Volvo 353 Grp B EVO 1 outo ilmestys rallissa

Teksti perustuu kirjoittajan mielikuvitukseen, ei siis ole täysin totta…-

Volvo 353 Grp B EVO 1

Rallin MM-sarjan kiinnostus on noussut, kun suuret autotehtaat rakentavat toinen toistaan hurjempia laitteita pärjätäkseen kovassa kilpailussa.

Keskimoottori ja yli 300 hp alkavat olla jo minimivaatimus ja painoa pitää saada mahdollisimman alas erikoismateriaaleja käyttämällä.

Turvallisuudesta ja perinteistään tunnettu Volvo ei ihan kaikkeen ole lähtenyt mukaan EVO 1 -versiollaankaan, vaan luottaa yhä takavetoon ja peltiin korimateriaalina kilpailijoiden suosiessa hiili- ja lasikuitua. 353 painaa 1180 kg, joka vastaa kilpai-lukäytöstä poistunutta Lancia 037:ää, joka on korvattu kevyemmällä S4-mallilla. Tehoakaan ei ole niin paljoa kuin kilpailijoilla, mutta keskimoottorin tuoma hyvä 57/43 painojakauma hieman tasoittaa tilannetta. Koska viime talven sään vuoksi kisoja jouduttiin perumaan ja kesällä olleet tekniset muutokset estivät kilpailuihin osallistumisen, tapahtui uuden Volvo 353 debyytti ralleissa suoraan EVO 1 -versiolla talvisessa Joutsan kilpailussa Suomessa.”

Purin ja pesin myös venttiilinnostimet. Purkamiseen piti tehdä oma työkalu, jolla sai sisäosan irrotettua ehjänä rasvaprässiä käyttäen.

Erikoinen erikoistyökalu? Lohkoon tuli tehtyä lisäreiät paineilmaräikällä, jota varten hitsasin vanhaan hylsyyn Ø10 mm poranterän.

Kerhossamme on 7 kpl 300 sarjan Volvoa

Palataanpa tälle vuosikymmenelle ja aikaan ennen Joutsan kilpailua. Tavoitteena oli saada suorituskyky vastaamaan ulkonäköä, joten ahtimia piti saada lisää. Alkuperäinen turbo osoittautui liian väljäksi, samoin kuin sille ajattelemani kaveri. Niinpä tilalle yksi isompi GT2971R, jonka vuoksi moottorin ohjaus piti säätää uudelleen. Harinen oli ainoa, jolla olisi ollut tietotaitoa Motronicin säätämiseen, mutta katsottiin paremmaksi päivittää myös ohjainlaite helpommin säädettäväksi. Penkkireissu ei oikein sujunut, kun kytkin alkoi luistaa. Tekniikka piti laskea pois sen vaihtoa varten ja ajattelin samalla päivittää kiertokanget vähän tukevimpiin. Nehän saisi vaihdettua kone paikallaankin, mutta runkolaakereita ei... No, projekti vähän paisui, niin kuin joskus tapana on.

Tässä kesti lopulta koko syksy ja alkutalvi. Uusina osina tuli kankien lisäksi kaikki laakerit, tiivisteet ja männänrenkaat. Ensivaikutelma oli, että onpas lohko huonossa kunnossa, mutta onneksi vain kovin karstainen. Sylinterit pyöräytin hoonilla karstan poiston jälkeen ja se kelpasi poraamatta. Männän ja sylinterin välys oli kyllä arviolta kymmenys tai parikin, eli silmin nähtävän liikkeen sai aikaan. Männissä oli koneistusjäljet vielä näkyvissä (kuten myös pari naarmua). Kahdessa oli öljyrenkaat ihan jumissa. Vanhan männänrenkaan katkosväli noin 1,0 mm, uusissa 0,5 mm. Kylkivälys oli valmistajan toleranssissa vanhoillakin.

Suurin ongelma oli, että tilasin ensin väärät männänrenkaat, niitä kun on ainakin kahdenlaisia vuosimallista riippumatta. Kytkimeksi tuli jousitettu sintterilevy. Sylinteriputkien väliin lisäsin rakotulkit ja runkolaakerien yläpuolelle porasin huohotusaukot isojen poikien mallin mukaan.

Kohta “valmista”. Tuning-miesten iloksi orkkis ilmanputsari sekä jakopäänkoppa jatkavat edelleen tehtävissään.

Syksyllä auto kävi puntarissa. Mitäpä arvelette, että tämä laite oikein painaa? Oma ennakkoarvio oli 40/60 % painojakauma ja noin 1000 kg... Painojakauma osui aika lähelle, etuakselin päällä on 42,3 % ja takana loput 57,7 % Omapaino heitti arviosta reilusti ja tuohon 1000 kg tavoitteeseen taitaa olla ihan mahdoton päästä. 1181 kg ilman kuskia tankki puolillaan.

Tarkka painojakauma: VE 251,5 kg OE 248,5 kg VT 331,0 kg OT 350,0 kg

Autopalvelu Markko Ralli-Spesial Joutsa 23.1.2021

Pienen pojan haave siis toteutui, kun tuli mahdollisuus päästä ajamaan 0-autona oikeaan kilpailuun ”B-ryhmän rallihirmulla” , vaikkei ole 1980-lukua elänyt kuin muutaman kuukauden.

Osallistuminen aiheutti pientä stressiä, koska tieto tuli viikkoa ennen kisapäivää. Tässä vaiheessa auto oli vielä moottoriremontin jälkeen säätämättä ja näin lyhyellä varoitusajalla penkkiaikaa ei meinannut saada järjestettyä.

Kiitokset isälle ja naapurille auton kuskaamisesta sekä R-Motorsportille, joka teki säätötyön omia aikataulujaan muuttamalla. Säätöjen yhteydessä juuri asennettu sintterikytkin alkoi lipsumaan ja liian löysän hukkaportin jousen vuoksi teholukema jäi alle ennakko-oletuksen. Ihan kaikki konit eivät ole siis laitumella, mutta yksi tavoite saavutettu.

Eli hevosia löytyy mallimerkintää enemmän ja vääntöäkin on volvomaisen mukavat 444 Nm. Eiköhän tämäkin talvikäyttöön piisaa, ainakin vähäksi aikaa. Maksimivääntö tulee 4978 rpm kohdalla, jolloin tehoa on 310 hp. 3500 rpm on noin 175 hp & 350 Nm, eli vääntökäyrän pitäisi olla varsin ajettava.

Ennen kisaa vaihdettiin vielä varsinaisesta kilpurista uudemmat penkit ja turvavyöt, sammuttimet sekä EA-laukku. Ihan kaiken ei tarvitse olla sentään 1980-luvulta.

Koronan aiheuttaman yleisökadon vuoksi AT:lle odottelukin oli yksinäistä puuhaa.

B-ryhmän rallihirmulla 0-autona.

Kisapaikalle oli noin tunnin ajomatka ja aamulla käytiin kiertämässä reitti muitten nuotittajien seassa sitä samalla harjoitellen.

Katsastus sujui hyvin ja lähtöä odotellessa oli aikaa syödä eväitä. Corolla, Carina - vai mikä Corona se oli - vuoksi yleisöä ei paikalla ollut ja muutenkin oli hiljaista kaikkien pysytellessä omilla varikkopaikoillaan. Hyvä niin, mutta toisaalta autojen katselu ja juttelu ihmisten kanssa on ollut yksi olennainen osa harrastamista. Ehkä se siitä taas helpottuu.

Ykköspätkä aloitettiin rauhallisesti uuteen moottoriin ja pitoon tutustuen. Tulipa tehtyä muutama täysjarrutus suorallakin, ihan vain pitoa testaten, koska olimme ensimmäinen auto piikkirenkailla reitillä, johon oli yön aikaan satanut hieman lunta.

Alku oli nopeampaa ja vauhtia olisi saanut paljon. Tällä kierroksella 130 km/h puitten väliin kapealla ja osin liukkaalla tiellä kuitenkin riitti.

Pätkän loppuosuus oli vain hieman autoa leveämpää ja puut vastaavasti lähempänä. Metsäautotieosuus oli tarkasti ajettavaa muutenkin ja kääntyili aika paljon.

Autoon ei viime talveen nähden oltu tehty muita muutoksia moottorin lisäksi, joten se oli ns. tuttu. Moottorikin periaatteessa, koska kesäharrasteautossa on lähes samalla kokoonpanolla rakennettu tekniikka. Mutta kyllähän se ihan eri tavalla nostaa sykettä lumirännissä painaa maisemanvaihtopoljin pohjaan kuin jossain moottoritiellä! Nyt tehoa on sen verran, että pyörän pitäessä perä niiaa ja selkä tuntuu painuvan vasten selkänojaa. Kartturin sykemittarikin oli noussut lukemiin, joita yleensä on vain kuljettajalla!

Kakkoselle lähdettiin ajamaan vähän kovempaa ja kun tiekin oli tutumpaa, hauskaa oli. Jäädytetyllä jokkis- ja sprint-radalla sai piirtää ihan omat viivat takana tulleiden hämmästeltäviksi.

Huoltotauon jälkeen ajettiin 1 ja 2 pätkät uudestaan. Kolmosesta ei erityistä mainittavaa jäänyt mieleen.

Nyt mentiin vähän kovempaa, mutta ihmettelin, että näinkö äkkiä tehoon tottuu?

Nelosta ei sen sijaan päästy maaliin asti. Puolivälin korkea hyppy koitui kohtaloksi… Sen jälkeen seuraavassa jarrutuksessa tuntui jotenkin oudolta, ensimmäisenä tuli mieleen menikö meiltä rengas? Auto kampesi reilusti vasemmalle ja oli pakko ajaa seuraavan sulkusiiman ali pois tieltä.

Kartturin takapyörä oli taittunut alle? Vetonivel oli todennäköisesti hypyssä katkennut, koska muuta osumaa ei tullut. Siitä pari sataa metriä oli sitten pyöränlaakeri alkanut purkautua, mutta onneksi jarrulevy piti pyörän sen verran paikoillaan, ettei se kokonaan päässyt karkuun. Muutama kilometri itse kisaa jäi ajamatta ja meillä olisi ollut mahdollisuus ajaa enemmänkin kilpailun sponsorin työntekijöitä kyydittäen. No, tällainen kuuluu lajiin. Pääasia, että hauskaa oli eikä tarvitse tehdä peltitöitä! On se vaan kiva päästä välillä vähän ajelemaan.

Keskeytyksen syyksi paljastui murtunut vetonivel.

Jälkikäteen tutkiessa kävi ilmi, että hukkaportin ohjausletku oli palanut poikki, joten oltiin ajettu ns. peruspaineilla ilmeisesti molemmat toisen kierroksen pätkät. Satakunta hevosta oli siis ollut laitumella ja ihmetys tehoon tottumisesta ei ollut mielikuvitusta.

Osia etsiessä tajusin myös, että mullahan on vaparin vetoakselit tässä. Ratkaisua nivelen kestoon ne ei välttämättä tuo, mutta tuossa näkyi ruosteraita, eli oli jo vanha murtuman alku. Seuraavaa ajokertaa odotellessa.

Menossa mukana: Lavettikuljetus Harri Suokas Ky Meidän katsastus Oy Kumisetä Oy

Teksti ja kuvat: Eetu Ekonen