Rengasmatka Itä-Suomeen

Rengasmatka Itä-Suomeen viikonlopun aikana

Eräällä kesäisellä reissulla Itä-Suomeen retkeilyauton mittariin kertyi hieman vajaa 1200 km ja käveltyäkin tuli reilut 20 km. Ennakkoarvio 700 km matkan pituudesta hieman ylittyi, mutta senhän saattoi jo arvata?

Lähdin siis kaverin kanssa matkaan perjantai-iltana ja kotiin palattiin sunnuntai-iltana, koska maanantaina jatkuivat työt. Olin kerännyt valmiiksi listan mielenkiintoisista käyntikohteista, pääasiassa luontokohteita joita tuli sitten kierreltyä katselemassa. Matkan varrelle osui muutama extempore-nähtävyys, joissa piti uteliaisuuttaan poiketa ja lisäksi tuli yksi hieman isompi koukkaus.

Vaikka kiireen tuntua ei ollut ja matka tehtiin viikonlopun aikana, suosittelen käyttämään aikaa (ainakin) yhden päivän enemmän. Tämä oli mallia poikamiesmatka, eli turhat hohhailut puuttuivat.

Työpäivän jälkeen siis Volvon nokka Jyväskylästä kohti Mikkeliä ja reissun ensimmäistä kohdetta.

Se oli komea Neitvuori Anttolan lähellä, josta on hienot maisemat Luonteri-järvelle. Täällä aion joskus käydä uudestaan, koska maisemat ovat hienot. Valoisana kesäiltana päätettiin jatkaa listan seuraavaan kohteeseen eli Rakokalliolle. Sen poluilta palattiin autolle iltayhdentoista jälkeen, jolloin unta ei tarvinnut pitkään odottaa. Oltiinhan työpäivän jälkeen ajettu muutama tunti ja tehty 2,6 km sekä 4,7 km ”iltalenkit”.

Aamulla matka jatkui kuuden aikaan Rakokivet-nimisen nähtävyyden jälkeen Haukkovuorelle. Tämä ei kuulunut reittisuunnitelmaan, mutta kun siitä oli maininta edellisen kohteen infotaulussa eikä tullut isoa lenkkiä piti sielläkin käydä. Harmi, että kyseinen kallioranta oli tarkoitettu venematkailijoille, eikä autolla päässyt ihan viereen. Tunti tuli könyttyä metsässä ennen kuin käännyin takaisin…

Yhden jäätelötauon kautta matka jatkui Puumalaan, jossa taas tuli ostettua jäätelöä. Toimiva ilmastointi voisi olla kova juttu hellepäivinä, mutta toisaalta on hyvä syy ostaa jäätelöä joka pysähdyksellä!

Seudulla on hienoja järvimaisemia jo pelkästään tuulilasin läpi nähtynä. Puumalassa tutustuttiin poikkeavaan pyörätiehen, se kun menee pätkän matkaa hississä. Kyllä vaan ja seuraavassa kerroksessa olisi ollut kahvila, mutta se oli tällä kertaa kiinni. Torilta ostettiin lörtsyt lounaaksi.

Hellepäivän seuraava kohde oli Huuhanranta eli 1,4 km pitkä luonnon hiekkaranta.

Ihan ei navigaattori ollut ajan tasalla. Se neuvoi pientä soratietä keskelle korpea, mutta lyhyen kävelyn jälkeen oltiin toisessa päässä rantaa kuin muut, joten sai uida rauhassa. Vähän raikasta Saimaan vesi oli, enkä muista milloin viimeksi olisin käynyt uimassa ennen juhannusta. Imatran koski oli yksi toivekohde, joka onneksi oli ”päällä”. Siinä kun ei voimalaitoksen vuoksi aina vesi virtaa.

Seuraava kohde oli Haukkavuori, jossa käydessä oli vähän seikkailun makua.

Navigaattori lakkasi toimimasta ja älylaite otti suunnaksi varsinaisen kohteen, eikä sen parkkipaikkaa. Sinne meni metsäautotie kartalta katsottuna hieman lähemmäksi, mutta ”vuoren” toiselle puolelle. Tie sisälsi paikoin hyvinkin suuria korkeuseroja, kiviä uria yms. Piti käydä ihan perillä asti, kun ei heti hoksannut menevänsä väärään paikkaan, siinä vaiheessa ei ympäri mahtunut kääntymään eikä kivien seassa peruuttaminen tuntunut hyvältä ajatukselta. Pitäisiköhän lisätä varustukseen pohjapanssari ja sorapyörät?

Punkaharjulla kulkee yksi Suomen hienoimpia teitä, joten se tuli ajettua molempiin suuntiin. Ajatuksena oli käydä Savonlinnassa sisävesiristeilyllä, mutta mitä tehdä pari iltatuntia, jos ei vielä nukuttanut ja aamullakin pitäisi keksiä jotain yhteentoista asti? Kello oli tässä vaiheessa 18 ja tuli tehtyä varsin järkevä reittimuutos, koska aikaa oli? Savonlinnaan olisi ollut noin 30 km matka, mutta aikaa kuluisi hyvin, jos ajaisikin kätevästi Kolin kautta? Ei muuta kuin yöksi Räsävaaran näkötornin parkkipaikalle, josta näkyy Kolin vaarakin.

Räsävaaran näkötornista sai ihailla Pielistä ja auringon laskua. Päivälle tuli mittaa, mutta monessa paikassa ehdittiin käydä ja puolikas viikonloppu tuntui jo pidemmältä lomalta. Illallinenkin ehdittiin jossain välissä syödä Volvon ”ruokailutilassa” eli takaluukun lukkoon asennettavan retkipöydän ääressä.

Kun sunnuntaiaamuna on seitsemän aikaan liikkeellä, ei varsinkaan korona-aikana näkynyt paljon ihmisiä. Kolilta aukeaa yksi Suomen hienoimpia maisemia, eikä kävelymatkaa tule paljon, jos ei siitä tykkää. Autolla pääsee huipun juurelle ja senkin jälkeen osan matkaa hissillä. Huipulla ei näkynyt liikettä ollenkaan. Sopivasti pikkuteitä ajellen ja yhden lossikyydin jälkeen ehdittiin hyvin Savonlinnaan kaupungin ympäri -risteilylle, jossa ei ollut kuin muutama ihminen. Myös tori oli hiljainen aurinkoisesta sunnuntaista huolimatta.

Yksi kohde oli melkoisen kummallinen jo nimensäkin perusteella: Kummakivi oli keskellä metsää kallion päälle asettunut siirtolohkare, joka näytti lähes luonnottomalta, ainakin kummalliselta? Se on parin pakettiauton kokoinen lohkare kallion päällä kiikkumassa, tai siltä se ainakin näyttää. Tämän reissun viimeinen kohde oli Orinoron rotko, joka on mukavan viileää hellepäivänä. Siellä oli muutama itikkakin…

Tästä reissusta riittäisi tarinoita vuosiksi, tätäkö se aktiiviloma tarkoittaa? Paljon nähtävää, ulkona syömistä ja ulkoilua siihen ainakin kuului. Maanantaina sai palata rentouttavan ja hetkittäin hyvin levätyn viikonlopun jälkeen töihin. Saattoi olla, että maanatai-iltana nukkumatti kutsui aikaisin, mutta aika kultaa muistot ja reissu jäi yhtenä mukavimpana viikonloppuna mieleen.

Teksti ja kuvat: Eetu Ekonen