Volvo 1800 S

TEKNIIKAN MAAILMA kirjoitti Volvo 1800 S:stä 60 vuotta sitten numerossa 18/1964

Teksti: Erkki Paasikangas

Kuvat: Mauri Salo

Millaista on omistaa 10 000 dollarin hintainen auto?

tiedusteltiin ilmoituksessa, joka pisti silmään eräässä amerikkalaisesssa lehdessä runsas vuosi sitten.

Kokekaa se 3995 dollarilla

jatkui ilmoitusteksti.

Maksatte yli 10 000 dollaria Ferrarista tai Aston Martinista ja saatte levyjarrut , ylivaihteella varustetun täysin synkronoidun nelivaihteisen vaihdelaatikon, jäykän taka-akselin, erillisen etujousituksen, tarkan ohjauksen, täydellisen mittariston kierroslukumittareineen sekä eurooppalaisen muotoilun ja korin. Maksamalla 3995 dollaria Volvo 1800:sta saatte saman.

On totta,

jatkui teksti edelleen, ”

ettei Volvo 1800 saavuta 240 km/t nopeutta. Monet 10 000 dollarin autoista sen saavuttavat – tarvitsette vain kilparadan voidaksenne nauttia sellaisesta suorituskyvystä. 1800 saavuttaa yli 160 km/t nopeuden, 145 km/t nopeudella se kuluttaa polttoainetta saman verran kuin Volkswagen 110 km/t nopeudella – ja tarvitsette vain maantien voidaksenne nauttia tällaisesta suorituskyvystä.

Ensi näkemältä lukemamme ilmoitus tuntui jonkin verran haetulta, ehkäpä yliammutultakin. Saatuamme viime talven aikana tilaisuuden pariinkiin otteeseen tehdä tuttavuutta Volvo 1800 S:n kanssa, saatoimme kuitenkin todeta, että amerikkalaisessa ilmoitustekstissä oli totta ainakin toinen puoli.

Historia ja rakenne

AB Volvo suoritti kokeiluja erilaisilla urheiluautoilla jo aikaisin 1950-luvulla, mutta nämä kokeilut eivät johtaneet minkään mallin sarjavalmistukseen. Vuonna 1957 tehtaan johto kuitenkin katsoi ajan olevan kypsän urheiluauton markkinointia silmälläpitäen. Uuden mallin suunnittelu aloitettiin moottorista ja tavoitteeksi asetettiin mahdollisimman kevyt ja samalla alhaisin tuotantokustannuksin valmistettavissa oleva moottori, jonka tehon tuli olla suurempi kuin silloisissa Volvon moottoreissa. Ensimmäiset kokeilumoottorit – niitä tehtiin 40 kpl – valmistuivat seuraavana vuonna ja niiden avulla kehitettiin 1800:n voimalaite, nykyisen B 10 -moottorin B-muunnos, kahdella sivuilmakaasuttimella varustettu suora kansiventtiilinelonen, jonka kampiakseli on laakeroitu viidellä runkolaakerilla ja jonka sylinterikannessa on täysin koneistetut palotilat ja jokaisella sylinterillä omat erilliset kanavansa.

Alustarakenteensa 1800 S on perinyt Volvo Amazon -henkilöautolta. Akseliväliä on tosin lyhennetty ja jousituksen arvoja muutettu urheiluauton asettamien vaatimusten mukaisiksi. Iskunvaimentimet ovat erikoisrakenteiset: niissä on freonkaasulla täytetyt nailonkammiot, joiden tarkoituksena on huolehtia siitä, etteivät iskunvaimennusominaisuudet pääse heikkenemään korkeissakaan lämpötiloissa. Jarrujärjestelmä – tehostimella varustetut levyjarrut edessä, tavalliset rumpujarrut takana – suunniteltiin alkujaan 1800:aa varten, Amazon-malleihin se on periytynyt vasta tätä tietä. Pirelli Cinturato vyörenkaat ovat myös alusta pitäen kuuluneet 1800:n vakiovarusteisiin.

Itsekantavan korin suunnittelussa turvauduttiin italialaisen ”koriräätälin”, Pietro Fruan, apuun. Sen tuloksena muotoilussa on selvä italialainen leima aina etupuskurin niksausta – Fruan ”tavaramerkkiä” – myöten. Korin rakenteessa on kuitenkin otettu huomioon Volvon asettamat lujuusvaatimukset, ja niiden mukaisesti mm. korin kaikkia aukkoja ympäröivät lujat kotelopalkit. Korien valmistus uskottiin englantilaiselle Pres-sed Steel Ltd:lle, yhtiölle, joka valmistaa suurimman osan Englannin oman autoteollisuuden käyttämistä koreista. Jopa ”tuhatkahdeksansatasien” kokoonpanokin tapahtui alun perin Englannissa Jensen Motors Ltd:n tehtailla, sillä Volvon oma tuotantokapasiteetti ei riittänyt tähän tarkoitukseen. Elokuusta 1963 lähtien ne on kuitenkin koottu Ruotsissa, ja samalla auton tyyppimerkintään liitettiin S-kirjain – tarkoittaneeko se Sverigeä, Superia vai Sportia, sitä emme tiedä.

TEKNIIKAN MAAILMA kirjoitti Volvo 1800 S:stä 60 vuotta sitten numerossa 18/1964

Ensivaikutelmia

Kaikesta kansainvälisyydestään huolimatta on Volvo 1800 S:ssä odottamattoman ”volvomainen” leima, jonka panee heti merkille astuessaan sen ohjauspyörän ääreen. Ikkunat ovat matalat, vyötärölinja korkealla ja sekä rintapelti että konepeitto vaikuttavat turhan korkeilta. Tuulilasi on lisäksi

niin kalteva, että pehmustetut häikäisysuojat ottavat miltei kiinni ajajan otsaan ja pääntila on varsin rajoitettu, vain 89 cm. Hattu päässä ei ainakaan pitkä mies autoon mahdu, mutta toisaalta hattu tuskin onkaan oikea päähine urheiluautossa käytettäväksi. Olemme lisäksi kuulleet kerrottavan, että 1800 S:n ostajille annetaan lisävarusteena asiaan sopiva lippalakki. Katon kannatinpylväät ovat ohuet, ja näkyvyys 1800 S:n ohjaamosta onkin parempi kuin missään aikaisemmin kokeilemassamme Volvo-mallissa, ainoastaan kojelaudan päälle sijoitettu taustapeili estää oikean etulokasuojan kärjen näkymästä.

Volvo 1800 S on tarkoitettu kaksipaikkaiseksi autoksi, mutta kokoonkäännettävällä takaistuimella, joka tavallisesti toimii ylimääräisena matkatavaratilana, on lisäksi tilaa kahdelle lapselle. Miltei olematon pääntila – 69 cm – ei nimit-

täin rohkaise aikuista takaistuimelle sijoittumaan, vaikka polvitilan saakiin siedettäväksi ilman, että ajaja joutuu turhan paljon tinkimään omasta mukavuudestaan. Varsinainen matkatavaratila on suurempi kuin useimmissa urheiluautoissa, mutta säiliön korkea kynnys ja sen aiheuttama suuri nostokorkeus muodostavat ilmeisen epäkohdan. Oma haittansa on myös säiliön lattialle sijoitetusta varapyörästä. Istuimet säädettävine selkänojineen – portaaton säätö säätöpyörän avulla – ovat miellyttävät ja niiden siirtovara riittää pitkäraajaisellekin miehelle. Istuimien kiskot on sijoitettu siten, että istuimet nousevat niitä eteenpäin siirrettäessä, joten sekä pitkän että lyhyen henkilön silmät pysyvät suurin piirtein samalla korkeudella. Selkänojia

voidaan arvostella sikäli, että ne eivät kaarteissa suurella nopeudella ajettaessa tarjoa täysin riittävää sivustatukea, elleivät vakiovarusteisiin kuuluvat kolmen pisteen turvavyöt ole käytössä.

Suorilla ja kaarteissa

Volvon henkilöautoja pidetään yleisesti ”kovina kulkurautoina”, joten saman tehtaan urheiluautolta odottaa ilman muuta tavallista parempaa suorituskykyä.

Mikään ihmemenijä 1800 S ei kuitenkaan ole, mutta tehtaan kokoonpano- ja kokeiluosaston insinööri Gerhard Salinger onkin aikoinaan lausunut, ettei Volvo 1800 ole tarkoitettu miksikään kilpa-autoksi, vaan lähinnän täydentämään tehtaan henkilöautomallistoa. Talvikelin vuoksi emme voineet suorittaan Volvolla koeajoihimme verrattavia saavutusarvomittauksia, mutta totesimme, että se saavuttaa ainakin tehtaan lupaaman 175 km/t huippunopeuden.

OHJAAMON järjestely on urheiluautoon sopiva.

Oven ja istuimen väliin sijoitettua käsijarrun kahvaa lukuunottamatta on hallintalaitteiden sijoitus erinomainen. Ylivaihteen katkaisin (q) on sijoitettu kojelaudalle lähelle ohjauspyörän kehää, yhdistetty suuntavilkkujen ja kaukovalovilkun katkaisin on ohjauspyörän alla vasemmalla ja oikealla puolella on vastaava vipu merkiantotorvea varten. Mittaristo on täydellinen kierrosluku (f) ja jäähdytysveden lämpömittareineen (g) ja tärkeimmät mittarit on myös hyvin sijoitettu. Kojelaudan keskiosassa olevat kello (e) polttoainemittari (i) ja öljynpainemittari (k) ovat pikemminkin koristeelliset kuin käytännölliset.

Ilmeisen lujan rakenteensa ja täydellisen varustelunsa johdosta Volvo 1800 S on urheiluautoksi melko painava, tehtaan ilmoituksen mukaan se nimittäin painaa ajokunnossa n. 1200 kg, joten sen tehopainoksi tulee peräti 11,1 kg/hv. Tästä – ja osittain vaihteiston välityssuhteesta –johtuen sen kiihtyvys on vain hivenen parempi kuin uusien, samankokoisilla moottoreilla varustettujen henkilöautomallien. Hyvään kiihtyvyyteen pääseminen edellyttää myös vaihteiden oikeata käyttöä, ja 6000 k/min. osoittautui kiihtyvyyden kannalta edullisimmaksi vaihtamisajankohdaksi. Vaihteiston käsittely on miellyttävää nopeasti ja varmasti toimivan synkronoinnin ansiosta, mutta eri vaihteiden välityssuhteet vaikuttavat ehkä liian henkilöautomaisilta – itse asiassa ne ovatkin samat kuin Amazonissa. Vakiovarusteena oleva sähkökäyttöinen ylivaihde ei ole ”loikkari” sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pikemminkin erittäin nopea viides ”pykälä”, sillä auto pystyy saavuttamaan lähes moottorin surimman tehon kierroslukua vastaavan nopeuden myös tällä vaihteella. Saavutusarvojen kolmas tekijä, polttoaineenkulutus, vaihtelee suuresti sekä ajotavan että olosuhteiden mukaan. Keskimääräinen kulutus pyörii 11,5 l/100 km paikkeilla, mutta ylivaihdetta käyttäen autolla saattaa sopivalla nopeudella ja hyvissä olosuhteissa taittaa 100 km maantietä kahdeksallakin litralla. Volvojen kaarreominaisuuksia on harvoin moitittu, mutta sitä useammin kiitetty. Myös 1800 S ansaitsee tässä mielessä kiitoksen, sillä ohjautuvuudeltaan se on miltei neutraali, vaikka pientä taipumusta aliohjautuvuuteen onkin havaittavissa. Tuloksena on, että se kulkee kaarteissa todella vakaasti, kuin kiskoilla ikään. Sopivalla kaasun käytöllä sen saa myös hallittuun takapyöräluistoon. Renkaiden vaikutus Volvon kaarreominaisuuksiin kävi selvästi ilmi joutuessamme kokeilemaan autoa sekä alkuperäisillä vyörenkailla että kotimaisilla talvirenkailla varustettuna, ja sanomattakin lienee selvää, että ensinmainitut vetivät vertailussa pitemmän korren.

Volvo 1800 S:n jousitus on urheiluauton jousitukseksi pehmeä, mutta henkilöautoihin verrattuna totuttua jäykempi. Vaikuttaakin siltä, että Volvon suunnittelijat ovat ”pehmeänjäykässä” jousituksessa löytäneet sopivan kompromissin ja onnistuneet yhdistämään urheiluauton ajo-ominaisuudet henkilöauton ajomukavuuteen. Ainoa mukavuutta häiritsevä tekijä on auton hieman täristävä kulku epätasaisella tiellä hiljaa ajettaessa. Suuremmilla nopeuksilla liikuttaessa jousitus sen sijaan pystyy hyvin tasoittamaan tienpinnan epätasaisuudet.

Volvo 1800 S ei 23 900,- markan hintaisena ole halpa auto ja viime keväänä TM:ssa esiteltyjen 12 urheiluauton joukossakin se oli neljänneksi kallein. Toisaalta Volvo 1800 S kuuluu niihin harvoihin urheiluautoihin, joita saattaa ajatella myös perheen ainoaksi ajokiksi, sillä onhan se varustettu umpikorilla, monilla ajomukavuutta lisäävillä hienouksilla ja erittäin tehokkaalla lämmityslaiteella. Tässä mielessä Volvo 1800 S on tosiaan ”köyhän miehen Ferrari” ja sellaisena se kuuluu ainakin allekirjoittaneen omien toiveautojen melko suppeaan joukkoon. Ja vaikka ”Volvo on pikemminkin maratonjuoksija kuin sprintteri” kuten englantilaiset ovat eräässä yhteydessä varsin osuvasti todenneet, riittää sen suorituskyky tavalliseen matkailukäyttöön vallan mainiosti.