Kesälehti Nokkonen 2016 He
inäve
27
ehti de n L
Tulenliekissä tanssitaan kesälauantaisin
KESÄKOLUMNI
Kesämummo Tuula Ruokamo
Tuula Ruokamo
Tanssi-iltojen isäntä Petteri Venäläinen lähtee kesän 2016 työrupeamaan toiveikkaana. Tanssipaviljongin kausi avattiin helatorstain aattona ja tansseja riittää pääsääntöisesti lauantaisin elokuun loppuun saakka. Tälle kesäkaudelle ohjelmisto on suunniteltu huolellisesti lavatansseissa viihtyvän yleisön toiveiden mukaiseksi. Myös yleisö pääsee ääneen, sillä suositussa Tulitikkupubissa lauletaan tavan mukaan karaokea. – Paikan suosio riippuu pitkälle artisteista. Väki ei tule tänne tyhjän perässä, vaikka Tulenliekillä onkin jo vuosien takaa vahva maine hyvänä tanssipaikkana. Esiintyjien pitää olla tasokkaita ja onneksi se on mahdollista, koska nykyään artistien palkkiot ovat järkevällä tasolla, sanoo Petteri Venäläinen. – Tulenliekin ohjelmistossa on tänä kesänä esimerkiksi Jorma Kääriäinen, Neljänsuora ja Yölintu, jotka tanssittamisen lisäksi keräävät yleisöä myös kuuntelemaan ja katsomaan. Perinteiset, kerran kesässä järjestettävät kehitysvammaisten iltapäivätanssit ovat kävijöiden suosiossa ja niihin saapuu yleisöä yli maakuntarajojen. – Matkailuyrittäjänä haluan antaa asiakkaille hyviä kokemuksia, saada heidät viipymään paikkakunnalla pidempään ja tulemaan uudelleen seuraavallakin lomallaan, sanoo Petteri Venäläinen ja palaa vuoteen 2010, jolloin hän hankki omistukseensa Karvion Lomakeskuksen. – Meillä on Karviossa vuodessa 5000 majoittujaa
Takassa räiskyi tuli, kun tanssiparit pääsivät taas pitkän talven jälkeen pyörähtelemään Tulenliekin parketille. ja noin 8000 majoitusvuorokautta, jotka keskittyvät kesäkauteen. Asiakkaan hyvää kokemusta edesauttaa, jos tarjolla on lomaohjelmaa. Niinpä keväällä 2015 vuokrasin tämän tyhjillään olleen Tulenliekin kiinteistön ohjelmatarjontaa lisätäkseni. Nyt järjestetään taksikuljetuksia Karvion Lomakeskuksesta Tulenliekkiin tanssi-iltoina ja myös tansseihin tulijat osaavat majoittua Karvioon. Lisää synergiaa näiden kahden yrityksen välille tuo mahdollisuus työllistää samaa vakituista ja tilapäistä henkilökuntaa molemmissa paikoissa tarpeen mukaan. Tänä kesänä työntekijöitä on parikymmentä, joista puolet työllistyy ravintolatoiminnassa. TULENLIEKIN ravintoloitsijana ja kiinteistön hallinnoijana toimii outokumpulainen Aarrekaivos Oy, jolle Petteri Venäläinen vuokran-
Maalaisromanttiset rockfestarit Karviossa heinäkuussa Päivi Konttinen
Karviossa rokataan jälleen tänä kesänä. Kaksipäiväisen tapahtuman pääsesiintyjiä ovat muun muassa Pelle Miljoona United, Vesterinen yhtyeineen sekä Halavatun Papat. Myös heinäveteläistaustaisen Kalle Pakarisen bändi Callen Callela nousee lavalle illan aikana. Lauantaina päivällä portit ovat auki perheille. – Silloin järjestetään moponäyttely ja muutoinkin
tapahtumaan haetaan tänä vuonna maalaisromanttista fiilistä. Päiväohjelma suunnataan lapsiperheille ja illalla on sitten K-18 tapahtuma. Yllätysjuttujakin saattaa olla tulossa, Markku Kuittinen Uittotuvalta sanoo. Viime vuonna Karviossa rokkaili noin 500 ihmistä, tänä vuonna tapahtumaan odotetaan 600-700 vierailijaa.
Tämän vuoden Karvio Rockissa mennään mopo-teemalla.
”Matkailutulo hyödyttää sitä useampaa toimijaa, mitä enemmän paikkakunnalla on palveluntarjoajia.” Petteri Venäläinen
nut myös Karvion Lomakeskuksen ravintolatoiminnot. Hän haluaa, että ruokapalvelut ovat osaavissa käsissä, koska myös ruoka on tärkeä osa asiakkaan hyvää kokemusta. Tulenliekin ravintolassa on A-oikeudet ja anniskelupaikkoja löytyy terassikaudella 1340. Ravintola palvelee myös päiväravintolana kesäkuun alusta elokuun puoliväliin joka päivä lounastarjoiluineen. Tanssi-iltoina suolaista syötävää saa ulkoruokailupisteestä ja kahvilassa on
tarjolla vitriinituotteita. Toista kesää Tulenliekin tansseja järjestävä Petteri Venäläinen sanoo tulevan kauden näyttävän suuntaa toiminnan jatkumiselle. Monenlaisiin tapahtumiin mukautuva paviljonki on koleallakin säällä lämmin ja sitä vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin. – Sen olen jo oppinut, että myös vastoinkäymisistä, joita aina tulee, on osattava ottaa oppia ja korjata rohkeasti toimintaansa. Tulenliekin kohdalla paljon on kiinni siitä, miten lavatanssiyleisöä riittää ja mitä muuta käyttöä kiinteistölle karttuu, hän sanoo. – Myös ympäristö vaikuttaa, sillä matkailutulo hyödyttää sitä useampaa toimijaa, mitä enemmän paikkakunnalla on palveluntarjoajia. Siksi Heinävedelle ja lähiympäristöön soisi syntyvän yhä lisää käyntikohteita ja ohjelmaa. Päivi Konttinen
Tyyne-mummo rakasti yllättämistä. Kun hän tapansa mukaan kesän alkajaisiksi hurautti pirssillä porraseteen ja kikatti kesähattu kallellaan, emme ikinä tienneet, mitä odottaa. Kerran auton takakontista löytyi valtava pahvilaatikko, jonka mummo kantoi kesänavettaan, me penskat hanhenmarssia perässä. Säikähdimme laatikosta pelmahtaneita räpiköiviä ja metelöiviä otuksia. – Nuo ruskeat on kanoja, sanoi mummo. – Ja tuo isompi, kirjava helttapää on kukko. Laatikon pohjalta olkisilpun seasta mummo löysi kaksi kananmunaa, jotka keitettiin. Eikä niin kovin kauan mennyt, kun pihalla taapersi poikue piipittäviä tipuja. Vuonna 1901 syntynyt mummoni oli savottakokki, vitsiniekka ja kaskunkertoja. Hän vietti kokkiaikoinaan kesät meillä, äitini kun oli hänen ainoa jälkeläisensä. Savottakämppien tyhjentyessä kesän korvalla hakkuu- ja ajomiehistä jossakin Rovaniemen kauppalan takamailla, laittoi mummo elämänluukun säppiin ja suuntasi kapsäkkeineen kesälaitumille. Tuohon aikaan, 950-luvulla, lystit olivat tuoreella asutusalueella vähissä ja niinpä tarinoiden ja vitsien kertominen oli ilmaista, kotitekoista viihdettä raatamisen lomassa. Meille kotiin kokoontuikin kesäsunnuntaisin väkeä nauraa räkättämään niin mummon kuin toistensakin jutuille. Vaikka kaikki kaskut ja tarinat eivät olleet kilteimmästä päästä eivätkä ne olleet lasten korviin tarkoitettuja, niin kyllä ne minua kovasti kiinnostivat. Rintamamiestalon keittiö oli sinisenään tupakinsavua ja äiti keitti kahvia sillä suurimmalla pannulla. Mummo oli varautunut vieraisiin ja leiponut pullaleetoja, aina pulleita, neljällä letitettyjä, eikä mitään kolmen säikeen lättänöitä. Viinaa siellä ei juotu ikinä, mutta hauskaa piisasi ja porukka nauroi vedet silmissä. Politiikka ei kuulunut tälle areenalle. Siitä väittely ja vänkääminen alkoi vasta 1960-luvun alussa Jänkä-Antin pirtissä, hän kun oli äitini mukaan ”pahasti hurahtanut pientalopoikiin”. Muistan, miten tarinat keittiössä kerrottiin taitavasti, ne aukesivat kuulijalleen vasta viime hetkillä ja naurunremahdukset seurasivat toisiaan. Sanoja väänneltiin ja tarinoita väritettiin. Laiha ihminen oli kuikelo tai rimpula, saamaton nyhverö tai vetämätön, äkkiliikkeisemmät taas rivakoita ja riuskoja. Vanhat miehet olivat äijänkäppänöitä ja iäkkäät naiset vähintään muorintötteröitä, jos ei vallan muorinraatoja. Minnekään ei menty eikä tultu, vaan könyttiin viereen, kammettiin matkaan (mukaan), kävellä lompsittiin ja juosta huitaistiin. Voimasanoja vilahteli, muttei kuitenkaan sitä v-alkuista, sillä se tarkoitti sen ajan kielenkäytössä juuri sitä itseään ja sopi aika huonosti kahvipöytään. Kiroilua laimennettiin, perhana tai mummon pertana olivat kovinta kamaa. ”Ei silimäänkään”, saattoi tuskastunut puuskahtaa ja turhautunut päivitellä että ”voi taivahan tekijä”. Lapset olivat pahimmillaan riettaan penikoita tai sen vietävän kakaroita. Tyyne-mummo vietti kesiään meillä vauva-ajoistani siihen asti, kun täytin kuusi vuotta. Vaikka en ole osannut lukea, niin kuunnella kyllä. Jos sunnuntait menivätkin vieraille, muun ajan me lapset saimme ihmetellä mummon tarinoita, kysellä asioita ja hullutella hänen kanssaan. Myös työlle oli paikkansa leikin lomassa. Opimme pesemään sukkapyykkiä, kun mummo keitteli lakanoita padassa. Ruokittiin lampaita, vasikoita ja kanoja, kyhnyteltiin röhkivää possua. Pienimmätkin sisarukset kulkivat mukana ja siinä opittiin pitämään toisistamme huolta. Mitähän, jos mummolla ja äidillä olisi ollut älypuhelin tai joku muu vempain, jolla he olisivat kytkeneet ajatuksensa irti arjestaan? Molemmat emännät tuntien en epäile pätkääkään, etteivätkö he olisi tämän tästä uppoutuneet internetin ihmeelliseen maailmaan. Siinä me penskat olisimme roikkuneet hameenhelmoissa huomiota kerjäämässä toisiamme tönien. Ja kesänavetassa Omena ja Rusina olisivat odottaneet lypsäjää utareet pinkeinä, takajalat levällään kuin aukaistu taipperineula.
”Vanhat miehet olivat äijänkäppänöitä ja iäkkäät naiset vähintään muorintötteröitä.” Tuula Ruokamo