Ylioppilaslehti Aino 1/2019 by Ylioppilaslehti Aino

AINO

1 / 2019

I. PAAVO 02 — 1 1 POIKKITELOIN Tutkija Paavo Järvensivu on salonkikelpoinen toisinajattelija. II. VAIKUTUKSEN 12 — 19 ALAISENA Taiteilijat romahtivat jalustaltaan samalla kun muu työelämä täyttyi intohimoammateista.

SISÄLTÖ · Index

Potretti · Portrait

IV. TODELLISUUTENI: 28 — 29 Miltä elämä tuntuu skientologian jälkeen?

SERGEI PAVLOV

III. BASIC STUFF 20 — 27 We put a spotlight on three scientists working in basic research.

UHMA TUO USKOTTAVUUTTA EMILIA MÄENMAA teksti (words) Missään ei kuule enää sanottavan ”näin meillä on aina tehty”. Vallalla on jatkuvan kyseenalaistamisen eetos. Joidenkin kriittinen katse ulottuu syvemmälle kuin vain ympäristönsä toimintatapojen kyseenalaistamiseen. Tämän lehden kansijuttu kertoo PAAVO JÄRVENSIVUSTA (s. 2 - 11), joka jatko- opiskelijana ollessaan kyseenalaisti kauppakorkeakoulun sen perustuksia myöten. Kauppakorkeakoulun keskeinen tapa selittää maailmaa on markkinatalous ja voiton tavoittelu, jolloin maailmaa katsotaan kysynnän ja tarjonnan kautta. Järvensivu tunsi, että näin yksipuolinen näkökulma tukahduttaa hänen ajattelunsa. Vaikka kauppis ei varsinaisesti kannustanut kriittisyyteen, oli Järvensivun mielestä koulussa yllättävän suuri ajattelun vapaus. Itse asiassa kauppakorkeakoulun alla jopa toimii pieni tutkimusyksikkö nimeltä New Economy, jonka tarkoitus on tutkia vaihtoehtoisia talousjärjestelmän malleja. Sellaisia, joihin koulun tällä hetkellä opettamat pelisäännöt eivät päde. Systeemi kestää, koska taustalla on suuren joukon yhdessä jakama maailmankuva. Jos suuri joukko yhteisön sisältä käsin kyseenalaistaisi tämän kuvan, systeemi hajoaisi. Kauppakorkeakoulua on helppo kritisoida esimerkiksi siitä, ettei se opeta tarpeeksi taloushistorian tuntemusta opiskelijoilleen. Mutta on sillä myös ansioita. Koulusta on väitellyt paljon radikaalimpiakin tapauksia kuin Järvensivu. Vuonna 2017 kauppatieteiden maisteri TONI RUUSKA esitti väitöskirjassaan, ettei ongelma ole ainoastaan kapitalismi – tulilinjalle joutui koko nykymuotoinen korkeakoulutus, jonka yksi päätehtävä on hänen mukaansa ”tukea ekologisesti kestämätöntä kapitalismia”. On ihan okei, että kauppakorkeakoulu opettaa pelaamaan nykymaailman pelisäännöillä, mutta sen uskottavuus nimenomaan yliopiston oppialana mitataan siinä, kuinka kriittinen ajattelu saadaan punottua osaksi kaikkien opintoja. Status quota uhmaavia poikkeusyksilöitä löytyy aina, mutta tilan antaminen ainoastaan heidän kriittisille äänilleen ei riitä. ■

PÄÄKIRJOITUS

↳ 02 — 1 1 1

HENKILÖ

I K

ALEKSI TIKKALA kuvat (photography) ■

PA AVO

I N

EMILIA MÄENMAA teksti (words) ■

Kun koko ympäröivä maailma näyttää väärältä, voi joko muuttaa metsään tai elää kuten Paavo Järvensivu. Tällainen on salonkikelpoinen toisinajattelija.

HENKILÖ

SALI on korkea ja ääriään myöten täynnä. Marraskuisen aamun harmaudesta ja aikaisuudesta huolimatta liki satapäinen yleisö virkamiehiä, poliitikkoja ja tavallisia ihmisiä on ahtautunut Helsingin keskustassa sijaitsevaan Balderin saliin. Hieman aiemmin kansainvälinen hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on julkaissut raporttinsa, jossa se varoittaa, että maailma tarvitsee nykyistä tiukempia ilmastotoimia. Sosiaalidemokraattinen ajatushautomo on kutsunut kaksi tutkijaa ja kaksi poliitikkoa keskustelemaan siitä, millaista talous- ja ilmastopolitiiikkaa puolueiden tulisi tehdä seuraavalla vaalikaudella. Seminaarin toisena esiintyjänä yleisön eteen kävelee pikkutakkiin ja silmälaseihin sonnustautunut mies, joka esittelee itsensä kauppatieteiden tohtoriksi ja tutkijaksi. Hänen sanomansa kuulostaa kuitenkin lähestulkoon poliittiselta ohjelmalta. Lopuksi hän toteaa: ”Hyväksytään kulutuksen vähentäminen. On hurjan ristiriitaista, jos samaan aikaan kannustetaan sekä vähentämään päästöjä että kuluttamaan ja tienaamaan enemmän. Kulutuksen tilalle enemmän aikaa.” Päässä alkaa raksuttaa kela: jos tienataan vähemmän, eikö ostovoima pienene, kulutus vähene ja talous supistu poistuvan kulutuksen verran? On SDP:n puheenjohtajan ANTTI RINTEEN sekä Vihreiden puheenjohtajan PEKKA HAAVISTON vuoro puhua. Hekin odotetusti vaativat toimia ilmaston hyväksi. Mutta nopealla aikavälillä tuskin pystytään hillitsemään ihmisten kulutusta, Rinne kiiruhtaa lisäämään. Haavisto puolestaan hahmottelee kiertotalouden mahdollisuuksia ja uudenlaisia kuluttamisen tapoja. Vielä vuoden 2012 presidentinvaalitentissä Haavisto haastoi julkisesti Sauli Niinistöä kysymällä, olisiko nollakasvu mahdollista Suomelle. Nyt hän hauskuuttaa yleisöä kertomalla reilimatkastaan halki Euroopan. Tilaisuus päättyy, asia on parilla sivulauseella loppuun käsitelty. Tutkija poistuu, eikä ole yllättynyt.

K RU U N U N HAK AL AI S EN toimistohuoneen seinällä olevalla tussitaululla risteilee viivoja ja sanoja. Energia, ruoka, metsät, vapaus. Maaseutu, takalauta ja purnauskielto. Lakatulla puupöydällä makaa pino Maaseudun tulevaisuus -sanomalehtiä. ”Nuo on pitänyt hankkia, että tiedetään mitä meistä siellä sanotaan”, sanoo Paavo Järvensivu ja osoittaa lehtipinoa. Järvensivu on 36-vuotias helsinkiläinen talouskulttuurin tutkija. ”Meillä” Järvensivu tarkoittaa itseään ja seitsemää muuta tutkijaa, joiden kanssa hän jakaa vaatimattoman yhden huoneen työtilan. Yhdessä he muodostavat monitieteisen BIOS-tutkimusyksikön. BIOS tutkii, miten esimerkiksi päästövähennystavoitteet ja luonnonvarojen rajallisuus vaikuttavat suomalaiseen yhteiskuntaan – talouteen, politiikkaan ja kulttuuriin. Järvensivun mukaan on toteutettava järisyttävän suuri yhteiskunnallinen muutos, mikäli Suomi haluaa vastata käsillä olevaan ilmastohaasteeseen. Tätä muutosta Järvensivu kutsuu yhteiskunnan ekologiseksi jälleenrakennukseksi. BIOS-tutkijat ovat julkisuudessa verranneet ekologista jälleenrakennusta samanlaiseksi hankkeeksi kuin sotien jälkeinen yhteiskunnan jälleenrakennus: uuden fyysisen infrastruktuurin lisäksi luotiin edellytykset myös hyvinvointivaltion instituutioille. Käytännössä BIOS-tutkijoiden mielestä koko energia, liikenne ja ruoantuotanto pitäisi rakentaa uusiksi 12 vuodessa pitkälti valtion koordinoimana ja rahoittamana. Tällä hetkellä yksityinen sektori ei uskalla investoida, joten valtion tulisi silloittaa tie vähäpäästöiseen yhteiskuntaan. Järvensivun mukaan koko teollisuuden mullistaminen veisi töitä monilta aloilta, mutta kokonaisuudessaan jälleenrakennuksessa riittäisi töitä enemmän kuin on tekijöitä esimerkiksi korjausrakentamisessa, uusissa liikenneratkaisuissa ja maanviljelyssä, hoivatyössä ja uudelleenkoulutuksessa. Jos yksityinen sektori ei kuitenkaan työllistäisi riittävästi, BIOSin mukaan valtion tulisi taata jokaiselle työpaikka. Viime vuonna BIOS julkaisi tasaisin väliajoin lausuntoja ja tutkimuksia, jotka aiheuttivat kohua julkisessa keskustelussa ja haastoivat isoja valtapoliittisia toimijoita. Siksi BIOSista on tullut Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) suosikki-inhokki ja siksi työhuoneella on Maaseudun Tulevaisuus -lehtiä. Liiton alla toimiva Suomen toiseksi suurin sanomalehti on julkaissut tutkimusyksikön toimintaa ja tieteellistä uskottavuutta kyseenalaistavia kolumneja pitkin viime vuotta. Viimeisimmän piikin metsäalan edunvalvojien MTK:n ja Bioenergia ry:n lihaan BIOS iski ennen joulua, kun se luovutti Helsingin kaupungin pormestari JAN VAPAAVUORELLE konsulttiyrityksellä teettämänsä selvityksen, joka linjasi, ettei Helsingin tulisi turvautua bioenergiaan välivaiheessa siirtyessään pois kivihiilestä. Kiistan taustalla on hallituksen ajama laki, joka kieltää kivihiilen polttamisen. Lain on määrä astua voimaan toukokuussa 2029. Helsingin on tehtävä pian päätös kiviihiilen korvaavista laitosinvestoinneista, jotta ne ehditään kaavoittaa ja suunnitella. Hallituksen suunnitelmien mukaan Helsingin kaltaiset kaupungit voidaan tulevaisuudessa lämmittää metsäteollisuuden ja metsänhoidon sivuvirroilla. ”Näyttää kuitenkin siltä, ettei sivuvirtoja riitä Helsingin kokoisen kaupungin lämmittämiseen”, Järvensivu sanoo. Hänen mukaansa on vaara, että tällöin päädytään käyttämään muutakin puuta, ei vain hakkuutähteitä, kun kalliit bioenergialle perustuvat laitos investoinnit on jo tehty. Metsällä on kuitenkin tärkeämpi tehtävä sitoa hiili dioksidia ilmakehästä, jolloin järjestelystä ei selvityksen mukaan koidu todellisia ilmastohyötyjä.

PAAVO POIKKITELOIN

” On hurjan ristiriitaista, jos samaan aikaan kannustetaan sekä vähentämään päästöjä että kuluttamaan ja tienaamaan enemmän. ”

HENKILÖ

” Voihan sitä elämänsä muutenkin viettää kuin sotimalla imbesillejä argumentteja ja hyökkäyksiä vastaan. ”

Vapaavuori komppasi selvitystä ja kutsui kivihiilikieltolakia keskustan ajamaksi aluepolitiikaksi. Selvitys oli epämieluinen metsäteollisuudelle, mutta tällä kertaa BIOS sai niskaansa myös ympäristöjärjestöt, joille kivihiilen kieltäminen on symbolisesti tärkeä ele. Tapaus kuvasi BIOS-tutkimusyksikön näkemystä: nyt tulee heittää symboliset ideologiset arvot ja lyhyen aikavälin intressit romukoppaan. TÄ M Ä H Ä N on käsittämättömän tylsä aika olla elossa: kaikki on valmiina, kapitalismi on jumahtanut päälle ja asiat vain rullaavat, ajatteli 19-vuotias Paavo Järven sivu Helsingin kauppakorkeakoulun tiilirakennuksen portailla Töölössä. Vuosi oli 2001. Nokian huuma oli päällä, yritykset käyttivät rahaa kuin roskaa. Ei niin, että Järvensivulla olisi ollut vimmaista tarvetta ravisuttaa vallitsevaa maailmantilaa. Hän oli Kauniaisista Helsinkiin opiskelemaan muuttanut hyvin toimeentulevan lääkäriperheen poika, jonka molemmat veljet olivat menneet häntä ennen opiskelemaan kauppakorkeakouluun. Kauniaisten lukioporukan maailmaan ”ei mahtunut muita kuin teknillinen korkeakoulu tai kauppakorkeakoulu”. Opiskeluaikainen kaveriporukka muodostui englanninkielisen opinto-ohjelman opiskelijoista. Järvensivua ja ystäviä yhdistivät porvarillinen katsantokanta ja turvattu tausta, kuten hän itse asian muotoilee. Kun muut lähtivät maisteritutkinnon jälkeen muualle töihin, Järvensivu alkoi kirjoittaa markkinoinnin laitoksella väitöskirjaa palvelukeskeisestä strategiasta. Jatko-opintojen edetessä häntä alkoi ahdistaa ajattelutapa, jolle kauppa-

PAAVO POIKKITELOIN

korkeakoulu altisti: että koko elämä voidaan määrittää kysynnän ja tarjonnan kautta. Markkinalogiikka tuntui tunkevan sinnekin, minne sillä ei ollut mitään asiaa, kun jopa kirkossa tai metsässä käynnistä puhuttiin palveluina. Samaan aikaan Järvensivua vaivasi ristiriita ympäristöongelmien ja ympäröivän kulutuskulttuurin välillä. Kauppakorkeakoulussa oli myös toinen henkilö, joka tuskastui samojen kysymysten äärellä. Paavo Järvensivun veli TIMO JÄRVENSIVU työskenteli kauppa korkeakoulussa tutkijana organisaatiotutkimuksen laitoksella. Eräänä päivänä Järvensivut saivat kollegaltaan muutamaa vuotta aiemmin julkaistun tutkimuspaperin nimeltä Escaping from the Economy. Kollega arveli sen resonoivan veljeksissä. Tutkimuksessaan VALÈRIE FOURNIER väitti, etteivät kestävä kehitys tai talouden modernisaatio ole ratkaisuja ympäristöongelmiin, koska nekin päätyvät ”ylläpitämään sitä mitä ei voi ylläpitää” – jatkuvan kasvun maailmaa. Kauppakorkeakoulun tarjoama tapa hahmottaa maailmaa markkinalogiikan kautta oli tuntunut Järvensivusta aiemmin ahtaalta. Fournierin analyysi kuului, että koko muukin yhteiskunta hahmotti maailmaa samojen linssien läpi ja rakensi perustuksia samoille talouden olettamuksille. Tutkimuspaperi johdatteli veljekset degrowth-ajattelun äärelle. Degrowth on 1970-luvun Ranskasta lähtöisin oleva ajattelusuuntaus ja liike, joka kritisoi talouskasvun ihanteen ympärille kietoutuvaa maailmaa pääasiallisesti kahdesta syystä. Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen näkökulma kritisoi talousajattelun ylivaltaa, ja ekologinen katsantokanta ei usko talouskasvun ja päästöjen irtikytkentään. Jatkuva taloudellinen kasvu on siis ekologisesti kestämätöntä, eikä BKT:n edes uskota mittaavan ihmisten todellista hyvinvointia. ”Mulla ja broidilla oli ajatus, että kun on hyvät perusteet lähteä haastamaan vallitsevaa ajattelua niin miksipä ei.” Niinpä vuonna 2010 www.degrowth.fi-nimikkeen alle luotiin koruton blogi pohja, johon alkoi ilmestyä talousajattelun ympärille kietoutunutta yhteiskuntaa kärkkäästi kritisoivia tekstejä – allekirjoittajina kauppatieteiden tohtorikoulutettava Paavo Järvensivu ja kauppatieteiden tohtori Timo Järvensivu. EKOLO GISEN jälleenrakennuksen esteenä on monia asioita. Puolessa tunnissa Järvensivu tarjoilee analyysin kaikesta siitä mikä on pielessä: Talouspolitiikka. Taloustieteellinen ajattelu. Yliopistojen opetus. Keskusteluilmapiiri. Lähdetään perkaamaan. Vuoden 2018 lopulla konsulttitoimisto Milttonin omistama Nordic West Office julkaisi skenaariotutkimuksen, jossa se hahmotteli maailmalle neljä mahdollista suuntaa. Jokaiselle neljästä tulevaisuuskuvasta annettiin talouskasvuprosentti ja lämpötilannousu vuoteen 2050 mennessä. Ainoa tulevaisuuskuvis-

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Aalto University Student Magazine

ta, jonka seurauksena maailman lämpeneminen jäisi alle kahden celsiusasteen Tähän on hänen mielestään kaksi oli sellainen, jota kutsuttiin downshiftingiksi ja jossa talouskasvu oli pysähtynyt. selkeää syytä, jotka vahvistavat toinen ”Skenaarioraportin julkistustilaisuudessa olivat kaikki Lipposesta elin- toisiaan. keinoelämän kermaan. Ne sanoivat, että olishan toi ihan kiva. Että heidän omat Ensinnäkin hänen mielestään suobisnekset kärsisivät mutta huonoa olisi vaan se että hyvinvointivaltiota ei voi malaisissa yliopistoissa koulutetaan vain pitää yllä”, Järvensivu kertoo. uusklassisen taloustieteen ajattelijoita. Mistä Järvensivu ja BIOS sitten ajattelivat repiä rahat hyvinvointivaltion ”Yliopistot on siivottu muista kouluylläpitämiseen ja ekologisen jälleenrakennuksen vaatimiin toimiin? kunnista. Taloustieteen opetus on yksiVastauksensa Järvensivu pohjaa jälkikeynesiläiseen talousteoriaan, oikoista, eikä sitä opeteta historiallisena jota hän käsitteli jo vuonna 2016 julkaistussa kirjassaan Rajattomasti rahaa juttuna vaan laitetaan käteen yksi työkaniukkuudessa. lupakki, eikä niin että on ollut tällaisia eriJälkikeynesiläisen talousteorian ja modernin rahateorian mukaan raha- laisia tapoja katsoa taloutta.” Yiopistot tuottavat yhdenlaisen kepoliittisesti suvereenin valtion kulutus ei ole riippuvainen verotulojen määrästä, koska valtio voi viime kädessä rahoittaa oman kulutuksensa keskuspankkilainal- hikon kautta maailmaa hahmottavia tutla. Tämä kuitenkin vaatisi sitä, että Suomella olisi oma valuutta. Niinpä Järven- kijoita, jotka työllistyvät myöhemmin esisivun ehdotus kuuluu, että jos jatketaan euroalueessa, EU:n liittovaltiokehitys- merkiksi ministeriöihin. Heitä Järvensivu tä kannattaisi tukea. Tällöin raha- ja finanssipolitiikka lähentyisivät toisiaan ja kutsuu ”niin kutsutuiksi talousviisaiksi”. Toiseksi Suomessa ei Järvensivun EKP voisi harjoittaa jälkikeynesiläisten mukaista keskuspankkirahoitusta. Jälkikeynesiläisen ajattelun mukaan keskuspankkirahoitus ei automaattisesti joh- mielestä ylipäätään ymmärretä taloustieda inflaatioon ja jos tällainen uhka olisi, inflaatiota voisi kontrolloida verotuksella. teen poliittisuutta. Taloustieteeseen suh”Siinä missä nyt politiikassa keskitytään valtion velkaan keskeisenä julkista taudutaan kuin luonnontieteeseen eikä taloutta rajoittavana tekijänä, moderni rahateoria näkee inflaation sekä reaaliset kuin yhteiskuntatieteeseen, jossa teoriresurssit kuten luonnonvarat, teknologian ja osaamisen todellisina rajoitteina”, at muodostavat erilaisia tulkintakehikkoJärvensivu selittää. ja taloudelliselle toiminnalle. Tällaiset ehdotukset ovat vastoin valtavirtataloustiedettä. Se nojaa uusklasSiitä seuraa vaihtoehdottomuuden siseen talousteoriaan, jonka keskeisiä piirteitä on usko markkinoiden kykyyn rat- narratiivi, joka tuhoaa hänen mielestään kaista ongelmia. Taustalla on olettamus rationaalisin perustein päätöksiä tekeväs- ”kulttuurisen ja poliittisen ajattelun.” Järtä ihmisestä, Homo Economicuksesta. Uusklassiseen taloustieteeseen pohjaavan vensivun mukaan talousviisailta saadaan uusliberalismin keinoja ovat muun muassa markkinoiden säätelyn purkaminen ja tietyt tunnusluvut, joiden kanssa voidaan usko siihen, että keskuspankkirahoitus väistämättä johtaa inflaatiokierteeseen. operoida, ja ne niellään pureksimatta esiJärvensivun mukaan toisena vaihtoehtona Suomi voisi tehdä kansallisia merkiksi mediassa. investointeja vakaus- ja kasvusopimuksesta riippumatta. Käytännössä tämä Järvensivun mielestä Suomessa on tarkoittaisi, että Suomen valtio velkaantuisi ainakin lyhyellä aikavälillä lisää ja hyvin vähän toimittajia, jotka ymmärtävät luottaisi siihen, että EKP ei langeta rangaistussanktioita sille. Tällä hetkellä bud- talouden poliittisuutta. ”Jos me ajatellaan, että A-studio jettikuria rikkovat esimerkiksi Kreikka ja Italia, vaikka syyt niiden velkaantumisen taustalla ovatkin toiset. Toisaalta sopimusta ovat rikkoneet myös Saksa ja on edelleen keskeisin uskottavuusfooruRanska vaikkakin lievemmin, Järvensivu muistuttaa. On vaikea arvioida, kuin- mi, niin eihän siellä oo yhtäkään toimittaka suureksi Suomen lopullinen velka muodostuisi. jaa joka pystyisi haastamaan vaikka valTai sitten rahat voisi hankkia verottamalla hyväosaisia, hän toteaa. tiovarainministeriä tai Martti Hetemäkeä.” Julkista keskustelua on hallinnut puhe talouskurista ja valtion velan pienenLisäksi hänen mukaansa Suomessa tämisestä. Radikaalisti toisenlainen, Järvensivun mielestä ekologisen jälleenra- saa näpeilleen, jos erehtyy kritisoimaan kennuksen vaatima talouspolitiikka ei ole edes noussut yleiseen keskusteluun. vallitsevaa talousajattelua.

Nro. 1 — 2019

Vol. 1 — 2019

HENKILÖ

R JÄ

I NS

U ÄP ST

K AIS E R AT L O I E NEN AMI T T OL

TT U S I I RRY

ÄESSÄ POIS

HÄ NEN K AN SSA A

PAAVO POIKKITELOIN

N O VA T ERI M I E LTÄ M E T S Ä ALAN

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

F O S S I I L I S I S TA P O LT T O A

E D U N V A L V O J AT

Nro. 1 — 2019

INEIST

Aalto University Student Magazine

LL EN HA NYK YIN

ITUS

KA J OT

L AT

Vol. 1 — 2019

A AV

D TO

U OT

R NE

HENKILÖ

” Mä olen itseasiassa vähän ihmetelly omaa asemaani enkä täysin ymmärrä sitä. ”

Näin kävi Helsingin yliopiston taloustieteen opiskelijoille JUSSI AHOKKAALLE ja LAURI HOLAPALLE. Kun he alkoivat vuonna2014 kirjoittaa Raha ja talous -blogia, jossa kyseenalaistivat uusklassisen taloustieteen opin ja esittelivät jälkikeynesiläistä taloustieteen oppia, he joutuivat myllytykseen. Paavo Järvensivu kertoo, kuinka seurasi vierestä, kun Holappa ja Ahokas joutuivat ”taloustieteen yksituumaisuutta vartioivien tutkijoiden ja asiantuntijoiden” julkisesti höykyttämäksi. Yksi äänekkäimmistä kritisoijista oli Liberan toiminnanjohtaja HEIKKI PURSIAINEN. Nyt Holappa ja Ahokas eivät ole enää ottaneet yhtä aktiivisesti osaa talouskeskusteluun. ”Eihän kukaan kestä sellaista myllytystä lopun elämäänsä. Voihan sitä elämänsä muutenkin viettää kuin sotimalla imbesillejä argumentteja ja hyökkäyksiä vastaan”, Järvensivu pohtii. Mutta toisin kuin esimerkiksi Holappa ja Ahokas, Järvensivu on saanut olla suhteellisen rauhassa. ”Mä olen itseasiassa vähän ihmetelly omaa asemaani enkä täysin ymmärrä sitä.” Hän arvelee, ettei häntä ole otettu niin vakavasti, koska hän on tullut keskusteluun jossain määrin ulkopuolelta. Järvensivu kun on väitellyt kauppatieteiden tohtoriksi markkinoinnin laitokselta, ei taloustieteen. ”Se mitä mä harrastan koetaan enemmän filosofeeraukseksi kuin taloustieteeksi, mikä pitää jokseenkin paikkan-

PAAVO POIKKITELOIN

sa. Mutta olenhan mä ottanut käyttöön poliittisen taloustutkimuksen työkaluja ja ammennan tai nojaan heidän tutkimukseensa.” PERU STE T T UA AN veljensä kanssa degrowth.fi -blogin vuonna 2010, Paavo Järvensivun elämä muuttui aika tavalla. Veljekset tutustuivat muihin tutkijoihin ja luonnonsuojeluliiton aktiiveihin, jotka olivat myös löytäneet degrowth-ajattelun. Luontoaktiivit puhuivat kohtuutaloudesta. Yhdessä he pohtivat taktiikkaa sille, mihin sävyyn ja millä nimillä ajatuksista kannattaisi puhua julkisesti. Viimeistellessään väitöskirjaansa Järvensivu tapasi IHME-nykytaidefesti vaalissa taiteilija ANTTI MAJAVAN, joka oli perustamassa Hyrynsalmelle Mustarinda-seuraa. Tutkijoiden ja taiteilijoiden muodostaman kollektiivin tarkoitus oli tutkia ympäristökysymyksiä, kuten ihmisen ja energian suhdetta, pitkäjänteisesti. Järvensivua puhutteli se, että kysymyksiä tarkasteltiin täysin toisesta kuin talouden näkökulmasta, kuten taiteen ja filosofian kautta. Järvensivu ja Majava alkoivat pitää yhteisluentoja otsikolla ”Degrowth ja taide”. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Mustarindassa tavatuista ihmisistä on kahdeksassa vuodessa kasvanut BIOS, joka sai Koneen säätiöltä mittavan rahoituksen vuonna 2015. Sittemmin BIOS on päässyt isoihin pöytiin: esimerkiksi osaksi Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WISE-konsortiota. Järvensivun veljesten degrowth-blogi hiljeni vuosien saatossa. Nyt Järvensivu haluaa tehdä pesäeroa degrowthiin, koska ei enää koe edustavansa liikettä. Ei degrowth missään nimessä epärelevanttia ole hänestä edelleenkään mutta Järvensivu sanoo suhtautuvansa siihen tutkijana yhtenä lähestymistapana muiden joukossa. Se tuntuu ristiriitaiselta. Jos ekologisen jälleenrakennuksen ajatusta tarpeeksi perkaa, löytyy taustalta hyväksyntä sille, ettei talous välttämättä kasva. Miksi hän nyt haluaa irtisanoutua degrowthista? ”Degrowthin ongelma on se, että samaan tyyliin kuin ateismi fiksatoituu jumalaan, degrowth fiksatoituu kasvuun vaikka sen tarkoituksena on purkaa se.” Entä miksi degrowthin keskittyminen kasvukysymykseen on ongelma? Ei se oikeastaan olekaan, Järvensivu toteaa, mutta kaikki keinot eivät ole yhtä tehokkaita kuin toiset, mikäli yhteiskunnassa halutaan saada aikaan muutosta. Siihen degrowth ei hänestä riitä. Sen hän tajusi huomatessaan, että degrowth jää umpikujaan, kun keskustelun seurauksena jäädään aina etsimään mittareita BKT:n tilalle. ”Siihen on kehitelty kymmeniä mittareita.”

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Pelkkien mittareiden avulla ei pitäisi tehdä poliittisia päätöksiä, Järvensivu linjaa. Harhakuva on, että kun valitsee oikean mittarin, politiikkaa ei enää tarvita vaan asiat voidaan jättää virkamiesten ratkottaviksi. Jos jokin ei toimi, on vaihdettava taktiikkaa. Varsinkin, jos on kiire ratkaista asioita pelkän ravistelun sijaan. Siksi degrowth vaihtui Järvensivun puheessa ekologiseksi jälleenrakennukseksi. ”Siinä ohitetaan suora taloustieteellinen kasvu tai ei -kasvu keskustelu ja lähetään siitä että on nää konkreettiset tavoitteet ja katsotaan miten ne saadaan aikaiseksi.” Mutta kyse on myös retoriikasta. Esimerkiksi degrowthia ja ekologista jälleenrakennusta liippaavasta kohtuutalouden käsitteestä Järvensivu ei pidä, koska se ei ole hänen mielestään tarpeeksi mukaansatempaava. VAIKKA Järvensivun ajatukset ekologisesta jälleenrakennuksesta haastavat rajusti nykyisiä poliittisen päätöksenteon kriteerejä ja yliopistokoulutusta, ei maailma ekologisen jälleenrakennuksen jälkeen olisi täysin uudenlainen. Kun BIOS julkaisi YK:n kestävän kehityksen raporttia varten tilatun taustadokumentin ekologisen jälleenrakennuksen vaatimista talouspoliittisista toimista, kansainvälinen lehdistö kehysti sen viimeisenä naulana kapitalismin arkkuun. Se oli Järvensivun mukaan väärä tulkinta. Huffington Postin haastattelussa hän sanoi pitävänsä vaarallisena, että kapitalismista puhutaan ”yhtenä isona möllykkänä”, jonkinlaisena joko-tai-kysymyksenä. ”Ekologisen jälleenrakennuksenkin idea on nykysysteemi, jota ajetaan vähän eri tavalla”, hän sanoo nyt. Nykysysteemillä Järvensivu tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa on keskenään kauppaa tekeviä yrityksiä, rahaa käyttäviä kuluttajia ja valtiontalous, joka pitää jollain tapaa huolta varoistaan. Käytännössä siis markkinataloutta, mutta ekologisen jälleenrakennuksen myötä vahvasti valtion ohjaamana. Syy tähän on ennen kaikkea realistisuus. IPCC:n esittämä takaraja päästöjen pudottamiselle vaatii nykysysteemin muuttamista, mutta aikaa sen täydelliseen vaihtamiseen ei ole, Järvensivu sanoo. ”Tällä aikavälillä ollaan tietysti sidoksissa nykyiseen systeemiin.” Vaikka Järvensivun ajatukset ovat vastaan yleistä status quota, eivät ne ole täysin ainutlaatuisia. Järvensivu ei suinkaan ole ensimmäinen, joka kritisoi ihmisen vieraantunutta suhdetta energiaan ja tästä seurannutta ympäristökatastrofia. Finlandia-palkitussa esseekokoelmassaan Yksinäisyys ja uhma kirjailija ja toimittaja ERNO PAASILINNA käsittelee toisinajattelijuutta. Olennainen määrit-

Nro. 1 — 2019

Vol. 1 — 2019

Aalto University Student Magazine

tävä tekijä on se, kuinka jyrkkä ristiriita toisinajattelijan ja yhteiskunnan välille syntyy. Suomen ehkä kuuluisin toisinajattelija PENTTI LINKOLA eristäytyi yhteiskunnasta ja meni happamana metsään asumaan. Mökistään hän on kirjoittanut provokatiivisia tekstejä luonnon suojelemisesta ja kehottanut ihmisiä tarttumaan aseisiin. Toinen yhteiskunnallinen ajattelija, LASSE NORDLUND, päätti puolestaan irrottautua rahataloudesta ja elää omavaraisesti. Nyt hän opettaa kaupunkilaisille omavaraisuustaitoja Valtimolla. Järvensivu ei ole koskaan mielestään provosoinut tahallaan. Nordlundin omavaraopisto taas toimii hänen mielestään kokeilualustana ja oppimisesimerkkinä – onhan sillä paljon yhteistä Mustarindankin kanssa. Järvensivusta on kuitenkin selvää, että kaikki eivät mitenkään voi elää kuten Nordlund opettaa johtuen yksinkertaisesta syystä: ihmisiä on liikaa. Järvensivu onkin valinnut elää kiinni nyky-yhteiskunnassa ja yrittää muuttaa perustavanlaatuisesti sen ajattelumalleja. Mutta jostain pitää tinkiä. Järvensivu tekee yhteistyötä sellaistenkin tahojen kanssa, joiden kanssa on eri mieltä. Kaikille ei voi näyttää keskisormea koko ajan, jos haluaa pysyä mukana pelissä. Tämänkin haastattelun aikana hän on halunnut sanoa joitain kriittisiä mielipiteitään off the record, jottei suututtaisi yhteistyökumppaneitaan. Näin myös Järvensivu osaltaan ylläpitää status quota. ■

VAIKUTUKSEN ALAISENA ↳ 12 — 1 9

KIIRA KOSKELA teksti (words) ■

TONI HALONEN kuvitus (illustration) ■

Taiteilijoiden ja työntekijöiden roolit hämärtyivät ja siksi he joutuvat vastuuseen teoistaan, kirjoittaa Kiira Koskela. ESSEE

II.

I. II.

ESSEE

MITÄ yhteistä on kuvataiteilija CHUCK CLOSELLA ja poliitikko AKI RUOTSALALLA? Vastaus: Molemmat ovat järkyttäneet yleisöä tekemisillään ja saaneet siitä hyvästä kantaa ammatilliset seuraukset. Viime kesänä Pori Jazzin ympärillä kuohahti. Kohun nostattivat uudeksi toimitusjohtajaksi vastavalitun Aki Ruotsalan kommentit homoudesta sanomalehti Satakunnan Kansan haastattelussa. Jutun julkaisusta ei kulunut montaa tuntia, kun festivaalia järjestävän Pori Jazz 66 -yhdistyksen hallitus päätti perua Ruotsalan nimityksen. Ruotsala oli tässä välissä ilmoittanut tiedotteessa, että hänen sanomisiaan on siteerattu väärin ja ettei koko keskustelu liity hänen työhönsä Pori Jazzin tulevana toimitusjohtajana. Niin tai näin, hallituksen mielestä Ruotsalan lausunnot olivat ristiriidassa festivaalin edustamien arvojen kanssa. Päätös ei ollut helppo, puheenjohtaja sanoi, mutta muuta vaihtoehtoa ei hänen mukaansa ollut. Kansainvälisesti arvostettu ja Yhdysvaltain tunnetuimpiin muotokuvaajiin lukeutuva Chuck Close puolestaan ajautui kyseenalaiseen valoon joulukuussa 2017, kun joukko naisia kertoi hänen ahdistelleen heitä seksuaalisesti. The New York Timesin ja Huffington Postin mukaan Close oli esimerkiksi kommentoinut heidän vartaloitaan sopimattomalla tavalla ja pyytänyt heitä poseeraamaan alasti. NY Timesin haastattelussa Close kielsi seksuaalisen häirinnän, mutta myönsi kommentoineensa naisten ruumiinosia suorasukaisesti. Seuraamuksia yhtä kaikki koitui. Washingtonissa National Gallery of Art ilmoitti lykkäävänsä suunnittelemaansa Closen näyttelyä, ja esimerkiksi Seattlen yliopisto vaihtoi kirjastossaan esillä olleen taiteilijan omakuvan kuvataiteilija LINDA STOJAKIN maalaukseen. Sekä Pori Jazz että taidemuseo päätyivät siis suojelemaan mainettaan sanoutumalla irti arveluttavasta henkilöstä. Suuren yleisön silmissä Ruotsalan kommentteja ei voinut käsitellä hänen työtehtävästään ja asemastaan erillisinä lausahduksina. Kuvataidemaailmakaan ei ole irrallaan talouden logiikasta, mikä vaikuttaa väistämättä museoiden ja muiden taidelaitosten yleisösuhteeseen. Lopputuloksesta päätellen festivaalin kanssa saman tulkinnan yleisön odotuksista tekivät Closen tapaukseen reagoineet instituutiot: myöskään taiteilijaa ja hänen työtään ei voitu erottaa toisistaan. Miten tähän tilanteeseen oikein päädyttiin?

Kutsumustaan toteuttavat myyttisten taiteilijahahmojen tapaan niin mainostoimisto työläiset, sairaanhoitajat kuin minäkin.

* K U N vielä 1900-luvun alun Suomessa työ tehtiin pääasiassa maatalousyhteisöissä, joissa työn tuottavuuden perustana oli ihmisvoima, teollistumisen myötä 1960-luvulta lähtien työ alkoi yhä useammalle tarkoittaa palkkatyötä. Samalla työ eriytyi vapaa-ajasta. Taylorismin oppien mukaisesti työtehtävät jaettiin pieniin osiin, ja jokainen työntekijä vastasi vain omastaan. Työhön motivoi palkka, jonka ainoa tarkoitus oli täyttää ihmisen taloudelliset tarpeet. Työn murros on noudattanut kaikissa lännen teollisuusmaissa samaa kaavaa: maataloustyöstä on siirrytty tehtaisiin ja sieltä tieto- ja palvelutöihin. Koska työ tehtaassa tarkoitti tekijälleen yhden osan kiinnittämistä toiseen, nähtiin työntekijä lähinnä tuotantokoneen palasena, jonka tehtävä oli toteuttaa esimiehensä käskyjä. Työntekijän yksilöllisyyttä ei millään tavalla korostettu, eikä sitä ollut toivottavaakaan ilmentää. Tärkeintä oli, että työntekijä oli ahkera, luotettava ja mielellään vielä selvin päin, mitä työpaikkailmoituksissa usein erikseen painotettiin – joskin 1950-luvulla työntekijät saattoivat pitää hyvinkin positiivisena sitä, että työnjohtaja ryyppäsi itsensä känniin ja hiljaiseksi, kuten MAUNO KOIVISTON väitöskirjaansa haastattelemat työntekijät sanoivat. Joka tapauksessa työ ja ihmisen persoonalliset ominaisuudet eivät liittyneet millään tavoin toisiinsa. VÄINÖ LINNAN kuvaama 1950- ja 60-luvun työnsankari oli paitsi työteliäs, myös vastahankainen ja kiroileva jurottaja, mutta siinähän jurotti, kunhan lopulta hoiti hommansa.

VAIKUTUKSEN ALAISENA

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Tällaisen työn äärimmäisenä vastakohtana voi pitää satoja vuosia vanhaa mielikuvaa neromyyttiin kiedotusta taiteilijasta ja hänen taiteestaan. Jo ennen neromyytin syntyä taiteilijoiden ajateltiin välittävän jumalallisia voimia, ja viimeistään romantiikan aikakaudelta alkaen taiteilijoita on pidetty vimmaisen luovuutensa johdattamina poikkeusyksilöinä. Taiteen avulla ihmiset saattoivat päästä lähemmäs jotakin suurempaa ja arkista aherrusta merkittävämpää, ja niinpä myös taiteilijaa määrittivät hänen yksilölliset ominaisuutensa ja neroutensa. Luomisvoimainen taiteilija nähtiin Jumalasta seuraavana virtuoosina. * * K U VITELMAT boheemia elämää viettäneistä ja kutsumuksensa ohjaamista taiteilijoista herättivät myös oman innostukseni kuvataidetta kohtaan. Teini-ikäisen kypsyydellä valitsin lukion lähinnä sillä perusteella, että tarjolla oli harvinaisen paljon kuvataiteen kursseja ja mahdollisuus suorittaa aineesta lukiodiplomi. Ajattelin, että ehkäpä työllistyn myöhemmin kulttuuri- tai taidealalle, jonnekin perusduuneja ylevämpiin tehtäviin. Meillä oli mielettömän mukava kuviksen opettaja, hiljattain valmistunut, pätevä ja innokas Marimekon Kihlataskumekossaan. Vierailimme Kiasmassa, kirjoitimme kokemastamme. Näyttelyesitteissä listattiin taiteilijoiden tärkeimpiä elämänvaiheita, kouluja ja merkittävimpiä näyttelyitä. Oppikirjasta päntättiin taiteen tyylisuuntia, mieleen piti painaa PAUL GAUGUININ Näky saarnan jälkeen ja PABLO PICASSON Avignonin naiset. Vasta myöhemmin opin, että italialainen taidemaalari ARTEMISIA GENTILESCHI joutui kollegansa AGOSTINO TASSIN raiskaamaksi. Minulle paljastui, että Gauguin oli hyväksikäyttäjä. 1900-luvun suuri nimi Picasso jaotteli kuuluisan sitaattinsa mukaan naiset jumalattariin ja ovimattoihin ja myös kohteli heitä sen mukaisesti. Millään näistä seikoista ei kuitenkaan ole ollut vaikutusta heidän taiteensa arvostukseen, eikä kuviksen opettajakaan huomannut mainita niistä taidehistorian tunneilla. Kaikkien edellä mainittujen teoksia tuijotetaan ihaillen näyttelyissä ympäri maailmaa. Taiteilijoiden henkilökohtaiset toilailut on nähty taiteen kannalta sivuseikkana, sillä taiteelliset ansiot ovat puhuneet puolestaan. Itse asiassa paskamainen käytös on jopa vahvistanut myyttiä taiteilijoiden ympärillä, joiden on odotettukin olevan hankalia ja kapinallisia oman tiensä kulkijoita. Esimerkiksi Ateneumissa vuonna 2009–2010 esillä olleen Picasso-näyttelyn kävi katsomassa lähes 315 000 ihmistä, mikä oli museolle uusi ennätys. Keskellä taantumaakin näyttely onnistui maksamaan itsensä taloudellisesti takaisin, iloitsi tuolloinen museonjohtaja. Kymmenientuhansien näyttelyvieraiden joukossa myös minä nautin näkemästäni. Vaikuttaakin siltä, että kahteen ääripäähän sijoittuneilla duunarilla ja taiteilijalla on kaikesta huolimatta ollut jotain yhteistä. Siinä missä työntekijä on ollut pelkkä tuotantokoneen osa ja työn tulos sen vuoksi hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan riippumatonta, myös taiteilija ja hänen työnsä on erotettu nätisti toisistaan: niin kauan kuin värien käyttö tai siveltimen jälki on ollut vallankumouksellista, törkeyksillä ja törppöilyillä ei ole ollut taiteen arvostuksen kannalta minkäänlaista painoarvoa. Taide on ollut jotain niin pyhää, että se on kohottanut myös taiteilijan kaiken arvostelun yläpuolelle, kun taas tehdastyöläisen tekemiset ovat maallisuudessaan olleet niin täysin riippumattomia hänen persoonastaan, että on ollut aivan yhdentekevää, kuka niitä hiiliä on lapion varressa lopulta uuniin kauhonut. * * * Y HTEI SK U NNAN siirtyessä teollisuudesta kohti palvelu- ja tietotyötä myös odotukset työntekijää kohtaan kuitenkin muuttuivat. Luovuudesta tuli työntekijän voi-

Nro. 1 — 2019

Vol. 1 — 2019

Aalto University Student Magazine

mavara, ja muutoksen myötä työpaikkailmoituksissa alkoi vilahdella sanoja kuten positiivisuus, avoimuus ja huumorintaju. 2000-luvulla työstä on tullut tekijälleen jo henkilökohtainen projekti, jossa hän ilmentää persoonaansa. Työntekijä kantaa vastuun itsestään ja työmarkkina-arvonsa säilymisestä, ja tavoitteena on tuotteistaa minuus työnantajien silmissä entistä houkuttelevammaksi. Itselleni elämän realiteetit selvisivät yliopistovalinnan aikoihin, enkä koskaan päätynyt opiskelemaan kulttuuria saati taiteita. Silti olen osa sellaista työelämää, jossa työ ja vapaa-aika sekoittuvat sulavasti toisiinsa ja yrittäjyys ja pätkätyöläisyys määrittävät kalenteria enemmän kuin vuodenajan vaihtuminen seuraavaan. Intohimosta on tullut mantra, jota myös minä hoen suu vaahdossa kollegoille ja esimiehille. Vaikka mieleen hiipii välillä ajatus siitä, ovatko ympäripyöreiksi venyvät päivät ja päällekkäin osuvat projektit yöunien menettämisen arvoisia, on työstä tullut niin vahvasti oman persoonan jatke ja identiteetin rakennuspalikka, että työn merkityksellisyyden kyseenalaistaminen tuntuu pieniä negatiivisia lieveilmiöitä pahemmalta. Isojen reaalimaailman muutosten rinnalla työelämään ovat vaikuttaneet myös kulttuuriset muutokset, ja samalla työnantajien käsitys yksilön suhteesta työhön on muuttunut. Kun ennen ajateltiin, että työntekijän voi kätevästi korvata toisella, nykytyöelämässä, jossa työnantaja maksaa työntekijän ajattelusta ja luovuudesta, tekijää ja työtä on entistä vaikeampi erottaa toisistaan. Niin yrittäjät kuin työntekijätkin ovat vastuussa omasta henkilöbrändistään, ja jos se saa kolauksen, paluu entiseen on vaikeaa. Esimerkiksi mielipiteet imettämisestä lentokoneessa on toki muutenkin syytä pitää omana tietonaan, mutta oman julkisuuskuvan kannalta niin kannattaa etenkin tehdä maailmassa, jossa somekohu leimahtaa hetkessä ja jossa suuren yleisön moraalista närkästystä pelkäävien toimeksiantajien on turvallisempaa keskeyttää yhteistyö sellaisen tekijän kanssa, jonka maineen kohu on tahrannut. Julkisuudessa syttynei-

II.

ESSEE

Taide

on ollut jotain niin pyhää, että se on

kohottanut myös taiteilijan kaiken

arvostelun yläpuolelle.

VAIKUTUKSEN ALAISENA

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Nro. 1 — 2019

Vol. 1 — 2019

Aalto University Student Magazine

I. II.

ESSEE

den kohujen ja niiden seurauksena sammuneiden tähtien seuraaminen onkin herättänyt omassa päässäni mokaamisen pelon. Sen takia postaan yksityisillekään tileilleni harvoin mitään sisältöä, vaikka aktiivinen somepresenssi on jotain, mitä työnantajat odottavat. Usein vielä kysyn toisen mielipiteen postaustekstille ennen lähettämistä, ja näin toimii moni tuttukin. * * * * O MALL A tahollaan tietä nykyiseen työelämään ovat raivanneet nuoruuden sankarini taiteilijat, joihin liitettyjä ominaisuuksia intohimosta virtuositeettiin odotetaan nyt meiltä kaikilta. Taiteilijoille tutut epätyypilliset työsuhteet, projektit, pätkät ja yrittäjämäisyys ovat levinneet myös muille aloille, ja tänä päivänä kutsumustaan toteuttavat myyttisten taiteilijahahmojen tapaan niin mainostoimistotyöläiset, sairaanhoitajat kuin minäkin. Samaan aikaan taiteen rooli yhteiskunnassa on muuttunut, ja talouspuhe on uinut osaksi taidekeskustelua. Esimerkiksi EU:ssa on käynnissä vuoteen 2020 ulottuva Luova Eurooppa -hanke, jonka tavoitteena on lisätä investointeja kulttuuriin ja luoviin aloihin. Silkasta taiteen ilosta hanketta ei pyöritetä, vaan taustalla on taloudellisia motiiveja: kulttuurin nähdään lisäävän muun muassa kasvua, työllisyyttä ja innovaatioita. Toiseksi esimerkiksi käy vaikkapa Helsingin kuopattu Guggenheim-hanke. Tohtorikoulutettava ALEKSI LOHTAJA kirjoitti Tutkijaliiton blogissa viime vuonna taiteilijoiden suuresta vastustuksesta Guggenheimia kohtaan, mikä näkyi myös Helsingin hankkeen yhteydessä. Lohtajan mukaan ”Guggenheimia on hyvin perustein kuvattu eräänlaiseksi jälkiteolliseksi fantasiaksi, jossa elinkeinoelämä ja paikallinen taidemaailma sulautuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi.” Sen sijaan, että taide nähtäisiin itseisarvoksi, sen päämääräksi näyttävät tulleen yhä enenevässä määrin taloudelliset hyödyt. Taloudellisten kasvuodotusten lisäksi taidetta ja taiteilijoita on alettu valjastaa poliittisin keinoin esimerkiksi sosiaali- ja terveyssektorin palvelukseen. Tässä diskurssissa taiteilijan tehtäväksi nähdään hyvinvoinnin tuottaminen yhteiskuntaan. Hän on fasilitoija, joka suunnittelee ja toteuttaa työpajoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi tai parantavaa taidetta sairaaloihin. Yhteiskunta odottaa vastinetta taiteeseen käytetyille rahoille, jolloin hyötyjen pitäisi olla suoraan osoitettavissa. Osaltaan tähän vaikuttavat myös yhteiskunnalliset megatrendit väestön vanhenemisesta monikulttuuristumiseen. Kaiken keskellä taiteilija on muuttunut välineeksi, joka toimii yhteiskunnassa markkinalogiikan armoilla. Samalla meistä muista on tullut arjessamme taiteen asiantuntijoita, joilla on toinen toistaan vahvempia mielipiteitä siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa taidetta. ”Tuollaisen sitten pystyttivät”, ajattelin itsekin, kun näin PEKKA KAUHASEN Taidepoliisi-veistoksen ensimmäisen kerran Tapiolassa ohjaamassa liikennettä WeeGee-talolle. * * * * * TAITEEN roolin muuttuessa yhteiskunnan silmissä myös moni taiteilija on alkanut korostaa työntekijyyttään. Tämä näkyi esimerkiksi vuonna 2013 tehdyssä Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen tutkimuksessa, jonka mukaan suurelle osalle taiteilijoista tärkeä osa ammatti-identiteettiä oli kuvataidealalla suoritettu tutkinto. Kun myyttiseen taiteilijahahmoon vielä liitettiin ajatus synnynnäisestä lahjakkuudesta, nykyään kuvataidetta pidetään yhä useammin koulutusammattina. Muiden muassa Chuck Close on puhunut siitä, kuinka taiteilijan on turha jäädä odottamaan inspiraatiota, ja innoituksen sijaan taide on pitkäjänteisen työn tulosta. Tutkimuksen mukaan kuvataiteilijat itse uskovat, että heille voisi

VAIKUTUKSEN ALAISENA

Tavoitteena on tuotteistaa minuus työnantajien silmissä entistä houkuttelevammaksi.

löytyä töitä vaikkapa yritysten sparraamisessa, mediakasvatuksen parista tai ympäristösuunnittelussa. Kauas on tultu Picasson Pariisista ja Montmartren kahviloista. Siinä missä taidehankkeita perustellaan taloudellisilla ja sosiaalisilla hyödyillä, keskustelua käydään välillä kiivaastikin myös taiteilijoiden toimeentulosta. Myyttistä nälkätaiteilijahahmoa ei tässäkään enää pidetä esikuvana, vaikka romantisoidut mielikuvat toki elävät sitkeästi taustalla. Parin vuoden takaisessa Taide, tekijyyden muutos ja tekijänoikeus -projektin seminaarissa tohtorikoulutettava TAIJA ROIHA nosti esimerkkinä esille Britanniassa tehdyn havainnon: luovilla aloilla ovat yliedustettuina taiteilijat, joiden tausta on kaikista korkeimmissa yhteiskuntaluokissa. Huoli eriarvoistumisesta ulottuu siis myös taidealalle. Vaikka taiteilijoiden itsensä tavoitteena ei ole taloudellinen menestys, epävarma toimeentulo ja työttömyys saa intohimoisimmankin tekijän kyseenalaistamaan uravalintansa. Kuten kenen tahansa työntekijän, myös taiteilijan pitäisi laajentaa omaa osaamis-

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

alaansa pärjätäkseen markkinoilla. Cuporen tutkimukseen vastanneista taiteilijoista osa pitikin talousvastaista taiteilijamyyttiä haitallisena, kun sen sijaan tarve olisi yrittäjyystaidoille. Yrittäjien määrä taiteilijoiden joukossa onkin kasvanut, mihin yhteiskunnallisilla muutoksilla on myös kannustettu. Poliittisen ohjaamisen myötä kuvataide ammattialana on markkinallistunut. Kuvataiteilijoista on esimerkiksi tullut arvonlisäverovelvollisia, ja entistä useampi taiteilija täytti yrittäjän kriteerin vuonna 2010 tehdyn eläke- ja sosiaaliturvauudistuksen myötä, jolloin YEL-velvollisuus laajeni koskemaan entistä isompaa joukkoa. Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten myötä henkilöbrändistä on tullut myös taiteilijalle entistä tärkeämpi väline oman työn myynnissä. Aiheesta avautuivat esimerkiksi kirjailijat LEENA LEHTOLAINEN ja ARNO KOTRO, galleristi ILONA ANHAVA sekä elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja SAARA CANTELL Helsingin Sanomien kyselyssä jo vuonna 2011. Neromyytin karsiutumisen myötä perseilyä ei enää katsota hyvällä, vaan taiteilijoiden odotetaan noudattavan samoja sääntöjä kuin muidenkin. Oman työn markkinoimista edistävät positiiviset jutut ja parisuhdetarinat naistenlehdissä, eivät niinkään misogynistiset kommentit ja epäsopivat seksuaaliset ehdotukset. Kuvataiteilijan työn mahdollistavat osaltaan esimerkiksi apurahan myöntäjät, museot, galleriat, kuraattorit, keräilijät, kriitikot ja yleisö, ja myös tässä mielessä taiteilija on kuin yksityisyrittäjä: kenenkään ei ole pakko ripustaa hänen näyttelyään saati mennä katsomaan sellaista, eikä kenenkään ole pakko maksaa taiteilijalle hänen tekemästään työstä. * * * * * * PITÄI S I KÖ meidän sitten peilata Picasson ja kumppanien taidetta heidän henkilökohtaiseen elämäänsä nykyistä syvällisemmin? Jos ihailen Gauguinin maalauksia polynesialaisista naisista, hyväksynkö samalla olosuhteet, jossa teokset syntyivät? Entä olisiko tilanne toinen, jos Picasso ja Gauguin eläisivät nyt, #metoon aikakaudella, vai tuleeko nykytaiteilijoita kohdella toisin kuin menneiden aikojen suuruuksia? Roiha on huomauttanut, että vuosisataisesta taiteilijamyytistä huolimatta käsitys taiteilijasta on aina ollut muutostilassa, ja sen muovautumiseen ovat vaikuttaneet yhteiskunnalliset olosuhteet. Kun Picasson mukaan taide puhdistaa sielun jokapäiväisen elämän pölystä, Cuporen tutkimukseen vastannut taiteilija totesi pohtineensa lopettamista ”vähän väliä”, sillä ”taiteen tekeminen on enimmäkseen kuluttavaa, raskasta, kallista ja hankalaa ja on painolasti ihmissuhteissa ja perheen kanssa.” Nyt kun neromyytti on saanut tehdä tilaa maallistuvan ja professionalisoituvan taiteilija-ammatin tieltä, ennen nimenomaan taiteeseen liitetyt ominaisuudet ovat yhteiskunnan taiteistuessa levinneet alalle kuin alalle urheilusta politiikkaan ja tietotöihin. Tämä kaiken keskellä perusduunarin voi välillä olla vaikea arvioida, milloin hän on täysin irti työnantajastaan. Tilanteet ovat harvoin yksiselitteisiä, niin kätevää kuin se olisikin. Myös Aki Ruotsalalla oli Pori Jazz -kohun keskellä puolustajansa, eivätkä heidän kaikki argumenttinsa aivan tuulesta temmattuja olleet, vaikka toki on selvää, että toimitusjohtaja kantaa vastuun sanomisistaan myös yksityishenkilönä. Myöskään taiteen puolella tilanteet eivät ole yksioikoisia. Julkisuudessa Chuck Closen ympärille virinneestä keskustelusta huolimatta taidealan ammattilaisten yleinen mielipide on edelleen, että taiteilija ja hänen taiteensa on pidettävä erillään toisistaan, eikä taiteilijan tekemisten pidä vaikuttaa taiteen arviointiin tai esittämiseen. Maine on kuitenkin jotain, joka muodostuu vasta yleisön mielissä. Sitä voi yrittää ohjailla, mutta lopulta sen murenemiseen riittää vaikkapa vain epäilys seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai harkitsematon lausahdus julkisuudessa. Yhä useammin

Nro. 1 — 2019

Vol. 1 — 2019

Aalto University Student Magazine

työntekijä edustaa työtään ja työnantajaansa kaikkialla liikkuessaan, ei ainoastaan työtehtäviä hoitaessa. Törppöilevä työntekijä on työnantajan maineelle riski, samoin kuin hölmöilevä taiteilija voi olla sitä museolle tai gallerialle. Samalla, kun työ on imenyt itseensä aiemmin taiteeseen liitettyjä piirteitä, taide on arkipäiväistynyt. Muutoksen myötä aiemmin pyhyydessään koskemattomina pidetyt taiteilijat on nyt revitty alas jalustaltaan, samalla kun perinteisempi työntekijyys sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta on kohonnut kohti glooriaa. Tilanne on jokaiselle osapuolelle epämääräinen, ja siksi mielipiteen muodostaminen vaikkapa taideinstituutioiden reaktioista Chuck Closen tapaukseen on niin vaikeaa. Hankalaa se näyttää olleen myös instituutioille itselleen: Seattlen yliopisto ilmoitti viime syksynä kuin ohimennen palauttavansa taiteilijan omakuvan ripustukseensa. Vellovien muutosten ja jatkuvan murroksen keskellä lopputuloksena on epäpyhä kolminaisuus, jossa vallan kahvaa pitelee hetkessä mielensä pahoittava Suuri Yleisö. ■

Juttua varten on käytetty lähteinä lisäksi Ari Väänäsen ja Jussi Turtiaisen teosta ”Suomalainen työntekijyys 19452013”, Taiken selvitystä ”Taiteilijan asema 2010”, Cuporen julkaisua

”Kuvataiteilijan ammattirooli ja osaamistarpeet tulevaisuuden työelämässä” sekä Taija Roihan artikkelia

”Luokattomat taiteilijat? Taiteellisen työn yhteiskunnallinen eriarvoisuus prekaarissa taidemaailmassa.”

STUFF ↳ 20 — 27

SOFIA OKKONEN kuvat (photography) ■

PHOTO ESSAY

VITA EDVARDS tyyli (style) ■

JANNICA STELANDER

meikki & hiukset (make-up & hair) ■

Last fall, the Ministry of Culture and Education submitted a proposal on a new way of distributing funding to universities: it suggested that the share of strategic funding and competitive funding should be increased. The proposal seemed to have one big loser – basic research. Basic research means research that seeks to improve scientific theories and to expand knowledge about specific areas of study. Aside from these theoretical ends, it does not necessarily have practical goals. Its findings are rarely applicable in the short term. Applied research, in turn, solves problems of the real world by utilizing the findings of basic research. Shortly after the proposal was published, the Finnish Union of University Professors put out a statement calling the proposal “shortsighted” and “results-oriented.” The union voiced its concern that a model emphasizing strategic and competitive funding would not be able to secure funding for long-term basic research. The independence of academic research would be compromised under such pressures. The importance of basic research is often affirmed by stressing applied sciences’ reliance on it. However, there are also those who insist that basic research be viewed as having value in itself. Professor of Cosmology Kari Enqvist has stated that “Basic research is what sets us apart from beehives and ant nests and gives us intellectual capital.” In other words, it plays an essential role in constructing the foundations of a sophisticated society. Even though basic research is highly esteemed within the scientific community, due to its theoretical nature, the general public rarely hears of its accomplishments. Furthermore, as it is so far removed from the realm of everyday life, basic research can be extremely difficult to explain to a layperson. Scientists who conduct basic research are rarely portrayed in the media, since the media looks for innovations and new ideas – and normally, so does AINO. This time, we didn’t. We present three heroes of basic research.

EMILIA MÄENMAA teksti (words) ■

III.

PHOTO ESSAY

KHAOULA EL MEKKAOUI

Doctoral Candidate at the Department of Computer Science

“ MY RESEARCH is basically about merging two recent concepts: federated learning (FL) and probabilistic learning (PL). These two concepts make what we will call probabilistic federated learning (PFL). Our research setting is related to distributed-by-nature devices, such as mobile phones, sensors, medical devices, and other IoT devices. This is where the data is the most sensitive and people the most reserved about sharing it. We will be able to perform all tasks of prediction and to benefit from learning on the device itself. By computing a global model and sharing it back with the individual devices, we can perform better machine learning tasks while accounting for uncertainty. Uncertainty is an important trait in critical-case fields, where, for example, predicting that a person has a disease by an 11 % probability makes a big difference. Thus, I’m doing research on this specific situation, with all its constraints and complications. My research expands knowledge about doing machine learning in a totally distributed way. Also, if all requirements are met, it may also solve many practical problems. Doing basic research is expanding your fundamental understanding about a specific field or topic. Have you ever heard someone say we have reached the ultimate level of knowledge in physics? That we don’t need anymore proof or theorems? Never. Humans are constantly developing and so is our knowledge. ”

BASIC STUFF

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Nro. 1 — 2019

Vol. 1 — 2019

Aalto University Student Magazine

III.

PHOTO ESSAY

LAIA AMOROS 29

Post Doctoral Researcher at the Department of Mathematics and Systems Analysis

“ MY AREA of research is number theory, which deals with the properties of prime numbers ( 2, 3, 5 ,7,...) and integer numbers ( ...,-1,0,1,2,...) in general. Carl Friedrich Gauss, a famous German mathematician, once said that “Mathematics is the queen of the sciences, and number theory is the queen of mathematics.” Until the mid-1900s, number theory was considered the purest branch of mathematics as it didn’t have any direct applications to the real world. Later on, different parts of this branch started to have applications, especially with the advancement of digital computers and digital communications. Now, prime numbers are widely used in cryptography – for example, in any transaction that we make with our credit cards. Most of the time in my work, the research problem itself is not well-defined. Once the problem becomes clear, I start to look for ways to solve it. It’s like being in the middle of the forest without a path, so you have to create one yourself. It can be very frustrating at times. Once the path is there, I still need to write it down and make it clear for others, and eventually write a research article and submit it. ”

BASIC STUFF

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Nro. 1 — 2019

Vol. 1 — 2019

Aalto University Student Magazine

III.

PHOTO ESSAY

TIMO SAARINEN 40

Doctoral Candidate at the Department of Neuroscience and Biomedical Engineering

“ I COME from the field of systems neuroscience. My research looks into electrophysiological rhythmicity in the human cortex and how this prominent feature of neural signaling supports the production of movement sequences, such as speech, object handling or writing. The overlapping question has been whether the local or distributed rhythmic processes in the cortex show functional linkage to variation in movement patterning, such as to the tempo of movement production or to cognitive aspects related to movement tasks. I have used magnetoencephalography (MEG) to track electrophysiological activity at the level of cortical areas and the networks formed by them. MEG can capture weak magnetic fields generated in the active brain regions through the skull. You get to experience an entire rainbow feelings doing this type of long-haul work: there’s dark times and exhaustion, and then there’s joy and fulfillment. ”

BASIC STUFF

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Nro. 1 — 2019

Vol. 1 — 2019

Aalto University Student Magazine

AINO

Aalto-yliopiston ylioppilaslehti

Aalto University Student Magazine

VA PAU T U N U T Vuosia sitten skientologiasta luopunut yrittää edelleen selvittää, mistä kaikessa on kyse.

” VART U I N skientologina, sillä vanhem-

pani olivat skientologiakirkon jäseniä. Skientologiassa jäsenet eivät aluksi saa tietää kaikkea uskonnosta. Tietoa saa sitä mukaa, kun jäsen nousee ”Sillalla”, jota pitkin kuljetaan kohti Vapautta. Skientologiassa ajatellaan, että ihmisellä on sekä reaktiivinen että analyyttinen mieli. Reaktiivinen mieli reagoi ihmisen traumoihin, joista pyritään pääsemään irti auditoinneilla. Auditointien avulla ihminen voi irtautua reaktiivisesta mielestään. Yksi skientologian pääajatuksista on, että ihmisen mieli, ruumis ja sielu ovat yhteydessä toisiinsa. Sielu voi jättää ruumiin ja siirtyä kuoleman jälkeen toiseen. Skientologien käyttämä sana sielulle on thetan. Sillalla noustessaan jäsenet oppivat, että on myös muita sieluja. Nämä body thetanit ovat peräisin miljoonia vuosia sitten tuhoutuneesta kansasta ja jatkavat kulkemistaan edelleen maapallolla aiheuttaen ihmisille lisää traumoja. Osallistuin ensimmäiselle uskonnolliselle kurssilleni noin 8-vuotiaana, ja kävin kesäisin sessioissa, jotta pääsin etenemään Sillalla. Jo lapsena piti kirjoittaa kaikki pahat tekonsa ylös, ja niistä keskusteltiin auditoinneissa. En tuolloin pitänyt skientologiaa ollenkaan hulluna. Kun ihminen varttuu tällaisessa uskonnossa, sen oppeja pitää täysin normaaleina. Kävin tavallista koulua ja minulla oli paljon muita kuin skientologeja kavereina. Heidän kanssaan juttelimme uskonnoista, ja skientologia oli

TODELLISUUTENI

vain yksi muiden joukossa. Opin keskustelemaan ja tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Itse en koskaan noussut Sillalla korkeille tasoille, mutta muu perheeni nousi. En siis koskaan kuullut alieneja koskevista opeista. Kun ulkopuoliset kertoivat minulle niistä ollessani nuori, puolustin skientologiaa sanomalla, ettei uskonnossani ole kyse sellaisesta. Oikeasti kyse oli siitä, etten vain itse ollut vielä saanut kuulla niistä. Ajattelin, että ihmiset valehtelevat ja haluavat vain puhua pahaa. Aloin kyseenalaistaa skientologiaa opiskellessani yliopistossa. Luin lehtijuttuja, joissa entiset jäsenet kertoivat kokemuksistaan. Eräs koko elämänsä skientologialle pyhittänyt nainen kertoi haastattelussa, kuinka hänet yritettiin pakottaa tekemään abortti. Hän ei suostunut, joten erosi kirkosta. Soitin äidilleni ja kysyin, oliko tarina totta. Hän sanoi, että oli. Sen puhelun aikana sain kuulla, että myös oma perheeni oli jättänyt skientologian. He eivät olleet kertoneet minulle, koska eivät tienneet, miten reagoisin. Perheenjäseniä kehotetaan katkaisemaan välit kirkosta eronneisiin, eikä perheeni halunnut, että välimme katkeaisivat. Siihen puheluun loppui myös minun uskoni skientologiaan. Kun uskonnon jättää, joutuu kohtaamaan koko maailman eri silmin. Kaikki, mihin on aiemmin uskonut, on kyseenalaistettava. Esimerkiksi psyykenlääkkeitä ja psykoterapiaa ei hyväk-

IV.

sytä skientologiassa. Ongelmia pyritään ratkaisemaan sen sijaan esimerkiksi auditoinneilla, jotka aloitetaan kertomalla, mitä kaikkea väärää on tehnyt sitten viime auditoinnin. Itse pääsin kuitenkin melko helpolla, sillä olin vielä lapsi ja tein vain vähän asioita, joita pidettiin pahoina. Myöhemmin olen muuttanut suhtautumistani, ja saanut muun muassa apua terapiasta, kun läheiseni kuoli. Tulen niin vihaiseksi, kun kuulen entisten skientologien tarinoita. Moni perhe on veloissa ja pantannut jopa kotinsa, koska auditoinnit ja kurssit maksavat niin paljon. Skientologia oli iso osa minua. Nyt olen ollut siitä ulkona jo vuosia, ja vielä tänä päivänä yritän selvittää, mistä kaikessa on kyse. En ajattele, että uskonnot olisivat pahasta, mutta en halua valita yhtä uskontoa itselleni. Olen säilyttänyt skien tologiasta osia, joihin edelleen uskon, esimerkiksi reinkarnaatio. Kun ihmiselläon vahva usko, se luo hänelle lohtua, ja sitä kaipaan. Tiedän kuitenkin, etten koskaan enää voi tavoittaa sitä, sillä mikään uskonto tai asia ei enää pysty vakuuttamaan minua. Tämä ajatus saa minut surulliseksi. ”

KIIRA KOSKELA teksti (words) ■

TINO NYMAN

kuvitus (illustration) ■

OLEMME EHDOLLA AIKAKAUSMEDIAN EDITKILPAILUSSA VUODEN KANSI -KATEGORIASSA.

Anna äänesi ennen 28.2.2019 ja kannusta Ylioppilaslehti Aino voittoon! W W W.EDITKILPAILU.FI/K ANSI 1 8

PARI LATTEA? VAI KUUKAUSI SALILLA? Kuntosalit, ryhmäliikunta ja palloilu alkaen 8,4 € / kk. Tule tutustumaan ilmaiseksi! www.unisport.fi

The city as an employer Heli, Harri, Katja, Lennart and Niko are developing Espoo. What is the best part of their job? Harri Paananen, Head of Economic Development

“I facilitate collaboration between the city and local and international businesses, with the end goal of creating more private sector jobs in Espoo. It’s a

in the daily lives of Espoo residents. I also enjoy development work that goes beyond sectors within the city administration. For example, in the Healthy Espoo programme we can contribute to well-being in our city by combining expertise between cultural operators and social and health professionals. The and I can genuinely stand behind our goals.”

international aspects, which throws new challenges and opportunities at me every day. I never get bored

Heli Hiden, Project manager, Service Development

“I work at Service Development at the City of Espoo and on the 6Aika project where I am for example developing our new service, Business Espoo. The 6Aika project equals ecosystems of growth: the aim is to discover means to help growth-oriented businesses in any way possible, both in Espoo and in cooperation with the six largest cities in Finland. What I enjoy the most about my work is the opportunity to improve the well-being of entrepreneurs and companies in Espoo and to experiment with services and events, for example. Here in Espoo, our work is swift and agile. I also have amazing colleagues that

interesting to have the opportunity to be a part of the development of our society and efforts to ensure sustainable growth and better lives for future generations.” Katja Koskela, Cultural Unit

“My duties include developing e.g. the system for cultural grants, partnerships and participatory methods. I work closely with professional art and cultural institutions, cultural associations and residents’ associations; together we aim to make culture and art present

As an employee of the City of Espoo, you get to participate in the building society on the front line – and your work matters every day. Welcome to work for the city of Espoo!

More information and vacancies on our website:

Niko Riepponen, Participation Designer, Public Works Department

“I work with Espoo residents on various co-design projects and develop participation and interaction in Espoo in many ways. I engage with the residents through the Environmental Design Team which I lead. I work on several sustainable development themes. My tasks are in many ways crossadministrative and cross-sectoral. What I enjoy the most about my job is the promotion and strengthening of democracy and the opportunity to work across the city organisation. My work is highly independent, and my tasks often require an imaginative, experimental and agile but practical approach.”

Lennart Pettersson, Project Manager

“I work on the development of Espoo’s Waterfront Walkway. The goal is simple: to attract more services, people and a nice buzz to Espoo’s shores. Great examples include the Laguuni Water Sports Centre and Espoo’s rowing boats. My goal is to be active and inspiring, making it easy and encouraging for our partners to work with the City of Espoo. The best part about my job is improving people’s quality of life. Maritime Espoo is full of great opportunities that we have not yet fully harnessed.”

We are on an

OPTIMISTIC JOURNEY

of learning and growth

so we choose to challenge ourselves and avoid complacency.

AINO

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASLEHTI OSA — 2

AALTO UNIVERSITY STUDENT MAGAZINE PART — 2

V. Ajankohtaista 34 — 35 KUVAPANKKIKATSAUS VI. Kolumnit 36 — 37 OMATUNTO IRTOSI KOLMELLA KUOHUVIINILLÄ Sonia El Kamel JUHLISTA PITÄÄ LÄHTEÄ ILMOITTAMATTA Erkka Mykkänen

SISÄLTÖ · Index

VII. 38 — 39

Person of Interest JUHA ILMARI LAINE

VIII. 40

Kolme näkökulmaa KASVAVA MASSA

IX. 44

Viimeinen kuva · Last image TERHI ADLER

Reilun vuoden takaisessa Ainon haastattelussa tutkija Juuso Tervo avautui jättikustantamojen ylivallasta ja tiivisti näkemyksensä kustantamoista seuraavasti: yksinkertaisesti sanottuna ne ovat täysiä sikoja.

VIISI NÄKÖKULMAA VETEEN Näkökulmasta riippuen jotain todella häiritsevää tai herkullista on siinä, että lentokentällä on esillä näyttely, jossa käsitellään makean veden varantoja uhkaavaa toimintaa. Saastuminen kun on vaarana vesivarannoille globaalisti. Samalla, kun lentäminen on noussut ilmastoa tuhoavan toiminnan symboliksi, Helsinki-Vantaalle Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvat matkustajat vastaanotetaan Fragile Water -näyttelyllä, joka tuo esille veden kulutuksen vaikutuksia yhteiskunnassa. Aalto-yliopiston viiden vesitutkijan ja muotoilun opiskelijoiden muodostaman joukon tekemässä näyttelyssä lähestytään makean veden varantoja maailmanlaajuisesti ja paikallisesti viidestä eri näkökulmasta, kuten ruoantuotannon, kaupunkisuunnittelun ja veden ja ravinteiden kiertokulun näkökannasta. Näyttely on avoinna vuoden loppuun asti, joten sillä on mahdollista tavoittaa miljoonia lentomatkustajia.

AJANKOHTAISTA

05 Aalto-yliopisto 06 Aki-Pekka Sinikoski, Aalto-yliopisto Aalto-yliopisto Vera Adolfo, Aalto-yliopisto

MINNE KATOSI NORMCORE? 07 - 09

Jossain kohtaa Aalto-yliopiston kymmenvuotisen historian aikana yliopiston brändiviestinnän ruoska on selvästi alkanut viuhua ja kuvaajat on laitettu ruotuun: kuviin lisää valoisuutta, värikylläisyyttä ja tulevaisuususkoa! Ohessa kehityskulku tavallisuudesta kohti tulevaisuusestetiikkaa, jota suurin osa Aallon nykyisistä brändikuvista edustaa.

03 0 4

Tutkijoiden pääsy jättikustantamo Taylor & Francisin artikkelikokoelmiin päättyi helmikuun alussa, kertoi FinELib-konsortio. Muun muassa yliopistoja ja kirjastoja edustava konsortio kävi neuvotteluja tavoitteenaan saada tutkijoille oikeus lukea kustantamon lehtiä ja julkaista artikkeleita avoimesti. Kustantaja oli konsortion kanssa kuitenkin eri mieltä kustannusten kohtuullisuudesta.

01 Aalto-yliopisto 02 Unto Rautiainen, Aalto-yliopisto

NEUVOTTELUISSA UMPIKUJA

Joskus on esitettävä kiusallisia kysymyksiä, mutta demo kraattisessa valtiossa tämän tehtävän voi onneksi ulkoistaa vapaalle lehdistölle. Niinpä Aino kysyykin nyt ihan teidän jokaisen puolesta: olisiko jo aika hankkia apua kaikkiin noihin välilevynpullistumiin, jollaisesta niin moni aaltolainen kuvien perusteella selvästi kärsii?

Kuulostaako tutulta?

Yhteistyötä ei nähtävästi voi esittää millään muulla tavalla kuin laittamalla ihmiset katsomaan yhtä pientä ruutua yhdessä. Mitä sieltä ruudulta oikein näkyy? Pornoa? Näistä kuvista päätellen tietokoneita on keskimäärin vain joka kolmannella Aalto-yliopiston opiskelijalla.

Jos romun siivoaminen ei ole pakollista, sitä tuskin tehdään, Praks totesi. Jutun mukaan hankalinta onkin globaalien sääntöjen luominen, sillä kaikkia eivät siivoustalkoot kiinnosta.

EPÄERGONOMINEN KÖYRISTELY ON AALTOLAISEN MERKKI

Satelliittien avulla saamme tietoa muun muassa ympäristössä tapahtuvista muutoksista planeetallamme, ja dataa voidaan hyödyntää esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa, kertoi Ainon haastattelema Tessa Nikander lehden viime numerossa. Tammikuussa apulaisprofessori Jaan Praks puolestaan puhui Aalto-yliopiston Way Out There -sarjassa avaruuteen käytön jälkeen jäävän infrastruktuurin aiheuttamista ongelmista, kuten törmäysvaaroista.

04 - 06

Viime vuonna huolestuimme kollektiivisesti muovista ja valtamerissä kelluvista jätelautoista. Julkiseen keskusteluun ei kuitenkaan mahdu kovin montaa uhkaa kerrallaan ja yleisön kyllästyminen samaan aiheeseen on vaaraksi klikkien määrälle, joten seuraava muovi odottanee jo nurkan takana. Aino ennustaa, että tänä keväänä huolestumme avaruusromusta.

NIIN PALJON IHMISIÄ, NIIN VÄHÄN TIETOKONEITA

UUSI MUOVI

01 - 03

teksti • (words)

K U VA PA N K K I K AT S A U S

TOIMITUS

Teimme muutamia huomioita Aalto-yliopiston kuvapankista.

06 04

VI.

AINO

OMATUNTO IRTOSI KOLMELLA KUOHUVIINILLÄ Ilmainen baari-ilta aiheutti morkkiksen ilman krapulaa. MUURAHAISIA, todella paljon muurahaisia. Tai siltä kadulla kulkevat ihmiset ainakin näyttivät, kun katselin alaspäin pilvenpiirtäjän 25. kerroksesta. Kuohuviinikuplat sihisivät suussani mikroskooppisina räjähdyksinä, ja juuri tuona iltana se tuntui erityisen mukavalta. Juotuani muutaman lasillisen kävelin kevyin askelin ulos baarista ja laskeuduin hissillä muurahaisten joukkoon. Laskua en maksanut. Vaihtokohteessani Hongkongissa naiset juovat monessa baarissa ilmaiseksi keskiviikkoiltaisin. Ilahduttava konsepti, ajattelin aluksi. Kyse on Ladie’s Night -illoista, jotka ovat tuttuja monelle kaltaiselleni vaihto-opiskelijalle. Juuri naisopiskelijan näkökulmasta järjestely kuulostaakin koukuttavalta: naisten ei tarvitse maksaa sisäänpääsymaksuja baareihin, eikä juomia tarvitse ostaa, vaan ne saa pyytämällä tiskiltä. Se tuntuu huojentavalta kaupungissa, jossa yhdestä oluesta saattaa pahimmillaan joutua pulittamaan parikymmentä euroa. Parhaimmillaan illan aikana voi siis säästää useita kymppejä.

SONIA EL KAMEL teksti (words) ■

Muutkin kuin naiset pääsevät kyllä sisään, mutta joutuvat maksamaan kaikesta tavalliseen tapaan. Ilmaisen kuohuviinin iltaa seurasi morkkis. Ei siksi, että olisin ollut kovin humalassa, vaan siksi, etten ollut maksanut omista juomistani penniäkään. Ladie’s Night -illat kun eivät ole silkkaa hyväntekeväisyyttä. Naisille tarjottujen ilmaisten juomien on osittain tarkoitus houkutella paikalle miesasiakkaiden parvia uiskentelemaan ilmaisena virtaavasta alkoholista humaltuneiden naisasiakkaiden sekaan. Ummehtunut konsepti vahvistaa myös asetelmaa, jossa miehen kuuluu tarjota naiselle juomat baarissa. Sekin on epäreilua. Entä mitä tekevät he, jotka eivät määritä itseään naiseksi tai mieheksi? Illan aikana monet ilmaisia juomia lipittäneet päivittelivät ääneen asetelman ongelmallisuutta. Moni tiedostaa, että konsepti on epäreilu, mutta juo silti. Niin minäkin tein. Opin, että omatuntoni on kolmen kuohuviinilasillisen ja kahden neonvärisen vodkacocktailin arvoinen.

SERGEI PAVLOV kuvat (photos)

ERKKA MYKKÄNEN

■

teksti (words) ■

JUHLISTA PITÄÄ LÄHTEÄ ILMOITTAMATTA Juhlaghostaaminen ei ole loukkaus vaan osoitus kunnioituksesta. PIDÄN juhlista. Tuntuu hyvältä juoda olutta, syödä pitsaa ja Aikainen lähtijä muistuttaa juhlijoita siitä, että aamuljutella kavereille. la on luento, humalaa seuraa krapula ja elämäkin itse asiasMutta ennen pitkää – yleensä hyvissä ajoin ennen puol- sa päättyy kuolemaan. tayötä – haluan lähteä pois. Ajatus hyvistä yöunista voittaa Siksi katoan. Juhlat eivät kaipaa selityksiäni huonosKaikun pakkasjonossa seisoskelun. ti nukutusta viime yöstä tai huomisaamun työvuorosta. SelOlin sitten tupareissa, synttäreillä tai häissä, yhdestä laiset vain masentavat. toimintatavasta pidän kiinni. Lähden juhlista ilmoittamatta Ei sillä, ettenkö olisi itsekin toisinaan erehtynyt. Joskus asiasta kenellekään – etenkään niiden järjestäjälle. – yleensä seuralaiseni painostamana – olen ottanut kasvoilleni Minä vain katoan. alistuneen hymyn ja ilmoittanut juhlakalulle, että nyt on aikani. Miksi? Eikö hyviin tapoihin kuulu kiittää juhlista ja hyVielä seuraavana aamuna suihkussa olen muistellut järvästellä isäntäväki! jestäjän hämmentynyttä ilmettä ja suusta väistämättä purVoi olla. Mutta minusta kyrvähtäneiden normien nou- kautuvaa kysymystä: "Et kai sä nyt jo lähde?" Ikään kuin kysymykseen voisi jotenkin vastata. dattamista tärkeämpää on kunnioittaa jotain arvokkaampaa: iloista tunnelmaa. Toimittaja Seth Stevenson ehdotti Slate-lehden kolumNimittäin. Ilmoitti lähdöstään tai ei, aikainen lähtijä on nissaan vuonna 2013, että juhlaghostaamisesta olisi tehtätuomittu epäonnistumaan. Aikainen lähtijä muistuttaa mui- vä yleinen tapa. Stevensonin mukaan mahdollista iskua voi ta juhlijoita siitä, että joskus hauskanpito heidänkin kohdal- pehmentää ilmoittamalla heti juhliin saavuttuaan, että aikoo laan loppuu. Kun aikainen lähtijä solmii eteisessä kengän- jossain välissä vain lähteä painelemaan. nauhojaan vain kolmen alkoholiannoksen mahdollistamalla Toinen tapa on oma suosikkini. Laitan järjestäjälle viestarkkuudella, hän käytännössä syyllistää muita siitä, että tin perään, aamulla viimeistään. Kiitän juhlista. Kerron, mihe ovat hetkeksi unohtaneet huomisaamun olevan tosiasia. ten mukavaa oli. On nimittäin kivaa tulla kutsutuksi toistekin.

KOLUMNIT

VII.

AINO

THE ANIMATOR

Juha Ilmari Laine animates the anonymous voices of the nation’s most listened-to radio program. VICTORIA ODUM teksti (words) ■

TIINA ERONEN kuva (photo) ■

You are the artist behind Instagram page Kansan kasvot, where you share animations of sound bites from Yle’s call-in show Kansanradio. The audio clips you choose are comical, sometimes to the point of absurdity. Yet many of these callers are lonely elderly people, motivated by a simple wish to be heard. What kind of a basis does this tension create for your work and those who view it? A I see it as a good thing, because their voices are now being heard. My guess is that the age profile of Kansanradio’s listeners is pretty old, so it’s great if Instagram generations are also introduced to the show and get some sort of a window to that part of the population. Even though the opener is a joke, what follows may be increased empathy and knowledge about the world. What life is like for pensioners living in the countryside, what sort of things trouble them. 99 % of the call-ins for Kansanradio concern serious topics, content that doesn’t fit my format. Q

You mention your project’s possible positive social impact, but what about the ethical issues around comedy? A The greater the following, the greater the ethical responsibility. I definitely try to think about what it is that’s being laughed at. In my opinion, the best stuff is always a combination of something silly and something smart. Many of the sound clips I choose have a sense of self-irony in them. For me, the entire message of Kansan kasvot is that life’s not that serious. It’s been nice to see a lot of comments like “This is literally me yesterday” – that people relate to the content, that they’re not just laughing at some call-in show crazies. Of course there’s some of the latter too, but I think it’s outweighed by sympathy and a sense of “we’re all mad here”.

Q How did you get the idea for Kansan kasvot? A YouTube videos and the catchphrases that spring from them have always been close to my heart. So without any kind of grand vision, I Q The demand for your animations is certainly evident. At the time of just combined two things I enjoy: this interview, your Instagram acdrawing faces and funny quotes. count boasts over 16 000 followers. I’d previously been sharing these

PERSON OF INTEREST

Juha Ilmari Laine, 32, is a multimedia artist and director who does short films, commercials, music videos and documentaries. Most recently, he directed coffee brand Saludo’s rebranding commercials.

gif-animated faces that would, for example, melt and rematerialize. They’d get maybe a few dozen views. But after my first post on Kansan kasvot, so many of my friends were telling me that this was something really neat. The reception surprised me. I guess sometimes you just accidentally create something that works. Q Without any visual reference for the callers-in, how do you decide what their faces look like? A I immediately get a visual image from the caller’s voice. I start by sketching that out. It’s a rather quick process, where one thing follows another. I always begin with the nose – a nostril, and is it the right eye that comes next, the left eye, a mouth… I’m not into drawing hair, so the hair is more referential than detailed. A clear influence in the visual style of Kansan kasvot is VILLE PIRINEN’s “Tärkeitä asioita” comic that was published in Helsingin Sanomat’s weekly supplement, Nyt-liite. The six-panel strips were very Kansanradio-esque in that the characters often had hilariously trivial complaints.

VIII.

KASVAVA MASSA Vuoteen 2025 mennessä internetiin yhteydessä olevien laitteiden määrän arvioidaan kasvavan 80 miljardiin. Niiden tuottaman datan määrä on valtava ja se kasvaa eksponentiaalisesti. Tätä dataa kutsutaan big dataksi. Ketkä kaikki sitä käyttävät ja miten?

LAURA HAKULINEN teksti (words) ■

Yhteiskuntatieteissä on käynnissä big data -hype. Laadullisten kyselytutkimusten sijaan esimerkiksi sosiaalisen median tuottamaa isoa dataa analysoidaan laskennallisten menetelmien avulla. Helsingin yliopiston tutkijatohtori SALLA-MAARIA LAAKSONEN kuvailee laskennallista yhteiskuntatiedettä sanojen matematiikaksi. ”Tekstiaineistoa käännetään numeeriseksi eli tutkitaan esimerkiksi tiettyjen sanojen todennäköisyyksiä esiintyä keskenään. Sosiaalinen media on täynnä tekstimuotoista ihmisten puhetta ja siihen liittyvää metadataa eli tietoa esimerkiksi siitä, milloin ja millä laitteella viesti on julkaistu. Jo valmiiksi numeerisessa muodossa olevaa dataa ovat tietysti Facebook-tykkäykset, Twitter-jaot ja seuraajamäärät.” Laaksonen on itse käyttänyt menetelmää tutkiessaan muun muassa vuoden 2015 eduskuntavaalien alla käytyä somekeskustelua. ”Big data -huumassa helposti kuitenkin unohtuu, että myös laadullinen tutkimus on edelleen tärkeää. Harva yhteiskuntatieteilijä osaa esimerkiksi koodata niin hyvin kuin iso data vaatii. ”

Isoa dataa tuottavat sosiaalisen median lisäksi esimerkiksi pankit, vakuutusyhtiöt, kaupat, sairaalat ja julkiset palvelut, kuten verohallinto ja Kela. Mitä tapahtuu, jos tätä dataa joutuu vääriin käsiin? Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden professori MARTTI LEHDON mukaan yhteiskunnan toimivuus on silloin vaakalaudalla. ”Tietomanipulaatioilla ja kyberhyökkäyksillä voidaan lamauttaa länsimaisia yhteiskuntia, joissa digitaalisilla järjestelmillä ohjataan kaikkea sairaaloista sähköverkkoon. Puhutaan totaalisesta sodasta, jossa sotaa ei käydä vain asevoimien välillä, vaan lamautetaan yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuureja. Tällöin poliittiset päättäjät voivat joutua tilanteeseen, jossa he joutuvat hyväksymään hyökkääjän aikeet, koska yhteiskunta ei voi tuottaa elintärkeitä palveluita kansalaisilleen.” Kyberturvallisuusosaaminen korostuu siis entisestään ja big data asettaa sille vaatimuksia pysyä jatkuvasti ajan tasalla. ”Internetin haittaohjelmia tuotetaan yli 800 miljoonaa vuodessa, ja ne pitäisi kyetä estämään reaaliajassa.”

Sitran johtava asiantuntija LAURA HALENIUS työskentelee reilun datatalouden hankkeessa. Tavoitteena on muuttaa datataloutta niin, että se perustuisi eettiseen datankäyttöön. ”Yksilön pitää päästä kuskin paikalle omasta datastaan eli hallinnoimaan sitä, millä palveluilla on lupa käyttää hänestä kerättyä tietoa. Nykyisessä datatalouden mallissa dataa hallinnoi sitä kerännyt yritys, kuten Facebook tai Google. Eurooppalaiset yritykset ovat jäämässä jälkeen näillä markkinoilla. Huoli on, että kaikki data valuu amerikkalaisille markkinoita dominoiville yrityksille, jolloin niillä on valta määritellä datatalouden pelisäännöt. Amerikkalainen datatalouden malli pohjautuu markkinavetoisuudelle, eikä kunnioita ihmisten yksityisyyttä. Jos eurooppalaista mallia eli GDPR:n periaatteita ei saada leviämään Euroopan ulkopuolelle, saattaa se yksilön kannalta tarkoittaa yksityisyyden suojasta luopumista.”

KOLME NÄKÖKULMAA

Ylioppilaskuntasi tiedottaa! AUS informerar! AYY’s announcements!

INTRODUCING THE NEW BOARD The administrative authority and executive power of the Aalto University Student Union is wielded by the Board. The Board is elected by the Representative Council for a term that lasts one calendar year. It directs AYY’s day-to-day activity and is responsible for executing the union’s action plan. Each Board Member has one or more sectors they are responsible for. Meet our Board Members for 2019!

2 3 4

6 5

8 10

Tapio Hautamäki

Chair of the Board “I’m looking forward to seeing this board in action. It consists of stunning individuals, all of whom bring their unique perspective, skillset and personality to the table. Together we can do anything!”

Olli Kesseli

Community, Volunteers and Alumni “Aalto alumni are on a particular focus for me this year. Apart from doing our current activities better than before, the Aalto spirit should and will grow amongst our precious Alumni. Furthermore, I have to shine the spotlight on the year’s special event which is the capping of the Havis Amanda statue.”

4 3

Antti Pentikäinen

Vice Chair, Services

Social Policy, Municipal Influencing and Sports

“I hope this year will be like Megastar, the Tallinn cruise ship. Fresh, international, full of new experiences and all kinds of people. Like the cruise ship, I’ll float through both, the sunny days and the stormy weathers, always trustworthy. Can’t wait!”

“I think the upcoming year will be a great opportunity to challenge and develop myself in many new areas, especially in influencing and decision making. In addition, I’m looking forward to meeting inspiring people who are working for the best of our community.”

Marianne Honkasaari Student Centre and Artistic Activities 6

Anna Halsas

Organisations, New Students and Council

“I’m looking forward to working together with motivated people from such different backgrounds. As for my responsibilities, I have two that both are very exciting: a huge and unique project, the student centre, and artistic activities, this year for first time with volunteers!”

“Unique moments and exciting encounters are what I’m looking forward to this year. For me, this year is a great chance of getting to know the Aalto community through its associations. I want to surround myself with the people and cultures that truly make AYY the great student union that it is!”

Lumi Ketola Education Policy 7

“I look forward to being part of the continuum of AYY education policy people, working on the student advocacy to improve our time as students at Aalto. I also want to make new friends.”

Taneli Myllykangas Internationality and Corporate Relations, Archive and Museum

Iida Palosuo

Ellen Heikkilä Real Estate, Campus and Sustainable Development 8

“I’m excited to explore all the opportunities and meet lots of new, interesting and wonderful people that will come before me this year. Our campus is unique among universities in Finland and the limits of development and the potential for development is huge - it’s a privilege to be able to affect the direction that the development is taking this year.”

“I’m really excited about all the possibilities for professional and personal growth that my position in the board of AYY offers me. Combining internationality and corporate relations could lead to beneficial synergies for both sectors. But most of all, I look forward to all the new experiences, connections, and friendships I’ll make throughout the year.”

10 Leila Kettunen Elections, Brand and Education Policy “Aalto community has given me so much during my time in Otaniemi, so this year is all about giving back. I have one big goal for this year: I want to get Aalto Students realize how important their vote is in the spring’s elections, and how influential we can be together.”

Coming up this spring: Whether Wappu happens this year or not, AYY will put a cap on the statue of Havis Amanda on 30.4. 18pm! Be there or be square!

Gravitaatio 5.3. Kuva: Teemu Ojala

IX.

VIIMEINEN KUVA

FIN

ENG

Graafinen suunnittelija TERHI ADLER kertoo, mistÃ¤ ajassamme on kyse.

Graphic designer TERHI ADLER breaks down the essence of our time.

FINAL IMAGE

TERHI ADLER

Viimeinen kuva · Final Image

Terhi Adler (s. 1989) on helsinkiläinen graafinen suunnitelija, joka opiskelee Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän maisteri ohjelmassa. Terhin kädenjälkeä on näkynyt muun muassa Flow Festivalin ja Aalto-yliopiston yhteistyömuraaleissa (2018), Sankaritarinoita tytöille -kirjan kuvituksessa ja Helsingin juhla viikoille toteutetussa animaatiossa. Tähän lehteen Terhi teki viereisen sivun Viimeisen kuvan. ”Aika ajoin on hyvä kääntyä tarotien puoleen, tehdä juhannustaikoja tai kysellä kuulumisia astrologia-appista.”

SOFIA OKKONEN Basic Stuff

Sofia Okkonen (s. 1987) on Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut helsinkiläinen valokuvataiteilija. Sofia tutkii taiteessaan muun muassa naiseuden ja kauneuden naamioita sekä erilaisia tapoja ilmentää seksuaalisuutta ja feminiinisyyttä. Rose-sarjan teoksia on ollut esillä ryhmä- ja y ksityisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Kuvataiteiden lisäksi Sofia tekee muotija kaupallisia kuvauksia. Aiemmin Sofia on kuvannut Ainoon opiskelijoita heimovaatteissa. Tähän numeroon Sofia kuvasi aaltolaisia perustutkimuksen harjoittajia. ”Nuhjuiset normcore-toimistoasut antoivat oivallisen kontrastin perustutkijoiden charmille.”

PSST...

KUKA TEKI MITÄ?

IX.

VIIMEINEN KUVA

FIN

ENG

Graafinen suunnittelija TERHI ADLER kertoo, mistÃ¤ ajassamme on kyse.

Graphic designer TERHI ADLER breaks down the essence of our time.

FINAL IMAGE

OIKAISU Viime lehden tekijäluettelossa oli virhe. Lehteen kirjoitti Monica Gathuo, ei Mona Eid.

Maan johtavassa päivälehdessä ihmeteltiin loppuvuodesta, opetetaanko arkkitehdeille ollenkaan värien käyttöä. Toimittajan mielestä Helsinkiin rakentuva Jätkäsaari on osoitus siitä, että ei ilmeisesti opeteta. Onneksi tilanne on muuttumassa Aalto-yliopistossa, kertoi juttua varten haastateltu maisema-arkkitehti. Hyvä Aalto! Jutun innoittamina listasimme Gullichsenin Mairen kanssa eräänä iltana punaviinipullon äärellä meitä askarruttavia kysymyksiä: Opetetaanko toimittajille lainkaan välimerkkien käyttöä? Miksi ihmiset kysyvät Facebook-ryhmissä kysymyksiä, joihin löytäisivät vastauksen luotettavammin ja nopeammin hakukoneella? Miksi kuulun mihinkään Facebook-ryhmään? Arviolta kuinka kauan joku jaksaa vielä loukkaantua siitä, että ihmiset kysyvät somessa kysymyksiä, joihin löytäisivät vastauksen nopeammin hakukoneella? Milloin ollaan trendiaallossa siinä kohdassa, jossa Jacques Cousteau -pipon käyttäminen ei ole muotiilmiönä laskussa vaan jälleen merkki edelläkävijyydestä? Asteikolla 1-5 kuinka suuri virhe on aktivoida Tinder kampusalueella? Yst. AINO AALTO

VIIMEINEN SANA

AINO Kustantaja · Publisher

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY Toimitusneuvosto · Editorial Council

Lasse Kaartinen Annaleena Kuronen Julius Luukkainen Nando Malmelin Joona Orpana Tero Salonen Anna-Mari Tenhunen Verna Vuoripuro Ilmoitusmyynti · Ad Sales

ANTTI KIURU puh . 050 462 2132 antti.kiuru@ayy.fi PIRUNNYRKKI OY Kari Kettunen puh . 0400 185 853 Paino · Printed in

Printall AS Painos · Edition

4500 kpl Ylioppilaslehti Aino PL 69, 01250 Espoo ainolehti@ayy.fi ISSN 2341-9776

Aino on Aalto-yliopiston ylioppilaslehti. Aino on journalistisesti itsenäinen. Neljä kertaa v uodessa ilmestyvä lehti tavoittaa 15000 k auppatieteiden, taideteollisen ja teknillisten a lojen opiskelijaa. Aino on Suomen Aikakauslehtien Liiton jäsen.