EU 40 / 7.10.2021

Page 8

8 - Nro 40 Torstaina lokakuun 7. pnä 2021 .

Mukana tekemässä historiaa

Amper lahjoitti alle 20-vuotiaan bussin museoon Fokus i västra Nyland -säätiö on valinnut uudisrakennukseen kahvilayrittäjäksi raaseporilaisen Carl de Mumma Bageri & Cafén.

Uuden Fokuksen kahvilayrittäjä valittiin jo (Raasepori) Uuden kulttuuritalon Karjaalle rakennuttava Fokus i västra Nyland -säätiö on valinnut rakennukseen kahvilayrittäjäksi raaseporilaisen Carl de Mumma Bageri & Cafén. Rakennuksen on määrä valmistua loppukesästä 2022. Uuden kahvilan nimi on systerÅbror. Sopimus tehtiin yrittäjä Kim Holmbergin kanssa kesällä ja kahvilatoimintaa suunnitellaan jo. -Toivottavasti saamme luotua kulttuuritalosta tällä tavalla vieläkin vahvemmin luontevan paikan ihmisten kohtaamisille, säätiön puheenjohtaja Stefan Mutanen sanoo. Säätiöstä oltiin jo aiemmin vuonna 2020 yhteydessä paikallisiin toimijoihin. Kahvilatoimintaa ei siis kilpailutettu, vaan säätiö valitsi kahvilayrittäjän. -Holmberg oli kiinnostunut ja hänen kahvilakonseptinsa oli mieluisa, joten yhteistyökeskusteluja jatkettiin keväällä. Ajatuksemme kahvilatoiminnasta olivat yhteneviä ja pääsimme sopimukseen kesällä, Karjaan Fokuksen projektijohtajana joulukuussa aloittanut Anne Ahlefelt kertoo. Yrittäjä Holmberg kertoo, että kahvilan nimi viittaa lapsiin

Eriniin ja Joariin, jotka työskentelevät perheyrityksessä. -Olen luonnollisesti hyvin kiitollinen siitä, että kulttuuritalon hallituksella on luottamusta meihin ja tuotteisiimme. Tämä antaa hyvän perustan tulevalle yhteistyölle. Odotamme jo innolla elokuuta 2022, jolloin pääsemme tekemään yhteistyötä talon muiden toimijoiden kanssa, leipuri ja yrittäjä Holmberg kiittelee tiedotteessa. Yrityksellä on kahvila ennestään Tammisaaressa torin laidalla. Fokuksen kulttuuritoiminnot tulevat olemaan näyttämötaidetta, taidenäyttelyjä, kirjallisuutta ja musiikkia. Tilaa on myös muulle kulttuurille ja erilaisille kokoontumisille. Uuteen rakennukseen sijoitetaan kahvilan lisäksi Karjaan kirjasto, TryckeriTeatern, musiikkiopisto, Luckan Raseborg ja taidegalleria. Perinteiset harjannostajaiset ovat jääneet eri hankkeissa unholaan koronan vuoksi, mutta rajoitusten poistuttua sellaisistakin on taas toiveita. -Juuri viime viikolla asia oli taas meillä esillä keskustelussa. Tämä ei ole ollut aiemmin ajankohtaista koronatilanteen takia, mutta nyt asiaa mietitään. Mitään ei ole vielä päätetty, Ahlefelt kertoo.

KOULUJA JA KURSSEJA

FUGUDA Junnujudon peruskurssi 7-14-vuotiaille. Alkaa 10.10.2021 klo 13 ja päättyy toukokuussa 2022. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin Påminnen salissa. Junnujudon tarkoituksena on kehittää yksilö-, pari- ja joukkuetekemistä. Liikunnallisena tavoitteena on kehittää liikunnan perustaitoja, kehonhallintaa ja koordinaatiokykyä. Judotaidoissa painopisteenä on ukemit eli turvallinen kaatuminen sekä judon perustekniikoiden opettelu. Kurssin hintaan 175 € sisältyy opetus, seuran jäsenyys ja tapaturmavakuutus. Lisäksi hintaan sisältyy oikeus osallistua Judoliiton alaisiin kilpailuihin, koulutuksiin ja vyökokeisiin.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Jyri Sihvo, jsihvo@gmail.com, 050 560 8659, Karjaan Fuguda ry.

(Raasepori) Pohjalainen bussiyhtiö Amperin Linja-autoliikenne Oy on lahjoittanut yhden linja-autoistaan Suomen linja-autohistorialliselle seuralle. Linjuri on malliltaan Volvo 9700, joka on rakennettu Tampereella vuonna 2003. Ajokilometrejä sille oli kertynyt noin 1,4 miljoonaa. Luovutuksen taustalla piilivät muun muassa yhtiön taloudellinen tilanne ja tiukentuneet ympäristövaatimukset. -Meillä on ollut liian paljon ylimääräisiä autoja, jotka ovat jääneet seisomaan. Niille ei niin sanotusti ole ollut käyttöä, toimitusjohtaja Johan Amper kiteyttää. Amper ei halunnut kuitenkaan nähdä linja-auton joutuvan romutettavaksi, vaan että käyttämättömälle linjurille löytyisi muuta käyttöä. -Näin ongelman jo keväällä. Silloin ehdotin, että auton lahjoittaminen museokäyttöön voisi olla yksi vaihtoehto. Ei ollut paljon sen mallisia autoja, jotka olisivat koko elinikänsä olleet samassa omistuksessa. Volvolla ei myöskään ole kolaroitu ja maalipintakin on kuin uusi, Amper kertoo. -Halusimme myös osallistua tähän bussihistoriikkiin, jossa olemme olleet mukana kohta 80 vuotta, hän jatkaa. Linja-autoihin kohdistuvat ympäristövaatimukset ovat vuosien myötä tiukentuneet

Linja-autohistoriallisen seuran sihteeri Tom Rönnblad otti lahjabussin vastaan Johan Amperilta. (Kuva: Timo Lehtonen) ja täten pakottaneet alalla toimivia käyttämään ajoneuvoja, jotka täyttävät viranomaisten asettamat päästökriteerit. -Euro-päästöluokitus ei enää kelvannut ely-keskuksen ja kuntien ostoliikenteessä. Tämän takia kyseinen linjuri jäi seisomaan pihalle, kun liikenne alkoi syksyllä, Amper kertoo. Vaikka Volvo on jo melkein 20-vuotias, niin se toimii edelleen moitteetta. Kesällä sille oli vielä käyttöä.

minkä takia tarvittavien linja-autojen määrä on hieman vähentynyt. -Korona vaikuttaa edelleen paljon ja varsinkin tilausajopuoleen, joka on aika pohjassa, Amper toteaa. -Kun katsotaan ajomääriämme tällä hetkellä, veikkaan että tilausliikenteen määrä on laskenut noin 90 prosenttia. Pysymme pystyssä linjaliikenteen avulla, hän kertoo. -Oliver Heikkinen

Talousarviomuutoksia Inkoossa

Vastaus asukkaille:

Bäljarsiin ei tehdä meluesteitä (Raasepori) Tekninen lautakunta on antanut vastauksensa elokuun alkupuolella saapuneeseen asukkaiden kirjelmään, jossa esitettiin meluesteen rakentamista Bäljarsiin valtatielle 25 ja maantien 111 varteen samalla kun alueella tehdään uusia liikennejärjestelyjä. Kirjelmän 30 allekirjoittajaa asuvat Kuovikujalla ja Kuikkakujalla. Kirjelmässä tuotiin esille valtatieltä kantautuva liikenteen melu. Tekninen lautakunta toteaa vastauksessaan, että alueelle ei ole osoitettu meluesteitä tie- ja katusuunnitelmassa.

-Ajoimme Volvolla risteilijäliikennettä Hankoon. Yksityisellä puolellahan ei ole niitä päästövaatimuksia, Amper sanoo. Bussiyhtiö Amper hoitaa liikenteen Helsingin ja Karjaan välillä sekä liikenteen Karjaan ja Lohjan välillä. Yhtiö on saanut hoitaakseen myös Fiskarin ja Sammatin väliset vuorot. Toisaalta yhtiö menetti melkein kaikki kaupungin koulukyytivuorot,

”Lepin liikealueen länsiosan kaavassa on varauduttu valtatieltä tulevan melun torjumiseen. Tonteille 5, 6 ja 7 rakennettavat rakennukset toimivat melusuojana asuinalueen suuntaan” lautakunta vastaa. Se mainitsee myös, että kun asemakaavan mukainen rakentaminen etenee, uudet rakennukset estävät osaltaan liikennemelun kantautumista alueelle. Lisäksi se toteaa, että liikennettä ohjataan jatkossa uuden alikulkusillan kautta, joka sujuvoittaa liikennettä ja mahdollisesti vähentää myös liikenteen melua.

SKOLOR OCH KURSER

BILSKOLA TREXO 70 ÅR!

AUTOKOULU TREXO 70 VUOTTA! 040 705 3099

(Inkoo) Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarviomuutoksen, joka liittyy teknistä toimialaa ja keskushallintoa koskevaan organisaatiomuutokseen. Kunnanhallituksen alaisuuteen on avattu uusi liikkumisen palvelujen vastuualue teknisen toimen alaisuudessa olleen joukkoliikenteen ja kuljetusten vastuualueen tilalle. Kyseistä määrärahaa pienennetään 80.000 eurolla ja liikkumisen palvelujen vastuualeen määrärahaa korotetaan samalla summalla. Uuden hallintosäännön mukaan kunnanhallitus vastaa tätä nykyä myös liikkumisen palveluihin liittyvistä asioista. Niihin on budjetoitu kuluvalle vuodelle 305.000 euroa. Kunnanvaltuusto päätti kesäkuussa jakaa teknisen toimialan tekniseen toimeen sekä rakennus- ja ympäristötoimeen. Päivitetty hallintosääntö tuli voimaan elokuussa. Yhdyskuntateknisen johtajan virka on lakkautettu ja sen tilalla on kunnaninsi-

nöörin virka, joka on parhaillaan haussa. Uuden viranhaltijan toivotaan aloittavan työt joulukuussa. Rekrytoinnin aikana kaavoituspäällikkö toimii vt. kunnaninsinöörinä. Maanantaina vain puolisen tuntia lyhyen esityslistan ääressä kokoustanut kunnanvaltuusto päätti myös myöntää varhaiskasvatukseen 26.000, opetukseen 56.000 ja hyvinvoinnin edistämiseen 120.000 euron lisämäärärahan. Kunnallisverokertymää korotetaan samalla summalla noin 22,6 miljoonaan euroon, jolloin muutoksen nettovaikutus on nolla euroa. Kuntaliiton uusimmassa ennusteessa Inkoon verotulot ovat taas arvioitua suuremmat. Vuoden 2020 syksyn talousarviokäsittelyyn verrattuna summa on lähes 680.000 euroa suurempi. Kunnanvaltuusto hyväksyi myös uuden poistosuunnitelman ja sisäisiä tuloja koskevan talousarviomuutoksen, joka ei vaikuta tilikauden tulokseen.

Prästmossegatan 6 Papinnevankatu 6

Karis/Karjaa

www.trexo.fi Köror/Ajot:

TREXO

MAKES YOU MOVE

Karis-Ekenäs-Hangö Karjaa-Tammisaari-Hanko

Instagram: trexobilskola

Hitta oss på Facebook Löydä meidät Facebookista

Kolla in vår nya kurser/priser! Käy tutustumassa uusiin kursseihimme/hinnastoomme

Lue tuoreimmat uutiset osoitteessa

www.etela.com


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
EU 40 / 7.10.2021 by Etelä-Uusimaa - Issuu