koko vahingosta. Jos tätä osuutta ei voida arvioida, vastuu jaetaan pääluvun mukaan. Toiminnanharjoittaja ei vastaa kustannuksista, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa, että vahinko 1. on kolmannen osapuolen aiheuttama ja se on aiheutunut toiminnanharjoittajan asianmukaisista turvatoimenpiteistä huolimatta; tai 2. se johtuu viranomaisen antaman määräyksen tai ohjeen noudattamisesta, jollei kyse ole toiminnanharjoittajan omasta toiminnasta aiheutuneen päästön tai muun tapauksen johdosta annetusta määräyksestä tai ohjeesta. Vahinkoa on mahdollista myös kohtuullistaa, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa menetelleensä huolellisesti. Edellytyksenä kohtuullistamiselle on, että vahingon aiheuttanut toiminta on ollut lainmukaista tai siinä on noudatettu viranomaisen myöntämän luvan tai vastaavan määräyksen ehtoja.

Rikoslain 48 luvussa säädellään kaikista niistä ympäristö- ja luonnonvararikoksista, jotka koskevat vankeusuhkaisia rikoksia. Luvun rikokset voidaan jaotella ympäristön turmelemisrikoksiin, luonnonsuojelu- ja rakennussuojelurikoksiin sekä luonnonvararikoksiin. Luvussa rangaistavaksi säädetystä menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen. Ympäristörikokset ovat tyypillisesti sellaisia rikoksia, joihin voidaan soveltaa oikeushenkilön rangaistusvastuuta RL 9 luvun säännösten mukaisesti. Rikos katsotaan oikeushenkilön eli yrityksen toiminnassa tehdyksi, jos sen tekijä on toiminut oikeushenkilön puolesta tai hyväksi ja hän kuuluu oikeushenkilön johtoon tai on virka- tai työsuhteessa oikeushenkilöön taikka on toiminut oikeushenkilön edustajalta saamansa toimeksiannon perusteella. Ympäristön turmelemisrikokset Rikoslain 48:1 §:n nojalla tuomitaan ympäristön turmelemisesta se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta saattaa, päästää tai jättää ympäristöön esineen, ainetta, säteilyä tai muuta sellaista lain tai sen nojalla annetun säännöksen taikka määräyksen vastaisesti taikka ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista tai roskaantumista taikka vaaraa terveydelle. Rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää sekä ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa että tekijän tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Ympäristön turmelemisesta tuomitaan sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Ympäristön turmelemisesta tuomitaan edellä mainitun ohella se, joka 1. valmistaa, luovuttaa, kuljettaa, käyttää, käsittelee tai säilyttää ainetta, valmistetta,

| 44


a. kemikaalilain, b. REACH-asetuksen,

Yllä käsitellyt kemikaalien ja jätteiden maahantuontiin ja -vientiin sekä kuljetuksiin liittyvät tahallisen rikoksen yritykset ovat rangaistavia. Ympäristön turmelemisesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ryhtyy muuten kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla muuttamaan ympäristöä vastoin maankäyttö- ja rakennuslain, vesilain tai maa-aineslain säännöksiä tai Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntöä taikka näiden nojalla annettuja säännöksiä, yleisiä tai yksittäistapausta koskevia määräyksiä taikka kaavaa tai lupaa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista. Rikoslain 48:2 §:n nojalla tuomitaan rikoksentekijä törkeästä ympäristön turmelemisesta, jos

c. CLP-asetuksen d. edellä mainittujen tai YSL:n nojalla annetun säännöksen vastaisesti tai e. otsonikerrosta heikentävistä aineista annetun asetuksen (EY) N:o 1005/2009, f. tietyistä fluoratuista kasvihuonekaasuista annetun asetuksen (EY) N:o 842/2006, g. pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun asetuksen (EY) N:o 850/2004, h. pesuaineista annetun asetuksen (EY) N:o 648/2004 3 tai 4 artiklan vastaisesti tai i. jätelain (646/2011) 147 §:n 2 momentissa mainitun säännöksen, j. jätelain nojalla annetun säännöksen, yksittäistapausta koskevan määräyksen tai kiellon vastaisesti taikka

1. ympäristölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai tällaisen vahingon vaara on erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus tai muut seikat taikka

k. laiminlyö jätelain mukaisen jätehuollon järjestämisvelvollisuutensa tai

2. rikos tehdään 1 §:ssä tarkoitetun menettelyn johdosta saadusta viranomaisen määräyksestä tai kiellosta huolimatta

2. tuo maahan, vie maasta tai siirtää Suomen alueen kautta jätettä jätelain tai sen nojalla annetun säännöksen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen tai jätteiden siirrosta annetun asetuksen (EY) N:o 1013/2006 vastaisesti taikka 3. tuo maahan tai vie maasta ainetta, valmistetta tai tuotetta vastoin a. YSL:n nojalla annettua asetusta, b. otsonikerrosta heikentävistä aineista annettua asetusta (EY) N:o 1005/2009, c. tietyistä fluoratuista kasvihuonekaasuista annettua asetusta (EY) N:o 842/2006, d. vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annettua asetusta (EY) N:o 304/2003 tai e. pysyvistä orgaanisista yhdisteistä asetusta (EY) N:o 850/2004 tai 4. vie maasta muuntogeenisiä organismeja,

ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tekijä on tuomittava törkeästä ympäristön turmelemisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Teon yritys on rangaistava vastaavin perustein kuin normaalissa tekomuodossa. Jos ympäristön turmeleminen, huomioon ottaen ympäristölle tai terveydelle aiheutetun vaaran tai vahingon vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava ympäristörikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi (RL 48:3). Tuottamuksellisena ympäristön turmelemisena pidetään RL 48:4 mukaan tekoa, jossa muusta kuin törkeästä huolimattomuudesta puututaan ympäristöön siten, että ympäris-

| 45

VASTUU YMPÄRISTÖN PILAANTUMISESTA

niitä sisältäviä elintarvikkeita tai rehuja vastoin muuntogeenisten organismien valtioiden rajat ylittävistä siirroista annettua asetusta (EY) N:o 1946/2003.

seosta, tuotetta tai esinettä taikka käyttää laitetta


tölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai tällaisen vahingon vaara on erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus ja ulottuvuus. Ympäristölle tai terveydelle aiheutetulta vahingolta tai vaaralta edellytetään samaa vakavuustasoa kuin törkeässä ympäristön turmelemisessa; vain tuottamuksen aste on alhaisempi. Rangaistuksena tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta on tuomittava sakkoa tai enintään vuosi vankeutta. Luonnonsuojelu- ja rakennussuojelurikokset RL 48:5–6 §:ssä säädetään luonnonsuojelu- ja rakennussuojelurikoksista. 5 §:n nojalla se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta 1. oikeudettomasti hävittää tai turmelee luonnonsuojelulaissa (1096/1996) tai sen nojalla suojeltavaksi tai rauhoitetuksi säädetyn tai määrätyn taikka toimenpiderajoituksen alaisen tai toimenpidekieltoon määrätyn luonnonalueen, eläimen, kasvin tai muun luontoon kuuluvan kohteen, 2. luonnonsuojelulain tai sen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen vastaisesti erottaa ympäristöstään taikka tuo maahan, vie maasta tai kuljettaa Suomen alueen kautta kohteen taikka myy, luovuttaa, ostaa tai ottaa vastaan kohteen, joka on mainitulla tavalla erotettu ympäristöstään, tuotu maahan tai viety maasta taikka 3.luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 vastaisesti tuo maahan, vie maasta tai siirtää Suomen alueen kautta mainitun asetuksen lajiliitteissä tarkoitetun kohteen tai käyttää kyseistä kohdetta kaupallisiin tarkoituksiin,

RL 48 luvun 5 §:n mukaan se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ilman laissa edellytettyä lupaa purkaa, hävittää, turmelee tai peittää rakennettuun ympäristöön kuuluvan kohteen, joka on 1. maankäyttö- ja rakennuslaissa tai sen nojalla annetulla määräyksellä suojeltu tai 2. rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla suojeltu tai päätetty asettaa vaarantamiskieltoon, on tuomittava rakennussuojelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Rakennussuojelurikoksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta purkaa, hävittää tai turmelee muinaismuistolaissa (295/63) tarkoitetun kiinteän muinaisjäännöksen taikka aluksen hylyn tai sen osan ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti. Tahallisen rikoksen yritys on rangaistava. Rikoslain 48 luku sisältää myös säännökset rikosvastuun kohdentamisesta ja oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Rangaistukseen tuomitaan 7 §:n nojalla lähtökohtaisesti se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Koska ympäristörikokset liittyvät usein yritystoiminnan harjoittamiseen, sovelletaan 48 luvun rikoksiin oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevia RL 9 luvun säännöksiä. Luonnonvararikokset

on tuomittava luonnonsuojelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Kohdassa 1 tarkoitetulla turmelemisella viitataan sellaiseen toimintaan, joka aiheuttaa kohteen suojeluarvon olennaisen menettämisen. Luonnonsuojelurikoksena ei kuitenkaan pidetä tekoa, jonka merkitys luonnonsuojelun kannalta on vähäinen. Tahallisen rikoksen yritys on rangaistava.

Luonnonvararikoksia koskee oma rikoslain 48a lukunsa, jossa säädetään metsästys-, kalastus- ja metsärikoksista. Näistä metsärikokset tulevat todennäköisimmin sovellettavaksi yritystoimintaan liittyen. Metsärikoksesta on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta 1. hakkaa metsää metsälain (1093/1996) kasvatus- tai uudistushakkuuta koskevan säännöksen tai sen nojalla annetun määräyksen vastaisesti taikka 2. rikkoo suojametsäaluetta tai suoja-aluetta koskevaa metsälain tai sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä.

| 46


Metsärikoksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan vahingoittaa metsän hoito- tai käyttötoimenpiteellä ympäristöstään selvästi erottuvaa metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää luonnontilaista elinympäristöä metsälain vastaisesti siten, että teko on omiaan vaarantamaan kyseisen elinympäristön ominaispiirteiden säilymistä. Metsärikoksesta tuomitaan lisäksi se, joka edellä kuvatusti vahingoittaa metsäluontoa ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehdon vastaisesti.

5. LUKEMISTO Kirjallisuutta Ekroos, Ari – Kumpula, Anne – Kuusiniemi, Kari – Vihervuori, Pekka: Ympäristöoikeuden pääpiirteet. Helsinki 2010. Hollo, Erkki: Johdatus ympäristöoikeuteen. Helsinki 2009. Koivisto, Janne: Pk-yrityksen ympäristövastuut käytännönläheisesti. Hämeenlinna 2011. Tuomainen, Jouko: Vastuu saastuneesta ympäristöstä. Vantaa 2001.

WWW-lähteitä EUR-Lex – EU-lainsäädäntö ja EUT:n oikeustapaukset: http://eur-lex.europa.eu FINLEX-säädöstietopankki: http://www.finlex.fi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes: http://www.tukes.fi o Kemikaalit, biosidit ja kasvinsuojeluaineet: http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kemikaalitbiosidit-ja-kasvinsuojeluaineet/ o REACH & CLP neuvontapalvelu: http://www.reachneuvonta.fi o Rekisterit: http://www.tukes.fi/fi/Rekisterit/ Valtion ympäristöhallinto: http://www.ym.fi o lainsäädäntö: http://www.ym.fi/fi-FI/Lainsaadanto

| 47


Pauliina Upla, Thomas Andersson ja Lauri Larvus, Ecobio Oy, 2013

Lyhenteet..................................................................................................................................................................2 Johdanto OSA 2: VAPAAEHTOISET TOIMET YMPÄRISTÖVASTUIDEN HALLINNASSA -osioon....3 1. VAPAAEHTOISET TOIMET YMPÄRISTÖVASTUIDEN HALLINNASSA.......................................5 1.1. Vapaaehtoisen toimet...................................................................................................................................5 1.2. Saavutettavat hyödyt ..................................................................................................................................5 2. JÄRJESTELMÄT, SERTIFIKAATIT JA SOPIMUKSET...........................................................................6 2.1. Järjestelmästandardit....................................................................................................................................6 2.2. Ympäristöjärjestelmät..................................................................................................................................6 2.2.1. Yleistä järjestelmistä..........................................................................................................................6 2.2.2. Järjestelmien käytön edut ja hyödyt...........................................................................................6 2.2.3. Järjestelmien osat..............................................................................................................................7 2.3. EMAS-järjestelmä...........................................................................................................................................8 2.4. Kevyemmät ympäristöjärjestelmät .........................................................................................................8 2.5. Energiatehokkuussopimukset...................................................................................................................9 2.6. Ympäristövelvoitteet kiinteistöissä..........................................................................................................9 2.6.1. LEED-sertifiointi kiinteistöissä........................................................................................................9 2.6.2. Ympäristönäkökohdat vuokrasopimuksissa.............................................................................9 3. YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTAVASTUURAPORTOINTI .............................................................10 3.1. Vapaaehtoinen ympäristöraportointi...................................................................................................10 3.2. Yleistä yhteiskuntavastuuraportoinnista.............................................................................................10 3.3. Yhteiskuntavastuun sääntely...................................................................................................................12 3.4. Yhteiskuntavastuu­raportoinnin ohjeistot...........................................................................................12 3.5. Global Reporting Initiative (GRI).............................................................................................................13 3.6. Pk-yritysten yhteiskuntavastuuraportointi.........................................................................................13 4. TUOTTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET..........................................................................................14 4.1. Tuotteiden ympäristövaikutusten hallinnan keinot.........................................................................14 4.2. Sääntely...........................................................................................................................................................15 4.3. Elinkaariarviointi...........................................................................................................................................16 4.3.1. Tuotteen elinkaari.............................................................................................................................16 4.3.2. Elinkaariarvioinnin vaiheet...........................................................................................................16 4.4. Tuotesuunnittelu..........................................................................................................................................17 4.5. Viestintä...........................................................................................................................................................17 4.5.1. Omaehtoiset ympäristöväittämät ..............................................................................................18 4.5.2. Ympäristömerkit ..............................................................................................................................18 4.5.3. Ympäristöseloste .............................................................................................................................19 5. LÄHTEET....................................................................................................................................................................20

| 1

OSA 2

SISÄLLYSLUETTELO – VAPAAEHTOISET TOIMET YMPÄRISTÖVASTUIDEN HALLINNASSA


Lyhenteet BREEAM CEN CDP ELY-keskus EMAS EU GRI ISO LCA LCI LCIA LEED OECD TUKES

Building Research Establishment’s Environmental Assessment Method European Committee for Standardization Carbon Disclosure Project Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Eco-Management and Audit Scheme Euroopan unioni Global Reporting Initiative International Organization for Standardization Life Cycle Assessment Life Cycle Inventory Analysis Life Cycle Impact Assessment Leadership in Energy and Environmental Design Organisation for Economic Cooperation and Development Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

| 2


Johdanto OSA 2:

VAPAAEHTOISET TOIMET YMPÄRISTÖVASTUIDEN HALLINNASSA -osioon

K

estävän

kehityksen periaatteen mukaisesti nykyyhteiskunnan tarpeet tulisi tyydyttää siten, etteivät tulevien sukupolvien elin- ja toimeentulomahdollisuudet vaarannu. Ympäristöllinen kestävyys on yksi kestävän kehityksen kolmesta ulottuvuudesta. Muita ovat taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys. Kestävän kehityksen ja ympäristöliiketoiminnan edistämiseksi on Suomessa laadittu erilaisia kansallisia ohjelmia ja aloitteita. Yksi tunnetuimmista on Cleantech Finland, joka on puhtaan teknologian asiantuntijoiden muodostama verkosto. Asiantuntijat toimivat Cleantech Finlandin suomalaisissa jäsenyrityksissä. Verkoston tavoitteena on edistää suomalaisen puhtaan teknologian vientiä. Pk-yritys, joka haluaa myydä tuotteitaan Suomen rajojen ulkopuolella, voi hyödyntää Cleantech Finlandin tarjoamaa tukea verkostoitumiseen ja markkinointiin. Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman (KULTU) tavoitteiden toteuttamisessa on puolestaan ollut mukana useita aktiivisia tahoja, kuten Sitra, ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Tarkempaa tietoa löytyy tämän oppaan lopussa olevasta lähdeluettelosta. Yritysten toiminnasta aiheutuu aina vaikutuksia ympäristöön. Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimpia ympäristöongelmia, jonka torjunnassa korostuvat vähähiiliset ratkaisut ja tuotteet. Tämä vaatii yrityksiltä in-

novaatioita, koskettaen myös pk-yrityksiä. Ympäristöliiketoiminnan kehittämisellä sekä vähähiilisillä ratkaisuilla voidaan edistää myös talouskasvua ja työllisyyttä. Ilmastomyönteisillä ja ekologisesti kestävillä ratkaisuilla on vaikutuksia myös elinympäristön laatuun erityisesti pääkaupunkiseudulla. Vapaaehtoiset toimet ympäristövastuiden hallinnassa -osiossa on keskitytty vapaaehtoisiin käytännön tason työkaluihin, joita pkyritykset voivat omien ympäristövastuiden hallinnassaan hyödyntää. Tarkoituksena on tarjota lukijalle yleiskatsaus eri toimenpiteistä ja niiden toteuttamisvaatimuksista sekä hyödyistä omalle liiketoiminnalle. Opas pyrkii myös ohjaamaan lisätiedon äärelle. Kappaleessa 1 on tiivistelmä käsiteltävistä aihepiireistä. Kappaleessa 2 keskitytään erilaisiin järjestelmiin, sertifikaatteihin ja sopimuksiin, kuten ympäristöjärjestelmiin ja energiansäästösopimuksiin. Kappaleessa 3 käsitellään vapaaehtoista ympäristöraportointia sekä yhteiskuntavastuuraportointia. Kappaleessa 4 tarkastellaan tuotteiden ympäristövaikutuksia ja viestintää, työkaluina muun muassa elinkaariarviointi ja ympäristömerkit. Vapaaehtoiset toimet ympäristövastuiden hallinnassa -osion on laatinut toimeksiantona Insinööritoimisto Ecobio Oy. Kirjoittajina ovat toimineet MMM Pauliina Upla, DI Thomas Andersson ja MMM Lauri Larvus.

| 3


1. VAPAAEHTOISET TOIMET YMPÄRISTÖVASTUIDEN HALLINNASSA 1.1. Vapaaehtoisen toimet

mäisvaatimukset ylittävälle tasolle erilaisilla vapaaehtoisilla toimilla. Yrityksen koosta ja toimialasta riippuen eri yrityksille soveltuvat erityyppiset toimet ja menetelmät. Laajasta valikoimasta löytyy varmasti jokaisen tarpeisiin ja toiminnan luonteeseen parhaiten soveltuva vaihtoehto. Seuraavassa kuvassa on jäsennelty tässä oppaassa käsiteltävät vapaaehtoiset toimet.

Yritystoiminnan aiheuttamia ympäristövaikutuksia hallitaan pääsääntöisesti lainsäädännön velvoitteiden avulla. Yritysten tarve kiinnittää huomiota toimintansa ympäristövaikutuksiin kasvaa jatkuvasti. Oman yrityksen toimintaa onkin mahdollista ohjata ympäristöystävällisempään suuntaan lainsäädännön vähim-

Ympäristöjärjestelmät (ISO 14001, EMAS, kevennetyt järjestelmät)

Muut sertifikaatit ja sopimukset

Vapaaehtoiset toimet ympäristövastuiden hallinnassa Ympäristöraportointi Yhteiskuntavastuuraportointi

Tuotteiden ympäristövaikutusten hallinta ja viestintä

Kuva 1. Tässä oppaassa käsiteltävät vapaaehtoiset ympäristövastuiden hallintatoimet (Ecobio Oy).

1.2. Saavutettavat hyödyt

edelläkävijänä. Vähenevien haitallisten ympäristövaikutusten ohella aikaansaadaan myös suoria kustannussäästöjä. Julkisissa hankinnoissa painotetaan enenevässä määrin ostettavien tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutuksia. Toimittaja voi saada kilpailussa lisäpisteitä esimerkiksi ympäristöjärjestelmän käytöstä tai muita energiatehokkaamman tuotteen tarjoamisesta. Hankintapäätöksiin vaikuttaa tuotteen tai palvelun ympäristönäkökohtien ohella myös hinta. Julkisten hankintojen kriteerit vaihtelevat kunnittain.

Ympäristövastuiden hallinnan vapaaehtoisilla toimilla on mahdollista saavuttaa yritystoiminnan kannalta aitoja hyötyjä. Tunnistamalla oman toimintansa merkittävimmät ympäristönäkökohdat ja hallitsemalla niitä esimerkiksi ympäristöjärjestelmän avulla yritys pystyy muun muassa parantamaan toimintansa energia- ja materiaalitehokkuutta, vähentämään vedenkulutusta, vähentämään syntyvien jätteiden määrää sekä vaikuttamaan positiivisesti omaan julkisuuskuvaansa ympäristöasioiden

| 5


2. JÄRJESTELMÄT, SERTIFIKAATIT JA SOPIMUKSET 2.1. Järjestelmästandardit

2.2. Ympäristöjärjestelmät

Yrityksen johtamisjärjestelmän tavoitteena on tunnistaa toiminnan merkittävimmät näkökohdat esimerkiksi ympäristön tai työterveyden ja työturvallisuuden näkökulmasta, luoda menettelyt näiden näkökohtien hallitsemiseksi sekä asettaa tavoitteet näkökohdista aiheutuvien vaikutusten pienentämiseksi. Myös lainsäädännön vaatimusten toteutuminen toiminnassa tulee todentaa. Johtamisjärjestelmät perustuvat vapaaehtoisuuteen ja niiden kehittämiseksi ja toteuttamiseksi on olemassa kansainvälisiä standardeja. Standardien mukaisesti rakennetut järjestelmät on mahdollista sertifioida. Vapaaehtoisista johtamisjärjestelmistä yleisimpiä ovat – laatujärjestelmä (ISO 9001) – ympäristöjärjestelmä (ISO 14001), sekä – työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä (OHSAS 18001).

2.2.1. Yleistä järjestelmistä Kaikesta toiminnasta aiheutuu ympäristövaikutuksia, jotka voivat olla joko hyvin paikallisia tai laajemmin vaikuttavia. Ympäristöjärjestelmien avulla merkittävimmät vaikutukset voidaan tunnistaa, niitä voidaan hallita ja lopulta vähentää. Järjestelmän avulla voidaan myös helposti seurata sitä, kuinka asetetut ympäristötavoitteet yrityksessä toteutuvat. Ympäristöjärjestelmästandardi ISO 14001 ei suoraan ohjeista, miten yksittäiset järjestelmän osa-alueet tulee käytännön tasolla toteuttaa, vaan tarjoaa viitekehyksen ja vaatimukset, jotka sertifioitavan järjestelmän tulee täyttää. Jotta yrityksen järjestelmä olisi oikeutettu saamaan tai pitämään jo myönnetyn sertifikaatin, tulee yrityksen pystyä osoittamaan, että kaikki standardissa mainitut ympäristöjärjestelmää koskevat vaatimukset otetaan omassa järjestelmässä huomioon. Erityisen tärkeitä ovat tallenteet ja dokumentit, jotka toimivat käytännön tason näyttöinä standardin mukaisesta järjestelmän toteuttamisesta.

Standardit ovat maksullisia ja niiden myynnistä Suomessa vastaa Suomen Standardisoimisliitto SFS ry, joka toimii standardisoinnin keskusjärjestönä maassamme. Myynnin ohella SFS ry vastaa standardien laadinnasta, vahvistamisesta, julkaisemisesta ja tiedottamisesta. SFS ry kuuluu sekä kansainväliseen ISO -standardisoimisjärjestöön (International Organization for Standardization) että eurooppalaiseen CEN -standardisoimisjärjestöön (European Committee for Standardization). Kansainvälisten standardien mukaisten järjestelmien sertifioinnista vastaavat akkreditoidut sertifiointilaitokset. Näitä ovat Suomessa muun muassa seuraavat: – Bureau Veritas Certification Finland – DNV Business Assurance – Inspecta Sertifiointi Oy – Lloyd`s Register Quality Assurance - Suomi – SGS Inspection Services Oy – VTT Expert Services Oy

2.2.2. Järjestelmien käytön edut ja hyödyt Ympäristön tilan paranemisen ja muiden ympäristöhyötyjen ohella ympäristöjärjestelmän käyttö aikaansaa suoria kustannussäästöjä yrityksessä. Järjestelmän käyttöönoton myötä huomio kiinnittyy usein energiankulutukseen, raaka-aineiden käyttöön ja syntyvien jätteiden määrään. Yrityksen sähkö- ja jätehuoltolaskut pienenevät, kun toimintaa ja tuotantoa tehostetaan. Ympäristöjärjestelmän käyttö vaikuttaa myös myönteisesti yrityksen julkisuuskuvaan. Yritysten sidosryhmät ovat kiinnostuneita ympäristöasioiden hoidosta yrityksissä ja tarve läpinäkyvyyden lisäämiseksi kasvaa. Ympäristöjärjestelmän kehittäminen ja sertifiointi on vakuuttava keino viestiä yrityksen arvo-

Järjestelmien kehittämiseen on mahdollista saada ulkopuolista apua ja tukea. Palveluja tarjoavat monet konsultointiyritykset.

| 6


politiikan. Yrityksen johdon sitoutuminen ympäristöjärjestelmän kehittämiseen ja toteuttamiseen on ensisijaisen tärkeää. Koska yrityksen ympäristöpolitiikan noudattaminen koskee jokaista työntekijää organisaatiossa, on johdon omalla toiminnallaan osoittama esimerkki keskeisellä sijalla. Ympäristöjärjestelmän toteuttaminen on erityisen tärkeää niiden työntekijöiden kohdalla, joiden työtehtävillä on suora vaikutus yrityksen merkittävimpiin ympäristönäkökohtiin. Tällaisia työntekijöitä ovat esimerkiksi vaarallisten kemikaalien parissa työskentelevät. Keskeistä järjestelmien toimeenpanossa on merkittävimpien ympäristönäkökohtien tunnistaminen omassa toiminnassa. Ympäristöjärjestelmästandardin mukaan ympäristönäkökohdat ovat yrityksen toimintojen, tuotteiden tai palvelujen osia, joilla on ympäristövaikutuksia. Tunnistettavien merkittävimpien näkökohtien tulisi olla sellaisia, joita yritys pystyy hallitsemaan ja joihin se pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan. Ympäristöjärjestelmää toteuttavan yrityksen on myös keskeistä tunnistaa merkittävimpiä näkökohtia koskevat lakisääteiset vaatimukset. Näiden ohella yrityksen tulee noudattaa mahdollisia vapaaehtoisia velvoit-

2.2.3. Järjestelmien osat Yrityksen oma ympäristöpolitiikka on ympäristöjärjestelmän keskeinen osa. Ensimmäinen askel järjestelmää kehitettäessä on yrityksen ympäristöpolitiikan laatiminen ja siitä tiedottaminen sisäisesti, jos tätä ei ole jo tehty. Politiikka tulee pitää ajan tasalla. Yrityksen johto usein allekirjoituksellaan vahvistaa ympäristö-

JÄRJESTELMÄT, SERTIFIKAATIT JA SOPIMUKSET

maailmasta ja siitä, kuinka ympäristöasioista huolehditaan. Ympäristöjärjestelmän käytöllä yritys voi osoittaa vastuullisuutensa ja täten vaikuttaa asiakkaiden ja sijoittajien osto- ja investointipäätöksiin. Yritysten yhteiskuntavastuun näkökulmasta toimitusketjujen merkitys kasvaa. Yritykset saattavatkin asettaa vaatimuksia tavarantoimittajilleen ja alihankkijoilleen ympäristönäkökohtien hallinnan suhteen. Ympäristöjärjestelmän käyttö on luotettava tapa osoittaa ympäristövaikutusten hallinta asiakkaalle. Sertifioidun ympäristöjärjestelmän avulla voi lisäksi laajentaa toimintakenttäänsä osallistumalla julkisiin tarjouskilpailuihin, joissa toimittajilta vaaditaan ympäristöasioiden todennettavaa hallintaa. Ympäristöjärjestelmien käyttö voi tuoda lisäpisteitä tai muuta kilpailuetua.

Jatkuva parantaminen Johdon katselmus

Ympäristöpolitiikka

ISO 14001 Suunnittelu Arviointi, korjaavat toimenpiteet

Järjestelmän toteuttaminen ja toiminta

Kuva 2. Ympäristöjärjestelmän perusosat ja jatkuvan parantamisen periaate ISO 14001 -standardin mukaisesti.

| 7


teita, joihin se on sitoutunut. Kun yritys on laatinut oman ympäristöpolitiikan ja tunnistanut merkittävimmät näkökohdat, voidaan toiminnalle helposti asettaa erilaisia ympäristötavoitteita, jotka liittyvät tunnistettuihin näkökohtiin. Tavoitteet tulee esittää myös yrityksen ympäristöpolitiikassa. Ne voivat koskea esimerkiksi energian käytön tehostamista tai jätteiden tehokkaampaa lajittelua ja yleensä jätteiden syntymisen ehkäisyä. Tavoitteiden saavuttaminen tulee olla suunniteltua ja sille pitää laatia aikataulu sekä nimetä vastuuhenkilöt. Jotta tavoitteiden toteutumista voidaan seurata käytännön tasolla, tulee tavoitteiden olla mitattavissa ja mittaamisen säännöllistä. Ympäristöjärjestelmän toimivuutta ja toteutumista todennetaan sekä sisäisillä että ulkoisilla arvioinneilla. Arvioinneissa tarkasteltavat asiat perustuvat standardien vaatimuksiin. Arviointien tavoitteena on parantaa järjestelmän toimivuutta, levittää hyviä käytäntöjä yrityksen sisällä sekä tuoda esiin järjestelmää koskevat mahdolliset poikkeamat ja kehityskohteet. Läpileikkaavana teemana ympäristöjärjestelmän toteuttamisessa on jatkuvan parantamisen periaate. Ympäristöpolitiikkaa tulee päivittää säännöllisesti. Tarpeen päivittämiselle voivat aiheuttaa yrityksen toiminnassa tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat ympäristöpolitiikkaan. Yritys voi myös kiristää tai muuttaa määrittelemiään ympäristötavoitteita. Kun asetetut ympäristötavoitteet saavutetaan, tulee toiminnalle asetettuja tavoitteita päivittää, jotta yrityksen ympäristövaikutusten vähentäminen olisi jatkuvaa.

lyttää, että organisaatio rekisteröityy toimivaltaiselle toimielimelle, joka lain 121/2011 mukaan Suomessa on Suomen ympäristökeskus. Kansallisena akkreditointielimenä toimii Mittatekniikan keskuksen akkreditointiyksikkö, FINAS-akkreditointipalvelu. Omalla toimialallaan valvontaviranomaisia ovat ELY-keskukset, kunnan ympäristönsuojeluviranomaiset, metsäkeskukset, Energiamarkkinavirasto ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. EMAS-ympäristöjärjestelmä vastaa pääsääntöisesti ISO 14001 -standardin mukaista järjestelmää. Erona on EMAS-järjestelmän vaatima erillinen raportointi, eli EMAS-selonteon laatiminen. Organisaatioiden rekisteröinnistä sekä ympäristötodentajien akkreditoinnista ja toimiluvista säädetään tarkemmin edellä mainitussa EMAS-asetuksessa.

2.4. Kevyemmät ympäristöjärjestelmät Pienen yrityksen voimavarat eivät aina riitä standardin tai EMAS-asetuksen mukaisen ympäristöjärjestelmän kehittämiseen ja toimeenpanoon, vaikka halukkuutta ympäristöasioiden hallinnan kehittämiseksi olisikin. Usein tällaisen yrityksen tarpeisiin riittää pienimuotoisempi johtamisjärjestelmä, jota voidaan myös käyttää lähtökohtana kehityskulussa, jonka lopullisena tavoitteena on laajemman järjestelmän käyttöönotto. Pk-yrityksille löytyy erilaisia vaihtoehtoja kevennetyistä ympäristöjärjestelmistä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun yritysten on mahdollista osallistua Ekokompassi-järjestelmään. Ekokompassin kehittäminen alkaa lähtötason selvittämisestä edeten ympäristövaikutusten arvioimisesta ympäristöohjelman laatimiseen. Järjestelmään kuuluu puolueettoman sertifiointilaitoksen arviointi sekä kaupunginjohtajan allekirjoittama Ekokompassitodistus, joka on voimassa kolme vuotta. Kun käytössä ovat hyväksi havaitut ja omaan toimintaan sopivat menettelyt, on siirtyminen sertifioitavaan järjestelmään helpompi. Lisätietoa Ekokompassi-järjestelmästä löytyy osoitteesta www.ekokompassi.fi. Maailman luonnonsuojelusäätiön (WWF) kehittämä Green Office -ympäristöjärjestelmä

2.3. EMAS-järjestelmä Ympäristöjärjestelmästandardin ISO 14001 ohella toinen tunnettu ympäristöjohtamisjärjestelmä on The Eco-Management and Audit Scheme (EMAS). EMAS-järjestelmä perustuu EU-asetukseen (EY N:o 1221/2009), joka on Suomessa saatettu kansallisesti voimaan lailla vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (121/2011). EMAS-järjestelmään osallistuminen edel-

| 8


Kankaanranta, Kauppakeskus Sello ja J. Hupli, Castrén & Snellman).

2.6.1. LEED-sertifiointi kiinteistöissä LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on yhdysvaltalainen kiinteistöjen sertifiointijärjestelmä, jonka tarkoituksena on edistää kiinteistöjen ekotehokasta suunnittelua, rakentamista ja käyttöä. LEED-sertifiointi tuottaa etua kiinteistötoiminnan molemmille osapuolille, omistajalle ja vuokralaiselle. Sertifikaatti on voimassa viisi vuotta ja sertifiointitasoja on neljä: perustaso, hopea, kulta ja platina. LEED-sertifioinnin suosio on kasvussa, ja sitä vastaavia sertifiointijärjestelmiä ovat BREEAM (Iso-Britannia) sekä Green Star (Australia). Lisätietoa LEED-sertifikaatista löytyy sivulta http://www.usgbc.org/leed. Ekotehokkuuden ja LEED-sertifioinnin saavuttamiseksi perusteellinen suunnittelu alusta asti on tärkeää, ja pienetkin asiat voivat nostaa sertifioinnin luokitusta paremmalle tasolle. Tehokkuutta voi parantaa esimerkiksi kiinteistön valaistuksen ja lämmityksen optimoinnilla. Harkinnanarvoisia kysymyksiä ovat muun muassa se, kannattaako kiinteistössä siivota yöaikaan vai päivällä, jolloin valot ovat muutenkin päällä tai kuinka lämmitys- ja jäähdytyskanavat saisi sijoitettua mahdollisimman kauas toisistaan.

2.5. Energiatehokkuussopimukset Energiatehokkuutta pyritään Suomessa edistämään vapaaehtoisten energiatehokkuussopimusten avulla. Sopimusten avulla pyritään helpottamaan uuden energiatehokkaan teknologian käyttöönottoa ja lisäämään uusiutuvan energian käyttöä. Sopimusosapuolia ovat eri ministeriöt, toimialaliitot sekä yritykset ja yhteisöt. Sopimusjärjestelmä on osa kansallista, vuonna 2008 hyväksyttyä ilmasto- ja energiastrategiaa, joka vastaa Suomelle asetettuihin kansainvälisiin ilmastonmuutoksen torjuntaa koskeviin sitoumuksiin. Nykyiset energiatehokkuussopimukset ovat voimassa vuoteen 2016 asti ja ne kattavat elinkeinoelämän (teollisuus, energia-ala, palveluala), kiinteistöalan, kunta-alan, öljyalan, tavara- ja joukkoliikenteen sekä maatalouden. Energiatehokkuussopimusten tavoitteena on saavuttaa päästökaupan ulkopuolella olevissa kohderyhmissä energiapalveludirektiivin mukaisesti 9 % suuruinen energiansäästö vuoteen 2016 mennessä vuosien 2001–2005 keskimääräisestä energiankäytöstä laskettuna. Lisätietoa aiheesta saa osoitteesta www.energiatehokkuussopimukset.fi.

2.6.2. Ympäristönäkökohdat vuokrasopimuksissa Ympäristönäkökohtien huomioimista kiinteistöissä voidaan ohjata haluttuun suuntaan myös niin sanotuilla green lease -sopimuksilla. Ne ovat kiinteistön omistajan ja vuokralaisena olevan toiminnanharjoittajan välisiä sopimuksia vuokrattavan kiinteistön ekotehokkuuden tasosta. Green lease -sopimusmalli on lähtöisin Australiasta, mutta Suomeen ei ole vielä vakiintunutta käytäntöä syntynyt, vaan sopimustyyppejä on erilaisia. Toimista voi vastata joko yksin kiinteistön omistaja, toiminnanharjoittaja tai molemmat yhdessä. Sopimustyypistä riippuu myös se, kuinka ekotehokkaista

2.6. Ympäristövelvoitteet kiinteistöissä Kiinteistöjen ekotehokkuuden edistämiseksi on olemassa erilaisia sertifiointijärjestelmiä ja sopimuskäytäntöjä, kuten LEED -sertifikaatti sekä niin sanotut green lease -vuokrasopimukset. Tämän osion lähteenä on käytetty Helsingin seudun kauppakamarin 11.4.2013 järjestämän seminaarin esitysaineistoa (M.

| 9

JÄRJESTELMÄT, SERTIFIKAATIT JA SOPIMUKSET

on suunnattu apuvälineeksi erityisesti toimistoille. Ohjelman tavoitteena on pienentää toimiston ekologista jalanjälkeä ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Se soveltuu kaiken kokoluokan toimistoihin niin yksityiselle ja julkiselle sektorille kuin järjestöillekin. Tarkemmin Green Office -järjestelmään voi tutustua osoitteessa wwf.fi/yritykset/greenoffice/.


toimista koituvat hyödyt jaetaan. Green lease -sopimusten suosio on ollut viime vuosina nousussa, etenkin malli, jossa osapuolet yhdessä vastaavat ekotehokkaiden toimien onnistuneesta suunnittelusta ja toteutumisesta.

3. YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTAVASTUURAPORTOINTI Yritysten ympäristöraportointi voidaan karkeasti jakaa lakisääteiseen ja vapaaehtoiseen ympäristöraportointiin. Lakisääteisellä ympäristöraportoinnilla tarkoitetaan viranomaisille, kuten Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (ELY-keskukset), Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle (TUKES) tai paikallisille viranomaisille tehtävää säännöllistä raportointia. Ympäristölupavelvollisten yritysten lupamääräyksissä on määritelty vuosittaiset raportointivelvoitteet valvontaviranomaisille koskien esimerkiksi päästöjä ilmaan ja jätteitä. Toinen pakollinen raportointi liittyy EMASjärjestelmään, jos yritys on sellaisen ottanut käyttöönsä. EMAS-järjestelmä vastaa sisällöltään ISO 14001 -standardin mukaista ympäristöjärjestelmää. Erona on se, että EMAS perustuu EU-asetukseen ja sisältää pakollisen ympäristöraportoinnin. EMAS-järjestelmästä on kerrottu tarkemmin edellä osiossa 2.3.

3.1. Vapaaehtoinen ympäristöraportointi Ympäristöraportoinnin avulla yritykset voivat monipuolisesti viestiä ympäristönäkökohtien hallinnastaan eri sidosryhmille. Vapaaehtoiselle ympäristöraportoinnille ei ole määrättyä muotoa eikä vaatimuksia, vaan jokainen yritys voi raportoida haluamistaan asioista vapaasti. Vapaaehtoinen ympäristöraportointi tarjoaa eri sidosryhmille, kuten asiakkaille, sijoittajille, kansalaisjärjestöille sekä myös yrityksen omille työntekijöille tietoa yrityksen ympäristövaikutusten hallinnasta. Oheisessa kaaviossa on havainnollistettu yrityksen ympäristöraportoinnin keskeisiä sidosryhmiä. Ympäristöraportoinnilla voi olla merkittävä vaikutus yrityksen julkisuuskuvaan. Se, että yritys julkaisee vapaaehtoisen ympäristöraportin, on jo sinänsä myönteinen viesti yrityksen arvoista ja ympäristönäkökohtien

huomioimisesta. Sidosryhmiä kiinnostavat erityisesti yrityksen itselleen asettamat tavoitteet esimerkiksi päästöjen tai jätteiden suhteen. Tavoitteiden saavuttamisen seuraaminen vuosittain julkaistavissa ympäristöraporteissa kertoo yrityksen sitoutumisesta ympäristövaikutustensa vähentämiseen. Ympäristöraportointi on vaativaa. Raportointi vaatii aikaa, taloudellisia voimavaroja sekä pätevää henkilökuntaa, jolla on ympäristöasioiden osaamista. Tämä on usein haaste erityisesti pk-yrityksille, joilla on harvoin palveluksessaan työntekijöitä, jotka hoitaisivat ainoastaan ympäristöasioihin liittyviä tehtäviä. Ympäristöraportointiin on mahdollista hankkia myös ulkopuolista asiantuntija-apua niin asiasisällön kuin viestinnällisen laadun varmistamiseksi. Nykyään ympäristöasioista raportoidaan usein yritysten yhteiskuntavastuuraportin yhteydessä. Raportit ovat usein yhdistelmiä sekä ympäristö-, talous- että muuta sosiaalista vastuuta koskevasta tiedosta. Jos yritys päättää raportoida ympäristönäkökohdistaan ja niiden hallinnasta osana yhteiskuntavastuuraportointiaan, tähän on tarjolla kansainvälistä ohjeistusta raportoinnin tueksi ja apuvälineeksi. Yrityksen valmistamien tuotteiden ympäristövaikutusten viestintää on käsitelty erikseen tämän oppaan 4. kappaleessa.

3.2 Yleistä yhteiskuntavastuuraportoinnista Toimitusketjujen monimutkaistuessa yrityksillä on kasvava tarve raportoida oman toimintansa vastuullisuudesta niin ympäristön kuin sosiaalisten kysymysten näkökulmasta. Yhteiskuntavastuuraportointi kattaa yleensä kaikki kestävän kehityksen ulottuvuudet, eli ympäristöllisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestä-

| 10


Kuluttajat

Sijoittajat

Kansalaisjärjestöt

YRITYS

Oppilaitokset / Tutkimuslaitokset

Lähiympäristön asukkaat

Tiedotusvälineet

Kuva 3. Raportoinnin sidosryhmät (Ecobio Oy).

Energian ja sähkön kulutus ja lähde

Raaka-aineet

Päästöt ilmaan

Yleisesti raportoituja ympäristönäkökohtia ja -vaikutuksia

Veden käyttö ja kulutus

Päästöt veteen

Kierrätys

Kuva 4. Yritysten yleisesti raportoimat ympäristönäkökohdat ja -vaikutukset (Ecobio Oy).

| 11

YMPÄRISTÖJA YHTEISKUNTAVASTUURAPORTOINTI

Viranomaiset

Asiakkaat


vyyden. Yritysvastuuraportointi kasvattaa suosiotaan sekä maailmalla että Suomessa. Alan edelläkävijäyritykset ovat raportoineet jo useiden vuosien ajan. Osa on aloittanut omien raportointikäytäntöjen muotoilun vasta viime aikoina. Raportointiin kohdistuu myös paljon kritiikkiä. Yrityksiä on arvosteltu muun muassa siitä, että raportissa kuvatut yritysvastuun politiikat ja toimenpiteet eivät toteudu käytännössä. Raporteissa esitetyt tiedot ja toiminta käytännön tasolla eivät kohtaa. Yritysten tulisikin pyrkiä mahdollisimman totuudenmukaiseen tiedottamiseen sekä tuoda rohkeasti esiin myös omassa toiminnassa havaittuja kehityskohteita ja ongelmia.

3.3. Yhteiskuntavastuun sääntely Yritysten vaikutuksia yhteiskuntaan ja ympäristöön ohjataan monipuolisesti lainsäädännön avulla. Tällä viitataan muun muassa kirjanpito- ja verolainsäädäntöön, työsuhteita ja työoloja ohjaavaan sääntelyyn ja ympäristövahinkoihin liittyviin lakisääteisiin vastuisiin. Yritysten yhteiskuntavastuuta pyritään yleisesti edistämään niin kansallisella kuin EUtasolla. Lokakuussa 2011 Euroopan komissio julkaisi tiedonannossaan yritysten yhteiskuntavastuuta koskevan uudistetun EU:n strategian vuosille 2011–2014. Suomessa valtioneuvoston uusi periaatepäätös yhteiskuntavastuusta julkaistiin puolestaan syksyllä 2012. Valtioneuvoston periaatepäätös ei ole juridisesti velvoittava. Se on yhteenveto siitä, kuinka valtioneuvosto omalta osaltaan pyrkii edistämään yhteiskuntavastuuta niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Yhteiskuntavastuu on tyypillisesti käsitetty lainsäädännön vähimmäisvaatimukset ylittävänä vastuuna. Uuden periaatepäätöksen mukaan yhteiskuntavastuu on eri toimijoiden vastuuta omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan. Tämä määritelmä vastaa komission tiedonannossa esitettyä. Yritysten yhteiskuntavastuuseen kansainvälisen viitekehyksen tarjoavat muun muassa OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yri-

tyksille sekä Yhdistyneiden kansakuntien Global Compact -aloite. Kyseinen aloite sisältää kymmenen periaatetta ympäristön, talouden ja yhteiskunnan kannalta kestävästä yritystoiminnasta. Sitoutuessaan noudattamaan näitä periaatteita, yritys voi käyttää Global Compact -merkkiä omassa viestinnässään osoituksena vastuullisuudestaan.

3.4. Yhteiskuntavastuu­raportoinnin ohjeistot Yleisenä ohjeena yritysten yhteiskuntavastuun johtamiselle toimii kansainvälinen standardi, Yhteiskuntavastuuopas ISO 26 000. Opas soveltuu yrityksen toimialasta ja koosta riippumatta kaiken tyyppisten yritysten hyödynnettäväksi. Vaikka kyseessä on standardi, ei sen avulla pystytä sertifioimaan yritysvastuun hallintajärjestelmiä. Yhteiskuntavastuuopas ISO 26 000 sisältää yleisiä ohjeita muun muassa yhteiskuntavastuun ymmärtämisestä ja tunnistamisesta sekä vastuullisuuden periaatteista. Oppaassa on tunnistettu yhteiskuntavastuun seitsemän ydinaihetta, joita ovat muun muassa ihmisoikeudet ja työelämän käytännöt, ympäristö, kuluttaja-asiat ja yhteisön toimintaan osallistuminen. Yksi ydinaiheista on organisaation hallintotapa, joka on muihin ydinaiheisiin verrattuna luonteeltaan hieman erilainen. Organisaation hallintotavasta riippuu se, kuinka muut yhteiskuntavastuun ydinaiheet kussakin organisaatiossa huomioidaan. Kutakin ydinaihetta on standardissa tarkasteltu erikseen hyvin yksityiskohtaisella tasolla. Raportoinnin tueksi ja raporttien vertailtavuuden helpottamiseksi on edellä kuvatun oppaan lisäksi olemassa erilaisia kansainvälisiä ohjeistuksia, joita kehittävät ja julkaisevat voittoa tavoittelemattomat järjestöt. Yksi tunnetuimmista on Global Reporting Initiative (GRI), joka soveltuu niin yksityisen ja julkisen sektorin kuin kansalaisjärjestöjenkin käyttöön. Tarjolla on myös eri ympäristönäkökohtiin ja toimialoihin keskittyviä raportointiohjelmia, kuten kasvihuonekaasupäästöjen ja vedenkulutuksen raportointiin kehitetyt Carbon Disclosure Project (CDP) ja tämän alainen Water Program. Esimerkiksi metsä- ja kiinteistöaloille

| 12


3.5. Global Reporting Initiative (GRI) Global Reporting Initiative (GRI) on voittoa tavoittelematon, kestävää kehitystä edistävä järjestö, jonka sihteeristö istuu Amsterdamissa. GRI on luonut ja ylläpitää yhtä laajimmin käytettyä, käytännön tason raportointia ohjaavaa ohjeistoa. Raportointiohjeisto on saatavilla internetistä maksutta. GRI:n raportointiohjeiston mukaan keskeinen lähtökohta organisaation yhteiskuntavastuuraportin laatimiselle on määritellä, mitä organisaatio haluaa raportoida. Ympäristöjohtamisjärjestelmän kehittämisen tavoin raportointiprosessin alkuvaiheessa tulee tunnistaa omaan toimintaan liittyvät merkittävimmät yhteiskuntavastuun vaikutukset niin ympäristön, talouden kuin sosiaalisten kysymysten näkökulmasta. Toisin sanoen tulee tunnistaa oman toiminnan kannalta olennaisimmat raportoitavat asiat (englanniksi Materiality). Sisällönmäärittelyssä kannattaa myös tarkastella esimerkiksi raportin mahdollisten lukijoiden eli organisaation sidosryhmien odotuksia raportoitavien tietojen osalta. Yleisten vastuullisuuskysymysten lisäksi organisaatiot raportoivat yhteiskuntavastuun vaikutuksia kuvaavia indikaattoreita. Indikaattorit vievät raportoinnin hyvinkin yksityiskohtaiselle tasolle, eikä ole tarkoituksenmukaista eikä mahdollistakaan, että jokainen organisaatio raportoisi jokaisen indikaattorin. Sen sijaan, valitsemansa raportointilaajuuden mukaisesti raportoiva organisaatio voi valita oman toiminnan kannalta olennaisimmat indikaattorit raportoitavakseen. Indikaattoriluokkia ovat

– talous – ympäristö, ja – sosiaalinen toiminta. Sosiaalinen toiminta on lisäksi jaettu seuraaviin alaluokkiin: – henkilöstökäytännöt ja työolot – ihmisoikeudet – yhteiskunta, ja – tuotevastuu. Organisaatioiden odotetaan raportoivan myös eri indikaattorikategorioihin liittyvistä johtamiskäytännöistään, eli kuinka merkittävimmät vaikutukset tunnistetaan ja kuinka niitä hallitaan. GRI-ohjeistoa on säännöllisesti päivitetty ja viimeisin versio G4 julkaistiin toukokuussa 2013. Yritykset, jotka ovat aiemmin raportoineet versioiden G3 tai G3.1 mukaan voivat toistaiseksi niin halutessaan raportoida vanhojen ohjeistojen mukaisesti. Järjestö kuitenkin toivoo, että yritykset siirtyvät käyttämään G4-ohjeistusta raportoinnissaan viimeistään vuoden 2016 alusta alkaen. Raportointiohjeiston G4-versio on tuonut mukanaan merkittäviä uudistuksia. Muun muassa raportoinnin laajuuden määrittely on muuttunut aiemmasta. Tarkemmin raportointiohjeistoihin ja GRI:n toimintaan voi tutustua osoitteessa www.globalreporting.org.

3.6. Pk-yritysten yhteiskuntavastuuraportointi Myös pk-yritysten on mahdollista raportoida yhteiskuntavastuustaan. Haasteita pk-yritysten kohdalla ovat usein voimavarojen rajallisuus. Pk-yritykset voivat kuitenkin soveltaa esimerkiksi kansainvälisiä ohjeistoja sovittaen ne oman toimintansa luonteeseen ja laajuuteen. Keskeistä myös pk-yritysten tapauksessa on ensin tunnistaa merkittävimmät yhteiskuntavastuuseen liittyvät näkökohdat. Tämän jälkeen esimerkiksi GRI-ohjeistosta voi poimia ne toimintaindikaattorit, jotka soveltuvat kuvaamaan omia näkökohtia parhaiten. Työ- ja elinkeinoministeriö on perustanut

| 13

YMPÄRISTÖJA YHTEISKUNTAVASTUURAPORTOINTI

on olemassa omat raportointiohjeistot. Pörssiyritykset voivat saada kutsun osallistua Dow Jones Sustainability Index -raportointiin. Ulkoinen varmennus tuo yhteiskuntavastuuraportoinnille lisää uskottavuutta. Raportoivasta yrityksestä riippumaton ulkopuolinen taho varmentaa yrityksen raportoinnissaan esittämien asioiden oikeellisuuden. Ulkoisen varmennuksen suorittaja laatii työstä ja työn tuloksesta lausunnon, jota raportoiva yritys voi käyttää viestinnällisessä mielessä raportoinnin yhteydessä.


maksuttoman verkkotyökalun CSR Kompassi, jonka kohderyhmänä ovat nimenomaan tuotannon, kaupan ja palvelualan pk-yritykset. Internetistä löytyvän csr-kompassi.fi -sivuston tarkoituksena on tarjota tukea ja käytännön tason työkaluja pitkien tuotantoketjujen vastuullisuuden hallinnassa.

4. TUOTTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 4.1. Tuotteiden ympäristövaikutusten hallinnan keinot Yritysten merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät usein niiden valmistamien tuotteiden kautta. Tällaisia vaikutuksia ovat esimerkiksi tuotteen energiankulutus, päästöt veteen, syntyvät jätteet ja tuotteen käytöstä poistaminen. Tunnistamalla tuotteiden ympäristönäkökohtia luodaan koko elinkaaren kattava tietopohja, jota voidaan hyödyntää sidosryhmien tietotarpeisiin, tuotesuunnittelussa sekä organisaation ympäristövaikutusten hallinnassa. Tuotteiden aiheuttamien ympäristövaikutuksen määrittämiseen, mittaamiseen ja todentamiseen on olemassa monenlaisia menetelmiä. Näitä ovat muun muassa elinkaariarviointi, erilaiset jalanjälkilaskelmat sekä

viestinnälliset keinot, kuten ympäristömerkit ja -selosteet sekä omaehtoiset ympäristöväittämät. Viestinnän uskottavuutta lisää kansainvälisten standardien hyödyntäminen sekä ulkoinen arviointi. Tuotteiden ympäristövaikutusten hallinnan tavoitteena on tunnistaa ne tuotteen elinkaaren vaiheet, joiden ympäristövaikutukset ovat merkittävimmät ja pyrkiä vähentämään niitä. Esimerkiksi raaka-aineiden käytön suhteen ensisijaista ei ole välttämättä käytettävän materiaalin määrän yleinen vähentäminen vaan oikean materiaalin hyödyntäminen. Tämän avulla voidaan esimerkiksi pidentää tuotteen käyttöaikaa merkittävästi tai vähentää tuotteen elinkaaren muiden vaiheiden aikaisia ympäristövaikutuksia, kuten esimerkiksi kuljetuskustannuksia ja päästöjä vaihdettaessa tuotteessa käytettävä raaka-aine kevyempään materiaaliin. Tuotesuunnittelu

ISO 14006 Sääntely

Vaikutusten mittaus

Ekosuunnitteludirektiivi

Elinkaariarviointi

Viestintä

Tuoteryhmäkohtaisia EU-asetuksia

ISO 14040 ISO 14044

Ympäristömerkit, -väittämät ja -selosteet ISO 14021 ISO 14024 ISO 14025

Kuva 5. Tuotteiden ympäristövaikutusten hallinnan vaikutusketju (Ecobio Oy).

| 14


Tuotteiden ympäristövaikutusten sääntelyn taustalla on muun muassa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista, eli niin sanottu ekosuunnitteludirektiivi. Ekosuunnitteludirektiivin keskeisenä tavoitteena on edistää kestävää kehitystä parantamalla energiatehokkuutta, ympäristönsuojelun tasoa ja energiahuoltovarmuutta. Ekosuunnitteludirektiivin soveltamisalueeseen kuuluvat energiaa käyttävien tuotteiden lisäksi myös energiaan liittyvät tuotteet. Vaatimukset kohdistuvat tuotesuunnittelusta lähtien tuotteen ympäristövaikutusten huomioimiseen tuotteen koko elinkaaren aikana. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee tarvittavat lakimuutokset ekosuunnitteludirektiivin vaatimusten kansalliseksi toimeenpanemiseksi Suomessa. Koska kyseessä on puitedirektiivi, sen nojalla annetaan tarkempia tuoteryhmäkohtaisia täytäntöönpanosäädöksiä, joiden avulla määritellään tarkemmin tuotesuunnittelun ympäristövaatimukset ky-

Standardi

seisille tuoteryhmille. Vaatimuksia asetetaan niin tuotteiden materiaalisisällölle, energiatehokkuudelle kuin kierrätettävyyden parantamiselle. EU-maissa yhtenäisen energiamerkinnän avulla kotitalouslaitteiden energiankulutuksesta pystytään viestimään luotettavasti ja vertailukelpoisesti. Energiamerkintä on pakollinen muun muassa kylmäsäilytyslaitteille, televisioille, pyykinpesukoneille ja lampuille. Laitteen energiankulutus osoitetaan kirjainmerkinnällä A–G, A-tason laitteen ollessa energiankulutukseltaan pienin ja G-tason suurin. Joidenkin laitteiden osalta käytössä ovat myös merkinnät A+, A++ ja A+++. Tuotteiden ekosuunnittelusta ja energiamerkinnästä löytyy tarkempaa tietoa monesta lähteestä, esimerkiksi TUKES:n ylläpitämältä www.ekosuunnittelu.info -internetsivuilta, sekä Motiva Oy:n ja Teknologiateollisuus ry:n sivuilta (ks. lähdeluettelo tämän oppaan lopussa). ISO 14000 -sarjassa on useita tuotteiden ympäristövaikutuksiin liittyviä standardeja. Oheisessa taulukossa on tiivistelmä jäljempänä tässä oppaassa käsitellyistä aiheista.

Sisältö

SFS-EN ISO 14001

Ympäristöjärjestelmät

SFS-EN ISO 14006

Ekosuunnittelun sisällyttäminen ympäristöjärjestelmään

SFS-EN ISO 14021

Omaehtoiset ympäristöväittämät

SFS-EN ISO 14024

Ympäristömerkinnät

SFS-EN ISO 14025

Ympäristöselosteet

SFS-EN ISO 14040 ja 14044

Elinkaariarviointi

Kuva 6. ISO 14000 -sarjan standardeja.

| 15

TUOTTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

4.2. Sääntely


4.3. Elinkaariarviointi Elinkaariarviointi antaa erinomaiset lähtökohdat tuotteiden ympäristönäkökohtien syvälliseen ymmärtämiseen ja hallintaan. Tuloksia voidaan hyödyntää monipuolisella tavalla yhtiön strategisessa suunnittelussa, tuotesuunnittelussa, tuotantoprosessien kehittämisessä sekä myynnin ja markkinoinnin tukena. Elinkaariarvioinnin uskottavuutta on mahdollista lisätä riippumattoman ulkopuolisen tahon tekemällä kriittisellä arvioinnilla.

4.3.1. Tuotteen elinkaari Kunkin tuotteen elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten tunnistamisen lähtökohtana on elinkaariarviointi, englanniksi Life Cycle Assessment (LCA). Elinkaariarvioinnin laatimisen tueksi on olemassa kaksi kansainvälistä standardia, ISO 14040 ja ISO 14044. Tuotteen elinkaarella tarkoitetaan eri vaiheita tuotteen valmistuksesta sen käyttöön ja loppusijoitukseen. Elinkaari sisältää esimerkiksi seuraavia vaiheita; – raaka-aineen ja energian hankinta – komponenttien valmistus – kokoonpano tehtaalla – kuljetukset – käyttövaihe – huolto ja ylläpito – purku – kierrätys, ja – loppusijoitus.

4.3.2. Elinkaariarvioinnin vaiheet Standardin ISO 14040 mukaan elinkaariarviointiin sisältyy neljä eri vaihetta. Nämä ovat tavoitteiden ja soveltamisalan määrittely, inventaarioanalyysi, vaikutusarviointi sekä tulosten tulkinta. Myös elinkaariarvioinnin raportointia ohjaa ISO 14040 -standardi. Elinkaariarviointi aloitetaan tavoitteiden ja soveltamisalan määrittelyllä. Arvioinnin tavoite vaikuttaa työn laajuuteen ja yksityiskohtaisuuteen. Soveltamisalan määrittelyssä rajataan työ määrittelemällä muun muassa tutkittava tuotejärjestelmä ja elinkaaren vaiheet sekä toiminnallinen yksikkö, eli mitä yksikköä vasten saadut tulokset esitetään. Toiminnallinen yksikkö kuvaa tutkittavan tuotteen toimintaa ja suorituskykyä. Elinkaariarvioinnin ensimmäisessä vaiheessa määritellään myös lähtöolettamukset, joita hyödynnetään sekä tiedon keruussa, inventaarioanalyysissä että vaikutusarvioinnin laatimisessa. Inventaarioanalyysivaiheessa, englanniksi Life Cycle Inventory Analysis (LCI), suoritetaan tiedon keruu ja laaditaan tuotteen elinkaaren kattava aine- ja energiatase. Tutkittavasta tuotteesta luodaan elinkaarimalli, joka kuvaa tuotteen koko elinkaarta sekä elinkaaren eri vaiheita. Elinkaarimalli luodaan yleensä elinkaarimallinnusohjelman avulla. Mallinnusohjelman avulla on helpompi hallinnoida eri elinkaaren vaiheiden syötteitä ja tuotoksia kuvaavia tietoja.

| 16


Tavoitteiden ja soveltamisalan määrittely

teella voidaan tehdä johtopäätöksiä, selvittää rajoituksia ja esittää suosituksia. Työn raportointivaiheessa kuvataan edellä mainittuja vaiheita ja tuloksia. Standardi ohjaa vahvasti raportointia ja muun muassa läpinäkyvyys, toistettavuus ja tarkkuus ovat keskeisiä periaatteita. Tulosten tiedottamista varten voidaan luoda standardin mukainen kolmannen osapuolen raportti suoritetun elinkaariarvioinnin perusteella. Kolmannen osapuolen raportti on elinkaariarviointiraportista tiivistämällä tehty raportti yhtiön ulkopuoliseen käyttöön. On suositeltavaa, että suoritetun elinkaariarvioinnin ja sen laskentaan perustuvia, ulkoiseen viestintään käytettäviä tuloksia arvioidaan kriittisesti riippumattoman osapuolen toimesta.

Inventaarioanalyysi

Vaikutusarviointi

Elinkaariarviointi

Tulosten tulkinta

Kuva 7. Elinkaariarvioinnin vaiheet ISO 14040 -standardin mukaisesti. Ekosuunnitteludirektiivi

merkittävimpiä ympäristövaikutuksia, materiaalinkäyttöä ja kustannuksia on mahdollista vähentää.

4.4. Tuotesuunnittelu Yrityksen kannattaa hyödyntää elinkaariarvioinnin tuloksia mahdollisimman monipuolisesti. Tuotteiden ympäristövaikutuksiin liittyvää viestintää on käsitelty seuraavassa osiossa. Elinkaariarvioinnin tuloksia voidaan hyödyntää myös omassa tuotesuunnittelussa ja toiminnanohjauksessa. Elinkaariarvioinnin tulosten avulla on mahdollista tunnistaa olennaisimmat kehityskohteet tuotteessa, jolloin

4.5. Viestintä Edellä tarkastellun elinkaariarvioinnin tuloksista on mahdollista viestiä yrityksen eri sidosryhmille monin eri tavoin. Seuraavassa on tarkasteltu omaehtoisia ympäristöväittämiä, ympäristömerkkejä sekä ympäristöselostetta.

| 17

TUOTTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

Taseen pohjalta tehdään vaikutusarviointi, englanniksi Life Cycle Impact Assessment (LCIA). Vaikutusarvioinnissa arvioidaan tuotteen elinkaarenaikaisia potentiaalisia ympäristövaikutuksia. Monenlaisia ympäristövaikutuksia voidaan arvioida samalla mallilla. Arvioitavia ympäristövaikutuksia ovat muun muassa maaperän happamoituminen ja vesistöjen rehevöityminen, ilmaston lämpeneminen, alailmakehän otsonin ja pienhiukkasten muodostuminen, toksisuus, luonnon monimuotoisuuden väheneminen, luonnonvarojen käyttö sekä veden kulutus. Tulosten tulkinta kokoaa yhteen inventaarioanalyysin ja vaikutusarvioinnin löydökset ja arvioi niiden suhdetta tavoitteisiin ja soveltamisalaan. Tulosten tulkintavaiheessa tunnistetaan merkittävimmät asiat ja vaiheen perus-


4.5.1. Omaehtoiset ympäristöväittämät Yritykset voivat viestiä tuotteidensa ympäristövaikutuksista niin sanotuilla omaehtoisilla ympäristöväittämillä. Ympäristöväittämän omaehtoisuutta kuvaa se, että väitteen esittää tuotteen valmistaja, maahantuoja tai kauppa. Ympäristöväittämille ei ole ennalta määrättyä muotoa, vaan ne ovat vapaamuotoisia ja yritykset voivat vapaasti määritellä, mihin ympäristövaikutuksiin väittämät keskittyvät. On tärkeää, että väittämät perustuvat laskenta- ja mittaustietoihin. Ympäristöväittämien laatimiseksi on myös olemassa kansainvälinen standardi ISO 14021. Standardista löytyy ohjeita esimerkiksi pienempää energiankulutusta, pidempää käyttöikää ja uudelleenkäytettävyyttä kuvaavista väittämistä.

4.5.2. Ympäristömerkit Tuotteen ympäristöominaisuuksista voidaan myös viestiä ympäristömerkkien avulla. Ympäristömerkin saaminen edellyttää tiettyjen, tuoteryhmäkohtaisten kriteerien täyttämistä. Ympäristömerkin käyttö on keino ohjata kuluttajien ostopäätöksiä suosimaan ympäristöystävällisempiä tuotteita. Tunnetuin Pohjoismaissa käytössä oleva

ympäristömerkki on Joutsenmerkki, jota voi hakea tuotteen tai palvelun valmistaja, maahantuoja tai myyjä. Joutsenmerkin saadakseen tuotteen tulee täyttää tiukat kriteerit, jotka huomioivat tuotteen koko elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia. Kriteerit ovat voimassa kerrallaan yleensä 3–5 vuotta. Merkin käyttö tuotteen tai palvelun yhteydessä ja sen markkinoinnissa on maksullista. Käyttölupa on määräaikainen ja se on voimassa yhtä kauan kuin kriteeriversio, jonka perusteella lupa on myönnetty. Vuoden 2013 hinnaston mukaan ensimmäinen hakemus maksaa 2 000 euroa ja uusintahakemus kriteerien uusimisen yhteydessä 1 000 euroa. Katso tarkempia tietoja osoitteesta www.ymparistomerkki.fi. EU:lla on oma ympäristömerkki, jonka myöntäminen tuotteelle tai palvelulle edellyttää Joutsenmerkin tavoin tiettyjen kriteerien täyttymistä. Sekä Joutsenmerkkiä että EU-ympäristömerkkiä hallinnoi Suomessa Motiva Services Oy:n Ympäristömerkintä-yksikkö. Kummankin ympäristömerkin osalta yksikkö osallistuu tuoteryhmäkohtaisten ympäristömerkintävaatimusten laatimiseen, käsittelee yritysten ympäristömerkkihakemukset sekä myöntää merkkien käyttöoikeudet. Tarkempaa tietoa löytyy osoitteesta www.motiva.fi/ motiva_services_oy/ymparistomerkinta. Ympäristömerkin käyttöä ohjaa kansainvälinen standardi ISO 14024.

Kuva 8. EU:n ympäristömerkki ja Pohjoismaissa käytetty Joutsenmerkki (www.joutsenmerkki.fi).

| 18


Ympäristöselosteella tiedotetaan tuotteen ympäristövaikutuksista. Ympäristöseloste perustuu ISO 14025 -standardiin ja esiteltävät ympäristövaikutukset edellä kuvattuun elinkaariarviointiin. Ympäristöselosteen avulla voidaan tuoda esiin sekä tuotteen laadun että ekologisuuden kannalta oleellisia asioita.

Ympäristöselosteet kuuluvat usein tiettyyn ympäristöselosteohjelmaan ja ovat vertailukelpoisia tämän ohjelman sisällä. Ympäristöselosteohjelma antaa ohjeet elinkaariarvioinnin toteuttamiselle. Mikäli kyseiselle tuoteryhmälle on olemassa ympäristöselosteohjelma, sen vaatimukset pyritään huomioimaan elinkaariarvioinnin tavoitteiden ja soveltamisalan määrittelyssä.

| 19

TUOTTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

4.5.3. Ympäristöseloste


5. LÄHTEET Kirjalliset lähteet: SFS-EN ISO 14001 Ympäristöjärjestelmät. Vaatimukset ja opastusta niiden soveltamiseen SFS-ISO 26000 Yhteiskuntavastuuopas SFS-EN ISO 14006 Ympäristöjärjestelmät. Ohjeita ympäristönäkökohdat huomioon ottavan suunnittelun (ekosuunnittelun) sisällyttämisestä ympäristöjärjestelmään SFS-EN ISO 14021 Ympäristömerkit ja ympäristöselosteet. Omaehtoiset ympäristöväittämät (tyypin II ympäristömerkit) SFS-EN ISO 14024 Environmental labels and declarations – Type I environmental labeling – Principles and procedures SFS-EN ISO 14025 Ympäristömerkit ja -selosteet. Tyypin III ympäristöselosteet. Periaatteet ja menettelyt SFS-EN ISO 14040 Ympäristöasioiden hallinta. Elinkaariarviointi. Periaatteet ja pääpiirteet SFS-EN ISO 14044 Ympäristöasioiden hallinta. Elinkaariarviointi. Vaatimukset ja suuntaviivoja Internet-lähteet: Akkreditoidut sertifiointilaitokset: http://www.sertifikaatit.fi/index.php?option=com_content& task=view&id=12&Itemid=37 Carbon Disclosure Project: https://www.cdproject.net/en-US/Pages/HomePage.aspx Cleantech Finland: http://www.cleantechfinland.com/?q=content/home Ekokompassi: http://www.ekokompassi.fi/ Euroopan komission tiedonanto, lokakuu 2011 - Yritysten yhteiskuntavastuuta koskeva uudistettu EU:n strategia vuosiksi 2011–2014: http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2011:0681:FIN:FI:PDF Global Reporting Initiative (GRI): https://www.globalreporting.org/Pages/default.aspxI Laki vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (121/2011): http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110121#Pid1895805 LEED-sertifikaatti: http://www.usgbc.org/leed Motiva Oy: http://www.motiva.fi/ – Energiamerkintä: http://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/ostajan_opas/energiamerkinta – Energiatehokkuussopimukset: http://www.energiatehokkuussopimukset.fi/fi/ – EU-ympäristömerkki: http://eu-ymparistomerkki.fi/ – Ympäristömerkintä: http://www.motiva.fi/motiva_services_oy/ymparistomerkinta Suomen Standardisoimisliitto SFS ry: http://www.sfs.fi/ Suomen ympäristökeskus – EMAS-järjestelmä: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=1502 Teknologiateollisuus ry – Ekosuunnitteludirektiivi: http://www.teknologiateollisuus.fi/fi/palvelut/eup-ajankohtaissivu.html

| 20


Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES: http://www.tukes.fi/ – Ekosuunnitteludirektiivi: http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Sahko-ja-hissit/Sahkolaitteet1/Sahkolaitteiden-vaatimukset/ EcoDesign--Tuotteiden-ekologinen-suunnittelu-ja-energiamerkinnat/ – Tuotteiden ekosuunnittelu ja energiamerkintä: http://www.ekosuunnittelu.info/ Työ- ja elinkeinoministeriö: http://www.tem.fi/ – CSR Kompassi: http://csr-kompassi.fi/ – Yhteiskuntavastuun periaatepäätös: http://www.tem.fi/files/35049/vnp_yhteiskuntavastuu_2012.pdf United Nations Global Compact: http://www.unglobalcompact.org/ WWF - Green Office: http://wwf.fi/yritykset/greenoffice/ Ympäristömerkki: http://www.ymparistomerkki.fi/ Ympäristöministeriö – Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelma: http://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Kestava_kulutus_ja_tuotanto

| 21


HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARI Kalevankatu 12, 00100 HELSINKI puh. 09 228 601 etunimi.sukunimi@chamber.fi kauppakamari@helsinki.chamber.fi www.helsinki.chamber.fi www.kauppakamarikauppa.fi

Profile for Kauppakamari

Pk-yrityksen ymparistövastuut 2013  

Pk-yrityksen ymparistövastuut 2013  

Advertisement