10 - Nro 24 Torstaina maaliskuun 26. pnä 2020 .
Miikka Nieminen mielii alppihiihdon huipulle
Pitkän tien laskija
Urheilussa tai sen koommin elämässäkään ei pitkälle pötki ilman itsevarmaa asennetta ja uskoa omiin kykyihinsä. Jos Miikka Niemisen kanssa yhtään pidempään puhuu, niin huomaa ettei hän ole ainakaan tähän kuoppaan kaatumassa. 19-vuotias inkoolaiskasvatti ei esimerkiksi lähde ylioppilaskirjoitusten englannin kielen kokeeseen hakemaan pelkkää rimaa hipovaa ylitystä. -Jos ei siitä tule vähintään E, niin menen uusimaan, hän linjaa. Myös kyökin puolella Miikka vakuuttaa olevansa mallioppilas. -Leipoa en osaa, mutta sano vain mitä ruokaa laitetaan, niin teen sen kyllä. Vaikka sisäfileen valmistan ihan viimeisen päälle, hän huikkaa. Nuorempana Miikka harrasti pianonsoittoa ja tänäkin päivänä hän saattaa vanhempiensa luona sähköpianoa pimputtaa, mutta ei kai vähemmälle huomiolle jäänyt musisointi enää ihan nappiin suju? -Edelleen olen Suomen paras pianisti, hän lataa välittömästi vastapalloon. Nyt menee jo yli hilseen. -No joo, savolainen kierous on päässyt tarttumaan. Meillä eräs valmentaja kertoo sarkastiseen sävyyn juttuja, joista ei voi olla ihan varma, että pitävätkö ne paikkansa vai eivät. Suattaapi olla tai suattaapi olla olematta, Miikka kuvailee.
Itsenäistä menoa Suattaapi hyvin olla, että alppihiihdossa maailman huipun tavoitteleminen vaatii vielä tupla-annoksia itseluottamusruiskusta, mutta ei Nieminen hakoteillä siinäkään savotassa ole. Nelivuotiaana laskemaan ryhtynyt ja 8-vuotiaana kilpasille alkanut Miikka on ollut jo hyvän tovin ikäluokkansa kansallista kärkeä ja rohmusi muun muassa talvella 2017-18 kolme SM-mi-
talia U 18-sarjasta. Virkkalassa ruotsinkielisen peruskoulun käynyt Nieminen suuntasi lukioon Tahkon alppikouluun, missä koulunkäynnin ja urheilun on voinut sujuvasti yhdistää. -Tämä on ollut minulle ihan paras paikka sekä alppihiihdossa kehittymiselle että itsenäistymiselle, kolmannen lukiovuoden neljästä päättävä nuorukainen kertoo. Itsenäisiä piirteitä hän on tosin omannut aina eikä Matti-isän ja Viola-äidin ole tarvinnut poikaa paljon patistella. -Miikka on pienestä pitäen ollut tosi itseohjautuva ja tehnyt kasvaessaan loogisia ja järkeviä päätöksiä. Minä hänet toki alkujaan rinteeseen vein, mutta myöhemmin ei ole tarvinnut hirveästi mihinkään puuttua, vaan olemme enemmän vain seuranneet ja tukeneet häntä. Hän on itse tehnyt valintansa ja seurannut omaa polkuaan. Olen luottanut täysin siihen, että hän Tahkollakin hoitaa koulun kunnialla ja tekee urheilussa sen, mitä pitää tehdä, Påminnessa mäenlaskua opettava Matti sanoo. Itseohjautuvuuden on pannut merkille myös syksyllä Tahkon alppikoulun valmennusrenkaaseen liittynyt ex-alpinisti Eemeli Pirinen. -Hän on oma-aloitteinen ja ajattelee asioita itse. Tämä tekee hänestä toisaalta haastavan valmennettavan, mutta tuo toisaalta paljon hyvääkin mukanaan, Pirinen tuumii.
Pitkä penni Nieminen ja muut alppikoululaiset asuvat Nilsiässä 10 kilometrin päässä Tahkon rinteistä. Hän ei ole päässyt turhan lujasti paikkakunnalle juurtumaan, sillä kaksi kolmasosaa talvesta sujuu reissun päällä lähinnä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kämppäkaverina on tällä hetkellä Aleksi Körkkö, joka ehti jo heittää sukset hyllyl-
Vääntyy ja kääntyy. Alppihiihto laittaa kropan lujille ja Miikankin on pidettävä fysiikastaan hyvää huolta, jotta kepit kesyyntyvät. le, mutta vielä asuntolassa punkkaa. Kouvolassa kutsuu puolestaan tyttöystävä Tessa Backman, hänkin selkävaivoihin lopettanut entinen alpinisti. Alppihiihto ei ole kukkarolle kaikkein kevyintä touhua ja Niemisen mukaan hänen yhden vuoden budjettinsa liikkuu 15.000-20.000 euron haarukassa. Pianonsoittoa ja musiikin teoriaa opettava Matti-isä ja omalla tilalla ratsastusta opettava äiti Viola hoitavat kustannuksista suurimman osan. Ropoja likoon laittavat myös Matin velipoika, Miikan henkilökohtainen sponsori ja edustusseura Pohjan Sport, jonka ainoa aktiivi Nieminen tätä nykyä on. -Tämän ikäisille laskijoille kyseessä on normaali budjetti. Sitten kun aletaan puhua Eurooppa cupista ja maailmancupista, niin summa moninkertaistuu. Olemme valmiita tukemaan taloudellisesti niin pitkään kuin Miikka tähän satsaa, Matti toteaa. Nieminen on kuulunut tänä talvena liiton nuorten seurantaryhmään, jonka voi mieltää eräänlaiseksi nuorten maajoukkueeksikin. Vaikka kulku kävisi seuraavaksi miesten maajoukkueeseen, niin sekään ei rahanmenolle loppua tietäisi. Miikka voi vain kohautella olkapäitään alppihiihdon kustannuksille. -Se vain kuuluu tähän kuvioon. Pitää matkustella paljon, päästä kovempiin rinteisiin ja saada mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Ei voi käydä Himoksella laskemassa ja kuvitella, että kehittyy.
Pisteitä piippuun
Kohti huippua. Tahkon rinteiden näköalatornista aukeaa hieno maisema, mutta Miikka Niemisellä on mielessään vielä komeammat näkymät.
Päättynyt kilpakausi jäi Niemisen osalta nysäksi. Plakkariin tuli 20 starttia eli yhteensä lähes yhtä paljon kuin edellistalvena pelkästään tammikuun aikana. Selkävaivat nakersivat oman osansa ja maalis-huhtikuulta peruttiin
kisoja koronaviruksen tieltä. Ensimmäinen FIS-kisan podiumpaikka joulukuussa Pyhällä (suurpujottelun toinen) lämmitti mieltä, mutta läpimurtoaan valmisteleville nuorille laskijoille tärkeitä FIS-pisteitä jäi laariin. -Siitä tuli keskeneräinen kurssi. Tosi vaikea tehdä kaudesta mitään analyysia, kun en päässyt kunnolla vauhtiin. Melkeinpä tuo korona pilasi sitä enemmän kuin selkä. Ajatus alppikoulussa oli se, että alkutalvesta keräämme vyölle kovia kisoja Norjasta ja Ruotsista ja keväällä keskitymme keräämään FIS-pisteitä. Koronan takia peruttiin SM-kisat ja pari hyvää FIS-kisaa, joista olisi hyvän potin voinut kerätä, Miikka harmittelee. FIS-pisteitä pyritään jatkuvasti alentamaan ja laskentakaavassa otetaan huomioon esimerkiksi kilpailun osallistujamäärä- ja laatu. Maaliskuun viimeisessä kisarupeamassa Pyhällä Nieminen sai pujottelun seiskasijastaan kauden parhaat pisteet (52,65), jotka olisivat olleet tuhdimmat, jos koronan vuoksi kotiin hälytetyt ruotsalaislaskijat olisivat mukana olleet. Viimeisimmässä FIS-listauksessa Niemisen pujottelupisteet ovat 54,89 ja suurpujottelun 59,46. Jos vertailuun otetaan koulukavereista kärkikaluston Jesper Pohjolainen (P 36,45, SP 55,52) ja Jaakko Tapanainen (P 37,29, SP 56,92), niin he ovat pujottelussa rutkasti edellä, suurpuikassa eivät niinkään. -Pujottelussa olen heitä vauhdillisesti jäljessä ja tiedän kyllä mitä minun on laskussani hiottava. Pisteissä ero näyttää rumalta, mutta kyse on kuitenkin pienistä asioista, jotka on saatava natsaamaan. En ole tässä vaiheessa huolissani, sillä nyt ei ole tärkeää olla heitä edellä, vaan myöhemmin. Vaikka toki tahdon
pujottelussa kuroa eroa umpeen, Miikka tuumii. Pirinen tietää mistä vauhtia tulee lisää. -Miikka osaa kuljettaa suksea hyvin ja vetää pehmeällä tatsilla. Laskemiseen tarvitaan lisää aggressiivisuutta ja sitä saadaan hankkimalla lisää voimaa varsinkin keskivartaloon. Kehitettävää on kaikessa, mutta kun tatsia löytyy, niin sen varaan on hyvä rakentaa.
Vaara vaanii Kropan voimistaminen on alppihiihtäjillä jatkuvan työn alla ja Niemisellä erityistä tarkkuutta kysyy selkää vahvistavien lihasten huolto. Luonnostaan hieman notkoselkäinen Miikka joutui jo edellistalvena parin kuukauden pakkolepoon, kun alaselän välilevy otti rasituksesta niin nokkiinsa, että välilevyn pullistuma teki tuloaan. Asia korjaantui kuntoutuksella, mutta kun laskumäärät tänä talvena lisääntyivät, niin uuden vuoden jälkeen teki taas kipeää. Välilevy repesi ja Miikka päätyi muutamaksi viikoksi huilaamaan. Tilanne kuulostaa huolestuttavalta, mutta vauhtiveikko suhtautuu siihen levollisesti. -Selkä pitää huomioida ja tehdä tarvittavat toimenpiteet, jotta se pysyy kunnossa. Saattaa se myöhemminkin vaivata, mutta ei tämä mitään sellaista ole, joka uran jatkon vaarantaa. Myös Iivo Niskasta hoitanut fysioterapeutti sanoi, ettei tähän liity riskiä. Kun kipuja uuden vuoden jälkeen tuli, niin kaikki hoitui tosi nopeasti magneettikuvista lepoon ja kuntoutukseen. Maaliskuussa lämpenin jo hyvään vauhtiin ja senkin takia harmitti, että kausi jäi kesken, Miikka sanoo. Tosiasia on sekin, että alppihiihto on jo perusluonteeltaan hurjaa touhua, jossa voi milloin tahansa käydä köpelösti.
-Loukkaantumisvaara on aina läsnä. Ei tarvitse kuin vähän mennä käännös pieleen, niin polvivamma päättää uran. En startissa pelkää, mutta sopivasti jännittää, Miikka sanoo. Selkä- ja polvivammat ovat alppihiihdossa arkipäivää ja myös 26-vuotias Pirinen sai niistä osansa. Hänen laskunsa päättyivät eturistisiteen katkeamiseen ja sitä seuranneeseen motivaation hiipumiseen. -Tiettyyn pisteeseen asti loukkaantumiseen johtavia tilanteita voi ehkäistä, mutta vaikka tekisi asiat miten hyvin, niin joskus voi käydä huonosti. Valitettavasti se kuuluu lajiin. Kuitenkin pitäisi laittaa kaikki peliin ja laskea täysillä, sillä jos mäkeen lähtee pelkäämään, niin sitten sattuu varmasti, Pirinen tietää.
Hitaasti kiiruhtaen Nieminen hoiti tänä keväänä yo-kirjoituksista ruotsin ja englannin kielet ja käy lukuvuoden loppuun koronan kourissa etänä. Jahka lakki on tipahtanut päähän alkaa tarinassa uusi kappale, joka on suomalaisessa yksilöurheilussa arvaamaton. Urheilulukiossa rakenne ja tukiverkosto ovat vielä selkeitä, mutta sen jälkeen koittaa taitekohta, jossa monen nuorukaisen veri punnitaan. Jatkuuko satsaus pelkkään urheiluun ja kuinka puitteet siihen luodaan vai tuleeko mukaan opiskelua ja ehkä työntekoa. -Tätähän liitossakin kovin pähkäillään, millaisia reittejä siihen voisi tehdä. Olen ajatellut suunnata lukion jälkeen varusmiespalvelukseen urheilujoukkoihin ja sitten voisi vaikka Rukan akatemia olla yksi vaihtoehto. Meitä on kuitenkin tässä alppikoulussa monta motivoitunutta laskijaa ja kenties sinne voisi keskittää jotain, jolla tämä ryhmä pysyisi kasassa. Vaik-