hyötyajoa
Valovoima 2021 -kiertue Räätälöidyt oli menestys
perävaunuratkaisut Säkylästä
Lokakuussa järjestetty järjestyksessään viides Valovoima -kiertue oli historian suurin ja tehokkain. Enemmän esittelytelineitä, enemmän demottavia valoja ja enemmän oikeita valintoja kaikille. Uutuuksia esittelyssä oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kiertueella olivat mukana HELLA, Philips, Strands, Rigid ja muut Örumin maahantuomat, valaistukseen liittyvät merkit. Valovoima 2021 -kiertueella olivat esittelyssä ensiasennus- sekä jälkimarkkinatuotteet. Kuudella sähköistetyllä demotelineellä pääsi vertailemaan työvalojen, lisäkaukovalojen, polttimoiden sekä majakoiden eroja aidoissa sääolosuhteissa ja ennen kaikkea pimeässä. Kyse ei ole pelkästään tehoista, vaan oikeistaOyominaisuuksista, pääsitoiminut tutustuARPE-Trailer on tunnettu, ylijoihin 35 vuotta maan ihan itse paikan päällä. Säkylässä. Tänä päikotimainen perävaunuvalmistaja - Kiertue oli polvessa, erittäin onnistunut. Kiersimme yhteenvänä toisessa Miika Laivuoren komennossa yrityspaikkakunnalla perustettiin Miikan Pekan ja sä kulkeva seitsemällä (Lieto,isän Pori, Närpiö, Aarno Kujalan toimesta vuonna 1984. Toiminta on Seinäjoki, Joensuu, Kärsämäki ja Oulu) ja tunnelma yli vuosikymmenen aikana laajentunut katoli kolmen joka paikassa loistava. Paikan päällä asiantuntijat tamaan uusien valmistamisen lisäksi niin korjaamoauttoivat, vastasivat kysymyksiin ja loivat täydelliset kuin huoltotoiminnot sekä kaluston maahantuonnin, valoratkaisut jokaiseen asiakastarpeeseen. Vieraina myynnin ja vuokrauksen. Alkuperäinen perustamisen kiertueella kävi niin alueellisia päättäjiä, viranomaisyy elää vahvasti mukana tänäkin päivänä. sia, kuluttajia, ammattiliikennöitsijöitä, työkoneu- Yritys syntyi aikanaan vastaamaan paikalliseen rakoitsijoita sekä alan harrastajia. Olen iloinen sekä tarpeeseen valmistamaan räätälöityjä ratkaisuja asiÖrumin että omasta puolestani, ettäolisaimme tehdä akkaiden kuljetustarpeisiin. Säkylä sijainniltaan jälleen hienon kiertueen erinomainen, sillä alle sadanloistavien kilometrinammattilaisten säteellä sijaitkanssa yhteistyössä, sanoo Örum Oy Ab:n sivat maan suurimmat kuljetusliikkeet. Eikä raskaan tilanne kaluston myyntipäällikkö Tapani Arokoski. ole muuttunut tähän päiväänkään mennessä, pikemVuosien aikana kiertue kehittynyt koko ajan minkin päinvastoin, voidaanon sanoa että alueellamme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. saon Suomen paremmin kuljetusyrittämisen pääkeskittymä, noo Miika Laivuori. - Nyt pakettimme oli jälleen entistäkin hiotumpi ja Kujala jäi yrityksen toiminnasta 90-luvun alkutuoterepertuaari laajempi kuin pois koskaan aikaisempuolella ja Pekka jatkoi yrityksen vetämistä aina vuomin. Kiertueautomme oli kerrassaan upea. HELLAn teen 2014 saakka, jolloin olivat viestikapula siirtyi Miikalle. uutuuksista kiertueella esillä FMS-tasotyövaARPE-Trailer on aina ollut tunnettu laadukkaista lot, Luminator-LED-mallit, häikäisemättömät Zerosekä toimivista ratkaisuista kuljetuksen eri tarpeisiin. Glare -työvalot ja pitkän kantaman version saanut Olemme valmistaneet esimerkiksi eniten nousuka-
ARPE-Trailer Oy on perävaunualan moniosaaja. Säkylästä saat niin asiakasräätälöidut perävau-nuratkaisut, huollot kuin korjauksetkin yli 35 vuoden kokemuksella.
l
64
pellikärryjä Suomessa ja valikoimaan kuuluu muun muassa kippilavat ja –perävaunut sekä erilaiset umpikorit. Tänä päivänä teemme eniten vaihtolavaperävaunuja, avonaisia konttilukoilla varustettuja monitoimiperävaunuja ja monitoimilavetteja, listaa Laivuori.
Asiakasräätälöidyt ratkaisut avaimet käteen –periaatteella ARPE-Trailer on erikoistunut asiakasräätälöityihin tuotteisiin, jotka suunnitellaan täysin asiakkaan tarpeiden mukaisiksi. - Meillä on vahva osaaminen ja ammattitaito erilaisten perävaunujen suunnittelusta sekä valmistamisesta. Kun asiakkaalle tulee tarve erikoiskaluston legendaarinen S3000-työvalo. viime vuonna hankintaan, ottaa hän meihin Lisäksi yhteyttä ja alamme lanseerattu HELLA LBE -lisäkaukovalo oli yhä kuuma yhdessä miettimään tehokkainta ratkaisua. Teemme sellaisen perävaunun, kuin asiakas haluaa – ja totta uutuus kiertueellamme. kaiKiertueella laadusta tinkimättä. Jokainen meiltä lähtevä tuote valoasiat todella kiinnostivat vieraita. on- yksilöllinen ja täysin viimeistelty. Eniten keskusteluja käytiin valojen päivitykseen Huhtikuussa Säkylässä oli lähdössä asiakkaalleosalta. uusi liittyvistä asioista niin kaukokuin työvalojen tyylikäs monitoimilavetti. Kiertueella tuli selväksi, että Örumilta löytyvät valo- Tämä on euralaiselle Nosto- ja kuljetus Salomaa ratkaisut jokaiseen käyttäjäkuntaan ja tarpeeseen, Oy:lle valmistettu monitoimilavetti, jossa on muun
muassa oman koneikon/akkujen avulla nouseva ja laskeva takalippa, konttien kuljetukseen mitoitetut kiinnityspaikat ja irrotettavat pankot. Lavetti soveltuu moneen eri tarkoitukseen kerralla ja koneikon avulla sitä voi käyttää työmailla ilman veturiakin. ARPE Trailer ei tingi laadusta missään kohtaa – lisävarusteet ovat alojen huipuilta. - Monitoimilavetissa on muun muassa Örum Oy Ab:n toimittamat huippulaadukkaat Raufoss-liittimet, WABCO EBS –jarrujärjestelmät ja HELLA-työvalot, luettelee Laivuori. Työturvallisuus on ARPE-Trailerin tuotteissa ensisijaisen tärkeä asia. - Käyttämällä laadukkaita osia pystymme takaamaan myös turvallisen laitteen töihin. WABCOn jarrujärjestelmät ovat alan parhaat ja kärry ilmoittaa vatoteaa Arokoski. roitusvaloin kuskille, jos seisontajarru on jäänyt päälle Kiertäminen asiakasrajapinnassa myös örumimatkaan lähdettäessä. Asensimme olilavettiin myös HELLAn FMS PRIME sivutyövalot, jotka auttavat kullaisten mieleen. jettajaa valaisemalla noin saakka si- Loppukäyttäjien ilot kolmeen ja heidänmetriin onnistumisensa vulle lavettia peruuttaessa. Valot tuovat turvallisuutta hyvissä hankinnoissa siivittivät meidänkin vanhoimyös sivusta lastaamiseen 45pontta astetta valita alaspäin hin messukoneisiin hyvääeivätkä virtaa ja jatnäyttävät valot myöskään häikäise lastausta tekevän kossakin oikeita tuotteita palvelemaan valikoimiamsilmiä. Erittäin hyvä lisä valaistuspuolelle, sanoo Laime valtakuntaa varten, sanoo Arokoski lopuksi. vuori.