Issuu on Google+

Kansan Sivistystyรถn Liiton lehti 1/2012


Sisällysluettelo 3

Pääkirjoitus Pekka Pättiniemi

5

Sivistyksen tuoksu Petri Salo

8

Sivistyksen asialla? Satu Kantola

11

Omaehtoinen oppiminen Seppo Niemelä

14

Vapaan sivistystyön vaihtoehdot Pekka Pättiniemi

17

Liitossa tapahtuu Janne Hernesniemi

20

Opintokeskukset koolla identiteettinsä äärellä Anna Kirstinä

22

Yhteisen hyvän puolustus Janne Hernesniemi

Kantti 1/2012 Kansan Sivistystyön Liiton lehti Päätoimittaja: Pekka Pättiniemi Toimitussihteeri: Janne Hernesniemi Ulkoasu: Misa Myllyviita Painopaikka: Picascript Oy Kansi: Misa Myllyviita

Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Hämeentie 36 00530 Helsinki janne.hernesniemi@ksl.fi www.ksl.fi

Kantti on Kansan Sivistystyön Liiton lehti. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Kantti keskittyy vapaan sivistystyön kysymyksiin vasemmistolaisesta näkökulmasta. Lehden tarkoituksena on tarjota aineistoa liiton piirissä toimiville kouluttajille sekä toimia keskustelun herättäjänä. Lehti toimitetaan kaikille liiton jäsenjärjestöille ja yhteistyökumppaneille. Kantti julkaistaan sekä perinteisenä painotuotteena että näköisversiona netissä.

2

Kantti 1/2012


Pääkirjoitus Kantin teema ”sivistys ja vapaa sivistystyö” on ajankohtaisempi kuin mitä aavistimme valitessamme teeman. Opintokeskusten ylläpitoluvat on uudistettava tämän vuoden kuluessa ja uudet luvat tulevat voimaan vuoden 2013 alusta. Opintokeskusten tulee määritellä yksilölliset koulutustehtävänsä ja selvittää miten koulutustehtävä pohjautuu sivistystarpeeseen. Toisaalta on muutoinkin tarpeen osoittaa, mitä tuloksia opintokeskusten koulutus tuottaa opiskelijoille sekä opintokeskusten kanssa yhteistyössä olevien kansalais- ja kulttuurijärjestöjen toiminnalle. Ylläpitämislupien valmistelussa on syytä pohtia uudestaan ja palauttaa mieleen, mitä on kansansivistys ja miksi kansansivistystä tarvitaan. Aikuiskasvatuksen professori Petri Salo käsittelee mielenkiintoisessa artikkelissaan ”Sivistyksen tuoksu” sekä sivistystyön tilaa että sen kolmea ulottuvuutta: totuudellisuutta, esteettisyyttä ja eettisyyttä. Erityisesti hän pitää tarpeellisena taloussivistyksen kehittämistä: ”Taloussivistykselle kansalaistaitona on tänään selkeä tilaus”. Perinteinen talouden asiantuntijaosaaminen ja -valta näyttävät kyseenalaistuvan kuukaudesta toiseen. Tähän haasteeseen KSL pyrkii vastaamaan muun muassa julkaisemalla alkusyksystä Teppo Eskelisen ja Matti Ylösen opintomateriaalin Vasemmistolainen talouspolitiikka – lyhyt oppimäärä. Myöhemmin samasta teemasta julkaistaan taloutta kansantajuisesti käsittelevien artikkelien käännöskokoelma. Satu Kantola, Opintokeskukset ry:n puheenjohtaja vuosilta 2010 - 2011, pohdiskelee artikkelissaan miten sivistys ymmärretään arjessa, sekä toisaalta opintokeskusten ja sivistyksen suhdetta. Tohtori Seppo Niemelä kirjoittaa omaehtoisesta oppimisesta ja sivistyksestä muutosvoimana sekä sivistyspedagogiikasta vapaassa sivistystyössä. Minä puolestani pohdin vapaan sivistystyön vaihtoehtoja.

Helsingissä 4. toukokuuta 2012 Pekka Pättiniemi pääsihteeri

Kantti 1/2012

3


Mitä

sivistys

on?

Seuraavilla sivuilla Petri Salo, Satu Kantola, Seppo Niemelä ja Pekka Pättiniemi esittävät kukin oman näkökulmansa sivistyksen ja vapaan sivistystyön merkityksestä ja nykytilasta.

4

Kantti 1/2012


Sivistyksen tuoksu Petri Salo Miltä sivistys tuoksuu? Oppikouluun päässeelle työläispojalle, aikana ennen hyvinvointivaltiota ja peruskoulua, se tuoksui ylevänä ja arvokkaana lyseon käytävillä ja luokkahuoneissa. Hän kykeni kuvailemaan sen elävästi vielä vuosikymmeniä myöhemmin, tavatessaan entisen luokkatoverinsa. ”Niin, meidän vanhassa lyseorakennuksessamme oli jokin erityislaatuinen homesieni”, muisteli luokkatoveri. Olisiko Heikki Mäki-Kulmalan tutkijaseminaarissa kertoma omakohtainen tarina tulkittavissa allegoriana sivistyksen ihanteesta ja sen merkityksestä globaalissa informaatioyhteiskunnassa? Sivistyksestä näyttäisi vapaassa sivistystyössä muodostuneen hankala ja epämukava reliikki, historian riippakivi. Sitä on hankala määrittää ja lokeroida, todentaa tilastoihin ja vuosikertomuksiin. Vapaa sivistystyö näyttääkin sulautuneen osaksi välineellisen elinikäisen oppimisen, osaamisen ja kompetenssien määrittämää aikuiskoulutusta. Huomion vie organisaatioiden toimintaedellytysten turvaaminen (seinien pystyssä pitäminen), ei ne tunteet, tarpeet, toiveet tai hiljaiset mutta merkitykselliset pienet arjen intohimot (posliininmaalaus, kuorolaulu), joiden avulla me itse kukin itseämme sivistämme. Sivistyksen eetos, ihmisenä ja kansalaisena monimuotoisesti kasvaminen, on jäänyt työmarkkinakelpoisuuden jatkuvan ylläpitämisen jalkoihin.

Sivistyksen monimuotoisuus ja dynaamisuus Ihmisenä ja kansalaisena kasvaminen ja sivistyminen on aina samanaikaisesti pedagoginen ja poliittinen prosessi. Sivistyksen tasapaino syntyy vain kummankin ulottuvuuden samanaikaisesta läsnäolosta. Vapaan

Kantti 1/2012

sivistystyön syntyhistoria on tästä varteenotettava historiallinen todiste. Opintopiirin käsitteessä ja käytännössä pedagogiikka ja politiikka lyövät kättä. Opintoja harrastetaan yhdessä, piirissä, jolle on ominaista omaehtoisuus, tasavertaisuus ja tasa-arvoisuus. Yksilön osaamista ja kompetensseja korostettaessa pedagoginen ulottuvuus häivyttää poliittisen. Myös aikuiskasvatuksen tutkimuksessa vuosikymmeniä vallalla olleet oppimisnäkemykset ovat näivettäneet sivistyksen dynaamisen monimuotoisuuden yksilön itsereflektioksi. Sivistyksen perusajatuksen mukaisesti ihmisen on luotava itsestään jotain kelpoista. Kelpoisuus toteutuu kuitenkin vain toisten ihmisten edessä ja heidän kauttaan – toisten läsnä ollessa. Sivistymisen prosessi edellyttää samanaikaisesti maailmaan menemistä ja siitä etääntymistä. Kansanopiston isän, Nikolai Grundtvigin mukaan sivistyksessä on kyse hengen ja käden liitosta. Lyseo ja yliopisto valmistavat tieteellisen ajattelutavan ja metodin hallintaan, tarkan ja totuudellisen kuvan ja käsityksen muodostamiseen maailmasta ja ihmisen paikasta. Ammattikoulutuksessa sivistytään ammatin kautta, maailmaan menemisen ja sen jatkuvan uudelleen luomisen kautta. Vapaan sivistystyön hallintoviidakossa tieteen ja ammatin, totuudellisuuden ja käytännöllisyyden vastavuoroisuus on kadonnut. Toiminta on määritelty sanoutumalla irti maailmasta. Työväenopistojen toiminnan tuli aikoinaan perustua tieteelliseen maailmankatsomukseen. Sosiaaliset, poliittiset ja uskonnolliset kysymykset tuli rajoittaa toiminnan ulkopuolelle. Ensimmäiset kansanopistot olivat maatalousyhteiskunnan ammatinharjoittamiseen valmistavia kouluja, eivät niinkään sivistyslaitoksia. Opintokeskukset ovat vuosien mittaan menettäneet ideologisen järjestökytkentänsä. Sitoutumattomuuttaan korostaessa

5


vapaa sivistystyö on menettänyt sivistyksellisen potentiaalinsa. Muutosta ja kasvua edistävä sivistyksen potentiaali on kääntynyt konservatiiviseksi edunvalvonnaksi. Sivistys on maailmassa vahvasti kiinni olevan ihmisen sisäinen tila. Se toteutuu arjessa ja juhlassa, työssä ja vapaalla, lyseossa ja saneeraustyömaalla. Se mahdollistuu silloin kun toiminnan tavoitteita ja mielekkyyttä ei eroteta toiminnan toteuttamisen välineistä eikä ihmisiä eroteta toisistaan. Totuudellisuus, esteettisyys ja eettisyys sivistyksen keskeisinä ulottuvuuksina kuulostavat lähtökohtaisesti yleviltä ja elitistisiltä. Totuudellisuus ei kuitenkaan viittaa ainoastaan tietoon ja tietämiseen. Se näyttäytyy myös – eritoten omassa ajassamme – haluna tarkastella kriittisesti itseään ja valmiutena muuttaa omaa käsitystään. Totuudellisuus nojaa johdonmukaisuuteen. Ajassa, jossa kaikki haluavat sanoa sanottavansa, totuudellisuus on myös toista ymmärtämään pyrkivää kuuntelemista. Totuudellisuus on ajattelun radikaalisuutta, pinnan alle, juuriin menemistä. Esteettisyys ilmenee tuntemisena, aistimisena ja mielikuvituksellisuutena. Pinnallisessa luovuus- ja innovaatioretoriikassa ei ole sivistyksen näkökulmasta mitään uutta tai erityistä. Esteettisyys on sekä halua että kykyä kuvitella toisen ihmisen tuntemuksia. Eettisyys ei näyttäydy välineellisenä kestävän kehityksen edistämisenä vaan to-

dellisena huolenpitona ja vastuun kantamisena. Eettisyys liittyy myös vieraantumisen voittamiseen, ihmisen näyttäytymiseen ajattelevana, tuntevana ja tahtovana toimijana yhteiskunnassa ja maailmassa. Se on avoimuuden ja suvaitsevaisuuden tervetullutta moninaisuutta. Klassinen sivistyskäsitys pyrkimyksenä toteen, kauniiseen ja hyvään on tänään harvinaisen relevantti.

Taloussivistys ja sivistystalous Vapaa sivistystyö perustuu ajatukselle sivistyksen ja tiedon hyödystä. Kansallis- ja myöhemmin hyvinvointivaltion syntyessä oli tärkeää hyödyntää resursseja ja luoda infrastruktuuri sivistyksen mahdollistamiseksi. Globaalissa informaatiokapitalismissa resurssien ja sivistyksen välinen suhde on keikautettu päälaelleen. Sivistyksen tai ehkä pikemminkin oppivan työntekijän ja oppivan organisaation ajatellaan ja toivotaan kasvattavan markkinaosuuksia ja tuottavan voittoa sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. On päädytty virtaviivaistettuun sivistyksen kevytversioon, jossa totuudellisuus-, esteettisyys- ja eettisyyspitoisuudet on pyritty minimoimaan. Taloussivistykselle kansalaistaitona on tänään selkeä tilaus. Se liittyy sekä talouden perusmekanismien että historiallisten

”Sivistyksen eetos, ihmisenä ja kansalaisena monimuotoisesti kasvaminen, on jäänyt työmarkkinakelpoisuuden jatkuvan ylläpitämisen jalkoihin. ”

6

Kantti 1/2012


syklien ja lainalaisuuksien tuntemiseen ja ymmärtämiseen. Juuri taloustietämyksessä perinteinen asiantuntijaosaaminen ja -valta näyttävät kyseenalaistuvan viikosta ja kuukaudesta toiseen. Mikro- ja makrotalouksien ongelmat näyttäytyvät kovin samankaltaisina. Tähän ei ole vapaassa sivistystyössä reagoitu. Taloussivistystä voi harjoittaa omassa yksityisessä arkitaloudessa, sekä kriittisenä kuluttajana että kasvun rajat tiedostavana kansalaisena. Sivistystalouteen siirtyminen saattaa tapahtua pakon edessä seuraavan suuren taloushaaverin jälkimainingeissa. Toivon mukaan se tapahtuu hallitummin luomalla hallitsemattomalle globaalille taloudelle luottamukseen ja sosiaaliseen pääomaan perustuvia paikallisia vaihtoehtoja. Oppia voidaan ottaa menneestä: osakeyhtiöstä, osuuskaupasta ja osuuspankista. Sivistystalous edellyttää spekulatiivisen virtuaalitalouden purkamista, mikro- ja makrotalouden välisten yhteyksien selkeää artikuloimista sekä yhteistä jaettua huolta todesta, kauniista ja hyvästä.

rouvilla. On tilastollinen fakta, että toisen maailmansodan jälkeen vapaa sivistystyö on keskiluokkaistunut ja naisistunut. Opintokeskusten koordinoimaan toimintaan osallistuu aavistuksen verran vähemmän hyväntuoksuisia rouvia kuin esimerkiksi kansalaisja kansanopistojen lyhytkurssitoimintaan. Vapaan sivistystyön tuoksu pitää miehet ja vähemmän muodollista sivistystä omaavat tehokkaasti loitolla. Sivistymisestä he eivät kuitenkaan jää paitsi. He harrastavat sivistäviä huveja raikkaassa ulkoilmassa, jalkapallokenttien ja jääkiekkokaukaloiden laidoilla, hirvimetsällä, pilkkiporukassa tai kalastusreissulla. Kirjoittaja on aikuiskasvatustieteen professori Åbo Akademista. Lähteet Salo, Petri & Suoranta, Juha. 2002. Sivistyksellinen aikuiskasvatus. Helsinki: Kansanvalistusseura.

Vapaan sivistystyön tuoksu

Wilenius, Reijo. 1982. Ihminen ja sivistys. Jyväskylä: Gummerus.

Tampereen työväenopiston emeritus rehtori Pertti Timonen totesi aikoinaan työväenopiston kansoitetun hyväntuoksuisilla

Volanen, Matti Vesa. 1993. ”Sivistys ammatin kautta?” Ammattikasvatus 49 (5), s. 7-8.

Kantti 1/2012

7


Sivistyksen asialla? Satu Kantola Mitataanko sivistystä sillä, tiedätkö missä päin Suomea Enonkoski sijaitsee? Tai tunnetko Kalevalan tarinat tai Lönnrotin matkat? Vai tunnistatko Beethovenin viidennen sinfonian teeman? Tai osaatko kutoa sukat tai leipoa pullaa? Hallitsetko Twitter-viestinnän? Taidatko tangon? Sujuvatko yhdistystoiminnan kuviot sutjakkaasti? En pyydä sinua laittamaan rastia ruutuun, mutta suohan näille kysymyksille hetkinen – tai ehkä laadi oma leikkimielinen listasi. Minä pyysin Facebook-kavereitani vastaamaan kysymykseen: mitä on sivistys? Sain nopeasti kaksikymmentäviisi varsin tiivistä vastausta. Useimmat vastaukset olivat jollain tavalla positiivisia otteeltaan: ”viisaus”, ”henkinen pääoma”, ”tilannetaju”, ”sydämen sivistys”, ”oikeudenmukaisuuden taju”. Toiset lähestyivät asiaa hieman negatiivisemmin: ”ihmisyyden ohut pintakerros”, ”sivistys vain erottelee ihmisiä ja tarjoaa mahdollisuuden korostaa omaa erinomaisuutta”, ”sivistys erottaa sitä omaavan öykkäreistä ja egoisteista”. Erittäin monet minikyselyyni vastanneet määrittelivät sivistystä sangen samaan tapaan kuin joku aktiivinen on Wikipediaankin kirjaillut: sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Sivistys on läheisesti tekemisessä oppimisen kanssa. Omaksumme tietoa elämän eri vaiheissa eri tahoilta; tämä kehittää meitä henkisesti ja pystymme käyttäytymään toiset ihmiset huomioon ottaen sekä toista kunnioittaen. Koska omaksumme tietoa koko elämämme ajan, kehitymme myös – näin ajattelen – henkisesti koko elämänkulkumme ajan ja pystymme myös muuttamaan käyttäytymistämme oppimamme ja kehittymisemme myötä.

8

Sivistys määrittelee ihmisen Onko sivistyspuhe positiivista? Onko oma ymmärrykseni sidoksissa saamaani koulutukseen, edustaako se vain oman ikäpolveni ajattelutapaa? Yliopistossa opiskeleva tyttäreni piti ”sivistys” -sanaa negatiivisesti arvolatautuneena. Hänen mielestään se kuulostaa ylhäältä tulevalta sanalta, joka määrittelee ihmistä ja tekee sen nimenomaan määrittelijän näkökulmasta. Herkesin pohtimaan, onko sivistys siis myös vallan väline? Kenties jopa alistamisen väline? Jouduin vastaamaan omaan kysymykseeni myöntävästi: sivistys luo ja lisää valtaa, koska sen myötä saamme mahdollisuuksia kerätä ja analysoida tietoa. Sivistys ja sivistyneisyys tulevat näkyväksi aivan tavallisessa arjessa. En nyt ehkä niinkään tarkoita kartanlukutaitoa tai musiikin erehtymätöntä tunnistamista tai edes taitavaa pullan leipomista, vaan sitä, millä tavoin kohtelemme ihmisiä kotona, töissä ja muissa kohtaamistilanteissa. Siis miten käyttäydymme ihan arkisissa tilanteissa. Mieleeni nousee oma kokemus hiihtoladulta: perässä minua nopeammin hiihtävä nainen päätti tulla päälle ja kiroili, ettei tyhmä eukko ymmärrä väistää. Minä puolestani olin siinä käsityksessä, että ohi haluava siirtyy vasemmalle ja menee ohi, eikä aja päälle. Kumpi meistä kahdesta oli sivistynyt kumpi sivistymätön? Sivistyksen tarkoitus on siis ylipäänsä mahdollistaa ihmisten yhteiselämää ja jopa lisätä ihmisten onnellisuutta.

Opintokeskusten sivistystehtävä 2011 joulukuussa opintokeskusten työntekijät olivat oman työidentiteettinsä lähteillä. Etsimme opintokeskusten työporukoilla yhteistä identiteettiä, tutustuimme omiin

Kantti 1/2012


”Sivistynyt yhteiskunta rakentuu arvoille, vaikka yhtenäiskulttuurin aika onkin ohi. ”

Kantti 1/2012

9


vahvuuksiimme ja luonnollisesti pohdimme kehityskohteita ajattelussamme ja toiminnassamme. Nähdäkseni olimme yllättävänkin yksimielisiä siitä, mitä varten olemme olemassa. Identiteettiimme kuuluu vahvistaa koulutuksen ja oppimisen avulla ihmisten – ja järjestöjen – aktiivista toimintaa yhteisöissä ja yhteiskunnassa, jotta maailmasta tulisi parempi paikka elää. Me olemme matalan kynnyksen joukko, jossa paljon rakentuu ihmisten omalle kehittymishalulle ja tarpeelle. Me toimimme mahdollistajana. Tuemme oppimista ja osaamisen kehittymistä aatteellisissa järjestöissä. Tästä voi syntyä henkistä kehitystä ja avarakatseisuutta, siis rakentua sivistystä.

Sivistys ja arvot? Opintokeskukset ovat selkeästi arvosidonnaisia toimijoita, olivatpa ne sitten poliittisia, uskonnollisia tai muita. Aatteellisuus ja arvopohjaisuus koetaan vahvana motiivina toiminnassamme, samoin yhteisöllisyyden ja verkostojen merkitys korostuu. Opintokeskukset ovat olleet ajastaan edellä jo kauan, niin modernia toimintatapamme on. Opintokeskusten tuottama sivistystyö on lisäksi aivan tavattoman edullista. Toimimme oikeastaan juuri niin kuin tämä hetki vaatii: meillä ei ole suuria tiloja ylläpidettävänä, toimimme valtakunnallisesti ihmisten tasolla ja kanssa. Olemme siis edelläkävijöitä keveydessä ja verkostoitumisessa. Sivistynyt yhteiskunta rakentuu arvoille, vaikka yhtenäiskulttuurin aika onkin ohi. Nyt arvoista ja aatteista voi keskustella, ja ehkä tulevaisuudessa näemme vielä Suomen, jossa sivistyneesti pystytään keskustelemaan toisella tavalla ajattelevan ja omista arvoista poikkeaville arvoille ajattelunsa rakentaneen ihmisen kanssa. Tällaista sivistystä opintokeskukset haluavat mahdollistaa. Alkuperäinen toimintatapamme, aikuisten opintoryhmä, on parhaimmillaan vertaisryhmä, jossa voi oppia keskustelemaan ja kuuntelemaan, ja ehkä myös ymmärtämään sitä eri lailla ajattelevaa. Ei sivistys ole mikään snobbailuasia

10

eikä harvojen omaisuutta. Se on arkipäivää, jossa käyttäytymisellämme muokkaamme ympäristöämme paremmaksi tai huonommaksi paikaksi elää. Sivistys antaa ihmiselle voimaa puolustaa itseään ja asiaansa ja edustamiansa arvoja kehittämällä ihmisen identiteettiä ja käsitystä oikeudenmukaisuudesta. Suomi on sivistystalouden yhteiskunta. Se on jotain sellaista, joka tarjoaa oikein hyvät eväät juuri tuohon hyvään elämään ja onnellisuuteen. Jos joskus lähdetään mittaamaan onnellisuutta ja hyvää elämää vaikkapa vaihtoehtona bruttokansantuotteen mittaamiselle, olen varma, että sivistys on tuossa mittaroinnissa yksi osatekijä.

Pään sivistys vai sydämen sivistys? Pikku kyselyssäni monet korostivat sydämen sivistyksen merkitystä. Jäin miettimään, mitä ajatusta vasten tuota sydämen sivistystä haluttiin korostaa. Kenties vastakohtaparit ovat pään sivistys ja sydämen sivistys? Positiivinen tulkinta voisi olla, että tieto ei riitä, tarvitaan myös sitoutumista ja tunneviestiä. Joku mainitsi, miten ihminen voi olla sivistynyt ilman kirjaviisautta – osata elää toisten kanssa, tukea ja auttaa toisia, rakentaa yhteiskuntaa. Asiaa voi katsoa monesta vinkkelistä. Onnellisuusnäkökulmasta katsottuna sydämen sivistys varmasti luo onnellisuutta, mutta en asettaisi näitä ulottuvuuksia vastakkaisiksi. Molempia tarvitaan. Kirjoittaja työskentelee koulutusjohtajana Agricola-opintokeskuksessa ja toimi Opintokeskukset ry:n puheenjohtajana 2010–11.

Kantti 1/2012


Omaehtoinen oppiminen Seppo Niemelä Vuonna 2010 uusittu vapaan sivistystyön valtionosuuksia määrittelevä laki sanoo, että vapaassa sivistystyössä korostuvat ”omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus”. Omaehtoinen oppiminen on näin sivistystyön ydintä, vaikka käsitettä käytetään myös työllisyyskoulutusten yhteydessä. Omaehtoinen käännetään eri yhteyksissä vapaaehtoiseksi (voluntary), autonomiseksi, riippumattomaksi (independent) tai motivoituneeksi (self motivated). Omaehtoisella voitaneen tarkoittaa myös omavalintaisuutta, mihin viittaa vapaan sivistystyön lain ruotsinkielinen käännös. Siinä omaehtoiset opinnot ovat studier efter eget val, ei efter egna vilkor. Jos tämä on ollut myös lainkirjoittajan tarkoitus, olisi ollut selkeämpää ilmaista asia suomeksikin sanalla omavalintainen. Haen seuraavassa omaehtoiselle kuitenkin sananmukaista, kansansivistystyön perinteeseen perustuvaa tulkintaa. Tällöin omaehtoinen oppiminen tarkoittaa samaa kuin aiemmin käytössä ollut itsekasvatus. Aihetta tutkinut Kirsti Sivonen sijoittaa itsekasvatuksen käsiteperheeseen, jonka muut osat ovat vieraskasvatus ja yhteisökasvatus. Itsekasvatuksessa ihminen toimii itsensä kasvattajana. On ilmeistä, että itsekasvatus, vieraskasvatus ja yhteisökasvatus lomittuvat toisiinsa. Oleellinen ero kuitenkin on, että vieraskasvatuksessa vieras määrittää kasvatuksen tavoitteet, kun itsekasvatuksessa – samoin kuin ainakin joissakin yhteisökasvatuksen muodoissa, erityisesti opintopiirissä – tavoitteen voi määrittää oppija tai oppiva ryhmä itse.

Kantti 1/2012

Itsen toteuttaminen Itsekasvatuksen keskeinen asema kansansivistystyössä palautuu uuden ajan pedagogisen ajattelun kehitykseen. Jean-Jacques Rousseau nosti esiin ajatuksen ihmisen sisäisistä kasvupotentiaaleista. Ne kehkeytyvät luonnostaan vähän samaan tapaan kuin kasvi siemenestä. Sisäisten potentiaalien toteuttamisesta tuli myöhemmin sivistysajatuksen yksi ydin. Kansansivistyksen isä J. G. Herder piti lähtökohtana käsitystä ihmisen potentiaaleista, mutta katsoi, että ne voivat kehittyä vain sosiokulttuurisessa vuorovaikutuksessa ja edellyttivät ainakin alkuvaiheessaan myös opettajan tuen. Potentiaalien toteutuminen on edelleen elävää kasvatusajattelua ja ilmenee esimerkiksi elinikäisen oppimisen tavoitteissa itsensä toteuttamisena (personal fullfilment). Toinen itsekasvatukseen liittynyt ajatus oli sen luovuus ja tässä mielessä omaehtoisuus. Immanuel Kant korosti havainnon ja käsitteen kytkentäasemana toimivaa ihmisen luovaa mielikuvitusta. Herder puolestaan piti ihmisen keskeisenä kykynä mahdollisuutta mielikuvituksen avulla tapahtuvaan harkintaan, jonka avulla ihminen voi eräänlaisena hyppynä luoda saamastaan aistimusmassasta kuvia tai hahmoja (Bildung, Gestalt). Molemmat ajattelutavat vahvistivat ajatusta, jonka mukaan valistus ja sivistys ovat jokaisen ihmisen itse itsekasvatuksena tekemiä luovia prosesseja eli siis sananmukaisesti omaehtoista oppimista. Tällaisena omaehtoisuus esiintyy suomalaisten sivistysteoreetikkojen ajattelussa. Pauli Siljanderin mukaan sivistys on prosessi, jossa ihmisestä kasvaa ”omaehtoisesti toimintakykyinen subjekti samalla kun hän rakentaa yksilöllistä identiteettiään”. Ilmiön mahdollistaa ihmiselle ominainen sivistyksellisyys, Michael Uljensin sanoin ”yksilön aktiivinen, tulkitseva ja tarkoituksel-

11


linen suhde maailmaan”. Sivistys on perimmiltään ajatus luovasta toiminnasta, joka on yksilöllistä, autenttista, ennakoimatonta ja näin välttämättä nonformaalista.

Sivistys muutosvoimana Sivistys painottaa yksilön vapautta todellistaa itseään uudella tavalla: ihminen muokkaa itseään ja kulttuurista ympäristöään. Näin sivistys sisältää ajatuksen olemassa olevan ylittämisestä ja on muutosvoima kohti parempaa maailmaa ja edistyneempää elämänmuotoa. Sivistysprosessin päämäärää tai edes sen täsmällisiä piirteitä ei ole mahdollista sanoa ennalta tai ulkoa. Myös J. V. Snellmanin keskeinen tavoite oli itsekasvatuksen avulla toteutuva kasvu itsetoiminnallisuuteen. Sivistys ei ollut opettamisen tulos, vaan Snellmanin osuvan kuvauksen mukaan sen vastavaikutus, jossa tiedosta tulee omaa oivallusta ja omaa vakaumusta. Tällaisena sivistys on välttämättä omaehtoista oppimista; sitä ei voi paraskaan opettaja toiselle opettaa tai edes toisen puolesta tietää, vaikka opettaja voi prosessia herättää, edistää ja tukea. Omaehtoista oppimista selventää sen rinnastaminen opettajaehtoiseen oppimiseen. Siinä opettaja päättää opetussuunnitel-

12

mansa pohjalta oppimisen ehdot, erityisesti oppimistavoitteet. Hän välittää didaktisin keinoin tämän mukaiset sisällöt oppilaalle, mittaa oppimistulokset ja antaa opitusta todistuksen. Välityspedagogiikka on tärkeä osa oppimista, mutta etenkin pohjoismaisen sivistystyön teoreetikot ovat käyttäneet paljon vaivaa sen selvittämiseen, että tämä ei vielä ole sivistymistä. Se että ihminen on oppinut, ei ole ensinkään tae siitä, että hän on sivistynyt.

Sivistyspedagogiikka Sivistymistä edistetään niin, että pedagogiset tilanteet sysäävät kasvavaa toimimaan itsenäisesti. Tärkeä ehto on vastavuoroinen pedagoginen suhde. Siinä pedagogi asettaa itsetoiminnallisuutta koskevia odotuksia luomalla sellaisen ”toimintasfäärin, jossa yksilö voi työstää ajatteluaan, arvostuksiaan ja toiminnallisia kompetenssejaan”, kuten Uljens asian ytimen ilmaisee. Näinhän me usein teemme vapaan sivistystyön kursseilla ja koulutuksissa. Niissä opettaja luo yksilöllisten potentiaalien toteutumiselle tilaa ”herättein, odotuksin, vaatimuksin ja oppimisympäristön järjestelyin”. Olen nimittänyt tätä sivistyspedagogiikaksi. Kansanopiston taustahahmo Nikolai

Kantti 1/2012


”Sivistys sisältää ajatuksen olemassa olevan ylittämisestä ja on muutosvoima kohti parempaa maailmaa. ”

Grundtvig käy esikuvaksi siitä, miten sivistyspedagogiikkaa käytännössä toteutetaan. Kansanopiston perustila oli luentosali, mutta opetus oli luentomuotoista opetusta laajempi idea. Opetus alkaa kokeneen opettajan puheella, mutta tähtää dialogiin sekä opettajan että oppijan välillä että oppijoiden kesken. Elävä vuorovaikutus on Siljanderin mukaan ”elävän sanan avulla aikaansaatava kasvatustapahtuman toiminnallinen kategoria”. Grundtvig ei tunnetusti hyväksynyt kokeita, tenttejä eikä todistuksia, koska niihin hiipi hänen mukaansa välttämättä herruuden elementti. Aito sivistyssuhde on mahdollinen vain, jos puhuja ja kuulija ovat opetussuhteen tasavertaisia osapuolia. Grundtvig-tutkija Bosse Bergstedt tiivistää, että luova tiedon hankkimisen tilanne saadaan aikaan kohtaamisen, dialogin, keskustelun ja kielen avulla. Omaehtoisella oppimisella on suuri vaikutus ihmisen elämään. Pekka Himanen on kuvannut sitä, miten jokaisella ihmisellä on omat ainutlaatuiset taipumuksensa ja ainutlaatuiset potentiaalinsa. ”Omat juttunsa” löytäessään ihminen löytää kokemuksen arvokkuudestaan ihmisenä ja merkityksellisyyden elämässä. Merkityksellisyyden kokemus avaa yhteyden sisäisiin energian lähteisiin ja vahvistaa itseluottamusta. Tällainen omiin potentiaaleihin perustuva omaehtoi-

Kantti 1/2012

nen oppiminen on usein ratkaisevan tärkeä motivaation ja erityisten saavutusten perusta myös työelämässä. Sitä tarvitsevat myös ne ”syrjäytyneet”, jotka eivät ole löytäneet omia juttujaan välityspedagogisesti painottuneessa koulutuksessa. FT Seppo Niemelä on toiminut useissa vapaan sivistystyön tehtävissä, viimeksi Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön pääsihteerinä 2000-luvun alussa. Kirjoitus perustuu Niemelän sosiaalipedagogiikan väitöskirjaan Sivistyminen. Sivistystarve-, sivistyspedagogiikka ja sivistyspolitiikka Pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa (KVS, 2011).

13


Vapaan sivistystyön vaihtoehdot Pekka Pättiniemi Kysymykset kuten Mitä on kansansivistys? tai Millainen on sivistyksen ja aikuiskoulutuksen välinen suhde? ovat nousseet viime aikoina voimallisesti esille. Seppo Niemelän väitöskirja Sivistyminen nosti aihepiirin keskusteluun keväällä 2011. Kuluvana keväänä teemaa ovat käsitelleet Jyrki Jokinen, Esa Poikela ja Juha Sihvonen tutkimuksessaan Sivistyshyöty ja sosiaalinen pääoma vapaassa sivistystyössä.

Vapaan sivistystyön suunnat Niemelä käsittelee yleisesti hyväksyttyjä vapaan sivistystyön laajoja tavoitteita ja ilmaisee selkeästi huolensa kansansivistystyön tilasta ja erityisesti vapaan sivistystyön tunnettuudesta. Vapaa sivistystyö ei ole löytänyt tehtäväänsä jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Niemelän mukaan tällä hetkellä hyväksyttyjä sivistystarpeita ovat: persoonallisuuden toteutuminen, aktiivinen kansalaisuus, sosiaalinen koheesio sekä työllistettävyys. Hän arvioi työllistettävyyden tavoitteen olevan vieras sivistysajatukselle, mutta työllistettävyyden kyllä parantuvan, jos kolme ensimmäistä tarvetta toteutuvat kansalaisen sivistymisprosessissa. Niemelä esittelee kolme linjaa, jotka kamppailevat keskenään kansansivistystyön tehtävän suunnasta. Ensimmäisessä koulutuksen ja sivistystyön voimavarat on suunnattu harjaannuttamaan sellaista ammatillista osaamista, joka tukee taloudellisessa kilpailussa selviämistä; itsensä kehittäminen jääköön yksilön kiinnostuksen ja maksukyvyn varaan. Toisessa kehityssuuntauksessa kasaan-

14

tuneet yhteiskunnalliset ongelmat ovat niin suuria ja yhteiskunnan eriarvoistuminen niin voimakasta, että toivo on asetettava sellaiseen sivistystyöhön, joka kyseenalaistaa nykyisen poliittis-hallinnollisen järjestelmän hegemonian, legitimiteetin ja vaikutusvallan. Kolmannen suunnan mukaan tulisi pyrkiä laaja-alaiseen sivistykseen ja samalla demokratian vahvistamiseen niin, että myös uusissa oloissa voidaan kansanvaltaisin keinoin ratkaista syntyvät ongelmat. Niemelä päätyy suosittelemaan kolmatta linjaa.

Sivistys ja hyöty Jokinen, Poikela ja Sihvonen katsovat tutkimuksessaan sivistyshyödyn ja sosiaalisen pääoman muodostumisen ja lisääntymisen olevan kiinteässä yhteydessä toisiinsa. He lähtevät tarkastelussaan suomalaisen sivistystyön juurista aina Snellmanista ja Castrénista lähtien. Sivistyminen ja sivistys eivät ole suomalaisessa traditiossa olleet koskaan itseisarvoisia, vaan ne on nähty keinoina tai edellytyksinä jonkin toisen asian saavuttamiseksi. Esimerkiksi Snellmanilla sivistys oli ”yhteiskunnan että yksilön kehittymisen keskeinen lähtökohta hyvinkin konkreettisten asioiden muuttamiseksi”. Myös Jokinen, Poikela ja Sihvonen ovat huolissaan kansansivistyksen tai vapaan sivistystyön tulevaisuudesta ja etsivät kansanopistoista, kansalaisopistoista ja opistokeskuksista vastausta siihen miten vapaan sivistystyön ”sivistyshyöty” voidaan osoittaa. He kritisoivat voimallisesti vapaan sivistystyön oppilaitosten ”haluttomuutta” mitata sivistyshyötyä ja moittivat niiden tapaa ko-

Kantti 1/2012


”KSL on asettanut toimintansa peruspilareiksi yhteiskunnallisen oppimisen, kulttuurioppimisen ja järjestöoppimisen edistämisen jäsenjärjestöissään ja laajemminkin. ”

Kantti 1/2012

15


rostaa toimintansa tulosten yhteisöllisiä vaikutuksia. Kirjoittajat näyttävät ajattelevan, että sosiaalisen pääoman (luottamuksen, vastavuoroisuuden) voimistaminen on keskeinen vapaan sivistystyön sivistyshyöty, jota vapaan sivistystyön oppilaitosten tulisi mitata ja jonka vahvistuminen osoittaa vapaansivistystyön hyödyllisyyden nyky-yhteiskunnalle. Toisaalta he toteavat, että yhteisöllisyyden ja sosiaalisen pääoman välillä on vain hienoinen ero, jolloin kysymys saattaa olla semanttisesta erosta tai sivistyshyödyn käsitteen tulkintaeroista.

Radikaali pedagogiikka Kansan Sivistystyön Liiton vuonna 1985 julkaisemassa kirjassa Sivistynyt yhteisö tarkastellaan kansandemokraattisen liikkeen silloista opinnollista ja järjestöllistä tilaa ja opintotarvetta. Kirjassa tarkastellaan myös vapaan sivistystyön asemaa 27 vuotta sitten. Artikkelissaan ”Radikaali sivistystyö – pohdintoja sivistyksestä ja oppimisesta” Esa Poikela etsii kansansivistystyön kadotettua tehtävää. Hän ennustaa, että kansansivistystyön 1970-luvulla alkanut ”näivettyminen” tulee jatkumaan, ellei toimintatapaa muuteta. Ratkaisuksi hän löytää Antonio Gramscin innoittamana radikaalin pedagogiikan. Poikelan mukaan ”…sivistystyössä on kysymys monien ihmisten ja monien yhteisöjen toiminnasta, siihen ei mahdu sellainen tavoite, että luotaisiin jotain yhtenäistä ajattelutapaa”. Hänen mukaansa ”...työväenliike joutuu yhteisönä siirtymään sanoista tekoihin. Porvarillisen yhteiskunnan vallan ja hierarkian rakenteita toistavat järjestömuodot on hylättävä ja luotava yhteisöllisestä autonomiasta ja monisubjektisuudesta toimiva organisaatioperiaate”. Nämä ajatukset ovat jälleen tämän päivän todellisuudessa ajankohtaisia. Kansan Sivistystyön Liitto ja KSLopintokeskus pyrkivät toiminnassaan toteuttamaan Niemelän esittämää toista kansansivistystyön suuntaa: ”Kasaantuneet yhteiskunnalliset ongelmat ovat niin suuria

16

ja yhteiskunnan eriarvoistuminen niin voimakasta, että toivo on asetettava sellaiseen sivistystyöhön, joka kyseenalaistaa nykyisen poliittis-hallinnollisen järjestelmän hegemonian, legitimiteetin ja vaikutusvallan”. Tällainen toiminta edellyttää vähintäänkin kolmen asian kehittämistä kansalaisjärjestöissä ja toimintaryhmissä: yhteiskunnallisen tiedostamisen, kulttuurisen ymmärtämisen ja osaamisen, sekä organisaatioiden toiminnan kehittämisen edistämistä. KSL onkin asettanut toimintansa peruspilareiksi yhteiskunnallisen oppimisen, kulttuurioppisinen ja järjestöoppimisen edistämisen jäsenjärjestöissään ja laajemminkin. Oppimissana kertoo, ettei KSL suosi erityisesti mitään oppimisen tapaa (lukeminen, osallistuminen kurssille, opintoryhmässä opiskelu jne.), vaan toimii monella tavalla oppimisen eli sivistyshyödyn puolesta. Kirjoittaja on Kansan Sivistystyön Liiton pääsihteeri. Kirjallisuutta Jokinen, Jyrki; Poikela, Esa & Sihvonen, Juha. 2012. Sivistyshyöty ja sosiaalinen pääoma vapaassa sivistystyössä. VSY: Helsinki. Niemelä, Seppo. 2011. Sivistyminen. Sivistystarve, -pedagogiikka ja -politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa. Kansanvalistusseura ja Snellman-Instituutti: Helsinki, Kuopio. Korhonen, Liisa; Poikela, Esa & Tainio, Jukka. 1985. Sivistynyt yhteisö. Kansan Sivistystyön Liitto: Helsinki.

Kantti 1/2012


Liitossa tapahtuu Ajankohtaista uutistietoa Kansan Sivistystyön Liiton ja sen yhteistyökumppaneiden koulutuksista, hankkeista, tapahtumista ja muusta toiminnasta löydät liiton verkkosivuilta osoitteesta www.ksl.fi. Tähän olemme koonneet muutamia kevään kiinnostavia uutisia.

Uusi mediasivusto avattu Kevään alussa avattiin uusi Kansan Sivistystyön Liiton ylläpitämä mediasivusto KSL Media. Sivustolta voit katsella ja kuunnella muun muassa ohjelmia, haastatteluja, tapahtumakoosteita sekä keskustelutilaisuuksia. KSL Media ottaa kantaa näkymällä ja olemalla mukana erilaisissa tilaisuuksissa. Videoiden katselun ohella mediasivuilta voi myös kuunnella ja ladata äänitiedostoja. Äänitiedostot voivat olla viikoittain uusiutuvia radio-ohjelmia, opintoaineistoja, keskustelutilaisuuksia tai radiokurssilaisten kurssitöitä. Sivustolta voit myös kuunnella KSL-radion vanhoja ohjelmia monella eri kielellä. Ohjelmia tuotetaan lisää koko ajan, mutta nyt suoraan verkkoon. Ohjelmien herättämistä ajatuksista voit keskustella Facebook-sivuillamme. http://www.kslmedia.fi

taidetyöpajan Veeran Verstaan yrittäjäkurssilta syksyllä 2010. Kurssin loppunäyttely päätettiin järjestää Järjestötalon alakerrassa sijaitsevan entisen bingon tiloissa. Veeran Verstaan koulutustuottaja Eeva Kejonen vastasi tilojen järjestämisestä. Nuorten taiteilijoiden yrittäjäkurssilta saama kipinä ja tuki johtivat lopulta ideaan Kulttuuribingosta. Nuoret uudistivat entisen bingon tilat ja alkukesästä 2011 uusi kulttuuritila saatiin yhteisin voimin taiteentekijöiden käyttöön. Kulttuuribingo on nuorten aikuisten kohtaamispaikka ja vapaa kaupunkitila, jossa on mahdollista järjestää tapahtumia, keikkoja, työpajoja ja näyttelyitä. Toimintaa on suunniteltu osuuskuntamuotoiseksi ja mukana on tällä hetkellä noin parikymmentä nuorta kulttuurin ja taiteen tekijää. Iltaisin tila on myös paikallisten bändien treenausja soittokäytössä. Kulttuuribingoa pyörittävän taidekollektiivin tavoitteena on tarjota työskentelytiloja ja kannustaa oululaisia tekemään taidetta yhdessä. Rajoitteita ei ole. Toiminta painottuu laajalti kulttuurin eri osa-alueisiin, etenkin näyttelyihin ja tapahtumiin. Kulttuuribingossa on jo järjestetty bändi- ja runoiltoja, shoppailtu taidemyyjäisissä sekä ihailtu muun muassa japanilaisen nykytaiteilija Kyougo Matsumoton töitä. Veeran Verstas on Kansan Sivistystyön

Kulttuuriteko Oulusta Oulun keskustassa sijaitseva ateljeetila Kulttuuribingo on valittu yhdeksänneksi oululaiseksi teoksi. Oulun kaupunki myöntää tunnustuksen sadalle oululaiselle teolle, jotka parantavat kaupunkilaisten elämää ja edistävät esimerkiksi kaupunkikulttuuria ja kulttuuritarjontaa sekä koulutuksen ja yrittämisen edellytyksiä. Kulttuuribingon tarina alkoi oululaisen

Kantti 1/2012

17


Liiton ylläpitämä taiteiden ja kädentaitojen työpaja nuorille. Taidepajalle voivat hakeutua työvoimatoimiston kautta koulunsa keskeyttäneet tai ilman opiskelu- tai työpaikkaa jääneet taiteista kiinnostuneet 17-28-vuotiaat nuoret. Verstaalla nuorilla on paikka, jossa voi tulla omaksi itseksi yhdessä pajan muiden toimijoiden kanssa. www.veeranverstas.fi

Poliitikkokoulutus etenee Vasemmistoliiton ja Kansan Sivistystyön Liiton nelivuotinen poliitikkokoulutus käynnistyi vuoden alussa. Koulutukseen osallistuu 36 poliittisesta vaikuttamisesta innostunutta nuorta aikuista ympäri suomea. Mukaan tulijat pääsevät käytännössä suunnittelemaan omaa poliittista työtään ja syksyn kuntavaalikampanjointia. Poliitikkokoulutus on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Kurssi sisältää lähijaksoja, alueellisia tapaamisia sekä verkko-opiskelua. Koulutuksessa käsitellään muun muassa poliittista päätöksentekoa, vasemmistolaisen ajattelun uudistamista, kampanjointiosaamista, järjestötoimintaa ja muita koulutuksen aikana yhdessä sovittuja teemoja. Vasemmistoliitto ja KSL ovat luoneet yhdessä koulutuksen raamit, mutta jokainen osallistuja voi itse vaikuttaa sisältöön. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan kyse ei ole mistään ”broilerikoulutuksesta”. Koulutuksella kannustetaan nuoria ihmisiä osallistumaan politiikkaan. Poliitikkokoulutuksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa nuorten vasemmistolaisten toimijoiden valtakunnallista verkostoitumista ja yhteistyötä yli vaalipiirirajojen. Koulutuksen ensimmäinen tapaaminen järjestettiin tammikuussa Kuopion Rauhalahdessa yhdessä SAK:n Vasemmiston kanssa. Kaksipäiväisen tapaamisen aikana keskusteltiin muun muassa työelämästä, eläkejärjestelmän tulevaisuudesta, yleispoliittisesta tilanteesta sekä tietenkin tulevis-

18

ta vaaleista. Maaliskuun lopulla Helsingin Tieteidentalolla järjestetyssä toisessa lähitapaamisessa teemana oli talouskriisi. Kolmas lähitapaaminen järjestetään syyskuussa Siikaranta-opistolla. http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/

Vasemmistolainen talouspolitiikka Syksyllä ilmestyy Teppo Eskelisen ja Matti Ylösen kirja Vasemmistolainen talouspolitiikka - lyhyt oppimäärä. Teos on selkeästi kirjoitettu jokaisen kansalaisen opas ja herättelee näkemään talousammattilaisten puheen taakse. Kirjoittajat käsittelevät taloutta yhteiskunnallisena ilmiönä ja muistuttavat talouden instituutioiden olevan aina poliittisten valintojen tulosta. Tekijät kritisoivat nykyistä demokraattisen hyvinvointivaltion mallia, jossa markkinavoimien ”lainalaisuudet” määräävät enemmän, kuin kansalaisten vaikuttamispyrkimykset. Kirja pureutuu myös epätasaarvoon ja tuloerojen syihin ja seurauksiin arvokysymyksenä. Teos ravistelee konservatiivista talousajattelua. ”Nämä yhteiskunnalliset perustaidot eivät edellytä pitkiä kansantaloustieteen opintokokonaisuuksia. Ne edellyttävät mielenkiintoa aiheeseen, kykyä ymmärtää politiikan koukeroita ja tiettyjen peruskäsitteiden hallintaa. Tämä opintomateriaali on kirjoitettu tarjoamaan näitä eväitä. ” Kirja on tilattavissa syksyllä Kansan Sivistystyön Liitosta.

Kantti 1/2012


Johdatusta paikallistalouteen Mistä paikallistaloudessa on kysymys? Kenen tarpeita se palvelee? Mihin suuntaan paikallistalous on kehittymässä? Kansan Sivistystyön Liiton uusin julkaisu Johdatusta paikallistalouteen (2012) on nimensä mukaisesti lyhyt ja informatiivinen johdatus aiheeseen. Julkaisussa KSL:n pääsihteeri ja opintojohtaja Pekka Pättiniemi arvioi paikallistalouden merkitystä koskevia käsityksiä ja kehittämiskokemuksia niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Aineistossa ei tehdä suosituksia kunnallis- tai paikallistalousasioita koskevaan päätöksentekoon yhdistyksissä tai kunnanvaltuustoissa. den j n

edistämis

j

pitkälti niiden p Aineiston julkaisu on osa ilpailukykygurun Potterin KSL:n Paikallispalvelut ja uu tietyllä maantieteellisellä alue paikallistalous -hanketta, kijäolot , kysyntäolot, sekä yrityksen str jonka tarkoituksena on aktitilanne ovat kohdallaan. Tuotantotek voida ihmisiä osallistumaan työvoimaa, infrastruktuuria, pääom a luonnonvaroja. Näiden tehokas kä kunnalliseen, yhteiskunlpailuedun muodostumisen kannalta. K nalliseen ja taloudelliseen at kotimarkkinat ja tai paikallisma toimintaan sekä kehittää t tuovat kilpailuetua yrityksille. Asia taloudellista ajattelua. läheisyys helpottaa kansakäymistä y Julkaisu on toteutettu akkaiden välillä. Palkansaajasäätiön avusPekka Pättiniemi tuksella. Johdatusta

paikallistalouteen

n strategialla voidaan vaikuttaa toim Strategioita muokkaavat johtamistava muodit, joihin puolestaan vaikuttav naiset seikat kuten esimerkiksi uskon mit, menneet kokemukset esim. sodat. A itysten ja lähiasiakkaiden menestys ista kilpailuetua rakennettaessa. Men isö on keskeinen osa paikallistalout voi vaikuttaa yritysyhteisön menes ivisesti tai negatiivisesti. Esimer aikuttaa alueensa yritysten menesty taitavasti hyväkseen kilpailutusta ttää taloudellisesti ja sosiaalisesti ku yksiä ja väestöä. Nopeasti ikääntyvä v nen muuttoliike jäytävät kuntien ve n aikaan kun palvelujen tarve lisä kuntien on pidettävä erityinen hu ä i” sosiaali- ja terveyspalveluissa ei jos kuntalaisten verovaroin d llinen tuotto siirt ltion verotuk lla

Julkaisun voi ladata KSL:n verkkosivuilta: www.ksl.fi/julkaisut

Kantti 1/2012

19


Opintokeskukset koolla identiteettinsä äärellä Anna Kirstinä Opintokeskuksilla on komea historia osana pohjoismaista kansansivistysliikettä. Niiden rooli ja merkitys tässä ajassa vaikuttavat kuitenkin epäselviltä. Opintokeskusten työntekijät kokoontuivat joulukuussa pohtimaan opintokeskusten identiteettiä tässä ajassa. Yhdessä pyrittiin myös hahmottelemaan, millä tavoin meidän tulisi viestiä itsestämme sekä sisään- että ulospäin siten, että identiteetti tulisi selkeällä tavalla esille. Paikalla oli noin 80 työntekijää kymmenestä eri opintokeskuksesta. Kansan Sivistystyön Liitosta seminaariin osallistui yhdeksän työntekijää. Päivän teemaan viritteli filosofi Eero Ojanen pohdinnoissaan sivistyksestä ja ajan hengestä. Hän kritisoi sitä, että tässä ajassa sivistyksen pitää perustella itsensä talouselämälle vastaamalla kysymyksiin siitä, mitä hyötyä sivistystyöstä on tuottavuudelle. Kysymys tulisi kääntää toisinpäin ja kysyä kuinka talous palvelee sivistystä? Sivistys on lopulta menestyksemme perusta. Alustuksen jälkeen opintokeskusten työntekijät työskentelivät pienissä ryhmissä hahmotellen yhteistä identiteettiään. Työskentely kesti koko päivän ja sitä ohjasi viestintäkonsultti Sini Vikkula. Hän motivoi työskentelyä kertomalla viestinnän tärkeistä periaatteista: yhteisen viestin löytyminen on tärkeää, jotta opintokeskukset kasvattaisivat tunnettuuttaan, voittaisivat luottamusta, vakuuttaisivat sidosryhmiään, ja jotta ne vahvistaisivat ja ylläpitäisivät omaa asemaansa ja merkitystänsä. Vikkula totesi, että yhteisen viestin toistamisessa on voimaa. Hämmästyin itse, kuinka helppoa eri arvotaustaisten opintokeskusten oli löytää

20

yhteisiä nimittäjiä identiteetissään. Opintokeskus oppilaitosmuotona on omaleimainen Suomen koulutuskentässä ja tämä onnistuttiin tuomaan esiin hienosti. Kun opintokeskukselle tyypillisiä piirteitä määriteltiin, kaikissa ryhmissä toistuivat samankaltaiset teemat. Opintokeskuksen piirteiksi määriteltiin monimuotoisuus, joustavuus, yhteisöllisyys, avoimuus, aatteellisuus, arvopohjaisuus, kustannustehokkuus ja omaehtoisuus. Opintokeskus miellettiin osallistavana ja siellä on matala osallistumiskynnys. Opintokeskuksissa tarjotaan pedagogista tukea ja osaamista. Yhteiskunnallisella tasolla yhteinen näkemys oli, että opintokeskukset kehittävät ja tukevat demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa. Ne innostavat ja kannustavat yksilöitä olemaan aktiivisia toimijoita yhteisöissä. Toiminnan tavoitteena on toimiva kansalaisyhteiskunta, jossa toimivat ajattelevat ja osaavat aktiiviset kansalaiset. Kirjoittaja toimi opintokeskusten identiteetti- ja viestintäseminaarin järjestäjänä yhdessä Agricola-opintokeskuksen Karoliina Malmelinin kanssa

Kantti 1/2012


Opintokeskukset Suomessa Agricola-opintokeskus DSL:n opintokeskus KSL-opintokeskus MSL-opintokeskus OK-opintokeskus Opintokeskus Kansalaisfoorumi Opintokeskus Kansio Svenska Studiecentralen TJS Opintokeskus Työväen Sivistysliitto TSL Vihreä sivistys- ja opintokeskus ViSiO

Päivän työskentelyssä toistuneista teemoista viestintäkonsultti Sini Vikkula teki seuraavanlaisen yhteenvedon:

Mitä opintokeskukset tekevät? Opintokeskukset tukevat oppimista ja osaamisen kehittymistä aatteellisissa järjestöissä.

Miten opintokeskukset sen tekevät? Opintokeskukset tarjoavat yhteisöille ja yksilöille koulutusta, joka on avointa, arvopohjaista, osallistavaa, monimuotoista ja edullista.

Mitä tuloksia syntyy? Opintokeskusten työ tukee jatkuvaa oppimista ja yksilöiden ja ryhmien aktiivisuutta yhteisöissä, mikä puolestaan kehittää kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa.

Kantti 1/2012

21


Yhteisen hyvän puolustus Janne Hernesniemi Martha C. Nussbaum: Talouskasvua tärkeämpää. Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä? Suomennos Timo Soukola. 2011. Gaudeamus: Helsinki. Filosofi Martha Nussbaum on julkaissut uransa aikana useita teoksia poliittisen filosofian ja etiikan alalta, erityisalanaan antiikin filosofia ja Aristoteles. Nussbaumin ensimmäinen suomennettu teos Talouskasvua tärkeämpää on populaari filosofinen pamfletti humanistisen ja yleissivistävän koulutuksen puolesta. Nussbaumin mukaan humanistinen koulutus ja taideaineet ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi ympäri maailman. Koulutuksen sisältöjä ja tavoitteita määrittävät yhä vahvemmin talouskasvun välineelliset vaatimukset. Taideaineet ja humanistinen koulutus muodostavat kuitenkin maaperän, josta demokraattisen kansalaisen hyveet sikiävät. Viemällä elintilaa näiltä aineilta demokraattiset yhteiskunnat nakertavat samalla myös omia toiminnan edellytyksiään, Nussbaum esittää.

Humanismin apologia Nussbaumin humanismi on pyrkimystä monipuoliseen oppineisuuteen, aktiiviseen kansalaisuuteen, luovuuteen ja myötätuntoon. Juuri humanistiset aineet – erotuksena luonnontieteistä tai ammatillisesta koulutuksesta – edesauttavat demokraattiselle kansalaiselle välttämättömien hyveiden ja taitojen kehittymistä, Nussbaum väittää. Näitä hyveellisiä valmiuksia ovat kyky kriittiseen ajatteluun, argumentoivaan ja järkiperäiseen keskusteluun sekä vastuunottamiseen. Kriittiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattavia humanistisia aineita tulee Nussbaumin mukaan opiskella kaikilla koulutuksen tasoilla, peruskoulusta yliopistoon. Toisaalta Nussbaum painottaa myös

22

taidekasvatuksen emotionaalista merkitystä kokonaisvaltaiseen kansalaisuuteen kasvattamisessa. Tanssi, draama ja taide ylipäänsä tarjoavat mahdollisuuden roolileikkeihin ja eläytymiseen, jotka puolestaan avaavat väylän myötätunnon ja mielikuvituksen kehittymiselle. Nussbaumin perusargumenttia ei voi kehua omaperäiseksi, mutta ajankohtainen se silti on. Vaikka Nussbaumin huoli humanistisen sivistyksen rappiosta koskeekin koulutusta yleensä, on kirjan fokus korkeakoulutuksessa. Yliopistoissa yleissivistävän koulutuksen ja markkinaperusteisten tehokkuusvaatimusten välinen kontrasti onkin viime vuosina jyrkentynyt. Euroopassa ja Yhdysvalloissa yleissivistävän koulutuksen

Kantti 1/2012


kehtoina profiloituneet yliopistot ovat joutuneet vastaamaan uusliberalistisesti motivoituneisiin uudistushankkeisiin – Suomessakin uuden yliopistolain myötä. Rehellisen raadollista esimerkiksi on, että Britanniassa korkeakouluasiat on siirretty kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen. Tutkimukselta vaaditaan Britanniassakin nyt ”vaikuttavuutta”, mikä merkitsee lähinnä sitä, että tieteellisen tutkimuksen on mahdollisimman välittömästi kyettävä palvelemaan pääoman arvonmuodostusta.

Sokraattiset kasvatusihanteet Nussbaum näkee demokratian kehkeytyneen rintarinnan edistyksellisen pedagogiikan kanssa. 1700- ja 1800-lukujen uudistusmieliset kasvatusfilosofit ilmaisivat voimallista arvostelua aikansa autoritaarisia kasvatusihanteita vastaan, joissa painottuivat tiedon passiivinen ja yksisuuntainen sisäistäminen. Erityisesti ulkolukua kritisoitiin opetusmenetelmänä ja tilalle ehdotettiin keskusteluun, kysymiseen, ongelmanratkaisuun, leikkiin ja oppilaiden yhteisiin hankkeisiin perustuvia vuorovaikutteisia menetelmiä. Näitä edistysmielisiä kasvatusfilosofian klassikkoajattelijoita Nussbaum käsittelee teoksessaan jokseenkin luettelomaisesti. Käsittelyn saavat Jean-Jacques Rousseau, Friedrich Fröbel, Johann Pestalozzi, Maria Montessori, Bronson Alcott ja John Dewey. Nussbaumin puolustaman pedagogiikan varsinaisena keskipuolana on kuitenkin sokraattinen dialogi, jonka ympärille kriittisyyden, itsenäisyyden ja keskustelun demokraattiset hyveet kietoutuvat. Tiedonsiirron idealle perustuvista ”perinteisistä” opetusmenetelmistä poiketen, sokraattinen opetus tukeutuu keskusteluun tai väittelyyn, jossa osapuolet pyrkivät vilpittömästi etsimään vastausta jaettuun ongelmaan ja vakuuttamaan keskustelukumppaninsa järkiperäisillä argumenteilla. Sokraattisen menetelmän eräänlaisena nykyaikaistettuna didaktisena sovelluksena Nussbaum käsittelee Matthew Lipmanin ja Gareth Matthewsin kehittelemää pedagogista ”filosofiaa lapsille” -suuntausta, joka

Kantti 1/2012

jossain määrin on sukua ongelmalähtöisen oppimisen ja tutkivan yhteisön ideoille. Tyypillisessä filosofiaa lapsille -asetelmassa opiskelijat keskustelevat ohjaavan opettajan johdolla filosofisesta ongelmasta, joka muotoutuu käsiteltävän tekstin, kuvan tai videon pohjalta. Metodien kehittäjien mukaan keskustelut kehittävät lapsien kykyä ymmärtää toisenlaisia näkökulmia, perustella omia näkemyksiään ja seurata argumenttia. Sokraattisen menetelmän esimerkillisenä tiivistymänä Nussbaum esittelee intialaisen filosofin ja taiteilijan Rabindranath Tagoren viime vuosisadan alussa perustaman Patha Bhavanan koulun alkuperäisen opetussuunnitelman. Tässä koulussa lukuaineita opiskeltiin ulkoilmassa rinnan taideaineiden kanssa sokraattiseen menetelmään pohjautuen. Opiskelun pedagogisena tavoitteena oli autonomiaan kasvaminen, mikä opiskelijan kannalta merkitsi jatkuvaa pyrkimystä omien arviointiperusteiden muodostamiseen.

Jaetun ongelman ongelmallisuus Nussbaumille demokraattinen kansalaisuus näyttäytyy kykynä käydä järkiperäistä keskustelua ja pyrkiä kohti osapuolten välistä yhteisymmärrystä tai kompromissia. Onnistuneen kasvatuksen myötä opitaan Nussbaumin mukaan erottamaan koko ihmiskuntaa yhdistäviä ongelmia ja etuja. Sopii kuitenkin kysyä, millä tavalla koko ihmiskuntaa koskettavat ongelmat ovat sanan varsinaisessa merkityksessä jaettuja ongelmia? Humanitaariset, poliittiset ja ekologiset kriisit kyllä koskettavat kaikkia, mutta eri tavoilla. Esimerkiksi ilmastonlämpenemisen seurauksena Tyynenmeren saarivaltioita katoaa kartalta, samaan aikaan kun Pohjoisella jäämerellä käynnistellään uusia öljynporaushankkeita. Jotta voitaisiin tunnistaa jaettuja ongelmia ja etuja, tulisi olla yhteisiä käsitteitä, joilla keskusteluun ryhdytään. Perustavien ongelmien varsinainen ongelmallisuus kuitenkin juontuu yleensä juuri siitä, ettei yhteisiä käsitteitä kyetä keskustelemalla muodostamaan. Käsitteet eivät kuvaa neutraalis-

23


ti todellisuutta, vaan ovat aina jollain tavalla riippuvaisia katsojan asemasta. Se mikä yhdelle merkitsee työtä ja kansallista kilpailukykyä, merkitsee toiselle riistoa ja yksityisen edun tavoittelua. Kysymys ei tässä ole vain näkökulmaeroista, vaan rinnakkaisista todellisuuksista, joita pelkkä hyväntahtoinen empatia ja järkiperäinen keskustelu eivät saata tasavertaiseen yhteyteen. Tosiasiassa eri osapuolet esittävät erilaisia kilpailevia ja vastakkaisia käsityksiä hyvästä. Politiikassa ei siten ole kysymys ihmis- tai kansakunnan yhteisten ongelmien ratkaisemisesta, vaan erilaisten ilmiöiden esittämisestä ratkaisua vaativina ongelmina. Koska Nussbaumille poliittisen toiminnan idealisoituna mallina toimii jaetuista ongelmista ponnistava tasavertainen sokraattinen dialogi, ovat perustavat erimielisyydet (kysymys yhteisestä ongelmasta) jo ratkaistu ennen poliittiseen toimintaan ryhtymistä. Kun osapuolet jakavat saman ongelman, on politiikka jo lähtökohtaisesti yhteisten asioiden ja ongelmien hallinnointia, pyrkimystä kaikille yhteiseen hyvään. Mutta tällä tavalla varsinainen erimielisyyden ongelma on jätetty ratkaisematta. Nussbaum kirjoittaa demokraattisesta kansalaisesta yksilön näkökulmasta, mutta ihmiset eivät koskaan toimi abstrakteina yksilöinä, vaan ovat aina yhteiskunnallisten suhteiden määrittämiä. He ovat sanalla sanoen naisia, vanhempia, työläisiä, siirtolaisia, koulutettuja, mustia, varakkaita, opiskelijoita jne. Asetelmat, joista käsin yhteiskunnallista keskustelua käydään, ovat epäsymmetrisiä, eikä muodollinen tasa-arvo kansalaisena tee ihmisistä tasavertaisia keskustelukumppaneita demokratian julkisessa näytöksessä. Kyse on rakenteellisesta epäoikeudenmukaisuudesta, jota ei yksinomaan koulutusreformeilla ja sokraattisilla opetusmenetelmillä poisteta. Järkiperäisellä empaattisella ajattelulla ja argumentoivalla keskustelulla on paikkansa demokraattisessa politiikassa, mutta politiikkaa ei itsessään (ei edes demokraattista) voi palauttaa tällaiseen ideaaliin. Vastaavasti sokraattinen dialogi kiistämättä edesauttaa demokratian kannalta myönteisten ominaisuuksien kehittymistä, mutta sitä itseään ei

24

voi ottaa poliittisen toiminnan malliksi, kuten Nussbaum näyttää tekevän.

Pahat byrokraatit, hyvät mesenaatit Entä miten Nussbaum turvaisi yleissivistävän koulutuksen ja taideaineiden toimintaedellytykset yliopistoissa? Nussbaumin ratkaisu on kerrassaan hämmentävä. Nussbaum puolustaa vuolaasti yhdysvaltalaisen yksityisten hyväntekijöiden rahoitukseen perustuvan yliopistojärjestelmän etuja. Nussbaum selostaa: ”oman yliopistoni edustajien ei tarvitse mennä hattu kourassa miellyttämään virkamiehiä, jotka eivät tunne mitään myötätuntoa oppilaitoksemme toimintaa kohtaan. Sen sijaan käännytään yliopistostamme valmistuneiden äveriäiden ihmisten puoleen. Heidän koulutukseen liittyvät arvonsa ovat pitkälti samoja kuin yliopistomme arvot. Heistä suurin osa näet nautti opiskeluaikanaan yleissivistävistä kursseista, mitä tahansa he sen jälkeen ovatkin tehneet. He arvostavat henkistä elämää ja haluavat muidenkin nauttivan siitä.” Demokratian hyveitä puolustettuaan Nussbaum ei jaksa kiinnostua niiden kansalaisten henkisestä elämästä, joilla ei ole varaa yhdysvaltalaisten yliopistojen muhkeisiin lukukausimaksuihin – eikä sen puoleen niistä opinahjoista, joilla on heikommat mahdollisuudet saada yksityistä rahoitusta. Nussbaumin liberalistinen tapa puolustaa yliopistojen autonomiaa ei ole vain elitististä, vaan myös ontuvaa. Yhtäällä Nussbaum kritisoi taloudellisen vaatimusten ulottamista koulutuksen suunnitteluun, toisaalla hän puolustaa yksityistä rahoitusta yliopistojen autonomian turvaajina. Kelpo liberaalina Nussbaum jopa kannattaa verohelpotuksia yksityisille lahjoittajille. Eivätkö yksityiset rahoittajat sitten todellakaan aseta minkäänlaisia vaatimuksia rahojen kohdentamisen suhteen? Perustuuko yliopistojen autonomia yksittäisten sivistysmielisten mesenaattien armeliaisuuteen? Ongelma piilee, siinä, että Nussbaum näkee kansallisen kilpailukyvyn vaatimusten kumpuavan valtioiden kansallismielisestä

Kantti 1/2012


politiikasta, ei yritysten tai elinkeinoelämän vaatimuksista. Niinpä hän näkee julkisen vallan ja valtiollisen rahoituspohjan yliopistollisen autonomian (ja siten myös yleissivistävän koulutuksen) uhkana, ja yksityisen rahoituksen tienä autonomiaan – kunhan rahoittajat vain ovat sivistynyttä herrasväkeä. Tässä suhteessa Suomen uusi yliopistolaki, jota vastaan opiskelijaliike ja osa yliopistojen henkilökunnasta kävivät katkeraa kamppailua, on kiinnostava esimerkki. Uuden lain voimaantulon myötä yliopistoista tuli julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiöitä, siis muodollisesti autonomisempia. Yliopistojen rahoitus perustuu nyt vahvemmin yksityisiin lahjoituksiin. Samalla päätöksentekovaltaa on siirretty yliopistojen ulkopuolisille tahoille ja virkasuhteet on muutettu työsuhteiksi. On kovin kyseenalaista, miten yksityinen rahoitus tai uusi hallintojärjestelmä tarkkaan ottaen on vahvistanut yliopistojen autonomiaa. Tilanteeseen sopivan anekdootin tarjoilee Itä-Suomen yliopisto, josta viime vuonna lakkautettiin filosofian pääaineopetus viiden muun oppiaineen ohella. Tätä ennen joensuulainen autokauppias, miljonääri ja uuden autonomisen yliopiston yksityinen rahoittaja oli ehtinyt vaatia rempseästi filosofian opetuksen lakkauttamista tarpeettomana. Vaikka yksityisen rahoituksen osuus on suomalaisissa yliopistoissa vielä vaatimatonta, eikä ole selvää onko autokauppiaalla käytännössä ollut vaikutusta tehtyyn lakkauttamispäätökseen, ei ole vaikeaa vetää viivaa kahden pisteen välille. Sikäli kun puhe on muodollisesti demokraattisista valtioista, joissa päätöksenteko on ainakin periaatteessa läpinäkyvää ja valvottua, niin eikö julkisen rahoituksen luulisi turvaavan yliopistojen autonomian paremmin kuin riippuvuus yksityisestä rahasta?

sen sivistyksen ja demokraattisen kansalaisuuden ideaaleja. Toisaalta hän väittää, että myös talouskasvu ja ”terve yrityskulttuuri” edellyttävät mielikuvituksekkaita, itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun kykeneviä innovatiivisia maailmankansalaisia. Kaiketi sellaisia, joita silkkipaidoissaan näkee kansainvälisten lentokenttien auloissa Foreign Affairs käsissään. Vaikka Nussbaum jonkin verran kritisoikin talouskasvun ideologiaa, ei hän kummemmin pohdi, kenen etuja talouskasvu ja sen nimissä esitetyt poliittiset vaatimukset palvelevat. Välineelliseen ajatteluun kiinnittyvillä koulutusuudistuksilla ei näytä olevan Nussbaumin aivoituksissa minkäänlaista yhteyttä tuotantosuhteiden rakenteellisiin muutoksiin. Kaiken takana ovat lyhytkatseiset päättäjät ja puusilmäiset byrokraatit, jotka puutteellisen kasvatuksensa vuoksi eivät ymmärrä edes omaa etuaan: palveleehan yleissivistävä koulutus Nussbaumin mukaan kaikkien etua, myös kansakuntien talouskasvua. Nussbaumin pedagogisiin ehdotuksiin on helppo suhtautua myönteisesti: Kyllä, lisää taideaineita ja sokraattista dialogia kaikille koulutusasteille! Mutta vaatimuksessa ei vielä sinänsä ole mitään laadullisesti uutta. Nussbaum haluaa tarjota argumentteja yleissivistävän koulutuksen puolustamiseksi, mutta taistelumielialaa pamfletti ei kykene nostattamaan. Nussbaum on kaikkien puolella, eikä ketään vastaan. Kirjoittaja työskentelee Kantti-lehden toimitussihteerinä sekä opiskelee filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajaksi Helsingin yliopistossa.

Ei ketään vastaan Talouskasvua tärkeämpää pyrkii vakuuttamaan lukijansa kahdesta suunnasta. Yhtäältä Nussbaum kritisoi, kuinka talouselämän vaatimukset ovat peittoamassa humanisti-

Kantti 1/2012

25


Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Kansan Sivistystyön Liitto on vapaan sivistystyön järjestö, jonka opinnollinen toiminta painottuu yhteiskunnalliseen, järjestölliseen ja kulttuuriseen sivistystyöhön. Kurssitoiminta, opintokerhot ja ammatillinen lisäkoulutus muodostavat KSL:n opinnollisen toiminnan selkärangan. KSL järjestää jäsenjärjestöilleen koulutuksia, harjoittaa julkaisutoimintaa ja järjestää seminaareja. Jäsenjärjestöihimme kuuluu ammattiliittoja, kansalaisjärjestöjä ja vasemmistolaisia yhteiskunnallisia toimijoita. KSL ylläpitää KSL-opintokeskusta, joka toimii vapaan sivistystyön valtakunnallisena aikuisoppilaitoksena. Opintokeskuksen järjestämä koulutus ei johda tutkintoon, vaan perustuu vapaan sivistystyön arvoille. Opiskelu pohjautuu omaehtoisuuteen, osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen. Liiton opinnollisen toiminnan tavoitteena on vahvistaa ja tukea aktiivista ja kriittistä kansalaisuutta. www.ksl.fi

KSL Media KSL Media ottaa kantaa näkymällä ja olemalla mukana erilaisissa tilaisuuksissa. KSL Media -sivustolta voit katsella ja kuunnella ohjelmia, haastatteluja, tapahtumakoosteita sekä keskustelutilaisuuksia. Videoiden ohella sivustolta voi myös kuunnella ja ladata äänitiedostoja. Äänitiedostot voivat olla viikoittain uusiutuvia radio-ohjelmia, opintoaineistoja, keskustelutilaisuuksia tai radiokurssilaisten kurssitöitä. Sivustolta voit myös kuunnella KSL-radion vanhoja ohjelmia monella eri kielellä. Radio-ohjelmia tuotetaan lisää koko ajan, mutta nyt suoraan verkkoon. Ohjelmien herättämistä ajatuksista voit keskustella Facebook-sivuillamme. www.kslmedia.fi www.facebook.com/kslry

26

Kantti 1/2012


Helsingin KSL Keskustoimisto Hämeentie 36
 00530 Helsinki

Tampereen KSL Näsilinnankatu 22 A 1 33210 Tampere

Keskus puh. 020 7909 500

Veijo Laitinen puh. 020 7909 539 faksi (03) 222 3738

KSL-radio Hämeentie 36 00530 Helsinki

Lahden KSL Hämeenkatu 15 15110 Lahti                                             

Olli Sydänmaa puh. 020 7909 521

Leila Rapp                                        puh.(03) 589 7521                                                        gsm 040 5224 921 faksi (03) 589 9505

Opintokerhot     Lahdenkuja 6 B 91910 Tupos Tiina Huhtala puh. 020 7909 538 Oulun KSL Veteraanikatu 9 C 90100 Oulu  Eeva Kejonen puh. 020 7909 531 

Turun KSL Hakakatu 12 20540 Turku Pekka Heikkilä puh. (02) 237 9170 gsm 0400 826 747 faksi (02) 237 9190 Kemin KSL Nahkurinkatu 5 94100 Kemi Hannu Alakontiola puh. 0400 695 905

sähköposti: etunimi.sukunimi@ksl.fi

Kantti 1/2012

27


www.ksl.fi


Kantti 1/2012