Metsäalan Ammattilehti 1/2014

Page 76

72 KONEURAKOINTI KONEURAK OINTI ONEURAKOINTI 76

METSÄALAN AMMATTILEHTI AMMATTILEHTI METSÄALAN

Pentin Pajan 50 vuoden taival Naarvan kylästä maailman metsäkonemarkkinoille

P

ienpuun korjuuseen tarkoitettujen laitteiden tuotekehitykseen ja valmistukseen erikoistunut Pentin Paja Oy juhlii tänä vuonna 50 vuotista taivaltaan Naarvan kylästä Ilomantsin pohjoispuolelta maailmanlaajuisille metsäkonemarkkinoille.

Pentti Häikiö oli yrittäjä, kyläseppä ja keksijä joka uskoi että kehitysalueella ja syrjäkylälläkin voi toimia yrittäjänä. Kuvassa Pentti ja ensimmäinen energiapuun korjuuseen kehitetty Naarva-Koura 1000-23 vuonna 1993 (kuva: Jorma Voutilainen). Tähän päivään mennessä Naarva-kouria on toimitettu jo 32 eri maahan.

Pentin Paja Oy:n yritystoiminnan historia ulottuu jo 1960luvun alkupuolelle. Käytyään armeijan autokomppaniassa Lahdessa, yrityksen perustaja, pienen maatalon poika Pentti Häikiö työskenteli korjaamoissa Imatralla ja Kuusankoskella. Kun Naarvan kylään vedettiin sähköt 1963 hän palasi heti rakkaalle kotiseudulleen ja perusti Naarvaan korjaamon, kuten oli jo aikanaan luvannut. Vuonna 1996 kuollut Pentti Häikiö oli yrittäjä, kyläseppä ja keksijä joka uskoi että kehitysalueella ja syrjäkylälläkin voi toimia yrittäjänä. Omien sanojensa mukaan ”täytyy olla työnäky, joka kantaa vaikeiden aikojen yli”. Heti korjaamon alkuvuosina Pentti kehitteli monia metsätyötä helpottavia laitteita, korjasi autoja ja maatalouskoneita. Käden kätevyys, tekninen osaaminen ja innostus oppia uutta antoivat pohjaa yhä vaativimmille innovaatioille. Avosoiden metsäkylvöalustan leikkauslaite jopa palkittiin Karjalan Messuilla 1969. Laite ei kuitenkaan koskaan päätynyt sarjavalmistukseen. 1970-luvulla yrittäjän leipä tuli autokorjaamon lisäksi metsäkoneurakoinnista. Maataloustraktorin pohjalle itse rakennetut metsäkoneet toivat töitä yrittäjän lisäksi kahdelle, joskus jopa kolmelle työntekijälle. Ensimmäisen käytetyn sorvin myötä alkoi myös alihankinta konepajayrityksille.

Omia tuotteita syntyy

Pentti Häikiön kotitila sijaitsee Naarvan kylässä vaaramaisemissa Ilomantsin pohjoispuolelle. Naarva-kourien valmistus tapahtui Naarvassa vuoteen 2005 saakka, jolloin konepaja siirtyi Ilomantsiin suurempiin tiloihin.

Töiden lisääntyessä 1980luvun alussa Pentti Häikiön auto- ja maatalouskonekorjaamon rinnalle perustettiin konepaja Pentin Paja Ky, joka teki alihankintaa isommille konepajoille Pohjois-Karjalassa. Työntekijöitä yrityksellä oli 3-6. Karttunut ammattitaito, kokemus ja osaaminen sekä erityisesti yhteistyö isompien yrityskumppaneiden kanssa toi mukanaan yhä vaativimpia hankkeita. Keksijän ja tuotekehittelijän rooli tuli Pentissä esille yhä voimakkaammin. Joskus liiketaloudellinen ajattelu jäi vähälle huomiolle, mutta kovalla työnteolla ja elämänmyönteisyydellä päästiin eteenpäin. Pentin Paja kehitti mm. metsäkoneen telat, takalanan, pylväskauhan ym. monia erilaisia metsä- ja maanraken-

nuskoneita. Nokka-koneelle kehitettiin prosessori 80-luvun puolivälissä; Pentin lisäksi sitä olivat suunnittelemassa Veikko Kettunen ja Jussi Makkonen jotka ovat olleet myöhemmin Outokummun Metalli Oy:n ja Waratah OM Oy:n harvesterikourien suunnittelussa kantavia voimia. Avioliitto ja perhe olivat Pentti Häikiön tärkeä taustavoima, samoin hengellinen toiminta rajaseutukirkon ja seurakunnan yhteydessä. Kaiken keksimisen ja tuotekehittelyn lähtökohtana Pentti sanoi olevan se että valmistettava laite auttaisi metsäisten syrjäseutujen ihmisten elämää, sillä ”metsistä ja soilta täällä on elanto saatava”.

Naarva-Kourat kehitettiin syvimmän laman aikana

1990-luvun alku oli raskasta aikaa ja monet yritykset kaatuivat tai ”lamaantuivat” odottamaan parempia aikoja. Syvimmän laman aikaan, kyläsepän sitkeydellä ja ikuisen keksijän innolla Pentti yhteistyökumppaneineen keskittyi kehittelemään uusia tuotteita. Syntyi ensimmäinen energiapuun korjuukoura, joka myös patentoitiin. Myöhemmin tässä ensimmäisessä ”Naarvakourassa” käytettyä patenttia (hakemus jätetiin vuonna 1993 ja patentti myönnettiin 1998) sovellettiin varsin innovatiivisessa, traktorikäyttöisessä Naarva-Syke sykeharvesterissa, joka osoittautui menestykseksi. Pentin äkillinen kuolema helmikuussa 1996 toi mustat pilvet Naarvan vaaralle. Ikuisen optimistin, ja korpifilosofin poismeno jätti suuren aukon pieneen yhteisöön ja pakotti perheen suuren surun keskellä myös arvioimaan yrityksen jatkomahdollisuuksia. Pentin vanhin poika Mikko Häikiö siirtyi vieraan palveluksesta yrityksen johtoon. Vientitoiminnot aloitettiin vuonna 1997 Ruotsiin ja Saksaan. Vuonna 1999 Pentin Paja muutettiin osakeeyhtiöksi. Edistykselliset sykeharvesteri ja energiakoura ottivat nopeasti paikkansa kotimaan markkinoilla ja hiljalleen viennissä; yrityksen vaurastumisen myötä uusiakin tuotteita päästiin kehittelemään. Vuonna 2002 toimintaa laajennettiin Joensuuhun. Vuoden 2004 alussa kuolinpesä jaettiin ja yrityksen pääosakkaat ja jatkajat olivat Pentin pojat Mikko ja Janne Häikiö, joka oli aiemmin työskennellyt koneinsinöörinä teollisuuden palveluksessa. Pojat jatkoivat yrittäjinä jo neljännessä polvessa sillä isoisän isä Jussi Häikiö aloitti kyläkaupan Naarvassa 1910, isoisä Otto Häikiö perusti


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Metsäalan Ammattilehti 1/2014 by Ammattilehti.fi - Issuu