Meidän Energia ja Vesi 3/2018

Page 1

Meidän Energia & Vesi Kemin Energia ja Vesi Oy:n asiakaslehti 3/2018

Energiansäästö on kaikkien etu Vesilaitos juhlii 80-vuotiasta taivaltaan työn merkeissä Kaukolämpö on lähilämpöä


Lämmityskausi alkaa Päättynyt kesä oli aurinkoinen ja lämmin, joten kaikilla kesälomaan sattui taatusti aurinkoa ja mukavaa, rentoa kesäpuuhaa. Työpaikoille ja kouluihin palasi elokuussa väkeä, joka kesästä virkistyneenä jaksaa tarttua toimeen ja opintoihin. Olemme täällä energia- ja vesiyhtiössä osaltamme valmistautuneet tulevaan talvikauteen rakentamalla ja uusimalla sähkö-, lämpöja vesiverkostoja, jotta voimme tuottaa palvelumme häiriöttä. Karjalahden lämpökeskuksen kattila ja laitteet on huollettu tulevaa lämmityskautta varten ja kaupungintalon vesisäiliöiden remontti valmistuu syksyn aikana turvaamaan hyvälaatuisen juomaveden toimitukset. Olemme varautuneet lämmityskauteen sopimalla turve- ja puupolttoainetoimittajien kanssa riittävät polttoainemäärät toimitusaikoineen. Viimeisen vuoden aikana päästöoikeuden hinta on kolminkertaistunut ja valtion ensi vuoden talousarvioon valmistellaan turveveron lähes 60 prosentin korotusta. Molemmat tekijät vaikuttavat kotimaisen, lähialueelta tulevan turpeen kustannuksiin korottavasti ja siten vaikeuttavat kaukolämmön nykyhintatason säilyttämistä. Päästökaupan alku-

Meidän Energia & Vesi Energia & Vesi 2 | Meidän3/2018

peräisenä tavoitteena oli kasvattaa hallitusti hiilineutraalien polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa, kun päästöoikeuksien ostot tuovat turpeelle ja kivihiilelle lisäkustannuksia, jotka heikentävät niiden hintakilpailukykyä hiilineutraaleihin puupolttoaineisiin nähden. Turveveron korottaminen on päästökaupalle päällekkäinen ohjauskeino, joka nostaa turpeen hintaa ja tuo energiantuottajalle lisäkustannuksia sekä hinnankorotuspaineita energianmyyjälle. Energiatuotantolaitosten käyttöajat ovat useita vuosikymmeniä eikä investointihetkellä tehtyä polttoainevalintaa voida muuttaa ilman tuotantolaitoksen uusinvestointia. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Kemin kaupunki käynnisti vesilaitostoiminnan. Tällä hetkellä 99 prosenttia asuinrakennuksista on liitetty vesijohtoon ja 97 prosenttia jätevesiviemäriin, joten vesihuoltopalvelut ovat kaikkien kemiläisten peruspalveluita. Vesiyhtiössä 80-vuotisjuhlaa vietetään työn merkeissä. Toivotan asiakkaillemme mukavaa syksyä. Anne Salo-oja

Meidän Energia & Vesi on kolme kertaa vuodessa ilmestyvä Kemin Energia ja Vesi Oy:n asiakaslehti. Julkaisija: Kemin Energia ja Vesi Oy Päätoimittaja: toimitusjohtaja Anne Salo-oja Taitto ja ulkoasu: Mainostoimisto Reklaami Toimittaja: Kati Klaavuniemi

Kannen kuva: Kemin historiallisen museon valokuva-arkisto Paino: Erweko Oy Paperi: Lumisilk 115 g/m2 Painosmäärä: 18 500 kpl Jakelu: yksityistalouksiin ja yrityksiin Kemissä


Energiansäästö on kaikkien etu Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietettiin jälleen viikolla 41, jolloin kampanjoitiin järkevän energiankäytön puolesta. Tänä vuonna kampanja kohdistettiin erityisesti taloyhtiöiden omistajille ja asukkaille.

Energiansäästöviikko on Motivan valtakunnallinen vuosittain järjestettävä kampanja, jolla pyritään edistämään energiansäästöön ja kestävään kulutukseen liittyviä tekoja. Teemaviikkoa on vietetty vuodesta 1996 asti. Agenttiseikkailu on verkossa toteutettava energiansäästökilpailu tokaluokkalaisille, jonka aikana opitaan hauskasti kestävästä kehityksestä ja luonnonvarojen säästämisestä. Agenttiseikkailussa luokat kilpailevat siitä, kuka onnistuu tekemään eniten tehtäviä, joiden avulla muun muassa säästyy energiaa. Kilpailussa parhaat viisi luokkaa palkitaan kirja- ja pelipalkinnoilla. Tokaluokkalaisten energiansäästöviikkoon osallistuneet energiayhtiöt ja energia-alan toimijat tukivat kouluja lahjoittamalla Hei, kaikki toimii -opetuspaketin alueensa tokaluokkalaisille. Kemin Energia ja Vesi on jo usean vuoden ajan osallistunut energiansäästöviikkoon lahjoittamalla opetuspaketit Kemin tokaluokkalaisille.

Taloyhtiöt mukaan Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietettiin tuttuun tapaan viikolla 41 eli 8.-14.10. Tämänvuotinen kampanja suunnattiin erityisesti kaikille Suomen taloyhtiöille – omistajille ja

asukkaille. Energiahukka haukkaa taloyhtiön energiakustannuksista jopa 30 %. Energiansäästöviikko haastoi taloyhtiöitä miettimään omaa energiankulutustaan sekä tarjosi taloyhtiöiden hallinnolle että asukkaille ohjeita ja toimintavinkkejä, joiden avulla helposti aloittaa taloyhtiön kuntokuurin. Kerros- tai rivitalon hoitokustannuksista noin 40 prosenttia muodostuu energian- ja vedenkulutuksesta. Kulutusta on mahdollista vähentää hyvällä kiinteistön energiataloudellisella ylläpidolla. Samalla parannetaan yleensä myös asumisen viihtyvyyttä, kun vähennetään esimerkiksi suuria lämpötilaeroja rakennuksen eri osissa. Kun energian- ja vedenkulutusta saadaan vähennettyä, paine vastikkeiden ja vuokrien nostamiseen pienenee. Seuraamalla säännöllisesti energian- ja vedenkulutusta taloyhtiön hallinto pysyy ajan tasalla siitä, että tehdyt säästö- ja tehostamistoimet purevat. Seuranta on myös työkalu kulutuspoikkeamien havaitsemiseen, jolloin päästään nopeasti tekemään tarpeelliset korjaus- ja huoltotyöt. Asiakkaamme voivat seurata omaa sähkönkulutusta ympäri vuoden Energiatililtä ja kaukolämmön sekä veden kulutusta uudesta Online-palvelusta. Molemmat palvelut löydät nettisivuiltamme www.kenve.fi. Meidän Energia & Vesi | 3


Vesilaitos juhlii 80-vuotista taivaltaan työn merkeissä Kemin kaupunginvaltuusto teki päätöksen vesilaitoksen rakentamisesta 14.10.1938.

4 | Meidän Energia & Vesi


Vesilaitoksen rakennustyöt aloitettiin 1939 rakentamalla alkuvaiheessa katujohdot sekä pumppuasema, pääpaineputki ja Sauvosaaren vesijohtoverkosto. Viemäriverkoston rakentaminen aloitettiin samanaikaisesti. Jo vuonna 1939 oli 174 asiakasta vesijohtoverkostossa. Marraskuun lopulla syttynyt talvisota viivästytti vesisäiliön valmistumista, mutta vaikeuksista huolimatta vesilaitos luovutettiin kaupungille 17.7.1940. Laitoksen ensimmäisten vuosien suurimmat kuluttajat olivat Valio, Yleinen Sairaala, Kemi Oy, Pohjolan Voima ja Valtionrautatiet.

Pintavedestä pohjaveteen Vesilaitostoiminta on vuosien saatossa muuttunut merkittävästi. Ensin alueelta ei löydetty sopivia pohjaveden ottopaikkaa ja vesi päädyttiin ottamaan pintavetenä Kemijoesta 400 metrin päästä kaupungin rajasta Lautiosaaresta. Pumppuasema sijaitsi KemiRovaniemi -maantien varrella. Laitoksen teho oli

40 litraa sekunnissa, jota pidettiin riittävänä kulutusta silmälläpitäen. - Kemijoen pintaveden käyttö päättyi vuonna 1999 ja pohjaveden tuotanto aloitettiin alueen kuntien omistaman MeriLapin Vesi Oy:n toimintana. Kulutuksen huippuvuosia elettiin 80-luvun taitteessa, mutta samoihin lukemiin ei Kemissä enää päästä ellei väkimäärä lisäänny, Kemin Energia ja Vesi Oy:n vesihuoltojohtaja Juha Hiltula muistelee. - Tänä päivänä meille tuleva vesi on pääosin peräisin Tervolan Kauvonkankaan ja Anttilankankaan pohjavesialueilta sekä Kemin Länkimaan pohjavesialueelta. Lisäksi Kemin Vesi Oy:llä on omaa veden tuotantoa Kemin Ajoksessa.

Osaksi Kemin Energia ja Vesi -konsernia Kemin Energia Oy osti Kemin kaupungilta Kemin Vesi Oy:n osakekannan ja vuoden 2016 alussa aloitti toimintansa Kemin Energia ja Vesi -konserni, joka on vahvasti mukana kaikkien kemiläisten arjessa tuottamalla välttämättömyyspalvelut: puh>>

Kemissä ei ole vesitornia vaan vesisäiliöt on sijoitettu kaupungintalon ylimpiin kerroksiin. Tänä kesänä katolla onkin käynyt vilske, kun säiliöremontin yhteydessä myös kaupungintalon katto saneerataan. - Kaupungintalo on kestänyt vuosien varrella monenlaista ja se kestää myös tulevaisuudessa vesisäiliöiden painon, vesihuoltojohtaja Juha Hiltula muistuttaa.

Meidän Energia & Vesi | 5


verkostonsa korjausvelkaa nykyistä paremmin ja saneeraa vanhaa järjestelmää 2 - 2,5 kilometrin vuositahdilla. Digitalisaatio on päivänsana myös vesihuollon puolella. - Automaatio lisääntyy ja erilaisilla mittauksilla pystytään ennakoimaan paremmin muutoksia järjestelmässä. Ymmärrys siitä, mitä tapahtuu milläkin hetkellä, parantaa toiminnan laatua, Juha Hiltula muistuttaa. Hiltula lupaa, että myös tulevaisuudessa kemiläiset saavat nauttia laadukkaista vesihuoltopalveluista.

Vesisäiliöt remontoidaan

taan veden, jätevesien johtamisen ja käsittelyn, sähkön toimittamisen, lämmön tuotannon ja myynnin. Hiltulan mukaan tulevaisuuden haaste on pitää vesihuoltoverkosto kunnossa. - Seuraavan kymmenen vuodenaikana painopiste on verkoston saneerauksessa ja samalla kaupunki rakentaa rinnalle hulevesijärjestelmää. Vesilaitos lyhentää tulevina vuosina

Elokuussa 2014 kaupungintalon vesisäiliöstä löytyi enterokokkibakteeria ja kaupunkilaiset joutuivat keittämään juomavetensä. Silloin jo epäiltiin syyksi kattovuotoa. Nyt neljä vuotta myöhemmin vesisäiliöt saneerataan ja samassa yhteydessä kaupunki korjauttaa kaupungintalon vesikaton. Remontin kustannukset nousevat kaikkiaan yli miljoonaan euroon. Säiliöiden ja niihin liittyvän tekniikan saneeraus muodostaa pääosan hankkeen kustannuksista. - Saneeraus kestää kuukausia, koska se on tehtävä vaiheittain. Kolmesta säiliöstä vähintään yhden on oltava käytössä

Historian havinaa – Vesilaitos Kemissä 80 vuotta Kemin kaupungintalo harjannostajaispäivänä 23.9.1939. Kaupungintalo on kokonaan rakennustelineiden peitossa.Vasemmalla puolella näkyy linjaautoja Osuuskaupan aukealla.

Kemin historiallisen museon valokuva-arkisto. Kuvaaja Väinö Pekkala.

6 | Meidän Energia & Vesi

Vuonna 1938 elettiin toisen maailmansodan kynnyksellä. Oulun läänistä erotettu Lapin lääni aloitti toimintansa. Kemin maalaiskuntaan kuuluvat alueet liitettiin Kemiin jo 1931, jolloin myös suuret teollisuuslaitokset Kemiyhtiö ja Veitsiluoto Oy siirtyivät Kemin kaupunkiin. Kemin kaupungin pinta-ala ennen alueliitosta oli noin 6 km² ja alueliitoksen jälkeen lähes 84 km². Vuonna 1930 Kemissä oli vain 3663 asukasta, kun seuraavana vuonna asukasluku oli kasvanut noin 19 000 asukkaaseen. Suuren alueliitoksen myötä kaupunki muuttui teollisuuskaupungiksi. Tultaessa 1930-luvun lopulle, Kemi oli kehittyvä teollisuuskaupunki. Teollisuuden kasvu vaati tuohon aikaan myös monia kehitysaskelia. Vuonna 1936 päätettiin rakentaa lentokenttä, joka valmistui viimein kolme vuotta myöhemmin, ja 1937 anottiin valtioneuvostolta tukea syväsataman rakentamiseen. Vuonna 1938 paikallinen sähköyhtiö kunnallistettiin ja sähkönjakelu parani. Mutta vesihuolto ei vastannut kasvavan kaupungin tarpeita. Suunnitelmia ja tutkimuksia vesilaitoksen perustamiseksi oli tehty jo aikaisemmin, mutta vasta yleisen sairaalan suunnitteleminen kaupunkiin antoi potkua myös vesilaitos-hankkeelle. Todettiin, että alueen kaivojen riittämättömyys, teollisuuden valtava kehitys ja puutalovaltaisen kaupungin tulipalovaara olivat seikkoja, jotka puolustivat oman vesilaitoksen perustamista. Vesilaitoksen suunnittelu aloitettiinkin heti


koko ajan. Pinnoitustyö säiliötä kohden kestää viikkoja, samoin pinnoituksen kuivuminen. Huoltoluukkuja jouduttiin puhkomaan katolle useita. Myös yhdeksänteen kerrokseen tehtiin sisäkattoon reikiä, joiden kautta päästiin ryömintätilaan säiliöiden alla muun muassa venttiileitä vaihtamaan. - Säiliöt saavat myös uuden katteen ja säiliötilassa uusitaan lisäksi huoltotasoja ja portaikkoja. Kattamisen pitäisi estää vuoden 2014 kaltainen tapahtumasarja eli mahdollisten vuotovesien pääsy juomaveteen. Myös huoltotilojen saneeraaminen tehostaa jatkossa laaduntarkkailua. Yli 50 vuotta sitten rakennettuja säiliöitä ja säiliötiloja ei ole saneerattu koskaan aikaisemmin ja sieltä puuttui huoltoon liittyviä tiloja, Hiltula huomauttaa.

Huoltohissi talon kyljessä Remontti on saanut laajasti huomiota ja varsinkin on talon eteläiselle ulkoseinustalle pystytetty hissi, jossa kulkevat sekä työntekijät että tavarat, on ihmetyttänyt ohikulkijoita. - Jotta remontti ei keskeyttäisi kaupungintalon normaalia arkea, on saneerauksesta johtuvia tavaroiden toimittamisia ja työmiesten kulkua ohjattu suoraan omalla hissillä katolle ja lisäksi tavaraa on nostettu katolle nosturilla. Vesisäiliöiden ja katon korjauksen pääurakoitsijana toimii Skanska Infra Oy. Työt kestävät kaikkiaan noin puoli vuotta eli pitkälle syksyyn, Kemin Energia ja Vesi Oy:n vesihuoltojohtaja Juha Hiltula lopuksi summaa.

ja 14.10.1938 pidettiin Kemin Pirtillä kokous, jossa päätettiin vesijohtolaitoksen perustamisesta. Samassa yhteydessä päätettiin rakentaa vedenpuhdistamo, pumppuasema, päävesijohto, vesitorni sekä Ruutin ja Sauvosaaren kaupunginosien verkostot vuoden 1940 alkuun mennessä. Vesilaitos oli kaupungille mittava taloudellinen panostus, jonka osuus esimerkiksi vuonna 1939 oli yli kolmasosa kaikista kaupungin menoista. Kemissä päädyttiin vesitornin suhteen varsin omaperäiseen ratkaisuun, kun vesitorni päätettiin rakentaa kaupungintalon yhteyteen. Kaupungintalo valmistui talvisodasta huolimatta 1940. Rakennukseen tuli 13 maanpäällistä kerrosta, joista ylimmät neljä kerrosta sisälsivät 500 kuution suuruisen vesisäiliön. Kaupungintaloa laajennettiin 1960-luvun puolivälissä ja samassa yhteydessä 1969 remontoitiin myös rakennuksen vanha osa. Uuteen osaan sijoitettiin kolme 700 kuution vesisäiliötä, joten kaupungintalon vesisäiliöiden kokonaistilavuus oli näin 2 100 kuutiota, joka vastaa noin puolta kaupungin vuorokausikulutuksesta. Lapin sodan aikana saksalaiset yrittivät räjäyttää kaupungintalon, mutta onneksi he eivät tienneet, että kaupungintalon vesisäiliöt oli tyhjennetty, jotta rakennuksen kannateltava kuorma olisi pienempi. Todennäköisesti tällä toimella säästettiin sekä upea kaupungintalo että kaupunkilaisille elintärkeä veden saanti.

Hyvän johtamisen standardi Laatujärjestelmä on yrityksen johtamisjärjestelmä, joka auttaa yritystä saavuttamaan asetetut tavoitteet. Kemin Energia ja Vesi Oy:llä on ollut jo useita vuosia Det Norske Veritasin (DNV) myöntämä energialiiketoimintoja koskeva johtamisjärjestelmäsertifikaatti, joka vahvistaa yhtiön johtamisjärjestelmän täyttävän standardin ISO 9001:2008 vaatimukset. Yhtiön laatujärjestelmää on laajennettu koskemaan myös vesihuollon aluetta. - Viime kesänä DNV:n tekemässä auditoinnissa Kemin Energia ja Vesi Oy sai kaikkia liiketoimintojaan koskevan johtamisjärjestelmäsertifikaatin, joka täyttää päivitetyn standardin ISO 9001:2015 vaatimukset, esittelee talousjohtaja Jarmo Nousiainen, joka toimii myös yhtiön laatupäällikkönä. Päivitetty standardi edellyttää entistä paremmin järjestelmän kytkemisestä suoraan yrityksen toimintaan sekä laajuuden että sisällön osalta. Järjestelmän kivijalka on yrityksen omissa tavoitteissa. Yrityksen tulee tuntea liiketoimintaympäristönsä, asiakkaiden ja sidosryhmien tarpeet ja asettaa nämä huomioiden omat tavoitteensa. - Meillä tavoitteena on toiminnan jatkuva kehittäminen. Yhtiön omien laatuarviointien lisäksi sertifikaatin myöntäjä arvioi yhtiön toimintaa vuosittaisilla määräaikaistarkastuksilla. Yhtiön strategiassa on määritelty yhtiön visio sekä arvot ja päivittäisessä toiminnassa toteutetaan sovittuja toimenpiteitä, joiden toteutumista ja vaikuttavuutta mitataan sovituilla mittareilla. Tänä syksynä päivittyneen ISO 9001-standardin myötä Kemin Energia ja Vesi Oy:n laatujärjestelmä ja liiketoimintasuunnitelma tukevat paremmin toisiaan, Jarmo Nousiainen summaa.


Kaukolämpö on lähilämpöä Kaukolämpö on yleisin lämmitysmuoto Suomessa. Vuonna 2016 noin 46 prosenttia Suomen lämmitysenergiasta tuotettiin kaukolämmöllä. Kaukolämpöverkko on kaikkiaan 166 Suomen kunnassa.

Kaukolämmön polttoaineena käytetään pääasiassa maakaasua, kivihiiltä, turvetta ja puuta. Puusta on tullut kaukolämmön merkittävin polttoaine vuonna 2013. Suurin osa puupolttoaineesta on metsähaketta. Kaukolämmön ympäristövaikutukset riippuvat siitä, millaisessa voimalaitoksessa sitä tuotetaan ja mitä polttoainetta voimalaitoksessa käytetään. Jos kaukolämpölaitoksen polttoaineena käytetään uusiutuvaa energiaa (puu, hake, pelletti, biokaasu), ympäristövaikutukset vähenevät edelleen. Kemissä kaukolämpö tuotetaan pääasiassa turpeella ja puulla.

käytössä on noussut, mutta silti se on vielä noin 60 %. Kemissä on panostettu kotimaisuuteen ja paikallisuuteen muuta maata aikaisemmin ja prosentit tulevat paranemaan vielä seuraavien vuosian aikana, kaukolämpöjohtaja Jani Peurasaari kertoo. Polttoaineen valinnassa on huomioitava toimitusvarmuus, kokonaistaloudellisuus ja ympäristövaikutukset. - Meidän polttoaineista suuri osa tulee läheisiltä turvetyömailta ja pohjoisen hakkuualueilta. Mitä lähempää poltettava energia tulee, sitä lyhyemmän matkan sitä tarvitsee kuljettaa.

Esimerkillinen kaukolämpölaitos

Edullinen energiamuoto

Kemin Energia ja Vesi Oy:n lämpöosasto huolehtii lämpöenergian hankinnasta ja myynnistä, lämpöverkon ja lämpökeskusten suunnittelusta, rakentamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta sekä lämpöenergian mittaamisesta. Viime vuonna Kaukolämpöä myytiin 159,5 gigawattituntia. - Kotimaisten polttoaineiden osuus lämmöntuotannosta oli viime vuonna jo peräti 98 % ja hiilineutraalien polttoaineiden osuus 45 %. Valtakunnan keskiarvo kotimaisten polttoaineiden

Edellisen kerran Kemissä tuotetun kaukolämmön hinta on muuttunut maaliskuussa 2015, jolloin kaukolämmön energiamaksua alennettiin 5,1 %. Kemissä kaukolämmön hinta on 11 % valtakunnan erillistuotetun painotettua keskiarvoa alhaisempi. Energiateollisuus ry laatii tilastoja tyyppirakennusten kaukolämmön hinnasta kaksi kertaa vuodessa. - Kaukolämpö on huomattavasti edullisempi lämmitysmuoto kuin öljy- tai sähkölämmitys. Tähän päästään jatkossakin

8 | Meidän Energia & Vesi


Kemin Energia ja Vesi Oy:n kaukolämpölaitoksen polttoaineista suuri osa tulee läheisiltä turvetyömailta.

Online palvelee yötä päivää! Online-palvelumme ovat uudistuneet ja nyt voit tarkastella sähköasioiden lisäksi myös vesi ja kaukolämpöasioitasi silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Kuva Mika Ahonen

pitämällä hintaa sopivalla tasolla, tehostamalla toimintojamme ja hyödyntämällä lähiseudulla tuotettua energiaa, jota on hyvin saatavilla ja sen varastointi pientä.

Miksi kaukolämpö? Kaukolämpö on ollut suomalaisten taajamien lämmitysmuoto jo 1950-luvun alusta lähtien, ja tänä päivänä noin 2,7 miljoonaa suomalaista asuu kaukolämpötalossa. Suomen nykyaikainen ja kehittyvä kaukolämpöjärjestelmä on maailman huipputasoa. Se on saanut myös kansainvälisesti mittavaa tunnustusta energiatehokkuutensa ansiosta. - Kaukolämpö merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen lämmitysmuoto, jota käyttämällä voi säästää energiaa, rahaa ja aikaa ilman suuria investointeja. Kun lämmityslaitteita käyttää oikein ja harkitusti, energiaa säästyy ilman, että terveellisen asumisen vaatimuksista tarvitsee tinkiä. Kemissä kaukolämpöverkkoon voivat liittyä kaikki kiinteistöt, joiden ulottuvilla kaukolämpöverkko on, Jani Peurasaari lopuksi huomauttaa.

Energiatili on jo kaikille Kemin Energia ja Vesi Oy:n asiakkaille tuttu juttu, mutta nyt myös vesi- ja kaukolämpölaskut löytyvät omasta Online-palvelustaan. Palvelun avulla voit seurata omaa kulutustasi. Palvelussa voi mm. • ilmoittaa vesimittarin lukeman • tutustua omiin käyttöraportteihisi • katsoa vanhoja laskuja • ilmoittaa puhelinnumerosi, johon vesikatkoista ilmoitetaan • ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. Online-asiointi perustuu omiin asiakas- ja käyttötietoihisi. Jotta pääset katsomaan tietojasi Kemin Energia ja Vesi Oy:n uuteen palveluun, tulee sinun ensin rekisteröityä käyttäjäksi. Rekisteröitymistietoina tarvitset asiakasnumeron ja viitenumeron, jotka löytyvät laskultasi. Online-palvelun löydät osoitteessa www.kenve.fi/sahkoisetpalvelut tai klikkaamalla www.kenve.fi etusivulla linkkiä sähköiset palvelut. Vesimittarin lukeman voi ilmoittaa Online-palvelussa myös ilman rekisteröitymistä.

Meidän Energia & Vesi | 9


Kotitalousasiakkaan kokonaissähkölasku jakaantuu kolmeen lähes saman suuruiseen osaan eli sähköenergiaan, siirtomaksuun ja veroihin.

Lähde: Energiavirasto

Kotitalousasiakkaan sähkön hinnan muodostuminen Kemin Energia ja Vesi Oy on verkkoyhtiö, joka hoitaa sähkönsiirron kantaverkosta asiakkaalle. Sähkön siirrosta saatavilla tuloilla yhtiö kattaa sähköverkon investoinnit, jatkuvan valvonnan, kunnossapidon, viankorjaukset (Käytössä on 24/7 vikapäivystys), sähkömittarien asennukset ja niiden luennan, vapaan sähkökaupan mittaustietojen välityksen, kantaverkkomaksut ja verkostohäviöt. Sähkölasku voi antaa vääristyneen kuvan sähkönsiirtohinnasta, koska sähkönsiirron kanssa samassa laskussa peritään myös sähkö- ja arvonlisäverot. Verkkoyhtiön kulut ovat suurelta osin kiinteitä kuluja, joihin ei asiakkaan käyttämän energian määrä vaikuta. Tämän vuoksi siirtohinnan tulee tulevaisuudessa painottua nykyistä enemmän perusmaksuun.

Nousevatko hinnat koko ajan? Hinnoittelua valvoo Energiavirasto ja sähkömarkkinalain mu10 | Meidän Energia & Vesi

kaan sähkön siirtomaksujen tulee olla koko verkkoalueella samat. Kemin Energia ja Vesi -yhtiön omat maksut ovat olleet samalla tasolla vuodesta 2012 lähtien ja sijoittuvat valtakunnan halvimpaan kolmannekseen. Vuoden 2012 jälkeen arvonlisäverokanta ja sähkövero ovat muuttuneet, joka on näkynyt asiakkaalla nousseena siirtomaksuna. Säätiloilla on suuri vaikutus sähkölaskuun. Kylmä talvi nosti siirrettävän energian määriä, mutta lämmin kesä taas pudotti siirtomääriä, jos verrataan edelliseen vuoteen. Tämän johdosta siirtomäärissä ollaan samassa tasossa kuin edellisenä vuotena, vaikka säät poikkesivat merkittävästi toisistaan. Omaa sähkönkäyttöään voi sähkölaskun ohella tarkastella Energiatililtä, johon voi kirjautua yhtiön kotisivuilta www.kenve.fi. Mikäli poikkeavia kulutuspiikkejä ilmenee, on syytä tarkistaa omien laitteistojen kunto, energiayhtiöstä vinkataan.


Jani Timonen luovutti kesällä Pörhön autoliikkeen puolesta Kemin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Anne Salo-ojalle komean sähköauton. Auto menee lämpöosaston käyttöön.

Sähköauto käy aurinkosähköllä Kemin Energia ja Vesi vastaanotti ensimmäisen sähköautonsa kesällä. Auton luovutti Pörhön Autoliikkeestä Jani Timonen. - Asiakkaamme ostavat sähköautoja lisääntyvässä määrin, joten haluamme tutustua sähköauton akkujen kestoon ja lataustarpeisiin myös omakohtaisesti. Sähköauto tulee lämpöosaston käyttöön, joten saamme ladattua auton akut ainakin kesäaikana polttoainevaraston

katolla olevien aurinkopaneelien tuottamalla sähköllä. Sähköautomme on siten todella ympäristöystävällinen kulkuväline, auton vastaanottanut Kemin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Anne Salo-oja kertoi. Trafin mukaan kesäkuun lopussa Suomen liikenteessä oli yli 9000 sähköautoa. Sähköautokannan kasvun edellytyksenä on latausmahdollisuuksien parantuminen.

Muksubussilla retkelle Retkeily lähialueille sai kemiläisissä päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa aivan uusia ulottuvuuksia, kun kaupungissa otettiin käyttöön Muksubussit. Kätevä Muksubussi on kahdeksanpaikkainen, sähköavusteinen polkupyörä, jolla pieniä lapsia voi kyyditä kätevästi vähän pidempiäkin matkoja. Kemin Energia ja Vesi Oy:n ja muiden yhteistyökumppaneiden myötävaikutuksella Muksubussit vihittiin käyttöönsä toukokuun lopulla. Muksubussien sijoituspaikka on Kemin Kulttuurikeskus ja varhaiskasvatuksen yksiköt voivat lainata niitä omiin retkiinsä. – Tämä on huippujuttu! Lapset pääsevät retkille ja saavat uusia elämyksiä ja kokemuksia, varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala iloitsi luovutustilaisuudessa. Muksubussi on ekologinen tapa liikkua ja sähköavusteisena myös kevyt ajaa. Tyytyväinen testiryhmä.

Meidän Energia & Vesi | 11


Lillin vinkit Lämpö- ja vesilaskut ovat muuttuneet Kemin Energia ja Vesi Oy otti kesällä käyttöön uuden asiakastietojärjestelmän. Tämä toi muutoksia laskuihin ja sähköiseen asiointiin. Kaukolämmön laskutus on siirtynyt 1.5.2018 alkaen Oulun sähkönmyynti Oy:ltä Kemin Energia ja Vesi Oy:lle. Kaukolämpöasiakkaat ovat saaneet kesäkuussa ensimmäiset Kemin Energia ja Vesi Oy:n lähettämät laskut. Myös vesilaskuissa ulkonäkö on uusi.

Vinkki asiakkaille! Suurin muutos on kaukolämpölaskujen maksutilin muuttuminen. Muistathan maksaa laskusi aina viimeisimmän laskun tiedoilla, niin maksu tulee oikealle tilille. Lisäksi henkilöasiakkaiden, joilla on ollut e-lasku- tai suoramaksusopimus, tulee tehdä kaukolämpölaskuille omassa verkkopankissa uusi e-lasku- tai suoramaksusopimus. Sopimukselle laskuttajaksi tulee valita Kemin Energia ja Vesi Oy ja asiakkuus vahvistetaan uusimman kaukolämpölaskun viitenumerolla. Vesilaskujen e-lasku- ja suoramaksusopimukset ovat pysyneet ennallaan muutoksesta huolimatta, eikä asiakkaiden ole tarvinnut tehdä niihin muutoksia.

Ota yhteyttä Kemin Energia ja Vesi Oy Postiosoite: PL 1100, 94701 Kemi Käyntiosoite: Kalkkinokantie 5, 94720 Kemi Toimistomme avoinna: ma-pe klo 8.30-11.30 ja 12.30-15.00 verkkosivut: www.kenve.fi sosiaalinen media: www.facebook.com/keminenergiajavesi

12 | Meidän Energia & Vesi

Vaihde: (016) 259 303 (ei laskutusasiat) Asiakaspalvelut: sähkö (08) 5584 3101, lämpö (016) 259 352, vesi (016) 259 657 Vikapäivystys: sähkö 020 366 040, lämpö 040 511 5722, vesi 020 690 141


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.