
11 minute read
Onnistunut Valovoima-kiertue
hyötyajoa Räätälöidyt perävaunuratkaisut Valovoima 2021 -kiertue oli menestys Säkylästä
Lokakuussa järjestetty järjestyksessään viides Valovoima -kiertue oli historian suurin ja tehokkain. Enemmän esittelytelineitä, enemmän demottavia valoja ja enemmän oikeita valintoja kaikille. Uutuuksia esittelyssä oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kiertueella olivat mukana HELLA, Philips, Strands, Rigid ja muut Örumin maahantuomat, valaistukseen liittyvät merkit.
ARPE-Trailer Oy on perävaunualan moniosaaja. Säkylästä saat niin asiakasräätälöidut perävau-nuratkaisut, huollot kuin korjauksetkin yli 35 vuoden kokemuksella. ARPE-Trailer Oy on tunnettu, yli 35 vuotta toiminut kotimainen perävaunuvalmistaja Säkylässä. Tänä päivänä toisessa polvessa, Miika Laivuoren komennossa kulkeva yritys perustettiin Miikan isän Pekan ja Aarno Kujalan toimesta vuonna 1984. Toiminta on yli kolmen vuosikymmenen aikana laajentunut kattamaan uusien valmistamisen lisäksi niin korjaamo- kuin huoltotoiminnot sekä kaluston maahantuonnin, myynnin ja vuokrauksen. Alkuperäinen perustamisen syy elää vahvasti mukana tänäkin päivänä. -Yritys syntyi aikanaan vastaamaan paikalliseen tarpeeseen valmistamaan räätälöityjä ratkaisuja asiakkaiden kuljetustarpeisiin. Säkylä oli sijainniltaan erinomainen, sillä alle sadan kilometrin säteellä sijaitsivat maan suurimmat kuljetusliikkeet. Eikä tilanne ole muuttunut tähän päiväänkään mennessä, pikemminkin päinvastoin, voidaan sanoa että alueellamme on Suomen kuljetusyrittämisen pääkeskittymä, sanoo Miika Laivuori.
Kujala jäi yrityksen toiminnasta pois 90-luvun alkupuolella ja Pekka jatkoi yrityksen vetämistä aina vuoteen 2014 saakka, jolloin viestikapula siirtyi Miikalle. -ARPE-Trailer on aina ollut tunnettu laadukkaista sekä toimivista ratkaisuista kuljetuksen eri tarpeisiin. Olemme valmistaneet esimerkiksi eniten nousukapellikärryjä Suomessa ja valikoimaan kuuluu muun muassa kippilavat ja –perävaunut sekä erilaiset umpikorit. Tänä päivänä teemme eniten vaihtolavaperävaunuja, avonaisia konttilukoilla varustettuja monitoimiperävaunuja ja monitoimilavetteja, listaa Laivuori.
Asiakasräätälöidyt ratkaisut avaimet käteen –periaatteella
ARPE-Trailer on erikoistunut asiakasräätälöityihin tuotteisiin, jotka suunnitellaan täysin asiakkaan tarpeiden mukaisiksi. -Meillä on vahva osaaminen ja ammattitaito erilaisten perävaunujen suunnittelusta sekä valmistamisesta. Kun asiakkaalle tulee tarve erikoiskaluston hankintaan, ottaa hän meihin yhteyttä ja alamme yhdessä miettimään tehokkainta ratkaisua. Teemme sellaisen perävaunun, kuin asiakas haluaa – ja totta kai laadusta tinkimättä. Jokainen meiltä lähtevä tuote on yksilöllinen ja täysin viimeistelty. Huhtikuussa Säkylässä oli lähdössä asiakkaalle uusi tyylikäs monitoimilavetti. -Tämä on euralaiselle Nosto- ja kuljetus Salomaa Oy:lle valmistettu monitoimilavetti, jossa on muun

Valovoima 2021 -kiertueella olivat esittelyssä ensiasennus- sekä jälkimarkkinatuotteet. Kuudella sähköistetyllä demotelineellä pääsi vertailemaan työvalojen, lisäkaukovalojen, polttimoiden sekä majakoiden eroja aidoissa sääolosuhteissa ja ennen kaikkea pimeässä. Kyse ei ole pelkästään tehoista, vaan oikeista ominaisuuksista, joihin pääsi tutustu- muassa oman koneikon/akkujen avulla nouseva ja maan ihan itse paikan päällä. laskeva takalippa, konttien kuljetukseen mitoitetut - Kiertue oli erittäin onnistunut. Kiersimme yhteen- kiinnityspaikat ja irrotettavat pankot. Lavetti soveltuu sä seitsemällä paikkakunnalla (Lieto, Pori, Närpiö, moneen eri tarkoitukseen kerralla ja koneikon avulla Seinäjoki, Joensuu, Kärsämäki ja Oulu) ja tunnelma sitä voi käyttää työmailla ilman veturiakin. oli joka paikassa loistava. Paikan päällä asiantuntijat ARPE Trailer ei tingi laadusta missään kohtaa – lisäauttoivat, vastasivat kysymyksiin ja loivat täydelliset varusteet ovat alojen huipuilta. valoratkaisut jokaiseen asiakastarpeeseen. Vieraina -Monitoimilavetissa on muun muassa Örum Oy kiertueella kävi niin alueellisia päättäjiä, viranomaiAb:n toimittamat huippulaadukkaat Raufoss-liittisia, kuluttajia, ammattiliikennöitsijöitä, työkoneurakoitsijoita sekä alan harrastajia. Olen iloinen sekä met, WABCO EBS –jarrujärjestelmät ja HELLA-työvalot, luettelee Laivuori. Työturvallisuus on ARPE-Trailerin tuotteissa ensisiÖrumin että omasta puolestani, että saimme tehdä jaisen tärkeä asia. jälleen hienon kiertueen loistavien ammattilaisten -Käyttämällä laadukkaita osia pystymme takaakanssa yhteistyössä, sanoo Örum Oy Ab:n raskaan maan myös turvallisen laitteen töihin. WABCOn jarkaluston myyntipäällikkö Tapani Arokoski. rujärjestelmät ovat alan parhaat ja kärry ilmoittaa vaVuosien aikana kiertue on kehittynyt koko ajan roitusvaloin kuskille, jos seisontajarru on jäänyt päälle vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeisiin. matkaan lähdettäessä. Asensimme lavettiin myös - Nyt pakettimme oli jälleen entistäkin hiotumpi ja HELLAn FMS PRIME sivutyövalot, jotka auttavat kultuoterepertuaari laajempi kuin koskaan aikaisem- jettajaa valaisemalla noin kolmeen metriin saakka simin. Kiertueautomme oli kerrassaan upea. HELLAn vulle lavettia peruuttaessa. Valot tuovat turvallisuutta uutuuksista kiertueella olivat esillä FMS-tasotyöva- myös sivusta lastaamiseen eivätkä 45 astetta alaspäin lot, Luminator-LED-mallit, häikäisemättömät Zero- näyttävät valot myöskään häikäise lastausta tekevän Glare -työvalot ja pitkän kantaman version saanut silmiä. Erittäin hyvä lisä valaistuspuolelle, sanoo Laivuori.

legendaarinen S3000-työvalo. Lisäksi viime vuonna lanseerattu HELLA LBE -lisäkaukovalo oli yhä kuuma uutuus kiertueellamme. Kiertueella valoasiat todella kiinnostivat vieraita. - Eniten keskusteluja käytiin valojen päivitykseen liittyvistä asioista niin kauko- kuin työvalojen osalta. Kiertueella tuli selväksi, että Örumilta löytyvät valoratkaisut jokaiseen käyttäjäkuntaan ja tarpeeseen, toteaa Arokoski. Kiertäminen asiakasrajapinnassa oli myös örumilaisten mieleen. - Loppukäyttäjien ilot ja heidän onnistumisensa hyvissä hankinnoissa siivittivät meidänkin vanhoihin messukoneisiin hyvää virtaa ja pontta valita jatkossakin oikeita tuotteita palvelemaan valikoimiamme valtakuntaa varten, sanoo Arokoski lopuksi.

Strands -tuotteet nyt Örumilla
Ruotsalainen Strands on nostanut itsensä yhdeksi alan merkittävistä vaikuttajista. Heidän 20 vuotta kestänyt taival on opettanut heitä kulkemaan laatu edellä ja markkinoita seuraten.

Raskaan sektorin ammattiliikenteessä, kuljetusalalla ja työkoneissa luotettavuus ja laatu ovat tärkeimpiä kriteereitä. Örum Oy Ab:n edustamat ja maahantuomat tuotemerkit on valittu näiden kriteerien pohjalta. Laatumerkit WABCO, HELLA, MANN-FILTER ja RAUFOSS takaavat asiakkaillemme parhaat mahdolliset ratkaisut työntekoon.
DARK KNIGHT INTENSE 9”
Örum on ollut jo lähes vuosisadan ajan asiakkailleen luotettava kumppani keskittyen OEM-laatuisiin tuotteisiin ja asiakkaidensa kuuntelemiseen. Pitkäjänteinen yhteistyö tavarantoimittajien kanssa, laadukkaat ja tunnetut tuotemerkit sekä ammattitaitoinen palvelu takaavat asiakkaidemme tyytyväisyyden. Kehitämme toimintaamme myös logistiikan ja uusien tuotemerkkien osalta.
Vuosi 2020 on ollut monella tapaa erilainen vuosi. Korona heitti keväällä maailmanlaajuisen haasteen myös yritysmaailman puolelle. Olemme vahvasti mukana kuljetus- ja konealalla, jonne pandemia jättää oman jälkensä. Haastavina aikoina yritysten palvelun taso mitataan todella ja me olemme Örumilla pyrkineet pitämään palvelumme totutulla korkealla tasolla. Vahvat ja pitkät suhteet päämiehiimme ovat auttaneet pitämään toimitusketjut tasaisina. Logistiikkaketjumme arvonnousu on ollut huimaa. Tavoitteemme ja missiomme nyt ja jatkossa on olla asiakkaan tukena ja turvana kaikkina aikoina.
Kuljetusalan raskaan kaluston pituus- ja massamuutokset ovat edelleen uutisotsikoissa. Tulevaisuudessa Suomenkin teillä saatetaan nähdä isoja, maksimissaan 34,50 metrin ajoneuvoyhdistelmiä. Muutokset vaativat paljon niin kalustolta kuin tiestöltäkin. Kun massat kasvavat, nousee esimerkiksi jarrujärjestelmien laatu isoon rooliin. Tähän WABCO tarjoaa parhaat ja turvallisimmat ratkaisut.
Työvalopuolella kehityksen edelläkävijänä on HELLA, jonka tuotteista löytyvät vaativimmallekin alan ammattilaisille kestävät ja oikeanlaiset OEM-laatuiset valoratkaisut.
Strandsin innovatiivinen tuotekehitys on osoittanut useita kertoja, että he osaavat kuunnella markkinoita ja tehdä tuotteita, joista markkinat pitävät. Valikoimaa löytyy kaikkiin ajoneuvoluokkiin henkilöautoista raskaaseen kalustoon.
Sivuvalot, äärivalot, takavalot sekä muut raskaan kaluston perustuotteet löytyvät hyvin Örumilta heti.
Esimerkkinä IZELED mallisarja:


Antti NorvaSIBERIA LED BAR
Choose between single row Liiketoimintajohtaja or double row. Örum Hyötyajoneuvot
DUAL POSITION LIGHT
Sisällysluettelo
Part No. 809170 SIBERIA SR LED BAR 12”


Örum Oy Ab:n tuoteluetteloita ja mainoksia 1920- ja 30-luvuilta.
2 Örum Oy Ab - alan edelläkävijä 3 Pääkirjoitus 4 Räätälöidyt perävaunuratkaisut SäkylästäSIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR 12” Part No. 809216 Part No. 809179 SIBERIA DR LED BAR 8” 6 Onnistunut Valovoima-kiertue 8 HELLA-shapeline takavalouutuudet 10 Kestosuosikki - HELLA Jumbo lisävalot 11 WABCO Intelligent Trailer Program (ITP)
Vuonna 1971 yhtiö myytiin Svend Örumin vävyn, Kaj Pitzner-Jörgensenin perheelle. Samalla yritykseen perustettiin neljä erillistä myyntiosastoa automaaleille, kytkimille, varaosille ja teollisuudelle. 1970-luvun alkupuolella Örum oli erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, kun Suomen Pankki määräsi öljykriisin vuoksi maahantuojille määräaikaiset tuontitalletukset ja käteismaksupakon. Yhtiö selviytyi tukalasta tilanteesta toimintojensa voimakkaalla sanee SIBERIA SR LED BAR 22” Part No. 809171 SIBERIA SR LED BAR 50” Part No. 809174 rauksella. Osastoja yhdistettiin ja esimerkiksi automaalien myynnistä luovuttiin kokonaan. Vuonna 1979 yhtiö muutti Espoon Juvanmalmille nykyisiin toimitiloihinsa, joita on vuosien saatossa laajennettu useaan otteeseen. 1980-luvun alussa Pitzner-Jörgensenin perheen parista ei enää löytynyt halukasta jatkajaa, joten perhe päätti luopua yrityksestä. Syyskuussa vuonna 1982 Örumin koko osakekanta myytiin Mercantilen sisaryhtiölle Veholle. Örum toimi Vehon omistuksessa vuoteen 1987, kunnes yritys myytiin teknistä tukkukauppaa harjoittavalle Mercantilelle. Mercantilen historia ulottuu yli 110-vuoden taakse ja se on 100 %:sti suomalainen perheyhtiö. Mercantilen omistaa Aminoffin perhe.

DUAL POSITION LIGHT DUAL POSITION LIGHT DUAL POSITION LIGHT DUAL POSITION LIGHT CURVED CURVED

DUAL POSITION LIGHT DUAL POSITION LIGHT

Part No. 809217 SIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR 22”LED BARS | 9


Part No. 809216 SIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR 12” Part No. 809192 Part No. 809179 Part No. 809196 SIBERIA SRC LED BAR 22” SIBERIA DR LED BAR 8” SIBERIA DRC LED BAR 22” DUAL POSITION LIGHT DUAL POSITION LIGHT PART NO. 809170 809171 809174 809192 809196

10-40V DC Örum vuonna 2020Part No. 809217 32W 4000 SIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR 22”2200 368m
Örum-yhtiön toimintamallit perustuvat kumppanuuteen ja asiakaskonsepteihin, IP67/IP69K Spot joiden tavoitteena on ymmärtää asiakkaan toimintaa syvällisesti. Tehokas, nopea SIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR Yes, amber and white ja luotettava asiakaspalvelu on yhtiön toiminnan perusta. Asiakaskunnan muo E-APPROVED / DUAL POSITION LIGHT / UNIQUE STROBE FUNCTION DT-4 500mm dostavat auto- ja kuljetusalalla toimivat korjaamot, valmistajat, merkkiliikkeet, ren-Strands SIBERIA-lisäkaukovalomallisto on todella mielenkiintoinen ja valmis Aluminium Polycarbonate gasketjut ja varaosaliikkeet. Hyötyajoneuvojen puolella yhtiön tärkeitä asiakasryhvastaamaan markkinoiden tarpeisiin. Lisäkaukovaloissa on sekä keltainen että 300,6mm 55,5mm PART NO. miä ovat kotimainen perävaunuteollisuus ja muu ajoneuvoteollisuus. Laadukkaat 809217809216 kirkas parkkivalo, hieno muotoilu, hyvät tehot sekä pituusvaihtoehtoja aina 45mm 65mm VOLTAGE ja tunnetut merkit, kuten HELLA, WABCO ja MANN-FILTER yhdistettynä vahvaan 9-35V DC9-35V DC kahdeksasta viiteenkymmeneen (8-50) tuumaan asti. Mallisto on hyvin markki-20°C - +45°C ECE R112, R7 kokemukseen sekä tietotaitoon tekevät Örumista alan kiistattoman edelläkävijän. 92W 16 000 5911 46W 8000 2924 CONSUMPTION THEORETICAL LUMEN ACTUAL LUMENnalähtöisesti hinnoiteltu ja puolueettomissa testeissä kehuttu. 30 ECE R10 1 LUX @ 446m 432m IP-CLASS IP67/IP69K IP67/IP69K BEAM PATTERN Combo Combo POSITION LIGHT White and amber White and amber CONNECTION Cable Cable CABLE LENGTH 2500 mm 2500 mm
10-40V DC 59W 8000 4254 447m IP67/IP69K Combo Yes, amber and white DT-4 500mm Aluminium Polycarbonate 555,6mm 55,5mm 45mm 65mm -20°C - +45°C ECE R112, R7 50 ECE R10 10-40V DC 155W 19200 8570 443m IP67/IP69K Combo Yes, amber and white Cable 2500mm Aluminium Polycarbonate 1269,6mm 55,5mm 45mm 65mm -20°C - +45°C ECE R112, R7 50 ECE R10 10-40V DC 65W 8000 4500 401m IP67/IP69K Combo Yes, white and amber DT-4 500mm Aluminium Polycarbonate 559,43mm 55,5mm 45mm 65mm -20°C - +45°C ECE R7, R112 37,5 ECE R10
VOLTAGE 10-40V DC CONSUMPTION 91W THEORETICAL LUMEN 16000 ACTUAL LUMEN 6161 1 LUX @ 415m IP-CLASS IP67/IP69K BEAM PATTERN Part No. 809180 Part No. 809181 Combo POSITION LIGHT SIBERIA DR LED BAR 12” SIBERIA DR LED BAR 22” Yes, white and amber CONNECTION DT-4 CABLE LENGTH 500mm MATERIAL HOUSING Aluminium MATERIAL LENS Polycarbonate LENGTH 566,33mm DEPTH 71,6mm HEIGHT 76mm HEIGHT INCLUDING BRACKET 89mm OPERATING TEMPERATURE -20°C - +45°C E-APPROVED ECE R7, R112 REF 40 EMC-CERTIFICATE ECE R10
Part No. 809185 Part No. 809184 SIBERIA DR BAR BRACKET
SIBERIA DR LED BAR 50” Fits Siberia DR LED bars. Suitable for 58-70 mm bars.
DUAL POSITION LIGHT
Part No. 809180
Part No. 809181 SIBERIA DR LED BAR 12” SIBERIA DR LED BAR 22”
Hyötyajoa on Örumin asiakaslehti SIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR hyötyajoneuvojen, raskaan liikenteen E-APPROVED / DUAL POSITION LIGHT / UNIQUE STROBE FUNCTION DUAL POSITION LIGHT sekä työkonealan ammattilaisille
PART NO. 809216 809217
Part No. 809213
HYÖTYAJOA 1/2020
hyötyajoa 1 2020 Ajankohtaista / Uutuuksia Örumin asiakaslehti Julkaisija: Örum Oy Ab Läntinen teollisuuskatu 2 PL 14, 02921 ESPOO puhelin 010 569 41 faksi 010 569 4555 sähköposti: etunimi.sukunimi@orum.fi
Toimitusneuvosto:
Taneli Jokela, Antti Norva
Jarrujärjestelmät Kuvat:
takaavat työturvallisuuden Örum Oy Ab ja Ammattilehti.fi
Taitto:
Ammattilehti.fi / Taneli Jokela
Painopaikka:
HELLA Shapeline Painotalo Mukusala
suunnittele omat valosi
www.orum.fi 73 l
SIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR 32” SIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR 38” SIBERIA NG WARNING LIGHT LED BAR
E-APPROVED / DUAL POSITION LIGHT / UNIQUE STROBE FUNCTION
PART NO. 809213 809214 HELLA Jumbo -lisävalojen
VOLTAGE kehitys ja historia9-35V DC 9-35V DC CONSUMPTION 87W 108W THEORETICAL LUMEN 12 000 14 400 ACTUAL LUMEN 4979 5867 1 LUX @ 436m 452m IP-CLASS IP67/IP69K IP67/IP69K BEAM PATTERN Combo Combo POSITION LIGHT White and amber White and amber CONNECTION Cable Cable CABLE LENGTH 2500 mm 2500 mm
VOLTAGE 9-35V DC 9-35V DC
CONSUMPTION 46W 92W
THEORETICAL LUMEN 8000 16 000 Part No. 809185
ACTUAL LUMEN 2924 Part No. 809184 5911 SIBERIA DR BAR BRACKET 1 LUX @ 446m SIBERIA DR LED BAR 50” 432m Fits Siberia DR LED bars. Suitable for 58-70 mm bars.
IP-CLASS IP67/IP69K IP67/IP69K
BEAM PATTERN Combo Combo
POSITION LIGHT White and amber White and amber
CONNECTION Cable Cable
CABLE LENGTH 2500 mm 2500 mm
MATERIAL HOUSING Aluminium Aluminium
MATERIAL LENS PolycarbonatePART NO. 809179 Polycarbonate809180 809181 809184
LENGTH 307 mm 562 mm
DEPTH 71,6 mmVOLTAGE 10-40V DC 71,6 mm 10-40V DC 10-40V DC 10-40V DC
HEIGHT 76 mm CONSUMPTION 28W 76 mm 45W 91W 239W
HEIGHT INCLUDING BRACKET 89 mm THEORETICAL LUMEN 4800 89 mm 8000 16000 38400
OPERATING TEMPERATURE -20°C - +45°C ACTUAL LUMEN 2002 -20°C - +45°C3294 6316 11280
E-APPROVED REF ECE R112, R7, R65 45 1 LUX @ 447m ECE R112, R7, R65 45 437m 450m 464m
EMC-CERTIFICATE ECE R10IP-CLASS IP67/IP69K ECE R10 IP67/IP69K IP67/IP69K IP67/IP69K BEAM PATTERN Spot Combo Combo Combo POSITION LIGHT Yes, amber and white Yes, amber and white Yes, amber and white Yes, amber CONNECTION DT-4 DT-4 DT-4 Cable CABLE LENGTH 500mm 500mm 500mm 2500mm SIBERIA Night Guard-mallistossa yhdistyvät välähdystoiminnot, keltainen Aluminium Polycarbonate Aluminium Polycarbonate Aluminium Polycarbonate MATERIAL HOUSING MATERIAL LENS Aluminium Polycarbonate LENGTH 205mm 307mm 562mm 1276mm ja kirkas parkki sekä tehokas lisäkaukovalo. Mallistossa on 12”- ja 22”- tuumaiset 71,6mm71,6mm 71,6mmDEPTH 71,6mm mallit kaksirivisinä sekä 32”- ja 38”-tuumaiset mallit yksirivisinä. 76mm 89mm 76mm 89mm HEIGHT HEIGHT INCLUDING BRACKET 76mm 89mm 76mm 89mm OPERATING TEMPERATURE -20°C - +45°C -20°C - +45°C -20°C - +45°C -20°C - +45°C E-APPROVED ECE R112, R7 ECE R112, R7 ECE R112, R7 ECE R112 REF 45 45 45 50 EMC-CERTIFICATE ECE R10 ECE R10 ECE R10 ECE R10