2 minute read

kirjailija

Hiekkaa silmille

Vihdoin Hiekkaa silmille -kirjani on kansissa!

Advertisement

Kirja on autofik�ivinen tarina Lähiidästä 1980-luvulta, jolloin suomalainen rakennusvien�osaaminen oli kiivaimmillaan.

Olen kirjoi�anut tätä vuodesta 2010, siis yli kymmenen vuoden ajan. Siitä on aina oltu kiinnostuneita, ja siksi minulle oli tärkeää, e�ä sain sen lopulta valmiiksi. Kun minut vali�in vuoden rakennusinsinööriksi vuonna 2009, tulin kiitospuheessani juhlayleisölle kertoneeksi, e�ä olen kirjoi�amassa kirjaa kovista kokemuksistani Libyassa ja uskoin tarinan valmistuvan seuraavana vuonna. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja vuosien saatossa minulta on �va�u, miten Libyan-tarinani jaksaa, koska sitä ei vain näy kuuluvan.

To�a. Käsikirjoitus ja sen lukema�omat versiot uinuivat eri kovalevyillä, sillä minulla oli vaikeuksia pää�ää, miten tarinan lopulta kasaan.

Kirja ei ole dokumen� eikä yrityshistoriikki, vaan juonivetoinen tarina, joka etenee preesensissä ja minä-muodossa. Tällaisella kertojaratkaisulla toivon, e�ä lukija istuu päähenkilön vierellä autossa tai huomaama�omana olkapäällä seuraten, mitä kertoja aja�elee ja tekee kohdatessaan moninaiset yllätykset ja �lanteet.

Koelue�n käsikirjoituksen eri versioita niin amma�laisilla kuin kirjoi�amiseen perehtyneillä. Ennen kaikkea luetu�n sen henkilöillä, joilla oli kosketuspintaa Lähi-idässä työskentelystä. Sain varsin erilaisia palau�eita. Ilmaisua ei moi�ttu, päinvastoin teks�ni koe�in mielenkiintoiseksi ja hiukan omaperäiseksi, joten olin tyytyväinen onnistuessani säily�ämään oman tapani ja ”ääneni” teks�ssä. Näiden ominaisuuksien tärkey�ä koroste�in lukuisilla kirjoi�ajakursseilla, joita olen käynyt vuosien mi�aan, ja Kriit�sen korkeakoulun kirjoi�ajakoulussa.

Koelukijoilta

Toiveita Tarinaan

Koelukijoista riippuen sain mielenkiintoisia toiveita. Ne, jotka työskentelivät 1980-luvulla Libyassa, halusivat vielä enemmän kuvauksia arkisesta aherruksesta ja siitä, millaista rakentaminen siellä todella oli. Naispuoliset lukijat vuorostaan toivoivat vielä enemmän perhe-elämän kuvausta, siis siitä, miten noissa karuissa olosuhteissa ja erilaisen kul�uuriin keskellä perheen äi� ja lapset pärjäsivät. He kaipasivat myös lisää kerrontaa paikallisten tavoista ja islamin vaikutuksesta arkiru�ineihin. Si�en oli lukijoita, joita erityises� kiinnos� tehty yrityskauppa ja siihen johtaneet syyt sekä paikallisen viranomaisen kohtuuton toiminta, joka joh� rankkoihin seuraamuksiin. Näitä kaikkia toiveita yri�n mahdollisuuksien mukaan o�aa huomioon, jo�a kirjani tarjoaisi mahdollisimman monelle mielenkiintoisia lukuhetkiä.

Halusin tehdä tarinan juonivetoiseksi, jossa faktat ja fik�ot sekoi�uvat siten, e�ä pääkohdat ovat todellisia tapahtumia. Kirjailijan vapaudella olen kuitenkin etäänny�änyt niitä niin, e�en toivo�avas� joudu vaikeuksiin. Heille, jotka silloin työskentelivät Libyassa, on selvää, mistä tarina ammentaa juonensa, mu�a kyllä ra�ailla pysyvät hekin, jotka eivät ole varpaallakaan tuohon maahan astuneet.

Lukijat pitävät tarinaa totena

Saamistani posi�ivisista palau�eista olen kuitenkin huomannut, e�ä jotkut lukijat ovat lukeneet tarinan lähes absoluu�sena totuutena, vaikka olen korostanut sen autofik�ivisyy�ä. Muutamat Libyassa työskennelleet ovat yri�äneet oikaista joitakin tarinan koh�a ja kertoneet omat näkemyksensä tapahtuneista käänteistä ja asioista. Näihin kaikkiin olen vastannut, e�en halunnutkaan aina pysytellä totuuden kaidalla polulla, vaan olen levennellyt kertomakaistaa silloin kun tarina on niin edelly�änyt.

Tällaisen tarinan olisin voinut kirjoi�aa kymmenin eri tavoin: kliinisen siis�s�, räikeäs� yliampuen tai jotakin siltä väliltä, jollaista tämä edustaa. Hiukan minua on jälkikäteen askarru�anut, kirjoi�nko �e�yjen henkilöiden hahmot liian ronskeiksi, sillä Libyan asioista perillä olevat kyllä �etävät, keitä tarinassa kuvaan. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, e�ä uusien omistajien taholta toisella lähestymistavalla ja paremmalla keskinäisellä ymmärryksellä ja henkilökemialla yrityksen loppu Libyassa ei olisi ollut näin karmaiseva.

Koska sivumäärä on jo tällaisenakin suuri ja henkilöitä kirjassa lukuisia, kustannustoimi�aja halusi pitää henkilögallerian mahdollisimman pienenä. Kirjani kuvaamien tapahtumien aikaan henkilöitä työskenteli Libyassa kymmeniä, jotka olisivat ehdo�omas� ansainneet tulla mukaan tarinaan mukavina kavereina, mu�a hauskan ja mielly�ävän kuvaaminen ei mielestäni oikein sointunut tähän tarinaan…

Kirjan takakansi sai seuraavan teks�n: ”Oletko valmis osallistumaan eloonjäämispeliin, jossa ei ole tarjolla levähdyspisteitä, ei kannustusta eikä lohdutuspalkintoja?

Suomalaisyritys rakentaa Libyaan 1980-luvulla satamia. Menestystarina saa kuitenkin yllä�ävän käänteen viranomaisten taholta. Alkaa vuosia kestävä piina ja lopulta kuristusote estää hengittämisen. On löyde�ävä jokin ratkaisu ja sille toteu�ajansa.

Kirjailijan omiin kokemuksiin perustuvassa autofik�ivisessä selviytymistarinassa, Afrikan täh� -pelin libyalaisessa versiossa, nuori rakennusinsinööri joutuu kameleon�n tavoin vaihtamaan väriä selviytyäkseen paikallisten kynsistä.”

Lähes 800 sivua

Koska käsikirjoituksessa on sivuja lähes 800, kirjasta teh�in kaksiosainen kustannuksista välittämättä. Näin se on helpommin lue�avissa, sillä tällä ratkaisulla kirjasinkoko ja rivivälit saa�in rii�ävän isoiksi. Yhteen kirjaan puriste�una font� olisi ollut liian pientä ja rivivälit �heitä, jolloin lukeminen olisi työlästä ja ikävää. Nyt kaksiosaisena se ei myöskään vaikuta painavalta ”tiiliskiveltä”, vaan sitä on

This article is from: