Nro 15 Sunnuntaina helmikuun 19. pnä 2017 - 11 .
puhaltavan raikkaasti yhteen hiileen ja pelaavan vapautunutta käsistä. Joukkue on hyvin roolitettu ja esimerkiksi Heikki Laitinen on siitä poikkeuksellinen peluri liigaan, että pelaa hyökkäyksessä vasenta laitaa ja partioi alakerrassa keskuspuolustuksessa. Ainoaksi ulkomaalaiseksi jäänyt Milos Maksimovic ja seuraikoni Klaus Sarin puurtavat vain puolustuksessa ja ”Snurre” Åstrand saa säästää voimansa hyökkäykseen. Onko Atlas jopa BK:n ykkösuhkaaja kamppailussa toisesta finaalipaikasta? -En sanoisi ihan niinkään. Kaikki joukkueet sijoilla 2-4 ovat keskenään hyvin tasaisia. Mutta kyllä Atlas tänäänkin näytti, että se on todellakin ansainnut paikkansa kärkinelikossa, Nordling kehaisi. BK on tässä vaiheessa suunnilleen siellä missä oli tarkoituskin olla. -Runkosarjassa neljän joukkoon pääseminen oli ensimmäinen tavoite ja se saavutettiin. Pelissä kuitenkin riittää parannettavaa ja sitä lähdetään jatkossa tekemään.
BK taas tasapeliin
Piste iin päälle Sellaistakin on tutkittu ja hutkittu, että todennäköisyys käsipallopelin tasatulokselle on suunnilleen kahdeksan prosentin luokkaa. BK-46:n edustusmiehistö piti SM-liigan runkosarjassa tätä laskelmaa pilkkanaan ja tuunasi tasapelejä 22 prosentin tahtiin. Runkosarjan loppu oli todellista tasatyöntöä, sillä Grankulla IFK:n vieraana väännettyä tasuria (28-28) seurasi toinen peräkkäinen pistejako Atlas Vantaan tykönä. Myyrmäessä ajauduttiin keskiviikkona 31-31 (14-13)-tulokseen, joka varmisti BK:n kakkostilan runkosarjassa ylivoimaisen Cocksin takana. Neljän parhaan kesken pelattavaan ylempään loppusarjaan ampaistaan näin seuraavilla lähtöpisteillä, jotka on keskinäisissä koitoksissa kerätty: Cocks 12, BK 5, Dicken 4, Atlas 3. Ylempi loppusarja käynnistyy BK:n osalta tulevana keskiviikkona vieraissa Dickeniä vastaan ja ensi lauantaina Karjaalle saapuu Atlas. Yläsarjan kaksi parasta liikkuvat suoraan välieriin ja sijat 3-4 pelaavat puolivälieriä alemman loppusarjan kahta parasta vastaan. Alasarja tulee olemaan Granin (12 lähtöpistettä) heiniä ja toisesta kvartsipaikasta kisaavat HIFK (6) ja SIF (6). Åbo IFK:lle (0) nämä ovat liian isot kisat.
Kiri, kiri BK tiirikoi 18 runkosarjapelissä neljä tasuria, joka on hurja frekvenssi. HIFK ylsi viime kaudella samaan saldoon, mutta tuolloin runkosarjassa pelattiin 24 kierrosta. Dicken-tasuri kotona jäi näistä eniten kismittämään, sillä tuolloin BK menetti kuuden maalin johdon (35 min.). Vieraskentän tasapeleissä yhteinen nimittäjä on ollut se, että BK on takamatkoilta raapinut itsensä rinnalle. Dicken johti kotonaan viidellä (43 min.), Grani neljällä (47 min.) ja Atlas niin ikään nel-
jällä (46 min.). Erojen kiriminen umpeen osoittaa tietenkin luonteen lujuutta ja peräänantamattomuutta, mutta näiden kuoppien kaivaminen ei ole toivottua toimintaa. -Ei se voi näin useasti mennä tähän tyyliin, että jäämme jälkeen ja joudumme kirimään takaisin. Pitäisi pystyä kääntämään pelin suuntaa jo ennen kuin jäämme 4-5 maalia tappiolle, tuumi valmentaja Teddy Nordling. Vieraskentällä on BK:n ruuvia kiristettävä, sillä Dicken, Atlas, Grani ja SIF ovat jääneet reissuilla kaatamatta. Kotikentällä tilanne pysyy paremmin kontrollissa ja on luottoa siihen, että uhkaajat Dickeniä myöten kellistyvät.
Nokena ilmaan BK:ssa oltiin ärtyneen pettyneitä keskiviikon tasapeliin. Summerin soitua pelaajat päästelivät ärräpäitä ja poistuivat paikalta naama vinossa. -Hyvä, että saimme edes pisteen. Tulokseen ei sinänsä voi olla kovin pettynyt, jos miettii miltä pelimme näytti, Nordling totesi. Ottelu oli kylläkin viihdyttävän jännittävä ja koutsikin myönsi, että ilmassa leijui jo tulikivenkatkuista playoff-henkeä. Samalla hän puntaroi miten panosten koveneminen ja kasvava kiihkeys pelaajiin vaikutti. -En tiedä jännittivätkö jotkut tätä tilannetta. Hukkasimme palloja ja hassasimme heittoja sellaisella tavalla, joka ei ole meille tyypillistä, Nordling aprikoi. Pallonmenetyksiä ei tullut BK:lle kuin kahdeksan, mutta niiden lisäksi oli kosolti sellaisia hyökkäyksiä, joissa jouduttiin jonkun sähellyksen jälkeen tyytymään heikompaan ratkaisuun kuin mihin oli aineksia. Pienen psykologisen jäynän saattoi tehdä se, että maajoukkueveskari Tuomas Laitisen sijasta Atlaksen maalia vartioi nuori Joonas Nokelainen. Hän oli yllättä-
Torialueella on tarjolla 23.26. helmikuuta maksutonta ohjelmaa lapsiperheille kello 11-15 välisenä aikana, kuten lumi- ja jääveistosrakentelua, luistelua, lumikenkä- ja retki-
Talviconverset
-60%
Timberland
Miesten & naisten
hakulma nuoremmille lapsille. Jää- ja lumiaktiviteetit ovat tietenkin säävarauksella. Ennakkovaraus tarvitaan opastetulle ”Talven jäljet” -luontokävelylle, joka lähtee torilta kello 11 neljänä päivänä. Luontokävelyn hinta on 15 euroa henkilöltä tai 25 euroa perheeltä. Retki on koko perheelle suunnattu, noin kolmen kilometrin metsävaellus, jossa
tarkkaillaan talven ja eläinten jälkiä luonnossa oppaan johdolla ja keskustellaan luonnosta. Lasten askartelupajat metsä-teemalla järjestetään lauantaina ja sunnuntaina kello 11-15 torin liiterin tiloissa. Museossa pääsee tutustumaan ruukkilaisten elämään, kokeilemaan villan karstaamista ja langan kehräämistä värttinällä. Näyttelyssä voi
myös pelata hienotaemuistipeliä tai vastata kysymyksiin ja selvittää kuka olisit voinut olla, jos olisit elänyt ruukissa 1800-luvun lopulla. Sen jälkeen voi pukeutua uuden arvon mukaisesti ja tutustua museonäyttelyyn. Museo on avoinna maanantaista sunnuntaihin kello 11-16 ja Fiskars shopissa on erikoistarjouksia viikon ajan.
Snurre solmussa. Atlaksen Kenneth Åstrand pysähtyy Albert Lindholmin pihteihin ja Timmy Thor on valmiina tukemaan itämaisilla taisteluliikkeillä. BK pelasi Myyrmäessä 31-31-tasapelin. vän kova kanto kaskessa ja vei maalivahtikamppailun selvästi nimiinsä. -En pysty pelaajien puolesta puhumaan, mutta itse en ainakaan reagoinut maalivahtiin mitenkään. Eipä sitä eroa edes huomannut, kun Nokelainen torjui samaan tahtiin kuin Laitinenkin yleensä, Nordling sanoi. BK:n koppareille merkattiin avausjaksolla vain yksi torjunta ja siihen nähden maalin tappio paussilla oli huikean vähän. Niclas Zweigbergin korvannut Martin Pråhl sai toisella puoliskolla sentään hieman juonesta kiinni. Kolmas häkkäri Miksu Heinonen on hoivannut viime pelit jalkaansa ja palaa ensi viikolla kuvioihin. -Ei tästä käy maalivahtipeliä syyttäminen, sillä Atlas pääsi niin paljon heittämään läheltä, läpiajoista ja kuudesta metristä, Nordling huomautti. Sentteri Kenneth Åstrand ja laituri Sebastian Säkkinen kuudesta metristä vapautuivat ja kakkosjaksolla yksi jos toi-
Ruukkikylä houkuttelee hiihtolomailemaan (Raasepori) Fiskarissa järjestetään hiihtolomaohjelmaa torstaista sunnuntaihin. Ruukkikylä lupaa elämyksiä kaikille aisteille ja aktiviteetteja koko perheelle.
Runkosarjan maalipörssin kolmoseksi päätynyt Säkkinen osui laidasta viidesti ja kontrista neljä kertaa. BK-kasvatin vaarallisuus kyllä tiedettiin, mutta kuriin häntä ei saatu. -Kyllä me siitä puhuimme miten hän maalinsa tekee. Silti hän pääsi laidasta maalaamaan, aika pienistäkin kulmista. Liikaa meni sieltä maaleja, Nordling mietti. Erkka Näntö oli avausjaksolla hiljaista poikaa, mutta kävi kakkospuokilla kovaa päälle ristiinsiirtymillään, joihin ei meinattu käsiksi päästä. Andreas Rönnberg pelasti toisen jakson heittoruletillaan BK:lle paljon. ”Gea” viljeli staattisissa tilanteissa taitavia tärppejä blokin ohi ja yli. 30-31-maali näytti melkein kuin yhdeksän metrin lobilta yli hölmistyneen Nokelaisen
takanurkkaan. -Sovittujen ajojen jälkeen niitä heittoja Gealle tippui ja hän otti jälleen paljon vastuuta, Nordling sanoi. Se on nähty ennenkin, että jos BK:n pelissä tempo laskee ja joudutaan hamstraamaan hitaita hyökkäyksiä, niin paljon riippuu Rönnbergin tekemisistä. Kun pelinrakentaja huilasi avausjaksolla 6-7 minuutin pätkän, niin BK menetti maalin johdon neljän maalin tappioksi. Atlas on yllättänyt monet kiilaamalla kärkikahinoihin ja taistelemalla viimeiseen asti runkosarjan kakkospaikasta. Mikael Källmanin poistuminen valmentajan pallilta sarjakauden kynnyksellä ja kaluston shiftaaminen ulkomaalaisvahvistusten rohmuamisesta kotivetoisempaan konseptiin herätti syksyllä kysymyksiä menestysnäkymistä. Puikkoihin tarttunut valkku Johan Nyberg on kuitenkin tehnyt hyvää jälkeä tällä miehistöllä, joka vaikuttaa
Ottelutilastot: Atlas (maalit/heitot): Sebastian Säkkinen 9/11, Erkka Näntö 5/8, Kenneth Åstrand 5/6, Heikki Laitinen 3/4, Anthony Hellakoski 2/6, Nikko Kinos 2/5, Klaus Sarin 2/3, Artturi Laaksonen 2/2, Jani Kivinen 1/2. Yhteensä 31/47 (66 %). Hankitut 7 m heitot: - . Maalivahdit: Joonas Nokelainen (60 min.) 17 torjuntaa. Jäähyt: Kinos 2 x 2 min, Näntö 2 min, Sarin 2 min, H. Laitinen 2 min. Maalit jäähyjen aikana 9-3 BK:lle. Pallonmenetykset: 10. BK: Andreas Rönnberg 8/15 (7 m 0/1), Albert Lindholm 7/10, Oscar Kihlstedt 5/10, Ben Weber 4/4 (7 m 2/2), Timmy Thor 2/4, Robin Karlsson 1/3, Jasper Hellberg 1/2, Alex Lignell 1/2, Linus Sjöman 1/2, Robin Mattsson 1/1, André Udd 0/1, Linus Lindberg 0/1. Yhteensä 31/55 (56 %). Hankitut 7 m: Kihlstedt, Thor, Rönnberg. Maalivahdit: Niclas Zweigberg (23 min.) 1 torjunta, Martin Pråhl (37 min.) 7. Jäähyt: Lignell 2 min, Hellberg 2 min, Thor 2 min, Weber 2 min. Maalit 5-2 Atlakselle. Pallonmenetykset: 9. -ts-
luistinkokeilua, alppicurlingia, talutusratsastusta, lumineppausta ja jousiammuntaa. Mausteena on musiikkia, ongelmanratkontatehtäviä, ruokaa ja juomaa, sekä puu-
nenkin Atlas-peluri syöksyi kontrauksiin, kun kotijoukkue oli karkuun kelaamassa.
Kotikylän rundit
17.2.-25.2. Talvitekstiilit ja -kengät
-60%
-50%
Jääkiekkomailat ja jääkiekkovarusteet
-30%
Etnies jalkineet
Loput sukset ja monot
-50% -50%-40%
(Karjaa)
Icebug kaikki
Loput luistimet
Sisäpelikengät
-50%
Nappareita ja futsal-kenkiä (2016) Salibandymailat
-60% -60% -50%
Kaikki hinnat lasketaan normaalihinnoista!