Kansan Sivistystyรถn Liiton lehti 2/2011
i
Sisällysluettelo Pääkirjoitus Pekka Pättiniemi
3
Näkyvää ja näkymätöntä oppimista Anne Rongas
4
Tieto- ja viestintätekniikan opetus aikuiskoulutuksessa Ari Myllyviita
6
Oppimisen laboratoriassa Janne Hernesniemi
8
Ekologiaa ja pajatoimintaa Tanskassa Heli Vuori
11
Periaatteen asialla Jukka Peltokoski
14
Järjestö hyötyy sosiaalisesta mediasta Tarja Muukkonen ja Pia Hyötynen
16
Kantti 2/2011 Kansan Sivistystyön Liiton lehti Päätoimittaja: Pekka Pättiniemi Toimitussihteeri: Janne Hernesniemi Ulkoasu: Misa Myllyviita Painopaikka: Picascript Oy Kansi: Janne Hernesniemi, grafiikka Andrew Javorsky (www.sxc.hu) Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Hämeentie 36 00530 Helsinki janne.hernesniemi@ksl.fi www.ksl.fi
2
Kantti 2/2011
Sivistyminen ja KSL Seppo Niemelä käsittelee väitöskirjassaan Sivistyminen (2011) hienosti ja kattavasti kansansivistystyön alaa, juuria, tehtäviä ja tavoitteita. Teoksen alun kiinnostavan historiallisen ja sivistysfilosofisen käsittelyn jälkeen seuraa nykyiseen tilanteeseen varsinaisesti iskevä osuus: mitä nyt olisi tehtävä? Jaan Niemelän huolen kansansivistystyön tilasta ja erityisesti vapaan sivistystyön tunnettuudesta. Vapaa sivistystyö on mielestäni lähes hukannut itsensä. Se ei ole löytänyt tehtäväänsä jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Niemelän mukaan yleisesti hyväksyttyjä vapaan sivistystyön tavoitteita ovat persoonallisuuden toteutuminen, aktiivinen kansalaisuus, sosiaalinen koheesio ja työllistettävyys. Niemelä arvioi työllistettävyyden tavoitteen olevan vieras sivistysajatukselle, mutta työllistettävyyden kyllä parantuvan, jos kolme ensimmäistä tarvetta toteutuvat kansalaisen sivistymisprosessissa. Tästä olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Niemelä esittelee kolme linjaa, jotka kamppailevat keskenään kansansivistystyön tehtävän suunnasta. Ensimmäisessä skenaariossa koulutuksen ja sivistystyön voimavarat on suunnattu harjaannuttamaan sellaista ammatillista osaamista, joka tukee taloudellisessa kilpailussa selviämistä; itsensä kehittäminen jääköön yksilön kiinnostuksen ja
maksukyvyn varaan. Toisessa kehityssuuntauksessa kasaantuneet yhteiskunnalliset ongelmat ovat niin suuria ja yhteiskunnan eriarvoistuminen niin voimakasta, että toivo on asetettava sellaiseen sivistystyöhön, joka kyseenalaistaa nykyisen poliittis-hallinnollisen järjestelmän hegemonian, legitimiteetin ja vaikutusvallan. Kolmannen suunnan mukaan tulisi pyrkiä laaja-alaiseen sivistykseen ja samalla demokratian vahvistamiseen niin, että myös uusissa oloissa voidaan kansanvaltaisin keinoin ratkaista syntyvät ongelmat. Kansan Sivistystyön Liitto pyrkii toteuttamaan toiminnassaan kahta viimeistä linjaa peruspilareinaan yhteiskunnallinen oppiminen, kulttuurioppiminen ja järjestöoppiminen. KSL:n toiminta on osa yli satavuotista työväenliikkeen sivistystyötä, joka käynnistyi vuonna 1887 työläisten itse organisoimana Helsingin Työväen Yhdistyksen suomenkielisen keskustelu- ja puhujaseuran muodossa. KSL:n jäsenjärjestöjen sivistystoiminta erkani vuonna 1964 Työväen Sivistysliitto TSL:n piiristä omaksi vasemmistolaiseksi toiminnaksi. KSL:n toinen juuri oli kulttuurin tuntevissa, kansainvälisesti orientoituneissa, syvällisesti tietonsa omaksuneissa, humaaneissa ja sivistyneissä työläisissä, jotka olivat hankkineet sivistyksensä itse opintopiireissä tovereidensa kanssa. Oppiminen tapahtui usein vaikeissa olosuhteissa toimineissa opintopiireissä niin asuinalueilla, vankiloissa kuin yhdistystoiminnassa. Käsillä olevan Kantin artikkeleissa pohditaan eri näkökulmista, miten verkkopedagogiikkaa voidaan hyödyntää kansan sivistystyössä. Pekka Pättiniemi pääsihteeri
Kantti 2/2011
3
Näkyvää ja näkymätöntä oppimista Anne Rongas Koulutuksella ei voida enää hankkia kaikkia tarvittavia tietoja, sillä tiedot muuttuvat ja lisääntyvät huimaa tahtia. Maailman suurimmat oppimisresurssit kulkevat yhä useamman ihmisen taskussa, käsilaukussa ja repussa. Nyt kaivataankin uusia oppimisen ja koulutuksen muotoja, jotka siirtävät oppimisen painopistettä kohti tietämisen taitoja ja arkeen sulautunutta kaikkialla tapahtuvaa oppimista. Teknologia on hivuttautunut monessa ammatissa ajattelun ja viestinnän apuvälineeksi. Teknologia tukee hyvin myös oppimista. Viime vuosina on puhuttu paljon avoimista oppimisympäristöistä ja sulautuvasta opetuksesta. Mukana kulkeva teknologia luo mistä tahansa tilasta oppimistilan. Sulautumisella tarkoitetaan sitä, että teknologia liittyy luontevasti osaksi oppimistilaa – usein hyvinkin huomaamattomalla tavalla.
Oppiminen ja arjen ilmiöt Tehokkain oppiminen tapahtuu autenttisissa tilanteissa, juuri sillä hetkellä, kun uutta oppia tarvitaan. Oppiminen tapahtuu kaikkialla. Jopa lasten oppimisesta suurin osa tapahtuu jossain muualla kuin koulun oppitunneilla. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Selaan ravintolassa ruokalistaa. Erään annoksen kuvaukseen kuuluu kala, josta en ole koskaan kuullut mitään. Kysyn tarjoilijalta lisätietoja ja tilaan annoksen. Odotellessani etsin kännykälläni netistä lisätietoa. Netti kertoo paljon enemmän kuin mihin tarjoilijan aika ja tiedot olisivat riittäneet. Lisään kiinnostavimmat linkit sosiaalisiin kirjan-
4
merkkeihini, joiden avulla tavoitan löytämäni tiedot kätevästi myöhemmin millä tahansa internetissä olevalla laitteella. Myös sosiaalisten kirjanmerkkieni seuraajat voivat poimia viestivirrastani kyseiset linkit. Kaverini on juuri matkalla Välimerellä. Lähetän hänelle viestin kalasta ja ruoka-annoksesta. Suosittelen tilaamaan paikan päällä. Kaverini lähettääkin seuraavana päivänä hienoja valokuvia kalasta ja pienen raportin paikallisen torikauppiaan kanssa käymästään keskustelusta. Kala on uhanalainen ryöstökalastuksen vuoksi. Perinteiset kalastajat käyttivät menetelmiä, jotka säilyttivät kalakantaa. Tunnen piston sydämessäni. Monikansalliset elintarvikeketjut eivät ole nuhteettomia. Annan seuraavalla kerralla palautetta ravintolassa siitä, että vaikka kyseinen kala olikin maukasta, haluan kuluttaa mahdollisimman eettisesti ja valitsen jatkossa muita kalaruokia. Kyseinen kala ui ajatusmaailmaani saman tien lisätietojen kera ja ankkuroitui samalla muistiini monin tavoin.
Ilmiöpohjainen oppiminen Oppimisesta tulee avoimissa oppimisympäristöissä sekä yksilöllistä että yhteisöllistä. Oppiminen liittyy yksilön tietorakenteiden ja toiminnan muutoksiin. Oppiminen on aina vuorovaikutusta. Vuorovaikutus voi tapahtua sekä oppisisältöjen kanssa että ihmisten välillä. Mitä paremmin aihe motivoi ja mitä enemmän siihen liittyy henkilökohtaisesti liikuttavia asioita, sitä vahvempi on oppimiskokemus. Monimutkaisessa maailmassa kaipaamme kokonaisuuksien ymmärtämistä ja asioiden välisten suhteiden hahmottamista. Kun oppiminen irrotetaan yksilön elämästä ja
Kantti 2/2011
jaetaan erillistieteiden mukaisiin oppiaineisiin, oppijasta riippumattomiin osiin, merkityssuhteiden ymmärtäminen vaikeutuu. Ainejakoisen oppimisen rinnalla pitäisikin olla ilmiöpohjaista, eheyttävää oppimista. Juuri tähän tarpeeseen teknologia tarjoaa nykyisin hienoja mahdollisuuksia. Harmi kyllä, teknologiaa on käytetty opetuksen yhteydessä eniten tietoaineksen yksisuuntaiseen välittämiseen ja toistoa vaativiin mekaanisiin harjoituksiin.
verkostossa myös muihin. Niinpä hän perusti näkymättömän oppimisen ryhmän, jossa käydään keskustelua kirjan teesien pohjalta. Toivanen oli suomalaisten sosiaalisen median aktiivikäyttäjien kesätapahtumassa Sometime2011:ssa vetämässä näkymättömän oppimisen työpajaa. Häntä on pyydetty aiheen vuoksi jo useisiin muihin tilaisuuksiin. Sometu-verkostossa on myös valmisteltu Moravecin Suomen vierailua ja haaveiltu kirjan kääntämistä.
Oppiminen ja sosiaalinen media
Oppimisverkostot yhdistävät
Koulussa opimme usein asioita, joista ei tule merkintää todistukseen. Jatko-opinnoissa ja työelämässä juuri näillä virallisen opetuksen kannalta näkymättömillä tiedoilla ja taidoilla saattaa olla ratkaiseva merkitys. Sometu, internetissä toimiva löyhä verkosto oppimisesta ja sosiaalisesta mediasta, joka kokoaa yhteen aiheesta kiinnostuneita ihmisiä, on saanut sivuilleen jo yli 4000 kirjautunutta käyttäjää. Verkoston elävimpiin kuuluvassa ryhmässä pohditaan näkymätöntä oppimista. Kyse on tietoyhteiskuntaa seuraavaan vertaisaikaan (social age) sovelletusta oppimisen ideasta. Tiedon lisääminen ei enää ole ratkaisevaa ongelmien ja oppimishaasteiden kannalta. Näkymättömän oppimisen ideaa kehittäneet John Moravec ja Critóbal Cobon korostavatkin, että jatkossa on kiinnitettävä huomiota siihen miten opimme, ei enää niin paljon siihen, mitä opimme. Sometu ja näkymättömän oppimisen ryhmä ovat mainio esimerkki uudesta oppimisen maailmasta. Oppimistila avautuu verkon kautta. Ihmiset osallistuvat omista lähtökohdistaan. Näkymättömän oppimisen ryhmä syntyi sattumien sarjasta. Ryhmän perustaja erityisopettaja Tero Toivanen osui Twitter-virrassa viestiin, jossa John Moravec pyysi ihmisiä kirjoittamaan arvion uudesta kirjasta, jota hän oli ollut kirjoittamassa. Kirjan innoittamana hän ryhtyi kirjoittamaan blogiinsa aihe kerrallaan tiivistelmiä ja pohdintoja. Kirja sytytti ja Toivanen oivalsi, että sama innostus voi tarttua Sometu-
Kukaan ei saa tutkintotodistusta Sometuverkostossa oppimastaan. Silti yhteisöllinen oppimiskokemus on keskusteluihin osallistujille usein suoraan verrattavissa ammatilliseen täydennyskoulutukseen - tai jopa parempaan kuin mikään virallinen täydennyskoulutus. Teknologian mahdollistamat avoimet, taskussa kulkevat oppimisympäristöt liittävät ihmisiä oppimisverkostoiksi. Ihmiset innostuvat oppimastaan. Oppimisverkostot pörisevät näkymättömissä. Mitä tästä näkymättömästä pörinästä voitaisiin oppia? Miten virallista koulutusta voitaisiin näiden kokemusten pohjalta uudistaa? Miten mukana kulkeva teknologia ja sen kautta tavoitettavat tietovarannot ja ihmiset muuttavat koulutuksen käytänteitä?
Kantti 2/2011
Kirjoittaja työskentelee Suomen Oppimiskeskus ry:ssä avointen oppimisverkostojen ja opettajien täydennyskoulutuksen parissa.
Tutustu verkossa Sometu: http://www.sometu.fi Tero Toivasen blogi: http://teromakotero.blogspot.com Anne Rongaksen blogi: http://opeblogi.blogspot. com
5
Tieto- ja viestintätekniikan opetus aikuiskoulutuksessa Ari Myllyviita Tietoyhteiskunnan työntekijä – oli hän tehtaan työntekijä, matkatoimiston virkailija, lähihoitaja, kaupan kassa tai opettaja – kohtaa työssään jatkuvasti sen tosiasian, että tieto- ja viestintätekniikkaa kehittyy ja tuo jatkuvasti paineita uuden oppimiseen ja soveltamiseen omassa työssä. Sama pätee myös vapaa-aikaan. Tässä tilanteessa tieto- ja viestintätekniikan opetukselle on asettumassa aivan uudenlaisia haasteita. Opettajan pedagogisille taidoille asettuu valtava paino, kun jo koulutuksen suunnitteluun joutuu kiinnittämään paljon huomiota. Näkemys osaamisen hyödyntämisen mahdollisuuksista ja sitoutuminen työelämälähtöisyyteen antavat pohjan aikuiskoulutuksen suunnittelulle ja käytännön toteutukselle. Tarvitaan uudenlaista näkemystä aikuisopetuksesta eli andragogiikasta verkossa tapahtuvan opetuksen toteuttamiseksi oppijan kannalta mielekkäällä tavalla.
Kontekstuaalinen oppiminen Tieto- ja viestintekniikan opettajille on varsin pitkään riittänyt niin sanottu ohjelmistoosaaminen. Opiskelija on halunnut ja kokenut tarpeelliseksi hallita jonkin tietyn ohjelman ominaisuuksia, ja tähän tietotekniikan ajokorttiopetus on tähdännytkin. Opetus on ollut vahvasti teknistä osaamista tukevaa ja ohjelmien hallintaan liittyvää temppujen opettamista, ei niinkään työn vaatimista taidoista ja tehtävistä lähtevää. Tämä ei sinänsä ole huono asia. Nykyajan vaatimukset vain ovat nyt radikaalisesti muuttumassa ja se vaikuttaa myös opetuksen sisältöihin ja
6
opettajille asetettaviin vaatimuksiin. Opetuksen kohderyhmän tunteminen ja huomioiminen koulutuksen sisällön ja toteutuksen suunnittelussa vaatii uusia valmiuksia kouluttajilta. Työssäoppiminen tuo opiskeluympäristönä mukaan aidot työskentely- ja oppimistilanteet (situationaalinen oppiminen), mutta myös sen kontekstin, jossa tietoa käytetään (kontekstuaalinen oppiminen). Lähtiessään koulutettavan omasta työstä ja sen kehittämisestä uudentyyppinen koulutus vaatii paneutumista työn ja työyhteisön käytäntöihin. Esimerkkinä tällaisesta uudenlaisesta koulutuksesta voi mainita Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE:n TIETY-tietotyötutkinnon. Näin vahva kontekstuaalinen lähestymistapa ja oppimiskäsitykseltään työn tutkimuksen ja ongelmalähtöisen oppimisen käytäntöjä toteuttava opetus pakottaa opettajia antamaan tilaa uudentyyppiselle oppimiselle ja myös oppimisen arvioinnille. Opiskelijoille tämä lähestymistapa tarjoaa aivan uusia ulottuvuuksia ja opiskeluun motivoitumisen elementtejä. Kontekstuaalisuuden merkitys andragogiikassa korostuu, kun puhutaan elinikäisestä oppimisesta ja oman työmarkkinakelpoisuuden ylläpitämisestä – puhumattakaan oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja vaikutusmahdollisuuksien rakentamisesta. Kun oppiminen nähdään tiedon rakentamisena (konstruktiivinen oppimisnäkemys) tai yksilön ja ympäristön suhteen laajentumisena (yhteisöllinen oppimisnäkemys), oppimisympäristö ja oma työyhteisö antavat aivan uudenlaisen mahdollisuuden oppimiseen. Kontekstuaalinen oppiminen tapahtuu siis oikeassa tai simuloidussa mutta mahdollisimman aidonkaltaisessa toimin-
Kantti 2/2011
taympäristössä. Kun koulutuksen aihiot ja tehtävät on haettu oman työyhteisön ja oman työn käytännöistä ja viety sinne takaisin, oppiminen tapahtuu aivan uudella tavalla verrattuna perinteisiin opetustilanteeseen luokkahuoneessa. Uuden asian jäsentämisen ja oppimisen lisäksi avautuu mahdollisuus tarkastella omia työtapoja ja toimintamalleja uudesta näkökulmasta. Verkossa oppiminen ja yhteisöllisen median käyttö, niin itse opetuksessa kuin tehtävien soveltamisessa, on vahva lisä perinteiseen dialogiseen kanssakäymiseen.
Opettamisen erityishaasteita Kun oppiminen käsitetään prosessiksi, jossa yksilö omaksuu tiedon sekä tietojen ja taitojen käyttöön liittyvät kulttuuriset tekijät sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta, niin esimerkiksi yhteisön kannalta tärkeän hiljaisen tiedon ja taidon dokumentointi ja siirtyminen toisille mahdollistuu. Näin opetuksessa opittava aines esitetään sen todellisessa käyttökontekstissa ja sen siirtyminen (transfer) yhteisössä toteutuu. Nyt ymmärretään että valtaosa oppimisesta tapahtuu todellisen tekemisen, aktiivisen ajattelun ja ongelmanratkaisun kautta. Tavoitteellisuus ja eriasteinen toiminnan perusteiden, edellytysten, vaihtoehtoisten toimintatapojen sekä tulosten arviointi asettaa lisää haasteita opettajalle. Tutkivan oppimisen ja ongelmalähtöisen opetuksen lähestymistavat tulevat tutuiksi. Tehtävien laatiminen näiden haasteiden kautta on vaativaa työtä. Kokonaisuuksien hahmottaminen, osajärjestelmien vuorovaikutussuhteiden ja keskinäisten riippuvuuksien ymmärtäminen sekä huomion kiinnittäminen vähitellen tapahtuviin muutoksiin merkitsee paneutumista opiskelijoiden – koulutuksen kohderyhmän – omien toimintaympäristöjen ymmärtämiseen. Kukaan ei voi hallita kaikkea, mutta luomalla mahdollisuuksia ja välttämällä oikeiden totuuksien jakamista, opettaja voi luoda osaamisen kehittymistä tukevan oppimisympäristön.
Kantti 2/2011
Toimintatapojen muuttaminen Kun koulutus tähtää uusien toimintatapojen löytämiseen ja omien (sekä työyhteisön) toimintatapojen muuttamiseen, avautuu aivan uusi oppimisen taso. Oppiva organisaatio haluaa hyödyntää uutta tieto- ja viestintätekniikkaa, mutta valmius muuttaa toimintatapoja ja -malleja voi olla hankalaa. Millainen on tyypillinen työskentelymuoto työelämässä? Tukeeko se oppimista? Voiko sitä kehittää ja hyödyntää? Yhteistoiminnalliset, tai yritysmaailman termein tiimityöskentelyyn perustuvat työskentelymuodot ovat lisääntymään päin. Vastapainona on kuitenkin laajentunut myös yksinään työskentely, johon voi laskea osin myös etätyöskentelyn. Molemmissa tapauksissa uusien toimintatapojen löytäminen edellyttää tieto- ja viestintätekniikan uudenlaista hyödyntämistä. Uusien toimintatapojen hakeminen ja kokeileminen osana koulutusta tukee tulosten syntymistä. Kirjoittaja on yhteisöpedagogi, sertifioitu TIETY-kouluttaja sekä päätoiminen kemian opettaja ja opettajakouluttaja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa.
7
Oppimisen laboratoriossa Janne Hernesniemi Mikkelin kupeessa sijaitsevan Otavan Opiston johtajalla Hannu Linturilla on vuosien kokemus verkkopohjaisen koulutuksen kehittämisestä ja suunnittelusta. Linturi aloitti työt opiston leivissä jo kolmekymmentä vuotta sitten. Tuon ajanjakson kuluessa opisto on muuntunut traditionaalisesta maakuntaopistosta monikulttuuriseksi uusien oppimismuotojen laboratorioksi. Opiston puitteissa toimii tällä hetkellä aikuislukio ja nettilukio sekä aikuisten verkkopohjainen peruskoulu. Lisäksi opisto järjestää ammatillista lisäkoulutusta, pajoja sekä vapaan sivistystyön koulutuksia.
Verkko-koulutuksen pioneeri Alunperin Hannu Linturi saapui Otavalle perustamaan mediakoulutuslinjaa vuonna 1981. Ura opistossa eteni viestintäopettajan pestistä vararehtoriksi, rehtoriksi ja myöhemmin opiston johtajaksi. 1980-luvun lopulla Linturi kiinnostui tulevaisuudentutkimuksesta. Sittemmin tulevaisuudentutkimuksessa kehitettyjä menetelmiä on sovellettu opiston koulutussuunnittelussa. 1980-luvun puolivälissä avattiin opiston ensimmäinen atk-luokka. Tietotekniikka teki tuloaan suomalaisiin kouluihin ja opistoihin. Otavalla tekniikkaa ei vierastettu ja myöhemmin myös internet otettiin haltuun ennakkoluulottomasti. Opiston nykyinen, vahvasti verkkopainotteinen koulutustoiminta käynnistyi vuosikymmentä myöhemmin, kun vuonna 1996 avattiin Internetix Campus - ensimmäinen suomalainen verkkopohjainen oppimisympäristö. Internetixin vanavedessä jo toimivan aikuislukion rinnalle perustettiin nettilukio, jota myöhemmin täydennettiin kokonaan
8
verkkopohjaisella ja aikuisille suunnatulla peruskoululla. Nettiaineistot rakennettiin alusta asti siten, että opiskelu saattoi tapahtua kokonaan verkossa.
Internet ja internaatti Vaikka merkittävä osa opiskelusta tapahtuukin verkossa, toimii opiston tiloissa myös internaatti. Internetin ja internaatin välinen suhde muodostaa Linturin sanoin opiston ”perusparadoksin”. Linturi ei silti suostu tekemään jyrkkää erontekoa perinteisen ja verkkopohjaisen opiskelun välillä. - Unelmana on, että verkosta voi joskus tulla opistolle tutkimaan, pysähtymään, fiilistelemään tai sitten voi tulla tehostettuun kielikylpyyn. Opiskelu verkkopohjaisissa oppimisympäristöissä edellyttää omanlaistaan pedagogiikkaa. Linturin mukaan verkko-opiskelu ei ole yhtään helpompaa kuin perinteinen opiskelu. Opiskelijalta verkko-opiskelu vaatii omatoimisuutta ja vankkaa motivaatiota. Kursseja ei voi suorittaa läsnäololla. Myös verkkopohjaisessa opiskelussa on tuotettava pakkoja, Linturi korostaa. Vaikka läsnäolopakkoa ei luonnollisista syistä ole, ei tehtäviä voi jättää tekemättä. Niinpä opiskelijan henkilökohtainen motiivi on erityisen tärkeässä asemassa. - Verkko-opiskelu tuottaa tuloksia kun opiskelijan motiivi on sisäisesti syntynyt, kun opiskelu toteuttaa kunkin oppimisprofiilia tai tyyliä, Linturi täsmentää. - Jos ajatellaan vapaata sivistystyötä, niin sen perinteinen ideaali on itsekasvatus, se että oppimisen korkein muoto on, kun irrottaudutaan toisen ohjauksesta ja opiskelu lähtee omista motiiveista. Linturin puheista heijastuukin usko persoonan autonomian vahvistamisen tärkeyteen. Pelkillä pakoilla ei oppimista ta-
Kantti 2/2011
kuva: Janne Hernesniemi
Hannu Linturi työskentelee Otavan Opiston johtajana.
pahdu. Itsenäinen verkko-opiskelu perustuu toimivaan ja luottamukselliseen siteeseen opiskelijan ja opettajan välillä. - Suuri muutos, joka tapahtui kun mentiin verkkoon, oli valinta siitä, että kontrolli korvataan luottamuksella. Nettilukion osalta tilannetta helpotti valtakunnallinen, valvotuissa olosuhteissa suoritettava ylioppilastutkinto.
Verkkopedagogiikan haasteet Linturin mielestä varsinkin aikuiskoulutuksessa verkko nähdään yhä korostuneesti erillisenä. Kokemuksellisuus ja tapaamiset ovat keskeisiä. Perinteisen ja verkkopohjaisen opiskelun olennaisin ero ei Linturin mukaan pedagogiselta kannalta katsoen koske itse oppimisympäristöjen eroavaisuuksia. Kun pohditaan verkkopedagogiikan luonnetta, tärkeintä on kiinnittää huomiota opettajan rooliin ja persoonaan, sekä hänen suhteeseensa mediaan, substanssiin ja varsinkin opiskelijaan, Linturi tähdentää.
Kantti 2/2011
Verkossa opiskelijalla on aikaa käydä läpi erilaisia prosesseja, toisin kuin luokkahuoneessa. Myöskään luokassa pätevät sosiaaliset koodit ja normistot eivät päde. Toisaalta jos joillekin verkko on opiskeluympäristönä luonteva ja sosiaalisesti turvallinen paikka, on se toisille epämieluisa paikka. - Selvästi näkyy, että meillä on ihmisiä, joille verkko mediana on luonteva. Monille se on silti vielä jännittämisen kohde, jossa on vaikea olla luontevasti. Siihen joutuu opettelemaan. Verkossa pitää ilmaista itseään kirjallisesti, mikä voi olla monelle jo sinällään ongelmallista. Siitä on kaukana helppo ja spontaani vuorovaikutustilanne.
Yhteisöllinen oppiminen Verkko-opiskelun suurimmat haasteet liittyvätkin Linturin mukaan yhteisöllisten työtapojen toteuttamiseen. Paljon puhutulla sosiaalisella medialla on tässä suhteessa suuri merkitys. - Sosiaalisen median pelikenttää käy-
9
tetään tai ollaan käyttämättä hyvin kirjavasti. Verkossa olevat oppimisympäristöt rakentuvat edelleen pääsääntöisesti fyysisen kouluinstituution mallin mukaisesti: ne ovat suljettuja ympäristöjä ja luokkia. Ne on rakennettu formaaliselle kurssiajattelulle. Niissä on vain vähän tilaa epämuodolliselle ”kahvihuonetyyppiselle” oleskelulle. Sosiaalinen media edesauttaa Linturin mukaan kohtaamisia ja yhdessätekemistä. Kyse ei ole vain fiilistelystä ja statuspäivityksistä. Laajemmasta perspektiivistä tarkasteltuna Linturi näkee verkon yhteistuotannon areenana: - Näen, että yhteistuottamisen ja jakamisen idea on jotakin aivan keskeistä, joka tapahtuu nyt kulttuurisesti hiljaa hiipien. Me olemme siinä puolemme valinneet. Kirjoittaja toimii Kantti-lehden toimitussihteerinä sekä opiskelee filosofian ja elämänkatsomustiedon aineenopettajaksi.
Pajapedagogiikkaa Yhteisöllisen opiskelun ja oppimisen kannalta erityistä pedagogista mielenkiintoa herättää Otavan Opiston järjestämä pajatoiminta. Aika ajoin opiston tiloissa kokoontuvissa työpajoissa pohditaan yhdessä osallistujien kesken rajattua aihetta asiantuntija-alustusten pohjalta. Pajojen yhteydessä opiskelijat myös toteuttavat omia projektejaan. Pajojen teemat ovat sisältäneet muun muassa keskustelua ja yhdessä opiskelua kansalaisvaikuttamisesta, viestinnästä, muuttuvista oppimisympäristöistä ja tulevaisuudentutkimuksesta. Hannu Linturin mukaan pajatoiminnassa pyritään rikkomaan perinteisiä opetuksen konventioita. Eri oppiaineiden rajoja ylittävät pajat saattavat yhteen opiskelijoita ja eri alojen edustajia. Pajoissa alustukset ja keskustelut seuraavat toisiaan. Dialogilla ja yhdessä tekemisellä on Linturin mukaan keskeinen asema. Pajatoiminnassa asiantuntijuus ei siis rajoitu opettajan persoonaan. Toiminnassa yhdistyvät ilmiöpohjainen oppiminen ja vertaisopiskelu.
10
Kantti 2/2011
Ekologiaa ja pajatoimintaa Tanskassa Heli Vuori Taidepaja Veeran Verstaan henkilökunta tutustui viime kesäkuussa tanskalaiseen työpajatoimintaan. Kööpenhaminan keskustassa, Norrbron kaupunginosassa on toiminut kymmenen vuotta Ekologinen tuotantokoulu, Den Økologiske Produktionsskole.
kuva: Jari Ervasti
Ekologinen tuotantokoulu tarjoaa nuorille koulutusta, harjoittelua ja tekemällä oppimista. Tavoitteena on, että nuoren tekemisellä ja toiminnalla on merkitystä toisille ihmisille, hän saa ohjausta jatkokoulutusta varten ja hänelle annetaan aidosti aikaa kasvaa ja kehittyä.
Ekologinen koulu Ekologista tuotantokoulua meille esitteli Jesper Lund. Kymmenen vuotta sitten Jesper oli perustamassa ekologisen ruohonjuuritason järjestössä luomuruokalaa, kunnostamassa kaupungin viheralueita ja ideoimassa tuotantokoulua nuorille. Vanha työläiskaupunginosa ja nykyinen maahanmuuttajien asuttama Norrbro valittiin tuotantokoulun paikaksi. Koulu toimii viisikerroksisessa entisessä asuintalossa. Kun Jesper aloitti työnsä tuotantokoulussa, hän toimi opettajana mediapajassa ja vastasi koulun lehden julkaisusta. Nykyisin Jesper on koulunsa koordinaattori ja suunnittelee eri pajojen ja projektien toimintoja. Ekologisen tuotantokoulun toiminnassa Jesper painottaa tanskalaisen kansanopistoaatteen isän Nikolai Grundtvigin kasvatusajatusta nuorison kansalaistietoisuuden syventämisestä. Ekologinen tuotantokoulu elää ja toteuttaa myös sosiaalisesti kestävää kehitystä sekä lähellä että kauempana.
Kantti 2/2011
Ekologinen tuotantokoulu tekee yhteistyötä alueen asukkaiden ja paikallisten maahanmuuttajien vastaanottokeskusten kanssa. Viikonloppuisin ja iltaisin koulu tarjoaa alueen asukkaiden käyttöön kahvilatilan sekä järjestää terveys- ja fitness-pajoja ikäihmisille. Satelliittiprojektien avulla on myös pyritty integroimaan kaupunginosan maahanmuuttajia mukaan toimintaan. Kokeilut eivät ole kuitenkaan juuri onnistuneet. Alueen nuorten tavoitteet eivät ole kohdanneet tuotantokoulun tavoitteiden kanssa ja välillä on syntynyt jopa väkivaltaisia tilanteita.
11
kuva: Mirjami Tölli
Kuvassa Jesper Lund ja Jari Ervasti.
Paikallisen toiminnan ohella koululla on myös oma kehitysyhteistyöprojekti Keniassa ja uusi yhteistyö viriämässä Gambian kanssa.
Painotus työpajatoiminnassa Jesperin mukaan tuotantokoulun pedagogia painottaa itse oppimisprosessia. Ohjausta annetaan erilaisten projektien kautta. Nuoren kanssa etsitään yhdessä häntä tukevia toimintoja. Koulun opetusohjelmasta kaksi kolmannesta on pajatyöskentelyä ja loput erilaisten projektien suunnittelua ja toteutusta. Ekologisella tuotantokoululla ei ole oppiainetavoitteita, mutta halutessaan nuori voi suorittaa tanskankielen, matematiikan ja tietotekniikan kursseja. Koulussa toimii muun muassa kahvila, ruokala, puu- ja veistopaja sekä valokuvaus-, paino-, maalaus-, tekstiili- ja mediapajat. Kussakin pajassa työskentelee kerralla kymmenen nuorta ja
12
yksi opettaja. Koulu myös ylläpitää kahvilaa ja retkeilymajaa, joissa nuoret harjoittelevat. Jesper kertoo, että koulu järjestää taksvärkkipäiviä sekä paikallisia toimintapäiviä ja juhlatilaisuuksia. Tapahtumakalenteriin kuuluu näyttelyitä, muotinäytöksiä, markkinoita, vaihtareita ja myyjäisiä. Aikaisemmin koulu organisoi kymmenen päivän pituisia työleirejä ulkomaille. Työleireillä nuoret osallistuivat esimerkiksi virolaisten ja romanialaisten orpokotien kunnostamiseen. Ulkomaanmatkat ovat nykyisin kiellettyjä matkoilla tapahtuneiden väärinkäytösten takia. Jesperin mukaan matkat olivat silti todella nuoria motivoivia. Laitoksissa kasvaneille tuotantokoulun nuorille oli tärkeää päästä auttamaan lastenkodin lapsia konkreettisesti. jatkuu >>
Kantti 2/2011
Opiskelua kansainvälisessä ympäristössä Tuotantokoulun nuoret ovat 16-25 -vuotiaita. Suurin osa nuorista on perheistä, joissa toisella vanhemmalla on maahanmuuttajatausta. Norrbron kaupunginosan nuoria tuotantokoulussa ei kuitenkaan ole. Nuorista osa asuu Kööpenhaminan muissa kaupunginosissa ja jotkut matkustavat pitkiäkin matkoja pääkaupungin ulkopuolelta kouluun. Jesperin mukaan koulun oppilaista noin puolella on jonkinlainen sosiaalinen pelko tai vuorovaikutusongelma. Nuoret viettävät koulussa keskimäärin noin vuoden, kymmenesosa nuorista yli vuoden. Koulussa työskennellään kahden viikon jaksoissa. Joka toinen perjantai on vapaapäivä. Opettajat käyttävät perjantain opetuksen kehittämiseen, suunnitteluun ja arviointiin.
Koulutukseen tai työelämään
edellyttää 15 prosentin omarahoitusosuutta. Tuotantokoulu maksaa ylläpitotukea suoraan nuorelle. Tuesta vähennetään koulussa tarjottava kasvislounaan osuus. Nuorten määrä tuotantokoulussa vaihtelee vuosittain: vuonna 2011 Ekologisessa tuotantokoulussa opiskeli 170 nuorta, kun vuonna 2009 koulussa oli vain 85 opiskelijaa. Tanskan viranomaisten tavoite on, että tuotantokoulun päättävistä nuorista 95 prosenttia sijoittuisi joko lukioon tai ammatilliseen kouluun. Vuonna 2011 Ekologisen tuotantokoulun nuorista neljä viidestä sijoittui toisen asteen koulutukseen. Vertailuna mainittakoon, että Oulussa Veeran Verstaan 23 työpajanuoresta kevään 2011 työpajajakson jälkeen 65 prosenttia sijoittui koulutukseen tai työelämään. Kirjoittaja työskentelee Kansan Sivistystyön Liiton Oulun aluetoimiston projektityöntekijänä.
Tuotantokoulussa nuori ei saa palkkaa työstään vaan korvaus tehdystä työstä ohjautuu tuotantokoulun käyttöön. Valtio avustaa tuotantokoulua oppilasmäärän mukaan ja kuva: Jari Ervasti
Pajatoiminnan hengentuotteita.
Kantti 2/2011
13
Periaatteen asialla Jukka Peltokoski Matti Salminen: Yrjö Kallisen elämä ja totuus (Helsinki: Like 2011) Jos joku, niin Yrjö Kallinen (1886-1976) oli periaatteen ihminen. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen puolustusministerinäkin toiminut Kallinen oli sosiaalidemokraatti, pasifisti, teosofi ja edistysmielisen osuustoimintaliikkeen tunnettu agitaattori. Sisällissodassa hän sai useamman kuolemantuomion, mutta yhtään ei pantu toimeen. Sotaan hän oli osallistunut rauhanneuvottelijana.
Teosofi ja sosialisti Puolustusministeriksi Kallinen nimitettiin, koska suurelle ja mahtavalle naapurivallalle haluttiin tehdä selväksi Suomen siirtyneen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikaan. Tosin Kallinen itse vastusteli nimitystä, sillä hän ei halunnut esiintyä armeijan tilaisuuksissa. Kallinen kuului sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, mutta asemoitui sen sisäiseen oppositioon. Nyt hänen elämäänsä voi tutustua Matti Salmisen kirjoittamassa elämäkerrassa Kallisen elämä ja totuus. Salmisen kirja on pienimuotoinen kulttuuriteko, joka tuo keskusteluun takaisin henkilön, joka on ehtinyt jo unohtua monilta. Siinä missä aiemmat elämäkerturit ovat (Salmisen mukaan) pyrkineet vähättelemään Kallisen poliittisuutta, korostaa Salminen Kallisen jo varhain muotoutuneita kytköksiä sosialismiin ja työväenliikkeeseen. Samalla Salminen korostaa Kallisen pesunkestävää sidosta teosofiaan. Sen yleishumaanit ja yleismaailmalliset jäsennykset ohjasivat Kallisen ajattelua läpi tämän puhujamatkojen, joita hän teki useita ympäri Suomea toimiessaan osuuskuntaliike Elannon palveluksessa. Työväenliikkeelle Kallinen
14
antoi panoksensa nimenomaan osuuskuntaaktivistina.
Oliko Kallinen isänmaallinen? Kirjana Kallisen elämä ja totuus ei ole täysin tasapainoinen. Se valottaa ansiokkaasti niin Kallisen elämää kuin ajatteluakin, mutta kirjoittajan omat kommentit ja tähdennykset toistuvat turhan usein. Salminen on ottanut missiokseen todistella, kuinka Kallinen oli lausunnoissaan aikaansa edellä ja kuinka hänen sanansa kuulostavat yhä päteviltä tänä oikeistoliberalismin kulta-aikana, elleivät jopa entistä pätevämmiltä. Kuitenkin ainakin allekirjoittanut on sen sortin lukija, joka päättelee mieluiten
Kantti 2/2011
itse, mitkä kenenkin historialliset lausahdukset ovat yhä ajankohtaisia. Samalla jään miettimään, onko aikaansa edellä, jos kommentoi kapitalistisen yhteiskunnan pysyviä perusasioita. Silmiini pistää myös Salmisen viittailu ”yltiöisänmaallisuuteen”, jota Kallinen inhosi läpi elämänsä, eikä vähiten nähtyään 1930-luvun mustapaidat. Näin epäilemättä oli, mutta miksi puhua yltiöisänmaallisuudesta, kun vaikuttaa, että Kallinen oli ylipäätään kaikenlaista kansallistunnetta vastaan. Tuntuu kuin kirjoittaja suojelisi ”oikeaa” isänmaallisuutta yltiöpäisyydeltä, vaikka Kallinen itse näyttää johdonmukaiselta teosofilta, joka ei suostu ylipäätään erottelemaan ihmisiä kansojen tai valtioiden rajoilla? Eikö Kallista siis tulisi tarkastella ennemminkin epäisänmaallisena hahmona, joka asettuu vastakohdaksi työväenliikkeen ja vasemmiston sitoutumiselle kansalliseen projektiin? Tätähän työväenliike ja vasemmisto jatkavat enemmän tai vähemmän edelleen. Kallisen hahmolla olisi voinut koetella tämän linjan perusteita. Myös kirjan sisältämä sitaattimäärä tuntuu hallitsemattomalta. Kirjaa voi paikoin pitää ennemminkin referaattina kuin elämäkertana. Tämän Salminen tuntuu itsekin ymmärtävän, sillä hän perustelee joitain pitkiä lainauksia aivan erikseen. Kun ratkaisuja pitää perustella, alkaa lukijasta tuntua, että kirjailija kiemurtelee. Ote ei ole varma, vaan selittelevä. Toisaalta referaattimaisuus on perusteltua, ja sen olisi voinut kääntää voimavaraksikin. Kallinen eli seikkailurikkaat vaiheensa lähinnä sisällissodassa sekä toisen maailmansodan jälkeisessä puolustusministerin pestissään. Muuten hänen elämänsä koostui puhekiertueista, kirjoitustyöstä sekä teosofien kokouksista. Ymmärrettävästi näistä ei ole helppoa kirjoittaa otteessaan pitävää draamaa. Kirjoittajan toistuva kääntyminen kirjallisten lähteiden esittelyyn on luontevaa, kun kerran niin paljon Kallisen elämästä kulki kynän kautta. Kynän jälkeä on siis seurattava, mutta olisiko lähestymistapa voinut olla toisenlainen. Ehkä kirjaan olisi voinut kirjoittaa
Kantti 2/2011
erikseen elämäkerrallisen osuuden, jota olisi seurannut Kallisen ajattelua esittelevä ja erittelevä osuus, vaikka ratkaisu kieltämättä olisikin ollut mekaaninen?
Politiikka ja liike Salmisen kirja jättää käteen mielenkiintoisen kysymyksen. Oli Kallisen persoona mikä hyvänsä, hän edusti työväenliikkeen sitä osaa, jolle liikkeessä ei ole kyse vain taloudellisesta kilpailusta ja kakkupalan tasaamisesta, vaan työväen itseorganisaatiosta ja subjektiivisesta muutoksesta. Kallinen näki työväenliikkeen poliittiseksi tehtäväksi köyhyyden poistamisen, muttei pelkkää tulonjaon tasausta tai edes oikeuksien tasa-arvoa, kuten työväenliike ja vasemmisto on sittemmin pitkälti tehnyt. Kallinen muistuttaa osaltaan siitä liikkeestä, jolle organisoituminen merkitsi pyrkimystä muuttaa yhteiskunnallisia suhteita ja niissä toimivia ihmisiä, ei luokkien tasaarvon ja talouden tasapainon, vaan luokkien hävittämisen takia. Kalliselle tämä tarkoitti yhteiskunnallista oppimista sekä tuotannon ja kuluttamisen uudelleen organisointia osuuskuntamuodossa. Ei siis ihme, että Kallinen jäi valtiopoliittisessa toiminnassa oppositioon ja keskitti voimansa kumoukseen ihmisten elämässä. Kysymys kuuluu, oliko kyse vain erikoisen persoonan omalaatuisesta tiestä vai liikkeen rakenteellisesta kehityksestä ja eriytymisestä ”poliittiseen” toimintaan parlamentissa ja ”epäpoliittiseen” toimintaan kansalaisyhteiskunnan piirissä. Jos kyse ei ollut vain persoonasta, tuo Kallisen elämäkerta perimmiltään esille työväenliikkeen eriytymisen ja kriisiytymisen jo aikana, jona kannatus puolueiden äänimäärissä mitattuna oli vasta lähtemässä räjähdysmäiseen nousuun. Kallinen puhui heräämisestä. Työväenliike uhkasi jo nuorena nukkua. Kirjoittaja on Kansan Sivistystyön Liiton projektikoordinaattori, kouluttaja ja vapaa kirjoittaja.
15
Järjestö hyötyy sosiaalisesta mediasta Tarja Muukkonen ja Pia Hyötynen Piritta Seppälä: Kiinnostu ja kiinnosta. Näin markkinoit järjestöäsi sosiaalisessa mediassa (Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF 2011) Piritta Seppälän kirja Kiinnostu ja kiinnosta - Näin markkinoit järjestöäsi sosiaalisessa mediassa tuli tarpeeseen. Seppälällä on kokemusta viestinnästä, sosiaalisesta mediasta ja järjestötoiminnan maailmasta. Hän on ollut sekä vapaaehtoistoimijana että työntekijänä järjestöissä. Se tekeekin kirjasta juuri meille järjestötoimijoille ajankohtaisen, hyvin sovellettavan ja helposti omaksuttavan. Vaikka kirja alkaakin hyvin yksinkertaisella kuvauksella tämän päivän puskaradiosta netissä ja jatkuu evästyksellä perusasioiden kuntoon laittamisesta verkossa, niin mikään aivan perusteos verkosta ja sosiaalisesta mediasta tämä ei ole. Kirjan lukijalta edellytetään melkoisen paljon perustietoja ja sanastoa, jotta voi kulkea kirjoittajan mukana verkon kanavista toiseen. Opetuskäyttöön kirjasta voi olla apua jo alkeistasollakin, jos kouluttamassa on taitava opettaja, joka täydentää ”puuttuvat renkaat”. Osaava itseopiskelija saa kirjan otsikon mukaiset asiat selkeästi jäsennettynä. Lukuja täydentävät omaksumista helpottavat pohdintakysymykset. Kirjan visuaalisuus ja jäsennys on selkeää. Kuvat, tekstilaatikot ja niissä olevat kysymykset tukevat koko ajan kirjan rakennetta ja asian syventämistä. Värien, vinkkilaatikoiden ja lihavoitujen kiteytysten ansiosta kirjasta saa selailemallakin paljon irti. Otsikoita on tarpeeksi ja niissä on käytetty värejä. Kappaleet ovat lyhyitä ja tekstissä on käytetty korostuksia, kuten lihavointia kuvateksteissä sekä luetteloissa. Ylämarginaaliin on merkitty käsillä oleva luku. Voisi kuvi-
16
tella, että sivut ovat sekavia tai levottomia, mutta sitä ne eivät ole. Tehosteita on käytetty tukemaan sisältöä ja rakennetta, eikä niitä ole käytetty montaa samalla sivulla. Ainoa asia, josta haluaisin purnata, on tekstin koko. Pientä tekstiä on vaikea lukea. Kirjan rakenne on selkeä ja perusteltu. Ensin kuvataan sosiaalisen median perusasioita, sen jälkeen eri sosiaalisen median välineitä yksitellen sekä niiden ominaisuuksia, käyttötapoja ja soveltuvuutta järjestötyöhön. Teoksen toisessa osassa keskitytään vaikuttamiseen. Järjestön pitääkin tehdä huolellinen viestintä- ja markkinointisuunnitelma.
Kantti 2/2011
Verkkosivut ajan tasalle Seppälä aloittaa verkkoviestimien käsittelyn esittelemällä eri järjestöjen verkkosivuja ja blogeja kiinteänä osana järjestön viestintää. Hyvät ja ajantasaiset sivut ovat perusta viestinnälle, jolla järjestöt kertovat ulospäin tärkeät, toimintaansa koskevat asiat. Muut kanavat tukevat tätä perusviestintää ja niiden kautta tullaan järjestön sivuille. Järjestöjen kotisivuista voidaan saada vuorovaikutteisia erilaisilla lisätoiminnoilla: antamalla kävijöille mahdollisuus osallistua kyselyihin, äänestyksiin ja avoimiin keskusteluihin. Myös sivujen jakaminen eri kanaville on tärkeää. Tähän kirjassa annetaan selkeitä ohjeita. On hyvä, että kirja korostaa kotisivujen ajantasaista sisältöä ja selkeää rakennetta. Jos ei ole mitään uutta ja mielekästä sanottavaa, ei järjestön näkyvyys ja tunnettuus parane eikä lisäänny vaikka se käyttäisi kuinka montaa sosiaalisen median kanavaa. Tulos voi olla päinvastainen: tyhjien tai vanhentuneiden sivujen myötä kiinnostus järjestöä kohtaan laimenee. Tämä on kovin huonoa mainontaa ja markkinointia. Kun verkkosivut on saatu kuntoon, kirjassa siirrytään sosiaaliseen mediaan. Aluksi määritellään arkikielellä, mistä on kyse. Kirjan ytimekkään määrittelyn mukaisesti sosiaalinen media on yhteisöllisesti tuotetun tiedon jakamista internetissä. Tilastokeskuksen mukaan internetin käyttäjiä on joka ikäryhmässä niin paljon, että järjestön olisi silkkaa hulluutta heittää hukkaan tällainen vaikuttamiskanava. Ennen sosiaaliseen mediaan menemistä tulee järjestössä miettiä yhdessä, mitä siitä saadaan ja mitä siihen pitää resursoida.
te”. Luultavasti myös seuraavat sosiaalisen median palvelut toimivat samoilla logiikoilla, joten tämän osion anti pätee jatkossakin. Jälkimmäinen osa kirjasta käsittelee markkinointia. Sen onnistumisen edellytys on yhdessä tehty toimiva viestintä- ja markkinointisuunnitelma. Miettikää, mitä palveluita tavoittelemanne kohderyhmä käyttää ja mitkä niistä sopivat luontevasti järjestönne käyttöön. Suunnitelman toteutumisen kannalta Seppälä painottaa johdon, luottamushenkilöiden ja jäsenistön sitouttamista toimintaan. Työntekijöiden panosta hän ei mainitse, mikä on hiukan kummallista. Myöhemmin Seppälä onneksi antaa ohjeita käytännön työnjakoon, resursointiin ja aikataulutukseen. Seppälä muistuttaa aiheellisesti myös tulosten seurannasta ja analysoinnista. Kirjassa kerrotaan selkeästi verkossa olevista ilmaisista välineistä tähän ja ohjataan niiden käyttöön. Kirjan lopussa Seppälä kertoo vielä hyödyllisiä käytännön esimerkkejä järjestömarkkinoinnista sosiaalisen median kanavissa. Tarja Muukkonen toimii Kansan Sivistystyön liiton kehityspäällikkönä. Pia Hyötynen työskentelee liiton tiedottajana.
Suunnitelmaan sitouduttava Kirjassa esitellään erilaisia sosiaalisen median palveluita ja miten niitä voidaan hyödyntää järjestöjen markkinoinnissa. Tällaisia palveluja ovat muun muassa Facebook, Twitter, YouTube ja Wikipedia. Nämä palvelut eivät varmastikaan pysy montaa vuotta samanlaisina. Uusia palveluita ilmestyy jatkuvasti ja jostain tulee sitten uusi ”hittituo-
Kantti 2/2011
17
Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Kansan Sivistystyön Liitto on vapaan sivistystyön järjestö, jonka opinnollinen toiminta painottuu yhteiskunnalliseen, järjestölliseen ja kulttuuriseen sivistystyöhön. Kurssitoiminta, opintokerhot ja ammatillinen lisäkoulutus muodostavat KSL:n opinnollisen toiminnan selkärangan. KSL järjestää jäsenjärjestöilleen koulutuksia, harjoittaa julkaisutoimintaa ja järjestää seminaareja. Jäsenjärjestöihimme kuuluu ammattiliittoja, kansalaisjärjestöjä ja vasemmistolaisia yhteiskunnallisia toimijoita. KSL ylläpitää KSL-opintokeskusta, joka toimii vapaan sivistystyön valtakunnallisena aikuisoppilaitoksena. Opintokeskuksen järjestämä koulutus ei johda tutkintoon, vaan perustuu vapaan sivistystyön arvoille. Opiskelu pohjautuu omaehtoisuuteen, osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen. Liiton opinnollisen toiminnan tavoitteena on vahvistaa ja tukea aktiivista ja kriittistä kansalaisuutta. www.ksl.fi
KSL-radio Liitolla on myös oma yhteisöradio, jonka ohjelmia voi kuunnella pääkaupunkiseudulla taajuudella 100,3 MHz. Ohjelmat ovat kuunneltavissa myös radion nettisivuilta. Radio tarjoaa erilaisille yhteisöille matalan kynnyksen omien radio-ohjelmien tuottamiseen. Ohjelmistossa on paljon maahanmuuttajille, ikääntyneille ja naisille suunnattuja radio-ohjelmia. KSL-radio järjestää myös radiotyön koulutusta. www.kslradio.fi
18
Kantti 2/2011
Helsingin KSL Keskustoimisto Hämeentie 36 00530 Helsinki
Tampereen KSL Näsilinnankatu 22 A 1 33210 Tampere
Keskus puh. 020 7909 500
Veijo Laitinen puh. 050 5900 715 faksi (03) 222 3738
KSL-radio Hämeentie 36 00530 Helsinki
Lahden KSL Hämeenkatu 15 15110 Lahti
Olli Sydänmaa puh. 050 5900 716
Leila Rapp puh.(03) 589 7521 gsm 040 5224 921 faksi (03) 589 9505
Opintokerhot Lahdenkuja 6 B 91910 Tupos Tiina Huhtala puh. 050 5900 709 Oulun KSL Veteraanikatu 9 C 90100 OULU Eeva Kejonen puh. 050 5900 711
Turun KSL Hakakatu 12 20540 Turku Pekka Heikkilä puh. (02) 237 9170 gsm 0400 826 747 faksi (02) 237 9190 Kemin KSL Nahkurinkatu 5 94100 Kemi Hannu Alakontiola puh. 0400 695 905
sähköposti: etunimi.sukunimi@ksl.fi
Kantti 2/2011
19
elokuvatapahtumat
30.07.11 05.10.11 10.11.11 19.11.11 26.11.11 29.11.11 14.12.11
VALKEAKOSKI TAMPERE HELSINKI KOTKA TURKU TURKU ROVANIEMI Kansan Sivistystyรถn Liitto KSL ry