Nro 51 Torstaina joulukuun 23. pnä 2021 - 5 .
Edith Spitz johtaa nuorisovaltuustoa
Suojellun rakennuksen purku hallinto-oikeudessa
Museo valitti poikkeamisluvasta, lautakunta pyörsi päätöksensä
(Raasepori) Karjaan lukiossa opiskeleva Edith Spitz on valittu Raaseporin nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi vuodelle 2022. Varapuheenjohtajan paikan sai Tammisaaressa asuva Agnes Kvarnström, joka on yhdeksännellä luokalla Mikaelskolan-koulussa. Marraskuussa valittu uusi nuorisovaltuusto oli koolla ensimmäisen kerran maanantaina. Spitz toimi edellisellä toimikaudella nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana. Hän on kotoisin Fiskarista ja opiskelee lukiossa toista vuotta. Edith sanoo iloitsevansa uudesta tehtävästään. -Uudessa nuorisovaltuustossa vaikuttaa olevan mukavaa porukkaa ja toimintavuodesta 2022 tulee
(Raasepori) Kaavoituslautakunta on pyörtänyt purkulupapäätöksensä ja esittää, että Helsingin hallinto-oikeus kumoaa lautakunnan myöntämän poikkeamisluvan, kuten Länsi-Uudenmaan museokin on valituksessaan esittänyt. Asia koskee suojellun talousrakennuksen purkamista Bromarvissa Revbackantien varrella. Lautakunta päätti syyskuussa, että koulukiinteistön sisäpihalta saadaan purkaa noin 50 neliömetrin talousrakennus, jolla on suojelumerkintä. Esittelijä ehdotti lautakunnalle syyskuussa, että suojellun rakennuksen purkamiseen ei myönnetä poikkeamislupaa. Vahvasti vajaana koolla ollut yhdeksän jäsenen lautakunta päätti toisin äänin 3-2 Michael Nybergin (r) ehdotuksesta.
varmasti erinomainen. Tulemme panostamaan erityisen paljon nuorten hyvinvointiin, koska se on tällä hetkellä todella ajankohtainen asia, hän sanoo. Kaupunginvaltuustoon nuorisovaltuuston edustajaksi valittiin Jan-Erik Wikholm, kaupunginhallitukseen Emma Tuomolin, sosiaali- ja terveyslautakuntaan Agnes Kvarnström, sivistyslautakuntaan Antonia Berlin, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan Wai Maung ja tekniseen lautakuntaan Henna Lahti. Nuorisovaltuuston muut jäsenet ovat Mareem Aldali, Leo Fyrie-Dahl, Jessica Grönroos, Alicia Lindqvist, Larah Lindström, Elina Martikainen, Robbie Nylund ja Erkki Ylitalo-Phillips.
Jälleen äänestys Kuluneen viikon kokouksessa lautakunta hyväksyi puheenjohtaja Sven Holmbergin (r) esittämän lausuntoehdotuksen äänin 5-3. Lausunnossaan hallinto-oikeudelle lautakunta katsoo, että museon valituksen hyväksyminen on perusteltua ja että lautakunnan aiempi päätös kumotaan. Samalla kannalla olivat Ilta Hämäläinen (sd), Kerstin Ilander (r), Ira Donner (vihr) ja Isak Vilander (kok). Ragna-Lise Karlsson (r) oli asiassa esteellinen. -Raaseporin kaupunki päätti vuonna 2013 omatoimisesti rakennuksen suojelemisesta. Jos nyt käytettäisiin purkamisen perusteena sitä, että rakennuksen korjaamiseen ei ole varaa, niin miten tällainen päätös vertautuisi yksityisten omistuksessa olevien suojeltujen rakennusten mahdollisiin purkulupahakemuksiin, Holmberg perus-
Kaavoituslautakunta esittää, että Helsingin hallinto-oikeus kumoaa syyskuussa myönnetyn poikkeamisluvan, kuten Länsi-Uudenmaan museokin on purkulupaa koskevassa valituksessaan esittänyt. (Kuva: Länsi-Uudenmaan museo) telee. Hän toteaa myös, että talousrakennus ei ole kuitenkaan kovin huonossa kunnossa, vaikka sen kunnossapito onkin laiminlyöty. Esittelijä ehdotti nyt, että kaavoituslautakunta olisi viitannut lausunnossaan hallinto-oikeudelle lokakuisen poikkeamislupapäätöksen perusteluihin. Sen kannalla olivat Nyberg, Kaj Grönqvist (r) ja Jonas Wasiljeff (sd), jotka äänestivät syyskuussa poikkeamisluvan puolesta.
Ei erityisiä syitä Kaavoituslautakunta toteaa lausunnossaan, että purkulupahakemuksessa ei ole sellaisia erityisiä syitä, jotka puoltaisivat poikkeamisen myöntämistä. Lautakunta to-
teaa myös, että poikkeamisen myöntämisestä tulisi Raaseporissa ennakkotapaus, jolla olisi kauaskantoisia seurauksia vastaavissa hakemuksissa. Poikkeamislupaa perusteltiin syyskuussa sillä, että kaupunki ei tarvitse varastovajaa omaan toimintaansa. Päätöksessä viitattiin myös rakennuksen huonoon kuntoon sekä kaupungin kiinteistöstrategiaan ja taloudelliseen tilanteeseen. Bromarvin kirkonkylän osayleiskaavassa kyseinen talousrakennus on merkitty rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Sillä on kaavassa sr-merkintä, jollaisella varustettua rakennusta tai rakennusryhmää ei saa purkaa. Hakija perusteli purkulu-
Raaseporin rokotuskattavuus lähellä tavoitetta (Raasepori) Raaseporissa todettiin kahdella edellisviikolla itsenäisyyspäivästä viime sunnuntaihin 45 uutta koronatartuntaa. Taudin ilmaantuvuusluku on 164/100.000 asukasta. Viimeisen viikon aikana tapauksia on ollut kolmisenkymmentä, mikä tarkoittaa taas nousevaa trendiä. Tämä oli kaupungin mukaan odotettavissa uuden virusmuunnoksen takia. Henkilöt, jotka olivat ravintola Santa Fessä lauantaina 18. joulukuuta kello 19-20 ja Tammisaaren keilailuhallissa kello 20-22, ovat myös voineet altistua koronavirukselle. Muista mahdollisista altistumisista Raaseporissa ei alkuviikolla tiedotettu. Kaupunki tiedottaa tapauksista, joissa altistuneita ei varmuudella voida tunnistaa tai tavoittaa. -Uusista tapauksistamme noin neljäsosa on uusia muunnosepäilyjä, mutta varman vastauksen saamme vasta myöhemmin. Karanteenimääräykset ovat tiukempia heille, joilla epäillään omikronmuunnosta ja myös roko-
tetut asetetaan karanteeniin, johtava lääkäri Tove Wide kertoo. Uudellamaalla sairaalapotilaiden määrä on noussut, mutta ei samaan tahtiin kuin tartuntojen määrä. Tehohoitopotilaiden määrä on Uudellamaalla pysynyt suurin piirtein samana koko joulukuun, mutta viime päivien aikana tilanne on huonontunut. -Moneen kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Teemme päätöksiä niin hyvin kuin osaamme, täydellistä tulosta tuskin saavutetaan. Tartuntariski ei koskaan ole nolla, mutta kun käytämme harkintaa, se ainakin pienenee, Wide sanoo. Raaseporin terveyden- ja sairaanhoito on kuormittunut rokotusten, tartunnanjäljityksen, toiminnan järjestämisen ja sairaiden hoitamisen takia. -Monet haluavat kolmannen rokotuksensa nopeasti ja monet myös ensimmäisen ja toisen rokotteen. Se on positiivista. Karjaan rokotuspiste muuttaa Kauppiaankadulle ja rokotuskapasiteettimme kasvaa tammikuussa, terveyspal-
velupäällikkö Annika Rehn kertoo. Raaseporissa on tavoitteena, että 90 prosenttia kaikista rokotukseen oikeutetuista ja 80 prosenttia koko väestöstä saataisiin rokotettua. -Olemme lähellä tavoitettamme. Yli 12-vuotiaista 89,3 prosenttia on saanut ensimmäisen rokotteen ja 86,9 prosenttia toisen. Kolmas rokotuskierros on alkanut vauhdilla, Wide kertoo. Puhelinajanvaraus rokotuksiin sulkeutui keskiviikkona ja avautuu uudelleen 3. tammikuuta. Joulutauon aikana rokotusaikoja voi varata osoitteesta koronarokotusaika.fi. Rokotusaikoja lisätään tammikuun alussa.
Karjaalla MEILTÄ SÄHKÖISET
PASSIKUVAT
Keskuskatu 83 | ma–pe 9–17 | 019 239 0789
pahakemusta sillä, että huonokuntoinen talousrakennus Bromarvin koulukiinteistön sisäpihalla ei enää tue koulua ja sen toimintaa. Länsi-Uudenmaan museo ei puoltanut luvan myöntämistä. Raaseporin kaavoitusyksikön mukaan rakennus on osittain huonossa kunnossa. Asian valmistelussa mainittiin, että kun suojellun rakennuksen huono kunto johtuu kunnossapidon puutteesta, sen ei voida katsoa olevan peruste poikkeamisluvan myöntämiselle. Kaavoitusyksikkö perusteli kielteistä kantaansa myös sillä, että rakennus on rakenteellisesti varsin yksinkertainen, minkä vuoksi sen korjaaminenkin olisi varsin helppoa ja edullista.
Karjaan lukiossa toista vuotta opiskeleva Edith Spitz on valittu nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi vuodelle 2022. Valtuuston toiminnan painopisteenä tulee olemaan nuorten hyvinvointi.
Hanko aloittaa lasten rokotukset (Hanko) Hangossa aloitetaan riskiryhmiin kuuluvien 5-11-vuotiaiden koronarokotukset THL:n suosituksen mukaisesti. Rokotus tapahtuu ajanvarauksella. Ajan voi varata koronarokotusaika.fi
-palvelusta tai puhelimitse. Kaupunki suosittelee ajanvarausta verkkopalvelun kautta. Ikäryhmälle on varattu aluksi yksi rokotuspäivä, joka on tiistai 4. tammikuuta neu-
volassa Esplanadilla. Neuvolan ja kouluterveydenhuollon henkilökunta, joka on tottunut lasten rokottamiseen, hoitaa rokotukset. Lisätietoa löytyy kaupungin kotisivuilta.
Traditionell gemenskapsjulfest som är öppen för alla
23.12. 24.12.
772 12
689 929
469 709
fotbollssektion/ jalkapallojaosto
KALENDERLOTTERI 2021 KALENTERIARPAJAISET K-Supermarket Smeg JBL presentkort brödrost höglahjakortti leivän- talare 50 € paahdin kaiuitin
23.12. 451 120 3239 820 24.12. 2055 1724 843 2424 K-Supermarket presentkort lahjakortti 165 €
Gigantti presentkort lahjakortti 500 €
24.12. 1681 971 Vinsterna utges av / Voitot luovuttaa Gigantti Ekenäs
ordnas i Pojo församlingshem, Orkdalsvägen 6, på julafton 24.12.2021 mellan kl. 14 och 17. Vi bjuder på samvaro, julstämning, gröt och glögg, dessutom får alla behövande en julmatsmåltid med sig hem. Ingen förhandsanmälning, bara kom på plats, men utan förkylningssymptom och utan att vara berusad. Gratis taxitransport från Karis ordnas enligt följande tidtabell: Silvers gatukök, Bäljars 13.30 - Knäppen, Högbergsgatan 20 13.45 - Tallmo - Lövkulla korsning Pojo. Vid behov körs flera turer. Arr. Mathjälp Ruoka-apu ry. Om du vill ställa upp som frivillig för servering, mingel eller med programnummer, även för övrig information, kontakta Robert, tel. 040 871 9706.
Kaikille avoin Yhteisöllisyysjoulujuhla
järjestetään Pohjan seurakuntakodissa, Orkdalintie 6, jouluaattona 24.12.2021 kello 14-17. Tarjoamme yhdessäoloa, joulutunnelmaa, puuroa sekä glögiä, lisäksi jokainen tarvitsija saa mukaansa jouluruoka-aterian kotiin. Ei ennakkoilmoittautumista, tule vain paikalle, mutta ilman vilustumisoireita ja ilman että olet päihtynyt. Karjaalta on ilmainen taksikuljetus Pohjaan seuraavan aikataulun mukaisesti: Silverin katukeittiö, Bäljars 13.30 - Knäppen, Korkeavuorenkatu 20 13.45 Mäntynummi - Lövkullan risteys - Pohja. Tarvittaessa ajetaan useampia vuoroja.
Järj. Mathjälp Ruoka-apu ry.
Jos haluat osallistua vapaaehtoisena tarjoiluun, seurusteluun tai ohjelmanumerolla, sekä lisätiedoista, ole yhteydessä Robertiin, puh. 040 871 9706.