METSÄALAN AMMATTILEHTI
Muutoksia Koneosapalvelun organisaatiossa 1.5.2015
V
ille Nevalainen ottaa vastaan Koneosapalvelu Oy:n toimitusjohtajan tehtävät 1.5.2015 alkaen. Nevalainen on toiminut Koneosapalvelun hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2011 lähtien ja jatkaa myös tässä tehtävässä.
- Yhtiö tarvitsee tällä hetkellä lisää resursseja kasvu- ja kehitystavoitteiden läpiviemiseksi, joten tuntuu järkevältä suunnata omaa työpanostani myös operatiiviseen johtamiseen hallitustyöskentelyn lisäksi. Perheyrityksessämme aktiivinen osallistuminen päivittäiseen työskentelyyn tuntuu luontevalta ja motivoivalta, kertoo Ville Nevalainen. Ville Nevalainen on 45-vuotias diplomi-insinööri, joka on työskennellyt ennen Koneosapalvelun emoyhtiöön Outokummun Metalliin mukaan tuloaan mm. Timberjackilla ja ABC Technologiesilla. Outokummun Metalli Oy:ssä ja sen osakkuusyhtiöissä Nevalainen on työskennellyt vuodesta 2002 lähtien. Näihin tehtäviin on sisältynyt mm. Waratah OM Oy:n toimitusjohtajuus 20042008 ja hallituksen jäsenyys 2009 alkaen. Koneosapalvelun hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi Nevalainen on toiminut Pentin Paja Oy:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2009. Mika Aliranta siirtyy Koneosapalvelu Oy:n myyntijohtajaksi. Mikan vastuualueeseen kuuluu Koneosapalvelun myynnin ja huoltopalveluiden johtaminen ja kehittäminen sekä päivittäisen joustavan asiakas-
KONEURAKOINTI 89
M-Filterin traktoreiden ja työkoneiden suodattimet Koivunen Oy:n valikoimaan
K
oivunen Oy:n valikoimassa ovat nyt myös M-Filterin traktoreiden ja työkoneiden suodattimet. Valikoimaan kuuluvat öljy-, ilma-, polttoaine- ja raitisilmasuodattimet.
M-Filter on kotimainen suodatinvalmistaja, jolla on pitkät perinteet jo lähes 50 vuoden takaa. Laadukkaat materiaalit sekä asiantunteva henkilöstö varmistavat M-Filterin tuotannon sujuvuuden ja tasaisen laadun tuotteille.
M-Filter tuoteluettelo 2015.
Ville Nevalainen.
Länsirannikon Konepäivät järjestetään lokakuussa Ulvilassa.
Mika Aliranta.
Ossi Nieminen.
palvelun ylläpitäminen. Organisaatiomme myyntipäälliköt ja vientipäällikkö raportoivat Mikalle. Mika vastaa myös Venäjän tytäryhtiön OOO Fortipartsin myynnin johtamisesta. Koneosapalvelu Oy vahvistaa asiakaspalveluresurssejaan hydrauliikan ja teollisuuspalveluiden osa-alueella. Myyntipäällikkö Ossi Niemisen vastuualueeksi tulee teollisuus- ja mobilehyd-
rauliikan myynti. Ossi keskittyy hydrauliikkatuotteiden ja -huollon myyntiin, tekniseen tukeen ja hydrauliikkasuunnitteluun. Ossi toimii myös teollisuusmyyntitiimin vetäjänä. Koneosapalvelulla on viisi toimipaikkaa Suomessa: Vilppulassa, Helsingissä, Joensuussa, Kuopiossa ja Lappeenrannassa sekä yksi Venäjällä Puikkolassa.
Vahva-lohi
Koneosapalvelu Oy:n kovat kalamiehet Olli Vuorinen, Mika Aliranta (kuvassa melko tyytyväisenä...) ja Ville Nevalainen vetouistelivat toukokuun 21. päivä Porin edustalta todellisen Vahva-lohen: painoa 17,7 kg, pituutta 105 cm ja leuat melkein kuin Vahva B15 -kahmarissa! Ammattilehti onnittelee saamamiehiä!
Länsirannikon Konepäivät Ulvilassa 3.10.2015
M
etsäkonealan suosittu tapahtuma Länsirannikon Konepäivät järjestetään jälleen tänä vuonna lauantaina 3.10.2015. Näyttelypaikkana toimii vuoden 2011 näyttelystä tuttu MMTerminaali Ulvilassa osoitteessa Järvikyläntie 54.
Näyttelypäällikkönä toimii Tatu Kimpanpää. Näyttelypaikkojen myynnistä ja esittelystä vastaavat (maanrakennus) Jorma Mykrä puh. 0440 379 151 ja Juha Mykrä puh.0440 379 152 sekä (metsä) Jukka Storberg puh. 0400 632 856. Länsirannikon Konepäivillä on nyt myös facebooksivut.