Poikkeuksellinen

Poikkeuksellinen rallitalvi 2020

Joskus se kaipaa Volvokin huoltoa. Keväällä 2019 tuli tehtyä sellainen ”kuusivuotishuolto”, uutta maalia ja muuta pientä pikkulipsahduksen vuoksi (Volvovietti 1/2019).

Maalaus onnistui yllättävän hyvin, vaikka toisaalta riittäisi, että kilpuri on siisti 5 m:n päästä katsottuna 60 km/h vauhdissa. Mutta onhan kiiltävä yksivärinen auto aina kivempi ajaa kilpailukeskukseen ja katsastukseen. Samalla ruiskun pesulla tuli maalattua pari etuspoileria varalle. Pohjakin tuli pestyä kuumavesipesurilla ja irtomassat kaavittua pois. Moni on sanonut, ettei kilpuria kannata massata, mutta niin vaan jouduin hitsaamaan rintapellin ja lattian saumaan paikan. Jonkun edellisen omistajan laittaman korikitin alla oli ruoste edennyt, eikä kengistä tullut kosteus lattiamatossa auttanut asiaa. Nyt on ruostesuojaus taas kunnossa ja pitäisi sen puolesta pärjätä ainakin seuraavaan sorakisaan asti.

Leivonmäen Kaasujalkaralli Piitkän, pitkän syksyn jälkeen päästiin viimein maaliskuun alussa ajamaan vähän rallia. Tämänkertainen kilpailu oli monella tapaa erilainen aiempiin verrattuna. Itselle ralli oli eräänlainen juhlakisa, eli 30. ralli ja Volvollekin jo 21:s. Olen pitänyt huoltojen lisäksi kirjaa kisoista ja muistiinpanoista käy ilmi, että noissa Volvon 21 rallissa on ajettu 90 pätkää ja EK-kilometrejä kertynyt toista tuhatta. Sprintit ja testit vielä päälle ja silti on ollut remontin tarvetta. Kohta pitäisi kyllä jotain tehdä sinisille savupöllähdyksille, mutta öljyä kone ei vielä vie.

Erilaisen kilpailusta teki se, että tämä oli ensimmäinen ralli, johon tehtiin nuotit. Kilpailu alkoi jo perjantaina, kun suuntasimme kilpailupaikkakunnalle ennakkotutustumista varten. Nuottiharjoituksista oli kulunut puoli vuotta – hm, ainakin sen verran, enpä muistakaan. Puolen päivän aikoihin lähdettiin reitille 245:lla. Vähän piti muistella, mites se homma oikein menikään ja erityisesti välimatkojen arviointi tuotti vaikeuksia. Kun kaikki viisi pätkää oli ajettu, käytiin syömässä kilpailuorganisaation järjestämä lounas, jonka jälkeen nuottien tarkistus.

Välimatkoja arvioitiin yhdessä uudestaan ja tehtiin muitakin korjauksia, joilla saatiin selkeämpää ohjetta seuraavaa päivää varten. Siirtymällä pysähdyttiin ostamaan myymäläautosta(!) jäätelöt, joita sitten auringon paisteessa nautiskeltiin. Keli oli oikein mainio, mutta tiestö haastavaa leudon talven vuoksi. Järjestäjä oli panostanut reittiin ja jäädyttänyt pätkiä kuluneella viikolla. Varjoisissa metsäpaikoissa oli vielä luonnonjäätä ja muutamissa kohden jopa penkkoja, mutta niitä oli harvassa. Sitten oli jäädytettyä tiepohjaa ja sulaa soratietä sekä kaikkea siltä väliltä. Olosuhteisiin nähden tiestö oli varsin hyvä, miten lie oli Jämsässä, jossa ajettiin samana päivänä?

Meillä olisi etuoikeus ajaa tiet niiden ollessa vielä parhaimmillaan, koska ilmoitettu lähtönumero oli 00, eli tuplanolla. Tämäkin oli itselle uutta, mutta kartturilla on onneksi toimitsija-ajosta kokemusta. Lyhyen (70 km) matkan vuoksi päästiin hyvissä ajoin kotia. Kartturilta tuli hyvä huomio auton äänistä tai pikemminkin niiden puutteesta, jonka vuoksi hain vielä illalla sireenin, joka sai lisävalojen johdoista kätevästi virtaa. Kalusto oli jo perjantaiaamuna pakattu, joten kypäräpuhelimien rassaamisen jälkeen saunaan ja nukkumaan. Aamulla ei ollut kisapaikalle kiirettä. Pohdin, mitä renkaita laitetaan alle haastavan kelin vuoksi ja tulin siihen päätökseen, että uusimmat! Vanhoissa olisi ollut suuri vaara lähteä loputkin nastat, minkä jälkeen niillä ei olisi käyttöä enää jääradallakaan. Koska emme nyt ajaneet virallisesti kilpaa, ei soraosuuksilla olisi pakko revitellä. Ilmoittautumisessa tuli pieni yllätys, kun numeromme vaihtui 0:aan. Avaisimme tietä varsinaisille kilpailijoille ja saisimme piirtää viivoja puhtaalle jäälle edellisen 0-auton ajaessa siviilirenkailla. Ykkösen lähdössä olimme hyvissä ajoin ja vaihdoimme kuulumiset AT-henkilöstön ja muiden etuautotiimien kanssa. Sitten ei muuta kuin kypärät päähän ja viivalle!

”400 OT 200” eli neljäsataa metriä suoraan ja oikea täys. Olikin muuten hauskaa ajaa nuotista, vaikka varsinkin ykkösellä niissä olisi ollut paljon kehitettävää, eikä ihan osannut luottaa alkuun muutenkaan. Aloitus oli rauhallinen, koska pitoerot olivat suuria, eikä jääpaikkoja vielä tälle pätkälle kirjoiteltu ylös kovin hyvin, jos ollenkaan. Jotkut paikat tulivat ulkomuistista, olihan pätkät edellisenä päivä ajettu pariin kertaan. Paljon oli myös vieraan näköistä siitä huolimatta. Hiekkamontulla ja maalimutkassa oli aika hyvin yleisöä, mutta kolme rallia samana päivänä varmasti rajoitti katsojamäärää. Maalimutka oli nopean osuuden päässä ollut 90°-risteys, jossa pysähdyttiin yleisön vuoksi. Muutama katsoja oli heti sulkusiiman takana, mutta poistuivat kun kartturi asiasta mainitsi. Nuottiharjoittelun ja ajamisen lisäksi meillä oli muitakin tehtäviä päivän aikana, eli varsin erilainen rallipäivä.

Kelin vuoksi kisaa oli jouduttu lyhentämään, joten tunnin huoltotauko tuli jo tässä vaiheessa. Sopivasti ajoitettu lounastauko meille ja rauhalliseen tahtiin kakkosen, ei kun siis nelosen lähtöön. Seuraavaksi ajettiin pätkät 4-7.

Nuotteihin tuli pikkuhiljaa luottoa ja vauhtikin vähän kasvoi. Monta loivaa olisi voinut olla täysplus ja eräitä sitten loivana. Parempi kuitenkin näin päin harjoitella. Tiet olivat varsin mukavasti kääntyviä ja olisivat olleet todella mukavia ajaa normaalissa talvikelissä, ehkä ensi vuonna? Nyt oli nuoteissa jo mainintoja ”jäässä” yms., joissa sai laskea menemään kylki edellä. Harmi vaan, ettei tainnut olla valokuvaajia niissä paikoissa. Sulat osuudet ajoin rauhallisemmin renkaita säälien.

Vitosen pelto-oikeassa meillä oli kirjoitettu ”! VL ^ 50 & ON 400”, eli huomio vasen loiva yli nypyn viiskymmentä ja oikee nopee. Jännä tuo nuottijuttu, nopea on oikeasti hidas paikka. (hidas-nopeakoo-eri-loiva-täysmiinus-täys) Peltoaukeapaikka, jossa nypyn yli ei nähnyt ja tie kääntyi sen jälkeen 50 m päästä noin 90° seuraten pellon reunaa. Hiekalla jarruttaessa vauhti tippuu nopeasti, eli näkyvyyden kadotessa vähän vauhtia pois, niin olisi mahdollista selvitä?

Seuraava vasen 400 metrin suoran jälkeen oli yhtä jyrkkä, mutta varjossa ja niin ollen jäässä. Meistä tuntui, että jäinen vasuri pitkän hiekkaosuuden jälkeen voisi olla jopa vaikeampi, mutta oikeassa oli useampi auto reitiltä poistunut, osa hyvinkin vauhdikkaasti. Yleisöä paikassa olikin enemmän kuin missään muualla.

Viimeisellä pätkällä ajettiin kuusikon keskellä oikein hienolla sinisellä jäällä. Nuotitkin paranivat koko ajan ja oli mahtavaa laskea menemään tietäen, ettei yllätyksiä ole tulossa ilman ennakkovaroitusta. Kartturi lateli nuotteja jo kuin MM-tasolla ja hommassa alkoi olla rallin makua. Maalissa harmitti, että joko se loppui, vastahan tässä innostuttiin. Renkaat eivät menneet juuri miksikään, kiveniskemiä tuli jonkin verran vastamaalattuihin kylkiin, mutta ei voi mitään.

Luhalahti-ralli Päästiinpä ajamaan vielä kunnon ”talviralli” vaikkei penkkoja ollutkaan. Volvo odotti viikon trailerilla Ikaalisten kilpailua, eikä vaatinut huoltotoimia. Huoltoauto vaati, eli sen nimelle riittää katetta. Perjantai-ilta ja osin lauantaiaamukin meni sen takavaloja rassatessa. Vetokoukulle jouduin tekemään uuden johtosarjan. Kun on oppinut ajamaan pohjoisen oloihin tehdyllä autolla, moni tuntuu kylmältä ja Iveco todella kylmältä. Siinä joutui raappaamaan ikkunoita ajaessa, joten mukavuus oli niin ja näin. Laitoin viime kisaan kiertovesipumpun ja vaihdoin letkuja niin, että lämmin menee ensin lämmityslaitteelle ja vasta sitten takalämmittimelle. Varpaita paleli silti, vaikka oli nollakeli. Takana alkoi tareta lisäpumpun vuoksi. Nyt sitten laitettiin kartturin kanssa muistaakseni Fiestan messinki-kenno RI-suodattimen tilalle ”esilämmittimeksi”, niin johan alkoi lämpöä tulla sisälle!

Luhalahti-rallin aikataulu oli hieman poikkeuksellinen, eli lähtö vasta illalla klo 16.50. Volvosta oli toinen eturengas tyhjentynyt, joten otin 353:n alta vararenkaat aamulla mukaan. Lauantai-aamuna ei ollut kiirettä, vaikka matkaan menikin viidettä tuntia ruokailuineen, huoltoaseman lounaalla oli lihapullia. Kävin kaupassa ja ajattelin ostaa jälkiruokajäätelöt, nyt kun autossa oli lämmintä. Olisi pitänyt lukea pakkaus tarkemmin, 12 tikun laatikko neljälle sai kiintiön täyttymään ainakin loppuviikoksi…

Katsastus oli tavallista tarkempi, mutta kaikki oli kunnossa. Eturenkaassa oli kilon verran painetta jäljellä, joten vaihdettiin toiset renkaat, jottei tarvitse siitä kantaa huolta. Ei muuta kuin odottelun jälkeen reitille, jolla oli lyhyet siirtymät. Ykkönen oli vähän isompaa tietä ja peltoaukeat osin ihan sulina. Varjopaikoissa olikin sitten lunta ja jäätä tarjolla ja suurin osa reitistä hyvässä kunnossa.

Viime kevään viimeinen kisa oli vielä muistissa, joten nypyille otettiin reilusti vauhtia pois. Useammassa paikassa olikin porukkaa ”piilossa”, mutta koska tilanteita ei ollut, oli vauhtimme liian hiljaista? Pätkällä oli mittaa 6,6 km ja tuloksena luokan toiseksi nopein Celicalle 6,8 s jääneenä. Volvossa pitäisi pyörän pitää Toyotaa paremmin, kun painoa on enemmän?

Kakkospätkä mentiin samalla tavalla, yrittäen vauhtia vähän nostaa, mutta jäätiinkin ehkä juuri sen vuoksi vähän enemmän per kilometri. No, nautiskeltiin jäästä ja ajettiin kylki edellä siellä, missä näkyvyys riitti. Pariksi sekunniksi päästiin sentään yhteen Youtube-videoon. Huollossa tehtiin perustarkastukset ja juteltiin niitä näitä. En yleensä katsele tuloksia ennen kuin kisan jälkeen, mutta huolto kertoi meidän olevan luokassa toisena ja taakse päin eroa jo minuutin verran.

Kaksi viimeistä pätkää ajettiin pimeässä, mistä en oikein osaa nauttia, joten erokin kasvoi. Tiet oli kyllä mukavia ajaa, varsinkin viimeinen oli oikein mukavasti kääntyilevää. Maaliin ilman ongelmia ja piti jäädä odottelemaan palkintojenjakoa, eli luokassa 2. nopein.

Odotellessa tuli syötyä illallinen yhdeksän jälkeen, kun sellainen oli kilpailukeskukseen järjestetty, lihapullia ja muusia vaihtelun vuoksi. Kotimatkaa oli sen verran paljon, että jäätiin puolen tunnin päähän yöksi. Aamupalalla naurettiin porukalla, kun oli taas tarjolla lihapullia. Jos jotain erityistä jäi tästä kisasta mieleen niin lihapullat ja tikkujäätelöt!

Teksti: EETU EKONEN