Sanat ja sukupuoli

Euroopan neuvoston suosituksesta (The elimina�on of sexism from language. Council of Europe. Recommenda�on No. R (90) 4) kertoo Ulla Tiililä (Kielikello 2/1994). Suosituksen mukaan sen jäsenval�oiden tulisi kiinni�ää huomiota �edotusvälineiden sekä lainsäädännön, julkishallinnon ja koulutuksen kieleen ja edistää sellaisen kielen käy�öä, joka parantaa miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Jäsenval�oiden on mahdollisuuksien mukaan rohkaistava ei-seksis�sen kielen käy�ämistä.

Ei hätää! Suomen kielessähän ei ole kieliopillista eikä luonnollista sukua. Adjek�ivin taivutukseen tai verbin menneeseen aikaan ei vaikuta sukupuoli. Sukunimiämme ei muotoilla sukupuolen mukaan eikä isänimi kummi�ele etunimemme perässä. Sukupuolineutraalit hän ja se ovat yksikön 3. persoonan pronominit. Ruotsissa on kehitelty pronominien han ja hon rinnalle sukupuolineutraali hen. Saksan kielessä rakennellaan edelleen sukupuoli�avia sanapareja der Student – die Studen�n. Englan�laisia kaikertaa sana woman, se kun sisältää harmillises� sanan man

Mu�a, mu�a… Sukupuoli voi pilkistää esiin suomen sanoistakin monin tavoin alkaen äidinkielestä ja isänmaasta. Piilofeminiinisyy�ä kantavat sanat ompeluseura, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kimi�ää, kailo�aa, söpö, hemaiseva ja pros�tuoitu

Ydinmerkitykseltään naissukupuoliset sanat

Niitä ovat: nainen, rouva, nei�, äi�, sisar, ty�ö, tytär, morsian, anoppi, tä�, käly, mummo, emäntä, piika, akka, eukko, nunna ja eläinnaaraat: emo, emä, lehmä, hieho, tamma, emakko, uuhi, kana, koppelo. Näille sanoille löytyy vastaavat maskuliinit. Sanavalintamme paljastavat usein arvo- ja tunnelatauksia; naimaton nainen voi olla neito, nei�, vanhapiika tai poikamiesty�ö (jääköön tässä sohaisema�a halventavaa seksuaalisanastoa).

Ajanmukaisen päivityksen on saanut miniä, joksi voidaan kutsua paitsi pojan vaimoa myös ty�ären naispuolista puolisoa. (Vastaavas� vävy on sekä ty�ären mies e�ä pojan miespuolinen puoliso.) Vaimo on sekä aviovaimo e�ä naispuolinen rekisteröidyn parisuhteen osapuoli ja mies aviomies tai miespuolinen rekisteröidyn parisuhteen osapuoli. Alkuperäinen leksikaalinen sukupuoli ei kuitenkaan muutu.

Puoliso on esimerkki sukupuolineutraalista sanasta, jonka merkitysken�ää on laajenne�u aina ajan vaa�musten mukaiseksi: avioliiton osapuolesta avoliiton ja nyt myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoleksi.

vielä kerran, onko käsikirjoituksesi niin hyvässä muodossa kuin mihin itse pystyt sen saa�amaan. Jos on, on hetki oikea! Lisäksi suosi�elemme tutustumaan ko�sivuillamme (www.myllylah�.fi) olevaan Kirjailijaksi Myllylahdelle? -osioon ja etenkin videoihin, joilla annamme vinkkejä kirjailijoille kustantajan näkökulmasta.

8. Kustantajan rooli markkinoinnissa on suuri, ja siihen kuuluu mm. markkinoin�- ja vies�ntäsuunnitelman tekeminen yhdessä kirjailijan kanssa, arvostelukappaleiden lähetys sekä vies�ntä medioiden, blogis�en, bookstagrammaajien jne. suuntaan.

Tietenkin myös perinteisissä medioissa sekä digimedioissa käyte�ävien mainosten suunni�elu ja digimarkkinoinnin toteu�aminen jne.

9. Käytännössä ei. Lähes kaikki kirjailijan markkinoin�toimenpiteet ovat kannate�avia ja niihin kannustetaan.

10. Ilman muuta on sananvaltaa, ja näistä kirjailijan kanssa yhdessä keskustelemme.

11. –

12. –

13. –

14. –

15. Emme nyt ihan ymmärrä kysymystä. Tarkoitetaanko tällä esim. USA:ssa laajas� käytössä olevaa mallia, jossa tunnetut henkilöt / kirjailijat suosi�elevat kirjaa muutamalla sanalla?

Tämänkaltainen malli ei ole kovin laajas� käytössä Suomessa ainakaan tällä hetkellä, mu�a ihan hyvin tällaistakin voisi tehdä. Asiasta voivat sopia kirjailija sekä kustantaja keskenään ja samalla sopia siitä, kuka o�aa yhtey�ä mahdollisiin suosi�elijoihin. Emme usko, e�ä suosituksen saaminen maksaa, mu�a ei tällekään osa-alueelle ole vakiintunu�a toimintamallia muodostunut. 16. –. ” * * * * * * * *

Tiedoksi: Werner Söderström Osakeyh�öön kuuluvat kustantamot WSOY, Tammi, Johnny Kniga, Kosmos, Bazar, Readme.fi, Docendo ja Minerva.

Naisten nimiä kantavat erityises� huviveneet ja risteilyalukset (Aallotar, Salmetar, Cinderella, Mariella), kun taas jäänmurtajien ja hinaajien kyljessä lukee: Tarmo, Urho, Sisu tai Kalle Tihveröinen. Kulkiessani Savonlinnan rantoja olen ihastellut kahta ”tuplas� sukupuolite�ua” pikku laivaa, peräkkäin laiturissa olevaa vaaleanpunaista Peppiä ja vihreää Eetua.

Feminiinijoh�met

Feminiinijoh�milla syntyy naissanoja maskuliinimuodoiksi mielletyistä sanoista, esimerkiksi arvo- ja amma�nimistä.

1. Yleisin feminiinijohdin on -tar/-tär. Sillä muodostetaan hallitsijoita tai heidän puolisoitaan sekä upseerien ja aatelisten vaimoja: ruh�natar, tsaaritar, kuningatar, kenraalitar, paronitar, vapaaherratar. Vaikka prinssin vas�ne on prinsessa, joissakin kuningaskunnissa kuninga�aren puoliso on ”vain” prinssi. Britannian uuden kuninkaan rinnalla kävelee kuningatarpuoliso (queen consort).

Vanhoissa ko�maisissa elokuvissa esiintyy sellaisia naisamma�eja kuin ope�ajatar, myyjätär, hoitajatar, palvelijatar, ompelijatar ja laulajatar. Paikannimistä johdetut italiatar, pariisitar tai roomatar �hkuvat glamouria, kuopiotar ja raahetar ehkä vähemmän. Pitkät paikannimet (Uuskaarlepyy, Kris�inankaupunki) tuntuvat kar�avan feminiinijohdinta, mu�a eivät kuitenkaan sukupuolineutraalia johdinta -lainen/ -läinen.

Mytologiassa vilisee naisolentoja: jumalatar, papitar, hal�jatar, kohtalotar, runotar, syöjätär, ko�hengetär, Ilmatar ja arvontojen onnetar, joka voi olla myös mies, sanalta kun puu�uu miespuolinen vas�ne. Ystävätär, rakastajatar, sankaritar, suojelijatar ja kaunotar kantavat konteks�sta riippuen eri sävyjä. Yliopistoperinteisiin kuuluu seppeleensitojatar. – Wikipediassa Hilja Haahden amma�na on ”neutraalis�” kirjailija; menestyksen myötä kirjailijasta kerrotaan tulleen Kirjailijoiden kuningatar ja Painosten herratar.

Itäsuomalaiset naiset saa�oivat vuosisatoja si�en erottautua miehisiksi koetuista -nen-sukunimistä -tar/-tär-joh�mella: Mateli Kuivalatar, Kaisa Karhutar, Kokkotar, Leinotar. – Ja muiste�akoon Kalevalan rinnalle 1840 ilmestynyt sisarteos Kanteletar Suometar on harvinainen etunimi; nimipäivä hänellä on 8.4. Wikipediasta löytyy ar�kkeli Suome�aresta.

2. Muitakin feminiinijoh�mia löytyy, esimerkiksi ruotsista laina�u: -nna/-nnä (keisarinna, tohtorinna, evers�nna, ruus�nna, rovas�nna).

3. Vanhahtava ja ehken nega�ivinen sivumielle lii�yy toiseen ruotsalaisperäiseen joh�meen -ska/-skä (Virtaska, Niemiskä, Janssonska, professorska, pastorska).

4. Sävyherkkiä ovat myös -kko/-kko- ja -kka/-kkä -johdokset (nuorikko, sihteerikkö, vaaleaverikkö, hupakko, venakko; hempukka, huitukka, letukka), joskin amma�eihin vii�aaviakin löytyy joukosta (karjakko, kylmäkkö, sisäkkö).

5. Kirkon piiristä löytyvät -ssa/-ssä-johdokset abbedissa ja diakonissa; samaa johdostyyppiä on myös prinsessa

6. Silkkoja raakalainoja (-ienne-johdoksia) ovat komedienne ja tragedienne

Korostava etuliite nais-

Kun naissukupuolta täytyy erityises� korostaa, käytetään etuliite�ä nais- (naislääkäri, naisteologi, naisalokas). Urheilumaailma suorastaan lietsoo sukupuoliero�elua: naisjalkapalloilija, -koripalloilija, -jääkiekkoilija, -seiväshyppääjä, naisleijonat. Pesäpalloken�llä kilpailevat kiri�äret, maila�aret ja roihu�aret. – Ja hiihtokuningatar on useana talvena ollut norjatar!

Täysin eivät ole esi�ävät taiteetkaan luopuneet nimityksistä naisar�s� ja naiskoomikko, joiden rinnalla sinni�elevät edelleen laulajatar, näy�elijätär ja tanssijatarkin.

Ongelmalliset -mies ja -herra

On kri�soitu, e�ä liian moni amma�, toimi tai asema on -miesloppuinen (esimies sekä puhe-, leh�-, laki-, lauta-, vara-, varus-, palo-, vene-, laiva-, auto-, mopo-, kala-, onki-, virka- ja �edemies). Korvaavuuksia kuitenkin löytyy: virkamies on korva�u viranhal�jalla, marjamies on marjastaja ja varusmies varushenkilö tai asevelvollinen. Johtotehtävissä toimii esihenkilö, lähijohtaja ja päällikkö. Sukupuolineutraali sana on löytynyt helpos�: naisasiavaltuute�u, lapsiasiavaltuute�u (naisasiamies ei saanut rinnalleen naisasianaista!), liikkeenharjoi�aja ja yritysjohtaja. Historiaa ovat liikenainen ja liikemies. Hienoista arvonnousuakin on uumoiltavissa, kun talonmies/huoltomies vaihtuu kiinteistönhoitajaksi ja lautamies maallikkotuomariksi

Maaherra on saanut rinnalleen maaherra�aren, ja lanseerasipa eräs tv-ohjelma maajussin rinnalle maajussi�aren, joka ei ole ”isännän vaimo” vaan nainen �lanomistajana.

Tuleeko naispuolisesta kirkkoherrasta kirkkoherratar vai johtava pastori? Entäpä val�omies ja nimismies, kun hän on nainen?

Perkausken�ää rii�ää lopu�omiin, jollei si�en -mies voisi olla pelkkä johdin johdinten joukossa… On kuitenkin paljon vakiintuneita ilmaisuja (jokamies, suurmies, miesmuis�, miespolvi, jalkamies, miesluola, ole-kuin-mies, miehen puhe�a), joista veistellään nais-ilmaisuja vain huumorimielellä.

Paula Kokkonen

…ihan muina miehinä, apunaan mm. ISK (Iso suomen kielioppi) ja Kielitoimiston sanakirja (www.kielitoimistonsanakirja.fi)

Kuva: succo from Pixabay

Kustantaja:

Julkaistu:

215 sivua.

ISBN 9789529463848

Isovanhemmat muistoineen ovat tärkeitä ihmisiä. Kertomalla jälkipolville elämästään he siirtävät perimä�etoa sukupolvelta toiselle. Kertomusten kokoaminen kirjaksi mahdollistaa �edon siirtymisen sukua laajemmalle yhteisölle.

Muistonsa kirjaksi Solja Toivion avustamana on koonnut Sirva Kuor�, lumimyrskyjen keskelle kevä�alvella 1933

Ko�na koulu -teos (Kustantaja Solja Toivio) on koo�u yhtenäiseksi kokonaisuudeksi Sirva Kuor�n eri �lanteissa luomista erillisistä tarinoista.

Alussa mukaan pääsyä vaikeu�vat monet pikkutarkat paikkojen ja ihmisten nimet, jotka eivät tuntuneet tutuilta ja joiden merkitystä en löytänyt. Edetessäni ymmärsin niiden merkityksen kirjoi�ajan maamerkkeinä. Pukkilan naapurikunnassa Mäntsälässä kasvaneena, Järvenpäässä oppikoulun käyneenä ja Porvoossa työssä olleena löysin pian paljon tuttua ja pääsin sisään kirjoi�ajan tunnelmiin. Kunnanlääkärin nimikin oman perheemme hoitojen �imoilta on perin tuttu.

Otsikoidut tarinat kulje�avat lukijaa eri puolille maatamme ja Eurooppaa 1930luvulta läh�en aina 1950-luvun loppuun. Ne muistu�avat meitä so�en aikana tai he� niiden jälkeen syntyneitä omasta lapsuudestamme ja nuoruudestamme ja avaavat nuoremmille silloisia tunnelmia, asenteita ja maailmankuvaa. Matkustelu ei kirjan tapahtuma-aikoina ollut vielä yleistä, ja esimerkiksi Sirva Kuor�n syntynyt ty�ölapsi. Sirva Kuor� sai syntyessään kodikseen 1904 valmistuneen Torpinkylän koulun, olivathan Sirvan vanhemmat Iivari ja Mandi kansakoulunope�ajia. Ope�ajien palkkaetuihin kuului Sirvan syntymän aikoihin asunto koululla. kuvaus Tukholmaan matkustamisesta nos� eläväs� mieleen omat kokemukset 1960-luvulla.

Koulu puutarhoineen oli turvallinen ja hyvä kasvuympäristö seitsenlapsisen perheen kuopukselle. Kiinnostavas� ja tarkas� Sirva Kuor� kuvaa vanhempiaan ja sisaruksiaan sekä lapsuu�aan koululla. Myös harvinainen etunimi Sirva saa selityksensä: isä oli ehdo�anut tytön nimeksi Sirpaa, mu�a äi� sai kuin saikin ris�äisiin osallistuneiden rouvien kannustamana nimeksi Sirvan, joka oli äidin mielestä kauniimpi nimi kuin Sirpa.

Lapsuus loppui 1947 Sirva Kuor�n kertoman mukaan 10-vuo�aana, kun Sirva vuonna 1947 pääsi oppikouluun Porvooseen. Koulu toi Sirvan elämään uusia ope�ajia, kavereita ja ystäviä. Uudet oppiaineet, ope�ajat, harrastukset ja pohjoismaiset leirit rikastu�vat elämää. Vuonna 1950 Sirva pääsi ylioppilaaksi ja elämässä alkoi uusi vaihe ulkomaanmatkojen ja opintojen myötä. Teos pää�yy avioliiton solmimiseen, lasten syntymään ja ensimmäisen kunnollisen kodin löytymiseen.

Sirva Kuor�n teos Ko�na koulu etenee kronologises� kirjoi�ajan elämänvaiheita seuraillen. Teos jäsentyy vaihtelevan mittaisiksi luvuiksi vaihtelevine otsikointeineen. Kuvat havainnollistavat teks�ä ja tuovat kuvatun aikakauden eläväs� lukijan ulo�uville. Kokonaisuuden hahmottamiseksi lukija jää kaipaamaan sisällyslue�eloa ja jonkinlaista esipuhe�a, joka olisi voinut valo�aa teoksen lähtökoh�a ja syntyhistoriaa.

Kaiken kaikkiaan Ko�na koulu on kiinnostava lukukokemus. Erityises� 1930ja 1940-luvulla syntyneet lukijat tunnistavat teks�stä elämänpolkunsa ja sen kul�uuriset ulo�uvuudet. Teos on erinomainen ajankuva. On mielenkiintoista huomata, miten monet �ukat asenteet ovat väljentyneet.

Ko�na koulu -teoksen viimeisimmillä sivuilla Sirva Kuor� kertoo toimineensa alakoulunope�ajan sijaisena. Kirjoi�ajan matka on kulkenut koulusta kouluun, oppimisympäristöstä toiseen. Oppia ikä kaikki -sanonnan voisi muuntaa kirjoittajan ja monen lukijankin elämää kuvattaessa muotoon Koulua koko elämä.

Kirjoi�ajan sukellukset oman mielen maisemiin ja tapahtumiin nostavat lukijan eteen sen Suomen, jossa yhteisöllisyys kukois�, pienen kylän ope�ajien rooli oli keskeinen ja jossa ope�ajat olivat olennainen osa kylän väkeä – kylät, joissa kaikki au�oivat toisiaan hädän hetkellä.

Kun oppikoulut olivat vain suuremmilla paikkakunnilla, monet joutuivat muu�amaan yksin vieraaseen paikkaan jo 11vuo�aina. Kouluunmeno ja muu�o edelly� tukiverkostoa, jonka avulla löytyi alivuokralaisasunto ja perusturva. Siitäkin kirja kertoo värikkääs�.

Sodan jälkeen aikuistuneen sukupolven vahva tarve päästä tekemisiin ”suuren maailman” kanssa on vahvas� mukana tarinoissa, joissa kirjoi�aja ui Helsingin kul�uuripiireihin, ja ennen muuta kertomuksissa matkoista ja asumisesta muissa maissa.

Kuvat vuosien varrelta valaisevat fyysistä ympäristöä ja sen muutosta kerto- musten vuosina.

Tartuin kirjaan luullen saavani lukea koulukeskeisen tarinan siitä, millaista on kasvaa ja elää ope�ajan lapsena. Sain senkin, mu�a sain myös paljon enemmän. Tajusin, miten voimakas vaikutus meillä ja kohtaamisillamme on toinen toisiimme. Ymmärsin, e�ä jokainen nimi kirjoi�ajalle on ollut elävä ihminen.

Koin saavani eväitä ymmärtääkseni, että ihminen kasvaa, oppii ja kehi�yy monenlaisissa �lanteissa elämässään ja kohdatessaan avoimin mielin oman elämänpiirinsä ulkopuolelta tulevia ihmisiä.

Haluan �ivistää muutamaan sanaan kirjan vaikutuksen itseeni: ”Elämä on koulu” ja ”Ele�in sitä ennenkin”.

Toivo�avas� Sirva jaksaa muistella vuosia 1960-luvulta eteenpäin.

Suosi�elen lukemista sekä kirjoi�ajan sukupolven lukijoille e�ä oman sukupolveni (1946) muistelijoille ja meidän jälkeemme tulleille.

Ymmärtäen �edon rajoilla

Onko kirjallista muistelemista seuranneiden piirissä kovinkin yleinen käsitys, e�ä usein julkises� näkyvän työuran tv-toimi�ajana työskennelleen muisteluksissa korostuu heh-heh-pintajulkisuus.

Jos on, niin se ei päde ”TV:stä tutun” Risto As�kaisen muistelmateokseen Ylen onnekas mies (Mediapinta 2022). Kirja on hyvin kirjoite�u, aikamuodot ovat kohdallaan, asiaa on, kipeäs�kin hauskaa.

Lisäksi muistelija ”As�s” rao�aa ovea sähköisen vies�nnän valtavien muutosten yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Nokia-hurmoksen päässä ei ollutkaan ihmemaa. Ylen työntekijöille murros pää�yi toimitusjohtaja Mikael Jungnerin (20052010) ”dreamteamin” kuusikymppisille antamiin potkuihin. Julkisuuspaineen ja työntekijäliiton tuen ansiosta lähes kaikki potkut peru�in jo ennen raastupaa. Yle maksoi kalliit oppirahat.

To�a kai ”perutut potkut” kirpaisivat tovin, mutta evakkoperheen poika (s. 1945) ei jäänyt haikailemaan. Hän käänsi katseensa, o� liiton hankkiman kädenpuristuksen, alkoi kurssi�aa nuorta väkeä, kiersi maata ja touhusi järjestöissä. Virtaa on rii�änyt. Nyt TV-katsojat ovat voineet tavata TV:stä tutun miehen silmästä silmään museoissa, kirjastoissa tai luentosalin korokkeella.

Kirjassaan As�kainen palaa journalisminsa keskeiseen vies�in, informaa�oon, ja sen väli�ämiseen. Lähtökohta: TV-toimi�aja on journalis� ympäristössä, jossa ”kaikki tv on viihdettä. Jos katsoja ei viihdy, ei katso”. Katsojaluvut alkoivat tulla Ylelle tärkeämmäksi mi�ariksi, kun ko�mainen TV-toiminta pääosin vapaute�in lamavuosien jälkeen valistustehtävästään. Eihän tämä Eino S. Revon (Ylen pääjohtaja 1965–1969) lanseeraaman informa�ivisen ohjelmapoli�ikan teko kovin helppoa ollut. Idea oli missien ja linnanjuhlien sijaan antaa kuuntelijoille ja katsojille �etoa ja faktaa maailmankuvan rakentamiseen.

Tähän maailmaan nuori Tampereen yliopiston maisteri As�kainen oli astunut, viihtynyt ja jatkanut neljä vuosikymmentä. Arkistoiduissa ohjelmissa vilahtavat aikansa suuret innovaa�ot, kuten veturitallien edustan raskaas� pyörite�ävät kääntöpöydät ja vesistöjen kanavat. Ne ovat Yleisradio-yh�ön historiaa. Toisenlaisesta, As�kaiseenkin lii�yvästä, sai lukea helmikuun lopussa 2023. Helsingin

Sanomien krii�kko Veli-Pekka Leppänen oli haastatellut 80 vuo�a täy�ävää, Ylen en�stä toimitusjohtajaa Arne Wessbergiä. Tämä ei ollut kärkikaar�a kuten Erkki Raa�kainen (virassa 1970–80), Sakari Kiuru (1980–89) tai Reino Paasilinna (1989–94), sillä syntymäpäiväsankarin aikana sivistysyleisradio keikaute�in raiteiltaan. Markkinavoimat tahtoivat ja saivat lisää kilpailua avi�aakseen Yleä! Osana sitä kruununjalokivi, oma jakeluyh�ö, myy�in ulkomaille. Ranskalais- ja australialaiskapitalis�t rahas�vat mielensä mukaan lähetysverkolla. As�ksen kollega, radiopuolen Seppo Kon�nen kuvaa menoa omissa muistelmissaan Suora lähetys (Siltala 2012, s. 102–117).

Ymmärrä mitä puhut

As�ksen ohjelmissaan tarvitsemaa �etoa ei löytynyt aina edes �etokirjoista vaan usein se oli etsi�ävä empiriasta, kokeilemalla. Vasta kun toimi�aja oli ”ilmiön” itsekin ymmärtänyt, oli asiaa kameran eteen. Tärkeintä oli kyetä näyttämään ja kertomaan TV-katsojalle jostakin, joka perustui johonkin ja aiheu� jotakin.

Muistelmissa on esimerkkinä ”typpi, jota ympärillämme on eniten, osoi�autui kiintoisaksi, kun Oulussa pakkashöyryistä nestetyppeä kanniskelin ämpärissä ja metallia katkoin päälle kaatamalla. Mutta harvoille tarjoutuu tällaisia kokemuksia.”

Ja olla ruutukasvo: ”Julkisuushan tässä amma�ssa näy�ää nuoria eniten kiehtovan (---) oman naaman näkyminen ennen kaikkea”, As�s havainnoi jatkaen, että ei ”pahaa sanaa siitä, kun on sitä vuosikymmeniä itse tehnyt”.

Hän oli toimi�aja, joka �esi mistä, miten ja keille ohjelmiaan teki, ei juontaja tai ulkopuolisen ”firman” tuo�aman Yle-ohjelman isäntä.

Aristoteles ja Herakleitos

As�kainen kertoo taustoi�avas� lapsuudestaan: syntyi kohta rauhan tultua Orima�laan sijoite�uun siirtokarjalaiseen perheeseen. Kylässä lapsia oli kaikkialla, ja kaikkea touhu�in.

Muistelija oppi lukemaan varhain. Onnekas sunnuntailapsi, joka nyt ikäluokastaan, sen – edeltäneiden ja myöhempienkin – tekemisiä punniten kirjoittaa. Vaa’assa on aina vastapaino. Skarvit voi-

192 sivua.

ISBN 978-952-81-1286-0 vat olla yllä�äviä kuin runossa tai viiltäviä kuin aforismissa.

Teks� nouda�aa muistelijan kahta tulkintaa Aristoteleen ope�amasta: alku, keskikohta ja loppu sekä ”sopivan kokoinen eläin näy�ämölle”

Muistelmien ensimmäinen osa taustoi�aa, toinen näy�ää teot ja kolmannessa sidotaan osasia finaaliksi Herakleitosta mukaillen: ”Kukaan ei voi astua samaan virtaan kahta kertaa.”

As�kaisen vies�n voi lukea, e�ä keskusteluun pitää nostaa yhteiskunnalliseen muutoksen vaiku�avia tekijöitä – kuten digitaalisen maailman, jonka suurin henkinen kuormitus on hämmennys: ”Vapau�ahan se on, käden ulo�uvilla (---). Tavaraa on ja se liikkuu, sitä tehdäänkin vasta ja he� kun sen �laat.”

Miten tämä on mahdollista? Kirjassa on ei�ämätön päähenkilö, joka lähes 200 sivun matkalla kirjoi�aa tekemisistään, löytää klassises� – tosin aikakauteemme poikkeuksellises� – lukemiaan tai oivaltamiaan lauseenpätkiä, sananparsia, rivejä isosta kirjasta, runoista, romaaneista, aikakauslehdistä ja Runebergin vänrikeistä, teemasta, jota oli vuosia työstänyt. Tekijää kiinnosti ”miten se sota 1808 pi� hävitä, jo�a kävi näinkin hyvin”. Voi�o olisi vain jatkanut kitku�elua osana Ruotsia. Toisaalta taas, jo�a uusi isäntä kunnioi� hieman, pi� sotaa käydä ja sietää tappiot. Pohdinta kiteytyi – normaali? – dilemmaan: rivimies kärsi ja aatelisto sai uuden val�on virat. Pitkään valmisteltu noin sataosainen dokumen�sarja oli valmis tuotantoon juu-

Hannu Niklander: Luovutetut alueet

Julkaistu: 2022

Kustantannusliike Robustos

ISBN 9789525758887

Luovutetut alueet on Hannu Niklanderin isänsä elämästä kertovan kirjasarjan Loivaa alamäkeä kolmas itsenäinen osa. Tässä kolmannessa osassa päähenkilö

Weijo (Weio) Niklander on eh�nyt keskiiän kynnykselle, seestynyt ja löytänyt rinnalleen rakastavan ja luote�avan vaimon, Maija-Liisan, johon tutustu�in jo kirjasarjan toisen osan loppupuolella.

Luovutetut alueet alkaa todella kauniilla, yksityiskohtaisella luontokuvauksella, kun Weijo on luistelemassa Keravanjärvellä. Niklander on taidokas kertoja, kuvaus on todella elämänmakuista.

Lukija pääsee lähelle kuva�avia henkilöitä ja heidän elämäänsä.

Kirja sijoi�uu ajallises� jatkosodan jälkeiseen jälleenrakennuksen aikaan. Kirjan nimi on ovela, koska ennen kuin luin tämän kirjan, luulin sen kertovan itärajan taakse jääneistä luovutetuista alueista. Kirjan nimi vii�aa kuitenkin Weijon henkilökohtaisessa elämässä kohtaamiin menetyksiin: rakkaiden paikkojen mene�ämiseen ja unelmien ja haaveiden murenemiseen. Onneksi Maija-Liisa on kuitenkin vahvana tukena Weijolle.

Haasta�elin Hannu Niklanderia marraskuussa Vallilan kirjastossa. Saadakseni kokonaiskuvan luin koko Weijo Niklanderin elämästä kertovan trilogian.

Ensimmäinen osa Nuoriherra kertoo Weijon lapsuudesta ja nuoruudesta ja on suorastaan hengästy�ävän �heää ja intensiivistä kerrontaa pää�yen todella dramaa�ses� kun Weijo saa �etää, e�ä hänestä ei tulekaan kartanonherraa vih�läiseen Salmen kartanoon niin kuin hänelle on luva�u. Tästä alkaa viidentoista vuoden riita Weijon ja hänen isänsä välille.

Toisessa osassa Tyhjää toimi�amassa tämä riita painaa Weijoa ja Weijon elämä on melkoista sekoilua. Toisen osan loppupuolella riita saadaan kuitenkin sovittua.

Kolmannessa osassa Weijo on isänsä kanssa sovussa ja on saanut mäntsäläläisen Järvelän talon isännyyden. Tämä Järvelä on hänen lapsuutensa rakas kesänvie�opaikka, jonne hän nyt on ase�unut Maija-Liisan kanssa asumaan ympäri vuoden, viljelemään ja hoitamaan ko�eläimiä. Elämä näy�ää auvoiselta, mu�a auvoa ei kestä kauaa, koska siirtokarjalaiset tulevat mullistamaan elämää ja heille pitää luovu�aa maita ja rakennuksia. Yhteiselo ei suju ongelmi�a, vaan törmäykset ovat välillä rajuja ja suoranaista kiusantekoakin esiintyy.

Lopulta Weijo ja Maija-Liisa päätyvät asumaan kaksioon Helsingin Käpylään.

Weijo Niklanderista piirtyy kuva todella monipuolisena ja monisärmäisenä henkilönä, tekisi mieli puhua renessanssi-ihmisestä. Hän on lahjakas ja sivistynyt, taitava piirtäjä ja musikaalinen. Hän on herkkä ja eläinrakas ja kiinnostunut luonnosta ja maanviljelystä. Nuoruudessaan hän harrastaa monipuolises� urheilua ja seikkailee maalla ja merellä. Toisaalta hänellä on omat varjonsa: ajoittain hänen elämäänsä varjostaa vakava alkoholiongelma, joka saa hänet tekemään moraalises� arvelu�avia tekoja ja päätymään aika ajoin alkoholisteille tarkoite�uun parantolaan. Välillä hän antaa äkkipikaisuudelleen vallan. Äkkipikaisuuden kohteeksi voi joutua kilpakosija tai karjalaisperheen kollikissa, joka kiusasi Weijon ja Maija-Liisan kissaa Marke�aa ja tämän pentuja. Kollikissan kävi Weijon käsi�elyssä huonos�.

Weijon herkkyys tulee esiin erityises� siinä, miten hän kiintyy paikkoihin ja ikävöi niitä. Luovutetut alueet pää�yy todella liiku�avaan kuvaukseen siitä, miten Weijo hyvästelee Järvelän: hän käy läpi jokaisen huoneen, hyvästellen ja kiitellen tapu�elee niiden uuneja, jotka monta vuo�a soivat kodin lämmön. Hän astuu verannan ovesta portaille, mu�a palaa vielä takaisin ja vilkaisee ulos jokaisesta ikkunasta.

Weijo tulee ulkoportaille, hivelee kä- ri kun tervaajan nii�omiehet saapuivat Tohloppiin.

Työ pää�yi, työskentely jatkui.

Mieleenjäävä on välähdys 2000luvun alkuvuosilta. Muistelijaa lämmi�ää se, e�ä myös Dinosaurus tunsi ja noteerasi hänet Näsilinnankadun ja Kauppakadun kulmauksessa, kun ”jonkin aikaa ennen loppuansa siinä mestari Rauni Mollberg kadun toisella puolen kulkee, näkee minut ja huutaa: ’As�kainen, oletko v...�ua saanut!’ Tu�ua kaikille, jotka miehen tunsivat. Mu�a en loukkaantunut, en hämmästynyt. Sen sijaan oli kuin olisi minut ritariksi lyöty.”

Ylen onnekas mies on pienkustantajan pokkari, jonka kansi tai graafinen ulkoasu eivät ponnahda silmille, huolellisuus, joka ei synny hutaisemalla, kuten eivät kirjan kuvituksessa Tohlopin piirtäjävelho Risto Nurisalon muutaman viivan kiteytyksetkään. Retki Suomeen ja Suomen historiaan toteutuu siten, e�ä Suomi mahtuu sijoilleen ja ymmärtää sen.

Pentti

Peltoniemi

dellään sileää ovenpintaa, koske�elee saranoita, tar�uu kahvaan kuin hyväillen ja sulkee Järvelän oven.

Luovutetut alueet on antoisa lukukokemus niin kuin koko Loivaa alamäkeä -trilogia. Kiinnostavaa henkilöhistoriaa, kiinnostavaa Suomen historiaa ja mestarillista kerrontaa.

Maria Salo-Pulliainen

Merikotkana karin päällä

Rantaan ajautuvan levän tuoksusta muistuu mieleen etäisen moo�oriveneen surina. Ja miksei myös vielä kaukaisempi jostain horison�n vaiheilta hetki�äin kantautuva rah�laivan jyskytys, kun ääni pääsee salmia pitkin kuulumaan.

Sipoon Björnsössä sijaitsi pikkulapsuudessani 1950-luvulla Kisakallion liikuntaopisto. Äi� sai suhteilla tai ansioilla sieltä minulle ja hoitotädille muutamien viikkojen oleskelun. Tunnelma oli reippaan tömisevä. Meidän kohdallamme asiaan kuului ruokailua, kävelyä ja tädin mielestä päivän kohokohta, ruokalepo.

Kuggvikin rannassa kuuntelimme �irojen huutoa ja tä� näy� merelle, e�ä katsos kuinka hiekkajaala seilaa. Siellä niitä menikin, hetken saarten välistä näkyen, pieniä rah�aluksia perässään soutuvene�ä hinaten. Välillä niillä oli purjeet ylhäällä ja tä� seli�, e�ä ne tuovat santaa jostain Porvoon �enoilta. – Tre abborrar fick jag bara! saa�oi joku onkivapa olallaan vastaan kävelevä lippalakkimies vähätellä saalistaan. Huomasin, e�ä ikämiehet voivat huvi�unees� kertoa epäonnistumisistaan, nuoremmat eivät koskaan. Tä� vastaili ontuvalla ruotsillaan, mu�a itse Kisakallio oli jonkinmoinen suomenkielisyyden saareke Svenskfinlandin keskellä. Olipa Björnsöllä

Viidenkympin ärrä

Mari istui mökin terassilla. Ilta-aurinko väri� maisemaa. Toukokuu oli tavanomaista lämpimämpi, mu�a järveen tuskin kanna� vielä mennä.

Polkua pitkin viipo� pieni poika ja hänen takanaan pojan äi�. Naapurit.

– Se on si�e taas se aika vuodesta, nainen huikkasi matkan päästä.

– Niinhän se taitaa olla, täytyy panna mökki kesäkuntoon, Mari vastasi.

Poika eh� ensin Marin luokse. Äi� istuutui Marin viereen terassin penkille ja huokasi.

– Miten talvi on mennyt, Mari kysyi jotain sanoakseen.

– Onhan se, pojan kanssa tekemistä, nainen vastasi ja katsoi to�sena poikaa.

– Mikäs pojalla, terve reipas pikkuvesseli, Mari aloi�.

Äi� alkoi seli�ää, miten poika ei opi sanomaan ärrää. Ei si�en millään. Ei ope�amalla. Ei käskemällä. Ei puheterapiassa. Ei siis missään eikä mitenkään.

suomenkielinenkin nimi Karhusaari, ja Kisakalliossa ol�in niin itserii�oisia, e�ä koko saarta kutsu�in Kisakallioksi.

Kuinka si�en kävikään? Vuonna 2009 Helsingin kaupunki lii� osia Sipoosta itseensä, valituksista huolima�a. Siinä meni mukana Björnsökin, ja saman annektoinnin uhriksi joutui myös mantereen puolella Zachris Topeliuksen vanhuudenko� Björkudden.

Olin saanut vanhemmiltani mukaan kirjan Linnut värikuvina. Se oli alkujaan ruotsinmaalainen Fåglar i färg. Siinä oli hyvä piirroskuvitus, joka realis�sena on yleistävyydessään havainnollisempi kuin naturalis�ses� sa�umanvarainen valokuvitus. Erikoinen joskin toimiva ratkaisu oli, e�ä lintu kuva�in niin, e�ä sen luontainen oleskelupaikka saa�in mukaan, tosin paljon todellista pienempänä. Kun pensastasku keikkui katajassa, se näy� vähintään metson kokoiselta. Erityisen komea oli merikotkan kuva, yksinäisellä karilla istui ehkä hevosen suuruinen petolintu vaahtoavalla merellä.

Leikin merikotkaa. Kisakallion tasaisella pihalla oli isohko kivi. Kuvi�elin, e�ä piha on ulappaa ja se kivi siitä näkyville pistävä kari. Vieras tä� sa�ui kulkemaan ohitse ja sanoi, e�ä älä vain putoa. Minä seli�n, e�ä tässä on kari.

– Vai olet sinä Kari nimeltäsi. Mu�a tulepa alas kiveltä!

– En minä ole Kari vaan Hannu, tai oikeastaan merikotka, vastasin ja laitoin kädet selän taakse niin kuin istuva lintu siipensä ase�aa.

– Kuulepas nyt, kyllä minä arvelen, e�et sinä ole kotka vaan pikkuinen poika ja nimeltäsi Kari.

Silloin paikalle ilmaantui hoitotä�ni. Siinä hän terveh� vierasta tä�ä ja sanoi, e�ä mennäänkin Hannun kanssa rantaan päin.

– Vai Hannu sinä oletkin, ja minulle sanoit, e�ä olet Kari, ai ai sentään! vieras tä� nuhteli.

Olin jo laskeutunut kiveltä, tapu�n sen kylkeä ja sanoin, e�ä tämä se kari on. – Vai yrität sinä vieläkin juksata minua! vieras tä� jatkoi.

Kävelin hoitotädin kanssa mie�eliäänä koh� Böls�ärdin rantaa. Tuolloin taisi olla ensimmäinen kerta, kun oivalsin, e�ä on ihmisiä, joille ei kannata yri�ää seli�ää yhtään mitään.

Hannu Niklander

– Ärrä nyt pitäisi oppia ennen kuin koulu alkaa. Jos ei osaa, kiusaavat, äi� purki suruaan.

Mari kaappasi pojan syliinsä. Sanoi, e�ä jos parin viikon päästä, kun Mari tulee uudelleen mökille, poika osaa sanoa ärrän, niin Mari maksaa viisikymppiä.

Poika katsoi epäileväs� Maria silmiin. – Saanko valmas�?

– Aivan varmas� saat. Lyödään kä�ä päälle.

Niinpä he löivät kä�ä päälle.

Parin viikon päästä Mari palasi mökille viikonlopuksi. Hän oli varannut viiskymppisen taskuunsa valmiiksi. Jäi terassille istumaan ja odo�amaan pojan tuloa. Tulihan poika. Pinkoi juoksujalkaa. Tuli Marin eteen ja pärskäy� niin rankan ärrän, e�ä ovista oli saranat irrota.

Poika jäi katsomaan Maria käsi ojossa. – Saanko nyt sen…?

– Minkä sen? Mari kiusoi�eli. – Sen RAHAN, poika täräy� ärräsanan voimalla.

– Bisnesmieshän sinusta vielä tulee, Mari sanoi ja antoi rahan pojan ojenne�uun käteen.

Tarja Sahramaa

Kahvi on kor�lla

– Päivää. O�aisin kupin kahvia.

– Hei. Minkähänlaista? Americano, la�e, cappuccino, café au lait, espresso…

– Ihan vain tavallista, suoda�n…

– Teikövei vai juotko täällä?

– Täällä.

– Iso vai pieni kuppi?

– Pieni.

– Vaalea vai tumma paahto?

– Vaalea.

– Tuleeko maitoa tai kauramaitoa?

– Lehmästä lypse�yä.

– Rasvatonta vai kevytmaitoa?

– Kevyt.

– Laktoositontako vai…

– Vaikka sitä.

– Tuleeko sokeria?

– Joo, kiitos.

– Valkoista vai ruokosokeria?

– Ihan sama.

– Rii�ääkö yksi annospussi?

– Rii�ää.

– Entä kahvileipää: muffinseja, kanelipullia…

– E-eei, pelkkä kahvi vain.

– Löytyykö café-bonuskor�? Joka 10. kahvi maksu�a…

– Ei, mu�a jokohan sen kahvin saisi… siis porsliinikupissa tuonne pöydän ääreen.

– Meillä ei ole pöy�in tarjoilua, joten tässäpä se. 3,60. Ja santsikupin saa noutaa puoleen hintaan.

– Kiitos… vihdoin. Käteisellä maksan.

– Voi, meillä käy vain kor�.

Paula Kokkonen

Haluaisin asua Helsingissä Triplan vieressä, uudessa talossa, jonka asunnossa ei kukaan ole asunut minua ennen. Haluaisin asua paikassa, josta pääsee samaa lippua käy�ämällä matkustamaan HSL:n busseissa, raitsikoissa ja lähijunissa ja joiden pysäkit olisivat alle 10 minuu�n matkan päässä asunnostani.

Haluaisin asua Keskuspuiston läheisyydessä, jossa on leveät �et ja �enviitat näkyvissä. Siellä ei voi eksyä citykanikaan. Haluaisin, e�ä lähellä on kauppoja, jotka ovat aina auki kuten Prisma. Kesäaamuina lenkin jälkeen olisi kahvila, jossa saa jääla�ea korkeasta lasista, oikean vahvuisena ja pillikin vielä.

Haluaisin, e�ä lähialueella olisi kuoro ikäiselleni. Sekakuoro isossa juhlasalissa, jossa hyvä ilmanvaihto, mukavia kanssalaulajia ja ohjelmassa ikivihreitä.

Haluaisin päästä ra�kalla sunnuntaiaamuisin uimahalliin kellumaan lämpimään altaaseen. Sauna ja kahvila, jossa ei vielä olisi väkeä niin aikaisin aamulla.

Haluaisin päästä lähijunalla Oodin puoleiselle pysäkille. Pasilasta viisi minuu�a. Haluaisin ison valikoiman DVDelokuvia ja kirjauutuuksia.

Haluaisin tavata ystäviäni Stockan yläkerran kahvilassa tai Espan Strindbergin kahvilassa. Tavata hyviä ystäviä Triplan Fazerilla uuniperunan ja punaviinin merkeissä.

Haluaisin lii�yä johonkin liikuntaseuraan, jossa olisi ikäiselleni sopivaa lempeää liikuntaa, vaikka pari kolme kertaa viikossa.

Haluaisin käydä kirjakahvilassa kuuntelemassa oikei�en kirjailijoiden haasta�eluja sekä juoda kahvia pahvimukista ja jutella Uudenmaan Kirjoi�ajien kanssa Vallilan kirjastossa.

Haluaisin tavata ty�äreni perhe�ä useammin. He asuvat Oulunkylässä ja matka olisi sopivan lyhyt.

Ihania unelmia, jotka kaikki toteutuivat vuonna 2022!!!!

Uneksin, e�ä olisin lentäjä, lentäisin pilvien läpi Helsingistä Australiaan. Uneksin, e�ä olisin kuuluisa kirjailija, minua haastateltaisiin, minusta kirjoite�aisiin. Uneksin, e�ä olisin modernin musiikin säveltäjä, sävellyksiäni rakaste�aisiin. Ja vielä: uneksin, e�ä olisin kuvataiteilija, värikäs, maalaisin öljyllä lilalle pohjalle kuin vain minä osaisin.

Riitta Welroos Kirjoituskehote lokakuu 2022

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Minusta pi� tulla alun perin Pekka. Näin ehdo� seitsemänvuo�as sisareni, kun synnyin. Isä oli kuitenkin toista mieltä, joten minut kaste�in Sauliksi. Olen siitä hyvilläni, koska Pekkoja näy�äisi rii�ävän, mu�a Sauli on harvinaisempi nimi. Onhan se meidän pressakin Sauli eli Sale. Naapurin ty�ö keksi kutsui minua Samppanjaksi ja kansakoulun miesope�aja Samuliksi. Työpaikoissa olen ollut Sämpy ja ulkomaan reissukaveri kutsui Sakeksi. Paras lapsuuteni kaveri keksi salanimekseni Simon (Templar). Nimi juontui TVsarjasta Veijareita ja pyhimyksiä. Olimme perustaneet salapoliisietsivätoimiston. Kaverini salanimi oli Fido. Sen alkuperää en muista, mu�a joskus nälväisin, e�ä kaverini oli keksinyt nimensä Ido-merk- kisestä wc-pöntöstä. Lai�anut vain f-kirjaimen sanan eteen. Armeijassa minua kutsu�in Vänskäksi he� sen jälkeen, kun jouduin maitojunalla takaisin aliupseerikoulusta alokaskomppaniaan. Vänrikkiä ei tullut, mu�a tulipa panssarimies eli vaunutaa�o. Pikkumustaksikin pilkat�in johtuen panssarivaunupataljoonan miesten käy�ämästä mustakarvaisesta talvilakista.

Pääasiassa minua kutsutaan ihan vain Sauliksi. Mitään sen kummempaa lempinimeä en enää näin eläkeiässä hyväksyisikään. Lapsenlapseni, kaksostytöt, kutsuvat ihan vain Sauli-vaariksi. Karaokelappuunkin kirjoitan vain Sauli. Varsinkin silloin, kun kajautan Sauli Lehtosen Mun aika mennä on

Minä tosin laulan silmät auki, koska ihmisten kasvoissa on mielestäni niin paljon lue�avaa.

Kirjoi�ajapiireissä runoilija Kari Aronpuro kehui nimeäni tavatessamme ensimmäistä kertaa. Syy tähän oli hänen mielestään se, e�ä nimi soveltui hienos� juuri nimenomaan runoilijalle sen alkusoinnillisuuden vuoksi. Aika usein käytän nimimerkkinä Jose-nimeä johtuen toisesta nimestäni, joka on Johannes. Nämä omat etunimeni eivät kulje suvussamme. Olen ollut tyytyväinen isäni valintoihin. Äidilläni ei ole ollut käsittääkseni silloinkaan mielipidettä asiasta.

Sauli Salomaa

Kirjoituskehote tammikuu 2023: ”Kirjoita nimestäsi tarina”

Minun nimeni tarina

Äidilläni oli identtinen kaksoissisar, jonka kanssa hän vie� varhaislapsuutensa Puijon metsissä samoillen ja leikkien. Äi� sai kutsumanimekseen Annikki. Kaksoissisar sai kutsumanimekseen Aino. Heidän äi�nsä, eli minun isoäi�ni kutsumanimi oli myös Aino.

Sisarukset pää�vät antaa mahdollises� syntyville ty�ärilleen toistensa nimet. Minä sain nimekseni Aino Irene ja Aino-tädin ty�ären nimi oli Paula Annikki. Minun kutsumanimeni on aina ollut Irene ja serkullani se oli Paula.

Aino ja Annikki ovat molemmat Kalevalasta kotoisin. Ainolla oli traaginen kohtalo ja osin on ollut minullakin. En kuitenkaan ole hypännyt veneestä veteen ja jäänyt sinne, vaikka olen aina uinut paljon ja käyn vieläkin vesijuoksussa joka keskiviikko.

Irene-nimen sain äidin työtoverilta, jota äi� ihaili. Äi� ja Irene olivat töissä Kuopion ammuslataamolla. Irene oli satu�anut sormensa veitseen niin, e�ä siihen oli tullut syvä haava. Hän oli kietaissut sormensa ympärille nenäliinan, e�ei veri olisi �ppunut pöydille ja la�oille. Sen jälkeen hän oli jatkanut töitään tyynen rauhallises�. Sain melkoisen ihanteen tavoiteltavakseni.

Irene-nimi on lähtöisin Kreikasta. Se merkitsee rauhaa. Suomalaisissa nimenselityksissä kerrotaan sen merkitsevän rauhaisaa. Nimeä olivat käy�äneet kreikkalaiset papit muodossa Eirene. Nimi oli kuulunut rauhan jumala�arelle.

Kyllä minä suurimman osan ajasta olenkin rauhallinen. Temperamen�tyyppini vain on koleerinen, joten on ollut pakko hyväksyä luonteeni tui�upäisetkin puolet. Temperamen�tyyppiäänhän ihminen ei pysty muu�amaan.

Wäärin käsityksiä

Isältäni sain sukunimen Rissanen. Sen alkuperä on myös Kreikasta. Lárisa on kaupunki Kreikan Thessaliassa. Kaupungin arvellaan saaneen nimensä joko sanasta lárisa, joka merkitsee tukikohtaa tai kreikkalaisen mytologian nymfiltä nimeltä Lárisa.

Larissa oli yksi 300-luvulla eläneistä kris�tyistä, jotka goo�lainen ruh�nas Krimin niemimaalla määräsi sulje�avaksi jumalanpalveluksen aikana kirkkoon, jossa heidät polte�in elävältä.

Suomen ortodoksikirkko vie�ää tämän legendan mukaan 26.3. Larissan päivää. Tuo päivä on myös suomalaisessa nimipäiväkalenterissa Larissan nimipäivä.

Minulla oli työtoverina Irene Annikki Rissanen. Hän oli syntynyt v. 1951 Heinävedellä. Minä olen syntynyt v. 1951, mu�a Kuopiossa. Minulle tuli monta puhelua, jotka oli tarkoite�u kaimalleni. Joskus palkanmaksutkin menivät sekaisin. Työnantaja alkoi kutsua minua erotukseksi Aino-nimellä, joka kajah� ontolta korvissani. Kun menin vielä yli viisikymppisenä naimisiin, vaihdoin sukunimekseni miehen sukunimen, jo�a nämä sotkut eivät häiritsisi.

Suomalais-savolais-kreikkalainen nimi Irene Rissanen sai minut opettelemaan lausumaan r-kirjaimen oikein. Lapsuusmallini opin yhdeltä tädeistäni, joka lausui sen ranskalaisittain.

Irene Honkanen Kirjoituskehote tammikuu 2023: ”Kirjoita nimestäsi tarina”

Nimeni on Wääri, Keijo Wääri. Alun alkaen se oli Vääri, joksi isoisäni sen vaihtoi Fiskaalista suuressa nimenmuutosruljansissa, jo�a 1930-luvulla ruotsalaisista sukunimistä päästäisiin eroon. Pappa oli myöhässä, niin kuin aina. Suomalaisten nimien lista oli täyte�y ja jäljellä oli vain nimi Vääri.

Synnyin vahinkoäpäränä, kaalon lapsena. Sain siis äi�ni sukunimen. Luoja �etää, olisiko Hagert ollut parempi sukunimi. Se oli isäni Kaarlon sukunimi, joka heppiä oli heilu�anut. Hevosmies henkeen ja vereen.

Elämänpolkuni kulki Helsinkiin 1980luvun alussa. Kun aloi�n julkisivu-urakoitsijan urani, pää�n o�aa syystäkin yhden sakaran lisää Vääriin. Väestörekisteri antoi kuukausia poh�neena muutosluvan ja näin Vääristä tuli Wääri.

Tietojeni mukaan tupla-W-Vääriä ei ole kenelläkään muulla Suomessa. Ainakin erotun joukosta.

Etunimien esikuvista puheen ollen yksi ja ehkä tärkein ja kuuluisin on Keijo Keke Rosberg. Kävin moikkaamassa Kekeä Unkarin Formula 1 -kisassa 1986. Hän ajoi McLarenilla viidenneksi. Vähäks olin ylpeä nimestäni sillä kertaa.

Kirjoi�elin vuosikymmeniä kolumneja ja pakinoita Väri ja Pinta -lehteen keksimälläni otsikolla Wäärin käsityksiä. PS Kirjoitan vieläkin.

Kun pyrin ja pääsinkin Forssan kaupunginvaltuustoon, käy�n sloganina: Valitset oikein niin valitset Wäärin. En �edä oliko se ainoa syy.

Hyvän nimen Kontulan pojat ovat keksineet lager-oluelle. Nimi on �etys� Keijo. Olut on virolaista, ja ensimmäisenä vuotena myyn� on ollut miljoona tölkkiä. Hyvä Keijo. Itse en tosin ole oluen ystävä, mu�a nimi tuntuu toimivan.

Ja lopuksi: en muista Wäärin, vaan väistän muurin.

Pari aforismia

Keijo Wääri Kirjoituskehote tammikuu 2023: ”Kirjoita nimestäsi tarina” Kivullakin on pisteensä.

Kuva:Marjaana Manninen

Mitä jos

Mitä jos rakkaus �etää Mitä jos rakkaus antaa anteeksi

Mitä jos sanoo sinä pieni ihmeeni tänne tarkoite�u

Mitä jos rakkaus on harvinainen kolikko leimuava hopearaha sieluni taskussa

Mitä jos se supa�aa ota mieluummin tämä hetki kuin ne muut ainiaaksi

Mari Cajanus lumisade antaa uuden mahdollisuuden tuoreet jäljet vanhojen �lalle

White Raven

Lasi ja kivi

Sinä olet minulle kuin lasi joka väl�elee kiveä minä olen sinulle kuin tuuli joka seisoo kaupungin ka�ojen yllä yhdellä jalalla kompastuma�a, kun aika istuu kaikkialla levällään olevien kansioidensa päällä, sinä olet kanssani.

Aina kun hauko�elemme karko�aaksemme jonkun päivi�äisiltä kiertoradoiltamme, tai kellojemme värinästä hänen silmiensä edessä, ilman hienotunteisuu�a, niin me eroamme ja tulimme perille kulje�uamme puolikkaan lumimyrskyä, joka oli nielaissut meidät, kuin raivostuneen kroko�ilin leuat. Näin haluni kietoutui itseensä ikuises� sinä puolestasi olet sulkeutunut neliö, jolla on kipua tuo�avat, terävät kylkiluut.

Poem © Yaseen Ghaleb

Translation: Saari Cuustola

Mukaelma pantoum-kaavalla toteutetusta runosta mä pelaan nyt, sanot näy�öruutu vilkkuu etusormesi painaa hiirtä sankari tappaa hirviön mä pelaan nyt, sanot äänitehoste räjähtää sankari tappaa hirviön somessa so�laat juoksevat äänitehoste räjähtää talo luhistuu somessa so�laat juoksevat miksi täällä on niin kylmä, kysyt talo luhistuu

”game over” välkkyy ruudulla, kunnes pimenee miksi täällä on niin kylmä, kysyt heität hiiren nurkkaan, karjut peli jatkuu naapurin pos�laa�kossa käsky rintamalle

O.R. Helle-Kotka

Jos sanat olisivat kiviä

Jos sanat olisivat kiviä hei�äisin niitä veden pintaan ja laskisin kuinka monta leipää saisin.

Jos sanat olisivat kiviä niin hei�äjä koi�aisi osua, satu�aa ja kaataa maahan kuoliaaksi kivite�ävän.

Jos sanat olisivat kiviä kasaisin niistä suuren kasan, jonka taakse voisin piiloutua.

Jos sanat olisivat kiviä o�aisin kauneimmat niistä ja tee�äisin niistä kaulakorun, jota kanssaihmiset ihailisivat ja kadeh�sivat, eikä kukaan katsoisi minua, vaan he katsoisivat kaulakorua.

Marita Engberg

Ruusuja – ruusuja

voi ruusuisia päiviä voi ruusuisia öitä kun ilman kipua ilman turhia töitä sain huole� kulkea arjessa normaalissa toki tänäänkin jaksan pienet puuhani hoitaa ja vaivani hinnan maksan kun ruusuja ruusuja piirtelen mielipahani kuviin siirtelen

Lotta A. Jussila

Terra incognita

Kuin metsää Sinua samoan, etsin, löydän minä

Kuin merta mielesi ulappaa purjehdin tuulia seuraten minä.

Kuin �etä kuljen koh� Sinua, piste�ä, jossa taivas ja maa yhtyvät, minä.

Kuin sade�a kuuntelen Sinua, kun puhallat hengen jokaiseen soluuni, Sinä.

Kuin metsää, merta, �etä, sade�a ja tuulta Sinua rakastan minä.

Viimeisellä rannalla

Yön tummat varjot häilyvät ne eläviltä näy�ävät kuin maahiset, keijut, menninkäiset tanssivat laulavat ikiaikaiset.

Vielä aamun koi�o hyväilee kuin lempeä äi� lastaan tyynny�elee sointu pehmeä kaunis hiljaisen on onni jokaisen ihmisen.

Vielä muis�ssa uinuu eilinen jokainen ero voi olla viimeinen.

Tarja Sahramaa

Ajatukseni, Äi�, sinulle sinne pilvien päälle. Aja�elen sinua, mu�a en aina.

Onnenpensas, suruvaippa

Onnenpensaat hehkuvat, ilmassa rä�see keltaisten soihtujen joukko keväinen lumisade yllä�ää yli Broadwayn Keskuspuiston päälle.

Miten eh�ikin hipaista jokaista terälehteä ennen kuin säntää itään nyhtäisee mennessään sateenkaaren puiston ylle. Pensaiden kuoro laulaa onnestaan tanssisi jos pystyisi y�missä värähtää ehkä perimä muu�uu piirun verran.

Kuoron kullanheleä soin� herä�ää suruvaipan sateenkaaren pää ohjaa sen pensaiden luo huomaavaisin tarjoaa täyden pikarin keväthuumame�ä.

Perhonenkin häikäistyy sulavista hiutaleista ja kun mesi valuu suoniin sen siipi värähtää kuin kokisi déjà-vun ja unta tai to�a, maa tärähtää mantereen toisella laidalla ja ruostunut soi�orasia särähtää takeltelevaan tuutulauluun.

Riitta Komppa

Kunnioitan tämän päivän muistoa. Katso minun perääni, mu�a älä aina. Vain joskus, kun jää aikaa.

Tarja Niemi-Korpela

Äi� Tulisit käymään. Äi�. Sen verran e�ä kahvit. Lai�aisin niitä voileipiä ja ihan ruuankin. Minä osaan.

O�aisit lomaa, vapaata. Kyllä ne pärjäävät sen aikaa. Onhan siellä ylhäällä paljon muitakin. Tulisit käymään.

Äi�. On ikävä.

Tarja Niemi-Korpela