
1 minute read
Pikkaset
from Volvo Vietti 43
by ArtRuska
Pikkaset kerholehti@suomenvolvokerho.com
Kerro meille itsestäsi, Volvohistoriastasi, tapahtumista ja sattumuksista
Advertisement
Niksi-Pirkan vihjeitä tai mitä tahansa, mikä on jäänyt sinulle mieleen.
Juttusi löytää varmasti lukijoita myös jäsenistä.
”Olen aina arvostanut tukevaa ja turvallista”, sanoo Pentti Itkonen Tuusulasta. Hänen ensimmäinen Volvonsa oli vuonna 1974 hankittu 544, vm 1963.

Liesimustalla hopean hohdetta
Rautakaupan maaliosastolla vaihtoehtoja katsastellessa silmään osui Ferron liesimusta. Sitä samaa, jota meillä mökillä käytetään valurautahellan huollossa. Valurauta, väri…..? Hmmm…. Ei kun kokeilemaan!
Kauanko projekti kesti? Voin sanoa, että oli 10 euron hankinnan väärti! Kuvassa on ennen/jälkeen käsittelyn -versiot ja tuotesijoitteluna Ferron pullo. Aikaa meni 1-2 vuotta pähkimiseen ja n. 15 min rätillä levittämiseen. Ei mitään pohjatyötä ennakkoon, suoraan pakosarjaan ”as-is”. Lopputulos on väriltään hopeiseen vivahtava, kun odotin jotakin patamustaa, mutta parempi noin tietysti. Käsittelyn huoltotahti on hyvin maltillinen: en ole pariin vuoteen tehnyt mitään. Nyt vasta harkitsen toista rätillä levityskäsittelyä. Voi siis verrata siihen hellan huoltoon hyvin. Voin suositella muillekin: äärimmäisen helppo ja edullinen ratkaisu. tv. Harri Engstrand kerhon jäsen
Erikoisen hienoon valaistukseen osui Volvo Tarttilassa illansuussa 5.9.2020. Terveisin Ari Kannisto

Turun yliopiston rehtorin virka-auto 1991-2010. Kehuttu hyvin säilyneeksi, museoautoksi pitäisi kuulemma laittaa. Pientä laittoa ulkopuolella olisikin tarpeen: lommo kuljettajan ovessa ja paikkamaalausta ympäri autoa. Auto nykyään Hattulassa ja liikkuu lähinnä sunnuntaiajeluilla. Perus
11 Volvo 740 GL, ei pahemmin herkkuja, mutta hyvä historia. Timo Kaartosalmi
