Satuovien lukukirja by Edukustannus

vien o tu

LUKUKIRJA

Iina Harju • Elisa Helin • Satu Ikkala • Ritva Ketonen Jerkka Laakkonen • Reetta Niemelä • Kuvitus: Nora Surojegin

TIEDUSTELUT

Musiikki

Edukustannus www.edukustannus.fi

1. A, B, C, ou jee! säv. & san. Tero Pajunen ja Aili Järvelä

TILAUKSET

2. Toimii! säv. & san. Aili Järvelä ja Tero Pajunen

Kirjavälitys Oy 010 345 100 koulut@kirjavalitys.fi KUSTANTAJA Edukustannus, Helsinki © Iina Harju, Elisa Helin, Satu Ikkala, Ritva Ketonen, Jerkka Laakkonen, Reetta Niemelä, Nora Surojegin ja Publiva Oy 2024 1. painos, 2024

KOPIOINTITIEDOT Tämä teos on oppikirja, joka on suojattu tekijänoikeuslailla (404/61). Tämän teoksen tai sen osan valokopiointi, skannaaminen tai muu digitaalinen kopiointi tai käyttö edellyttää oikeudenomistajan luvan. Kopiosto ry myöntää teosten osittaiseen kopiointiin lupia. Lisätietoja luvista www.kopiosto.fi

3. Neljä satuesinettä säv. Tero Pajunen, san. Iina Harju, Satu Ikkala ja Reetta Niemelä 4. Yhtä matkaa säv. & san. Aili Järvelä ja Tero Pajunen 5. Mielipidelaulu säv. Aili Järvelä ja Tero Pajunen san. Iina Harju, Satu Ikkala ja Reetta Niemelä 6. Kuukaudet säv. & san. Aili Järvelä ja Tero Pajunen 7. Sanasoppa säv. & san. Tero Pajunen 8. Pelaan enkä pelkää! säv. Aili Järvelä ja Tero Pajunen, san. Iina Harju, Satu Ikkala ja Reetta Niemelä 9. Pyörii säv. & san. Aili Järvelä ja Tero Pajunen 10. On elämä juhlaa säv. Aili Järvelä, san. Aili Järvelä ja Tero Pajunen

Teoksen tai sen osan muuntelu on kielletty. Muusikot ISBN 978-952-354-735-3

Aili Järvelä: laulu, viulu, matkamuistohuilu, lehmänkello

Toimitus: Outi Hänninen ja Marjo Paappanen

Tero Pajunen: laulu, kitara, nenähuilu

Kuvitus: Nora Surojegin

Maija Kauhanen: laulu, kantele

Ulkoasu ja taitto: Anni Mikola

Miia Reko: laulu, trumpetti Esko Järvelä: viulu, mandoliini, avainviulu

Teoksen kirjoittamista on tukenut Suomen tietokirjailijat ry.

Mikko Arlin: rummut, lyömäsoittimet Esko Grundström: basso Heidi Suonio: koskettimet Tuotanto ja sovitukset: Aili Järvelä Äänitys, miksaus ja tuotanto: Joonas Saikkonen Masterointi: Alho Audio Mastering Äänitys: Lammaskallion Audio lokakuu 2023

vien o tu

LUKUKIRJA Iina Harju • Elisa Helin • Satu Ikkala • Ritva Ketonen Jerkka Laakkonen • Reetta Niemelä • Nora Surojegin

Sisällys Lukukirjan lapset ja satuolennot Matkaeväät Satusaareen A, B, C, ou jee! Pääsy Satusaareen estetty Satuovet sulkeutuvat

4 6 7 8 10

1. Takaisin Kiemuraan

4. Otukset karkuteillä

Toimii! Riemukas jälleennäkeminen Arvoitus: Kuka kukin on? Ihmeellinen kone Kuvaus: Kätevät keksinnöt Satusaaren loru Runo: Kumpi oli ensin? Viivi-täti auttaa Lukuteatterin aika

13 14 17 18 21 22 25 26 28

Mielipidelaulu Musta salama Mainos: Linturetket Kiemurassa Outo otus luolassa Mielipidekirjoitus Toinen eksyneitä lämmittää Kertomus: Peukku – sattumalta pelastunut hamsteri Kissanpentu pelastuu Haaveilua ja haastatteluja

67 68 71 72 75 76 79

2. Majakkaluodon salaisuus 30

5. Ystävyyden supervoima

Neljä satuesinettä Majakan pyöreä huone Tietoteksti: Majakkarakennus Aarrelaivan kartta Kartta: Majakkaluodon merikartta Koppiaiskameran sukellus Tietoteksti: Elämää meressä Yksi niistä pimeän valaisee Ollaan solmussa!

Kuukaudet Ystävyyden pilvi Runo: Sadut Vanhassa tehdassalissa Satu: Puurovuori Hillohärdelli Tietoteksti: Menninkäinen Kolmas herkkusuita miellyttää Luokan yhteinen satukirja

85 86 89 90 93 94 97 98 100

3. Koulussa kummittelee 48

6. Öinen hassuttelija

102

Yhtä matkaa 49 Aaveansa vai haamuhoukutin? 50 Runo: Kaupungin viimeinen haamu 53 Kuusikätinen kummitus 54 Ohje: Kirjamaistiaiset 57 Kuona keksii lukumajan 58 Kertomus: Jännittäviä aloituksia 61 Kuona löytää piilon 62 Rakennetaan lukumaja! 64

Sanasoppa Erikoinen lumipallo Runo: Voin syödä nakin Yllätyksiä ja naurua Kertomus: Valoa säkissä Kuorsausta lumilyhdyssä Vitsi: Luuranko lääkärissä Neljäs on kuin jää Vitsikkäät juhlat

103 104 107 108 111 112 115 116 118

31 32 35 36 39 40 43 44 46

80 82

7. Satuesineet vaarassa

120

Pelaan enkä pelkää! Voron vierailu Peli: Palikkamaa Vetisen voron tapaus Kuvaus: Mikä peli? Rakkaiden muistojen rasia Peli: Arvaa kuka? Vettä koulun käytävillä Lautapelikone

121 122 125 126 129 130 133 134 136

8. Lillin muisti palautuu

138

10. Juhlat

174

Pyörii Puutarhapuuhia Ajatuskartta: Vetinen voro Pullia, sukkia ja kukkia Päiväkirja Viivi-tädin uutinen Postikortti Lilli muistaa lorun lopun Esitetään varjoteatteria

139 140 143 144 147 148 151 152 154

Aleksis Kiven päivä YK:n päivä Minna Canthin ja tasa-arvon päivä Pääsiäinen Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä Vappu eli suomalaisen työn päivä

176 178 179 180 181

9. Satuovien sankarit

156

Kuva- ja tekstilähteet Yleistehtävät Satuesineloru

183 184 186

182

On elämä juhlaa 157 Erikoinen matkalaukku 158 Kertomus: Maija Poppanen saapuu taloon 161 Tohelo Tursanen 162 Tietoteksti: Ihmeellinen luonto 165 Valtava vollotus 166 Kuvaus: Neljä satuesinettä 169 Tervetuloa Satusaareen, ystävä! 170 Matkalla Satusaaressa 172

Lu-ku-kir-jan lap-set ja sa-tu-o-len-not

Al-li on po-ru-kan ur-hei-lu-hul-lu. Al-lin löy-tää il-tai-sin jo-ko jää-hal-lil-ta tai ko-to-a lei-po-mas-ta jo-tain. Al-li muut-ti Kie-mu-raan vas-ta vuo-si sit-ten. Nyt Kie-mu-ra tun-tuu jo ko-dil-ta.

Tuis-ku on mai-ni-o kek-si-jä, jo-ka on suun-ni-tel-lut Ros-ka-Ro-bon. Ros-ka-Ro-bo ke-rää luon-toon hei-te-tyt ros-kat tal-teen. Tuis-ku a-suu saa-res-sa, Ma-jak-ka-luo-dol-la.

Lu-ka o-saa piir-tää mi-tä vain. Lu-ka nap-paa kä-siin-sä pii-rus-tus-vih-kon ai-na, kun nä-kee jo-tain kiin-nos-ta-vaa. Lu-ka har-ras-taa par-kou-ri-a koi-ran-sa kans-sa. Hä-net on vai-ke-a saa-da hip-pa-lei-keis-sä kiin-ni.

So-fi-a rat-koo e-ri-lai-si-a ar-voi-tuk-si-a ja kek-sii o-mi-a ru-no-ja. So-fi-an per-heen yh-tei-nen har-ras-tus on ge-o-kät-köi-ly. Tois-ten puo-lus-ta-mi-nen on So-fi-an e-ri-kois-tai-to.

Lil-li Läp-pä on Sa-tu-saa-ren uu-tis-toi-mit-ta-ja. Lil-li te-kee uu-ti-si-a Kie-mu-ran kau-pun-gis-ta ja ih-mis-ten ou-dois-ta ta-vois-ta. Lil-lin lem-mik-ki on To-me-ro, jo-ka kul-kee Lil-lin mu-ka-na kaik-ki-al-le. Lil-lin hat-tu on vaa-te-huo-ne, jon-ne Lil-li voi mil-loin ta-han-sa hy-pä-tä ha-ke-maan ta-va-roi-ta.

To-me-ro on Lil-lin pie-ni lem-mik-ki. Se muis-tut-taa hie-man ih-mis-ten koi-ri-a. To-me-ro tu-lee toi-meen kai-ken-lais-ten e-läin-ten kans-sa.

Ul-pu U-ni-nen a-suu ve-den al-la. Se ot-taa vas-taan Sa-tu-saa-res-ta lä-he-tet-ty-jä ru-no-rul-li-a. Ul-pu lait-taa rul-li-en pul-lot ko-nee-seen. Sen jäl-keen ru-no-jen tuok-su le-vi-ää ym-pä-ri kau-pun-ki-a.

Kuo-na Könt-ti o-li het-ken Sa-tu-saa-ren hal-lit-si-ja. Se ei us-kal-ta-nut pyy-tää a-pu-a ja pää-tyi mää-räi-le-mään mui-ta. Lo-pul-ta Kuo-na päät-ti ol-la rei-lu. Se pa-la-si Sa-tu-saa-reen lait-ta-maan a-si-at kun-toon.

Mat-ka-e-väät Sa-tu-saa-reen

A, B, C, ou jee! 1.

A niin kuin a-pi-na, B niin kuin ba-naa-ni. C niin kuin Cel-si-us, D niin kuin del-fii-ni. E niin kuin e-ta-na, F niin kuin fla-min-go. G niin kuin go-ril-la, jo-ka gril-la-si to-ril-la.

A, B, C, ou jee!

A, B, C, ou jee! Aak-ko-set oi-val-sin. Sa-tu-o-ven au-kai-sin. Kir-jai-met oi-kein a-set-te-len: A, B, C, D, E, F, G! 2.

H niin kuin he-vo-nen, I niin kuin i-loi-nen. J nyt me jam-ma-taan ka-ve-rei-den kans-sa vaan! L niin kuin lau-le-taan. Mm… ruo-kaa mais-te-taan. N-y-t nyt mä meen ker-to-sä-kee-seen! A, B, C, ou jee! Aak-ko-set oi-val-sin… H, I, J, K, L, M, N!

O niin kuin o-ra-va, pa-ket-te-ja pii-lot-taa. QR-koo-di skan-na-taan, Ro-bo al-kaa rok-kaa-maan. Sa-lai-suus tää meil-lä on, ta-ru-mai-sen li-pas-ton. U niin kuin uu-ti-nen, mä ra-di-os-ta kuu-len sen!

Aak-ko-set oi-val-sin… O, P, Q, R, S, T, U! 4.

V niin kuin vi-pel-tää, X, tai-dan hy-päh-tää. Y:n muo-toon kä-det jää, niil-lä moik-kaan ys-tä-vää. Z ja Ä on zä zä zää. Å ja Ä kuin pa-ri nää. Öö… en voi ym-mär-tää, mut kert-si hää-möt-tää! Kak-sois-vee, ou jee! Aak-ko-set oi-val-sin… V, X, Y, Z, Å, Ä, Ö! Aak-ko-set oi-val-sin... A, B, C A, B, C A, B, C ou jee! Tero Pajunen ja Aili Järvelä

Pää-sy Sa-tu-saa-reen es-tet-ty

Sa-tu-o-vet sul-keu-tu-vat

1. Ta-kai-sin

Kie-mu-raan

Toi-mii!   1.

Ter-ve-tu-lo-a seu-raam-me! Jän-ni-tyk-sel-lä seu-raam-me, kun sa-tu-o-vi-en ta-ri-naa jat-ke-taan. Kun on kir-jai-met tut-tu-ja, mä voin lu-ke-a jut-tu-ja. Lau-la-mal-la saan sa-nat tans-si-maan. Ent-ten tent-ten ja kaik-ki voit-taa, yy kaa koo nee bän-di soit-taa. Toi-mii! Meil-lä on su-per-voi-mii! Yh-des-sä kaik-ki tää toi-mii, kun lai-te-taan toi-mi-maan!

Ke-sä-lo-mal-la yl-lät-täin ki-van ka-ve-rin näin ja jäin hä-nen kans-saan kir-jo-ja vaih-ta-maan. Ko-ti-o-vel-la myö-hem-min yh-den a-si-an hok-sa-sin: sa-tu-a-vain käy mel-kein mi-hin vaan. Ent-ten tent-ten ja kaik-ki voit-taa, yy kaa koo nee bän-di soit-taa. Toi-mii! Meil-lä on su-per-voi-mii… Aili Järvelä ja Tero Pajunen

Rie-mu-kas jäl-leen-nä-ke-mi-nen Suu-ri lok-ki len-si las-ten luo. Lap-set in-nos-tui-vat. Lok-ki o-li Los-si-Ta-ne. Los-si-Ta-ne aut-toi sa-tu-saa-re-lai-si-a. Los-si-Ta-nen se-läs-tä las-keu-tui a-las pie-ni o-tus. Se o-li las-ten ys-tä-vä Lil-li Läp-pä. Los-si-Ta-ne o-li vie-nyt sen me-ren yl-le.

Kii-tos, kun au-toit Ul-pun et-si-mi-ses-sä, Los-si-Ta-ne. Hei Lil-li, To-me-ro ja Los-si-Ta-ne! Hei! Ki-va näh-dä! Mis-sä Kuo-na on? Näim-me Kuo-nan tä-nään. Se kä-vi kou-lun pi-has-sa. Lil-li näyt-ti huo-les-tu-neel-ta. Me-res-sä o-le-va sa-tu-o-vi o-li men-nyt kiin-ni. Ul-pu o-li jää-nyt Sa-tu-saa-ren puo-lel-le. Ei kai Kuo-na-kin ol-lut jää-nyt sa-tu-o-ven taak-se? Äk-ki-ä Lil-li al-koi-kin nau-raa. Kuo-na-han o-li y-hä vaa-te-ko-me-ros-saan. Lil-li kis-kai-si hik-ka-pus-sis-taan lip-pik-sen. Se las-ki lip-pik-sen maa-han. Lip-pis al-koi hei-lah-del-la ja pomp-pi-a. Sa-mas-sa Kuo-na hyp-pä-si e-siin skeit-ti-lau-tan-sa kans-sa. Se kiit-ti Lil-li-ä kyy-dis-tä. Sa-tu-saa-re-lai-set pää-si-vät vaa-te-ko-me-roi-hin-sa hat-tu-jen-sa kaut-ta. On-nek-si ha-tut toi-mi-vat y-hä. Lap-set o-dot-ti-vat jän-nit-ty-nei-nä o-tus-ten kuu-lu-mi-si-a. Jo-tain kum-maa o-li ta-pah-tu-mas-sa. Sa-tu-o-vet o-li-vat sul-keu-tu-neet. Sa-tu-saa-re-lai-set ei-vät pääs-seet ko-tiin! 1. Mi-kä len-si las-ten luo? 2. Mi-kä huo-les-tut-ti Lil-li-ä? 3. Mik-si sa-tu-saa-re-lai-set ei-vät pääs-seet ko-tiin?

ais

ait

sai

lai

tai

mai

mais

kou

kau

kie

pie

pan

sam

kaup

paik

ka-tu

tie

kie-mu-rai-nen

met-sä

kou-lu

Pan-na-ri-ki-os-ki

sa-ta-ma

ki-os-ki

Sam-mal-met-sän kou-lu

teh-das

kaup-pa

ta-paa-mis-paik-ka

pank-ki

kau-pun-ki

yh-teys-a-lus

pos-ti

Kie-mu-ra

Ma-jak-ka-luo-to

Kie-mu-ran kau-pun-ki Kie-mu-ra on pie-ni kau-pun-ki. Se on me-ren ran-nal-la. Siel-lä on kou-lu, met-sä, kaup-po-ja ja kie-mu-rai-si-a ka-tu-ja. Kie-mu-ran lap-set käy-vät Sam-mal-met-sän kou-lu-a. Kes-kel-lä Kie-mu-ran kau-pun-ki-a on Pan-na-ri-ki-os-ki. Se on kau-pun-gin suo-sit-tu ta-paa-mis-paik-ka. Sa-ta-mas-ta pää-see yh-teys-a-luk-sel-la lä-hei-sel-le saa-rel-le. Saa-ren ni-mi on Ma-jak-ka-luo-to.

Ku-ka ku-kin on?

Arvoitus Sen lem-pi-mu-siik-ki-a on rok-ki. Se on vii-sas sel-kä-lok-ki.

So-fi-a

Hän on hy-vä ys-tä-vä-ni. Mi-nä kek-sin i-de-an. Hän piir-tää sii-tä ku-van.

Los-si-Ta-ne si-Ta-ne

Tuis-ku

Hän kek-si Ros-ka-Ro-bon. Me e-läi-met kii-täm-me ros-kat-to-mas-ta ran-nas-ta. #muisku ros

Kun tar-vit-sen a-pu-a, hän aut-taa var-mas-ti. Hä-net löy-tää y-leen-sä kir-jas-tos-ta.

Al-li

Lu-ka Lu

Se on roh-ke-a Sa-tu-saa-ren uu-tis-toi-mit-ta-ja. An-noim-me sil-le sa-la-ni-men Pä-lä L. Pil-li. An

Kuo-no-ni hais-taa jää-kie-kon ja herk-ku-ja. Koh-ti jää-hal-li-a, mars!

Kuo-na Könt-ti -ti

Lil-li Läp-pä

Se on muo-dol-taan kuin pal-lo. Vä-ril-tään se on pi-ki-mus-ta. To-me-ro

1. Rat-kai-se ar-voi-tuk-set. Jat-ka virk-kei-tä. So-fi-a e-sit-te-lee...

Al-li e-sit-te-lee…

b. Tuis-ku e-sit-te-lee…

Lil-li Läp-pä e-sit-te-lee…

g. Kuo-na Könt-ti e-sit-te-lee…

Los-si-Ta-ne e-sit-te-lee…

d. Lu-ka e-sit-te-lee…

h. To-me-ro e-sit-te-lee…

Ih-meel-li-nen ko-ne Sa-tu-saa-re-lai-set ker-toi-vat kuu-lu-mi-si-aan. Ne pu-hui-vat yh-teen ää-neen. Los-si-Ta-ne kil-jui. To-me-ro hau-kah-te-li. Al-li al-koi huo-les-tu-a. Jo-ku saat-tai-si huo-ma-ta sa-tu-saa-re-lai-set. Täy-tyi et-si-ä tur-val-li-sem-pi paik-ka pu-hu-a.

Men-nään-kö Ro-muun ja Aar-tee-seen? Hy-vä i-de-a! Se on lem-pi-kaup-pa-ni Kie-mu-ras-sa. Kau-pas-sa on mon-ta pii-lo-paik-kaa. Vih-doin-kin saam-me tie-tää, mi-tä on ta-pah-tu-nut. Mik-si sa-tu-mat-ka-li-put ei-vät toi-mi? Lil-li al-koi ker-to-a. Ul-pun pi-ti tul-la sa-ta-maan su-kel-lus-a-luk-sel-la. Lil-li o-li me-nos-sa ky-lään Ul-pun luok-se. Me-ren-a-lai-nen sa-tu-o-vi sul-keu-tui. Su-kel-lus-a-lus jäi Sa-tu-saa-ren puo-lel-le. Lil-li ja Kuo-na o-li-vat käy-neet jo-kai-sen sa-tu-o-ven luo-na. Yk-si-kään o-vi ei au-en-nut. Kuo-na o-li huo-lis-saan. Pää-sem-me-kö e-nää kos-kaan ko-tiin? Lu-ka loh-dut-ti. He löy-täi-si-vät kei-non a-va-ta sa-tu-o-vet. Lil-li ker-toi lap-sil-le Sa-tu-saa-ren suih-ku-läh-tees-tä. Suih-ku-läh-tees-sä pyö-ri ja rak-sut-ti ih-meel-li-nen ko-ne. Se suih-kut-ti vet-tä. Lap-set muis-ti-vat kum-mal-li-sen ko-neen. Lu-ka et-si vih-kos-taan ku-van, jon-ka o-li piir-tä-nyt sii-tä. Kak-si päi-vää sit-ten ko-ne o-li vain py-säh-ty-nyt. Sa-tu-o-vet o-li-vat al-ka-neet temp-puil-la. Mi-ten kaik-ki a-si-at liit-tyi-vät toi-siin-sa? 1. Mis-tä Al-li huo-les-tui? 2. Mis-tä Lil-li tie-si, et-tä sa-tu-o-vet ei-vät au-en-neet? 3. Mik-si lap-set päät-ti-vät men-nä Ro-muun ja Aar-tee-seen?

sin

sit

sis

siis

soi

sol

sirk

saa

läh

val

meel

niis

tees

suih

saa-ri

sa-tu-o-vi

si-ni-nen

ko-ne

Sa-tu-saa-ri

e-ri-koi-nen

sil-ta

Sa-tu-me-ri

ih-meel-li-nen

sie-men

suih-ku-läh-de

kum-mal-li-nen

jy-vä

sa-tu-o-len-to

sa-tu-mai-nen

rul-la

val-ta-kun-ta

sa-tu-saa-re-lai-nen

Sa-tu-saa-ri Sa-tu-me-ren kes-kel-lä on saa-ri. Sa-tu-saa-res-sa kas-vaa e-ri-koi-si-a kas-ve-ja. Siel-lä on myös ih-meel-li-nen suih-ku-läh-de. Suih-ku-läh-tees-sä rak-sut-taa kum-mal-li-nen ko-ne. Sa-tu-saa-ri on sa-tu-o-len-to-jen ko-ti. Sen a-suk-kaat o-saa-vat ra-ken-taa sa-tu-o-vi-a. Sa-tu-o-len-not kul-ke-vat pai-kas-ta toi-seen sa-tu-o-vi-en kaut-ta. Kie-mu-ras-sa on u-sei-ta sa-tu-o-vi-a. Yk-si niis-tä on Pan-na-ri-ki-os-kin Si-ni-ses-sä li-pas-tos-sa.

Kuvaus

Kä-te-vät kek-sin-nöt Kek-sin-tö 1 • Mi-nut kek-sit-tiin vuon-na 1908. • Toi-min säh-köl-lä. • Mi-nus-sa on u-sei-ta o-si-a, ku-ten pus-si, let-ku, run-ko, joh-to ja suu-tin. • Ra-kas-tan pö-lyn syö-mis-tä. Kek-sin-tö 2 • O-len y-li 120 vuot-ta van-ha. • Val-mis-tan pil-vi-mäis-tä herk-ku-a so-ke-ris-ta ja il-mas-ta. • Kek-si-jä-ni kut-sui-vat val-mis-ta-maa-ni herk-ku-a kei-ju-kui-duk-si. • O-len suo-sit-tu ko-ne hu-vi-puis-tois-sa. Kek-sin-tö 3 • Mi-nut suun-ni-tel-tiin las-ku-ko-neek-si. • O-lin en-sin niin i-so, et-tä tar-vit-sin mon-ta huo-net-ta. • Ny-kyi-sin mi-nu-a voi kan-taa re-pus-sa. Kek-sin-tö 4 • Mi-nut kek-sit-tiin E-gyp-tis-sä kau-an sit-ten. • Sil-loin mi-nut val-mis-tet-tiin ka-nan-mu-nan kuo-ris-ta, ki-ves-tä, suo-las-ta ja murs-ka-tuis-ta luis-ta. • Mi-nu-a käy-te-tään hen-gi-tyk-sen rai-kas-ta-mi-seen ja ham-pai-den puh-dis-ta-mi-seen.

1. Mi-kä on kek-sin-tö 1?

3. Mi-kä on kek-sin-tö 3?

2. Mi-kä on kek-sin-tö 2?

4. Mi-kä on kek-sin-tö 4?

Sa-tu-saa-ren lo-ru Suih-ku-läh-teen ko-ne o-li i-ki-van-ha. Se o-li kek-sit-ty yh-tä ai-kaa sa-tu-o-vi-en kans-sa. Ko-ne te-ki ko-ko a-jan li-sää sa-tu-ai-kaa. Si-tä riit-ti myös ih-mi-sil-le. Jos-tain syys-tä sa-tu-ai-ka-ko-ne o-li py-säh-ty-nyt. Sa-tu-o-vet o-li-vat sul-keu-tu-neet.

Mi-nä en tien-nyt ko-neen tar-koi-tus-ta. Mi-nä luu-lin, et-tä se o-li vain ko-ris-te. Ko-neen py-säh-ty-mi-nen ai-heut-ti o-vi-en sul-keu-tu-mi-sen. Ei-kö sa-tu-o-vi-a voi-si mur-taa au-ki? Ei voi. O-vet huo-leh-ti-vat, et-tei sa-tu-ai-ka haih-du Sa-tu-saa-res-ta. Il-man sa-tu-ai-kaa Sa-tu-saa-res-ta tu-lee ta-val-li-nen saa-ri. Sa-mal-la maa-il-mas-ta ka-to-aa kaik-ki sa-tu-mai-nen. Lil-li o-li lu-ke-nut sa-tu-ai-ka-ko-nees-ta van-has-ta kir-jas-ta. Ko-neen voi käyn-nis-tää sa-tu-e-si-neil-lä. Vain Sa-tu-saa-reen us-ko-vat lap-set voi-vat löy-tää nii-tä. Lil-li lau-sui kir-jas-ta van-han lo-run. Yk-si niis-tä pi-me-än va-lai-see, toi-nen ek-sy-nei-tä läm-mit-tää. Kol-mas herk-ku-sui-ta miel-lyt-tää, nel-jäs on kuin jää. Sii-nä kaik-ki neu-vot nää, yk-si-tel-len e-det-kää. So-fi-a rie-muit-si. He-hän tie-si-vät Sa-tu-saa-ren o-le-van tot-ta. Pi-ti vain löy-tää e-si-neet. Kaik-ki näyt-ti-vät toi-veik-kail-ta. Lil-li jät-ti kui-ten-kin jo-tain ker-to-mat-ta. E-si-neet ni-mit-täin vie-ri-vät pa-koon ja pii-lou-tui-vat et-si-jöil-tä. 1. Mi-tä suih-ku-läh-teen ko-ne te-ki? 2. Mik-si sa-tu-o-vet ei-vät e-nää au-en-neet? 3. Mi-tä tie-to-a lap-set sai-vat sa-tu-e-si-neis-tä lo-run a-vul-la?

muu

mut

muut mar

moi

mui

mak

kam

mit

ren

moot

kouk

käyn

sup

ra-tas

nup-pi

ja-ko-a-vain

kam-pi

lamp-pu

mit-ta-nau-ha

let-ku

moot-to-ri

mat-to-veit-si

kyt-kin

kouk-ku

työ-ka-lu-pak-ki

ren-gas

mut-te-ri

ruu-vi-meis-se-li

kah-va

sup-pi-lo

ak-ku-po-ra-ko-ne

Sa-tu-ai-ka-ko-ne Sa-tu-ai-ka-ko-ne on kes-kel-lä suih-ku-läh-det-tä. Se on ih-meel-li-nen ja i-ki-van-ha. Ko-ne käyn-nis-te-tään sa-tu-e-si-neil-lä. Se val-mis-taa sa-tu-ai-kaa. Il-man sa-tu-ai-kaa Sa-tu-saa-ri muut-tuu ta-val-li-sek-si saa-rek-si. Sa-tu-ai-ka-ko-ne ja sa-tu-o-vet on kek-sit-ty sa-maan ai-kaan.

moot-to-ri

kam-pi let-ku

ra-tas mut-te-ri

lamp-pu

paik-ka, jo-hon e-si-neet lai-te-taan käyn-nis-tys-kyt-kin

Runo Kumpi oli ensin? Kumpi oli ensin, kana vai muna? Kumpi oli ensin, kiskot vai juna?

Kumpi oli ensin, hyvä vai paha? Kumpi oli ensin, orava vai raha?

Kumpi oli ensin, jalat vai katu? Kumpi oli ensin, sukset vai latu?

Kumpi oli ensin, koivu vai sen lehti? Kumpi tähän maailmaan ensin tulla ehti?

Kumpi oli ensin, aamu vai ilta? Koska rakennettiin ensimmäinen silta?

Kumpi oli ensin, minä vai sinä? Ja kukapa sen tietää miksi synnyttiin tänne ihmisiksi?

Tällaisia mietitään meillä. Entä mitä tuumaillaan teillä?

Tällaisia mietitään meillä. Entä mitä tuumaillaan teillä? Jukka Itkonen, Kultapöllö. Valittuja lastenrunoja. 2021.

1. Mi-kä on ru-non ni-mi? 2. Ku-ka on kir-joit-ta-nut ru-non? 3. Mi-hin ru-non ky-sy-myk-seen kek-sit vas-tauk-sen?

Vii-vi-tä-ti aut-taa Lil-lin hän-tään sat-tui. Se o-li jää-nyt sa-tu-o-ven vä-liin. Lil-li ei nyt pääs-syt Sa-tu-saa-ren sai-raa-laan. Kuo-na sai a-ja-tuk-sen. Kie-mu-ras-ta löy-tyi-si a-pu-a. Van-ha ys-tä-vä o-sai-si hoi-taa hän-nän kun-toon.

Ke-nes-tä te pu-hut-te? On-ko tääl-lä vie-lä li-sää sa-tu-saa-re-lai-si-a? Hän ei o-le sa-tu-saa-re-lai-nen. Hän on ih-mi-nen. Tie-tää-kö jo-ku muu-kin Sa-tu-saa-res-ta kuin me? Kyl-lä vain. Hän on van-ha Vii-vi-tä-ti. Tuis-kun suu lok-sah-ti au-ki. Vii-vi-tä-ti o-mis-ti Ro-mun ja Aar-teen. So-fi-a kan-toi Lil-lin va-ro-vas-ti pöy-däl-le. Vii-vi-tä-ti al-koi he-ti las-toit-taa Lil-lin hän-tää. Lil-li-ä it-ket-ti. Hän-tä o-li to-si ki-pe-ä. Al-li o-jen-si Lil-lil-le tik-ka-rin, jon-ka o-li ai-ko-nut syö-dä kark-ki-päi-vä-nä. Vii-vi-tä-dis-tä o-li mu-ka-va ta-va-ta Sa-tu-saa-ren aut-ta-ji-a. Hän o-li lap-se-na koh-dan-nut Sa-tu-saa-ren hal-lit-si-jan. Lap-si-a tie-to häm-mäs-tyt-ti. Tie-si-kö Vii-vi-tä-ti sa-tu-e-si-neis-tä? Vii-vi-tä-ti pu-dis-ti pää-tään. Lap-set sai-vat et-si-ä e-si-nei-tä puo-dis-ta. Lil-li ker-toi sa-mal-la li-sää sa-tu-o-vis-ta. Jos e-si-nei-tä ei löy-de-tä, o-vet sul-keu-tu-vat lo-pul-li-ses-ti. Lil-li, To-me-ro ja Kuo-na u-noh-tai-si-vat, et-tä Sa-tu-saar-ta o-li o-le-mas-sa-kaan. Se o-li hy-vin su-rul-lis-ta. 1. Mik-si Lil-lin hän-tään sat-tui? 2. Mi-ten Vii-vi-tä-ti ja lap-set aut-toi-vat Lil-li-ä? 3. Mi-tä ta-pah-tuu, jos sa-tu-e-si-neet py-sy-vät pii-los-sa?

Lu-ku-te-at-te-rin ai-ka Lu-ku-te-at-te-rin oh-jeet • Muo-dos-ta-kaa 5–6 op-pi-laan ryh-mät. • Jo-kai-sel-la on ai-na-kin yk-si roo-li. • Har-joi-tel-kaa lu-ke-maan ta-ri-na su-ju-vas-ti. • Vuo-ro-sa-no-ja ei tar-vit-se o-sa-ta ul-ko-a. • Kek-si-kää ta-ri-naan haus-ko-ja ää-ni-ä. • Lu-ke-kaa ta-ri-na ää-neen y-lei-söl-le.

6 roo-li-a Ker-to-ja: 6 vuo-ro-sa-naa Lu-ka: 6 vuo-ro-sa-naa Tuis-ku: 7 vuo-ro-sa-naa Al-li: 6 vuo-ro-sa-naa So-fi-a: 6 vuo-ro-sa-naa Lil-li: 5 vuo-ro-sa-naa Lap-sil-la on 2 yh-teis-tä vuo-ro-sa-naa.

Pe-las-te-taan Sa-tu-saa-ri!

O-SA 1 Ker-to-ja:

Sa-tu-saa-ren aut-ta-jat ja Lil-li muis-te-le-vat, mi-tä ke-sän lo-pus-sa ta-pah-tui. Lu-ka: Meil-lä o-li sa-lai-suus, jo-ka ei saa-nut pal-jas-tu-a. Tuis-ku: O-lim-me me-nos-sa ta-paa-maan ys-tä-vi-äm-me Sa-tu-saa-reen. Al-li: O-lin lei-po-nut e-vääk-si her-kul-li-si-a muf-fi-ne-ja. Lu-ka: Juok-sim-me sa-tu-o-vel-le lyh-ty-pyl-vään luo. So-fi-a: O-jen-sin en-sim-mäi-se-nä lip-pu-ni lu-ki-jaan. Tuis-ku: Li-pun-lu-ki-jaan syt-tyi si-ni-nen va-lo. Ker-to-ja: PRUUM! Sit-ten li-pun-lu-ki-jaan syt-tyi pu-nai-nen va-lo, jo-ka vilk-kui. So-fi-a: Ää-ni i-han sat-tui kor-viin. Al-li: Seu-raa-vak-si li-pun-lu-ki-ja al-koi pu-hu-a. Tuis-ku: Pää-sy Sa-tu-saa-reen es-tet-ty! Pää-sy Sa-tu-saa-reen es-tet-ty! Al-li: Ko-kei-lim-me lip-pu-ja vuo-ro-tel-len. Mi-kään ei toi-mi-nut. Lu-ka: Juok-sim-me äk-ki-ä toi-sel-le sa-tu-o-vel-le. [Kaik-ki juok-se-vat het-ken pai-kal-laan.]

O-SA 2 Al-li: Tuis-ku:

E-lo-ku-va-te-at-te-rin sa-tu-o-vi o-li ra-ol-laan. Luu-lim-me het-ken, et-tä pää-si-sim-me Sa-tu-saa-reen.

Lu-ka: Tuis-ku: Ker-to-ja:

So-fi-a: Lil-li: Lap-set: Ker-to-ja:

ä!

Al-li: So-fi-a:

dä eh ä

Sit-ten ta-pah-tui mon-ta a-si-aa yh-tä ai-kaa. h dess Ra-ol-laan o-le-vas-ta sa-tu-o-ves-ta pyy-häl-si e-siin To-me-ro. To-me-ron pe-räs-sä len-si kop-pi-ais-ka-me-ra. Vii-mei-se-nä puus-kut-ti e-siin Lil-li. Sa-tu-o-vi o-li me-nos-sa kiin-ni. Lil-lin hän-tä jäi o-ven vä-liin, mut-ta So-fi-a toi-mi no-pe-as-ti. Hän kis-kai-si re-pus-taan uu-den lu-ku-kir-jan-sa ja a-set-ti sen o-ven vä-liin. Lil-li sai kis-kais-tu-a hän-tän-sä tur-vaan. On-nek-si kir-ja-ni ei ha-jon-nut, kun o-vi pau-kah-ti kiin-ni. Hän-tä-ni tu-li ki-pe-äk-si. Voi köh-nän-tuut-ti! Kaik-ki sa-tu-o-vet o-li-vat lu-kos-sa. Voi Lil-li! Lil-li, To-me-ro ja Kuo-na o-li-vat pääs-seet Kie-mu-raan, mut-ta pää-se-vät-kö ne kos-kaan ta-kai-sin ko-tiin?

O-SA 3 Ker-to-ja: Lil-li: Lu-ka: Lil-li: So-fi-a: Lil-li: Lap-set: Tuis-ku: Al-li: Lu-ka: So-fi-a: Tuis-ku: Lil-li: Ker-to-ja:

Sa-tu-saa-ren suih-ku-läh-teen ko-ne o-li py-säh-ty-nyt. Sa-maan ai-kaan sa-tu-o-vet al-koi-vat temp-puil-la. Voi-ko sa-tu-o-vi-a mur-taa au-ki? Ei. Muu-ten sa-tu-ai-ka kar-kaa Sa-tu-saa-res-ta. Ko-neen voi käyn-nis-tää vain sa-tu-e-si-neil-lä. On-pa e-ri-koi-nen ko-ne! Vain lap-set voi-vat löy-tää ka-don-neet sa-tu-e-si-neet. Me lu-pa-sim-me aut-taa. Lil-lin kir-jas-sa o-li van-ha lo-ru. Se aut-tai-si sa-tu-e-si-nei-den et-si-mi-ses-sä. Yk-si niis-tä pi-me-än va-lai-see. Toi-nen ek-sy-nei-tä läm-mit-tää. Kol-mas herk-ku-sui-ta miel-lyt-tää. Nel-jäs on kuin jää. Sii-nä kaik-ki neu-vot nää, yk-si-tel-len e-det-kää. Pi-tä-kää kii-ret-tä Sa-tu-e-si-nei-den et-si-jät!

2. Ma-jak-ka-luo-don sa-lai-suus

Neljä sa-tu-e-si-net-tä 1.

Mat-ka-lip-pu ei Sa-tu-saa-reen pääs-tä-nyt-kään meitä. Kuulen kutsun seikkailun suuren etsin e-si-nei-tä.

Neljä sa-tu-e-si-net-tä pii-lois-san-sa pysyy. Emme karkuun päästä niitä, en-sim-mäi-nen löytyy, löytyy. :,: Yksi kimmeltää, toinen lämmön ek-sy-neel-le antaa, kolmas houkuttaa, neljäs on kuin jää. :,:

Vanha viisaus neuvoja antaa, et-si-jöi-tä auttaa. Neljäs löytyy, pian Sa-tu-saa-reen polku meidät johtaa, johtaa. :,: Yksi kimmeltää, toinen lämmön ek-sy-neel-le antaa, kolmas houkuttaa, neljäs on kuin jää. :,: Iina Harju, Satu Ikkala ja Reetta Niemelä

Ma-ja-kan pyö-re-ä huo-ne Ma-jak-ka o-li hui-maa-van kor-ke-a. So-fi-a kat-se-li y-lös-päin. Mi-tä-hän y-lä-ker-ras-sa o-li? Siel-lä o-li ma-ja-kan-var-ti-jan van-ha työ-huo-ne. Mum-mi o-li jo sii-von-nut sen. Voim-me-ko me men-nä kat-so-maan? Men-kää vain. Va-ro-kaa rap-pu-sis-sa. Ne o-vat jyr-kät. Ros-ka-Ro-bo! Et saa juos-ta! Ros-ka-Ro-bo ha-lu-aa sel-väs-ti sii-vo-ta. Lapset ki-pit-ti-vät rap-pu-si-a ylös. Pian he seisoivat pyö-re-äs-sä huoneessa. Huone oli ty-pö-tyh-jä. Mummi oli kertonut, että ma-ja-kan-var-ti-jan tärkeät paperit olivat oudosti kadonneet y-lä-ker-ran huoneesta.

Lapset juoksivat ik-ku-nal-ta toiselle. Ma-ja-kas-ta oli huimat näkymät merelle ja Kiemuran kaupunkiin. Lilli alkoi tehdä uu-tis-lä-he-tys-tä kop-pi-ais-ka-me-ran-sa kanssa. Se haas-tat-te-li lapsia. Kiemuran kau-pun-gis-sa on ta-pah-tu-nut kummia. Kyllä vain. Meressä on sa-la-pe-räi-sen laivan hylky. Kukaan ei ole löytänyt sitä vielä. Hylky on vanha aar-re-lai-va. Ma-ja-kan-var-ti-jan paperit ovat ka-dok-sis-sa. Lilli ei ollut varma, näkyikö uu-tis-lä-he-tys Sa-tu-saa-res-sa. Sa-tu-ai-ka-ko-ne oli py-säh-ty-nyt. Ehkä uu-ti-set-kaan eivät menneet perille. Lilli nielaisi. Sen leuka värisi. Sitten kuumia kyy-ne-li-ä alkoi ti-pah-del-la sen silmistä. Tuisku oli sa-la-ma-na paikalla. Hän silitti Lilliä. Kaikki muutkin ha-lu-si-vat lohduttaa. Oli tosiaan kurja ajatus, että Lilli ei voisi enää tehdä uu-tis-lä-he-tyk-si-ä Sa-tu-saa-reen. Lilliä pelotti, etteivät he löytäisi yhtään sa-tu-e-si-net-tä. Sa-tu-saa-ren ovet jäisivät lo-pul-li-ses-ti kiinni. Samalla ihmisten maailma jäisi ilman Sa-tu-saa-ren ihmeitä. Se olisi kamalaa! 1. Mitä majakan y-lä-ker-ras-sa oli? 2. Mistä Lillin uutinen kertoi? 3. Mitkä asiat pe-lot-ti-vat Lilliä?

lei

lem

lep

sää

nää

pää

päät

ran

kai

luo

säh

lait

kier

me-ri

kai-de

ma-jak-ka-tor-ni

ka-ri

va-lot

va-lo-lait-teet

luo-to

rap-pu-set

su-mu-si-ree-ni

kal-li-o

ker-rok-set

säh-kö-lyh-ty

ran-ta

ik-ku-nat

va-lo-huo-ne

saa-ris-to

a-suin-sii-pi

kier-re-por-taat

Majakka Majakka auttaa laivoja. Se kertoo, että ranta on lähellä. Majakan valo näyttää vaa-ral-li-set paikat. Suomessa on noin 60 majakkaa. Monissa Suomen ma-ja-kois-sa voi vierailla.

Bengtskärin majakka

Tietoteksti

Ma-jak-ka-ra-ken-nus Majakat auttavat me-ren-kul-ki-joi-ta pysymään tur-val-li-sel-la reitillä. kupoli linssit

säh-kö-lyh-ty va-lo-huo-ne su-mu-si-ree-ni

parveke va-lo-lait-teet ikkunat kerrokset

a-suin-sii-pi ma-jak-ka-tor-ni

portaat

Kummeli on kal-li-ol-le koottu ki-vi-ka-sa. Sen kivet on maalattu val-koi-sik-si. Kummeli on i-ki-van-ha me-ri-merk-ki. Se ohjaa ve-sil-lä-liik-ku-ji-a pysymään reitillä.

1. Mikä ympäröi va-lo-huo-net-ta? 2. Mitä laivojen oh-jaa-mi-seen liit-ty-vi-ä laitteita on majakan y-lim-mäs-sä osassa? 3. Mikä on kummeli?

Aar-re-lai-van kart-ta Pyö-re-än huo-neen sei-näl-lä o-li suu-ri ja e-ri-koi-nen kart-ta. Se peit-ti ko-ko sei-nän. Lap-set tut-ki-vat kart-taa in-nois-saan. Ma-ja-kan ku-va ko-ho-si kar-tas-ta e-siin. So-fi-a kos-ket-ti i-hail-len pik-kuis-ta ma-jak-kaa. Sa-mal-la het-kel-lä kuu-lui ou-to-a na-ri-naa. Mi-tä ih-met-tä! Kar-tan kes-kel-le au-ke-si o-vi! Hui! On-ko jol-lain tas-ku-lamp-pu-a? Mi-nul-la on vaa-te-ko-me-ros-sa lamp-pu-tas-ku! Kiin-nos-ta-vaa! Mi-kä se on? Kuona katosi lippiksen sisälle. Pian se palasi takaisin. Sillä oli mukanaan pieni tasku, jossa oli oikeaa Sa-tu-saa-ren valoa. Kuona avasi taskun ve-to-ket-jun. Taskusta loisti kauniita va-lon-sä-tei-tä.

Kuona astui en-sim-mäi-se-nä pyö-re-äs-tä ovesta uuteen huoneeseen. Lapsia jännitti. Huone oli pieni. Se oli täynnä vanhoja karttoja, pa-pe-ri-pi-no-ja ja kirjoja. Lapset ryhtyivät tutkimaan niitä. Täällä on vanhoja va-lo-ku-vi-a laivasta. Kuvassa laivaan lastataan aar-re-ark-ku-ja. Tässä on lista ja-lo-ki-vis-tä ja koruista, joita laivassa oli. Onko tuo se kadonnut laiva? Katsokaa! Tähän karttaan on merkitty uponneen laivan paikka. Nämä ovat ihan varmasti ma-ja-kan-var-ti-jan kadonneet paperit! Lilli tutki hartaasti aar-re-lai-van karttaa. Pi-ti-vät-kö tut-ki-muk-set paikkansa? Sen saisi selville vain su-kel-ta-mal-la hylyn luo. Kunpa Ulpun su-kel-lus-a-lus ei olisi jäänyt Sa-tu-saa-ren puolelle! Sen kanssa olisi voinut sukeltaa tutkimaan aar-re-lai-vaa. Alli näytti miet-te-li-ääl-tä. Hän kysyi, o-sa-si-ko kop-pi-ais-ka-me-ra sukeltaa. Tietysti se osasi! Lilli innostui. Kop-pi-ais-ka-me-ra päätettiin lähettää tutkimaan sa-la-pe-räi-sen hylyn ar-voi-tus-ta. 1. Mitä tapahtui, kun Sofia kosketti kartassa olevaa majakkaa? 2. Mitä lapset löysivät sa-lai-ses-ta huoneesta? 3. Miten kop-pi-ais-ka-me-ra voi auttaa löytämään aar-re-lai-van hylyn?

rä

ryy

ryp

ryö

del

dol

dis

nie

aal

pur

run

kum

reit

merk goin

lah-ti

reit-ti

hyl-ky

nie-mi

pur-je

su-kel-ta-ja

aal-to

run-ko

hyl-ky-ta-va-ra

sy-vä

kum-me-li

hyl-ky-löy-tö

ma-ta-la

na-vi-goin-ti

his-to-ri-al-li-nen

lai-tu-ri

me-ri-merk-ki

ve-den-a-lai-nen

Hylky U-pon-nut-ta laivaa tai sen osia sanotaan hylyksi. Syitä laivojen up-po-a-mi-sel-le voivat olla: • huono sää • lait-teis-to-vi-ka • aluksen huono kunto • na-vi-goin-ti-vir-he • me-ri-ros-vous. Sana hylky tulee sanasta hylätä. Ennen vanhaan rannalle a-jau-tu-nut-ta tavaraa sanottiin hyl-ky-ta-va-rak-si. Löytäjä sai pitää tavaran itsellään. Vanhat lai-van-hy-lyt ovat rau-hoi-tet-tu-ja. Niitä suojellaan. Hylky on ikään kuin veden alla oleva museo.

Kartta

Ma-jak-ka-luo-don me-ri-kart-ta Ma-jak-ka-luo-don majakka ra-ken-net-tiin vuonna 1932. Majakan en-sim-mäi-se-nä var-ti-ja-na toimi Artur Luoto. Pik-ku-saar-ten ja Ma-jak-ka-luo-don välinen silta ra-ken-net-tiin vuonna 1933. Suuri tal-vi-myrs-ky rikkoi sillan heti seu-raa-va-na vuonna. Artur rakensi sillan uudelleen. Uusi silta hajosi, kun laiva ajautui sitä päin. Samalla laiva upposi. Silta korjattiin yhdessä ka-las-ta-ji-en kanssa.

: kari lähellä veden pintaa : lai-va-reit-ti

Kari Kari on kallio, kivi tai ma-ta-lik-ko, joka on piilossa veden alla tai nä-ky-vis-sä pinnalla. Jos laivan tai veneen pohja osuu kariin, voi pohja mennä rikki. Alus voi myös jäädä niin lujasti kiinni kariin, että sitä ei saa irti. Pa-him-mas-sa ta-pauk-ses-sa vene tai laiva täyttyy vedellä ja uppoaa.

1. Kuka oli majakan en-sim-mäi-nen vartija? 2. Kuinka monta kertaa Ma-jak-ka-luo-don ja Pik-ku-saar-ten välinen silta on tu-hou-tu-nut? 3. Miksi kari on vaa-ral-li-nen?

Kop-pi-ais-ka-me-ran su-kel-lus So-fi-a a-va-si pyö-re-än huo-neen ik-ku-nan. Lil-li a-set-ti kop-pi-ais-ka-me-ran ik-ku-na-lau-dal-le. Ka-me-ra nou-si il-maan ja len-si me-ren yl-le. Siel-lä se su-kel-si ve-teen. Kaik-ki pi-dät-ti-vät hen-ke-ään. Kop-pi-ais-ka-me-ran vi-de-o nä-kyi Lil-lin lä-het-ti-mes-tä. Pin-nan al-la on hil-jais-ta. On-pa me-res-sä kau-nis-ta. Mi-nä y-ri-tän piir-tää noi-ta le-vi-ä. Kat-so-kaa, tuol-la on hie-no sim-puk-ka. Kop-pi-ais-ka-me-ra uis-ken-te-li nyt jo lähellä kohtaa, jossa hylyn olisi pitänyt olla. Äkkiä vedestä ilmestyi suuri kita. Hauki nappasi kop-pi-ais-ka-me-ran ham-pai-siin-sa!

Alli kauhistui. Hauen kita oli valtava. Lilli ei kuitenkaan huo-les-tu-nut. Se avasi yhteyden kameran kai-ut-ti-miin. Kuuleeko hauki? Täällä Lilli ja Kuona! Arvon hauki. Pääs-täi-sit-kö ka-me-ram-me jatkamaan matkaa? Ka-me-ram-me etsii vanhaa lai-van-hyl-ky-ä. Tiedätkö siitä mitään? Hauki sylkäisi kameran kidastaan. Pian uljas hauki kiisi kop-pi-ais-ka-me-ran rinnalla pi-me-äs-sä meressä. Alli hieraisi silmiään. Aivan kuin hauen y-lä-puo-lel-la olisi uinut jokin vielä paljon suurempi. Alli oli varmasti e-reh-ty-nyt. Hyvin syvällä meren pohjassa e-rot-tui-vat hylyn ää-ri-vii-vat. Hylky oli aivan mudan ja kasvien peitossa. Hauki pysähtyi. Alli kiitti mielessään haukea kilt-tey-des-tä. Hauki kääntyi ja katosi kau-kai-suu-teen. Äkkiä Alli näki oudon sinisen hohteen kameran lä-het-tä-mäs-sä kuvassa. Silloin muutkin huo-ma-si-vat sen. Kop-pi-ais-ka-me-ra uis-ken-te-li aar-re-ark-ku-jen yllä. Niiden alta hohti sinistä valoa, joka valaisi hylyn si-sä-o-sat. Lapset kääntyivät katsomaan toisiaan. Yksi niistä pimeän valaisee. O-li-vat-ko he löytäneet yhden sa-tu-e-si-neis-tä? 1. Millaista Tuiskun mielestä pinnan alla oli? 2. Miten Lilli sai yhteyden haukeen? 3. Miten kop-pi-ais-ka-me-ra löysi hylyn luokse?

tau

tiu

tuo

koi

kei

rai

pois

hau

suo

kyl

sel

vat

syöt

pyrs

krot

vat-sa

le-vät

syöt-ti

sel-kä

hau-et

krot-ti

kyl-ki

ko-ti-lot

pyrs-tö

ma-ha

ra-vut

liik-ku-va

e-vä

krot-ti-ka-lat

va-lais-tu

suo-mu

si-ni-sim-pu-kat

am-mot-ta-va

Krot-ti-ka-la Krot-ti-ka-lat elävät merten sy-vyyk-sis-sä. Siellä on säk-ki-pi-me-ää. Krotilla on am-mot-ta-va suu, to-ra-ham-paat ja otsassa sauva. Otsassa oleva sauva toimii sen on-ki-va-pa-na. Sauvan päässä on valaistu syötti. Se on kuin pieni led-lamppu. Hitaasti liikkuva krotti hou-kut-te-lee pik-ku-ka-lo-ja luokseen valon avulla. Jotkut krotit osaavat sytyttää ja sammuttaa syöttinsä valon. sauva

valaistu syötti

hampaat pyrstö

kylki

evät

Elämää meressä

Tietoteksti

Rak-ko-hau-ru Olen pieni, kasveja muis-tut-ta-va levä. Viihdyn vedessä. Olen kalojen, katkojen ja ko-ti-loi-den suurta herkkua.

Si-ni-sim-puk-ka Olen nil-vi-äi-nen. Viihdyn toisten si-ni-sim-pu-koi-den seurassa. Meillä on paljon tehtävää joka päivä. Annamme suojan pienille meren e-li-öil-le. Puh-dis-tam-me valtavat määrät vettä. Pystyn yksin puh-dis-ta-maan jopa kaksi litraa vettä tunnissa.

Hauki Olen pitkä ja kapea kala. Vatsani on vaalea. Kylkeni ovat vihreät ja selkäni melkein musta. Suuri suuni on täynnä te-rä-vi-ä hampaita. Minulla voi olla jopa 700 hammasta! Syön e-lääk-se-ni muita kaloja. Tästä syystä ihmiset sanovat minua pe-to-ka-lak-si. Voin elää jopa 30-vuo-ti-aak-si.

1. Mikä on rak-ko-hau-ru? 2. Mitä si-ni-sim-pu-kat tekevät? 3. Miksi haukea sanotaan pe-to-ka-lak-si?

Yk-si niis-tä pi-me-än va-lai-see Kop-pi-ais-ka-me-ra pa-la-si las-ten luo. Sii-tä va-lui vet-tä. Los-si-Ta-ne len-si ik-ku-nal-le. Se-kin ha-lu-si kuul-la uu-ti-si-a. Hy-lys-sä saat-toi ol-la yk-si sa-tu-e-si-ne. Los-si-Ta-ne kil-jui rie-muis-saan. Mum-mi hei! Me löy-sim-me kät-ke-tyn huo-neen. Huo-ne o-li täyn-nä pa-pe-rei-ta ja kir-jo-ja. Pa-pe-reis-sa o-li tie-to hy-lyn si-jain-nis-ta. On-pa mah-ta-va uu-ti-nen! Soi-tan me-ri-mu-se-oon. Mummi soitti me-ri-mu-se-oon ja palasi lasten luo. Mu-se-os-sa oltiin innoissaan. Meren pohja piti tutkia huo-lel-li-ses-ti. Sen jälkeen su-kel-ta-jat pää-si-si-vät hylkyyn.

Lapset o-dot-ti-vat yh-teys-a-lus-ta lai-tu-ril-la. Heitä her-mos-tut-ti. Hylyn aarteiden joukossa saattoi olla sa-tu-e-si-ne. Aarteita oli pakko päästä tutkimaan. Mummi kertoi, että aarteet vietäisiin museoon. Siellä niitä saisivat ihailla kaikki. Myös ma-ja-kan-var-ti-jan tut-ki-muk-set pää-si-si-vät esille museoon. Hänestä tulisi Kiemuran sankari! Laivan hylyssä on varmasti sa-tu-e-si-ne! Miten me voisimme saada sen? O-tam-me-ko me sen salaa aarteiden joukosta? Se on va-ras-ta-mis-ta! Mitä me sitten voimme tehdä? Olipa vaikeaa. Kukaan ei halunnut varastaa. Äkkiä ran-ta-kais-li-kos-sa molskahti. Los-si-Ta-ne kiljui laiturin nokassa. Valtava pyrstö iski vettä. Suuren hauen pää nousi pintaan. Rannalle lensi jotain. Se oli ih-meel-li-nen, hohtava sininen ja-lo-ki-vi! En-sim-mäi-nen esine oli löytynyt! Hauki oli auttanut heitä. 1. Mitä mummi teki, kun kuuli kät-ke-tys-tä huoneesta? 2. Mikä lapsia her-mos-tut-ti lai-tu-ril-la? 3. Miten lapset saivat en-sim-mäi-sen sa-tu-e-si-neen itselleen?

Ollaan solmussa! Veneissä on paljon e-ri-pak-sui-si-a naruja ja köysiä. Niitä tarvitaan e-si-mer-kik-si purjeiden ja ta-va-roi-den si-to-mi-seen, veneen hi-naa-mi-seen ja ankkurin kiin-nit-tä-mi-seen. Ve-nei-li-jän tärkeä taito on osata tehdä vahvoja solmuja. Vahvan solmun avulla vene pysyy lai-tu-ris-sa kiinni, vaikka olisi kova myrsky.

Yksi ve-nei-li-jän tärkeä solmu on me-ri-mies-sol-mu. Se on melkein um-pi-sol-mu, mutta helpompi avata.

Paa-lu-sol-mu on luo-tet-ta-va ja helposti kiin-ni-tet-tä-vä solmu. Se ei aukea helposti va-hin-gos-sa. Vene kiin-ni-te-tään usein paa-lu-sol-mun avulla laituriin.

dess

ä!

Tarvikkeet: noin yhden metrin pituinen naru, ken-gän-nau-ha tai huivi

dä eh ä

Näin teet paa-lu-sol-mun

Ohje Seuraa tarinaa ja tee solmu. 1. Aseta naru pöydälle kuvan o-soit-ta-mal-la tavalla.

2. Olipa kerran lampi (A), jonka rannalla kasvoi puu (B).

3. Lammessa asui ve-si-käär-me. Eräänä päivänä se lui-ker-te-li lammesta ylös.

4. Käärme kiersi puun takaa ja sukelsi uudelleen lampeen.

5. Kiristä solmu ve-tä-mäl-lä puusta.

Vinkki! Har-joit-te-le tekemään paa-lu-sol-mu myös pylvään, puun tai e-si-mer-kik-si pöy-dän-ja-lan ym-pä-ril-le.

3. Kou-lus-sa kum-mit-te-lee

Yhtä matkaa 1.

Pieneen kaupunkiin ilta hiljaa hiipii. Lyh-ty-pyl-väi-siin tuttu hohde kiipii. Vaimenee päivän äänet, loittonee taivaan ääret. Yllämme kirkas tähtivyö, hopeaa, kultaa hohtaa yö. Yhteistä Kuuta kun katsellaan, silloin en yksin mä oo.

Päi-vän-sä-tei-siin uusi aamu herää. Kuun ja tähdetkin taivas talteen kerää. Kulkuaan päivä jatkaa. Mennäänkö yhtä matkaa? :,: Yllämme kirkas tähtivyö, hopeaa, kultaa hohtaa yö. Yhteistä Kuuta kun katsellaan, silloin en yksin mä oo. Eessämme polku yhteinen eteenpäin vie kuin leikiten. Yhdessä näin kun me kuljetaan, silloin en yksin mä oo. :,: Aili Järvelä ja Tero Pajunen

Aa-ve-an-sa vai haa-mu-hou-ku-tin? Lu-ka in-nos-tui kou-lun aa-veen ta-pauk-ses-ta. Hän ni-mit-täin ra-kas-ti kum-mi-tus-jut-tu-ja. Lu-ka le-vit-ti pii-rus-tuk-si-aan pöy-däl-le. Toi-set ku-mar-tui-vat kat-so-maan. Me voi-sim-me ra-ken-taa täl-lai-sen aa-ve-an-san! Ei o-le oi-kein van-gi-ta aa-vet-ta. Höh! On-ko si-nul-la mu-ka pa-rem-pi i-de-a? No ei vie-lä! Luka loukkaantui. So-fi-aa-kin harmitti. Tuisku le-pyt-te-li heitä. Kumpikin oli oi-ke-as-sa. Tuiskun mielestä oli viisaampaa rakentaa haa-mu-hou-ku-tin. Hou-kut-ti-mes-sa olisi mu-ka-vi-a a-si-oi-ta aaveelle. Silloin aaveen voisi ehkä nähdä. Sille voisi puhua järkeä.

Lukaa nauratti. Kuka us-kal-tai-si puhua aaveelle? Tuiskun idea oli kuitenkin parempi kuin ansa. Siitä aave voisi suuttua. Millä haamuja voisi hou-ku-tel-la? Sitä lapset eivät tienneet. Aaveet lii-hot-te-le-vat öisin la-ka-noi-hin pu-keu-tu-nei-na. Näy-tel-mä-va-ras-tos-sa on val-koi-si-a kankaita ja vaatteita! Tehdään niistä kasa keskelle lattiaa. Me var-ti-oim-me kasaa yöllä. Kummitus tulee varmasti hakemaan vaatteita itselleen. Pian salaisen varaston lat-ti-al-la oli suuri kasa val-koi-si-a vaatteita. Sa-tu-saa-re-lai-set i-has-tui-vat sukkiin. Sa-tu-saa-res-sa ei käytetty sukkia. Lilli halusi pitää suk-ka-hyp-pe-ly-ki-san. Lilli ja Kuona pomppivat ja nauraa he-kot-ti-vat. Tomero ra-vis-te-li sukkia suussaan. Lapset nauroivat kat-ke-tak-seen. Lilli päätti kertoa suk-ka-hyp-pe-lys-tä muille sa-tu-saa-re-lai-sil-le. Äkkiä Sofia huolestui me-te-löin-nis-tä. Se voisi pelottaa aaveen tiehensä. Lapset hy-väs-te-li-vät sa-tu-saa-re-lai-set jän-nit-ty-nei-nä. Luka ei illalla meinannut saada unta. Hän mietti haa-mu-hou-ku-tin-ta. 1. Mitä Luka rakasti? 2. Miten lapset hou-kut-te-li-vat kum-mi-tuk-si-a? 3. Miksi Sofia huolestui suk-ka-hyp-pe-ly-ki-sas-ta?

juu

juus

jous

hui

kah

haus

vauh

haa

vii

kau

ham

pos

pääl

tuok

keit

tyh-jä

kau-pun-ki

yö-pu-ku

au-ti-o

kau-pun-git

ai-kai-nen

vii-ma

kau-pun-gin

aa-mi-ai-nen

tyh-jyys

kau-pun-gis-sa

he-rä-tys-kel-lo

haa-ve

kau-pun-gis-ta

ham-mas-har-ja

aa-ve

kau-pun-kiin

aa-mu-puu-ro

Haa-mu-vit-se-jä a. Mitä haa-mu-i-sä tekee aamulla keit-ti-ös-sä? b. Mitä haa-mu-äi-ti tekee aamulla pos-ti-laa-ti-kol-la? c. Mitä haa-mu-per-he tekee aamulla pöydän ääressä? d. Mikä höyryää ja tuoksuu haa-mu-per-heen keit-ti-ös-sä aamulla? e. Mitä pik-ku-haa-mul-la on päällä aamulla? f. Miksi haa-mu-per-heen kissaa on vaikea saada hereille aamulla?

a. haa-mu-pa-laa b. hakee haa-mu-leh-den c. syö haa-mu-pa-laa d. haa-mu-kah-vi e. haa-mu-tak-ki ja haa-mu-tos-sut f. Se on niin haa-mu-u-ni-nen.

Kaupungin viimeinen haamu

Runo

Asuu metsikön varjossa autiotalossa kaupungin viimeinen haamu. Se talossaan öisin kummittelee ja katoaa kun tulee aamu. Se sumussa leijuu ja itsekseen puhuu ja tyhjissä huoneissa huutaa: Huhuu! Mutta tyhjyys sitä enää kuulee. Marraskuun viima sisään tuulee, ja lonksuvat ikkunaluukut. Perin surullinen on tuo viimeinen aave. Sillä enää on vain yksi haave: Vielä kerran kun saisi kummitella, niin että joku pelkää. Sitten jo joutaisi eläkkeelle, vaikka loimeksi hevosen selkään, tai lakanaksi lastensairaalaan tai liinaksi kouluruokalaan. Mutta tyhjyys vain sen haaveen kuulee. Marraskuun viima sisään tuulee, ja lonksuvat ikkunaluukut. Tuula Korolainen, Taivasta hipoo hännänpää. Valitut runot 1990–2018. 2018.

1. Missä haamu asuu? 2. Mitä haamu voisi tehdä e-läk-keel-lä? 3. Miksi haamu oli su-rul-li-nen?

Kuu-si-kä-ti-nen kum-mi-tus Lap-set pa-la-si-vat va-ras-toon seu-raa-va-na päi-vä-nä. Vaa-te-pi-no o-li ka-don-nut. Vain kak-si suur-ta la-ka-naa o-li jäl-jel-lä. Sa-tu-saa-re-lai-set o-li-vat nu-kah-ta-neet ja kuor-san-neet ko-ko yön. Äk-ki-ä kou-lun käy-tä-väl-tä kuu-lui huu-to-a. Men-nään kat-so-maan! A-pu-a, aa-ve tu-lee! Ka-ma-la kuu-si-kä-ti-nen kum-mi-tus jah-taa kou-lu-lai-si-a! Se pi-tää piip-paa-vaa ään-tä. Valkoisiin pu-keu-tu-nut kummitus tuli heitä kohti käytävää pitkin. Lapset huusivat kauhuissaan. Äkkiä Tuisku pysähtyi. Hän raapi ta-ka-rai-vo-aan. Piippaus oli Tuiskulle tuttu.

O-dot-ta-kaa! Minä tiedän yhden, joka piippaa noin! Onko se joku kuuluisa aave? Ei to-del-la-kaan. Se on Ros-ka-Ro-bo, joka etsii vaa-te-ke-räys-tä. Minähän sanoin, että aaveita ei ole o-le-mas-sa. Kyllä sinä äsken kiljuit ihan yhtä kovaa kuin me. Sofia tajusi, että Alli laski leikkiä. Sofia alkoi nauraa. Pian kaikki nauroivat täyttä kurkkua. Koulun aave oli Ros-ka-Ro-bo. Robotti oli ko-lis-tel-lut sii-vo-tes-saan u-noh-det-tu-a va-ras-to-a. Tänä aamuna se oli löytänyt val-koi-si-a vaatteita. Se halusi viedä ne vaa-te-ke-räyk-seen. Aaveen arvoitus oli ratkaistu. Oli aika e-si-tel-lä varasto muille. Lapset kutsuivat A-lii-sa-o-pet-ta-jan katsomaan u-noh-det-tu-a va-ras-to-a. Aliisa huu-dah-te-li ihmeissään. Hän ei ollut tiennyt hienosta va-ras-tos-ta. Se oli jäänyt kaikilta u-noh-duk-siin. Pian kaikki luokat vie-rai-li-vat u-noh-de-tus-sa va-ras-tos-sa. Kaikki olivat ihmeissään. Huone oli upea! Siitä päätettiin tehdä yhdessä koko koulun kirjasto. 1. Mitä sa-tu-saa-re-lai-set olivat tehneet yöllä? 2. Miksi Ros-ka-Ro-bo kantoi vaatteita va-ras-tos-sa? 3. Mitä u-noh-de-tul-le va-ras-tol-le päätettiin tehdä?

yö

vyö

ryö

syö

työ

pöl

pölk

mör

mys

kek

koi

lai

rau

kiin

kään

hoit

kir-jois-ta

so-pi-va

ru-no-kir-ja

koi-ris-ta

mais-tu-va

tie-to-kir-ja

kek-sin-nöis-tä

kiin-nos-ta-va

ku-va-kir-ja

lai-vois-ta

jän-nit-tä-vä

sa-tu-kir-ja

mys-tee-reis-tä

in-nos-ta-va

jän-ni-tys-kir-ja

ma-ja-kois-ta

rau-hoit-ta-va

sar-ja-ku-va-kir-ja

Ei mitään lu-et-ta-vaa En löydä mitään lu-et-ta-vaa. Mil-lai-sis-ta kirjoista pidät? Minä pidän jän-nit-tä-vis-tä kirjoista. Ja minä tykkään kum-mi-tus-ju-tuis-ta. Minä tykkään lukea kek-sin-nöis-tä. Minä ha-lu-ai-sin lukea u-pon-nees-ta Ti-ta-nic-lai-vas-ta. Voin vinkata teille monta hyvää kirjaa. Kiitos! Autatko meitä löytämään kirjat? Totta kai! A-loi-te-taan lu-ke-mat-to-mi-en kirjojen metsästys!

Kir-ja-mais-ti-ai-set

Ohje

Aina ei ole helppoa löytää sopivaa ja kiin-nos-ta-vaa lu-et-ta-vaa. Totta. Silloin on iskenyt lu-ku-ju-mi. Sille ei voi mitään! Höpsis! Silloin kannattaa järjestää lu-ku-mais-ti-ai-set. Mitä silloin maistellaan? Tietenkin kirjoja! Ei kirjoja saa syödä! Ei niitä syödä. Niitä maistellaan. Nyt en ymmärrä. Voitko vähän neuvoa? Täältä pesee.

Ohje kir-ja-mais-ti-ai-siin 1. Valitse kolme kiin-nos-ta-vaa kirjaa e-tu-kan-nen kuvan pe-rus-teel-la. 2. Ota en-sim-mäi-nen kirja. Kirjoita kirjan ja kir-jai-li-jan nimi pa-pe-ril-le.

1. Mais-te-li-jan nimi: Lu-ku-touk-ka 2. Kirjan ja kir-jai-li-jan nimi: Pikku toukka pak-su-lai-nen ja Eric Carle

3. Tutki kirjan kan-si-ku-vaa. Kuvaile kirjan kantta kahdella sanalla.

4. Luin kirjan ta-ka-kan-nen tekstin.

4. Lue kirjan ta-ka-kan-nen teksti.

5. Luin kirjaa viisi mi-nuut-ti-a.

5. Lue kirjaa viisi mi-nuut-ti-a.

6. Kirja oli lyhyt ja hauska. Siinä oli toukan syömiä reikiä. Se oli kivaa.

6. Kirjoita kirjasta muutama virke. 7. Kerro, aiotko lukea kirjan vai et. 8. Pe-rus-te-le mie-li-pi-tee-si. Ota seuraava kirja mais-tel-ta-vak-si.

3. Kan-si-ku-va on värikäs ja hassu.

7. Lukisin kirjan / En lukisi kirjaa, koska se on niin hauska. Ehdin melkein lukea sen loppuun viidessä mi-nuu-tis-sa.

Kuo-na kek-sii lu-ku-ma-jan 2B-luok-ka kan-toi ta-va-raa uu-teen kir-jas-toon. Sin-ne vie-tiin hyl-ly-jä, no-ja-tuo-le-ja, peh-mo-le-lu-ja ja kir-jo-ja. Si-ni-sen ja-lo-ki-ven ak-vaa-ri-o o-li kun-ni-a-pai-kal-la. Muut lap-set luu-li-vat hoh-ta-vaa ki-ve-ä lam-puk-si. Al-li ja Lu-ka lait-toi-vat ta-va-roi-ta pai-koil-leen. Hui! Kat-so-kaa. La-ka-nat liik-ku-vat! Kuo-na! Mi-tä ih-met-tä si-nä teet la-ka-noi-den al-la? Mi-nä kek-sin lu-ku-ma-jan! Myös Alli ja Sofia kur-kis-ti-vat lakanan alle. La-ka-nois-ta syntyi mukava lu-ku-ma-ja. Lilli ja Kuona a-va-si-vat Kuonan lamp-pu-tas-kun. Majassa oli todella tun-nel-mal-lis-ta.

Sofian mielestä lu-ku-ma-jas-ta voisi kertoa toisille. Kuona hämmästyi. Kertooko Sofia sen i-de-as-ta kaikille? Kuona nyyhkäisi. Sofia riensi loh-dut-ta-maan Kuonaa. Anteeksi. En tiennyt, että et halua. Päinvastoin. Minähän itken ilosta. Kaikki varmasti in-nos-tu-vat lu-ku-ma-jas-ta. E-si-tel-lään maja ensin A-lii-sa-o-pet-ta-jal-le. A-lii-sa-o-pet-ta-ja riemastui lu-ku-ma-jas-ta. Hän auttoi lapsia ra-ken-ta-maan majan. Kuona kurkki on-nel-li-se-na kir-ja-hyl-lyn kirjojen takaa. Kun valmiiseen majaan vietiin jal-ka-lamp-pu, maja hehkui kilpaa sinisen sa-tu-ja-lo-ki-ven kanssa. Tuisku raapi nenäänsä pik-ku-ril-lil-lä. Se oli Sa-tu-saa-ren aut-ta-ji-en ja Sa-tu-e-si-nei-den et-si-jöi-den salainen merkki. Lapset ryömivät lu-ku-ma-jaan. He kuis-kut-te-li-vat. Koulussa oli nyt kaikille uusi kirjasto. Oli kuitenkin yksi ongelma. Sa-tu-saa-re-lai-sil-ta puuttui tur-va-paik-ka. Niiden piti pysyä piilossa, koska kir-jas-tos-sa oli nykyään aina lapsia. Mistä ihmeestä sa-tu-saa-re-lai-sil-le löytyisi hyvä piilo? 1. Mitä Kuona oli keksinyt? 2. Miksi Sofia halusi kertoa lu-ku-ma-jas-ta toisille? 3. Mikä ongelma syntyi, kun va-ras-tos-ta tehtiin kirjasto?

ger

bam

muf

fla

wat

zor

kir

häi

lois

kiil

sma

kruu

lois-taa

ak-vaa-ri-o

op-pi-laat

hoh-taa

ru-bii-ni

jouk-ko

sä-tei-lee

kruu-nu

ar-vok-kaat

kiil-tää

sa-fii-ri

kou-luis-sa

va-lai-see

Eng-lan-ti

kir-jas-tois-sa

häi-käi-see

sma-rag-di

Eng-lan-nis-sa

Sininen sa-tu-ja-lo-ki-vi Sininen ja-lo-ki-vi loisti kirjaston ak-vaa-ri-os-sa. Koulun oppilaat luulivat hohtavaa kiveä lampuksi. Tuisku ja Sofia lukivat yhdessä kirjaa ja-lo-ki-vis-tä. Sininen sa-tu-ja-lo-ki-vi voi olla safiiri. Safiirin nimi tulee sanasta sappir, joka tarkoittaa sinistä. Safiiri kuuluu neljän ar-vok-kaim-man ja-lo-ki-ven joukkoon. Safiiri, timantti, rubiini ja smaragdi ovat neljä ar-vok-kain-ta ja-lo-ki-ve-ä. Englannin kuninkaan kruunussa loistaa valtava safiiri.

Jän-nit-tä-vi-ä a-loi-tuk-si-a

Kertomus

Teksti 1 Ym-pä-ril-lä rai-vo-a-va myrsky ja laivaa piiskaava sade hait-ta-si-vat nä-ky-vyyt-tä. Tä-hys-tä-jä havaitsi pi-mey-des-sä Flöt-jan-ma-ja-kan valon kello kolmen maissa yöllä. Myrskyn vuoksi myös kapteeni oli valveilla, vaikka vietti va-paa-vuo-ro-a. Hän kapusi ylös, tarkisti suunnan ja käski pe-rä-mie-hen pitää huo-lel-li-ses-ti kurssin. Hän antoi myös ohjeen, milloin purjeiden a-sen-to-a pitää muuttaa. Hän oli pa-laa-mas-sa hyttiinsä, kun Balder sai poh-ja-kos-ke-tuk-sen ja alkoi no-pe-as-ti täyttyä vedellä. Miehistö toimi, kuten hen-gen-hä-däs-sä täytyy. Kapteeni ehti laukaista 20 hä-tä-ra-ket-ti-a ja jakaa kaikille pe-las-tus-lii-vit. Toinen laivan pe-las-tus-ve-neis-tä saatiin mereen. Kaikki tapahtui kuitenkin… Raili Mikkanen, Suomen lasten majakkakirja. 2018.

Teksti 2 Koulun käytävä oli pitkä ja aa-ve-mai-sen hämärä ihan niin kuin siinä ker-to-muk-ses-sa-kin. Onneksi rehtorin kanslia oli kuitenkin pi-me-ä-nä, eikä sieltä sentään loi-mot-ta-nut lo-hi-käär-meen hehkuvaa liekkiä. Seisoimme pai-kal-lam-me us-kal-ta-mat-ta liikahtaa. Hannalla oli kädessään aa-ve-mit-ta-ri, jonka hän oli il-ta-päi-vän aikana ra-ken-ta-nut pajassaan. Hän o-soit-te-li sen an-ten-nil-la ym-pä-ril-leen hä-mä-räs-sä koulussa. Koje piipitti ta-sai-ses-ti, kunnes se luokkamme kohdalla rupesi u-jel-ta-maan kor-vi-a-sär-ke-väs-ti. Timo Parvela, Ella ja kaverit kadonneen tarinan metsästäjinä. 2023.

1. Mistä teksti 1 kertoo? 2. Mistä teksti 2 kertoo? 3. Kumpi teksteistä oli mie-les-tä-si jän-nit-tä-väm-pi? Miksi?

Kuo-na löy-tää pii-lon Kou-lun uu-si kir-jas-to o-li u-pe-a paik-ka. Siel-lä o-li pöy-ti-ä ja mu-ka-vi-a no-ja-tuo-le-ja. A-lii-sa-o-pet-ta-ja päät-ti ri-pus-taa o-ven yl-le R-kir-jai-men. Lap-set o-li-vat pe-las-ta-neet sen vuo-si sit-ten. Me voim-me as-kar-rel-la muut kir-jai-met. Mit-kä muut? Tar-vit-sem-me nä-mä kir-jai-met: K, I, J, A, S, T ja O. Kek-sit-kö jo? Kir-jas-to! Mi-nä tuon pa-pe-ri-a, sak-set ja ky-ni-ä! Pian Luka oli koonnut pöydälle u-noh-de-tun varaston kaikki kynät, liidut ja ve-si-vä-rit. Oli mukavaa piirtää ja maalata kir-jai-mi-a yhdessä. Koko luokka oli innoissaan.

Lilli ja Tomero olivat piilossa Lillin ih-meel-li-ses-sä hik-ka-pus-sis-sa. Sinne mahtui todella paljon ta-va-roi-ta ja monta sa-tu-saa-re-lais-ta-kin. Mutta missä Kuona oli? Tuisku jär-jes-te-li kirjoja hyllyyn. Kirjojen välistä pilkisti kaksi hehkuvaa silmää. Tuisku säpsähti ka-ma-las-ti. Miksi sinä yrität pe-läs-tyt-tää minut? En to-del-la-kaan yritä! Miksi sitten lymyilet siellä? Täällä kirjojen takana on val-ta-vas-ti tilaa! Ai? Tänne mahtuisi asumaan vaikka sata sa-tu-saa-re-lais-ta. Tuisku hymyili. Sa-tu-saa-re-lai-set voisivat muuttaa asumaan kir-ja-hyl-lyyn. Tuisku pyysi anteeksi tius-ki-mis-taan. Hän kävi ha-ke-mas-sa hik-ka-pus-sin. Lilli ja Tomero hy-päh-ti-vät kirjojen taakse. He in-nos-tui-vat heti ra-ken-ta-maan kirjojen taakse i-ki-o-maa salaista a-suin-paik-kaan-sa. Asiat olivat aika hyvällä mallilla. Sa-tu-saa-re-lai-sil-la oli pii-lo-paik-ka kirjojen takana. Koulun kummitus oli pal-jas-tu-nut Ros-ka-Ro-bok-si. Koululla oli nyt myös hieno kirjasto. He löy-täi-si-vät varmasti loputkin sa-tu-e-si-neet pian. 1. Mitä koulun uudessa kir-jas-tos-sa oli? 2. Miksi Kuona oli kirjojen takana? 3. Miksi asiat olivat hyvällä mallilla?

Ra-ken-ne-taan lu-ku-ma-ja! Lu-ku-ma-ja on paikka, jonne on kiva kömpiä lukemaan. Siellä voi lukea rauhassa. Siellä voi hypätä ta-ri-noi-den matkaan! Lu-ku-ma-jo-ja on mo-nen-lai-si-a. Lu-ku-ma-jan voi tehdä vaikka pah-vi-laa-tik-koon, pöydän alle, leik-ki-telt-taan tai leik-ki-var-jon alle. Voisiko lu-ku-ma-jan rakentaa ulos? Miksei! Lu-ku-ma-jan voi rakentaa vain itselleen tai ka-ve-ri-po-ru-kal-le. Se voi olla myös koko luokan yhteinen. Jos lu-ku-ma-ja on luokan yhteinen, kannattaa tehdä lu-ku-ma-ja-sään-nöt. Voitte katsoa näistä säännöistä mallia.

Lu-ku-ma-jan säännöt • Täällä saa lukea rauhassa. • Täällä saa kes-kit-ty-ä lu-ke-mi-seen. • Täällä saa lukea omaan tahtiin. • Täällä saa välillä levätä ja antaa a-ja-tus-ten lentää. • Täällä saa nauttia kai-ken-lai-sis-ta ta-ri-nois-ta. • Täällä saa tykätä kai-ken-lai-sis-ta kirjoista.

• Sopikaa ensin yhdessä, ra-ken-nat-te-ko luokkaan yhden vai u-se-am-man lu-ku-ma-jan.

dess

ä!

Val-mis-tau-tu-kaa

dä eh ä

• Tämän sivun ohje neuvoo, miten ra-ken-ne-taan yksi iso lu-ku-ma-ja luokkaan.

Kerätkää tarvikkeet • pöytiä • isoja kankaita kuten la-ka-noi-ta, vilttejä, huiveja tai verhoja • pöy-tä-lii-no-ja tai leik-ki-var-jo majan katoksi ja seiniksi • tyynyjä, voi-mis-te-lu-pat-jo-ja, ku-mi-pat-jo-ja, ui-ma-pat-jo-ja ja peh-mo-le-lu-ja majan si-sus-tuk-seen

Ra-ken-ta-kaa • Kootkaa sopiva määrä luokan pöytiä yhteen. • A-se-tel-kaa pöydät niin, että niiden alle mahtuu ryömimään.

• tas-ku-lamp-pu-ja ja pöy-tä-lamp-pu-ja lu-ku-va-loik-si • kaikkea, mitä ikinä keksitte tar-vit-se-van-ne

• Si-sus-ta-kaa lu-ku-ma-ja. • Le-vit-tä-kää isot kankaat majan katoiksi ja seiniksi. • A-se-tel-kaa kankaiden päälle jotain painoksi, e-si-mer-kik-si kirjoja tai reppuja. • Tehkää yhdessä luokkanne lu-ku-ma-ja-sään-nöt. • Nauttikaa lu-ku-ma-jas-tan-ne!

4. O-tuk-set kar-ku-teil-lä

Mie-li-pi-de-lau-lu 1.

On aika kertoo, mitä mä aattelen. Joo! Joo! Jos haluut kertoo, mä kyllä kuuntelen. Joo! Joo! Nyt on aika auttaa toisia. Joo! Joo! Pyytää mukaan kaverit ulkona. Yksin ei kukaan jää! Tärkeä mie-li-pi-de mun on, saan aina kertoo sen. Tärkeä mie-li-pi-de sun on, just sa-man-ar-voi-nen. Joo! Joo! Toista voi ymmärtää. Me voidaan olla eri mieltä ja olla yhdessä.

On aika kertoo, mitä mä aattelen. Joo! Joo! Jos haluut kertoo, mä kyllä kuuntelen. Joo! Joo! Tahdon luonnon ihmeitä vaalia. Joo! Joo! Pitää ääntä niidenkin puolesta, joita ei kuunnella. :,: Tärkeä mie-li-pi-de mun on… :,: Iina Harju, Satu Ikkala ja Reetta Niemelä

Mus-ta sa-la-ma Seu-raa-va-na päi-vä-nä 2B-luok-ka mars-si taas met-sään. Lap-set sai-vat A-lii-sa-o-pet-ta-jal-ta hie-no-ja kort-te-ja. Kor-teis-sa o-li lin-tu-jen ku-vi-a. A-lii-sa ha-lu-si vie-dä luo-kan lin-tu-ret-kel-le. Tä-nään tut-kim-me met-sän tal-vi-lin-tu-ja. Mi-ten pik-ku-lin-nut pär-jää-vät tal-vel-la? Ne et-si-vät ja syö-vät ruo-kaa ko-ko päi-vän. Ti-ai-set me-ne-vät yh-des-sä ko-loon nuk-ku-maan. Aliisa kertoi lisää linnuista. Osa linnuista on muut-to-lin-tu-ja. Teh-tä-vä-nä oli valita korteista tal-vi-lin-nut. Lapset tekivät tehtävän no-pe-as-ti. Oli aika siirtyä sy-vem-mäl-le metsään.

Lin-tu-ret-kel-lä y-ri-tet-tiin olla hiljaa. Muuten linnut pe-läs-tyi-si-vät. Hil-jai-suu-des-sa näki ja kuuli enemmän. Hyvin nopea musta lintu kiisi oksalta toiselle. Muut lapset kat-se-li-vat i-has-tu-nee-na mustaa salamaa. Sofia tuijotti lintua. Voi jäkälä! Kuona lupasi pysyä hupussa. Tässä minä olen! Haloo Kuona! Et saa vaarantaa sa-lai-suut-tam-me! Lapset i-hai-li-vat minua! Onneksi he luulivat sinua linnuksi. Ihailu tuntuu i-ha-nal-ta! Lilli huokaisi. Olihan se totta. Aina ei jaksanut pii-les-kel-lä. Vain Sa-tu-saa-res-sa Kuona, Lilli ja Tomero saivat kulkea vapaasti. Lilli muisti, miltä tuntui olla ihailtu uu-tis-toi-mit-ta-ja. Se päätti roh-kais-tu-a ja hypätä taskusta maahan. Se loikki syr-jem-mäl-le tekemään uutista Sam-mal-met-sän linnuista. Ne olivat hyvin sieviä ja aivan e-ri-lai-si-a kuin Sa-tu-saa-ren linnut. Lilli ei enää kunnolla muistanut, miltä ne näyttivät. Kunpa Lilli pääsisi pian Sa-tu-saa-reen. Siellä se muistaisi taas kaiken. 1. Minne 2B-luokka meni? 2. Miksi lin-tu-ret-kel-lä piti olla hiljaa? 3. Miksi Kuona ei pysynyt repussa?

hö

sii

pää

sie

sel

vat

nok

met

lin

pos

sään

vääl

kaik

pyrs

pää

munii

pe-sä-ko-lo

siipi

nokkii

sie-me-ni-ä

nokka

lentää

u-han-a-lai-nen

pyrstö

pesii

hö-mö-ti-ai-nen

vatsa

laulaa

sel-kä-ran-ga-ton

selkä

kovertaa

sel-kä-ran-gat-to-mi-a

Hö-mö-ti-ai-nen Kuusen oksalla istuu pieni harmaa lintu. Sillä on musta pää ja musta leuka. Linnun posket ovat valkoiset. Sehän on hö-mö-ti-ai-nen! Hö-mö-ti-ai-si-a voi tavata kaik-ki-al-la Suomessa. Se elää vuodesta toiseen samoissa metsissä. Keväällä hö-mö-ti-ai-nen munii pesäänsä 5–11 munaa. Se kovertaa pe-sä-ko-lon lahoon puuhun. Hö-mö-ti-ai-nen syö sie-me-ni-ä ja sel-kä-ran-gat-to-mi-a e-läi-mi-ä. Hö-mö-ti-ais-ten määrä vähenee no-pe-as-ti. So-pi-vi-a ko-ti-met-si-ä on koko ajan vähemmän. Hö-mö-ti-ai-nen on Suomessa erittäin u-han-a-lai-nen.

Mainos

Lin-tu-ret-ket Kie-mu-ras-sa Kiemuran ym-pä-ris-tö-yh-dis-tys KYY järjestää

KYY

k si

Ta l - v i -

-n ut tu tu i

li n

Tun-nis-tat-ko tal-vi-lin-nut? Onko tal-vi-ret-kei-ly sinulle tuttua? Ha-lu-ai-sit-ko oppia lisää? Lähde retkelle talviseen metsään lin-tu-bon-ga-ri ja ret-ki-o-pas Liina Tiaisen johdolla! Kolmen ki-lo-met-rin reitillä opit tuntemaan y-lei-sim-pi-ä tal-vi-lin-tu-ja. Pääset myös sy-tyt-tä-mään nuotion ja val-mis-ta-maan itse nuo-ti-ol-la lämpimän ruuan. Rohkeimmat lähtevät bi-o-lo-gi Samin matkaan pimeään metsään kuun-te-le-maan lintuja. Hyvällä onnella voi kuulla huuhkajan, var-pus-pöl-lön tai leh-to-pöl-lön ääniä. Oppaalta saa lainata kii-ka-ri-a tähtien katseluun. Retken lopuksi nuo-ti-o-pai-kal-la paistetaan tik-ku-pul-laa. Ota retkelle oma is-tuin-a-lus-ta, ot-sa-lamp-pu, lämmintä juotavaa ja muki. Retket varataan äkkiä loppuun. Mukaan mahtuu 15 en-sim-mäi-sek-si il-moit-tau-tu-nut-ta. Il-moit-tau-du pian KYY:n net-ti-si-vu-jen kautta. Sieltä löytyy li-sä-tie-to-a retkistä.

1. Mitä tarvitaan mukaan retkelle? 2. Minkä lintujen ääniä voi kuulla pimeän ajan retkellä? 3. Miten retket e-ro-a-vat toisistaan?

Ou-to o-tus luo-las-sa A-lii-sa i-loit-si. 2B-luok-ka o-li ha-vain-nut mon-ta e-ri lin-tu-a. Luok-ka saa-pui jät-ti-ki-vi-en luo. Pa-lo-kär-ki huu-si puun lat-vas-sa. Kai-kil-la o-li jo kur-ni-va näl-kä. Näi-den ki-vi-en vä-lis-sä on Sam-mal-met-sän luo-la. Mi-nä löy-sin siel-tä ge-o-kät-kön! Mi-nä en tyk-kää pi-meis-tä pai-kois-ta. Ko-ris-sa on tas-ku-lamp-pu-ja. Lapset ahmivat e-väs-lei-pi-ä ja juu-res-pa-lo-ja. Kuuma mehu höyrysi mukeissa. A-lii-sa-o-pet-ta-ja luki lapsille vanhaa tarinaa jät-ti-läi-sis-tä. Ta-ri-nas-sa jät-ti-läi-set olivat tuoneet suuret ki-ven-jär-kä-leet metsään.

Eväät oli syöty. Koululle ei tarvinnut vielä palata. Leik-ki-mi-seen jäi aikaa. Koko luokka ryntäsi tutkimaan kiviä ja luolaa. Onpa luola pimeä! Näytän valoa tas-ku-lam-pul-la. Minä näen kaksi hehkuvaa ke-kä-let-tä. Missä? Ihan luolan perällä. Onko se joku eläin? Luka epäröi. O-li-ko-han otus vaa-ral-li-nen? Häntä vä-ri-syt-ti hiukan. A-lii-sa-o-pet-ta-jan tarina jät-ti-läi-sis-tä oli aika jän-nit-tä-vä. Luka valaisi luolan sileää pintaa tas-ku-lam-pul-la. Lilli kurkotti kaulaansa Lukan hupusta ja sen pitkä kuono tärisi. Luolan lat-ti-al-la näkyi outo painauma. Aivan kuin siellä olisi kiskottu jotain pitkää, kapeaa ja painavaa. Painaumaan oli kertynyt vettä. Äkkiä Lukan tas-ku-lam-pun valo osui johonkin luolan perällä. Lilli oli oi-ke-as-sa. Luolassa oli vielä yksi pieni kolo. Siellä hehkui kaksi silmää. 1. Mitä oli isojen kivien välissä? 2. Miksi Lukaa vä-ri-syt-ti? 3. Mitä lapset näkivät luolan pienessä kolossa?

vää

tää

toi

voi

tär

ker

lap

kan

sil

kuun

miel

veil

väit

oikea

kertoa

väittely

väärä

kysyä

mie-li-pi-de

sama

toivoa

to-si-a-si-a

eri

kuunnella

so-vit-te-lu

tärkeä

ymmärtää

pe-rus-te-lu

totta

haaveilla

e-ri-mie-li-syys

Mie-li-pi-de vai to-si-a-si-a? Kuona:

Mistä tietää, kenen mie-li-pi-de on oikea?

Sofia:

Mie-li-pi-de ei voi olla oikea tai väärä.

Luka:

Vaikka on eri mieltä, voi silti kuunnella toista.

Kuona:

Mistä tietää, mikä sitten on totta?

Tuisku:

Mie-li-pi-teet eivät aina ole totta.

Kannattaa o-pe-tel-la pe-rus-te-le-maan oma mie-li-pi-de. Luka: Silloin toisen voi olla helpompi ymmärtää se. Alli: Lapsilla on myös oikeus mie-li-pi-tee-seen-sä. Silloin voi kertoa vaikka omia toiveitaan.

Tuisku:

Minä toivoisin, että koulun pihalla olisi maja.

Lilli:

Minä haaveilen Ulpun ta-paa-mi-ses-ta.

Alli:

Haaveetkin saa sanoa ääneen. Ne voivat joskus to-teu-tu-a.

Mielipidekirjoitus Kiu-saa-mis-va-paa alue Meidän luo-kas-sam-me kukaan ei tykkää kiu-saa-mi-ses-ta. Kiu-saa-mi-nen tekee kaikkien olon kurjaksi. Siksi päätimme yhdessä, että luokkamme on kiu-saa-mis-va-paa alue. Autamme kaikkia niitä, joilla on paha mieli. Kaikki Kiemuran paikat pitää julistaa kiu-saa-mis-va-paik-si. Haastamme koko kaupungin mukaan! Sam-mal-met-sän koulun 2B

Suojellaan Sam-mal-met-sää Sam-mal-met-säs-sä kasvaa paljon e-ri-lai-si-a puita. Osa puista on jo tosi vanhoja. Vanhatkin puut ovat tärkeitä. Hö-mö-ti-ai-nen tekee pe-sä-ko-lon lahoon koivuun. Haapa on koti vaikka kuinka monelle e-ri-lai-sel-le e-läi-mel-le ja kasville. Haavassa voi asua lii-to-o-ra-va, kä-py-tik-ka, poh-jan-le-pak-ko ja haa-pa-kii-tä-jä. Osa näistä e-läi-mis-tä on u-han-a-lai-si-a. Metsä on meille ih-mi-sil-le-kin tärkeä paikka. Siellä voi retkeillä, leikkiä tai marjastaa. Olisi kamalaa, jos metsää ei olisi. Suojellaan yhteistä Sam-mal-met-sääm-me! Luka, Sam-mal-met-sän koulu, 2B

1. Mitä 2B–luokka päätti? 2. Mitkä puut ovat e-läi-mil-le tärkeitä? 3. Miksi Sam-mal-met-sää pitäisi suojella?

Toi-nen ek-sy-nei-tä läm-mit-tää Lu-ka tu-li u-los luo-las-ta. Hän raa-pi pik-ku-ril-lil-lään ne-nään-sä. Se o-li merk-ki So-fi-al-le ja Tuis-kul-le. Lu-kal-la o-li tär-ke-ää a-si-aa Sa-tu-saa-ren aut-ta-jil-le. Toi-set ku-mar-tui-vat kuun-te-le-maan hän-tä. Luo-lan pe-räl-lä on jo-kin o-tus. Mis-tä tie-dät? Me näim-me sen sil-mät. Mei-dän täy-tyy sel-vit-tää, mi-kä se on! Lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set ah-tau-tui-vat luolan perälle. Luka valaisi koloa tas-ku-lam-pul-la. Yht-äk-ki-ä hän huudahti. Silmät kuuluivat pienelle kis-san-pen-nul-le.

Luka nosti pennun va-ro-vas-ti syliinsä. Se ei ollut paljoa sa-tu-saa-re-lai-si-a suurempi. Kolossa oli vielä muutakin. Tuisku veti esiin mer-kil-li-sen vihreän hatun. Hattu oli lämmin. Sen täytyi olla sa-tu-e-si-ne! Kis-san-pen-tu on nukkunut hatussa. Katsokaa! Hatun lierissä on ko-ris-te-lu-ja. Nehän ovat Sa-tu-saa-ren kukkia ja heiniä! Tällaisen hatun kanssa ei palele. Mitä lorussa sanottiin? Toinen ek-sy-nei-tä lämmittää. He olivat viimein löytäneet toisen sa-tu-e-si-neen! Ek-sy-nei-tä läm-mit-tä-vän hatun. He tunkivat hatun piiloon Tuiskun isoon reppuun. He miet-ti-si-vät hatulle sopivan paikan myöhemmin. Ensin piti auttaa metsään ek-sy-nyt-tä kis-san-pen-tu-a. Luka kantoi kis-san-pen-nun ulos luolasta. A-lii-sa-o-pet-ta-ja ja muut lapset häm-mäs-tyi-vät. Aliisa nosti kis-san-pen-nun va-ro-vas-ti koriinsa. Hän peitteli sen kau-la-lii-nan alle. A-lii-sa-o-pet-ta-ja lupasi viedä kissan saman tien e-läin-suo-je-lu-yh-dis-tyk-seen. 1. Mikä otus oli luolassa? 2. Millaisen sa-tu-e-si-neen lapset löysivät luolasta? 3. Miten ek-sy-nyt-tä kis-san-pen-tu-a autettiin?

lii

kei

hoi

mui

lei

vie

kum

mel

pör

kat

luon

läin

hyön

vink

vinkki

eläin

e-läin-ker-ho

keino

eläintä

e-läin-lei-ri

kummi

e-läi-mel-le

e-läin-kir-ja

hoito

eläimet

pör-ri-äi-nen

hotelli

e-läi-mi-ä

hyön-teis-ho-tel-li

lemmikki

e-läi-mil-le

luon-to-do-ku-ment-ti

Hilma vinkkaa Aina ei voi ottaa lem-mik-ki-ä. Onneksi eläinten ys-tä-vil-le on muitakin keinoja. Tässä kuusi vinkkiä lem-mi-kis-tä haa-vei-le-val-le. 1. Ryhdy ka-ve-ri-per-heen lemmikin kummiksi ja auta lemmikin hoidossa. 2. Liity e-läin-ker-hoon tai o-sal-lis-tu e-läin-lei-ril-le. 3. Vieraile lem-mik-ki-per-hees-sä. 4. Lue e-läin-kir-jo-ja ja katso luon-to-do-ku-ment-te-ja. 5. Tutki luonnossa a-su-vi-a e-läi-mi-ä. 6. Rakenna pör-ri-äi-sil-le hyön-teis-ho-tel-li.

Peukku – sat-tu-mal-ta pe-las-tu-nut hamsteri

Kertomus

Peukku pelastui Tuu-lis-pää-hän aivan sat-tu-mal-ta. Tuulispään ihmiset olivat e-läin-kau-pas-sa ruo-ka-os-tok-sil-la. Samaan aikaan kaupassa oli ihminen, joka halusi ostaa yhden hams-te-reis-ta. Kaupan o-mis-ta-ja sanoi, ettei voi myydä sitä, sillä hamsterin silmässä oli jotakin vialla ja siksi hamsteri lo-pe-tet-tai-siin. Tuulispään väki ehti jo ulos kaupasta, kun heräsi ajatus, että suurten eläinten lisäksi Tuulispää voisi auttaa myös aivan pieniä e-läi-mi-ä. Niinpä Piia ehdotti kaupan pi-tä-jäl-le, että hamsteri voi lähteä Tuu-lis-pää-hän eikä sitä tar-vit-si-si lopettaa. Hamsteri sai nimekseen Peukku, koska oli saa-pu-es-saan peukalon kokoinen. No-pe-as-ti kävi ilmi, ettei Peukun silmässä ollutkaan mitään vikaa – karvat vain kasvoivat e-ri-koi-sel-la tavalla silmän ym-pä-ril-lä, mikä sai silmän näyttämään tu-leh-tu-neel-ta. Peukku näki silmällä aivan hyvin, eikä silmä tarvinnut hoitoa. Hän pelastui siis aivan turhalta kuo-le-mal-ta! Peukku eli hyvän, hams-te-rin-pi-tui-sen elämän. Hamsterit elävät vain muu-ta-mi-a vuosia, mutta nekin Peukku sai elää vain siksi, että Tuulispään väkeä sattui olemaan oi-ke-as-sa paikassa oikeaan aikaan. Peukku oli Tuulispään harvoja e-läi-mi-ä, jotka asuivat sisällä pää-ta-los-sa Piian kanssa. Siellä hänellä oli oma ter-raa-ri-o, jossa oli paljon tilaa myllätä. Suvi Auvinen, Onnekkaiden eläinten talo. Tarinoita Tuulispäästä. 2023.

1. Mikä Peukku oli? 2. Miksi Peukun nimi oli Peukku? 3. Missä Peukku asui?

Kis-san-pen-tu pe-las-tuu Seu-raa-va-na päi-vä-nä A-lii-sa-o-pet-ta-jal-la o-li uu-ti-si-a. Kis-san-pen-tu o-li saa-nut ruo-kaa ja juo-maa. Sii-tä o-li pi-det-ty hy-vää huol-ta. E-läin-hoi-to-la hoi-taa sen kun-toon. Sit-ten se pää-see uu-teen ko-tiin. Mik-si se o-li yk-sin met-säs-sä? Jos-kus ih-mi-set hyl-kää-vät kis-so-ja. Ei-vät-hän kis-sat pär-jää yk-sin! Nii-tä täy-tyy hoi-taa. A-lii-sa-o-pet-ta-ja kertoi lapsille toisenkin uutisen. Kissan uusi koti olisi hänen luonaan. Ensin kissan pitää tottua uuteen paikkaan. Sitten sitä voi tulla katsomaan. Lapset kiljuivat i-has-tuk-ses-ta.

Lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set olivat hyvin i-loi-si-a, kun he lähtivät koulusta sinä il-ta-päi-vä-nä. He olivat eilen löytäneet sa-tu-ha-tun. Heillä oli jo sa-tu-ja-lo-ki-vi. Enää kaksi e-si-net-tä puuttui! He suun-ta-si-vat Romuun ja Aarteeseen. Vii-vi-tä-ti otti mielellään kauniin sa-tu-ha-tun kauppansa ko-ris-teek-si. Älä sitten myy sitä va-hin-gos-sa! Laitan sen kor-ke-al-le hyllyn päälle. Eikö hattu olekin ih-meel-li-nen? Se on upea. Se oikein hohkaa lämpöä! Sa-tu-saa-res-sa on hienoja e-si-nei-tä, vai mitä? Kuona si-lit-te-li u-nel-moi-den ha-tun-reu-nan ku-vi-oi-ta. Ne olivat Sa-tu-saa-ren niittyjen kukkia ja heiniä. Sa-tu-ku-kis-ta saatiin sa-tu-sie-me-ni-ä. Oravat kul-jet-ti-vat niitä Kiemuran kaupunkiin. Heinistä taas saatiin to-si-jy-vi-ä. Linnut toivat niitä Sa-tu-saa-res-ta. Sofia asteli Kuonan vierelle. Hänen mieleensä hiipi huoli. Entä jos sa-tu-o-vi-a ei saataisi enää auki? Silloin tarinat, runot ja to-si-ju-tut ka-to-ai-si-vat myös Kie-mu-ras-ta. Ne kaikki tulivat Sa-tu-saa-res-ta. 1. Kenen luona olisi kissan uusi koti? 2. Miksi lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set olivat iloisia? 3. Mistä Sofia oli huolissaan?

Haa-vei-lu-a ja haas-tat-te-lu-ja Lukekaa Marjatta Ku-ren-nie-men runo Toivoisin että asuisin kuussa.

Toivoisin että asuisin kuussa Toivoisin että asuisin Kuussa! Siellä on aina suklaata suussa. Päivät kakkuja syödä saisin, muruset Maahan pudottaisin. Nukkumaan mennä ei tarvitse illoin – Kuu vasta itsekin nousee silloin. Aamulla vuoteesta kömmi ei kukaan silloin kun eletään Kuun tavan mukaan. Kuussa, niin luulen, on sellainen koulu, jossa on aina kesä tai joulu. Marjatta Kurenniemi, Toivoisin että asuisin kuussa: Marjatta Kurenniemen satuja ja runoja (toim. Ismo Loivamaa). 2018.

Jo-kai-sel-la on oikeus haaveilla ja u-nel-moi-da. Mistä sinä haaveilet ja unelmoit? Onko teillä yh-tei-si-ä haaveita? Onko haaveilla ja u-nel-mil-la värejä? Sel-vit-tä-kää asia haa-vei-le-mal-la ja haas-tat-te-le-mal-la. Mistä luok-ka-ka-ve-ri-si haaveilee? Unelmoi. Kerro. Kuuntele.

Haaveilun ja haas-tat-te-lun ohjeet

dess

ä!

dä eh ä

• Valitkaa 3 hengen ryhmät ar-po-mal-la. • Ottakaa mukaan kir-joi-tus-vä-li-neet. Etsikää mukava ja rau-hal-li-nen paikka. • Jakakaa roolit: haa-vei-li-ja, haas-tat-te-li-ja ja kirjuri. • Kirjuri ottaa hyvän kir-joi-tus-a-sen-non. • Muut ottavat hyvät haa-vei-lu-a-sen-not.

Haas-tat-te-li-jan virkkeiden alut • Haaveilen… • Toivon… • Unelmoin… • Ai-kui-se-na…

• Haas-tat-te-li-ja sanoo virkkeen alun. Mallia voi katsoa vie-rei-ses-tä laa-ti-kos-ta. Haa-vei-li-ja keksii virkkeelle sopivan lopun. Kirjuri kirjoittaa vastauksen muistiin.

• Leikkisin…

• Jokainen saa vuorollaan haaveilla, haas-ta-tel-la ja kirjoittaa.

• Tekisin maa-il-mas-ta paremman paikan…

• Koulussa… • Mat-kus-tai-sin… • Jonain päivänä olen…

Tehdään haaveista ja u u-nel-mis-ta nä-ky-vi-ä • Ottakaa kuva jo-kai-ses-ta haa-vei-le-mas-sa ja tu-los-ta-kaa kuvat. • Kir-joit-ta-kaa haa-veis-tan-ne viisi virkettä. • Maalatkaa isot paperit haaveiden väreillä. • Som-mi-tel-kaa kuvat ja virkkeet haa-ve-maa-lauk-siin ja liimatkaa ne kiinni. • Pitäkää haa-ve-näyt-te-ly. Kutsukaa vieraiksi muita koulun luokkia, hen-ki-lö-kun-taa ja perheet.

5. Ys-tä-vyy-den su-per-voi-ma

Kuukaudet 1.

Tammikuu meni luistellen. Hanki kantoi kelkan kevyen.

Helmikuu meni hiihdellen, lunta luoden, la-pi-oi-den.

Maa-lis-kuus-sa jo aurinko läm-pi-mäm-min paistaa lupasi.

Huhtikuu oli aprillii, metkut metkat ke-hi-tel-tiin.

Elokuu tuli yllättäin, koulussa taas kaverit näin. :,: Koko vuoteen mitä mahtuukaan! Sitä pitkään vielä muistellaan. :,:

Syyskuussa mä sienestin. Pitkin met-sän-lai-taa kipitin.

:,: Koko vuoteen mitä mahtuukaan! Sitä pitkään vielä muistellaan. :,:

10. Lokakuu sanoi: ”Loiskis vaan!” Vil-la-pai-dan pukea saan.

Toukokuu oli keltainen, les-ken-leh-den ilme iloinen.

12. Jou-lu-kuus-sa on tunnelmaa, uutta vuotta o-do-tel-laan.

Ke-sä-kuus-sa mä kuulin sen, kuovin kauniin ku-jer-ruk-sen.

Heinäkuu oli helteinen. Ran-ta-hiek-kaan piirsin sydämen.

:,: Koko vuoteen mitä mahtuukaan! Sitä pitkään vielä muistellaan. :,:

11. Mar-ras-kuus-sa me vaihdettiin päi-vän-pais-te hetkiin sinisiin.

Aili Järvelä ja Tero Pajunen

Ys-tä-vyy-den pil-vi Kuo-na o-li a-su-nut luo-las-sa muu-ta-man päi-vän. Mik-si Kuo-na o-li su-rul-li-nen? Se ei ha-lun-nut ker-to-a. Ku-kin lap-sis-ta o-li vuo-rol-laan y-rit-tä-nyt ju-tel-la sil-le. Kuo-na vain mö-köt-ti met-säs-sä. Mi-kä Kuo-naa vai-vaa? On-ko se muut-tu-nut taas il-ke-äk-si? Kuo-na o-li pit-kään il-ke-ä. Se pel-kä-si jää-vän-sä yk-sin. Kuo-na e-päi-li, et-tei ku-kaan aut-tai-si si-tä. Sofia mietti otsa rypyssä. Lapset olivat muistelleet mu-ka-vi-a a-si-oi-ta Hallan hil-lo-teh-taal-ta. Samalla he olivat tainneet puhua pahaa Kuonasta. Kuona oli kuullut kaiken.

– Kuona taisi luulla, että me emme halua olla sen ys-tä-vi-ä, Tuisku mietti. – No sittenhän tämä on helppoa, Lilli sanoi. – Mitä tarkoitat? Tuisku ih-met-te-li. – Tar-vit-sem-me ys-tä-vyy-den pilven, Lilli ilmoitti. – Se kuulostaa mu-ka-val-le, Luka tuumi. Lilli kiskaisi hik-ka-pus-sis-taan palan pehmeää hat-ta-ra-mais-ta ainetta. Se leijui itsekseen ilmassa. Lilli neuvoi lapsia kuiskimaan pilveen ys-tä-väl-li-si-ä a-ja-tuk-si-a Kuonasta. Pilvi oli ih-meel-li-nen. Mitä enemmän siihen kuiski, sitä suu-rem-mak-si se kasvoi. Kivat a-ja-tuk-set kuuluivat su-pa-tuk-se-na pilven sisällä. Lapsilla alkoi olla jo kiire. Kek-sin-tö-lei-ri alkaisi ihan kohta. He melkein juoksivat Sam-mal-met-sän poikki. Ys-tä-vyy-den pilvi leijaili lasten perässä luolaan. Kuona kyhjötti luolan perällä. Sillä oli kylmä, ja se näytti su-rul-li-sel-ta. Kuona katsoi lapsia ihmeissään. Eikö kek-sin-tö-lei-ri ollut jo alkanut? Samassa Kuona huomasi ys-tä-vyy-den pilven. Kuona arveli, että muut olivat et-si-mäs-sä uutta ystävää sen tilalle. Se tunsi olonsa entistä kur-jem-mak-si. Tuisku auttoi Kuonaa kii-pe-ä-mään pilven päälle. – Senkin hö-pö-nok-ka! Tämä on sinulle, ys-tä-väm-me Kuona! huudahti Lilli hymyillen. 1. Miten Kuona käyttäytyi? 2. Miten ys-tä-vyy-den pilvi toimi? 3. Miksi Lilli sanoi Kuonaa hö-pö-no-kak-si?

tyy

mie

juo

vuo

aut

kan

leh

pal

kek

tiin

muis

tois

tais

sata

satu

mie-li-ku-vi-tus

satoja

sadut

tyy-ty-väi-nen

tuhat

satuja

ih-meel-li-nen

vuosi

satujen

ih-meel-li-sem-pi

vuosia

saduissa

ih-meel-li-sim-pi-ä

tu-han-si-a

saduille

va-leh-te-le-mi-nen

Satu Sadut ovat ker-to-muk-si-a, jotka pe-rus-tu-vat mie-li-ku-vi-tuk-seen. Saduissa on melkein aina jokin opetus. Satu voi opettaa, että va-leh-te-le-mi-nen ei kannata tai että toisten aut-ta-mi-ses-ta palkitaan. Hyvin usein hyvä ja paha tais-te-le-vat saduissa. Ihmiset ovat kertoneet satuja tu-han-si-a vuosia. Aluksi satuja kerrottiin ääneen. Sa-dun-ker-to-jan piti muistaa tarina ulkoa. Tämän vuoksi satuihin keksittiin selkeä juoni. Saduissa oli myös paljon toistoa. Se auttoi kertojaa muistamaan sadun. Maailman vanhin ja tunnetuin satu on Tuhkimo. Tuh-ki-mo-sa-dun vanhin versio kir-joi-tet-tiin Kiinassa 800-luvulla.

Sadut

Runo

Kun olin lapsonen, elin maailmassa satujen. Aamuisin kun heräsin, venyttelin lailla Ruususen! Kun olin pikkuinen, Saa-pas-jal-ka-kis-saa ihailin. Noidan nenää pelkäsin, vaikka satua se oli tietenkin! Ja kun mentiin mummolaan, mietin onko susi tullut kuokkimaan! Kun äiti avasi satukirjan, Pullon Henki lensi sisältä sen! Ja mä uuden sadun kuulla halusin ja uuden sadun – ja uuden vielä – uuden sadun jälkeen viimeisen! Kun olin lapsonen, elin maailmassa satujen. Iltaisin kun nukahdin noidan omenasta haukkasin! Kun olin pikkuinen, kanssa Ruman Ankanpoikasen surin pilkkaa hanhien! Vaikka satua se oli, tiesin sen. Ja kanssa Hannun, Kertunkin, löysin kotipihaan aina takaisin! Kun olin pikkuinen, iltahetki äidin kanssa oli sen pituinen se! Heikki Salo

1. Ketä runossa ihaillaan? 2. Miksi Pullon Henki lensi kirjan sisältä? 3. Mistä saduista runossa kerrotaan? 4. Mikä runon saduista on sinulle tuttu?

Van-has-sa teh-das-sa-lis-sa Kuo-na mat-ka-si hil-lo-teh-taal-le ys-tä-vyy-den pil-vel-lä. Se köl-löt-te-li ja nau-roi. Lap-set ker-toi-vat sil-le has-su-ja sa-tu-ja. Kuo-na ra-kas-ti sa-tu-ja e-nem-män kuin mi-tään muu-ta. O-lem-me pi-an hil-lo-teh-taal-la! Lai-tan pil-ven pii-loon hik-ka-pus-siin. Tei-dän-kin pi-tää pii-lou-tu-a, sa-tu-saa-re-lai-set! Huh. On-nek-si eh-dim-me a-jois-sa. Tehtaan kello oli tasan yk-si-tois-ta. Hil-lo-teh-taan o-mis-ta-ja, Halla Huttunen oli lapsia vastassa tehtaan ovella. Hän toivotti lapset ter-ve-tul-leik-si kek-sin-tö-lei-ril-le. Päivästä tulisi hauska.

Kek-sin-tö-lei-ril-le o-sal-lis-tui paljon lapsia. Leiri pidettiin hil-lo-teh-taan vanhassa teh-das-sa-lis-sa. Salissa oli korkea katto ja suuret ikkunat. Ulkona satoi lunta. Salissa kävi kova tohina. Lapset ja-kaan-tui-vat ryhmiin. Kukin ryhmä istui pöydän ääreen ja alkoi pähkäillä omaa kek-sin-tö-ään. – Päässäni ei ole yhtään ideaa! Sofia tuskaili. – Ihan kuin sormeni eivät ha-lu-ai-si piirtää, Luka huomasi. – Voiko meidän taitomme keksiä olla ka-to-a-mas-sa? Tuisku pohti. – Sa-tu-o-vi-en sul-keu-tu-mi-nen aiheuttaa ih-mi-sil-le-kin mie-li-ku-vi-tuk-sen puutetta, Lilli kuiskutti Lukan hupusta. Alli, Tuisku ja Luka olivat huolissaan. Tilanne oli kamala. Entä jos he eivät keksisi yhtään mitään? Nau-rai-si-vat-ko-han toiset lapset heille? Silloin Sofia huomasi jotain häm-mäs-tyt-tä-vää. Jokaisen työryhmän i-de-oin-ti oli jumissa. Tuisku päätti pyytää Hallaa avuksi. Häneltä saisi varmasti hyviä neuvoja. Samassa vie-rei-ses-tä teh-das-sa-lis-ta alkoi kuulua kovaa me-te-li-ä. Ihmiset huu-te-li-vat. Laitteet pi-hi-si-vät ja pö-ri-si-vät. Mitä ihmettä siellä tapahtui? Kaikki lei-ri-läi-set ryn-tä-si-vät katsomaan. 1. Mitä Kuona rakasti enemmän kuin mitään muuta? 2. Mitä häm-mäs-tyt-tä-vää Sofia huomasi teh-das-sa-lis-sa? 3. Miksi lei-ri-läi-set ryn-tä-si-vät viereiseen teh-das-sa-liin?

tai

vai

mer

san

tun

teh

har

lop

ker

sit

sein

seik

paik

taika

auttavat

yl-lät-tä-vät

esine

alkavat

tun-nus-mer-kit

usein

loppuvat

tai-an-o-mai-set

paikka

toistuvat

sa-tu-o-len-not

luku

seik-kai-le-vat

tai-ka-sa-nat

sana

ai-heut-ta-vat

tai-ka-e-si-neet

Mistä sadun tunnistaa? Sadun tunnistaa sen tun-nus-mer-keis-tä. • Saduissa on tai-an-o-mai-si-a tai yl-lät-tä-vi-ä ta-pah-tu-mi-a.

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.

• Sadun henkilöt ovat usein hyviä tai pahoja. • Saduissa on usein tai-ka-e-si-nei-tä ja tai-ka-sa-no-ja. Ne auttavat san-ka-ri-a vaikeissa teh-tä-vis-sä. • Saduissa on sa-tu-o-len-to-ja, jotka auttavat san-ka-ri-a tai ai-heut-ta-vat hänelle harmia. • Luvut 3 ja 7 toistuvat monesti saduissa. • Sadut alkavat usein samalla tavalla: Olipa kerran… Kauan sitten… • Sadut myös loppuvat usein samalla tavalla: Sen pituinen se.

Puu-ro-vuo-ri

Satu

Olipa kerran köyhä ja kiltti tyttö, joka asui äitinsä kanssa pienessä talossa. Eräänä päivänä heillä ei ollut yhtään ruokaa. Tyttö lähti su-rul-li-se-na metsään etsimään jotain syötävää. Metsässä hän tapasi yl-lät-tä-en vanhan ja ys-tä-väl-li-sen eukon. Eukko tiesi, miksi tyttö oli su-rul-li-nen. Hän antoi tytölle pienen padan. Eukko neuvoi, miten ih-meel-lis-tä pataa tulisi käyttää. Jos tyttö halusi syödä puuroa, tulisi hänen sanoa ”Keitä pata.” Ja pata keittäisi tytölle maukasta puuroa niin paljon kuin tyttö sitä halusi. Pata lo-pet-tai-si puuron keit-tä-mi-sen, kun tyttö sanoisi ”Lopeta pata.” Tyttö palasi i-loi-se-na kotiin pata sylissään. Tyttö ja hänen äitinsä söivät joka päivä maukasta puuroa. Heillä ei ollut enää koskaan nälkä. Eräänä päivänä tyttö lähti a-si-oil-le viereiseen kylään. Äidille tuli sillä aikaa nälkä. Hän sanoi padalle: ”Keitä pata!” Pata alkoi keittää puuroa, kuten aina. Kun pata oli täynnä puuroa, äiti halusi lopettaa keit-tä-mi-sen. Hän ei kuitenkaan muistanut, mitä padalle piti sanoa. Niinpä pata jatkoi keit-tä-mis-tään. Puuro valui ulos padasta. Sitä tulvi lisää ja lisää. Puuro virtasi talon ovesta ulos viereisen talon pihalle ja kylän kaduille. Se peitti kaiken. Pian kylän keskelle oli kasvanut puu-ro-vuo-ri. Tuntui, että pata oli päättänyt keittää koko maailman puuroa täyteen. Kylään nousi hirmuinen hälinä ja hätä. Kukaan ei keksinyt, miten pata py-säy-te-tään. Onneksi tyttö oli saanut a-si-an-sa hoi-det-tu-a ja palasi kylään. Hän kauhistui nä-ke-mään-sä ja huusi hädissään niin kovaa kuin pystyi: ”Lopeta pata!” Pata lopetti heti keit-tä-mi-sen. Ky-lä-läi-set kiittivät tyttöä, koska hän oli pe-las-ta-nut kylän. Sitten ky-lä-läi-set alkoivat syödä itselleen tun-ne-li-a puu-ro-vuo-ren läpi omiin ko-tei-hin-sa. Grimmin veljesten satua mukaillen

1. Kuka on sadun pää-hen-ki-lö? 2. Mikä on sadun tai-ka-e-si-ne? 3. Miksi kylä joutui pulaan padan kanssa?

Hil-lo-här-del-li So-fi-a juok-si teh-das-sa-liin en-sim-mäi-se-nä. Hän nä-ki lat-ti-al-la ou-don, mä-rän ja kie-mur-te-le-van jäl-jen. Pää-ry-nät ja o-me-nat vie-ri-vät pit-kin lat-ti-oi-ta. Hil-lot va-lui-vat kat-ti-loi-den reu-no-jen y-li. O-ho! Hil-li-tön hil-lo-här-del-li! Kat-so-kaa! Kuo-na on liu-ku-hih-nal-la. On-ko Kuo-na sit-ten-kin il-ke-ä? Y-rit-tää-kö se sot-ke-a teh-taan? Kuona loikki pitkin liu-ku-hih-naa. Se oli nopea ja näytti mustalta sa-la-mal-ta. Halla ja tehtaan työn-te-ki-jät y-rit-ti-vät koota lat-ti-al-la kie-ri-vi-ä o-me-noi-ta ja pää-ry-nöi-tä.

Kuona hyppäsi liu-ku-hih-nal-ta lat-ti-al-le. Se väisteli tai-ta-vas-ti kie-ri-vi-ä he-del-mi-ä ja pu-jot-te-li työn-te-ki-jöi-den jalkojen välissä. Kuona kiipesi valtavaa vauhtia pylvästä ylös. Lapset näkivät pienen mustan pallon juoksevan Kuonan perässä. Tomero koetti saada Kuonaa kiinni. – Nyt peliin kaikki tai ei mitään! Kuona huusi. – Uh-kai-lee-ko Kuona, että se ottaa kaikki hillot itselleen? Tuisku harmistui. – Hahaa, minä näen sinut! Nyt et pääse karkuun, Kuona puuskahti. – Kenelle Kuona puhuu? Alli ih-met-te-li. – Meidän pitää pysäyttää Kuona! Sofia huusi. – Siellä on vaa-ral-lis-ta Tomero! Lilli huusi huo-les-tu-nee-na. Tomero pysähtyi. Samassa Kuona hyppäsi skeit-ti-lau-dal-laan suuren mus-tik-ka-so-se-kul-hon kauhan varteen. Kauha nousi pystyyn ja kau-hal-li-nen sosetta lensi suoraan Halla Huttusen päälle. Tämä muuttui aivan si-ni-sek-si. Seu-raa-vak-si Kuona hyppäsi valtavan pää-ry-nä-hil-lo-kat-ti-lan reunalle. Sille kat-ti-lal-li-nen hilloa oli kuin suuri meri. Hillo porisi kat-ti-las-sa. Lapset kat-se-li-vat ihmeissään, kun Kuona kaivoi mustasta hik-ka-pus-sis-taan o-mi-tui-sen asun. Mikä ihme se oli? 1. Mikä näytti mustalta sa-la-mal-ta? 2. Mitä lapset ja Lilli näkivät teh-das-sa-lis-sa? 3. Miksi Halla Huttunen muuttui si-ni-sek-si?

noi

nei

van

hir

hal

vel

men

jät

len

meel

käär

niis

tont

haltia

noita

sa-tu-o-len-to

velho

noidat

me-ren-nei-to

vanha

neito

jät-ti-läi-nen

hirviö

neidot

lo-hi-käär-me

ihmiset

olento

yk-si-sar-vi-nen

ih-meel-li-nen

olennot

men-nin-käi-nen

Ih-meel-li-set sa-tu-o-len-not Kaik-ki-al-la maa-il-mas-sa kerrotaan satuja. Niissä seik-kai-le-vat haltiat, keijut, me-ren-nei-dot, hirviöt, noidat, velhot, men-nin-käi-set, jät-ti-läi-set, yk-si-sar-vi-set, peikot ja lo-hi-käär-meet. Ennen vanhaan ihmiset uskoivat sa-tu-o-len-toi-hin. Suomessa ihmiset uskoivat e-si-mer-kik-si sau-na-tont-tui-hin. Ihmiset uskoivat, että sau-na-ton-tut var-ti-oi-vat saunoja. Silloin ne eivät läm-pe-ni-si liikaa ja syttyisi palamaan. Mikä on sinun lem-pi-sa-tu-o-len-to-si?

Men-nin-käi-nen

Tietoteksti

Kuka/mikä: Pieni, ujo ja herttainen ta-ru-o-len-to. Peikkojen ja keijujen kaukainen su-ku-lai-nen. Joidenkin kuvausten mukaan men-nin-käi-set ovat kar-vai-si-a ja niillä on kuusi sormea ja kuusi varvasta sekä pitkä häntä, jonka päässä on tupsu. A-suin-paik-ka: Syrjäiset Suomen metsät. Har-ras-tuk-set: Pälyilee pi-me-äl-lä puun runkojen takaa. Myös men-nin-käis-ten jär-jes-tä-mis-tä juhlista on kerrottu. Kemuissa syödään, juodaan ja tanssitaan. Vahvuudet: Taitava pii-lou-tu-ja. Heikkoudet: Ei kestä päi-vän-va-lo-a. Muuta tärkeää: Men-nin-käi-set pitävät kiil-tä-vis-tä e-si-neis-tä eivätkä juurikaan välitä ihmisten touhuista. Ru-noi-li-ja Kirsi Kunnaksen runossa men-nin-käis-lap-sel-la on puo-luk-ka-pos-ket, naa-van-tup-pu-ras-ta tehty tukka ja siniset silmät. Vuokko Hurme, Ihanat taruolennot. Tietopalat-sarja. 2023.

naa-van-tup-pu-rai-nen tukka puo-luk-ka-pos-ket

1. Missä men-nin-käi-set asuvat? 2. Mitä men-nin-käis-ten juhlissa tehdään? 3. Millainen ta-ru-o-len-to men-nin-käi-nen on?

Kol-mas herk-ku-sui-ta miel-lyt-tää Mus-tik-ka-so-set-ta lai-neh-ti Hil-lo-teh-taan lat-ti-al-la. Kuo-na sei-soi pää-ry-nä-hil-lo-kat-ti-lan reu-nal-la. Se pu-ki yl-leen mer-kil-lis-tä a-su-a. Tuo-han on Sa-tu-saa-ren su-per-pu-ku. Mit-kä sen su-per-voi-mat o-vat? Sen a-vul-la voi men-nä vaik-ka a-va-ruu-teen tai kuu-maan läh-tee-seen. Kuo-na-han ai-koo su-kel-taa! Sofia oli oi-ke-as-sa. Kuona sukelsi ja kuumaa hilloa roiskahti kattoon asti. Hetken ku-lut-tu-a se nousi pintaan. Kuona hymyili voi-ton-rie-mui-ses-ti. Mitä sillä oli su-per-hans-kois-saan?

– Mitä Kuona löysi hil-lo-kat-ti-las-ta? Alli ih-met-te-li. – Onko se Sa-tu-saa-ren kark-ki-purk-ki? Sofia häm-mäs-te-li. – Kolmas herk-ku-sui-ta miellyttää, Lilli toisti vanhan runon säkeen. – Ilman Kuonaa kark-ki-purk-ki olisi päätynyt pää-ry-nä-hil-lon sekaan ja kadonnut, Luka sanoi. – Teidän on hyvä tietää eräs asia. Sa-tu-e-si-neet y-rit-tä-vät pii-lou-tu-a et-si-jöil-tään, Lilli sanoi ma-ta-lal-la äänellä. Sofiaa harmitti. He olivat taas epäilleet Kuonaa. Sehän oli sankari. Kuona kipitti voi-ton-rie-mui-se-na toisten luo. Tomero hyppi innoissaan Kuonaa vasten. Toisten kiltit sanat olivat rohkaisseet Kuonaa. Se oli tuntenut olonsa ur-he-ak-si. Kuona oli nähnyt jotain outoa teh-das-sa-lis-sa. Pik-ki-riik-ki-nen purkki oli ko-et-ta-nut pii-lou-tu-a he-del-mi-en sekaan liu-ku-hih-nal-la. Kie-ri-es-sään se oli kuitenkin saanut hihnan jumiin. Kuona oli jo luullut saaneensa kark-ki-pur-kin kiinni. Purkki oli kierinyt hil-lo-kat-ti-lal-le asti. Onneksi Kuonalla sattui olemaan su-per-pu-ku mukanaan. Kuonan sieppaaman kark-ki-pur-kin karkit olivat niin pieniä, etteivät lapset voineet syödä niitä. Sa-tu-saa-re-lai-set mais-kut-te-li-vat niitä tyy-ty-väi-si-nä. Kark-ki-pur-kis-ta ei silti kadonnut yhtäkään karkkia. Siitä tiesi, että se oli varmasti yksi sa-tu-e-si-neis-tä. Lilli sujautti purkin hik-ka-pus-siin. 1. Mitä Kuona puki ylleen? 2. Mitä Lilli kertoi sa-tu-e-si-neis-tä? 3. Mistä lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set tiesivät, että he olivat löytäneet kolmannen sa-tu-e-si-neen?

Luokan yhteinen sa-tu-kir-ja Kerää sa-dun-ker-to-jan tarvikkeet. • nä-ky-mä-tön sa-tu-hat-tu täynnä mie-li-ku-vi-tus-ta • iso suun-nit-te-lu-pa-pe-ri

• paperi sadun kir-joit-ta-mis-ta varten • kir-joi-tus-vä-li-neet Vinkki! Voit kirjoittaa sadun myös tie-to-ko-neel-la.

• vä-ri-ky-nät Val-mis-tau-du sa-tui-le-maan. • Aseta sa-tu-hat-tu päähäsi. • Anna mie-li-ku-vi-tuk-se-si lentää.

• Katso vinkkejä vie-rei-sel-tä sivulta.

Piirrä ja kirjoita sadun pää-hen-ki-lös-tä.

Piirrä ja kirjoita sadun ta-pah-tu-ma-pai-kas-ta.

Piirrä ja kirjoita sadun tai-ka-e-si-nees-tä.

Pää-hen-ki-lö on kiltti tonttu. Se rakastaa reppujen pak-kaa-mis-ta.

Tonttu asuu Virtasen perheen las-ten-huo-neen sängyn alla.

Tontulla on tai-ka-sau-va. Sauvan avulla tonttu pakkaa lasten reput.

Kirjoita satu.

Vii-meis-te-le satusi. Kootkaa sa-tu-kir-ja.

• Kirjoita satu jat-ka-mal-la virkkeitä.

• Keksi sadulle nimi.

Olipa kerran…

• Piirrä satuun kuvat.

Eräänä päivänä…

• Yh-dis-tä-kää kaikkien op-pi-lai-den sadut luokan yh-tei-sek-si sa-tu-kir-jak-si.

Siitä seurasi, että… Lopulta… Sen pituinen se.

100

• Muista, että saduissa kaikki on mah-dol-lis-ta!

Juhlikaa! • Suun-ni-tel-kaa yhdessä sa-tu-mai-set juhlat sa-tu-kir-jan-ne il-mes-ty-mi-sen kun-ni-ak-si. • Nauttikaa sa-duis-tan-ne.

dess

ä!

dä eh ä

Ta-pah-tu-ma-paik-ko-ja

Pää-hen-ki-löi-tä keiju

velho

laiva

koulu

tyttö

poika

luola

puisto

kissa

hiiri

linna

metsä

noita

haltia

ullakko

mökki

peikko

prinssi

meri

avaruus

robotti

keksijä

juna

puutarha

tonttu

prinsessa

saari

viidakko

kuningas

lo-hi-käär-me

jäätikkö

au-ti-o-ta-lo

jät-ti-läi-nen

yk-si-sar-vi-nen

au-ti-o-maa

hu-vi-puis-to

me-ren-nei-to

men-nin-käi-nen

e-läin-tar-ha

su-kel-lus-ve-ne

Tai-ka-e-si-nei-tä

Yl-lät-tä-vi-ä ta-pah-tu-mi-a

lamppu

puhelin

• Pää-hen-ki-lö löytää tai-ka-e-si-neen.

sormus

tie-to-ko-ne

• Pää-hen-ki-lö saa vaa-ral-li-sen tehtävän.

simpukka

tau-lu-lii-tu

pata

tai-ka-sau-va

• Sa-tu-o-len-to ilmestyy pää-hen-ki-lön elämään.

kruunu

lentävä matto

peili

mat-ka-lauk-ku

pullo

tai-ku-rin-hat-tu

• Jokin ih-meel-li-nen taika muuttaa pää-hen-ki-lön elämän.

101

6. Öi-nen has-sut-te-li-ja

102

Sa-na-sop-pa 1.

Laulu on kappale ja biisi ja tai-vaan-kap-pa-le Kuu. Kuusi on enemmän kuin viisi ja metsässä kasvava puu.

Koira voi olla vaikka Murre, sen haukku ei haavaa tee. Kieli on pu-hut-tu-na murre ja suussakin hei-lah-te-lee. Villaa ylle taivaan alle. Suksien alla on kantava hanki. Villaa ylle taivaan alle. Jäälle jos mielit niin luistimet hanki!

Vuori on takissa ja tuolla, sen rinnettä kiivetä voin. Vaaralla vaelsin ja suolla, perhosen näin sekä koin.

Taivaalta ti-pah-te-li lunta, se maahan hetkeksi jää. Tähtiä näen sa-ta-kun-ta, on kylmiä routa ja jää. :,: Villaa ylle… :,: Tero Pajunen

103

E-ri-koi-nen lu-mi-pal-lo Lu-mi-veis-tos-kil-pai-luis-sa o-li vils-ket-tä. Jouk-ku-eet raa-put-ti-vat, veis-ti-vät tai ta-put-ti-vat lun-ta. Joil-lain jouk-ku-eil-la o-li mu-ka-na vain la-pi-o. Toi-sil-la jouk-ku-eil-la o-li mo-nen-lai-si-a työ-vä-li-nei-tä. – Mi-nä toin meil-le juus-to-höy-län, raas-ti-men ja ha-ra-van, Tuis-ku in-toi-li. – Ai-ot-ko teh-dä lu-mi-raas-tet-ta? Al-li nau-roi. – Ot-ta-kaa ta-va-rat mu-kaan. Men-nään mei-dän lu-mi-ka-sal-lem-me! So-fi-a hih-kai-si. – Ei-hän tä-mä o-le mi-kään ka-sa. Tä-mä on lu-mi-vuo-ri, Lil-li i-has-te-li. Lilli kiipesi lu-mi-ka-san päälle. Se huokaili onnesta ja liukui yhä uudelleen mahallaan kasan päältä alas. Lilli yritti hou-ku-tel-la Kuonaa mä-en-las-kuun mukaan. Lapset ra-ken-si-vat aivan ensiksi lu-mi-pal-lois-ta lyhdyn. Lillin ja Kuonan häm-mäs-tyk-sek-si lu-mi-lyh-ty olikin tar-koi-tet-tu pii-lo-ma-jak-si sa-tu-saa-re-lai-sil-le.

104

Kuona paleli. Se oli pukenut viisi takkia päällekkäin. Sen oli vaikea liikkua. Se kiipesi kuitenkin lu-mi-ka-san päälle. Kuona kompastui ja vieri lu-mi-ka-san rinnettä alas. Kuonaan tarttui paljon lunta. – Hei! Tuossa on vielä yksi lu-mi-pal-lo! Alli huudahti. – Lu-mi-lyh-ty on jo valmis, Sofia totesi. – Laitetaan pallo veistoksen skeit-ti-lau-taan! Luka ehdotti. – Hei kaverit, se ei ole lu-mi-pal-lo. Se on Kuona! Tuisku huomautti. – Oi, joi, joi. Pyörryttää, Kuona voi-vot-te-li. – Mene lu-mi-ma-jaan lepäämään, Alli huolehti. Kuonasta ja Lillistä oli hauska olla piilossa lyhdyn sisällä. Kuonalle tuli lämmin. Se riisui takkinsa ja la-pa-sen-sa. Lilli ih-met-te-li, miten lumi voi lämmittää. Tomero sen sijaan juok-sen-te-li kaik-ki-al-la. Se rakasti lunta. Onneksi se oli niin pieni, ettei kukaan huomannut sitä. Sa-tu-saa-re-lai-set ha-lu-si-vat tietää, millaista lu-mi-veis-tos-ta lapset veistivät. Mutta lapset eivät kertoneet. Se olisi yllätys. Lilli ja Kuona häm-mäs-tyi-vät. He eivät tienneet, mitä yllätys tarkoitti. Kuona arveli sen olevan hyvää syötävää. Lillin uu-tis-kuo-no vainusi uutisen. Lapset nauroivat. He se-lit-ti-vät, että yllätys on jotain, mitä ei kerrota e-tu-kä-teen. Sillä yl-lä-te-tään! Yl-lä-tyk-set ovat hauskoja. Kuonan ilme kirkastui. 1. Miksi lapset ra-ken-si-vat lu-mi-lyh-dyn? 2. Miksi Kuonaa pyörrytti? 3. Millainen on yllätys lasten mielestä?

105

saa

kuu

huu

suo

joi

kie

kau

lem

vas

niil

haus

ruot

veit

suomi

keksi

kysyy

ruotsi

keksit

vastaa

saame

keksejä

kuulostaa

viro

keksijä

ymmärtää

venäjä

keksintö

kuuntelee

a-ra-bi-a

kek-se-li-äs

huudahtaa

Suomen kieli Lilli:

Suomen kieli on hauska kieli.

Sofia:

Joidenkin mielestä suomen kieli kuulostaa kauniilta.

Lilli:

Minun lem-pi-sa-na-ni on aa-mi-ai-nen.

Tuisku:

Minun lem-pi-sa-na-ni on voi.

Sofia:

Ei voi olla!

Tuisku:

Voihan.

Luka: Voiko lem-pi-sa-na olla keksi? En nyt muutakaan keksi.

106

Alli:

Minulla on Sofia sinulle kysymys.

Sofia:

Ai mikä?

Alli:

Minne veit sen veitsen?

Lilli:

Minä en ymmärrä enää ollenkaan...

Runo

Voin syödä nakin Voin syödä nakin kotonakin. Voin syödä nakin ulkonakin. Voin syödä nakin raakanakin. Voin syödä nakin kuumanakin. Voin syödä nakin joulunakin. Voin syödä nakin vappunakin. – Ai, nakin? – Joo, yhden ainakin. Jukka Itkonen, Kultapöllö. Valittuja lastenrunoja. 2021.

1. Mikä on runon nimi? 2. Mil-lai-se-na nakin voi syödä? 3. Milloin nakin voi syödä?

107

Yl-lä-tyk-si-ä ja nau-ru-a O-li lu-mi-veis-tos-kil-pai-lun toi-nen päi-vä. O-sal-lis-tu-ji-a o-dot-ti yl-lä-tys. Jo-ku o-li käy-nyt sa-laa muo-vai-le-mas-sa lu-mi-veis-tok-si-a. Kei-jun pääs-sä o-li ba-naa-nin-kuo-ri. Lu-mi-noi-ta len-si mak-ka-ral-la. – Y-rit-tää-kö jo-ku pi-la-ta kil-pai-lun? Lil-li ky-syi. – Em-me tie-dä. O-sal-lis-tu-ji-a har-mit-taa, vas-ta-si Al-li. – Teet-kö si-nä täs-tä uu-ti-sen, Lil-li? So-fi-a ky-syi. – Kyl-lä. Tä-mä on ou-to kään-ne kil-pai-lus-sa, Lil-li sa-noi. Äkkiä veis-tos-a-lu-een keskeltä kuului naurua. Tuisku piteli he-kot-ta-en vatsaansa. Lasten lu-mi-veis-tok-sel-la oli jät-ti-mäi-set jalat. Ne näyttivät hirmu hassuilta ka-pe-al-la skeit-ti-lau-dal-la. Sofia, Alli ja Luka purs-kah-ti-vat nauruun. Nauru levisi kaikkiin o-sal-lis-tu-jiin.

108

Veis-tos-kil-pai-lu muuttui haus-kem-mak-si. Kil-pai-li-jat in-nos-tui-vat itsekin lisäämään veis-tok-siin-sa hassuja yk-si-tyis-koh-ti-a. Kil-pa-au-ton katolla oli jät-ti-pork-ka-na ja A-lii-sa-o-pet-ta-jan lu-mi-saap-paas-ta kurkki ai-vas-ta-va peikko. – Veis-tok-sis-ta tuli paljon pa-rem-pi-a, Sofia sanoi. – Tuliko? Tarkoitan kyllä. Olen samaa mieltä, Kuona sanoi hau-ko-tel-len. – Kil-pai-lus-ta tuli hauskempi! Tuisku riemuitsi. – Hassut veistokset i-lah-dut-ta-vat myös uu-ti-se-ni kat-so-ji-a, Lilli innostui. – Minä menen pikku no-ko-sil-le lu-mi-lyh-tyyn, Kuona ilmoitti. Lilli seurasi Kuonaa lu-mi-lyh-tyyn. Sen mielestä lu-mi-pal-lois-ta tehty maja oli todella tun-nel-mal-li-nen. Lilli toivoi, että voisi näyttää lu-mi-lyh-dyn Ul-pul-le-kin. Lillille tuli äkkiä ikävä Sa-tu-saa-reen jäänyttä Ulpua. Kunpa lapset löy-täi-si-vät pian viimeisen sa-tu-e-si-neen. Lapset ra-ken-si-vat veistosta innoissaan. Tuisku muovaili juus-to-höy-läl-lä viitan las-kok-si-a. Sofia teki haravan piikeillä kauniin turkin. Alli kantoi raas-ti-mel-la lisää lunta ja vii-meis-te-li hahmon pitkiä korvia. Veistos alkoi jo val-mis-tu-a. Enää tar-vit-tai-siin vain muutama yk-si-tyis-koh-ta. Isot jalat täy-den-si-vät lop-pu-tu-lok-sen. 1. Millä lu-mi-noi-ta lensi? 2. Mitä mieltä lapset, Lilli ja Lillin uutisten katsojat olivat hassuista veis-tok-sis-ta? 3. Millaista hahmoa lapset tekivät lumesta?

109

puu

hei

lai

töi

neu

syö

huo

täs

höl

tut

syys

pien

keit

heitä

mieti

höl-mö-läi-nen

pientä

neuvoo

höl-mö-läis-sa-dut

laiva

auttaa

Suo-mes-sa-kin

töihin

syövät

i-ki-van-ho-ja

kaikkea

toistuvat

huo-lel-li-ses-ti

oi-ke-as-ti

keittävät

e-pä-käy-tän-nöl-li-si-ä

Höl-mö-läis-sa-dut Höl-mö-läis-sa-tu-ja kerrotaan ympäri maailmaa. Ne ovat i-ki-van-ho-ja satuja. Suo-mes-sa-kin höl-mö-läis-sa-dut ovat monille tuttuja. Höl-mö-läi-si-ä ei oi-ke-as-ti ole o-le-mas-sa. Höl-mö-läi-set ym-mär-tä-vät asiat väärin ja ovat e-pä-käy-tän-nöl-li-si-ä. Tästä syystä niille tapahtuu kaikkea hassua. Välillä he luulevat pientä venettä laivan lapseksi. Joskus he keittävät a-van-nos-sa puuroa ja su-kel-ta-vat sitä sinne syömään. Höl-mö-läis-ten viisas ystävä Matti neuvoo ja auttaa heitä.

110

Kertomus

Valoa säkissä Ukko ja akka

He a-va-si-vat säkit,

ra-ken-si-vat mökin,

mutta valoa ei tullut.

mutta he u-noh-ti-vat

Mökki oli yhä pimeä.

tehdä ikkunat. Mökin sisällä oli täysin pimeää. Siellä ei nähnyt mitään. Akka sanoi: – Otetaan valoa säkkiin ja kannetaan valo sisälle.

Matti käveli mökin ohi. Hän näki, että mökissä ei ollut ik-ku-noi-ta. Matti auttoi höl-mö-läi-si-ä. Hän löi kirveellä aukon mökin seinään. Siitä tuli ikkuna.

Ukko ja akka menivät ulos

Matti neuvoi:

ja a-va-si-vat säkit.

– Tehkää lisää ik-ku-noi-ta.

Aurinko paistoi säkkeihin. Ukko ja akka sulkivat säkit ja sanoivat: – Nyt säkeissä on valoa. He kantoivat säkit mökkiin. Sitten akka sanoi: – Nyt me avaamme säkit ja saamme valoa.

Ukko ja akka in-nos-tui-vat. Ukko otti kirveen ja sanoi: – Tehdään paljon ik-ku-noi-ta niin saadaan paljon valoa. Pian mökki oli niin täynnä reikiä, että ensin kaatui yksi seinä ja sitten koko mökki.

Annamari ja Heikki Saure, teoksessa Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.), Häntä jäässä ja muita juttuja. Tekstien selkomukautus Ari Sainio. 2021.

1. Miksi ukon ja akan mökissä oli pimeää? 2. Miten he y-rit-ti-vät ratkaista ongelman? 3. Miten Matti auttoi ukkoa ja akkaa rat-kai-se-maan ongelman?

111

Kuor-saus-ta lu-mi-lyh-dys-sä Kie-mu-ran kau-pun-ki ko-hi-si. Yön ai-ka-na lu-mi-veis-tok-set o-li-vat taas muut-tu-neet has-sum-mik-si. Myös muu-al-le kau-pun-kiin o-li il-mes-ty-nyt hup-su-ja a-si-oi-ta. Kau-pun-gin-ta-lon pat-saal-le o-li kas-va-nut hän-tä. Pan-na-ri-ki-os-kin ka-tol-la vaa-ni lu-mi-le-o-par-di. – Ku-ka muut-taa kau-pun-ki-a has-suk-si? So-fi-a poh-ti. – Voi-si-ko sa-tu-e-si-ne teh-dä täl-lais-ta? Lu-ka ky-syi. – Tot-ta to-si-aan. Pi-de-tään sil-mät au-ki! Al-li huu-dah-ti. – Tul-kaa! Mei-dän pi-tää saa-da lu-mi-veis-tos val-miik-si! Tuis-ku ho-put-ti. Lapsille tuli kiire. Tänään pää-tet-täi-siin lu-mi-veis-tos-kil-pai-lun voittajat. Lu-mi-veis-tos piti saada valmiiksi. Lapset o-li-si-vat halunneet etsiä sa-tu-e-si-nei-tä. He ha-lu-si-vat myös selvittää, kuka has-sut-te-li lumella.

112

Lapset a-her-si-vat oman veis-tok-sen-sa parissa. Pik-ku-hil-jaa veistos alkoi val-mis-tu-a. Jokaisen lu-mi-veis-tok-sen ym-pä-ril-lä kävi kova hyörinä. Kaikilla oli kiire saada veistokset valmiiksi. Sa-tu-saa-re-lai-set kat-se-li-vat aikansa lasten puu-has-te-lu-a. Sitten niitä alkoi kyl-läs-tyt-tää. – Minua väsyttää. Menen nukkumaan lu-mi-lyh-tyyn, Kuona sanoi. – Tulit nukkumaan yöllä tosi myöhään, Lilli huomautti. – Minua ei nu-kut-ta-nut, Kuona vastasi. – Missä sinä oikein olit illalla? Lilli kysyi hiukan e-päi-le-vä-nä. – En ainakaan ollut lu-mi-veis-tos-ten luona, Kuona sanoi kiireesti. Lilli ih-met-te-li Kuonan käytöstä. Se meni kuitenkin Kuonan seuraksi päi-vä-no-ko-sil-le lu-mi-lyh-tyyn. Tomero käpertyi Lillin kainaloon. Pian lyhdystä kuului kuorsaus ja tuhina. Lopulta lapset saivat veis-tok-sen-sa valmiiksi. Sofia herätti sa-tu-saa-re-lai-set katsomaan sitä. Sa-tu-saa-re-lai-set kömpivät u-ni-si-na ulos lu-mi-lyh-dys-tä. Kuona ja Lilli yl-lät-tyi-vät. Ne ta-put-ti-vat tassujaan innoissaan. Tomero hau-kah-te-li i-loi-ses-ti. Veistos esitti suu-ri-jal-kais-ta Kuonaa. Kuona piteli kai-na-los-saan si-lin-te-ri-hat-tu-a, josta vil-kut-ti-vat lumesta veistetyt Lilli ja Ulpu. Tomero seisoi Kuonan pään päällä. Lu-mi-veis-tos oli upea. 1. Mikä vaani Pan-na-ri-ki-os-kin katolla? 2. Miksi lu-mi-lyh-dys-tä kuului kuorsausta ja tuhinaa? 3. Mitä sa-tu-saa-re-lai-set tekivät, kun veistos oli valmis?

113

luu

sai

kou

hen

ken

ren

var

sän

nor

ter

maan

seis

duis

kenkä

luuranko

sil-mä-lää-kä-ri

kengät

luurangot

kou-lu-lää-kä-ri

rengas

hengitys

o-do-tus-ti-la

renkaat

hengittää

la-bo-ra-to-ri-o

sanko

sai-raa-la-sän-ky

vas-taan-ot-to

sangot

sai-raa-la-sän-gyt

ter-vey-den-hoi-ta-ja

Voihan vitsi! Vitsi on lyhyt kertomus. Sen teh-tä-vä-nä on naurattaa kuu-li-joi-ta. Olet varmaan kuullut ja kertonut vitsejä itsekin. Usein vitseissä on tuttu kaava, kuten sa-duis-sa-kin. Vitsin kertoja kysyy jotain, mihin kuulija ei osaa vastata. Vitsin kertojan vastaus on yl-lät-tä-vä ja hauska. Mitä ast-ro-naut-ti tokaisi, kun löysi luurangon Kuusta? – Mitä kuuluu? Joissakin vitseissä naapurit y-rit-tä-vät olla toisiaan pa-rem-pi-a. Olet varmaan kuullut vitsejä suo-ma-lai-ses-ta, nor-ja-lai-ses-ta ja ruot-sa-lai-ses-ta, jotka kil-pai-le-vat keskenään. Usein neuvokas ja uh-ka-roh-ke-a suo-ma-lai-nen voittaa.

114

Luuranko lää-kä-ris-sä

Vitsi

Luurankoon oli iskenyt paha tauti, luumätä. Se päätti, että sen täytyy mennä lääkäriin. Luuranko ei tajunnut itse, että se oli pe-lot-ta-van näköinen. Se vain meni ihan ta-val-li-ses-ti lääkärin vas-taan-o-tol-le. Luuranko meni ensin nor-ja-lai-sen lääkärin luo. – Voitteko auttaa minua? luuranko kysyi. Kun lääkäri huomasi, kuka potilas oli, lääkäri pyörtyi kauhusta. – Ei ollut apua tuosta lää-kä-ris-tä, luuranko a-jat-te-li ja meni ruot-sa-lai-sen lääkärin vas-taan-o-tol-le. – Tarvitsen apua, voiko lääkäri auttaa, luuranko kysyi niin kiltillä äänellä kuin osasi. Ruot-sa-lai-nen lääkäri vilkaisi luu-ran-ko-a, hyppäsi ulos ik-ku-nas-ta ja juoksi karkuun. Seu-raa-vak-si luuranko meni suo-ma-lai-sen lääkärin vas-taan-o-tol-le ja koputti ovelle. – Sisään, lääkäri sanoi. Luuranko astui ovesta sisään. Lääkäri katsoi sitä sää-li-väs-ti ja sanoi: – Sinun olisi kan-nat-ta-nut tulla tänne vähän ai-kai-sem-min! Pirkko-Liisa Perttula, teoksessa Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.), Häntä jäässä ja muita juttuja. Tekstien selkomukautus Ari Sainio. 2021.

1. Miksi luuranko meni lääkäriin? 2. Kuinka monen lääkärin luona luuranko kävi? 3. Mitä lääkärit tekivät, kun näkivät luurangon vas-taan-o-tol-laan?

115

Nel-jäs on kuin jää Lu-mi-veis-tos-kil-pai-lun pal-kin-not o-li ja-et-tu. En-sim-mäi-sen pal-kin-non sai lu-mi-ve-tu-ri. Toi-sen pal-kin-non sai lu-ke-va jät-ti-läi-nen. Tuis-kun mum-mi ja pap-pa sai-vat kol-man-nen pal-kin-non. Hei-dän veis-tok-sen-sa e-sit-ti leh-mää. – Mik-si me em-me saa-neet pal-kin-to-a? Al-li ky-syi pet-ty-nee-nä. – Har-mit-taa! Lu-ka sa-noi. – Mi-nä luu-lin, et-tä me voi-tam-me, So-fi-a mu-ti-si. – Saim-me kun-ni-a-mai-nin-nan kek-se-li-äi-syy-des-tä, Tuis-ku loh-dut-ti. Sa-tu-saa-re-lai-si-a patsas i-lah-dut-ti. Pian lapsista alkoi tuntua pa-rem-mal-ta. Sa-tu-saa-re-lais-ten riemu oli kuin yk-kös-pal-kin-to. Sa-la-pe-räi-nen has-sut-te-li-ja sai myös kun-ni-a-mai-nin-nan. Kuona taputti innoissaan. Kuka öinen has-sut-te-li-ja oikein oli? Miksi hän ei näyt-täy-ty-nyt?

116

Kau-pun-ki-lai-set kul-jes-ke-li-vat i-hai-le-mas-sa veis-tok-si-a. Vii-vi-tä-ti-kin saapui paikalle. Hän kehui lasten veistosta u-pe-ak-si. Vii-vi-tä-ti tunnisti, mitä veistos esitti. Lapset e-sit-te-li-vät hänelle sa-tu-saa-re-lais-ten pii-lo-pai-kan. Vii-vi-tä-ti tervehti Lilliä ja Kuonaa. Äkkiä Sofia huomasi jotain kum-mal-lis-ta. Hän nappasi käteensä yhden lyhdyn lu-mi-pal-lois-ta. – Varo Sofia! Lyhty voi sortua! Lilli huusi. – Missä me sitten pii-lot-te-lem-me? Kuona kysyi. – Katsokaa, mitä löysin! Vi-ti-val-koi-nen helmi, Sofia kuiskasi. – Se hohkaa kylmää! Alli henkäisi. – Neljäs on kuin jää, Lilli lausui vanhan lorun säkeen. Lu-mi-pal-lo olikin jääkylmä helmi. Se oli sa-tu-e-si-ne! Nyt heillä oli kaikki neljä e-si-net-tä. Vii-vi-tä-ti on-nit-te-li lapsia. He saisivat sa-tu-o-vet auki. Kuona riemuitsi. Se halusi tehdä hassuja yl-lä-tyk-si-ä myös Sa-tu-saa-res-sa. Se aikoi viedä yöllä lu-mi-pal-lo-ja Sa-tu-saa-reen. Toiset tui-jot-ti-vat Kuonaa. Mitä se oikein puhui? Oliko Kuona sa-la-pe-räi-nen has-sut-te-li-ja? Kuona myönsi. Kaikki nauroivat vatsat kip-pu-ras-sa. Alli piilotti helmen reppuunsa. Seu-raa-vak-si lapset kii-ruh-ti-vat lä-him-mäl-le sa-tu-o-vel-le. Pan-na-ri-ki-os-kin Sinisen lipaston sa-tu-o-vi oli yhä tiukasti kiinni. Lapset katsoivat toisiaan kummissaan. Miksi sa-tu-e-si-neet eivät avanneet ovia? 1. Millaisen palkinnon lapset saivat kil-pai-lus-ta? 2. Millainen oli neljäs sa-tu-e-si-ne? 3. Kuka paljastui öiseksi has-sut-te-li-jak-si?

117

Vitsikkäät juhlat Pai-koil-len-ne • Suun-ni-tel-kaa yhdessä, millaisen luok-ka-juh-lan jär-jes-tät-te. Sopikaa seu-raa-vis-ta a-si-ois-ta: • Juh-lit-te-ko luokan kesken vai kut-sut-te-ko muita mukaan? • Pu-keu-du-taan-ko juhliin? • Onko juhlissa tar-joi-lu-a? • I-de-oi-kaa yhdessä, millaista ohjelmaa juhlissa on. E-si-mer-kik-si: vit-si-kil-pai-lu, hauskoja leikkejä ja kisoja, höl-mö-läis-näy-tel-mi-ä, hauska veis-tos-kil-pai-lu Kuonan tapaan, hauskin asu palkitaan -kilpailu tai vit-si-tie-to-kil-pai-lu. • Sopikaa, minkä oh-jel-ma-nu-me-ron kukin luokan oppilas, pari tai ryhmä esittää.

Valmiit • Tuokaa kotoa tai lainatkaa kir-jas-tos-ta vit-si-kir-jo-ja ja sa-tu-kir-jo-ja. • Har-joi-tel-kaa e-si-tyk-si-ä. • Ko-ris-tel-kaa luok-ka-ti-la juhlaan so-pi-vak-si.

Hep! Sitten juhlitaan, sillä nauru pidentää ikää!

Vinkit! • Juh-las-san-ne voitte myös esittää viereisen sivun vitsejä. • Keksikää yhdessä haas-te-ki-so-ja, joissa käytätte e-si-mer-kik-si pa-pe-ri-pal-lo-a tai pah-vi-mu-ki-a.

118

dess

– Mitä teräsmies tekee koulun kä-si-työ-tun-nil-la? – Viittaa.

– Näin unta, että söin maailman suurimman vaah-to-kar-kin. – Mitä sitten tapahtui? – En muista, mutta kun heräsin, tyynyni oli kadonnut.

ä!

dä eh ä

O-pet-ta-ja yritti opettaa op-pi-lail-le ma-te-ma-tiik-kaa: – Jos sinulla on toisessa taskussa kak-si-kym-men-tä euroa ja toisessa taskussa kol-me-kym-men-tä euroa, niin mitä sinulla silloin on? Samppa kiljaisi: – Jonkun toisen housut!

Juhana Salakari, Vitsipitsa – täytteenä Niko ja Santtu. 2020.

Ti-vo-lin-joh-ta-ja sai puhelun tun-te-mat-to-mas-ta nu-me-ros-ta.

– Miksi olit laittanut nallen pa-kas-ti-meen?

– Päivää! Ha-lu-ai-sin päästä töihin teidän ti-vo-liin-ne.

– Halusin leikkiä jää-kar-hul-la.

– Mitä sinä osaat tehdä? – Osaan hypätä voltin, ta-sa-pai-no-tel-la pullo otsalla, kävellä kahdella jalalla ja tietenkin puhua. – Eihän tuossa ole mitään e-ri-kois-ta. Unohda koko juttu. – Selvä. O-li-si-han minun pitänyt arvata, ettei tällainen puhuva norsu kiinnosta teitä.

Äiti oli ostanut Kaapolle oman mat-ka-lau-kun ja sanoi: – Ole hyvä, tässä on sinulle mat-ka-lauk-ku. – Mitä minä sillä tekisin? – Voit laittaa siihen kaikki vaatteesi, kun matkustat. – Ja minähän en rupea alasti mat-kus-te-le-maan!

Juhana Salakari, Vitsipitsa – täytteenä Harri ja Petri FromTheBushes. 2022.

119

7. Sa-tu-e-si-neet vaa-ras-sa

120

Pelaan enkä pelkää! 1.

Kuka ensin heittää? Kuka säännöt tietää? Käykö lippis pe-li-mer-kik-si?

Kuka pisteet laskee? Kuka pallon hakee? Tar-vi-taan-ko peliin tuomari? Siirretään, heitetään, syötetään, hypätään. Miten peli päättyy? Jännittää! Pelaan enkä pelkää! Voit-ta-es-sa villisti me huudetaan. Pelaan enkä pelkää! Aina ei voi voittaa ja se saa harmittaa. Kannustan! Oon aina reilu, silloin kaikki haluu tulla peliin mukaan. Pelaan enkä pelkää! Joka on-nis-tu-mi-ses-ta tuu-le-te-taan. Ou jee!

Mihin noppa karkaa? Kenen vuoro nostaa? Siirsinkö väärää nappulaa?

Voiko hetken jatkaa? Saako lisää aikaa? Halua en vielä lopettaa. Siirretään... Pelaan enkä pelkää… Iina Harju, Satu Ikkala ja Reetta Niemelä

121

Vo-ron vie-rai-lu Pe-li-vii-kon kes-kel-lä ta-pah-tui jo-tain kum-maa. Al-li, So-fi-a ja Lu-ka pe-la-si-vat Pa-lik-ka-maa-pe-li-ä. Kuo-na ja Lil-li seu-ra-si-vat pe-li-ä sa-laa re-puis-ta. Kes-ken pe-lin Tuis-ku ryn-tä-si myö-häs-sä luok-kaan. Hä-nel-lä o-li toi-sil-le tär-ke-ää ker-rot-ta-vaa. – Vii-vi-tä-din puo-dis-sa on käy-nyt vo-ro! Tuis-ku ker-toi. – Vii-vi-tä-ti on var-maan pe-lois-saan, Lil-li huo-les-tui. – Vo-ro o-li vain pen-ko-nut ta-va-roi-ta, Tuis-ku sa-noi. – En-tä sa-tu-hat-tu? On-ko se tal-lel-la? Al-li pe-läs-tyi. Onneksi Vii-vi-tä-ti vei joka ilta sa-tu-ha-tun y-lä-ker-taan. Se oli tallella. Mitä voro oli oikein etsinyt? Se oli jättänyt lat-ti-al-le märkiä jälkiä. Lapset nostivat katseensa pelistä. Myös luolassa oli vetinen vana. Ja hil-lo-teh-taan lat-ti-al-la oli märkä jälki. Liit-tyi-vät-kö nämä kaikki asiat toisiinsa?

122

Tuntui pe-lot-ta-val-ta a-ja-tel-la voroa ja märkiä jälkiä. Miksi voro ilmestyi samoihin paikkoihin lasten kanssa? Miksi se jätti jälkeensä vettä? Allia vä-ri-syt-ti. Sitten hän ymmärsi. Voro seurasi aivan selvästi sa-tu-e-si-nei-tä. Oliko se käynyt jo myös Pan-na-ri-ki-os-kil-la? Alli ei ehtinyt kertoa toisille a-ja-tuk-sis-taan. A-lii-sa-o-pet-ta-ja alkoi ohjeistaa seuraavaa peliä. Ta-ri-na-muis-ti-pe-lis-sä piti keksiä parin kanssa yhteistä tarinaa. Kumpikin jatkoi tarinaa yhden sanan kerrallaan. Se hävisi, joka ei muistanut kaikkia sanoja. Luokassa alkoi syntyä hauskoja ta-ri-noi-ta. – Olipa, Sofia aloitti. – Olipa kerran, Tuisku jatkoi. – Olipa kerran kissa, Sofia sanoi. – Olipa kerran kissa, joka, jatkoi Tuisku. – Olipa kerran kissa, joka nukkui, Sofia keksi. Tuiskun ja Sofian tarina jatkui jat-ku-mis-taan. Koulun kello pirahti soimaan ja peli loppui. Tuisku ja Sofia päätyivät ta-sa-pe-liin. Alli kiiruhti kertomaan toisille, mitä oli keksinyt. Koulun jälkeen he riensivät yhdessä tar-kis-ta-maan, oliko jäähelmi tallella. Huoli oli onneksi turha. Pan-na-ri-ki-os-kin pakastin oli hyvä piilo! 1. Mitä pe-lot-ta-vaa oli ta-pah-tu-nut Vii-vi-tä-din puodissa? 2. Miten Ta-ri-na-muis-ti-pe-li-ä pelataan? 3. Mihin jäähelmi oli pii-lo-tet-tu?

123

ruu

lii

vuo

kar

nop

mil

läh

nap

ver

kiin

taan

heit

kuin

karkuun

pelaaja

pe-li-ai-ka

kiinni

pelaajat

sil-mä-lu-ku

noppaa

pelaajaa

pe-li-nap-pu-la

samaan

pelaajan

Pa-lik-ka-maa

ruutuun

pe-laa-ji-a

läh-tö-pa-lik-ka

vuorollaan

pe-laa-jas-ta

hip-pa-pe-li

Pa-lik-ka-maa Pa-lik-ka-maa on hip-pa-pe-li. Ta-voit-tee-na on päästä karkuun hippaa. Ensin valitaan, kuka on hippa. Hippa yrittää saada muita kiinni. 1. Sovitaan, kuinka pitkä aika pelataan. 2. Kaikki pe-li-nap-pu-lat a-se-te-taan läh-tö-pa-li-kal-le. 3. Pelaajat heittävät noppaa vuorollaan ja lii-kut-ta-vat pe-li-nap-pu-laan-sa sil-mä-lu-vun verran. 4. Jos hippa tulee samaan ruutuun tai liikkuu toisen pelaajan nappulan ohi, toisesta pe-laa-jas-ta tulee uusi hippa. 5. Uusi hippa siirtää nap-pu-lan-sa mille tahansa si-ni-sel-le pa-li-kal-le. 6. Peli jatkuu, kunnes pe-li-ai-ka päättyy.

124

Tarvikkeet: noppa pe-li-nap-pu-lat

PA-LIK-KA-MAA

Peli

Hyppää vie-rei-sel-le tram-po-lii-nil-le. Heitä uudestaan.

125

Ve-ti-sen vo-ron ta-paus O-li jäl-leen uu-si pe-li-päi-vä. Ee-tu-o-pet-ta-ja tu-li luok-kaan A-lii-sa-o-pet-ta-jan kans-sa. Al-li ja Lu-ka i-lah-tui-vat. Ee-tu o-li tul-lut pe-laa-maan E-ka-pe-li-ä hei-dän kans-saan. Kuo-na ja Lil-li kurk-ki-vat re-puis-ta pe-lin e-te-ne-mis-tä. – I-han kuin Sa-tu-saa-res-sa! Lil-li kuis-ka-si Kuo-nal-le. – Tot-ta! Me-kin os-tam-me kur-pit-soi-ta, Kuo-na in-nos-tui. – Myös Sa-tu-saa-res-sa on täh-ti-ä, Lil-li jat-koi. – Pe-lis-sä saa lu-ke-mal-la ru-bii-ne-ja! Oi-ke-as-ti! Mi-nä pyör-ryn, Kuo-na voih-kai-si. Kuona vaipui Lukan repun pohjalle i-has-tuk-ses-ta voi-vo-tel-len. Alli ja Luka hi-hit-ti-vät. Kuona oli vähän hassu. Luokassa vallitsi in-nos-tu-nut tunnelma. Pelien avulla oppi a-si-oi-ta kuin huo-maa-mat-ta.

126

Sofia pelasi Kum-mi-tus-lin-naa toisella puolella luokkaa. Hän vaipui a-ja-tuk-siin-sa. Häntä jännitti Sa-tu-saa-ren kohtalo. Sa-tu-e-si-neet oli löydetty. Jostain kumman syystä ovet eivät silti a-vau-tu-neet. Sofia rakasti ta-ri-noi-ta ja runojen kek-si-mis-tä. Oravat olivat tuoneet sa-tu-sie-me-ni-ä Kiemuraan. Ulpun työ oli vas-taan-ot-taa Kiemuraan kalojen kul-jet-ta-mi-a ru-no-rul-li-a. Nyt Sa-tu-saa-res-ta ei saisi niitä eikä sa-tu-sie-me-ni-ä. U-noh-tai-si-vat-ko ihmiset sadut ja runot kokonaan? Koulun lo-put-tu-a lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set suun-ta-si-vat kiireesti Vii-vi-tä-din kaupalle. Vii-vi-tä-ti ilahtui val-ta-vas-ti. Oli mukavaa saada seuraa jän-nit-tä-vän ta-pah-tu-man jälkeen. Hän tarjosi lapsille mehua ja voi-lei-pi-ä. Kun lapset olivat syöneet, he alkoivat tutkia ri-kos-paik-kaa. – Jättikö se voro mitään vihjettä itsestään? Sofia kysyi. – Ei mitään, sotki vain vähän paikkoja, Vii-vi-tä-ti vastasi. – Tämä tapaus pitää selvittää! Tuisku sanoi reippaasti. – Joo! Voimmeko kutsua tätä Vetisen voron ta-pauk-sek-si? Alli ehdotti. – Vetinen voro on mahtava nimi! Luka innostui. – Tomero, saatko vainun? Lilli kysyi. Tomero haisteli in-nok-kaas-ti lattiaa. Lat-ti-al-le valunut vesi oli kuitenkin jo kuivunut. Tomero vain heilutti pientä häntäänsä, kun Lilli koetti saada sen seuraamaan voron jälkiä. 1. Millainen tunnelma luokassa oli? 2. Mitä Sofia pohti? 3. Mitä Tomero teki, kun se haistoi voron jäljet lat-ti-al-la?

127

roo

maa

tie

lau

mäi

täh

his

for

tur

kon

hah

jain

kort

shak

Alias

turnaus

lau-ta-pe-li

Shakki

i-kä-ra-ja

kort-ti-pe-li

Kimble

pe-li-oh-jain

roo-li-pe-li

Fortuna

pe-li-hah-mo

kon-so-li-pe-li

Halli Galli

vai-keus-ta-so

mo-bii-li-pe-li

Huojuva torni

pe-li-kon-so-li

tie-to-ko-ne-pe-li

Pelien his-to-ri-aa Ihmiset ovat aina pelanneet e-ri-lai-si-a pelejä. Vanhat pelit voivat olla suo-sit-tu-ja vieläkin. E-si-mer-kik-si Kimble on julkaistu en-sim-mäi-sen kerran Suomessa vuonna 1967. Afrikan tähti -peli taas on keksitty Suomessa. Se on vanhempi peli kuin Kimble. Se sai nimensä maailman suurimman timantin mukaan. Suomessa tehdään myös di-gi-taa-li-si-a pelejä, joita voi pelata eri laitteilla. Mitkä ovat sinun lem-pi-pe-le-jä-si?

128

Mikä peli?

Kuvaus

Peli 1 • Tämän lau-ta-pe-lin valmistus a-loi-tet-tiin Jy-väs-ky-läs-sä vuonna 1926.

• Pelissä on tarkoitus kerätä mah-dol-li-sim-man paljon pisteitä lyömällä kuulia kepillä laudan koloihin.

Peli 2 • Pe-li-lau-dal-la on mustia ja val-koi-si-a ruutuja. • Peli on erittäin vanha. Sen keksijää ei tunneta. • Pe-laa-jil-la on käytössään e-ri-lai-si-a nap-pu-loi-ta, kuten ku-nin-ga-tar, lähetti ja hevonen. Peli 3 • Pelin nimi on espanjan ja i-ta-li-an kieltä. Se tarkoittaa nu-me-ro-a yksi. • Tässä kort-ti-pe-lis-sä on pu-nai-si-a, kel-tai-si-a, si-ni-si-ä ja vihreitä nu-me-ro-kort-te-ja sekä e-ri-lai-si-a toi-min-ta-kort-te-ja. Peli 4

• Tämä peli on keksitty Suomessa. • Peli on suosittu kaik-ki-al-la maa-il-mas-sa. • Pelissä seik-kai-le-vat vihaiset linnut ja ah-ke-ras-ti ra-ken-ta-vat possut.

1. Mikä peleistä on Uno? 2. Mikä peleistä on Angry Birds? 3. Mikä peleistä on shakki? 4. Mikä peleistä on Fortuna?

129

Rak-kai-den muis-to-jen ra-si-a Lap-set is-tah-ti-vat uu-del-leen pöy-dän ää-reen. He ei-vät ol-leet löy-tä-neet yh-tään joh-to-lan-kaa. Vo-ro ei ol-lut jät-tä-nyt jäl-keen-sä mi-tään. Ve-ti-nen vo-ro o-li eh-kä et-si-nyt jo-tain. – Vo-ro ei voi tie-tää sa-tu-ha-tus-ta, Lu-ka sa-noi. – Tot-ta! Vain me tie-däm-me sa-tu-e-si-neis-tä, Kuo-na sa-noi. – Voi-ko ol-la, et-tä jo-ku muu-kin tie-tää? So-fi-a miet-ti. – Ker-rot-tiin-ko sel-lai-ses-ta van-has-sa kir-jas-sa, Lil-li? Al-li ky-syi. Lilli ei muistanut. Lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set pohtivat ti-lan-net-ta. Sa-tu-e-si-neet olivat varmasti tallessa. Niistä ei kuitenkaan ollut iloa. Sa-tu-o-vet pysyivät kiinni. Samaan aikaan outo Vetinen voro liikkui kau-pun-gil-la. Mitä kaikki oikein tarkoitti?

130

Lapset olivat neu-vot-to-mi-a. He olivat kokeilleet kaikkea. He olivat vieneet esineet toistensa lähelle. He olivat kul-jet-ta-neet niitä sa-tu-o-vi-en viereen. Sa-tu-e-si-neet olivat hienoja mutta toi-mi-mat-to-mi-a. Sa-tu-saa-re-lai-set olivat a-la-ku-loi-si-a. Nä-ki-si-vät-kö he koskaan enää Ulpua ja Sa-tu-saar-ta? Lapset loh-dut-ti-vat. He eivät aikoneet antaa periksi. – Vanhassa kirjassa oli jotain tietoa sa-tu-e-si-neis-tä, Lilli mietti. – Koeta muistella Lilli! Sofia kannusti. – Me sa-tu-saa-re-lai-set emme enää muista kaikkia Sa-tu-saa-ren asioita, Kuona huokaisi. – Se johtuu sa-tu-a-jan puutteesta! Lilli puuskahti. – No, jos muistat pienenkin jutun, kirjoita se ylös, Sofia ehdotti. – Minä annan teille pa-pe-ri-a, Luka sanoi. Luka leikkasi pii-rus-tus-leh-ti-ös-tä pa-pe-rin-pa-lo-ja Lillille ja Kuonalle. Sa-tu-saa-re-lai-set i-has-tui-vat a-ja-tuk-seen kirjoittaa ylös tärkeitä muistoja Sa-tu-saa-res-ta. Lilli kaivoi hik-ka-pus-sis-taan mo-lem-mil-le kynät. Vii-vi-tä-ti etsi ta-va-roi-den-sa joukosta kauniin rasian. Rasia oli pienen pieni. Se oli kauniisti ko-ris-tel-tu. Siitä tulisi sa-tu-saa-re-lai-sil-le heidän rakkaiden muis-to-jen-sa rasia. 1. Mitä lapset eivät olleet löytäneet? 2. Miksi Lilli ja Kuona tar-vit-si-vat kynää ja pa-pe-ri-a? 3. Miltä rakkaiden muistojen rasia näytti?

131

tä

kä

vii

sei

myö

luo

ran

tas

jän

kel

des

viik

nään

lait

jois

sekunti

eilen

ä-ly-kel-lo

minuutti

tänään

kä-ki-kel-lo

tunti

huomenna

sei-nä-kel-lo

vuo-ro-kau-si

heti

ran-ne-kel-lo

viikko

myöhemmin

tas-ku-kel-lo

kuukausi

ajoissa

he-rä-tys-kel-lo

vuosi

myöhässä

au-rin-ko-kel-lo

Aika juoksee Vii-vi-tä-ti: Tuisku joko sinun piti lähteä kotiin? Tuisku:

Voi ei! Kello on jo paljon!

Alli:

Aika kuluu Vii-vi-tä-din luona niin no-pe-as-ti.

Vii-vi-tä-ti: Aika on aika jän-nit-tä-vä asia. Sofia:

Kun odottaa jotain kivaa, aika kuluu hitaasti.

Vii-vi-tä-ti: Tie-sit-te-kö, että aikaa voi mitata eri tavoilla?

132

Luka:

Isä kertoi kerran au-rin-ko-kel-los-ta.

Alli:

Meillä on kotona ainakin viidessä paikassa kello.

Sofia:

A-lii-sa-o-pet-ta-ja laittaa tunnin lopussa tii-ma-la-sin.

Luka:

Kun hiekka on valunut, pääsee vä-li-tun-nil-le.

Tuisku:

Nyt minun täytyy juosta! Me-ri-ha-rak-ka lähtee pian.

Peli

Arvaa kuka? • Pelataan pareittain. • Ar-vuut-ta-ja valitsee sivulta hahmon. • Toinen tutkii kuvia tarkasti. Hän yrittää arvata, minkä hahmon ar-vuut-ta-ja on valinnut. • Pari kysyy ky-sy-myk-si-ä hahmoista, joihin ar-vuut-ta-ja voi vastata vain kyllä tai ei. • Pari peittää pa-li-koil-la kaikki ne hahmot, joihin tun-to-mer-kit eivät sovi. • Kun hahmo on selvillä, vuoro vaihtuu.

Tiuku

Valpas

Aatos

Velmu

Remu

Säde

133

Vet-tä kou-lun käy-tä-vil-lä O-li pe-li-vii-kon vii-mei-nen pe-li-tun-ti. A-lii-sa-o-pet-ta-ja ke-hui luok-kaa. Kaik-ki o-li-vat o-sal-lis-tu-neet pe-lei-hin in-nos-tu-nees-ti. Vii-mei-sel-lä tun-nil-la sai va-li-ta, mi-tä pe-li-ä ha-lu-si pe-la-ta. Al-li, Tuis-ku, So-fi-a ja Lu-ka ra-ken-si-vat Sa-tu-saar-ta O-ma maa -pe-lin a-vul-la. – Voit-te-ko seu-raa-vak-si ra-ken-taa Ul-pun su-kel-lus-a-luk-sen? Lil-li ky-syi Al-lin re-pus-ta. – Si-nul-la tai-taa ol-la i-kä-vä Ul-pu-a, Al-li sa-noi. – I-kä-vä on niin ko-va, et-tä sat-tuu, Lil-li huo-kai-si. – Eh-kä em-me pää-se ta-kai-sin Sa-tu-saa-reen. Sil-loin voim-me pe-la-ta tä-tä pe-li-ä, Kuo-na tuu-mi hai-ke-a-na. Lilli niistää täräytti ja Tomero riensi huolissaan tökkimään tätä kuonollaan. Tomero sai niin sa-tu-saa-re-lai-set kuin ih-mi-set-kin pa-rem-mal-le tuulelle.

134

A-lii-sa-o-pet-ta-jan silmät loistivat. Hänen mielestään lasten pelin avulla ra-ken-ta-ma paikka oli aivan upea. Lilli iloitsi o-pet-ta-jan kehuista. Oli mukavaa, kun joku kehui omaa kotia hienoksi. Lilli ja Kuona olivat ylpeitä ko-ti-saa-res-taan. – Kyllä teillä on hyvä mie-li-ku-vi-tus! Aliisa kehui. – Tuossa on suih-ku-läh-de ja sa-tu-ai-ka-ko-ne! Tuisku osoitti innoissaan. – Tässä paikassa pilvet lentävät lähellä maata, Sofia selosti. – Asukkaat ovat ihan pieniä, Alli lisäsi. – Täällä on myös ru-no-puu-met-sä, Luka lisäsi. Äkkiä luokan oveen ko-pu-tet-tiin. Kaksi kuu-des-luok-ka-lais-ta tuli il-moit-ta-maan, että jostain mer-kil-li-ses-tä syystä koulun käy-tä-vil-lä oli vettä. Onneksi tunti oli juuri päät-ty-mäs-sä. A-lii-sa-o-pet-ta-ja kehotti lapsia menemään vä-li-tun-nil-le. Itse hän meni sel-vit-tä-mään asiaa. Lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set ki-pit-ti-vät märkää käytävää kirjaston ohi. He kur-kis-ti-vat sisään ja huo-kai-si-vat hel-po-tuk-ses-ta. Kirjasto oli kuiva. Vetinen voro ei ollut löytänyt sinne. Sininen helmi hehkui kauniisti ak-vaa-ri-os-sa. 1. Ketä Lilli ikävöi? 2. Miksi kuu-des-luok-ka-lai-set tulivat 2B-luokkaan? 3. Miksi lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set menivät vä-li-tun-nil-le kirjaston kautta?

135

Lau-ta-pe-li-ko-ne Tarvikkeet: A3-kokoista pa-pe-ri-a, liimaa, e-ri-lai-si-a kyniä sekä muuta as-kar-te-lu-ma-te-ri-aa-li-a, noppia, pe-li-nap-pu-loi-ta 1. Arpokaa parit tai pienet ryhmät. 2. Lukekaa suun-nit-te-lu-oh-je tarkasti. Toimikaa ohjeen mukaan.

Lau-ta-pe-lin aihe

LÄHTÖ

• Keksikää lau-ta-pe-lil-le aihe. • Aihe voi liittyä e-si-mer-kik-si har-ras-tuk-seen, eläimiin, kirjaan tai e-lo-ku-vaan.

Lau-ta-pe-lin säännöt • Suun-ni-tel-kaa pelin säännöt. • Kaikissa peleissä liikutaan noppaa heit-tä-mäl-lä. • Kir-joit-ta-kaa säännöt pa-pe-ril-le. Kertokaa ainakin: • Onko tar-koi-tuk-se-na päästä no-pe-as-ti maaliin? • Ke-rä-tään-kö pe-li-lau-dal-ta a-si-oi-ta? • Y-ri-te-tään-kö pe-li-lau-dal-ta löytää jokin tietty asia, e-si-mer-kik-si aarre? • Miten pelin voittaa? • Milloin peli päättyy?

136

dess

ä!

dä eh ä

Suun-ni-tel-kaa pe-li-lau-ta • Piirtäkää läh-tö- ja maa-li-ruu-dut. • Piirtäkää muut pe-li-lau-dan reitit. • Onko laudalla monta e-ri-lais-ta reittiä? • Kul-ke-vat-ko kaikki pelaajat samaa reittiä? • Onko reitillä joitain e-ri-kois-ruu-tu-ja? • Miten e-ri-kois-ruu-dut merkitään? • Mitä niissä tapahtuu? Me-ne-tän-kö heit-to-vuo-ron? Jäänkö ansaan? Saanko uuden heit-to-vuo-ron? • Muista kertoa e-ri-kois-ruu-duis-ta pelin säännöissä. • Ko-ris-te-le pe-li-lau-ta valmiiksi vä-ri-ky-nil-lä ja as-kar-te-lu-ma-te-ri-aa-leil-la.

Pelin testaus • Nyt on aika pelata itse tehtyä peliä! • Kokeile peliä ensin parin kanssa. • Pyytäkää seu-raa-val-le pe-li-kier-rok-sel-le muita pe-laa-ji-a mukaan.

MAALI

Mu-ka-vi-a pe-li-het-ki-ä!

137

8. Lil-lin muis-ti pa-lau-tuu

138

Pyörii 1.

Pyörii piiri, piiri pieni pyörii. Siinä me hyöritään. Pyörii pallo, maapallo pyörii. Mitä sieltä löytyykään? Toisen koti kal-li-ol-la, toisella taas aa-vi-kol-la. Ikävä ois aivan yksin olla. Se meitä yhdistää. Toinen herää ku-kon-lau-luun, toinen val-ta-me-ren pauhuun. Kaik-ki-al-la itkuu on ja nauruu. Se meitä yhdistää.

Pyörii piiri, piiri pieni pyörii. Siinä me hyöritään. Pyörii pallo, maapallo pyörii. Mitä sieltä löytyykään? Toisen koti kor-ke-al-la, toisen maja maa-ti-lal-la. Sukat aina kastuu kaik-ki-al-la. Se meitä yhdistää. Toisen koti kau-pun-gis-sa, toisen tupa tun-tu-ris-sa. Jokainen on joskus uu-vuk-sis-sa. Se meitä yhdistää.

Pyörii piiri, piiri pieni pyörii. Siinä me hyöritään. Pyörii pallo, maapallo pyörii. Mitä sieltä löytyykään? Asua voi vaikka missä, Turussa tai Pe-kin-gis-sä. Toinen toista auttaa kii-pe-lis-sä. Se meitä yhdistää. Vaikkei puhuis samaa kieltä, voidaan olla samaa mieltä. Ys-tä-vi-ä löytyy täältä, sieltä. Se meitä yhdistää! Aili Järvelä ja Tero Pajunen

139

Puu-tar-ha-puu-hi-a Sa-tu-saa-re-lai-set o-li-vat rie-muis-saan. Sa-lai-nen puu-tar-ha muis-tut-ti Sa-tu-saar-ta. Siel-lä kas-voi pit-kää hei-nää ja pen-saik-ko-a. Kas-vi-en se-as-sa o-li hy-vi-ä pii-lo-ja e-läi-mil-le. – Ka-o ka-o kaa kaa! Los-si-Ta-ne kil-jah-ti. – Los-si-Ta-ne sa-noo, et-tä puu-tar-has-sa e-lää sii-le-jä, ru-sak-ko, myy-ri-ä ja fa-saa-ni-per-he, Kuo-na tulk-ka-si. – Mik-si si-nä is-tut maas-sa sil-mät kiin-ni, So-fi-a? Tuis-ku ky-syi. – Et-kö si-nä ha-lu-a-kaan rat-kais-ta Ve-ti-sen vo-ron ar-voi-tus-ta? Lu-ka ih-met-te-li. – Ha-lu-an. Mut-ta en-sin mi-nä ha-lu-an hais-taa ke-vään! So-fi-a il-moit-ti. Muutkin sulkivat silmänsä. Aurinko lämmitti kasvoja. Hetken tuntui kuin kaikki huolet o-li-si-vat hälvenneet. Sa-tu-ku-kat tuoksuivat vienosti. Linnut lu-rit-te-li-vat ke-vät-lau-lu-jaan.

140

Lopulta lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set a-va-si-vat silmänsä. Puutarhan perällä, kauniin sa-tu-kuk-ka-köyn-nök-sen kätkössä oli leh-ti-ma-ja. He istuivat majan vanhan puu-tar-ha-pöy-dän ääreen. Oli aika ryhtyä tärkeään työhön. Heidän piti selvittää, kuka Vetinen voro oli. Luka otti esiin kynän ja pa-pe-ri-a. Hän halusi kirjoittaa ylös kaiken, mitä he tiesivät vorosta. – No niin. Mitä me tiedämme Ve-ti-ses-tä vorosta? Sofia kysyi. – Tiedämme, että se on ihan märkä, Tuisku sanoi. – Sen jättämät jäljet ovat aika isot, Luka tuumi. – Onko se edes voro? Se ei ole va-ras-ta-nut mitään, Alli ih-met-te-li. – Se etsii ehkä sa-tu-e-si-nei-tä, Lilli kuiskasi. – Mik-si-kö-hän se niitä etsii? Kuona puuskahti. Kukaan ei keksinyt, miten Vetinen voro löytyisi. Sehän pitäisi saada kiinni itse teosta. Kaikkein kum-mal-li-sin-ta oli, että se jätti kaik-ki-al-le vetiset jäljet itsestään. Heidän piti kai vain etsiä lisää ve-si-lam-mi-koi-ta. Äkkiä koulun kello soi. Lapset hy-väs-te-li-vät Los-si-Ta-nen ja kii-ruh-ti-vat reppuineen sisälle. He jat-kai-si-vat tut-ki-muk-si-aan heti koulun jälkeen. Sa-tu-saa-ren kohtalo oli neljän Sa-tu-saa-reen uskovan lapsen vastuulla. 1. Miksi Sofia istui maassa silmät kiinni? 2. Mitä lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set tiesivät vorosta? 3. Mitä lapset päättivät tehdä heti koulun jälkeen?

141

suu

puo

käy

sor

rat

tar

tit

dis

väs

taas

saat

vies

teis

viesti

koulussa

vakoilu

viestiä

luolassa

ja-lan-jäl-jet

viestissä

puodissa

suu-ren-nus-la-si

viestit

tehtaassa

ra-di-o-pu-he-lin

viestejä

pi-me-äs-sä

sor-men-jäl-ki

viesteissä

käy-tä-väs-sä

sa-la-kir-joi-tus

Ratko sa-la-kir-joi-tus-ta Sa-la-po-lii-sin täytyy joskus ratkoa sa-la-kir-joi-tus-ta. Sitä tarvitaan, jos halutaan pitää viesti sa-lai-se-na. Saatko selvää, mitä sa-la-vies-teis-sä lukee? Dään-näh nään-tä lä-meil! Ta-o kaan-mu pu-rep. Nään-men jaan-ma, tei-et kaan-ku le-kuu. Ron-ker den-uu don-tie. To-tie tyy-liit roon-vo. Iteh elut! Ääsi aattua äätip nunis. Ikkiop inem aklaj näsi. Nääsis tukual annak. Atla notam yytyöl niava. Vinkki 2: Lue oi-ke-al-ta va-sem-mal-le. Vinkki 1: Vaihda tavujen paikat sanoissa toisinpäin.

142

Ajatuskartta aika isot jättää jälkeensä vettä

märät jäljet

tun-to-mer-kit

jättää isoja märkiä jälkiä

nimen selitys

Vetinen voro

Vii-vi-tä-din puoti paikat, joissa on käynyt

tekee liikkuu samoissa paikoissa kuin lapset

ei ole vielä va-ras-ta-nut mitään

koulu

etsii jotain

ehkä sa-tu-e-si-nei-tä

luola

hil-lo-teh-das

1. Missä paikoissa Vetinen voro on käynyt? 2. Missä Vetinen voro liikkuu? 3. Miksi Vetisen voron nimi ei sovi sille?

143

Pul-li-a, suk-ki-a ja kuk-ki-a A-lii-sa-o-pet-ta-ja ker-toi päi-vän ret-kes-tä. So-fi-a ta-put-ti in-nois-saan. Hän o-li o-dot-ta-nut ko-vas-ti tä-tä päi-vää. He läh-ti-si-vät e-lo-ku-viin! En-nen kuin he läh-ti-vät, he tut-ki-vat Kie-mu-ran kart-taa. – Mat-kal-la e-lo-ku-va-te-at-te-riin on mon-ta suo-ja-tie-tä, So-fi-a sa-noi. – Tot-ta. En-nen kuin y-li-te-tään tie, py-säh-dy-tään, A-lii-sa-o-pet-ta-ja muis-tut-ti. – Jos ei tu-le au-to-ja, saa y-lit-tää tien, Lu-ka huo-maut-ti. – Mat-kan var-rel-la on myös Mar-ket-ti ja Pan-na-ri-ki-os-ki, Tuis-ku muis-te-li. Ruokailun jälkeen 2B-luokka marssi A-lii-sa-o-pet-ta-jan ja kou-lun-käyn-nin-oh-jaa-jan kanssa au-rin-koi-sel-la kadulla. E-lo-ku-va-te-at-te-ri Kiemuran Kino oli sininen ja pyöreä rakennus lähellä satamaa.

144

2B-luokka sai A-lii-sa-o-pet-ta-jal-ta tehtävän etsiä matkalla kaikki lii-ken-ne-mer-kit. Lisäksi piti lukea ääneen kauppojen kyltit ja mainokset. Se oli hauskaa! Marketti mainosti pullia, sukkia, kukkia ja au-rin-ko-ras-vaa. Marketin lähellä oli ul-ko-mai-nos. Alli alkoi lukea siinä olevaa tekstiä. – Me-ren-poh-jan aarre! Alli luki. – Hylyn kal-lis-ar-voi-nen lasti, Sofia jatkoi. – Ma-ja-kan-var-ti-ja löysi laivan. Kukaan ei uskonut! Alli luki. – Näyttely Kiemuran me-ri-mu-se-os-sa, Tuisku hihkaisi perään. – Voimmeko me mennä Me-ri-mu-se-oon luokan ke-vät-ret-kel-le? Luka kysyi. – Se on oikein hyvä idea! Samalla saamme tutkia ko-ti-kau-pun-kim-me his-to-ri-aa, A-lii-sa-o-pet-ta-ja ilahtui. Mai-nos-kyl-tis-sä luki, miten hylky oli löytynyt. Ma-ja-kan-var-ti-jan kadonneet paperit ja kartat olivat olleet piilossa ma-ja-kas-sa. Niihin oli merkitty hylyn paikka. Su-kel-ta-jat olivat löytäneet hylyn juuri karttaan mer-ki-tys-tä paikasta. Vain lapset sekä Lilli ja Kuona tiesivät, että kop-pi-ais-ka-me-ra oli en-sim-mäi-nen su-kel-ta-ja hylyllä. 1. Minne 2B-luokka oli lähdössä retkelle? 2. Mitä lasten tuli tehdä matkalla? 3. Miten laivan hylky oli löytynyt?

145

lä

syy

jää

jäi

kui

puh

hul

val

nen

kin

syyt

luun

suun

puik

aula

tuntuu

hul-vat-to-maan

syödä

puhkeaa

huo-mi-oit-han

jäinen

lähestyy

jää-te-lö-au-tos-ta

toinen

jonottaa

kek-se-li-äi-syyt-tä

kaukana

tarvitaan

jää-te-lö-puik-ko-ja

kuitenkin

saavatko

kek-se-li-äi-syy-des-tä

Val-mis-tau-du hul-vat-to-maan seikkailuun! Jäinen je-kut-ta-ja on tarina kek-se-li-äi-syy-des-tä. Toinen kou-lu-vuo-si lähestyy loppuaan. Jää-te-löi-tä ra-kas-ta-val-la Kipillä on suun-ni-tel-ma: syödä lomalla joka päivä jää-te-lö-ä. Loma tuntuu kuitenkin olevan lo-put-to-man kaukana. Eräänä tiistaina kuu-lui-sas-ta jää-te-lö-au-tos-ta puhkeaa rengas. Auto jää jumiin ran-ta-hie-kal-le. Kipi jonottaa ka-ve-rei-den-sa kanssa jää-te-lö-ä, mutta jää-te-lön-myy-jää ei näy. Sen sijaan koulun aula on eräänä aamuna täynnä jää-te-lö-puik-ko-ja. Pian tarvitaan Kipin ja ka-ve-rei-den kek-se-li-äi-syyt-tä. Saavatko he ar-voi-tuk-sen rat-kais-tu-a ennen ke-sä-lo-maa? Huo-mi-oit-han, että e-lo-ku-van i-kä-ra-ja on 7 vuotta.

146

Rakas päi-vä-kir-ja! Meillä oli tänään se retki. Matkalla oli hieno mainos. Siinä kerrottiin aarteesta, joka löytyi merestä. Teki mieli kertoa muille, että me oi-ke-as-taan löysimme sen. Olisi kiva mennä museoon katsomaan aarretta. Nyt täytyy lähteä treeneihin.

Päiväkirja

Alli

16.4. Takana on hieno ret-ki-päi-vä. Sää oli juuri sopiva ja aurinko lämmitti jo kasvoja. Jotkut oppilaat ha-lu-si-vat jopa riisua takkinsa matkalla! Testasin matkalla lem-pi-teh-tä-vää-ni: lii-ken-ne-merk-ki-en bongausta. Yksi lapsista teki jälleen uuden bon-gaus-en-nä-tyk-sen. Hän näki matkalla 19 merkkiä! Kiemura alkaa jo herätä kevääseen. Vii-kon-lop-pu-na on kuo-ro-lei-ri, mutta taidan silti kantaa tuolit par-vek-keel-le. Kis-san-pen-tu on jo y-rit-tä-nyt karata sinne. Ehkä minunkin on aika. Aliisa Tiistaina Tänään oli jännä päivä! Pääsin en-sim-mäis-tä kertaa e-lo-ku-viin. Matkakin oli aika kiva. Ope käski meidän etsiä lii-ken-ne-merk-ke-jä. Tunnistin 19 merkkiä. Kinon lähellä oli mainos Kiemuran mu-se-os-ta. Siellä on näyttely siitä hylystä. Pitää kysyä mummilta, lähteekö hän mukaan museoon. Ai-ka-moi-nen salaisuus, että oi-ke-as-ti kop-pi-ais-ka-me-ra ehti hylyn luo ennen muita. Kukaan aikuinen ei kyllä uskoisi, jos tuon kertoisi. Ai niin! E-lo-ku-van nimi oli Jäinen je-kut-ta-ja. Tuisku

1. Mistä Allin näkemä mainos kertoi? 2. Mitä osa op-pi-lais-ta oli tehnyt matkalla? 3. Kuka oli tehnyt lii-ken-ne-merk-ki-en löy-tä-mi-ses-sä uuden en-nä-tyk-sen?

147

Vii-vi-tä-din uu-ti-nen E-lo-ku-va o-li jän-nit-tä-vä ja haus-ka. Sii-nä o-li myös het-ki-ä, jot-ka it-ket-ti-vät. Ta-pah-tu-mat pyö-ri-vät kaik-ki-en mie-les-sä. Lap-set is-tui-vat pen-kil-lä jut-te-le-mas-sa e-lo-ku-vas-ta. A-lii-sa-o-pet-ta-ja ha-lu-si tie-tää, mi-tä lap-set pi-ti-vät sii-tä. – Mi-nus-ta o-li kilt-ti-ä, kun pää-hen-ki-lö ryh-tyi ka-ve-rik-si u-jol-le lap-sel-le, Al-li sa-noi. – Mi-nu-a nau-rat-ti jää-te-lö-au-ton soit-ta-ma räp-pi, Tuis-ku hi-hit-ti. – Mi-nus-ta rat-sas-tus ran-nal-la o-li i-ha-na! Lu-ka sa-noi. – Mi-nä en pys-ty va-lit-se-maan pa-ras-ta koh-taa! Nii-tä o-li niin mon-ta, So-fi-a huo-kai-si i-has-tu-nee-na. A-lii-sa-o-pet-ta-ja lupasi, että he pu-hui-si-vat vielä luokassa lisää e-lo-ku-vas-ta. Juuri sillä hetkellä A-lii-sa-o-pet-ta-ja halusi kiinnittää luokan huomion erääseen toiseen hauskaan asiaan. E-lo-ku-van aikana aulan seinille oli kiin-ni-tet-ty valtava määrä pos-ti-kort-te-ja.

148

Pos-ti-kor-tit olivat eri puolilta maailmaa. Tuttu hahmo kiinnitti seinään vii-mei-si-ä kortteja. Se oli Vii-vi-tä-ti! A-lii-sa-o-pet-ta-ja ja koko 2B-luokka siirtyivät tutkimaan Vii-vi-tä-din pos-ti-kort-te-ja. – Oletko sinä mat-kus-ta-nut kaikissa näissä paikoissa? Luka ih-met-te-li. – Kyllä. Matkustin, koska halusin oppia muiden maiden kult-tuu-reis-ta, Vii-vi-tä-ti ilmoitti. – Kenelle nämä kortit on lä-he-tet-ty? Sofia kysyi. – Lähetin ne it-sel-le-ni. Nyt voin muistella, missä kaik-ki-al-la olen käynyt, Vii-vi-tä-ti kertoi. – Meidän perhe käy Tan-sa-ni-as-sa. Mummi asuu siellä, Sofia kertoi. – Mukavaa. Minäkin olen lähdössä taas pitkästä aikaa matkalle, Vii-vi-tä-ti sanoi. Sa-tu-saa-ren auttajat katsoivat pe-läs-ty-nei-nä toisiaan. He tar-vit-si-vat Vii-vi-tä-din apua sa-tu-e-si-nei-den kanssa! Onneksi Vii-vi-tä-ti kertoi läh-te-vän-sä matkalle vasta kesällä. Ehkä he eh-ti-si-vät selvittää sa-tu-e-si-nei-den ar-voi-tuk-sen ennen sitä. Lapset tal-lus-ti-vat kouluun kuitenkin aika allapäin. Sa-tu-e-si-neet eivät toimineet. Ve-ti-ses-tä vorosta ei ollut uusia ha-vain-to-ja. Kaiken lisäksi Vii-vi-tä-ti oli lähdössä pois. 1. Miksi Sofia ei pystynyt va-lit-se-maan e-lo-ku-van parasta kohtaa? 2. Miksi Vii-vi-tä-ti oli lä-het-tä-nyt pos-ti-kor-tit itselleen? 3. Miksi lapset olivat allapäin?

149

rii

kai

mai

häl

mat

pil

lip

vot

put

väät

liik

nuun

miet

juna

kävelee

mat-ka-li-put

junan

näyttää

e-väs-ai-ka

junaan

kaivaa

ju-na-mat-ka

junalla

miettii

pil-li-me-hut

junasta

hälvenee

rii-si-pii-ra-kat

junia

toivottaa

li-pun-tar-kas-ta-ja

Ju-na-mat-kal-la Maisemat vi-li-se-vät liikkuvan junan ik-ku-nas-sa. Li-pun-tar-kas-ta-ja kävelee Ainon ja Ma-ti-ak-sen vaunuun. – Katsotaan mat-ka-li-put, hän sanoo. Matias näyttää lippuja tar-kas-ta-jal-le, joka toivottaa mukavaa ju-na-mat-kaa. Sitten Matias kaivaa repustaan eväät: pil-li-me-hut ja rii-si-pii-ra-kat. E-väs-ai-ka on paras aika! Ainon ikävä hälvenee. Ju-na-mat-kal-la onkin ihan mukavaa, hän miettii. Nora Lehtinen, Ainon ja Matiaksen reissukirja. 2021.

150

Postikortti 12.7.2007 vesillä Bergenin poh-jois-puo-lel-la Terveiset meriltä! En edes tiedä, mistä kir-joit-tai-sin en-sim-mäi-se-nä. Olen viiden päivän aikana y-rit-tä-nyt laskea kaikki ka-las-tus-a-luk-set. Sekosin laskuissa melko no-pe-as-ti. En malttaisi nukkua ollenkaan, kun meri ki-mal-te-lee niin kauniisti. Aurinko ei laskenut ollenkaan Na-pa-pii-rin poh-jois-puo-lel-la. Kun pääsen kotiin, täytyy etsiä lisää tietoa Seitsemän si-sa-ruk-sen vuorista. Kerrassaan mahtava vuo-ri-jo-no! Tällä kertaa ei ollut aikaa kiipeilyyn. Rak-kau-del-la Viivi

13.5.2015 Bologna, Italia Väsynyt matkaaja täällä kir-joit-te-lee. Huh! Tämä päivä ei mennyt kuin e-lo-ku-vis-sa. En osaa i-ta-li-aa vielä paljon. Myöhästyin yhdestä junasta, kun en ym-mär-tä-nyt aseman kuu-lu-tus-ta. Kun odotin uutta junaa, o-pet-te-lin tilaamaan man-sik-ka-jää-te-lön. Pizzan ja pastan ti-laa-mi-nen on kyllä paljon helpompaa, kun sanat ovat samat suomeksi. Rink-ka-par-ka on jo aika likainen, mutta matka jatkuu. Huomenna matkustan junalla Ranskaan! Buona notte! Rak-kau-del-la Viivi

1. Mistä Viivi aikoo etsiä lisää tietoa, kun hän pääsee taas kotiin? 2. Millä kahdella kul-ku-vä-li-neel-lä Viivi matkusti? 3. Miksi pizzan ti-laa-mi-nen i-ta-li-ak-si on helpompaa kuin jäätelön?

151

Lil-li muis-taa lo-run lo-pun Lap-set ja sa-tu-saa-re-lai-set is-tui-vat sa-lai-ses-sa puu-tar-has-sa. Lil-li pen-koi sa-tu-saa-re-lais-ten rak-kai-den muis-to-jen ra-si-aa. Ra-si-a o-li jo täyn-nä pie-ni-ä lap-pu-si-a. Äk-ki-ä Lil-li pomp-pa-si pys-tyyn. – Nyt mi-nä muis-tan lo-run lo-pun! Lil-li huu-dah-ti. – Tar-koi-tat-ko sa-tu-e-si-nei-den lo-ru-a? Al-li ky-syi. – Hie-no-a! Mi-nä kir-joi-tan sen y-lös, So-fi-a sa-noi. – Kut-su nyt sa-tu-jen var-ti-jaa, ken sa-tu-o-vet a-va-jaa, Lil-li lau-sui juh-lal-li-ses-ti. Lapset olivat ihmeissään. Mitä ihmettä loru oikein tarkoitti? Lilli ja Kuona sen sijaan pomppivat ja ta-put-ti-vat innoissaan kä-pä-li-ään. Tomero hau-kah-te-li ki-ma-kas-ti. He kertoivat, että Sa-tu-saa-res-sa oli paljon var-ti-joi-ta. Ne olivat i-ki-van-ho-ja ja kai olleet aina o-le-mas-sa. Heidän täytyi vain on-nis-tu-a kutsumaan yksi niistä paikalle.

152

Satujen vartijat olivat e-nim-mäk-seen hyvin suuria o-len-to-ja. Ne olivat oikeita jät-ti-läi-si-ä. Ne huo-leh-ti-vat, että kaikki oli kunnossa sa-tu-saa-re-lais-ten ja ihmisten välillä. Hassua kyllä ihmiset eivät juuri nähneet jät-ti-läi-si-ä. Ne liikkuivat niin hitaasti ja hiljaa. – Jät-ti-läi-set liikkuvat yleensä öisin, Lilli selitti. – Ne voivat näkyä tummina varjoina tai-vaan-ran-nas-sa, Kuona lisäsi. – Lilli, voisitko pyytää Los-si-Ta-nel-ta pal-ve-lus-ta? Se voisi lentää kor-ke-al-la tä-hyi-le-mäs-sä jättejä, Tuisku pyysi. – Toi-vot-ta-vas-ti jätit ovat kilttejä, Sofia mietti hiukan huolissaan. – Toi-vot-ta-vas-ti. Meidän on saatava joku niistä paikalle! Alli sanoi päät-tä-väi-ses-ti. Ajatus vuo-ren-kor-kui-sis-ta jäteistä pienessä Kiemuran kau-pun-gis-sa oli aika hurja. Voi-si-vat-ko ihmiset muka olla nä-ke-mät-tä niin isoja o-len-to-ja? Keinot olivat kuitenkin vähissä. Sa-tu-o-vet oli saatava auki! Salaisen puutarhan sa-tu-ku-kis-ta huo-li-mat-ta koko Kiemuran oli vallannut kamala ankeus ja tylsyys. Mie-li-ku-vi-tus alkoi selvästi kuihtua. Oli tärkeää saada sa-tu-o-vis-ta virtaavaa sa-tu-ai-kaa Kiemuraan. 1. Miksi Lilli pomppasi pystyyn? 2. Mil-lai-si-a satujen vartijat olivat? 3. Miksi oli tärkeää saada sa-tu-ai-kaa Kiemuraan?

153

E-si-te-tään var-jo-te-at-te-ri-a E-si-te-tään näytelmä Etsitään jät-ti-läi-set

3 roolia

• Muo-dos-ta-kaa 3 hengen ryhmiä.

Tane: 5 vuo-ro-sa-naa Lilli: 7 vuo-ro-sa-naa Luka: 5 vuo-ro-sa-naa

• Jakakaa roolit: Los-si-Ta-ne, Lilli ja Luka. • Har-joi-tel-kaa ensin lukemaan vuo-ro-sa-nat su-ju-vas-ti. • Har-joi-tel-kaa lukemaan vuo-ro-sa-nat e-läy-ty-en.

Val-mis-tel-laan näyttämö Tarvikkeet: pahvia, kynä, sakset, me-hu-pil-li, teippiä, 1 sa-teen-var-jo, 3 tas-ku-lamp-pu-a 1. Piirrä roo-li-hah-mo-si ää-ri-vii-vat pahville. Tee hahmosta helposti tun-nis-tet-ta-va. 2. Leikkaa hahmo pahvista. 3. Taita me-hu-pil-li-ä päästä hieman. Teippaa pilli koh-ti-suo-raan hahmon taakse. Katso mallia kuvasta.

Har-joi-tel-laan var-jo-te-at-te-ri-e-si-tys-tä 1. Asetu makaamaan tai istu ku-ma-ras-sa sa-teen-var-jon takana. 2. Ota toiseen käteen hahmo ja toiseen tas-ku-lamp-pu. 3. Aseta hahmo lähelle sa-teen-var-jo-a. Näytä valoa tas-ku-lam-pul-la suoraan hahmon takaa. 4. Liikuta hahmoa hitaasti. 5. Kun hahmon lii-kut-ta-mi-nen onnistuu, har-joi-tel-kaa ryhmän kanssa esitys su-ju-vak-si. 6. E-sit-tä-kää luokalle omat ver-si-on-ne Etsitään jät-ti-läi-set -näy-tel-mäs-tä.

154

Var-jo-te-at-te-ri-näyt-tä-mö: avattu sa-teen-var-jo ja jo-kai-sel-le e-siin-ty-jäl-le oma tas-ku-lamp-pu.

Etsitään jät-ti-läi-set

dess

ä!

[Lilli hyppii innoissaan.]

Nyt minä sen muistin!

Lilli:

dä eh ä

Luka: Ai minkä? [Tane lentelee Lillin ja Lukan y-lä-puo-lel-la ja huutelee ky-sy-myk-sen-sä.] Tane: Muistitko viimein sen hil-lo-re-sep-tin? Lilli:

Ehei. Muistin Sa-tu-e-si-nei-den lorun viimeiset rivit.

Luka: Eläköön! Viimeinkin! Tane: Hienoa Lilli! Lilli:

Satujen vartijat ovat jät-ti-läi-si-ä.

[Luka ja Tane liikkuvat aivan Lillin viereen kuun-te-le-maan.] Luka: Hui! Ovatko ne siis todella suuria? Lilli:

Kyllä. Voisitko Tane yrittää löytää ne?

Tane: Totta kai. Lähden heti tekemään kierroksen. [Tane tekee pienen len-to-kier-rok-sen Lillin y-lä-puo-lel-la.] Lilli:

Odota vielä. Ne liikkuvat yleensä öisin.

Tane: Voi ei. Sitten tarvitsen jonkin valon mukaani. Luka: Toi-vot-ta-vas-ti ne ovat kilttejä. Lilli:

Ei-vät-kö-hän! Kunhan ne eivät ole näl-käi-si-ä ja siksi kiuk-kui-si-a.

Tane: Nyt minä lähden. Näkemiin ystävät! [Tane lentää pois.] Lilli ja Luka: Hei hei! Ole tarkkana!

155

9. Sa-tu-o-vi-en san-ka-rit

156

On elämä juhlaa 1.

On tullut aika kiittää kaikesta minkä sain. I-lo-mie-lin voin mennä eteenpäin.

Oppia ikä kaikki. Ja me vasta osataan! Mitä kaikkee viel eessä odottaa? Sininen taivas eessä aukenee. On elämä juhlaa! Meitä ei haittaa, vaikka satelee. Voi lukea kirjaa! Kesä on taikaa, meillä on aikaa, eikä reppukaan paina. Sininen taivas eessä aukenee.

Opittiin las-ku-tai-too, kasveja piirtämään. Sata biisii ja piirissä pyörimään.

Tuetaan toi-si-am-me, otetaan huomioon. Ollaan yhdessä niin paljon enemmän. :,: Sininen taivas eessä aukenee… :,: Aili Järvelä

157

E-ri-koi-nen mat-ka-lauk-ku Kou-lu-a o-li jäl-jel-lä e-nää muu-ta-ma viik-ko. Lap-set ja sa-tu-saa-re-lai-set jut-te-li-vat hil-jaa Pan-na-ri-ki-os-kil-la. Os-si o-li juu-ri kii-kut-ta-nut lap-sil-le her-kul-li-set, suo-lai-set pan-na-rit. He pu-hui-vat Al-lin nä-ke-mäs-tä suu-res-ta ve-si-o-tuk-ses-ta. – Tuh-ti Tur-sa-nen on jät-ti-en su-ku-a, Lil-li kuis-kut-ti. – Se ui sy-väl-lä ja käy hy-vin har-voin Sa-tu-saa-res-sa, Kuo-na tie-si. – Sen teh-tä-vä-nä on var-ti-oi-da Sa-tu-saar-ta me-rel-tä päin, Lil-li jat-koi. – Pys-ty-vät-kö ka-lat et-si-mään Tuh-ti Tur-sas-ta? Lu-ka ky-syi äk-ki-ä. Tietenkin kalat voisivat auttaa! Lilli ja Kuona lähtivät saman tien satamaan. Kuona surffaisi u-la-pal-le. Se kertoisi kaloille toiveen etsiä Tuhti Tursasta. Kalat kut-sui-si-vat Tuhdin ta-paa-mi-seen rannan suurelle kivelle.

158

Lapset lu-pa-si-vat tuoda sa-tu-e-si-neet satamaan. He olivat pian käyneet ha-ke-mas-sa koululta sinistä valoa hehkuvan ja-lo-ki-ven ja napanneet Pan-na-ri-ki-os-kin pa-kas-ti-mes-ta jäisen helmen. Kark-ki-purk-ki oli jo Lillin hik-ka-pus-sis-sa. Läm-mit-tä-vä vihreä hattu piti vielä hakea Vii-vi-tä-dil-tä, joka pakkasi jo innoissaan mat-ka-lauk-ku-aan. – Tehän olette edenneet tut-ki-muk-sis-san-ne! Vii-vi-tä-ti kehaisi kuultuaan lapsilta Tur-sa-ses-ta. – Olen ihan varma, että me sel-vi-täm-me sa-tu-o-vi-en ja Vetisen voron ar-voi-tuk-sen hyvin pian, Tuisku hymyili. – Hattunne on ollut täällä hyvässä tallessa, Vii-vi-tä-ti sanoi ja ojensi hatun lapsille. – Kiitos ja hyvää matkaa! lapset sanoivat yhteen ääneen. Vii-vi-tä-ti nosti mat-ka-lauk-kun-sa tiskin takaa. Se oli hieno ja e-ri-koi-nen mat-ka-lauk-ku. Siinä oli salaisuus. Yksi mat-ka-lau-kun taskuista oli sa-tu-o-vi. Se ei toiminut juuri nyt. Se a-vau-tui-si kuitenkin heti, kun lapset saisivat sa-tu-o-vet taas toimimaan. Vii-vi-tä-din mielestä se hetki oli lähellä. Silloin he saisivat Sa-tu-saa-res-ta yhteyden Vii-vi-tä-tiin missä tahansa täti kulkisi. Oli entistä tär-ke-äm-pää kohdata satujen vartija Tuhti Tursanen. Lorun mukaan Tuhti tietäisi, miten sa-tu-o-vet saadaan auki. Lapset kii-ruh-ti-vat rannalle. 1. Kuka vahtii Sa-tu-saar-ta mereltä päin? 2. Mikä teki Vii-vi-tä-din mat-ka-lau-kus-ta e-ri-koi-sen? 3. Miksi lasten oli tärkeää kohdata Tuhti Tursanen?

159

muu

vyö

lys

vek

hat

pop

han

mut

reen

lois

lauk

kaut

hyvä

kä-si-lauk-ku

super

parempi

ol-ka-lauk-ku

opti

paras

vyö-lauk-ku

hupi

ih-meel-li-nen

mat-ka-lauk-ku

lysti

ih-meel-li-sem-pi

len-to-lauk-ku

vekku

ih-meel-li-sin

tie-to-ko-ne-lauk-ku

lois-to-kai-nen

Ih-meel-li-si-ä mat-ka-lauk-ku-ja Luka:

Mat-ka-lauk-ku-si on ih-meel-li-nen, Vii-vi-tä-ti!

Viivi:

Maija Poppasen laukku on vielä ih-meel-li-sem-pi.

Lilli:

Minun sa-tu-hat-tu-ni on kaikista ih-meel-li-sin.

Sofia: Tietenkin! Maija ei pääse laukkunsa kautta Sa-tu-saa-reen. Luka:

Mutta Maijan laukkuun voi pakata ihan kaiken.

Viivi: Maija on suurin i-do-li-ni. Hän keksii muuten yhtä hassuja sanoja kuin sinä Lilli. Sofia: Hauska ihminen on Maijasta su-per-op-ti-hu-pi-lys-ti-vek-ku-lois-to-kai-nen. Lilli: Minä olen su-per-op-ti-hu-pi-lys-ti-vek-ku-lois-to-kai-nen! Viivi:

160

Me olemme kaikki su-per-op-ti-hu-pi-lys-ti-vek-ku-lois-to-kai-si-a!

Maija Poppanen saapuu taloon

Kertomus

Kun äiti oli lähtenyt, Anja ja Veikko hi-vut-tau-tui-vat lähemmäs Maija Poppasta, joka seisoi liik-ku-mat-ta kuin patsas kädet puuskassa edessään. ”Miten sinä tulit?” Anja kysyi. ”Näytti ihan kuin tuuli olisi len-nät-tä-nyt sinut tänne.” ”Se lennätti”, Maija Poppanen tokaisi. Ja alkoi sitten pyö-ri-tel-lä huivia kaulastaan ja riisua hattuaan, jotka hän ripusti sängyn pää-ty-tolp-paan. Koska vaikutti siltä, ettei Maija Poppanen aikonut sanoa enää muuta – vaikka niis-kah-te-li-kin aika lailla – myös Anja pysyi vaiti. Mutta kun Maija Poppanen kumartui purkamaan laukkuaan, Veikko ei pystynyt hil-lit-se-mään itseään. ”Onpa hassu laukku!” hän sanoi ja nipisti laukkua. ”Mattoa”, Maija Poppanen sanoi ja työnsi avaimen laukun lukkoon. ”Siinä voi kantaa mattoa vai?” ”Ei. Tehty matosta.” ”Ahaa”, Veikko sanoi. ”Ymmärrän.” Mutta ei hän ym-mär-tä-nyt – aivan. Tässä vaiheessa laukku oli jo auki, ja Anja ja Veikko häm-mäs-tyi-vät toden teolla, kun näkivät että se oli typösen tyhjä. ”Oho”, Anja sanoi. ”Laukussa ei ole mitään!” ”Miten niin ei mitään?” Maija Poppanen tivasi ko-hen-ta-en samalla ryhtiään ja näyttäen louk-kaan-tu-neel-ta. ”Väitätkö sinä, ettei tässä ole mitään vai?” Sen sa-not-tu-aan hän kaivoi tyhjästä laukusta valkoisen tärkätyn e-si-lii-nan ja sitoi sen vyö-täi-sil-leen. Seu-raa-vak-si hän otti laukusta ison saip-pu-a-pa-lan, ham-mas-har-jan, pa-ke-til-li-sen hius-pin-ne-jä, ha-jus-te-pul-lon, pienen ko-koon-tai-tet-ta-van no-ja-tuo-lin ja ra-si-al-li-sen kurk-ku-pas-til-le-ja. Anja ja Veikko vain tui-jot-ti-vat. ”Mutta minä näin”, Veikko kuiskasi. ”Se oli ihan varmasti tyhjä.” P. L. Travers, Maija Poppanen. Suom. Jaana Kapari-Jatta. 2010 (1934).

1. Millä tavoin Maija Poppanen saapui Veikon ja Anjan kotiin? 2. Mikä teki Maijan laukusta e-ri-koi-sen? 3. Miksi Maija Poppanen loukkaantui?

161

To-he-lo Tur-sa-nen Lap-set, Lil-li ja Kuo-na sei-soi-vat kais-li-kon suo-jas-sa ran-ta-ki-ven pääl-lä. Kaik-ki-en sy-dä-met jys-kyt-ti-vät. Ka-lat o-li-vat pyy-tä-neet Tur-sas-ta tu-le-maan Kie-mu-ran ran-taan. Kaik-ki o-dot-ti-vat i-han hil-jaa. Äk-ki-ä al-koi kuu-lu-a ou-to-a ko-hi-naa. – Kuu-let-te-ko? Nou-see-ko myrs-ky? Al-li ky-se-li pe-läs-ty-nee-nä. – Kääk! Aal-lot kas-te-le-vat mei-dän ken-käm-me! Tuis-ku kil-jah-ti. – Ka-ma-laa! Au-rin-ko ka-to-si nä-ky-vis-tä, So-fi-a sa-noi. – Ter-veh-dys pik-ku-vä-ki! Mil-lä a-si-al-la vai-vaat-te Sa-tu-saa-ren var-ti-jaa? Tuh-ti Tur-sa-nen ky-syi ku-me-al-la ää-nel-lä. Tursasen valtava pää oli kohonnut lasten ja sa-tu-saa-re-lais-ten ylle. Tursanen kertoi, että sillä oli kova kiire. Se etsi tärkeitä e-si-nei-tä. Lapset katsoivat toisiaan mer-kit-se-väs-ti. Tar-koit-ti-ko Tursanen sa-tu-e-si-nei-tä?

162

Tursanen huokaisi äkkiä syvään. Se pu-dis-te-li suurta päätään ja rä-pyt-te-li silmiään. Oliko jätti su-rul-li-nen? Lapset ja sa-tu-saa-re-lai-set tui-jot-ti-vat valtavaa o-len-to-a. Se ei näyttänyt enää yhtä pe-lot-ta-val-ta kuin äsken. Allin mielestä Tursasen silmät olivat kauniit ja lempeät. – En minä sittenkään taida enää olla mikään vartija, Tursanen sanoi äkkiä. – Kuinka niin? Me tar-vit-sem-me vartijan apua! Sofia harmistui. – Olen hukannut tärkeät sa-tu-e-si-neet. Minua voisi alkaa kutsumaan Tohelo Tur-sa-sek-si! Tursanen puuskahti, ja sen poskia pitkin ti-pah-te-li suuria kyy-ne-li-ä. – Hei, varo vähän! Me kastutaan lä-pi-mä-rik-si! Luka huudahti. Tursasen jo-kai-ses-sa kyy-ne-lees-sä oli äm-pä-ril-li-sen verran vettä. Lilli alkoi kaivella hik-ka-pus-si-aan. Se veti esiin pil-kul-li-sen lakanan ja tarjosi sitä Tur-sa-sel-le ne-nä-lii-nak-si. Lapset olivat huolissaan. Entä jos Tursanen ei aut-tai-si-kaan heitä? Entä jos se vain uisi tiehensä ja lakkaisi o-le-mas-ta Sa-tu-saa-ren vartija. Lasten oli pys-tyt-tä-vä estämään sen lähtö keinolla millä hyvänsä! He olivat nyt aivan lähellä sa-tu-o-vi-en ja Vetisen voron ar-voi-tuk-sen rat-ke-a-mis-ta. Nyt mikään ei saisi mennä pieleen. 1. Miksi Tur-sa-sel-la oli kiire? 2. Miksi Tursanen itki? 3. Miksi Tursanen ei saanut uida tiehensä?

163

tuu

aal

kuo

nos

pit

köm

kor

dot

rik

hais

pyör

myrs

trom

tuuli

tiedänkö

hitaasti

aallot

tiedätkö

pitkään

myrsky

tietääkö

no-pe-as-ti

trombi

tie-däm-me-kö

uh-kaa-vas-ti

hir-mu-myrs-ky

tie-dät-te-kö

eh-dot-to-mas-ti

pyör-re-myrs-ky

tie-tä-vät-kö

voi-mak-kaas-ti

Myrsky Lilli:

Kuononi haistaa lä-hes-ty-vän myrskyn.

Tuisku:

Tie-dät-te-kö, mitä myrsky on?

Kuona:

Tiedän! Myrsky on tuulta.

Tuisku: Voi-mak-kaas-ti ja pitkään pu-hal-ta-vaa tuulta sanotaan myrskyksi. Tuulen nostamat korkeat aallot ovat en-sim-mäi-nen Kuona: merkki uh-kaa-vas-ta hir-mu-myrs-kys-tä.

164

Lilli:

Silloin et saa mennä surffaamaan!

Tuisku:

Myrs-ky-sääl-lä kannattaa pysyä sisällä.

Kuona:

Oletko nähnyt trombia eli pyör-re-myrs-ky-ä?

Tuisku:

En onneksi. Trombihan voi rikkoa taloja ja kaataa puita.

Lilli:

Minä siis kömmin sisälle ja kaadun sohvalle.

Tietoteksti

Ih-meel-li-nen luonto Kuinka paljon pilvi kes-ki-mää-rin painaa? Suunnilleen 550 tonnia. Se on suurin piirtein yhtä paljon kuin 80 sa-van-ni-nor-su-a.

Miksi Kuol-lut-ta-mer-ta sanotaan Kuol-leek-si-me-rek-si? Koska kookkaat kasvit tai eläimet eivät pysty elämään sen erittäin suo-lai-ses-sa vedessä. Meren suolaisuus auttaa kuitenkin ui-ma-rei-ta kellumaan ve-den-pin-nal-la. Kuinka vanhaa on sa-de-ve-si, joka putoaa taivaalta? Jopa vanhempaa kuin di-no-sau-ruk-set! Maa-pal-lol-la veden kier-to-kul-ku on lo-pu-ton-ta. Voiko kaloja pudota taivaalta kuin ve-si-sa-det-ta? Kyllä, mutta sitä ei tapahdu usein. Kun il-ma-pyör-re, kuten ve-si-pat-sas, viuhahtaa merellä tai järvellä, se imaisee vedestä kaloja pilveen. Liik-ku-es-saan taivaan poikki pilvi pudottaa kalat maahan. Sama voi ta-pah-tu-a myös sam-ma-koil-le ja käärmeille. Mikä on Bermudan kolmio? Se on Atlantin val-ta-me-ren osa, jossa joidenkin mielestä sa-la-pe-räi-ses-ti katoaa len-to-ko-nei-ta ja laivoja. Jotkut taas a-jat-te-le-vat, että ka-to-a-mi-siin on jär-jel-li-si-ä syitä, kuten huono sää tai in-hi-mil-li-nen virhe. Jane Wilsher, Uskomaton tietokirja: Kysymyksiä ja vastauksia kaikesta maan ja taivaan välillä. Suom. Tarja Kontro. 2022.

1. Kuinka vanhaa on taivaalta pu-to-a-va sa-de-ve-si? 2. Miten on mah-dol-lis-ta, että taivaalta voi sataa kaloja? 3. Miksi kel-lu-mi-nen Kuol-lees-sa-me-res-sä on helppoa?

165

Val-ta-va vol-lo-tus Tuh-ti Tur-sa-nen vol-lot-ti suu-reen ää-neen. Los-si-Ta-ne len-si pai-kal-le. Se näyt-ti är-tyi-säl-tä. Tur-sa-sen par-ku häi-rit-si Los-si-Ta-nen ja sen puo-li-son pe-sin-tä-puu-hi-a. – O-len hu-kan-nut kaik-ki sa-tu-e-si-nee-ni. Il-man nii-tä en voi var-ti-oi-da Sa-tu-saar-ta! Hy-väs-ti! Mi-nä uin pois, Tur-sa-nen ul-voi. – Kuu-le Tur-sa-nen! Et saa ui-da nyt min-ne-kään! So-fi-a kiu-kus-tui. – Sa-tu-o-vet o-vat sul-keu-tu-neet. Se liit-tyy jo-ten-kin suih-ku-läh-teen sa-tu-ai-ka-ko-nee-seen! Lil-li kil-jui. – Mi-nun teh-tä-vä-ni on ve-tää sa-tu-ai-ka-ko-ne ker-ran tu-han-nes-sa vuo-des-sa, Tur-sa-nen sa-noi mur-heel-li-ses-ti. Sa-tu-ai-ka-ko-ne oli py-säh-ty-nyt syksyllä. Se käyn-nis-tyi-si uudelleen sa-tu-e-si-nei-den avulla. Kun Tursanen oli huomannut ka-dot-ta-neen-sa ne, se kauhistui. Se ei kehdannut kertoa a-si-as-ta muille jäteille.

166

Tursanen alkoi taas nyyhkiä niin, että kaislikko kohisi. Allia ei pe-lot-ta-nut enää. Hän silitti Tursasen poskea. Poski oli lämmin ja sileä. Tursanen oli ih-meel-li-nen olento. Sillä oli kiiltävän vihreät suomut. Se oli hyvin kiltti. – Minua hävettää! Tursanen nyyhkytti. – Kyllä minäkin hukkaan ta-va-roi-ta-ni. Se on ihan nor-maa-li-a, Alli tuumi. – Ai, onko? Tursanen yllättyi. – Joo, minä hukkasin juuri te-roit-ti-me-ni! Ja sitä ennen sukan, Alli kertoi. – Oletko etsinyt sa-tu-e-si-nei-tä Kiemuran kau-pun-gis-sa? Sofia kysyi äkkiä. – Mistä tiedät? Haistoin niiden tuoksun. Koetin olla huo-maa-ma-ton, Tursanen häm-mäs-te-li. Tursanen oli käynyt et-si-mäs-sä sa-tu-e-si-nei-tä tehtaalla, luolassa, koulussa ja vanhojen ta-va-roi-den pu-tii-kis-sa. Mitään ei ollut löytynyt. Lilli kertoi Tur-sa-sel-le, että sa-tu-e-si-neet vierivät et-si-jöi-tä pakoon. Vain Sa-tu-saa-reen uskovat lapset saattoivat löytää ne. Tursasen ilme kirkastui. O-li-vat-ko kiltit pienet ihmiset löytäneet sa-tu-e-si-neet? Alli nosti ilmaan si-ni-se-nä hohtavan ja-lo-ki-ven. Tuisku heilutti vihreää hattua. Kuona ojensi kark-ki-purk-ki-a Allin ol-ka-pääl-lä seisten. Luka ja Sofia heit-te-li-vät toisilleen jäistä helmeä. Se oli niin kylmä, että sitä ei pystynyt pi-te-le-mään paljain käsin. 1. Miksi Tursanen ei pystynyt käyn-nis-tä-mään sa-tu-ai-ka-ko-net-ta? 2. Mistä Tursanen tiesi, että sa-tu-e-si-neet ovat Kie-mu-ras-sa? 3. Miksi Tursasen ilme kirkastui?

167

see

tää

kak

kol

läm

nel

vol

sim

mas

det

nyyh

neet

herk

yksi

etsii

itkee

en-sim-mäi-nen

neuvoo

vollottaa

kaksi

valaisee

nyyhkii

toinen

edetkää

itku

kolme

lämmittää

vollotus

kolmas

miellyttää

nyyh-ki-mi-nen

Ih-meel-li-set sa-tu-e-si-neet Yksi niistä pimeän valaisee, toinen ek-sy-nei-tä lämmittää. Kolmas herk-ku-sui-ta miellyttää, neljäs on kuin jää. Siinä kaikki neuvot nää, yk-si-tel-len edetkää. Kutsu nyt satujen vartijaa, ken sa-tu-o-vet avajaa.

168

Kuvaus

Neljä sa-tu-e-si-net-tä

Sinistä valoa hehkuva ja-lo-ki-vi löytyi me-ren-poh-jas-ta. Alli huomasi si-ni-se-nä hohtavan valon kop-pi-ais-ka-me-ran kuvassa. Ys-tä-väl-li-nen hauki toi ja-lo-ki-ven lapsille. Ja-lo-ki-vi vietiin koulun kirjaston ak-vaa-ri-oon. Muut koulun oppilaat luulivat sitä ak-vaa-ri-on lampuksi.

Vihreä, i-ha-nas-ti läm-mit-tä-vä hattu löytyi Sam-mal-met-sän luolasta. Hattu oli ko-ris-tel-tu Sa-tu-saa-ren kukilla ja heinillä. Tuisku laittoi hatun talteen reppuunsa. Lapset veivät sen myöhemmin Vii-vi-tä-dil-le. Vii-vi-tä-ti asetti hatun kor-ke-al-le hyllyn päälle ko-ris-teek-si. Hän lupasi, ettei myy hattua ke-nel-le-kään.

Kuona sukelsi Sa-tu-saa-ren kark-ki-pur-kin Hallan Hil-lo-teh-taan hil-lo-kat-ti-las-ta. Ilman Kuonan su-per-tai-to-ja kark-ki-purk-ki olisi kadonnut pää-ry-nä-hil-lon sekaan. Kark-ki-pur-kin karkit olivat niin pieniä, etteivät lapset voineet syödä niitä. Vaikka sa-tu-saa-re-lai-set söivät karkkeja, purkki oli aina täynnä. Lilli sujautti purkin talteen hik-ka-pus-siin.

Neljäs sa-tu-e-si-ne löytyi lu-mi-veis-tos-kil-pai-lus-sa. Lapset e-sit-te-li-vät Vii-vi-tä-dil-le sa-tu-saa-re-lais-ten pii-lo-paik-kaa lu-mi-lyh-dyn sisällä. Samaan aikaan Sofia huomasi e-ri-koi-sen lu-mi-pal-lon lyhdyssä. Jäähelmi oli neljäs ja viimeinen ka-dok-sis-sa ollut sa-tu-e-si-ne. Alli piilotti jäähelmen reppuunsa. Myöhemmin se vietiin talteen Pan-na-ri-ki-os-kin pa-kas-ti-meen.

1. Minne sininen ja-lo-ki-vi vietiin talteen? 2. Kuka piti huolta i-ha-nas-ti läm-mit-tä-väs-tä hatusta? 3. Mistä kark-ki-purk-ki löytyi? 4. Missä kahdessa eri paikassa jää-hel-me-ä säi-ly-tet-tiin?

169

Ter-ve-tu-lo-a Sa-tu-saa-reen, ys-tä-vä! Tuh-ti Tur-sa-nen pääs-ti i-lo-huu-don. Se nap-pa-si suu-reen ki-taan-sa tär-ke-ät sa-tu-e-si-neen-sä. Sit-ten ih-meel-li-nen me-ren jät-ti su-kel-si sy-vyy-teen. Al-lin i-ho me-ni ka-nan-li-hal-le. Kaik-ki o-li niin juh-lal-lis-ta. – Tuos-sa pen-kis-sä on sa-tu-o-vi, Kuo-na huo-ma-si. – O-do-tas! Mi-nä kai-van sa-tu-mat-ka-li-pun! So-fi-a in-nos-tui. – Ter-ve-tu-lo-a Sa-tu-saa-reen, ys-tä-vä! li-pun-lu-ki-ja sa-noi. – Vau! Tur-sa-nen eh-ti jo käyn-nis-tää sa-tu-ai-ka-ko-neen! Lil-li hen-käi-si. Lapset eivät kai koskaan saisi tietää, miten Tursanen käynnisti sa-tu-ai-ka-ko-neen. Sa-tu-saa-ren vartijat pitävät tällaiset asiat omana tietonaan. Tursanen kiisi kaukana u-la-pal-la. Se kohosi vielä kerran ilmaan kuin hy-väs-tik-si. Sitten se sukelsi syvälle siniseen veteen.

170

Lilli, Tomero ja Kuona pää-si-si-vät kotiin. Ne saisivat tavata taas Ulpu Unisen. Lapset lu-pa-si-vat tulla pian perässä. Sitä ennen heidän piti tehdä vielä yksi juttu. – Juostaan! Nyt on jo kiire! Alli hoputti. – Vii-vi-tä-din laiva lipuu jo lai-tu-ris-ta merelle, Tuisku huudahti. – Hyvää matkaa, Vii-vi-tä-ti! Sofia toivotti. – Sa-tu-mat-ka-li-put toimivat taas! Luka huusi kädet töt-te-röl-lä suun edessä. – Nähdään pian! Alli huusi. Vii-vi-tä-ti vilkutti lapsille, kunnes laiva katosi nä-ky-vis-tä. Lapset voisivat milloin tahansa tavata Vii-vi-tä-din uudelleen. Sa-tu-saa-res-sa oli ovi, josta pääsi Vii-vi-tä-din mat-ka-lauk-kuun. Lapset katsoivat toisiaan. He olivat sel-vit-tä-neet sa-tu-o-vi-en ja Vetisen voron ar-voi-tuk-sen. Voro olikin ollut sa-tu-e-si-nei-tä etsivä Tuhti Tursanen. Lapset kat-se-li-vat ym-pä-ril-leen. Äkkiä koko maailma oli täynnä värejä, ääniä ja tuoksuja. Kesä oli tullut Kiemuraan. A-vo-nai-sis-ta sa-tu-o-vis-ta virtasi jälleen mie-li-ku-vi-tus-ta kut-kut-ta-vaa sa-tu-ai-kaa myös ih-mi-sil-le. Lapset ryn-tä-si-vät takaisin rannan penkin sa-tu-o-vel-le. Ru-no-puu-met-sä, sa-tu-ui-ma-ran-ta ja rakkaat ystävät o-dot-ti-vat. He olivat valmiita uuteen seikkailuun! 1. Mitä Kuona huomasi? 2. Kuka oli Vetinen voro? 3. Miksi lapset ryn-tä-si-vät rantaan sa-tu-o-ven luo?

171

Matkalla Sa-tu-saa-res-sa Sa-tu-mat-ka-lip-pu Olet saanut sa-tu-mat-ka-li-pun, jonka avulla pääset mat-kus-ta-maan Sa-tu-saa-reen. Sa-tu-saa-ri on täynnä ih-meel-li-si-ä paikkoja, ra-ken-nuk-si-a, kul-ku-neu-vo-ja, ja, e-si-nei-tä, kasveja, e-läi-mi-ä ja sa-tu-o-len-to-ja.

Sa-tu-saa-ren ret-ki-kun-nan ko-ko-a-mi-nen • Muo-dos-ta-kaa parit tai 3 hengen ryhmät. • Kes-kus-tel-kaa, mistä Sa-tu-saa-ren paikasta teette pie-nois-mal-lin.

• Piirtäkää ensin kuva paikasta. • Pohtikaa, mil-lai-si-a tar-vik-kei-ta tar-vit-set-te paikan ra-ken-ta-mi-seen.

Mistä on Sa-tu-saa-ri tehty? • Tar-vit-set-te astian tai pienen pah-vi-laa-ti-kon. • Kerätkää tarvikkeet pie-nois-mal-li-an-ne varten. • Tar-vik-kei-ta voivat olla e-si-mer-kik-si hiekka, multa, oksat, lehdet, paperi, puun-kap-pa-leet, tikut ja muo-vai-lu-va-ha.

172

dess

ä!

Pie-nois-mal-lin rakentajat vauhdissa! Pie

dä eh ä

• Ra-ken-ta-kaa Ra yhdessä pie-nois-mal-li. • Muis-tat-te-han Muis neu-vo-tel-la yhdessä i-de-ois-tan-ne.

Pos-ti-kort-ti Sa-tu-saa-res-ta • Kir-joit-ta-kaa pos-ti-kort-ti Sa-tu-saa-res-ta. • Kir-joit-ta-kaa korttiin saajan nimi ja osoite. • A-loit-ta-kaa kortti ter-veh-dyk-sel-lä. • Kertokaa, mitä olette tehneet ra-ken-ta-mas-san-ne paikassa. • Kir-joit-ta-kaa loppuun lä-het-tä-ji-en nimet.

Hei! Täällä Sa-tu-saa-res-sa on mukavaa. Sa-tu-ai-ka-ko-ne raksuttaa jälleen. Eilen saimme uida suih-ku-läh-tees-sä. Sen vesi maistui pää-ry-nä-me-hul-ta. Nam! Lilli ja Tomero lä-het-tä-vät ter-vei-si-ä!

Viivi Puuppo Romu ja Aarre Kie-mu-ran-ka-tu 8

T. Alli P.S. Ulpu voi hyvin. Hänellä on hieno

Kiemura

uusi su-kel-lus-ve-ne.

Tältä näyttää Sa-tu-saa-ri! • Kootkaa pie-nois-mal-lit yhteen yhdeksi yh-tei-sek-si Sa-tu-saa-rek-si.

173

10. Juhlat jou-lu-päi-vä 25.12. jou-lu-aat-to 24.12. it-se-näi-syys-päi-vä 6.12. lapsen oi-keuk-si-en päivä 20.11.

joulu kuu

i-sän-päi-vä

s ra

YK:n päivä 24.10. Aleksis Kiven ja suo-ma-lai-sen kir-jal-li-suu-den päivä 10.10.

lokak

uu uu

heinä

kuu

syysk

Tove Janssonin ja suo-ma-lai-sen taiteen päivä 9.8. Eino Leinon ja runon ja suven päivä 6.7.

174

uu-den-vuo-den-päi-vä 1.1.

Ru-ne-ber-gin päivä 5.2.

Ka-le-va-lan päivä 28.2. las-ki-ai-nen

tamm

ikuu

ys-tä-vän-päi-vä 14.2.

isk maal

Minna Canthin ja ta-sa-ar-von päivä 19.3.

huhti

pää-si-äi-nen

kuu

Mikael Ag-ri-co-lan ja suomen kielen päivä 9.4.

ok uk

to uu

kesäk

vappu eli suo-ma-lai-sen työn päivä 1.5. äi-ti-en-päi-vä

juhannus

175

Aleksis Kiven päivä 10.10.

Seitsemän e-läin-ra-kas-ta veljestä 8 roolia: Kertoja: Juhani: Timo: Eero: Lauri: Aapo: Si-me-o-ni: Tuomas:

3 vuo-ro-sa-naa 3 vuo-ro-sa-naa 2 vuo-ro-sa-naa 2 vuo-ro-sa-naa 2 vuo-ro-sa-naa 2 vuo-ro-sa-naa 2 vuo-ro-sa-naa 2 vuo-ro-sa-naa

Kertoja:

Kevät on tullut. Lu-mi-ki-nok-set ovat sulaneet. Ilma on lämmin. Koivuihin puh-ke-a-vat lehdet. Seitsemän veljestä ovat päättäneet muuttaa metsään ankaraa o-pet-ta-jaa pakoon. Juhani: Minä kävelen en-sim-mäi-se-nä koi-ri-em-me Killin ja Kiiskin kanssa.

176

Timo:

Minä ohjaan vanhaa kilttiä Val-ko-he-vos-tam-me.

Lauri:

Autamme kaikki Valkoa kiskomaan kuormaa!

Eero:

Minä kannan kuk-ko-am-me.

Aapo: Kissamme Matti naukuu koko ajan. Se ei ymmärrä, että olemme matkalla. Tuomas:

Sinä varmasti nautit metsästä Matti!

Si-me-o-ni:

Matti on jo vanha, mutta sitä ei hylätä.

Kertoja:

Taivas on kirkas ja ilma tyyni. Aurinko laskee pian.

Timo:

Minua itkettää. Ha-lu-ai-sin takaisin kotiin.

Juhani:

Pi-te-le-päs kukkoa nätisti, Eero.

Eero:

Autan sen parempaan asentoon.

Aapo:

Se on koko kylän paras kukko!

Tuomas:

Killi ja Kiiski ovat meille rakkaita kuin omat veljemme.

Si-me-o-ni:

Niiden kanssa olemme kasvaneet.

Juhani:

Killi ja Kiiski hei-lut-ta-vat häntiään niin i-loi-ses-ti.

Lauri:

Ne eivät tiedä, etteivät pääse takaisin kotiin.

Kertoja: Vel-jek-si-ä-kin harmittaa, etteivät he pääse enää kotiin. Kaukana näkyy jo upea Im-pi-vaa-ran vuori. Sen juurella heidän kaikkien olisi hyvä asua.

177

YK:n päivä 24.10.

Yh-dis-ty-neet Kan-sa-kun-nat

Tehdään yhdessä työtä rauhan eteen.

Suuren sodan jälkeen pe-rus-tet-tiin järjestö. Päätettiin suojella maailmaa ja edistää rauhaa. So-pi-si-ko nimeksi Yh-dis-ty-neet Kan-sa-kun-nat? YK?

Tämä on YK:n ih-mis-oi-keuk-si-en julistus. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina!

Tie-sit-te-kö, että on o-le-mas-sa lasten oi-keuk-si-a? Lapsen oi-keuk-si-en sopimus on tehty YK:ssa.

Kaikki ovat ta-sa-ar-voi-si-a!

Ai niin kuin oikeus käydä koulua? Eivätkö kaikki siis pääse kouluun?

178

Eivät. YK:n apua tarvitaan monessa paikassa. Ihmisten lisäksi YK pitää huolta myös e-si-mer-kik-si luonnon mo-ni-muo-toi-suu-des-ta.

Minna Canthin ja tasa-arvon päivä 19.3.

Minnan matkassa

Minna Canth on kuuluisa suo-ma-lai-nen kir-jai-li-ja. Minna asui pitkään Kuo-pi-os-sa ja Jy-väs-ky-läs-sä.

7-vuo-ti-aa-na Minna pääsi suo-men-kie-li-seen kouluun. Siihen aikaan suo-men-kie-li-nen koulu oli har-vi-nai-suus.

Myöhemmin Minna o-pis-ke-li o-pet-ta-jak-si. Hänen mielestään kaikkien lasten piti päästä kouluun.

Minna kirjoitti paljon kirjoja. Hän kirjoitti myös lehtiin juttuja, joissa puolusti vä-hä-o-sai-si-a. Hän vaati tyttöjen ja naisten aseman pa-ran-ta-mis-ta.

179

Pääsiäinen

Rairuoho kasvaa Sam-mal-met-sän koulun kir-jas-tos-sa on tohinaa. Lapset ovat ko-koon-tu-neet as-kar-te-le-maan. Pää-si-äi-nen on jo lähellä. Pöydät ovat täynnä tavaraa. Tuisku:

Näistä pupuista tulee niin suloisia. Kiinnitän vielä kuonon…

Tomero:

Puh!

Tuisku:

Anteeksi! Luulin, että olit tupsu!

Luka:

Tomero muistuttaa kyllä tupsua.

A-lii-sa-o-pet-ta-ja kantaa kirjastoon pienen su-mu-te-pul-lon. Pöydille oli kannettu lasten luokassa hoitamat rairuohot. Aliisa:

Muis-tat-te-han kastella rai-ruo-ho-jan-ne!

Tuisku:

Tämä rairuoho on kasvanut jo tosi pitkäksi!

Lilli:

Teen tästä hauskan uu-tis-ju-tun. E-ri-koi-si-a vihreitä hapsuja.

Sofia kiiruhtaa kirjastoon hieman myöhässä. Hän on ollut et-si-mäs-sä va-ras-tos-ta vii-mei-si-ä silk-ki-pa-pe-rei-ta. Lapset olivat päättäneet as-kar-rel-la niistä itse höy-he-ni-ä. Alli leikkasi tai-tel-tu-a silk-ki-pa-pe-ri-a tarkasti. Alli:

Näitä on tosi helppo tehdä.

Kuona: Nämähän ovat kuin sa-tu-lin-tu-jen höy-he-ni-ä! Näiden avulla voi lentää. Pitää vain pitää höy-he-nes-tä nokalla kiinni. Alli

Hui! Onneksi sain sinut kiinni Kuona!

Kir-jas-tos-ta kuului in-nos-tu-nut-ta hyrinää. Kevään lä-hes-ty-mi-nen teki kaikki i-loi-sik-si.

180

Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä 9.4.

Suomen kieliä

Tässä istuu Mikael Ag-ri-co-la. Hän kirjoitti en-sim-mäi-se-nä suomen kielellä. Mikael keksi paljon uusia suomen kielen sanoja. Tuohon aikaan ei ollut suo-men-kie-li-si-ä kirjoja. Kirjat oli kir-joi-tet-tu la-ti-nak-si tai ruotsiksi.

Suomen kieltä puhutaan eri tavalla eri osissa Suomea. Ihmiset keksivät sanoille e-ri-lai-si-a ver-si-oi-ta. Tiedätkö mitä tarkoittaa e-si-mer-kik-si spora, sontikka tai vihta? Kielet myös muuttuvat koko ajan.

En-sim-mäi-nen suo-men-kie-li-nen kirja oli Mi-ka-e-lin kir-joit-ta-ma aapinen. Sen nimi oli Abckiria.

Suomessa puhutaan monia kieliä. Tunnistatko e-si-mer-kik-si näitä Suomessa pu-hut-tu-ja kieliä?

181

Vappu eli suomalaisen työn päivä 1.5.

Iloista vappua! Vappu on kevään, työn ja y-li-op-pi-lai-den juhla. Vappuna jär-jes-te-tään naa-mi-ai-si-a ja pu-keu-du-taan hassusti. Vapun ko-ris-tei-ta ovat ser-pen-tii-ni ja il-ma-pal-lot. Vappuna juodaan simaa sekä syödään munkkeja ja tip-pa-lei-pi-ä. Ennen vanhaan lehmät pääsivät lai-tu-mil-le vappuna. As-kar-te-le vap-pu-hyr-rä Tarvikkeet: keppi, vä-rik-käi-tä pa-pe-rei-ta, sakset, liimaa, ohutta rau-ta-lan-kaa, helmi, sil-mä-neu-la 1. Leikkaa pa-pe-ris-ta neliön muotoinen pala. 2. Piirrä paperin kulmista vinot viivat keskelle. Leikkaa viivoja pitkin. Muista jättää keskelle tyhjää. 3. Taita jokainen kulma keskelle. Laita sa-ka-roi-den päähän liimaa ja liimaa ne keskelle hyrräksi. Jätä taitokset pyöreiksi. 4. Pujota helmi rau-ta-lan-kaan. 5. Tee va-ro-vas-ti hyrrän keskelle pieni reikä. 6. Taita rau-ta-lan-ka niin, että helmi on rau-ta-lan-gan keskellä. Pujota rau-ta-lan-gan molemmat päät hyrrän reiästä. Helmi jää e-tu-puo-lel-le. 7. Laita keppi hyrrän taakse. Pyöritä rau-ta-lan-gat kepin ym-pä-ril-le. 8. Testaa hyrrääsi pu-hal-ta-mal-la tai ulkona tuulessa.

182

KUVA- JA TEKSTILÄHTEET s. 25 Kumpi oli ensin?

s. 107 Voin syödä nakin

Jukka Itkonen, Kultapöllö. Valittuja lastenrunoja. Kuvitus Matti Pikkujämsä. Lasten Keskus 2021.

s. 34 Bengtskärin majakan valokuva

s. 111 Valoa säkissä

Adobe Stock

Annamari ja Heikki Saure, teoksessa Häntä jäässä ja muita juttuja (toim. Päivi HeikkiläHalttunen). Tekstien selkomukautus Ari Sainio, kuvitus Tiina Konttila. Opetushallitus 2021.

s. 53 Kaupungin viimeinen haamu Tuula Korolainen, Taivasta hipoo hännänpää. Valitut runot 1990–2018. Kuvitus Virpi Talvitie. Lasten Keskus 2018. s. 61 Jännittäviä aloituksia, Teksti 1 Raili Mikkanen, Suomen lasten majakkakirja. Kuvitus Sirkku Linnea. Minerva 2018.

s. 115 Luuranko lääkärissä Pirkko-Liisa Perttula, teoksessa Häntä jäässä ja muita juttuja (toim. Päivi Heikkilä-Halttunen). Tekstien selkomukautus Ari Sainio, kuvitus Tiina Konttila. Opetushallitus 2021. s. 119 Sivun yläpuolen vitsit

s. 61 Jännittäviä aloituksia, Teksti 2 Timo Parvela, Ella ja kaverit kadonneen tarinan metsästäjinä. Kuvitus Anni Nykänen. Tammi 2023.

Juhana Salakari, Vitsipitsa – täytteenä Niko ja Santtu. Kuvitus Jii Roikonen. Otava 2020. s. 119 Sivun alapuolen vitsit

s. 79 Peukku – sattumalta pelastunut hamsteri Suvi Auvinen, Onnekkaiden eläinten talo. Tarinoita Tuulispäästä. Kuvitus Anni Nykänen. WSOY 2023.

Juhana Salakari, Vitsipitsa – täytteenä Harri ja Petri FromTheBushes. Kuvitus Jii Roikonen. Otava 2022. s. 150 Junamatkalla

s. 82 Toivoisin että asuisin kuussa Marjatta Kurenniemi (toim. Ismo Loivamaa), Toivon että asuisin kuussa: Marjatta Kurenniemen satuja ja runoja. Kuvitus Sanna Mander. WSOY 2018. s. 89 Sadut san. Heikki Salo Herra Heinämäen Lato-orkesteri: 15 vuotta munkkipossuna. Sateen Ääni 2015. s. 93 Puurovuori

Nora Lehtinen, Ainon ja Matiaksen reissukirja. Kuvitus Anne Muhonen. Kustannus Oy Pieni Karhu 2021. s. 161 Maija Poppanen saapuu taloon P. L. Travers, Maija Poppanen. Suomennos Jaana Kapari-Jatta. WSOY 2010 (1934). s. 165 Ihmeellinen luonto Jane Wilsher, Uskomaton tietokirja: Kysymyksiä ja vastauksia kaikesta maan ja taivaan välillä. Suomennos Tarja Kontro, kuvitus Louise Lockhart. Into 2022.

Mukaelma Grimmin veljesten sadusta. Lähde: Grimmin kauneimmat sadut. Suomeksi kertonut K. Merikoski. Kuvitus Rudolf Koivu. Gummerus 1994.

s. 181 Abckirian valokuva Wikimedia Commons

s. 97 Menninkäinen Vuokko Hurme, Ihanat taruolennot. Tietopalatsarja. Kuvitus Julia Savtchenko. WSOY 2023.

183

Y-leis-teh-tä-vät Tehtävät sopivat kaikkiin lu-ku-kir-jan ta-ri-na-au-ke-a-miin. Voit kertoa vastaukset ääneen tai kirjoittaa ne e-si-mer-kik-si vihkoon. Tutkitaan kuvaa 1.

Etsi kuvasta mah-dol-li-sim-man monta eri kir-jai-mel-la alkavaa asiaa.

Selitä parille jotain kuvan asiaa ilman, että sanot itse sanaa. Pari yrittää arvata, mitä asiaa selität.

Keksi kuvasta ky-sy-myk-si-ä. Esitä ky-sy-myk-set parille tai kirjoita ne vihkoon. Ky-sy-myk-set voivat alkaa sanoilla: Kuka? Mitä? Mikä? Missä? Miksi? Millainen? Pari vastaa ky-sy-myk-siin.

Kerro parille viisi asiaa, joista neljä löytyy ja yhtä ei löydy kuvasta. Pari keksii, mitä sanaa ei löydy kuvasta.

Esitä kuvasta väite, joka on totta tai tarua. Pari kertoo, sopiiko väite kuvaan vai ei.

Katsokaa parin kanssa kuvaa vähän aikaa. Sulkekaa kirjat. E-sit-tä-kää toi-sil-len-ne ky-sy-myk-si-ä kuvasta. Vastatkaa ky-sy-myk-siin vuo-ro-tel-len ilman kuvaa.

Saa-lis-te-taan sanoja 7.

Etsi tekstistä sinulle uudet tai vieraat sanat.

Etsi tekstistä mie-les-tä-si kauneimmat sanat.

Etsi tekstistä pitkiä sanoja.

10. Etsi tekstistä sanoja, joissa on – yksi tavu – kaksi tavua – kolme tavua – neljä tavua tai enemmän tavuja. 11. Valitse tekstistä yksi sana. Kirjoita sana pa-pe-ril-le. Pari yrittää arvata sanan ky-sy-mäl-lä ky-sy-myk-si-ä, joihin voi vastata kyllä tai ei.

184

Keksitään ja kir-joi-te-taan 12. Keksi tekstistä ky-sy-myk-si-ä. Esitä ky-sy-myk-set parille tai kirjoita ne vihkoon. Ky-sy-myk-set voivat alkaa sanoilla: Kuka? Mitä? Mikä? Missä? Miksi? Millainen? Pari vastaa ky-sy-myk-siin. 13. Kirjoita viesti jol-le-kul-le tekstin hen-ki-löl-le. 14. Kirjoita tarinaan jatkoa tai piirrä sar-ja-ku-va siitä, mitä hen-ki-löil-le tapahtuu seu-raa-va-na päivänä. 15. Valitse kuvasta yksi henkilö, hahmo, eläin tai esine. Kirjoita, mitä va-lit-se-ma-si henkilö, hahmo, eläin tai esine kertoisi tekstin ta-pah-tu-mis-ta. 16. Kirjoita uutinen tekstin ta-pah-tu-mis-ta. 17. Valitse kuvasta jokin paikka tai esine, e-si-mer-kik-si puu, kivi, lipasto tai luola. Keksi, kuka on piilossa va-lit-se-mas-sa-si paikassa ja miksi hän pii-les-ke-lee. Kirjoita. Su-kel-le-taan tarinaan 18. Tee parin tai pienen ryhmän kanssa ta-ri-nas-ta esitys. Voitte esittää e-si-tyk-sen näytellen tai kuvata sen vi-de-ol-le. E-si-tyk-sen avuksi voitte as-kar-rel-la kep-pi-nu-ket tai hahmot var-jo-te-at-te-riin. 19. Valitkaa parin kanssa ta-ri-nas-ta yksi henkilö. Toinen on haas-tat-te-li-ja ja toinen tarinan henkilö. Haas-tat-te-li-ja esittää tarinan hen-ki-löl-le ky-sy-myk-si-ä, joihin henkilö yrittää vastata. Voitte myös esittää haas-tat-te-lun muille. 20. Pohtikaa pienessä ryhmässä, mil-lai-si-a ääniä kuvan paikassa voisi kuulua. Har-joi-tel-kaa äänien te-ke-mis-tä. E-sit-tä-kää muille ää-ni-mai-se-man-ne.

185

186

Lu-ku-läk-sy

187