Vapaan sivistystyön vaihtoehdot Pekka Pättiniemi Kysymykset kuten Mitä on kansansivistys? tai Millainen on sivistyksen ja aikuiskoulutuksen välinen suhde? ovat nousseet viime aikoina voimallisesti esille. Seppo Niemelän väitöskirja Sivistyminen nosti aihepiirin keskusteluun keväällä 2011. Kuluvana keväänä teemaa ovat käsitelleet Jyrki Jokinen, Esa Poikela ja Juha Sihvonen tutkimuksessaan Sivistyshyöty ja sosiaalinen pääoma vapaassa sivistystyössä.
Vapaan sivistystyön suunnat Niemelä käsittelee yleisesti hyväksyttyjä vapaan sivistystyön laajoja tavoitteita ja ilmaisee selkeästi huolensa kansansivistystyön tilasta ja erityisesti vapaan sivistystyön tunnettuudesta. Vapaa sivistystyö ei ole löytänyt tehtäväänsä jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Niemelän mukaan tällä hetkellä hyväksyttyjä sivistystarpeita ovat: persoonallisuuden toteutuminen, aktiivinen kansalaisuus, sosiaalinen koheesio sekä työllistettävyys. Hän arvioi työllistettävyyden tavoitteen olevan vieras sivistysajatukselle, mutta työllistettävyyden kyllä parantuvan, jos kolme ensimmäistä tarvetta toteutuvat kansalaisen sivistymisprosessissa. Niemelä esittelee kolme linjaa, jotka kamppailevat keskenään kansansivistystyön tehtävän suunnasta. Ensimmäisessä koulutuksen ja sivistystyön voimavarat on suunnattu harjaannuttamaan sellaista ammatillista osaamista, joka tukee taloudellisessa kilpailussa selviämistä; itsensä kehittäminen jääköön yksilön kiinnostuksen ja maksukyvyn varaan. Toisessa kehityssuuntauksessa kasaan-
14
tuneet yhteiskunnalliset ongelmat ovat niin suuria ja yhteiskunnan eriarvoistuminen niin voimakasta, että toivo on asetettava sellaiseen sivistystyöhön, joka kyseenalaistaa nykyisen poliittis-hallinnollisen järjestelmän hegemonian, legitimiteetin ja vaikutusvallan. Kolmannen suunnan mukaan tulisi pyrkiä laaja-alaiseen sivistykseen ja samalla demokratian vahvistamiseen niin, että myös uusissa oloissa voidaan kansanvaltaisin keinoin ratkaista syntyvät ongelmat. Niemelä päätyy suosittelemaan kolmatta linjaa.
Sivistys ja hyöty Jokinen, Poikela ja Sihvonen katsovat tutkimuksessaan sivistyshyödyn ja sosiaalisen pääoman muodostumisen ja lisääntymisen olevan kiinteässä yhteydessä toisiinsa. He lähtevät tarkastelussaan suomalaisen sivistystyön juurista aina Snellmanista ja Castrénista lähtien. Sivistyminen ja sivistys eivät ole suomalaisessa traditiossa olleet koskaan itseisarvoisia, vaan ne on nähty keinoina tai edellytyksinä jonkin toisen asian saavuttamiseksi. Esimerkiksi Snellmanilla sivistys oli ”yhteiskunnan että yksilön kehittymisen keskeinen lähtökohta hyvinkin konkreettisten asioiden muuttamiseksi”. Myös Jokinen, Poikela ja Sihvonen ovat huolissaan kansansivistyksen tai vapaan sivistystyön tulevaisuudesta ja etsivät kansanopistoista, kansalaisopistoista ja opistokeskuksista vastausta siihen miten vapaan sivistystyön ”sivistyshyöty” voidaan osoittaa. He kritisoivat voimallisesti vapaan sivistystyön oppilaitosten ”haluttomuutta” mitata sivistyshyötyä ja moittivat niiden tapaa ko-
Kantti 1/2012