
1 minute read
Volvo-vauhtia valokuvissa
from Volvo Vietti 45
by ArtRuska
Elokuussa 2021 ajettiin legendaarisella Kaltsilan kylätiellä jo toista vuotta peräkkäin uudelleen henkiin herätetty kilpailu. Volvoja ei montaa mukana ollut, Ari Gylden kuitenkin.
Volvo on tunnetusti merkittävä tekijä lukuisilla suoritealoilla ja on ollut sitä vuosikymmenet. Autourheilu, ja urheilullisuus yleensäkin on kuulunut merkin pirtaan, samoin harrastajat jotka ottivat kestävät, vaikkakin painavat kilpailuvälineet omakseen varsin nopeasti. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin alkoi kotimaiseen rallin F-sarjaan ilmestyä nopeita 200-sarjan Volvoja joilla niitettiin menestystä. Historic-ralleihin Volvot löysivät tiensä paljon aikaisemmin.
Advertisement
Volvokerhossa on tietojeni mukaan autourheilun harrastajia joten kaivelin hieman albumeistani merkkiin liittyviä kisakuvia sorateiden varsilta. Suuri osa niistä on 1990-luvulta, mutta sujautin joukkoon myös muutaman tuoreenkin otoksen jotta mielenkiinto säilyy myös heillä joilla on vasta ensimmäinen luojan laittama väri tukassaan.

Huittisten ralli vuonna 1997. Kluputien loppuosan ässämutkissa oli jonkin verran tapahtumia ja läheltä piti tilanteita. Kluputiellä sijaitsi Illon autopurkaamo josta sai osia myös normaalia iäkkäämpiin autoihin.

Tämä PV spinnasi Kluputien loppuosan ässämutkissa vauhdikkaasti, mutta ei aivan osunut tukeviin kuusiin pihaliittymän kohdalla.

Timo Bäck harvinaisemmalla Volvolla Pohjanmaa-rallissa1999. 1980-luvulla 343 oli kova luu kansainvälisissä rallicross-kilpailuissa. Tunnetuin 343:lla ajanutcrossikuski lienee Per-Inge Walfridson, rallin maailmanmestari Petter Solbergin appiukko ja Oliver Solbergin isoisä.

Nokialaisveljekset Tero ja Pasi Kalliomäki aloittivat rallit Ladalla. Jatkoivat Toyota Starletilla ja Volvo 242:lla. Yhdistävä tekijä veljesten kilpureille oli siisti ja huoliteltu ilme. Kuva Citymarket-ralli Salossa keväällä 1999.

Kevättalvella 2000 ajetussa Kangasniemi-rallissa oli suosittu rypemispaikka vaaran laella. Paikka yllätti monet kokeneet ketutkin, muistaakseni tätäkin Volvoa ajoi kokenut kilpailija, Leif Wiik jaleveäksi käy linja hänelläkin.

Kangasniemi-rallissa oli toinenkin vauhdikas ulosajopaikka, mutta talvi-illan pimeys lopetti kuvauspuuhat ennen aikojaan. Amazonin vauhdikas poistuminen pellolle vielä valottui kinofilmille.

Jukka Raustola Lempäälä-rallissa vuonna 1991. AHM-168 oli jo tuolloinvanha kisaratsu jota olivat puikottaneet monet tunnetut kuskit Leo Kinnusta myöten.

Kesoil-ralli1992 ajettiin 2-päiväisenä SM-osakilpailuna. Sunnuntaina reitti kierteli Näsijärven ympärillä. Volvo-pari on kilpailun osalta jo voiton puolella sillä menossa on Heinälammin ek Nässyn länsipuolella.

Jorma Marjamäki on pitkän linjan Volvo-auto-urheilija. Vammalan rallisprintissä vuonna 1991 PV ei ensi yrittämällä taittunut Kaltsilan kylätien risteyksestä.

Jälki-ilmoittautuneena Sastamalan Kaltsilaan saapui tuimannäköinen musta Volvo, tekninen vika yllätti juuri kuvaushetkellä ja kuski siirtyi katsomon puolelle. Volvo siirrettiin nopeasti tieltä pois ja vian analysointi alkoi välittömästi. Voimansiirtoa, lähinnä vaihdelaatikkoa ainakin aluksi syylliseksi jumpitteluun epäiltiin.
Teksti ja kuvat: Kari Ruusunen
