Volvo-harrastusta

Volvo-harrastusta 60-luvulta alkaen

Perheeseemme Turussa vuonna 1968 aiottiin ostaa kolmivaihteinen Volvo Amazon Favorit. Niinpä valitsin autokouluautonkin sen mukaan, täyttäessäni juuri silloin 18 vuotta.

Turussa Volvoa myyvällä Keskusauto–hallilla oli samassa pihassa myös autokoulu, joten ajelin johtaja Kolin opastuksella valkoista Amazonia.

Yhdellä tunnilla oli maantieajoa ja suuntasimme Turun ohikulkutielle, jossa ei vielä ollut nopeusrajoitusta. Kun opettajani näytti keskittyvän radion kuunteluun lisäsin nopeutta vähitellen, kunnes mittari näytti 135 km/t. Ei Koli mitään sanonut ja tunti päättyi tavalliseen tapaan Keskusautohallin pihaan.

Kävi kuitenkin niin, että Suomi devalvoi 33% ennen kuin isä ehti tehdä Volvo-kaupat. Auton ostoon varatut rahat riittivät enää kuplavolkkariin. Ostettiin siis vuoden 1968 VW 1300, jolla viisihenkinen perheemme teki telttailumatkan Italiaan. Leirintävarusteet kulkivat kattotelineellä.

Italian matka osoitti, että perheemme tarvitsee isomman auton. Niinpä otettiin lainaa ja tilattiin Volvo Amazon. Väriksi valittiin toivomani punainen, johon kuului aiemman musta sijasta nyt valkoinen sisäverhoilu. Favorit-malli ei ollut enää valikoimassa vuonna 1969, joten auto oli nelivaihteinen ja B18-moottori oli vaihtunut B20:een. Autoa odotellessa saimme lainaksi käytetyn keltaisen vuoden 1964 Amazonin. Pikkujouluksi 1968 uusi auto saatiin ja sitä oli nuorena miehenä kiva välillä lainata omiin menoihin. Ainoa moottoritie oli Tarvontie Helsingistä Lohjalle ja siellä pääsi kokeilemaan huippunopeutta. 170 km/t oli mittarissa, kun pyyhälsin BMW 2000:n ohi.

Kesällä 1970 perheemme teki telttailumatkan uudella Amazonilla Pariisiin, jossa tuli kaupunkiajokokemusta keskustan Retkilounaalla Pariisissa Boulognen metsän leirialueella. Kuvassa veljet Asko ja Jouko sekä äiti Laila ja kirjoittaja AL

ruuhkissa. Suomessa mökkimatkoja ajettaessa nuoremmat veljeni valittivat, että ajamiseni on köröttelyä. Tämä johtui vain siitä, että isän mukana ollessa piti ajaa rauhallisesti, mutta sitten kun autoon oli juuri vaihdettu uudet vyörenkaat ja olimme liikkeellä veljien kanssa kolmestaan, ei enää körötelty, vaan ajoin mökkimatkalla uuden ennätyksen nopeuden noustessa suorilla 150 km/t:iin.

Syksyllä 1970 lähdin opiskelemaan Saksaan ja Amazonilla ajelut loppuivat. Ostin käyttöautokseni Lübeckistä uuden keltaisen Fiat 128:n. Sillä välin isä oli vaihtanut autoa. Työpaikalta sai jostain syystä ylimääräisen kuukausipalkan, josta rahana olisi mennyt veroa, mutta autoa vaihtaessa sai bonuksen käyttää kokonaan. Niinpä EX-333 Amazon vaihtui tumman siniseen vm. 1972 Volvo 142 De Luxeen, TEO-30. Lomilla kotona käydessä silläkin pääsin ajamaan, mutta se ei tuntunut lainkaan niin vakaalta kuin Amazon.

Lapin matkalla 1972 uudella Volvo 142 DL:llä. Kuvassa Veli Asko, isä Erkki autossa ja kirjoittaja AL

Huomasin erään talon takapihalla Volvon, jossa oli oikeanlainen maski. Sitä ei erikseen myyty, vaan piti ostaa koko auto.

Isän viimeinen Volvo oli tämä 244 L vm.1977.

Ei tehnyt mieli ajaa kovaa. Kaksiovisuus kai alkoi tuntua epäkäytännölliseltä, kun isä vaihtoi 142:n nelioviseen tumman vihreään vuoden 1973 144:n, rekisteri TCA-400. Seuraava Volvo, sininen 244 vm.1977, jäi isän viimeiseksi Volvoksi, kun hän ei mielestään saanut Keskusautohallista enää hyvää palvelua. Seuraava oli MB 200 D vm. 1981. Ensimmäinen oman Volvon hankin ollessani silmälääkärinä Rovaniemellä 1980-luvun alussa. PV 444 oli jäänyt mieleen 60-luvun alussa asuessamme Turun Uudenmaankadulla. Samassa pihassa oli vanhalla eläinlääkäri Saarelaisella musta PV, jossa oli kaksiosainen takaikkuna, ilmeisesti vm. 1953 tai vanhempi. Opiskelukaverini Jorma Martikainen oli Hämeenlinnassa asuessaan ostanut vm. 1952 Volvo PV 444:n, jota oli modernisoitilalle yhtenäinen isompi ja myös maski oli otettu 544:stä. Jori kuitenkin haki le aitaukseen moneksi vuodeksi. Pääsin kauppoihin Arin kanssa ja hain Volvon trailerilla Rovaniemelle. Varaosiksi kävin hakemassa Kajaanista vm. 1958 PV lean harmaaksi. Myöhemmin Ruotsissa käydessäni huomasin, että alkuperäinen sävy olikin ollut oikea.

Poistin uudet istuinpäälliset ja alta löytyi alkuperäinen punaisenkirjava kangas,

tu vaihtamalla kaksiosaisen takaikkunan PV vihdoin valmiina Auto 100 v -ajossa Porissa 1986. jonka sain puhdistettua liimatahroista. hajottamolta kaksiosaisen takaikkunan, 444:n ja sain vuoden 1952 autoni lopulta Alkuperäistä neliripaista maskia en löyjoka vaihdettiin autoon. Verhoilut uusittiin katsastettua. Tarkoitus oli päästä alku- tänyt Suomesta, mutta Ruotsin puolella uudentyyppiseksi punaiseksi ja kori maa- peräiseen asuun, joten auto maalattiin huomasin erään talon takapihalla Volvon, lattiin Saabin tummanruskealla. Toinen Rovaniemen ammattikoululla. Sävyn piti jossa oli oikeanlainen maski. Sitä ei erikopiskelukaverini Ari Rinne (molemmat olla duvgrå, mutta valmiina se näytti vää- seen myyty, vaan piti ostaa koko auto. patologeja) onnistui ostamaan Volvon Jo- rän väriseltä. Sain joltain kerholaiselta rilta ja oli jo purkanut moottoriakin, mutta lainaksi hansikaslokeron kannen ja sen SA-HK:n (Suomen Automobiili-Histoprojekti oli jäänyt seisomaan Oulun lähel- mukaan auto maalattiin uudelleen vaa- riallinen Klubi, nykyisin SAHK eli Suomen Ajoneuvohistoriallinen Keskusliitto) retRovaniemen silmäklinikan lääkäreillä kaikilla Volvo syksyllä 1984. keilyajoon pääsin osallistumaan ensi kerOikealla Heikki Sepän USA:n tuliainen 245 vm. 1979, kirjoittajan PV 444 vm. 1952 ja taa Porissa 1986 Auto 100 vuotta -ajoon. ylilääkäri Paavo Tuomaalan Suomi-versio 245 vm.1979. Veli Asko oli kartanlukijana ja takapenkillä kyydissä omat tyttäret Eeva ja Liisa, kaikki vuoden 1952 tyyliin pukeutuneina. Samaan ajoon osallistui mustalla vm. 1953 PV 444 autollaan Matti Voronkoff Pyhärannasta. Nämä olivat ilmeisesti ensimmäiset vanhat Volvot, jotka osallistuivat jokakesäiseen retkeilyajoon. Ajon aikana autoni startti meni epäkuntoon, joten veli pääsi työntämään auton käyntiin picnic-paikalta Ahlströmin kartanon puistosta lähdettäessä.

Olin liittynyt PV-kerhoon heti vuonna 1983, kun hankin tuon Volvon ja onnistuin saamaan kaikki sitä ennen ilmestyneet kerhokirjeet ja lehdet. Ritva Romppanen oli perustanut kerhon kuusi vuotta aiemmin. PV-kerhon täyttäessä 15 vuotta vuonna 1991 olin SA-HK:n puheenjohtajana ja halusin juhlistaa tilaisuutta tuomalla sinne Suomen vanhimman PV 444 A:n, vm 1947. Sain sen lainaksi Turun Automuseon Reino Rostenilta. Kuljetin auton Helsingin Mankkaalle, PV-tuvalle Toyota Dyna kuorma-autollani ja PV:llä ajoimme vaimoni kanssa vain juhla-ajon lenkin. Juhlaillallisella oli mukana myös vieraita Hollannin PV 444 -kerhosta. Kirjoittaja ja Amazon vm. 1967 Favorit voittoisan SA-HK:n retkeilyajon jälkeen vuonna 1999.

Työskentelin 80-luvun lopulla Pohjois-Ruotsissa ylilääkärinä Bodenin keskussairaalan silmäklinikalla ja pääsin tutkimaan ympäristön Volvo-tarjontaa. Eräällä romukauppiaalla oli tervekorinen PV 444 vm. 1953, jonka entisöintiä oli jo aloiteltu ja toinen vuoden 1954 aloittamaton projekti. Ostin molemmat, mutta en saanut kuljetusta heti järjestettyä. Niinpä kävi huonosti: vandaalit olivat yrittäneet repiä kallisarvoista maskia irti niin, että yksi ripa oli mennyt poikki ja lisäksi kauppias oli joutunut siirtämään autoa trukilla, mutta oli epäonneksi pudottanut sen haarukasta niin, että kori oli nyt lytyssä. Kuljetin molemmat autot kuitenkin Rovaniemelle, jotta romua voisi hyödyntää varaosina varsinaiseen projektiin. Meillä oli silloisen rovaniemeläisen mobilistikaverini Olavi Piispasen kanssa yhteinen MB 608 -kuorma-auto ja Ollin keksimällä tavalla saatiin molemmat autot tuotua kerralla ja lisäksi kolmannesta irto-ovia ja moottori. Ensimmäisen PV:ni olin jo ehtinyt myydä sen aikaisemmalle omistajalle Jorma Martikaiselle, mutta eri puolilta hankittuja PV 444 -aihioita oli nyt kertynyt viisi. Kaksi niistä meni uusille omistajille – kai entisöitäviksi – ja yksi pelkkä kori ilmei-

Kaksi PV -aihiota on saatu 1970 MB 608:n kyytiin jatkamalla lavaa ja purkamalla toisesta etupään pellit. Kuvassa Olavi (Olli) Piispanen.

sesti rodiksi. Kaksi on jäljellä omassa tallissa ja tarkoitus on joskus laittaa vuoden 1953 Special valmiiksi maroonan punaisena.

Välillä on tullut harrastettua muita malleja ja jopa muita merkkejä. Rovaniemellä tuli ostettua perheemme kakkosautoksi vuoden 1963 Amazon, joka oli juuri maalattu kellertävän ruskeaksi ja oli hyvässä käyttökunnossa. Avieron myötä kakkosauton tarve loppui, joten myin auton naiskollegalle, joka risti sen Silvia-Amazoniksi.

Myöhemmin, Hämeenlinnaan muutettuani ostin korvaylilääkärikollega Seppo Kirjavaiselta valkoisen Amazonin, jonka hän oli hankkinut vuonna 1967 uutena Rovaniemeltä. Se oli kolmivaihteinen Favorit, mutta Seppo ei pitänyt sen mustista kumitiivisteistä tuuli- ja takalasin ympärillä, vaan oli vaatinut siihen kromilistat. Hän oli laitattanut myös Finlandia-kattoikkunan, jollaista ei saisi olla museoajoneuvossa. Niinpä oli hankittava Amazonin katto, josta saatiin paikka katon korjaukseen. Lisäksi oli tehtävä maalaus ja katon sisäverhoilu. Käytettiin alkuperäistä reiällistä valkoista muovitettua kangasta ja sen teki Leppäkoskella verhoilija, joka oli aikanaan asentanut kattoverhoiluja Volvon tehtaalla.

Osallistuin autolla 1999 SA-HK:n 40-vuotisretkeilyajoon Helsingin seudulla ja voitin ajokilpailun. Amazon oli jo lähellä museoajoneuvotasoa, mutta se tuli myytyä työkaverin puolisolle Jukka Ylitalolle, joka saattoi sen valmiiksi MA-rekisteriin.

Nämä 37 vuotta olen pysynyt PV kerhon, nykyisen Volvo-kerhon jäsenenä, vaikka ei tällä hetkellä ole yhtään Volvoa ajokunnossa. Koko ajan olen toivonut, että kaikki Volvo-harrastajat voisivat olla samassa kerhossa, kun PV, Amazon ja Pyhimys on periaatteessa kaikki tehty samalle alustalle. Kerhossa voisi olla sitten alajaoksia eri korimalleille, mutta riittäisi yhteinen lehti ja hallinto.

terveisin Antero Lähteenmäki 302 antero.lahteenmaki@fimnet.fi