Meidän Energia & Vesi 2/2017

Page 1

Meidän Energia & Vesi Kemin Energia Oy:n ja Kemin Vesi Oy:n asiakaslehti 2/2017

Kesällä kaivetaan johtoja maahan Mistä sähkön hinta muodostuu Jätevedessä on mustaa kultaa Meidän Energia & Vesi | 1


Meidän Energia ja Vesi Energiavirasto valvoo Suomessa sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelua. Helmikuussa virasto julkaisi edellisen neljä vuotta kestänyttä jaksoa koskeneet valvonpäätökset. Kemissä sähkön siirtohinnat ovat olleet samat vuodesta 2012 saakka ja ne ovat tällä hetkellä valtakunnallisissa hintavertailuissa keskiarvoja halvemmat. Asiakkaiden siirtolaskut ovat kuitenkin jonkin verran kallistuneet, koska sekä arvonlisävero että sähkövero ovat nousseet viime vuosien aikana. Edullinen siirtohintojen taso tulee ilmi myös viraston valvontapäätöksestä, joka toteaa Kemin Energia Oy:n siirtohintojen olleen kohtuulliset eikä yhtiö ole ottanut hinnoittelussa ylituottoa. Valvontapäätösten julkaiseminen synnytti uutisointia ja kommentointia tiedotusvälineissä. Erityisesti kommentoijat vertailivat sähkön siirtohintojen ja sähköenergian hintojen eroa. Tästä syystä olemme ottaneet tämän lehden yhdeksi teemaksi sähkön hinnan ja sähkölaskun sisällön. Kerromme lehdessä myös ensi kesän työmaista, jotka voivat häiritä kaduilla liikkumista ja aiheuttaa energioiden tai veden toimitusten lyhytaikaisia keskeytyksiä. Verkostojen uusimisella varmistamme, että asiakkaamme saavat myös tulevina vuosina energia- ja vesitoimitukset häiriöttömästi. Ilahduttavaa on, että Kemissä asunto- ja liikerakentaminen on lisääntynyt, joten osa energia- ja vesikonsernin ensi kesän työkohteista on verkon ja liittymien rakentamista uusille liittyjille. Muiden kemiläisten tavoin odotamme jännityksellä Kaidin biojalostamon investointipäätöstä. Myönteinen investointipäätös merkitsisi energia- ja vesiliiketoiminnalle verkon rakentamista Ajoksessa. Päätös antaisi kemiläsille ja pohjoissuomalaisille työtä tulevina vuosina ja lisäisi alueen elinvoimaisuutta. Olemme pohtineet, mitä asiakkamme haluavat tietää palveluistamme ja mitkä asiat toiminnassamme askarruttavat. Asian selvittämiseksi tässä lehdessä julkistetaan kysely aiheesta. Kaikkien kyselyyn osallistuneiden kesken arvomme Jopo-polkupyörän. Kevät on jo pitkällä ja kesän vietto ja loma-ajat lähestyvät. Toivotan asiakkaillemme mukavaa kesää ja leppoisia lomapäiviä. Anne Salo-oja

Meidän Energia & Vesi 2

2/2017 | Meidän Energia & Vesi

Meidän Energia & Vesi on kolme kertaa vuodessa ilmestyvä Kemin Energia Oy:n ja Kemin Vesi Oy:n asiakaslehti. Julkaisija: Kemin Energia Oy ja Kemin Vesi Oy Päätoimittaja: toimitusjohtaja Anne Salo-oja Taitto ja ulkoasu: Mainostoimisto Reklaami

Toimittaja: Kati Klaavuniemi Kannen kuva: Pond5.fi Paino: Erweko Oy Paperi: Lumisilk 115 g/m2 Painosmäärä: 19 000 kpl Jakelu: yksityistalouksiin ja yrityksiin Kemissä


Kaukolämpöinsinööri Virpi Kekäläinen muistuttaa, että kun kohtaa valkoisen aidan, kannattaa olla varovainen. Aita eristää kaivannon, jonka reunat saattavat sortua ja pohjalla voi olla työkaluja.

Kesällä kaivetaan johtoja maahan Kemin Energia -konsernin tämän kesän työt näkyvät Kemissä paitsi keskustassa, etenkin lähiöissä.Työkausi alkaa pääosin toukokuussa, mutta monet urakat ovat jo hyvässä käynnissä kesäkuun alussa. Valkoinen aita, työmaasta kertova liikennemerkki ja vilkkuvat valot kertovat liikkujalle, että edessä on työmaa, jonne on pääsy kielletty. Kemin Energia Oy:n ja Kemin Vesi Oy:n kaukolämpö- ja vesiputkistojen lisäksi maan alla kulkee sähköverkkoa, joten

aina kaivetaan, kun jotain tehdään. Ja kesällä on hyvä aika rakentaa ja saneerata verkostoa. - Jokaisen kaivannon kohdalla kannattaa olla varovainen. Reunat saattavat sortua, pohjalla voi olla lapioita tai muita työvälineitä ja esineiden lisäksi kylmää tai kuumaa vettä. Pyrimme aina aitaamaan työmaa-alueen mahdollisimman laajasti, mutta etenkin katualueilla se voi olla vaikeaa. Ei ole siis ollenkaan liioiteltua muistuttaa varsinkaan lapsia varovaisuudesta, kaukolämpöinsinööri Virpi Kekäläinen huomauttaa. Kaikilta työntekijöiltä vaaditaan Työturvallisuus>> Meidän Energia & Vesi | 3


Kuva Mika Ahonen

laitoksella odotellaan kuitenkin myös Kaidin päätöstä rakentaa Kemin Ajokseen biojalostamo. - Jos Kaidissa kuokka menee maahan, niin Ajoksessa alkavat isot työmaat. Siellä tehdään tilaa siirtämällä olemassa olevia johtoja syrjään tehtaan tieltä ja samalla ne kaapeloidaan maahan. Myös tontille johtavan tien rakentaminen vaatii toimenpiteitä. Keskustassa vanha Pirtin muuntamo korvataan uudella muuntamolla eli linja-autoaseman läheisyydessä kaivellaan myös. - Toivomme asiakkailta kärsivällisyyttä ja varovaisuutta työmaiden läheisyydessä. Aiheuttamamme sähkönjakelukeskeytykset ilmoitetaan aina etukäteen ja työmaistakin tiedotetaan nettisivuillamme, Gyldén vinkkaa.

Ruutinpuistossa urakoidaan

Työmaalla työskentelevillä on asianmukaiset suojavälineet, mutta utelias kurkkija on suojitta.

kortti ja asianmukaiset kypärät, suojavaatteet, kuulosuojaimet ja suojalasit, mutta utelias kurkkija on työmaalla suojitta. - Mitään työmaata ei aloiteta suunnittelematta. Kaikessa pyritään ottamaan huomioon asukkaiden kulku tonteille, yleinen liikenne sekä tietenkin sähkön, veden ja lämmön saanti. Samalla tiedotetaan asiakkaita mahdollisuuksista uusia omia tonttijärjestelmiään. Turvallisuus on kuitenkin tehtävälistan kärjessä. Siitäkin huolimatta aina voi sattua, kun emme ehdi pysäyttämään satunnaisia kulkijoita ennen vahinkoa. Tarkkana saamme olla, Kekäläinen toteaa.

Torvisessa perusparannetaan sähköverkkoa Sähköverkkoa perusparannetaan Torvisessa Varpulan-, Ainolan-, Kerolan-, Tornion- ja Paakkarinkaduilla. Takajärvellä ollaan Kyynelkivenkadulla ja Tikankontintien itäpäässä. - Karihaarassa kaapeloidaan 20 kV kaapeli Sahasaarenkadun ja Polttimonkadun välille. Tällä parannetaan verkon käyttövarmuutta, sähköosaston verkkojohtaja Petri Gyldén esittelee. Uutta verkkoa rakennetaan Ruutinpuistoon sekä Nauskaan Metsolan- ja Impivaarankadulle. Energia4 | Meidän Energia & Vesi

Kevään urakat alkavat kaukolämmön osalta vetämällä kaukolämpö lämpölaitoksen viereiselle tontille Lapin Kumi Oy:n rakennustyömaalle. Sen jälkeen viedään noin 150 metriä siirtolinjaa Ruutinpuistossa Rakennusliike M. Kurtin työmaalle ja loput 100 metriä Ruutinsaareen talojohtona. - Rakentaminen on Kemissä hiukan lisääntynyt. Tänä vuonna kaukolämpöasiakkaita on tulossa 3-4, joka on meille hyvä luku, koska vuonna 2015 uusia asiakkaita tuli vain yksi ja viimevuonna kaksi, kaukolämpöinsinööri Virpi Kekäläinen kehaisee. Viime talvena Marttalan alueella ylimääräistä harmia aiheutti vanha kaukolämpölinja, joka korjauksista huolimatta ei lopettanut vuotamasta. Nyt kesällä koko linja uusitaan. Näiden lisäksi tehdään normaaleja verkon huoltotoimenpiteitä, tarkistetaan kaivoja ja uusitaan vanhoja talojohtoja. - Varsinkin, kun kaivoja tarkistetaan, pyydämme autoilijoilta kärsivällisyyttä. Kaivoon meneminen on aina työntekijälle riski ja vaatii suoja-aidat, jotta työ sujuu turvallisesti. Hieman tästä on haittaa muulle liikenteelle, mutta koskaan ei saa olla niin kiire, etteikö ehtisi huomioimaan työtään tekevää huomioliiveihin pukeutunutta henkilöä. Varmistetaan yhdessä hänen turvallisuus liikenteen seassa, Kekäläinen toivoo.

Vesihuoltoverkosto uusiutuu Takajärvellä Vesihuoltoverkostoa saneerataan tänä kesänä Takajärvellä Kyynelkiven-, Jussapäkin-, Alaojan- ja Isoahonkaduilla. Kaikissa näissä Kemin Vesi Oy:n urakkaa hoitaa ulkopuolinen urakoitsija. Myös Kivikolla Riistamiehentiellä ja Rytikarissa Rytikadulla ja Karikadulla saneerataan vanhaa verkkoa uudeksi.


- Uutta verkostoa on rakennettu talvella Nauskaan Impivaarankadulle ja Metsolankadulle. Uudisrakentaminen jatkuu toukokuussa Ruutinpuistossa ja Resiinakadulla. Vuoden suurin työmaa on kuitenkin mahdollisesti Ajoksen Energiaväylä, jonka kunnallistekniikan rakentamiseen ryhdytään mikäli Kaidin biotuotetehtaan rakentamisesta tehdään investointipäätös, Kemin Vesi Oy:n toimitusjohtaja Juha Hiltula esittelee. Työturvallisuus on myös vesilaitoksen suunnitelmissa numero ykkönen.

- Meidän kaivannot ulottuvat peräti kolmen metrin syvyyteen, joten varovaisuutta vaaditaan. Varsinkin, kun kaivannossa reunoilla työskentelee kaivinkone, kannattaa hiljentää. Kaivinkoneesta on huono näkyväisyys sivulle ja taakse. Se saattaa myös liikkua äkkinäisesti. Näissä tilanteissa voi syntyä vahinkoja, mikäli kulkija ei ole tarkkaavainen. Pidetään yhdessä huolta turvallisuudesta, Hiltula toteaa lopuksi. Kemin Vesi Oy:n nettisivuilta löytyvät tiedot käynnissä olevista työmaista.

Vaikka työmaat suunnitellaan hyvin, toisinaan ne haittaavat liikennettä. Kärsivällisyys on silloin paikallaan.

Meidän Energia & Vesi | 5


Mistä sähkön hinta muodostuu?

Julkisesti on keskusteltu paljon sähkön kalleudesta ja sähkölaskujen sisällöstä. Asian selvittäminen vaatii hieman vaivaa ja asiaan perehtymistä. Asiakkaan sähkölasku muodostuu kolmesta kokonaisuudesta: sähkön siirtomaksusta, sähköenergiasta sekä veroista. Asiakas voi kilpailuttaa sähköenergian osuuden, mutta sähkön siirron toimittaa aina paikallinen verkkoyhtiö eli Kemissä Kemin Energia Oy. - Jos asiakas on kilpailuttanut sähkön toimituksensa, hänelle tulee kaksi erillistä sähkölaskua: sähkön myyjän lasku sähköenergiasta ja sähkön siirtolasku Kemin Energia Oy:ltä. Useimmat kemiläiset sähköasiakkaat ostavat sähkönsä paikallisena sähkönmyyjänä toimivalta Oulun Sähkönmyynti Oy:ltä ja saavat vain yhden yhteissähkölaskun, joka kattaa sekä sähköenergian että sähkön siirtomaksun, Kemin Energia Oy:n toimitusjohtaja Anne Salo-oja selventää.

la oli 1943 euroa ja vuoden sähkölaskusta 836 euroa oli sähköenergian ja 1107 euroa sähkönsiirron osuutta. - Siirron osuudesta kuitenkin 487 euroa eli 44 prosenttia oli itse siirtomaksua ja loput peräti 56 prosenttia valtiolle tilitettäviä veroja. Asiakkaan maksamasta sähköenergiasta arvonlisäveroa oli 162 euroa ja sähkönmyyjän osuutta 674 euroa. Vuoden sähkölaskusta verottajalle menevä osuus oli kaikkein suurin eli 40 prosenttia ja 782 euroa, sähkönmyyjän osuus 35 prosenttia ja 674 euroa ja Kemin Energian siirtomaksun osuus kaikkein pienin eli 25 prosenttia ja 487 euroa, Salo-oja laskee.

Miten siirtomaksu, energia ja verot näkyvät laskulla?

Sähkön siirtomaksun yhteydessä verkkoyhtiö joutuu keräämään arvonlisäveron ohella valtiolle tilitettävää energiaveroa. Verkkoyhtiöiden siirtohinnoittelun tasot vaihtelevat asiakasmääristä, sähköverkon rakenteesta ja sijainnista riippuen. - Kemissä sähkön siirtohintoja ei ole muutettu vuoden 2012 jälkeen, ja hinnat ovat Energiaviraston julkaisemassa hintatilastossa kilpailukykyiset, sillä esimerkiksi kotitalousasiakkaan hinta on noin 10 prosenttia edullisempi kuin valtakunnan keskiarvohinta. Vaikka Kemin Energia Oy ei ole korottanut

Sähkölaskun sisältö ja maksuosuudet selkiintyvät, jos otetaan esimerkiksi eräs kemiläinen sähköasiakas. - Tällä esimerkkiasiakkaalla on sähköllä lämmitettävä omakotitalo, jonka viime vuoden sähkönkäyttö oli 18 000 kilowattituntia. Asiakkaan siirtotuote on kausisiirto, ja hän on ostanut sähköenergian 24 kuukauden määräaikaisella sopimuksella. Vuoden 2016 sähkölasku tällä esimerkkiasiakkaal6 | Meidän Energia & Vesi

Verot nousevat – siirtohinta ei


Sähkölämmitysasikkaan siirtolaskun kehitys 7,00 6,00 5,00 4,00

Verot Siirto

3,00 2,00 1,00

17

16 1/

1/

20

15 1/

1/

20

14 1/

1/

20

13 1/

1/

20

12 1/

1/

20

11 1/

1/

20

10 1/

1/

20

09 1/

1/

20

08 1/

1/

20

07 1/

1/

20

06 1/

1/

20

05 1/

1/

20

04 1/

1/

20

03 1/

1/

20

02 1/

1/

20

01 1/

1/

20

00 1/

1/

20

99 1/

1/

20

98

19

1/

1/

19

1/

1/

1/

1/

19

97

0,00

Lähde: Energiateollisuus ry.

siirtohintaa viiteen vuoteen, asiakkaan maksama hinta on kuitenkin noussut verojen vuoksi, sillä sekä arvonlisä- että energiavero ovat nousseet. Kymmenen viime vuoden aikana ovat sähkölämmitysasiakkaan siirtolaskussaan maksamat verot kasvaneet kolminkertaisiksi, Salo-oja huomauttaa.

Tästäpä vinkkiä, miten sinä voit laskea, mistä kuluista sähkölaskusi muodostuu.

Mitä siirtohinnalla saa? Sähkön siirtomaksuilla katetaan sähköverkon investoinnit ja kunnossapito, ympärivuorokautinen verkon toimivuuden valvonta, vikojen korjaus, energianmittaukset sekä niihin liittyvä sähkötaseiden selvitys, asiakaspalvelu ja laskutus, energiansäästöneuvonta, siirrosta aiheutuvat sähköhäviöt ja sekä kantaverkkoyhtiölle maksettavat kantaverkkomaksut. - Sähköverkosto vaatii kunnossapitoa ja uusimista pysyäkseen toimintakuntoisena ja luotettavana. Me Kemin Energiassa olemme kehittäneet toimintaamme niin, että olemme pystyneet pitämään siirtohinnat vakaina, vaikka verkkotoimintaan kohdistuvat kustannukset, kuten esimerkiksi kantaverkon siirtohinta, ovat nousseet viime vuosina monta kertaa. Tavoitteenamme on edelleen hoitaa kemiläisten sähköverkkopalvelut luotettavasti ja kilpailukykyiseen hintaan, Anne Salo-oja lupaa.

Siirto 25% Verot 40%

Sähköenergia 35%

Kemiläisen sähkölämmitysasiakkaan sähkön hinnan muodostuminen vuonna 2016. Suora sähkölämmitys 18 000 kWh, 10,8 snt / kWh Siirto................................................487 € (25 %) Sähköenergia....................................674 € (35 %) Verot.................................................782 € (40 %) Yhteensä........................................1943 € (100 %) Meidän Energia & Vesi | 7


Voita juhannuspyörä! Me Kemin Energia -konsernissa haluamme tehdä energiasta, vedestä ja kaukolämmöstä helpommin ymmärrettävää. Vinkkaa meille, mistä asioista meidän pitäisi kertoa lisää tässä lehdessä. Mitä sinä haluat tietää? Lähetä meille sähköpostilla, mikä askarruttaa energia- ja vesikonsernimme palveluista. Onko jokin erityinen seikka, mikä kaipaisi selvennystä? Mitä haluaisit kuulla meiltä kaukolämpöön liittyen? Herättävätkö vesiasiat kysymyksiä? Ymmärrätkö, mistä sähkö tulee?

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kesä-Jopo! Lähetä sinua askarruttava asia tai muu uutisvinkki yhteystiedoillasi varustettuna osoitteeseen hallinto@ keminenergia.fi 19.6.2017 mennessä. Arvonta suoritetaan 20.6.2017 klo 10.00 ja palkinto luovutetaan voittajalle Kemin Täikön torilla 22.6. Kauppamaratontapahtuman yhteydessä klo 14.00.

dänVesi i e M ia & rg Ene in Ke m

E n e rg

y: n ia O

em ja K

y: n si O in Ve

as ia k

as le h

/2 0 ti 2

17

taan aive an llä k h Kesäoja maa joht hkön stuu ä sä Mist a muodo t hin n ssä o a a vede Jäte taa kult s mu

8 | Meidän Energia & Vesi

Uimahallipäivä oli menestys! Kemin Energia -konserni tarjosi kaikille kemiläisille ilmaisen uimahallikäynnin Kaukon päivänä 3.3.2017. Päivä olikin menestys: peräti 582 polskijaa nautti mukavasta päivästä Kemin uimahallissa. - Tämä Kaukon päivän uimahallivierailu oli meidän tapa muistaa asiakkaitamme Suomen täyttäessä sata vuotta. Ja, kun päivä onnistui näin yli odotusten, voimme luvata, että jatkoa seuraa, toimitusjohtaja Anne Salo-oja lupaa. Kaukolämpöyritykset ympäri Suomen järjestävät Kaukon päivänä asiakkailleen paikallisia tapahtumia, joilla halutaan lisätä tietoutta kaukolämmöstä. Ensi vuonna Kaukon päivää vietetään jälleen lauantaina 3.3.2018.


Älä aiheuta sähkökatkoa toimillasi Enemmän kuin puolet Suomen sähköjohdoista on edelleen metsissä. Ilmajohdon päälle kaatuvat tai taipuvat puut ovatkin yleisin sähkökatkojen aiheuttaja Suomessa. Katkon voi aiheuttaa myös huolimaton maan kaivaminen.

tai niihin taipuvat oksat pyritään poistamaan aina kun ne huomataan, Kemin Energia Oy:n käyttöinsinööri Erkki Näätsaari kertoo.

Puun poistaa ammattilainen Ilmajohdot pyritään korvaamaan maahan kaivettavilla kaapeliverkoilla. Kuitenkin vanhoja ilmajohtojakin vielä löytyy. Luonnossa liikkuvien toivotaan ilmoittamaan vikailmoitusnumeroon, mikäli havaitaan sähkölinjan läheisyydessä vanhoja tai vioittuneita puita, jotka kaatuessaan ylettäisivät sähköjohdolle. - Kemissä kaapelointiaste on lähes 80 prosenttia, joten sähköntoimitus keskeytyy harvoin kaatuneen puun aiheuttamana. Mutta poistamme myös pihapuut, mikäli ne haittaavat johtoja. Jos puu on hankalassa paikassa tai sen poistaminen ei vaaranna johtoja, puun kaataminen kuuluu ammattilaiselle, ei meille, Näätsaari muistuttaa.

Kaapelinäytöt ilmaiseksi

Kemin Energia Oy:n asentaja Juhani Hakki näyttää, miten kaapelit paikannetaan maan sisältä.

Johtoaukeat eli voimajohdon alla olevat maa-alueet raivataan yleensä tasaisin väliajoin. - Meillä Kemissä meren läheisyys vaikuttaa jonkun verran tykkylumen muodostumiseen, joten sitä ongelmaa täällä ei ole. Mutta johtoihin kaatuvat puut

Kesä on pihatöiden aikaa ja monella tontilla tämän johdosta kaivetaan. Kemissä on paljon maanalaisia kaapeleita sekä asutusalueilla että niiden ulkopuolella. Sähköverkon johtojen lisäksi maan alla on mm. kaukolämpö-, teleliikenne-, vesi- ja viemärijohtoja. Aina, kun kaivetaan, tulisi varmistaa, ettei kaivureitillä ole aiemmin asennettuja maakaapeleita tai muuta kunnallistekniikkaa. - Kaapeleiden sijainnin selvittämiseksi kannattaa tilata kaapelinäyttö, sijaintitiedot saa silloin noin kolmen työpäivän kuluessa tilauksesta. Kaapeleiden sijainnin selvittämiseksi Kemin Energia suosittelee tekemään selvitykset kaivualueella olevien maakaapeleiden sijainneista hyvissä ajoin etukäteen. Näin ennalta ehkäistään vahinkojen syntymistä. Kemin Energia Oy:n tarjoama maanalaisten johtojen sijaintitietopalvelu on asiakkaille maksuton. - Kaivutöitä tekevät soittavat näyttöjä todella kiitettävästi. Varsinkin koneurakoitsijat saavat tästä täydet pisteet. Sen voi päätellä jo siitä, että viime vuonna näyttöjä tehtiin lähes 600 kertaa ja sähkön keskeytyksen kaivaminen aiheutti vain kolmesti. Luotan, että tänä vuonnakaan keskeytystä ei aiheuta huolimaton kaivaminen, Erkki Näätsaari lausuu lopuksi.

Tilaa kaapelinäyttö: Kemin Energia Oy puh. (016) 259 345 Johtotietopankki.fi puh. 0800 12 600

Meidän Energia & Vesi | 9


Jätevedessä on mustaa kultaa Jätevedessä on ravinteita ja energiaa. Kun ne saadaan talteen ja kiertoon, jää puhdas vesi, joka sekin voidaan käyttää uudelleen. Mutta myös ravinteet voidaan erotella hyödyksi.

Kemin kaupungin ja Simon kunnan jätevedet johdetaan viemäriverkostoa pitkin käsiteltäväksi Kemin Vesi Oy:n Peurasaaren jätevedenpuhdistamolle ennen niiden johtamista mereen Kemin edustan merialueelle. Puhdistusprosessi sisältää mekaanisen, kemiallisen ja biologisen puhdistusvaiheen, ja puhdistusprosessissa syntyy sivutuotteena kuivattua jätevesilietettä. Liete jatkojalostetaan mullaksi Perämeren Jätehuolto Oy:n Jätekeskus Jäkälässä. 10 | Meidän Energia & Vesi

Jätevesi ja sen ravinteet kiertoon Perämeren Jätehuolto Oy:n Jätekeskus Jäkälän jätehuoltomestari Helge Tuisku kertoo, että lietteellä menee noin vuosi kypsyä kompostimullaksi. - Jätevesiliete on orgaanista ainetta, jota voidaan hyödyntää energian lähteenä ja materiaalina, kuten lannoitteena tai maanparannusaineena. Jätevesiliete sisältää sekä pääravinteita eli typpeä ja fosforia että


kasvien kasvulle tärkeitä hivenaineita, kuten kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia. Se on erinomaista kompostoitavaa mullaksi, Tuisku muistuttaa.

Laki ohjaa toimintaa Lietteiden käsittelyyn, hyödyntämiseen ja loppusijoitukseen vaikuttavia säädöksiä on Suomessa ympäristönsuojelu-, jäte-, lannoite- ja vesihuoltolainsäädännössä. Ympäristönsuojelulaki (86/2000) luo yleiset periaatteet lietteiden käsittelylle ja jätelakiin (1072/1993) on kirjattu jätehierarkian periaate. - Liete käy läpi melkoisen prosessin, ennen kuin se on valmista kompostimultaa. Kun liete tuodaan meille, siihen lisätään tukiaineeksi puun parkkia ja puutarhakariketta. Kompostoinnin aikana kompostista haihtuu vettä ja lämpötila nousee. Bakteerit hajottavat kompostimassaa, ja kun sitä muutaman kerran käännellään ja lopuksi vielä seulotaan sekä lisätään hieman hiekkaa, syntyy viherrakentamiseen ja puutarhoihin soveltuvaa multaa. Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoilla syntyvä liete muodostaa siis jätevirran, jonka sisältämät ravinteet ja orgaaninen aines voivat

näin kierrätettyinä korvata mineraalilannoitteita ja parantaa maan rakennetta. - Ennen kun rakennettiin kaupungin uusia puistoalueita, kompostoitua lietettä käytettiin aluksi lähinnä kaupungin puistojen viherrakentamiseen. Multaa ei seulottu ja hajuhaittojakin esiintyi. Nykyään seulottua kompostimultaa menee myös yksityisille rakentajille paremmin. Ja ympäristö kiittää, Tuisku huomauttaa.

Multaa voi ostaa Jäkälästä Henkilöauton peräkärryllinen maksaa tällä hetkellä 12 euroa/kuorma (sis. alv:n) ja kuorma-autoon lastattuna 13,89 euroa/kuutiometri (sis. alv:n). - Meillä syntyy multaa myytäväksi noin 5000 kuutiota vuodessa ja yleensä koko määrä saadaan myydyksi kesäkauden aikana. Kuljetuspalvelua emme tarjoa, mutta lastaamme kuormat täällä Jäkälässä. Tuisku suosittelee lietepohjaista kompostimultaa erityisesti viherrakentamiseen nurmikon perustamiseen mutta myös kukille ja pensaille. - Multaa ei ehkä kannata laittaa kasvimaahan, jos maassa kasvaa raakana syötäviä juureksia kuten porkkanoita, mutta muuten se on erinomaista. Lietteestä tehdyn mullan mukana pihalle ei tule kestorikkakasvejakaan, Tuisku lopuksi kehaisee.

Meidän Energia & Vesi | 11


Joka päivä on vesipäivä Vesihuoltolaitosten yhteinen Juotava hanavesi -kampanja viestii suomalaisille puhtaasta juomavedestä ja antaa juomavedelle sen ansaitseman arvon. Nostetaan malja satavuotiaalle Suomelle ja laadukkaalle hanavedellemme! Puhdas juomavesi on elämän edellytys. Suomen vesilaitosten toimittama hanavesi on laadukasta eli turvallista, hajutonta, mautonta, väritöntä. Puhdas

vesi mahdollistaa sujuvan arjen ja turvaa terveyttämme. Kun vesihuolto toimii, yhteiskunta ja yritystoiminta kehittyvät. Puhdas vesi on myös olennainen osa Suomen brändiä ja kansallista identiteettiä. Puhdas vesi sekä puhtaat vesistöt ovat yhteistä ja arvokasta kansallisomaisuuttamme, josta voimme olla ylpeitä. Pidetään niistä yhdessä huolta!

Ota yhteyttä Kemin Energia Oy Postiosoite: PL 1100, 94701 KEMI Käyntiosoite: Kalkkinokantie 5, 94700 KEMI Toimistomme on avoinna ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-15.15 Asiakaspalvelu: 010 287 7800 Vaihde: (016) 259 303 (ei energialaskutusasiat) Telefax: (016) 220 032 Vikapäivystys: sähkö 020 366 040, lämpö 040 511 5722 Verkkosivut: www.keminenergia.fi Sosiaalinen media: www.facebook.com/keminenergia

12 | Meidän Energia & Vesi

Kemin Vesi Oy Käyntiosoite: Kalkkinokantie 5, 94700 KEMI Toimistomme on avoinna ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-15.00 Asiakaspalvelu: (016) 259 666 Vikailmoitukset työaikana ma-to 7-16, pe 7-14, puh. 040 547 2536 Telefax: (016) 220 032 Vikailmoitukset työajan ulkopuolella puh. 040 739 1775 Verkkosivut: www.keminvesi.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.