Sirius 2/2021

Page 72

siluokilta 7–9, seuraavalle lukuvuodella suunnitellaan, miten ajatus viedään koko koulutasolla läpi esimerkiksi vahvuuspedagogiikkana. Onnelan mielestä paljon korostetaan sitä, että korona on nostanut esille lasten eriarvoisen tilanteen itseohjautuvuuden ja opiskelutaitojen suhteen. Oikeasti tämä on ollut tilanne jo vuosia. Nyt on vain se hetki, jolloin viimeistään pitää miettiä koulupuolella asioiden toteuttamista toisella tavalla, ja tähän haasteeseen ForCe vastaa hyvin. ̵​̵Lisäksi tämä on meille hyvä hetki hyödyntää jo meillä aiemmin tehtyä tutkimustyötä sekä meneillä olevaan tutkimustyötä.

Tutkimusta aiheesta: Haataja, A (2014). ”Siinä pitäs pomottaa itteään…”: tapaustutkimus vastuuseen kasvamisesta alkuopetusluokassa. Akateeminen väitöskirja, Lapin yliopisto. Hietanen, L. & Haataja, A. (2014). Yrittäjyyskasvatus pedagogisena näkökulmana luokanopettajakoulutuksen opetusharjoittelutunnin eri vaiheissa. Teoksessa Seikkula-Leino, J., Tiikkala, A. & Yöntilä, L. (toim.) Yrittäjyyskasvatusta suomalaiseen opettajankoulutukseen ja opetukseen! Yvi-hankkeen hedelmiä vuosilta 2010-2014. Turun normaalikoulun julkaisuja 1/2014, 89-95.

Itseohjautuvuutta ja opiskelutaitoja on tärkeää opettaa Meitä Lapin yliopiston harjoittelukoulun opettajia ja opettajaksi opiskelevia lähti mukaan hankkeeseen 2020 syksyllä. Toteutamme tämän kevään aikana erilaisia opetuskokeiluja, joissa kiinnitetään huomiota oppilaiden opiskelutaitoihin. Tavoitteena on, että oppilaat ymmärtäisivät paremmin, miksi yrittäjämäisiä ajattelu- ja toimintatapoja tarvitaan tulevaisuudessa ja miten niitä voi kehittää.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.