Nro 80 Sunnuntaina lokakuun 16. pnä 2016 - 9 .
Vaatimukset kovenevat
Raasepori haluaa lopun VNF-maksuille (Raasepori) VNF:n kuntayhtymän hallitus ei ole omistajakuntien toistuvista kehotuksista huolimatta onnistunut sopeuttamaan koulun toimintaa taloudellisen tilanteen mukaiseksi, Raaseporin kaupunginhallitus toteaa. Kaupunki ilmoittaa myös, että se tulee vuoden 2018 talousarviotyön yhteydessä vaatimaan kansanopistolta konkreettisia sopeuttamistoimenpiteitä siten, että toimintaan ei tarvita enää rahaa kuntayhtymän omistajakunnilta. Kaupunginhallitus kehottaa VNF:n hallitusta aloittamaan jo nyt tällaisen rakenteellisen ratkaisun valmistelun. Jäsenkunnat ovat kehottaneet VNF:n hallitusta parem-
paan talousarviokuriin jo useiden vuosien ajan. Raaseporin kaupunginhallitus päätti kuitenkin varata VNF:lle 34.000 euroa Raaseporin osuutena vuoden 2017 käyttömenoihin. Hyvänä asiana pidetään sitä, että VNF ei hae tulevien vuosien investointeihin enää kuntaosuuksia, vaan kuntayhtymä rahoittaa ne muulla tavalla. Kuntayhtymän perussopimuksen mukaan summa, joka tarvitaan valtionosuuksien, opintomaksujen ja muiden tulojen lisäksi menojen ja kuntayhtymän toimintamenoihin rahoitukseen, peritään varainhoitovuotena maksuosuuksina jäsenkunnilta opiskelijamäärien mukaan. Kuntayhtymä näyttää tar-
vitsevan kunnallista tukea vuosina 2017-2019 enintään 80.000 euroa vuodessa, eli toisin sanoen VNF laskee kuntaosuuksien varaan koko suunnittelukaudella. ”On todettava, että kuntayhtymän hallitus ei ole hoitanut tehtäväänsä eikä vastuutaan. Vuosittainen ilmoitus kunnallisen tuen tarpeesta on helppo tapa käsitellä pitkäaikaista ongelmaa”, asian valmistelussa arvostellaan. Epäkohdan korjaamiseksi Raasepori kaipaa omistajakunnilta yhteistä vaatimusta kuntayhtymän hallitukselle. Yksi tapa olisi ilmoittaa perussopimuksen muuttamisesta niin, ettei se olisi enää VNF:n talousarvion alijäämän ”automaattinen rahoittaja”.
Yhteistoimintaneuvottelut jatkuvat (Raasepori) Entisen sisäisten palvelujen osaston henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Kaupunginhallitus päätti maanantaina aloittaa yt-menettelyn välittömästi henkilöstöresurssien vähentämiseksi taloudellisista ja tuotannollista syistä vuosina 2017-2019 uuden palvelura-
kenteen mukaisesti. Henkilöstön vähentäminen liittyy Raasepori 2020 -prosessiin. Yhteistoimintaneuvottelut on määrä saada päätökseen kuluvan vuoden aikana. Mahdollisista irtisanomisista ei ole vielä tietoa. Kaupunginhallitus vahvisti jo toukokuussa Raasepori 2020 -prosessia koskevien
yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen. Silloin päätettiin vähentää 56,5 henkilötyövuotta. Sisäisten palvelujen henkilöstö jäi keväällä neuvottelujen ulkopuolelle, koska muusta palvelurakenteesta ei ollut vielä päätetty. Yksi henkilötyövuosi maksaa kunnassa sivukuluineen keskimäärin 50.000 euroa.
Raaseporissa on aloittanut pilottiryhmä, jolle kokeillaan joogaa hoitomenetelmänä. Avovastaanoton yksikönpäällikkö Susanna Nordström ja joogaohjaaja Maria Snabb näyttävät mallia. (Kuva: Marie Sandberg)
Raaseporiin pilottiryhmä
MediYogaa kokeillaan hoitomenetelmänä (Raasepori) Raaseporin kaupunki tarjoaa ensimmäisenä kuntana Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaille MediYogaa hoitomenetelmänä. Terveyskeskuksen avovastaanoton järjestämä ensimmäinen joogaryhmä aloitti Tammisaaressa torstaina joogaohjaaja Maria Snabbin johdolla. Ryhmätapaamiset jatkuvat kuluvan syksyn.
MediYogan juuret ovat Ruotsissa, jossa sitä on käytetty jo 20 vuotta. Kyseessä on rentouttava ja pehmeä joogan muoto, jolla on todettu olevan myönteisiä terveysvaikutuksia. -Sen teho on todistettu Ruotsissa lääketieteellisissä tutkimuksissa, Raaseporin terveyskeskuksen avovastaanoton yksikönpäällikkö Susanna Nordström kertoo.
Joogaa käytetään rinnakkaisena hoitokeinona monissa hoitoyksiköissä Ruotsissa ja Norjassa. Raaseporin kaupunki on aloittanut toiminnan kaupungin lääkäritiimin valitsemassa pilottiryhmässä. -Uskomme, että tämä onnistuu. Tavoitteena on tarjota hoitomenetelmää useammillekin kaupungin asukkaille, Nordström sanoo.
KIINTEISTÖJÄ, HUONEISTOJA
Suvi Ahlfors yli 26 vuoden kokemuksella! KERROSTALO
UUSI KOHDE
ESITTELY
ESITTELY
ESITTELY
Novagolle aletaan hakea vaihtoehtoa (Raasepori) Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että taloudellisissa vaikeuksissa olevalle Novago Yrityskehitys Oy:lle myönnetään 18.000 euron pääomalaina. Edellytyksenä on, että muutkin omistajakunnat maksavat oman osuutensa. Kaupunginhallitus hyväksyi myös yhtiön suunnitelman lainan maksamiseksi 3-4 vuo-
dessa. Lainaa tarvitaan omistajakunnilta yhteensä 60.000 euroa. Hangon osuus on alle 6.000 ja Inkoon 3.400 euroa, Lohjalta pyydetään 29.000 euroa omistusosuuksien perusteella. Yrityskehitysyhtiö on karsinut toimintaansa ja vähentänyt henkilöstöään ja keskittyy vastaisuudessa yritysneuvontaan. Pääomalainan myöntämisellä voidaan pa-
lauttaa yhtiön osakepääoma ja parantaa sen luottokelpoisuutta. Lainsäädännöllisesti lainan myöntämiselle ei ole esteitä, mutta Raasepori aikoo kuitenkin selvittää vaihtoehtoja, joilla Novago voitaisiin korvata. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että vaihtoehtoiset mallit Novagolle vielä kuuluvien asioiden hoitamiseksi arvioidaan vuoden 2017 aikana.
Karjaa, keskusta
80 m²
2-3 h, k, kph, parveke. III krs. UPEA erittäin hyvällä maulla ja laad. materiaaleilla täysin remontoitu kaupunkikoti Sinulle joka etsit avaraa valoisaa kotia kivitalosta. Korkeat huoneet, tyylikkäitä pariovia. Ylimmän krs (ei hissiä) läpitalon päätyhuoneisto. Yhtiössä maalämpö, edullista asua. Käyttövesiputket uusittu. Rv. 1949. ET F. Kävelykadun varrella, rautatieasemalle 200 m. Tähän IHASTUT! Vhp. 146.000 €. Kauppiaankatu 12. Es. su 16.10. klo 14.25-14.45. Christer RIVITALO ESITTELY
Kasvuodotukset edelleen kotimarkkinoilla
Lähitulevaisuuden näkymät varovaisen optimistiset Uudellamaalla on kasvua etenkin palvelualoilla ja rakentamisessa. Palvelualoilla kasvavat mm. matkailu- ja ravintolapalvelut ja liike-elämän palvelut. Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Syksyn alueelliset kehitysnäkymät -julkaisuun. Teknologiateollisuudessa alkuvuoden liikevaihto on Uudellamaalla laskenut ja myös uusia tilauksia oli viimevuotista vähemmän. Liikevaihdon ei odoteta lähtevän kasvuun enää tänä vuonna. Myös kaupan alalla kuluvan vuoden liikevaihto oli viimevuotista pienempi ja erikoiskaupan ongelmat näyttävät jatkuvan useilla sektoreilla. ELY-keskuksen mukaan näyttää siltä, että kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on
lisännyt työtunteja, mutta ei niinkään työllisten määrää. Pk-yritysbarometrin syksyn tulokset alueella olivat varsin positiiviset sekä suhdannenäkymien että rekrytointien osalta. Yritykset odottavat liikevaihdon kasvavan, mutta näyttää siltä että kasvu tapahtuu kotimarkkinoilla, ELY-keskus tiedottaa. Panostusten kansainvälistymiseen ei odoteta kasvavan, ei myöskään viennin arvon. Pääkaupunkiseudulla rakennetaan tänä vuonna arviolta 15.000-17.000 asuntoa, mikä on edellisvuotista enemmän. Lisäksi alueella on käynnissä ja käynnistymässä varsin paljon infra- ja liiketilarakentamista, joka jatkuu ainakin 2020-luvun alkupuoliskolle. Voimakas rakentaminen näkyy
myös alan konsulttiyritysten tilauskantojen kasvuna. Yöpymisten määrä tulee kuluvana vuonna ylittämään viime vuoden tason. Erityisesti paljon rahaa käyttävien aasialaismatkustajien määrät ovat Uudellamaalla selkeässä kasvussa. Työttömyyden kasvu on Uudellamaalla taittumassa, mutta pitkäaikaistyöttömyys kasvaa alueella vielä pitkälle ensi vuoteen. Työvoiman kysynnän näkymät ovat useilla aloilla hyvät. Rakennusalalla osaavasta työvoimasta tulee jatkossa olemaan pulaa useissa ammateissa. Vastaavasti matkailijavirtojen kasvu lisää edelleen mm. kokkien ja tarjoilijoiden kysyntää. Maanlaajuisesti osaavan työvoiman saatavuus huolestuttaa pk-yrityksiä.
Karjaa, Kiila
61 m²
2 h, k, vh, wc, kph, s, terassi. IHASTUTTAVA. Laad. mat. valittu jo rak.vaiheessa. Lasitiiltä, tyyl. laatoitukset, raikkaat lämminsäv. mat. Kaunis parketti. Päätyhuon. UPEAT näkymät pitkälle. HETI VAPAA! Vesikiert.lattialämm. kaikkialla. Lähellä kesk. palv. ja rautatieasemaa. Iso lämm. var. Rv. 2006. ET D. Hp. 157.000 €. Tallinrinne 9. Es. su 16.10. klo 16.3516.55. Christer OMAKOTITALOT ESITTELY
Pinjainen
84/120 m²
3 h, k, khh, wc, kph, s, varasto. Pienen perheen 1-taso koti Billnäsin ruukkialueen kupeessa. Rauhall. sij. 1088 m² kaunis hoidettu suojaisa puutarhatontti, marjapensaita ja hedelmäpuita. Hartiapankkirak. 1987-1991. Edullista asua!! Varaava takka. Erinomainen eläinperheelle. Tontilla aitauksia valmiina mm. koirille. Pihalla myös pressuvarasto. Hp. 129.000 €. Tolvheminkuja 3. Es. su 16.10. klo 15.25-15.55. Christer
Suvi Ahlfors, LKV
0500 505 838
Christer Schröder
044 250 1166
Karjaa
110/150 m²
4 h, k, kph, wc, khh, 2 alkovia, ullakko, parv., kell. Erinom. sijainnilla lähellä kesk. palv. sekä suomen- että ruotsinkiel. kouluja. Kaunis suoj. 1200 m² puutarhatontti. 1950-luv. talo, isot huoneet, Porinmatti, pönttöuuni. Sähköjä, pintoja, käyttövesiputkia ym. uusittu joskin vielä laittamista. Hp. 139.000 €. Keskuskatu 35. Ensies. su 16.10. klo 13.50-14.20. Christer ESITTELY
Karjaa, Pumppulahti
140/200 m²
Karjaa, Pappila
158/179 m²
Karjaa
159/188 m²
3 h, k, kph/wc, aula, khh, vh, oleskelutila, kph, s. Ihastuttava huol. remontoitu -54 rak. kivitalo. Käyttövesiputket, viemärit, sähköt, kaikki pinnat, keittiö, kph, s uusittu! Upea kokonaisuus. 1411 m² kulmatontti jossa runs. rak.oik. jäljeellä. Pumppulahden kaunis ympäristö ja keskustan palvelut lähellä. 2 lämmintä autotallia. LÖYTÖ! Hp. 235.000 €. Postimestarinkatu 14. Ensies. su 16.10. klo 12.40-13.10. Christer ESITTELY
5 h, k, 2 wc, khh, kph, s, at. Hyvin pid. 1-tas. koti Pappilan alueella. 4 mh, iso tunnelmallinen tupakeittiö tammikaapistoin. Paljon paneelia käytetty, Karjaa, Lövkulla 118/202 m² kodikas. Lämm. autotalli. Osin aidattu kulmatontti Kaunis hyvin pid. 1970 rak. koti. Alak. 1 h, khh, s, kph, 882 m². Rv. 1993. Hp. 179.000 €. Elisabetinkatu wc, tilava vh, lämmin at ja var. Yläk. 3 mh, wc, valoisa 5. Es. su 16.10. klo 13.15-13.45. Christer ESITTELY keittiö, oh (avotakka) ja parv. Rauh. kadun varressa, 668 m² rinnetontti (vuokra). Asuinkrs pintoja rem., osa ikk. vaihd. 2000. Päätylaudat 2013 ja katto 2014 sekä kahdelle talon sivulle tehty salaojitus 2007. Hp. 138.000 €. Dyniuksenkuja 11. Es. su 16.10. klo 11.30-12.00. Christer ESITTELY Rak. -11-13. Avara valoisa 1-taso koti. 5 h, k, wc, vh, khh, kph/wc, tekn. tila, käyttöullakko. Rom. keittiö, umpipuutasot. Maalämpö, edull. asuinkust. Erill. autokatos/var. Suoj. puistoon raj. iso oma tontti 1300 m². Heti vapaa! Hp. 249.000 €. Högsvedinkatu 11. Es. su 16.10. klo 16.00-16.30. Christer UUSI KOHDE ESITTELY
Karjaa, Lövkulla
119/210 m²
4 h, k, takkah., 2 kph, khh, s, at. Peruskorjattava remonttikohde. Rv. 1980. Hinnassa huomioitu, vaatii täyden saneerauksen. Täystiilitalo. Oma tontti 900 m². Hp. 59.000 €. Pitkämäenkatu 26. Es. su 16.10. klo 12.05-12.35. Christer Karjaa, Pentby 199/275 m² 5 h, k, takkah., khh, erill. wc, kph/wc, kph, s, autotalli. UPEA laad. mat. itselle tehty talo. Rv. 2014. Todella avara valoisa koti, oloh. ja keittiö korkeaa tilaa, 4 mh:tta, takkah., toisessa kph:ssa sadesuihkut ja amme, iso khh, edull. asua, vesikiert. lattialämm., sähkölämm., iso lämm. autotalli. Iso talon mittainen terassi MusTammisaarentie 9, 10300 Karjaa tionjoelle! T. 1218 m². Hp. 420.000 €. Kaivokuja 2. Ensies. su 16.10. klo 14.50-15.20. Christer suvi.ahlfors@kotikone.fi
Suvi Ahlfors Oy LKV
Katso muut kohteemme www.suviahlfors.fi