EU 10 / 10.3.2022

Page 13

Nro 10 Torstaina maaliskuun 10. pnä 2022 - 13 .

Rönnberg hurjalla tuulella

BK kampesi kanveesista Cocksin kumoon (Raasepori) BK-46:n voittoputken pitäisi kaiken järjen mukaan olla jo savuna ilmassa, mutta järki ei tässä kohtaa päde. Karjaalaiset pinnistivät miesten SM-käsipallossa kymmenennen voittonsa peräjälkeen, kun Cocks kaatui kotihallissa täyden kympin loppukirillä 35-31 (16-18). BK varmisti ylemmän jatkosarjan ykköstilan jo kolme kierrosta ennen loppua ja lunasti kotiedun sekä välieriin että mahdolliseen finaalisarjaan.

Luonnetta löytyi Kotietu oli jälleen sunnuntaina voimissaan isäntien pyristellessä pahasta pulasta voittoon yleisön kiivaan kannatuksen lumoissa. Cocks pötki jo kuuden maalin päähän (22-28), mutta seitsemän vastaan kuusi-pelistä ja rajummasta puolustustyöskentelystä virtaa saanut BK taikoi tasoihin 30-30. Seuraavaksi punavalkoiset selvisivät kolmesta samanaikaisesta jäähystä ja maalirohmu Nico Rönnbergin punaisesta kortista. Pelinrakentaja Jac Karlsson oli nilkuttanut jo 11. minuutilla sivuun vihlovan akillesjänteen vuoksi ja Oscar Kihlstedt sinnitteli sen minkä polvivaivaltaan pystyi. Todennäköisyydet puhuivat BK:ta vastaan, mutta joukkue ei niistä välittänyt. -Tänään oli aika monta hetkeä, kun ehdin jo ajatella, että siinä taisivat mahdollisuutemme mennä. Cocksilla oli jatkuvasti tolppa sisään-heittoja ja vaikutti siltä, etteivät marginaalit vain ole puolellamme. Joukkue näytti luonnetta kääntämällä pelin

vielä eduksi, valmentaja Andreas Rönnberg ihaili. Riihimäkeläisvieraat raapivat viimeisen 13 minuutin aikana vain yhden maalin ja hävisivät BK:lle neljännen kerran perätysten. -Pelasimme 45 minuuttia hyvin, mutta heitimme kaiken hukkaan viimeisellä vartilla. BK on nyt päihittänyt meidät niin usein, että he uskovat voivansa vielä kääntää pelin. Kannattajat antavat heille täällä paljon voimia, Cocksin Bojan Zupanjac totesi. -Pelasimme jo paremmin kuin aiemmissa kohtaamisissa, mutta tarvitsemme vielä lisää harjoituksia ja pelejä alle tällä uudella kokoonpanolla, jotta voimme kaataa BK:n, hän jatkoi.

Kelkka kääntyi Zupanjacilla oli sormensa pelissä, kun Cocks onnistui rähmimään kolmen miehen ylivoimansa. Miksu Heinonen torjui serbilaiturin heiton ja seuraavaksi toinen laita Roni Syrjälä sortui askelrikkeeseen. -Neuvoin puolustusta antamaan heiton Bojanille. Hän on kokenut kaveri, mutta ei ehkä niin varma viimeistelijä, Rönnberg totesi. -Yritin parhaani, mutta Heinonen oli parempi. Menimme ehkä sekaisin kaikesta hässäkästä ja jäähyistä, Zupanjac tuumi. Turmiolliselta tuntunut jäähysuma sudittiin 0-0 ja heti perään Kihlstedtin esityöstä maalannut Markus Viitkar hankki Cocksille jäähyn, jonka aikana BK tuuletti 33-30-johtoon. Kihlstedt nousi lopussa esiin ja täräytti

Nico Rönnberg raivasi tiensä maalintekoon kerta toisensa jälkeen ja lopetti linkoamisen vasta nähtyään punaista. BK-pelaajalta ei ole miesmuistiin nähty yhtä ahnasta verkonvenytystä. joukkueensa viimeiset kolme häkkiä. Maalivahdit olivat lirissä vieraiden yhdeksän metrin pommituksen kanssa (16/30), mutta Heinonen pääsi lopulta jyvälle. ”Kakkosena” sitkeästi puolustanut Linus Sjöman oli uusi ratkaisija rankkariviivalta ja Karlssonin korvannut Oliver Nordlund petasi ajoillaan Rönnbergin maaleja saumoihin. -Oliver ei tehnyt paljon maaleja, mutta rakensi hyvin peliä. Hän on joukkueen lahjakkaimpia pelaajia ja tarvitsee vain lisää itseluottamusta. Samalla toki toivomme, ettei Jacin vamma ole pahaa laatua. Jos 1-2 avainpelaajaa sattuisi loukkaantumaan, niin tilanne näyttäisi äkkiä erilai-

selta, Rönnberg muistutti.

Verkko venyi Sunnuntain koitos olisi näyttänyt täysin erilaiselta, jos Nico Rönnberg ei olisi kiskonut rensseleitä pykälään. Liekit löivät silmissä ja vallan villiintynyt veikko raivosi maalintekoon. -Nyt ei ollut mitään hidasta hakemista, vaan hän ajoi täysillä päin. Ehkä Jacin poistuminenkin lisäsi tunnetta siitä, että hänen pitää ottaa enemmän vastuuta, valmentaja virkkoi. -Hänellä on varmasti paljon motivaatiota onnistua meitä vastaan, Zupanjac kommentoi vanhan joukkuetoverinsa julmuutta. Rönnberg sivusi 18 osu-

RS-ampujat mitalisateessa SM-kisoissa Raseborgs Skyttar sai sihtinsä suoraksi liikkuvan maalin SM-kisoissa Kupittaan ampumaradalla. Seuran saalis oli 10 mitalia. Miesten sarjassa Niklas Hyvärinen sahasi sekajuoksuista pronssia ja taipui normaalijuoksujen pronssiottelussa neljänneksi. Hyvärinen, Krister Holmberg ja Henrik Holmberg veivät lisäksi joukkuekultaa molemmista lajeista. Junioreissa William Wilkman teki ensiesiintymisensä mestaruusmittelöissä väkivahvalla tavalla. 14-vuotias inkoolainen voitti P 16-sarjan normaalijuoksut ja ampui sekajuoksuissa hopeaa. Veteraanitkin laittoivat pyssyn iloisesti laulamaan, kun Jouko Mutka otti kaksi kultaa M 75-sarjassa ja Anders Holmberg säesti sekajuoksuissa pronssillaan. Mutka, Holmberg ja Bertel Holmström noukkivat myös kaksi joukkuepronssia M 60sarjasta. -Mitaleja tuli vähän joka puolelta ja olemme tulokseen oikein tyytyväisiä, puheenjohtaja Anders Holmberg totesi. Hyvärinen ja Krister Holmberg lähtevät ensi viikolla edustamaan Suomea ilma-aseiden EM-kisoihin Norjaan. -Niklas on hyvässä kun-

mallaan kaudella 2012-2013 lanseeratun SM-liigan yhden ottelun maaliennätystä, johon ovat aiemmin yltäneet Cocksin Teemu Tamminen ja Dickenin Casimir Stierncreutz. Varmaa tietoa ei löytynyt siitä, kuka BK-pelaaja ylsi viimeksi yhtä huimaan lukemaan, mutta Nicon ei kannata perhejuhlissa vielä henkseleitä paukutella. Janca-isä kun voi kertoa miltä maistuvat yli 20 maalin iltapuhteet. -Olisi minunkin pitänyt tehdä tänään 20, Nico tokaisi. Hän kävi kaikin puolin kuumana ja otti kolmannen kaksiminuuttisensa tuomari Christoffer Metsämäen todettua protestoinnin menneen yli äyräiden. Rönnberg onkin matkalla paitsi joukkueen par-

haaksi maalintekijäksi, niin myös jäähykuninkaaksi. Nähtäväksi jää kuinka paljon hän ja muut ykkösketjun miehet jatkossa pelaavat, kun piikkipaikka on jo varma. -Sitä täytyy miettiä. Emme halua pelin notkahtavan ennen välieriä, mutta vielä vähemmän haluamme loukkaantumisia. Annan varmasti vähemmän peliaikaa saaneille pelaajille enemmän vastuuta, sillä tarvitsemme keväällä jokaisen panosta, valmentaja Rönnberg totesi. Ottelutilastot, BK-46: Nico Rönnberg 18/23 (7 m 2/3), Linus Sjöman 5/6 (7 m 2/2), Markus Viitkar 4/5, Oscar Kihlstedt 3/5, Sebastian Säkkinen 2/3 (7 m 0/1), Oliver Nordlund 2/3, Miska Henriksson 1/2, Robin Sjöman 0/2, Jac Karlsson 0/2, Alex Lignell 0/1. Yhteensä 35/52 (67 %). Maalivahdit: Rony Léven (28 min.) 4 torjuntaa, Miksu Heinonen (32 min.) 12. Jäähyt: Rönnberg 3 x 2 min (punainen kortti), R. Sjöman, L. Sjöman, Viitkar 2 min. Maalit Cocksille 5-3. Pallonmenetykset: 11. Cocks: Srdjan Mijatovic 7/12, Nikola Kedzo 6/11, Piotr Rybski 4/7 (7 m 2/2), Davor Basaric 4/7, Onur Ersin 4/6, Bojan Zupanjac 2/4, Sandro Samardzic 2/2, Vitalie Nenita 1/2, Yury Lukanchuk 1/1, Roni Syrjälä 0/1. Yhteensä 31/53 (59 %). Maalivahdit: Adrian Tenghea (60 min.) 10 torjuntaa, Vitali Shitsko 2 (7 m). Jäähyt: Zupanjac, Kedzo, Mijatovic 2 min, Ersin suora punainen kortti. Maalit BK:lle 5-2. Pallonmenetykset: 11.

SALIBANDY 2. DIVISOONA INNEBANDY DIVISION 2 11.3.2022 19.00 PÅMINNE

LIPUT JA KAUSIKORTIT ENNAKKOON BILJETTER OCH SÄSONGKORT SOM FÖRKÖP LIPUT | BILJETTER 8 € / 5 €

seat4.me

KÄSIPALLOA Karjaan urheiluhallissa keskiviikkona 9.3. klo 19.10 Miesten 1-div. BK-46 - Akilles

Niklas Hyvärinen (oik.) sihtasi sekajuoksuista SM-pronssia. EM-kisoihin seuraksi lähtevä Heikki Lähdekorpi (kesk.) oli viikonlopun tuplamestari ja Tomi-Pekka Heikkilä tuplamitalisti. nossa ja Krister osaa vanhana konkarina virittää itsensä arvokisoihin. Odotan joukkuekisasta hyvää panosta, mutta eivät mitalit ole välttämättä henkilökohtaisellakaan puolella kaukana, Holmberg sanoi. RS:n mitalitili karttui Kauhavalla pidetyissä ilmakivää-

rin ja pistoolin SM-parikilpailuissa, joissa Lasse Kurkela ja Lumi Saikkonen tähtäsivät ilmapistoolissa Y 20-sarjan voittoon. Kauniaisissa asuva Kurkela edustaa seuraa toista vuotta ja espoolainen Saikkonen on uunituore tapaus. -Meillä on jäseniä laajalta alueelta ja yksi syy siihen

on se, että olosuhteet ovat kunnossa. Inkoossa ja Västerbyssä pääsee hyvin harjoittelemaan ja Lassekin käy Inkoossa paljon. Parikilpailusta seurallamme ei ollutkaan vielä Suomen mestaruutta, mutta kyseessä onkin varsin uusi kilpailumuoto, Holmberg totesi.

lauantaina klo 10.00 klo 11.30 klo 13.15 klo 18.15

12.3. D-pojat 10 B-tytöt D-pojat 09 Naisten 1-div.

BK-46 BK-46 BK-46 BK-46

-

HC HIK HIFK Cocks Akilles

sunnuntaina 13.3. klo 12.00 C-pojat 08 BK-46 - GrIFK klo 13.45 Miesten 2-div. BK-46 II - HC HIK

www.etela.com


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.