Ylen kanssa tehty konsepti toi kenttälajeja paremmin esiin s. 47
Jouko Kuha kulki omaa tietään s. 56
Hallitse valmentajana nuorten urheilijoidesi biologinen kypsyminen s. 27
Kehittyminen vaatii ylikuormittamista, mutta liiallisuus johtaa turmioon s. 30
Lajin perusasioiden rutiininomainen määrällinen toistaminen tärkeää! s. 32
Valmentaminen on elämäntapa s. 36
Hemoglobiinimassan, hapenottokyvyn ja suorituskyvyn säilyttäminen hypoksialeirin jälkeen s. 38
Thomas Dreissigacker vetää kestävyysjuoksun ammattilaisia s. 42
Emilia Kangas Kohti huipputasoa
– edessä tärkeät vuodet ss. 18–25
Arvosta päävalmentajaa – älä maksa konsultille enempää! s. 12
Yleisurheilu ei ole kovin hyvä uudistumaan s. 44
Mitä kuuluu SINIKKA SALMINEN? s. 66
Kolmen kampuksen
urheiluopisto
Leiritystä, koulutusta ja arjen osaamista
Monipuolinen liikunta-alan kouluttaja
Olemme Suomen suurin liikunta-alan ammatillista ja vapaan sivistystyön koulutusta tarjoava oppilaitos. Urheiluopistomme kouluttaa osaajia kehittämään liikuntakulttuuria ja lisäämään hyvinvointia yhteiskunnassa. Ammatillinen koulutus tarjoaa käytännönläheisen väylän työelämään. Järjestämme koulutusta Kisakalliossa Lohjalla, Pajulahdessa Lahdessa ja Urhean kampuksella Helsingissä. Koulutuksissamme opiskelee vuosittain noin 400 opiskelijaa.
Tavoitteena kokonaisvaltainen osaaminen
Osaamisen kehittäminen perustuu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin –fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen. Koulutukset, leiritykset ja valmennusprosessit tukevat valmentajien, urheilijoiden ja asiantuntijoiden kasvua. Sisällöt soveltuvat erityisesti lapsuus- ja valintavaiheen valmentajien ja urheilijoiden tarpeisiin, mutta ovat muokattavissa myös huippuvaiheen vaatimuksiin.
Huippuosaamista kaikille urheilijoille
Tarjoamme urheilijoille ja valmentajille ainutlaatuisen ympäristön kasvuun ja kehittymiseen asiantuntijoidemme ja monipuolisten olosuhteidemme tukemana. Toimimme
Suomen ainoana Olympic & Paralympic Training Centerinä. Leiritykset, testaukset ja asiantuntijapalvelut tukevat kokonaisvaltaista urheilijakehitystä. Erityisosaamistamme ovat kestävyys- ja paraurheilu sekä taidon kehittäminen – tuloksellisesti ja ihmislähtöisesti.
”Juoksijan tulee juosta, hyppääjän hypätä ja heittäjän heittää”
Onko voimaharjoittelusta tullut enemmän huono isäntä kuin hyvä renki?”
Jarkko Finni
Pääkirjoitustoimittaja
Huippu-Urheilu-Uutiset Kehitysjohtaja, seura-, koulutus ja kilpailutoiminta
Suomen Urheiluliitto jarkko.finni@sul.fi @JarkkoFinni
Vuotta 2025 on hyvin ikävällä tavalla sävyttänyt skeptisyys ja jopa vähättely suomalaista yleisurheiluvalmennusosaamista kohtaan. Melko kipakkaakin sanansäilällä lyöntiä on kuultu tai luettu sinällään merkityksettömien klikkiotsikoiden lisäksi myös muun muassa lajiasiantuntijoilta ja joiltakin aiempien vuosien lajin merkkihenkilöiltä. Kaikkein eniten kivitystä on vauhdittanut joidenkin kärkipään urheilijoiden valmennusmuutosratkaisuista tehty suoraviivainen yleistys: ”nykyään kaikki kärkiurheilijat valmentavat joko itse itseään tai ovat kansainvälisessä valmennuksessa.” Tämän sinällään paikkansapitämättömän yleistyksen on harmillisesti tulkittu olevan seurausta suomalaisvalmentajien osaamattomuudesta.
Tällä vuosituhannella ainoan vammattoman suomalaisurheilijan arvokisamitaleille ulkomaalaisena valmentajana valmentanut on Erki Nool. Kaikkia muita arvokisamitalisteja on valmentanut suomalaisvalmentaja. Ja kaikilla mitalisteilla on ollut valmentaja – sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kansainvälisen valmennuksen viime vuosien vauhdittuminen on monella tapaa tervetullut ja varmasti myös tarpeellinen ilmiö. Kansainvälisessä valmennuksessa olevien urheilijoiden saaman konkreettisen hyödyn lisäksi ilmiöllä on varmasti positiivisia seurannais- ja siirtovaikutuksia myös kansalliseen valmennusosaamiseemme ja -linjaamme.
Suomalaisurheilijoiden valmennukseen mukaan tulleiden valmentajien, kuten Noolin ja Tia Hellebautin, avaamia valmennuslinjauksia ja -kokemuksia on varmasti aihetta pysähtyä pohtimaan tarkemminkin. Nool on tuonut esille myös havaintojaan suomalaisten kärkiurheilijoiden harjoittelusta ja nostanut esille muun muassa vähäisen lajiharjoitustoistomäärän ja liiallisen voimaharjoittelukorostuneisuuden. ”Päivittäin toistuvat rutiinit ja riittävä toistaminen ovat tärkeitä” ja ”juoksijan tulee juosta ja hyppääjän hypätä” ovat Noolin ”erkimäisiä” valmennuksen perusprinsiippejä. Määrän ja lajinomaisuuden lisäksi hän on nostanut esille urheilullisuuden, kuten riittävän lihaskunnon, roolin ja merkityksen huippuyleisurheilijan taustaominaisuutena.
Osittain samansuuntaista viestiä on julkisuudessa kertonut Ella Junnilaa syksystä alkaen valmentava Tia Hellebaut. Hellebaut on tutustunut Junnilan aiempaan harjoitushistoriaan ja korostanut harjoittelun muuttuvan jatkossa enemmän määrällistä yleisharjoittelua, muun muassa juoksemista, korostavaan suuntaan. ”Ella on harjoitellut paljon voimaa, ja hän on jo paljon vahvempi punttisalilla kuin minä olin koskaan”, on korkeushypyn olympiavoittaja Hellebaut todennut.
Toki puheet ovat puheita ja havainnot henkilökohtaisia havaintoja. On silti tervettä pohtia, onko suomalainen valmennuslinjaus ja -tyyli, valmentamisen ”pelikirja”, kaikilta osin lajin kansainvälisen vaatimustason edellyttämällä tasolla. Onko valmennuksen perusasioiden kunnioitus ja toteuttaminen riittävää eli teemmekö ja toistammeko lajissa oleellisia asioita riittävän paljon? Vai näpräämmekö enemmän valmentautumisen tausta-asioita kuin lajitulokseen oleellisimmin vaikuttavia asioita?
Erkin ja Tian kommentteihin kiinni ottaen: onko voimaharjoittelusta tullut enemmän huono isäntä kuin hyvä renki? Onko nopeus edelleen voimaa, jota taito hallitsee?
Jarkko Finni
KANSIKUVA
Hannu Jukola
Pääkirjoitustoimittaja
HUIPPU-URHEILU-UUTISET • Suomen Urheiluliiton valmennusjulkaisu, 32. vuosikerta • PÄÄTOIMITTAJA: Jarkko Finni p. 040 536 2680 • TOIMITUSSIHTEERI: Tapio Nevalainen, p. 040 775 2528 tapio.nevalainen@sul.fi • ULKOASU JA TAITTO: pirjouusitalo-aura.com • ILMESTYMISAIKATAULU 2025: 1: maaliskuu, 2: kesäkuu, 3: lokakuu, 4: joulukuu • PAINO: Grano ISSN 1456–1271 Ilmoitusmyynti: Suomen Urheiluliitto p. 040 755 2528 • TILAAJAPALVELU: huu-lehti@atex.com, p. 03 4246 5382 • Uuden tilauksen hinta on 45 €, sekä kestotilaukselle että määräaikaiselle vuosikerralle. LISÄTIETOJA: tapio.nevalainen@sul.fi
Saksalainen Thomas Dreissigacker on noussut kestävyysjuoksuvalmennuksen huipulle ja kiertämään maailmaa kovatasoisen valmennustiimin kanssa.
EXTRA
Hallitse valmentajana nuorten urheilijoidesi biologinen kypsyminen s. 27
Kehittyminen vaatii ylikuormittamista, mutta liiallisuus johtaa turmioon s. 30
Lajin perusasioiden rutiininomainen määrällinen toistaminen tärkeää! s. 32
Valmentaminen on elämäntapa s. 36
Hemoglobiinimassan, hapenottokyvyn ja suorituskyvyn säilyttäminen hypoksialeirin jälkeen s. 38
Thomas Dreissigacker vetää kestävyysjuoksun ammattilaisia s. 42
44 Yleisurheilu ei ole kovin hyvä uudistumaan
47 Ylen kanssa tehty konsepti toi kenttälajeja paremmin esiin
48 Suomalaisvalmentajia mukana eurooppalaisissa valmentajaverkostoissa
50 Suomi yleiseurooppalaisella tasolla
54 Suomenennätyksiä on saatava paremmiksi
56 Jouko Kuha kulki omaa tietään 63 In Memoriam
Mitä kuuluu Sinikka Salminen?
SM-maastojen osallistujanumeroita
SM-maastojen ajankohta ja osallistujamäärät herättävät perinteisesti keskustelua, niin myös SM-maastot Vöyrissä lokakuun alussa. Varsinkin ajankohta, perinteinen kevät vai uuden linjan syksy, aiheuttaa puolesta ja vastaan -mielipiteitä.
Yleisurheilun numeronikkari Arto Pasanen on pitänyt yllä tilastoa SM-maastojen osallistujamääristä vuodesta 1970 lähtien. Tosiasia on, että Vöyrin 345 osallistujaa on historian toiseksi pienin. Vuonna 2012 Pudasjärvellä oli mukana vain 329 juoksijaa.
Kovimmat lukemat, 1089 juoksijaa, nähtiin Hyvinkään maastoissa 1983. Yli tuhannen päästiin myös Hattulassa 1980 ja Mynämäellä 1986.
Syksyisiä maastoja kokeiltiin vuosina 1998 Lahdessa ja 1999 Maarianhaminassa. Silloin osallistujamäärät olivat myös alakanttiin, 497 ja 445, mutta alle 500 juoksijan maastoja on nähty aina silloin tällöin keväisinkin.
Yleislinjana voidaan todeta, että osallistujamäärät alkoivat laskea 1990-luvulla, jolloin ne painuivat 600 paikkeille.
Miesten lyhyellä matkalla ennätysmäärä on 187 maaliin tullutta, naisissa 91, molemmat 1980-luvulta.
Nykyisin voimme kateellisina ihailla myös nuorten sarjojen ennätysmääriä: 18-vuotiaissa pojissa 196 juoksijaa (1980) ja 16-v 205 (1983), 16-vuotiassa tytöissä 153 (1986).
Kestävyysjuoksujen nuorten olympiavalmentaja Rami Virlander harmitteli Vöyrin maastojen jälkeen somessa, että kun SM-viesteissä 15-vuotisten pitkissä viesteissä oli mukana 200 juoksijaa, niin SM-maastoihin saatiin mukaan hädin tuskin vain kolmannes siitä määrästä. Samalla hän patisti seuroja ja laji-ihmisiä töihin.
Seuraava kommentti muistutti, että SM-maastojen sarja on rajattu vain 15- ja 14-vuotiaille, mutta viesteissä tätä rajausta ei ole, vaan mukana on runsaasti nuorempia. Viesteissä on mukana myös pikajuoksijoita, joita maastoihin ei helposti saada.
Entäpä 22-vuotiaiden sarja, joka poistettiin tämän vuoden kisoista? Nyt Vöyrissä tämän ikäluokan juoksijoita miesten ja naisten matkoilla oli yhteensä 14. Vuosi sitten Kotkan SM-maastoissa heitä oli 46.
SM-maastojen osallistujamäärät ovat kuitenkin erinomainen mittari lajin harrastuksen voimakkuudesta, niin seuratyössä kuin yksittäisten juoksijoiden panostuksesta lajiin.
TEKSTI Ari Paunonen KUVA Tapio Nevalainen
Aino Suni (365) ja Ilona Mononen vetävät naisten kisaa SM-maastoissa.
Kynnystermit uusiksi?
Kestävyysharjoittelussa puhutaan runsaasti kynnyksistä, aerobisesta ja anaerobisesta.
Nyt nuo termit saattavat joutua romukoppaan, sillä Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Heikki Rusko suosittelee tilalle vauhtikynnys-1 ja vauhtikynnys-2 -termejä.
Rusko kirjoitti aiheesta Liikunta ja Tiede -lehdessä 4/2025 ja tulevassa Juoksijassa 8/2025, että vanha maitohappoteoria on hylättävä. Uusien tutkimusten mukaan hapen puute ei ole syy happamuuden lisääntymiseen, laktaatin muodostukseen tai hengästymisen alkamiselle ns. aerobisella kynnyksellä eikä myöskään hyvin todennäköisesti anaerobisella kynnyksellä.
Happamuutta, hiilidioksidia ja laktaattia alkaa muodostua entistä enemmän, koska vauhtia lisättäessä joudutaan aktivoimaan aikaisempaa enemmän sellaisia lihaksia ja lihassoluja, joiden voima- ja nopeusominaisuudet ja välittömät energiantuottomekanismit eivät ole riittäviä. Siksi myös vauhtikynnys kertoo paremmin harjoittelun vaatimuksista.
Paljon pelätty laktaatti pyrkii itse asiassa estämään happamuuden lisääntymistä ja toimii erinomaisena raaka-aineena energianmuodostuksessa lihaksissa ja sydämessä.
– Kyseessä ei siis ole hapenpuute tai hapen puutteesta johtuva maitohapon muodostus, vaan lihasten puutteelliset ominaisuudet, Rusko kirjoittaa.
Rusko arvioi, että todennäköisesti happamuuden ja hiilidioksidin käsittelyn ja poiston yläraja saavutetaan vauhtikynnys 2:ssa, siis tutulla anaerobisella kynnyksellä. Hapen käyttöön liittyvät lihaskudoksen ominaisuudet saattavat kuitenkin pieneltä osin olla määrittämässä tätä kynnystä, kun aletaan rekrytoida lihaksia ja lihasten osia, joiden hiussuonitus ja hapen siirtokyky lihaksen sisällä saattavat olla riittämättömiä. Verenkiertoa ja hapenkulutusta pystytään kuitenkin lisäämään vielä vauhtikynnys 2:n ylityksen jälkeenkin.
Vauhtikynnys-termit kertovat Ruskon mielestä paremmin, että harjoittelussa ja erityisesti vauhtikestävyysharjoituksissa on kyse vauhdin parantamisesta.
Kynnysten määrittämisessä voidaan edelleen käyttää laktaatti- ja hengitysmittauksia sekä käyttää juoksuvauhteja tärkeimpänä kriteerinä harjoituksissa.
Myös kynnysharjoitteet voivat säilyä entisenlaisina, mutta Rusko patistaa rakentamaan harjoitukset sellaisiksi, että juoksuvauhteja pystytään lisäämään. Hän myös suosittelee vahvasti voima- ja varsinkin nopeusvoimaharjoitteita, jopa kolme kertaa viikossa, kynnysvauhtien parantamiseksi. Varsinkin silloin, kun kehittymisessä on saavutettu tasannevaihe.
– Usein harjoittelu on liikaa happamuuden sietokyvyn harjoittelua, jolloin nopeus ja taloudellisuus kärsivät.
– Yhdistetyllä kestävyys- ja voimaharjoittelulla voidaan parantaa kestävyysurheilijoiden lihasten maksimivoimaa, nopeaa voimantuottoa, juoksun taloudellisuutta ja kestävyyssuorituskykyä, Rusko muistuttaa.
Alphonce Simbu kurotti viime senteillä ohi Amanal Petrosin Tokion MM-maratonilla.
Tokion sadasosien juoksukisat
Yleisurheilun MM-kisoissa Tokiossa nähtiin mielenkiintoinen yksityiskohta. Kaikkien miesten juoksumatkojen voittomarginaalit olivat nimittäin yhteensä vain 1,74 sekuntia! Tiukimpia taistoja käytiin kestävyysjuoksuissa, joissa voittomarginaalit olivat yhteensä vain 70 sekunnin sadasosaa. Huippuna oli maraton, jossa Tansanian Alphonce Felix Simbun ja Saksan Amanal Petrosin maaliintuloa piti tutkia maalikameran avulla. Lopulta kulta ratkesi Simbulle kolmen sekunnin sadasosan turvin.
m Busang Collen Kebinatshipi Botswana
m Emmanuel Wanyonyi Kenia
1 500 m Isaac Nader Portugali 3.34,10
5 000 m Cole Hocker Yhdysvallat 12.58,30 0,48 10 000 m Jimmy Gressier Ranska 28.55,77 0,06 Maraton Alphonce Felix Simbu Tansania 2.09.48 0,03
3 000 m ej Geordie Beamish Uusi-Seelanti 8.33,88 0,07
110 m aj Cordell Tinch Yhdysvallat 12,99 0,09
400 m aj Rai Benjamin Yhdysvallat 46,52 0,32 4 × 100 m Yhdysvallat 37,29 0,26
4 × 400 m Botswana 2.57,76 0,07
Voittomarginaalit yhteensä 1,74
TEKSTIT Ari Paunonen KUVA SUL tiedotus
HELSINKI CITY RUNNING DAY ON NYT HELSINKI CITY RUN
Uusi nimi. Sama sykähdyttävä kokemus. Yhä seitsemän eri juoksumatkaa. Ensi vuoden ilmoittautuminen on nyt auki.
Syksyn kirjoja
OLLI RAUSTE
URHEILUN HUIPPUJURISTI OLLI RAUSTE
Urheiluoikeuden asiantuntija Olli Rauste on ollut mukana ratkaisemassa suomalaisen urheiluhistorian puhutuimpia oikeusjuttuja. Urheilun huippujuristi -kirjassa (Docendo) hän kertoo, mitä todella tapahtui kulissien takana – ja mitä se kertoo oikeuden toteutumisesta huippu-urheilussa.
Olli Rauste on ollut mukana Hiihtoliitto-STT-jutussa ja monissa dopingjutuissa. Ne ovat kuohuttaneet mielialoja ja ovat osa suomalaista urheiluhistoriaa. Rauste kertoo, minkälaista on ollut puolustaa urheilijaa, jonka suuri yleisö ja media ovat jo tuominneet huijariksi. Samalla hän pohdiskelee, onko asiassa ”väärällä puolella” asettuessaan järjestelmää vastaan. Rauste kertoo myös omista kokemuksistaan urheilumaailman ”korkeimmasta oikeudesta” CAS:ista, maailman antidopingorganisaatio WADA:sta, dopingin vastaisen työn uranuurtaja Timo Seppälästä ja kotimaisista alan instituutioista.
HIPPO TAATILA
YLI KAIKEN – WILMA MURTO
Yli kaiken – Wilma Murto (Tammi) vie lukijansa syvälle sukupolvensa suurimman suomalaisen yleisurheilijan mielen sisään elokuun 2022 Euroopan mestaruutta seuranneen kolmen vuoden aikana. Kirja on tarkka, monikerroksinen henkilökuva nuoresta Euroopan mestarista, joka valmistautuu viimeiseen – ja vaikeimpaan – kehitysaskeleensa maanosan huipusta maailman huipulle. Se vie lukijansa niin Münchenin EM-kisojen, Budapestin MM-kisojen kuin Pariisin olympialaistenkin kulisseihin ja kuvaa määrätietoisen urheilijalupauksen kasvua koettelemusten kautta lajinsa huipuksi.
Timanttiliigassa 15 kilpailua
Vuoden 2026 yleisurheilun Timanttiliiga alkaa Dohassa 8. toukokuuta ja päättyy kaksipäiväiseen finaaliin Brysselissä Belgiassa.
Timanttiliigan kilpailut 2026:
• Doha, Qatar (8.5.)
• Shanghai, Kiina (16.5.)
• Xiamen, Kiina (23.5.)
• Rabat, Marokko (31.5.)
• Rooma, Italia (4.6.)
• Tukholma, Ruotsi (7.6.)
• Oslo, Norja (10.6.)
• Pariisi, Ranska (26.6.)
• Eugene, USA (4.7.)
• Monaco, (10.7.)
• Lontoon (18.7.)
• Lausanne, Sveitsi (21.8.)
• Chorzow, Puola (23.8.)
• Zürich, Sveitsi(27.8.)
• Bryssel, Belgia (4.-5.9.)
Motonet GP viidellä paikkakunnalla
Yleisurheilun Motonet GP kilpaillaan ensi kesänä viidellä paikkakunnalla.
Kilpailut järjestetään Lahdessa (10.6.), Kuortaneella (20.6.), Joensuussa (8.7.), Tampereella (12.7.) ja Espoossa (19.8.).
Talven kisakalenteria 2026
10.1. MM-maastot Tallahassee, USA
21.1. Tampere Indoor Meeting Tampere
24.1. Kiekonheiton talvimestaruuskilpailut Kotka
24.–25.1. Nuorten SM-hallimoniottelut Tampere
1.2. PM-hallit Karlstad, Ruotsi
7.-8.2. Nuorten SM-hallit (M/N14-15) Jyväskylä
20.–22.2. Nuorten SM-hallit (M/N17-19-22) Mustasaari
28.2.–1.3. SM-hallit Espoo
6.–9.3. Tampere Junior Indoor Games Tampere
14.–15.3. Heittolajien Euroopan talvicup Nikosia, Kypros
Kaikki kilpailut: https://www.kilpailukalenteri.fi
Yleisurheilun Motonet GP 2026
Lahti ke 10.6.
Kuortane la 20.6.
Joensuu ke 8.7. Tampere su 12.7. Espoo ke 19.8.
Valmentajatutkinnolta 2025 valmistuneet.
Kuortaneen Urheiluopiston ja Suomen Urheiluliiton yhteistyöllä rakentuneelta huippuyleisurheilun
Valmentajan ammattitutkinnolta (VAT) valmistui kesällä 12 valmentajaa.
Tutkintokoulutus (VAT) suoritettiin oman valmennustyön ohessa. Opiskelijalle laadittiin henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma (HOKS), joka sisälsi osaamisen hankkimisen suunnitelman ja urasuunnitelman sekä suunnitelman osaamisen osoittamisesta. Tutkintokokonaisuuteen kuului myös lopputyön/lajityön tekeminen. VAT-järjestäjätahona toimi Kuortaneen urheiluopisto, mutta toteutus tehtiin yhteistyössä Suomen Urheiluliiton kanssa.
VAT-AIKATAULU 2024–2025: Seitsemän lähijaksoa Kuortaneella ja kaksi Turussa
03 / 2024: Oman toimintaympäristön analyysi ja osaamisen kehittäminen
06 / 2024: PNG-seminaari, Coaching for success
09 / 2024: Suorituskyvyn kehittäminen, harjoittelun suunnittelu ja seuranta
11 / 2024: Voimaseminaari
01 / 2025: Urheilufysiologia ja anatomia, ominaisuuksien kehittäminen
06 / 2025: PNG-seminaari, Coaching for success ja tutkinnon päätös
Näyttötutkintotilaisuudet: loka-marraskuu 2024 ja huhti-toukokuu 2025
Onnittelut valmistuneille:
Ari Vekola, Eino Pankkonen, Arto Rossi, Juha Lehto, Mari Rajamäki, Joni Jäntti, Harri Leppäaho, Helinä Koivumäki, Seppo Haavisto, Petra Virjonen, Annimari Korte ja Tuukka Taitonen.
Kuvassa ovat myös Kuortaneen Urheiluopiston rehtori Tapio Korjus ja koulutuspäällikkö Jorma Lilli sekä tutkinnon käytännön toteutuksesta ja koordinoinnista vastannut Tapio Rajala.
SUL VALMENTAJAKOULUTUKSET
LASTEN VALMENTAJATUTKINTO (LVT) TASO 1
Tutkinnon jälkeen valmentaja osaa rakentaa turvallisen, innostavan ja kehittävän harjoitustapahtuman lapsiryhmälle. Valmentaja osaa opettaa lajitaitoja ikään sopivalla kuormittavalla tavalla, ymmärtää lasten harjoittelun erityispiirteet sekä liikunnan määrän ja kehittävän harjoittelun perusteet lapsuusvaiheessa.
Lasten Valmentajatutkintoja järjestetään ympäri Suomea talvella, keväällä ja syksyllä. Katso seuraavien tutkintojen ajankohdat yleisurheilu.fi/valmentajakoulutus.
NUORISOVALMENTAJATUTKINTO (NVT) TASO 2
Tutkinnon jälkeen valmentaja tuntee nuorisovalmennuksen perusteet sekä osaa toimia pitkäjänteisesti seuran lajivalintavaiheessa olevien urheilijoiden valmentajana huomioiden nuorten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun ja kehityksen.
VALINTAKRITEERIT
Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut Lasten Valmentajatutkinnon tai vastaavan koulutuksen, on vähintään 18-vuotias ja on valmentanut seurassa vähintään kaksi vuotta. Poikkeuksena voidaan hyväksyä tutkinnolle hakeutuvat, joilla on:
• Liikunta-alan ammattitutkinto ja vähintään kolme vuotta aktiivista yleisurheilun lasten ja/tai nuorten seuravalmennusta (todennet- tava hakuvaiheessa)
• Oma urheilijaura vähintään yleisen sarjan Kalevan kisa -tasolla ja vähintään kolme vuotta aktiivista yleisurheilun lasten ja/tai nuorten seuravalmennusta (todennettava hakuvaiheessa)
Tutkinnon jälkeen valmentaja osaa suunnitella kehittäviä harjoituksia ja valmentaa yleisurheilijoita halliten lajianalyysin, urheilija–analyysin ja valmennuksen ohjelmoinnin perusteet kansainvälisen tason tuloskehityksen mahdollistavalla tavalla. Tutkinto ohjaa valmentajaa kehittämään omaa osaamistaan systemaattisesti.
VALINTAKRITEERIT
Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut Nuorisovalmentajatutkinnon tai vastaavan koulutuksen ja on vähintään 18–vuotias. Poikkeuksena voidaan hyväksyä tutkinnolle hakeutuvat, joilla on:
• Liikunta–alan korkeakoulutason ammattitutkinto ja vähintään kolme vuotta aktiivista valmennusta yleisurheilussa (todennettava hakuvaiheessa)
• Oma urheilijaura yleisen sarjan SM–mitalitasolla ja vähintään kolme vuotta aktiivista valmennusta yleisurheilussa (todennettava hakuvaiheessa)
• SUL valmennusosaamisesta vastaava kehitysjohtaja voi tehdä erityisin perustein hyväksynnän osallistumisesta Valmentajatutkintoon. Erityisenä perusteena voi olla esimerkiksi hakijan pitkäaikainen ja aktiivi nen nuoruus- ja/tai huippuvaiheen yleisurheiluvalmentaminen.
SUL JATKO– JA TÄYDENNYSKOULUTUKSET 2025 Lapsuusvaihe
Seutukunnallinen lapsuusvaiheen valmentajien jatko– ja täydennyskoulutus, Tampere 23.10.2025
MUITA VALMENTAJAKOULUTUKSIA
Pajulahden Kestävyysseminaari 17.–18.11.2025
Pajulahden Urheiluopisto
Seminaari on tarkoitettu kaikille liikunta–alan ammattilaisille, valmentajille ja kestävyysurheilun harrastajille, jotka haluavat syventää osaamista kestävyysurheilun parissa. Puhujina ovat muun muassa Olympiakomitean huippu–urheilujohtaja Janne Hänninen, huipputason aitajuoksija Rasmus Mägi sekä suunnistuksen EM–mitalistit Inka Nurminen ja Tuomas Heikkilä.
Kuortaneen Keihäskonferenssi 20.–21.11.2025
Kuortaneen Urheiluopisto
Esiintyjinä ovat muun muassa Tokion maailmanmestari Keshorn Walcott ja hänen valmentajansa Klaus Bartonietz sekä KIHUn tutkija Miika Köykkä.
Taannoin vietettiin Valmentajan päivää ja ainakin kerran vuodessa muistettiin kiitellä valmentajia. Vaikka kiitoksella ei elä, senkin kuuleminen voi kuulemma tuntua hyvältä, sillä kiitollisuus valmentajan kovan työn edessä saattaa joskus unohtua. On etuoikeus tulla valmennetuksi!
Valmentajien työn arvostuksesta puhutaan paljon, mutta mitä arvostuksella itse tarkoitamme?
Sanojen lisäksi kiittää ja arvostaa voi erilaisin palkinnoin ja ansiomerkein. Tähän meillä on järjestelmät kunnossa, mutta Suomen Yleisurheiluvalmentajat ry:n puolesta otamme arvostuksen näkökulmaksi ensisijaisesti valmentajan työn rahallisen korvauksen.
Valmentajan päivän yhteydessä julkaistiin valmentajakorvaussuositukset, joita olimme yhdistyksen puolesta mukana miettimässä. Idea ei tosin ole uusi, vaan uusvanha idea kävi päivityskierroksen. Valmentajakorvaussuositukset voi ajatella ikään kuin työehtosopimuksen lähtöpalkoiksi. Haarukat ovat laveat, mutta niin on valmennustakin moneen lähtöön ja moniin eri tilanteisiin. Kuitenkin tarpeellisen pohjan valmentajakorvaussuositukset antavat kuitenkin niin seuroille, urheilijoille kuin valmentajille itselleenkin, kun rakennetaan sopimuksia seuran ja valmentajan tai urheilijan ja valmentajan välille.
Ammattivalmentajuuden edistäminen yleisurheilussa vaikuttaa nykypäivänä olevan kaikille toimijoille selkeä tavoite - hienoa! Siihen on kuljettu 20 vuoden matka, kun Urheiluliitto ryhtyi vahvasti tukemaan valmentajien päätoimistumista yleisurheiluseuroissa. Päätoimisuutta on saatu, mutta puhtaasti valmennustyössä sitä on edelleen vähän. Ammattilaisuus tuo mukanaan systemaattisuutta, mikä on yksi avainsanoista tiellä parempaan menestykseen. Tähän asti kansain-
välisen tason menestyjät ovat paljolti olleet yksittäisten intohimotarinoiden tuloksia.
Kaikki valmentajat ei kuitenkaan edes haaveile ammattivalmentajan urasta, vaikka VAT:it ja muut ovat käytyinä. He tietävät, että ammattivalmentajina he eivät yltäisi samaan tuloluokkaan kuin päivätyössään. Mutta - mitä nämä jo ”otonakin” menestyneet valmentajat saisivatkaan aikaan ammattilaisina? Miten tehdä yleisurheiluvalmennuksesta houkuttelevampi ammatti, on yksi oleellisimpia ratkaistavia kysymyksiä suomalaisen yleisurheilun menestyksen tai menestymättömyyden äärellä.
Kuluneessa 20 vuodessakaan emme ole saaneet kunnolla ratkottua valmennuksen rahoituksen ongelmaa. Junioriurheilussa kaava on selkeämpi, mutta kun puhutaan huippuvalmennuksen rahoituksesta, silloin syntyy paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tätä problematiikkaa Jarmo Rasi pohti oivallisesti Trackmission-blogissaan.
Ikävä kyllä, vaikea on valmentajiakaan kiskoa palkkakuopasta, jos ei urheilijoidenkaan tulonmuodostus oleellisesti kehity. Michael Johnson yritti ratkoa ongelmaa omasta näkökulmastaan, mutta kehnon lopun sekin viritys näyttää saavan. Onko maailmalla maita, joista ottaa oppia Suomeen? Euroopassa on lajiliittoja, joissa julkisen ja oman rahoituksen suhde on päinvastainen kuin meillä. Kontakti Puolan Yleisurheiluliitosta sanoo suoraan, että tulisivat toimeen vähemmälläkin julkisella tuella. Pientä kateutta voi kokea, mutta liikaan haaveiluun ei kannata käyttää aikaa.
Erki Nool aikanaan pisti pystyyn yleisurheilukoulunsa –tekisikö joku meillä saman? Se ei enää tunnukaan niin kaukaiselta, vai olemmeko seilanneet oman onnemme ohi? Onko meillä jossain vaiheessa jo ollut se paras Suomen oloissa käy-
Vaikea on valmentajiakaan kiskoa palkkakuopasta, jos ei urheilijoidenkaan tulonmuodostus oleellisesti kehity.”
tännössä toteutettava järjestelmä? Alleviivaan sanoja ”Suomen oloissa” ja ”käytännössä toteutettava”. Äänet kentältä tai sen laidalta muistelevat lämmöllä lajivalmentajavetoista järjestelmää. Onko Urheiluliiton valmennuksen nykymallin mukainen organisoituminen se voittava valinta? Ehkä siihen on vielä liian varhaista vastata. Jätän vastaamisen joka tapauksessa syvemmällä ytimessä oleville tai olleille.
Sosiaalisessa mediassa on käyty ansiokastakin keskustelua teeman ympärillä. On heitelty erilaisia malleja ilmoille. Ennen kuin odottaa koko valtakunnan järjestelmän mullistuvan, sitä ennen toivottavasti näemme onnistuneita esimerkkejä ammattilaistoiminnasta yleisurheilun huippuvalmentajien ympärille organisoituneena joko seuratasolla tai ihan uudenlaisena tallitoimintana. Jos jostain vallankumouksen on lähdettävä niin alhaalta ylöspäin, kuten Marxkin aikanaan uskoi, mutta tässä tapauksessa ollaan hyvällä asialla.
Muistammeko aina itsekään arvostaa omaa työtämme? Mieluiten valmentaisimme huippu-urheilijoita tai vähintäänkin nuorisomestareita. Yleisurheilukouluvalmentajan tehtävä kiehtoo jo huomattavasti harvempaa. Samaan aikaan haluttaisiin valmentaa työkseen, mutta ei niitä penikoita. Kaikki valmentaminen on arvokasta ja palvelee kokonaisuutta. Laadukasta valmennusta tarvitaan yleisurheilukouluista lähtien, ettei Aapo Räntilän tarvitsisi raportoida rapakuntoisesta nuorisomaajoukkueesta.
Tämäkin teksti sisältää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ainakin yhden vastauksen uskon osaavani antaa: ryhmävalmennus!
Jos tavoitteena on ammattivalmentajuus, se tuskin onnistuu parin kolmen urheilijan valmentajana, meillä kun ei juuri ole niitä isojen starttirahojen kerääjiä. Määrästä syntyy palkanmaksukykyä. Kokonaisuutta edelleen palvelisi, jos valtakunnan taitavimmilla tekijöillä olisi tallissaan useampikin urheilija kuin yksittäinen Suomen huippu. Ei pidä jäädä siunailemaan tukien ja sponsorien perään. Ota asiakkaita, ota maksu!
Lopuksi vielä yksi konkreettinen neuvo, miten osoittaa arvostusta valmentajalle kaiken maailman fysiovalmennuksen vallatessa alaa. Älä maksa konsultille enempää kuin maksat päävalmentajalle!
TEKSTI Eemeli Kaartinen
SUL:n ja Suomen Yleisurheiluvalmentajat ry:n suositukset valmentajakorvauksiksi 1.10.2025 alkaen.
VALMENTAJAKORVAUS VALMENTAJAN KOULUTUS ETÄVALMENNUS (minimitaso) (pääosin) 12 kk / vuosi Jos alempi, niin korvaus 75 % suosituksesta
RYHMÄVALMENNUS
Alle 9 v. (yleisurheilukoulu tms.) 14–18 e / harjoitus Starttikurssi
RYHMÄVALMENNUS, mihin sisältyy myös kilpailuvalmennusta ja omatoimisen harjoittelun ohjeistusta 9–13 v. (kilpaurheilukoulu tms.) 18–24 e / harjoitus** LVT (I-taso)*
YKSILÖ- tai RYHMÄVALMENNUS, mihin sisältyy harjoittelun suunnittelu, seuranta ja kokonaisvaltainen valmennus 13–16 v. (valmennusryhmä tms.) 60–120 e / kk / urheilija
(II-taso)*
% 16 v. – yleinen sarja
e / kk / urheilija VT (III-taso)* suosituksesta Team Finland -huiput (SUL)
e / kk / urheilija III-taso ja VAT tai vastaava osaaminen*
* suositellaan huomioimaan korvauksissa myös SUL valmentajalisenssi ** valmentajakorvaus vastuuvalmentajalle voi olla myös 18–24 e / harjoitus + kuukausi- tai kertakorvaus kattamaan kokonaisvastuu
Antti Kalliomäki hopeaa 1976 Montrealissa
Tämän tarinan päähenkilö Antti
Kalliomäki ei varmaan tykkää, että käytän hänestä sanaa legenda. Mutta sitä hän on.
Tarinani päähenkilö ja hänen valmentajansa Aulis Kairento ovat esimerkki urheilija-valmentaja kaksikosta, jossa kasvaminen huippu-urheilijaksi ja kehittyminen menestysvalmentajaksi tapahtuivat yhdessä. Opettelemalla, toisiaan opettaen ja joskus myös erehdyksistä oppien. Antti oli valmistunut Helsingin ”Jumpalta” voimistelunopettajaksi ja suurimman osan urheilu-urastaan hän teki voimistelunopettajan työnsä ohessa. Tämä oli normaali käytäntö 1970-luvulla. Valmentaja Kairento oli myös voimistelunopettaja ja valmensi Anttia päivätyönsä ohella. Kairento oli myös valittu syksyllä 1970 seiväshypyn oto-lajivalmentajaksi.
VALMISTAUTUMINEN MONTREALIN OLYMPIALAISIIN
Montrealin olympialaisiin Antti valmentau-
tui ensimmäistä kertaa palkattomalla virkavapaalla. Harjoittelu sujui hyvin, mutta huhtikuun 8. päivänä hänen oikea takareitensä revähti pahasti.
Puhelinhaastattelussa Antti kertoi, että lääkäri Pekka Peltokallio totesi röntgenkatseellaan, että revennyt on. Siihen aikaan ei ollut huippuhienoja kuvantamislaitteita. Vamma parani hyvin hitaasti.
– Toukokuun lopussa pystyin juoksemaan ehkä 80 prosentin vauhdilla, mutta siitä aika nopeasti aloin hyppäämään ja myös kilpailemaan, Antti muistelee.
Suunniteltu kevään leiri Los Pacosissa jouduttiin unohtamaan. Kairento joutui toteamaan, että ”Tota, mitäpä se Antti, tota, sinne Pacosiin olisi penkkiä lähtenä tekemään”.
Helmikuun kolmen viikon leirillä Los Pacosissa Kalliomäki hyppäsi paljon, kuten siihen aikaan lajivalmentaja Kairennon leireillä hypättiin. Joskus hyppääjät oli jaettava viiteen kolmen hyppääjään ryhmään harjoituksissa. Kairento oli käytännössä aamusta iltaan vetämässä harjoituksia. Kalliomäki hyppäsi tällä leirillä paljon ja korkealta. Hyppymäärät harjoituksessa olivat usein yli 30 hyppyä ja aina täydellä vauhdilla eli 20 askeleella.
– Hypyn jälkeen rauhallinen kävely takaisin ja uusi hyppy. Hypätessä kolmen hyppääjän ryhmässä tauko oli 2–4 minuuttia riippuen aina siitä, kuinka ”helvetin hyvä rimannostaja”, eli Kairento, sai riman paikoilleen ja oikeaan korkeuteen, Kalliomäki kertoo.
KILPAILUKAUSI ENNEN MONTREALIA Kalliomäki aloitti kilpailukautensa kesäkuun 6. päivänä Orimattilassa. Ennen Montrealin olympialaisia hän kilpaili kahdeksan kertaa. Kisoihin sisältyivät Turun Ka-
levan kisat 4.7., Juhannuskisat Kuortaneella 26.6. ja Saarijärvellä 27.6. eli peräkkäisinä päivinä. Juhannuskisoja edelsi kisa Puolan Bydgoszczissa 22.6. Viimeinen kilpailu oli Varsovassa 12.7. tuloksella 530. Kalevan kisoissa Kalliomäki jäi toiseksi. Hyvä ystävä ja kilpakumppani Tapani Haapakoski ylitti 535. Kalliomäki jätti 535:n väliin. Kumpikaan ei selvittänyt 540:tä.
Kalliomäki sai päähänsä hypätä neljännen hypyn. Järjestäjät nostivat riman paikoilleen. Antti ylitti neljännellä kerralla, ja yleisö hurrasi. Suurin osa oletti, että Antti voitti.
Haapakoski kertoi tarinan kirjoittajalle, että Ylivieskan urheiluihmiset olivat raivostuneet, kun radion selostaja Raimo ”Höyry” Häyrinen oli koko kisan ajan hehkuttanut Anttia ja unohtanut Tapanin. Lopuksi ”Höyry” oli joutunut toteamaan, että kilpailun muuten voitti Tapani Haapakoski.
Haapakoski oli asian kuitannut myöhemmin selostajalle. Naamatusten. Tapani varmisti tuloksellaan 535 pääsylipun ison veden taakse.
Kalliomäen takareisi kipuili kisoissa enemmän ja vähemmän. Kaksi päivää Varsovan kilpailun jälkeen 14.7. Kalliomäki hyppäsi viimeisen harjoituksen ennen lähtöä Montrealiin. Tämän harjoituksen hän teki täysin yksin Otaniemen kentällä. Kerron tarinan lopuksi miksi.
Harjoitus sujui hyvin. Kipu jalassa tuntui, mutta 550 ylittyi. Viesti valmentajalle Norjaan, että kaikki on kunnossa.
Antin, Tapanin ja Auliksen kertomuksia kuunnellessa voi vain todeta, että miehet tykkäsivät hypätä seivästä. Hyppymäärät olivat todella kovia ja aina täydellä vauhdilla.
VALMISTAVAT HARJOITUKSET
MONTREALISSA JA KARSINTAKILPAILU Olympiajoukkueen lento oli 15. heinäkuuta. Huomioitavaa on, että jo 17. päivä Kalliomäki ja Haapakoski tekivät täysivauhtisen hyppyharjoituksen. Antin harjoitus sujui hyvin. Tapanin treeni oli kohtuullinen. Kaksikko hyppäsi ennen karsintaa kaksi hyppyharjoitusta ja treenasivat määrällisesti reippaasti.
Kertoja tykkää, että juoksuharjoituksissa tehtiin vetoja 50 metristä aina 100 metriin saakka. Terävät voimatreenit kolme kertaa ennen karsintaa. Koko paketti hyvin hallussa. Erinomaista valmistautumista.
Haapakoski kertoo, että hän ei nauttinut riittävästi nestettä. Lääkäri Helmer Qvistin neuvoilla tilanne parani ennen karsintaa.
Viimeinen hyppyharjoitus oli 21. päivä, ja siinä treenissä oli myös muiden maiden hyppääjiä. Kalliomäki hyppäsi 550, jota eivät treenikumppanit ylittäneet. Reisi oli täysin kivuton ja itseluottamus nousi mukavasti.
Muistikuvia karsinnasta (24.7.) ei kummallakaan hyppääjistä ole. Ei myöskään joukkueen ainoalla hyppyvalmentajalla Arto Pasasella. Arto muistaa, että karsintaa siirrettiin parilla tunnilla jostakin syystä.
Matti Hannus kirjoittaa kirjassaan Kultaiset Kentät: Karsintaraja oli 510 ja karsinnassa oli kaksi ryhmää vierekkäisillä suorituspaikoilla. Antti karsi ryhmässä yksi ja kaikki 14 hyppääjää aloittivat vasta karsintakorkeudesta. Antti ja kahdeksan muuta selvittivät rajan ensimmäisellään. Ainoastaan Neuvostoliiton Juri Isakov ei selvittänyt karsintaa tässä ryhmässä
Tapani hyppäsi toisessa ryhmässä. Hän aloitti 500:stä ja selvitti sen ja karsintarajan ensimmäisellään. Seitsemän hyppääjää tästä ryhmästä ei päässyt finaaliin. Näin loppukilpailuun selvisi peräti 20 hyppääjää. Se tiesi pitkää finaalia.
SEIVÄSPAIKAN ”KIRURGI”
Alkukesästä 1976 toimittaja Antero Karapalo haastatteli Kalliomäkeä harjoitusten yhteydessä. Ohjelma löytyy YLE Areenasta. Seiväslegenda kertoo haastattelussa, että
Montrealissa pahimmat vastustajat tulevat Puolasta ja USA:sta. Arvio voittotuloksesta oli 550–560. Finaalin hyppymäärä pitää jäädä noin 10 hyppyyn.
Samaisessa ohjelmassa toimittaja Urho Salo Aamulehdestä kuvaa Kalliomäkeä tyyneksi ja jäyhäksi hämäläiseksi. Hän kuvaa hyppääjää ”kirurgiksi”, joka uskaltaa tarvittaessa myös ottaa kovia riskejä. Seiväshyppy on yleisurheilun taktisin laji.
Finaalista muodostui huikea kilpailu. Kalliomäki aloitti korkeudesta 510. Hän ylitti sen ja myös 530, 540, 545 ja SE-korkeuden 550 ensimmäisillä yrityksillään.
Puolan Tadeusz Slusarski johti tässä vaiheessa kilpailua, koska hänellä oli vähemmän yrityksiä. Ruotsin Kjell Isaksson kävi toteamassa tässä vaiheessa Kalliomäelle, että sinähän voitat kisan.
Kalliomäki vastasi lakoonisesti, että kyllä Tadeusz on voittamassa. Hänen pitäisi hypätä 555. Silloinen sääntö oli, että yritykset ratkaisivat, mikäli päädyttiin samaan tulokseen.
USA:n Dave Roberts ylitti myös 550:n ensimmäisellään, mutta hänellä oli pudotus 535:stä. Taktiikkapelissä Ranskan Pat-
rick Abada, Puolan Wojciech Buciarski ja USA:n Earl Bell jättivät 550:n väliin. Riman noustessa 555:een kisassa oli mukana vielä kuusi hyppääjää. Tämän korkeuden Roberts jätti väliin.
Riman ollessa 555:ssä alkoi sade hiljalleen haitata kilpailua. Kukaan ei ylittänyt kyseistä korkeutta. Roberts seurasi omaa suunnitelmaansa ja yritti päästä 560. Toisella hypyllään hän nousi korkealle. Katsomo kohahti, ja myös TV:ssä näytti, että hän ylitti riman. Todellisuudessa hän teki näyttävän suorituksen jo ennen rimaa ja putosi kasaan.
Kalliomäki tiesi, että kulta menee Puolaan ja hän on toinen. Kilpailun päätyttyä hän kävi kättelemässä Robertsin sanoen, että kyllä sinä olit meistä vahvin. Kalliomäki hyppäsi finaalissa seitsemän hyppyä ja muutaman verryttelyhypyn.
Kyseinen maanantai oli suomalaisittain huikea: Lasse Virén voitti samana päivänä 10 000 m ja Hannu Siitonen oli Miklos Nemethin jälkeen toinen keihäässä.
”HOPEASTA EI KANNATA ONNITELLA”
Kisakylään Kalliomäki pääsi myöhään yöllä. Kurssikaveri jumpalta, ottelija Heikki Leppänen onnitteli ystäväänsä sanoen, että nythän sinä tempun teit!
Kalliomäen vastaus: ”Leppänen, tulin tänne voittamaan. Hopeasta ei kannata onnitella”.
Kerroin tämän jutun Kairennolle tätä tarinaa kirjoittaessani. Aulis totesi, ”tota, kyllä se tota Antin suuhun soppii. Kyllä Antti oli kisoissa elämänsä parraassa kunnosa”. Suomen Olympiakomitea salli kisoihin yhden valmentajan viittä urheilijaa kohden. Arto Pasanen hyppyjen lajipäällikkönä toimi hyppääjien valmentajana.
Siksi Aulis Kairento oli perheensä kanssa lomareissulla Norjassa. Pitää muistaa, että siihen aikaan ja paljon myöhemminkin urheilija ei saanut saada neuvoja tai kommunikoida valmentajan kanssa kilpailun aikana.
”Nykyäähän katsellaan elokuvia kesken kisan”, Kairento totesi.
Nilkan loukkaantumisen takia Antti ei pystynyt tekemään tarvittavia nopeusharjoituksia urallaan.”
JOSSITTELUA
Montrealissa Kalliomäki oli jo 29-vuotias, useat arvokisat käynyt konkari. Hän voitti Odessassa nuorten Euroopan mestaruuden 1966. Keväällä 1968 hän ylitti ensimmäistä kertaa 500.
Elokuussa Olympiastadionilla käydyn Suomi-Viro-Tshekkoslovakia -maaottelun verryttelyhypyssä hän loukkasi oikean nilkkansa rajussa onnettomuudessa. Antti vietiin ambulanssilla sairaalaan. Suoritettiin iso leikkaus. Leikkaava lääkäri oli todennut, että kyllä tästä kävelyjalka saadaan.
Kalliomäki palasi sisukkaan kuntoutuksen jälkeen kilpakentille. Loppu onkin historiaa. Ennätykseksi jäi 566. Jossittelu on usein turhaa. Jossittelen kuitenkin.
Seiväshyppy vaatii huikeaa nopeutta, mikäli aikoo hypätä korkealta. Nilkan loukkaantumisen takia Antti ei pystynyt tekemään tarvittavia nopeusharjoituksia urallaan.
JÄLKIKIRJOITUS
Elettiin ehkä syksyä 1977. Hyppyjen lajikolmion kokous oli Vierumäellä. Olimme pitäneet testileirin nuorille hyppääjille. Keskustelimme ja kiistelimme, ketä valitaan ja millä kriteereillä valmennusryhmiin. Pidetyillä testeillä vai ns. hyvien tyyppien arvioimisella?
Keskustelu ja inttäminen jatkuivat tunti tunnin jälkeen. Urheilijajäsen Kalliomäki venytteli lattialla sanomatta sanakaan.
Aulis pyysi ensimmäisen puheenvuoronsa: ”Tota, lähettäänkö tota syömään, tota on näläkä”.
Väitän, että joku on kertonut jutun Atrialle. Heidän slogan kuuluu: Hyvä ruoka, parempi mieli.
MONTREALIN SEIVÄSFINAALIN TULOKSET:
1) Tadeusz Slusarski Puola 550
2) Antti Kalliomäki Suomi 550
3) Dave Roberts USA 550
4) Patrick Abada Ranska 545,
Haastatellessani Anttia tähän tarinaan hän kertoi mielenkiintoisen jutun:
– Nuorena minulla ei ollut halliolosuhteita. Nopeusharjoitukset tein talvella lumisella alustalla tossuilla. Juoksutekniikkani (askellus) muotoutui oikeaksi, koska muuten olisi askel luistanut lumisella alustalla. Tein myös aikoinaan paljon askelmerkkijuoksua ilman askelmerkkiä.
Itseäni viisaammat ovat sanoneet, että Kalliomäki olisi pystynyt hyppäämään 580 ilman vuoden 1968 ikävää loukkaantumista. Itse uskon myös näin.
IHMETTELYÄ NYKYMENOSTA
Arvoisa lukija, ihmetteletkö, miksi kirjoitan legendaa Montrealin ihmeellisestä maanantaista? Päätökseni tein jo lähes vuosi sitten, kun SUL lakkautti aikuisten maajoukkuevalmennuksen. Nyt ei ole lajivalmentajia.
Hieman historiaa: SUL:ssa siirryttiin Armas Valsteen yleisvalmennuksesta lajivalmennukseen syksyllä 1961. Ensimmäiset lajivalmentajat olivat Valto Olenius (seiväs), Mikko Paananen (keihäs) ja Pentti Koivisto (pituus).
Lajivalmennuksen historia on pitkä. Aulis Kairento oli seiväshypyn lajivalmentaja 38 vuotta. Lue oikein. Taatusti maailmanennätys, jota ei rikota. Sain seurata seiväshyppy-yhteisön harjoittelua syksystä 1975 aina vuoteen 1991. Vaikutuin yhteisöllisyydestä.
Samoin kuin muissakin lajeissa maajoukkueleiritys oli ennen kaikkea henkilökohtaisille valmentajille koulutustilaisuus. Usein myös, kuten Auliksen seiväsryhmässä, nuoret ja leirityksen ulkopuoliset urheilijat tulivat kutsuttuina ja itse maksaen näille leireille. Nuoret näkivät mitä vaaditaan, että päästään eteenpäin.
Heli Rantanen kertoi minulle haastattelussaan, että hän ja Mikaela Ingberg pääsivät nuorina leireille seuraamaan esimerkiksi Tiina Lillakia ja Päivi Alafranttia. Voimakas yhteisöllisyys korostui myös keihäsperheessä. Sillä oli valtava merkitys nuoren urheilijan motivaatiolle.
Kuulantyöntäjä Emilia Kangas totesi kesällä 2025 Kuortaneen kisan jälkeen, että voi kun olisi jotain leiritystä ja yhteistä toimintaa. Me likat maksamme vaikka omasta pussista.
Jarmo Mäkelä teki Aulis Kairennosta hienon 80-vuotishaastattelun kaksi vuotta sitten. Haastattelusta on jäänyt mieleeni monta asiaa, mutta erityisesti: ”Kehittäminen ja uudistaminen ei merkitse aina asioiden parantamista.”
Tarinan kirjoittaja kiittää päähenkilöiden – legendojen – huikeaa panosta yleisurheilullemme. Hattu pois kaljusta päästä!
TEKSTI Jukka Härkönen KUVAT SUL arkisto
5) Wojiech Buciarski Puola 545
7) Jean-Michel Bellot Ranska 540
8) Itsuo Takenazava Japani 540
9) Gunther Lohre Saksa 535
10) Juri Prokhorenko Neuvostoliitto 535
15) Tapani Haapakoski Suomi 520
JUKKA HÄRKÖNEN on pitkällä urallaan toiminut kansainvälisen tason yleisurheilijoiden managerina, mutta myös valmentanut, toiminut kilpailuiden promoottorina ja liikunnanopettajana. Aktiiviurallaan Härkönen oli kolmiloikkaaja.
Sana ”legenda” on latinaa ja tarkoittaa suomeksi tarinaa.
Suomen seiväskolmikko Ruotsi-ottelussa 1978: Veijo Vannesluoma, Antti Kalliomäki ja Tapani Haapakoski.
Team Emilia Kangas Jalasjärven Kiuaskallion kentällä: vasemmalta Hannu Kangas, Emilia Kangas ja Ahti Arokallio.
Hallikaudelta haen suurin piirtein sitä, mitä työnsin ulkona kesällä. Kesän tavoitteet ovat Suomen ennätys ja Birminghamin EM-kisoissa finaaliin ja kahdeksan parhaan joukkoon.”
Kohti huipputasoa – edessä tärkeät vuodet
Kuulantyöntäjä Emilia Kankaan tulevan kauden suuntaviivat piirrettiin syksyn tiimipalaverissa Jalasjärvellä
Ennen kuin Jalasjärvellä puhuttiin tulevasta, ruodittiin mennyttä. Palaverissa Kangas jakoi valmentajilleen Hannu Kankaalle ja Ahti Arokalliolle kiitosta tiimityöstä, jolla tulos- ja kilpailukunto rakentui, vaikka sairastelu kiusasi harjoittelua ja kilpailukautta.
– Kauden mittaan piti hyväksyä se, että olin sairastelun takia kisojen välissä aika paljon sängyssä. Myös valmentajat sopeutuivat tilanteeseen ja yhdessä saatiin kaikki toimimaan tosi hienosti, Emilia Kangas sanoi.
Kankaan harjoittelua kaihersivat syksyllä todettu mykoplasma ja toistuvat infektiotaudit.
– Koko vuosi sitä tuskailtiin. Kun laitettiin harjoittelussa tehoja, tuli yksi, kaksi tai puolitoista hyvää harjoitusviikkoa. Sitten tuli flunssa. Onneksi se vei aina vain viikon tai vajaan viikon, minkä jälkeen Emilia pääsi taas harjoittelemaan, Hannu Kangas muistaa.
– Taukoja tuli tasaisin väliajoin, mutta ne eivät olleet sellaisia juttuja, jotka olisivat vieneet kropasta tehoja. Valtavasti teh-
tiin harjoitteluun muutoksia viikko- ja päivätasolla. Aina kun Emilia oli terve, mentiin työntötreeni edellä, ja niitä tuli aika paljon. Myös räjähtävät ominaisuudet saatiin kehittymään.
Kauden mittaan Kangas paransi ennätystään 82 sentillä lukemiin 18,42, joka jää 15 senttiä Asta Ovaskan Suomen ennätyksestä. Euroopan tilastossa Kangas oli 13:s, Tokion MM-kilpailujen karsinnassa 15:s sekä Suomen mestari hallissa ja ulkoradoilla.
– Hallikaudelta haen suurin piirtein sitä, mitä työnsin ulkona kesällä. Kesän tavoitteet ovat Suomen ennätys ja Birminghamin EM-kisoissa finaaliin ja kahdeksan parhaan joukkoon, Kangas listaa.
– Haluan myös Suomen mestaruuden. Sekään ei ole mikään pikku juttu. Meillä on niin monta hyvää työntäjää.
”KAKSI SEURAAVAA VUOTTA OVAT TÄRKEITÄ, ETTÄ PÄÄSTÄÄN VOIMISSA ETEENPÄIN”
Kankaalla, 24, on alkamassa kuudes kausi pyörähtäjänä. Lapsuus- ja teinivuosien toive keihäänheittäjän urasta on kuopattu kauan sitten. Lähivuosien tavoite on ottaa ratkaisevat askeleet ja nousta kuulantyönnössä kansainväliselle huipputasolle.
– Isoa työtä tehdään. Kaksi seuraavaa
vuotta ovat tärkeitä, että päästään eteenpäin voimissa ja fyysisesti ylipäätään, Kangas sanoo.
Valmentajien Arokallion ja Hannu Kankaan silmissä lähivuosien haaste kiteytyy pitkälle jalkojen räjähtävän voiman, mutta myös yleisen perusvoiman nostamiseen kansainväliselle tasolle.
– Emilialla on vahva ylävartalo ja kohtuullisen vahvat jalat, kun puhutaan perusja maksimivoimatasoista, muttei niinkään nopeus- ja räjähtävän voiman tasoista. Niissä on kehittämistä. Perus- ja maksimivoimapuolella matka ei ole niin pitkä, Arokallio linjaa.
Emilia Kangas tempaa 3 x 75 kiloa, nostaa syväkyykystä edestä 132,5 kiloa ja takakyykystä 160 kiloa. Penkkipunnerruksessa ennätys on 110 kiloa. Ylöstyönnössä ennätys niskan takaa on 3 x 115 kiloa (ks. ominaisuusennätykset sivulla 21.)
NOPEUSVOIMA JA ERITYISESTI
JALKOJEN RÄJÄHTÄVÄ VOIMA PAINOTTUVAT
Arokallion toiveena on, että maksimi- ja perusvoimissa noustaan parin tulevan vuoden aikana tasolle, minkä jälkeen puhutaan vain tasojen ylläpidosta ja keskitytään jalostamaan voimaa niin, että siitä saadaan mah-
Emilia Kangas valmentajien kanssa Jalasjärven Kiuaskallion kentällä. Ahti Arokallio (oikealla) kantaa vastuun tekniikasta, Hannu Kangas tausta rakentaa ohjelmat. – Arvostan sitä, että Emilia on 24/7-urheilija, joka todella pyrkii huipulle. Hän on sitoutunut hommaan ja on sen kanssa sinut. Hän tietää mitä tahtoo, Arokallio kiittelee.
dollisimman paljon irti lajisuorituksessa.
– Jos pystyt lajisuorituksessa hyödyntämään maksimivoimatasosta 40 prosenttia, niin vaikka sinulla olisi muutaman kilon heikompi maksimivoimataso, ja saat hyödynnettyä siitä 60–70 prosenttia lajisuorituksessa, se on huomattavan paljon parempi, eli se ratkaisee, Arokallio muistuttaa.
– Se on parempi myös siksi, että kun maksimivoiman lisäämisessä lähestytään äärirajoja, keho on niin kovilla, että loukkaantumisriski kasvaa koko ajan. Myös kehon liikkuvuus ja koordinaatio alkavat tietyn tason jälkeen heikentyä.
Arokallion ja Hannu Kankaan mukaan nopeusvoima ja erityisesti räjähtävä voima painottuvat enenevässä määrin Emilia Kankaan harjoittelussa jo tulevalla harjoituskaudella. Se tehdään monipuolisesti hyppyjen ja kuulanheittojen avulla.
– Haetaan jalkojen voimaa, voimantuottoa ja räjähtävää voimaa. Paljon tiimipalaverissä puhuttiin myös pohkeiden voimasta ja sen kautta räjähtävän voiman tuotosta, Kangas linjaa omaa näkemystään.
Viihdyn kuntosalilla. Se on mielekästä tekemistä, josta tykkään paljon, ja nyt kun halutaan kehitystä eteenpäin, pitää asioita painottaa.”
TYÖNNÖN ALKUUN RAUHAA JA LOPPUUN ISOMPI KIIHDYTYS
Kankaalle parin lähivuoden linjaukset sopivat. Voimaharjoittelu maistuu. Hannu Kangas muistaa, että siitä lähtien, kun Emilia 14-vuotiaana tuli kuntosalille, voima on tarttunut hyvin. Punttiliikkeiden opiskelukin luisti luontevasti.
– Viihdyn kuntosalilla. Se on mielekästä tekemistä, josta tykkään paljon, ja nyt kun halutaan kehitystä eteenpäin, pitää asioita painottaa. Ei pidä tehdä mitään niin sanotusti turhaa. Täytyy siirtää pääpaino voimaharjoittelussa jalkoihin, Emilia Kangas sanoo.
Kankaalla on selkeä mielipide myös siitä, kuinka hänen tekniikkaansa kehitetään.
– Tekniikka on nyt aika varmaa, perushyvää, mutta on monta kohtaa, mitä pystyy tekemään paremmin. Kuljen aika tasapaksulla vauhdilla. Sieltä puuttuu semmoinen rytmi, johon pitää saada alkuun rauhaa ja loppuun isompi kiihdytys sekä lisää voimantuottoa rinkiä vasten, Kangas sanoo.
EMILIA KANGAS MUKAAN
TF-NUORTEN LEIREILLE:
SINNE ON HELPPO MENNÄ
Kangas kokee, että kehitystä edesauttaa kotimainen kilpailu. Eveliina Rouvalin ja Senja Mäkitörmän ennätykset paranivat päättyneellä kaudella lukemiin 18,03 ja 17,76. Kangas mukaan lukien kolmikko mahtuu Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsemän parhaan joukkoon.
– Sillä on iso merkitys. Ensinnäkin sitä kilpailua on kiva seurata ja siitä saa vertaistukea, eivätkä kisat ole Suomessa koskaan löysiä. Se vie meitä kaikkia eteenpäin, Emilia Kangas sanoo.
Kangas harjoittelee paljon yksin.
– Puntit nostan yksin ja tykkään myös yksin työntämisestä. Aika harvoin Pirkkahallissa on iskää tai Ahtia mukana. Minä kuvaan työnnöt ja laitan heille videot harjoituksen jälkeen, mutta joskus jo treenin aikana. Nopeasti sieltä aina vastataan, Kangas sanoo.
Yhteisiä treenejä valmentajien kanssa tulee omilla Kuortaneen leireillä.
– Kuortaneella on kauden aikana tarkoitus olla leiri kolmen viikon välein. Siinä saa useamman työntötreenien pätkän. Ne ovat ne tärkeimmät yhdessä tekemiset valmentajien kanssa. Nyt, kun menen mukaan TF-nuorten leireille, näen valmentajia useammin kuin viime kaudella.
Kangas viihtyy harjoituksissa yksin, mutta kaipaa myös leirin yhteistä harjoittelua.
– Sen huomaa, että nyt kun maajouk-
kueleirit ovat puuttuneet, välillä on ollut sellaista yksin puurtamista. Ei pääse yhtään näkemään muita. En tiedä ovatko Senja tai Eveliina tulossa TF-nuorten leireille. Itse menen, koska viihdyn hyvin myös sen ikäpolven kanssa.
OLYMPIAVOITTAJAN KOMMENTTI
LÄMMITTI JA KANNUSTAA
Päättynyt kausi toi Kankaalle oppia myös kilpailemiseen. Toissa vuoden Espoon alle 23-vuotiaiden EM-pronssi ja viimeiset kaksi Kalevan kisojen voittoa ovat kielineet hänen kehityksestään kilpailijana. Päättynyt kausi toi oppia myös kansainvälisten kisojen osalta.
– Tämä oli ensimmäinen kausi, kun olin Euroopassa hallikaudellakin. Ensimmäinen kisa meni vähän ihmetellessä, kroppa ei toiminut yhtään, mutta toinen oli jo silleen, että tämä on ihan tuttua kauraa. Sen jälkeen se ei enää ollutkaan niin iso juttu, kun siellä oli ne samat huiput, Kangas sanoo.
Mukaan tarttui myös kannustava kommentti Pariisin olympialaisten kultamitalistilta.
– Yemisi Ogunleye on minun lemppari. Häntä olen seurannut. Hän sanoi minulle ihanasti, kun työnsin hallissa 17,50, että sinä tulet työntämään vielä pitkälle. Siitä tuli hyvä olo. Nainen, joka työntää hirveän pitkälle sanoo minulle noin.
TEKSTI Tapio Nevalainen KUVAT Hannu Jukola
Emilia Kangas sanoo, että valmennustiimin kommunikaatio toimii hyvin: – Iskä (Hannu Kangas) on enemmän sellainen kehujatyyppi. Hän löytää aina positiiviset asiat ja häneltä olen perinyt sen, että pääsen pettymyksistä nopeasti eteenpäin. Ahti näkee taas enemmän kehityskohteita, mutta toki Ahtikin kannustaa, Kangas sanoo.
FAKTAA
EMILIA KANGAS
Kuortaneen Kunto, kuulantyöntäjä 24-v.
Valmentajat: Hannu Kangas ja Ahti Arokallio
Saavutukset:
• Alle 23-v. EM-pronssi 2023
• Kalevan kisojen voittaja 2024, 2025
• SM-hallien pronssi 2022, hopea 2025, mestaruus 2025
• Yhteensä 8 kultaa ja 2 hopeaa junioreiden ja nuorten sarjoista
KEHITYS PYÖRÄHTÄJÄNÄ
(halli ja ulkoradat yhteensä)
2025 18,42
2024 17,60 halli
2023 16,99
2022 16,20
2021 15,38
2020 15,38
EMILIA KANKAAN
OMINAISUUSENNÄTYKSIÄ
Tempaus: 3 x 75 kg, Etukyykky (syvä): 132,5 kg
Takakyykky (syvä): 160 kg
Penkkipunnerrus: 110 kg
Niskan takaa työntö: 3 x 115 kg
Paikaltaan työntö:
hieman yli 15 m (ei tarkkaa mittaa)
Kuulanheitto alta eteen (4 kg): 16,35
Kuulanheitto pään yli taakse (4 kg): 17,95
Kolme tasaloikkaa: 7,90 m
Vauhditon pituushyppy: 2,68 m
Kahden kilpailukauden syklillä kohti kesän kilpailuja
Emilia Kankaan harjoittelu rytmittyy vuositasolla perinteisen tapaan kahden kilpailukauden sykleihin.
– Syksyllä hallikautta kohti edetään neljän viikon jaksoissa tyyliin peruskunto 1, pk 2, voimakausi ja maksimivoimakausi. Talvella liikutaan nimellä: ”kilpailuun valmistava kausi”, Hannu Kangas kertoo.
– Hallikauden jälkeen sama peruskuntojakso etenee lyhyemmillä, kolmenkin viikon pätkillä. Siitä jatketaan voima- ja maksimivoimakauteen ja edelleen edetään
kvk-kauden kautta kesän kilpailukauteen. Syksyn harjoituskausi etenee 3 kovaa + 1 kevyempi viikko -systeemillä ja kevättalvi 2 +1-systeemillä. Kilpailut sanelevat kesäviikkojen rytmitykset. Kesään sijoittuu myös yksi kahden viikon harjoitusjakso.
VIIKKOHARJOITTELUN PERUSRUNKO SÄILYY: PUNTTITREENIT JAETTIIN
KAHTIA
Viikkotasolla harjoitusten runko on läpi harjoitusvuoden koko lailla sama.
– Leirit poislukien Emilia on työntänyt perusviikolla kaksi kertaa. Lisäksi perusviikkoon kuuluu kaksi selkeää voimaharjoitus-
ta, yksi lajivoimatreeni ja lisäksi palauttavaa ja huoltavaa harjoittelua, Kangas sanoo (ks. harjoitusesimerkit sivulla 24 ja 25).
– Runko on pysynyt pidempään aika lailla samana, sillä erolla, että viime vuosina punttitreenit on jaettu kahtia. Pääliikkeet on tehty aamulla ja apuliikkeet toisena treeninä illalla.
Emilia Kankaan mukaan näin meneteltiin osin terveyden edistämiseksi, kun kiusana ovat olleet toistuvat infektiotaudit.
– Tällä vähennettiin yhden treenin kuormaa, kun tuntui, että aina tuli niitä jälki-infektioita. Nyt varsinainen treeni kestää maksimissaan sen 1,5 tuntia. Sitten men-
nään tauolle ja tehdään illalla toinen treeni. Jaksotuksella saatiin myös vähän pidemmät palautuksen jokaiseen liikkeeseen. Epäilen, että vastaavalla systeemillä jatketaan, Kangas sanoo.
HANNU KANGAS: TÄRKEINTÄ ON, ETTÄ EMILIA PÄÄSEE TYÖNTÖTREENIIN FRESSINÄ
Hannu Kankaan mukaan Emilian harjoittelu eroaa muista kuulantyöntöharjoitteiden vähäisemmällä määrällä.
– Emilia on työntänyt aika vähän, mikä on se muista poikkeava juttu. Emilian peruspohja on kuitenkin sellainen, että kun työnnetään kolmella kuulalla ja aika hyvällä tahdilla, hän pystyy työntämään yhdessä treenissä aika paljon, Hannu Kangas sanoo.
– Vauhtityöntöjä tulee helposti sellaiset 20–30. Kun alle tulevat verryttelynä paikaltaan työnnöt sekä työnnöt yhdestä ja puolipyörähdysvauhdista, yhteen treeniin tulee helposti 50 työntöä, ja siellä on mukana ylipainoistakin.
Yli- ja alipainoisia kuulia Kangas työntää harkiten.
– 4,5-kiloinen kuula on mukana syksyn treeneissä, ja pikkaisen siellä on työnnetty vitostakin, mutta sittemmin on menty 4-kiloiseen. Alipainoista on ollut hyvin vähän. Jonkin verran kolmosta, Hannu Kangas sanoo.
– Harjoittelua suunnitellessa minulle on tärkeää, että Emilia pääsee työntötreeniin niin fressinä kuin mahdollista. Ajatuksena on pystyä tuomaan kehittyviä voimia rinkiin ja tekemään jatkuvasti laadukkaita työntötreenejä. Jos työntöjä lisää paljon, niiden linkittäminen voimaharjoitteluun on haasteellista, ja sekin pitää muistaa, ettei Emilia ole täysin ammattilainen, joten palautumisen hallinta on haaste.
Räjähtävyys- ja kimmoharjoitteet Hannu Kangas kirjoittaa harjoitusohjelmissa työntöharjoitusten yhteyteen.
– Räjähtävyyteen liittyvät treenit on ollut tapana tehdä kuulantyönnön ohessa. Kuulanheittoja on tehty kuulantyöntötreenien alle ja hyppelyt kuulatreenin päälle. Systeemi päätee edelleen, vaikka hyppytreenien määrä työntötreeneissä on nyttemmin vähentynyt, kun niitä on pilkottu myös puntti- ja lajivoimatreenin oheen, Hannu Kangas sanoo.
Muutoksella on Kankaan mukaan haluttu varmistaa, ettei kroppa eivätkä erityisesti pohkeet rasitu liiaksi kovan työntötreenin jälkeen.
TEKSTI Tapio Nevalainen
KUVA
Jesse Väänänen
AROKALLIO TEKNIIKAN KEHITTÄJÄKSI:
AAVISTIN EMILIAN POTENTIAALIN
Emilia Kankaan tekniikkaharjoittelu on ollut Ahti Arokallion heiniä siitä pitäen, kun Kangas viisi vuotta sitten vaihtoi pyörähdykseen. Arokallio on kokenut heitto- ja voimailuvalmentaja, joka Emilia Kankaan valmennuksessa on hyödyntänyt myös valmentajauransa pitkäaikaisen mentorin Janne Palokankaan näkemyksiä. Palokangas on pyörähdystekniikan kotimainen guru, joka toimi aikanaan Mika Halvarin ja Karolina Lundahlin valmentajana. – Meillä on ollut Jannen kanssa hyvää yhteistyötä. Lähettelen hänelle silloin tällöin videoita Emilian työnnöistä, ja hän niitä kommentoi, Arokallio kertoo.
Arokallio muistaa, että vastausta ei tarvinnut miettiä, kun Hannu Kangas pyysi hänet avukseen Emilian valmennukseen.
– Tero Pitkämäen uran kautta minulla on suuri luottamus Hannun osaamiseen huipulle vievästä valmennuksesta. Kun hän osoitti luottamusta minuun päin, haasteeseen ei voinut olla tarttumatta, Arokallio sanoo.
– Emilian potentiaalin aavistin. Hänellähän oli pakittajalle tyypillisesti hyvä käsityöntö lopussa, ja hän oli ylivoimainen omassa ikäluokassaan.
TAVOITTEENA EMILIALLE
OMINAINEN TEKNIIKKA
Pyörähdystekniikkaan siirtyminen oli Emilia Kankaalle alkuun kivikkoinen työmaa. Ensimmäisen kauden kilpailuissa pöytäkirjoihin raapusteltiin runsaasti rasteja yliastumisista. Kangas puri hammasta ja harjoitteli. Kun tulos sitten koheni 60–82 sentin vuosivauhtia, pakitusta ei tullut ikävä.
– Minulla on ollut sellainen ajatus kaikessa valmennuksessa, että urheilijat ovat erilaisia. Olen Emilialle korostanut, että koetetaan rakentaa hänelle oma kuulantyönnön pyörähdystekniikka, joka rakentuu Emilian vahvuuksien varaan, Arokallio sanoo.
– Heikkouksia pitää pyrkiä poistamiseen tiettyyn rajaan, mutta vahvuuksien hyödyntäminen on se tärkein osa. Se tarkoittaa, ettei lähdetä matkimaan kenenkään huipputyöntäjän tekniikkaa, vaikka
joitakin osioita sieltä voi ottaa. Emilia esimerkiksi muutti lähtöasentoa jonkun verran samaan tapaan kuin Ryan Crouser muutti omansa. Emilia aloittaa työnnön lievästi yli ringin puolivälin, muttei ehkä niin paljon kuin Crouser. – Toinen asia, jota olen korostanut, että kun lähdetään ryntäysvaiheeseen, eli nojaan ja siirrytään takaa keskelle, se tehdään rauhallisesti. Jos se vaihe tehdään liian kovalla teholla, se tarkoittaa yleensä, että työntö hajoaa rytmillisesti. Näin on myös mahdollista päästä paremmin hyvään lopputyöntöasentoon kuin liiallisella ryntäämisellä. Rauhallisuus keskelle menoon on toinen idea, joka tuli Crouserilta.
JALKOJEN RÄJÄHTÄVYYS KESKEINEN KEHITYSKOHDE
Arokallion mukaan Emilia on parin viime vuoden aikana löytänyt omanlaisensa tekniikan, joka on näkynyt tuloskehityksessä ja kilpailutyöntöjen varmuuden paranemisena. Kehityskohteita kuitenkin riittää.
– Yksi on työnnön rytmi. Alku on jo hyvä, mutta loppukiihdytys ei vielä toimi, mikä on suoraan riippuvainen räjähtävästä voimantuotosta. Jalkojen räjähtävyys on se toinen asia. Se on keskeistä lopputyönnössä, keskellä tulossa, toisessa yhden tuen vaiheessa sekä toisessa kahden tuen vaiheessa, eli kun ollaan lopputyöntöasennossa jalkojen osalta, Arokallio sanoo.
– Kolmas asia on ylävartalon vasemman puolen vastapaine lopputyönnössä. Se ei ole ihan vielä maksimaalinen. Siinä hartia pyörii hiukan alta pois, kun pitäisi tapahtua niin, että vasemman hartian kierto pysähtyy pieneksi hetkeksi, kun kuula ohittaa hartialinjan. Se ei vielä ihan onnistu, mutta siitä saisi vielä lisää tööttiä työntöön.
– Emilian lopputyöntöhän on äärimmäisen hyvä. Onnistuneessa työnnössä hänellä on kainalo parrun kohdalla.
Harjoitusesimerkit / Emilia Kangas
PERUSKUNTOKAUSI 2
(11.11. - 8.12. 2024)/4 vkoa
Viikossa:
– x2 punttia, eri treenit pääliikkeet ja apuliikkeet
– x1 voimistelu +lajivoima
– x2 työntä
– x1 portaat
– x1 pitkä aero
– x1 Jennin jumppa
Viikkorytmi:
MA:
Puntti 1 päällikkeet
Puntti 1 apuliikkeet
TI:
Työntö
Aerobinen
KE
Jennin jumppa+ Raskaat kuntopallot
TO
Työntö
Voimistelu + lajivoima
PE
Puntti 2 päällikkeet
Puntti 2 apuliikkeet
LA Portaat
Ohjelma
Puntti 1
– Kuminauhaverkka
– Tempausveto + tempaus 5+5, 2x4+4, 3x3+3
– Työntö pudotuksella x10, x2x8, 3x6
– Sivuaskelkyykky 5+5, 2x4+4, 3x3+3
– Hyppy käsipainoin, vaihtuva etujalka 3x8
Apuliikkkeet 3 kierrosta
– Jenni special for pakara 10+10
– Pohkeet, tiukasti x10
– Etureidet x10
– Etunojapunnerus + soudut käsipainoilla x8
– Keskivartalo 2 liikettä x 3 kierrosta
Puntti 2
– Levypainojumppa
– Etukyykky x10, x2x8, 3x6
– Boxille + boxilta hyppy 3x6
– Penkki x10, x2x8, 3x6
– Lantionnosto 3 sek pysätyksellä x10, x2x8, 3x6
Apuliikkkeet 3 kierrosta
– Takareidet x10
– Pallof- kierto kuminauhalla x 10+10
– Köpispito lonkkapumppauksella x10+10
– Vino käsipainopenkki x10
– Keskivartalo 2 liikettä x 3 kierrosta
Lajivoima
1. Puolikyykkyhyppely tangolla x6
2. Etutyöntö terävästi x10
3. Jumppapallo selinmakuulta, jalat koukkuun ja suoraksi x15 + taputtelu jaloilla x20
4. Siivet levyillä, penkillä maaten x 10
5. Landmine- työntö x10
6. Punnerrus edestä, takaa vuoronperään x10
7. Tempausvala x10
8. Heinämies x10
9. Loppunosto käsipainolla x10+5
10. Kyljet - kylkikierto pystyssä, tanko tempausvala-asento ylhäällä, josta : 1. Laaja kierto eteen taakse x10, 2. Kierto sivulle x10
11. Hyvää huomenta toispuoleisesti (esim. toiselle puolelle 10 kg levy ja toiselle ei mitään) x6+6
12. Pudotushyppy + boxille hyppy x5
13. Vastapenkki / kulmasoutu x10
14. Burns - kuminauhakierrolla, yhden käden ote kierto + kahdella kädellä työntö x10
Työntö1
– Kumpparinopeus 5x20 sek + 30m pyrähdys(15 min)
– Pään yli taakse 4kg x8-10 (15 min)
– Työntö: jalat vierekkäin 5 kgx12 , paikalta 5 ja 4,5 kg x12, burns 4,5 ja 4 kg x 10, vauhti 4,5 ja 4 kg x 15-20 (1h)
– 4x2x3- aitaa + 3- 3- tassu hiekkaan (20min)
Työntö 2.
– 4x60m kevyet juoksut 70-80 %
– Alta eteen 4kg x8-10
– Työntö: jalat vierekkäin 5 kgx12 , paikalla 5 ja 4,5 kg x12, 3/4- vauhti 4,5 ja 4 kg x 10, vauhti 4,5 ja 4 kg x 15-20 (1h)
– Kinkka-vuoroloikka matolla 4x2x 4- aitaa
Raskaat kuntopallot 10-8 kg - 2 kierrosta
1. Alta ylös x 8
2. Toispolviseisonnasta työntö x 8+5
3. Polviseisonta toinen jalka ilmassa kiertoheitto 5+5
4. Jalat ilmassa työntö kierrolla 8+8
5. Tasahyppy + työntö rinnalta x8
6. Kyljet 10 +10
NERJAN LEIRI KEVÄT 2025
MAANANTAI
1. Hyppelyt, juoksu, kuntopallo > Hyvä verkka > Juoksut nurmella 5x30 rennosti > Kuntopallot x 3 kierrosta: 1. Alta ylös x8, 2. Moiskautus 5+5+5, 3. Kiertoheitot taakse 5+5, 4. Kyljet polviasennosta x 5+5 etummainen polven vaihto + x5+5 toinen kylki
sama juttu > Porrashypyt 5x3-5 tasahyppyä ylöspäin
2. Työntö > Hyvä verkka > Aitakävelyt > Alta eteen x6-8 > Työntö paikalta, south, vauhdista x n
40 työntöä
TIISTAI
1. Työntö > Hyvä verkka > Naruhyppelyt 2 jalalla, about 5x30 hyppyä ? > Työntö paikalta, vauhdista x n 30 työntöä > x10 1- tassu hiekalle
– Kiertokävely levyn kanssa 10 askelta eteen + 10 takaperin
– Rocky- vatsat vastustamalla x 6-8
– Toispuoleinen hyvää huomenta 6+6
– Heinämies x 10
– Boksihyppy x 6
– Ylimenevä vatsa kiertäen käsipainotyönnöllä x 6+6
– Siivet, istuen tai pystystä x10
– Käsien pyöritys penkillä kuntopallo selän alla x 8+8
– Levyn kuljetus suorilta käsiltä suorille jaloille x 8
– Yhden käden soutuliike alataljalla x 8+8
– Konttausasennosta kainalon alta levyllä x 10+10
– Istumaannousu kiertäen x8+8
Varsinainen treeni kestää maksimissaan 1,5 tuntia. Sitten mennään tauolle ja tehdään illalla toinen treeni.”
ss. 26 – 43
Jämsänkosken pika- ja aitajuoksukarnevaalien treenejä 2022.
URHEILULÄÄKÄRI HARRI HAKKARAINEN:
Hallitse valmentajana nuorten urheilijoidesi biologinen kypsyminen
Hämeenlinnan Tarmon kannatusyhdistyksen T-klubin tämän syksyn valmennusseminaarin teemana oli ”Terveenä harjoittelemisen ja pysymisen haaste”.
Harri Hakkarainen käsitteli aihetta urheilulääketieteen näkökulmasta, samalla kuitenkin käytännön läheisesti. Esityksensä kantavana perusteena Hakkarainen painotti urheilijoiden biologisen kypsymisen ymmärtämistä ja huomioon ottamista. Liikuntatieteiden ja lääketieteen tutkinnot, työhistoria sekä tähän asti 36-vuotinen valmennuskokemus eri lajeista antavat Harrille erityisen perspektiivin teemaan. Monipuolisuutta on oikeutetusti pi-
detty avainsanana lasten ja nuorten fyysismotorisessa kehittymisessä. Aluksi Hakkarainen muistutti, että asia ei tänä päivänä useinkaan ole ratkaistavissa usean urheilumuodon harrastamisella. Fakta on, että lasten ja nuorten urheileminen perustuu nykyään yhden, parhaimmillaan kahden lajin tavoitteelliseen harrastamiseen. Näin ollen monipuolisen harjoittelun vaade tulee ensisijaisesti toteuttaa valitun lajin sisällä tapahtuvalla harjoittelulla. Haasteeksi nou-
seekin se, että seuravalmennuksella ei ole eväitä hallita kokonaisuutta, vaikkapa koululiikunnan, urheiluluokkien tai -akatemioiden harjoitusten sekä omaehtoisen liikkumisen määriä ja sisältöjä.
KILPAURHEILIJOIDEN TAUSTAT
ERIYTYVÄT SUURESTI
Hakkarainen kertoi havaintojaan terveysja harjoitettavuuskartoituksesta, joita hän on tehnyt noin 4000:lle 12–16-vuotiaille jääkiekkoilijoille, jalkapalloilijoille ja yleisurheilijoille. Niissä on pureuduttu liikuntataustaan, biologiseen kypsyyteen, terveydentilaan ja elintapoihin.
Nuorten kilpaurheilijoiden taustat eriytyvät paljon. Biologisen iän vaihteluväli on kahdesta neljään vuotta – pojilla tyttöjä suurempi, liikunnan kokonaismäärät viikkotasolla ovat haarukassa 12–40 tuntia, ja päälaji valitaan ikähaarukassa 10–16 vuotta.
Urheilulajeista Hakkarainen näkee jääkiekon olevan pisimmällä nykyhaasteiden selättämisessä. Lajissa on tehty korjaavia toimia jo neljännesvuosisadan verran, ja ne on jalkautettu seuratoimintaan. Jääkiekkoilijoiden verraten vähäisten rasitusvammojen Hakkarainen näkee ensisijaisesti selitty-
vän sillä, että lajin harrastajat ”höntsäävät” paljon. Se on runsasta ajankäyttöä kaveripiirissä ja myös yksin erilaisten mailojen ja pallojen tai kiekkojen kanssa ympärivuotisesti sekä ulkona että sisällä.
YLEISURHEILU ANTAA
MONIPUOLISTA LIIKETTÄ
Yleisurheilun Hakkarainen näkee lajina, joka tarjoaa oikeaoppisen monipuolista liikettä, mutta käytännössä liian vähän ja harvoin. Läpi lajikentän nuorten urheilijoiden harjoittelun vastapainona on liikaa ”röhnöttävää” lepoa ja someharhaa treenisisällöissä.
”Röhnöttämisellä” pohjoissavolaistaustainen Hakkarainen tarkoittaa isoa ajankäyttöä paikallaan, huonoissa asennoissa istuskellen tai makoillen, usein älylaitteeseen keskittyen. Älylaitteiden pois jättämistä harjoituksista Hakkarainen suosittelee kaiken ikäisille, sillä usein urheilijoiden itsensä huomaamatta ne syövät paitsi harjoitusaikaa myös keskittymistä.
Rasitusvammat Hakkarainen näkee paljolti passiivisuus- tai alipalautumis- taikka kiirehtimisvammoina, joiden juurisyynä on puutteellinen lihaskunto. Vammat ilme -
nevät eniten jalkaterän ja lantiokorin heikkona hallintana. Osalla urheilijoista Hakkarainen on havainnut vähäisen harjoittelun ja puutteellisen ravintokäyttäytymisen myötä jopa ylimääräistä supistumiskyvytöntä kudosta sekä samanaikaista energiavajetta.
– Lantion rakenteet vahvistuvat anabolisessa levossa, mikä toteutuu ravinnon, unen, huoltavan arkiliikunnan ja ryhdikkäiden asentojen yhteisvaikutuksena. Nykyarjessa anabolinen lepo korvataan liiaksi passiivisella ”röhnöttämisellä” ja arjen liikkumattomuudella, Hakkarainen tarkentaa lanseeraamaansa ja mukavasti seminaariväen huomiota saanutta savolaistermiä.
AIKUISMAISEN HARJOITTELU
MAHDOLLISTA JO NUORENA, JOS TAUSTAT KUNNOSSA
Puhuessaan kasvusta ja kypsymisestä Hakkarainen painottaa kasvupyrähdystä (pituuskasvun huippuvaihe) valmennusprosessin keskeisenä merkkipaaluna, joka tulee huomioida harjoittelun suunnittelussa, harjoitevalikoimassa ja yksilöpotentiaalin arvioinnissa. Varhainen kypsyminen mahdollistaa aikuismaisen harjoittelun kalente -
Aleksi Ojala lopetti huippu-uransa kävelyssä, mutta jatkaa lajin parissa valmentajana. Kuva karnevaaleilta Pajulahdessa viime kesänä.
Voimaharjoittelun painotusvaiheet PHV:n mukaan
Vaihe 1 = lihaskuntoa / nopeusvoimaa kevyellä vastuksella ja voimaharjoitetekniikoiden monipuolinen opettelu, keskivartalo
Vaihe 2 = kestovoimaa keskisuurilla vastuksilla, päävoimaharjoitteiden opettelua, nopeusvoimaa, keskivartalo
Vaihe 3 = perusvoimaa isoilla vastuksilla, lajivoimaharjoitteiden opettelua, keskivartaloa paljon
Vaihe 4 = maksimivoimaa, lajivoimaa, räjähtävää voimaa vastuksilla, keskivartaloa paljon
Vaihe 5 = irtiottovaihe, jolloin keskitytään lajinomaiseen irtiottotreeniin
A
B
1 Vaihe 2 Vaihe 3 Vaihe 4 Vaihe 5
SAMA SYNTYMÄVUOSI
SAMA RYHMÄ
OMA TREENISISÄLTÖ
Vaihe 1 Vaihe 2
5 7 9
Hakkaraisen näkemys pituuskasvun huippuvaiheen ajoittumisen vaikutuksesta voimaharjoittelun etenemiseen.
ri-iältään hyvinkin nuorille, mutta vain, jos harjoittelu- ja pitkä liikuntahistoria sekä kehonhallinta ja harjoitetekniikat sen sallivat.
Kasvu tapahtuu kehon ääreisosista kohti keskustaa, mikä näkyy pojilla selvästi siinä, että jalkaterän nopea kasvu edeltää vuoden, korkeintaan kahden aikajänteellä voimakasta kasvupyrähdystä. Kasvupyrähdyksen aikaista vamma-alttiutta selittää paitsi kehon mittasuhteiden muutoksen mukanaan tuoma kömpelyys myös kudosten kasvuerot.
Lihas kasvaa hyvän verenkierron omaavana nopeimmin, sitten jänne ja luu, minkä takia lihasten kiinnityskohtavammat vaivaavat nopeasti kasvavia nuoria herkästi. Hidas ja pitkään jatkuva kasvaminen sekä varhain aloitettu, koordinaatiokykyä ja liikkuvuutta painottava voimaharjoittelu suojaavat merkittävästi rasitusvammoilta.
Pojilla lihasvoiman nopea kasvu suhteessa luustoon, erityisesti alaraajoissa, on erityinen haaste. Tytöillä lantion leveneminen haastaa jalkaterän, lantiokorin ja niiden myötä koko ylävartalon hallintaa.
– Rakenna nuorille koko vartaloa, ei vain lajiraajoja, urheilulääkäri kiteyttää vie -
lä näkemyksiään kasvun aikaisesta harjoittelusta.
KOKONAISUUDEN HALLITSEVAT
KESTÄVÄT JA MENESTYVÄT
Puheenvuoronsa lopuksi Hakkarainen pohdiskeli nuorten harjoittelua erilaisista näkökulmista. Valmennustiedon perusteet ovat pitkään tiedetyt. Urheilufysiologiassa ja biomekaniikassa ei hänen mukaansa ole ilmennyt merkittävää uutta tietoa viimeisen puolen vuosisadan aikana.
Nuortenkin urheilijoiden vammat vaativat valitettavan usein leikkaushoitoa. Näitä tapauksia urheilulääkäri kannusti arviomaan, auttoiko leikkaus vai se, että kerrankin urheilija teki kuntoutuakseen kehoa huoltavaa ja tukevaa harjoittelua. Tutkimustuloksia hän kehotti niin ikään arvioimaan avoimen kriittisesti, sekä muistutti kokemustiedon usein korvaavan tutkimustiedon.
Niin urheilulääketieteellisessä kuin valmennuksessa johtopäätökset tehdään vain menestystä saavuttaneista urheilijoista. Tutkitaan vain potilaita ja hyvin pärjänneitä urheilijoita, mutta ei niitä, jotka eivät on-
nistuneet, vaikka olivat toimineet samoin. Näin ollen syy-yhteydet hämärtyvät ja jopa vääristyvät yleistyksiksi tyyliin, että aikainen lajivalinta johtaa rasitusvammoihin tai aikainen lajivalinta johtaa lopettamisiin. Psykiatria ja urheiluvalmennus muistuttavat toisiaan paljon, sillä niissä kummassakin ajatellaan oireeseen tai tulokseen olevan geneettinen taipumus ja että lapsuuden tapahtumilla on valtava vaikutus.
Viestinsä kriittisen ajattelun tärkeydestä valmentajille ja urheilijoille Hakkarainen kiteytti elimistön mukautumiseen aktiivisuuteen ja kestämään kuormitusta, kuten yhtä lailla laiskuuteen ja menemään herkästi rikki.
Eivätkä valmennuksen vaateet näytä olevan ainakaan helpottumassa. Kokonaisuus ratkaisee, ja ne, jotka sen hallitsevat, kestävät ja menestyvät.
TEKSTI Jarmo Mäkelä KUVAT Ari Paunonen
Vaihe
HAASTE?
Eurooppalaisia juoksijoita vuoristoleirillä Ranskan Font Romeussa keväällä 2025.
TIMO VUORIMAA T-KLUBIN VALMENNUSSEMINAARISSA:
Kehittyminen vaatii ylikuormittamista, mutta liiallisuus johtaa turmioon
Liikuntatieteen tohtori ja valmentaja Timo Vuorimaa paketoi puheenvuoronsa kestävyysjuoksijan terveenä pysymisen ja kuntoon pääsemisen haasteeseen. Aluksi hän muistutti fyysisen kuormittamisen ja kehittymisen perustotuudesta: Kehittyminen vaatii ylikuormittamista, mutta liika ylikuormittaminen johtaa turmioon.
Harjoitusvaikutuksen synnyttämisen perusta on yksinkertainen, joskaan ei valmennusarjessa aina helppo hallittavaksi. Harjoitusärsyke plus lepo ja ravinto saavat aikaan elimistössä anabolisen, rakentavan aineenvaihdunnallisen tilan ja sen vahvemmaksi kehittymisen. Levon ohella anaboliaan tar-
vitaan ravinteita, hiilihydraatteja energiaksi ja proteiineja elimistön rakennusaineiksi. Anabolian keinotekoinen edistäminen on urheilussa kielletty. Käytännössä sitä voidaan kuitenkin turvata unella, nesteillä, hiilihydraateilla ja proteiineilla tässä järjestyksessä, sekä urheilijan elämäntavalla 24/7.
NAISKESTÄVYYSJUOKSIJOILLA YLI NELINKERTAINEN RASITUSMURTUMARISKI
Kestävyysjuoksuharjoittelun erityishaasteista Vuorimaa aloitti runsaan juoksemisen alaraajojen nivelalueille kohdistuvasta toistuvasta iskukuormittumisesta, jossa
Vammoista ja leikkauksista kuntoutuminen edellyttää joka tapauksessa korvaavaa harjoittelua, jonka ohjelmoinnissa ja kuormitustavoissa tulee olla vähintään yhtä tarkkana kuin normaaliharjoittelua rakennettaessa. ”
PITKÄT KISAT JA ”TUPLAPÄIVÄT”
ERITYISEN KUORMITTAVIA
Kestävyysjuoksijan kehittäväksi harjoitteluksi tulee tunnistaa kolmenlaisia harjoituksia: valmistavia, kehittäviä ja palauttavia. Näiden tunnistaminen ja ohjelmointi edellä mainitussa järjestyksessä sopii Vuorimaan mukaan viikko-ohjelmoinnin peräkkäisten harjoituspäivien ohjenuoraksi. Ohjelmoinnin ikikysymykseen, lepoa vai palauttavaa harjoittelua, Vuorimaa liputti vahvasti ensimmäisen vaihtoehdon puolesta.
KORVAAVAA VAI LAJINOMAISTA TREENIÄ?
Korvaavan kestävyysharjoittelun haasteesta Vuorimaa totesi hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskyvyn olevan verrattain hyvin säilytettävissä korvaavalla harjoittelulla. Juoksun helppouden ja taloudellisuuden hän kertoi kärsivän sitä enemmän, mitä enemmän tehdään ei-lajinomaista korvaavaa harjoittelua.
pienetkin virheasennot lisäävät paikallista kuormittumista oleellisesti ja altistavat urheilijoita rasitusvammoille. Niiden ennaltaehkäisemiseksi Vuorimaa pohdiskeli harjoittelun monipuolistamista vai vakioharjoitusten toistamista ja liputti jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta.
Toisena erityishaasteena Vuorimaa nosti esiin riittämättömän energiansaannin, mikä johtaa pitkittyneeseen kataboliaan ja sen myötä muun muassa luuntiheyden heikkenemiseen. Alaraajojen rasitusmurtumat ovat kestävyysjuoksijoille valitettavan tuttuja missä tahansa uran vaiheessa.
Katsauksen mukaan naiskestävyysjuoksijoilla on yli nelinkertainen rasitusmurtumariski kaikkiin naisurheilijoihin verrattuna. Vaje energiansaannissa ja runsaan kestävyysharjoittelun jatkuminen johtavat hankalaan kierteeseen, missä hormonitasapainon järkkymisen myötä aiheutuu kuukautishäiriöitä, luiden haurastumista, immuunipuolustuksen heikkenemistä, proteiinisynteesin häiriöitä ja usein myös psyyken järkkymistä.
Kolmannessa erityishaasteessaan Vuorimaa komppasi seminaarissa aiemmin puhunutta Harri Hakkaraista mainiten runsaan istumisen ja huonojen asentojen muokkaavan vaikutuksen. Myös lapsuuden ja nuoruuden vähäinen liikunta on näkyvää arkea kestävyysjuoksuvalmennuksessa.
Erityisen katabolisina kuormituksina Vuorimaa nosti esiin pitkät hiilihydraattivarastoja tyhjentävät kilpailut ja harjoitukset. Niitä ovat pitkien rata- ja maantiematkojen kilpailut. Harjoituksista niitä ovat muun muassa Ingebrigtsenin veljesten lanseeraamat ”tuplapäivät”. Ne ovat päiviä, jolloin vauhtikestävyyttä harjoitetaan erilaisin intervallein kahdesti päivässä.
Vuorimaan mukaan on selvää, että hyvän harjoituspohjan omaaville urheilijoille oikein ajoitetut ”tuplapäivät” voivat olla ratkaisevan kehittäviä. Asian vakuudeksi Vuorimaa näytti kympille ja maratonille suuntautuneella naisjuoksijalla tehtyjä testosteroni/kortisoli -suhteen mittaustuloksia, jotka osoittivat kympin ratakisan jälkeisen hormonaalisen superkompensaation vaativan kolme-neljä vuorokautta, mutta tuplapäivän jälkeen arvaamattomasti jopa yli neljä vuorokautta.
Mitkä sitten ovat erityisen anabolisia harjoituksia? Niiksi kestävyystohtori nimesi nopeusvoima- ja maksimivoimaharjoitukset, nopeusharjoitukset ja lyhyet, esimerkiksi ratakierroksen kisat.
Vastaava hormonisuhde osoitti naisjuoksijalla 800 metrin kilpailun ja pitkän matkustamisen yhdistelmän vaativan niin ikään neljän vuorokauden superkompensoitumisen. Samalla juoksijalla 400 metrin kisan jälkeen superkompensaatio oli hyvässä vauhdissa jo vuorokauden ja huipussaan kahden vuorokauden kuluttua.
Näin ollen pitkällä aikavälillä, kuten syksyn ja talven harjoitusjaksoilla, ei-lajinomaisesta korvaavasta harjoittelusta saattaa olla hyötyä. Lyhyellä aikavälillä, kuten vammautumisissa kilpailuun valmistavilla ja kilpailukausilla, on puolestaan syytä tukeutua mahdollisimman lajinomaiseen korvaavaan harjoitteluun.
Vammoista ja leikkauksista kuntoutuminen edellyttää joka tapauksessa korvaavaa harjoittelua, jonka ohjelmoinnissa ja kuormitustavoissa tulee olla vähintään yhtä tarkkana kuin normaaliharjoittelua rakennettaessa.
Korvaavan harjoittelun käynnistysvaiheessa vesijuoksu ja pyöräily ovat tarkoituksenmukaisia kuormitusvalintoja, pyöräily peruskestävyyden tarpeisiin mielellään ulkona, kun taas sisäpyöräilyllä voidaan harjoittaa myös nopeuskestävyysominaisuuksia. Lisäksi hyvin varustetuissa kuntosaleissa crossari kädet vapaana on toimiva kuormitustapa ennen juoksuun pääsemistä.
Juoksuharjoittelun Vuorimaa suosittaa käynnistettäväksi kevennettynä juoksumatolla, juoksutapailuna pehmeällä alustalla, porrasjuoksuna tai juoksumattojuoksuna ylämäkeen ennen kuin normaalin harjoittelun valmius on saavutettu.
Kuten Hakkarainen myös Vuorimaa painottivat ”onnen avaimina” tuttujen valmentautumisen perusteiden pitkäjänteistä noudattamista. Puheenvuoronsa yhteenvetona Vuorimaa muistutti tasapainoisen kuormituksen, säännöllisen elämän, riittävän levon ja riittävän ravinnon auttavan terveenä pysymiseen. Vammoista ja sairastumisista hän suositti virheistä oppimista, korjaavia ja korvaavia harjoituksia sekä uskoa omaan tekemiseen.
TEKSTI Jarmo Mäkelä KUVA A ri Paunonen
Naiskestävyysjuoksijoilla on yli nelinkertainen rasitusmurtumariski kaikkiin naisurheilijoihin verrattuna.”
ERKI NOOL PAAVO NURMI COACHING FOR SUCCESS -SEMINAARISSA:
Lajin perusasioiden rutiininomainen määrällinen toistaminen tärkeää!
”Kun on nälkä, niin syö, ja jos janottaa, niin juo”.
Vuoden 2000 10-ottelun virolainen olympiavoittaja ja Saga Vannisen kahteen arvokisakultaan vuonna 2025 valmentanut Erki Nool peräänkuulutti Paavo Nurmi Games -seminaarissa lajissa tarvittavien perusasioiden rutiininomaisen ja määrällisen toistamisen tärkeyttä.
Lajinomaisuuden korostaminen ei Noolin mukaan kuitenkaan tarkoita, että kaikkien tulisi harjoitella täsmälleen samalla tavalla.
– Vuoren huipulle vie monta tietä, mutta sieltä avautuva näkymä on aina sama, Nool filosofoi siteeraten vanhaa kiinalaista sananlaskua.
Filosofiansa avaamiseksi hän viljeli lukuisia esimerkkejä oman uransa aikana toteuttamastaan harjoittelusta.
– Urani alkuvaiheessa (1987–1992) harjoittelin moniottelun tärkeintä osa-aluetta, juoksemista, pääosin Fred Kudun luoman venäläisen koulukunnan mukaisella tyylillä, mikä sisälsi paljon hidasvauhtista pitkien vetomatkojen ja lenkkien juoksemista. Vuosina 1993–1999 juoksuharjoittelun kokonaisuus muuttui totaalisesti, kun painotus siirtyi erittäin runsaaseen pikajuoksuharjoitteluun.
Tätä 90-luvun nopeuspainotteisen harjoittelun uravaihetta ja harjoittelufilosofiaa Nool kuvasi ”omaksi tyylikseen”. Uransa loppuvaiheessa Nool teki valmennusyhteistyötä muun muassa lajilegenda Daley Thompsonin kanssa, mikä toi harjoitteluun mukaan englantilaisen otteluharjoittelun vivahteita.
– Englantilaisen moniottelun valmennusfilosofia kuuluu: juostaan, juostaan ja vielä kerran juostaan. Brittien juoksuharjoittelu sisältää kaikkia juoksun osa-alueita todella runsaasti, Nool kommentoi.
Hänen oma 10-ottelun sileiden juoksumatkojen tuloskollaasinsa on varsin kunnioitettava: 10,34–46,23–4.29,48.
OTTELUHARJOITTELUN KIVIJALKA ON JUOKSEMINEN
Noolin mukaan moniottelu on ennen kaikkea juoksulaji, ja siksi harjoittelussa tulee painottaa runsasta juoksemista.
– Kymmenottelu on kuin 2800–2900 metrin pikajuoksukilpailu, korosti Nool tarkoittaen keskimääräistä 10-ottelukilpailussa juostavaa metrimäärää.
– Ottelija ei voi kuitenkaan tehdä kaikkiin juoksulajeihin tähtäävää erikoisharjoittelua samaa määrää kuin lajin spesialisti, vaan on valittava ja priorisoitava harjoitukset palvelemaan parhaiten kokonaisuutta.
Noolin juoksuharjoittelun perusfilosofia ja suunnittelu perustuu pitkälti eri juoksulajeissa tarvittaviin tavoitevauhteihin. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa esimerkiksi naisten 7-ottelussa 200 ja 800 metrin pilkkomista 100 metrin vauhdeiksi. Teoreettisen esimerkin Nool antoi kuitenkin miesten ottelun 400 metriltä.
– Kun tavoiteaika 400 metrillä on 48 s, niin se tietenkin tarkoittaa 200 metrillä keskiaikaa 24 s eli 100 metrillä 12 s ja 50 metrillä 6 s. Niinpä 400 metrille tähtäävä harjoitusesimerkki voi olla esimerkiksi 10 x 50 m / 6 s, missä palautuksen pituus on 30 s.
Saga Vannisen juoksuharjoittelun hän on valmentajana rakentanut hyvin pitkälle omien hyvien kokemustensa pohjalle.
VANNISEN JUOKSUHARJOITTELUN
PERUSRUNKO
Syksyn noin kuuden viikon perusjuoksuharjoittelu toteutetaan kokonaan ulkona maastossa. Maanantaisin Vannisen ohjelmassa on tyypillisesti 8 x 250 m / 35–37 s / täydellinen palautus eli syke alle 120, mikä kahden ensimmäisen harjoitusviikon jälkeen tarkoittaa noin neljän minuutin palautusta.
Tiistaina tehdään pikajuoksuharjoitus maastossa. Keskiviikkona vuorossa on 10 x 1 min / 2 min, vetomatkana aluksi 320 metriä, mikä viikko viikolta pitenee noin viisi metriä.
Englantilaisen moniottelun valmennusfilosofia kuuluu: juostaan, juostaan ja vielä kerran juostaan.”
Perjantaina on viikon toinen pikajuoksuharjoitus maastossa. Harjoitusviikko päättyy lauantaina juostavaan 3 x 1000 metrin vetoihin / 4 min / aluksi 4 min ja joka viikko noin 5 s nopeammin. Viime kaudella tämä lauantain harjoitus oli Vannisella tyypillisesti vielä 3 x 600 metriä.
Erityisesti 800 metrille tähtäävän lauantain vetoharjoitusten toteutus kohti hallikilpailuja 2025 oli Vannisella seuraavanlainen:
26.10. 2 x 600 m / 4 min / 2.02 ja 2.09
2.11. 3 x 600 m / 4 min / 2.01, 2.02 ja 2.02
9.11. 2 x 1000 m / 4 min / 4.00 ja 4.09
16.11. 3 x 600 m / 4 min / 1.58, 2.03 ja 2.06
23.11. 3 x 600 m / 5 min / 1.58,8, 1.58,9 ja 1.59,2
30.11. 3 x 600 m juoksumatolla / 5 min / 1.55
7.12. Kevyttä hölkkää (urheilija väsynyt)
15.12. 5 x 300 m / 4 min / 48,02, 48,47, 49,97, 48,90 ja 48,94
21.12. 5 x 300 m / 4 min / 49,88, 48,59, 49,15, 49,40 ja 47,53
04.1. 600 m / 1.36,75
11.1. 4 x 200 m / 45 s / 30,64, 32,32, 31,00 ja 30,45
18.1 400 m / 1 min / 200 m / 1 min / 200 m / 61,74, 31,01 ja 30,62
24.1. 600 m / 1,33.25
2.2. Kilpailu 800 m / 2.11,70 PB
7.2. 2 x 600 m / 4 min / 1.44,24 ja 1.48,69
15.2. 400 m / 1 min / 200 m / 1 min / 200 m / 62,25, 31,56 ja 30,58
28.2. 400 m / 1 min / 200 m / 1 min / 200 m / 61,77, 31,03 ja 30,52
Naisten 7-ottelun ei sisällä 400 metriä, ja siksi lajin juoksuharjoittelu eroaa Noolin valmennuslinjauksessa jonkin verran 10ottelun vastaavasta. Noolin omassa harjoittelussa 400 metrille tähtäävä harjoittelu perustui nopeusharjoitteluun ja pääosin 100–200 metrin matkoilla tehtävään nopeuskestävyysharjoitteluun, missä käytettiin lyhyitä palautuksia.
Saga Vanninen aloitti menestyksekkään vuotensa 2025 hyvällä viisiottelulla
Tallinnassa helmikuussa.
Käytännössä esimerkiksi näin:
Marras-joulukuu 7 x 200 m / 3-2-1-3-2-1 min / 25,0–25,5 s
Lasten ja nuorten tulee tehdä runsaasti toistoja. Heidän on opittava perusharjoitteet ja lajitekniikan perusteet oikein.”
• 6 x 30 m telineistä
• 2 x 75 m kiihdytys toisin päin
• 4 x 30 m lentävä / max
Torstai:
• 4 x 80 m ins&outs (40+40)
• 2 x 120 m ins&outs (30+30…)
• 2 x 100 m ins&outs (40+60)
• 1 x 200 m ins&outs (100 m 11,0” + 10,6”)
• 1 x 250 m ins&outs (50+100+100)
• 2 x 100 m painoliivillä
Perjantai:
• 8 x 60 m + 8 x 40 m + 8 x 30 m / 95 %
• 1 x 250 m/ 85 %
Lauantai:
• 3 x 1200 m / 4 min
Vannisen harjoittelu toteutuu perusperiaatteiltaan samantyyppisenä, mutta 400 metrin painotusta ei siis ole mukana. Nopeusharjoittelua ei ollut kuluneella kaudella vielä kovin paljoa, mutta Nool näkee painotuksen siirtyvän siihen suuntaan edettäessä kohti yhteistyön isoa tavoitetta, Los Angelesin olympialaisia 2028.
TOINEN OTTELUHARJOITTELUN KIVIJALKA ON LAJITEKNIIKKAHARJOITTELU
Nool painotti tekniikka- ja taitoharjoittelun merkitystä erityisesti lasten ja nuorten harjoittelussa. Yleisesti hän korosti kiiruhtamaan lasten ja nuorten harjoittelussa hyvin hitaasti ja maltillisesti. Lasten ja nuorten tulee tehdä runsaasti toistoja. Heidän on opittava perusharjoitteet ja lajitekniikan perusteet oikein. Tarvitaan paljon harjoittelua, että oppiminen ja tottuminen harjoitteluun tapahtuu. Yksilölliset erot biologisessa iässä on syytä ottaa tarkasti huomioon. Nool sanoo itse olleensa biologisesti myöhään kehittynyt, eikä siten pienikokoisena juniorina juurikaan menestynyt.
– Erot biologisessa iässä esimerkiksi 14-vuotiaana voivat olla plusmiinus kolme vuotta, mikä pitää ottaa huomioon harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa, korostaa Nool, jonka johtamassa Erki Nool -urheiluseurassa yleisurheilee valtava määrä lapsia ja nuoria.
Myös Vannisen harjoittelussa korostuu juoksemisen lisäksi lajiharjoittelu ja lajiharjoittelutoistot. Lajiharjoitteiden toistomäärät ovat suuria. Tämä on tuonut Vanniselle varmuutta ja lajitekniikoiden toistokykyisyyttä.
– Tekniikkaharjoittelussa keskitymme vain tiettyihin tärkeisiin elementteihin. Se on ennen kaikkea ns. pääkopan harjoittelua, koska harjoittelussa toistetaan samoja asioita usein ja paljon.
– Tekniikkaharjoittelussa ohjeistuksella ja palautteella on valtava merkitys. Jokaisella sanalla on merkitystä. Olemme löytäneet Sagan kanssa yhteisen kielen, esimerkiksi mitä mikäkin termi ja sana tarkoittaa. Yhteistyömme alussa kaikki ei ollut ihan niin itsestään selvää, varsin hyvin suomea osaava virolaislegenda kertoo naurahtaen. Sekä tekniikoiden että juoksemisen kannalta Nool pitää aivan keskeisenä asiana keskivartalon voimaa ja lihaskuntoa. Hän teki nopeasti havainnon, että Vannisen kes-
kivartalo ei ollut yhteistyön alkuvaiheessa kaikilta osin riittävän vahva.
– Keskivartalon täytyy olla rautaisessa kunnossa. Vannisen harjoitteluun sisällytettiin joka päivä runsaasti erillisiä ja erilaisia keskivartaloharjoitteita, toteaa Nool, joka itsekin vaikuttaa olevan edelleen, 25 vuotta olympiakullan voittamisen jälkeen, rautaisen kovassa lihaskuntokunnossa.
Lihaskuntoisuuden kehittäminen ei rajoitus pelkästään keskivartaloon. Vannisen harjoittelussa korostuvat nykyään pitkät alkuverryttelyt, joissa tehdään myös lihaskuntoa kehittäviä, mutta samalla harjoitukseen valmistavia, harjoitteita. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset kuminauhavastusteiset kävelykoordinaatiot.
VOIMAHARJOITTELUN EI TULE YLIKOROSTUA
Levytankotyyppisen voimaharjoittelun liiallista korostamista Nool pyrkii välttämään. Hän suorastaan kavahtaa valmennusajattelua, missä ensisijaisesti voimaharjoittelulla pyritään ratkaisemaan nopeusja tekniikkahaasteita. Voimaharjoittelun mukana pitäminen ja voiman kehittäminen on sinällään valmennuksellisesti helppoa. Levytankoharjoittelun vieminen äärirajoille sisältää hänen mukaansa myös terveydellisiä riskejä.
Nool pyrkii välttämään liiallista levytankotyyppistä voimaharjoittelua.”
– En tiedä yleisurheilussa mitään hölmömpää kuin loukkaantua punttisalilla tai hankkia vammoja voimaharjoittelulla, Nool kiteytti.
Luentonsa lopuksi Nool korosti ottelukilpailemisen tavoitteenasettelun ja suunnittelun merkitystä. Tällä Nool tarkoitti, että ottelukilpailuun tulee asettaa sekä numeraaliset että toiminnalliset tavoitteet. Nool onkin tullut Suomessa jo tunnetuksi varsin tarkoista ennustesarjoistaan ja niiden paikkansa pitävyydestä. Tämä kuvaa hyvin sitä, että kun harjoittelua toteutetaan hyvin lajinomaisesti, niin sekä urheilija että valmentaja tuntevat ja tietävät todellisen valmiustilanteen kilpailuun.
– Numeroiden lisäksi on tärkeää suunnitella ottelukilpailu myös taktisesti eli mitä eri lajien tekniikoissa painotetaan, miten verryttelyt tehdään jne, Nool kuvailee.
Hänen omat 10, 20 ja 30 parhaan 10-ottelun keskiarvot ovat yksi maailman kaikkien aikojen kovimmista.
Nool korosti ja korostaa valtavasti ns. perusharjoittelun merkitystä ja roolia. Hän puhui seminaariluennossaan paljon harjoittelun yksinkertaisuuden ja päivittäin toistettavien harjoitusrutiinien merkityksestä. Samalla hän painotti kaiken ei-lajinomaisen, kehittymiseen vain vähäisesti vaikuttavien ”lillukanvarsien”, välttelyn ja jopa unohtamisen tärkeyttä. Hänelle perusasioita moniotteluvalmennuksessa ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan juokseminen ja lajitekniikat sekä niiden runsas toistaminen.
Muun fyysisen harjoittelun, kuten lihaskuntoisuuden ja voiman kehittämisen, tulee tukea pääasioissa onnistumista ja kehittymistä. Ja vielä yksi havainto luennosta: määrä on myös yksi harjoittelun laatutekijä. Yksinkertaista.
En tiedä yleisurheilussa mitään hölmömpää kuin loukkaantua punttisalilla tai hankkia vammoja voimaharjoittelulla.”
TEKSTI Jarkko Finni KUVAT SUL
Erki Nool voitti kymmenottelun olympiakultaa Sydneyssä 2000. KUVA DecaBild
Valmentaminen on elämäntapa
Ruotsalainen huippuvalmentaja Yannick
Tregaro jakoi oppejaan PNG-seminaarissa
Yannick Tregaro on ruotsalainen huippuvalmentaja, joka on toiminut kansainvälisen tason urheilijoiden valmentajana jo 26 vuotta. Pääasiassa Tregaro ohjaa hyppääjiä ja pikajuoksijoita. Hänen ryhmässään harjoittelee tällä hetkellä yhdeksän urheilijaa, joiden päälajit vaihtelevat pikajuoksuista hyppylajeihin.
Kansainvälisesti kovimmat urheilijat ryhmässä ovat korkeushyppääjä Morgan Lake (ennätys 200) ja pituushyppääjä Daníel Egilsson (821). Syksyyn 2024 asti valmennusryhmään kuului myös moninkertainen arvokisamitalisti Thobias Montler. Aiemmin Tregaro on valmentanut muun muassa Kajsa Bergqvistiä, Christian Olssonia ja Emma Greeniä, jotka ovat kaikki myös moninkertaisia arvokilpailumitalisteja.
KAHDEN TYYPIN VALMENNUSTA
Excel-valmentaja vai luovavalmentaja?
Näin Yannick Tregaro kategorisoi valmentajat kahteen tyyppiin Paavo Nurmi Games -valmennusseminaarin esityksessään kesäkuussa. Samantyylisiin lokeroihin hän jakaa myös urheilijat. Excel-ur-
heilijoihin hän luokittelee ne, jotka pitävät tarkoista ohjelmista ja haluavat suorittaa päivän harjoituksen ennalta kerrotun ohjelman mukaisesti. Luoviin urheilijoihin hän puolestaan luokittelee ne, jotka tuntevat paljon ja haluavat tehdä treenin päivän fiiliksen mukaan suunnitelmasta huolimatta.
– Uskon, että paras valmentaja on yhdistelmä molempia. Sellainen, joka pystyy olemaan luova valmentaja ja muuttamaan ohjelmaa päivän harjoituksen aikana urheilijan liikkumisen ja fiiliksen mukaan, mutta jolla kuitenkin on myös harjoitusohjelmat ja pitkän tähtäimen suunnitelmat ylös kirjattuna. Tällainen valmentaja myös pystyy toimimaan monien erilaisten urheilijoiden valmentajana, Tregaro kertoi. Hän myös uskoo, että ääripäiden yhteistoiminta valmentaja-urheilija -parina voi olla haastavaa.
Itsensä Yannick määrittelee sydämeltään luovaksi valmentajaksi, joka yrittää oppia olemaan analysoiva ja suunnitelmallinen Excel-valmentaja.
Ehkä ”yrittää” on hieman lievästi ilmaistu, sillä seminaarin luennon edetessä hän esitteli oman ryhmänsä tämänhetkistä harjoitusohjelmaa. Harjoitusohjelmassa on jokaisen urheilija kohdalla Excelissä oma sarake, jossa on yksilölliset teemat ja sisällöt harjoituksiin. Tällä hän pyrkii löytämään jokaisen urheilijan avainkohdat, ja miten kutakin urheilijaa voi yksilöllisesti kehittää.
Yannick Tregaro neuvonpidossa Rebecka Abrahamssonin kanssa.
HARJOITUSVUOSI ALKAA YHTEISHARJOITUKSILLA
Vain peruskuntokauden ensimmäiset 4–6 viikkoa eroavat Excelissä. Silloin urheilijoiden kohdalla olevat sarakkeet ammottavat tyhjyyttä. Kyse ei kuitenkaan ole kahden kuukauden mittaisesta ylimenokaudesta, vaan tuon ajanjakson koko ryhmä harjoittelee yhdessä yhdellä ja samalla ohjelmalla, joka löytyy ensimmäisen sarakkeen kohdalta.
Peruskuntokauden edetessä harjoitusohjelmat alkavat pikkuhiljaa erota toisistaan, ja urheilijoiden päälajien harjoitukset näkyvät ohjelmassa sekä yleisesti juoksijoiden suuremmat juoksumäärät hyppääjiin verrattuna. Peruskuntokaudella on ajatuksena harjoitella mahdollisimman paljon yhdessä porukalla, vaikka kaikki ryhmän urheilijat eivät tekisi harjoitusta samalla ohjelmalla.
Peruskuntokauden harjoitusohjelmissa korostuu juokseminen. Vauhdit ja vetomatkat kirjataan aina tarkasti ylös. Juoksuharjoituksissa keskittyminen on tekniikassa, mutta myös laktaattien sietämisessä. Tavoitteena on kehittää sekä nopeutta että anaerobista kuntoa, joka tukee myös omalta osaltaan nopeampaa harjoituksista palautumista ja suuremman harjoituskuorman kestämistä.
Peruskuntokauden juoksuharjoittelun tavoitteena on nostaa vetojen yhteenlaskettua vauhtikeskiarvoa (m/s). Se mahdollistuu suhteellisen simppelillä progressiolla, jossa juoksuvetojen määrä vähenee joka toinen viikko, ja joka toinen viikko palautukset pitenevät. Peruskuntokauden juoksuharjoittelun progression jälkeen juoksutreenit keskittyvät maksiminopeuden kehittämiseen.
NOPEUS, VOIMA JA KIMMOISUUS
Harjoitusohjelmien eriyttämisessä näkyy päälajin lisäksi urheilijoiden tärkeimmät kehityskohteet. Tregaro on luokitellut urheilijansa tärkeimpien kehityskohteiden mukaan, jotka ovat nopeus, voima ja kimmoisuus. Jos urheilija on vahva, mutta huono kimmoisuudeltaan, hänellä on ohjelmassa enemmän loikkia ja hyppelyitä. Jos taas urheilijalla on heikot voimatasot, niin hänen voimatasoaan lähdetään nostamaan vähitellen ja suunnitelmallisesti. Tässäkin asiassa suunnitelmallisuus paistaa vahvasti läpi, ja urheilijoiden jaottelu perustuu testituloksiin.
– Voimaharjoittelussa minulla on kaksi tavoitetta, joista toinen on tietenkin urheilijan vahvistaminen ja toinen on vammojen ennaltaehkäisyn näkökulma vahvistamalla liikkuvuutta ja jänteitä. Peruskuntokaudella ohjelmissa korostuu perinteiseen tapaan syviltä kulmilta tehtävä voimaharjoittelu, jonka progressio etenee kisakautta kohti korkeammilta, lajinomaisemmilta kulmilta tehtävään voimaharjoitteluun, Tregaro avasi voimaharjoitteluohjelmiaan.
Samalla hän painottaa keskivartalon harjoittamisen tärkeyttä, ja kertoi teettävänsä urheilijoilla paljon keskivartaloa vahvistavia liikkeitä.
Nimenomaan voimaharjoittelun avulla Tregaro säätelee urheilijoiden suorituskyvyn huippukohtaa. Ohjelmassa on rankempia voimaharjoituksia silloin, kun ei haluta vielä urheilijan suorituskyvyn terävöityvän.
– Suorituskyvyn nostaminen huippukuntoon tapahtuu 2–5 viikon kevyemmällä voimaharjoittelulla. Tämän jälkeen pitää taas harjoitella kovemmin voimaa, sillä kevyttä voimaharjoittelua ei voi jatkaa tätä pidempään, tai muuten suorituskyky putoaa, valmentaja linjasi.
On todella tärkeää löytää keino kehittyä ja uskoa, että kehittyminen on mahdollista.”
HARJOITTELUSSA PALJON VARIAATIOITA
Tregaro varioi harjoitteita ja liikkeitä paljon, mutta pyrkii kuitenkin koko ajan säilyttämään progression. Esimerkiksi hyppyharjoituksissa hänellä on tapana teettää urheilijoilla paljon erilaisia loikkia, ja hän tykkää muutenkin olla kekseliäs harjoitteissaan. Niissä näkyy hänen luovan valmentajan puolensa sekä mielenkiinto tekniikkaharjoittelua kohtaan.
– Olin jo nuorena valmentajana hyvä tekniikoissa, ja minulla oli hyvä tekniikkasilmä. Koska rakastin hyppyjä niin paljon, katselin videoita eri korkeushyppääjistä ja kolmiloikkaajista sekä heidän tekniikoistaan. Se kehitti tekniikkasilmääni.
URHEILIJAN KUUNTELU JA YHTEISET TAVOITTEET
Ohjelmointimallien tärkeyden lisäksi huippuvalmentaja painotti urheilijan kuuntelemista ja yhteisten tavoitteiden tekemistä. Tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään suunnitelma ja tavoitteena on kehittyä.
– Kun meillä on ongelma, istumme urheilijan kanssa alas ja luomme uuden suunnitelman ja tavoitteen yhdessä. Sitten toteutamme suunnitelmaa. Tavoitteena on aina kehittyä edelleen. On todella tärkeää löytää keino kehittyä ja uskoa, että kehittyminen on mahdollista. Vaikka kisatulos ei kehittyisi, on keskeistä pyrkiä löytämään muita keinoja kehittyä. Lopulta jossain vaiheessa kisatuloskin tulee paranemaan, Tregaro kertoi.
Samalla hän myöntää, että välillä on hankalaa löytää puuttuva palanen kehittymisessä. Etenkin, jos on toiminut urheilijan kanssa pitkään, pitää kaivella ja luottaa, että keino eteenpäin menemiseen löytyy. Ruotsalaisvalmentaja nimeää yhdeksi ryhmän hyvien tuloksien syyksi harjoituksissa nauttimisen ja tekemiseen uskomisen.
PALATAAN VIELÄ HETKEKSI TREGARON
KATEGORISOINTIIN, EXCEL VS. LUOVAVALMENTAJUUTEEN. Hänellä on jokaisen harjoituksen teema suunniteltu tiedostoon pidemmälle ajalle, mutta päivän tarkan harjoitusohjelman hän suunnittelee vasta harjoituspäivän aamuna. Joskus suunnittelu on edellisen teeman mukaisen sisällön kopioimista kyseiselle päivälle, joskus kokonaan uuden ohjelman kirjoittamista ja välillä näiden yhdistelmä. Aikaa tähän kuluu päivästä riippuen puolesta tunnista pariin tuntiin.
– Suunnittelen päivän treenit aina aamuisin. Näen urheilijoitani joka päivä, joten tiedän, jos joku on väsynyt, ja hänen olisi hyvä ottaa seuraava harjoitus vähän kevyemmin. Luovapuoleni myös saattaa muuttaa ohjelmaa harjoituksen aikana, kun näen urheilijan liikkeestä, että urheilija on väsynyt tai lihaksisto on kireällä.
Valmentaminen onkin Tregarolle enemmän kuin vain työ, se on hänelle elämäntapa.
TEKSTI
Tanja Niemi KUVA Deca Bild
Hemoglobiinimassan, hapenottokyvyn ja suorituskyvyn säilyttäminen hypoksialeirin
ARTIKKELI PERUSTUU KIRJOITTAJAN PAAVO NURMI GAMES -VALMENNUSSEMINAARISSA 16.6.2025 PITÄMÄÄN ESITYKSEEN
jälkeen
Camilla Richardsson on hyödyntänyt vuoristoharjoittelua systemaattisesti, muun muassa leireillään St. Moritzissa.
Kansainvälisen eliittitason (Tier 4) ja maailman huipputason (Tier 5) kestävyysurheilijat viettävät keski-määrin 30 % harjoitusvuodestaan hypoksiassa. Hypoksiassa hengitysilman happiosapaine on alentunut. Tällainen olosuhde voidaan saavuttaa vuoristossa, alppimajassa tai hypoksiateltassa. Hypoksiassa asumista ja harjoittelua pidetään välttämättömänä osana valmentautumista, kunhan toteutus ja sen seuranta ovat asianmukaisia. Keskeinen syy asua ja harjoitella hypoksiassa on tavoite lisätä veren hemoglobiinimassaa (Hb-massa) veren hapenkuljetuskyvyn lisäämiseksi. Tämän odotetaan heijastuvan parantuneena hapenottokykynä (VO2max) ja suorituskykynä merenpinnantasolle paluun jälkeen. Menestyksekkään 3–4 viikon hypoksia-altistuksen jälkeen Hb-massa kohoaa tyypillisesti 4–10 %, keskimääräisenä vasteena noin 1 % per 100 tuntia altistusta.
Hb-massa kuitenkin laskee nopeasti merenpinnantasolle palatessa, jolloin aikaikkuna kohonneelle VO2max:lle ja suorituskyvylle on lyhyt. Hb-massa alkaa vähentyä 3–14 päivän kuluttua merenpinnantasolla, palaten hypoksialeiriä edeltävälle tasolle viimeistään noin kuukaudessa. Hb-massan vähenemisnopeus on paljon nopeampi kuin normaali punasolujen elinkaarikierto antaisi olettaa.
Kahta mekanismia on ehdotettu selitykseksi Hb-massan nopeaan vähenemiseen palatessa merenpinnantasolle: 1) nuorimpien punasolujen eli retikulosyyttien hajoaminen (neosytolyysi) ja 2) punasolumuodostuksen väheneminen. Molemmissa niissä kriittinen ja ratkaiseva tapahtuma on veren erytropoietiinin (Epo) pitoisuuden nopea lasku merenpinnantasolle palatessa. Epoa tarvitaan sekä normaaliin punasolumuodostukseen että retikulosyyttien kypsymiseen aikuisiksi punasoluiksi. Kun vuoristossa pysyvästi asuville on annettu merenpinnantasolle laskeuduttaessa Epoa, on Hb-massa säilynyt muuttumattomana.
Epon antaminen urheilijoille on tietysti kiellettyä ja jyrkästi urheilun reilun pelin henkeä vastaan. Vääjäämättä kuitenkin herää kysymys, voitaisiinko Epon tuotantoa stimuloida luvallisilla keinoilla ja auttaa Hb-massaa säilymään koholla kauemmin ja siten optimoida edeltävän hypoksialeirin hyödyt.
Aikaisemmin on arveltu, että hypoksiset jaksot, esimerkiksi yöllä nukkuessa, voisivat johtaa riittävään Epon vapautumiseen, mikä säilyttäisi hematologisen akkli-
matisaatiovasteen pidempään ja siten laajentaisi optimaalisen suorituskyvyn aikaikkunaa. Vaikka yönaikainen hypoksia saattaisi ylläpitää Hb-massaa, voi pitkittynyt altistuminen hypoksialle olla haaste edeltävästä hypoksialeiristä palautumiselle ja sopeutumisessa takaisin merenpinnan- tasolle.
JAKSOTTAINEN HYPOKSIA
Levossa toteutettu jaksottainen hypoksinen altistus, Intermittent Hypoxic Exposure (IHE), tarkoittaa hypoksisen ja normoksisen (normoksiassa hengitysilman happiosapaine merenpinnantasoa vastaava) ilman hengittämistä vuorotellen (esimerkiksi 5 min hypoksia/5 min normoksia 1 h ajan, 5 krt viikossa) tai pelkästään hypoksisen ilman hengittämistä yhtäjaksoisesti lyhyen aikaa (esimerkiksi 1 h kerran päivässä). IHE:llä on osassa aikaisempia tutkimuksia saatu stimuloitua Epon tuotantoa, mutta ei koskaan varsinaista Hb-massan nousua. Continuous Hypoxic Training (CHT) tarkoittaa hypoksiassa harjoittelua yli 30 minuutin ajan matalalla tai kohtuullisella intensiteetillä (ensimmäisen ventilaatio- ja/tai laktaattikynnyksen tasolla tai sen alapuolella), samalla, kun muutoin pysytään merenpinnantasolla. Omassa tutkimuksessamme (Peltonen ym. 2024) uutta oli IHE:n ja CHT:n yhdistäminen hypoksian vaikutusten ylläpitämiseksi merenpinnan tasolle paluun jälkeen. Yhdistämällä saatiin pidennettyä hypoksian kestoa luontevasti. Lisäksi hypoksiassa toteutetun kestävyysharjoittelun tiedetään stimuloivan Epon tuotantoa enemmän kuin hypoksinen lepo tai harjoittelu normoksiassa. IHE+CHT-sessioiden ajoittaminen Epon tuotannon stimuloimiseksi on todennäköisesti hyödyllisintä retikulosyyttien tyypillisen elinajan puitteissa, mikä kestää vain muutaman päivän. IHE:n ja CHT:n yhdistelmä voisi näin ollen toimia
pitkän aikavälin voimakkaana Epon tuotannon stimuloijana ja tarjota mahdollisuuden Hb-massan ylläpitämiseksi samalla, kun mahdollistetaan sopeutuminen takaisin merenpinnantasolle ja hyvä harjoittelu.
TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA OSALLISTUJAT
Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää:
1) Säilyttääkö, joka kolmas päivä merenpinnantasolle paluun jälkeen toteutettu IHE+CHT Hb-massan kuukauden ajan hypoksialeirin (”Living High – Training High” (LHTH) tai ”Living High – Training High and Low” (LHTHL)) jälkeen, 2) Havaitaanko IHE+CHT:n stimuloima Epon nousu ja 3) Välittyvätkö Hb-massan muutokset VO2max:iin ja suorituskykyyn.
Hypoteesina oli, että IHE+CHT aikaansaisi edellä mainitut vaikutukset, koska jaksoittaisen hypoksian kesto per kerta oli riittävän pitkä. Hypoksiassa myös harjoiteltiin levon lisäksi ja hypoksia toistui säännöllisesti.
Yhteensä 77 kansallisen tason (Tier 3), kansainvälisen eliittitason (Tier 4) ja huipputason (Tier 5) kestävyysurheilijaa Suomesta ja Yhdysvalloista ilmoittautui vapaaehtoisena tutkimukseen. 19 urheilijaa jouduttiin sulkemaan pois puutteellisen Hb-massadatan, matalan ferritiinin, sairastumisen tai loukkaantumisen vuoksi. Jäljelle jäi 58 urheilijaa (35 miestä, 23 naista, ikä 23.4 ± 4.1 v).
HARJOITTELU JA MITTAUKSET
Neljäkymmentäneljä urheilijaa asui ja harjoitteli hypoksiassa (HYP, 2347±198 m) 27±4 päivää LHTH- tai LHTHL-toteutuksella. Neljätoista urheilijaa asui ja harjoitteli merenpinnantasolla (SL, 44±5 m) 28±1 päivää.
Hypoksiaa käyttäneistä urheilijoista puolet toteutti merenpinnantasolle paluun jälkeen kolmen päivän välein jaksoittaista hypoksiaa kuukauden ajan (HYPIHE+CHT, n = 22). Siinä urheilijat oleilivat levossa hypoksiassa kaksi tuntia (IHE) ja tekivät sen perään tunnin peruskestävyysharjoituksen hypoksiassa (CHT).
Vääjäämättä herää kysymys, voitaisiinko Epon tuotantoa stimuloida luvallisilla keinoilla ja auttaa Hb-massaa säilymään koholla kauemmin ja siten optimoida edeltävän hypoksialeirin hyödyt.”
Toinen puoli hypoksialeirille osallistuneista urheilijoista ei altistunut lisähypoksialle merenpinnantasolle palattuaan (HYPSL, n = 22).
Urheilijat harjoittelivat oman ohjelmansa mukaisesti ja heille annettiin parhaan tietämyksen mukaiset ohjeet hypoksiasta, ravinnosta, nesteytyksestä, raudan nauttimisesta ja sairastumisen välttämisestä.
Urheilijat tutkittiin merenpinnantasolla ennen leiriä (PRE), välittömästi sen jälkeen (POST1) ja kuukausi harjoitusleirin päättymisen jälkeen (POST2)). Hb-massa määritettiin hiilimonoksidin takaisinhengitysmenetelmällä kaikilta 58 urheilijalta. Logististen haasteiden vuoksi VO2max ja suorituskyky (uupumisaika nousevassa kuormituksessa, TTE) saatiin määritettyä 35 urheilijalta lajispesifillä testillä ja Epo 48 urheilijalta kaikissa kolmessa mittauskohdassa. Epo saatiin mitattua osalta urheilijoista myös hypoksialeirin toisena aamuna (n = 20) ja ensimmäisen IHE+CHT-altistuksen jälkeisenä aamuna (n = 9). Tutkimuksen päämielenkiinto suuntautui merenpinnantasolle paluun jälkeiseen aikaan. Pääasiallisena tilastomenetelmänä käytettiin kaksisuuntaista toistomittausten ANOVA:a (Ryhmä x Aika) ja Tukeyn post hoc -testiä.
TULOKSET
Hypoksinen annos LHTH/LHTHL-leirillä oli HYPIHE+CHT- ja HYPSL-ryhmillä samanlainen, 1 267 ± 353 kilometrituntia (km×h) ja 1 331 ± 219 km×h (P=0,689). Merenpinnan- tasolle paluun jälkeen HYPIHE+CHT-urheilijoiden jaksottainen hypoksinen annos (IHE+CHT) oli 61 ± 17 km×h, joka koostui 9 ± 1 sessiosta. Hematologiset arvot ja kehon painoon suhteutettu VO2max eivät eronneet kolmessa ryhmässä PRE-tilanteessa. Lisäksi miehillä ja naisilla ei havaittu merkittäviä eroja intervention aikaansaamissa Hb-massan (F=0,708, P=0,404), VO2max:n (F=0,525, P=0,474) tai TTE:n (F=1,034, p=0,361) vasteissa. Myöskään hypobaarisen hypoksian (vuoristo) ja normobaarisen hypoksian (alppimaja) vaikutuksissa Hb-massan (P=0,813), VO2max:in (P=0,596) tai TTE:n (P=0,408) muutoksiin ei havaittu merkittäviä eroja POST1 vs. PRE-vertailussa. Näin urheilijoiden analysointi kolmessa ryhmässä (HYPIHE+CHT, HYPSL ja SL) oli oikeutettua. Kuvassa 1 esitetään intervention aiheuttamat muutokset Hb-massassa, VO2max:ssa ja suorituskyvyssä (TTE).
Hb-massa nousi yhtäläisesti POST1 vs. PRE vertailussa HYPIHE+CHT ja HYPSL ryhmissä (molemmissa P<0,001). POST2 vs. POST1 vertailu osoitti Hb-massan säilyneen HYPIHE+CHT-ryhmässä (P=0,999) 30 päivän kuluttua merenpinnantasolle palaamisesta, mutta pienentyneen HYPSL-ryhmässä (P=0,003). PRE-arvoon verrattuna Hb-massa säilyi POST2:ssa PRE:hen verrattuna korkeampana kuitenkin sekä HYPIHE+CHT:ssa (P<0,001) että HYPSL:ssa (p=0,023), mutta
oli korkeampi lisähypoksiaa käyttäneessä HYPIHE+CHT ryhmässä (P=0,002). Merenpinnantason ryhmässä (SL) ei havaittu muutoksia intervention aikana (P>0,05).
VO2max (ml/kg/min) nousi PRE:stä POST1:een sekä HYPIHE+CHT (P<0,001) että HYPSL-ryhmässä (P=0,003), mutta pysyi koholla POST2:een asti vain HYPIHE+CHT -ryhmässä (P<0,001). POST2:n ja PRE:n vertailussa VO2max nousi yli 2 % 82 %:lla urheilijoista HYPIHE+CHT-ryhmässä ja HYPSL -ryhmässä 40 %:lla urheilijoista. SL-ryhmässä ei havaittu muutosta VO2max:ssa, eikä yksikään SL-ryhmän urheilijoista osoittanut parannusta POST2:ssa PRE:hen verrattuna.
Suorituskyky (TTE) lisääntyi PRE:stä POST1:een HYPIHE+CHT-ryhmässä (P<0,001) ja pysyi koholla POST2:een saakka (P<0,001), osoittaen yli 1 %:n parannusta 82 % ur-
heilijoista. HYPSL-ryhmässä TTE ei muuttunut merkittävästi interventioon aikana (P>0,05), mutta 47 %:lla havaittiin yli 1 %:n parannus POST2:ssa PRE:hen verrattuna. SL-ryhmässä ei havaittu merkittäviä muutoksia interventiossa (P>0,05) ja vain yhdellä urheilijalla TTE parani POST2:ssa. Epo-konsentraatiossa ei ollut eroja ryhmien sisällä tai niiden välillä PRE, POST1 ja POST2-mittauksissa (n=48). PRE-mittauksiin verrattuna Epo oli kuitenkin koholla hypoksialeirin toisena aamuna: 8.5 ± 3.5 vs. 15.7 ± 6.3 U/L HYPIHE+CHT-ryhmässä (P=0.013, n=9) ja 12.2 ± 4.6 vs. 21.8 ± 8.5 U/L HYPSL-ryhmässä (P<0.001, n=11). Epossa ei havaittu nousua ensimmäisen IHE+CHT-session jälkeisenä aamuna (7.0 ± 1.6 vs. 7.3 ± 2.2 U/L, P=0.706, n=9).
Kuva 1 yhdistää ei-parametrisen graafisen esityksen ja parametrisen tilastollisen analyysin. Interventiosta johtuvat vaikutukset prosentuaalisessa muutoksessa (∆%) POST1 vs. PRE (vasemmalla), POST2 vs. PRE (oikealla). Ylhäällä: ∆Hb-massa (g/kg) muutos (%), n=58; Keskellä: ∆VO2max (ml/kg/min) muutos (%), n=35; Alhaalla: ∆TTE (s) muutos (%), n=35. Hb-massa = hemoglobiinimassa; VO2max = maksimaalinen hapenottokyky; TTE = uupumisaika suorituskykytestissä. Tilastolliset vertailut osoittavat ryhmien välisiä eroja. Muokattu lähteestä Peltonen JE ym. J Appl Physiol (1985) 137: 409-420, 2024.
HB-MASSAN, VO2MAX:N JA
SUORITUSKYVYN MUUTOSTEN
VÄLISET YHTEYDET
Kun kaikki urheilijat analysoitiin yhtenä ryhmänä, havaittiin seuraavat muutosten (∆) väliset yhteydet POST1- vs. PREja POST2- vs. PRE-tilanteissa: ΔHb-massa vs. ∆VO2max (r=0,374, P=0,021 ja r=0,446, P=0,007) sekä ∆VO2max vs. ΔTTE (r=0,492, P=0,002 ja r=0,619, P<0,001).
Epo-konsentraatiossa ei ollut eroja ryhmien sisällä tai niiden välillä PRE-, POST1ja POST2-mittauksissa (n=48). PRE-mittauksiin verrattuna Epo oli kuitenkin koholla hypoksialeirin toisena aamuna: 8,5 ± 3,5 vs. 15,7 ± 6,3 U/L HYPIHE+CHT-ryhmässä (P=0,013, n=9) ja 12,2 ± 4,6 vs. 21,8 ± 8,5 U/L HYPSL-ryhmässä (P<0.001, n=11). Epossa ei havaittu nousua ensimmäisen
Hb-massa nousi hypoksialeirin aikana HYP IHE+CHT-ryhmällä keskimäärin 5,5 % ja HYPSL-ryhmällä 5,0 %. Kuukausi merenpinnantasolle paluun jälkeen Hb-massa oli yhä 5,4 % koholla HYPIHE+CH-ryhmällä. HYPSL ryhmällä Hb-massa laski lähelle leiriä edeltävää tasoa, ollen 1,9 % korkeampi kuin ennen leiriä. Tämä on ensimmäinen tutkimus, joka hyödyntää IHE+CHT-yhdistelmää Hb-massan ylläpitämiseksi kestävyysurheilijoiden palatessa merenpinnan tasolle LHTH/LHTHL-leiriltä.
Tulokset osoittavat joka kolmas päivä toteutetun IHE+CHT:n voivan vähentää tai jopa estää tyypillistä merenpinnantasolle paluun jälkeistä Hb-massan laskua ensimmäisten viikkojen aikana. IHE+CHT:n sisällyttäminen harjoitusohjelmaan oli myös positiivisesti yhteydessä VO2max:n ja suorituskyvyn paranemiseen. Menetelmä antaa urheilijoille mahdollisuuden optimoida paluutaan merenpinnantasolle aikaisempaa paremmin sekä kilpailemisen että tehostetun harjoitusjakson näkökulmasta.
Huolimatta Hb-massan säilymisestä, ei Epon havaittu nousevan IHE+CHT:ä käytettäessä. Tälle yllättävälle tulokselle voi olla useita selityksiä. Ensiksikin Epo saatiin mitattua vain osalta urheilijoita heidän leiripaikkojensa hajaantumisen vuoksi. Toiseksi tässä tutkimuksessa Epo-näytteet päätettiin kerätä aamuisin, vaikka Epon eritys ei noudata selkeää vuorokausirytmiä. Voi olla, että yksilölliset erot Epon erittymisen aikataulussa tekivät mahdottomaksi havai-
ta suurinta konsentraatiota näytteenoton ajankohdassa. Lisäksi on huomioitava, että Hb-massaan vaikuttavat muutkin hormonit kuin Epo, esimerkiksi testosteroni, kasvuhormoni ja insuliini.
Joka tapauksessa IHE+CHT:n sisällyttämisen urheilijoiden ohjelmaan havaittiin olevan positiivisesti yhteydessä VO2max:n ja suorituskyvyn nousuun kuukausi merenpinnan tasolle paluun jälkeen, kun peräti neljä viidesosaa sitä käyttäneistä urheilijoista hyötyi tästä uudesta mallista. Jatkossa on tarpeen tehdä yksilöllistä optimointia IHE+CHT:n toteuttamisessa yhdessä harjoituskuormituksen säätöjen kanssa, jotta tämän mallin edut voidaan hyödyntää täysin. Videokooste tutkimuksesta löytyy linkistä https://hula.fi/ep2/fi/materiaali/videot/
KUUMAHARJOITTELU HEMOGLOBIINIMASSAN SÄILYTTÄJÄNÄ
Tuore norjalaistutkimus (Rønnestad ym. 2025) osoitti kuumaharjoittelun mahdollisuudet hemoglobiinimassan ylläpitäjänä. Heidän tutkimuksessaan 18 huipputason (Tier 4, Tier 5) pyöräilijää toteutti kolmen viikon vuoristoleirin 2100 metrin korkeudessa. Leirin jälkeen Hb-massa oli keskimäärin 4,1 % korkeampi kuin ennen leiriä. Osallistujat jaettiin leirin jälkeen kahteen ryhmään: ryhmään, joka suoritti lämpöharjoittelua, joka vähennettiin heidän tavallisesta harjoittelustaan (HEAT), ja ryhmään, joka jatkoi normaalia harjoitteluaan (CON). HEAT-ryhmän kuumaharjoitukset toteutettiin 50 minuutin pituisena peruskestävyysharjoituksena huoneenlämmössä kolme kertaa viikossa. Kehon ydinlämpötilan nostamiseksi 38,5° C tavoitetasolle, oli osallistujilla päällään vaatteita, jotka rajoittivat lämmönhukkaa. Näihin kuului villakerrasto, villapipo, untuvatakki, nailoninen sadetakki ja nailoniset housut. Kolmen ja puolen viikon kuluttua alkuperäisen vuoristoleirin jälkeen, oli Hb-massa säilynyt HEAT-ryhmällä (0,2 %, P = 0,738), mutta laskenut CON-ryhmällä (-3,3 %, P<0,001, ryhmien välinen ero P<0,001).
HYPOKSIAN JA KUUMAN
YHDISTÄMINEN
Jaksoittainen hypoksia levossa ja siihen yhdistetty hypoksiaharjoittelu sekä kuumaharjoittelu ovat potentiaalisia keinoja ylläpitää hemoglobiinimassaa ainakin kuukauden ajan hypoksialeirin päättymisen jälkeen. Myös kuumuuden ja korkeuden yhdistäminen harjoittelussa on yleistynyt valmistauduttaessa kilpailemaan leudoissa, merenpinnantason olosuhteissa.
Toistaiseksi tutkimukset kuumuuden ja hypoksian yhdistämisestä ovat käyttäneet kahta pääasiallista lähestymistapaa: ympäristöolosuhteiden yhdistäminen samanaikaisesti harjoituksen aikana tai kuumassa harjoittelu ja nukkuminen korkealla, joskus lisäharjoittelulla hypoksiassa. Nykyiset tutkimustulokset yhdistettyjen kuuma- ja hypoksia-altistusten osalta eivät vaikuta viittaavan siihen, että ne parantaisivat suorituskykyä enemmän kuin ”perinteiset” (pelkästään kuumuus tai hypoksia) harjoitusmenetelmät. Suuri haaste yhdistettyjen ympäristöaltistusten käyttöön on epävarmuus annoksen (eli harjoituksen ja ympäristöstressin) määrittämisessä (Girard ym. 2024). Sen sijaan hypoksian ja kuuman käyttö peräkkäin (esimerkiksi muutama viikko hypoksiaa ja sen jälkeen pari viikkoa kuumaa), on tällä hetkellä suuren mielenkiinnon kohteena. Peräkkäinen jaksotettu hypoksian ja kuuman käyttö voikin avata uusia mahdollisuuksia suorituskyvyn kohottamiseksi sekä normaaleihin että kuumiin olosuhteisiin valmistauduttaessa. Tällä tavoin yhdistettyjen ympäristöaltistusten hyötyjen ja mekanismien selvittäminen edellyttää kuitenkin sekä lisätutkimuksia että käytännön kokemuksia urheilijoilta ja valmentajilta.
TEKSTI Juha E. Peltonen, LitT, dosentti HULA – Helsingin urheilulääkäriasema, Urheilulääketieteen säätiö sr; Liikuntalääketiede, lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto KUVA DecaBild Hasse Sjögren
LÄHTEET
Girard O, Peeling P, Racinais S, Périard JD. Combining heat and altitude training to enhance temperate, sea-level performance. Int J Sports Physiol Perform 19: 322-327, 2024.
Peltonen JE, Leppavuori A, Lehtonen E, Mikkonen RS, Kettunen O, Nummela A, Ohtonen O, Gagnon DD, Wehrlin JP, Wilber RL, Linnamo V. Combined intermittent hypoxic exposure at rest and continuous hypoxic training can maintain elevated hemoglobin mass after a hypoxic camp. J Appl Physiol (1985) 137: 409-420, 2024.
Rønnestad BR, Odden I, Urianstad T, Hansen J, Mølmen KS, Cardinale DA. Heat suit training preserves the increased hemoglobin mass after altitude camp in elite cyclists. Med Sci Sports Exerc 57: 81-87, 2025.
Peltonen et al. tutkimusta rahoittivat Helsingissä opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM/128/626/2021; OKM/39/626/2022; OKM/67/626/2023) sekä Urheiluopistosäätio (12/10/2021) ja Vuokatissa Kainuun liitto (ERDF, 308764) sekä opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM/3/626/2022).
Tutkimus kuuluu ympäristöfysiologian ohjelmaan Environmental Exercise Physiology Program – EP2 FINLAND (https://hula.fi/ep2/).
Nathalie Blomqvist valmistautumassa treeneihin yhdessä Thomas Dreissigackerin (vas.), apuvalmentaja Vincent Guyotin (keskellä) ja juoksija Mohamed Attaouin kanssa.
Thomas Dreissigacker vetää kestävyysjuoksun ammattilaistallia
Vahva tukitiimi ja tehokas leiritys antavat pontta harjoitteluun.
Saksalainen Thomas Dreissigacker toimii ON-kenkämerkin OAC Europe -tiimin kestävyysjuoksujen päävalmentajana. 38-vuotias huippuvalmentaja nousi kestävyysjuoksun vastuutehtäviin jo nuorena. Leipzigin yliopistossa liikuntatieteitä opiskellut Dreissigacker aloitti myös maisterivaiheen jälkeisiä jatko-opintoja, mutta niiden sijaan valmentajanura meni tutkijanuran edelle.
Vuosina 2014–2016 hän toimi Saksan nuorten maajoukkueen valmentajana ja valittiin kaikkien aikojen nuorimpana Saksan kestävyysjuoksu- ja kilpakävelymaajoukkueen päävalmentajaksi 2017–2020. Saksan maajoukkueessa juoksivat arvokisamitaleille muun muassa Konstanze Klos-
terhalfen ja Alina Reh. Sen jälkeen työskenneltyään Leipzigin harjoituskeskuksessa Dreissigacker aloitti vuonna 2022 ON-kenkämerkin kestävyysjuoksuvalmentajana.
Dreissigacker on noussut kestävyysjuoksuvalmennuksen huipulle ja kiertämään maailmaa kovatasoisen valmennustiimin kanssa. Valmentajan olemus on helposti lähestyttävä, ja innostava palo kestävyysjuoksuun näkyy.
ON-tiimi on sittemmin leireillyt paljon Etelä-Afrikan Dullstroomissa, jossa myös suomalaiset ovat leireilleet pitkään jo viime vuosituhannelta asti. Dullstroom sijaitsee 2000 metrin korkeudella. Pienessä kylässä on paljon lomamajoitusta ja muun muassa perhokalastukseen sopivia vuoristolampia. Olosuhteet harjoittelulle löytyvät lähistön hiekkateiltä ohuessa ilmanalassa. Paikallinen pieni kuntosali on palvellut urheilijoita.
ON-tiimin valittua paikan omaksi har-
joituskeskittymäkseen ovat he satsanneet myös olosuhteisiin. Kuntosalia on kehitetty samalla palvellen myös muita juoksijoita. ON-tiimi on rakentanut omassa käytössään olevia tiloja muun muassa juoksumatoille. Suunnitelmissa on myös kunnollisen harjoituskentän rakentaminen Dullstroomiin. Toistaiseksi näillä leireillä on hyödynnetty kauempana ja toki samalla alemmissa korkeuksissa olevia urheilukenttiä.
HUIPPURYHMÄ KOOSSA
Kovatasoiseen valmennettavien ryhmään kuuluvat muun muassa britti George Mills (5000 m 12.46,59) sekä espanjalaiset Mohammed Attaoui (800m 1.42,04) ja EM-Roomassa 5000 metrin pronssia juossut Marta Garcia. Nyt mukana ovat myös Suomen Nathalie Blomqvist ja Mustafe Muuse. Päävalmentajan lisäksi juoksutallissa toimivat valmentaja Vincent Guyot,
psykologi Henning Thrien, fysioterapeutit
Declan Monoghan ja Claudia Levoni sekä Team Manager Jill Buelens.
Tiimin toiminta mahdollistaa urheilijalle ammattimaisen harjoittelun ja täysipainoiset olosuhteet läpi kauden. Korkean paikan harjoittelun kokonaisuus on mittava, ja lisäksi hyödynnetään Castellonin harjoituskeskusta merenpinnantasolla Espanjassa.
Kuluneen kauden 2024–2025 korkeanpaikan leiritys alkoi lokakuussa, jonka jälkeen tiimi leireili lähes koko talven Dullstroomissa useampana pitkänä leirinä. Leirien välillä ryhmä kävi kotona Euroopassa lyhyitä jaksoja, osa juoksijoista harjoitteli hieman enemmän Castellonissa. Toukokuusta alkaen korkeanpaikan harjoituskeskuksena oli Sveitsin St. Moritz koko kesän ajan, kunnes siirryttiin valmistavalle leirille Japaniin MM-Tokiota varten.
MILLSIN MÄÄRÄVIIKOT
Kesällä Paavo Nurmi Gamesin valmentajaseminaarissa Dreissigacker avasi tarkemmin George Millsin ja Martha Garcian harjoitusdataa olympiakaudelta 2023–2024.
Mills juoksi kyseisellä kaudella ennätyksensä 5000 metrillä 12.58,68 jo talvella Bostonin hallikisassa ja kesällä muun muassa 800 m 1.46,11. Olympiakauteen lähtiessä johtopäätöksiä harjoitteluun Mills-Dreissigacker-kaksikolla olivat olleet harjoitusmäärän pieni nosto ja vk-harjoittelun määrän nosto edelleen sekä maksimikestävyysharjoitusten parempi kontrollointi. Kovia anaerobisia harjoituksia kaksikko on todennut Millsin tarvitsevan vain vähän kilpailujen lisäksi. Tavoitteena oli juosta olympialaisten tulosraja ja parantaa kisataktiikoita.
Harjoitusmäärällisesti 2023 syystalvella Mills juoksi keskimäärin 166 km/vko, korkeimpien määrien yltäessä yli 200 km. Talvella onnistuneiden hallikisojen jälkeen Mills juoksi 10 viikkoa 200 km:n määräviikkoja korkean paikan leireillä. Kevään ja kesän aikana juoksumäärät laskivat 100–180 km:n välille, keskiarvona hallikauden jälkeen 158 km/vko. Koko kauden aikana korkean paikan leiritystä kertyi 214 vrk.
Olympialaisissa Mills juoksi 1500 metrin semifinaalissa ja pääsi 5000 metrillä finaaliin alkueristä ryhmäkolarin ja kaatumisen jälkeen. Finaalissa sijoitus oli 21. Talvella 2025 hän saavutti hopeaa EM-hallien 3000 metrillä. Kesällä vauhti jatkui Iso-Britannian ennätykseen 5000 metrillä 12.46,59, mutta kaatuminen ja ranteen murtuma haittasivat valmistautumista MM-Tokioon, jossa 5000 metrillä sijoitus oli 16:s.
TÄRKEÄ VK-HARJOITTELU
Martha Garcian harjoitusmäärät kaudella 2024 olivat keskimäärin 108 km/vko, korkeimmillaan 150 km. Tälle kaudelle 2025 harjoitustavoitteina olivat harjoitusmäärien ja vk-harjoittelun määrien saaminen säännönmukaisesti hieman korkeammalle tasolle. Tämän vastapainona vähennettiin hieman talven aikaista kilpailemista maantiellä ja nostettiin nopean juoksun määrää. Kilpailuun valmistavalla kaudella Garcialla painotetaan Millsiä enemmän anaerobista vetoharjoittelua. Harjoitustavoitteiden toteuttamiseksi voimaharjoittelu vammojen ennaltaehkäisyyn ja terveenä säilyminen olivat kirjattuja tavoitteita. Kesällä 2025 Garcia juoksi Espanjan ennätyksen 5000 metrillä ajalla 14.33,40, ja sijoitus MM-Tokiossa oli 7:s.
MIESTEN JA NAISTEN
HARJOITTELUSSA ON EROJA
Johtopäätöksenä näiden kahden esimerkkiurheilijan osalta ja useissa muissakin tapauksissa Dreissigacker piti mieskestävyysjuoksijoille tyypillistä olevan aerobisen harjoittelun suuri merkitys, mutta naisjuoksijoilla anaerobisen harjoittelun osuus sekä voimaharjoittelun tarve ovat suurempia. Valmentaja korosti yksilöllisten ominaisuuksien tärkeyttä valittaessa paras aerobisen ja anaerobisen harjoittelun suhde. Eri osa-alueiden testauksella, harjoittelun seurannalla ja urheilijaprofiilin määrityksellä pyritään löytämään urheilijoille paras yksilöllinen tapa harjoitella.
HARJOITUSVIIKKOESIMERKIT
George Mills ap
8km + voima
6x6min /1.30
ip Kevyt 15km
Martha Garcia ap Kevyt 6km + voima
12x1km /1min
Kevyt 15km + voima/ ennaltaehk
Kevyt 10km
Suomalaisjuoksijat Nathalie Blomqvist ja Mustafe Muuse ovat tehneet aiempien valmentajiensa kanssa mahtavaa työtä ja nousua kohti kansainvälistä kärkeä. Viimeiseksi Tom Andtbackan ja Janne Ukonmaanahon valmennuksessa harjoittelu tukeutui maajoukkueleiritykseen, omiin leireihin ja suomalais-kansainväliseen harjoitusseuraan.
Nathalie juoksi Rooman EM-kilpailujen 5000 metrillä viidenneksi, ja Pariisin olympialaisten 5000 metrin finaalissa sijoitus oli 13:s. Tänä vuonna jalkavaivat rajoittivat kilpailemista. Kansainvälinen tiimi tarjoaa kuitenkin kokonaisvaltaisen paketin täysipainoiseen satsaukseen ammattilaisena kohti kansainvälistä huippua, ja on juoksijoille suuri mahdollisuus.
TEKSTIT Rami Virlander Nuorten olympiavalmentaja Kolmen kampuksen urheiluopisto Pajulahti Suomen Urheiluliitto, kestävyysjuoksut Thomas Dreissigacker KUVA ON-team
Larsen on Kansainvälisen Yleisurheiluliiton (WA) kehitystyön moottori. Turun Paavo Nurmi -valmennusseminaarissa
Larsen kävi läpi WA:n kehityshankkeita ja tutkimustuloksia sekä huolta siitä, kuinka pitää laji kiinnostavana nuorten silmissä.
Paljon julkisuutta saaneet pituushyppyyn kaavailtu ponnistusalue sekä korkeus -ja seiväshyppykilpailun ratkominen ilman rimaa hypyn korkeutta vertaamalla, on urheilijoiden ja valmentajien suilla jo tyrmätty, eikä niitä tulla näkemään MM- tai olympiakisoissa. Uudistuksia lajiin on silti tulossa, ja niille on Larsenin mukaan tarvetta.
– Uusia lajeja sekä formaatteja tulee jatkuvasti. Urheilun maailma muuttuu koko ajan, Larsen sanoo ja harmittelee, ettei yleisurheilu ole kovin hyvä uudistumaan.
Urheilusta haetaan usein yksilöllisiä, epämuodollisia kokemuksia
Tarve uudistua syntyy, kun lajien kasvava määrä kiristää kilpailua nuorista ja ihmisten toimintatavat muuttuvat. Suo-
men tapaisissa maissa ongelmaa kasvattaa ikäluokkien kutistuminen.
– Kun oma sukupolveni oli varhaisnuori (1978–1993) se katseli tv:tä, luki lehtiä ja motivoitui kilpailusta ja saavutuksista. Suurin drop out -ikä oli 15-16-vuotiaana, ja meitä motivoi strukturoitu harjoittelu ja kilpailut. Koulun roolikin oli iso, Larsen sanoo.
Nykyistä Z-sukupolvea (alle 28-vuotiaat) Larsenin mukaan motivoi hauskanpito, itseilmaisu ja sosiaalisuus. Drop out -ikä on pudonnut 11–13-vuoteen tai jopa alemmas. Tiedon lähteiksi ovat vaihtuneet sosiaalinen media ja vaikuttajat.
– Urheilusta haetaan usein yksilöllisiä, epämuodollisia kokemuksia, Larsen tietää. Esimerkiksi urheilun muutoksesta Larsen nosti amerikkalaisen Savannah Bananas -joukkueen, joka pelaa baseballin
Yleisurheiluun Larsen ei haikaile Savannah
Bananasin tai Harlem
Globetrottersin tyylistä show´ta. Larsen näkee kuitenkin, että lajin myymisessä nuorille on katseltava myös mitä ympärillä tapahtuu.”
ULTIMATE CHAMPIONSHIP
- WORLD ATHLETICS KEHITYSTYÖN NÄYTEIKKUNA
Kansainvälisen Yleisurheiluliiton (WA) kehitystyön näkyvin hanke on ensi vuonna syyskuun 11.13. Budapestissa käytävä Ultimate Championship, jota voisi kutsua vaikka mestareiden MM-kilpailuksi. Larsenin työpöydälle se on ollut ykkösasia jo hyvän tovin.
– Typistetty kolmen päivän versio MM-kilpailuista. Joka päivä yksi kolmen tunnin setti, eli yhdeksän tuntia yleisurheilua, kun MM-kisoissa sitä on 44 tuntia, Larsen sanoo.
WA tutkii myös 200 metrin aitojen tuomista kisoihin. Ajatuksena on ollut sijoittaa laji niin, että pika -ja pitkien aitojen juoksijat voisivat osallistua siihen.
MINUUTIN VALMISTAUTUMISAIKAAN HALUTAAN MUUTOS
Kehitystyön alla WA:lla on ollut myös kenttälajeissa urheilijan minuutin valmistautumisaika, joka Larsenin mukaan on haastava tv:lle.
show-henkistä Banana Ball -muunnelmaa.
– Se mikä tästä on syytä huomata, on seuran some. Siellä on enemmän seuraajia kuin viidellä parhaalla Yhdysvaltain ammattilaissarja MLB:n joukkueella, Larsen sanoo.
Nuorten kiinnostus pitää kuitenkin ansaita joka päivä Yleisurheiluun Larsen ei haikailla Savannah Bananasin tai Harlem Globetrottersin tyylistä show´ta. Larsen näkee kuitenkin, että lajin myymisessä nuorille on katseltava myös, mitä ympärillä tapahtuu.
– Nuoret, Z-sukupolvi, ei katso tv:tä tai katsovat noin 20 minuuttia viikossa. He seuraavat sosiaalista mediaa, mutta heistä 53 prosenttia on valmis maksamaan urheilun katsomisesta. Heidän kiinnostuksensa pitää kuitenkin ansaita joka päivä, Larsen sanoo.
– Nuorille aika on se keskeinen asia. He ovat siirtyneet katsomaan lyhyitä videoita, ja kun tarjontaa on paljon, aika on heille se juttu.
Haasteet nuorten kanssa näkyvät harrastajamäärissä. Larsen laskee, että Suomen tapaisessa maassa 2500:sta alle 16-vuotiaasta nuoresta keskimäärin 100 tulee jollakin tapaa mukaan yleisurheiluun. Heistä 20 jatkaa yleiseen sarjaan ja yksi on mukana 30-vuotiaana.
– Me saadaan hyvin hoidettua yleisurheilun kärkeä, mutta ei osata kasvattaa pohjaa, Larsen kiteyttää lajin globaalia haastetta.
– Kaikki lajit eivät ole mukana, joten kilpailussa on MM-kisojen reilun 2200 urheilijan sijaan vain parhaat, eli 560 urheilijaa. Ratalajeissa on mukana 12–16 urheilijaa riippuen kilpailumatkasta ja kenttälajeissa kahdeksan, eli ne ovat käytännössä suoria finaaleja.
Uutena kilpailuformaattina WA on jo käynnistänyt tiejuoksun MM-kilpailut, mutta Larsenin mukaan luvassa on muutoksia.
– Ne muuttuvat nykyisestä. Ei pidä hämmästyä, vaikka kilpailu pysyisi pidemmän aikaa samassa paikassa. Se voisi luoda sille tunnelman, jota halutaan tulla katsomaan.
Larsenin kertoo, että maratonin MM-kisoja vielä mietitään. Kilpailulle on jo WA:n periaatteellinen hyväksyntä.
– Yksi vaihtoehto on, että juostaan vuorovuosina miesten ja naisten MM-kisat.
Maailman viestit ovat Larsenin mukaan lunastaneet paikkansa ja toimivat hyvin karsintakilpailun MM-kisoihin ja olympialaisiin.
MAILIN ESTEJUOKSULLA LISÄÄ
MIELENKIINTOA LAJIIN
WA:n uusista arvokisalajeista 4 x 100 metrin sekaviesti on jo hyväksytty Los Angelesin 2028 olympiaohjelmaan, ja se on jo ensi vuonna mukana Ultimate Championshipsin ohjelmassa.
Mailin estejuoksua testattiin Brysselissä Timanttiliigan naisten kilpailussa, jossa sen voitti Bahrainin Winfred Yavi ajalla 4.40,13. Larsenin mukaan mailin estejuoksun ajatuksena on nostaa lajin mielenkiintoa.
– Kun asia on tutkittu, estejuoksu ei oikein laajemmin kiinnosta yleisöä. Tällä matkalla halutaan nostaa lajin kilpailullisuuta ja ennalta-arvattavuutta, Larsen sanoo.
– Tässä ei haluta nopeuttaa kenttälajeja, vaan saada ne kaikki näkymään tv:ssä. Nyt kun kuva menee hyppyyn valmistautuvaan kärkiurheilijaan, joudumme odottamaan jopa 50 sekuntia ennen kuin tapahtuu jotakin, Larsen sanoo.
– Siksi ajatuksena on ollut, että urheilijalla olisi kenttälajeissa 15 sekunnin valmistautumisaika, jota edeltää 45 sekunnin esivalmistautumisaika, ja kun siitä 45 sekuntia kulunut, urheilija tulee 15 sekunniksi tv-kuviin.
KERÄILYERIÄ EI NÄHDÄ KUIN OLYMPIALAISISSA
Pariisin olympialaisiin WA toi uutena formaattina keräilyerät. MM-kisoihin niitä ei tule.
– Keräilyerät tulivat mukaan, koska olympiakisoihin haluttiin yhteensä 17 ja aamupäivän ja illan kilpailusessiota, kun niitä yleensä on 14. Samalla olympiakisojen yleisurheilun urheilijamäärää pudotettiin. Kun siis tarvittiin lisää sessioita pienemmällä urheilijamäärällä, päädyttiin keräilyeriin. Puolivälierät olisivat olleet liian rankkoja kärkiurheilijoille. Ongelmia ne toivat nyt lähinnä 400 metrillä, jossa urheilijoita rasittivat myös viestit.
Larsenin mukaan WA miettii myös lajien urheilijamääriä arvokisoissa.
– Vuodesta 2013 urheilijamäärä MM-kisoissa on kasvanut 20 prosenttia, vaikka ainoa uusi laji on 4 x 400 metrin sekaviesti. Mietimme, mikä olisi sopiva urheilijamääriä kuhunkin lajiin, jotta se olisi jännittävä ja vaikeasti ennakoitavissa, Larsen sanoo.
– Myös kenttälajien mittausten nopeuttamista mietitään. On todettu, että kenttälajeissa ajasta 25 prosenttia kuuluu tulosten odotteluun. Se aika halutaan puolittaa. Urheilijoiden esittelykin kestää liian kauan. Sit lyhennetään, Larsen sanoo.
KANSALLISUUS
ISOMMASSA ROOLISSA
KENTTÄLAJEISSA
Kansainvälisen Yleisurheiluliiton (WA) kehitystyön taustalla on tutkimusta. WA on tutkinut tv-yleisöä, arvokisoissa paikan päällä olevaa yleisöä sekä lajin sosiaalista mediaa.
– Budapestissa MM-kilpailuissa selvitettiin minuutti minuutilta, kuinka tv:tä katsotaan, milloin katselu lopetetaan ja mitä pitäisi tehdä toisin, ettei niin kävisi. Esimerkiksi jokaisen ratajuoksun jälkeen meillä on taipumus menettää 5–10 prosentteja katsojista, eli jotakin olisi saatava tapahtumaan heti jokaisen juoksun jälkeen, Jakob Larsen sanoo.
WA tutki MM-kilpailuissa ihmisten välitöntä reaktiota tapahtumiin sähköisen paneelin avulla. Sillä haluttiin selvittää, mikä toimii ja mikä ei.
– Teimme myös fanitutkimuksen, joka tehtiin sektoreittain, koska haluttiin ymmärtää, miten hyvin esimerkiksi pituushyppy kiinnostaa, jos satut istumaan stadionin toisessa päässä pituushyppypaikkaan nähden, Larsen sanoo.
– Tutkimme myös sosiaalista mediaa, eikä vain sitä, kuinka postaukset purevat, vaan mitä reaktioita ne synnyttävät. Ovatko ne positiivista vai negatiivista.
Tutkimuksen kohteena on Larsenin mukaan myös kansallisuuden vaikutus on katsojan mielenkiintoon.
– Olemme huomanneet, että se merkitsee paljon kenttälajeissa, mutta ei niin paljon juoksussa. Tälle haetaan vahvistusta.
WA tutki MM-kisoissa ihmisten välitöntä reaktiota tapahtumiin sähköisen paneelin avulla. Sillä haluttiin selvittää, mikä toimii ja mikä ei.”
TEKSTI Tapio Nevalainen
KUVAT SUL tiedotus
WA on tutkimuksissaan pohtinut, miten hyvin esimerkiksi pituushyppy kiinnostaa, jos satut istumaan kaukana katsomossa.
Ylen kanssa tehty konsepti toi kenttälajeja paremmin esiin
Viime vuosina Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA) on esitellyt nipun uudistuksia, joista osa on konkreettisesti toteutettu ja osaa on aktiivisesti kommunikoitu mahdollisina tulevina muutoksina. Joitain kokeiluja on testattu virallisissa kilpailuissa ja osa otettu käyttöön melkoisina raakileina ja jopa äänekkäästä vastustuksesta huolimatta.
Yleisesti into uudistua on mennyt jo liiankin pitkälle, ja jos yritetään tuoda kymmentä asiaa kerralla, yleensä ei tule yhtään todella hyvää. Vähemmän on yleensä parempi.
”Kyse ei siis ole rastien määrästä kilpailun pöytäkirjassa”
taan. Lopuksi ohjelmisto yhdistää näiden kahden mittausjärjestelmän tulokset. Ei ihan joka kisassa toteutettavissa.
Muodostettiin konsepti yhdessä
YLE:n kanssa
Sitten tämä valmistautumisaika kenttälajeissa. Olen koittanut tätä WA:n ehdotusta 45 sekuntia + 15 sekuntia ajasta selittää itselleni monella tavalla, mutta en ole vielä onnistunut. Tätä oli alun perin tarkoitus testata myös Suomessa kesällä 2025, mutta koska testasimme muita asioita, niin emme tätä sekoittaneet enää samaan soppaan. Vähemmän on yleensä parempi.
Keväällä kun pohdittiin GP-kisoja ja tapahtumanohjauksen kuvioita, kenttälajien esiin tuominen nähtiin vähän eri tavalla. Muodostettiin konsepti yhdessä YLEn kanssa, jossa tavoitteena oli näyttää suorana mahdollisimman monta top 3–4 urheilijan suoritusta. Sovittiin, että ensimmäisillä kierroksilla lähdetään ns. parhaat edellä liikkeellä. Nämä kohdat aikataulutetaan niin, ettei siinä kohtaa aikataulussa ole juoksuja. Sitten vuoroteltiin juoksun kanssa, kunnes taas tulivat kärkipään urheilijat vuoroon.
Kohtuullisen hyvin saatiin kenttälajeja esiin, ja ainakin omasta mielestäni, on kiinnostavampaa näyttää liveä 3–4 suoritusta putkeen, kuin ottaa 15 sekuntia sieltä täältä. Tätä konseptia promottiin aktiivisesti WA:n suuntaan muun muassa kehityspäällikkö Jakob Larsenille Kalevan kisojen yhteydessä. Onko sitten sattumaa, että Tokiossa otettiin osittain samat metkut käyttöön.
Kannattaa pohtia, mitä mittauksiin ja muuhun kuluvalle ajalle voisi tehdä Espoon Kalevan Kisoissa tehtiin järjestäjien kanssa iso työ ja kirjattiin ylös eri lajeista urheilijoiden todellisuudessa käyttämät suoritusajat. Raportti lähetettiin myös WA:n Larsenille. Tulokset eivät välttämättä olleet yllättäviä, mutta antoivat hyvää faktaa keskustelun pohjaksi.
Otetaan ensin käsittelyyn pituuden alueponnistus. Ideana mielenkiintoinen, mutta ensin pitäisi päättää mitä oikeasti halutaan. Perusteluna on käytetty sitä, että tulee liian paljon yliastuttuja hyppyjä. Toki sekin on peruste, mutta pitäisi mennä syvemmälle lajin luonteeseen. Halutaanko oikeasti muuttaa lajiin kuuluvaa olennaista osaamista. Kuka osaa rytmittää juoksun ja ponnistuksen niin, että osuu mahdollisimman lähelle ponnistuslinjaa, mutta ei mene sen yli. Siitähän koko lajissa on kyse. Halutaanko siis muuttaa lajin luonne. Jos näin on, niin tekniset ratkaisut yleensä löydetään. Kyse ei siis ole rastien määrästä kilpailun pöytäkirjassa. Mikäli halutaan muuttaa lajia olennaisesti, niin tekninen haaste on tehdä mittauksesta sellainen, että sopii muihinkin kuin suurimpiin arvokisoihin. Menetelmää testattiin hallikisoissa ja tarvittiin kaksi erilaista mittausjärjestelmää. Toinen mittasi piikkarin kärjen etäisyyden ponnistuslinjasta ja toinen alastulojäljen etäisyyden samasta ponnistuslinjasta toiseen suun-
Mikäli kenttälajien finaali kestää reilun tunnin, eli 65-75 minuuttia, urheilijoiden suoritukset kattavat tästä ajasta noin 23-28 minuuttia. Eli kikkailemalla urheilijoille varatun ajan kanssa ei saavuteta mitään kovin merkittävää. Kun vielä yli 90 prosenttia urheilijoista käytti suoritukseen alle 30 sekuntia, WA:n ehdottama 45 sekunnin odottelu ennen suoritusta ei kuullosta järkevältä. Mieluummin kannattaa pohtia, mitä tuolle mittauksiin ja muuhun kuluvalle ajalle kannattaisi tehdä. Jos esimerkiksi lanaajat eivät siirry tasoittamaan hiekkaa jo mittauksen aikana ja odottavat kunnes mittaaja poistuu niin menetetään noin 10-15 sekuntia per urheilija. Kisa voi siis olla 10-15 minuuttia pidempi kuin on ajateltu.
Itse miettisin ideaa, jossa pohjana olisi suurkaupungin liikennevalot. Kun edellinen urheilija on suorituksen tehnyt, niin kello alkaa juosta alaspäin (esimerkiksi 45 sekuntia) ja tänä aikana tehdään mittaus ja valmistelut seuraavaa urheilijaa varten. Samalla seuraava urheilijaa valmistautuu ja näkee koko ajan, kuinka paljon hänellä on aikaa oman suoritusaikansa alkuun. Sitten urheilijalle aukeaa varsinainen 30 sekunnin suoritusaika. Tähän kun päästään, kenttälajien aikataulutus tulee tarkemmaksi, ja myös kärki saadaan paremmin tv:n kuviin.
TEKSTI Pasi Oksanen kokenut kansainvälisen tason yleisurheilutuomari ja yleisurheilutapahtumaohjaaja PASI
Kikkailemalla urheilijoille varatun ajan kanssa ei saavuteta mitään kovin merkittävää.”
Seppo Haavisto (oik.) on osallistunut Euroopan yleisurheiluliiton valmentajien verkostoyhteistyöhön. Tässä kuvassa hän on Valmentajien ammattitutkinnon tunnelmissa yhdessä Tapio Rajalan kanssa.
Suomalaisvalmentajia mukana eurooppalaisissa valmentajaverkostoissa
Coach Networking Project on Euroopan Yleisurheiluliiton (EA) organisoima valmentajien verkostoyhteistyömalli, joka on kohdennettu kansainvälisen tason valmentajille. Se on kohdennettu ennen kaikkea valmentajille, jotka haluavat jakaa kokemuksiaan ja osaamistaan sekä saada lisää tietoa muilta kansainvälisen tason valmentajilta Euroopassa.
Valmentajaverkoston periaatteena on kokoontua kerran kuussa yhden harjoituskauden ajan 1,5 tunnin etätapaamisiin. Lajin verkostoon valitaan hakemuksien perusteella maksimissaan kahdeksan kansainvälisen tason valmentajaa, jotka kykenevät osallistumaan keskusteluihin englanniksi. Lisäksi jokaisella lajilla on ns. johtovalmentaja, jonka tehtävä on ehdottaa tapaamisiin puheenaiheita, jakaa omaa osaamistaan ja ohjata keskustelua.
Ensimmäiset verkostot käynnistyivät pilottimaisella toteutuksella keväällä 2023 kolmessa eri lajissa: kolmiloikassa, kiekonheitossa ja pikajuoksuissa. Syksyllä 2024 valmentajaverkosto vakiinnutti asemansa osana EA:n valmentajakoulutusjärjestelmää ja verkostotapaamisia järjestettiin muun muassa korkeushypyssä ja keihäänheitossa.
Meritoitunut pitkän linjan korkeushyppyvalmentaja Seppo Haavisto haki ja tuli valituksi korkeushyppyverkostoon. Seppo Haaviston valmennettaviin kuuluu tällä hetkellä muun muassa 190 hypännyt Sini Lällä ja vuoden 2023 U23 EM 4. ja Universiadien pronssimitalisti Venla Pulkkanen.
KANSAINVÄLISET YHTEYDET ARVOKKAITA
Kun vuosi verkostotoimintaa on vierähtänyt, niin oli sopiva hetki tiedustella Haaviston kokemuksia: mitä verkostoon osallistuminen antoi ja mitä se jätti jälkeensä?
– Meidän ryhmämme ns. johtovalmentajana toimi saksalainen Hans-Jörg Thomaskamp, jolla oli selvästi taustaa biomekaniikasta. Hän toimii nykyään saksalaishyppääjä Imke Onnenin valmentajana.
Thomaskamp alusti aina jokaisen tapaamisen alun, oli asiasta innostunut ja halusi haastaa valmentajia pohtimaan korkeushypyn tekniikkaa ja harjoittelua eri näkökulmista. Hän osallisti kaikkia, ja sekin varmasti auttoi ryhmäytymisessä. Kotiläksyksi saimme pohdintatehtäviä, ja myös meillä oli mahdollisuus ehdottaa aiheita tapaamisiin, kuvailee Haavisto verkostotoiminnan käytänteitä.
Haaviston verkostoon kuuluivat myös Viron Elisabeth Pihelan valmentaja Grit Sadeiko, puolalaishyppääjä Wiktoria Miąsonin valmentaja Michał Titinger sekä korkeusvalmentajia Sveitsistä, Hollannista ja Irlannista. Moni verkoston valmentajista toimii tällä hetkellä 20–23-vuotiaiden urheilijoiden henkilökohtaisina valmentajina. Miąson muun muassa sijoittui Espoon U23 EM-kilpailuissa 2023 kolmanneksi samalla tuloksella Haaviston valmentaman Pulkkasen kanssa, joten osa verkostoon osallistuneiden valmentajien urheilijoista oli Haavistolle ennestään tuttuja. – Parasta antia verkostossa on ollut uudet kansainväliset yhteydet. Pienryhmän tapaamisissa oikeasti tutustui valmentajiin ja syntyi kontakteja, joita olen nyt myöhemminkin kyennyt hyödyntämään. Esimerkiksi edelliskesänä, kun olin Pulkkasen kanssa Puolan kisareissulla, niin tavattiin ja juteltiin sovitusti Tittingerin ja Thomaskampin kanssa. Kuluneena kesänä kävimme puolestaan Sini Lällän kanssa kisaamassa Puolassa ja saimme kisareissun järjestämisessä merkittävää hyötyä Tittingerin kontakteista. Hän vinkkasi hyviä Puolassa järjestettäviä korkeuskisoja, ja on ollut tosi kiva käydä Puolassa kilpailemassa urheilijoiden kanssa, kun on tiennyt, että siellä on tuttu koutsi paikalla. Vastaavasti Pihela kävi Jyväskylässä kilpailemassa hallikaudella, Haavisto kehuu ryhmän yhteishenkeä ja ryhmässä syntyneitä kontakteja.
VERKOSTO LAAJENEE
Vuonna 2025 EA:n verkostotoimintaa laajennettiin entisestään, kun vuoden 2025 verkostoon valikoituneissa lajeissa syntyi
Parasta antia verkostossa on ollut uudet kansainväliset yhteydet. Pienryhmän tapaamisissa oikeasti tutustui valmentajiin ja syntyi kontakteja, joita olen nyt myöhemminkin kyennyt hyödyntämään.”
Sain verkostosta tekniikkavinkkejä ja muutakin pohdittavaa omaan valmentamiseen.”
kaksi erillistä pienryhmää. Verkosto käynnistyi syyskuussa 2025 seuraavissa lajeissa: moukari, moniottelut ja kestävyysjuoksu sekä hieman erilainen ryhmä, joka keskittyy nuoruusvaiheen urheilijasta huippuvaiheen urheilijaksi kehittymiseen.
Suomalaisvalmentajista verkostoon valittiin hakemuksien perusteella Leena Paldanius, Petra Virjonen, Eeva Kantomäki ja Minna Rinne.
– Suosittelen ehdottomasti hakemaan ja osallistumaan valmentajien verkostoon, jos sellainen mahdollisuus tulee eteen. Sain verkostosta tekniikkavinkkejä, esimerkiksi ajatuksia jänteiden vahvistamiseen ja muutakin pohdittavaa omaan valmentamiseen. Tapaamisiin oli aina mukava osallistua. Vaikka tapaamiset olivat etänä, niin koin aidosti, että verkoston valmentajiin oikeasti tutustui, kokenut korkeushyppyvalmentaja Haavisto kehuu Coach Networking Projectia.
Suomalaisten hakua EA:n verkostotoimintaan koordinoi Suomen Urheiluliitto. Hakumahdollisuus on valmentajilla, joilla on voimassa oleva Yleisurheilun huippuvaiheen valmentajalisenssi.
TEKSTI Jarkko Finni ja Tanja Niemi
Suomi yleiseurooppalaisella tasolla
Suomi saavutti alle 20-vuotiaiden EM-kotikisoista seitsemän mitalin potin. Katsaus ikäluokan EM-historiaan ja menestyjien yleisen sarjan menestykseen pitää sisällään sekä hyviä että huonoja uutisia suomalaiselle yleisurheiluväelle.
Käsi ylös, jos olette joskus ihmetelleet tai kuulleet ihmeteltävän, miten Suomi ei pysty tuottamaan kohtuullisen laajasta juniorimenestyjien joukosta menestyjiä yleiseen sarjaan. Voitte lopettaa ihmettelyn, sillä väite ei suoranaisesti pidä paikkaansasuomalaiset eivät nimittäin ole muuta Eurooppaa huonompia tässä vertailussa.
Siinä mielessä väite kuitenkin pitää paikkansa, että vain murto-osa alle 20-vuotiaiden EM-menestyjistä menestyy myöhemmin yleisessä sarjassa. Tilastofakta ei kuitenkaan koske vain Suomea, vaan se on yleiseurooppalainen. Eroja syntyy lähinnä lajiryhmien välillä.
Korrelaatiota juniori- ja aikuismenestyksen välillä voi selvittää ja on selvitetty monella tavalla. Yleisurheilu on mitä suurimmassa määrin tuloslaji. Aiemmat tutkimuk-
set ovat osoittaneet, että vasta alle 23-vuotiaiden sarjassa tilastot korreloivat suhteellisen hyvin yleisen sarjan tilastoihin.
Sama trendi jatkuu, kun tarkastellaan alle 20-vuotiaiden EM-mitalisteja vuosien 2001 ja 2017 välillä. Kun ikäluokan EM-mitaleista kamppaillaan kahden vuoden välein, tarkastelujaksolle osuu yhdeksät kilpailut. Miehissä mitalisteja on 521 ja naisissa 496.
Vuoden 2017 alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa kisanneet ikäluokat täyttävät 26 tai 27 vuotta vuonna 2025, joten jokunen urheilija voi vielä yleisen sarjan ansioluetteloaan kohentaa. Koska valtaosassa yleisurheilulajeja uran parhaat vuodet ovat keskiarvoisesti juuri tässä haitarissa, on kuitenkin turvallista olettaa, että nämäkään ikäluokat eivät prosentteja enää isosti heilauttele.
Kaksi globaalia mitalistia on yleiseurooppalainen onnistuminen
Koska artikkeli käynnistyi väitteellä, että suomalaiset juniorimenestyjät eivät menesty muuta Eurooppaa huonommin yleisessä sarjassa, aloitetaan siitä.
Vuosien 2001 ja 2017 välillä alle 20-vuotiaiden EM-mitalille ylsi 13 suomalaismiestä ja 11 -naista. Miehistä Antti Ruuskanen saavutti olympiahopeaa, Tero Järvenpää ja Teemu Wirkkala olympiapistesijan ja Ari Mannio EM-mitalin. Naisista Wilma Murrolla on MM-pronssia, Kristiina Mäkelällä EM-hopeaa sekä Minna Nikkasella ja Viivi Lehikoisella EM-pistesija, joka on tarkastelussa menestyksen alalaita.
Suomalaismiehistä 69,2 % ja -naisista 63,6 % ei siis yltänyt vähintään EM-pistesijatason menestykseen yleises-
sä sarjassa. Kun tarkastellaan koko Eurooppaa, vastaavat prosentit ovat miehissä 67,9 % ja naisissa 61,5 %. Kun ottaa huomioon suomalaisten merkittävästi muuta Eurooppaa pienemmän otannan, lukemat ovat jopa hämmentävän hyvin linjassa.
Globaalille mitalille ylsi pienestä suomalaisotannasta 7,7 % miehistä ja 9,1 % naisista. Yleiseurooppalaiset prosentit ovat miehissä 8,6 % ja naisissa 7,9 %. Yli yhden globaalin mitalistin tuottaminen per sukupuoli tästä massasta olisi ollut Suomelta siis superonnistuminen. Vertailun vuoksi voi todeta, että Ranska ei pystynyt tuottamaan 28:sta, eikä Valko-Venäjä 18:sta alle 20-vuotiaiden EM-mitalin voittaneesta naisesta yhtään globaalia mitalistia.
Pientä heittoa lukemiin tulee, kun palastellaan me-
nestystä. Suomalaismiehistä ei löytynyt yhtään urheilijaa, joka olisi saavuttanut sekä EM-mitalin että globaalin pistesijan. Vähintään tälle tasolle ylsi 15 % eurooppalaisista miehistä, joten tässä Suomi jää hieman jälkeen. Kun taas laitetaan alalaidaksi joko EM-mitali tai globaali pistesija, Suomen prosentti (30,8 %) nousee yli Euroopan prosentin (23,8 %). Marginaalit ovat pienet. Jos Ari Mannio olisi ollut Lontoon olympiafinaalissa 2012 kymmenennen sijan sijaan kahdeksas, Suomi olisi kaikissa näissä kategorioissa Eurooppaa edellä. Matkaa kasisijaan jäi metri ja 62 senttiä.
Naisissa Suomi jää muusta Euroopasta jälkeen menestyksen kakkoskategoriassa (15,3 % vs 9,1 %) ja kolmoskategoriassa (26,2 % vs 18,2 %). Mutta, kun otetaan mukaan EM-pistesijat, Suomi on taas käyrällä mukana. Jos Kristiina Mäkelä olisi yhdessä neljästä globaalista arvokisafinaalistaan yltänyt kahdeksan parhaan joukkoon, pientä poikkeamaa olisi vain kolmoskategoriassa. Esimerkiksi Eugenen MM-kilpailuissa 2022 eroa jatkokierroksille jäi vain seitsemän senttiä.
Moniotteluissa parhaat todennäköisyydet Kun katsotaan jakaumaa maittain, isoja heittoja ei synny. Miehissä isot ja pienet yleisurheilumaat ovat tuottaneet juniorien arvokisamenestyjistä yleisen sarjan menestyjiä käytännössä samoilla prosenteilla. Naisissa heittoa on hieman enemmän: vähintään EM-mitalin tai globaalin pistesijan on saavuttanut 31,7 % pienten maiden urheilijoista, kun isot maat pääsevät yli 30 prosentin vasta, kun lasketaan mukaan EM-pistesijan saavuttaneet. Isojen ja pienten maiden jakolinjana on käytetty
Kuinka suuri osa menestynyt yleisessä sarjassa?
Huomioitu
(521)
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija Ei arvokisamenestystä
305 Naiset (496)
37 54
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija
Ei arvokisamenestystä
Kuinka suuri osa menestynyt yleisessä sarjassa?
Huomioitu juniorien EM-mitalin vuosina 2001-2017 saavuttaneet MIEHET
Pika- ja aitajuoksut (128)
Kestävyyslajit (155)
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija Ei arvokisamenestystä
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
Hypyt (107)
EM-mitali TAI globaali TOP8 EM-pistesija Ei arvokisamenestystä 13 8
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8 EM-pistesija Ei arvokisamenestystä
Moniottelut (26)
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija Ei arvokisamenestystä
Heitot (105)
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8 EM-pistesija Ei arvokisamenestystä
Kuinka suuri osa menestynyt yleisessä sarjassa?
Huomioitu juniorien
Pika- ja aitajuoksut (123)
vuosina 2001-2017 saavuttaneet NAISET
Kestävyyslajit (142)
Moniottelut (27) Globaalit
Globaalit
Globaalit
(102)
mitalistit
18 nuorten EM-mitalistia (keskimäärin vähintään kaksi mitalistia / sukupuoli / kilpailut).
Lajiryhmien välillä heittoa on kuitenkin enemmän. Selkeästi parhaalla prosentilla alle 20-vuotiaiden EM-menestyjistä on tullut yleisen sarjan menestyjiä moniotteluissa (joissa on luonnollisesti myös pienin otanta). Globaalille mitalillekin on yltänyt noin neljäsosa nuorten EM-mitalisteista ja vähintään EM-pistesijaan on yleisessä sarjassa yltänyt yli puolet heistä.
Toisessa ääripäässä ovat juoksulajit. Ei ole yllättävää, että eurooppalaisista vain murto-osa on yltänyt globaalille mitalille amerikkalaisten ja afrikkalaisten hallitsemilla juoksumatkoilla. Etenkin kestävyysjuoksuissa myös EM-pistesijataso on jäänyt saavuttamatta isolta joukolta urheilijoita – miehissä 75,5 % ja naisissa 71,8 %. Moniotteluissa samankokoinen prosentti on jäänyt globaalien mitalien ulkopuolelle.
Ääripäiden väliin mahtuvat kenttälajit. Globaalille mitalitasolle on yltänyt miesten hypyissä 12,1 % ja heitoissa 9,5 % alle 20-vuotiaiden EM-mitalisteista. Naisissa samat prosentit ovat hypyissä 14,7 % ja heitoissa 7,8 %. Naisissa vähintään EM-pistesijatason on saavuttanut heitoissa 42,2 % ja hypyissä peräti 51 % urheilijoista. Miehissä samat prosentit ovat hypyissä 38,3 % ja heitoissa 29,5 %.
Tampereella elokuussa käydyissä alle 20-vuotiaiden EM-kotikisoissa suomalaismitalin ottivat ottelija Enni Virjonen, korkeushyppääjä Ella Mikkola sekä heittäjät Mico Lampinen, Aatu Kangasniemi, Pinja Kärhä ja Rebecca Nelimarkka. Kuten todettu, yleisen sarjan menestyksen ennustaminen al-
Kuinka suuri osa menestynyt yleisessä sarjassa?
Huomioitu juniorien EM-mitalin vuosina 2001-2017 saavuttaneet
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija
Ei arvokisamenestystä
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija
Ei arvokisamenestystä
Kuinka suuri osa EM/MM-mitaleilla junioreissa (U20)?
Huomioitu yleisen sarjan MM- tai olympiamitalin saavuttaneet eurooppalaiset 2008-2024 (pl. maratonin mitalistit ja U20-ikävaiheessa Euroopan ulkopuolella urheilleet, joilla ei MM-mitalia)
Miehet (142)
U20 MM- ja/tai EM-mitali
U20 MM- ja/tai EM-pistesija
Ei mitaleita tai pistesijoja
le 20-vuotiaiden ikäluokasta on haastavaa. Siihen vaikuttaa moni muukin asia, mutta jos katsotaan vain ja ainoastaan lajiryhmien prosentteja, todennäköisimmät yleisen sarjan menestyjät sekstetistä ovat Virjonen ja Mikkola. Kukaan kuusikosta ei urheile kaikkein epätodennäköisimmissä lajeissa.
Kaikki MM- ja olympiamitalistit eivät ponnista nuorten arvokisamitaleilta
Tähän asti on todettu, että menestys alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa ei varsinaisesti takaa menestysnäkymää
Naiset (133)
U20 MM- ja/tai EM-mitali
U20 MM- ja/tai EM-pistesija
Ei mitaleita tai pistesijoja
yleiseen sarjaan. Lähtökohta on vaikea jo matemaattisesta näkökulmasta, sillä nuorten arvokisoissa vastassa on maanosan huiput kahdesta ikäluokasta. Yleisessä sarjassa vastassa on maanosan ja koko maailman huiput noin 10-15 ikäluokasta.
Jo tämä asetelma tarkoittaa sitä, että kaikille nuorten arvokisamitalisteille ei yksinkertaisesti riitä voitettavia mitaleita yleisessä sarjassa. Ei, vaikka jokaisissa arvokisoissa mitalit voittaisivat eri urheilijat. Yhtälöstä tekee vielä vaikeamman se, että kaikki yleisen sarjan mitalistit eivät
suinkaan tule nuorten arvokisojen menestyjien joukosta.
Kun katsotaan Eurooppaan kuuluvan maan lipun alla urheilleita urheilijoita Pekingin olympialaisten 2008 ja Pariisin olympialaisten 2024 välillä, 149 miestä ja 138 naista on noussut palkintokorokkeelle globaaleissa arvokisoissa. Kun otetaan näistä lukemista pois maratoonarit (ei arvokisoja nuorissa) ja vasta alle 20-vuotiaiden sarjan jälkeen eurooppalaista maata edustamaan siirtyneet urheilijat, otannaksi jää miehissä 142 ja naisissa 133.
Näistä mitalisteista 63 miestä (44,4 %) ja 57 naista (42,9 %) on saavuttanut alle 20-vuotiaiden sarjassa joko EM- tai MM-mitalin. Yli puolet globaaleille mitaleille yltäneistä eurooppalaisista on siis noussut yleisen sarjan mitalistiksi ilman mitalitason menestystä alle 20-vuotiaiden sarjassa.
Mitalin voittaminen on toki yksilölle edelleen paljon todennäköisempää alle 20-vuotiaiden EM-mitalistina, mutta lukemat alleviivaavat, että korrelaatio juniorija aikuismenestyksen välillä ei ole vahva.
Jos tarkasteluun otetaan alle 20-vuotiaiden ikäluokassa saavutetut MM- tai EM-pistesijat, prosentit nousevat jo selkeästi. Miehissä vähintään pistesijan alle 20-vuotiaiden ikäluokassa on saavuttanut 62,7 % vuosien 2008-2024 globaaleista mitalisteista, naisissa 68,4 %. Osa globaaleista mitalisteista ei ollut vielä edes mukana alle 20-vuotiaiden arvokisoissa, mutta TOP8-tason ko. ikäluokassa saavutti jo noin kaksi kolmasosaa yleisen sarjan menestyjistä.
Alle 20-vuotiaiden pistesijoille laajentaminen tuo 62,7 %:n joukkoon mukaan muun muassa Tero Pitkämäen, joka oli alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2001 viides. Kuten hyvin tiedämme, tältä taustalta noustiin nelinkertaiseksi globaaliksi ja kolminkertaiseksi EM-mitalistiksi.
Kovin paljon varmaa ei voi lausua alle 20-vuotiaiden EM-kilpailujen ja yleisen sarjan menestyksen välisestä korrelaatiosta. Sen verran voi kuitenkin sanoa, että vähintään ikäluokan huipun tuntumassa oleminen 19-vuotiaana antaa merkittävästi paremmat todennäköisyydet yleisen sarjan menestykseen.
Suomi saavutti muuten
Tampereella seitsemän mi-
talin lisäksi 12 pistesijaa. On hyvä huomioida, että siitäkin joukosta voi tulla vetoapua mitalisteille, kun nämä ikäluokat alkavat siirtyä kohti yleistä sarjaa.
Aivan kuten Tero Pitkämäki tarjosi kohtuullista vetoapua vuoden 2001 alle 20-vuotiaiden EM-mitalisteille (Robert Häggblom, Saku Kuusisto, Riina Tolonen, Ulla Tuimala ja Elina Lindgren).
TEKSTI Ilkka Palomäki
Kirjoittaja toimii huippu-urheiludatan asiantuntijana Olympiakomiteassa.
Mitalin voittaminen on toki yksilölle edelleen paljon todennäköisempää alle 20-vuotiaiden EM-mitalistina, mutta lukemat alleviivaavat, että korrelaatio juniori- ja aikuismenestyksen välillä ei ole vahva.”
Kuinka suuri osa menestynyt yleisessä sarjassa?
Huomioitu juniorien EM-mitalin vuosina 2001-2017 saavuttaneet MIEHET
Suuret YU-maat: RUS, GBR, GER, FRA, POL, BLR, UKR, ITA, ESP (vähintään 18 miestä)
Suuret YU-maat (367)
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija
Ei arvokisamenestystä
6 17 12 105 Muut maat (154)
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija
Ei arvokisamenestystä
Kuinka suuri osa menestynyt yleisessä sarjassa?
Huomioitu juniorien EM-mitalin vuosina 2001-2017 saavuttaneet NAISET
Suuret YU-maat: RUS, GBR, GER, FRA, POL, BLR, UKR, ROU (vähintään 18 naista)
YU-maat (316)
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija
Ei arvokisamenestystä
maat (180)
Globaalit mitalistit
EM-mitali JA globaali TOP8
EM-mitali TAI globaali TOP8
EM-pistesija Ei arvokisamenestystä
SUOMEN KANSAINVÄLISEN HUIPPU-
YLEISURHEILUN KÄRKITASO ON KAPEA:
Suomenennätyksiä on saatava paremmiksi
Tokion yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut olivat kovatasoiset. Laji on koko ajan laajentanut harrastajamääriään ympäri maailmaa. Yleisurheilun lajiliittoja on koko maailmassa 214, mikä on suurin määrä urheilussa. Nyt käydyissä kisoissa suomalaiset saavuttivat kolme pistesijaa (Silja Kosonen 4., Alisa Vainio 5. ja Saga Vanninen 7.).
Toisin sanoen, jos kansainvälisen huippuyleisurheilun tiukkana rajana pidetään 10 parhaan joukkoon sijoittumista, niin edellä mainitut kolme urheilijaa kuuluvat siihen. Lisäisin kuitenkin vielä 3000 m esteiden SE:n tehneen Ilona Monosen ja finaaliin selvinneen Krista Tervon tuohon ryhmään. Ryhmään kansainvälinen yleisurheilu sijoittuisivat sitten muut Suomen joukkueesta.
Taulukoissa 1 ja 2 on esitetty vuoden 2025 maailman ja Suomen (Tilastopaja Oy) kärkitulokset miehillä ja naisilla. Kummassakin taulukossa on ensin molempien ryhmien kärkitulokset ja suhteellinen ero prosentteina. Eroprosentin perusteella on laitettu lajit paremmuusjärjestykseen. Sen jälkeen on sekä maailman että Suomen kärkitulosten Kansainvälisen yleisurheiluliiton pisteytys (WA-scoring points 2025).
POHDINTAA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ
1. Maailman Yleisurheiluliitto Word Athletics (WA) on käyttänyt pisteytysjärjestelmää kuvaamaan urheilijoiden tasoa. Pisteytys on välillä 1–1400. Tilastomatemaattisesti tehty pisteytys huomioi erityisesti lajin tuloksen läheisyyden ylärajaa 1400 pistettä sekä lajin urheilijamäärän maailmanennätyksen läheisyydessä. Pisteytysjärjestelmää päivitetään usein, ja nyt käyttämäni järjestelmä on päivitetty tänä vuonna alkuvuodesta (revised 2025).
2. Tässä esityksessä käytän kuvauksessa suhteellista eroa (%) maailman kärkituloksen ja Suomen kärkituloksen välillä. Se antaa helpon mahdollisuuden hahmottaa, mikä on lajin / urheilijan läheisyys maailman kärjestä. Kuten tiedämme, yleisurheilun eri lajien välillä on isoja eroja.
3. Taulukko 1 osoittaa miesten osalta, että kävely on kärjessä eli vähiten eroa maailman kärkitulokseen. Kaikkiaan 3,8– 5,1 % välillä on kuusi lajia. Juoksun pitkät kestomatkat ja heittolajit ovat melko kaukana maailman kärjestä 2025. Kuuden kärki seuraavassa (%):
1. 20 km kävely -3,8
2. 4x400 m mix -4,3
3. 1500 m -4,3
4. Pituus -4,7
5. 400 m aidat -5,0
6. 4 x 400 m -5,1
4. Naisten osalta 100 m aidat on kärjessä eron ollessa 4,1 %. Kuusi lajia sijoittuu välille 4,1–5,5 %. Osassa kestävyyslajeja ja heitoissa moukaria lukuun ottamatta on heikkouksia tasossa.
1. 100 m aidat -4,1
2. Moukari -4,2
3. 4 x 400 m mix -4,3
4. Seiväs -4,3
5. Kolmiloikka -5,4
6. 100 m -5,5
5. Suomen Urheiluliiton huippu-urheilua tavoittelevassa järjestelmässä lapsuuden ja nuoruuden ajan monipuolisuutta on ajettu hyvin sisälle. Lajivalmentajan tehtävät on hoidettava kuntoon, ja tehtäviä on hoidettava myös paikan päällä eikä kaikkea etänä.
6. Kolme kohtaa on lajivalmentajan hoidettava kuntoon: löydettävä lahjakkuudet, hoidettava koulutettu ja kokenut henkilökohtainen valmentaja toimimaan ja kolmanneksi valmentautuminen hyvissä olosuhteissa.
7. Esimerkki Suomen 100 metrin tilastoista tältä vuodelta. Miesten 20 ensimmäistä ovat aikavälillä 10,27–10,66 s. ja vastaavasti naisissa 11,19–11,89 s. Näistä ryhmistä voi löytyä kansainvälisiä menestyjiä moneen lajiin, kuten juoksut 200–800 m, pituushyppy, kolmiloikka, seiväshyppy ja ottelut.
8. Tokion MM-kilpailuissa oli hyvät rahapalkinnot 10 parhaalle. Suomessa pitää urheilijasopimukseen asettaa rahapalkinto uudesta Suomen ennätyksestä esimerkiksi 10 000–20 000 euroa. Kaikki motivointi ja konkreettinen toiminta on tehtävä kansainvälisen tason nostamiseksi.
TEKSTI Antti Mero, Liikuntafysiologian emeritusprofessori, Jyväskylän yliopisto, valmentaja
Yleisurheilun lajiliittoja on koko maailmassa 214, mikä on suurin määrä urheilussa.”
TAULUKKO 1. Yleisurheilun miesten maailman ja Suomen kärkitulosten vertailu 2025
TAULUKKO 2. Yleisurheilun naisten maailman ja Suomen kärkitulosten vertailu 2025
3000 metrin estejuoksun maailmanennätysmies Jouko Kuha ja Euroopan mestari Jukka Keskisalo kahvittelivat heinäkuun helteiden alkaessa yhteisessä kotikaupungissaan Joensuussa. Parituntinen keskustelu piirsi 57 vuoden takaisen maailmanennätysmiehen juoksu-uraa mielenkiintoisesti ja toi esille myös aiemmin julkaisematonta tietoa.
Kuten Kuhasta on eri yhteyksissä tuotu esille, hän on omiin oppeihinsa aina tukeutunut oman tiensä kulkija. Jorma Kinnusen ja Pauli Nevalan Kouvolan vuoden 1970 Kalevan kisojen, kaikkien karsintakilpailun heittojen tahallista yliastumista, on pidetty pontimena Suomen Urheiluliiton urheilijoiden stipendiohjelmassa. Kuha oivalsi ammattimaisen valmentautumisen tarpeet jo puoli vuosikymmentä aiemmin ja avasi niiden rakentumista koskevat keskustelut liiton johdon kanssa. Näin hän tuli raivanneeksi tietä paitsi itselleen mutta myös itsensä jälkeen tulleille huippu-urheilijoille.
Yleisurheilumme 1970-luvun ihmeen airueksi nousi vain pari vuotta Kuhaa nuorempi Juha Väätäinen. Myös kymmenkunta vuotta nuoremmat Tapio Kantanen, Pekka Vasala ja Lasse Virén tulivat pitkään uraansa jatkaneelle Kuhalle kovin tutuiksi.
PERUSKUNTO LUONNOLLISELLA
LIIKUNNALLA
Jouko Kuha syntyi Ranualla syyskuussa 1939, kaksi kuukautta ennen Talvisodan syttymistä. Kolme vuotta myöhemmin Kuhan perhe muutti Kokkolaan, joten hänen lapsuutensa ja nuoruutensa muistikuvat alkavat keskipohjalaisesta kotikaupungista. Ensimmäiset juoksutuloksensa tuleva maailmanennätysmies kirjautti kesällä 1957, 18-vuotispäiväänsä odotellessaan. Sotavuosien jälkeinen lapsuuden ja nuoruuden aika oli Kokkolassa kuten muuallakin Suomessa niukkaa, joskin liikkumisen, urheilemisen ja ulkona olemisen sävyttämää.
– Peruskunto tuli aikani lapsille ja nuorille automaationa. Harjoittelusta tai valmentautumisesta ei vielä rippikoulun jälkeisinä vuosinakaan ollut puhettakaan. Tykkäsin kovasti pelata jalkapalloa, hiihdin koulukisoissa ja yleisurheilukilpailuissa kävin piiritasolla. Ne olivat tuon ajan poikasarjoissa erilaisista lajiyhdistelmistä koostuvia moniotteluita. Kokkolan Kaksoisyhteislyse-
on joukkueena voitimme jalkapallossa Koululiikuntaliiton Suomen mestaruuden 1957, paketoi Kuha lapsuutensa ja nuoruutensa liikkumisen ja urheilemisen muistojaan. Ajatus tosimielellä juoksemisesta virisi lukioon siirtyvälle pojalle 1957, kun kasi, tonnivitonen ja kolmonen kulkivat käytännössä jalkapallon pohjilla lukemiin 2.07, 4.18 ja 9.16. Nousujohteiseen harjoitteluun nuorukainen pääsi kiinni nopeasti, kun nuorten sarjassa tuli jo orastavaa menestymistä. Ylioppilaslakki 1960 ja merkonomin tutkinto Vaasassa 1963 antoivat suuntaa elämälle.
– Nuorten SM-kilpailut 1958 ja 1959 näyttivät suuntaa tulevalle uralleni. Sileällä kolmosella olin sijoilla yhdeksäs ja 13:s, tonnivitosen esteissä seitsemäntenä ja viidentenä sekä SM-maastoissa Haminassa 1959 neljäntenä.
– Viimeinen vuosi kotona Kokkolassa 1962 antoi hyvät pohjat lähteä maailmalle. Kasilla pääsin kahden minuutin pintaan, tonnivitosella alle neljän, sileän kolmosen alle kahdeksan ja puolen, sekä esteet alle yhdeksän minuutin. Kuortaneen SM-maastojen lyhyellä matkalla oli 11:s ja Lappeenrannan Kalevan kisojen vitosella kahdeksas, sekä esteissä neljäs parin sekunnin päässä mitalista, painottaa nykyinen joensuulainen tavoitteellisen urheilu-uransa alkuvaihetta.
YHTYNEIDEN PAPERITEHTAIDEN
TALLIIN
Suomalaisen paperiteollisuuden keulakuva, Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n toimitusjohtaja, vuorineuvos Juuso Waldén avasi ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Kuhalle ja lukuisille muillekin ur-
Jouko Kuha on innokas veteraaniliikkuja. Kun polvet alkoivat kiusata juoksemista, uusi laji löytyi luistelusta.
KUVA Reijo Pietilä
heilijoille. Juoksijoiden kotipesäksi oli jo 1950-luvun puolivälistä tullut yhtiön Kaipolan tehtaat ja sen urheiluseura Kaipolan Vire. Jalkapalloilijoille Waldén takasi toimeentulon ja harjoitusolot Valkeakosken sekä Myllykosken tehtailla ja niiden urheiluseuroissa. Hiihtäjiä ja melojia koottiin lähelle Kaipolaa Jämsänkosken tehtaalle.
– Muutin Kaipolaan 1963. Juoksutallin tähdistä etenkin Olavi Salonen ja Matti Huttunen olivat näyttäneet systeemin toimivan. Sain ylioppilasmerkonomina mielekästä työtä tehtaan palkanlaskennassa. Kaipolan juoksutallin toiminta oli todella hyvää, olimme valmentautumisessamme hyvin itsenäisiä. Työstä sai vapaata aina tarpeen mukaan, toki palkka oli sidottu työaikaan. Kun pääsin kiinni pitkiin talviaikaisiin ulkomaanleireihin, sain niidenkin ajalta tehtaalta pientä palkkatukea, Kuha muistelee.
– Kesällä 1965 läpäisin Jyväskylän liikuntatieteellisen pääsykokeet. Opiskeltuani syyslukukauden 1965, totesin, että tämä homma ei onnistu yhdessä tavoitteellisen kestävyysjuoksun kanssa, ja palasin Kaipolaan.
Tokion olympialaisiin 1964 valmistautumiseen Urheiluliitto ja Kuortaneen Urheiluopisto järjestivät lajivalmentaja Mikko Paanasen keihäsryhmälle massiivisen leirityspaketin, jonka turvin syksystä 1963 seuraavaan syksyyn Jorma Kinnusen ja Pauli Nevalan tähdittämä keihäsryhmä harjoitteli Kuortaneella 90 vuorokauden verran. Mikko Paananen muistelee Lauri Järvisen kirjoittamassa muistelmakirjassaan, kuinka energiset keihäsmiehet touhusivat leireillänsä kaikenlaista, muun muassa haastoivat paikalla olleella Jouko Kuhalla vahvistettuna opistolla harjoitelleet ampumahiihtäjät ampumahiihtoviestiin. Kuha muistaa
tapauksen ja sen, että hänellä oli mahdollisuus harjoitella kahden kuukauden verran Kuortaneella liiton laskuun. Kuortaneella ei kuitenkaan ollut tärkeintä – sulaa, pitävää maantietä lenkillä kävijälle talvikuukausina.
Vuoteen 1964 tuloksiaan rutkasti parantanut ja Oulun Kalevan kisoissa esteet voittanut kaipolalainen oli vuodenvaihteessa 1964/1965 saanut kutsun Sao Paolon uudenvuoden juoksuun. Siellä hänellä oli mahdollisuus nähdä lajinsa maailmanennätysmiehen, belgialaisen Gaston Roelantsin harjoittelua. Tältä reissulta Jouko kertoo kirkastuneesta ajatuksestaan, jonka mukaan pohjakunnon voi vielä rakentaa Suomen syksyssä, mutta kansainvälisen tason saavuttaminen edellyttää talvikuukausien viettämistä kesää vastaavissa oloissa.
Kansainvälisen tason saavuttaminen edellyttää talvikuukausien viettämistä kesää vastaavissa oloissa.”
Tämän toteuttamiseksi Kuha pyysi Urheiluliiton johdolta kahta tuhatta markkaa (toim. huom. nykyrahassa tuo summa vastasi 4.400 euroa). Lisäksi juoksija antoi investointipyynnölleen takuun, jos vähintäänkin uutta Suomen ennätystä ei kesällä synny, hän lupasi maksaa summan takai-
Jukka Keskisalo, Lasse Orimus, Jouko Kuha ja Pekka Päivärinta tapasivat kesällä Joensuussa.
sin. Liiton puheenjohtajaksi noussut Jukka Uunila totesi amatöörisääntöihin vedoten pyynnön mahdottomaksi.
– Rahoitin mielihaluni myymällä autoni ja vietin talvella 1965 kolme kuukautta Barcelonan liepeillä. Kesällä tulokset jatkoivat paranemistaan, esteissä paransin syksyn Ruotsi-ottelussa Esko Sirénin Suomen ennätystä parilla sekunnilla lukemiin 8.37,6. Ulkomailla talviharjoittelun hyödyt kirkastuivat itselleni, lisäksi aiempina vuosina minua usein vaivannut angiina pysyi poissa, Kuha kertoo.
– Seuraavana kesänä juoksin Budapestin EM-kilpailuissa kohtalaisen hyvin, paransin esteiden alkuerässä Suomen ennätystäni puolisentoista sekuntia, mutta putosin eräni viidentenä niukasti finaalista. Tuohon aikaan ei ajoilla finaaleihin oikeutettu ketään. Silloin tein päätöksen, että omin varoin en harjoitusvuosia pysty enää rahoittamaan. Vaihtoehtoja oli kaksi, joko lopettaminen tai kotimaaotteluiden täysillä katsomoilla vaurastuneen liiton mukaan tulo kärkiurheilijoidensa tukemiseen, Kuha muistelee huippu-urheiluvaiheensa tahmeaa alkua.
”SUOMALAISEN KESTÄVYYSJUOKSUN
VALLANKUMOUS”
Budapestin EM-kilpailujen jälkeen, loppukesästä 1966 ennen Ruotsi-ottelua, Kuha meni Urheiluliiton toimistoon ja esitti vaatimuksensa, joko lopettaa urheilu-uransa tai saada mahdollisuuden harjoitella alkuvuodesta 1967 kolme kuukautta etelän lämmössä Urheiluliiton kustannuksella.
Budapestin ensimmäisen mitalittoman arvokilpailun latistuneessa tunnelmassa liiton toiminnanjohtaja Armas Valste tyrmäsi SE-miehen pyynnön perustellen sitä edelleen amatöörisäännöillä, vaikka kyse oli harjoittelusta aiheutuvien kustannusten kattamisesta.
– Valsteen asenne esitystäni kohtaan oli jopa ylimielinen, joten siinä keskustelussa minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin todeta oman urheilu-urani olevan tässä. Liiton puheenjohtaja Uunila oli kuitenkin EM-katastrofin jälkeen alkanut ajattelemaan keinoja, joilla tästä suosta noustaisiin. Niinpä hän soitti minulle muutaman päivän kuluttua ja ilmoitti, että ulkomaanleiriäsi koskeva stipendiasia on kunnossa, kunhan tulet Ruotsi-otteluun. Näin urheilu-urani sai jatkoa, Kuha muistelee kotipiiristään, Keski-Pohjanmaan Himangalta kotoisin olleen puheenjohtajan ratkaisevaa yhteydenottoa.
Rahoitin mielihaluni myymällä autoni.”
Toimittaja Juha Kanerva kuvaa kyseistä tapahtumaketjua syksyllä 2019 Ilta-Sanomissa julkaistussa Kuhan 80-vuotishaastattelussa käännepisteeksi, ”suomalaisen kestävyysjuoksun vallankumoukseksi”. Sopimus toteutui siten, että tammikuusta 1967 Jouko harjoitteli kolme kuukautta Kanarian saarilla, sai liiton kustantamat lentoliput ja asumisen pienessä hotellissa, sinne kaksi 100 pesetan ruokakupuonkia kutakin vuorokautta kohti, sekä lisäksi seitsemän markan päivärahan (toim. huom. päivärahat 630 markkaa vastaavat nykyrahassa 1.266 euroa).
– Jääräpäisyyteni tuli palkituksi kesällä, kun voitin Porin Kalevan kisoissa vitosen ja esteet, Sotkamon SM-maastoissa hävisin lyhyellä matkalla Sirénin Eskolle. Loppukesä jalosti kuntoni, ja Ruotsi-ottelussa lohkaisin Suomen ennätyksestäni lähes seitsemän sekuntia. 8.29,8 oli maailmantilaston kakkostulos, mitä kansa arvosti nostamalla minut kakkoseksi Vuoden urheilija -äänestyksessä painin maailmanmestari Eero Tapion jälkeen, Kuha kertoo nousustaan kansainväliseen kärkeen.
Aiemmin laajasti arvosteltu ulkomailla harjoittelu oli näyttänyt voimansa. Nyt se hyväksyttiin, ja siitä alkoi tulla normikäytäntöä muillekin kärkijuoksijoillemme, ensimmäisenä Väätäiselle, jonka ”takaisin maksu” nähtiin omissa EM-kisoissa 1971. Väätäinen onkin todennut osuvasti, ”Ilman Jouko Kuhaa suomalainen kestävyysjuoksu olisi pitkään ollut pelkkää harmaata syksyä”.
Vuodenvaihteeseen 1967/1968 Joukolle tuli taas kutsu Sao Paolon uudenvuodenjuoksuun. Talviharjoittelun suunnitelmat menivät uusiksi, koska paluulentoa Brasiliasta ei saatu järjestymään Kanarian saarille. Brasiliassa tuli tutuksi suomalaistaiteilija Ville Virkkilä, jonka vapaa-ajanasunnon suomalaissiirtokunnassa Penedossa Kuha sai käyttöönsä. Näiltä pohjin kestävyysjuoksijat ovat läpi vuosikymmenten harjoitelleet samassa paikassa.
ESTEIDEN ME 8.24,2 TUKHOLMAN DN-GAALASSA
Aiemmat kokemukset Meksikon käynneistä ja korkeasta ilmanalasta muutoinkin olivat olleet Kuhalle hyvin vaikeita. Näin ollen vuoden 1968 olympiakaupungin valinta oli jo etukäteen iso harmituksen aihe. Valintansa myötä hän matkusti olympiakaupunkiin, missä loppukesän sairastuminen kuitenkin esti osallistumisen olympialaisiin. Syksy Meksikossa ja Väli-Amerikan vuoristossa sekä siirtyminen sieltä Norsunluurannikolle kilpailemaan mahdollistivat hyväksi todetun harjoittelukaavan, sillä kesällä 1968 oli tapahtunut ihmeitä.
Olympiavuoden harjoittelu eteni suunnitelmien mukaan ja terveydentila oli moitteeton, joten valmiudet totutulle menetelmälle, kilpailemalla kuntoon, olivat mainiot. Tykitys alkoi 17. heinäkuuta Tukholman DN-Gaalassa, jonka estekilpailussa Kaipolan mies pysäytti kellot uuteen maailmanennätykseen, 8.24,2.
Kansainvälinen Yleisurheiluliitto eli amatöörisääntöjensä juoksuhaudoissa, ja esitti tuloksen hylkäämistä, koska juoksijoiden kilpailunumeroissa oli pieni öljy-yhtiön mainos. Kisajärjestäjien järjenkäyttö kuitenkin voitti, ja Suomi palasi ”omalle paikalleen” kestävyysjuoksun maailmanennätystaulukkoon.
Seuraavan illan vitosella Kuha pudotti seurakaverinsa Matti Huttusen yhdeksän vuoden takaisesta SE:stä viitisen sekuntia lukemiin 13.47,8. Vajaat kaksi viikkoa myöhemmin sileä kolmonen Helsingissä kulki ensimmäisenä suomalaisena alle kahdeksan minuutin, uusi SE kirjattiin 7.56,6:een. Viikkoa myöhemmin, 7. elokuuta, Kuha paransi Kokkolassa Mikko Ala-Leppilammin pari viikkoa aiemmin juoksemasta kympin SE:stä yli 13 sekuntia lukuihin 29.07,0.
Tein päätöksen, että omin varoin en harjoitusvuosia pysty enää rahoittamaan.”
– Tukholman leppeässä illassa tiesin pystyväni maailmanennätykseen, koska edelliskesän ennätysjuoksussani vauhdinjako ei ollut optimaalinen. Ennalta sovitut jänisjuoksut loistivat vielä poissaolollaan. Niin nytkin, kun Ruotsin Jan-Erik Karlsson veti alun aivan liian verkkaisesti. Ensimmäinen puolisko kellotettiin minulle 4.17:ään, kiristin, kun varaa oli, ja vedin viimeisen kilometrin 2.41:een, jonka jälkeen jälkimmäisen puoliskon ajaksi kirjautui 4.07. Tämä tarkoittaa sitä, että optimivauhdinjaolla ajasta olisi lohjennut jokunen sekunti. – Onneksi tulokseni hyväksyttiin, kun edellisvuonna olin taittanut BP:n mainoksen näkymättömiin ja nyt en sitä järjestäjien silloisten moitteiden takia tehnyt. Murskaratojen ikuinen ME jäi minulle, maailmanennätysmies muistelee elämänsä juoksua.
KIELITAITOINEN KOSMOPOLIITTI
VIIHTYI ULKOMAILLA
Vuoden 1969 pilasi sitkeä akillesjännekipu, joka pakotti olemaan juoksematta huhti-, touko- ja kesäkuut. Samalla kaikkosivat toiveet Ateenan EM-kilpailuista. Tuosta vuodesta alkoi erilaisten jalkavaivojen kierre, joka johti yhteensä kuuteen leikkaukseen. Lisäksi kovakuumeiset angiinat vaivasivat aika-ajoin nuoruusvuosien tapaan.
Saksan ja espanjan kielen erinomaisesti hallinnut ja kansainvälisiin ympyröihin aina hyvin sopeutunut Kokkolan kasvatti omasi ME-miehen statuksen, jonka myötä hän kykeni jatkamaan huippuvuosiensa elämisen ja harjoittelemisen tapaa ulkomailla, vaikka uusi polvi vei parhaat palat Urheiluliiton stipendijärjestelmästä.
–Olen aina tullut vähällä toimeen. Pitkät leirijaksot söivät tietysti palkkatulot lähes täysin. Ruskeiden kirjekuorten kulttuuri oli vakiinnuttanut asemansa amatöörienkin aikana Paavo Nurmen ajoista lähtien. 1960-luvun palkkiot eivät olleet suuria, parista kolmesta satasestakin per kilpailu kertyi kuitenkin merkittävää katetta elämisen kustannuksille, kun kilpailin ahkerasti.
– Viikko ME-juoksuni jälkeen olin sopinut estekisan Joensuun kansainvälisiin, missä yleisö sai haluamansa, kun voitin kisan ajalla 8.32. Kisajärjestäjät taisivat saada enemmänkin kuin pääsylipputulot 600 markan kilpailupalkkiolleni (toim. huom. 1.110 euroa nykyrahassa), sillä väkeä oli Mehtimäellä paljon, Kuha muistelee.
Jukka Keskisalo kertoo Katajan veteraanien muistelleen, kuinka seura oli varannut kisoihin 5000 pääsylippua, jotka oli-
vat kuitenkin loppuneet ja lippuja oli myyty tuntuvasti enemmän.
– 1973 muutin Kaipolasta pääkaupunkiseudulle, Vantaalle, ja jatkoin omaa systeemiäni vuoteen 1977 saakka. Vietinpä talviaikoja Etelä-Amerikassa, Afrikassa tai Euroopassa, osallistuin leirikohteitteni katujuoksuihin, joissa pääsin hyödyntämään ME-miehen statustani vaihtamalla osallistumista joidenkin viikkojen vapaaseen majoitukseen ja ylöspitoon. Tämä menetelmä on ollut arkipäivää monien muidenkin huippujuoksijoiden pitkillä leireillä.
– Vielä 1975 Tukholman Ruotsi-ottelussa noteerasin 36-vuotiaana Anders Gärderudin ja Kantasen tähdittämässä kovatasoisessa estekisassa hyvän tuloksen, 8.33,47. Töihin menin 1978 ja kirjanpitohommia ennätin tekemään vielä reilut parikymmentä vuotta, Kuha kertoo pitkän urheilu-uransa parhaiden vuosien jälkeisestä elämästä.
HUIPPUTULOKSIA VETERAANINA
Veteraani-ikäisen Jouko Kuhan kilpaileminen jatkui vuosituhannen taitteeseen, 60 vuoden ikään saakka tasolla, johon vain harvat ovat yltäneet. Kuha omistaa yhä yhteensä yhdeksän Suomen ennätystä sarjoissa 45:stä 60-vuotiaisiin.
– Veteraanitulokseni vaativat nekin asiaan paneutumista, aivan huippuvuosieni malliin. Itse pidän 53-vuotiaana tekemääni kasin aikaa 2.12,54 ikämiesvuosieni parhaana kasina. Suhteellisesti parhaana tonnivitosena pidän 50-vuotiaana juoksemaani tulosta 4.15,33, ja viisikymppisenä juoksin esteet vielä alle 9.38:n. Noina vuosina uskallan sanoa olleeni todella kovakuntoinen, vitonen taittui 48-vuotiaana 15.08:aan ja kolme vuotta myöhemmin vielä 15.30, 49-vuotiaana juoksin kympin 32.07. Maantielajejakin kokeilin, maratonin juoksin Bostonissa 46-vuotiaan 2.35,55. – Kaikkein arvokkaimpana palkintona 45 vuoden aktiiviurasta pidän erinomaista terveyttä, paaluttaa yhä 1960-luvun mitoissansa oleva joensuulainen kilpailemisensa veteraanivaihetta.
JOUKO KUHA
Syntynyt 30.9.1939, Ranua
Pituus ja paino 171 cm/ 60 kg
Kalevan kisat 1963–1975 yhteensä 13 mitalisijoitusta, joista esteiden kulta 1964 Oulussa, 1966 Tampereella ja 1967 Porissa. Lisäksi 5000 metrin kulta 1967.
SM-maastot pitkän matkan kulta Vetelissä 1965 ja Lahdessa 1968, lyhyen matkan hopea Sotkamossa 1967.
Universiadit maailmanmestaruus esteissä Tokio 1967.
3000 m ej ME 8.24,2 Tukholmassa 17.7.1968
Suomen ennätyksiä yhdeksän1966–1968: neljästi esteissä sekä kerran 3000 m, 5000 m, 10 000 m, kahdella maililla ja 4 x 1500 metrin viestissä Kaipolan Vireen joukkueessa.
Maaotteluja 44 vuosina 1963–1975: 5000 m neljästi, 10 000 m kahdeksasti ja esteissä 32 kertaa, yhteensä kymmenen voittoa.
TEKSTIT Jarmo Mäkelä KUVAT SUL ja Juoksija-lehden arkisto
Valmentautumisestaan hän vastasi läpi uransa itse.
Opetus- ja kulttuuriministeriön Pro urheilu -palkinto 2009.
ESTEIDEN ME-MIEHELLÄ JA EUROOPAN MESTARILLA
YHTEISET NÄKEMYKSET HARJOITTELUSTA
Jouko Kuhan ja Jukka Keskisalon keskustelu harjoittelusta on mielenkiintoista kuultavaa. Siinä käydään läpi niin 1950- ja 1960-luvun juoksijoiden suosimaa unkarilaisen Mihaly Igloin intervallimenetelmää, kuin myös Arthur Lydiardin ”pitkää hidasta”, ja siihen liittynyttä, osin mysteeriksi jäänyttä kevään intensiivistä mäkihyppelykautta.
Estejuoksijat totesivat parhaiden vuosiensa tunnuslukujen olleen yhtenevät: vuosikilometrit kuuden ja puolen tuhannen kieppeille, kovimmat harjoitusviikot yli kahden sadan.
– Luin kestävyysjuoksusta julkaistua materiaalia ja peilasin sitä omiin kokemuksiini, miltä pohjalta järkeilin harjoitteluni linjaukset. Kokeilin muiden innoittamana Igloin perusharjoitetta, 10 x 400 metriä minuutin tai kahden hölkkäpalautuksella. Se tuntui jaloissani häiritsevän pitkään, joten luovuin vetoharjoittelusta. Lydiard tuli Suomeen vasta keväällä 1967, jolloin oma harjoitteluni oli raaminsa saanut. Tulokset olivat parantuneet vuosittain, joten en nähnyt perusteita uusille vaikutteille, Kuha kertoo. – Harjoittelin kahdesti päivässä, lenkkien perusrakenne oli ympärivuotisesti kolme neljä kilometriä lämmittelyä, jonka jälkeen ainakin kympin verran vauhtileikittelyä, ja loppuun jokunen kilsa rauhallisemmin jäähdytellen. Vauhtileikittelyt improvisoin paljolti tunteen mukaan, nopeudesta nopeuskestävyyteen, mukana myös kovia ylämäkivetoja. Lisäksi seurasin suorituskyvyn edistymistä kovilla tasavauhtisilla kympeillä. Sen kummempaa lihaskunto- tai voimaharjoittelua en tehnyt, venyttelin päivittäin, hieronnassa kävin vain satunnaisesti, vaikka siihen olisi Kaipolassa ollut hyvät mahdollisuudet, Kuha jatkaa. Kesäksi Kuhan harjoitusmäärät käytännössä puolittuivat. Näin vapautunut energia suuntautui pariin–kolmeenkymmeneen ratakisaan. Jänisjuoksuja ei silloin vielä tunnettu, joten maan ykkösjuoksijana Kuha joutui yleensä vetämään.
kovaa vai harjoitusväsyneenä hitaammin. Usein sateen pehmittämät murskaradat tai varsinkin Suomessa muutoinkin huonot kelit saivat aikaan päätöksen, että tänään ei maksimitulosta yritetä. SM-kisat, maaottelut ja muut isommat kisat olivat tietysti asia erikseen, Kuha tiivistää parhaiden vuosiensa harjoittelua ja kilpailemista.
OLIKO KUHA ASKEETTI, JOPA ERAKKO?
Ensimmäisenä täysin ammattimaisesti ja talvet ulkomailla harjoitelleesta Kuhasta kiinnostuttiin kesän 1967 huipputuloksista lähtien niin kansan keskuudessa kuin mediassakin. Tuolloisen poikamiehen elämisentavassa ja julkikuvassa askeettisuus, jopa taipumus erakkona elämiseen korostuivat ehkä liikaakin.
Kuha on elämänsä aikana vaihtanut asuinpaikkaa 17 kertaa ja viettänyt pitkiä harjoitusjaksoja ulkomailla yksikseen. – Olen aina sopeutunut uusiin oloihin nopeasti. Olen jo kotikasvatuksessa saanut kyvyn säästäväisyyteen ja vähällä toimeen tulemiseen. Etenkin ensimmäisinä totaalisen harjoittelun vuosina, jolloin jouduin ne itse rahoittamaan, varsin askeettinen elämä oli välttämättömyys. Olen aina tullut hyvin toimeen itseni kanssa, toisaalta olen pärjännyt ihan hyvin myös lukuisten koti- ja ulkomaisten maailmaa kanssani kiertäneiden urheilijakavereiden kanssa. Kasvissyöjäksikin minua on mainittu, sitä olinkin, mutta vasta vuoden 1977 jälkeen. Median suhteen olen aina ollut varsin pidättyväinen.
Nykyään Kuha kertoo viihtyvänsä parhaiten kotioloissa, maailman menoa ja urheilua seuraten.
– Ihmisellä on aina ollut tarve menestyä, ja kansakunnalla halu saada menestyjiä. Urheilun osalta asialla näyttää olevan inflatorinen kehitys, niin paljon uusia lajeja ja mestareita syntyy, Joensuun Noljakassa elämänkumppaninsa kanssa leppoisia eläkepäiviä viettävä murskaratojen ikuinen ME-mies kertoo.
Lenkkien perusrakenne oli ympärivuotisesti kolme neljä kilometriä lämmittelyä, kympin verran vauhtileikittelyä, ja loppuun jokunen kilsa jäähdytellen.”
JOUKO KUHAN TULOSKEHITYS
RAIMO KARSIKAS
Paattisten Pamauksen kasvatti, komean uran puolimailerina juossut Raimo Karsikas menehtyi 81-vuotiaana äkillisen sairauskohtauksen seurauksena Kaskenlinnan sairaalassa Turussa 9.8.2025. Hän oli syntynyt Kuolemajärvellä 4.11.1943.
Matti Hannus kirjoittaa teoksessaan Kultaiset kentät – Suomen yleisurheilun vuosisata puolimaileri Raimo Karsikkaan pitkästä urasta: ”Paattinen, Paimio, Turku ja Raisio olivat tärkeitä etappeja parhaista parhaan seurajuoksijan ja SM-viestinviejän uralla. 15 vuotta Karsikas viihtyi kansallisella tasolla, sen jälkeen vielä 10 vuotta piiritasolla – yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat juosseet kilpaa niin Olavi Salosen kuin Ari Suhosenkin kanssa.”
Päämatkan ennätyksensä 1.49,79 Raimo juoksi Kalevan kisojen finaalissa Tampereella 1977 ollen edelleen vanhin suomalainen 1.50:n rajan alittaja, 33 vuotta. Hänen sileiden ratamatkojensa ennätyksensä, 100 m 11,3, 200 m 23,3, 400 m 49,7, 800 m 1.49,79, 1000 m 2.26,1, 1500 m 3.46,6, 3000 m 8.14,6, 5000 m 14.38,4, 10000 m 29.54,2, kertovat poikkeuksellisesta laaja-alaisuudesta. Hannus ja valmentaja Kari Sinkkonen arvioivat Raimon olevan ehkä maailman ainoan yleisurheilijan, joka on alittanut kympillä puoli tuntia ja koonnut kymmenottelussa lähes 6000 pistettä (5945 / 1970).
Kalevan kisojen palkintokorokkeelle Karsikas nousi päämatkallaan kahdesti, pronssille 1968 ja hopealle seuraavana vuonna. Sisäratojen SM-kilpailuista hän keräsi päämatkaltaan neljä kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia, sekä tonnivitoselta kaksi kultaa, hopean ja pronssin. SM-maastojen lyhyellä matkalla 1968 hän oli lisäksi pronssilla.
SM-viesteissä Raimo Karsikas oli 1968–1985 juoksemassa seuroillensa valtaisat yhdeksän kultaa, 11 hopeaa ja neljä pronssia, SM-maastojen lyhyen matkojen joukkuekilpailuissa Raimo oli osallisena kahdessa kulta-, yhdessä hopea- ja kahdessa pronssimitalissa.
Karsikas puki Suomen maajoukkueasun ylleen kahdeksan kertaa kasilla ja kahdesti tonnivitosella. Sisäratojen maaotteluedustukset hän kirjautti kummallakin matkalla. Veteraanisarjoissa hän pitää hallussaan yhteensä yhdeksää Suomen ennätystä.
Kasvattajaseuraansa Paattisten Pamausta Karsikas edusti vuoteen 1967, jonka jälkeen Paimion Urheilijoita vuoteen 1977, sitten Turun Urheiluliittoa vuoteen 1982, jonka jälkeen Raision Kuulaa.
Työuransa Karsikas aloitti kulta- ja hopeaseppänä. Ammatti vaihtui, kun hän suoritti liikunnanohjaajan tutkinnon Vierumäellä 1968. Tämän jälkeen työmaa löytyi Paimion kunnan liikuntatoimesta, josta siirtyminen Raision kaupungin liikuntatoimenjohtajaksi johti elämäntyöhön eläkkeelle jäämiseen saakka.
Raimo viljeli kotitilaansa Paattisilla sivutoimisesti jo työvuosinaan. Jäätyään eläkkeelle hänen päivänsä kuluivat kotitilan moninaisissa askareissa. Veteraanisarjoissa suunnistuksesta tuli hänelle juoksun ohella mieluisa harrastus.
– Raimosta tuli minulle hyvä ystävä. Hän oli fiksu, viimeisen päälle tunnollinen ja tarkka, joka ei kuitenkaan antautunut panostamaan sataprosenttisesti urheiluun. Työelämän velvoitteet olivat hä-
nelle tärkeitä. Raimo sai pienen kokemuksen kestävyysjuoksumme kansainvälistymisestä, kun 1967 lähetin hänet Tuuran Matin kanssa Ranskan Mimizassa järjestetylle eurooppalaisten kestävyysjuoksijoiden yhteisleirille, jossa hän tutustui muun muassa Francesco Areseen, muistelee henkilökohtaisista valmennettavistaan ensimmäisenä Kalevan kisojen palkintokorokkeelle yltänyttä urheilijaa Kari Sinkkonen.
– Raimo oli hyvin asiallinen ja rauhallinen kaveri, joka ei missään oloissa tuonut itseään esille. Tappelukaveria en hänestä ikinä saanut, vaikka joskus sitä olisin halunnutkin, luonnehtii isoveljeään niin ikään juoksuradoilla ansioitunut Reima Karsikas.
ANTTI-PEKKA LEHTONEN (AIEMMIN SONNINEN)
Toimittaja, muun muassa Suomen Urheiluliitossa työskennellyt Antti-Pekka Lehtonen menehtyi 60-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen Tampereella 27.9.2025. Hän oli syntynyt Lapinlahdella 27.10.1964.
Maalaistalon poikana Antti-Pekalla oli hyvä peruskunto. Ilman urheilutaustaa hän innostui juoksemisesta opiskellessaan toimittajatutkintoa Tampereen yliopistossa 1980-luvun lopulla. Päättäväisyydestään tunnettu nuorukainen alkoi juosta paljon, noin 200 kilometrin viikkotahtia. Kilometrinsä hän keräsi pisimmillään jopa 50 kilometrin mittaisilta aamulenkeiltä. Kova kuntoilu toi tulosta, ja ”AP” taittoi maratonin alle kolmen tunnin.
Ensimmäisen työmaansa Lehtonen löysi kotiseutunsa liepeiltä Iisalmen Sanomista. Sieltä hän hakeutui Tampereen seudulle freelancetoimittajaksi. Suomen Urheiluliiton Julkaisut Oy työllisi aikaansaavaa toimittajaa eniten, muun muassa Yleisurheilun Kuvalehden päätoimittajana ja yhtiön toimituspäällikkönä 2000–2015. Hänen suurimpia kirjallisia tuotoksiansa olivat teokset Helsinki 2005: 10th IAAF World Championships in Athletics ja EM 2012 Helsinki: Yleisurheilun EM-kilpailut. Lehtosen muista työtehtävistä mainittakoon Tampereen Tapparan kotiotteluselostukset eri medioihin sekä seuran vuosittaiset kausijulkaisut.
SUL Julkaisut Oy:n tultua alas ajetuksi Lehtonen vaihtoi alaa ja kouluttautui hierojaksi. Urheiluharrastustaan hän laajensi kilpailemalla 2016 veteraaniurheilijana kilpakävelyssä. Samana vuonna hän kirjoitti kiusaamista käsittelevän romaanin Oikeus omassa kädessä. Muita toimittajan töitä hän teki vain satunnaisesti lukuun ottamatta Tapparan kausijulkaisua, jonka toimittamisesta Antti-Pekka vastasi menehtymiseensä saakka.
– Opiskeluaikaan olimme innostuneita urheilusta. Iltaisin kokoonnuimme usein AP:n kämpille Tampereen Nekalaan katsomaan tv-urheilua tai VHS-kaseteilta vaikkapa jotakin 50 kilometrin MM-hiihtoa alusta loppuun. AP oli aito savolainen käyttämäänsä puhekieltä myöten. Pidetty opiskelukaveri kesti hyvin myös itseensä kohdistettua huumoria, muistelee Pekka Holopainen lämmöllä opiskelukaveriaan ja toimittajakollegaansa.
– Ehdottomista mielipiteistään tunnettu AP oli kanssaihmisilleen aina hyväsydäminen ja huomaavainen. Toimittajana hän oli myönteisellä tavalla utelias, omintakeinen, mutta silti maanläheinen työmyyrä, luonnehtii ystäväänsä ja SUL:n aikaista työkaveriaan Mika Noronen.
– Urheiluammattilaisen erityisen mielenkiinnon, oikeastaan intohimon kohteina pysyivät yleisurheilu, Tampereen Tappara ja saksalainen jalkapallo, siitä FC Bayern München ja Mannschaft, Saksan maajoukkue. Pitkät aamulenkit ja lisäksi kuntosaliharjoitukset kuuluivat AP:n päivärutiineihin, sanoo ystävä Harri Raivio.
KARI KANTOSALO
Keihäänheittäjä Kari Kantosalo menehtyi 85-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana Kaavilla 29.9.2025. Hän oli syntynyt Tervossa 21.6.1940.
Kantosalo innostui urheilusta seuratessaan naapurinsa, olympiamaratoonari Erkki Puolakan urheilemista. Liikunnanopettajan ohjatessa hyvän heittokäden omannutta oppilastaan Kari löysi lajinsa ja jatkoi sitä intohimoisesti 40 ikävuoden paremmalle puolelle, veteraanisarjojen arvokilpailumenestykseen saakka.
Kalevan kisoissa Tervon Urheilijoiden kasvatti kilpaili viitenä vuotena peräkkäin 1964–1968, loppukilpailuun hän ylsi kolmesti onnistuen parhaiten Oulussa 1964 ja Porissa 1967, joista kotiin tuomisina olivat neljäs ja viides sija. Lajilleen omistautunut kekseliäs keihäsmies rakensi latoon harjoituspaikan talviharjoitteluun. Ennätyksensä 74,90 Kantosalo heitti Iisalmessa heinäkuussa 1968. Vielä kuusi vuotta myöhemmin 34-vuotiaan Karin keihäs lensi komeasti 74,66.
Paitsi omia poikiaan Kimmoa ja Keijoa Kari valmensi ja auttoi lukuisia nuoria keihäänheittäjiä, joita piisasi Karin kotikunnassa Kaavilla ja muualla Itä-Suomessa.
Työuransa Kari Kantosalo teki rakennusalan ammattilaisena. – Isä oli auttavainen ja huumorintajuinen, joka tuli hyvin toimeen ihmisten kanssa. Meille lapsille hän oli esikuva, rauhallinen, käytännönläheinen ja aina valmis kuuntelemaan, luonnehtii isäänsä Kimmo.
HEIKKI KUULASMAA
Pituushyppääjä, liikunnan ja terveystiedon opettaja Heikki Kuulasmaa menehtyi 80-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana Kuopiossa 18.9.2025. Hän oli syntynyt Äänekoskella 6.1.1945.
Kuulasmaan urheilu-ura ajoittui kovatasoisimpana suomalaisen pituushypyn historiassa ajanjaksoon, joka käynnistyi Rainer Steniuksen ja Pentti Eskolan vetämänä. Äänekosken Urheilijoiden kasvatti voitti nuorten Suomen mestaruuden 1963 sekä nousi hopeakorokkeelle sisäratojen SM-kilpailuissa 1967. Ennätyksensä 752 hän leiskautti Pieksämäellä 1966. Kalevan kisoissa Heikki kilpaili yhdeksän kertaa, niistä seitsemästi loppukilpailussa. Vieremän Koiton edustusasussa 1972 Heikin hyppäämä 729 on tänäkin päivänä Pohjois-Savon piiriennätys. Täytettyään 70 vuotta hän innostui veteraaniurheilusta, missä keihäänheittoon vaihtaneen ikiliikkujan saavutuksiin kirjattiin palkintokorokkeelle nousu Euroopan mestaruuskilpailuja myöten.
Kuulasmaan ensimmäisestä työpaikasta liikunnan ja terveystiedon opettajana Vieremällä tuli elämäntyön mittainen vuosiksi (1969–2008). Täydennettyään 1970-luvun alussa ammattipätevyytensä ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi hän opetti maastohiihtotaidot Jyväskylän yliopiston liikunnanopiskelijoille. Heikin oppeja ja kannustusta ovat Vieremällä saaneet muun muassa
hiihtäjä Iivo Niskanen, lentopalloilija Antti Siltala ja voimailulajeissa menestynyt Jari Boogie Mustonen.
Heikki oli innokas hevosurheilun seuraaja. Ravipitäjänäkin tunnetulla Vieremällä hän valmensi muun muassa Einari Vidgrenin ensimmäistä menestysravuria Otvalia.
– Heikki oli avoin ja hauska kaveri, kaikin puolin loistoystävä, joka säilytti nuoruudessaan omaksumansa kilpailuhenkisyyden sopivalla tavalla. Kokoonnuimme pitkään omiin ikämiesporukkamme treeneihin Iisalmen liikuntahallille. Siellä tämänkin päivän Pohjois-Savon piiriennätyshyppääjät Heikki ja Pesosen Asko saivat kisaa siitäkin, kumpi oli marjastanut tai sienestänyt isommat saaliit. Monelle vierailuohjelmaan Kuulasmaiden luona on kuulunut vauhdittoman pituushypyn kisa pihan hyppypaikalla, muistelee valoisaa ystäväänsä ja urheilukaveria iisalmelainen Arto Niemelä.
– Heikillä oli erityinen taito kohdata ihmisiä kannustavasti ja luottamusta herättävästi. Sosiaalisesti taitavan ja tarpeen mukaan sovittelevan pedagogin erityinen valtti oli tuoda jokaisesta oppilaasta esiin jotakin myönteistä. Heikki oli aina oivallinen ilmapiirin luoja paitsi oppitunneillensa myös opettajanhuoneeseen. Hän seurasi aktiivisesti oppilaidensa elämänkulkuja ja oli heistä hyvin ylpeä, muistelee Heikin opettajakollegana toiminut Arja Vesala-Repo.
REINO LAMMI
Kiekonheittäjä, komisario Reino Lammi menehtyi 90-vuotiaana parikuukautisen sairastamisen uuvuttamana Seinäjoella 25.6.2025. Hän oli syntynyt Kauhavalla 27.5.1935.
Reino Lammi nousi Kalevan kisojen kiekonheiton kolmannelle palkintokorokkeelle sekä Oulussa 1964 että Jyväskylässä 1965. Kummallakin kerralla hän kärsi niukan tappion hopeamitalista, ensin Carol Lindroosille, sitten Niilo Hangasvaaralle, korkeimman palkintokorokkeen kummassakin kisassa valtasi Pentti Repo. Kalevan kisoissa Lammi kilpaili 1957–1968 yhdeksän kertaa, yhtä lukuun ottamatta joka kerta loppukilpailussa. Maaotteluedustus Lammille kirjattiin sekä 1964 että 1965.
Kasvattajaseurassaan Kauhavan Wisassa Reino sai monipuolisen yleisurheilutaustan. Kymmenottelussa hän keräsi 5779 pistettä Ähtärissä 1958, kakkoslajissaan kuulassa hän noteerasi ennätyksensä 15,62 vuonna 1964. Parhaat vuotensa hän edusti Ilmajoen Kisailijoita, ennen sitä Vaasan Vasamaa.
Valtaosan työurastaan Reino Lammi teki Ilmajoella poliisina, viimeiset vuotensa rikoskomisariona Seinäjoella.
– Reino oli aina rauhallinen ja ystävällinen herrasmies, hän lauloi poliisikuorossa ja liikkui aktiivisesti läpi elämänsä, luonnehtii ystäväänsä ja urheilukaveriansa Jussi Jouppila.
– Isä oli mitä parhain kasvattaja. Hän oli aina tasapuolinen ja johdonmukaisen jämpti perheenpää, jonka elämää ja toimia ohjasivat korkeat perhearvot, sanoo Reinon tytär Raija.
URPO PAANANEN
Keihäänheittäjä, johtajaopettaja Urpo Paananen menehtyi 71-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana Kauhajoella 25.8.2025. Hän oli syntynyt Karijoella 7.5.1954.
vuotta aiemmin isänsä Mikon, SUL:n 1960-luvun keihään lajivalmentajan, ennätyksen. Kun Urpon nuorempi veli Ilpo sivalsi tuloksen 75,10 ja Urpon pojista nuorempi Juho lennätti uutta keihäsmallia 2007 lukemiin 73,83, maailman mitassakin kolmen sukupolven parempi keihäsperhe löytyy vain Äänekoskelta, Kinnuset. Juniorisarjoissa Karijoen Tapparan urheilija oli valtakunnan kärkiheittäjiä. Nuorten sarjan SM-kilpailuissa 1973 ja 1974 hän oli hopea- ja kultamitalisti. Samat vuodet toivat Urpolle maaotteluedustukset nuorten pohjoismaiseen maaotteluun sijoituksin kolmas ja voittaja.
Valmistuttuaan luokanopettajaksi Urpo Paananen käväisi opettajana Lappajärvellä ja Kurikassa, kunnes lopullinen työmaa löytyi kotikunnan Karijoen koulutoimesta. Eläkkeelle hän jäi koulukeskuksen johtajaopettajana.
Urpo oli aktiivinen läpi aikuiselämänsä. Hän toimi muun muassa kymmenet vuodet Pihtiputaan keihäskarnevaalien kouluttajana sekä kilpailutuomarina, mitä tehtävää hän hoiti myös Helsingin MM-kisoissa 2005.
Yli 40-vuotinen vaikuttaminen kunnallispolitiikassa sai pontimensa kodin perintönä, kuten innostus hevosurheiluunkin. Viimeisen vuosikymmenen ajan hän oli mukana uuden kotikuntansa Kauhajoen kunnallispolitiikassa muun muassa kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Metsänhoito kuului niin ikään Urpon lempiharrastuksiin. Hän kuului vapaamuurareihin ja luottamustehtävistä Karijoen sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtajuus oli erityisen lähellä hänen sydäntään.
– Urpo oli luonteeltaan kiltti, huolehtivainen, sovitteleva ja kaikkia ihmisiä tasapuolisesti huomioon ottava. Lapsiystävällisenä henkilönä hän sai työskennellä omalla alallaan, kannusti oppilaitaan ja seurasi ylpeänä heidän etenemistään elämässä, luonnehtii vaimo Teija Paananen.
HEIKKI RINTA-MARTTILA
Kestävyysjuoksija Heikki Rinta-Marttila menehtyi 84-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana Lapualla 26.5.2025. Hän oli syntynyt Lapualla 16.5.1941.
Parhailla matkoillaan, vitosella ja kympillä, Rinta-Marttila kirjautti ennätyksensä 14.23,6 ja 29.47,2 vallatessaan Kalevan kisojen hopea- ja pronssimitalit Oulussa 1964 ja Tampereella 1966. SM-maastoista hänellä on niin ikään kaksi mitalisijoitusta, pronssia lyhyeltä matkalta ja hopeaa pitkältä matkalta. Parhaina kilpailuvuosinaan hänelle kirjattiin lisäksi neljä maaotteluedustusta vitosella. Rinta-Marttila edusti läpi uransa kotikuntansa Lapuan Virkiää.
Työuransa Heikki Rinta-Marttila teki Lapuan Ammattioppilaitoksen liikunnanopettajana.
Rinta-Marttila oli innokas metsästyksen harrastaja, erityisesti lintukoirat ja niiden kasvattaminen olivat hänen sydäntään lähellä.
– Heikki oli läpi elämänsä innokas penkkiurheilija ja seurasi erityisesti kestävyyslajeja tarkasti, muisti hyvin urheilijoita ja heidän tuloksiaan, ja oli aina halukas keskustelemaan urheilusta, sanoo hänen pitkäaikainen ystävänsä Matti Huhtamäki.
VEIJO SALMELA
Korkeushyppääjä Veijo Salmela menehtyi 78-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen Nurmekseen nykykään kuuluvalla Valtimolla 28.5.2025. Hän oli syntynyt Valtimolla 29.9.1946.
Salmela voitti 17-vuotisten Suomen mestaruuden 1963 tuloksella 188 ollen 1945 perustetun seuransa ensimmäinen Suomen mestari. Ennätyksensä 196 Valtimon Vasaman kasvatti hyppäsi 1967. Kilpailemista Veijo jatkoi kauteen 1973 saakka, joskin 15-lapsisen perheen vesa arvotti toimeentulon tavoitteellista urheilu-uraa korkeammalle.
Työuransa Veijo Salmela teki kuljetusalalla.
Valtimon Vasaman puheenjohtajana aikoinaan toiminut opettaja Paavo Harakka kertoo, kuinka Veijon voittamassa poikien SM-kilpailussa hopealle ylsi samalla tuloksella Alajärven Ankkureiden tuleva EM-hopeamitalisti Reijo Vähälä.
KALEVI TIIKKAJA
Korkeushyppääjä Kalevi Tiikkaja menehtyi 89-vuotiaana äkillisesti sairauskohtaukseen Vantaalla 2.9.2025. Hän oli syntynyt 10.9.1935 Kangasalla.
Tampereen Yritystä ja Tampereen Urheilijoita edustanut Tiikkaja ylsi hopealle nuorten SM-kilpailuissa Vammalassa 1955. Vuosina 1956–1962 hän hyppäsi korkeutta Kalevan kisoissa kuudesti yltäen kolmannelle palkintokorokkeelle sekä 1957 että 1959. Suomen edustusasun hän puki ylleen kuudessa maaottelussa. Ennätyksensä 201 hän hyppäsi 1958.
Sivulajiaan seivästä Tiikkaja hyppäsi Kalevan kisoissa kolmesti ja noteerasi terässeiväskauden ennätyksekseen 420. Kymmenottelussa monipuolinen urheilija kokosi ennätyspisteikseen 5746. 2000-luvulla Tiikkaja teki paluun kilpaurheiluun saavuttaen veteraanisarjoissa lukuisia SM-mitaleita sekä menestystä myös kansainvälisissä arvokilpailuissa.
Työuransa Tiikkaja teki pianonrakentajana, ensin Pilvisen pianotehtaalla Tampereella, sittemmin Musiikki Westerlundilla Helsingissä. Viimeiset työvuotensa hän oli Helsingin kaupungin palveluksessa muun muassa teknisen työn opettajana.
Vapaaehtoistyö yleisurheilussa piti sisällään Etelä-Vantaan Urheilijoiden puheenjohtajuuden sekä valmennustyötä Vantaan Salamoitten nuorille yleisurheilijoille, joihin kuului seitsenottelijana menestynyt Kalevin tytär Nina.
– Kalevi oli maailman paras aviomies, riitelemisen tarvetta meillä ei ollut ikinä. Käsistään taitavana hän toteutti mitä erilaisimmat toiveeni. Mökkeilyineen ja matkustamisineen 63-vuotisesta avioliitostamme on mitä parhaat muistot, sanoo Kalevin puoliso Seija.
TEKSTI Jarmo Mäkelä
Sinikka Salminen voitti kiekonheitossa neljä Suomen mestaruutta ja paransi SE-lukemia viidesti. Ennätykseksi jäi vuonna 1980 syntynyt 60,36.
Mitä kuuluu Sinikka Salminen?
MITÄ TEET, MITÄ HARRASTAT?
Tein työurani liikunnan ja terveystiedon opettajana lahtelaisissa oppilaitoksissa, yläasteilla, ammattikouluissa ja lukioissa. Eläkkeelle jäin 2017.
Nykyään vietämme aviomieheni Joukon kanssa ympärivuotisesti paljon aikaa mökillämme Kalkkisissa. Aamujumppa ja kävelylenkki kuuluvat päivittäisiin rutiineihini. Kulutan mielelläni aikaa myös sanaristikoiden ja sudokujen parissa. Lapsenlapsen hoito kuuluu niin ikään mukaviin puuhiin, kuten myös lukeminen ja tv:n katselu. Kaiken kaikkiaan aika tuntuu kuluvan vauhdikkaasti.
OLETKO MILLÄÄN TAVOIN MUKANA
URHEILUSSA?
Lahden Ahkera järjestää runsaasti tapahtumia, pääosin kilpailuja. Kuulumme Joukon kanssa seuran laajaan vapaaehtoiskaartiin. Eniten työskentelemme heittolajien toimitsijatehtävissä, tarpeen mukaisesti muissakin rooleissa.
MILLÄ TAVALLA SEURAAT URHEILUA
JA YLEISURHEILUA?
Vapaiden tv-kanavien urheilutarjontaa kulutan paljon. Arvokilpailuja seuraan laajasti, yleisurheilua eniten. Muita mielilajejani ovat kori- ja jalkapallo.
Lahtelaista koripalloa seurasimme paljon myös livenä, mutta korona teki tähän katkoksen. Nyt olemme tekemässä paluuta kotikaupungin koriskatsomoon. Netin urheiluseuranta on päivittäinen rutiini. Lempialustoita ovat Yle ja Etelä-Suomen Sanomat.
KERRO MUISTIKUVIA JA TAPAHTUMIA OMALTA URHEILU-URALTASI?
Ensimmäinen SM-kisareissuni B-tyttöjen SM-kilpailuihin Kuortaneelle 1968 oli ikimuistoinen. Vaikka olin vasta 14-vuotias, olin tilastoissa korkealla ja karsintakilpailun ykkönen jopa ylivoimaisesti. Loppu-
kilpailussa hermoilin ja jäin puolisentoista metriä karsintakisaa heikommalla tuloksella tiukan finaalin pronssimitalistiksi, mikä tuntui valtaisalta pettymykseltä.
Pääsin jo 18-vuotiaana naisten maajoukkueeseen. Parhaiden vuosieni alkuvaiheesta muistan erityisesti ensimmäisen
Suomen ennätykseni, kun kesäkuun alussa 1975 rikoin tuloksella 53,30 Marjatta Kuuluvaisen 10 vuotta kestäneen SE:n (52,89) Suomi–Puola–Länsi-Saksa -maaottelussa ja tulin palkituksi Suomen joukkueen parhaaksi naisurheilijaksi.
Runsaat maaottelu- ja muut kansainväliset kilpailumatkat olivat minulle iso motivaatio. Niistä ikimuistoisimmat olivat Universiadit Meksikossa 1979 ja kahdeksan maan maaottelukiertue Tokioon ja Pekingiin vuotta myöhemmin. Reissu oli parin viikon mittainen. Oma lajini oli ohjelmassa vasta Pekingin kisassa. Muista kilpailumatkoista poiketen käytimme paljon aikaa kummankin aasialaisen suurkaupungin nähtävyyksiin tutustuen.
MINKÄLAISIA ASIOITA USKOT TARVITTAVAN, JOTTA SUOMEN HYVÄT
LAJISI PERINTEET SAAVAT EDELLEEN JATKOA?
Minkä tahansa lajin huippu-urheilijan monipuolinen fyysismotorinen pohja kuulostaa kliseeltä, sitä se ei kuitenkaan ole. Toivottavasti perheiden ohella päiväkodit ja koululaitos pystyvät tähän talkooseen vastaamaan nykyistä enemmän.
Nykyinen kovin varhainen erikoistuminen yhteen lajiin ei vaikuta hyvältä. Seuratoiminnan tukitoimista julkisen sektorin raha-avustukset eivät liene kovin realistista odotettavaa. Olisi kuitenkin tärkeää panostaa ohjaajien ja valmentajien laadukkaaseen kouluttamiseen. 1950- ja 60-lukujen tyttö- ja poikaurheilupäivillä monipuolisuuden vaade otettiin huomioon, kun P/ T15-sarjojen ”Suomen mestaruudet” ratkottiin erilaisin lajiohjelmin valittavissa olleilla kolmiotteluilla.
Mainitsen vielä ylpeydellä oman seurani ympärivuotisesti järjestettävät heittokisat, joissa urheilijoiden vanhemmat osallistuvat laajasti toimitsijatehtäviin.
MITÄ AJATTELET GLOBAALISTA
YLEISURHEILUSTA JA SEN TULEVAISUUDESTA, PÄRJÄÄKÖ SUOMI KILPAILUSSA?
Suomen yleisurheilussa on vahva lajikulttuuri ja sen mukaiset valmennus- ja kilpailujärjestelmät. Juuri nyt ne ilmentyvät hienosti tyttöjen ja naisten yleisurheilussa. Niiden turvin uskon yksittäisiä menestyjiä tulevan myös jatkossa.
Laajan rintaman menestyminen sen sijaan tullee vaikeutumaan entisestään, mutta sitä on realistista tavoitella Euroopan tasolla. Nykyinen elämisentapa suosii yhdessä tekemistä, jonka perheet ja heidän lapsensa tuntuvat paremmin löytävän joukkuelajeista. Tästä yleisurheilulla on opittavaa. Lajimme pitää sisällään isoja arvoja, kuten yhdessä tekeminen harjoitusryhmissä ja seuroissa sekä sukupuolten rikkumaton tasa-arvo.
MINKÄLAISIA KEHITYSKOHTEITA NÄET SUOMEN YLEISURHEILUSSA?
Ymmärrän, että järjestelmää mukautetaan aina harrastajamäärien perusteella. Itse koin hyvin motivoivana pyrkimisen uudelle tasolle, myös talviajan leirityksessä, ensin seuraleireille, sitten piirin ja lopuksi valtakunnan tasolle. Huippuvuosinani koin lisäksi maajoukkueurheilijoiden sisäisen hengen hyvin motivoivana. Urheilijaja valmentajakollegoiden tapaamiset kotimaanleireillä olivat talviajan huippuhetkiä.
VAPAA SANA
Yleisurheilu on hieno, perinteikäs suomalainen laji, jossa voi kilpailla ja olla mukana läpi elämän. Aluksi kullekin sopivalla kilpailemisen tasolla ja myöhemmin seuratyön moninaisissa tehtävissä tai halutessaan kilpailemalla aikuissarjoissa jopa 100 ikävuoteen saakka.
Huipulle yltääkseen urheilijalta vaaditaan lahjakkuuden ohella pitkäjänteisyyttä ja myönteistä asennetta harjoitteluunsa. Pikavoittoja ei ole myönnetty kenellekään, ja ilman ilon ja nautinnon tunteita kukaan ei jaksa.
FAKTAA
SINIKKA
SALMINEN ( os. Riihelä)
Sinikka Salminen (os. Riihelä) hallitsi naisten kiekonheittoa Suomessa vuosikymmenen, 1970-luvun. 16- ja 18-vuotiaden SM-kilpailujen palkintokorokkeelle hän nousi viidesti, ollen kummankin sarjan Suomen mestari yhteensä neljä kertaa vuosina 1969–1972.
Kalevan kisojen palkintokorokkeella vuonna 1954 Helsingissä syntynyt Salminen nähtiin 10 kertaa, neljästi peräkkäin hopeamitalistina 1972–1975, sitten neljästi peräkkäin voittajana, Turussa 1976, Tampereella 1977, Kokkolassa 1978 ja Helsingissä 1979, uran loppuvaihe tuotti lisäksi hopeaa 1980 ja pronssia 1982. Henkilökohtaisen ennätyksensä 60,36 hän heitti Vantaalla 10.6.1980.
Salminen edusti Suomea kiekonheittäjänä 1970–1981 yhteensä 37 maaottelussa yltäen niissä 17 kertaa voittajaksi. Lisäksi yksi nuorten sarjan maaottelu kirjataan hänelle sekä kuulantyöntäjänä että keihäänheittäjänä. Kilpailukausilla 1975, 1976 ja 1977 hän paransi yleisen sarjan Suomen ennätystä yhteensä viisi kertaa.
Vuoteen 1981 Salminen edusti kasvattajaseuraansa KU-58 Vantaata, jonka jälkeen Lahden Ahkeraa.
Urheilijalta vaaditaan myönteistä asennetta harjoitteluunsa.”
Valmentajien tulee arvostaa ja kannustaa kaikkia urheilijoita. Vain harvoista tulee aikuismenestyjiä, mutta kenestä tahansa voi tulla upea laji-ihminen. Kaikkein arvokkainta on mahdollisuus yleisurheilun myötä elämänmittaiseen hyvinvointiin. Fyysisen kunnon ohella se tarkoittaa myös sosiaalisia suhteita, ystäviä ja hyvää mielenterveyttä.
TEKSTI Jarmo Mäkelä KUVA Tero Turunen
Urheilun pariin tyttärensä johdatteli ja tätä valmensi juniorisarjojen ajan Sinikan isä Eino Riihelä. 1970-luvun alkupuoliskon Sinikan henkilökohtaisena valmentajana toimi Simo Helminen. Aviomiehen ja sittemmin 1970-luvun jälkipuoliskon valmentajansa Joukon Sinikka löysi opiskellessaan Jyväskylän Liikunnalla.
YLEISURHEILURAHASTO ON AVATTU!
Tule mukaan tukemaan paikallista seuratyötä ja yleisurheilun menestystä.
