oria
T H E B A LT I C G U I D E ™ K E S Ä K U U 2 0 1 6
Kesälevy
49
The Baltic Guide esittelee kesäkuukausina uutta virolaista musiikkia mökkilaiturille, kesäjuhliin ja automatkalle.
Haitari vie muistoihin Tuulikki Bartosikin Storied Sounds -albumilla luonto, musiikki ja muistot sulautuvat yhdeksi äänimaisemaksi. TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT MARIE SOOSAAR-VIRTA, MATTHIAS BARTOSIK
Ajan johtavia kulttuurivaikuttajia oli vironkielisen sanomalehdistön perustaja ja nykyisen kansallislaulun sanoittaja, Johann Voldemar Jannsen. Hän kirjoitti lehdessään saksalaisesta kuoromusiikista ja kuorolaululiikkeestä ja kehotti maanmiehiään harrastamaan kuoromusiikkia. Paikalliset saksankieliset olivat jo perustaneet laulukuoroja Saksan malliin ja pitivät omia laulujuhliaan. Jannsenin innostamina virolaiset tekivät samoin, Tarttoon kokoonnuttiin ensimmäisille yleisvirolaisille laulujuhlille vuonna 1869. Tarton laulujuhlat eivät olleet ensimmäinen virolaisten laulutapahtuma, mutta ne olivat ensimmäiset kansalliset Laulujuhlat. Tarton laulujuhlilla tapahtui jotain vaikeasti määriteltävää. Baltiansaksalaisille kuorolaulu ja laulukuorojen tapaamiset olivat olleet vain kulttuuritapahtuma, virolaisille siitä tuli jotain enemmän. Ehkäpä se oli niin, että laulujuhlat taiteellisesti vaativine ohjelmistoineen todistivat virolaisille heidän pystyvän tasavertaisiin kulttuurisuorituksiin muiden kansojen, kuten baltiansaksalaisten kanssa. Kansallista heräämistään eläville virolaisille kuorolaulusta tuli se kulttuurikelpoisuuden käyntikortti, joka oltiin valmiita ojentamaan jokaiselle, joka tohti epäillä virolaisten sivistystasoa.
Tallinnan kesäyössä 1988 näitä lauluja laulettiin tosissaan ja vakaasti, mistään viihteellisestä yhteislaulutapahtumasta ei ollut kyse. Epäpoliittisista laulujuhlista tuli poliittinen symboli, ne kertoivat, että virolaiset olivat olemassa ja virolaiset olivat eurooppalainen kulttuurikansa. Erityisen merkityksen laulujuhlat saivat neuvostoaikana. Venäjällä ei ollut samanlaista kuoroharrastusta kuin Virossa ja muissa Baltian maissa. Laulukuoroissa ei ollut puoluesoluja eivätkä niitä viranomaiset ohjailleet, ne olivat virolaisten ”oma juttu”. Laulujuhlien välivuosina kuorot kokoontuivat säännöllisesti harjoittelemaan seuraavan laulujuhlan ohjelmaa. Oli pakolliset ”Lenin-kantaatit”, mutta myös kotoisia kansanlauluja ja muita rakkaita lauluja. Laulujuhlille sitten kokoonnuttiin joukolla ja näytettiin, etteivät virolaiset olleet venäläisiä ja näytettiin, että virolaiset olivat edelleen olemassa. Laulujuhlat olivat kansallisen olemassaolon manifesti, josta ammennettiin voimaa elämiseen neuvostoarjessa.
Tallinnan Laululava oli tässä mielessä virolaisuuden näkyvä linnake, ja oli aivan luonnollista, että juuri sinne kokoonnuttiin hakemaan yhteishenkeä. Kun kerran Laululavalla oltiin, niin oli aivan luonnollista, että laulettiin. Uusia lauluja oli syntynyt 1980-luvun viimeisinä vuosina. Voidaan hyvin puhua Viron poliittisesta laululiikkeestä, sillä uusissa lauluissa puhuttiin asioista, jotka koskettivat jokaista virolaista, puhuttiin vapaudesta. Uudet laulut koskettivat ja Laulavan vallankumouksen äänimaailmassa vuosisatainen laulukuoroperinne kohtasi nykyaikaisen protestilaulun. Tallinnan kesäyössä 1988 näitä lauluja laulettiin tosissaan ja vakaasti, mistään viihteellisestä yhteislaulutapahtumasta ei ollut kyse. Laulut sanomineen vapaudesta olivat laulavalle kansanjoukolle totta ja ne loivat uskon omiin mahdollisuuksiin, toivat toivon ja antoivat voimaa. Syntyi ennen kokematon yhteishenki.
Lippu syntyi vahingossa Virossa elettiin kansallisen heräämisen aikaa 1800-luvun lopussa. Se merkitsi sitä, että virolaiset havahtuivat huomaamaan olevansa kansakunta muiden kansakuntien joukossa. Tarton laulujuhlia seuraavana vuonna perustettiin Tarton yliopistoon ensimmäinen vironkielinen opiskelijayhdistys. Virolaisia opiskelijoita oli yliopistossa toki ollut aikaisemminkin, mutta koko opiskelijaelämä oli saksankielistä, kuten opetuskin. Maalaispojista omalaatuisine mongerruksineen, jota he kielekseen kutsuivat, ei ollut akateemiseen maailmaan, joka sentään vaatii opiskelijoiltakin kulttuuritaustaa. Viron ylioppilaiden seura (EÜS) oli haaste koko Tarton akateemiselle maailmalle, nyt maarahvas perusti jopa oman opiskelijayhdistyksen, tuollainen röyhkeys oli aivan järkyttävää. Jokaisella opiskelijayhdistyksellä oli oma lippunsa ja niin sellainen sitten tehtiin myös EÜS:ille. Lippu valmistui 1884 ja se vihittiin Otepään kirkossa. Otepäällä taas oli kuuluisa muinaisvirolainen linnake, jonka saksalaiset ristiritarit valloittivat 1200-luvulla. Ylioppilaat olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja EÜS:n lippu oli monessa mukana. Viron vapaussodan aikana se otettiin kansallislipuksi, sillä se oli jo koko maassa tunnettu. Neuvostovuosina Viron tasavallan lippu oli valtionkirouksessa, sen omistamisesta joutui aluksi Siperiaan, myöhemmin selvisi inhimillisemmillä rangaistuksilla. Kielletty lippu symboloi kiellettyä Viron tasavaltaa, siksi se nousi niin tärkeään osaan Laulavan vallankumouksen myötä. Lipun heiluttaminen Neuvosto-Eestissä oli rikos ja heiluttamisella vastustettiin avoimesti Neuvostoliittoa. Ja tietenkin osoitettiin halua saada takasin vapaa Viron tasavalta. ■
Huhtikuussa ilmestynyt Storied Sounds
on Tuulikki Bartosikin debyyttilevy, jota valmisteltiin pitkään ja hartaasti, yhteensä peräti neljä vuotta. Virolaisen haitarivirtuoosin ensimmäinen levy on hyvin henkilökohtainen. Bartosik on kertonut, että levy on rakkauskirje hänen lapsuudenmaisemilleen Virossa. Sibelius Akatemissa opiskellut Bartosik asuu nykyään Tukholmassa, mutta yhteys Viroon on tiivis. Hän soittaa myös viime syksynä julkaistulla Upa-upa ubinakõnõ -lastenlevyllä yhdessä Mari Kalkunin ja Ramo Tederin kanssa. Storied Sounds saa voimansa Bartosikin
eläväisesti ja vitaalisesti soivasta haitarista. Bartosikin soitto on yhtä aikaa äärimmäisen melodista ja ylvästä. Villu Talsin mandoliini ja suomalaisen Timo Alakotilan piano soivat upeasti Bartosikin haitarin rinnalla. Lisäksi kitarassa kuullaan Dylan Fowleria. Muusikoiden lisäksi levyn tekoon on osallistunut Moosten kyläkaupan kissa sekä lintukuoro punarinnoista sinitiaisiin. Bartosikin musiikissa on jotain hyvin viro-
laista, mutta samaan aikaan myös pohjoismaalaista. Aika ajoin voi kuulla myös suomalaisia vivahteita. Onpa levyllä
muutama polkkakin kuten avausraita Daniels polska. Lopulta kuitenkin kaikki sulautuu yhdeksi kokonaisuudeksi, jota voisi nimittää vaikkapa pohjoismaiseksi soundiksi. Yksi levyn hienoimmista kappaleista on Tormilind (Myrskylintu), jonka herkän pianoalun jälkeen repäisee liikkeelle voimakkaan rytmikäs haitarisoitto, joka vie lokkien kirkuessa matkalle virolaisiin mielenmaisemiin. Levyä voi kuunnella Spotifyssä tai sen voi hankkia virolaisista kirja- ja levykaupoista. Livenä Tuulikin voi nähdä Viljandin Folk-festivaalilla, jossa hän esiintyy Upa-upa ubinakõnõ -kollektiivin kanssa. ■
Tukholmassa asuva virolaishanuristi Tuulikki Bartosik on opiskellut SibeliusAkatemiassa Suomessa.