
2 minute read
Sisällyslue� elo
Muutosten aika
Olen saanut tehdä Elias-lehteä vuodesta 2016 alkaen. Olen tehnyt sitä suurella sydämellä ja kunnianhimoises�. Tavoi�eeni on ollut, e�ä Elias-leh� on laadukas sekä ulkoasultaan e�ä sisällöltään. Päätoimi�ajana minulle on ollut tärkeää nostaa esiin yhdistyksen kirjailijoita kirjoineen ja avata heille ovi julkisuuteen ihmisten �etoisuuteen. Lisäksi olen halunnut, e�ä lehden lukijat ja kirjoi�ajat saavat oppia ja vertaistukea kirjoi�amiseensa kirjailijahaasta�elujen ja kirjoi�amiseen lii�yvien ar�kkelien kau�a. Elias-leh� on myös toiminut hyvänä yhteishengen luojana, kun sen sivuilta on saanut lukea, miten upeita kirjailijoita yhdistyksessämme on. On ilo ja kunnia kuulua tällaiseen yhdistykseen.
Advertisement
Päätoimi�ajuuden ansiosta olen saanut tutustua moniin mielenkiintoisiin henkilöihin, joista jokainen on jä�änyt jälkensä sydämeeni. Olen myös löytänyt kirjoja, joihin en varmas�kaan muuten olisi törmännyt.
Lisäksi olen saanut tehdä Elias-lehteä loistavan porukan kanssa. Yhdistyksen hallitus on toiminut innoi�avana toimitusneuvostona, joka on aina hyväksynyt sisältöehdotukseni. Heiltä on tullut eri�äin hyviä ju�uideoita ja tekstejä Eliakseen.
Myös huipputarkat toimitussihteerit ja editoijat ovat puurtaneet ahkeras� lehteen lähete�yjen teks�en kanssa. He ovat tarkastaneet oikeinkirjoituksen ja korjanneet tekstejä, jos jonkin ilmauksen voi kirjoi�aa teks�ssä selkeämmin. Suuret kiitokset Elias-editoijille: Chris�ne Hammar, Paula Kokkonen, Anna Laaksonen ja Marja Naapuri. Heidän korjaustensa jälkeen on ollut ilo lähe�ää Elias-leh� kirjapainoon ja sieltä maailmalle. Lukijat eivät heidän korjauksiaan �edä, eivätkä ehkä tekstejään Eliakseen lähe�äneetkään, elleivät he vertaa lähe�ämäänsä teks�ä lehdessä olevaan teks�in. On tärkeää, e�ä kirjoi�ajayhdistyksen ja kirjoi�amisen erityisosaajien julkisuuteen menevät asiateks�t ovat mahdollisimman virhee�ömiä. Oikolukijan työ on kuin siivoojan työtä. Siivoojan tärkeyden huomaa vasta si�en, kun siivous on jäte�y tekemä�ä.
Eliaksen monipuolisesta sisällöstä kiitos kuuluu myös kaikille Elias-lehden avustajille, ju�uja kirjoi�aneille sekä novelleja, runoja ja muita tekstejä lähe�äneille.
Suuret kiitokset kaikille, joiden kanssa olen saanut tätä antoisaa ja arvokasta kulttuurityötä tehdä. On aika siirtyä eteenpäin. Oma kirjani, elämäkerta appiukostani odo�aa kirjoi�amistaan. Myös muut asiat vaa�vat huomiotani ja aikaani.
Uskon ja toivon, e�ä Kul�uurileh� Elias saa uusia ja raikkaita tuulia hyvin kantavien siipiensä alle. Inspiroivaa ja innostavaa kevä�ä kaikille!
Sirpa Suominen Päätoimittaja s. 2 Päätoimi�ajan terveiset – Sirpa Suominen s. 3 Eija Tuomela-Leh� Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n uudeksi puheenjohtajaksi – Chris�ne Hammar s. 4 Hiekkaa silmille – Pekka Arppe s. 6 Esikoiskirjailija, huilutaiteilija Mikael Helasvuo – Sirpa Suominen s. 8 Uudenmaan Kirjoi�ajat sai uuden puheenjohtajan s. 9 Valokeilassa yhdistyksemme jäsen, kirjailija Auli Eho – Chris�ne Hammar s. 10 Kirjallisuuden monitoimija Liisa Mäntymies – Eija Sandberg s. 12 Kustantamot vastaavat s. 14 Pilkunviilausta: Sanat ja sukupuoli – Paula Kokkonen s. 16–18 Kirjanurkka:
Sirva Kuor�: Ko�na koulu – Marja-Leena Lyyra-Kukkonen ja Astaterhikki Salonen
Risto As�kainen: Ylen onnekas mies – Pen� Peltoniemi
Hannu Niklander: Luovutetut alueet – Maria Salo-Pulliainen s.19–23 Novelleja, runoja, aforismeja: Mari Cajanus, Seija Ekholm, Marita Engberg, Yaseen Ghaleb, Lo�a A. Jussila. O.R. Helle-Kotka, Irene Honkanen, Paula Kokkonen, Rii�a Komppa, Marja-Leena Lyyra-Kukkonen, Tarja Niemi-Korpela, Hannu Niklander, White Raven, Tarja Sahramaa, Sauli Salomaa, Rii�a Welroos, Keijo Wääri. s. 24 Kirjailijavierailut
Kulttuurilehti Eliaksen julkaisija: Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf
Päätoimittaja ja taitto: Sirpa Suominen
Toimitussihteerit: Christine Hammar, Paula Kokkonen, Anna Laaksonen ja Marja Naapuri.
Toimitus: Ukirin hallitus
ISSN 2243-3414 (painettu)
ISSN 2243-3422 (verkkojulkaisu)
Paino: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi 2023
Kansikuvassa: Mikael Helasvuo Musiikkitalossa, Helsingissä.
Kuvaaja: Sirpa Suominen

Uudenmaan Kirjoittajat ry
Nylands Skribenter rf
Hallitus
Puheenjohtaja: Eija Tuomela-Lehti
Varapuheenjohtaja: Riku Räihä
Sihteeri: Eija Rahikainen
Taloudenhoitaja: Christine Hammar www.ukir.info
Jäsenet: Sirpa Suominen, Ulla Welin ja Anu Vihma.
Varajäsenet: Ninni Mäntylä, Maria Salo-Pulliainen ja Eija Sandberg.
Elias ilmestyy pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa: huhtikuussa ja lokakuussa. Seuraava Elias-lehti ilmestyy lokakuussa 2023.
Aineistot: Lehteen tulevat tekstit ja kuvat 31.8.2023 mennessä osoitteeseen uudenmaan@gmail.com
Toimitus päättää julkaisusta ja pidättää oikeuden tehdä saamaansa materiaaliin toimituksellisia muutoksia.
Tekstit: Lähetä vain täysin valmis teksti. Keskeneräisiä tekstejä ei huomioida. Tekstien pituus max. (5800–5900) merkkiä kaksi A4-sivua. Tallennusmuotona .RTF. Jos tekstin sommittelu on tärkeä, lähetä mukana lisäksi .PDF:ksi tallennettu versio (koskee runoja).
Kirjoita tekstit omalla äänelläsi, älä kopioi suoraan toisten tekstejä. Mainitse lähteet.
Kuvat: Mikäli tarjoat tekstisi kanssa kuvia, huomioithan, että valokuvia tai piirroksia EI saa kopioida internetistä tai kirjoista ilman lupaa. Jos löydät internetistä kuvan, jonka haluat tekstiisi, kysy valokuvan ottajan tai piirtäjän (kuvan oikeudenhaltijan) lupa, ja lähetä hänen antamansa lupa tekstisi yhteydessä, lisäksi hänen yhteystietonsa. Kirjoista otetuista, skannatuista tai valokuvatuista kuvista tarvitaan myös kustantajan lupa. Kuvat JPG-kuvina.
Kuvien tiedostokoko väh. 2 Mt. Tarkista kuvan koko itse ennen lähettämistä. Kuvakoko 100–990 kt ei ole julkaisukelpoinen.