Aino 4/2018 by Ylioppilaslehti Aino

”SÄ ET VOI SUN HYVILLÄ AJATUKSILLA PELASTAA KOKO MAAILMAA.”

A A LTO - Y L I O P I STO N YLIOPPILASLEHTI AALTO UNIVERSITY STUDENT MAGAZIN E

AINO

4 / 2 0 1 8

EMILIA 4 / 2018 AINO MÄENMAA Päätoimittaja · Editor-in-Chief

TINO NYMAN Art Director

KIIRA KOSKELA Toimitussihteeri · Sub-Editor

LUKA APPELBERG MONA EID SONIA EL KAMEL TIINA ERONEN JUHA HELMINEN ERKKA MYKKÄNEN AURA NURMI SERGEI PAVLOV JUHO RAUTIAINEN EETU SIHVONEN JENNI TOIVONEN KIRA VESIKKO Avustajat · Contributors

JUHA ARVID HELMINEN Kansikuva · Cover Photo

I. PYSY AINA 02 — 1 1 PIKKUVELJENÄ Runoilija Aura Nurmi sukelsi veljensä tekkimaailmaan.

II. 100 DESIBELIÄ 12 — 19 JUMALATONTA RAKKAUTTA Jenni Toivonen kuvasi hevikulttuuria. III. KESKENERÄINEN 20 — 27 KOMPROMISSI Millainen on Aalto ARTSin uusi koti Väre?

SISÄLTÖ · Index

Potretti · Portrait

IV. TODELLISUUTENI: 28 — 29 Millaista on elämä selvin päin?

SERGEI PAVLOV

COMPROMISE UNDER CONSTRUCTION Aalto ARTS has a new home. What is it like?

SUURIN YHTEINEN NIMITTÄJÄ EMILIA MÄENMAA teksti (words) Minulla oli ala-asteella ystävä, jonka kanssa uskoimme ystävyytemme kestävän ikuisesti. Vaan ei se kestänytkään, ja meidät erotti ensimmäinen päivä yläastetta. Paljastui, että olimme olleet ystäviä lähinnä olosuhteiden pakosta. Emme olleet valinneet toistemme seuraa. Olosuhteiden lisäksi ihmisiä voi pitää yhdessä esimerkiksi työ tai harrastus. Vietin eräänä perjantaina lokakuussa kahdeksan tuntia hevareiden seurassa valokuvaaja JENNI TOIVOSEN kanssa. Kuvareportaasi 100 desibeliä jumalatonta rakkautta alkaa sivulta 12. Paikalla oli ihmisiä, jotka eivät todellakaan olleet kavereita keskenään olosuhteiden vuoksi. He olivat valinneet viettää aikaa yhdessä. Keikalla oli kymmeniä eri-ikäisiä ihmisiä erilaisista koulutustaustoista ja eri maista. Keikan oli järjestänyt MC Mökä – yhdistys, jonka ”tavoite on julistaa hevay metal -musiikin pyhää, ylevää sanomaa joka niemehen, notkohon ja saarelmaan.” Osallistujien yhteinen nimittäjä oli hevimusiikki, ainakin näennäisesti. Pian nimittäin selvisi, että kyse ei ollut ainoastaan musiikista. Yksi porukasta kuvaili, kuinka heillä on jonkinlainen selittämätön sama pohjavire. Muut selvensivät, että musiikin lisäksi heitä yhdistää suvaitsevaisuus: heidän keskuudessaan saa olla millainen tahansa. Kuunnella vaikka Antti Tuiskua, he sanoivat ja nauroivat räkäisesti perään. Eikä sitä ollut vaikea uskoa. Siksi Mökä järjestää musiikkitapahtumien lisäksi vaali-, sauna- ja leffailtoja metallimusiikin harrastajille. Identiteettiä ja yhteisöllisyyttä käsittelee myös tämän lehden juttu Pysy aina pikkuveljenä (sivu 2). Siinä runoilija AURA NURMI tutkii veljensä edustamaa tekkimaailmaa, omaa runoilijajengiään ja etsii yhteneväisyyksiä ja eroja niiden välillä. Samalla hän tulee pohtineeksi, miksi koodaajat ja runoilijat ovat valinneet porukkansa. Kuten hevareille ei riitä vain musiikki, ei heillekään riitä yhteiseksi tekijäksi vain koodi tai runot. ■

PÄÄKIRJOITUS

EMILIA MÄENMAA Päätoimittaja · Editor-in-Chief

TINO NYMAN Art Director

KIIRA KOSKELA Toimitussihteeri · Sub-Editor

LUKA APPELBERG SONIA EL KAMEL TIINA ERONEN MONICA GATHUO JUHA HELMINEN ERKKA MYKKÄNEN AURA NURMI SERGEI PAVLOV JUHO RAUTIAINEN EETU SIHVONEN JENNI TOIVONEN KIRA VESIKKO Avustajat · Contributors

JUHA ARVID HELMINEN

Potretti · Portrait

SERGEI PAVLOV

Kansikuva · Cover Photo

PÄÄKIRJOITUS

PYSY AINA PIKKUVELJENÄ ↳ 02 — 1 1

Haluan kiskoa pikkuveljeni takaisin hacktalksien sinisenä jumputtavasta luonnosta, ajatteli runoilija Aura Nurmi. Näyttelemisen sijaan teknologia-alan valinnut Iiro Nurmi johtaa Euroopan suurinta koodaustapahtumaa Junctionia, eikä sisko ymmärrä hänen maailmastaan enää mitään. AURA NURMI teksti (words) ■

JUHA ARVID HELMINEN kuvat (photography) ■

FEATURE

VALOK UVASSA kolme lasta tuijottaa vakavana kameraan. Pienimmällä on muhkea violetti prinsessahame, keskimmäisellä päällään ritariasu. Minullakin on panssari, en koskaan ollut mikään prinsessa. Ritariasuinen poika ja minä pitelemme käsissämme maagisia miekkoja. Olemme rooliimme kipsaantuneita, toinen jalka kaupungin kolmion keittiössä, toinen keskellä keskiaikaista tannerta. Töölö, Helsinki. Syyskuu monta vuotta myöhemmin. Istun nyrkkeily treenien jälkeen oluella baarissa. Hikinen mies marssii baarin ovesta ja istuu pöytään. Hän on pukeutunut t-paitaan, huppariin ja toppaliiviin, joissa lukee näkyvästi Junction. ”Mun pitää herättää illuusio et kato nyt vittu mua! Kuljen tässä kuin mikäkin peacocki. Ulkomailla ne luulee et mä oon mikäkin iso herra. Mun täytyy embracee Kiinas ja Tokios sellanen vaikutelma, että ne on nähny Jeesuksen”, hän sanoo ja sukii hikisiä hiuksiaan. Valokuvan ritariasuinen poika, baarin riikinkukko ja jeesus ovat yksi ja sama ihminen, IIRO NURMI. Hän on Euroopan suurimman koodaustapahtuman Junctionin toimitusjohtaja ja minun veljeni, jonka maailmasta en ymmärrä enää mitään. *** SA D O N KO RJ U UAJA N kunniaksi Ruskeasuon Steiner-luokkaan sijoitettiin alttari, jolle kannettiin kypsyneitä juureksia ja viljaa. Muotopiirustuksen hypnoottisilla tunneilla opeteltiin jäljentämään ohjeiden mukaisia kuviota vihkoihin, kunnes ne muodostivat täydellisiä sarjoja. Minä ja kaikki kolme pikkusisarustani kävimme saman koulun. Opettelimme samat kuviot, öljysimme puuhuilut, kirjailimme eurytmiassa käytettävien tossujen pussin. Jaoimme maailman, jonka outouksia ulkopuoliset eivät voineet käsittää. Olin tunnollinen isosisko, Onnelin ja Annelin Onneli, jonka sisarukset veivät kinkun hänen leipänsä päältä ja jonka poissaoloa ei aina huomattu, koska

PYSY AINA PIKKUVELJENÄ

FEATURE

”Ulkomailla ne luulee et mä oon mikäkin iso herra.”

huushollissa oli muutenkin tungosta. Tältä näyttää tulevaisuus. Battery- Suurperheessämme oli koko ajan ah- tölkit napsahtelevat auki, robotit tarjoidasta ja puute jatkuvasti läsnä. levat drinkkejä ja pyrkivät selviämään Pakenin vaikeita kotiolosuhteita esteradasta Meilahden sairaala-alueen kirjallisuuteen. Viidesluokkalaisena kir- lasirakennuksessa. Fatboyt ja riippukeijoitin sisaruksilleni tarinaa Zeetah-so- nut ovat täynnä minusta piittaamattoturiprinsessasta, joka johti retkikun- mia silmäpareja. Nuori mies huutaa kortaa löytääkseen kadonneen isänsä vaani SUPEEEERRRRR! Hänen tiiminsä Noitavuorelta. ottaa johtoaseman. Lego-palikoista raIiro oli minua viisi vuotta nuorem- kennetuilla roboteilla kehitetään leikkipi, keskimmäinen. Hän oli kiltti poika, mielisen kilpailun ohessa tulevaisuuden kunnollisin ja kultaisin meistä kaikista automatiikkaa. ja joutui usein vanhempien sisarustenSeuraan Iiron selkää. Ujuttautusa tuupittavaksi. Keltään ei jäänyt huo- dun skeneen ja esiinnyn laatutoimittamaamatta hänen lahjakkuutensa. Hän jana. Iiro alkaa varoitella: täältä tulee häoli tarkkanäköinen ja sosiaalisesti taita- nen puhelias siskonsa. Toistelen, että va. Iiro sai koulun näytelmissä isot roo- ”kulttuurimaailma tarttis tosi paljon teilit ja meni mukaan harrastajateatteriin. dän spirittiä”. Tiedän, että Iiroa hävetKun yläasteikäisenä pengoin Ii- tää. Hän on täällä joku – moni tunnistaa ron huonetta, löysin lipastoista hänen veljeni ja tulee puristamaan kättä, kysyvihkojaan. Ne olivat täynnä viimeistele- mään hänen mielipidettään. Pian on Iiron vuoro nousta estramättömiä seikkailutarinoita, kumman tuttuja sellaisia. Hahmot, joita olin kir- dille. Kuukauden päästä Otaniemessä joittanut omiin tarinoihini, olivat muut- järjestetään Junction Hackathon. Se tuneet hänen omikseen. Jokin ajatuk- on tapahtuma, joka kokoaa 1300 koosissani oli koskettanut häntä. daria ympäri maailmaa kolmeksi päiväksi Otaniemeen. Aiemmin Iiro oli mu*** kana vapaaehtoisena yrittäjyysyhteisö ” TERV E T U LOA ratkaisutalkoisiin ja Aaltoesissa, josta löysi tiensä Junctioiltakoodausseminaariin. Täällä haisee niin. Nopeasti hänestä alettiin leipoa pizza ja perse”, Iiro huikkaa. seuraavaa toimitusjohtajaa, joka häKoodariporukka hörähtää nau- nestä tuli tämän vuoden alussa. Nyt ruun. Istumme Robot Uprising -hakke- hänellä on seitsemän alaista. Marritapahtumassa. Paikalla on vieraillut raskuun tapahtuman toteuttaa 300 aiemmin toimittaja, joka on käynyt te- vapaaehtoista. kemässä juttua ja kutsunut tilaisuutta Johtajan rooli alkoi näkyä pikku”iltakoodausseminaariksi”. veljessäni heti. Hän muuttui heijastu”Ei saatana, CRINGE”, yksi kooda- maksi aikuisuudesta, jossa mikään tireista hekottaa. lanne ei ole niin pyhä, etteikö sitä yksi ”Mun mielestä ratkaisutalkoot on stressipuhelu tai kymmenen Whats ihan hyvä sana”, toinen kommentoi. app-viestiä voisi keskeyttää.

FEATURE

Aloin haaveilla itsekkäästi siitä, että voisin kiskoa pikkuveljeni takaisin startupien, hypen, hacktalksien ja muiden seremonioiden sinisenä jumputtavasta luonnosta, joka on toistaiseksi avautunut minulle vain kuvina riehaantuneesta ihmismassasta. ”Hyvä, että sä teet tällaistä sisäpiirijuttua. Tänne tulee muuten noita rivitoimittajia, jotka vähän haistelee, että jaahas, tällainen ilmiö”, yksi Robot Uprisingin koodareista sanoo. Paitsi, että en ole sisäpiiriläinen. Olen julkaistu runoilija ja kirjoittamisen opettaja. Humanisti, joka opiskelee yliopistolla yleistä kirjallisuustiedettä. Äänestäisin LI ANDERSSONIA, jos asuisin hänen vaalipiirissään. Teknologia-alan kulttuuriin olen asennoitunut aina negatiivisesti, koska se on tuntunut niin vieraalta. Antifeministiseltä, oikeistolaiselta ja sellaiselta, johon on ehdottoman vaikeaa aloittelijana tulla. Toimittajien kömpelöt suomennokset hackathoneista kielivät siitä, että tekkikulttuuri on siihen kuulumattomille outo, sulkeutunut ja vaikeasti ymmärrettävä. Koodarien maailmaa ei voi sisäistää googlaamalla. IT-alan ympärillä väreilee uudenlaista innostusta, samanlaista kuin yrittäjyyden ympärillä muutama vuosi sitten. Kaikki haluavat osansa uudesta it-hypestä. Siksi opistojen, järjestöjen ja yliopistojen ylläpitämät alkeiskurssit täyttyvät nopeasti. Työväenopiston kurssilta on kuitenkin pitkä matka Junctioniin. Suomessa on käynnissä kilpajuoksu parhaista koodareista. Arvioista riippuen 7000–9000 ihmistä saisi vaikka heti työpaikan ja vuonna 2020 tarvetta voi olla liki 25 000 koodaajalle. Iiroille on kysyntää. Ohjelmoijaksi valmistuneen aloituspalkka liikkuu Suomessa tällä hetkellä kolmessa tuhannessa eurossa, ja kuukausiansiot voivat kavuta 15 000 euroon saakka. Tällä hetkellä Suomi ei pysty houkuttelemaan parhaita osaajia, kun Piilaakso tarjoaa kymmenkertaisia tienestejä. Media kirjoittaa koodaripulasta kuin luonnonkatastrofista: Missä ovat

koodarit? Koodareita tarvitaan kipeästi, Minulla oli kyllä nouseva esiintyjotta Suomi voi selvitä. Eläkeläisiä kutsu- vän runouden ryhmä. Joukkomme muotaan takaisin töihin, sillä tekijöitä ei riitä. dostui koulupudokkaista ja yhteiskunKoodarit jättävät Suomen! nan jollain tapaa hylkäämistä. Kun hain

PYSY AINA PIKKUVELJENÄ

Filosofian maisteri löytyy kymmenen vähiten tienaavan listalta seitsemän kertaa, riippuen erikoistumis alasta. Omalle pääaineelleni taiteen tutkimukselle ei ole luvassa leveää leipää. Opiskele näille aloille, jos haluat olla Poistun Iiron kanssa Meilahden Biomedicumista, kun ilta jo punertaa. Kiroamme kylmää tuulta, minulla on taipumus keksiä paskamaisesta säästä aina jotain hyvää. Nyt huudan tuulen halki Iirolle, joka lähtee hakemaan Startup Saunan pesukoneeseen unohtuneita kalsareita, että ainakin tuntee elävänsä.

viidettä kertaa Teatterikorkeakoulun dramaturgian linjalle, Iiro oli jo alkanut opiskella ohjelmointia ammattikorkeassa. Hän odotti kotona ja lohdutti, kun rahjustin surkeana eteiseen itkemään. Kirjoitustaitoni eivät olleet vieneet minua minnekään. Olin isosiskona häpeäksi, esikuvana epäonnistunut. Kun näin Iiron viimeistä kertaa esiintymässä lavalla, sydämeni oli pakahtua ylpeydestä. Hakkasin käsiäni yhteen ja kannoin hänelle sylillisen ruusuja, vaikka hänellä oli vain muutama repliikki. Hänen katseensa oli jo kääntynyt muualle.

*** K U N muutin kuusitoistakesäisenä kotoa pois ja sain vihdoin kaipaamani yksinäisyyden ja itsenäisyyden, hinnaksi muodostui totaalinen selviytyminen. Paistoin hampurilaisia, siivosin rappuja, toimistoja, vessoja ja laivoja. Joskus pomo saattoi jättää palkat maksamatta. Katsoin elokuvateatterin valkokankaalta ja myöhemmin pienestä putkitelevisioista, kun Iiro esiintyi Kauko Röyhkän kirjaan perustuvan Miss Farkku-Suomi - elokuvan pahispoikana. Siinä hän oli, tähtenä, työntämässä päähenkilön kasvot vessanpönttöön. Edelleen erään jo konkurssiin menneen Makuunin seinässä lukee Iiron nimi hänen ison, nyt riekaleisen, promootiokuvansa alla. Salatuista Elämistä Iiro oli lähellä saada Romeon roolin. Iiro jäi vaille kotia juuri ennen lukiosta valmistumistaan. Minulta vapautui kämpästä huone. Vanhan asuintoverini nimi siivottiin pois nimikyltistä, ja tilalle jäi pelkkä Nurmi. Iiro näytteli edelleen harrastajateatterissa, mutta alkoi puhua, että taide ei ehkä olekaan hänen tulevaisuutensa. Kotiimme alkoi ilmestyä yhä enemmän tietokoneita ja näyttöjä. Yritin kannustaa Iiroa hakemaan Teatterikorkeakouluun, vaikka olin itse ollut jo muutaman vuoden pääsykokeiden kurimuksessa.

*** IIRO lopetti teatteriharrastuksen vuonna 2015. Hän pääsi Aalto-yliopiston maisteriohjelmaan ja meni mukaan yrittäjyystoimintaan, jota koulu on täynnä. Pian hän sai oman startup-kulttuuria käsittelevän ohjelmansa Radio Helsingille. Haluan tietää, miksi veljeni valitsi tekkimaailman, ja lähti meidän yhteisestämme. Kello on kolme Maunulassa, kun soitan Iirolle. Hanoissa on jo ilta, kun hän vastaa. Junction on levinnyt ympäri Aasiaa ja Iiro on vierailemassa Hanoin tapahtumassa. Hän kertoo tavanneensa kiinalaisia isoja herroja, joille on ojentanut lahjarahaa punaisissa kirjekuorissa. Opastanut Japanissa tapahtuman järjestämistä, mutta törmännyt Vietnamissa ”suurimpiin kulttuurieroihin toistaiseksi”. Junction järjestetään täällä ensi kertaa. Iiro selvittää parhaillaan, miksi Junctionin logona on liekehtivä jalkapallo. Vietnamin pääkaupunki on osoittautunut ristiriitaiseksi paikaksi. Iiro kollegoineen asuu pilvenpiirtäjämäisessä Eco Cityssä, jonka kupeesta alkaa hökkelikylä. Iiron mukaan Vietnamissa ei arvosteta nuoria, ja heidän tapahtumansa rikkoo normeja luomalla nuorille teknologiakulttuurista kiinnostuneille foorumin.

köyhä.

AINO

Iiro korostaa, että koodarit tekevät yhteiskunnallista työtä. Asuinympäristöä älyllistetään, mikä voi helpottaa esimerkiksi liikuntarajoitteisten elämää. Lähitulevaisuuden ihminen antaa asunnolleen käskyjä. Eräs Junctionin kumppani hakee ratkaisuja sujuvampaan äänestämiseen: ” To create a digital nation,

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Aalto University Student Magazine

”Olisin saattanut päätyä johonkin jyväskyläläiseen lastenteatteriin. Esittämään Hilleri Hiirtä ja vetämään iltaisin viinaa.”

a trustworthy voting system must be in place.”

Taiteilijat eivät sen sijaan ole halukkaita perustelemaan olemassaoloaan. Kirjallisuus nähdään itsessään hyvinvoinnin kulmakivenä: se kertoo, mitä on olla ihminen. Eetos on, että taide itsessään on palvelu, kaiken ”lopputuote” – olisi rahvasta yrittää vaatia siltä mitään muuta. Beatnik-runoilijat ajoivat amerikanrautaa halki valtateiden, kuuntelivat jatsia, huusivat rivouksia ja totuuksia. He osallistuivat demokratiaan kyseenalaistamalla ja toisin tekemällä. Iirosta sellainen maailma on naiivi. ”Aloin inhota teatterimaailman perseennuolemista. Mä vihaan sitä. Kun olin harrastelijateatterissa, tajusin, että päästäkseni pidemmälle mun pitää vaan alkaa luoda suhteita, eikä se kiinnostanut mua. Lisäksi siellä täytyy olla ihan täysin vasemmistolainen, syödä vegaanilihaa…” hän sanoo ja nauraa sanavalinnalleen. Iiro tietää, että hänen lahjansa olisivat riittäneet myös taiteen kilpaillussa maailmassa. Hän vain halusi valita toisin. ”Kyllä mä uskon, että musta olisi tullut myös hyvä näyttelijä. Ongelma vain oli se, että olisin saattanut päätyä johonkin jyväskyläläiseen lastenteatteriin. Esittämään Hilleri Hiirtä ja vetämään iltaisin viinaa.” Iiro pitää tauon. ”Se ei ollut vaan mussa enää. Halusin turvaa.” Jotain samaa Iiron hylkäämässä taidemaailmassa ja hänen valitsemassaan teknologia-alassa kuitenkin on: kumpikin on mystifioitu ja ulkopuolisille lähes saavuttamaton. Junctioninkaan tarkoitus ei ole tehdä koodaamisesta valtavirtaa.

Se, miltä maailmamme näyttää tulevaisuudessa, on pienen ihmisryhmän käsissä. Teen ohjelmointialan pääsykoetehtävän, joka vaatii ”loogista ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä”. Jo kysymykset aiheuttavat nöyryyttävää ahdistusta. Jos nyt haluaisin todella oppia ohjelmoimaan, minun olisi heitettävä kaikki muu urallani syrjään. Ne koodarit, jotka pääsevät käsiksi yhteiskunnan rakentamiseen ja oman alansa kovimpaan ytimeen, ovat olleet kiinnostuneita tietotekniikasta jo lapsena. Tämä erityisryhmä koostuu pääasiassa miehistä. Kilpailu heidän keskuudessaankin on kovaa. Ryhmän monimuotoistumiseen tarvitaan rakenteellisia muutoksia. Naisjohtajuuden parissa lasikatot ovat särkymässä, mutta vain jatkuvan ponnistelun tuloksena. Teknologia-ala sanoo kyllä ymmärtävänsä, että liian homogeeninen yhteisö koituu lopulta koko alan tappioksi. Pelkkä naisten kannustaminen ei silti riitä: tarvitaan järeitä toimia, jotka lähtevät kasvatuksesta. Nykyään kaikki tutustuvat koodaamiseen jo perusopetuksessa. Lopetamme Iiron kanssa puhelun, kun Hanoissa on alkamassa vietnamilainen tutustumisleikki. Puhelimesta kuuluu höpötystä ja hässäkkää. Seuraan yömyöhään Instagramissa, kuinka kalpea yliopisto muuttuu teknologia-alan hääjuhlaksi. Pöydät peitetään valkoisilla lakanoilla. Niille asetellaan lasikuutioita, ja joka paikkaan vedetään kuitukaapelia. Tilaan leviää tekkitapahtumista tuttu purppurainen diskovalaistus, jota olen alkanut kutsua tulevaisuusvaloksi.

Nro. 4 — 2018

Vol. 4 — 2018

Lasken puhelimen. Tutkin hiljaista asuntoa, jossa kasvavat kirjat kuin sienet. ”Milloin musta tulee menestyjä?” Muistan kysymyksen Ryhmäteatterin Eduskunta III -esityksestä. Kysymys oli osoitettu kaikille oman tiensä startup-entusiasteille. Silloin se vielä nauratti. *** MONU MENTA ALISESSA Kisahallissa kuulee urheilun pauhua ja painojen ikävää kalahtelua valmiiksi lommoiseen lattiaan. Iiro viheltää pelin poikki, kertoo olevansa loppu. Hän on saanut Vietnamin työmatkaltaan flunssan. Baarissa hän nostaa esiin älypuhelimen ja näyttää siltä pääuutisia matkan ajalta. Vietnamin lippu leviää näytön päälle, hyvää iltaa kaikille katsojille. Juomme pienet oluet hilpeinä. Tiedustelen, mitä Töölön Kisahalli veljelle merkitsee paikkana. Vietimme siellä paljon aikaa lapsena, ja itseeni tulvahtaa lämpöä, kun astun sisään. Iiro ei, pettymyksekseni, muista niistä ajoista mitään. Ei edes vaahtomuovisotaa jumppapermannolla. Mutta Kisahalli ei ole ainoa asia, mitä hän ei halua muistaa. Meillä on erilainen suhde lapsuuteemme. Epäilemme toistemme muistoja. Minä tein menneisyyden kaivelusta ammatin. Vuosien epäonnistuneen Teatterikorkeakouluun pyrkimisen jälkeen lykästi. Pieni anarkistinen kirjakustantamo julkaisi runokokoelmani. Teoksesta tuli hitti. Nimeni näkyi suurimpien lehtien

PYSY AINA PIKKUVELJENÃ&#x201E;

FEATURE

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Nro. 4 — 2018

Vol. 4 — 2018

Aalto University Student Magazine

FEATURE

”Sulla on aina altavastaajan rooli.”

lauantaisivuilta. Helsingin Sanomien kritiikki julisti: Esikoiskirjailija tuo lähiöiden lapset kirjallisuuden eturiviin. Sain kunniamainintoja ja voitin Kalevi Jäntin palkinnon. Ostin 17 000 euron voittorahoilla kelloja ja matkoja ystäville ja sisaruksille. Omistin teoksen veljilleni ja siskolleni. Kirja kuitenkin ravisteli perhettäni perusteellisesti. ”Aura”, Iiro aloittaa. ”Me ollaan vaan nykyisin ihan eri ihmisiä”, hän sanoo. ”Musta tuntuu, että koska sä elät niin paljon menneessä, sä saatat vähän samaistua uhreihin”, hän ehdottaa varovasti. ”Sulla on aina altavastaajan rooli. Puolustat heikkoja.” ”Mutta mä elän mun arvojen mukaista elämää!” parkaisen. ”Mun samaistuminen altavastaajan rooliin on kadonnut”, hän sanoo. ”Mä olen huomannut joistain sun Facebook-keskusteluistakin, että olet siellä aina puolustamassa kaikkia, vaikka sun pitäisi olla myös hieman realisti. Enkä tarkoita, että kyyninen.” Hän jatkaa: ”Sä et voi sun hyvillä ajatuksilla pelastaa koko maailmaa.” Takaisin ei ole paluuta. Iiron teatteriunelma – minun unelmani. Se, että muistelisimme saumatonta yhteisymmärrystämme lapsena – minun unelmani. Iiro pehmentää sanomisiaan ja toteaa, että menneisyyden kaivelu kuuluu taiteilijan rooliin. Väitän, että vaikka minulla ei olisi taiteilijaidentiteettiä eikä edes valmiuksia siihen, kaivelisin silti lapiolla sitä, kuka minä olen. Etsin päiväkirjastani tekstin, jonka olen kirjoittanut isoin, vakain kirjaimin ja jonka perään puristanut vielä kunnon pisteen: Elämäni suurin mysteeri on

PYSY AINA PIKKUVELJENÄ

omien juurieni löytäminen ja ymmärtämi- hintään kuusipäiväistä viikkoa, ja siihen nen, ja että se on tehnyt, ja alati tekee, mi- on sitouduttava, jos haluaa olla osa tätä nusta kirjoittajan. perhettä.

Iiro on päättänyt nähdä menneisyydessämme myös paljon voimavaroja. ”Opin lapsuudessani todella vaikeissa tilanteissa selviytymään. Luikertelin ja kusetin. Opin suojautumaan”, hän sanoo. Ihminen edessäni on valinnut oman tiensä. Minun on päästettävä irti niistä mielikuvista, joita häneen olen istuttanut. Hän ei ole enää mikään rooliasuinen teatteripoka, vaan aikuiseksi kasvanut mies, joka johtaa pian kolmeasataa vapaaehtoista, rakentaa satojen tuhansien budjettia ja siinä ohessa opastaa isosiskoaan. Jumalauta, huudan kypäräni sisällä polkiessani yömyöhään kotiin. * * * INSTAGR AM -tili on täynnä levottomia sällejä ja muutamia naureskelevia naisia. Hupailun taustalta huomaa jännityksen, pienillekin vitseille hihitellään. Tikkurilan kirkolta kannetaan vanhaa kaapelia, joka asetellaan Espoossa asfaltille ja värjätään. Käytettyjä hiiriä ja näppäimistöjä murskataan. Niistä tehdään ultravärisiä hyönteisiä partnerbootheihin. Myynnin clousaukset on aikoja sitten ratkaistu, enrollaus päättynyt. Näppäinten äärellä hierotaan hikisiä käsiä, kuunnellaan trancea ja Britney Spearsin Toxicin shit flute -versiota. Tähän mennessä tehtyä ihaillaan ylpeydellä, nautitaan jo tulevasta hurmiosta. ”Voi kun sais vaan jatkaa tän tiimin kanssa”, Iiro huokaa, vaikka työ on vielä tekemättä. Sekopäisen uupumuksen keskelläkin katse täytyy kääntää jo ensi vuoteen. Junctionin ydinporukka tekee vä-

Monet tekijöistä ovat nuoria ja perheettömiä. Yhteisöllisyys, tiimeissä työskenteleminen, on tämän työn sydämessä. Family community -sanaparia hoetaan, olen huomaamattani kirjoittanut sen muistiinpanoihini useita kertoja. Vaikka kaikki eivät jatka montaa vuotta, täällä opituilla taidoilla voi kuitenkin tehdä lähes mitä tahansa, missä tahansa. Iiron hommassa puolestaan täytyy olla ”vähän tärähtänyt” jatkaakseen. . . . Heinäkuun toinen viikko Pirkanmaalla. Sadepisarat ropisevat muoviseen katokseen, ihmiset ovat kerääntyneet sen alle kuuntelemaan runoja. Myöhemmin illalla matka jatkuu toiselle paikkakunnalle. Etsitään lampi, pulahdetaan pyrstö pystyssä viileään veteen. Runoilijaystävieni kasvoilta paistaa onni. Punainen aurinko laskee mäntyjen takana ja lavatansseista nousevat kaihoisat suomi-iskelmän sävelet. Joku tilaa hunajan väristä jallua. T-paidat pestään nyrkkipyykillä, minä totun uimiseen, ampiaisiin, paarmoihin, alastomuuteen ja kiuasvedellä peseytymiseen. Tavarat ovat hujan hajan, autossa niin kuuma ettei siellä voi hengittää. Tämä on minun paratiisini. Ihmiset, jotka puhuvat runouden kieltä ja ovat yhtä erikoislaatuisia. Haluan kutsua pikkuveljeni joskus tähän seuraan, jossa lausutaan loitsuja ja ollaan paljon hiljaa. Luonnollisuus, laiskuus, virheellisyys ja asioiden filosofinen märehdintä on meidän bensiinimme. Tässä maailmassa kaikki on alkukantaista, värit näkyvät nurmesta. ■

100 DESIBELIÄ JUMALATONTA RAKKAUTTA ↳ 12 — 1 9

Miehen käsi kohoaa ilmaan ja kämmen puristuu nyrkkiin. Etusormi ja pikkurilli osoittavat kohti lavaa. Desibelejä on tilassa yli sata. Mies sulkee silmänsä täysin antautuneena ja seisoo hievahtamatta rauha sisällään. Suomea pidetään raskaan musiikin maana. Toistakymmentä vuotta sitten metallimusiikki soi marketeissa ja teinit värjäsivät hiuksensa mustiksi. Nyt rap- ja EDM-musiikki kuitenkin hallitsevat suurten festarien lavoja ja raskas musiikki on painunut takaisin alakulttuuriin. Harrastajien keskuudessa metallimusiikki elää ja voi silti hyvin. Se kukoistaa hikisillä keikoilla kellareissa ja vetää voimansa yhteisöllisyydestä, joka tiivistyy kaljoitteluksi treeniksien kauhtuneilla nahkasohvilla. Valokuvaaja JENNI TOIVONEN kuvasi MC Mökän black metal - teemaista keikkailtaa otaniemeläisessä kellarissa. JENNI TOIVONEN kuvat (photography) ■

KUVAREPORTAASI

EMILIA MÄENMAA teksti (words) ■

II. I.

”Black metal on kuin Kossu. Ei siitä koskaan oikeastaan nauti, mutta kun sitä tarpeeksi kuluttaa, niin tuntuu tosi hyvältä. ”

II.

100 DESIBELIÄ JUMALATONTA RAKKAUTTA

KUVAREPORTAASI

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Nro. 4 — 2018

Vol. 4 — 2018

Aalto University Student Magazine

II.

KUVAREPORTAASI

”Laitat vaan sitä tekoverta naamaan, sotket sitä paperilla ja hyvä tulee.”

100 DESIBELIÄ JUMALATONTA RAKKAUTTA

II.

100 DESIBELIÃ&#x201E; JUMALATONTA RAKKAUTTA

KUVAREPORTAASI

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Nro. 4 — 2018

Vol. 4 — 2018

Aalto University Student Magazine

KESKENERÄINEN KOMPROMISSI COMPROMISE UNDER CONSTRUCTION ↳ 20 — 27

JUHO RAUTIAINEN teksti (words) ■

(FIN)

Syksyllä taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ARTS muutti viimeisenä Aallon korkeakouluista Otaniemeen. Käyttöönsä se sai vastavalmistuneesta Väreestä näyttävät tilat, jotka ovat monien opiskelijoiden mielestä kuitenkin keskeneräiset tai kelvottomat taiteelliseen työskentelyyn. (ENG)

This autumn ARTS, the School of Arts, Design and Architecture, was the last one of Aalto’s schools to move to Otaniemi. It was allocated spectacular spaces in the newly built Väre — that many students deem unfinished, or unsuitable for artistic purposes.

LUKA APPELBERG kuvitus (illustration) ■

FEATURE

KIRA VESIKKO

käännös (translation) ■

III.

I. III.

(FIN) ”TÄMÄ rakennus on selvästi suunniteltu startup-maailman mentaliteetilla”, toteaa SHEUNG YIN, eikä edes yritä peitellä pettymystään. Sheung viittaa kommentillaan taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ARTSin uuteen kotiin Väreeseen, joka avattiin syyskuussa keskelle Otaniemeä. Visuaalisen kulttuurin opinto-ohjelmassa opiskelevan Sheungin piti valmistua kahdessa vuodessa, mutta nyt opinnot näyttävät viivästyvän. Syynä ovat hänen mukaansa ARTSin uudet tilat, jotka eivät ole taiteelliselle työskentelylle riittävät. ARTS on viimeinen Aallon korkeakouluista, joka muutti yhteiselle Otaniemen kampukselle. Viime vuosien ajan ARTSin opiskelijat tiesivät työskentelevänsä väliaikaisissa tiloissa Arabiassa, mutta muuton vaikutukset opiskeluun tulivat monille ikävänä yllätyksenä. Opiskelijat ovat avanneet pettymystään laitoksen sisäisissä workshopeissa ja esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Heidän mukaansa avoimiin tiloihin päätyneet turistit ovat häirinneet opiskelijoita valokuvaamisellaan, suurten ikkunoiden vuoksi työrauha on kärsinyt eikä esimerkiksi varastotilaa ole riittävästi. Myös kurssisisältöjä on jouduttu muuttamaan tilojen vuoksi. Sheung kertoo kurssista, jolla aiemmin rakennettiin näyttely. Nyt se järjestetään seminaarina, sillä sopivaa tilaa teoksien rakentamiseen ei hänen mukaansa ole. Esimerkiksi neulansilmäkameralla työskentelevä kurssikaveri tarvitsisi käyttöönsä oman huoneen, jossa voisi tehdä kokeiluja rauhassa. ”Arabiassa hänellä oli pitkä, yli kuukauden kokeilun ja erehtymisen prosessi”, Sheung kuvailee. Väreessä tällainen ei onnistu.

FEATURE

”Me säästämme pitkän pennin sillä, että teemme töitä yhteisissä tiloissa.” SAIJA HOLLMÉN

VAIKK A ongelmista puhutaan paljon, ovat monet opiskelijat muuttoon tyytyväisiä. Uudet avarat tilat ovat herät täneet ihastusta erityisesti uusissa opiskelijoissa. Arabiassa opiskelijoita vaivasivat sisäilmaongelmat, ja kahden kampuksen välillä sukkuloiminen

aiheutti ongelmia. Esimerkiksi tapahtumien järjestäminen oli vaikeaa, kun tiedottaa piti kahdella kampuksella ja sijainti oli aina toisen kampuksen opiskelijoille huono. Muutto Otaniemeen tapahtui vähitellen. Arabian tilat tyhjenivät asteittain ja vapautunutta tilaa oli helppo ottaa käyttöön tarpeen mukaan. Osa opiskelijoista ehtikin tottua poikkeuksellisen runsaaseen tilojen määrään. Ennen muuttoa opinto-ohjelmille oli osoitettu Arabian rakennuksesta omia tiloja ja osalla opiskelijoista oli käytössään yksityisiä studioita, joihin oli pääsy vain muutamalla opiskelijalla kerrallaan. Väreessä sen sijaan lähes kaikki tila on jaettua. Yksityisiä huoneita on vain muutamia. Niissä voi puhua puhelun, pitää lyhyen palaverin tai tavata opintoneuvojaa. Edes työntekijöille ei ole yksityisiä työskentelytiloja. ”Opetukseen ja oppimiseen tarkoitetut tilat on Väreessä allokoitu funktioiden, ei ryhmien mukaan. Oleellista on se, mitä tilassa tehdään, ei se, kuka siellä tekee”, varadekaani SAIJA HOLLMÉN kertoo Väreen suunnittelun periaatteesta. Esimerkiksi muodin opiskelijoille on tiloja, joista löytyy heidän tarvitsemansa työvälineet. Silti myös muut opiskelijat voivat halutessaan tulla näihin tiloihin työskentelemään. Yhteiskäyttöisiin tiloihin päädyttiin Hollménin mukaan siksi, että ARTsin käytössä olevia tiloja on nyt huomattavasti vähemmän kuin Arabian aikaan.

KESKENERÄINEN KOMPROMISSI

Compromise Under Construction

”Me säästämme pitkän pennin sillä, että teemme töitä yhteisissä tiloissa”, Hollmén perustelee uusien tilojen kokoa. Aalto-yliopiston rahoitustilanne on huonontunut vuodesta 2011 lähtien. Väreen suunnittelun taustalla oli yliopiston johdon tietoinen päätös säästää henkilöstön sijaan tiloissa. Kaikki Aallon korkeakoulut ovat tehostaneet tilankäyttöään rahoitusleikkausten vuoksi. ”Itse asiassa meidän piti alun perin saada isommat tilat täältä. Mutta tilasuunnittelun ammattilaisina me saamme kyllä pienemmästäkin määrästä tilaa paljon irti”, Hollmén vakuuttaa. Avokonttorit ja jaetut työtilat ovat trendikkäitä nykytyöelämässä. Niiden käyttö vaatii kuitenkin uusien toimintatapojen omaksumista. Aalto ARTS on kirjannut strategiaansa tarpeen uusille tekemisen tavoille – New Ways of Working. Tämä tarkoittaa Hollménin mukaan sitä, että tiloja on oltava valmis jakamaan eri oppiaineiden kesken. Se, mitä ja miten tarkalleen ottaen jaetaan, määrittyy Hollménin mukaan nyt, yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Sheungin mielestä täysi läpinäkyvyys, co-working ja co-creation eivät sovi yhteen taiteellisen työn kanssa, vaikka ovatkin hyviä juttuja. ”Yleensä taide syntyy vapaan leikin ja kokeilemisen myötä”, Sheung sanoo. Väreessä tilat täytyy varata erikseen ja tietää siis ennalta, mitä aikoo tehdä ja millä välineillä. Tämä aiheuttaa ongelmia osalle opiskelijoista. Esimerkiksi visuaalisen kulttuurin opinto-

AINO

(ENG) “THIS building has clearly been desig ned with a start-up mentality,” notes SHEUNG YIN, taking no effort in hiding his disappointment. He is referring to the new home of the School of Arts, Design and Architecture ARTS, Väre, which opened this September smack dab in the middle of Otaniemi. Sheung, who studies in the Visual Cultures, Curating and Contemporary Art Master’s Programme, was supposed to graduate in two years. Now it looks like his graduation is going to be postponed. He says the new locale is to blame, as it is not sufficient for artistic work. ARTS was the last of Aalto’s schools to move to the central Otaniemi campus. For the past few years, the students of ARTS understood that their working spaces in Arabia were temporary. The effects of the relocation were still a surprise, and not a happy one. The students have voiced their displeasure in the department’s internal workshops, and for instance in the biggest Finnish newspaper Helsingin Sanomat. Some examples include being bothered by tourists who wander into the open spaces and take photographs, the big windows that have reduced the peace, and not having enough storage space. The new space has also affected some of the curriculum. Sheung talks about a course that was previously about building an exhibition. Now it is held as a seminar, since there was no suitable space for building up the pieces. A classmate of his works with a pinhole camera and would need a room for experimenting in peace. “At Arabia she had her space where she could spend a month on going through trial and error,” Sheung described. Something like this just isn’t possible at Väre.

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Aalto University Student Magazine

“We are saving quite a bit by working in shared spaces.” SAIJA HOLLMÉN

EVEN though there’s a lot of talk about the issues, a lot of students are happy with the relocation. Especially new

students are enchanted with the new spacious venues. In Arabia building the students were affected by indoor air pollution, and travelling between two campuses posed its own challenge. Organising events was also difficult. Spreading information in both Otaniemi and Arabia was hard, and the location was always inconvenient for students of the other campus. The relocation to Otaniemi was a gradual one. As students trickled out of Arabia, the uninhabited space was taken over by those that remained. Some students grew accustomed to the exceptional amount of space. Before the relocation, the facilities of Arabia were allocated for different programmes, and some students had private studios that housed only a few people at a time. In Väre, however, all the space is shared. There’s only a handful of private rooms where you can take a call, hold a short meeting, or meet up with a study councillor. Even the employees don’t have private working spaces. “The teaching and learning spaces in Väre have been allocated by functions, not programmes. We’re more concerned with what is being done, rather than who is doing it,” the Vice Dean SAIJA HOLLMÉN says regarding the design philosophy of Väre. For example, the fashion students have a space where they can find tools they might need. But other students can also use the space if they wish. According to Hollmén, the reason for cooperative facilities is that ARTS

Nro. 4 — 2018

Vol. 4 — 2018

now has a lot less space than Arabia used to have. “We are saving quite a bit by working in shared spaces,” Hollmén justifies the size. Aalto University’s funding has declined since 2011. When designing Väre, a conscious decision was made to save on space instead of personnel. Because of the cuts, all schools of Aalto have put effort into optimising the use of space. “We were actually originally supposed to get a bigger venue. But as space planning experts we can surely make do with the smaller facilities,” Hollmén assures. Open offices and shared working spaces are trendy in today’s work environments. But using them requires learning new ways of acting. So, Aalto ARTS has passed into its strategy the school’s need for New Ways of Working. According to Hollmén it means the readiness to share facilities between different programmes. What exactly is getting shared and how will be decided now, in cooperation with students, she says. According to Sheung complete transparency, co-working and co-creation don’t quite fit artistic work, even if they are generally good things. “Art is usually born from free play and experimenting,” Sheung says. At Väre you need to reserve workspaces in advance – so you must know beforehand what you will be creating, and with what tools. This poses a problem for some students. For example, in

III.

FEATURE

(FIN)

(ENG)

ohjelmassa monet tekevät suuria installaatioita, joiden työstäminen vaatii paljon aikaa ja tilaa. Jaetuissa tiloissa työvälineiden levittämiseen ja jälkien korjaamiseen kuluu merkittävästi aikaa, eikä varastotilaa ole riittävästi. Myös yksityisyys on Sheungin mukaan tärkeää. Taiteen tekeminen on haavoittuvaista ja henkilökohtaista. Väreessä kaikki tekeminen on jatkuvasti näkyvillä kaikille ohikulkijoille. ”Taiteen tekeminen ei tarvitse avointa, vaan turvallista tilaa.”

the Visual Communication Design programme’s curriculum many students create big installations that require a lot of time and space. In shared spaces it takes a lot of time to take out and then put back the tools – which is paired with not having enough storage space. Sheung also says that privacy is important. Making art is vulnerable, and personal. At Väre every creation process is open for any passer-by. “Making art doesn’t need an open space, it needs a safe one.”

RAKENNUKSEN ongelmat eivät kosketa kaikkia Artsin opiskelijoita yhtä lailla. Osalle koulutusohjelmista Väreen tilat sopivat aiempia tiloja paremmin. Visuaalisen viestinnän muotoilun ainejärjestön Grrr:n puheenjohtaja AINO SALONEN on monilta osin tyytyväinen Väreeseen, vaikka myötäelääkin muiden opiskelijoiden ahdinkoa. ”Graafisen suunnittelun opiskelijoille jaetut tilat toimivat ihan hyvin. Me voimme työskennellä hyvin mobiilisti millä tahansa tietokoneilla mitä Väreestä löytyy. Enemmän minua huolettaa se, mitä muilta opiskelijoilta kuulee. Muodin opiskelijoille tai muille, jotka tekevät todella isoja töitä, tämä tila ei oikein toimi”, hän sanoo. Salosen mukaan muuttoa ei myöskään suunniteltu riittävän hyvin. Opiskelijat ovat tulleet puolivalmiisiin tiloihin. Kursseilla tarvittavat työvälineet saatiin käyttöön liian myöhään lukuvuoden aloitukseen nähden, tulostimia oli kytkemättä ja kyltitys oli kesken. Salonen kokee, ettei johto ole kantanut riittävästi vastuuta tilojen käyttöperiaatteiden määrittelyssä. ”Kaikkea vastuuta tiloista ja niiden allokoinnista ei pitäisi laittaa opiskelijoiden harteille. Laitoksen tai koulun johdon pitäisi tukea tässä. Nyt tuntuu, että opiskelijoiden tulee keksiä, miten tiloja käytetään. Toisaalta me ei edes tiedetä, luetaanko meidän antamaa palautetta”, Salonen sanoo. Konkreettisten tilaongelmien lisäksi Väreen visuaalinen ilme on aiheuttanut kritiikkiä. Arabian vanhassa teh-

KESKENERÄINEN KOMPROMISSI

” Taiteen tekeminen ei tarvitse avointa, vaan turvallista tilaa. ” SHEUNG YIN

“ Making art doesn’t need an open space, it needs a safe one. ”

Compromise Under Construction

THE PROBLEMS of Väre don’t affect all students in the same way. Some programmes have found the new venues more suitable. AINO SALONEN, the chair of the Organisation of the Students of Visual Communication Design GRRR, is pleased with many aspects of Väre – yet shares the other students’ distress. “For graphic design students co-working spaces work pretty well. Our work can be done on almost any computers in Väre. I’m more worried about the things I’ve heard from other students. The space doesn’t really work for fashion students or anyone who creates big works of art,” she says. According to Salonen, the relocation has also not been planned well enough. Students have arrived to spaces that were still under construction. Not all tools were working yet, printers weren't connected, and even putting up signs was a work in progress. Salonen feels that the management hasn’t taken enough responsibility in specifying allocation principles. “All the responsibility for the spaces and their allocation shouldn’t be put on the students’ shoulders. The department or school’s management should provide support. Now it feels like the students are supposed to come up with how the spaces should be used. At the same time we don’t even know if our feedback is being read,” Salonen says. On top of these issues, Väre’s visual design has been subject to critique.

I. III.

FEATURE

(FIN) dasympäristössä maalin roiskumista ei tarvinnut pelätä, mutta Väreen tilat ovat ainakin vielä hyvin kliiniset. Opiskelijat ovat esimerkiksi ehdottaneet, että taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden ylläpitämän ravintola Kipsarin suurta valkoista seinää voisi hyödyntää ja tehdä tilasta kotoisamman. On puhuttu esimerkiksi seinän maalaamisesta. Vaihtoehdoksi opiskelijat ovat ehdottaneet seinään kiinnitettäviä paneeleita, joihin maalata. Lupaa ei ole toistaiseksi irronnut. Hollménin mukaan johto kyllä haluaa opiskelijoiden kädenjäljen näkyvän koulun käytävillä. Ilmassa on ollut yleistä hämmennys siitä, mitä tiloissa voi tehdä. Holmenin mukaan ”teknisen väliportaan” ihmiset ovat kieltäneet asioita varmuuden vuoksi tietämättä mitä johto haluaa. ”Minä itsekin yritin perustaa ilmoitustaulua, kun sellaista ei ollut. Laitoin julisteen seinälle, mutta se katosi siitä. Minä en tiedä, kuka on se posteripoliisi, joka täällä julisteita seiniltä repii”, Hollmén nauraa. Hänen mukaansa johdon tarkoitus on alusta asti ollut tilan haltuunoton salliminen – taidekoulun pitää voida näyttää taidekoululta. Asiat eivät kuitenkaan tapahdu hetkessä. Hollmén sanoo, että kyse on siitä, missä järjestyksessä päätöksiä tehdään ja ehditään tekemään. H O LLM ÉNIN mukaan Väre ei voikaan vielä olla valmis. Talon ovat suunnitelleet sellaiset ihmiset, jotka eivät ole opetustoiminnassa mukana. ”Työmaa ei kerro mitään ja piirustukset vielä vähemmän. Ennalta voi suunnitella paljon, mutta ei kaikkea. Vasta lopullinen orientaatio osoittaa ongelmat”, hän sanoo. Nyt kelkka täytyy Hollménin mukaan kääntää ja alkaa mennä opiskelijoiden ja opettajien tarpeet edellä. Lisäneliöitä Väreeseen ei saada, mutta joitakin ongelmista voidaan ratkaista. Laitoksen johto kokoontuu joka viikko käsittelemään opiskelijoiden palautetta ja tekemään palautteen pohjalta päätöksiä. Näissä kokouksissa opiskelijoita edustaa taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden TOKYO ry:n puheenjohtaja MATTI JÄNKÄLÄ. Haastattelun aikaan lokakuun alussa on juuri päätetty muuttaa tilasuunnittelua entistä opiskelijalähtöisemmäksi ja tartuttu opiskelijoiden huoleen yksityisyyden ja varastotilojen puutteesta. Valokuvaamisen aiheuttamista ongelmista Hollmén kertoo kuulleensa vasta Helsingin Sanomien artikkelista. ”Työn jatkuvuuden turvaaminen tärkeää. Opiskelijat tekevät isoja artefakteja, joita pitää voida varastoida helposti silloin, kun niitä ei työstetä. Kalustaminen on nyt ensiarvoisen tärkeää. Kalusteilla saadaan lisää varastotilaa ja lasiseinien eteen asetettavilla avohyllyillä myös näkösuojaa tiloihin.” Ratkaisuilla on kiire, sillä opintojen viivästyminen uhkaa Sheungin tapaan monia. Opiskelijat ovat järjestäneet protesteja ja osa on kirjoittanut avoimia kirjeitä Artsin johdolle. Omassa kirjeessään Sheung Yin kuvaa kokemiaan ongelmia ja vaatii yliopistoa palauttamaan hänelle yhden vuoden lukukausimaksun, 15 000 euroa, korvauksena opintojen viivästymisestä, mikäli ongelmat eivät korjaannu pian. Hollmén vakuuttaa ymmärtävänsä opiskelijoiden huolen ja turhautumisen: opiskelijoilla ei ole aikaa odottaa. ”Tilanteissa, joissa voidaan osoittaa opintojen viivästyneen, koska fasiliteetit eivät tue opiskelua, meidän täytyy tulla jollakin tavalla vastaan. Pohdimme esimerkiksi mahdollisuuksia antaa lisäaikaa opintojen suorittamiseen”, hän sanoo. ■

KESKENERÄINEN KOMPROMISSI

Compromise Under Construction

TOIM I T TA JA N KOM M EN T T I ↴

VÄ R E ES E E N kohdistuvassa kritiikkissä ei ole kyse vain konkreettisista ongelmista. Taustalla on myös huoli ARTSin identiteetin muutoksesta. Uuden rakennuksen ja sitä ympäröivän tilan yhteentörmäys muistuttaa monen kaupungin gentrifikaatioprosessista. Usein kaupungit kehittyvät taiteilijoiden johtamana. He ottavat haltuunsa muun yhteisön hylkäämiä tiloja, kuten vanhoja tehdasympäristöjä. Heidän läsnäolonsa ja taiteellinen työskentelynsä tekevät ympäristöistä taas haluttuja ja trendikkäitä. Perässä seuraavat markkinarakoja nuuskivat bisnesihmiset, jotka perustavat alueelle yrityksiä. Seuraavaksi teknologiayritykset tuovat pajansa samoille nurkille ajatuksenaan yrityksen brändin kytkeminen taiteilijoihin ja trendikkääseen ympäristöön. Itse taiteilijat ovat tietysti bisnekselle lähinnä haitta, sillä heidän ostovoimansa on usein vähäistä. Vähitellen ympäristö on taiteilijoiden näkökulmasta pilalla. Radikaalista taiteellisesta vapaudesta jää jäljelle vain tiiliseinät ja ontosti kumiseva brändi. Asuntojen hinnat nousevat, ja taiteilijat joutuvat etsimään uuden paikan itselleen. ARTSin tapauksessa bisnes ei kuitenkaan tullut taiteilijoiden luokse, vaan taiteilijat jättivät tehdasympäristön itse. Kyse ei ole vain sijainnista tai estetiikasta. Tila luo toiminnalle rajoja ja kannustaa tiettyihin toimintatapoihin. Uutuutta kiiltävät ja jaetut tilat kannustavat erilaiseen taiteelliseen työhön kuin vanha tehdasympäristö. Monet opiskelijat pelkäävät ARTSin kehityssuuntana olevan bisneslähtöinen co-creation-pöhinä. Nähtäväksi jää, miten taiteellinen tinkimättömyys sointuu yhteen start-up-maailman trendisanojen kanssa.

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Aalto University Student Magazine

(ENG) At the old industrial Arabia facilities, you didn’t have to worry about spilling a little paint. But Väre feels very clinical, at least for now. Among other things the students have suggested that they should utilise the big white wall in Kipsari, the cafeteria maintained by ARTS students, to make the space feel cosier. There has been talks of painting the wall or putting up panels to paint on. So far, they’ve been out of luck getting permission. Hollmén says that the management does want the students’ presence to be seen in the spaces. There has been a general confusion about what activity is allowed in Väre. Hollmén says that middlemen have prohibited things just in case, not knowing what the management wants. “I myself have tried to set up a bulletin board, since we didn’t have one. I put up a poster, but it got taken down. I don’t know who this poster police is”, Hollmén laughs. According to her, letting students claim the spaces has been the plan from the start – an art school should look like one. But these things take time. Hollmén says it is up to the order in which decisions are made.

of the Art and Design Students’ Asso- other students are under the threat of ciation TOKYO. being delayed. The students have orIn early October, at the time of ganised protests, and some have writwriting this article, the management ten open letters to ARTS management. decided to make the space planning In his own letter Sheung Yin describes more student-oriented, tackling the is- the issues that have affected his, and sues of privacy and storage space. Hol- demands that the university return to lmén says that the first time she heard his one years’ tuition fee, 15 000 €, as about the tourists and their cameras reimbursement of delaying his studies – if the issues aren’t fixed soon. was in Helsingin Sanomat. “It’s important to ensure an uninHollmén understands the stuterrupted workflow. The students make dents’ worries and frustration: they do big artefacts that they should be able not have all the time in the world. to store easily when they’re not being “In a situation where it can be worked on. Getting furniture is of es- proved that the facilities were unsuitsence right now. Furniture provides able for studies and therefore delayed more storage space, and open shelves the curriculum, we need to somehow can be fitted in front of the glass walls meet the students halfway. We are lookto provide some privacy.” ing at possibilities such as giving stuSolving these issues is urgent, be- dents more time to complete the curcause the studies of Sheung and many riculum,” she says. ■

C OM M E N T F ROM T H E W R I T E R ↴

H O LLM ÉN says Väre is not supposed to be ready yet. It has been designed by people who are not themselves engaged in education. “The construction site doesn’t really tell you anything, and blueprints tell you even less. A lot can be planned in advance, but not everything. Only the final orientation will reveal the issues,” she says. According to Hollmén, the process needs to be steered towards the needs of the students and the personnel. There’s no way to add square meters to Väre, but other issues can be solved. The department’s management sits down once a week to go through the feedback left by students, and make decisions based on these comments. In these meetings the students are represented by MATTI JÄNKÄLÄ, the Chair

THE C RITI Q U E surrounding Väre is not only about tangible problems. It’s also about the change of ARTS’ identity. The clash between the new building and its surroundings are akin to many cities’ gentrification process. Cities often develop spearheaded by artists. They take up spaces abandoned by others, such as old industrial areas. Their presence and their art make the spaces trendy and desirable again. They’re followed by businesspeople sniffing out opportunities, who then set up businesses in the area. Then come the tech companies that want to hook their brand up with the artists and the trendy spaces. Of course, the artists themselves are a nuisance to them, since their purchasing power is often low. Little by little, the area ends up being ruined from the artists’ point of view. What’s left of artistic freedom is just brick walls and a hollow booming brand. The housing prices rise, and the artists must find a new space. In the case of ARTS, the business didn’t follow them. They left the industrial space themselves. It wasn’t just about the location or the aesthetics. A space sets its own boundaries to work and encourages certain behaviours. The spanking new and shared spaces encourage a different kind of art-making than the old industrial space. Many students fear that ARTS is moving towards a business-forward co-creation buzz. Only time will tell how the artistic integrity will work with the startup world’s buzzwords.

Nro. 4 — 2018

Vol. 4 — 2018

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Aalto University Student Magazine

SELVIN PAIN

Kurko-pullolla. Juomisesta tuli tapa pitää hauskaa. Kun aloitin opinnot silloisella TKK:lla, tuli päälle opiskelijameiningit ja alkoholin käytön määrä kasvoi entisestään. Varmaan oli aikoja, jolloin käytin alkoholia neljänä päivänä viikossa. Ja sitten on ollut muutaman kerran sellaisia kymmenen päivän ryyppyputkia. Mulla on äärimmäisen hidas temperamentti, enkä ole koskaan ollut agg ressiivinen humalassa. Mutta esimerkiksi jos on tullut ero, niin on saattanut Alkoholin käyttö aiheutti Mikko Laineelle vetää kännit ja itkeä jossain Teekkarialakuloisuutta. Siksi hän päätti viettää kylän kellarikerroksessa tiskiä vasten. Ei tää juomattomuus ole ollut tipattoman vuoden. mikään pelastus mun hyvinvoinnille. Hyvään fiilikseen vaikuttaa niin moni muukin asia. Maanantait on toki vähän EMILIA MÄENMAA ” Päätin viettää vuoden 2018 tipattomana. helpompia, kun ei dokaa. Aluksi tuntui, Tällä hetkellä siis kieltäydyn alkoholista ettei sillä ole mitään vaikutusta. Mutteksti (words) täysin. Näin kemistinä voisin tosin tar- ta se johtui siitä, että vaikka en juonut, TINO NYMAN olin buukannut elämäni ihan täyteen ja kentaa, että kyse on etanolista. kuvitus (illustration) En juo edes ykkösolutta. Tänä vuon- nukuin silti liian vähän. Kyllä ihmisillä on tullut jotain na yritin kaupassa ostaa IPAa, jonka luuKENEDDY BUTTLER lin olevan alkoholitonta. Kassalla multa spontaaneja reaktioita. Että jos on pi3D pullo (raakaversio) kysyttiin papereita ja siinä mulle paljas- tänyt vaikka mennä keikalle yhdessä 3D bottle (unedited version) tui, että kaljassa olikin 0,5 prosenttia al- niin tuleekin päivää ennen viesti, että koholia. Kyllä mulla olisi ne paperit olleet hitto sori mä unohdin, ettet sä juo ollenmukana, mutta jouduin sitten sanomaan, kaan. Mut sit mun vastaus on ollut, että ei hätää, mä voin alkaa vaikka sammalettä ei kiitos sittenkään. Idea tipattomasta vuodesta tuli, taa pari tunnin jälkeen, jos sulla tulee kun reilu vuosi sitten syksyllä muutin parempi olo siitä. Mua ei oo painostettu, takaisin Helsinkiin Lahdesta, jossa suo- mutta tilanne voisi olla toki toinen, jos ritin teatteriopintoja. Mulla oli yhtäkkiä olisin nuorempi. Jos pitäisi päästä sitaas aikaa käydä kissanristiäisissä, ja sään porukoihin tai olisi vaikka just aloitusein niiden jälkeen krapula kesti usei- tanut opinnot, niin saattaisi olla hankata päiviä. Sitten oli muutama oikein paha lampaa olla se tyyppi joka ei juo. Nousuhumalaan liittyy positiividarra. Mutta jatkuva alakulo oli paljon nen draivi, joka on toki puoleensavepahempaa. Alkoholin kova käyttö aiheutti tävää ja ryhmäyttävää. Oon sen verran mulle siis henkisesti huonon olon. Sen menevä ja avoin tyyppi, niin ei se enää lisäksi tiesin, että mulla on aika hasardi ole nykyään niin must. Kyllä se vaikuttaa, että ihmiset kevät tulossa: tein töitä opintojen ohella ja mun ensiohjaus Ylioppilasteatterissa ympärillä on kännissä estottomia. Saa oli tulossa. Ajattelin, että mulla saattaisi itsekin relata ja ikään kuin tulee itseolla enemmän resursseja käytössä, jos kin känniin. Olin keväällä yksillä sitseillä, jotka meni itsessään hyvin vaikka en olisin dokaamatta. Nollatoleranssi on selkeä, vaik- juonut. Mutta sitten jatkoilla ajattelin, ka pidän kyllä omaa mielenlujuutta sen että tämä on se hetki kun pitää vetää verran kovana, että olisin voinut pysy- pää täyteen tai lähteä himaan. Nyt on jo yli kymmenen kuukautta tellä myös kohtuukäytössä. Mutta halusin tehdä myös sosiaalisen kokeen ja takana. Tällä hetkellä olen kallistumassa sen puolelle, että en enää jatkossa haastaa itseäni. Vedin ekat kännit lukion ekalla kieltäydy alkoholista täysin. Mutta kraMIKKO LAINE, 28 vuonna 2007 uutena vuotena kolmella pulaton elämä kiinnostelee. ” kemiantekniikan maisteriopiskelija ■

■

TODELLISUUTENI

IV.

Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiokilpailu

Uutisraivaaja 20 19

Välitätkö tiedosta? Uudista tiedonvälitystä. Osallistu ideallasi. Kuinka sinä kehittäisit journalismia tai tiedonvälitystä? Osallistu ideallasi! Voittaja saa jopa 250 000 euroa kehitysrahaa. Hae viimeistään 31.1.2019.

uutisraivaaja.fi

Kuva: Ilkka Törmä

Teollisuuden ja tekniikan korkeakoulujen yhteistyötä Collaboration between Industrial Companies and Aalto University Hyvästä yhteistyöstä kiittäen Thank you for your cooperation and support

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö Foundation for Aalto University Science and Technology

Would you like to join the 2nd most sustainable company in the world?* We are looking for people with the courage to solve global problems and the will to leave a healthier planet for our children. We approach our work with a passion and expect the same from you. Every year we offer more than 300 summer trainee positions and many other opportunities for young talent. Looking forward to hear from you! * Global 100 report by Coporate Knights

Introducing the largest producer of renewable diesel in the world.

AINO

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASLEHTI OSA — 2

AALTO UNIVERSITY STUDENT MAGAZINE PART — 2

V. Ajankohtaista 34 — 35 AYY:N EDUSTAJISTO OTTI KANTAA FEMINISMIIN VI. Kolumni: Sonia El Kamel & 36 — 37 Erkka Mykkänen ILMASTONMUUTOS ON AINOA AIHE

SISÄLTÖ · Index

VII. 38 — 39

Person of Interest TESSA NIKANDER

VIII. 42

Kolme näkökulmaa INHIMILLISTETTY KONE

IX. 43

aalto – suomi – aalto NEW WAYS OF WORKING

AYY:N EDUSTAJISTO OTTI KANTAA FEMINISMIIN EMILIA MÄENMAA teksti • (words)

Lokakuussa AYY:n hallitus ehdotti, että ylioppilaskunta määrittelee itsensä feministiseksi järjestöksi. Edustajisto kävi asiasta suljetun lippuäänestyksen ja päätyi seuraavaan: AYY ajaa tasa-arvoa, mutta ei ole feministinen järjestö. Edustajiston jäsenet Joni Kariluoto ja Katarina Helin kertovat, miksi he äänestivät puolesta ja vastaan.

P U O L E S T A

” Feminismi edustaa minulle tasa-arvon ajamista. Mielestäni kyse on tavallisesta arvolausumasta ja on linjassa AYY:n muun linjapaperin kanssa. Feminismi on yhteinen vaatimus siitä, että kaikilla tulisi olla samanlaiset mahdollisuudet ja oikeudet. Koin, että AYY voisi näyttää edelläkävijyyttään myös tässä asiassa, jos linjapaperiin kirjattaisiin, että olemme feministinen järjestö. Voin myös vähemmistön edustajana sanoa, että sanan käyttö olisi selkeä signaali siitä, että AYY tukee meitä ja että meillä on paikka tässä yhteisössä. Koin, että kirjaamalla sana linjapaperiin oltaisiin saavutettu tärkeitä asioita: käyttämällä termiä toimintaansa ohjaavassa paperissa ylioppilaskunta voisi paremmin osallistua aiheesta käytävään keskusteluun ja siten osallistua feminismi-sanan määrittelyyn. ”

AJANKOHTAISTA

” Äänestin hallituksen esitystä vastaan, sillä feminismi aatteena ja liikkeenä on moninainen ja sisältää useita keskenään ristiriitaisia ideologisia haaroja. Vaikka feministinen liike sisältää kannatettavia asioita, sisältää se myös keinoja ja lopputulemia, joita en voi allekirjoittaa – hyvä tarkoitus ei aina takaa hyvää lopputulosta. Näen, että Suomessa nykyään selvästi näkyvin feministinen suuntaus on Yhdysvalloista kuluneen vuosikymmenen aikana rantautunut intersektionaalinen feminismi, joka on kiistanalainen liike. Se sisältää monia yksittäisiä käsitteitä, kuten kulttuurillinen omiminen, jotka mielestäni pakottavat ryhmäidentiteettiä yksilöille usein ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Koska feminismi käsitteenä jakaa mielipiteitä ja AYY:n tulee edustaa kaikkia jäseniään, on linjapaperiin kirjattu tasa-arvon ajaminen selkeä, kaikkien jäsenten intressit kattava ja neutraali muoto.

V A S T A A N

”

AINO

TOIMITUS

Hallitus perusteli termin käyttöä pelkän tasa-arvokirjauksen sijaan muun muassa näin: ” Feminismi on laajasti yhteiskunnallisessa keskustelussa ja tutkimuksessa käytetty termi. Pyrkiminen tällaisten käsitteiden määrittelyyn ja auki selittämiseen olisi lukijoiden aliarviointia. Kyseessä on yliopiston ylioppilaskunta, joten lukijalta voidaan olettaa keskimääräistä laajempaa yleissivistystä ja kykyä tutustua uusiin asioihin monipuolisesti. AYY:n viestinnässä käytetään tätä samaa yleisperiaatetta yhteiskunnallisten termien käytölle. Feminismi-käsitteen käyttö linja paperissa mahdollistaa AYY:lle feminismin ympärillä käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen huomattavasti paremmin kuin kirjaus tasa-arvosta. Näin AYY myös osaltaan osallistuu sen määrittelyyn, mitä merkityksiä feminismi-sanaan liitetään. ”

Miksi äänestys oli suljettu, edustajiston puheenjohtaja Onni Lampi? ” Nähdäkseni siksi, että ihmiset eivät halunneet leimautua. Asiakysymyksestä suljetun lippuäänestyksen pitäminen on hyvin harvinaista. Tässä tapauksessa se oli helpoin tapa saada ihmisten mielipide kuuluviin ilman, että kenenkään tarvitsee pelätä leimautumista ”sovinistiksi ” tai tasa-arvon vastustajaksi. Yleensä suljettuja lippuäänestyksiä käydään henkilövaaleissa. Edustajiston työjärjestyksessä todetaan, että kaikki äänestykset ovat lähtökohtaisesti avoimia, ellei kaksi edustajiston jäsentä vaadi suljettua lippuäänestystä. ”

teksti • (words)

KUIVUUS LISÄÄNTYY SILMISSÄ Ketäpä ei ilmastonmuutos ahdistaisi. Väkiluvun kasvaessa ja ilmastonmuutoksen edetessä muun muassa kuivuus pahenee, ja jotain pitäisi tehdä. Aalto-yliopiston tutkijatohtori JOSEPH GUILLAME ja apulaisprofessori MATTI KUMMU kehittivät avuksi verkkosovelluksen, joka kannustaa vähentämään vedenkulutusta. Water Scarcity Atlaksen interaktiiviselta maailmankartalta voi seurata, kuinka kuivuudesta kärsivän väestön määrä on kasvanut viimeisten sadan vuoden aikana. Kartta täyttyy silmien edessä punaisella vuosikymmen vuosikymmeneltä. Sovelluksen tarjoamien karttojen avulla jokainen voi käydä kokeilemassa, millainen vaikutus vaikkapa ruokavaliolla on veden riittävyyteen.

PUTKINÄKÖISTÄ PALKITSEMISTA Yliopistojen rahoitusmalliin on kaavailtu muutoksia, jotka AYY:n mukaan vievät opintoja kohti putkitutkintoja. Tällä hetkellä yliopistoja palkitaan sekä tutkintojen että sen perusteella, kuinka moni opiskelija suorittaa vuodessa 55 opintopistettä. Uudessa mallissa suoritettujen tutkintojen merkitys kasvaisi, ja opintopisteindikaattori poistettaisiin kokonaan. Ylioppilaskunnan pelkona on, että uuden rahoitusmallin myötä tutkintojen rakentaminen yksilöllisesti vaikeutuisi. Opiskelijat eivät myöskään ehtisi kerätä työkokemusta, kun yliopistoilla olisi entistä kovempi kiire patistaa heitä valmistumaan. Koska vaihto-opinnoissa suoritettuja kursseja on vaikea hyväksilukea osaksi omaa tutkintoa, yliopistoilla ei olisi mielenkiintoa kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. AYY:n edustajan lisäksi kannanoton putkitutkintoja vastaan ovat allekirjoittaneet hallituksen puheenjohtajat Helsingin, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistojen sekä Åbo Akademin ylioppilaskunnasta.

HERÄTTELEVÄÄ VIESTINTÄÄ Aalto-yliopiston nettisivuille eksynyt saattoi syksyllä hämmästyä, kun eteen avautui uudenlainen näkymä. Yliopisto lanseerasi uudistumassa olevasta sivustostaan beta-version, jossa vierailijan huomion vangitsee etusivun kärkeen nostettu valtava banneri. Sen lisäksi, että banneri huutaa meitä “muuttamaan peliä”, se herättää useita kysymyksiä. Miksi Aalto-yliopistolla ei ollut varaa muuhun kuvankäsittelyohjelmaan kuin Paintiin? Kuinka paljon säästöä on kertynyt kuvien resoluutiosta tinkimällä? Onko Aaltoon tulossa uusi koripallolinja?

VI.

AINO

ILMASTONMUUTOS ON AINOA AIHE

* * * EN S IM MÄIN EN tehtävä on sisäistää ilmastonmuutos tunnetasolla. Ilmastonmuutos ei ole vain epämääräistä merenpinnan nousua tai heinäkuisia ennätyshelteitä. Ilmastonmuutos on sitä, että 140 miljoonaa ihmistä ympäri maailman joutuu jättämään kotinsa, ja sitä, että Suomessa kotimainen leipä loppuu. Se on mellakoita, kuolemia ja sotaa. Uhkakuvat on syytä sisäistää, ja alkaa sen jälkeen toimia. Mutta miten? Yksi ihminen on vain yksi ihminen. Toden teolla ilmastonmuutosta voivat suitsia teollisuuden suurvaltiot, kuten Yhdysvallat, Kiina ja Intia. Vai onko tuo pelkkää uikutusta? Yksi ihminen on yksi ihminen – joka omalta osaltaan voi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon Suomen ja jopa Euroopan tasolla. Muistetaan: Talo on tulessa. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää.

KOLUMNI

■

SERGEI PAVLOV ■

teksti (words)

SONIA EL KAMEL & ERKKA MYKKÄNEN

TÄ LL Ä palstalla kirjoittaisimme tavallisesti erilliset kolumn it meitä askarruttavista henkilökohtaisista aiheista. Syyskuussa Sonia kirjoitti siitä, että pettymysten käsittely on tärkeää. Erkka kirjoitti päiväunien hyödyllisyydestä. Kuukautta myöhemmin YK:n ilmastopaneeli IPCC julkaisi raporttinsa, jonka mukaan ihmiskunnalla on 12 vuotta aikaa vähentää tuottamiaan hiilidioksidipäästöjä. Muuten meitä odottavat ennennäkemättömän katas trofaaliset tuhot. Nälänhätä, kuivuus ja yleistyvät hirmumyrskyt koskettavat pian jokaista. Maailmanloppu ei tullut uutisena. Meissä se herätti tuttua, epämääräistä huolta ja syyllisyyttä. Toiminnaksi se ei silti kanavoitunut. Pystyimme jatkamaan arkeamme kuten ennenkin. Huomasimme kaavailevamme uusia kolumneja – maailmanloppuun verrattuna yhtä pienistä aiheista kuin aiemminkin. Tieto ei lisännyt tuskaa, tälläkään kertaa. Tilanne on absurdi: Kuin istuisimme olohuoneen sohvalla kaksiossa, jonka makuuhuoneessa riehuu tulipalo. Liekit tuntuvat, mutta eivät vielä näy. Kysymme: Pitäisikö katsoa vielä yksi jakso Stranger Thingsiä ? Jonkin on muututtava. Talo on tulessa. Se oikeasti on. Ilmastonmuutos on ainoa aihe. Tämä kolumni on yritys sisäistää ongelma ja kerrata lista tehtävistä asioista – vaikka olisikin jo liian myöhäistä.

kuvat (photos)

Ilmastonmuutos on ainoa aihe. Ilmastonmuutos on ainoa aihe. Ilmastonmuutos on ainoa aihe. Ryhdy vapaaehtoiseksi ympäristöjärjestöjen toimintaan. Lähetä niille kaksikymmentä euroa. Tai viisi. Laita Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa ja sähköpostilla kerran kuussa viestejä kunnallispoliitikoille, kansanedustajille ja Euroopan parlamentin jäsenille (merkitse päivä, vaikkapa kuun ensimmäinen sunnuntai, hyvissä ajoin kalenteriin). Kerro viesteissä perusteltu huolesi maailmanlopusta. Eduskuntavaalit järjestetään puolen vuoden päästä, huhtikuussa 2019. Äänestä niissä sellaista puoluetta, joka ymmärtää, että ilmastonmuutos on ainoa aihe. Meidän on jatkossa käytävä kiusallisia keskusteluja niin itsemme kuin läheistemme kanssa niistä mukavuuksista, joista on luovuttava asteittain. Tiedämme, että ainakin yksityisautoilu ja lentäminen on lopetettava, ostamista vähennettävä ja sisäfilepihvi vaihdettava seitaniin. Juustonkulutusta pitää vähentää ja asunnon sähkösopimus päivittää ekosähköön. Muutoksen voi aloittaa porrastetusti. Esimerkiksi ostohimoa voi hillitä lainaamalla vaatteita ja tavaroita kavereilta, lihasta luopua kuukaudeksi kerrallaan ja viikonloppureissut Berliiniin korvata junamatkalla Pietariin. Myös kaikista kiusallisin keskustelu on edessä. Onko oikea kysymys sittenkään: Millaisen maailman jätämme lapsillemme? Vai sittenkin: Tulisiko lapsia ylipäätään hankkia? Lapsettomuus on ilmastoteoista suurin. Olemme jo tällä väkimäärällä ja elintasolla venyttäneet maapallon kestokyvyn äärimmilleen. Lisääntymällä pahennamme tilannetta entisestään. Yhden lapsen hankkiminen vastaa vuodessa noin 72:ta lentoa Thaimaahan. Nämä keskustelut ovat äärimmäisen epämiellyttäviä. Niitä on kuitenkin käytävä, sillä talo on tulessa. * * * ENTÄ jos on jo liian myöhäistä? Se on aivan mahdollista. Eettisissä valinnoissa ei välttämättä ole kyse siitä, että maailma pelastuu. Niissä on kyse siitä, että voimme elää itsemme kanssa sillä hetkellä, kun maailma tuhoutuu. Oikeat päätökset tekevät elämästä merkityksellisemmän tuntuista. Ainakin otimme asian vakavasti. Ilmastonmuutos ei ole "tärkeä aihe", aivan kuin liekeissä roihuava asunto ei ole "tärkeä aihe". Se on ainoa aihe. Se on syy pyrkiä sammuttamaan palo – ennen kuin on pakko hypätä ikkunasta.

VII.

AINO

ON A MISSION

TESSA NIKANDER Bachelor student of Science in Technology, Automation and Systems Technology in Aalto University. Lead Software Engineer in Aalto Satellites.

Tessa Nikander dreams of introducing space science to everyone’s education. Working with satellite data can help us solve environmental issues, she says. MONICA GATHUO teksti (words) ■

TIINA ERONEN kuva (photo) ■

Q Your team created the award-winning DIY KitSat-satellite, that can be built by anyone, even a child. What makes your satellite so unique? A There exists no holistic educational space mission ecosystem in the market. The KitSat satellite kit provides all the necessary tools for satellite operation, and it makes it possible to start designing your own mission and collecting environmental data without prior knowledge of radio engineering. The kit comes with a ground segment unit, which you would use together with your computer. The kit will help engaging young students in science, as space phenomena can be introduced when teaching physics, mathematics, information technology, chemistry, and biology. Q You mentioned an example of collecting data of the environment. Are there ways in which space science could help us with climate change? A Environmentalism has become a major trend in the space industry. A recent trend students might find interesting is that the European Space Agency ESA and National

Aeronautics and Space Administration NASA both support hackathons to create new applications on finding and using environmental data to find ways for perseverance. Satellites collect a lot of data of the environmental statuses and changes happening on our planet. Equipped with special instruments, they are used for Earth observation and remote sensing from the orbit. We can inspect for example the biomass like forests and the status of algae in oceans with the data they provide. We can monitor consistency of the atmosphere, changes in the glaciers and environmental disasters like floods and wildfires, all this is done with satellite technology. Let's say there were some abnormalities in the local temperatures that might be warning signs of storms or hurricanes, that data then can be sent to the right authorities and they can decide if evacuations or other procedures are needed. Q What are your dreams involving space sciences? A My plan is to get more people involved with space science and ed-

PERSON OF INTEREST

Designed educational satellite kit KitSat with Aalto student Samuli Nyman. KitSat received a special prize from Space Nation in UN’s international World Challenge Finland contest in August. It was also chosen in the final of Quality Innovation of the Year Competition held by the Finnish Quality Association. MD in Eyon Space HQ, educational space technology design and manufacturing company.

ucate people on space science in a similar way which artificial intelligence has been popularized recently. In my opinion, if an engineer can do something meaningful with their lives, it’s making sure that humanity will last either through interplanetary expansion or de-fucking up the Earth, in the way of environmental protection for example. Q And the most important: Do you believe there is life outside the planet Earth? A The short answer is that it is possible and also that we haven’t been able to find it. There’s a high probability that there is at least some kind of primitive interstellar life. But it’s not so much about if I believe but if I want to believe. I want to believe there is intelligent life. We haven’t been able to find it, but we have been trying to research it from the early 1900s. We have sent radio signals and optical signals out to the universe, but we haven’t been able to get a response. Maybe we just need to come up with better communication technology. Or maybe something else prevents us from being contacted.

VIII.

INHIMILLISTETTY KONE Robotit tekevät muutakin kuin vievät ihmisten työpaikat. Niiden avulla voi oppia, mikä tekee ihmisestä erityisen. Avoimia kysymyksiä on silti runsaasti: miten seksirobotteihin pitäisi suhtautua tai miten varmistua siitä, etteivät robotit johda ihmisiä harhaan?

MATILDA DILETTA

KIIRA KOSKELA

kuvitus (illustration)

teksti (words)

■

Filosofian tutkinto-ohjelman professori ARTO LAITINEN Tampereen yliopistosta on perehtynyt muun muassa robotiikan moraalisiin kysymyksiin. Näkemykset esimerkiksi seksiroboteista jakavat mielipiteitä. ”Joidenkin mukaan seksirobotit eivät vahingoita ketään, joten aikuisten lelut sallittakoot. Toisista ne voivat vahingoittaa ainakin epäsuorasti. Kampanja seksirobottien kieltämiseksi vetosi siihen, että ne voivat vinouttaa käsityksiä seksikumppaneista. Tämä on empiirinen väite, joka pitää tutkia. Seksirobottien puolustajat voivat vedota myös siihen, että robotit saattavat jopa vähentää seksuaalista hyväksikäyttöä ja mahdollistaa tyydyttävämmän seksuaalisen elämän niille, jotka syystä tai toisesta eivät voi harjoittaa tavallista seksuaalista kanssakäymistä. Jotkut teot ovat vallitsevan moraalin vastaisia, vaikka ne eivät vahingoittaisi ketään, kuten sisarusten välinen suojattu seksi tai vaikka kuolleisiin eläimiin sekaantuminen. Osa vastenmielisyydestä seksirobotteja kohtaan lienee tämänkaltaista. Voi kysyä, onko se perusteltua, vai pitäisikö samaa vastenmielisyyttä kokea kaikkia seksileluja koskien.”

Tutkija KATRI SAARIKIVI Helsingin yliopistosta johtaa tutkimusprojektia, jossa selvitetään, miksi empatia katoaa ihmisten välillä netissä. ”Yksi asia, mikä erottaa ihmisen koneesta, on kyky tietoisesti käsitellä tunnesignaaleja. Tärkeä osa ihmisten välistä kanssakäymistä on, että tunteet tarttuvat. Nauru tarttuu, kipu tarttuu. Koneella ei tällaista tunneälyä vielä hetkeen ole. Se vaatisi tietoisuutta, joka puuttuu koneilta vielä tyystin. Emme tiedä, mikä tietoisuus on tai mistä se saa alkunsa. Mutta jos koneelle jollain tavalla onnistutaan rakentamaan tietoisuus, toivon, että ehdimme rakentaa sille myös empatiamekanismit. Muuten kehitämme psykopaatin. Käynnissä olevassa tutkimuksessa yritämme parantaa tietokonevälitteistä vuorovaikutusta, eli saada empatiamekanismit toimimaan ihmisten välillä netissä paremmin. Tätä varten koneelle pitää antaa tietoa tunteista, jolloin koneelle kehittyy tunneälyä. Toisten ihmisten aivot määrittävät pitkälle sitä, mitä olemme. Toisten antama palaute kertoo, mikä on merkityksellistä. Empatian mekanismit tehostavat tiedonsiirtoa. Pitäisikö meidän siis satsata empaattiseen tekoälyyn?”

Aalto-yliopiston sähkötekniikan ja automaation professori VILLE KYRKI johtaa hanketta, jossa tutkitaan robotteja ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuutta. ”Jonkin verran on tutkittu sitä, miten ihmiset inhimillistävät kaikkea, mikä vaikuttaa elävältä. Ihmisessä saattaa herätä tunteita esimerkiksi hänen kolaroidessaan rakkaan autonsa. On selvää, että ihmiset kiintyvät robottiin. Kun palvelukeskuksessa seuralaisena toiminut robotti lähti pois, asukkaat kutoivat sille villasukkia tai lapasia.” Tunteisiin vetoamalla robotti voisi ohjailla ihmistä tekemään asioita, joita hän ei muuten tekisi. ”Teoriassa robotti pystyy varmasti ohjailemaan meitä. Välillähän me haluammekin sitä. Saatamme laittaa kännykkään sovelluksen, joka kehottaa käymään lenkillä. Sovelluksen antama kehu tuottaa meille mielihyvää, eli se toimii muullakin kuin puhtaasti tietoisella tasolla. Onko sitten oikein, että robotti feikkaa tunteita? Jos robotti näyttää ihmiseltä, vaikka on itse asiassa tietosanakirja, suhtaudumme siihen kuten ihmiseen. Jos robotin laittaa purskahtamaan itkuun, se vaikuttaa ympärillä oleviin.”

KOLME NÄKÖKULMAA

IX.

AINO

OPAS AALTO-JARGONIIN

NEW WAYS OF WORKING KIIRA KOSKELA teksti (words) ■

New Ways of Working on Aalto ARTSin strategiaan kirjattu tarve, jonka täyttämiseksi koko yhteisöä yritetään nyt innostaa. Nopealla googlauksella taustaa termille tarjoaa esimerkiksi Teknologian tutkimuskeskus VTT:n selvitys vuodelta 2012. Termillä viitataan niihin vaatimuksiin, joita nykyinen työelämä tietotyöläisille asettaa. Jos ”New Ways of Workingin” ympärille rakentaisi klassisen mind mapin, termistä juontuvia assosiaatioita voisivat olla esimerkiksi San Francisco ja Piilaakso, kreaaminen, jaettu työtila, wolttaus pitkäksi venähtäneen päivän lomassa, sukkasillaan toimistossa tassuttelu, MacBookien hohde ketjukahviloissa ja pahvimukiinsa väljähtänyt latte. ARTSin kontekstissa New Ways of Working saa kuitenkin täysin uusia, kenties odottamattomia piirteitä. Ilkeämielisimmät voisivat sanoa, että kyse on jälleen jonkin brändiryhmän hapatuksesta ja yrityksestä määrätä ylhäältä alaspäin, miten taidetta tulee luoda ja mikä kenties pahempaa, rinnastaa taiteilijat toimistotyöläisiin. Vaikka perimmäinen syy New Ways of Workingin kirjaamiselle ARTSin strategiapapereihin olisi niinkin käytännöllinen kuin ahtaat tilat (katso sivulta 20 alkava juttu), epäselväksi jää, mitä uudet työskentelyn tavat taideopiskelijoiden arjessa tarkoittavat. Erään Aallon opiskelijan mukaan mahdollisesti ainakin kaikkea tätä: ”New Ways of Working on Aallon vastaus laiskojen opiskelijoiden tuottavuusvajeeseen. Kun käyttää puolet työajastaan oikean luokkahuoneen etsimiseen ja sen selvittämiseen, missä omaa työtään voi tehdä ja millä välineillä, opimme käyttämään entistäkin tehokkaammin jo puolitetun työaikamme. ”I am pro and I can handle this – now even faster!”

AALTO · SUOMI · AALTO

↗

Ylioppilaskuntasi tiedottaa! AUS informerar! AYY’s announcements!

OTANIEMI NIGHT OF ARTS SUCCEEDED BE YOND EXPECTATIONS On 6 Oct, Otaniemi Night of Arts gathered Aalto people, Aalto alumni and residents from the area to celebrate creativity with more than 50 interartistic subevents. OTANIEMI NIGHT OF ARTS had something in the programme for all ages, from architectural tours and outdoor cinema to a vocal group matinee and a rap night. Many of the workshops enabled participants to express their own creativity, for example, by painting park benches or welding car parts into a sculpture. In addition to students, an exceptional amount of families and Aalto alumni were seen moving around Otaniemi. Among the guests was also the Mayor of Espoo, Jukka Mäkelä: “This is so much fun. I really wish from the heart that Otaniemi Night of Arts is continued and expands further.”

A DISTRICT EVENT IS not created overnight. Otaniemi Night of Arts has been under preparation at the Student Union’s office ever since February.

“Without the community’s input, we could not have made Otaniemi Night of Arts happen,” remarks the Board member responsible for Artistic Activities Julius Luukkanen.

“In terms of the setup, the event went smoothly, and it was great to see the festival attract people of all ages,” says the event’s producer, AYY’s Advocacy Expert for ARTS students Tero Uuttana.

HOST OF THE CHEMISTRY GUILD Lotta Wallinmaa directed the lava lamp workshop, which proved to be a hit with the audience. “This is a really quite simple demonstration of how acids and bases behave in a water solution,” says Wallinmaa of the workshop’s content. The number of participants reaching into hundreds exceeded also Wallinmaa’s expectations: “We’ve had to wash up some glasses and recycle oil.

Otaniemi Night of Arts was a celebration of volunteer work. The programme and practical setup were arranged by the around 50 involved communities and associations and around 20 volunteers.

Upcoming at AYY

WANT TO BE A VOLUNTEER? APPLY NOW! Open from 1.11.2018 More info: ayy.fi/stop

ASSOCIATION TRAINING In finnish: 27.11. & 28.11.

In english: 29.11.

More info: ayy.fi/yhdistystiedote

Follow AYY on social media! Do you want to be among the first to know what your Student Union is doing and what is going on in the Aalto Community? Follow AYYâ&#x20AC;&#x2122;s social media accounts to instantly find out what is going on.

ylioppilaskunta

AYY_FI

ayy_fi

aalto university student union

IX.

VIIMEINEN KUVA

FIN

ENG

Kuvataitelija EETU SIHVONEN kertoo, mistÃ¤ ajastamme on kyse.

Visual artist EETU SIHVONEN breaks down the essence of our time.

FINAL IMAGE

EETU SIHVONEN Viimeinen kuva · Final Image

Kuvataitelija Eetu Sihvonen (s. 1994) opiskeli graafista suunnittelua, kunnes nosti kytkintä vuonna 2016 ja haistatti pitkät Aalto-yliopistolle. Hän nauttii tällä hetkellä elämästään Glasgow'ssa opiskellen kuvanveistoa, katsellen nykyisen koulunsa palaneita raunioita, pohdiskellen Donnan ajatuksia ja kruisailua. Eetu teki tähän lehteen viereisen sivun Viimeisen kuvan. ”:3”

Jenni Toivonen

100 desibeliä jumalatonta rakkautta

Jenni Toivonen (s. 1993) on Tampereelta Buenos Airesin kautta Helsinkiin päätynyt valokuvaaja, joka opiskelee valokuvataiteen maisteriohjelmassa Aalto ARTSissa. Häntä viehättävät arjen surrealismi ja filmien skannaamisen terapeuttisuus. Jenni kuvasi tähän lehteen hevimusiikkikulttuuria (s.12). Hän saapui MC Mökän järjestämälle black metal -keikalle suoraan viikon mittaiselta metsäretriitiltä. ”Kun olin ollut juttukeikalla tarpeeksi kauan, aloin jollain oudolla tavalla pitää siitä jytinästä.”

KUKA TEKI MITÄ?

IX.

VIIMEINEN KUVA

FIN

ENG

Kuvataitelija EETU SIHVONEN kertoo, mistÃ¤ ajastamme on kyse.

Visual artist EETU SIHVONEN breaks down the essence of our time.

FINAL IMAGE

Minua, Gullichsenin Mairea ja Aallon opiskelijoita hemmoteltiin lokakuussa, kun aina niin charmantti ja elegantilla tyylillä demareita johtava Antti Rinne vieraili ylioppilaskunnassa. Alvar järjesti tietysti valtavan mustasukkaisuuskohtauksen, joten emme Mairen kanssa päässeet paikalle, mutta Instagramin mukaan Antti ja opiskelijat juttelivat hyvässä hengessä työn ja opintojen yhdistämisestä. Antin tapaan mekin haluamme kiittää kaikkia opiskelijoita siitä, että maksatte pian korotettuja eläkkeitä – ihailtavaa uhrautumista! Ehdotamme, että eläkkeitä nostetaan myös niillä, jotka kirjoittavat lehtipalstoja haudan takaa. Yst. AINO AALTO

VIIMEINEN SANA

AINO Kustantaja · Publisher

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY Toimitusneuvosto · Editorial Council

Lasse Kaartinen Annaleena Kuronen Julius Luukkainen Nando Malmelin Joona Orpana Tero Salonen Anna-Mari Tenhunen Verna Vuoripuro Ilmoitusmyynti · Ad Sales

ANTTI KIURU puh . 050 462 2132 antti.kiuru@ayy.fi PIRUNNYRKKI OY Kari Kettunen puh . 0400 185 853 Paino · Printed in

Printall AS Painos · Edition

4500 kpl Ylioppilaslehti Aino PL 69, 01250 Espoo ainolehti@ayy.fi ISSN 2341-9776

Aino on Aalto-yliopiston y lioppilaslehti. Aino on journalistisesti itsenäinen. Neljä kertaa v uodessa ilmestyvä l ehti tavoittaa 15000 kauppatieteiden, taideteollisen ja teknillisten a lojen opiskelijaa. Aino on Suomen Aikakauslehtien Liiton jäsen.