Ilmastokatsaus 8/2020

Page 5

KU U KAU S I KATSAUS

Elokuussa oli kauniita loppu­ kesän päiviä

KUVA: UNSPLASH

Elokuu oli vähän tavanomaista lämpimämpi ja kuukauden aikana oli paljon kauniin aurinkoisia loppukesän päiviä. Elokuussa satoi tavanomaista vähemmän lähes koko maassa. Elokuun keskilämpötila oli suurimmassa osassa maata vajaan asteen verran korkeampi kuin keskimäärin vertailukaudella 1981–2010. Kaakkois-Suomessa ja aivan pohjoisimmassa Lapissa keskilämpötila oli hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoa, kun taas lounaisilla saaristoalueilla sekä Koillismaalla ja Keski-Lapissa oli reilun asteen verran normaalia lämpimämpää. Suurimman osan elokuuta Suomi oli korkeapaineen vaikutuspiirissä ja kuukauden aikana oli pitkiä aurinkoisia poutajaksoja. Aurinkoisessa säässä erityisesti päivälämpötilat olivat tavanomaista korkeampia, kun taas yöt olivat välillä kylmiä. Elokuun sademäärä jäi enimmäkseen selvästi tavanomaista pienemmäksi. Erityisen kuivaa oli Perämeren ympäristössä, Keski-Suomen maakunnassa sekä Selkämeren rannikon tuntumassa. Hailuodon Keskikylässä satoi elokuussa vain 7,8 mm. Myös Raumalla ja Oulussa satoi elokuussa vain noin 10 mm. Jyväskylän Muuratjärven havaintoasemalla puolestaan mitattiin aseman 55-vuotisen havaintohistorian pienin elokuun sademäärä, 25,4 mm. Kesälle tyypillisesti elokuun sademäärissä oli kuitenkin suuria paikallisia vaihteluita. Pohjois-Lapissa sekä Uudellamaalla ja osassa Itä-Suomea elokuun sademäärä oli tavanomainen.

Kuukauden suurin sademäärä mitattiin Pudasjärven Jaurakkajärvellä, missä satoi 98,8 mm. Suurin vuorokausisademäärä, 48,5 mm, mitattiin puolestaan Pöytyän Yläneellä elokuun 22. päivänä. Myös elokuun alkupäivinä saatiin paikoin rankkoja sateita, ja 4. päivänä laajemminkin Karjalan maakunnissa itärajan lähellä. Tällöin eniten satoi Joensuun Linnunlahdessa, 41,9 mm vuorokauden aikana.

KORKEAPAINEVOITTOINEN SÄÄ VALLITSI PITKÄÄN Elokuun alkupäivinä oli ajoittain epävakaista, mutta kuukauden 6. päivästä alkaen Suomi kuului kahden viikon ajan korkeapaineen vaikutuspiiriin, ja tänä aikana oli enimmäkseen poutaista. Aluksi korkeapaine vahvistui meille etelästä käsin, ja samalla Keski-Euroopasta virtasi lämmintä ilmaa. Elokuun 7.–9. päivinä mitattiin laajalti hellettä ja Krunupyyssä 8.8. mitattu 29,4 °C oli elokuun ylin lämpötila Suomessa. Tämän jälkeen korkeapaineen painopiste oli välillä maamme länsi- ja välillä eteläpuolella. Sää oli enimmäkseen aurinkoista ja päivisin varsin lämmintä. Viikonloppuna 15.–16.8. Etelä-Suomessa oli jälleen hellettä. Sen sijaan etenkin 17. ja 18. päivien vastaisina öinä oli

maan keski- ja pohjoisosissa monin paikoin hallaa. Elokuun 18.–21. päivinä korkeapaineen alueen painopiste oli maamme itäpuolella ja ilmavirtaus kääntyi meillä eteläiseksi. Etenkin Länsi-Suomessa lämpötila nousi jälleen hellelukemiin. Kesän viimeinen hellepäivä oli 21.8., ja vielä seuraavana päivänä Kruunupyyssä mitattiin tasan 25 astetta. Viikonloppuna 22.–23.8. sää oli epävakaista ja tuulista, mutta vielä lämmintä. Paikoin saatiin rankkojakin sadekuuroja, ja viikonlopun aikana paikannettiin noin 4 000 salamaniskua. Koko elokuun aikana maasalamoita paikannettiin reilut 12 000, mikä on alle puolet pitkän ajan keskiarvosta. Vaivion kylässä Liperissä syöksyvirtaukset aiheuttivat kuitenkin paikallisesti merkittävää tuhoa elokuun 9. päivänä. Elokuun viimeisellä viikolla sää muuttui selvästi aiempaa syksyisemmän tuntuiseksi, vaikka lämpötilat pysyivätkin lähellä ajankohdalle tyypillisiä lukemia. Muutamana yönä oli kuitenkin jo varsin kylmää. Monin paikoin 28. päivän vastainen yö oli elokuun kylmin. Paikoin hallaa oli Etelä-Suomessakin ja Lapissa halla oli monin paikoin ankaraa. Sallan Naruskassa mitattiin 28.8. myös elokuun alin lämpötila, -4,2 °C. Ilari Lehtonen ILMASTOKATSAUS 8/2020 | 5


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.