2 minute read

Kesäpäivä Mobiliassa

Perinteeksi muodostunutta Volvokerhon ja Pyhimyskerhon kesäpäivää vietettiin 6.7. lauantaina Kangasalla Mobiliassa Eino Leinon sekä runon ja suven päivänä.

Päivä oli tyypillinen suvipäivä, aurinkoista ja välillä sateli hieman vettäkin.

Volvoille pysäköinti järjestettiin nurmialueelle rannan tuntumaan, koska parkkialue jätettiin muiden alueella olevien aktiviteettien parkkipaikaksi. Tapahtuma sai hyvin kerholaisia liikkeelle ja myös muita Volvoista kiinnostuneita katselemaan ja ihastelemaan kalustoa.

Paikalle saapui noin 75 Volvoa, joista kahdeksan oli pyhimysvolvoja. Vanhin paikalla ollut Volvo oli 50-lukuinen PV 444 ja uusin oli XC60 sekä muut tältä väliltä.

Tarinoita ja keskusteluja jälleen riitti jäsenten kohdatessa toisiaan. Paljon puhuttiin autojen tekniikasta, yksityiskohdista ja mitä kukin oli vaunulleen sitten viime näkemän tehnyt. Kerhot tarjosivat jäsenilleen pullakahvit.

Mobilian ravintolassa oli tarjolla lounasta ja monella ohjelmaan kuului myös museon näyttelyyn tutustuminen, johon sai ostaa sisäänpääsylipun puoleen hintaan. Näyttelyn teemana oli Reissun päällä, joka keskittyi matkailuun ja siihen käytettävään kalustoon.

Yhteishenki on porukalla mitä mainioin, mistä saatiin hyvä esimerkki. Poislähtiessä yksi ruiskulla varustettu pyhimys ei suostunut käynnistymään, vaikka startti pyöritti hyvin. Auton ympärille kerääntyi muutama harrastaja pohtimaan ongelmaa. Aika nopeasti vaiva haarukoitiin sähköongelmaksi.

Yksi ruiskuihin perehtynyt kaveri alkoi yleismittarilla mitata, missä vika piilee aloittaen konehuoneesta päätyen polttoainepumppuun auton peräosaan. Opimme myös, että polttoaineen paine pitää olla 2,2 bar:ia. Auton oma polttoaineen painemittari ei juuri värähtänytkään startatessa. Viaksi paljastui lopulta, että polttoainepumppu ei toiminut. Syynä oli pumpun maadoitusjohdon löystyminen. Korjaukseksi riitti johdon kiristäminen.

Näin tämäkin ongelma ratkesi ja pyhimys pääsi kotimatkalle. Jos tällä porukalla ei Volvon vikaa löydy ja saada korjattua, niin silloin pitää olla ihmeellinen vika kyseessä. Kiitokset avusta pyhimysvolvon omistajan puolesta.

Mobiliassa oli tapahtuman tunnelmia videoimassa ja osallistujia haastattelemassa Hansin Talli. Näin tapahtuma ikuistui Hansin Tallin youtube-kanavalle.

Päivä oli järjestäjillekin antoisa ja mukava.

Arto K. ja Markku J. kiittävät kaikkia paikalle saapuneita ja hengessä mukana olleita.

Toivottavasti myös ensi vuonna perinteiset talvi- ja kesäpäivät saavat jatkoa.

Teksti: MARKKU JYLHÄSALO

Kuvat: MARKKU JA PIRJO JYLHÄSALO

Vanhin paikalla ollut Volvo oli 50-lukuinen PV 444
Mobilian näyttely oli saanut nimekseen ”Reissun päällä”
Löytyihän se vika ja Pyhimyskin pääsi kotimatkalle.
75 Volvoa oli saanut näyttävät paikat Mobilian päärakennuksen ja rannan läheisyydestä.
1800 ES ja C 70 loistivat edukseen kauniissa kesäsäässä.
164:n entisöinti on vihdoin valmistunut ja autolla riitti ihastelijoita. Lehdessä toisaalla juttu remontista.
This article is from: