Tukiviesti

5/2011

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n lehti

Sähly onnistuu vapaaehtoisvoimin SIVU 8

........................

Päämiehen ja avustajan yhteistyötä parhaimmillaan SIVU 28 ........................

Jooga opettaa armollisuutta SIVU 46

Teema: Vapaaehtoistyö

Numero 5 • 2011

5/2011

Tässä numerossa Vapaaehtoistoiminta-teemasivut Vapaaehtoistyö toi uuden elämän Elämöitsijät elävät ja pelaavat täysillä Kaikkien kirkko Martat ovat hitaan elämän jäljillä Kohti yksilöllistä asumista ja lähipalveluita Päämies ja avustaja ymmärtävät toistensa vinoilua Jyrki Pinomaan kolumni Laki ja aatteet muuttavat koulua Liikuntaa, urheilua, harrastuksia Järjestösivut Korkeat vuokrat ja pienet tulot harmina myös Kanadassa

6–23 7 8 13 14 24 28 30 42 44–50 51–63 66

Päätoimittaja Tupu Sammaljärvi 0207 718 210 tupu.sammaljarvi@kvtl.fi Julkaisija Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Pinninkatu 51, 33100 Tampere 0207 718 200 faksi (03) 222 7994 http://www.kvtl.fi Taitto Virpi Sirpelä / Mac&Me Kannen kuva Tommi Anttonen Tilaushinnat 2011 30 euroa / vuosikerta Jäsenille maksuton Jäsenasiat, lehtitilaukset Jäsensihteeri Sinikka Niemi 0206 90 283 sinikka.niemi@kvtl.fi Painos 14 500 kpl ISSN 0355-7669 Aikakauslehtien liiton jäsen

SIVU

18

TUKIVIESTI 5/2011 42. vuosikerta

SIVU

38 SIVU

22

Painopaikka Forssa Print, Forssa 2011 Tukiviesti ei sitoudu julkaisemaan aineistoa, jota se ei ole tilannut, ja toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja muokata tilaamatta lähetettyjä juttuja.

Tilaamattomista artikkeleista ei makseta palkkiota.

Aikataulu Teemat, aineisto- ja ilmestymispäivät vuonna 2012 1. Lapsiperhe 10.02.; 23.03.

2. Aikuistuminen 13.04.; 25.05.

3. Ikääntyminen 11.06.; 27.07.

4. Kommunikaatio 17.08.; 28.09.

5. Yhdessä vertaisina 19.10.; 30.11.

SIVU

26

Löydät Kehitysvammaisten Tukiliiton myös Facebookista.

PEFC/02-31-162

441

428 PAINOTUOTE

2

5/2011

P Ä Ä K I R J O I T U S

Arjen onni Risto Burman toiminnanjohtaja Kehitysvammaisten Tukiliitto Kuva Veikko Somerpuro

O

lemme vapaaehtoistyötä tekevää kansaa. Osallistumme mielellämme organisoituun toimintaan ja auttamishalumme on korkealla. Suomalaisista 39 % on tehnyt vapaaehtoistyötä, mutta 47 % olisi kiinnostunut osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Meillä on siis jossain iso joukko ihmisiä, jotka vain odottavat pääsyä vapaaehtoistöihin, jos vain joku tarjoaisi sopivaa tehtävää. Suomessa vapaaehtoistoiminnan rakenteet ovat vasta muotoutumassa, eivätkä kysyntä ja tarjonta kohtaa. Vapaaehtoistehtävän löytyminen pitäisi olla helppoa.

Oma vapaaehtoisen urani alkoi 90-luvun alussa, kun menin kesäksi rakennustöihin korjaamaan vanhaa juhlataloa Itämerikeskukseksi. Raaputin ikkunanpokia ja naulailin huopakattoa.

Sieltä sain kipinän ja halun vapaaehtoistyöhön. Viime vuosina vapaaehtoistehtäväni ovat liittyneet lähinnä lasten harrastuksiin ja koulunkäyntiin – luokkatoimikuntaan ja partioretkiin (sekä siihen pakolliseen buffetin pitoon futiskentän laidalla!), mutta myös erilaisiin kehittämis- ja luottamustehtäviin.

Vapaaehtoistyössä ei pelkästään anneta vaan myös ja ennen kaikkea saadaan. Vapaaehtoistyön tutkija Anna-Birgitta Pessin mukaan vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta ovat yhteydessä onnellisuuden ja hyvän elämän kokemuksiin. Monet onnellisuuden elementit ovat läsnä vapaaehtoistyössä: sosiaaliset suhteet, terveyden ylläpito, merkityksellisyyden kokemukset. Vapaaehtoistoiminnan tulisikin olla kansalaisoikeus, toteaa Jatta Vikström tässä lehdessä. Vapaaehtoistyöntekijä Pertti Laitinen taas kertoo vapaaehtoistoiminnan olevan hienointa, mitä hän on tehnyt.

Suomalainen vapaaehtoistoiminta kehittyy ja saa uusia muotoja, kuten työyhteisöjen vapaaehtoistoiminta tai oppilaiden ja oppilaitosten tekemä vapaaehtoistyö. Netti ja uusi viestintäteknologia tarjoavat uudenlaisia ja helppojakin tapoja osallistua, tai antavat mahdollisuuden kansalaisten kehittämiin palveluihin. Levävahtipalvelussa vapaaehtoinen auttaa keräämään tietoa levätilanteesta vain näppäämällä kännykällään kuvan ja lähettämällä sen verkkopalveluun. Kansanmuisti.fi on vapaaehtoisten suunnittelema ja toteuttama verkkopalvelu, joka auttaa suomalaisia seuraamaan kansaedustajiensa äänestyskäyttäytymistä.

Tukiliitossa vapaaehtoistoiminta on vahvasti esillä ja se on järjestömme tukijalka. Vapaaehtoisia toimii kerho- ja leiriohjaajina, vertaisperheinä, yhdistystehtävissä, kavereina, puhujina ja monissa muissa rooleissa. Näin eurooppalaisen vapaaehtoistoiminnan vuoden ja Tukiliiton teemaviikon aikana on syytä kiittää vapaaehtoistyöntekijöitä.

Sydämellinen ja joulupiparin makuinen kiitos kaikille vapaaehtoisille!

3

5/2011

LY H Y E S T I

Me Itse -yhdistyksen kannanotto

”Laitos ei ole koti”

Kuva: Riitta Weijola / Vastavalo.fi

Laitosasuminen loppuu Suomessa

Asumispalvelut ovat ihmisoikeuksien mittari

Kehitysvammaisten ihmisten laitosasumista ollaan hallitusti ajamassa alas eli lopettamassa.

Kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat tukipalveluja asumiseen.

Asumispalvelujen tulee olla ihmis- ja perusoikeuksien mittari.

Suomen hallitus eli valtioneuvosto on hyväksynyt kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämisen ohjelman.

Palveluntuottajat, huomioikaa, että me kehitysvammaisetkin olemme ihmisiä.

Sen mukaan laitoksissa asumista vähennetään merkittävästi.

Toivottavasti Suomen kunnat ymmärtävät ohjelman periaatteen.

Vaadimme tasa-arvoisia palveluja, jotka ovat kehitysvammaisen ihmisen arvon mittaisia.

On väärin, että jotkut kunnat suunnittelevat yli 100 – 200 asukkaan kerrostaloja, jonne vammaiset, vanhukset, päihdeongelmaiset ja mielenterveysasiakkaat muuttaisivat asumaan.

Palvelujen tulee olla edelleen laadukkaita ja yksilöllisiä.

Kilpailutusta ei saa asettaa ihmisarvon edelle.

Näiden kuntien päättäjiltä ovat unohtuneet kehitysvammaisten ihmisoikeudet.

Ohjelman periaate on tehdä pieniä, 5 – 10 henkilön asuntoryhmiä tai ryhmäasuntoja.

4

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Ulla Topi Me Itse ry, varapuheenjohtaja Valtakunnallinen vammaisneuvosto, jäsen

5/2011

LY H Y E S T I Kuva Patrik Lindström

Papunetin joulukalenteri

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Jarmo Lindén (vasemmalla) luovutti Seesam-palkinnon Pertti Rajalalle Helsingin Kirjamessuilla 28. lokakuuta.

Selkokirjailija sai Seesamin

K

ymmenes selkokirjallisuuden Seesam-palkinto myönnettiin lokakuussa selkokirjailija Pertti Rajalalle. Kirjailija AnnaLeena Härkönen puolestaan nimettiin selkokirjakummiksi.

Pertti Rajala palkittiin tunnustuksena vaikuttavasta elämäntyöstä selkokirjallisuuden edistämiseksi. Rajala on kirjoittanut yli 75 selkokirjaa, mikä on enemmän kuin kukaan toinen Suomessa.

Seesam-palkinto myönnetään joka toinen vuosi tunnustuksena selkokielisen kirjallisuuden edistämisestä. Palkinnon myöntää Selkokeskuksen yhteydessä toimiva selkokirjatyöryhmä.

Selkokirjakummiksi haastetaan joka toinen vuosi yksi tunnettu suomalainen kirjailija, jonka tuotantoa ei toistaiseksi ole muokattu selkokielelle. Ottaessaan haasteen vastaan selkokirjakummi antaa luvan muokata yhdestä kirjastaan selkokielisen version. Näin henkilöt, joilla on suuria lukemisen esteitä, pääsevät nauttimaan samoista suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksista kuin muutkin.

Uuden selkokirjakummin, kirjailija Anna-Leena Härkösen, esikoisteoksesta Häräntappoase tehdään selkomukautus.

Ihmisoikeuksilla on nyt logo Ihmisoikeuksia kuvaava kansainvälinen logo julistettiin syyskuun lopulla New Yorkissa, YK:n yleiskokouksen istunnon avajaisviikkojen yhteydessä. Logon on suunnitellut serbialainen Predrag Stakic ja siinä yhdistyvät linnun ja ihmiskäden symbolit.

Se on vapaasti ladattavissa internetistä ja maksuttomasti kaikkien käytettävissä.

Logon voi imuroida osoitteesta http://www.humanrightslogo.net/

Kuva: Toivo Koivisto

Papunetin jouluisessa selkotarinassa seikkaillaan Pikkutontun matkassa.

Tontun lakki on kadonnut, ja mitä siitä seuraakaan..

Joulukalenteri löytyy osoitteesta www.papunet.net/joulukalenteri/

”SANOT TUA” ”Vapaaehtoistoiminta näyttäytyy helposti harrastustoimintana, vaikka sillä on aina poliittinen ulottuvuus – mahdollisuus nostaa esille yhteiskunnan epäkohtia.”

Tutkimuspäällikkö Susanna Hyväri Epilepsialehti 4/2011

”Ihmisillä pitää olla oikeus valita asuinpaikkansa ja -muotonsa. Runsaankaan palveluntarpeen ei pidä sulkea pois oikeutta yksilölliseen tukeen ja yhteisöllisyyteen, jota kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat siinä missä muutkin.”

Hallitussihteeri, STM Jaana Huhta ”On taisteltava jo siitä, että joku Ketju 4/2011 yleensä vastaa puheluun. Tavallinen asiointi on tehty niin vaikeaksi, ettei ainakaan omaishoitaja tahdo sitä jaksaa.”

Omaishoitaja Lea Store Sosiaali- ja terveysviesti 3/2011

5

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

VAPAAEHTOISTOIMINTA VETÄÄ Suomalaisista 47 prosenttia on kiinnostunut osallistumaan vähintäänkin jonkin verran vapaaehtoistoimintaan.

K

uluva vuosi on ollut Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi. Kesällä julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta. Osallistumisen tavoista eniten kiinnostaa kertaluonteinen toiminta ja sen jälkeen lyhytkestoinen projektimainen toiminta. Joka kolmas vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneesta olisi valmis pitkäaikaiseen, sitoutuneeseen toimintaan.

Tapahtumissa ja keräyksissä Suomalaisista 39 prosenttia on osallistunut vapaaehtoistoimintaan viiden viime vuoden aikana. Luku on suuri. Mutta toisaalta 43 prosenttia sanoo, ettei ole koskaan osallistunut vapaaehtoistoimintaan.

Suomalaisista 47 prosenttia on kiinnostunut osallistumaan vähintäänkin jonkin verran vapaaeh toistoimintaan. 26 prosenttia sanoo, ettei ole lainkaan kiinnostunut osallistumaan.

Vapaaehtoistoimintaan on käytetty keskimäärin 9,5 tuntia kuukaudessa. Eniten on oltu osallisena tapahtumajärjestely- ja toimitsijatehtävissä, urheiluseuratoiminnassa sekä varainhankinnassa tai keräyksissä.

Seuraavaksi yleisimmät toimintamuodot ovat koulutus tai valmentaminen, kunnostus- ja siistimistehtävät, ryhmän tai leirin ohjaaminen, kulttuuri-, musiikki- tai taidetoiminta, hallinto tai kehittämistehtävät sekä kuljetustehtävät.

Eniten kiinnostaa lyhytaikainen toiminta Selvästi yleisimmin haluttaisiin osallistua järjestön, seuran tai yhdistyksen toimintaan, sen jälkeen

6

epävirallisen porukan tai ryhmän toimintaan ja näiden jälkeen seurakunnan tai kunnan toimintaan.

Hieman yli puolet haluaisi käyttää jo olemassa olevia taitojaan ja vajaa kolmasosa haluaisi oppia uutta, vajaa viidesosa ei osaa ottaa tähän kantaa.

Lapset, luonto ja liikunta Eniten vapaaehtoistoiminnalla haluttaisiin jatkossa edistää lasten ja nuorten, eläinten ja luonnon, liikunnan ja urheilun, vanhusten tai lähiympäristön asioita. Politiikka ja uskonto saavat vain vähän

kannatusta tässä suhteessa.

Kiinnostavimpia jatkossa ovat tapahtumajärjestely- ja toimitsijatehtävät, koulutus tai valmentaminen, projektit, urheiluseuratoiminta sekä ystävätoiminta/ viriketoiminta/ asiointiapu.

Seuraavaksi kiinnostavat kunnostus- ja siistimistehtävät, kulttuuri-, musiikki- tai taidetoiminta, hallinto- tai kehittämistehtävät, kuljetustehtävät sekä ryhmän tai leirin ohjaaminen.

Nykyiseen toimintaan verrattuna vähäiselle kiinnostuksen asteelle jäävät varainhankinta ja keräykset.

Lähde: Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus http://www.tuntitili.fi/binary/file/-/id/3/fid/435

tuntitili.fi Tunteja vapaaehtoistoimintaan.

Tuntitili-sivustolta ikioma kohde Tuntitili-sivustolla pääset näkemään, mitä kaikkea vapaaehtoisena voi tehdä.

Voit valita hakukoneesta juuri sinua eniten kiinnostavat vapaaehtoistoiminnan kohteet sekä arvioida, kuinka monta tuntia olet valmis toimimaan vapaaehtoisena vuoden aikana.

Haluamasi järjestö ottaa yhteyttä, ja pääsette sopimaan yhdessä vapaaehtoistoiminnan yksityiskohdista. http://www.tuntitili.fi/fi/ etusivu/

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

Vapaaehtoistyö toi uuden elämän Teksti ja kuvat Anu Kuusisto

Pertti Laitinen haluaa omalla työllään viedä kehitysvammaisten asiaa eteenpäin. Se onnistuu parhaiten tulemalla esiin ja kertomalla päättäjille, miten asiat ovat ja miten ne voisivat olla.

Kun soitto tulee, vapaaehtoistyöntekijä Pertti Laitinen on aina valmis lähtemään.

”Olin muun muassa Tampereen kaupungin Kukkaisviikoilla vapaaehtoisena järjestysmiehenä. Sitten menin seurakunnan järjestämään Suurella sydämellä -toimintaan. Siitä se sitten lähti.”

”Vapaaehtoistoiminta on kaikkein hienointa, mitä olen koskaan tehnyt”, sanoo Pertti Laitinen ja huokaa niin, että kuulijan on helppo uskoa.

Tamperelainen Laitinen, 53, on tuttu näky vapaaehtoistoiminnassa – milloin varoja keräämässä, milloin järjestysapuna, milloin yleisenä tukena ja turvana.

Vapaaehtoistyö on tuonut mukanaan paitsi uutta tekemistä, myös uudenlaisia haasteita, kokemuksia ja tuttavuuksia. Maailma on avartunut, ja elämästä on tullut kaikin puolin täydempää. ”Kalenteri on aina buukattu täyteen, mutta se on vain mukavaa. Tykkään kun on menoa ja meininkiä”, Pertti tuumaa.

Kaikki alkoi siitä, kun mies jäi eläkkeelle puolustusvoimista vuonna 1997. Aluksi hän toimi Mummon kammarin vapaaehtoistyöntekijänä vuosia, ja sitten puhelimet alkoivat toden teolla soida. Pidettyä vapaaehtoistyön tekijää pyydettiin mukaan monenlaiseen toimintaan.

Patonkeja ja varojenkeruuta Nykyisin Pertti Laitinen hälytetään paikalle harva se päivä. Mies on mukana muun muassa Tampereen kaupungin, seurakunnan ja SPR:n vapaaehtoistoiminnassa.

Tehtävät ovat moninaisia ja päivät erilaisia. Kun soitto tulee, hän on aina valmis lähtemään, ja omasta kodista Tampereen keskustasta on lyhyt matka kaikkialle.

Ongelmiltakaan ei aina ole vältytty, mutta se ei tahtia haittaa. ”Joskus ollaan todella jouduttu puuttumaan riitatilanteisiin.

Esimerkiksi kesällä ihmiset tappelivat Keskustorilla patongeista välillä niin tosissaan, että jouduin menemään väliin. Silloin ajattelin, että on tämä ihan uskomatonta – kuka nyt patongeista riitelee”, Pertti puistelee päätään.

Vakituisesti Pertti huolehtii vapaaehtoistyönä Viikinsaaren kappelista kappelinvalvojana. Lisäksi hän on aktiivisesti mukana

kehitysvammaisten oman järjestön Me Itse ry:n toiminnassa, jonka Tampereen jaosto eli Tampereen Hämpit aloitti toimintansa viime syksynä.

Vaikka pitkäaikaissairaus on tuonut omat mutkansa miehen elämään, suruja ei Pertin mukaan kannata jäädä liikaa murehtimaan. ”Jos jää kotiin neljän seinän sisälle, siitä ei tule yhtään mitään.

Ylös vain ja liikkeelle, niin kyllä asiat sujuvat”, hän kannustaa.

Nykyisin Pertti Laitinen kiertää myös puhujana erilaisissa tilaisuuksissa kertomassa vammaisten asioista ja arjen sujumisesta. Hän kertoo arjen asioista mielellään, sillä siten asioihin pystyy vaikuttamaan. ”Olen sellainen jokapaikanhöylä. Tykkään olla mukana ja viedä asioita eteenpäin. Suomessa on vielä paljon ongelmia kehitysvammaisten asioissa, mutta eivät ne muutu, jos ei välillä pidetä vähän meteliä.”

Pertti Laitinen kiertää muun muassa oppilaitoksissa kertomassa kehitysvammaisten asioista. Vierellä Petra Saarinen Kehitysvammaisten Tukiliitosta.

7

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ Millaista on mukava vapaa-aika? Tempauksia, yhdessäoloa, liikuntaa, retkiä? Ainakin niihin pitäisi jokaisella olla mahdollisuus. Kehitysvammaisten ohjaajana vuonna 1997 Jyväskylän kaupungin Päiväharjun toimintakeskuksessa työskennelleet Juha Solismaa ja Ville Välilä huomasivat, että kehitysvammaisten aikuisten vapaa-ajan virikkeeksi ei kovin paljon tarjontaa ollut.

Teksti Arja Liinamaa Kuvat Tommi Anttonen JYVÄSKYLÄ

”P

erustimme Elämöitsjätryhmän ja ryhdyimme vapaaehtoistyönä järjestämään reissuja”, Juha Solismaa muistelee.

Vuosien varrella on pidetty discoja Päiväharjun tiloissa, käyty ralleissa ja tehty reissuja. ”Kierrettiin Suomen linnoja kuten Savonlinna ja Suomenlinna.

Vanhat linnat ovat ehdottomasti mun mieleen”, kertoo historiasta kiinnostunut Mikko Tuunanen.

Pian myös viikoittainen sählykerho siirtyi Keski-Suomen kehitysvammaisten tuki ry:n hoidosta Elämöitsijöille, koska tukiyhdistyksestä ei enää löytynyt kerholle vetäjää. Sama kerho kokoontuu viikoittain syys- ja kevätkausilla edelleen. ”Tukiyhdistys maksaa meille kilometrikorvaukset. Jyväskylän seurakunta antaa veloituksetta lii-

kuntasalin käyttöömme”, Juha Solismaa kertoo.

Aitous ja innokkuus tarttuvat Elämöitsijät rekisteröityi yhdistykseksi vuonna 2000. Se pitää kokouksia, joissa kannattajajäseninä toimivat kehitysvammaiset henkilöt ovat mukana. Reissut ideoidaan yhdessä ja ÄLÄMÖLÖlehteäkin tehdään yhdessä. ”Emme juurikaan editoi kannattajajäseniltä tulleita lehtijuttuja, ne ovat hauskoja ja tärkeitä juuri sellaisina kuin ne heidän kynistään tulevat”, lehden taitosta myös vapaaehtoistyönä huolehtiva Ville Välilä linjaa.

10-vuotisjuhlanumerossa keväällä 2009 Mikko Tuunanen kirjoitti lehteen jutun parhaasta harrastuksestaan, tähtitieteestä. Leh-

ELÄMÖ elävät

ti sisältää myös paljon kuvia retkiltä vuosien varrelta.

Tukiyhdistyksellä palvelutehtävä

Ville Välilä tulee Jyväskylän sählykerhoon Äänekoskelta kotoaan. Kilometrirahat hän saa Keski-Suomen kehitysvammaisten tuki ry:ltä.

8

Keski-Suomen kehitysvammaisten tuki ry:n toiminnassa sählykerholla ja kesäleireillä on pitkä perinne. ”Kumpaakin odotetaan ja järjestetään hartaasti ja kummankin kohdalla vapaaehtoisten työpanos on tärkeässä asemassa”, kertoo rahastonhoitajana ja kesäleirien järjestelyssä toimiva Pia Nieminen.

Hän antaa vinkiksi vapaaehtoistyötä tukiyhdistyksessä tai yhteistyössä tukiyhdistyksen kanssa pohtivalle, että turhaan ei kannata pelätä. ”Itsekin aluksi pelkäsin joh-

tokuntaan ryhtymistä. Ajattelin, että tulee kauheasti kokouksia, miten niihin ehtii! Mutta ei se ollenkaan sellaista ole ollut. Meillä on hirveän mukava porukka ja kaikki ajavat samaa asiaa. Jokainen voi tehdä sitä, mitä itse osaa”, Pia kertoo.

Kun Pia saa järjestettyä kolme leiriä eli etsittyä ohjaajat, tehtyä sopimukset heidän ja leiripaikan kanssa ja hoidettua muita käytännön asioita, palkkiona on hyvä mieli. ”Varsinkin siinä vaiheessa, kun kaikki kertovat, miten mukavaa heillä on ollut, tuntuu itsestäkin mahtavalta”, Pia kertoo.

Hyvä palaute antaa intoa Juha Solismaa työskentelee työvalmentajana Jyväskylän kaupun-

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ gin Työvalmennuspalvelu Kätevässä ja Ville Välilä YPR-luokan koulunkäynnin ohjaajana Luonetjärven koululla Jyväskylässä. ”Elämöitsijät on hyvää vastapainoa työlle. Vapaa-ajalla ollaan ihan eri tuulella kuin töissä ja koulussa”, Juha kertoo. ”Elämöitsijöiltä itseltään tuleva palaute on niin positiivista, että se pitää innon yllä”, Ville kertoo. ”On ollut hienoa olla luomassa tällaista toimintaa, johon on näin selkeä tarve ja joka on otettu innolla vastaan. Tiedän monia, jotka eivät innostu mistään muusta toiminnasta kuin Elämöitsijöistä.

He kokevat tämän toiminnan omakseen”, Juha toteaa tyytyväisenä.

Kaikella on aikansa

ÖITSIJÄT täysillä

Elämöitsijöiden sählykerhossa on aikaa myös pelistrategian suunnittelulle.

Vapaaehtoistyöllekin on usein elämänkaaren ajalla tietty aika. ”On selvää, että joskus muu elämä voi vaatia niin paljon, ettei vapaaehtoistoiminnalle enää riitä voimia. Silloin pitää itse huomata irtautua. Tämän varmasti muut ymmärtävät”, Pia Nieminen tähdentää. ”Keväällä 2006 elimme Elämöitsijät ry:ssä pientä kriisin

paikkaa, kun kolmas perustajajäsenistä ilmoitti jättäytyvänsäpois. Onneksemme saimme Aimo Penttisen tilalle ja toiminta jatkuu edelleen”, Ville kertoo.

Tänä vuonna Elämöitsijöillä on kuitenkin ollut hiukan aiempaa hiljaisempaa. ”Olen tullut kahden lapsen isoisäksi ja siihenkin haluan aikaani antaa”, Juha Solismaa kertoo. Hän ottaisi mielellään uusia henkilöitä järjestelyvastuuseen mukaan. ”Uusia voimia ja tekeviä käsiä tarvitaan aina lisää”, toteaa Pia Nieminenkin. Silti vapaaehtoistyö ei uuvuta, vaan innostuksen liekki syttyy aina yhä uusiin yhteisöllisiin projekteihin. Yksi sellainen on Elämöitsijöiden Kalliola-talo. ”Saimme lahjoituksena vanhan Kalliola-talon Joroisista. Olemme remontoineet sitä yhteistyössä rakennustaitoisten tukijoidemme kanssa. Elämöitsijöiden jäsenet ovat talkoissa mukana”, Juha ja Ville kertovat.

Elämöitsijöille rahallista tukea ovat antaneet useat paikalliset yritykset kuten Metso Paper Oy Rautpohjan Henkilöstö sekä erityisesti Lions Club Jyväskylä/ Cygnaeus. Leijonat ovat olleet mukana myös kunnostamassa Kalliolaa.

“Valmentaja, hei...” Sählykerhon vetäjä Juha Solismaa (oik.) on monelle pelaajalle tuttu myös työvalmentajan tehtävistään.

9

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ Teksti Saila Keskiaho

”Vapaaehtoistoiminta on kansalaisoikeus” Jatta Vikström peräänkuuluttaa Suomeen vastuunkantamisen kulttuuria ja pohtii, mikä kaikki Yhdysvalloissa on toisin.

O

lipa kerran ihminen, joka etsi vapaaehtoistyötä. Hän selaili eri järjestöjen verkkosivuja viikkotolkulla ja pohti, mikä kaikki voisi olla kiinnostavaa. Lopulta ihminen valitsi muutaman järjestön, jotka vastasivat hänen arvomaailmaansa. Hän yritti selvittää, kuka vastaa järjestöjen vapaaehtoistyöstä. Tässä vaiheessa ihminen oli kuitenkin jo väsynyt etsimiseen ja totesi, että viettää mieluummin illat suosikkiTV-sarjaansa katsellen.

Satu on kärjistetty mutta senkaltaisia tilanteita on lukuisia.

Asiantuntija Jatta Vikström on huolissaan sadun päähenkilön kokemusten todellisuusvastineista. ”Vapaaehtoistoiminnan löytämisen pitäisi olla helppoa”, yhteiskunnallisessa Syfo-yrityksessä työskentelevä Vikström sanoo.

10

”Suomi on järjestöjen luvattu maa, mutta täällä on herätty vapaaehtoistoiminnan rakenteiden kehittämiseen vasta muutama vuosi sitten.”

Vikströmin mielestä vapaaehtoistoiminta on monissa järjestöissä lapsipuolen asemassa. Kun Vikström on herätellyt järjestöjä miettimään esimerkiksi vapaaehtoisten mainitsemista strategiassa, yleinen vastaus on ollut: ”Meillä se on sisäänkirjoitettuna tähän toimintaan.” ”Vapaaehtoisia pidetään itsestäänselvyytenä.

Pahimmillaan vapaaehtoistoiminta näivettyy”, Vikström toteaa.

”Kaikki osaavat palvella” Jatta Vikström työskenteli ennen nykyistä työpaikkaansa vapaaehtoistoimintaa kehittävässä Kan-

salaisareenassa. Sitä kautta hän lähti opintomatkalle Yhdysvaltain ulkoministeriön järjestämälle opintomatkalle, jolla tutustuttiin sikäläiseen vapaaehtoistyön kenttään.

Yksi asia kävi selväksi itä- ja länsirannikolla kierrellessä: kaikki matkaajien kohtaamat ihmiset olivat valtavan ylpeitä vapaaehtoisuudesta. Vapaaehtoistoiminta antaa ihmiselle erilaista nostetta kuin Suomessa.

Niin käy esimerkiksi kouluissa, joissa service learning eli palvelemaan oppiminen on osa opetussuunnitelmaa. Jatta Vikström tapasi matkallaan myös partiolaisia, jotka suorittivat taitomerkkejä vapaaehtoistyöllä.

Eikä vapaaehtoisuus rajoitu vain lapsiin. Americorps tarjoaa aikuisille mahdollisuuksia vapaa-

ehtoistyöhön kotimaassa tai muualla. ”Ihmiset luopuvat päivätyöstä, pitävät välivuoden tai lähtevät juuri eläkkeelle jäätyään”, Vikströmkuvaa.

Kaiken vapaaehtoistoiminnankin keskellä Yhdysvallat on yksi maailman rikkaimmista maista, jossa nähdään nälkää. Monet vapaaehtoiset paikkaavat toiminnallaan niitä aukkoja, joihin yhteiskunnan rakenteet eivät ole puuttuneet. Vapaaehtoiset lääkärit hoitavat ilmaiseksi niitä, joilla ei ole varaa sairausvakuutuksiin ja soppakeittiöt pitävät huolta syrjäytyneiden ruokailuista. ”Oikeudenmukaisuuden eetoksesta nousee halu auttaa ja tehdä oma osansa”, Jatta Vikström luonnehtii. ”Vapaaehtoistoiminnan imago on parempi ja toiminta arkipäiväi-

5/2011

sempää”, Vikström kertoo. Ihmisten puheissa vilisee sloganeita kuten ”Give back to the community” (Anna takaisin yhteisöllesi) ja ”Everybody can serve” (Kaikki osaavat palvella). ”Ajatus on, että kun minulla on kaikki hyvin, miksen antaisi siitä myös eteenpäin?”

Vikström toteaa.

Suomessa on Vikströmin mukaan vastassa viranomaisten lasikatto ja ”ei meillä ole totuttu tekemään tällaista” -asenne. ”Yhteiskunta passivoi eikä herätä kysymään: voisinko minä tehdä hyvää?” Vikström lataa.

Yhdysvaltain moninaista vapaaehtoiskenttää leimaa Vikströmin kokemuksen mukaan tuotteistaminen. Rumalta kuulostava sana tarkoittaa käytännössä sitä, että vapaaehtoisten työnkuvat on rajattu tarkkaan. Jokainen tietää,

mitä tekee. ”Kollegani sanoi hyvin: vapaaehtoistoiminta on vapaaehtoista, mutta ei ehdoista vapaata”, Vikström siteeraa. ”Johonkin pitää myös sitoutua.”

Partiotytöistä eläkeläisiin Opintomatkalla Vikströmille näytettiin maa, jossa vapaaehtoistoiminta läpäisee koko systeemin.

Jokaisella viime aikojen presidentillä on ollut oma vapaaehtoistoimintaa koskeva avauksensa. Käytännön toteutukset vaihtelevat, sillä osavaltiot päättävät hyvin itsenäisesti omista asioistaan.

Hyvä kiertää ja leviää Kaikkia positiivisia vapaaehtoistoiminnan malleja ei tarvitse hakea Atlantin takaa. Yksi löytyy Helsingin Kalliosta, jonka sydämessä sijaitseva Karhupuisto oli pitkään lähinnä pahasti alkoholisoituneiden ihmisten kokoontumispaikka. Aktiiviset kalliolaiset päättivät taistella puiston itselleen ja tehdä siitä viihtyisän. ”Nyt vapaaehtoiset tekevät töitä kaupungin puutarhurien rinnalla”, Jatta Vikström kertoo. ”Ennen Karhupuistossa oli vain pultsareita, nyt siellä on pultsareita ja mummoja sulassa sovussa. Se on tehnyt hyvää koko lähiyhteisölle.”

Jatta Vikströmin mielestä vapaaehtoistoiminta on suorastaan kansalaisoikeus. ”Ihmisillä on oikeus tehdä, mutta vanhat käytännöt ja rakenteet estävät.” Vikström kaipaa Suomeen vahvempaa vastuunkantamisen kulttuuria. ”Jos se parantaa ihmisten hyvinvointia, eikö kannattaisi?”

11

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

Teksti ja kuva Lauri Silvander TAMPERE

Vapaaehtoistyön ammattilaisverkostolla katetaan kaupunki Vapaaehtoistoimintaa järjestävät yhteisöt ja työntekijät pyörittävät toimintaa usein toisistaan tietämättä. Työhuoneista kaivautuminen on kuitenkin tärkeää, etenkin suuria tapahtumia järjestettäessä.

A

mmattilaiset ovat järjestäytyneet vuodesta 2002 lähtien Valikko-verkostoiksi. Ensimmäiset Valikko-ryhmät käynnistettiin, jotta ammattilaiset voisivat saada vertaistukea entistä helpommin. Samalla ammatti-identiteetille annettiin tilaa kehittyä.

Helsingissä muotoutunut toimintamalli on levinnyt vuosien kuluessa ympäri Suomen. Verkostoissa vapaaehtoistoiminnan parissa työskentelevät pystyvät vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia entistä paremmin. Yksi uusimmista Valikko-verkostoista sijaitsee Tampereella.

ValikkoVerkosto Tampereen koollekutsuja, projektiohjaaja Tanja Laatikainen on tyytyväinen verkoston alkutaipaleeseen.

– Kaikki lähti oikeastaan Tampereen voimavaraverkoston (Tarve ry) kautta. Halusimme madaltaa vapaaehtoistoimintaa järjestävien osallistumiskynnystä ja tehdä ihmiset tietoisiksi toisistaan. Valikko vaikutti sopivalta ratkaisulta, Laatikainen toteaa.

Ensimmäiset askeleet lupaavat hyvää Kun puhutaan vapaaehtoistyön järjestäjistä, ajatus harhailee nopeasti sosiaali- ja terveysalalle. Tampereen Valikkoverkosto suhtautuu kuitenkin myönteisesti myös esimerkiksi eri liikuntamuotojen tukemiseen. Toiminta ja siihen osallistuvat yhteisöt määrittelevät tulevaisuudessa, miten verkosto kehittyy.

– Olemme vielä alkuvaiheessa, ja painopiste on sosiaali- ja terveysalalla. En näe kuitenkaan mitään syytä, etteikö toiminta olisi tulevaisuudessa nykyistä monipuolisempaa, Laatikainen summaa.

Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenyhdistyksille Valikko-verkosto voi tulevaisuudessa tarjota apua etenkin suurten tapahtumien tai tapaamisten järjestelyissä. ValikkoVerkosto Tampereessa mukana olevilla 32 yhteisöllä on takanaan vaihteleva määrä vapaaehtoisia ja kokemusta useilta eri aloilta. Samalla verkko kattaa lähes koko kaupungin.

Hyvä esimerkki verkoston vahvuuksista saatiin 5. syyskuuta, kun ensimmäisen toimintavuoden ykköstavoite, Vapaaehtoisena vaikutat -toritapahtuma, järjestettiin Tampereen Keskustorilla. Mukana järjestelyissä oli 21 yhteisöä vapaaehtoistoiminnan eri osa-alueilta. Rokin ja politiikan sulatusuuni lämmitti torin ja näytti suuntaa tuleville hankkeille.

12

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ K A I K K I E N

I

R

K

K

O

Näkymätön näkyväksi

N

oin puoli vuosisataa on kulunut ensimmäisten tukiyhdistysten ja Tukiliiton perustamisesta. Mitä kaikkea tuona aikana onkaan tapahtunut kehitysvammaisten sekä heidän perheidensä elämässä ja elämäntilanteissa?

Valtakunnallisen kehitysvammaisten teemaviikon lähestyessä kertaan mielessäni vuosien varrella kuulemiani tarinoita: Perheissä aloitettiin yksin – omissa oloissa – epävarmoina – peloissaan ja pettyneinä… Vähitellen löytyi muita, joilla oli samanlainen elämäntilanne ja joiden kanssa saattoi jakaa kokemuksia. … Syntyi ajatus ryhtyä toimimaan yhdessä kehitysvammaisten ja heidän perheidensä saamisesta näkyväksi ja äänensä kuuluvaksi yhteiskunnassa.

Niin alkoi tapahtua: Vapaaehtoisesti – aikaa ja vaivoja säästämättä – alettiin järjestää kokouksia ja neuvotteluja, suunniteltiin toimintaa yhdessä, jaettiin vastuuta, kehitettiin osallisuutta, vertaistoimintaa ja edunvalvontaa, verkostot laajenivat.

Toimintaan tarvittiin varoja ja voimat yhdistäen järjestettiin myyjäisiä, arpajaisia, kirpputoreja ja erilaisia tempauksia.

Virkistystä koettiin yhteisillä retkillä, leireillä, kerhoissa, juhlissa, matkoilla ja muissa vapaa-ajan toiminnoissa. Viidessäkymmenessä vuodessa on monin tavoin tultu yhteiskunnassa näkyviksi ja kuuluviksi tiedotuksen, koulutuksen ja valistuksen avulla. Enää ei tarvitse piiloutua yksinäisyyteen ja omiin oloihin. Nyt voidaan yhdessä eri tavoin tehdä arjesta juhlaa!

Omalla työalueellani heräsi pari vuotta sitten ajatus saada näkymätön näkyväksi musiikin avulla.

Syntyi idea joululevystä, jonka avulla kehitysvammaiset muusikot – soittajat ja laulajat – voisivat tuoda esille joulun sanomaa. Monien vaiheiden kautta ja monien vapaaehtoisten työpanoksen avulla ideasta on tullut totta, kun cd-levy Näkymätön näkyväksi – joulun iloa ja rauhaa! julkistettiin Kuusankoskella tänä syksynä. Levyn musiikissa iloitaan joulun suuresta salaisuudesta: Jumalan näkymätön maailma tuli näkyväksi joulun lapsessa – Jeesuksessa. Samalla cd-levy tuo

Kuva Tupu Sammaljärvi

K

näkyväksi ja kuultavaksi muusikoita, joiden ääni ei vielä ole kuulunut kovin laajalle.

Lehden ilmestyessä kirkkovuodessa eletään uuden alun aikaa – adventista alkaa uusi kirkkovuosi. Jouluun valmistaudutaan ja joululaulut soivat. ”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet…”

Tukiliiton ja tukiyhdistysten vuosikymmeniä kestäneestä uurastuksesta on syytä iloita ja merkkivuotta juhlistaa eri tavoin. ”Miespolvet vaipuvat unholaan”, mutta yhteistyössä on edelleen voimaa ja se antaa monella tavalla elämään sisältöä ja merkitystä – uusillekin sukupolville.

Kiitollisena muistelen yli 20 vuoden aikana – ensin tukiyhdistyksessä ja nyt 10 viime vuoden ajan kehitysvammaistyön pappina Kaakkois-Suomessa - kohtaamiani ihmisiä. Yhdessä on saatu jakaa elämän iloja ja suruja. Toinen toisiltamme on saatu tukea, voimaa ja rohkeutta. Moni yhteinen arkinenkin kohtaaminen on tuntunut juhlalta, jossa on saatu kokea myös Jumalan läsnäoloa ja siunausta.

Toivotan kaikille Tukiviestin lukijoille siunattua adventin aikaa ja hyvää joulua!

Tuulikki Lukkarinen Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kehitysvammaistyön pastori Kuusankoskelta

13

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ Teksti Saila Keskiaho Kuva Pentti Kallinen

H

elsingin Tuomiokirkon portailla odotti syyskuista ohikulkijaa outo näky.

Kirkon valtava portaikko oli kauttaaltaan moniväristen tilkkutäkkien peitossa. Sininen sulautui vihreään, musta ja violetti löysivät toisensa. Suomen tilkkulippukin löytyi kirjavuuden keskeltä. Väriilotulitus hehkui syysauringon säteissä.

Yksi tilkkuleikittelyn tekijöistä oli Marttaliitto. Keskenään erilaisten tilkkujen yhteentuominen on varsin osuva metafora koko liiton toiminnalle. 1 300 yhdistyksen ja noin 43 000 jäsenen järjestöön mahtuu monenlaista marttaa.

Marttojen ja kehitysvammaisten tukiyhdistyksen yhteistyötä juukalaisten tapaan. Eine Toivanen, Soini Nevalainen ja Jaana Kukkonen osallistuivat kehitysvammaisten viikolla viime vuonna järjestettyyn iltaan.

Kotoa maailman ääriin ”Martta on aktiivinen, monitaitoinen, elinikäinen oppija, joka laittaa oppimansa eteenpäin”, Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä luonnehtii luotsaamaansa joukkoa. Liitolla on pitkät perinteet – satavuotisjuhlatkin vietettiin jo vuonna 1999. Lucina Hagman, joka ehti olla elämänsä aikana ainakin martta, kansanedustaja ja feministi, perusti liiton mielessään kansansivistys.

Kotitalousneuvonta on yhä näkyvä osa marttojen toimintaa. Etsivä löytää liiton kotisivuilta niin puolukkapuuron reseptin kuin kattavat kompostointiohjeetkin.

Marianne Heikkilän mukaan vapaaehtoisuus on liitossa yhä suuremmassa nosteessa. Se on päässyt aina strategian tasolle asti.

Marttavapaaehtoisten perinteisin toiminta tapahtuu pienryhmissä.

Niiden teemoille vain taivas tuntuu olevan rajana: ”Ruoka, liikunta, painonhallinta, palstaviljely, kansainvälinen vastuu, käsityöt...”

Heikkilä luettelee. ”Keskiverto martta rakastaa perhettä ja kotia, haluaa puuhailla sen hyväksi ja hoitaa puutarhaa”, Marianne Heikkilä toteaa. Oman kodin seinät eivät silti suinkaan ole martan maailman rajat. Martat ovat lähteneet mukaan kehi-

14

MARTAT

hitaan elämän jäljillä Marttailu ei ole enää vanhojen naisten juttu.

Miehet ja nuoret aikuiset ovat lähteneet innolla mukaan toimintaan. tysyhteistyöhön ja monenlaisiin tempauksiin.

Vuonna 2011 juuri Marttaliitto päätti ottaa vastuun Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohteesta.

Marttojen tuella syrjäytymisvaarassa olevat ja vähävaraiset perheet saavat arjen syrjästä kiinni.

Perinteen kantaja Marianne Heikkilä kutsuu keskivertomarttaansa kolmannen sukupolven martaksi. Suomeksi

se tarkoittaa, että martat ovat keski-ikäisiä tai sitä vanhempia. ”Nyt kaupungeissa on tulossa mukaan nuorempia ihmisiä, jotka eivät ole aikaisemmin toimineet marttoina”, Heikkilä jatkaa.

Marttuus on pitkään periytynyt äidiltä tyttärelle, mutta enää se ei ole itsestäänselvää. ”Verkostot ja suhteet menneisiin sukupolviin eivät ole enää niin kiinteitä”, Marianne Heikkilä toteaa. Siksi martat ovatkin ottaneet perinteen siirtämisen omakseen.

Marttojen ruokakursseilla voi esimerkiksi oppia tekemään makkaraa perinteiseen tapaan – suoraan luonnonsuoleen. Fileerausveitsikin pysyy kalakurssin jälkeen vakaammin kädessä.

Eikä marttuus ole enää vain naisinen harrastus. Toiminnassa on mukana yhä enenevissä määrin myös miehiä.

Kohti marttailun ydintä ”Järjestö muuttuu jäsentensä myötä”, Heikkilä sanoo. Muutos tarkoittaa martoille esimerkiksi verkkoviestinnän laajentamista ja vähemmän sitoutumista vaativien toimintamuotojen etsimistä.

Toisaalta marttailun peruspilarit ovat nousseet jälleen arvoon arvaamattomaan. Slow life, degrowth ja muut hienot englanninkieliset termit ovat aina olleet osa marttojen toimintaa. Verbi ”marttailla” on alkanut esiintyä yhä useammin marttojen puheissa.

Marianne Heikkilä määrittää marttailun merkityksen näin: ”Se tarkoittaa elämän hidastamista, keskittymistä käsillä olevaan hetkeen ja tekemiseen. Marttailu on myös vastuun kantamista itsestä, läheisistä ja ympäristöstä.”

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ Teksti ja kuva Lauri Silvander TAMPERE

Vapaaehtoisuuden markkinoilla

Uutta voimaa toivotaan kehitysvammaisten ihmisten lähipiirin ulkopuolelta, nuorista perheistä ja uusista toimintamuodoista.

P

erinteinen suomalainen vapaaehtoistyöläinen on sisukas ja pitkäjänteinen.

Hän on hoitanut asiat samalla tavalla jo vuosikymmeniä: muutama puuhapete ja -maija kutsutaan vanhalla kunnon soittoringillä töihin. Nuo muutamat myyvät makkarat, avaavat ovet ja keittävät kahvit. Illalla venyttelevät kipeytyneitä raajojaan ja päivittelevät apuvoimien puutetta.

Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Yhdessä töllissä ei välttämättä asuta muutamaa vuotta kauempaa, ja työ heittelee vanhempia ympäri maakuntia tai maailmaa. Kehitysvammaisten Tukiliitto onkin päättänyt lähteä etsimään uusia vapaaehtoisia kehittämispäivien kokonaisuudella.

Uutta voimaa toivotaan erityisesti kehitysvammaisten ihmisten lähipiirin ulkopuolelta, nuorista perheistä ja uusista toimintamuodoista.

Vapaaehtoistoiminnan on seurattava aikaa Tähän saakka toiminta on pyörinyt omalla porukalla, kehitysvammaisten ihmisten ja läheisten voimin. Kansalaistoiminnan esimies Päivi Havas muistuttaa, että ajan käytön muuttuminen on haastanut yhdistykset uusien vapaaehtoisten etsintään, vaikka toiminta onkin vielä vilkasta. ”Yhdistyskyselyssä 59 jäsenyhdistystä ilmoitti toivovansa vapaaehtoistoiminnan vireyttämistä.

Olemme ottaneet tämän vakavasti. Nykyään vapaaehtoistoimintaakin pitää tavallaan markkinoi-

Lähihoitajaopiskelijat Meri-Tuuli Koivikko (vas.) ja Eeva Jalonen keksivät Best Buddies -kaveritoiminnan koulun sähköpostilistalta. Nuorille suunnattuun kaveritoimintaan kaivataan lisää poikia. da”, Havas toteaa.

Kansalaistoiminnan päällikkö Oili Jyrkämä on samoilla linjoilla. Vapaaehtoistoiminnan muotoja ja nuorten perheiden innostamista on mietittävä hänen mukaansa uudelleen. ”Käytännön vapaaehtoistoiminta on tietysti aina paikallista.

Aiomme olla nyt niitä, jotka kysyvät.”

Kysyntää löytyy, kuinka tarjotaan Edessä on selvästi taistelu vallitsevia asenteita ja yhdistysten maana tunnetun Suomen jopa jämähtäneitä toimintamalleja vastaan. On kuitenkin lohduttavaa, että vajaat 40 prosenttia suomalaisista on mukana vapaaehtoistoiminnassa, ja toiset 40 prosenttia olisi valmis lähtemään

mukaan. ”Uskon, että kehittämispäivien avulla saamme yhdistysten tavoitteita täyttymään”, Jyrkämä miettii.

Varmaa on, että toimintaa ei pystytä pitämään pystyssä pelkällä palkkatyöllä. Vapaaehtoisuus on kehitysvammaisille suunnatun toiminnan henkireikä.

Yhdistyksissä palkkatyö on harvinaisuus Suurin osa Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenyhdistyksistä pyörii vapaaehtoisvoimin. Palkattua henkilökuntaa työskentelee vain viidessä yhdistyksessä. Kuluvan vuoden aikana valmistuneen yhdistyskyselyn mukaan toiminnan ytimessä on hallitus, jota tukee pieni, sitoutunut ja pitkäaikainen vapaaehtoisporukka.

Jäsenyhdistysten vapaaehtoiset työskentelevät yleensä noin kahdesta viiteen tuntiin kuukaudessa. Työmäärät vaihtelevat kuitenkin paljon toiminnan laajuuden ja yhdistyksen suuruuden mukaan. Ulkopuolista apua yhdistykset pyytävät lähinnä suurten tapahtumien järjestelyihin.

Kehitysvammaisten parissa tehtävän vapaaehtoistoiminnan vahvuudeksi sekä Päivi Havas että Oili Jyrkämä nostavat kehitysvammaisen ihmisen. Jatkossa yhdeksi vapaaehtoistoiminnan muodoksi voisikin heidän mukaansa tuoda toimintaparit. ”Kehitysvammaisten ihmisten vapaaehtoistoimintaa ei ole oikein tunnistettu. Haluaisimme kääntää ajatuksen ympäri ja tuoda vammattoman sekä kehitysvammaisen ihmisen tekemään yhdessä”, Havas tiivistää.

15

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

Teksti Susanne Maude Kuva Hanna Anttila

J

uhani Laasasen tutkimuksen mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen 4H-liiton, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyön rahallinen arvo on yli 130 miljoonaa euroa. Se vastaa noin 20 000 asukkaan kunnan käyttötalousmenojen loppusummaa. Tuntimääräisesti vapaaehtoistyötä tehdään kyseisissä järjestöissä vuodessa noin 11 miljoonaa tuntia.

Luvut ovat suuria. Iso on vapaaehtoistoiminnan merkitys myös muille järjestöille. Mutta miten rekrytoida omaan toimintaan vapaaehtoisia? Miten vapaaehtoistoimintaa kannattaa organisoida ja kuinka tukea omien vapaaehtoisten jaksamista? pitävät vakuutusta tärkeänä.”

Alku on tärkein vapaaehtoistoiminnassa Antakaa tarpeeksi tietoa, sopikaa roolit selviksi ja luokaa vapaaehtoisille jotain omaa. Näin kehottaa Raisa Baer, joka toimii hankesuunnittelijana Espoon Vapaaehtoisverkostossa.

Epämääräisyys karkottaa ”Alku on tärkein”, Baer vastaa. Ja alulla hän tarkoittaa aikaa ennen rekrytointia. ”Yhteisön pitää miettiä koko prosessia: millaisiin tehtäviin vapaaehtoinen tulee, kuka ohjaa häntä alkuvaiheessa, miten hänet perehdytetään yhteisöön ja kuinka paljon tukea hän tarvitsee perehdytyksen jälkeen.”

Vastaanottava yhteisökin on valmistettava. Kun työntekijöiden ja tulevien vapaaehtoisten roolit sovitaan yhdessä, vältetään turhat ennakkoluulot.

Alun epämääräisyys tiputtaa nopeasti ihmisiä pois toiminnasta. ”Eivät he jaksa kauan selvitellä.

He haluavat toimia.” Vapaaehtoiselle pitää antaa tarpeeksi tietoa siitä, millaiseen yhteisöön hän tulee ja mitä hän voi toiminnalta odottaa. ”Ei ruusuisia kuvia, vaan reilusti tosiasioita haasteista ja iloista.”

Baer suosittelee, että yhteisö-

16

Espoon vapaaehtoiset kesäretkellä Kisakalliossa. Vapaaehtoistoimijoille on oltava tarjolla jotakin omaa. ja vapaaehtoistoimija laativat sopimuksen. Siihen kirjataan kummankin osapuolen odotukset. ”Sopimus kirkastaa vapaaehtoisen roolin”, hän sanoo. ”Ja on hyvä, jos heti alussa huomataan, että odotukset eivät vastaa todellisuutta.”

Tietyt tehtävät edellyttävät myös vaitiolositoumuksen allekirjoittamista. Vakuutuksen ottamistakin kannattaa harkita. ”Laki ei sitä vaadi, mutta kyllä vapaaehtoiset pitävät vakuutusta tärkeänä.”

Miten ruokitaan motivaatiota?

Vapaaehtoinen liittyy yhteisöön, koska hän on motivoitunut teke-

mään jotain itselleen tärkeän asian eteen. Hän haluaa auttaa. Motivaatio säilyy, kun vapaaehtoinen löytää sopivan tehtävän.

Myös tieto ruokkii motivaatiota. ”Usein vapaaehtoiset sanovat, että olisi kiva tietää enemmänkin yhteisön asioista tai omista tehtävistä.” Baer suositteleekin opintopiirejä tai jatkokoulutusta.”Ja pitkäaikaiseen haastavaan työhön osallistuville pitää järjestää mahdollisuus purkaa hankalia tilanteita. Työnohjausta.”

Mitä pidempään vapaaehtoinen on mukana, sitä tärkeämpää on, että hän saa kokeilla erilaisia tehtäviä. Että hän saa oppia ja kas-

vaa. ”Jossain on joku keittänyt kahvia viimeiset 15 vuotta. Ei se voi olla kovin motivoivaa.”

Espoon vapaaehtoisverkosto kannustaa verkostossa mukana olevia järjestöjä keskinäiseen vapaaehtoisvaihtoon. Että välillä vaihdettaisiin tehtävien sijasta järjestöjä, kokeiltaisiin jotain ihan muuta. ”Tärkeintä on löytää itselle mieluinen paikka.”

Baer kertoo, että vapaaehtoisista on tärkeää, että heihin pidetään aktiivisesti yhteyttä. ”Kootkaa ihmiset yhteen ja luokaa vapaaehtoistoimijoille jotain omaa.

Vapaaehtoiset eivät ole vain koh-

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ teita, joilta odotetaan panosta.”

Väsyneet lomalle Vapaaehtoistoiminnan pyörittäminen vaatii yhteyshenkilön. Hän pitää yhteyttä vapaaehtoisiin, mutta pitää toimintaa esillä myös yhteisön sisällä. Usein yhteisöjen vapaaehtoistoimintaa koordinoiva henkilö on itse vapaaehtoinen.

Baer suosittelee kuitenkin palkattua koordinaattoria. ”Vapaaehtoistoimijan resurssit eivät välttämättä riitä muiden tukemiseen.” Ja tukeminen on tärkeää. Koordinaattorilla pitää olla herkkyyttä tunnistaa väsymyksen merkit ja topakkuutta laittaa vapaaehtoinen tarvittaessa lomalle.

Työkalupakista välineitä kaikille järjestöille Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit ovat keränneet yhdessä erilaisia vapaaehtoistoiminnan organisointia, arviointia, koulutusta ja sopimuksellisuutta koskevia malleja ja vinkkejä. Tällä hetkellä niitä on kasassa yli 100.

Mallit löytyvät sekä Espoon Vapaaehtoisverkoston että Kansalaisareenan sivuilta. ”Kyllä ne ovat samoja kysymyksiä, joita pohditaan eri puolella Suomea.”

Mallit ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Baer toivoo, että käyttäjät arvioivat käyttämänsä mallit, jotta saadaan nostettua esille parhaiten toimivat.

Työkalupakkiin otetaan edelleen vastaan materiaalia. Erityisesti vapaaehtoistoiminnan organisoimiseen liittyvät käytännöt ja kirjavinkit ovat lämpimästi tervetulleita.

Lisätietoja: http://www.espoonvapaaehtoisverkosto.fi/ http://www.kansalaisareena.fi/ tyokalupakki/ Lähde: Laasanen Juhani (2011): Vapaaehtoistyön kansantaloudelliset vaikutukset. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen 4H-liitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Punainen Risti. Raportteja 70. Ruraliainstituutti. Helsingin yliopisto.

Kuva Pia Kirkkomäki

Helinä Horila Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Jetta Sirola Sammon keskuslukiosta kokeilevat Malikkeen rinnakkain ajettavaa tandemia. Molemmille vapaaehtoistoiminta on jo entuudestaan tuttua.

Malikkeen matkassa koet tekemisen iloa Sinulla on nyt mahdollisuus osallistua vapaaehtoisena Tukiliiton Malikkeen toimintaan. Valittavanasi on monenlaisia kiinnostavia tehtäviä, joista saat itsellesi iloisen mielen, entistä laajemman maailmankuvan ja uusia tuttavuuksia.

Lisäksi pääset kokemaan, millaista palautetta meille antavat henkilöt, jotka pääsevät ensimmäistä kertaa elämässään esimerkiksi pyöräilemään, vaeltamaan tai vaikka järven jäälle.

E

nsi vuonna järjestämme niin talvisia tunnelmallisia tapahtumia kuin kesäisiä leppoisia luontoretkiäkin. Malikkeen mukana on aina toimintavälineitä, jotka mahdollistavat vaikeavammaisten henkilöiden osallistumisen heitä kiinnostavaan tekemiseen. Välinetietämyksen lisäksi haluamme levittää eteenpäin rohkeaa tekemisen asennet-

ta ja ajatusta siitä, että kaikilla on oikeus osallistua. Tapahtumissamme pidetään tarkkaa huolta turvallisuudesta ja edetään osallistujille sopivan rytmin mukaan.

Meillä on tarjolla mukavia tehtäviä muun muassa kahvinkeittä jille, makkaranpaistajille, toimintavälineiden käytön avustajille, pyöräharrastajamekaanikoille ja tavaroiden pakkaajille sekä pur-

kajille. Jos olet innostunut kuski, voit myös avustaa meitä vaikkapa toimintavälineitä sisältävän peräkärryn siirtämisessä.

Malikkeen vapaaehtoistoimintaan osallistuvilta vaaditaan ennen muuta avaraa asennetta ja kykyä kohdata erilaisia ihmisiä. Myös luotettavuus ja joustavuus kuuluvat Malikkeen vapaaehtoistoimijan ominaisuuksiin.

Olet tervetullut tapahtumiimme tutustumaan toimintaamme.

Pienikin apu kelpaa meille. Ensi vuoden tapahtumat löydät vuodenvaihteessa sivustoltamme osoitteesta www.malike.fi.

Lisätietoja vapaaehtoistehtävistämme voit kysellä sähköpostitse osoitteesta malike@kvtl.fi.

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule kokemaan kanssamme antoisia retkiä ja hetkiä.

17

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

Muista kumppani vapaaehtoistoiminnassa

Henrik Ketola (edessä) vastaa Jyväskylän seurakunnassa vammaisnuorisotyöstä. Luokanopettajiksi opiskelevat Miisa Eira ja Iiro Manninen pitävät leireillä ja kerhoissa avustamista leppoisana ja mukavana puuhana.

18

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ Teksti Arja Liinamaa Kuvat Tommi Anttonen JYVÄSKYLÄ

V

apaaehtoistoimintaan ryhtyvän ei kannata tehdä kaikkea itse. ”Jos järjestätte toimintaa, johon toivotte vapaaehtoistyöntekijöiden panosta, suosittelen liittymään Valikko-verkostoon”, sanoo Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistyön koordinaattori Sari Välimäki.

Valikko-verkosto on vapaaehtoistoimintaa organisoivien yhteisöjen avoin verkosto, Valikkoryhmiä on eri puolilla Suomea.

Verkostoon kuuluu yli 80 eri yhteisöä, aktiivisten toimijoiden joukkoon noin 20 toimijaa: järjestöjä, seurakuntia, julkisyhteisöjä. ”Kokoonnumme kuuden viikon välein ja pyrimme tekemään vapaaehtoistoimintaa näkyväksi, lisäämään toimintaa, osaamista ja vaikuttamista. Järjestämme esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan messuja”, Sari Välimäki kertoo.

Kansalaisareena on valtakunnallinen vapaaehtoistoiminnan kehittämistaho.

Keski-Suomen sosiaaliturvayhdistyksen hanke Versova on esimerkki julkisen sektorin ja järjestön yhteistyöstä. Sari Välimäki edustaa Versovassa Jyväskylän kaupunkia.

Koulutus ja koordinointi tärkeässä osassa Sari Välimäki näkee tärkeänä, että kehitysvammaisten kanssa vapaaehtoistyötä tekeville tarjotaan koulutusta ja työnohjausta. Jyväskylän seurakunnassa tämä on otettu huomioon. ”Järjestämme vuosittain avustajakoulutuksen vammaistyön leireille, kerhoihiin, sisupartioon ja retkille osallistuville avustajille.

Aiemmin se järjestettiin iltakoulutuksena, nyt olemme menneet kahdeksi viikonlopuksi leirikeskukseen ja koulutus on toiminnallisempaa”, kertoo Jyväskylän seurakunnan vammaistyön ohjaaja Henrik Ketola.

Jos paikallinen kehitysvammaisten tukiyhdistys haluaisi va-

paaehtoistyöntekijöitä leireilleen, voisi koulutusyhteistyötä organisoida yhdessä esimerkiksi seurakunnan kanssa.

Koulutuksessa tulee olla hyvin salliva henki, jotta kynnys ei nouse liian korkeaksi. ”Meidän avustajalistoillamme voi hengata ihan rauhassa eikä koulutus sido vielä mihinkään tehtävään. Osa rinkiin kuuluvista käy esimerkiksi vain kerran vuodessa avustamassa, eikä se haittaa mitään. Tällä hetkellä avustajien saatavuus on hyvin tasapainossa”, Henrik Ketola kertoo.

Leireily on leppoisaa Luokanopettajiksi opiskeleva pariskunta Miisa Eira ja Iiro Manninen ovat olleet useita vuosia seurakunnan järjestämillä, vammaisille henkilöille tarkoitetuilla leireillä ohjaajina.

Miisa kokee, että vapaaehtoistyö on osa hänen luonnettaan. ”Kuudesluokkalaisenakin lähdin pelaamaan vanhusten kanssa korttia. Oli kiva pelata sitä korttia”, hän perustelee.

Iiro kertoo tulleensa toimintaan Miisan mukana. ”Olen ollut partiossa aiemmin.

Sitten minua kysyttiin avustajaksi yhdelle leirille, johon tarvittiin miespuolisia muun muassa saunassa käymiseen avuksi”, hän kertoi.

Iiro jäi sille tielle, sillä leireillä oli ”aika leppoisaa”. ”Se leiri oli yhteistyö Woomal-projektin kanssa ja meillä oli teemana Senegal. Tutustuimme senegalilaisiin tapoihin, esimerkiksi miten vauva sidotaan kantoliinaan, opeteltiin sitä vauvanuken avulla”, Miisa muistelee. ”Mun vauva kyllä taisi tippua eikä ehkä pysynyt hengissä”, Iiro muistaa.

Senegal-merkin kuitenkin hänkin leirin lopuksi sai, kuten kaikki muutkin.

Hyötyä myöhemmässä elämässä Leirillä avustamisesta saa pienen palkkion, mutta rahan takia tehtävään ei ryhdytä. ”Iltatöissä tienaisi paljon paremmin”, Iiro toteaa.

Iiro ja Miisa ovat huomanneet

opiskeluissaan, että vapaaehtoistyökokemus vammaisten henkilöiden kanssa on antanut heille valmiuksia tulevassa ammatissa. ”Jo soveltuvuushaastattelussa, kun haki opiskelupaikkaa, oli varmastikin apua, että oli tehnyt tällaista työtä”, Iiro miettii. ”Ja harjoittelujaksoilla, kun luokassa on erityistukea tarvitseva lapsi, on tästä kokemuksesta jo ollut hyötyä”, Miisa sanoo.

Jyväskylän seurakunnan avustajarinkiin kuuluu monien alojen ihmisiä. ”On historian, psykologian, äidinkielen, yhteiskuntatieteiden opiskelijoita, lukiolaisia, rakennusmiehiä, sairaanhoitajia ja lukiolaisia”, Henrik Ketola sanoo.

Seurakunta järjestää noin 9 ta-

pahtumaa vuodessa, pienryhmärippikoulun, selkokielisen rippikoulun, kolme partioleiriä ja pari retkeä. Seuraavana on Pyhäinpäivä-viikonlopun retki, jolloin lähdetään Oulu-gospel-tapahtumaan. Mukaan lähtee 15 nuorta, 5 avustajaa, muutama työntekijä. ”Yritän sitten myös pitää huolta meidän avustajistamme. Järjestämme kylpyläviikonloppuja ja käymme leffassa, välillä myös ihan keskenämme”, Henrik Ketola kertoo.

Katso lisää: www.aspa.fi > kehittäminen > verkot (Vapaaehtoistyö osallistaa -julkaisu PDF-muodossa) www.versova.fi www.kansalaisareena.fi

Vammaisnuorisotyönohjaaja Henrik Ketola kertoo, että kehitysvammaisten nuorten vapaaehtoisina avustajina toimii monen alan ammattilaisia.

Viisi ohjetta yhteistyöhön vapaaehtoistyössä 1. Organisoi laadukkaasti: suunnittele koulutus, panosta imagoon tai tee nämä asiat yhteistyökumppanin kanssa.

2. Vapaaehtoistoiminnan ei tarvitse olla kamalan vakavaa. Se voi olla monipuolista ja toimia kuin harrastus. Mieti toimintamuotoja, jotka rikkovat totutun kaavan. Tarjoa jääkiekkoseuralle, että he voisivat ryhtyä kummeiksi koululuokalle ja tarjota heille paikat katsomassa.

Kysy leijonilta, voisiko joku heistä käydä ulkoiluttamassa vanhuksia.

3. Ehdota yhdistyksellesi, yritykselle, työpaikallesi vapaaehtoistoiminnan strategian tekemistä. Niihin tiivistetään, mitä toiminnalla halutaan, mitä se edellyttää, mitä tehtäviä heillä on. Tällaisia strategioita on tehty myös yrityksissä – Euroopassa on jo esimerkkejä, että henkilökunnalle annetaan mahdollisuus osallistua työaikana tiettyyn määrään vapaaehtoistoimintaa.

4. Myös kehitysvammaiset henkilöt voivat tehdä vapaaehtoistoimintaa. Osallistumisen ja yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti merkittävien tekojen tekemisen mahdollisuus on kaikkien oikeus.

Lisätietoja Aspa-säätiön julkaisusta “Vapaaehtoistyö osallistaa”.

5. Seurakunta ja SPR ovat perinteisesti järjestäneet vapaaehtoistyötä. Muista myös ne oppilaitokset, joiden opiskelijoille voi tarjota valinnaisena kurssina esimerkiksi kehitysvammaisille sopivan liikuntakurssin vetämistä.

19

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

Tukiliiton toiminnanjohtaja Risto Burman luovutti ministeri Paula Risikolle taulun. Työ on liiton Asuntoja asunnottomille -hankkeen julistekilpailun satoa.

Tukiliitto muistaa yhteistyökumppaneitaan liiton 50-vuotisjuhlavuoden merkeissä.

Ilmajoen kirkkopyhä oli talkootyön juhlaa Kehitysvammaisten valtakunnallista kirkkopyhää vietettiin aurinkoisena syyssunnuntaina Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla. Juhlaan osallistui noin 800 vierasta.

Teksti ja kuvat Tupu Sammaljärvi ILMAJOKI

K Ilmajoen kirkkopyhässä mukana olleet Kotopihlajan asukkaat Esko Pentinkorpi ja Vesa Mäkelä yhdessä hoitajiensa Hanna Lepistön ja Kirsti Luhtanen-Kohtamäen kanssa.

Puheenjohtaja Tommi Kivimäki esitti juhlassa Me Itse -yhdistyksen tervehdyksen.

20

irkkopyhä oli todellinen talkootyön eli paikallisten sanoin ”kökän” juhla. Talkoolaisia oli peräti 200. Suuren juhlaväen ravitseminen sutjakkaasti oli jo sinänsä hieno näyttö vapaaehtoisuuden voimasta. Lisäksi nähtiin talkoolaisten panos niin esiintyjinä kuin monissa ohjaus- ja aputehtävissä. Päivän valmistelujen ja järjestelyjen päävastuullisena hääri Ilmajoen tukiyhdistyksen puheenjohtaja Toive Tynjälä.

Arkkipiispa emeritus Jukka Paarma saarnasi lähimmäisyydestä. Hän muistutti, että lähimmäisen rakastaminen on arjen elämää, ratkaisuja ja toimintaa. ”Jokainen tarvitsee rohkaisua, kannustusta ja kiitosta.”

Juhlapuheessaan sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko puhui tämän hetken keskeisistä, kehitysvammaisten henkilöiden

elämää koskevista valtakunnan tason asioista: vammaispoliittisesta ohjelmasta, asumisen ohjelmasta sekä vammaislakien yhteensovittamisesta.

Tervehdyksen juhlaan toivat muun muassa Tukiliiton puheenjohtaja Jyrki Pinomaa ja Me Itse ry:n puheenjohtaja Tommi Kivimäki. Pinomaa puhui vertaisuuden voimasta, ja Kivimäki ilahdutti kuulijoita puheenvuoronsa lisäksi laululla.

Vuoden 2012 valtakunnallinen kirkkopyhä on Tampereella. Messu on Tuomiokirkossa ja pääjuhla Tamperetalossa.

5/2011 5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

Vapaaehtoistyö on perheenkin piiri Teksti ja kuvat Arja Liinamaa JYVÄSKYLÄ

P

Ilmajoen nykyisen kirkon rakensi tunnettu kirkonrakentaja Matti Honka 1760-luvulla.

erheelle ei ole niinkään oleellista, saako perheenjäsen tai perhe tukea vapaaehtoistyönä vai osana kunnallista tai valtiollista palvelujärjestelmää. Pääasia on, että apua tarvittaessa järjestyy ja että oman perheenjäsenen tarve sosiaalisiin suhteisiin, osallisuuteen yhteiskunnassa ja virkistävään vapaa-aikaan täyttyy.

Vapaaehtoistyöllä on kuitenkin oma hehkunsa. Vertaisryhmän vetäjät kokevat auttamisen iloa ja vapaaehtoisia oman perheenjäsenen auttajia arvostetaan tietenkin enemmän kuin niitä, jotka auttavat, koska se kuuluu omaan työhön.

Äidit tiedonjakajina ja ryhmien vetäjinä Tuula Henttu, Eija Kauppinen, Marjo Rönkvist, Riitta Mehtovuori, Irmeli Manninen ja yksi nimettömänä esiintyvä kehitysvammaisen lapsen äiti Jyväskylästä vastasivat perhegalluppiin. He kertoivat, minkä verran ja miten vapaaehtoistyö koskettaa heidän perhettään.

Neljä heistä kertoi toimivansa tai aiemmin toimineensa vertaisryhmän vetäjänä tai asiantuntijaalustajana esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa ja tapahtumissa. Miksi? ”Olemme saaneet ensitietovaiheessa tärkeää vertaistukea ja tämän vuoksi olen nyt vuosia myöhemmin halunnut antaa omaa aikaani uusia vertaisperheitä tukeakseni. Olen ollut aktiivisesti järjestämässä perhetapaamisia ja vertaistukikerhoja sekä jakamassa tietoa puhtaasta auttamisen ilosta”! ”Toimin kaupungin asumis-

Irmeli Manninen

palveluihin kuuluvan Ahokodin kehittämisryhmässä vanhempain edustajana. Pidimme muun muassa myyjäisiä, joiden tuotoilla saimme varahoitohuoneeseen kalusteita.” (Irmeli Manninen)

Tukihenkilö vai avustaja Kolme vastaajaa kertoi, että heidän kehitysvammaisella perheenjäsenellään on aiemmin ollut vapaaehtoistyönä kaupungin pienellä korvauksella toimiva tukihenkilö, mutta tällä hetkellä sellaista ei ole. Kaksi kertoi, ettei heidän perheenjäsenellään ole ollut koskaan tukihenkilöä.

Yksi kertoi kyselleensä kaupungilta aikuiselle pojallensa tukihenkilöä. Pojalle saatiin henkilökohtaisen avun päätös, minkä jälkeen Henkilökohtaisen avun HAVU-keskuksen listoilta nuorukaiselle löytyi henkilökohtainen avustaja, joka on kaverina esimerkiksi vapaa-ajan harrastuksissa ja asioinnissa. Avustaja ei ole vapaaehtoistyöntekijä vaan palkkatyössä ja äiti kertoo saavansa HAVUkeskuksesta könttäsumman, jonka hän jakaa palkaksi avustajalle ja maksaa verot ja tekee tarvittavat ilmoitukset. ”Oma hommansa siinä on, mutta pääasia, että Johanneksella on kaveri! ”(Riitta Mehtovuori) Henkilökohtainen apu on tarkoitettu antamaan erityistukea tarvitseville ihmisille mahdollisuus sosiaalisiin suhteisiin ja osallisuuteen yhteiskunnassa. Myös Irmeli Mannisen aikuisella Idatyttärellä on henkilökohtainen

Eija Kauppinen

avustaja, joka antaa omaishoitajaäidille hengähdysaikaa ja Idalle itselleen toimintamahdollisuuksia. ”Oikeastaan omaishoitajuus on vapaaehtoistyötä, koska tähän kuuluu vain kolme vapaapäivää kuukaudessa, ei sairaslomamahdollisuutta tai rajallista työaikaa päivittäin ja palkka on pienempi kuin esimerkiksi avustajan.”

(Irmeli Manninen)

Tukihenkilöys voi lopahtaa ” Best Buddies -projekti loppui ja siihen kuuluneet kaverit muuttivat toisille paikkakunnille ja muutenkin tapaamisia oli vaikea järjestää.” (Eija Kauppinen) ”Kaupungin maksama korvaus oli surkea työn vaatimukseen nähden ja kaupungin järjestämillä tukihenkilöillä ei ollut motivaatiota ja pesti loppui lyhyeen. Itse etsityt tukihenkilöt olivat pidempiaikaisia.” (Irmeli Manninen)

Ihmisiä oikeassa paikassa ”Seurakunnassa työskentelevä Henrik Ketola, joka järjestää vammaisnuorille kaikkea mukavaa yhdessäoloa on kyllä aarre. On leirejä, retkiä eri seurakuntiin, gospelkonsertteja. Siinä on ihminen oikeassa paikassa.” (Eija Kauppinen) ”Partiotoiminta on kai vapaaehtoisuuteen liittyvää. Se on hienoa toimintaa kehitysvammaisten parissa. Partion ja kerhojen kautta on löytynyt myös tukihenkilöitä.”

(Irmeli Manninen)

21

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

Teksti Aino Öhman Kuvat Vesa Väärä TURKU

H

einänokan partiovenesatamaan on syyskuisena iltana kokoontunut vajaan parinkymmenen hengen joukko. Mustekalat-vartio on lähdössä iltapurjehdukselle. Jokaisella pojalla on turvallisuussyistä mukanaan huoltaja – monilla purjehdusseuraksi on lähtenyt isä –, lisäksi mukana ovat vartion kolme johtajaa sekä aluksen miehistö.

Ensin kerrataan turvallisuusasiat.

– Mikä tämä on? sisuvartion johtaja Katri Lahti kysyy.

– Ankkuri! Vastausehdotus tulee nopeasti.

– Ei aivan. Tämä on puomi.

Miksi tätä pitää varoa?

– Ettei osu päähän!

Parin tunnin purjehdus Airistolla voi alkaa. Partiossa asiat tehdään yhdessä, niin purjehduksellakin. Kun on aika nostaa purjeet, jokaiselle halukkaalle löytyy hommia, kampeamista ja köysien vetämistä. Osaa pojista kiinnostaa enemmän aluksen sisätilojen tutkiminen.

Kun matkaa on taitettu hiukan aikaa, seuraa yksi illan odotetuimmista hetkistä, kahvittelu. Merituuli puhaltaa, syksyinen Saaristomeri avautuu ympärillä, kahvit ja pullat katoavat nopeasti parempiin suihin.

”Näille ei mikään ole tyhmää” Mustekalat ovat iältään 10–17vuotiaita poikia, eivätkä suinkaan ensimmäistä kertaa purjeveneessä. Monet olivat mukana jo ryhmän edellisellä purjehduksella viime keväänä.

– Nyt ei olekaan yhtä kova tuuli kuin viimeksi, veneen kipparina toimiva Lauri Puustinen juttelee.

– Silloin taisi olla jotain 14 metriä sekunnissa.

Katri Lahti sekä vartion kaksi muuta johtajaa ja aluksen miehistö ovat kaikki vapaaehtoisia nuoria partiojohtajia, eivätkä saa työstään palkkaa. Sisutoimintaa

22

pyöritetään kahden lippukunnan Turun Sinikotkien ja Nuotiotyttöjen yhteistyönä.

Porvoosta Turkuun opiskelemaan muuttaneen parikymppisen lääketieteen opiskelijan Katri Lahden innosti sisuvartion vetäjäksi oman Porvoon-lippukunnan vanhempi johtaja.

– Parasta tässä ovat nämä tyypit, näille ei koskaan mikään ole tyhmää, Lahti kertoo kipinänsä vetää toimintaa juuri vammaisille lapsille ja nuorille.

Parasta on veneen keinuminen Köydet, valot ja vivut ovat loputtoman kiinnostavia. Nopeus- ja syvyysmittarit vangitsevat monen katseen pitkäksi aikaa. Nyt mennään jo kahdeksaa solmua.

Aallot aikaansaavat innostunutta hihkuntaa. Kasperi Sivula ilmoittaa purjehtimisessa parhaaksi asiaksi veneen kallistumisen. Mieluisana partiopuuhana on jäänyt mieleen myös se kerta, kun Mustekalat leipoivat kokouksessaan pullia. Arttu Niemelän mielestä parasta on, että saa olla poissa kotoa, eikä ole koko ajan katsomassa telkkaria.

Artun isä Arto Niemelä on myös tyytyväinen poikansa harrastukseen.

– Mukavalta tuntuu, kun ei hänellä oikein muita harrastuksia ole. Täällä näkee muita ihmisiä ja Arttu on suhteellisen sosiaalinen.

Hänellä lähtökynnys on korkea, mutta kun Arttu menee, niin sitten hän viihtyy.

Jokainen pääsee illan aikana vuorollaan ruoriin.

– Ota kiintopiste tuolta edestä.

Nyt ei saa tehdä hätäisiä liikkeitä.

Just noin! Hienosti menee!

Anna Nyrhinen auttaa Jasper Santalahtea, kun on tullut tämän vuoro ohjata alusta.

Vene lähestyy Heinänokan satamaa, ilta pimenee ja aallot tyyntyvät. Veneestä hyppää laiturille hymyilevä joukko.

Purjehdus on yhteistyötä. Ruorimiehen vuorossa on Arttu Niemelä ja kippari Lauri Puustinen (vas) toisessa ruorissa. Matkanteosta nauttivat takana Anna Nyrhinen, Arto Niemelä ja Henri Vienola.

Mustekalojen matkassa Airistolla Kun turkulaiset sisupartiolaiset kävivät purjehtimassa, jokainen pääsi vuorollaan ruorimieheksi.

Tätä maisemaa kelpaa ihailla. Jasper Santalahti tähyilee keulassa ympärillä avautuvaa Saaristomerta.

5/2011

VA PA A E H TO I S T YÖ

Sisukkaasti partioon Eteenpäin! Kasperi Sivula ohjaa Martti Sivulan ja Anna Nyrhisen avustuksella.

Olipa kerran kaksi sammakkoa, jotka tippuivat kerma-astiaan. Ne pyristelivät, mutta eivät päässeet millään pois. Toinen sammakoista luovutti ja hukkui kermaan. Toinen sammakko kuitenkin potki potkimistaan sinnikkäästi.

Sammakon potkima kerma alkoi pikku hiljaa muuttua voiksi. Niinpä sammakko saattoikin ponnahtaa voin pinnalta pois vapauteen.

Teksti Saila Keskiaho HELSINKI Sitkeän sammakon sisu kannattelee myös sisupartiolaisia, jotka ovat ottaneet sammakkosadun omaksi tarinakseen. Sammakko löytyy myös sisupartiolaisten tunnuksesta.

Sisupartio on suunnattu ihmisille, jotka tarvitsevat erityistä tukea sairauden tai vamman takia. ”Sisupartion kantavat periaatteet ovat aivan samoja kuin partiossa yleensäkin”, sisujohtaja Tatja Ikonen kertoo. Ikonen toimii pääkaupunkiseudun sisupartiotoimikunnan puheenjohtajana. ”Partio kasvattaa nuorista aktiivisia ja vastuullisia yhteiskunnan jäseninä.”

Sisupartiolaiset toimivat joko samoissa ryhmissä muiden partiolaisten kanssa tai omissa sisuryhmissään. Esimerkiksi näkö- ja kehitysvammaisilla partiolaisilla on omia sisupartioryhmiä. Jokaisen partiolaisen erityistarpeet ja -taidot otetaan huomioon ryhmässä kuin ryhmässä.

Vetäjiltään sisupartio vaatii ripausta kekseliäisyyttä. Toisaalta esteet on tehty voitettaviksi: ”Pyörätuoli kulkee metsässäkin, jos on tarpeeksi työntäjiä ja leiripaikaksi voidaan valita tasaisempi alue”, Tatja Ikonen toteaa. ”Tavoitteena on, että jokainen pääsee tekemään itse, ottamaan omalta osaltaan vastuuta ja toimimaan ryhmässä”, Ikonen toteaa ja innostaa mukaan sisutoimintaan. ”Jokaisella, 7-vuotiaalla tai aikuisella, on aina mahdollisuus oppia uutta!”

Miten mukaan sisupartioon?

Näin nousee keulapurje: Jasper Santalahti ja Peter Hiekka työn touhussa ja taustalla auttamassa Henri Vienola.

Ota yhteyttä oman alueen lippukuntaan eli partion paikallisyhdistykseen. Voit myös ottaa yhteyttä oman alueesi partiopiiriin. Partiopiiri koostuu lippukunnista.

Tiedustele, millaista sisupartiotoimintaa on ja missä ryhmissä olisi tilaa. Partion voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa.

Lue lisää partiosta: www.partio.fi.

23

5/2011

Teksti Sirkka Sivula Kuvat Tupu Sammaljärvi

Minulla oli ilo osallistua Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Yksi Naapureista -hankkeen järjestämään, laitosten hajautusprosessia pohtivaan työkokoukseen Brysselissä lokakuussa. Varakkaimmat länsimaat jakoivat kokouksessa kokemuksiaan laitosten hajauttamisesta ja lähipalveluiden kehittämisestä.

Rohkeasti kohti yksilöllistä asumista ja lähipalveluita

K

oska kaikki muut länsimaat ovat meitä vähintäänkin askeleen edellä, saimme reppuumme runsaasti rohkaisua ja kannustusta sekä painavaa tutkimustietoa työmme tueksi. Haluan jakaa kanssanne joitakin ajatuksia, jotka loivat meihin suomalaisiin uskoa siitä, että olemme oikealla tiellä.

Kaiken takana ovat ihmisoikeudet, jotka kuuluvat meille jokaiselle. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston Euroopan edustaja Jan Jarab totesi, että ihmisoikeudet eivät voi koskaan toteutua täysimääräisesti parhaimmassakaan laitoksessa. Jarab puhui Golden Cage (kultainen häkki) -paradoksista, jolla hän tarkoitti materiaalisten tarpeiden runsastakin tyydyttämistä, mutta itsemääräämisoikeuden, valinnanvapauden ja osallisuuden puuttumista. Hän puhui haavoittuvan ryhmän elämisestä eristettynä muusta yhteiskunnasta.

Ei enää satsauksia nykyisiin laitoksiin Belgialainen EASPD:n pääsihteeri Luk Zelderloo vertasi puheenvuorossaan asumispalveluiden

24

uudistamista auton korjaamiseen: ”1950- tai 60-luvun autosta ei koskaan saa uudistamallakaan 2000luvun autoa.” Siksi hän kehotti välttämään voimavarojen satsaamista nykyisiin, omaa aikaansa edustaviin laitoksiin.

Zelderloo korosti, että ihmiset käyttävät niitä palveluita, joita on tarjolla ja joista heillä on tietoa.

Sen vuoksi ensisijainen tehtävä on tukea perheitä muutoksessa.

Myös henkilökunta on koulutettu vanhaan malliin, jonka mukaan he myös luonnollisesti toimivat halutessaan tehdä työt hyvin. Muutoksen tarve on vaikea nähdä organisaation sisällä. Siksi välillä tarvitaan ulkopuolista herättelyä.

Sitä ei tule nähdä arvosteluna, vaan käden ojennuksena.

Tunteita ja pelkoja Uusiin asioihin liittyy paljon epätietoisuutta, tunnetta ja pelkoa erityisesti silloin, kun ne koskettavat omaa itseä tai läheistä. Vammaisen lapsen äiti Josie Smits Hollannista puki sanoiksi vanhempien tuntoja: ”Kukapa ei vastustaisi lapsen muuttoa laitoksesta, jos on vuosia pakotettu uskomaan, että on teh-

”Vapauttakaa ihmiset!” ”Sulkekaa vielä maailmassa olevat laitokset!”

Taulukirjoitukset ovat kehitysvammaisten ihmisten mielipiteitä, joita he esittivät kansainvälisessä konferenssissa Berliinissä 2010.

nyt oikean ratkaisun, koska vaihtoehtoja ei ole ollut.”

Siksi pitää muistaa, että kenenkään ei pidä syyllistää itseään eikä ketään muutakaan. Kaikki ratkaisut on tehty tietyssä tilanteessa ajatellen oman läheisen parasta. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä muuttaa.

Myyttejä ja faktaa James W. Conroy Philadelphiasta halusi osoittaa vääräksi monia laitosten hajauttamiseen liittyviä myyttejä, joihin meillä Suomessakin uskotaan vahvasti ja joilla perustellaan laitosten olemassa oloa. Hän perusteli näkemystään usean vuosikymmenen aikana USA:ssa tekemiensä tutkimusten avulla.

Ensimmäinen tutkimus The Pennhurst Longitudinal Study alkoi jo vuonna 1979. Tutkimukseen on osallistunut 1154 laitoksesta muuttanutta henkilöä 12 eri osavaltiosta. Henkilöiden ja heidän perheidensä elämän laatua, tyytyväisyyttä ja palveluiden kustannuksia on seurattu 20 vuoden ajan ja seurataan edelleen. Conroy on tavannut tutkimustensa aikana yli 7000 henkilöä.

Itsenäisesti muiden ihmisten joukossa asuvien kehitysvammaisten henkilöiden sosiaaliset suhteet vahvistuivat.

Seuraavassa Conroyn tutkimuksen osoittamat vastaukset keskeisiin väittämiin.

1) Elämän laatu Tutkimuksessa on käytetty elämän laatua kuvaavina mittareina itsemääräämisoikeutta, taitojen kehittymistä, emotionaalista sopeutumista, haastavan käytöksen esiintymistä, työntekijöiden asennetta ja kokemusta, terveyttä, lääkkeiden käyttöä, tulotasoa, aktiivisten tuntien määrää viikossa, henkilösuhteita, perhekontakteja, tyytyväisyyttä, perheen ja läheisten mielipiteitä ja tyytyväisyyttä, integraatiota ja yksilöllistä suunnitteluprosessia.

Monet uskovat vahvasti siihen, että kehitysvammaisten henkilöiden pitää aina asua yhdessä, jotta he eivät syrjäydy. Tutkimustulokset osoittavat kuitenkin, että itsenäisesti muiden ihmisten jou-

5/2011

kossa asuvien kehitysvammaisten henkilöiden sosiaaliset suhteet vahvistuivat ja elämänpiiri laajeni. Toki tämä edellyttää riittävän tuen järjestämistä.

Muuton jälkeen henkilöiden omatoimisuus, sosiaalinen käytös, itsenäinen päätöksenteko, ahkeruus ja aktiivisuus, integraatio, lähiyhteisön ja median asenteet, asukkaiden tyytyväisyys, ympäristön laatu sekä palveluiden määrä ja laatu lähes poikkeuksetta kehittyivät positiiviseen suuntaan.

Kaikki osanottajat korostivat läheisten ottamista mukaan muutosprosessiin alusta lähtien. Conroy totesi, että prosessissa menetetään 10 – 20 vuotta, ellei perheitä ja läheisiä kuunnella.

Tutkimukseen osallistuneista läheisistä vastusti jyrkästi muuttoa 60 %, ja kaikkiaan vastustajia oli 73 % ennen muuton toteuttamista. Muuton jälkeen erittäin tyytyväisiä läheistensä elämään oli 65 % haastatelluista ja melko tyytyväisiä 25 %. Läheistensä elämäänsä tyytymättömiä oli 1,5 % ja melko tyytymättömiä 5 %.

2) Kustannukset Sekä laitosasumisen edullisuus että yksilöllisten lähipalveluiden

kalleus on osoitettu tutkimuksessa vääräksi. Yksittäistapauksissa lähipalvelut saattavat tulla kalliimmaksi, mutta kokonaiskustannukset ovat laskeneet 26 prosenttia.

Kustannusvertailuissa tulee aina ottaa huomioon myös laatu. Kustannuksia ei voida verrata suoraan silloin, kun palvelun taso on erilainen.

Mitä suurempi yksikkö on kyseessä, sitä vähemmän rahaa käytetään suoraan asukkaan hyväksi.

Tähän ehdottomasti paras lääke on Conroyn mielestä henkilökohtainen budjetointi. Samaa mieltä olivat lukuisat muut osanottajat.

Myös EU-komission edustaja Annelisa Cotone kertoi, että eurooppalainen tutkimus vuodelta 2007 osoittaa, että lähipalveluna toteutettu asuminen ei ole laitosasumista kalliimpaa silloin, kun palvelun laatu ja asukkaiden tarpeet on huomioitu kustannuslaskelmissa.

Samaan tulokseen on tullut myös irlantilainen Christy Lynch, joka on vieraillut kaikissa Irlannin laitoksissa ja osallistunut laitosten hajautusohjelman valmisteluun. Hän kertoi, että laitoshoidon kustannukset vaihtelivat 37 000 eurosta 240 000 euroon vuodessa henkilöä kohti, vaikka laitokset tarjosivat vain perushoitoa ja hoivaa. Olennaisia laatueroja ei ollut nähtävissä.

Kaikki kehottivat luopumaan laitoksista mahdollisimman nopeasti, koska on selvää, että siirtymäkauden päällekkäiset järjestelmät aiheuttavat kustannusten nousua. He korostivat myös, että siirtyvävaiheeseen on varattava riittävästi resursseja, jotta se voidaan toteuttaa mahdollisimman joustavasti kaikki osapuolet huomioon ottaen.

terveysongelmista kärsivät sekä haastavasti käyttäytyvät eivät voi saada riittäviä ja ammattitaitoisesti toteutettuja palveluita laitoksen ulkopuolella ja että he jopa kuolevat joutuessaan muuttamaan. Tähän väitteeseen Conroy totesi, että se on hölynpölyä. Tutkimustulokset osoittavat, että kuolleisuus laitoksissa on kaikkein suurinta.

Tutkimustulokset osoittavat myös, että vaikeimmin kehitysvammaiset henkilöt hyötyvät kaikkein eniten muutosta. Adaptiiviset taidot kehittyivät selvästi eniten heillä. Heidän asumisensa ei tullut edes kalliimmaksi kuin keskivaikeasti kehitysvammaisten henkilöiden.

Tutkimustulokset osoittavat, että vaikeimmin kehitysvammaiset henkilöt hyötyvät kaikkein eniten muutosta.

Osanottajat kehottivat ehdottomasti aloittamaan muuttoprosessin vaikeimmin vammaisista henkilöistä, koska muuten heidän palvelunsa voi olla vaarassa laitoksissa, joiden resursseja joudutaan

karsimaan asukkaiden vähentyessä. Muutenkin tukiverkostojen ja palveluiden rakentaminen kotikuntiin on viisasta aloittaa heti haastavammasta päästä.

Haastava käytös väheni selvästi henkilöillä, jotka pääsivät asumaan itsenäisesti. Oma rauha ja oikein mitoitetut palvelut vähensivät haastavan käytöksen tarvetta. Yksilöllisen elämänsuunnittelun avulla on kyetty löytämään ja ennaltaehkäisemään käyttäytymiseen johtavia syitä.

4) Ikääntyneiden, kauan laitoksessa olleiden tulee jäädä laitokseen Iäkkäiden, yli 60-vuotiaiden taidot kehittyivät viiden vuoden aikana enemmän kuin alle 60vuotiaiden. Vanhin tutkimukseen osallistunut muuttaja on ollut 87-vuotias henkilö, joka eli elämänsä onnellisimmat kaksi vuotta päästyään vihdoin asumaan itsenäisesti ja päättämään omasta elämästään.

Rahoituksen tulee seurata asukasta Laitospalvelut tulee korvata yksilöllisten tarpeiden mukaan järjestettävillä lähipalveluilla. Ihmisoikeussopimukset eivät anna muuta

Mitä suurempi yksikkö on kyseessä, sitä vähemmän rahaa käytetään suoraan asukkaan hyväksi.

3) Vaikeimmin vammaisten, vakavista terveysongelmista kärsivien ja haastavasti käyttäytyvien henkilöiden tulee jäädä laitokseen Usein on esitetty väitteitä, että vaikeimmin vammaiset ja vaikeista

Tutkimus on osoittanut, että haastava käytös väheni selvästi henkilöillä, jotka pääsivät asumaan itsenäisesti. Oma rauha ja oikein mitoitetut palvelut vähensivät haastavan käytöksen tarvetta. Tämä persoonallinen koti on kuvattu Oslossa.

25

5/2011

vaihtoehtoa. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa järjestää asumispalvelut uudelleen ei ole, vaan vaihtoehtoja tulee tarjota erilaisia.

Näkemykset vaihtelivat kovasti siitä, mikä on laitos. Esimerkiksi Belgiassa on lailla kielletty yli 20 asukkaan yksiköt. USA:n ja Hollannin edustajat katsoivat, että yli 15 asukasta muodostaa laitoksen. Irlannissa on tehty päätös yli 10 hengen yksiköiden lakkauttamisesta ja määrätty asukasmääräksi suurimmillaan neljä henkilöä. Vammaisen lapsen äiti Josie Smits Hollannista esitti kysymyksen: ”Oletko Sinä koskaan haaveillut kodista, jossa asuu neljä toisilleen vierasta henkilöä?”

Vielä lukumäärääkin tärkeämpi on asenne asukkaita kohtaan.

Jokaisen näkeminen arvokkaana yksilönä, kansalaisena, jolla on oikeus päättää omasta elämästään ja olla osallisena yhteiskunnassa, on kaikkein tärkeintä.

Jotta kaikille voidaan turvata sopivat palvelut, palvelun hintaa ei voi sitoa seiniin vaan rahoituksen tulee seurata asukasta. Tästä hyvänä esimerkkinä on useissa

Ei aivan

maissa käytössä oleva henkilökohtainen budjetointi.

Saksalainen Johannes Schädler vertasi laitosasumista ja tuettua asumista siten, että laitosasumisessa rahoitus on sidottu seiniin ja asukasryhmään, kun taas tuetussa asumisessa lasketaan jokaisen henkilön yksilöllisen tarpeen mukaan määräytyvät tukitunnit. Näin vähäiset voimavarat kohdistuvat oikein. Laitoksissa maksetaan usein palvelusta – jota kaikki eivät välttämättä tarvitse lainkaan – tai vanhojen rakennusten kunnostamisesta.

Teksti Saila Keskiaho Kuva Veikko Somerpuro HELSINKI

Rohkeutta ja tekoja Kaikki tavoittelemme samaa päämäärää, hyvää elämää kehitysvammaisille ihmisille ja heidän perheilleen. Pelkästään hyvistä palveluista se ei muodostu, mutta hyvät palvelut auttavat tiellä hyvään elämään. Päähenkilöiden ja heidän läheistensä tulee olla kaiken keskipisteenä. Sen lisäksi tarvitsemme rohkeutta, vahvaa johtajuutta, herkkää korvaa, oikeaa asennetta ja ennen kaikkea tekoja.

Papunetissa voi harjoitella ostosten tekoa ja rahankäyttöä

K

Papunetissa avattu Papumarket on virtuaalinen kauppa, jossa voi harjoitella ostoksilla käymistä annetun ostoslistan mukaan ja maksamista tasarahalla. Harjoituksissa voi valita vaikeustason.

Papumarket löytyy osoitteesta www.papunet.net/pelit/papumarket/.

26

uvashow pyörii tapaninvainiolaisen olohuoneen televisioruudulla. Kymmenpäinen yleisö on niin liimautunut ruutuun, että valokuvaaja päättää ottaa ensimmäiset valokuvat ihmisistä, jotka – niin, katsovat valokuvia.

Jaana ja Ilkka Rantaman kotiin on kokoontunut joukko, joka on tuntenut toisensa jo 20 vuotta.

Vangitsevat valokuvat on otettu porukan pyöreiden vuosien juhlasta. Kuvissa ihmiset pääsääntöisesti syövät, nauravat ja tanssivat.

Hilpeä tunnelma herää henkiin katsojissa.

Sattuman summaa ilman manuaaleja Parikymmentä vuotta sitten kaikki ei ollut yhtä hilpeää. Helsingin Kehitysvammatuki 57 kokosi yhteen vanhempia, joiden perheeseen oli syntynyt pieni kehitysvammainen lapsi. Uuden lapsen syntymästä koettuun iloon sekoittui aimo annos avoimia kysymyksiä ja aitoa hämmennystä.

Pienten lasten vanhempien ryhmä kokoontui säännöllisesti ja sen ydinporukka muodostui hyvin nopeasti. Vuodet kuluivat ja lapset kasvoivat, mutta ryhmä säilyi.

5/2011

antiikkia Entiikeillä oli vertaistukea ennen kuin koko sanaa oli keksittykään. Tänä syksynä he juhlivat kahtakymmentä yhteistä vuottaan.

Entiikit pitkin on ollut hankalaa ottaa asioista selvää. Siinä suhteessa Entiikit ovat olleet pelastus. ”On voitu vaihtaa tietoja: kuka on kuullut mitäkin? Tämä on todellinen tietopankki.”

Entiikit eivät ole jääneet istumaan tietojensa päälle, vaan ovat jakaneet omista kokemuksistaan myös muille. Porukka kokosi kansion, jossa jokainen perhe kertoi tarinansa kehitysvammaisen lapsen syntymästä taapero-, leikkija kouluikään saakka. Kansiota jaettiin synnytyssairaaloissa vanhemmille, joille oli syntynyt kehitysvammainen lapsi. ”Kansion perusviesti oli: vaikka se kirpaisee, se ei ole kuolemaksi”, Ilkka Rantama sanoo.

Entiikeillä on hauskaa, vaikka puhuisivat vakaviakin.

Kuvaan ehti pieni osa porukasta: (vasemmalta) Ilkka Rantama, Niina Loijas, Jyrki Loijas, Jaana Rantama, Eija Palomäki, Panu Rantama, Pinja Rantama, Inkeri Kemppi, Erja Kleemola ja Erkki Lönnrot.

Kun lapset eivät olleet enää pieniä, ryhmän nimi vaihtui entisten pienten kehitysvammaisten lasten vanhemmiksi.

Nimi oli liian pitkä, joten lyhenteeksi löytyi Entiikit. ”Se on melkein niin kuin antiikki, mutta ei ihan”, Jaana Rantama nauraa. ”Ehkä antiikit on se seuraava vaihe!” muut täydentävät.

Ryhmän synty oli sattuman summaa. Kenelläkään ei ollut vanhempien ryhmätoiminnan manuaalia, jonka opastuksella porukka olisi hitsattu yhteen.

Jokainen eli alussa läpi shokkivaihetta ja omien kokemusten

jakaminen oli elintärkeää. ”Meillä oli vertaistukea kymmenen vuotta ennen kuin koko sanaa oli olemassa”, Jyrki Loijas heittää.

Maailma nyrjähtää paikaltaan ”Kun perheeseen syntyy kehitysvammainen lapsi, kaikki on uutta.

Maailma muuttuu ihan täysin”, Erkki Lönnrot kuvaa. ”Jostain pitää etsiä apua ja neuvoja.”

Nykyvanhemmilla on sentään netti. ”Ennen oli vain Kehitysvammatuki 57:n läpyskä”, Niina Loijas muistelee. Sosiaalityöntekijöiden viitoittamaa virallista tietä

20 v

litti”, Jaana Rantama muistelee.

Kahdenkymmenen vuoden aikana kehitysvammaisten ihmisten elämässä on tapahtunut huikeita muutoksia. Entiikit ovat saaneet seurata niitä aitiopaikalta. Kaikkien mielestä suurin murros on tapahtunut näkyvyydessä. Nyt kehitysvammaiset ihmiset soittavat valtavirran fanittamaa punkkia ja esiintyvät arki-illan prime time -TV-sarjassa. ”He ovat jalkautuneet kaapista ulos”, Jyrki Loijas hymyilee.

Myös koulujen asenteet ovat myllertyneet. ”Ennen oli erityiskoulu omalla alueella”, niin ikään tapaninvainiolainen Inkeri Kemppi kertoo. ”Me taisteltiin luokka tänne tavalliseen peruskouluun.”

Ulos eristyksistä

Selittelyjä ei tarvita

Kaikki eivät pääse yli alkushokistaan yhtä hyvin kuin entiikit.

Eräänäkin vuonna Rantamien naapuriin oli syntynyt pieni lapsi. ”Kun menimme onnittelemaan, kysyimme innoissamme: Tuliko tyttö vai poika”, Ilkka Rantama kertoo. ”Vastaus kuului: Eiku se on Down.”

Niina Loijas oli samalla sopeutumisvalmennuskurssilla perheiden kanssa, joiden ystävät olivat lyöneet välit poikki kehitysvammaisen lapsen synnyttyä. ”Kuka uskaltaa enää lähteä ulos tuollaisen vastaanoton jälkeen?” hän kysyy. Jaana Rantama jatkaa kyselyä: ”Meillä menee hyvin, mutta miten ne perheet, jotka eristäytyvät omaan koppiinsa?”

Entiikkien avara asenne on levinnyt myös heidän lapsilleen. Sisarukset ovat kasvaneet porukan mukana. ”Ensin ne olivat nyyttejä kantokorissa ja nyt nuoria aikuisia”, Eija Palomäki sanoo.

20-vuotisjuhlissa erään Downtytön pikkusisko tuli Rantamien vaikeavammaisen Panu-pojan viereen ja silitti hänen kättään. ”Kukaan, ei kukaan ns. normaali lapsi välttämättä edes uskaltaisi katsoa Panua mutta tämä tyttö tuli ja si-

Mutta onko kehitysvammaisen ja ei-kehitysvammaisen lapsen kasvattamisessa mitään eroa? ”20 vuotta sitten olisin sanonut, ettei tämä juuri eroa muiden lasten kasvattamisesta”, Eija Palomäki nauraa. ”Nyt olen kyllä eri mieltä!”

Jyrki Loijaksen mielestä niitä ei voi edes verrata toisiinsa. Toimittajan kaltaiselle ulkopuoliselle sitä on mahdoton selittää. Onneksi muut entiikit ymmärtävät.

Elämän itsestäänselvyyksiä ja käytöksen kummallisuuksia ei tarvitse vääntää rautalangasta, sillä toiset tietävät jo. ”Seura on ehdottomasti parasta”, Inkeri Kemppi summaa entiikkiyden ydintä. Päät nyökyttelevät suklaakakkujen yllä. Korkealaatuinen seura saa entiikit kokoontumaan noin 40-päisellä vahvuudellaan kerran vuodessa suurtapahtumaan. Pienemmillä kokoonpanoilla kohtaamisia on tuon tuostakin. ”Meillä on aina hauskaa, vaikka puhuttaisiinkin vakavista asioista”, Kemppi jatkaa.”Ollaan jotenkin sopivan hullua porukkaa!”

Niina Loijas määrittelee. Ja taas nauretaan.

27

5/2011 5/2011

Teksti Saila Keskiaho Kuvat Jani Laukkanen HELSINKI

Avustaja ottaa kiinni, jos päämies horjahtaa.

Teuvo Taipaleen ja Olli Loiveen yhteistyö on hitsautunut saumattomaksi.

H

enkilökohtainen avustaja Olli Loive istuu viininpunaisen päivänvarjon alla päämiehensä Teuvo Taipaleen kanssa. Cesaria Evora laulaa kaipauksesta pehmeällä portugalillaan. Helsinkiläisessä hotellissa on hetken lämmintä kuin Cap Verdellä.

Lämpimän luontevalta vaikuttaa myös päämiehen ja avustajan saumaton yhteistyö. Kun Taipale nousee rappuset ylös ravintolaan, Loive toimii pienen huimauksen vastavoimana. ”Ymmärrämme toisiamme oikein hyvin”, Olli Loive vahvistaa. ”Ehkä välillä vähän liiankin hyvin”, Teuvo Taipale iskee silmää. ”Varsinkin toistemme vinoilua.”

Matka työnantajaksi yhteistyön alkamisesta. ”Etsin jonkin aikaa avustajaa”, pitkän linjan vammaisaktivisti Teuvo Taipale muistelee. ”Minulle meinattiin erästä toista mutta se ei onnistunut. Hän ei ollut sovelias.” Kun sosiaalityöntekijä kertoi Olli Loiveesta, Taipale päätti kokeilla.

Loiveesta tuli henkilökohtainen avustaja monen mutkan kautta. Elämänsä aikana hän on opiskellut muutamaankin eri ammattiin. Kun edellisestä työpaikasta irtisanottiin parisataa henkilöä, Loive oli yksi heistä. Elämän uudelleenarviointi johti hoitoalan koulutukseen. Tätä nykyä Olli Loive avustaa Riihimäellä viittä eri henkilöä.

Osa-aikainen avustajasuhde sai viime talvena vahvistuksekseen virallisen sopimuksen. Sopimuksen mukaan Teuvo Taipale on Olli Loiveen työnantaja.

Työnantajasuhde on ollut mahdollinen vuoden 2009 syyskuusta alkaen. Silloin uusi vammaispalvelulaki astui voimaan ja mylläsi henkilökohtaisen avun kenttää.

Vaikeavammainen ihminen voi toimia avustajansa työnantajana, ostaa palveluita palvelusetelillä tai

28

saada kunnastaan avustajapalveluita.

Ennen kuin henkilökohtaista apua etsivä ihminen on tässä vaiheessa, on ilmoitettava palveluntarpeesta, tehtävä palvelusuunnitelma ja toimitettava vino pino lausuntoja sosiaalityöntekijän pöydälle. Ilmoittavana osapuolena on useimmiten joko vammainen ihminen itse tai joku hänen läheisistään.

Päämies ymmärtävät toi ”Mä soittelen ja kysyn, ehtisikö Olli avustamaan”, Teuvo Taipale kertoo.

”Tämä on iso asia” Teuvo Taipaleen ja Olli Loiveen kahvikupit tyhjenevät hiljakseen.

Takana on kokouspäivä Helsingissä, edessä enää Riihimäen-juna.

Juuri tällaisille reissuille Taipale kaipaa Loiveen tukea. ”Mä soittelen ja kysyn, ehtisikö Olli avustamaan”, Taipale kertoo. ”Aina ei tietenkään käy, mutta hyvin ollaan saatu sovittua.

Teemme pieniä kauppareissuja ja kokousmatkoja.”

Avustaminen ei ole säännöllistä, vaan vaihtelee Teuvo Taipaleen tarpeiden mukaan. ”Enpä ole isommin Ollia vaivannut”, Taipale virnistää mutta vakavoituu heti perään: ”Tämä on kyllä iso asia.”

Teuvo Taipale ja Olli Loive herkeävät taivastelemaan Riihimäen kaavoituspolitiikkaa. Ennen eloisa keskusta on tyhjentynyt, kun kaikki kaupat ovat siirtyneet suuriin automarketteihin kaupungin laidalle. Niihin Taipaleenkin täytyy vaeltaa. Ja silloin Loiveen puhelin soi. ”Tämä työ vaatii omalaatuisen suhtautumisen”, Olli Loive pohtii. ”Kaikki täytyy miettiä siitä näkökulmasta, mitä avustettava tarvii.”

Kun Loive ja Taipale lähtevät matkalle, Loiveen tehtävä on sopia Taipaleen kodin hoitohenkilökunnan kanssa käytännön asioista ja tarkistaa, ovatko lääkkeet ja liput mukana. ”Matkalla täytyy olla koko ajan vieressä, jotta pystyy ottamaan kiinni, jos Teuvo vähän horjahtaa”, Loive toteaa.

”Matkalla täytyy olla koko ajan vieressä, jotta pystyy ottamaan kiinni, jos Teuvo vähän horjahtaa”, Olli Loive toteaa.

5/2011

ja avustaja stensa vinoilua Todellisuus tutuksi jo koulutuksessa Uusi vammaispalvelulaki on ollut voimassa pari vuotta, mutta kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa avustajamarkkinoilla. Olli Loive on kokenut käytännössä, että henkilökohtaisista avustajista on huutava pula ympäri Suomen. ”Hoitoalan koulutuksessa täytyisi pitää kehitysvammaisuutta enemmän näkyvillä. Jo koulutuksessa pitäisi nähdä koko todellisuus”, Loive painottaa. Opiskelijoiden tulisi kohdata kehitysvammaisia ihmisiä myös kasvokkain eikä vain teoriakirjojen sivuilla.

Mielikuvaharjoittelun sijasta tarvitaan käytännön kokemuksia. ”Jos ei ole koskaan tavannut kehitysvammaisia ihmisiä, voi olla aluksi järkytys työskennellä heidän kanssaan. Heillä saattaa olla erikoisia ääniä tai kouristelevia liikkeitä”, Loive kuvaa. ”Niistä voi syntyä pelkotiloja, vaikka ei niissä mitään pelättävää ole.”

Suunta kohti parempaa

Kun Taipale nousee rappuset ylös ravintolaan, Loive toimii pienen huimauksen vastavoimana.

Olli Loiveelle kehitysvammaisuus on tuttua jo lapsuudesta, sillä hänen isosiskonsa on kehitysvammainen. Isosiskon elämän kautta Loive on voinut seurata vammaispolitiikan suuria linjoja. ”Ennen siskoa heiteltiin laitoksesta toiseen eikä hänen mielipidettään kuunneltu. Nyt hänellä on hyvä tilanne.”

Nykytrendi on purkaa laitoksia ja tarjota kehitysvammaisille ihmisille mahdollisuuksia asua kotona. Se tarkoittaa samalla, että henkilökohtaista apua tarvitaan yhä enemmän ja enemmän. ”Silloin pitää myös olla osaavaa henkilökuntaa”, Olli Loive muistuttaa.

Teuvo Taipaleenkin mielestä vammaispolitiikka on kulkenut parempaan suuntaan: ”Nykyisin korostetaan paljon vammaisen asiakkaan kuulemista ja se on aivan ok”, hän toteaa ja lähtee kohti hotellin kimaltelevaa ala-aulaa.

Olli Loive on portaikossa tukena.

Varmuuden vuoksi.

”Asiakkaan edun tulisi olla sosiaalityön lähtökohtana” Vammaispalvelulain toteutuminen on kunnista kiinni. ”Suomessa on paljon kuntia ja käytännöt vaihtelevat paljon”, Kynnys ry:n lakimies Sanna Ahola tiivistää.

Henkilökohtainen apu on subjektiivinen oikeus. Kuntien täytyy siis myöntää apua kaikille niille, jotka täyttävät vammaispalvelulain kriteerit. ”Laki jättää kuitenkin tulkinnanvaraa, kuten lait aina”, Ahola jatkaa. ”Lisäksi tietämys laista ei ole aina kovin korkealla tasolla.

Ongelmia syntyy eritoten silloin, jos kunnassa ei ole lainkaan vammaispalvelutyöntekijää tai työntekijällä ei ole pätevyyttä.”

Kaikissa kunnissa ei ole edes lakimiestä, jota sosiaalityöntekijä voisi konsultoida kiperien kysymysten äärellä. Kuntien keskeinen haaste onkin tiedon puute, joka puolestaan johtuu vähäisistä resursseista.

Sanna Ahola hahmottelee kaksi esimerkkiä henkilökohtaisen avun toteutumisesta. Niille molemmille löytyy vastineita tosielämässä. Huonossa tilanteessa aktiivinen, työssäkäyvä ihminen käyttää ostopalveluja, joiden aikataulut päättää palveluntarjoaja. ”Asiakas ei pysty elämään aktiivista elämää, sillä avustajapalvelu ei jousta hänen tarpeidensa mukaan”, Ahola toteaa.

Siinä paremmassa esimerkissä päähenkilö on puolestaan vammainen ihminen, joka ei pysty toimimaan työnantajana. Hän ostaa palveluja taholta, joka kuuntelee hänen mielipiteitään ja ottaa huomioon elämän aikataulut. ”On haasteellista järjestää henkilökohtainen apu niin, että se soveltuu kaikille, joilla on oikeus apuun”, Ahola sanoo.

Sanna Ahola ei näe nykyisen lainsäädännön muuttamista tarpeellisena. Sen sijaan lain soveltaminen käytäntöön vaatii korjaamista. ”Sosiaalityön lähtökohtana tulisi olla asiakkaan etu”, Ahola huomauttaa. ”Jo pelkästään tämän lähtökohdan muistaminen kunnan budjetoinnissa ja sosiaalityöntekijöiden työssä veisi pitkälle.”

29

5/2011

KOLUMNI Kuva Laura Vesa

Onnistuneen vuorovaikutuksen avaimet - onko sellaisia?

E

n malta olla jatkamatta asumispalveluasialla. Viime Tukiviestin kolumnissani kovistelin kuntia noudattamaan YK:n sopimusta ja kunnioittamaan kehitysvammaisten ihmisoikeuksia. Kolumnista saamani palautteen perusteella asiat ovat huonolla tolalla monella paikkakunnalla.

Minulle esitetään nykyisin kovin usein kysymys: Minkälaista on hyvä asumispalvelu? Aina vastaan siihen, että sellainen palvelu, jota kuka tahansa meistä voisi myös itselleen toivoa. Ei kyse ole sen kummallisemmasta asiasta. Vanha hyvä oppi – rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi – pätee edelleen. Mielelläni tässä kohtaa ymmärrän tuon lähimmäinen-sanan siten kuin se kristillisen näkemyksen mukaan ymmärretään – kaikki ihmiset ovat lähimmäisiä toisilleen.

Vaan miten vaikeaa tämä lähimmäisyys nykyisessä maailmanmenossa onkaan, kun kaikkialla korostetaan enemmänkin yksilöllisyyttä, omaa menestymistä, haetaan heikointa lenkkiä, äänestetään ulos vähiten pisteitä

saaneita ja etsitään voittajia. Television viihdetarjonta tuntuu nykyään perustuvan erilaisiin toinen toistaan suurempia palkintosummia tarjoaviin formaatteihin, joissa pääasiaksi nousee, kuka milloinkin saa kyynelehtien jättää kisan kesken. Politiikankin sanastoon on vakiintunut uusi käsite, vihapuhe, ja jotkut kansan valitsemat testaavat sopivan kielen käytön rajoja puheillaan erilaisten vähemmistöjen eristämisestä muusta väestöstä.

Vaikuttaa tässä valossa perin ahtaasti aikamme asumispalveluihin sopivan tämä lähimmäisen rakkauden periaate. Vaan onneksi maailmaamme mahtuu myös toisin ajattelevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka uskaltavat olla erilaisia. Ihmisiä, jotka ovat oman tiensä kulkijoita. Ihmisiä, joille on luontaista toisten auttaminen. Suomessa lokakuussa kehitysvamma-alan opettajien neuvottelupäivillä vieraillut englantilainen asiantuntija Annemari Ottridge kutsui heitä englannin kielen sanalla ”naturals” – suomeksi se voisi olla vaikkapa luonnonlahjakkuus.

Annemari kertoi edustaman-

sa MacIntyre-järjestön kovasti pohtineen, kumpi on tärkeämpää: henkilökunnan saama koulutus vaiko se, että he ovat näitä ”naturaaleja”. MacIntyre-järjestön tunnuslauseena on ”Ei ole kysymys siitä mitä teet vaan siitä miten sen teet.” He ovat todenneet, että onnistuneessa vuorovaikutuksessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota seuraaviin kymmeneen avaintaitoon: yksilöllinen kommunikointi, katsekontakti, reagointikyky, kosketus, kuuntelu, luovuus, oman käytöksen pohdinta, lämpö, asento, havainnointi.

Itse voin todeta nyt 20 vuoden jälkeen löytäneeni tavan olla vuorovaikutuksessa nuoremman kehitysvammaisen poikani Robinin kanssa. Kaksi vuosikymmentä olen tämän haasteellisen kuopuksemme kanssa yrittänyt löytää onnistunutta vuorovaikutusta, mutta ilmeisesti aina omilla ehdoillani. Kyllä, olen saanut parempia neuvoja hänen äidiltään, mutta mikä lie miehisyys minut on saanut yrittämään omilla opeillani. Vaan kun ei ole toiminut.

Nyt kun vihdoin olen omaa käytöstäni pohtien, herkästi rea-

Toivon meille kaikille voimia vuorovaikutukseen ja rauhaisaa joulun aikaa!

30

goiden ja yksilöllisen kommunikointitavan löydettyäni, havainnoinnin, katsekontaktin, kosketuksen, kuuntelun, luovuuden, lämmön ja oikean asennon kautta lähestynyt tilannetta, tuntuu kaikki sujuvan paremmin. Siksi myös tämä Annemarin kertoma teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja

5/2011

verneri.net Tietoa, neuvontaa, keskustelua ja vertaistukea - tätä kaikkea löytyy Verneri-verkkopalvelusta sekä yleiskielellä että selkokielisesti.

Verneri - verkkopalvelu kehitysvammaisuudesta ja kehitysvammaisille

Teksti Suvi Vaarla

tarjoavat kanavan itseilmaisulle.

Selkopuolella on haluttu saada kehitysvammaiset ihmiset itse tekijöiksi. Sinne voi lähettää omia kirjoituksia, esimerkiksi tarinoita, valokuvia ja runoja. Viime aikoina on lisätty videoiden käyttöä. Niitäkin ovat olleet tekemässä kehitysvammaiset henkilöt itse.

Selkopuolelta löytyy myös kirjeenvaihtopalsta. Se on yksi selkopuolen suosituimmista sivuista. Verkko-Kerttu vastaa mieltä painaviin kysymyksiin. Mukana

M

itä tehdä, kun lapsi saa 13-vuotiaana diagnoosin lievä kehitysvammaisuus? Tästä ja monista muista aiheista on viime aikoina keskusteltu internetissä Verneri-verkkopalvelussa (www.verneri.net).

Verneri on kehitysvamma-alan verkkopalvelu, joka tarjoaa laajasti tietoa kehitysvammaisuudesta niin perheille, alan ammattilaisille kuin kehitysvammaisille henkilöillekin.

Vernerissä on useita keskustelupalstoja, joissa voi keskustella kehitysvammaisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Mukana on myös suljettuja keskustelupalstoja, joihin pääsee mukaan pyytämällä tunnuksen ja salasanan.

Vernerin yksi erikoispiirre on, että palvelussa on mukana koulutettuja tukihenkilöitä. He ovat saaneet koulutusta vertaistukena toimimiseen ja ottavat tarvittaessa osaa keskusteluun. He ovat kaikki itse kehitysvammaisten lasten vanhempia.

Vernerissä on tänä vuonna avattu uusi kehitysvammaisen lapsen äidin blogi ”Elämänmausta tinkimättä – äidin blogimerkintöjä”. Siinä Satu Kreivi-Palosaari, kehitysvammaisen AGU-pojan äiti, ihmettelee elämänmenoa. Suositun blogin elämänmakuinen teksti antaa ajattelemisen aihetta.

Vernerin sisällössä näkyy kehitysvamma-alan muutos; viimeksi sivuille on lisätty tietoa henkilökohtaisesta budjetoinnista ja henkilökohtaisesta avusta. Kehitysvammaisten ihmisten oikeuksista lähtevä ajattelutapa on Vernerin kantavana teemana.

Verneri.net tarjoaa tietoa kehitysvammaisuudesta.

Selkokielinen Verneri on helppokäyttöinen.

Käyttäjä voi siirtyä sivulta toiselle kuvien avulla.

Myös lainsäädännön muutoksia on käsitelty Vernerissä. Samoin on keskusteltu kehitysvammaisten ihmisten oikeudesta palkkatyöhön.

Vernerissä on kaksi neuvontapalstaa. Toisessa voi kysyä yleisiä kehitysvammaisuuteen liittyviä kysymyksiä, toinen on suunnattu odottajille. Yleiselle neuvontapalstalle tulevat kysymykset vaihtelevat sosiaaliturvasta lapsen kehitykseen ja kuntoutukseen.

Vernerissä kerrotaan myös omista kokemuksista, esimerkiksi vammaisen lapsen vanhempien tuntemuksista.

Asiaa selkokielellä Vernerissä on myös selkopuoli. Se on kirjoitettu selkokielellä kehitysvammaisille ihmisille itselleen.

Selkokieliset sivut on helppokäyttöinen toimintaympäristö internetissä. Tiedon lisäksi selkosivut

on myös Leija-lehdessä julkaistuja juttuja.

Verneriä koordinoi Kehitysvammaliitto, ja mukana on laaja joukko kehitysvamma-alan toimijoita, mm. Kehitysvammaisten Tukiliitto, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, Avain-säätiö, Honkalampi-säätiö sekä useita kuntayhtymiä.

Tutustu Verneriin osoitteessa www.verneri.net

31

5/2011

V Ä I T Ö S K I R J A

Teksti Seppo Kangasniemi

R

unsaasti uutta tietoa autis mikirjon häiriöistä, kuten Aspergerin oireyhtymästä ja hyvätasoisesta autismista, tarjoaa filosofian tohtori Sanna Kuusikko-Gauffinin kunniamaininnalla hyväksytty väitöskirja. Tutkimuksen hän on tehnyt Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kliinisen lääketieteen laitoksella, ja se kuuluu lastenpsykiatrian alaan.

Tutkimuksen laaja aineisto on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelta ja väitöstutkimus ”Sosiaalinen ahdistuneisuus ja tunteiden tunnistaminen autismikirjon häiriöissä” osana siitä, käsittää 57 hyvätasoista, 8–17vuotiasta lasta ja nuorta, joilla on autismikirjonhäiriö. Hän ei ole tutkimuksineen yksin, vaan väitöskirjoja on valmisteilla lisää, ja aineistosta on jo olemassa myös kaksi väitöstä kielellisen kehityksen alueelta.

Aineisto on ainutlaatuinen, koska se ulottuu genetiikasta eli perinnöllisyystieteestä käyttäytymistieteisiin. Laaja ja moniammatillinen tutkimusryhmä työskentelee Oulussa. Kuusikko-Gauffin kiittää tutkimukseen osallistuneita perheitä yhteistyöstä ja tutkimusmyönteisyydestä.

Bostonin-Oulun akseli auttoi tutkimustyötä Sanna Kuusikko-Gauffin on kotoisin Oulusta ja psykologiaa hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa. Työharjoittelu toi hänet 2001 Oulun yliopistolliseen sairaalaan, johon hän pääsi puoliksi lastenpsykiatrian ja puoliksi -neurologian osastolle töihin.

Lopputyö Jyväskylän yliopistoon oli vielä edessä, ja oikeastaan sattuma johdatti hänet ”omalle tielle”. Hän pääsi mukaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa käyn-

32

Sosiaalinen ahdistuneisuus kasvaa iän myötä Autismikirjonhäiriöstä runsaasti uutta tietoa oululaisväitöksessä

nistyvään autismikirjon perinnöllisyyttä selvittävään tutkimusryhmään. Näin hän pääsi tutustumaan Aspergerin oireyhtymään, mutta halusi genetiikan sijasta suuntautua käyttäytymistutkimukseen.

Oulun yliopistoon oli saapunut kaksi Harvardin yliopiston tutkijaa, joista toinen oli kiinnostunut sosiaalisesta ahdistuneisuudesta ja ahdistuneisuusherkkyydestä.

Hänellä oli niitä koskevia kyselylomakkeita, joita Suomessa ei ollut vielä käytössä. Lomakkeet käännettiin, ja tutkimukset pääsivät alkuun. ”Ihan vihreänä pääsin mukaan kansainväliseen tutkimusryhmään”, Sanna Kuusikko-Gauffin muistelee.

Harvardin yliopistosta valmistunut psykologian tohtori Rachel Pollock-Wurmanista tuli merkittävä yhteistyökumppani, kun tutkimustyö jatkui. ”Rachel oli Bostonissa ja minä aluksi Oulussa, mutta sähköpostin avulla ja skypettämällä asiat hoituivat. Puhuimme tutkimusasioista aamulla kello neljältäkin Suomen aikaa”, Sanna KuusikkoGauffin kuvaa tutkimusintoaan.

Suomi on ollut harvardilaisille mielenkiintoinen tutkimuskohde, ja Sanna Kuusikko-Gauffin kehuu lastenpsykiatrian professori Irma Moilasta suhteiden luomisesta.

Tutkijoita auttavat Suomen pieni koko, genetiikassa eristyneisyys, hyvät potilasrekisterit sekä perheiden tutkimusmyönteisyys.

Tiimityö jatkuu Oulussa Lopputyöaineiston keruu Oulun yliopistollisessa sairaalassa ja psykologiksi valmistuminen Jyväskylän yliopistosta auttoivat Sannan sisälle tutkimustyöhön: - Ja sille tielle jäin, Sanna Kuusikko-Gauffin nauraa.

Sanna oli mukana perustamassa vuonna 2004 Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatriselle osastolle neuropsykiatrista tiimiä ja on toiminut psykologina ja tutkijana Oulun yliopistollisessa sairaalassa siitä lähtien. Eteen ovat tulleet tunne-elämän vaikeuksista kärsivät, lievästi kehitysvammaiset sekä lapset, joilla on ADHD- ja autismikirjon häiriöitä.

Itsearviointitaidot karttuvat iän myötä Väitöstutkimuksessaan Sanna Kuusikko-Gauffin käytti Rachel Pollock-Wurmanilta saatuja sosiaalisen ahdistuneisuuden seulomiseen tarkoitettuja kyselylomakkeita ja lisäksi tuli tietokonepohjainen tunteiden tunnistamista arvioiva tehtävä.

Lasten ja nuorten ahdistuneisuutta arvioivat lasten itsensä lisäksi heidän vanhempansa sekä kouluikäisiä myös opettajat.

Väitöskirjan yhtenä tavoitteena oli tutkia englannin kielestä käännettyjen kyselylomakkeiden toimivuutta suomalaisessa väestössä, minkä vuoksi Sanna Kuusikko-Gauffin keräsi tietoa myös 353: sta Oulun alueen peruskouluissa olevasta lapsesta vanhempineen. ”Tutkimuksessa selvisi, että englannista suomeksi käännetyt kyselylomakkeet seulovat sosiaalista ahdistuneisuutta suomalaisessa väestössä. Tutkimus kuitenkin osoitti, että suomalaisten lasten ja nuorten täyttämien kyselylomakkeiden keskiarvot ovat yhdysvaltalaisten ja eteläamerikkalaisten lasten keskiarvoja matalammat, mutta yhtenevämmät muiden pohjoismaalaisten lasten keskiarvojen kanssa. Tutkimuksen perusteella voisi ajatella, että ahdistuneisuuden ilmaisussa ja raportoinnissa on kulttuurien välisiä eroja”, Sanna Kuusikko-

Gauffin muotoilee.

Autismikirjonhäiriöitä potevat lapset ovat sosiaalisesti ahdistuneempia kuin verrokkilapset, ja iän myötä heidän ahdistuneisuutensa kasvaa. Tämän selittänee se, että itsearviointitaidot karttuvat iän myötä ja nuoret, joilla on autismikirjonhäiriö, huomaavat olevansa ehkä erilaisia kuin tyypillisesti kehittyvät nuoret. Myös kiinnostus toisiin ihmisiin kasvaa iän myötä, mutta iänmukaiset sosiaaliset taidot ehkä puuttuvat, ja se luo ahdistuneisuutta.

Tutkimuksessa lapset kertoivat ahdistuneisuudestaan itse vasta nuoruusiässä, vaikka vanhemmat olivat huomanneet autistisesti oireilevien lastensa ahdistuneisuuden iästä riippumatta. ”Opettajat olivat samaa mieltä autistisen tai Asperger-nuoren kanssa tämän sosiaalisesta ahdistuneisuudesta useammin kuin nuoren vanhemmat”, Sanna Kuusikko-Gauffin kertoo.

Vanhempiin verrattuina opettajat näkevät nuoret useammin tilanteissa, joissa sosiaalisia taitoja tarvitaan ja joissa niiden puute voi tuoda esiin ahdistuneisuutta. ”Opettajien havaintomahdollisuudet onkin hyvä hyödyntää niin yhteistyössä kodin kanssa kuin tulevissa tutkimuksissakin.”

Tunteiden tunnistus kasvojen ilmeistä Yksi osa tutkimuksesta käsitteli tunteiden tunnistamista kasvojen ilmeistä. Autismikirjon diagnoosin saaneiden kyky tunnistaa tunteita toisten kasvojen ilmeistä paranee iän myötä, vaikka se ei saavutakaan ikätovereiden taitotasoa nuoruusikään mennessä.

Autistiset ja Asperger-lapset ja -nuoret näyttävät tulkitsevan toisten tunteita kasvojen ilmeistä ikätovereitaan kielteisemmin.

5/2011

Kuntoutusta voisi tarjota koko perheelle Sanna Kuusikko-Gauffin on jatkanut Oulun yliopistollisessa sairaalassa kerätyn laajan tutkimusaineiston työstämistä: hän on analysoinut hyvätasoisten lasten ja nuorten, joilla on autismikirjonhäiriö, sekä heidän vanhempiensa kasvo- ja esinemuistia sekä esineiden havaitsemistaitoa.

Tutkituilla autistisilla ja Asperger-lapsilla sekä heidän vanhemmillaan oli heikompi kasvomuisti kuin verrokeilla. Sen sijaan esinemuistissa ei ollut ryhmien välistä eroa huomattavissa ja esineiden havaitsemisessa autismikirjon lapset ja heidän vanhempansa olivat etevämpiä kuin verrokkiperheet.

Sanna Kuusikko-Gauffin viittaa kuntoutuksen mahdollisuuksiin: Koska muisti- ja havainnointitaidot näyttävät olevan autismikirjon lapsilla ja heidän vanhemmillaan samanlaiset, lasten lisäksi koko perheelle tarjottava kuntoutus olisi hyödyllistä.

Sanna Kuusikko-Gauffin ja Rachel Pollock-Wurman kesäkuisessa ESCAP- kongressissa Helsingissä.

Esitelmämatka toi Helsinkiin Seuraavaksi Kuusikko-Gauffin analysoi autismikirjon lasten vanhempien ja sisarusten sosiaalista ahdistuneisuutta sekä heidän tunteiden tunnistamistaitojaan.

Tällä hetkellä hän asuu San Franciscon lähellä ja on tutkimusvapaalla sairaalatyöstään Oulussa.

Tätä ennen hän viimeisteli väitöskirjatyötä esikoisensa synnytyksen lisäksi Varsovassa, sitä ennen Berliinissä.

Haastattelun Sanna antoi piipahtaessaan Helsingissä suuressa lastenpsykiatriaa käsitelleessä ESCAP-konferenssissa, jossa hän esitteli tutkimustuloksiaan. ”Miehen työn perässä on liikuttu. Hän johtaa ohjelmistotalon liiketoiminnan kehitystä ja myyntiä Piilaaksosta, mutta yrityksen tuotanto on Puolassa ja Suomessa”, kansainvälistä elämäänsä kuvailee Sanna Kuusikko-Gauffin.

Sanna Kuusikko-Gauffin, Oulun yliopisto, Oulu 2011: Social anxiety and recognition in autism spectrum disorders (Sosiaalinen ahdistuneisuuus ja tunteiden tunnistaminen autismikirjon häiriöissä) Julkaistu painettuna: Acta Universitatis Ouluensis, Medica D 1086 ISBN 978-951-42-9333-7 ISSN 0355-3221

33

5/2011

34

5/2011

Tunnustus aidosta työllistämisestä Teksti ja kuva Kari Tiusanen

Hyvä teko KANGASNIEMI

Kangasniemen Palvelukodin henkilökunta sai vastaanottaa Etelä-Savon kehitysvammaisten tukipiirin myöntämän Hyvä teko -kunniakirjan. Piirin puheenjohtaja Reino Häkkinen luovutti kunniakirjan kehitysvammaisten ihmisten hyväksi tehdystä työstä.

K

angasniemen Palvelukoti tarjoaa asumispalveluja maksimissaan neljälletoista mielenterveyskuntoutujalle kodinomaisissa puitteissa. Talossa on johtaja Tiina Jurvasen lisäksi viisi työntekijää.

Yksi työntekijöistä on 24-vuotias Anni Laitinen, jonka Tiina Jurvanen ennakkoluulottomasti palkkasi kesäkuussa 2010 vakinaiseen työsuhteeseen kaikin asiaankuuluvin kirjallisin työsopimusehdoin. Anni oli saanut jalkansa Kangasniemen Palvelukodin ovenrakoon jo opiskeluaikanaan Sisälähetysseuran erityisammattikoulussa Pieksämäellä suorittaessaan kotitalous- ja kuluttajapalveluiden ammattitutkintoon kuuluvaa työharjoittelua.

Kangasniemen Palvelukodissa jo kymmenen vuotta työskennellyt Päivi Reinikainen on saanut Anni Laitisesta luotettavan työkumppanin.

”On tosi hienoa, että Anni on täällä. Hänen työnsä on laadukasta ja hän hoitaa sen itsenäisesti ja tulee toimeen kaikkien kanssa”.

Tiina Jurvanen

Koulutusta vastaava työ Työn iloa ja elämän tyytyväisyyttä loistava nuori nainen saa työskennellä kehitysvammaisille vieläkin harvinaisesti koulutusta vastaavassa tehtävässä työtovereidensa arvostamana yhteisön tasavertaisena jäsenenä.

Anni on töissä kolmena päivänä viikossa maanantaista keskiviikkoon. Hän hoitaa itsenäisesti hänelle kuuluvat siivoustehtävät ja pyykkihuollon sekä käyttää tar-

vittaessa myös tiskikonetta ja huolehtii kattauksesta. Asukkaiden virkistämiseksi musikaalinen neiti vetää myös karaoketuokioita.

Poissaolon huomaa Palvelukodin johtaja Tiina Jurvanen on enemmän kuin tyytyväinen Anni Laitisen työpanokseen ja hänen koko talon asukas- ja henkilökuntaan myönteisyyttä luovaan hahmoonsa. ”On tosi hienoa, että Anni on täällä. Hänen työnsä on laadukasta ja hän hoitaa sen itsenäisesti ja tulee toimeen kaikkien kanssa”, kiittelee Jurvanen joukkonsa nuorinta työntekijää.

Hyvän työntekijän tuntee siitä, että myös hänen poissaolonsa huomataan. ”Monta kertaa koemme yllätyksen, että vessa onkin siivoamatta tai pyykit jääneet viikkaamatta, kun Anni ei ole ollut töissä”, kertoo työtoveri Sirpa Marttinen hymähtäen.

Ylpeänä poikakaveristaan Jussista kasvot loistaen puhuva Anni on varma myös mikä on työpaikassa parasta. ”Työ on parasta ja siivoaminen on helppoa.”

Näin voi todeta silloin, kun asian taitaa ja homma on hallussa.

35

5/2011

Raikkaita työtuulia Saksan suunnasta Teksti ja kuvat Sirpa Palokari

K

uusankosken työtoiminnan kehitysvammaisilla työntekijöillä ja heidän ohjaajillaan kävi kiinnostavia vieraita Saksasta. Ruhrista Bottropin kaupungista tulleessa ryhmässä oli kuusi vanhusten hoiva-avustajiksi opiskelevaa kehitysvammaista henkilöä ohjaajineen.

Eila Paronen ja toimintapalveluvastaava Piia Talvitie kehuvat vierailun panneen heidät ajattelemaan uudella tavalla kehitysvammaisten koulututusta ja asemaa myös suomalaisilla työmarkkinoilla.

– Ryhmän ohjaaja tekee yliopistolle lopputyötään, jossa hän vertailee meidän ja heidän työtoimintaa. He tutustuivat viikon ajan työtoimintoihimme, ja me saimme paljon tietoa sikäläisestä hoivaavustajakoulutuksesta ja työkulttuurista, kertoo työtoiminnanohjaaja Eila Paronen.

Saksalaisryhmälle hoiva-avustajakoulutus on luotu räätälöidysti siten, että työtehtäviä löytyy hyvinkin erilaiset perustaidot omaaville henkilöille. Kolmivuotista pilottikoulutusta varten luotiin myös oppimateriaali, jotta koulutusta voidaan jatkossa laajentaa useihin työtoimintapaikkoihin.

– Koulutus tähtää hoiva-alan töihin sekä laitoksiin että koteihin.

Koulutuksessa on teoriaa, mutta suuri osa työssä oppimista. Heil-

36

Kuusankosken työtoiminnan väki iloitsi kesällä saksalaisvieraiden hauskasta seurasta ja arvokkaista tietotuliaisista. Saksassa avoimilta työmarkkinoilta löytyy kehitysvammaisille työntekijöille jo kohtalaisen hyvin töitä. le opetetaan muun muassa vaatehuoltoa, asiakkaiden tukemista, syöttämistä ja pesua sekä kaupassa asiointia ja ulkoiluttamista.

Osa opiskelijoista on ollut jo käytännön töissä, mutta kaikki eivät ole vielä valmiita työelämään, Eila Paronen kertoo.

Kaikille työosuusraha Bottropin mallissa omalle ammattialalle motivointi alkaa jo koulutukseen hakeutumisesta; haku tapahtuu avoimella lehti-ilmoituksella. Pilottikoulutukseen pääsi kymmenen opiskelijaa viidestä-

toista hakijasta.

Eila Paronen ja Piia Talvitie toteavat, että Saksassa kehitysvammaiset ovat saavuttaneet Suomea paremman aseman työmarkkinoilla, mikä kertoo laajemminkin yhteiskunnan asenteista vammaisia ihmisiä kohtaan. Saksasta löy tyy jopa yksi kauppaketju, jonka henkilökunnasta osa on kehitysvammaisia. He hoitavat hyllyttämistä ja siivouksia, mutta ovat myös kassalla sekä avustamassa ostosten kotiinkuljetuspalvelussa.

Työsopimussuhteisista töistä maksetaan Saksassa luonnollisesti palkkaa. Suomessa työtoiminnas-

Kuusankosken työtoiminnan ohjaaja Eila Paronen ja toimintapalveluvastaava Piia Talvitie iloitsevat hyvin toimivasta Helmi Cafesta, joka sijaitsee Kuusankosken ydinkeskustassa.

sa ei muodostu työsuhdetta, eikä siitä kerry eläkettä. Saksassa eläke sen sijaan kertyy, jos asiakas saa työosuusrahaa. Päivätoiminnasta ei Saksassa makseta työosuusrahaa.

– Kaikki saavat päivittäistä työosuusrahaa riippumatta siitä, missä he työskentelevät ja tämän ansiosta heille kertyy eläkettä. Eläkkeelle voi halutessaan jäädä työskenneltyään 20 vuotta, tai sitten jatkaa töitä ja nostaa könttänä kertyneen eläkkeen, Piia Talvitie kertoo.

Töitä ei osata pilkkoa Hoiva-avustajakoulutus ei ole uutta Suomessakaan – muun muassa Kouvolan seudun ammattiopistossa on hoiva-avustajakoulutusta. Myös Kouvolan kaupungilla pyörivässä OTE-projektissa voi hankkia oppisopimuksella kolmivuotisen kotityöpalvelujen ammattitutkinnon. Molemmissa koulutuksissa on mukana kehitysvammaisia opiskelijoita. Eila Paronen ja Piia Talvitie tekevät tiivistä yhteistyötä koulutusten kanssa ja auttavat sopivien harjoittelupaikkojen löytämisessä.

Opiskelijat ovat ammentaneet paljon taitoja tuetuista koulutuksista, mutta ongelmiin törmätään siinä vaiheessa, kun pitäisi päästä töihin. Eila Paronen ja Piia Talvitie tietävät kokemuksestaan, mi-

5/2011

Sensitiivisyysmalli auttaa niin poliiseja, syyttäjiä kuin uhrejakin Kehitysvammaisten Tukiliitto on ollut mukana kehittämässä Senja-sensitiivisyysmallia, joka antaa viranomaisille tietoa lähisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten uhriksi joutumisen vaikutuksista. Projektin aikana koulutuksiin on osallistunut peräti 952 viranomaista, pääasiassa poliiseja ja syyttäjiä.

Työtoiminnassa työskentelevä Leeni Ehrling avustaa Helmi Cafessa ja aikoo pian suorittaa hygieniapassin saadakseen vakituisen työpaikan.

ten vaikea osatyökykyisten henkilöiden on edelleen työllistyä.

– Työpaikoilla pelätään, että tulee ongelmia, kun heitä pitää opastaa niin paljon, Eila Paronen arvelee.

– Myös ammattiliitot vastustavat, vielä tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että työt voisi pilkkoa pienempiin osiin, jolloin kehitysvammaisille työntekijöille löytyisi sopivia tehtäviä ja sairaanhoitaja voisivat keskittyä omiin töihinsä, Piia Paasonen pohtii.

Rohkeuteen tukemista Saksalaisryhmä sai Eila Parosen ja Piia Talvitien miettimään myös laajemmin työhön ja koulutukseen ohjaamisen merkitystä.

– Saksalaiset hoiva-avustaja opiskelijat olivat erittäin osaavia ja itsenäisiä, ja heidän ja ohjaajien suhde vaikutti välittömältä.

Meidän suomalaisten ohjaajien työkulttuurissa on kehittämisen paikka siinä, mistä tai miten voimme löytää näitä ”hyviä” opiskelijoita ja työntekijöitä. Meillä on edelleen vanhanaikaista hoitajakulttuuria, jossa hoidetaan liikaa eikä kannusteta kehitysvammaista henkilöä tekemään itse asioita ja menemään yli omien henkisten kynnystensä.

Omiin taitoihin rohkaisu vaatii niin lähityöntekijöiden kuin

omaisten tukea, ja koulutus luo paitsi tietoja ja taitoja, myös vahvaa omanarvontuntoa. Ammattiopetus on nykyisin osa ihmisen elämänkaarta, eikä sitä voida ohittaa kehitysvammaisenkaan ihmisen kohdalla. Työtoiminnanohjaaja Eila Paronen kuuli hiljattain kuntayhtymän ulkotyöryhmän miesten kiinnostavan keskustelun.

– Mies kysyi toiselta, missä hän on opiskellut. Mies vastasi, ettei missään, johon kysyjä totesi, ”mutta sinähän olet jo noin vanha, Eila Paronen kertoo.

Carealla on Kuusankoskella työtoimintaa neljässä kohteessa, joista yksi on kesällä keskustan ytimeen avattu Helmi Cafe. Ovi käy tiuhaan, sillä paikalliset ovat löytäneet hyvää palvelua ja herkkuja tarjoavan kahvilan. Työtoiminnanohjaaja Eila Paroselle ja toimintapalveluvastaava Piia Talvitielle tarjoilee tänään aamukahvia Leeni Ehrling. Hän on vielä mukana työtoiminnoissa, mutta solmii työsuhteen Helmeen suoritettuaan hygieniapassin.

Kuusankosken työtoiminnan kansainvälinen yhteistyö saa uutta potkua syksyllä 2012, kun väki tekee vastavierailun Bottropiin.

Sitä ennen kirjeet ja sähköpostit lentelevät, sillä saksalaisvieraiden kanssa solmittiin monia hyviä ystävyyssuhteita.

Teksti ja kuva Jaana Teräväinen Jos kehitysvammainen ihminen joutuu rikoksen uhriksi, hän ei välttämättä joko osaa tehdä tai pääse tekemään rikosilmoitusta.

– Kehitysvammainen on rikoksen uhrinakin riippuvainen läheisten tuesta, sanoo projektipäällikkö ja seksuaalipedagogi Pia Henttonen Kehitysvammaisten Tukiliitosta.

Pia Henttonen kertoo, että vammaiset ihmiset kohtaavat väkivaltaa usein lähisuhteessa tai kotonaan. Kun tekijä on läheinen tai tuttu, uhrin on vaikea saada apua.

Kun rikos etenee tutkintaan asti, löytää tutkija konkreettisia neuvoja juuri avatusta Senjanetistä. Tutkijoita neuvotaan esimerkiksi käyttämään selkeää kieltä.

– Poliisin tavallisesti käyttämän kielen ymmärtäminen voi olla kehitysvammaiselle hankalaa, sillä muun muassa sellaiset abstraktit sanat kuin ”seksuaalinen väkivalta” ovat vaikeita, Henttonen sanoo.

Uhrin tunnistaminen on usein läheisten varassa, sillä kehitysvammainen ihminen ei osaa väkivaltaa kuvaavia sanoja. Koettu trauma voi näkyä fyysisinä oireina ja muutoksina käyttäytymisessä.

Senjanetissä tutkijoita ohjeistetaan ottamaan asian selvittelyyn tueksi uhrin ennestään hyvin tunteva henkilö.

– Mielestäni tukihenkilöiksi eivät kuitenkaan sovi uhrin vanhemmat, sillä he ovat tunteellisesti hyvin sidottuja lapseensa, Pia Henttonen sanoo.

- Uhrin tunnistaminen on usein läheisten varassa, sanoo Pia Henttonen.

Senja-materiaalit löytyvät osoitteesta http://www.senjanetti.fi

Sensitiivinen kohtelu: • edistää uhrin toimintakykyä, • helpottaa viranomaisten toimintaa, • estää uhrin uudelleen uhriutumista ja • edistää uhrin oikeusturvaa.

37

5/2011

Tarinoita koulunaloituksesta

Tamperelaisen Raholan koulun oppilaat urheilupäivässä keväällä 2007. Raholan koulussa eletään integraation keskellä.

38

5/2011

Koulussa kehitysvammaiselta lapselta katoaa usein tavallisten lasten ryhmä. Muutos on huomattava, kun sitä vertaa lapsen esiopetuksen ympäristöön. Tämä selvisi Kirsi M. Mannisen pro gradu -tutkimuksessa.

Teksti Kirsi M. Manninen Arkistokuvat Janne Ruotsalainen

K

ehitysvammaisen lapsen vanhemmat joutuvat useimmiten koulunaloitusvaiheessa ensimmäistä kertaa virallisesti tunnustamaan lapsensa erilaisuuden instituutioiden edessä. Tämä voi olla vanhemmille kipeäkin kokemus. Päivähoidossa lapset ovat yhdessä ikätovereidensa kanssa samoissa ryhmissä, mutta koulunaloitusvaiheessa taitoerot ovat jo kasvaneet ikätovereihin verrattuna suuremmiksi.

Yhteiskuntamme koulutusjärjestelmä on eriytynyt yleis- ja erityisopetukseen, ja todennäköistä on, että kehitysvammainen lapsi erotellaan koulunaloitusvaiheessa omaan erillisryhmäänsä, joka on hänen oppimisympäristönsä ainakin kymmenen seuraavan vuoden ajan.

Pro gradu -tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia tarinoita kehitysvammaisten lasten vanhemmat kertovat esiopetuksesta kouluun siirryttäessä sekä mahdollisuuksista vaikuttaa asioihin siirtymävaiheessa.

Tutkittua tietoa on vähän Kehitysvammaisten lasten siirtymistä esiopetuksesta kouluun ei ole juurikaan tutkittu vanhempien näkökulmasta. Tutkimuksia on tehty laajemmin erityistä tukea tarvitsevan lapsen siirtymästä kouluun mutta ei tarkemmin kehitysvammaisen lapsen koulunaloituksesta.

Kehitysvammaisen lapsen erityisen tuen tarpeet ovat moninaiset, ja käytännön tuki-, kasvatus- ja opetusjärjestelyt vaativat tarkkaa, läpi elämän kestävää yksilöllistä suunnittelua.

Kouluympäristössä kehitysvammaiselta lapselta katoaa usein tavallisten lasten ryhmä, vaikka se erityistä tukea tarvitsevalla lapsella säilyisikin ainakin osittain myös kouluun siirtymän jälkeen.

Tämä muutos on huomattava kehitysvammaisen lapsen esiopetusympäristöön verrattuna.

Erityistä tukea tarvitseva lapsi -termi lyhennetään usein teksteissä ja puhekielessä sanalla erityislapsi. Itse pidän eettisesti parempana nimitystä tarpeikas lapsi ja sen vuoksi käytän tutkimuksessani ja tässä artikkelissa kyseistä termiä tarkoittaessani erityistä tukea tarvitsevaa kehitysvammaista lasta.

tekehyksenä on ekokulttuurinen teoria, jonka avulla tarkastelin siirtymän perhelähtöisyyttä. Tutkimukseni kohdejoukko koostuu kuudestatoista kertomuksesta.

Koska kokemukset elämäntapahtumista ovat yksilöllisiä, myös tarinat ovat kertojan yksilöllisiä tulkintoja tilanteesta. Tutkijana minulla on lisäksi ollut oma tulkintani teksteistä.

Muodostin kertomuksista analyysin perusteella kaksi ryhmää: hyvät siirtymätarinat ja haastavat siirtymätarinat sekä niiden sisälle tarinatyyppejä, jotka muodostin suomalaisten miesten nimistä luomaan jo nimellään mielikuvaa tarinatyypin sisällöstä.

Hyvät siirtymätarinat eli onni-,

opetukseen kuin erityiskouluunkin. Paikat, joista lähdetään ja joihin siirrytään, eivät siten nousseet tämän tutkielman tuloksissa siirtymän sujuvuuteen merkittäviksi tekijöiksi. Oleellista sen sijaan oli, kuinka hyvin vanhempien toiveet ja odotukset kohtasivat ammattilaisten käytännöt.

Hyvissä siirtymätarinoissa yhteistyö sekä vanhempien ja ammattilaisten kesken että moniammatillisesti oli sujuvaa. Lapsen yksilöllisyyden huomioiminen ja osallisuus kouluyhteisössä saivat vanhemmat kokemaan tyytyväisyyttä. Lisäksi tutun aikuisen tai lapsen siirtyminen tarpeikkaan lapsen mukana auttoi uuteen sopeutumisessa. Hyviä siirtymätari-

Kehitysvammaisen lapsen koulunaloitus Arki luo lapsen kasvun ja kehityksen perustan, ja arkirutiinien sujuminen perheen haluamalla tavalla takaa lapsen hyvinvoinnin ja vanhempien jaksamisen.

Vanhemmuus alkaa silloin, kun lapsi syntyy. Vammaisten lasten vanhemmat kokevat hetkessä elämänmuutoksia, joita monien muiden vanhempien kohdalle ei koskaan tule. Lisäksi vammaisen lapsen vanhemmat oppivat selviytymään tilanteista, joita muut perheet eivät koskaan kohtaa.

Siirtymäprosessi esiopetuksesta kouluun on lapsen ja eri kasvuympäristöjen keskinäinen muutosprosessi, jota luonnehtivat toimintakulttuurien muutos, lapsen ja vanhempien roolien muutokset ja muutosten yhteensopivuuden testaaminen niiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Sosiaalinen kyvykkyys on koulunaloitusvaiheessa lapselle oleellisempaa kuin älyllinen tai akateeminen kyvykkyys. Varhaisten sosiaalisten taitojen harjoittaminen kehitysvammaisilla lapsilla jo päivähoitoiässä edistäisi merkittävästi positiivista sopeutumista kouluun.

Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää narratiivisesti, kertomuksellisesti, vanhempien kokemusta kehitysvammaisen lapsen siirtymästä esiopetuksesta kouluun.

Tutkimukseni teoreettisena vii-

Koulussa ollaan tärkeiden asioiden ja aistien äärellä. toivo- ja voittotarinat ja haastavat siirtymätarinat eli sisu-, taisto- ja urhotarinat.

Keskustelua ja kuuntelua Hyvät siirtymätarinat olivat positiivisia kertomuksia ja ne sisälsivät romantiikkaa, komediaa sekä sankaritarinan. Hyvissä siirtymätarinoissa korostui vanhempien keskustelu ammattilaisten kanssa ja vanhempien kuuntelu.

Sujuvia siirtymiä oli tapahtunut tavallisista ja integroiduista päiväkodin erityisryhmistä niin alakoulun erityisopetukseen, yleis-

noita oli yhteensä kahdeksan.

Tiedonpuutetta ja osattomuutta Haastavat siirtymätarinat olivat negatiivisia ja ne sisälsivät farssia, draamaa sekä selviytymistarinan.

Haastavaksi siirtymän tekivät vanhempien tiedonpuute tulevasta, haastava vuorovaikutus ammattilaisten kanssa, moniammatillisen yhteistyön puuttuminen sekä lasten osallisuuden vähäisyys kouluyhteisöissä. Haastavia siirtymätarinoita oli yhteensä kahdeksan.

39

5/2011

Luottamusta ja ennakkoluuloja Toivotarinat kuvaavat hyvin sujuneita siirtymiä ja niitä yhdistävät vanhempien usko ja luottamus ammattilaisten toimintaan. Vanhemmilla oli kuitenkin pohdintaa, epäilyksiä ja ennakkoluuloja omalle lapselle oikeasta koulupaikasta mutta heillä oli myös toivoa tulevaisuudesta ja siitä, että kyseinen paikka olisi se paras mahdollinen. Kertomusten tulkinnan mukaan vanhemman toimintatapa oli myötäilevä.

Esimerkkejä: ”jopa kaksi tutustumiskäyntiä kouluun”, ”tätä pidin hyvänä”, ”se, mikä oli hyvä puoli... ”,”ammattitaitoinen henkilökunta”, ”Se mitä päiväkodin ja koulun välillä on suurena erona on tietynlaisen välittömän palautteen annon mahdollisuus”, ”koulupaikka on ollut onnistunut ratkaisu”.

Tyyliltään positiivinen, vanhemman luottamus ammattilaisiin, toivoa tulevaisuudesta. Kertomusten tulkinnan mukaan vanhemman toimintatapa oli myötäilevä.

vanhempien vaikutusmahdollisuudet tarpeikkaan lapsen koulunaloituksessa koettiin rajallisiksi.

Vanhempien odotukset ja yhteistyöhalukkuus liittyivät vahvasti heidän aiempiin muistoihinsa ja kokemuksiinsa kuulluksi tulemisesta. Aiempien tutkimusten mukaisesti tässäkin tutkimuksessa päiväkodin kanssa tehtävään kasvatusyhteistyöhön vanhemmat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä, mutta koulun kanssa tehtävää yhteistyötä vaikeutti tiedonkulun puute.

tarpeikkaan lapsen sosiaalisen oppimisympäristön täysin.

Vanhempien kokemuksen mukaan erityisopetus on tarpeikkaalle lapselle hyvä asia, mutta jatkuvasti muista erillään toimivat pienryhmät eivät ole kehitysvammaisen lapsen etu, eivätkä ne opeta yhteiskunnassa tarvittavia taitoja.

Vanhempien esittämät kehittämisehdotukset tarpeikkaan lapsen kouluun siirtymästä liittyivät kouluun tutustumisprosessiin (useita tutustumiskäyntejä kouluun, opettajan vierailu esiopetuk-

edes halua omaa lastaan yleisopetuksen luokkaan ”polun tallaajaksi”, vaikka he yleisellä tasolla inkluusiota kannattaisivatkin.

Vanhemmat halusivat mieluiten lapselleen erityisopetuksen pienryhmän toisten tarpeikkaiden lasten kanssa, jotta lapsi saa ystäviä ja yksilöllisempää huomiota.

Vanhempien esittämät kehittämisehdotukset tarpeikkaan lapsen kouluun siirtymästä liittyivät kouluun tutustumisprosessiin, yhteistyöhön, tiedonkulkuun ja lapsen osallisuuteen koulussa.

Taistoa ja epäilyjä Taistotarinat kertovat haastavasti sujuneista siirtymistä ja niille tyypillistä on, että vanhemmat jatkoivat aktiivisesti etsintää lapsen osallisuudelle kouluyhteisöön; taistoa. Taistotarinoissa siirtymäprosessi on venynyt pitkäksi ja se jatkui osittain lapsen koulunaloituksen jälkeenkin. Taistotarinat kyseenalaistavat ja epäilevät lopputuloksen oikeellisuutta. Kertomusten tulkinnan mukaan vanhemman toimintatapa oli aktiivinen.

Esimerkkejä: ”vain kaksi tutustumiskäyntiä kouluun”, ”äitinä en tykkää koulun välituntiliiveistä millä erotellaan muista oppilaista enkä tavallisten luokkien kanssa tehtävän yhteistyön puutteesta...

Mutta eihän lapsi itse niitä osaa kaivata, kun ei paremmasta tiedä” Tyyliltään negatiivinen, vanhempi jatkaa aktiivisesti osallisuuden etsintää lapselleen; taistoa.

Kyseenalaistaa ja epäilee lopputuloksen oikeellisuutta. Kertomusten tulkinnan mukaan vanhemman toimintatapa oli aktiivinen.

Niukat keinot vaikuttaa Tämän tutkimuksen tuloksissa

40

Papu-sammakkonuken tehtävänä on innostaa oppilaita kommunikoimaan. Papu vietti viime vuonna kuukauden TEACCH-painotteisessa alkuopetuksen luokassa tamperelaisessa Kalevanpuiston koulussa. TEACCH tarkoittaa tilan, ajan ja toiminnan jakamista selkeiksi erillisiksi kokonaisuuksiksi. Mallia käytetään muun muassa autististen lasten opetuksessa ja kuntoutuksessa.

Vanhemmat näkivät kertomusten perusteella siirtymän kokonaisuutena, johon vaikuttivat paitsi esiopetuksen ja koulun käytännöt, myös koko palveluverkosto, jota lapsi tarvitsee. Lähes kaikki vanhemmat toivoivat kertomuksissaan osallistavampaa kouluyhteisöä lapsilleen.

Ei aina vain erillisissä ryhmissä Tarpeikkaiden lasten kontaktien vähyys tavallisten lasten kanssa oli tuonut eniten muutosta esiopetuksesta kouluun siirtymisessä.

Vanhemmat näkivät, että yksi vuosi lisää ikää lapselle muuttaa

sessa ja lapsen kotona, vanhempien lasta kuvaileva kirje opettajalle, tuttujen lasten tai aikuisen siirtyminen lapsen mukana kouluun, vanhemman mahdollisuus olla ensimmäisinä koulupäivinä lapsen mukana), yhteistyöhön (moniammatilliset palaverit yhdessä vanhempien kanssa, vanhempien kuuntelu), tiedonkulkuun (yhteyshenkilö esi- ja perusopetuksen välille) ja lapsen osallisuuteen koulussa (toiminnallinen integraatio).

Polun tallaajaksi eivät kaikki halua Kuitenkaan osa vanhemmista ei

Lapsia eristetään vammaisten yhteisöihin Tutkimusten mukaan siirtymässä esiopetuksesta kouluun opetuskäytännöt ja -tyylit muuttuvat muilla lapsilla, mutta eivät juurikaan kehitysvammaisilla lapsilla.

Tarpeikkailla lapsilla opetus on yksilöllistetty HOJKS:n myötä jo esiopetuksessa. Sisältöalueet ja toiminta-alueittain etenevä opetus pitävät sisällään samansuuntaisia sisältöjä. Sen sijaan lapsiryhmä muuttuu kehitysvammaisilla lapsilla oleellisesti kouluun siirryttäessä.

Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että tarpeikkaalla lap-

5/2011

sella sosiaalinen ympäristö muuttuu tavallisen tai integroidun esiopetusryhmän jälkeen useimmiten erityisopetuksen pienryhmäksi tai erityiskouluksi.

Kehitysvammaisia lapsia sosiaalistetaan edelleen perusopetuksessa segregaatiolla, eristämisellä, vammaisten yhteisöihin eikä yhteiskunnan jäseniksi. Kuitenkin heidän olisi täysin mahdollista olla osa molempia, mikäli jo varhaiskasvatuksessa aloitetut toimintamallit, kuten integroidut erityisryhmät, voisi muovata koulukulttuureihin sopiviksi. Kouluihin tarvitaan toiminnalliseen integraatioon uusia malleja ja käytänteitä tarpeikkaiden lasten osallisuuden lisäämiseksi.

Toimiva yhteistyö aidosti käyttöön Kehitysvammaisen lapsen siirtyessä kouluun toimiva yhteistyö niin vanhempien ja ammattilaisten kesken kuin moniammatillisestikin on avainasemassa.

Tarpeikkaiden lasten vanhempien tulisi saada ajoissa tietoa koulun käytännöistä ja heidän tulisi päästä täysivaltaisesti osallisiksi vaiheessa, kun lapsi siirtyy kouluun. Esiopetushenkilökunnalla tulisi olla riittävästi tietoa tarpeikkaan lapsen opetuspaikan vaihtoehdoista, samoin koulun käytännöistä ja toiminta-alueittain etenevästä opetuksesta.

Opettaja voisi osallistua tarpeikkaan lapsen HOJKS:n laadintaan perheen ja moniammatillisen tiimin kanssa jo esiopetusvuonna. Näin ammattilaiset yhdessä perheen kanssa voisivat miettiä, millä toimilla varmistettaisiin lapselle mahdollisimman pieni muutos esiopetus- ja koulukäytäntöjen välillä ja mitä asioita voitaisiin jo päivähoitovaiheessa harjoitella (esim. sosiaalisten taitojen harjoittelu).

Vanhemmilla tulisi olla nykyistä enemmän todellisia vaihtoehtoja valitessaan tarpeikkaan lapsensa koulupaikkaa.

Näkyvätkö uudet määräykset?

Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden muutokset siirtyvät käytäntöön elokuusta 2011 lähtien. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka nämä uudet määräykset näkyvät kehitysvammaisen lapsen opinpolulla

– vai näkyvätkö?

Tuovatko uudistukset kehitysvammaiselle lapselle mahdollisuuksia kohti inklusiivisempaa yhteiskuntaa?

Tutkimukseni on kokonaisuudessaan luettavissa loppuvuodesta 2011 Jyväskylän yliopiston kirjaston internetsivuilta kohdasta opinnäytteet.

Pro gradu -tutkimuksen teko on antanut minulle arvokkaan kokemuksen lukiessani vanhempien kirjoittamia kertomuksia peilaten niitä tutkimusten kautta todellisuuteen. Kiitän lämpimästi kaikkia tutkimukseeni osallistuneita.

Kirjoittaja on Kirsi M. Rautiainen on erityisopettaja kirsi.m.rautiainen@jyu.fi

Hyvät käytännöt ja konstit kiertoon yhdistyksissä Ideapäivä Tampereella 25.5.2012

JAETAAN OSAAMISTA Ensi vuoden liittokokousta edeltävänä päivänä Tukiliiton paikallisyhdistykset jakavat toisilleen toiminnassa kertynyttä kokemusta: toimivia käytäntöjä, innostavia konsteja ja yhteistoimintaa lisääviä tekemisen tapoja.

Hyviä käytäntöjä, kokemuksia ja konsteja kerätään seuraavissa sarjoissa ......

Artikkelin lähteet Karikoski, H. 2008. Lapsen koulunaloittaminen ekologisena siirtymänä.

Vanhemmat informantteina lapsen siirtymisessä esiopetuksen kasvuympäristöistä perusopetuksen kasvuympäristöön. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta. E 100.

McIntyre, L.L., Blacher, J. & Baker, B.L. 2006. The transition to school: adaptation in young children with and without intellectual disability.

Journal of Intellectual Disability Research. 50 (5), 349–361.

Määttä, P. 1999. Perhe asiantuntijana.

Erityiskasvatuksen ja kuntoutuksen käytännöt. Opetus 2000. Jyväskylä: Atena Kustannus.

1) lapsiperheiden saaminen toimintaan mukaan 2) yhdistyksen kassan kerryttäminen – varainhankinta 3) kehitysvammaisten ihmisten oman toiminnan aktivoiminen 4) tapahtuman järjestäminen yhteistyössä muiden kanssa 5) asioihin vaikuttaminen 6) avoin sarja

Kilpaillaan kannustavasti Paikallisyhdistykset kilpailevat keskenään hyvässä hengessä kuudessa (6) sarjassa. Käytännöt ja konstit esitellään Ideapäivässä ja toimivimmat käytännöt palkitaan.

Toimivia käytäntöjä ja innostavia konsteja Ideapäivään ja kilpailuun kerätään 15.3.2012 asti.

Toimiva käytäntö voi olla pieni konsti tai isompi kokonaisuus Lyökää viisaat päät yhteen ja löytäkää yhdistyksenne oivallukset ja osaaminen. Yhdistyksille toimitetaan tarkempia tietoja, miten toimivia käytäntöjä kerätään ja miten kilpailuun voi osallistua.

Lisätietoja antaa mielellään Oili Jyrkämä, oili.jyrkama@kvtl.fi, puh. 0207 718 225.

Tonttila, T. 2006. Vammaisen lapsen äidin vanhemmuuden kokemus sekä lähiympäristön ja kasvatuskumppanuuden merkitys. Helsingin yliopisto.

Käyttäytymistieteellinen tiedekunta.

Soveltavan kasvatustieteen laitos.

Tutkimuksia 272.

Weisner, T.S. & Gallimore, R. 1994.

Ecocultural studies of families adapting to childhood developmental delays: unique features, defining, differences and applied implications.

Teoksessa M. Leskinen (toim.) Family in focus. New perspectives on early special education. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 108.

Hyviä kokemuksia saatiin esimerkiksi viime huhtikuussa Turussa, kun paikallinen tukiyhdistys järjesti Ilon ja kevään ääniä -tanssiaiset.

Kuva Vesa-Matti Väärä

41

5/2011

Teksti Arja Liinamaa Kuvat Tommi Anttonen

Laki ja aatteet muuttavat koulua Erityistä tukea tarvitseville koululaisille järjestetään opetusta nyt niin, että se ottaa entistä paremmin huomioon lapsen ikävaiheen. Myös vuorovaikutus on vahvistunut.

Erityisopetuksen aluerehtorin, Kirsi Ruoppilan mukaan perusopetuslain muutoksilla on ollut paljon merkitystä erityisen tuen järjestelyihin Jyväskylässä.

M

Erityisluokanopettaja Päivi Kultanen-Mäkinen kertoo YPR-luokan olevan luonnollinen osa Pupuhuhdan koulua.

42

ikä muuttui vuoden alussa voimaan tulleiden, erityistä tukea täsmentävien perusopetuslain muutosten astuttua voimaan?

Muun muassa lomakkeet. Tämä kuulostaa nippeliasialta, mutta ne heijastavat sekä palvelujen järjestämisen että ajattelutavan muutosta. Näin sanoo erityisopetuksen aluerehtori Kirsi Ruoppila Jyväskylästä. ”Enää ei esimerkiksi puhuta erityisopetussiirrosta, vaan erityisen tuen päätöksistä. Päätökset ovat monentasoisia riippuen siitä, millaista tukea lapsi tarvitsee. Päätökseen kirjataan muun muassa, missä opetus annetaan ja mahdollinen koulunkäynnin ohjaajan tuki”, hän jatkaa.

Erityisen tuen päätös poikkeaa vanhasta ”erityisopetukseen siirrosta” siinä, että menettelyä tarvitaan vasta kun muut tukikeinot, eli yleinen ja tehostettu tuki on jo kokeiltu tai on vamman laadun

vuoksi selvä, että vahvinta tuen muotoa tarvitaan.

Uutta on sekin, että erityisen tuen päätöksen saaneiden lasten perheet käyttävät kouluasioissa samaa sähköistä järjestelmää kuin muutkin. Jyväskylän järjestelmä on nimeltään Wilma. ”Silloin kun oppilas saa monia tuen muotoja ja hänelle tehdään oppimissuunnitelma, Wilmaan on kätevää kerätä kaikki lasta koskeva tieto. Samalla sähköinen verkko toimii yhteydenpidon välineenä opettajan kanssa”, Kirsi Ruoppila sanoo.

Yleistä ja tehostettua tukea Yleistä tukea annetaan lapselle silloin, kun hänen yleisopetuksessa opiskelussaan on jonkin verran pulmia, vaikkapa oppimisen tai keskittymisen vaikeutta. ”Yleinen tuki pitää sisällään runsaasti yhteistyötä lapsen, opettajan ja vanhempien kesken ja laa-

5/2011

jasti tukimuotoja lapsen omassa ympäristössä”, Kirsi Ruoppila kertoo.

Tällaisia muutoksia voivat olla esimerkiksi siirto istumaan luokan etuosaan, tukiopetus tai läksyjen teon tarkempi ohjaus.

Tehostettua tukea järjestetään esimerkiksi osa-aikaisessa erityisopetusryhmässä yhdessä tai muutamassa oppiaineessa. Tätä ennen on tehty pedagoginen arvio. Tehostettu tuki on yleistä tukea pitkäkestoisempaa ja vahvempaa. ”Opettajat voivat myös järjestää samanaikaisopetusta, jossa kaksi opettajaa opettaa yhtä ryhmää samanaikaisesti”, Kirsi Ruoppila jatkaa.

Erityisen tuen päätös on laajin Jos lapsi siis ei vamman laadun vuoksi ole jo suoraan saanut erityisen tuen päätöstä, hän saa sen vasta kun aiemmat vaiheet on käyty läpi.

Erityisen tuen päätöksen tekee Jyväskylässä rehtori. Se tarkistetaan vähintään toisen vuoden lopussa ja kuudennen vuoden lopussa uudestaan.

Erityisen tuen päätöksen saaneet lapset opiskelevat Jyväskylässä yleensä YPR-ryhmissä, jotka

on sijoitettu eri puolilla kaupunkia toimivien koulujen yhteyteen.

Pupuhuhdan koulun YPR-luokan erityisluokanopettaja Päivi Kultanen-Mäkinen kertoo koulun kolmen erityisluokan olevan luonnollinen osa Pupuhuhdan koulua. ”Oppilaat käyvät yleisopetuksen tunneilla avustajan kanssa esimerkiksi liikunnassa, musiikissa ja kuvaamataidossa. Yksilöllisesti mietitään, mikä on kenellekin paras tapa oppia. Luokan omalla liikuntatunnilla koululaisella on pienessä ryhmässä mahdollisuus harjoitella vaikkapa HOJKS:in mukaista tavoitetta kuten tasapainoa ja yleisopetuksen tunnilla hän oppii pallopelejä”, hän kertoo.

Päivin oppilaan Joonaksen äiti Virpi Hokkanen kertoo arvostavansa Pupuhuhdan koulun opetusta ja henkilökunnan ammattitaitoa. ”Joonaksesta näkee kotonakin oppimisen intoa. Hän esittelee innoissaan Aapista ja lukee siitä kappaleita ääneen muulle perheelle”, Virpi kertoo. ”Joulujuhlassa Joonas esiintyi samassa kuorossa muiden viidesluokkalaisten kanssa ja hyvin se meni. Koska asumme koulun lähellä kuten muutkin koulun oppi-

Kuvaamataidon tunnilla tutustutaan värien maailmaan. Erityistä tukea voi tarvita värien levittämiseen. laat, vapaa-aikanakin samanikäiset, koulussa tutuiksi tulleet pojat usein moikkaavat Joonasta”, Virpi Hokkanen kertoo.

Yhtenäiskoulut tuovat monenlaisuudet yhteen Suomen uudet koulut rakennetaan nykyään yhä yleisemmin yhtenäiskouluiksi, joissa samassa koulukokonaisuudessa opiskellaan jopa ensimmäisestä luokasta lähtien aina lukion viimeiselle luokalle saakka.

Jyväskylään rakennetaan parhaillaan useita koulukeskuksia, joissa on luokkia esimerkiksi luok-

ka-asteille 3–9 tai 5–9. Alimmat luokka-asteet ja esiopetus toimivat yhä useammin yhteistyössä päiväkoti-kouluissa.

Yhtenäiskoulujen yksi tarkoitus on välttää seitsemännelle luokalle siirtymisen kynnysvaihe juuri murrosiän alkaessa. Toinen tavoite on tarjota kaikille alueen lapsille koulupalvelut lähikoulusta. ”Jyväskylässä myös kehitysvammaisten koululaisten on tarkoitus jatkossa teini-ikään tultuaan opiskella lähellä omia ikätovereitaan. Tuleviin koulutiloihin tulee enemmän joustavia ratkaisuja, kuten siirrettäviä seiniä, jotta monenlaiset ryhmäkoostumukset ovat mahdollisia”, Kirsi Ruoppila kertoo.

Kun Joonas kasvaa isommaksi, hänen äitinsä toivoisi hänen voivan opiskella oman ikäisten nuorten joukossa. ”Itsenäistymistaidot alkavat olla niin oleellisia ja edistyminen niissä tuntuu hienolta. Olimme perheen kanssa ulkona haravoimassa ja uskalsin päästää hänet pikkuveljen kanssa sisälle välillä.

Hän tulikin, yllättävän omatoimisesti, takaisin roskapussin kanssa ja ilmoitti vievänsä sen jätekatokseen”, äiti kertoo ilahtuneena.

Joonaksen luokkaan kuuluu useilla eri luokka-asteilla opiskelevia oppilaita.

Perhekin on huomannut kotona, että Joonaksen oma HOJKS on tuottanut tulosta.

43

5/2011

LIIKUNTAA•URHEILUA•HARRASTUKSIA

Karjumalla heittoon mittaa Kehitysvammaisten syyskisoihin osallistui yli 200 urheilijaa.

Teksti Seppo Votkin Kuvat Joonas Hukkanen IISALMI

Kova karjuminen auttoi Tapio Pesosen heiton kantamaan sentin päähän 30 metristä.

Jukka Malin (oik) ja Veikko Kinnunen kävivät kovan taistelun sadan metrin juoksussa.

44

”Kyllä se lentää pidemmälle, kun karjuu”, kontiomäkeläinen Tapio Pesonen kertoi viskattuaan tennispalloa sentin päähän 30 metrin rajasta.

Tapio Pesonen karjahteli ja repäisy toikin miehelle syyskisojen mestaruuden, mutta vielä siinä vaiheessa sitä ei tiennytkään. Tapio jännitti jokaisen kanssakilpailijan suoritusta, mutta Tapion isä Pekka Pesonen oli levollinen.

Alle 40-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Tapio on ollut monena vuonna mitaleilla, eikä mikään viitannut siihen, etteikö olisi nytkin. ”Ei mene kukaan ohi”, isäPekka uskoi.

Tapio ei ollut kuitenkaan tyytyväinen riuhtaisuunsa. Harjoituksissa pesäpallo oli lentänyt yli 50 metriä, mutta sitä onkin helpompi heittää kuin kevyempää tennispalloa.

Elokuun lopulla Sankariniemen urheilukentällä miteltiin Pohjois-Savon ja Kainuun alueiden Kehitysvammaisten tukipiirien syyskisat. Monella kisapaikalla nähtiin venymistä, kovia suorituksia ja suuria tunteita, kuten urheilukilpailuissa on tapana.

Sääkin suosi tapahtumaa. Sateen uhka oli olemassa, mutta

5/2011

LIIKUNTAA•URHEILUA•HARRASTUKSIA

Mirja Puntala ratsasti voittoisasti Ateenassa Teksti ja kuva Aino Ukkala HUITTINEN

urheilijat säilyivät hikeä lukuun ottamatta kuivin nahkoin.

Kuopiosta kotoisin oleva Jukka Malin ja Kuhmon Veikko Kinnunen kävivät kovan kamppailun sadan metrin juoksussa alle 50-vuotiaiden sarjassa.

Malinin loppukiri puri ja hän kukisti Kinnusen seitsemällä sekunnin kymmenyksellä. Miehet juoksivat ensimmäisen kerran vastakkain, mutta kummallakin on kokemusta syyskisoista jo useammalta vuodelta. ”Urheilemalla arkeen saa pontta”, Kinnunen sanoo.

Kumpikin juoksijoista pyöräilee töihin päivittäin. Kinnunen kertoo pyöräilevänsä viikossa sata kilometriä ja töihin mennään polkupyörällä, vaikka sataisi kuinka paljon tahansa. Muitakin urheiluharrastuksia löytyy. Esimerkiksi Malin harrasti aikaisemmin pesäpalloa ja on ollut otteluissa myös pallopoikana.

Muutenkin miehet ovat sitä mieltä, että jos siihen on mahdollisuutta, kannattaa urheilla monipuolisesti. Niinpä Malin oli mukana myös 400 metrin kävelyssä. Kinnunen urakoi puolestaan myös kuularingissä. ”Kisoissa näkee myös uusia ja entisiä kavereita”, Malin lisää.

Iisalmen yhdistys järjesti kisat yhdessä Iisalmen Visan kanssa.

Iisalmen yhdistyksen puheenjohtaja Kaarina Korhonen kertoi, että kisoissa oli mukana yli 200 urheilijaa.

Alun pitäen oli tiedossa, että kisoihin olisi tulossa noin 170 kilpailijaa, mutta kaikki ilmoittautumiset eivät olleetkaan tulleet sähköpostiin.

Juttu on julkaistu Iisalmen Sanomissa 21.8.2011.

Mirja Puntalan tapaa – mistäpä muualta kuin ratsastusleiriltä. Hänellä on takanaan reilut kymmenen vuotta ratsastusharrastusta Huittisten Ratsastuskeskuksessa, ja ahkera harjoittelu on poikinut lukuisia palkintoja.

Mirja Puntala alkoi ratsastaa noin viisikymppisenä, ja nykyään hevosharrastus on hänelle tärkeä osa elämää. Kuvassa Puntala Eve-hevosen selässä Huittisten Ratsastuskeskuksen leirillä. ”En muista, moniinko kilpailuihin olen osallistunut”, sanoo Ateenan Special Olympics Kesämaailmankisoihin osallistunut innokas hevosnainen.

Huittislainen 63-vuotias Puntala oli suomalaisryhmän vanhin osallistuja, joka nappasi kultamitalin kouluratsastuksen CI-luokan divisioonassa 1. Ratsastajia oli kaikkiaan kymmenen, joista neljä suomalaisia. ”Saimme tutustua hevoseen viiden päivän ajan ennen kisoja.

Löysin heti sopivan hevosen, kun sain kahdesta valita”, Mirja Puntala kertoo Kandahar-nimisestä hevosesta, jonka kanssa hän ratsasti voittoon neljänkymmenen asteen helteessä.

Sijoitus kilpailussa oli tietenkin mieluisa uutinen. ”Kyynel tuli silmään ja tulee vieläkin”, voittaja hymyilee ja to-

teaa, että kaikki meni kilpailussa ihan ”nappiin”, vaikka vähän jännittikin.

Puntalan menestys ei jäänyt kultaan, vaan mukaan lähti myös hopeamitali toisesta kilpailusta. ”Sitä varten ei ollut mahdollista harjoitella etukäteen, vaan kilpailun edetessä sanottiin koko ajan, mitä kulloinkin pitää tehdä”, ratsastuksen mestari kuvailee hopeaa tuottanutta kilpailua.

Puntala iloitsee Suomen 95henkisen joukkueen erinomaisesta menestyksestä. Kaikkiaan suomalaiset saivat eri lajeissa viitisenkymmentä mitalia. Kisoihin osallistui noin seitsemäntuhatta urheilijaa eri maista.

Liikuntaa moneen lähtöön Ratsastuksesta on tullut oleellinen osa Puntalan elämää. Vuodessa

hän osallistuu vähintään kolmelle leirille, ja lisäksi hän käy kerran viikossa ratsastamassa Huittisten Ratsastuskeskuksessa, jossa Ratsastusliitto nykyään järjestää kaikki kansalliset ja aluetason valmennusjaksot kehitysvammaisille ratsastajille.

Puntalalle ratsastusharrastus on tärkeä liikuntamuoto, joka pitää mielen virkeänä. Hän on tyytyväinen Ratsastuskeskuksen Evehevoseen, joka osaa hyvin tulkita Puntalan taitavia otteita.

Toisenlaista liikuntaa järjestävät ystävän kaksi koiraa, joita hän mielellään ulkoiluttaa.

Käsitöitä tehdessä saavat vuorostaan kädet ja aivot jumppaa, kun pitää seurata neule- tai kirjontatyön ohjetta. ”Niin kauan aion ratsastaa, kun pääsen hevosen selkään”, Mirja Puntala hymyilee.

45

5/2011

LIIKUNTAA•URHEILUA•HARRASTUKSIA

Vaikka Viheriälän elämänrytmi on hidastunut monella tavalla, sisukkuutta se ei ole onnistunut lannistamaan.

Seitsemän vuotta sitten Heidi Viheriälä sai aivohalvauksen.

Nyt hän ohjaa joogaa erityisryhmille ja seisoo vaikka päällään.

Teksti Saila Keskiaho Kuvat Eeva Anundi HELSINKI

L

ääkäri lausuu vuoteen ääressä yksiselitteiseltä kuulostavan tuomion: ”Jos hän herää, hän ei voi liikuttaa kuin silmiään.” Sairaalasängyssä makaa 31-vuotias nainen, joka on saanut aivohalvauksen. Kooma kestää lähes kuukauden.

Nyt sama nainen, Heidi Viheriälä, napsauttaa valoisassa kodissaan kahvinkeittimen päälle. Ennen aivohalvausta hän työskenteli somistajana. Ammattilaisen kädenjälki näkyy harkitussa sisustuksessa ja harmonisessa värimaailmassa.

Joogan tielle

”Jooga opettaa, että minä kelpaan ja olen loistava.

En ole pelkästään elinkelpoinen vaan huippu!”

46

Vuonna 2004 iskenyt aivohalvaus ei lannistanut Viheriälää. Hän ylitti kaikki lääkärin ennustukset ja pyrki liikkeelle. Kun samainen lääkäri kielsi edes kokeilemasta rollaattorin käyttöä, Viheriälä pakeni öisin sängystään tekemään rollaattoriharjoituksia. ”Ranteet siinä menivät rikki”, hän toteaa hymyillen.

Ei ole yliarviointia todeta, että Viheriälä menetti aivan kaiken.

Työ, toimeentulo ja terveys romahtivat. Tukka putkella kiitänyt uranainen joutui keksimään koko elämänsä uudelleen. Pitkäaikainen parisuhdekin sai mennä.

Elämänmullistuksen jälkeen Heidi Viheriälä kokeili zen-meditaatiota. Omien sanojensa mukaan hän ehti kuitenkin sairaalassa kyllästyä pelkkään istumiseen ja alkoi kaivata jotain fyysisempää. ”Etsin jotain, mikä yhdistäisi henkisyyden ja ruumiillisuuden”, hän muistelee. Silloin löytyi jooga.

Juuri joogassa ruumiin harjoitus yhdistyi saumattomimmin mielen tyyneyteen ja pitkään filo-

5/2011

LIIKUNTAA•URHEILUA•HARRASTUKSIA

Joogan pioneeri opettaa armollisuutta sofiseen traditioon. ”En tiedä, olisinko löytänyt joogaa, jos en olisi vammautunut”, Viheriälä pohtii.

Vaikuttava oli myös ensimmäisen jooganohjaajan sana: ”Rakastakaa kehoanne. Se on ainoa, mitä teillä on.” Viheriälä tiesi sen kenties paremmin kuin kukaan hänen kanssajoogaajistaan.

Itse itsensä guru Lääkärin nimenomaisista vastusteluista huolimatta Heidi Viheriälä oli opetellut kävelemään rollaattorin avulla. Joogan ansiosta se sai jäädä nurkkaan pölyttymään.

Ruumiissa ja mielessä tapahtui vaivihkainen muutos. Yksi muutoksen näkyvistä seurauksista on, että tätä nykyä Viheriälä osaa seistä päällään.

Joogaharjoituksen syventyessä Viheriälä pakkasi laukut ja lähti joogamatkalle Malesiaan. ”Odotin, että vastassa olisi ollut intialainen joogi, joka olisi ohjannut oikein ‘syvää joogaa’”, hän muistelee. ”Siellä olikin reipas suomalainen nainen pinkki lippis päässään.”

Se opetti kouriintuntuvasti, ettei gurun eli opettajan tarvitse olla pitkäpartainen askeetti: ”Tärkeintä olisi löytää guru itsestään.”

Ensi vuoden tammikuussa Viheriälä saa suureksi riemukseen palata vanhoille joogaseuduilleen Malesiaan.

Pian haastattelun jälkeen Heidi Viheriälä suuntaa Saarijärven joogaopistolle, suomalaisen joogakansan Mekkaan. Siellä hän on opiskellut jo jooganohjaajaksi, nyt on syventävien opintojen aika. Ne suoritettuaan hänestä tulee virallinen joogaopettaja.

Aivan erityistä joogaa Pääkaupunkiseudun vammaisjärjestöaktiiveille Viheriälä on tuttu kasvo, sillä hän ohjaa joo-

gaa monille erityisryhmille. Hänen tunneillaan käy invalideja, näkövammaisia, afasiapotilaita, Asperger-ihmisiä... ”Joogaryhmissäni on suuri vammaisuuden kirjo”, Viheriälä sanoo. ”Ja olenhan minä itsekin vammainen.”

Viime keväänä Viheriälä ohjasi joogaa kehitysvammaisille ihmisille Helsingin Ystävätuvalla.

Siitä puhuessaan hän innostuu: ”Tunnelma ja paikka olivat todella kivoja! Joogasimme ensin puolitoista tuntia ja joimme sitten pullakahvit päälle.” Viheriälä toivookin, että saisi jatkossakin kulkea joogatietä kehitysvammaisten ihmisten kanssa.

Silmät kiinni Joogassa ruumiilliset rajoitukset menettävät merkityksensä. Heidi Viheriälä kannustaa oppilaitaan löytämään oman tapansa joogata. Pyörätuolia käyttävät ihmiset eivät välttämättä taivu risti-istun-

taan, mutta monet jooga-asennot eli asanat, kuten sivu- ja taaksetaivutukset, voi tehdä myös istuen.

Eräällä Saarijärven opiston kurssilla mietittiin, olisiko mahdollista joogata istualtaan tuolissa. Tuolijooga tuntui monesta hienolta mutta hieman utopistiselta idealta. ”En kehdannut siinä sanoa, että minä oikeastaan jo ohjaan sellaista invalideille”, Viheriälä kertoo huvittuneena.

Moni Viheriälän joogatunneilla käyvä on arjessaan tottunut fysioterapiaan, jossa määrättyjen liikkeiden ja lukuisten toistojen tekeminen on tärkeässä roolissa.

Joogassa ote on toinen. ”Ohjaajana sanon kaikille: tee sitä, mikä tuntuu hyvältä”, Viheriälä kuvaa.”Ei haittaa, jos et pysty tekemään hienoja liikesarjoja.

Jo aivan pienellä liikkeellä voi olla sama vaikutus.”

Siksi Viheriälä kehottaakin ohjattaviaan sulkemaan silmänsä.

Silloin välttyy kadehtimasta naapurin notkeutta.

Ei vain elinkelpoinen

Aivohalvauksen myötä työ, toimeentulo ja terveys romahtivat. Tukka putkella kiitänyt uranainen joutui keksimään koko elämänsä uudelleen.

”Oma keho on viisas. Se kertoo, mitä pitää tehdä”, Heidi Viheriälä muistuttaa. Hän puhuu pitkään hellittämisestä, lempeydestä ja kiireettömyydestä, suorastaan hellästä rakkaudesta, jota joogaaja voi ja saa tuntea kehoaan kohtaan.

Viheriälän mielestä jooga onkin armollista: ”Jooga opettaa, että minä kelpaan ja olen loistava.

En ole pelkästään elinkelpoinen vaan huippu!”

Se on ilosanomaa ihmisille, jotka yleensä luokitellaan oman vammansa perusteella. Viheriälä todistaa toisin: ”Kropassani toimii miljoona asiaa: hengitän, näen, iho elää, korvat kuulee. Minussa on vain pari osaa, jotka eivät toimi, kuten nyt toisen käden hienomotoriikka.”

”Etsin jotain, mikä yhdistäisi henkisyyden ja ruumiillisuuden”, Heidi Viheriälä muistelee. Silloin löytyi jooga.

Palkitseva hitaus Sorminäppäryyden menettäminen oli raskas kolaus Viheriälälle, joka on aina pitänyt itseään käsillä tekevänä ihmisenä. Hän ei ole kuitenkaan malttanut päästää käsiään lepoon vaan tekee yhä kaikenlaista, tosin paljon hitaammin. ”Jos minulta ennen meni johonkin kymmenen minuuttia, nyt siihen menee kymmenen tuntia – vähän jos kärjistän”, Viheriälä kertoo. ”Toisaalta se palkitsee tu hat kertaa enemmän.”

Vaikka Viheriälän elämänrytmi on hidastunut monella tavalla, sisukkuutta se ei ole onnistunut lannistamaan. ”Vanha Heidi ei todellakaan ole kuollut”, hän sanoo. ”Joogatunneilla olen maailman rauhallisin ohjaaja, kun taas arkipersoonani on temperamenttinen.”

Liikuntavammainen liikuntavammaisten jooganohjaaja on maailman mittakaavassakin harvinaisuus. ”Yllätyn itsekin aina välillä siitä, kuinka pioneeri olen”, Viheriälä toteaa ja asettuu elementtiinsä, joogamatolleen kuvattavaksi.

47

5/2011

LIIKUNTAA•URHEILUA•HARRASTUKSIA

Harrastuksena judo Teksti ja kuvat Jari-Matti Vuorio HELSINKI

Suutarilassa, Helsingissä, on vuodesta 2005 toiminut erityislapsille ja -nuorille tarkoitettu judoryhmä.

R

yhmän perustajat Satu ja Staffan Lindgren saivat idean perustaa erityisjudoryhmän vieraillessaan vuonna2005 Italiassa. Siellä, kuten myös monessa muussa maassa, erityislapset tulevat usein judoseuroihin lääkärin lähetteellä, sillä judolla on todettu olevan niin psyykkisesti kuin fyysisesti kuntouttava vaikutus.

Erityisryhmään tuli mukaan tusinan verran 10–12-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Osa on joutunut sittemmin jättämään harrastuksen lähtiessään opiskelemaan muualla. Sadun arvion mukaan Suomessa on kymmenkunta judoseuraa, joissa toimii erityisryhmä.

Judo on itämainen kamppailulaji, joka tarkoittaa suomennettuna joustavaa tai pehmeää tietä, periksi antamisen taitoa. Judoa voi harjoitella ilman merkittävää loukkaantumisriskiä. Judon kehittäjä Jigoro Kano, kasvatustieteen professori, rakensi judon kehittämään ihmistä kokonaisvaltaisesti. Judon harjoittaminen kehittää ihmisen henkisiä, sosiaalisia ja fyysisiä ominaisuuksia.

Sadun kertoman mukaan henkisellä alueella nuoret ovat kehittyneet valtavasti. Heidän itseluottamuksensa on vahvistunut huimasti, ujous ja arkuus ovat vähentyneet ja keskittymiskyky on lisääntynyt. Sosiaalisesti kehitys näkyy selkeimmin toisten huomioon ottamisena, kunnioituksena ja huolenpitona toisista. Yksi judon perussäännöistä on kaverista huolehtiminen. Fyysisellä alueella kehitys lisää voimaa, kestävyyttä, reaktiokykyä, tasapainoa ja kehon hallintaa.

48

Staffan Lindgren on tarkkana ohjaamassa Aapon ja Jannen harjoitusta.

Judossa käytetään japaninkielisiä ilmauksia eri liikkeille ja otteille. Harjoitussali on dojo, alusta, jolla harjoitellaan on tatami ja pehmeä alastuloa liikkeestä on ukemi. Harjoituksissa kaikilla on päällä judogi eli judopuku, joka on valkoinen, vahvasta puuvillakankaasta tehty asu, joka sidotaan vyötäröltä vyöllä. Vyön väri kertoo taitotason.

Helsinkiläisen Hontai Judon erityisryhmää ohjaa aina vähintään kaksi aikuista judokaa, jotka

suunnittelevat harjoituskerran ryhmälle ja sen jäsenille sopivaksi. Jokainen oppilas etenee omien erityisvahvuuksien mukaan omassa tahdissaan.

Keskittymisharjoitus alussa ja lopussa Kukin harjoituskerta aloittaan hiljentymisellä. Oppilaat seisovat rivissä ja tietyn kaavan mukaan asettuvat istumaan jalkojensa päälle. Siinä pysytään, kunnes opet-

taja antaa luvan nousta. Harjoituksella vahvistetaan keskittymistä ja tyhjennetään mieli kaikesta muusta ennen harjoittelua. Sama keskittymisharjoitus on tunnin lopussa.

Harjoituksen alussa on runsaasti erilaisia mattotasolla tehtyjä liikkeitä, jotka kukin tekee yksin. Nuoret ryömivät vatsallaan eteenpäin, kierivät seinästä toiseen tai ”vängertävät” itseään eteenpäin erilaisin notkahduksin. Toisessa vaiheessa ollaan konttausasennossa ja venytellään, konta-

5/2011

LIIKUNTAA•URHEILUA•HARRASTUKSIA

taan tai heitetään kuperkeikkaa.

Ohjaaja on koko ajan mukana, seuraa tarkasti kunkin yksilöllistä suoritusta tai ohjaa kädestä pitäen liikettä oikeansuuntaiseksi.

Harjoitusten edetessä siirrytään erilaisten otteiden ja heittojen harjoitteluun. Oppilaat saavat kokeilla liikkeitään myös ohjaajan kanssa, jolloin hänen on helppo ohjata oikeita suoritustapoja.

Kutakin liikesarjaa ennen vastustajat kumartavat toisilleen, minkä jälkeen kokeillaan heittoa tai sidontaa. Kokeilun jälkeen vaatteet suoristetaan ja kumarretaan jälleen vastustajaa kunnioittaen.

On mukava kuulla, kun nuoret palkitsevat toisiaan hyvistä suori-

tuksista taputtamalla tai suoraan sanomalla ”Toi oli hyvin”.

Harjoituksen lomassa on runsaasti erilaisia leikkejä; hippatyyppisiä nopeusleikkejä, jossa toisia otetaan kiinni tai yritetään saada konttausasennosta selälleen.

Vaikka otteet ja kontaktit näyttävät ulkopuolisesta rajulta, on tunnelma harjoituksen ja leikkien aikana leppoisa. Oppilaat kannustavat ja neuvovat toisiaan löytämään oikeanlaiset ja tehokkaat otteet liikesarjoissa ja hurraavat kun asiat sujuvat.

Judon harrastaminen ei ole erityisen kallista. Tarvitaan vain judopuku ja jäsenmaksu. Puvun voi ostaa käytettynä.

Jyri ja Olli hakevat oikeaa otetta ennen suoritusta.

Teksti Tupu Sammaljärvi

Kuntoklubi panee töppösiin vauhtia Kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksiköissä on yleensä niukasti mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa. Arkinenkin liikkuminen jää helposti vähiin. Tätä puutetta on lähtenyt paikkaamaan Kuntoklubi-hanke Tampereella.

Ylös, ulos ja lenkille!

H

ankkeen päätavoitteena on lisätä, kannustaa ja tukea eri-ikäisten kehitysvammaisten liikunnallista elämäntapaa ja arkiaktiivisuutta. ”Näin pyritään edistämään terveyttä ja toimintakykyä sekä ehkäisemään kehitysvammaisille tyypillisen passiivisen elämäntavan aiheuttamia ongelmia, kuten ylipainoa, psyykkisiä ongelmia ja ennenaikaista ikääntymistä”, kertoo hankkeen vetäjä, fysioterapeutti Erja Kyllönen Nääsville ry:stä.

Kolmivuotisen, opetus- ja kulttuuriministeriön tukeman hankkeen aikana on tarkoitus kehittää kehitysvammaisten ihmisten sekä heidän palveluistaan vastaavien

tahojen käyttöön terveys- ja arkiliikuntaa edistävä verkosto, Kuntoklubi. Ajatuksena on tukea, innostaa ja kannustaa kehitysvammaisia säännölliseen liikunnan harrastamiseen ja arkiliikuntaan sekä lisätä kehitysvammaisten palveluista vastaavien tahojen osaamista ja ymmärrystä säännöllisen liikunnan positiivisista vaikutuksista.

– Tampereen kaupungin ja järjestöjen ylläpitämiin asumisyksiköihin on nimetty kuntoklubivastaavat, jotka vastaavat käytännössä kannustuksesta, motivoinnista ja esimerkiksi kuntokorttien käyttämisestä. Iso haaste on, kuinka asuntoloissa resurssit riittävät liikuntaharrastusten tukemiseen.

Apukäsiä tarvitaan, ja olemmekin

suunnitelleet esimerkiksi omaisten, vapaaehtoisten ja oppilaitosten kanssa tehtävää yhteistyötä, Kyllönen sanoo.

Erja Kyllönen on aloittanut hankkeen kokoamalla yhteistyöryhmää. Tärkeänä kumppanina on Tampereen kaupunki, joka viime vaiheessa päättää resursseista. Verkoston toiminta on oleellinen osa hanketta, samoin liikuntaneuvonta ja erilaiset kannustus- ja motivointikeinot sekä tiedotus.

Tarkoituksena on, että hankkeen päätyttyä Kuntoklubi jatkaisi toimintaansa Nääsville ry:n järjestämänä. Lisäksi kehitetään kehitysvammaisten henkilöiden liikuntamahdollisuuksia esimerkiksi kansalaisopistojen ryhmissä.

Kuva: Eero Vilmi/Vastavalo.fi

Nääsville ry on Tampereella toimiva järjestöjen välinen verkosto, jonka tarkoituksena on yhteistyössä kokeilla ja kehittää kotona selviytymistä edistäviä toimintoja ikäihmisten, lapsiperheiden ja kehitysvammaisten tukemiseksi.

Yhdistyksen toiminta rahoitetaan RAY:n ja Tampereen kaupungin toiminta-avustuksilla sekä asiakasmaksuilla. Nääsvilleen kuuluu 10 tamperelaista vanhus-, mielenterveys- ja kehitysvamma-alan yhdistystä, mm.

Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry.

49

5/2011

LIIKUNTAA•URHEILUA•HARRASTUKSIA

Samba hurmaa Henrin Teksti ja kuva Pia Kirkkomäki TAMPERE

T

amperelainen kolmivuotias Henri Vistbacka kuuluu paikallisen sambakoulun União da Roseiran tanssijoihin. Vaikka pikkumiehen jalat eivät vielä täysin kanna, nauttii hän samban rytmeistä äitinsä Suvi Melakosken kantoliinassa ja tanssii mielellään istualtaan. Henrillä on jo esiintymiskokemustakin Tampereella heinäkuussa järjestetyiltä Ruusun karnevaaleilta. ”Esiintymisasuja sulkineen ja kimalteineen Henri rakastaa, vaikka on välillä hiukan eri mieltä siitä, miten päin vaatteet pitäisi pistää päälle”, äiti naurahtaa.

Tampereen kulkueessa Henri ja äiti tanssivat reilun tunnin matkan Hämeenkatua pitkin muiden roseiralaisten kanssa. Ruusun karnevaalia seurasi tänä vuonna ennätysyleisö, mutta Henri ei vähästä hätkähtänyt. Hivenen takkuisen lähdön jälkeen hän vilkutteli ja hymyili isosti katsojille ja ehti loppumatkan aikana ottaa pienet unetkin.

Rytmejä jo ennen syntymää Poika on kuunnellut sambarytmejä jo ennen syntymäänsä, kun äiti on käynyt sambatunneilla.

Henrin viisivuotias Eerik-isoveli käy satusambassa ja tanssi Roseiran mukana tänä vuonna karnevaalisamban suomen mestariksi Helsingin sambakarnevaaleilla.

Myös Henri olisi ollut voittokulkueessa mukana, mutta oli kisan aikana sairaana. Suvi-äiti toimi Roseiran äiti-lapsi-karnevaaliryhmän Helsingin sambakulkueen vastuuhenkilönä, mutta oli Henrin osallistumisen suhteen varsin realistinen alusta saakka.

50

Tampereen Ruusun karnevaalin lähtötunnelmat olivat Henri Vistbackalla miettiväiset, mutta kulkueen aikana hän jo vilkutteli yleisölle äitinsä Suvi Melakosken kanssa. ”Ajattelin, että Henri pääsee sairastelunsa vuoksi osallistumaan kulkueeseen ehkä 50 prosentin todennäköisyydellä. Piti tehdä varasuunnitelma pojan hoidosta ja siitä, miten kaikki muut asiat sitten järjestyvät.”

Henri on harrastanut sambaa jo seitsemän kuukauden ikäisesä asti Tampereen työväenopiston Babybrasilissa. Tunneille lähdettiin aina, kun infektiotilanne sen salli.

”Valitsin alle puolivuotiaitten ryhmän, koska Henri ei kannatellut kunnolla päätään ja rauhallisempi tahti siis sopi meille hyvin.

Jos ei päästy tunneille, niin pistettiin sambalevyt kotona soimaan ja keinuttelin Henrin kantoliinassa uneen”, Suvi-äiti kertoo. Äiti esitteli muille ryhmäläisille Henrin käyttämän nenä-mahaletkun ensimmäisellä tunnilla ja sanoi, että jos Henri oksentaa, se ei ole tarttuvaa. Kenenkään ei sit-

ten tarvinnut miettiä asioita kummemmin ja kaksikko solahti porukkaan mukavasti.

Suvi innostaa kaikkia kiinnostuneita kokeilemaan tanssiharrastusta.

–Esimerkiksi samba on tosi mukava koko perheen harrastus.

Mukaan voivat tulla kaikki sukupolvet. Esiintymispakkoa ei ole, vaan tanssia voi harrastaa ihan omaksi iloksi. Lapsi nauttii rytmeistä, liikkeestä ja yhdessäolosta.

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

Avoimin mielin ja ovin

Vaikuttava vertaistoiminta -hankkeen viestintävastaava Hanna Rajakangas houkutteli iloisella meiningillä ohikulkijoita Tulppaani-taloon.

Tulppaanitalolla Tampereella järjestettiin Avoimet ovet -tapahtuma lokakuun 1. päivänä. Tapahtumaan osallistui noin 250 henkeä. Päivän teema oli ”Unelmista totta”. Ajatus oli, että kävijät pääsisivät tutustumaan kehitysvammaisten ihmisten elämään, unelmiin ja mahdollisuuksiin.

Tulppaanitalon ensimmäisessä kerroksessa esiteltiin kehitysvammaisten ihmisten unelmia ja ylemmissä kerroksissa etsittiin keinoja niiden toteuttamiseksi.

Ohjelmassa oli paljon rentoa ja hauskaa ohjelmaa; musiikkia, klovneja ja teatteria. Tapahtuman yhteydessä avattiin Tukiliiton valokuvanäyttely liiton 50 vuoden taipaleen kunniaksi. Sisäpihalla oli kirpputori, jonka tuotto ohjataan vaikeavammaisten henkilöiden osallistumista mahdollistavien toimintavälineiden hankintaan sekä buffetti, josta saattoi ostaa herkullista purtavaa.

Mukana tapahtumassa oli paljon yhteistyökumppaneita. Kiitokset heille!

Joni Malinen ja Miia-Maria Hautamäki opiskelevat palveluavustajakoulutuksessa Tampereen Luovissa. Avoimissa ovissa he esittelivät oppilaitoksensa toimintaa.

Siskokset Heidi-Maria (oik.)ja Anna-Kaisa Oksanen odottivat illan Antti Tuisku -konserttia.

Kuvat: Tupu Sammaljärvi

51

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

Jyväskylässä kerättiin eväitä elämän reppuun Lokakuinen viilee aamu Vesalaan kun matkattiin Tyyni oli järvenpinta Pilvet harmaat varjosti Perille kun saavuttiin Tutustuttiin toisiimme Asioista informoitiin tutustuttiin laitteisiin Malikkeelta laitteet oli monenlaiset ajella Kulkua ne helpottaa Missä milloin matkataan Ruokailuun me sitten kovin hyvin maittavaan Emännille kiitoksia siitä paljon annetaan Ulkoretki Laavulle syömisen jälkeen hyvä on Jalkaisin ja tuolin kanssa koe oli verraton Kahvi vielä yhdes juodaan sitten kotiin matkataan aurinkokin taasen paistaa koko reissun kirkastaa

Kuuluu iloinen puheensorina, kun Eväitä elämän reppuun -tapahtuman osallistujat parveilevat Malikkeen infopisteen ympärillä. Toimintavälineneuvoja Antti Tulasalo kiinnittää tottuneesti Ari Tarhasen pyörätuoliin nokkapyörää, jonka tarkoituksena on tehdä pyörätuolin kulusta kevyempää maastossa tai hiekkatiellä. Ari ja hänen henkilökohtainen avustajansa Paula Terho pääsevät testaamaan uutta menopeliä ja toteavat sen oikein toimivaksi.

Teksti ja kuvat Soile Honkala JYVÄSKYLÄ

N

oin neljäkymmentä osallistujaa on kokoontunut Jyväskylään leirikeskus Vesalan upeisiin rantamaisemiin viettämään lauantaipäivää yhdessä ja hakemaan tietoa oikeuksista ja edunvalvonnasta. Kyseessä on yksi kolmesta Eväitä elämän reppuun -ulkoilutapahtumasta, joissa tarjotaan tietoa asumisesta, henkilökohtaisesta avusta, tilapäishoidosta, oman tahdon toteutumisesta arjessa, vertaistoiminnasta sekä Malikkeen toimintavälineistä.

”Virkistävää olla ulkona”

Matti Järvinen Keuruulta kirjoitti runon Eväitä elämän reppuun -tapahtumassa Kaisa Kuisma Äänekoskelta aloittelee Eväitä elämän reppuun -tapahtumaa aamujumpalla.

Osallistujia on ympäri Keski-Suomen. Kangasniemeltä on lähdetty liikenteeseen bussilla 14 hengen voimin. Myös Keuruun, Laukaan, Jyväskylän ja Äänekosken suunnalta on tultu nauttimaan kauniista syyspäivästä luonnon helmassa.

Päivän ohjelma rakentuu aamupäivälle ajoitetuista rasteista, joilla voi kokeilla Malikkeen toi-

Päivän ohjelmaan kuului retki laavulle.

52

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T mintavälineitä ja hakea tietoa erilaisiin tarpeisiin, lounaasta sekä kävelyretkestä läheiselle laavulle.

Retken jälkeen istutaan vielä Vesalan kuistilla ja juodaan kahvit.

Osallistujat ovat mielissään uudistuneesta tapahtumasta. ”Sisällä istuminen puuduttaa.

On mukavaa ja virkistävää olla ulkona”, toteaa Kangasniemeltä tapahtumaan lähtenyt Raimo Toivakka. Jyväskyläläiset Ari Tarhanen ja Paula Terho ovat tyytyväisiä paitsi nokkapyörään, myös päivän muuhun antiin. Heille selviää, että Ari olisi oikeutettu saamaan henkilökohtaista apua enemmän kuin hän tällä hetkellä saa.

Retki laavulle Yhteinen retki laavulle on monen osallistujan mielestä päivän mieluisin ohjelma.

Maastolenkki taitetaan kävellen tai Malikkeen apuvälineiden avulla. Puhe pulppuaa, kun seurue kulkee pitkin polkua Vesalan luonnonkauniissa rantamaisemissa. Aktiivisessa osallistujajoukossa on mukana sekä konkareita että uusia kasvoja.

Säällä on suuri merkitys ulkoilutapahtuman onnistumisessa, mutta tällä kertaa sen osalta ei jää toivomisen varaa. Aamulla vielä pilvet verhoavat taivasta, mutta iltapäivällä aurinko saa luonnon hehkumaan syksyn väreissä.

Kun kahvit on juotu ja kokemukset sekä toiveet raapustettu paperille, on aika sanoa hyvästit.

Iloiset ilmeet kertovat, että päi-

vä on ollut ilmeisen onnistunut.

Susanna Ritola Keuruulta lausuu ääneen monen osallistujan ajatukset, kun hän lähtiessä esittää vielä yhden toiveen: ”Toivottavasti tämä tapahtuma järjestetään uudestaan.”

Eväitä elämän reppuun • Tietoa oikeuksien ja etujen valvontaan mm. asumisesta, henkilökohtaisesta avusta, tilapäishoidosta, oman tahdon toteutumisesta arjessa, vertaistoiminnasta sekä Malikkeen toimintavälineistä.

• Tänä vuonna kolmella paikkakunnalla: 24.9. Rovaniemi, 8.10 Jyväskylä, 29.10 Helsinki.

Jatkossa myös lastenohjelmaa Tapahtumaa järjestämässä ollut Kehitysvammaisten Tukiliiton aluekoordinaattori Marja-Liisa Suvikannas-Toivanen toivoo hänkin ulkoilutapahtumien jatkuvan. ”Tällaisella vapaamuotoisemmalla mallilla voidaan huomioida paikalliset toimintaympäristöt ja tarpeet paremmin”, hän toteaa.

Uuden toiminnan yhteydessä on aina paranneltavaa. Jatkossa pohditaan tarkemmin rastien määrää sekä teemojen kohdentumista. ”Myös oheisohjelman luominen lapsille – niin että vanhemmat voivat keskittyä rasteihin – on tärkeää huomioida seuraavilla kerroilla”, Marja-Liisa jatkaa.

Eväitä elämän reppuun -tapahtumien osallistujien palaute oli kannustavaa. Selvisi, että osallistujat olivat tyytyväisiä järjestelyihin ja saivat etsimäänsä tietoa. ”Nyt ainakin näyttää siltä, että sekä kävijöiden että järjestäjien mielestä tämänkaltaista toimintaa tarvitaan. Varmasti harkitsemme Eväitä elämän reppuun -tapahtumien järjestämistä myös jatkossa”, kansalaistoiminnan päällikkö Oili Jyrkämä lupaa.

Ari Tarhanen ja hänen avustajansa Paula Tervo olivat tyytyväisiä Malikkeen Antti Tulasalon tuunaamaan menopeliin.

Suunnittelija Henna Ikävalko esittelee Malikkeen toimintavälineitä Tarja ja Siri Al Hananille.

53

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

TERETULEMAST VILJANDIIN PORVOOST! Porvoon seudun kehitysvammaisten tuki ry järjesti jäsenilleen viime keväänä matkan Viroon.

Viljandi on Porvoon ystävyyskaupunki. Nyt on juhlavuosi: 50 vuotta ystävyyskaupunkitoimintaa.

Se oli yksi hyvä syy lähteä käymään Viljandissa.

Ilona Haasasen onnellista oloa Ritva-äidin kupeessa. Taaempana autossa istuvat Tommi Järvinen vieressään Teijo Outila, Sakari Söderström, Reijo ja Petri Mokka.

Teksti ja kuvat Tarja Sola ja Marja Wilén

M

atkalla oltiin 13.–15. toukokuuta. Perjantaina lähdimme pikkubussilla Porvoosta. Kaikkia taisi vähän jännittää, kun tuuli puhalsi navakasti ja laivan keinumista arvuuttelimme.

Mukaan lähti yhteensä 16 osallistujaa sekä autonkuljettajamme. Mukana oli perheitä ja nuoria aikuisia asuntolasta. Matkan johtajina toimivat Tukiyhdistyksen jäsenet Marja Wilén ja Tarja Sola.

Matka Helsingistä Tallinaan kesti vain pari tuntia. Eihän se iso laiva paljoa keinunut. Laivan myymälässä tutkimme tuotteita

ja hintoja. Sitten kahvihammasta alkoi kolottaa. Siispä kahville.

Laivan ikkunasta oli mukava seurata, kun Tallinnan kaupunki läheni. Satamassa odotti kuljettajamme autoineen matkamiehiä.

Matka jatkui…kolmisen tuntia bussissa. Pelloilla tepastelivat kurjet ja haikarat olivat peismispuuhissaan. Pesät olivat korkealla pylväitten päällä. Illalla saavuimme majapaikkaamme Männimäen kylälisten taloon. Siellä meitä odotti illallinen.

Oli ihanaa päästä nukkumaan omaan huoneeseen kaverin kanssa.

Lauantaina tutustumme kehitysvammaisten lasten kuntoutus-

laitokseen, Viljandin Lastenabi Keskukseen, erityskouluun nimeltä Ämmuste kool sekä tavalliseen peruskouluun, joka sijaitsi vanhassa kartanossa.

Pitkän päivän kallistuessa iltaan saunoimme, paistoimme makkaraa ja lauloimme nuotiolauluja saunatuvassa.

Sunnuntaina kiertelimme Viljandin kauniissa kaupungissa. Kävimme mm. taidemuseossa, missä oli muutamassa huoneessa kehitysvammaisten nuorten tekemää taidetta esillä. Ja sitten olikin aika hyvästellä oppaamme; Rehtori Eili Rohtlan ja Viljandin kaupungin sosiaalijohtajan Helle Aunu-

Viljandin keskustassa, mansikkapaikalla, Porvoon seudun Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen matkaajat.Juho Katriinan poika Kurki, Ilona, Sakari Söderström, Irma ja Tommi Järvinen, Sirpa Etholén, Teijo Outila ja Sanna Kekäläinen.

54

pin. Näkemiseni armaat söprat.

Teretulemast Porvooseen.

Kotimatkalla nuoret tilittivät tuntemuksiaan seuraavasti: Sakari: ”Ämmuste Kool on hieno paikka. Lastenapu keskus on myös hieno paikka. Ei ollut tylsä reissu. Kyllä lähtisin uudestaa ja toivon, että Helle ja Eili tulisivat tutustumaan Porvoon Toimintakeskukseen.”

Teijo: ”Tykkäsin myös ruokailuista. Keilailu oli minusta hyvä juttu. – ”varsinkin kun itse olit paras”, kaverin kommentti.

Sirpa: ”Olisi kiva päästä Leijalehteen. Oli kiva matka ja paljon nähtävyyksiä ja hyviä ruokia.”

Sanna: ” Kyllä mä varmaan lähtisin, jos tulisi uudestaan matka ...joo se oli kivaa...varmaan lähtisin” Petri ja Juho olivat jokseenkin samaa mieltä.

Tommi piti hotellihuoneestaan, varsinkin kun sai yksikseen ihan oman huoneen. Ruokaa oli, kuulema, riittävästi, mutta juomaa olisi saanut olla enemmän (vitsi...vitsi!). Hänen mielestään erityisen hyvä ruokapaikka oli Konserttitalon ravintola. Siellä tarjottiin ihania leivoksia.

Ilonan mielestä biljardi oli parasta, kun yksin pelasi – voitti varmasti! Äidin aika sitävastoin meinasi käydä pitkäksi ja vähän tylsäksi vuoroa odotellessa.

Marja ja Tarja kiittävät kaikkia mukana olleita toteamalla, että HAUSKAA MEILLÄ KAIKILLA OLI! Ei mikään turha reissu!

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

Tukipiirissä piirretään uudenlaista toiminnan mallia Pirjo Kotiranta on Uudenmaan tukipiirin puheenjohtaja. Hän esittää sääntömuutosta, jonka myötä yhdistysten toiminta muuttuisi nykyistä vapaammaksi.

Teksti ja kuvat Tupu Sammaljärvi ESPOO

Pirjo Kotiranta plärää paperipinoja samalla kun varmistaa gluteenittoman leivän kahvipöytään. Lokakuinen sade piiskaa ikkunoita.

Tukipiirin hallituksen kokouksessa mietittiin muun muassa Uudenmaan tukipiirin hallinnoiman Kehitysvammahuollon tietopankin tulevaisuutta ja käytiin läpi tulevia tapahtumia sekä taloutta.

U

udenmaan tukipiiri on pitänyt päämajaansa Espoon Järjestöjen Yhteisön talossa Tapiolassa jo kymmenen vuoden ajan. Verkostoitumisen kannalta ratkaisu on ollut oivallinen. ”Kannattaa olla yhteistyössä muidenkin kuin kehitysvammaalan toimijoiden kanssa. Eri toimijoilla on toisiltaan opittavaa – saamme myös ideoita toimintaan ja vaikkapa tapahtumien järjestämiseen”, Pirjo Kotiranta toteaa. Esimerkiksi Muistiliiton kanssa on selvitelty kehitysvammaisten henkilöiden dementian kysymyksiä. ”Työtilamme täällä on hyvä.

Vuokraa maksamme 400 euroa kuussa. Kun vielä olisi työntekijä!

Meillä on ollut kaksikin työllistettyä, mutta he eivät ole pysyneet kauaa”, Kotiranta huokaisee.

Tukipiirin hallitus on alkanut pohtia radikaalia ideaa: voisivatko piirin yhdistykset sääntömuutok-

sen myötä muuttua kerhoiksi ja jaostoiksi? Nykyiset yhdistysten jäsenet tulisivat henkilöjäseninä tukipiirin jäseniksi. Tukipiirin toimintaan haettaisiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusta, jolla palkattaisiin työntekijöitä. ”Näin yhdistysten ei tarvitsisi järjestää kokouksia ja koota toimintasuunnitelmia ja -kertomuksia. Tukipiiri hoitaisi sen puolen. Yhdistysten voimat ovat vähissä, ja melkein kaikki tarvitsevat apua.”

Kotiranta kertoo, että Uudenmaan tukipiirin yhdistykset ovat hyvin erikokoisia. Pienimmässä on joitakin kymmeniä jäseniä, suurimmissa useita satoja. ”Aiemmin oli alueellisia neuvottelukuntia, jotka sitten rekisteröitiin tukipiireiksi. Uusimaa oli ensimmäinen. Nyt pitäisi toimia, etteivät vanhat pienet yhdistykset kuolisi. Tarvitaan uusi toiminnan malli.”

55

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T Hymyä! Tutuista ympyröistä lähteminen toi tullessaan paitsi mukavaa vaihtelua, myös uusia ystäviä. Välillä otettiin ryhmäkuvia Mertiörannan kurssikeskuksen pihamaalla.

Arki haltuun huumorin voimalla Teksti ja kuvat Anu Kuusisto JÄMIJÄRVI

Huulenheittoa, vitsejä ja iloisia pyrskähdyksiä.

Kun Kehitysvammaisten Tukiliiton Arki haltuun! -ryhmä kokoontuu, naurunremakka kuuluu kauas.

O

Anna Vesala kertoi osaavansa pitää hauskaa ystävien kanssa.

56

n vaikea uskoa, että Mertiörannan kurssikeskukseen saapunut naisryhmä on tavannut vain kerran aiemmin, arjenhallintakurssin ensimmäisellä jaksolla viime kesäkuussa. Toisella kokoontumiskerralla lokakuussa kaikki ovat jo kuin vanhoja tuttuja.

Koulutussuunnittelija Pia Björkman kertoo, että kurssi on tarkoitettu aikuisille, omatoimisille kehitysvammaisille naisille.

Kurssikokonaisuus toteutetaan yhdessä OK-Opintokeskuksen kanssa, ja sen tavoitteena on pohtia ja jäsentää omaa elämää, löytää hyvää mielenterveyttä tukevia asioita ja saada samalla työkaluja arjen hallintaan. ”Miehille on oma vastaavanlainen kurssinsa. Päätimme järjestää omat ryhmänsä miehille ja naisille, sillä vertaistuesta halutaan saada mahdollisimman paljon irti. Tuntuu, että omassa nais- tai miesporukassa on kaikkein hel-

poin jakaa asioita”, Björkman sanoo.

Ongelmista eteenpäin Kesäkuun kurssilla teemana oli tutkailla elettyä elämää taaksepäin ja miettiä, mitä tähän mennessä on tapahtunut ja millaista oma elämä on. Elämäntilanteita mietittiin pitkään ja perusteellisesti. ”Ihmisillä on selvästi valtava tarve puhua, ja välillä hyvin kipeistäkin asioista. Kun tulee kuulluksi, voi päästä asioissa eteenpäin ohjaajan avustuksella.”

Jokainen kurssilainen on saanut nostaa esiin itse valitsemansa tavoitteen, jota kohti edetään vähitellen lähipiirin tuella. Björkmanin mukaan kurssilaisten tavoitteet ovat vaihdelleet kunnonkohotuksesta ja laihdutuksesta säästämiseen, mutta yksi usein toistuva ongelma on kuitenkin selvästi noussut esiin: yksinäisyys.

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

Juukalaisten hilpeä hämärä

Omaa elämäntilannetta mietittiin muun muassa nallekorttien avulla.

Arjenhallintaryhmässä muistutetaan, että jokainen voi vaikuttaa omaan arkeensa. ”Yksinäisyys on yksi suurimmista ongelmista. Moni kokee, että ei ole ketään, kenen kanssa voi puhua tärkeistä asioista”, Björkman sanoo.

Tehtävä on selvästi innostanut kurssilaisia, sillä puhe pulppuaa avoimesti. Muun muassa Eija Helkamäki kertoo ottaneensa tavoitteekseen viettää enemmän aikaa ystävien kanssa ja pyytää heitä useammin kylään. Hetken miettimisen jälkeen hän huomaa, että tavoite on todella toteutunut.

Jaana Sasi puolestaan on päät-

tänyt opetella säästäväisyyttä.

Kirpputorikäynniltä ei joka kerta tarvitse ostaa kankaita tai muuta houkuttelevaa, ja karkit ja muut herkut eivät kuulu arkeen. Sasin oman arvion mukaan tavoite on toteutunut hyvin. ”En läheskään aina osta mitään, kun käyn kirpparilla”, Jaana Sasi tuumaa nauraen ja saa joukolta hersyvät taputukset ja hurraukset.

Kurssilaiset sen tietävät: pienet askeleet vievät eteenpäin, kun pitää tavoitteensa mielessä.

Tulitanssin pyörteissä Jaana Kukkonen ja Sirpa Partanen.

Lokakuun kuudentena iltana, hämärän laskeutuessa, Juuan kirjaston aukiolle oli kokoontunut noin 80 kuulijaa ja katselijaa.

Teksti Ritva Musakka Kuva Pasi Karjalainen JUUKA

Oli hilpeän hämärän aika. Erkki Pehkosen koskettava runo syksystä ei jättänyt ketään kylmäksi.

Pertti Ovaskaisen laulu villiruususta oli hyvä valinta, kappalehan on juukalaisen Eino Kettusen ja olimme ns. Kettusen aukiolla, jossa on säveltäjä-sanoittajan patsas – ja vielä se villiruusukin.

Tanssiesityksiä oli kolme: Sirpa Partasen, Jaana Kukkosen, Tomi Hirvosen ja Pasi Honkki-

lan taidokkaat esitykset. Esiintymisaukio oli reunustettu kangasväreillä maalatuilla tauluilla, joiden tausta oli valaistu. Kaunis näkymä hämärässä.

Esitysten jälkeen siirryttiin kirjaston autotalliin, sillä siellä oli kuvataidenäyttely ja karaoke.

Kirjastoon oli mahdollisuus tutustua ja siellä tarjoiltiin boolia ja pikkusuolaista. Kaikki olivat juhlatuulella, eikä pieni sateenpoikanenkaan haitannut.

Mukavat muistot jäi, ja ehkä tästä hilpeydestä tulee perinne!

Järjestelyistä vastasivat Juuan kehitysvammahuolto, kulttuuritoimi, kirjasto ja tukiyhdistys.

Lausuntataiteilija Erkki Aatos Pehkonen.

Juttua riitti, kun jokainen sai kertoa tavoitteistaan ja niiden toteutumisesta.

Ohjaaja Jonna Niiniahon (toinen oik.) kanssa omaa elämäänsä miettivät Anna Vesala (vas.), Eija Helkamäki, Jaana Sasi ja Matleena Keskitalo.

57

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

Teksti Pia Kirkkomäki Kuvat Tanja Tauria ja Antti Martikainen ASIKKALA

Tukiliiton Aikuis-Malikkeen ja Koulutuskeskus Salpauksen yhteistyö toimi syksyisellä Asikkalan Kuvien kertomaa -valokuvauskurssilla Lehmonkärjen maisemissa. Vaikeavammaisilla luontokuvauskurssilaisilla oli mukanaan omat avustajat, mutta Salpauksen luonto-ohjaajaopiskelijat auttoivat Aikuis-Maliketta muonitus-, kuvausreitti- ja retkijärjestelyissä.

Luonto-ohjaajaopiskelija Pekka Niskanen, avustaja Jenni Laakso ja kuvauskurssilainen Jouko Oikarainen taltioivat yhteistyössä tatitkin.

Yhteispelillä syntyy upeaa M

Antti Martikainen nappasi upean syksyisen otoksen, jolle hän antoi näyttelynimeksi Sienet. Kuvauskurssin antina syntyivät Sadehelmet-kuvanäyttely ja Kuvien kertomaa -filmi.

58

onet luonto-ohjaaja opiskelijoista pääsivät tekemään ensimmäistä kertaa tuttavuutta vaikeavammaisten henkilöiden kanssa toimiessaan kurssilaisten kuvausassistentteina. Kuvauskurssilaisten palaute luonto-ohjaajaopiskelijoista oli kiittävä. Yhteistyön aluksi ilmassa oli pientä jännitystä, mutta se laukesi hienosti, kun lähdettiin luontoon ja ryhdyttiin kuvaamaan yhdessä.

Vaikka kaikki kurssilaiset eivät käyttäneet puhetta, kulkivat keskinäiset viestit yllättävän selkeinä viittomien, eleiden, ilmeiden ja äännähdysten muodossa. Kommunikoinnin aluksi osapuolten tietysti piti uskaltaa pistää itsensä alttiiksi ja pysähtyä tilanteeseen rauhassa.

Tärkeää käytännön harjoittelua Luonto-ohjaajaopiskelijat kehuivat saaneensa kurssikokemuksesta itselleen ammatillisia eväitä, hyvää käytännön kokemusta esteettömyydestä ja rohkeutta työskennellä tulevaisuudessa erilaisten ihmisten kanssa.

Myös Koulutuskeskus Salpauksen Luontoalan opettaja Hanna Salminen kehui valokuvauskurssin antia ja totesi sen tarjonneen erinomaista oppia tutkinnon perusteiden kannalta.

Aikuis-Malikkeen projektipäällikkö Taina Koivunen-Kutila pitää oppilaitosyhteistyötä hyödyllisenä, mutta korostaa myös hyvän etukäteissuunnittelun merkitystä ja käytännön harjoitusten

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

Aikuis-Malike-projekti kulkee juhlavaan päätökseen

jälkeä ajankohdan sovittamista opiskelijoiden lukujärjestykseen.

– Tulevia ammattilaisia tarvitaan Malikkeen yhteistyökumppaneiksi. Monipuolinen käytännön harjoittelu tarjoaa hyvän väylän työelämään tutustumiselle. Kun opiskelijat pääsevät tekemään yhteistyötä vaikeasti vammaisten henkilöiden kanssa luontevissa tilanteissa, he voivat tulevissa ammateissaan hyödyntää myönteisiä kokemuksiaan. Kokemusten kierrättäminen luo uusia hyviä käytäntöjä puolin ja toisin.

Koivunen-Kutila on tyytyväinen siitä, että nuoret kuvauskurssilaiset ja luonto-ohjaajaopiskelijat pääsivät tasavertaisina jakamaan luontoelämyksiä ja pohtimaan kuvausratkaisuja yhteistuumin.

Viisivuotisen Aikuis-Malikkeen juhlavaksi päätökseksi julkistettiin Läpi ennakkoluulojen -dvd. Ensi-ilta järjestettiin AikuisMalikkeen päätösseminaarin ja verkostotapaamisen yhteydessä marraskuisilla Apuväline, Hyvinvointi & Koti -messuilla.

Taidepainotteisen erityistyön ohjaaja Ari Impolan toteuttama Läpi ennakkoluulojen kulkee Aikuis-Malikkeen kokeilukurssien matkassa merellä, melomassa, sienessä, marjastamassa ja luontokuvauskurssilla. Julkaisussa liikutaan vaikeavammaisten ihmisten kanssa myös pilkillä, pyöräilemässä ja geokätköilemässä. Lisäksi filmissä esitellään lasketteluun sopivia toimintavälineitä ja mallinnetaan vaikeavammaisille henkilöille soveltuvien toimintavälineiden kokoamista ja purkamista.

Dvd:n tekijä Ari Impola on toiminut Aikuis-Malikkeen yhteistyönkumppanina projektin alusta saakka. Hän nauttinut seuratessaan malikelaisten työskentelyä ja huo-

mannut, kuinka tärkeää vaikeavammaisten henkilöiden on päästä sinne, mihin muutkin menevät. ”Aikuis-Malikkeen kokeilukurssien tulokset ovat innostaneet sekä ammattilaisia että vaikeavammaisia henkilöitä itseään kokeilemaan jatkossakin uusia asioita. Myös tiedon leviämisen kannalta projekti on tärkeä. Aikuis-Malikkeella on ollut koko ajan eteenpäin menemisen meininki”, Impola kiittelee.

Aikuis-Malikkeen toimintaa ovat vauhdittaneet viiden vuoden aikana Malikkeen vakituisen työntekijät Susanna Tero ja Tanja Tauria. Projektissa on työskennellyt myös kasvatusalan moniottelija Anssi Helin. Susanna Teron vanhempainvapaan aikana Tanja Tauria hoitaa Malikkeen esimiehen tehtäviä ja Aikuis-Malikkeen päättymisvaiheen toiminnasta vastaavat projektipäällikkö Taina Koivunen-Kutila ja projektityöntekijä Pia Kirkkomäki.

Taidepainotteisen erityistyön ohjaaja Ari Impola, Malikkeen esimies Tanja Tauria (vas.), Aikuis-Malikkeen projektipäällikkö Taina Koivunen-Kutila ja projektityöntekijä Pia Kirkkomäki viihtyivät Asikkalan maisemissa vaikeavammaisten kuvauskurssilaisten kanssa.

Kuva Topi Ylä-Mononen

59

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T Vaikka artistit vaihtuvat Tukiliiton syyskonsertissa joka vuosi, on yksi asia joka säilyy vuodesta toiseen: loistava tunnelma. Sen saivat jälleen kerran todeta ne noin 1600 ihmistä, jotka olivat kokoontuneet Tampere-taloon 1. lokakuuta kuuntelemaan Salonen & Välitalo Jazzbändiä, Jutta Tahvanaista sekä Antti Tuiskua.

Teksti Soile Honkala Kuvat Jaana Teräväinen TAMPERE

”Tuntuu kuin konsertin aikana tapahtuisi ihmeitä” Antti Tuiskun show villitsi Tampere-talon yleisön.

K

onserttiväellä oli tänä vuonna ihan erityistä syytä juhlaan, täyttäähän Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta. Juhlan kunniaksi konsertin alussa jaettiin liiton korkeimmat ansiomerkit, kultaiset kunniamerkit, kahdelle uutteralle naiselle, Ulla Topille ja Pirjo Kotirannalle. Salonen & VälitaloJazzbänd sai heti yleisön mukaanja ansaitsi raikuvat suosionosoitukset. Duolta on tulossa vuoden päästä levy, jota jäämme innolla odottelemaan. ”Kyllä osaa tyttö laulaa”, tokaisi puolestaan vieressäni istuva mies, kun duon säestyksellä kaksi laulua laulanut Jutta Tahvanainen oli lopettanut

60

oman osuutensa.

Vilpitön tunnelma Väliajan jälkeen oli päivän kohokohdan vuoro. Koko Tamperetalo raikui, kun Antti Tuisku asteli lavalle ja aloitti esityksensä ”Sekaisin”-kappaleellaan. Yleisö eli koko reilun tunnin mittaisen esityksen täysillä mukana alusta loppuun saakka. Poikkeuksellisen lämmin tunnelma ei jäänyt myöskään Antilta huomaamatta. ”Tilanne minun ja yleisön välillä oli todella vilpitön. Oli uskomatonta nähdä noin paljon ihmisiä salissa noin fiiliksissä. Kyllä minulle tuli sellainen olo, että tästä löytyy se

syvempi tarkoitus sille, miksi tätä työtä yleensä teen”, hymyilevä tähti kertoili tunnelmiaan konsertin jälkeen.

Antti Tuisku on esiintynyt myös aikaisemmin kehitysvammaisille ihmisille ja kertoo nauttivansa täysillä hetkistä heidän seurassaan: ”Tuntuu kuin konserttien aikana tapahtuisi ihmeitä. Ihmiset heittäytyvät hetkeen. Se on sellainen asia, jota olen itsekin yrittänyt opetella. Välillä tulee murehdittua pienistä asioista, mutta tuolla lavalla tajuaa sen, että elämässä on oikeasti tärkeää juuri se hetki mitä eletään ja sen tekemiseksi niin hyväksi kuin mahdollista. Nautin aidosti ja vilpittömästi joka iki-

sestä keikkatilanteesta ja hetkestä.”

Ensi vuonna Anna Puu ja Pertti Kurikan nimipäivät Kehitysvammaisten Tukiliiton syyskonsertti on ensi vuonna Tampere-talossa lauantaina 6. lokakuuta.

Päätähtenä loistaa niin ikään Idolista tuttu Anna Puu ja tunnelmaa lämmittelee myös vuonna 2011 syyskonsertissa kuultu ja nähty Pertti Kurikan nimipäivät.

Kehitysvammaisten Tukiliiton konsertit ovat olleet sikäli poikkeuksellisia Tampere-talon ohjelmistossa, että lippujen myynti on onnistunut ainoastaan Tukilii-

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

ton kautta. Ensi vuonnakin lippuja saa tuttuun tapaan Tukiiitosta, mutta vain 15.8.2012 saakka.

Elokuun puolenvälin jälkeen lippuja voi ostaa sekä Tamperetalon lipunmyynnistä että lippupisteen myyntipisteistä ja verkon kautta. Pyörätuolipaikkoja myydään ainoastaan Tampere-talon lipunmyynnistä. Jokaisesta lipusta veloitetaan normaalit kulut, joten suosittelemme, että ainakin yhdistykset tilaisivat lippunsa entiseen tapaan Tukiliitosta.

Otamme jo varauksia vastaan ensi vuoden konserttiin. Varaukset on vahvistettava viimeistään 10. elokuuta 2012. Paikkavaraukset numeroidaan vasta vahvistusvaiheessa, jolloin lippuostokset ovat sitovia. Kannattaa siis olla hyvissä ajoin liikkeellä.

Lämpimästi tervetuloa syyskonserttiin vuonna 2012!

Lisätietoa: Soile Honkala soile.honkala@kvtl.fi tai 0207 718 214

Kun Linnea Antin tapasi Antti Tuiskun tapaaminen on monen tytön unelma, joka toteutui tamperelaiselle Linnea Meuroselle. Hän tapasi Antti Tuiskun Tukiliiton syyskonsertin jälkeen. Linnea sai mahdollisuuden kysyä Antilta niitä asioita, joita hän ei vielä artistista tiennyt.

Lue, mitä Linnea kysyi ja Antti vastasi!

Linnea: Tykkäätkö suklaasta?

Antti: Olen aika perso makealle, mutta suklaata en syö kovin usein. Nyt olen kuitenkin opetellut tykkäämään tummasta suklaasta. Teen kotona pirtelöitä, joihin lisään kaikkea mahdollista, myös tummaa suklaata.

Linnea: Onko sinulla lemmikkejä?

Antti: Tällä hetkellä minulla ei ole lemmikkejä. Kun asuin vielä Rovaniemellä, meillä oli pieni Bichon Frisé -rotuinen koira, jonka nimi oli Vili. Mutta se kuoli muutama vuosi sitten vanhuuteen. Minulla on kyllä kova koirakuume, mutta en aio hankkia koiraa niin kauan, kun minulla ei ole aikaa hoitaa sitä.

Linnea: Entä tykkäätkö kissoista?

Antti: Pidän oikeastaan kaikista eläimistä, mutta olen niin allerginen kissoille, etten voi kovin paljoa olla niiden seurassa.

Seinäjoen kasvatti Jutta Tahvanainen hurmasi laulullaan.

Linnea: Missä asut?

Antti: Olen kotoisin Lapista, Rovaniemeltä, mutta olen asunut Helsingissä jo kahdeksan vuotta. Muutin sinne heti Idols-ohjelman jälkeen. Jään vuodenvaihteessa vähän pidemmälle tauolle ja silloin lähden Lappiin vähäksi aikaa hengähtämään ja kirjoittelemaan uutta musiikkia.

Linnea:: Katsotko Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa?

Antti: Kyllä katson. Tanssii tähtien kanssa -kilpailu oli hieno kokemus ja opin paljon uusia asioita. Olemme myös Anskun (tanssinopettaja Anna-Liisa Bergström) kanssa paljon yhteydessä. Samalla viime syksy oli kuitenkin myös aika raskasta aikaa ja oli aika pelottavaa joka viikko mennä mukaan suoraan lähetykseen.

Salonen&Välitalo Jazzbandissä jammailivat Toni Välitalo rummuissa ja Kalle Salonen kosketinsoittimien takana.

...

Hyvät Kehitysvammaisten Tukiliiton liittohallituksen jäsenet ja muut yhteistyökumppanit.

Teitte 1.10.11 liiton syyskonsertissa kaksi naista onnelliseksi, kun luovutitte Ulla Topille ja Pirjo Kotirannalle liiton kultaisen kunniamerkin. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet kanssani yhteistyössä!

Jatketaan edelleen, tällaiset hetket antavat lisää voimia jatkaa.

Linnea: Milloin sinulta tulee seuraava levy?

Antti: Minulta ilmestyy marraskuun alussa uusi joululevy.

Siitä tuli oikein hyvä levy. Keikkailemme levyn tiimoilta kirkoissa ja lisäksi teemme marras-joulukuussa konserttikiertueen.

Linnea Meuronen on suunnitellut Tukiliiton Ystävänkaupan sydänaiheiset tuotteet.

Ulla Topi

61

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

Tukiliiton tapahtumia, kursseja ja koulutuksia 2012 Liittokokous Liittokokouspaikka on vuonna 2012 Tampere ja ajankohta lauantai 26.5.2012.

Liittokokousta edeltää 25.5. yhteinen Ideapäivä.

Katso lisää s. 41.

Alueelliset kehittämispäivät Vuonna 2012 järjestetään viisi alueellista kehittämispäivää.

Kehittämispäivät järjestetään seuraavasti: • Oulu 11. – 12.2.2012, • Seinäjoki 17. – 18.2.2012, • Kuopio 17. – 18.3.2012, • Pori 21. – 22.9.2012 ja • Lahti 16. – 17.11.2012.

IKI-Instituutti ja harvinaiset kehitysvammaryhmät Kurssit ja perhetapaamiset Kursseille ovat tervetulleita kaikki kehitysvammaryhmät, jos niissä ei ole kohderyhmästä erikseen mainintaa. Kotisivullemme päivitetään mahdolliset muut kurssit niiden varmistuttua.

Tarkempia tietoja hakukäytännöistä ja kursseista on kotisivullamme www.kvtl.fi > Kurssit ja koulutus > Vuoden 2012 kurssit Harvinaiset kehitysvammaryhmät löydät kotisivultamme www.kvtl.fi > Perhesivut > Harvinaiset kehitysvammaryhmät

62

Ovatko teidän perheenne sulakkeet kunnossa ja virtapiirit järjestyksessä?

Voimavirtaa perheeseen!

Lasten ja nuorten perhetapaamiset 10.3.2012 Etelä-Suomi 23.–25.3.2012 Pohjois-Suomi 16.–17.6.2012 Etelä-Savo (Mikkeli) 22.9.2012 Etelä- Pohjanmaa Näillä vertaistuen päivillä on luvassa akkujen lataamista ja sopivasti asiaa sekä puhetta toiminnan keskellä.

Päivät on suunnattu erityisesti perheille, joiden lapsilla on haasteita liikkumisessa.

Lisätietoja: Henna Ikävalko, Malike.

Puhelin 0207 718 302, henna.ikavalko@kvtl.fi

Uusi kurssi aikuisille!

Teatterista virtaa vuorovaikutukseen Kurssin toteuttavat yhteistyössä Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Teatteri Telakka. Kurssilla on tarkoitus harjoitella teatterin keinoin itseilmaisua ja sosiaalisia taitoja. Kurssia vetää Teatteri Telakan teatteriopettaja Petri Mäkipää.

Kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille, jotka haluavat kehittää omia vuorovaikutustaitojaan.

Kurssipaikkoja on kahdeksan.

Aika: aloitusjakso 8. – 10.6.2012,

jatkojakso 7. – 9.9.2012 Paikka: Pirkanmaa, tarkempi paikka selviää myöhemmin Haku: 2.5.2012 mennessä Lisätiedot ja hakulomakkeet: Anne Grönroos, 0206 718 324, anne.gronroos@kvtl.fi

Ensitietokurssit – sopeutumisvalmennusta koko perheelle • Ensitieto I, 19. – 22.3.2012, Mertiörannan kurssikeskus, Jämijärvi. Kurssi on perheille, joiden lapsella on leikki-iässä todettu kehitysvamma tai kehitysviive • Ensitieto II, 16. – 19.4.2012, Mertiörannan kurssikeskus, Jämijärvi. Kurssi on perheille, joiden lapsella on syntymässä todettu kehitysvamma Muiden ensitietokurssien ajat ja paikat varmistuvat myöhemmin.

Kurssille haetaan ensitietohaku -lomakkeella, jonka löydät kotisivuiltamme.

Perheiden tulee hakea maksusitoumusta kurssille oman kunnan vammaispalvelun tai sairaalan kautta.

Lisäohjeita IKI:stä: Soilikki Alanne, 0206 90 281, soilikki.alanne@kvtl.fi

Kelan rahoittamat sopeutumisvalmennuskurssit perheille ja aikuisille Hakijalla tulee olla keskimmäinen tai korkein vammaistuki voimas-

sa. Kurssit ovat myös Kelan sivuilla www.kela.fi., josta löytyy lisätietoa kurssista kurssinumerolla.

Hakeminen kursseille: Kursseille haetaan Kelan lomakkeella Ku102. Lomakkeen saa Kelan toimistoista sekä nettisivuilta www.kela.fi/lomakkeet.

Hakemuksen liitteenä tulee olla voimassaoleva lääkärin B-lausunto tai kuntoutussuunnitelma. Liitteessä tulee olla suositus Kelan sopeutumisvalmennuskurssille.

Kelan korvaama kurssi on kurssilaisille maksuton. Kurssilaiset voivat hakea kurssin jälkeen Kelalta korvauksia matkakustannuksista sekä kuntoutusrahaa korvauksena kurssin ajalta aiheutuneista ansionmenetyksistä.

Lisätietoja kursseista ja hakumenettelystä sekä hakemusten postitusosoite: IKI / Soilikki Alanne Pinninkatu 51, 33100 Tampere puhelin 0206 90 281, soilikki.alanne@kvtl.fi Kelan kurssi nro 42071 Kehitysvammaisten Rett-lasten kommunikaatioperhekurssi 8. – 11.5.2012, Kylpylähotelli Peurunka ja 1 kotikäynti vuoden 2012 aikana. Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 8.2.2012.

Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti Rettin oireyhtymää sairastavien lasten perheille.

Kurssin tavoite on kommunikaation ja vuorovaikutuskeinojen lisääminen sekä niiden soveltaminen kotiympäristöön.

Kelan kurssi nro 42072 Alle kouluikäisten kehitysvammaisten lasten perhekurssi 21. – 25.5.2012 ja 28. – 31.1.2013,

5/2011

J Ä R J E S T Ö S I V U T

Kylpylähotelli Peurunka.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 21.2.2012.

Etusijalla ovat lapset, jotka eivät pysty liikkumaan ja toimimaan ilman erityistä tukea tai apuvälineitä.

Kurssin tavoite on koko perheen toiminnan tukeminen ja yhteinen harrastaminen. Kurssilla on myös kommunikaatioon ja ajankohtaisiin palveluihin liittyvää tietoa.

Kelan kurssi nro 42074 Kouluikäisten kehitysvammaisten lasten perhekurssi 4. – 8.6.2012 ja 4. – 7.2.2013, Kylpylähotelli Peurunka.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 2.3.2012.

Etusijalla ovat lapset, jotka eivät pysty liikkumaan ja toimimaan ilman erityistä tukea tai apuvälineitä.

Kurssin tavoite on koko perheen toiminnan tukeminen ja yhteinen harrastaminen. Kurssilla on myös kommunikaatioon ja ajankohtaisiin palveluihin liittyvää tietoa.

Kelan kurssi nro 42084 Haastavien kehitysvammaisten lasten perhekurssi 3. – 6.9.2012 ja 11. – 15.3.2013, Mertiörannan kurssikeskus, Jämijärvi.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 1.6.2012.

Kurssi on perheille, joiden erityislapsen haastava käyttäytyminen ilmenee esimerkiksi ylivilkkautena tai vetäytymisenä sosiaalisista tilanteista ja vuorovaikutukseen liittyvänä tuen tarpeena.

Tavoitteena on koko perheen jaksamisen tukeminen sekä perheen keskinäisen vuorovaikutuksen parantaminen.

Kelan kurssi nro 42086 Kehitysvammaisten itsenäistyvien nuorten perhekurssi 1.– 5.10.2012 ja 25. – 28.3.2013,

Mertiörannan kurssikeskus, Jämijärvi.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 29.6.2012.

Kurssi on kehitysvammaisille nuorille, joilla on lyhytjännitteisyyttä ja keskittymisvaikeuksia.

Kurssi on myös heidän vanhemmilleen. Sisaruspaikkoja kurssilla ei ole.

Kurssin tavoite on esitellä nuorille ja vanhemmille mm. jatkoopintoihin liittyviä vaihtoehtoja, tukitoimia ja mahdollisuuksia peruskoulun päättyessä.

Kelan kurssi nro 42075 Kehitysvammaisten aikuisten arjenhallintakurssi 11. – 15.6.2012 ja 18. – 21.2.2013, Kuntoutuskeskus Kankaanpää.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 9.3.2012.

Kurssi tarjoaa tukea nuorille ja aikuisille arkielämän asioihin ja itseilmaisuun.

Tavoitteena on itsenäisen selviytymisen ja toimintaympäristön laajentaminen Kelan kurssi nro 42078 Kehitys- ja puhevammaisten aikuisten arjenhallintakurssi 6. – 10.8.2012 ja 25. – 28.2.2013, Kuntoutuskeskus Kankaanpää.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 4.5.2012.

Etusijalla henkilöt, jotka eivät pysty riittävästi ilmaisemaan itseään puheella.

Kurssin tavoite on ohjata ja kannustaa kurssilaisia käyttämään soveltuvia menetelmiä kommunikoinnissa sekä lisätä täten valmiuksia arjenhallintaan ja toimintaympäristön laajentamiseen.

Kelan kurssi nro 42082 Kehitysvammaisten itsenäistyvien aikuisten perhekurssi Kuntoutujat: 24. – 28.9.2012 ja 18. – 21.3.2013, omaiset: 24. – 28.9.2012.

Rokuan Kuntokeskus, Vaala.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 22.6.2012 Kurssi on nuorille ja aikuisille sekä heidän vanhemmilleen.

Kurssin tavoite on tarjota nuorille valmiuksia käsitellä aikuistumista ja itsenäistymistä ja antaa vanhemmille valmiuksia ja tukea käsitellä nuoren irtautumista kotoa ja vanhemmista.

Kelan kurssi nro 42079 Kehitysvammaisten aikuisten mielenterveyden hallintakurssi Kuntoutujat: 19. – 22.11.2012 ja 6. – 10.5.2013, Kuntoutuskeskus Kankaanpää.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 17.8.2012 Kurssi on aikuisille, jotka elämäntilanteen tai mielialan myllerrysten vuoksi kaipaavat rohkaisua ja vertaistukea.

Kurssin ensimmäiselle jaksolle voivat hakea myös vanhemmat.

Kelan kurssi nro 42081 Kehitysvammaisten aikuisten terveys- ja kuntokurssi 5. – 9.11.2012 ja 15. – 18.4.2013, Rokuan Kuntokeskus, Vaala.

Hakemusten tulee olla esivalintaa varten Tukiliitossa viimeistään 3.8.2012.

Kurssi on aikuisille, joiden toimintakyky alkaa heikentyä ikääntymisen myötä.

Kurssin tavoite on rohkaista aikuisia oman kunnon ja terveyden huolehtimisessa.

Terveys- ja Lomahuollon kautta.

Lomalle haetaan lomatukihakemuksella. Mikäli perheelle myönnetään lomatuki, omavastuuhinta on aikuiselta 20 €/vrk, lapset 8–16 v. 7€/vrk.

• Perheloma 1 Etusijalla ovat perheet, joiden lapsella tai nuorella on Sallan tauti, PEHO- tai muu etenevä oireyhtymä.

25. – 30.6.2012 Pajulahden Urheiluopisto, Nastola • Perheloma 2 Etusijalla ovat perheet, joiden lapsella tai nuorella on Mowat-Wilson – tai PallisterKillianin oireyhtymä.

2. – 7.7.2012 Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa Seminaarit ja perhetapaamiset Tiedot ja ajat ovat varmistamattomia. Tarkemmat tiedot tulevat viimeistään vuoden 2012 alussa kotisivulla www.kvtl.fi > Perhesivut > Harvinaiset kehitysvammaryhmät • AGU-yhdistyksen seminaari 28.3.2012 • Angelman-yhdistyksen viikonlopputapaaminen 8. – 9.6.2012 Lisätiedot: Virpi Hongisto puh. 0207 718 335 tai virpi.hongisto@kvtl.fi

Harvinaiset kehitysvammaryhmät Rett-lasten perhekurssi, katso Kelakurssit Perhelomat yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon kanssa.

Perhelomat anotaan Maaseudun

63

5/2011

Uusia työntekijöitä Tukiliitossa

Hyvää joulua

Mukavaa olla täällä taas!

Olen Virpi Hongisto, Harvinaiset kehitysvammaryhmät –toiminnan suunnittelija. Harvinaisiin vammaryhmiin kuuluvat sellaiset oireyhtymät, joita on diagnosoitu vain muutamia kymmeniä tai satoja tapauksia Suomessa tai maailmanlaajuisesti.

Työskentelin Kehitysvammaisten Tukiliitossa aiemminkin vuosina 2005–2008 toimineessa Mieli myllertää -projektissa. Kehitysvammaisten mielenterveysasiat ovat edelleen mielenkiinnon kohteenani, sillä toimin palkkatyöni ohella yksityisenä psykoterapeuttina ja työnohjaajana.

Uusien haasteiden ja uudistetun organisaation pariin oli innostavaa tulla työskentelemään.

Kaikki on samalla mukavan tuttua. On ilo luoda mahdollisuuksia harvinaisperheiden yhteydenpitoon. Harvinaisten vammaryhmien järjestöillä on yhteisverkosto, josta löytyy lisätietoa sivustolta www.harvinaiset.fi. Myös Tukiliitolla on omat sivut harvinais-

ja onnellista uutta vuotta 2012

perheille osoitteessa http://www. kvtl.fi/fi/perhesivut/harvinaisetkehitysvammaryhmat .

Työn ulkopuolella minua kiinnostavat moninaiset asiat, joista tällä hetkellä aikani riittää harrastamaan laulua, pianonsoittoa ja agilityä. Uusperheeseeni – jolla on jo 14 vuotta pitkä tarina – kuuluu mies, koira ja kaksi nuorta opiskelijaa, joita saattelemme kohti itsenäistä elämää.

Liity harvinaisten postituslistalle tai kysy lisätietoja: virpi.hongisto@kvtl.fi

Pieni ele -keräys Auttaminen alkaa läheltä.

Tervetuloa mukaan!

Keräys vammais- ja terveystyön hyväksi äänestyspaikoilla 22.1., ennakkoäänestyspaikoilla 11.-17.1. sekä tekstiviestikeräys.

Katso lisää osoitteesta www.pieniele.fi.

64

Kiitos kuluneesta vuodesta toimijoille, tukijoille ja lukijoille!

Toivottavat Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Tukiviesti

5/2011

Niki menee Kanadassa kavereiden kanssa lukioon Torontolainen Niki Eren on 15-vuotias aktiivinen nuori mies. Vapaa-aikana hän tapaa kavereita, on mukana partiossa, harrastaa, musiikkia, voimistelua ja urheilua. Lukukausien aikana hän käy myös kerran viikossa suomen kielen kurssilla Toronton Suomen Kielen Koululla. Ilman vanhempien aktiivista tukea kaikki tämä tuskin olisi mahdollista.

Teksti ja kuvat Kerttu Jokela TORONTO, KANADA

N

iki Eren, hänen äitinsä Pirjo Roininen ja minä tapaamme sattumalta Suomen Kielen Koulun päättäjäisissä toukokuussa Torontossa.

Meillä riittää juteltavaa ja jatkamme sitä Suomi Kodissa muutamaa päivää myöhemmin.

Nikin sukujuuret ovat sekä Suomessa että Turkissa. Hänen äitinsä oli parivuotias, kun hän muutti vanhempiensa kanssa Kanadaan. Isä Suave Erenin isovanhemmat asuvat myös Kanadassa.

Mutkainen koulunkäynti Kanadassa ei ole yhtenäistä koulujärjestelmää. Ontarion osavaltiossa, johon Toronto kuuluu, oppivelvollisuus on 16 ikävuoteen asti.

Kehitysvammaisilla on oikeus käydä koulua 21 ikävuoteen asti.

Niki Eren on käynyt 9 luokkaa ja jatkaa lukioon syksyllä. ”Pidän kaikkein eniten luonnontieteistä, urheilusta, voimistelusta ja musiikista”, hän sanoo.

Niki kävi yläasteen tavallisella luokalla. Hän sai erityisopetusta englannin lukemisessa ja kirjoittamisessa ja toiminnallisessa laskennossa. Hän sai opiskella omaan tahtiinsa kouluavustajan kanssa.

Järjestely oli äidin Pirjo Roinisen taisteluvoitto. Nikille kaverit ovat tärkeitä. Hän sai käydä samaa koulua kuin kaverinsa. Tämä näkyi myös oppimistuloksissa.

Pirjo Roinisen motto on: ”Kaikki ihmiset kehittyvät enemmän, kun rima pannaan hieman korke-

ammalle kuin henkilön suorituskyky juuri sillä hetkellä on.”

Se, että Niki tänä syksynä saa aloittaa lukion yhdessä kavereittensa kanssa, on myös äidin sinnikkyyden tulosta. Hänen täytyi kirjoittaa useita sähköpostiviestejä koulun rehtorille ja koulupiirin johtajalle ennen kuin asiat järjestyivät Nikin hyväksi.

Kehitysvammaisten opiskeluun liittyy vielä yksi mutka. ”Yleensä kehitysvammaiset eivät saa opiskella luonnontieteitä, ainoastaan taideaineita ja musiikkia. Voimistelua ja urheilua taas ei opeteta normaalissa lukiossa.

Meidän koulupiirissämme Niki on ensimmäinen oppilas, joka saa käydä lukiota sekä normaalissa luokassa että erityisluokassa,” Pirjo Ronkainen sanoo.

Niki viihtyy hyvin koulussa. ”Olen soittanut triangelia ja rumpuja koulun orkesterissa. Pidän myös piirtämisestä. Kaikkein mieluimmin pääkalloja. Kaikkein mieluimmin piirrän pääkalloja.”

Urheilu yhdistää Kehitysvammaisten jääkiekkoseuraan nimeltä Grandravine Tornadoes kuuluu nuoria ja aikuisia kehitysvammaisia ja heidän vanhempiaan. Koko Eren-Roivaisen perhe osallistuu seuran toimintaan ja ystäväpiiri karttuu. Niki on pelannut nyt kaksi vuotta jääkiekkojoukkueessa. Seura pelaa otteluja sekä Kanadassa että ulkomailla. ”Seuraava suuri peli on Englannissa parin vuoden päästä”, hän kertoo.

Euroopan matkan valmistelut ovat jo täydessä käynnissä. Pirjo Roinisen mukaan seura rahoittaa

Niki Eren, hänen äitinsä Pirjo Roininen ja isänsä Suave Eren ovat kanadalaissuomalais-turkkilainen perhe. matkan suureksi osaksi erilaisten uhlien ja tapahtumien avulla. Matkarahaa kerääntyy muun muassa perinteisistä Valentinin päivän tansseista. Sen lisäksi myydään suklaarasioita ja hankitaan sponsoreita. Koko toiminta perustuu vanhempien aktiivisuuteen, vapaaehtoisuuteen ja kekseliäisyyteen.

Useimpien pelaajien sukujuuret ovat Euroopassa, sen vuoksi monet pelaajat ja heidän perheensä haluaisivat yhdistää jääkiekkomatsin ja sukulaisten tapaamisen. ”Ehkä mekin pistäydymme sillä matkalla Suomessa”, Pirjo Roininen sanoo.

Niki kertoo käyneensä Suomessa viimeksi kun hän oli yhdeksän vuotta vanha. Turkkilaisia sukulaisia hän tapasi viisivuotiaana.

Tulevaisuuden suunnitelmat Lukion jälkeen Niki Eren haluaa muuttaa pois kotoa ja mennä töihin. ”Haluaisin päästä töihin McDonald’siin. Siellä voisin siivota tai paistaa hampurilaisia. Kokkinakin olisi mukava olla.”

Mieliruokia ovat pitsa, hotdo-

git ja pihvi.

Kotoa pois muuttaminen on vielä kaukana tulevaisuudessa.

Vanhemmat ovat kuitenkin jo ajatelleet asiaa. Ontarion osavaltiolla on kehitysvammaisia varten erityinen säästötili, jonne hänen vanhempansa säästävät vähintään 10 vuoden ajan. Sen jälkeen säästöt voi sijoittaa asuntoon. ”Uskon, että Niki pystyy asumaan itsenäisesti kimpassa jonkun toisen kanssa, jos hän saa hieman ohjausta raha-asioissa”, Pirjo Roininen sanoo.

Ontarion osavaltion vammaisten avustuksia koskevat säännökset ovat tiukat. Jos vammainen ansaitsee enemmän kuin hänen eläkkeensä on tai hänellä on enemmän kuin 5.000 Kanadan dollaria (noin 3.380 euroa) säästössä, hän voi menettää kaiken taloudellisen tuen yhteiskunnalta.

Nikiä ja Pirjoa kuunnellessa tulen vakuuttuneeksi siitä, että itse kunkin on hyvä pitää rima vähän korkeammalla kuin mihin juuri sillä hetkellä pystyy. Sen lisäksi on uskottava itseensä, edettävä rohkeasti ja mentävä niin korkealle byrokratian portaissa kuin on tarvis.

65

5/2011

Teksti ja kuvat Kerttu Jokela TORONTO, KANADA

Korkeat vuokrat ja pienet tulot harmina myös Kanadassa Torontossa, Kanadassa, kehitysvammaisten ihmisten huolenaiheet ovat pitkälti samat kuin Suomessa. Pienet tulot hankaloittavat itsenäistä elämistä ja harrastuksia. Oikeuksien parantamiseksi tehdään töitä niin kunnallisessa virastossa kuin omaisyhdistyksessäkin. ”Uusien vanhempien on ensimmäiseksi opittava ilmaisemaan asiat oikeassa järjestyksessä. Kun minä kerron tyttärestäni Lindseystä, sanon, että hän on 22-vuotias ja ruskeatukkainen. Hän rakastaa perhettään, tanssimista ja hänellä on Downin oireyhtymä”, tohtori Ashleigh Molloy sanoo. ”Downin oireyhtymä on vain yksi osa hänen persoonastaan. Jos sanon Downin oireyhtymän ensimmäiseksi, kuulija jää miettimään vain sitä eikä kuule mitään muuta.”

Kehitysvammaisilla on Kanadassa oikeus käydä koulua 21 ikävuoteen asti, mutta Second High Schoolissa (erityislukiossa) heillä ei ole mahdollisuutta opiskella kaikkia aineita – vaikka haluaisivatkin –, ainoastaan urheilua, taideaineita ja musiikkia. Näin ollen tie jatko-opintoihin on useimmiten poikki. ”Se on epäkohta. Kaikki nuoret haaveilevat pääsystä töihin esimerkiksi televisioon. Vammaisilla ei ole mitään mahdollisuutta”, Community Living in Toronto

Tietoa toimijoista ”Community Living in Toronto on kaupungin rahoittama virasto, jonka tehtävä on ajaa kehitysvammaisten asioita ja olla heidän äänitorvensa yhteiskunnassa.

Se on myös silta vanhempien ja yhteiskunnan välillä ja luotsaa vammaisia yhteiskuntaan,” Bruce Rivers, viraston toiminnanjohtaja, kertoo. ”Down Syndrom Association in Toronto on aatteellinen yhdistys, joka keskittyy ennen kaikkea tiedotustoimintaan. Yhdistyksen tehtävänä on antaa käytännön neuvoja ja auttaa vanhempia selviytymään paremmin ensimmäisestä shokista jo sairaalassa”, tohtori Ashleigh Molloy selvittää.

Toronton Down Syndrom -yhdistyksen jääkarhu symboloi voimaa.

Kuvassa jääkarhun kanssa Ashleigh ja Lindsey Molloy.

66

5/2011

-viraston toiminnanjohtaja Bruce Rivers sanoo.

Työpaikkoja ja harjoittelupisteitä Community Living in Toronto yrittää hankkia työpaikkoja vammaisille nuorille. Toimistossa on työharjoittelupisteitä, esimerkiksi kahvila. Sitten on opintosali, jossa vammaiset voivat valmentautua työelämään harjoittelemalla tietokoneen käyttöä.

Monet vammaiset ovat sijoittuneet erilaisiin palvelu- ja huoltotehtäviin kaupungin laitoksissa sekä yksityiselle sektorille kuten Ikeaan, McDonald´siin sekä moniin muihin suuriin yrityksiin.

vat kotona pidempään kuin pikkukaupunkien nuoret. Vammaisten nuorten tilanne on vielä vaikeampi: lähes koko varhaiseläke menee vuokraan. Siksi he muuttavat vielä myöhemmin kotoa pois tai asuvat vanhempiensa kanssa.

Kaupunki omistaa ryhmäkoteja.

Joissakin on ympärivuorokautinen mahdollisuus saada palvelua, toisissa asunnoissa taas apua on tarpeen mukaan. ”Jotkut vammaiset tarvitsevat hieman innostamista ja tukea perusrutiinien luomiseen. Sen jälkeen he selviävät itse”, Bruce Rivers sanoo.

Jonot vammaisasuntoihin ja ryhmäkoteihin ovat pitkät. Sen vuoksi monet omaiset ovat itse perustaneet asuinyhteisöjä, jonne heidän lapsensa voivat muuttaa. ”Vammaisen lapsen aikuistuminen on monen vanhemman huolenaihe. He eivät halua ajatella sitä, että lapset aikuistuvat ja solmivat parisuhteita”, Ashleigh Molloy toteaa.

Vapaa-ajan viettoa rajoittaa rahapula

Bruce Rivers kertoo, että Community Living in Toronto -virasto yrittää hankkia työpaikkoja vammaisille nuorille. ”Kaikesta ponnistelusta huolimatta työllistymisprosentti on vain noin 20”, Bruce Rivers valittelee. Tosiasia on, että moni työikäinen kehitysvammainen istuu kotonaan eikä tee yhtään mitään.

Kaupungilla on myös päiväkeskuksia, jotka järjestävät toimintaa. Torontossa on useita taidemaalaukseen erikoistuneita päiväkeskuksia, jotka toimivat samoin kuin taiteilija-ateljeet yleensä.

Ashleigh Molloyn mielestä vammaiset tarvitsevat muita pidemmän työhön valmentautumisajan ja työhönvalmentajan. Jos nämä on hoidettu, monet pärjäävät työpaikoilla hyvin.

Jonot asuntoihin ovat pitkät Suurkaupungin vuokrataso on korkea. Sen vuoksi monet nuoret asu-

Bruce Rivers kertoo, että Community Living in Toronto järjestää monipuolista vapaa-ajan toimintaa: kuntoilua, tanssia, näyteikkunaostoksia, ulkoilua, elokuvissakäyntejä. Sen lisäksi on erityisesti kehitysvammaisille tarkoitettuja tilaisuuksia.

Tosiasia kuitenkin on, että monille kehitysvammaisille jää hyvin vähän rahaa kuukaudessa sellaiseen vapaa-ajan viettoon, joka maksaa. Tämä rajoittaa luonnollisesti oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

Suuri osa työhönvalmentajista ja muista valmentajista on vapaaehtoisia kuten omaisia, sukulaisia tai naapureita. Vapaaehtoistyöhön hakeutuvia on paljon. ”Kaikki hakijat haastatellaan henkilökohtaisesti ja suositukset tarkastetaan. Ennen aloittamista vapaaehtoisten on esitettävä ote rikosrekisteristä”, Bruce Rivers kertoo.

Useimmilla vammaisilla on eläke, joka turvaa heidän perustarpeensa. Sen lisäksi kaikilla on ilmainen lääkäri, he saavat ilmaiset silmälasit ja hammashoidon.

Mutta eläkkeen rinnalla ei saa olla sivutuloa, silloin menettää eläkkeensä.

Tukiviesti välittää tuntojasi Lähde mukaan tekemään entistäkin parempaa Tukiviestiä.

Lähetä juttuideoita, kirjoita mielipidepalstalle, ehdota haastateltavia.

Vuoden 2012 teemat ja aikataulut näkyvät ohessa.

Ota reippaasti yhteyttä! tupu.sammaljarvi@kvtl.fi Teemat, aineisto- ja ilmestymispäivät 1.

2.

3.

4.

5.

Lapsiperhe Aikuistuminen Ikääntyminen Kommunikaatio Yhdessä vertaisina

10.02.; 13.04.; 11.06.; 17.08.; 19.10.;

23.03.

25.05.

27.07.

28.09.

30.11.

4/20

Kehit ysvam m

aiste

n Tuk

iliitto

ry:n le

hti N um

Teem at: Ih m

isen o

ikeud e

11

ero 4

• 20

11

Yhteis ty edunon inhim ö valvo illisen nnan peru .....

S IV sta Pieta . . . . . . . .U. 6 ..... rsaare ... s kuu ta sa kurote . . ttiin ivaalt ..... a IVU ....S ..... 9 ...

L kasvoinnunpoja . . . . . . . i jänte sta SIVU vä poika 52

t ja M

alike-

toimin

ta

67

5/2011

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Pinninkatu 51, 33100 Tampere puhelin 0207 718 200 faksi 0207 718 209 kotisivu: www.kvtl.fi sähköpostit: etunimi.sukunimi@kvtl.fi

Yleisjohto

Aikuis-Malike-projekti

Toiminnanjohtaja Risto Burman 0207 718 201 Viestintäpäällikkö Tupu Sammaljärvi 0207 718 210

Projektipäällikkö ts.

Taina Koivunen-Kutila 0207 718 307

Asiantuntijuustoiminta Koulutustoiminnan esimies Anne Grönroos 0207 718 324 Koulutussuunnittelija Soilikki Alanne 0206 90 281 Koulutussuunnittelija Pia Mölsä 0207 718 328 Kouluttaja Esa Nyman 0207 718 331 Koulutussuunnittelija Veijo Nikkanen 0207 718 329 Koulutussuunnittelija ts.

Pia Björkman 0207 718 321 Toimistotyöntekijä Silja Filppu 0207 718 323 Malike-keskus Sumeliuksenkatu 18 b 3. krs 33100 Tampere 0206 718 306 Malike-toiminnan esimies Susanna Tero (perhevapaalla) Malike-toiminnan esimies ts.

Tanja Tauria 0207 718 304 Koulutussuunnittelija Henna Ikävalko 0207 718 302 Koulutussuunnittelija ts.

Erkka Ikonen 0207 718 303 Toimintavälineneuvoja Antti Tulasalo 0207 718 306 Palvelusihteeri Päivi Ojanen 0207 718 301

Vaihde avoinna klo 8.30–15.30 arkipäivisin.

0206-alkuiset numerot ovat lisämaksuttomia asiakaspalvelunumeroita.

Projektityöntekijä ts.

Pia Kirkkomäki 0207 718 342 Äiti ei pysy kärryillä -projekti Projektipäällikkö Pia Henttonen (perhevapaalla) 0207 718 325 Vastaava projektityöntekijä Johanna Sakko 0207 718 326 Verkostokoordinaattori Erja Kähkönen Kalevankatu 13, 2. krs.

45100 Kouvola 0207 718 340 Projektityöntekijä Marjukka Suurpää Kalevankatu 13, 2. krs.

45100 Kouvola 0207 718 341

Kansalaistoiminta Kansalaistoiminnan päällikkö Oili Jyrkämä 0207 718 225 Kansalaistoiminnan esimies Päivi Havas 0207 718 228 Aluekoordinaattori Hanne Mustonen Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta.

Kumpulantie 1 A 00520 Helsinki 0207 718 255 Aluekoordinaattori Marja-Liisa Suvikannas-Toivanen Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Kymi.

Kansalaistoiminnan keskus Minna Canthin katu 4 C, 2. krs 70100 Kuopio 0207 718 253 Projektitutkija Lea Vaitti 0207 718 349

Löydät Kehitysvammaisten Tukiliiton myös Facebookista.

Suunnittelija Virpi Hongisto Pienet vammaryhmät 0207 718 335

Lakimies Sampo Löf-Rezessy 0206 90 280 Puhelinaika ma klo 10–14

Jäsensihteeri Sinikka Niemi 0206 90 283

Lakineuvoja Maritta Ekmark 0206 90 284 Puhelinaika ma,ti, to klo 10–14

Toimistotyöntekijä Timo Seppälä 0207 718 333 Best Buddies -projekti Projektipäällikkö Taru Oulasvirta 0207 718 224 Projektityöntekijä Petra Saarinen 0207 718 227 Vaikuttava vertaistoiminta -projekti Projektipäällikkö Marjo Harju-Tolppa 0207 718 229 Viestintävastaava Hanna Rajakangas 0207 718 230 Projektityöntekijä Päivikki Hoolan Uudenmaan alue Kumpulantie 1 A 6. krs 00520 Helsinki 0207 718 234 Aluetyöntekijä Marjo Juuti-Tavi Itä-Suomen alue Minna Canthin katu 4 C, 2.krs 70100 Kuopio 0207 718 233

Johtava aluekoordinaattori Ritva Still Popoke, Kainuu, Lappi Isokatu 47 90100 Oulu 0207 718 254 Aluekoordinaattori Salla Pyykkönen Pohojalaaset -99, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Etelä-Häme Kasarmikatu 7 B 13100 Hämeenlinna 0207 718 250 Tiedottaja Jaana Teräväinen 0207 718 211 Tiedottaja Sanna Välkkilä 0207 718 212 Markkinoinnin koordinaattori Soile Honkala 0207 718 214

Siivous ja catering Siivoustyön esimies Tiina Hänninen 0207 718 273 Keittiötyöntekijä Esa Pajunen 0207 718 274

Vaikuttamistoiminta

Kurssikeskus

Lakineuvontaa sähköpostitse lakineuvonta@kvtl.fi

Mertiöranta Vihuntie 21, 38800 Jämijärvi

Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen 0207 718 205 Vaikuttamistoiminnan esimies Kari Vuorenpää 0207 718 336 Johtava lakimies Sirkka Sivula 0207 718 311

Emäntä Eija Joentausta 0207 718 270 Keittäjä Eila Välimaa 0207 718 271 Talonmies Ari Tamminen 0207 718 272