Symbiontti 4/2017

– Kuolema 4/17

Sisällysluettelo

4/2017 53. vuosikerta Päätoimittaja Jasmin Kemppinen jasmin.kemppinen@helsinki.fi

4

Uutisia ja ajankohtaista

Toimitussihteeri Matti Leponiemi matti.leponiemi@helsinki.fi

5

Tulevia ja menneitä tapahtumia

6

Kun aika on

8

Tämä kuuluu museoon!

Taiton suunnittelu Mikko Aulio mikko.aulio@helsinki.fi Muut tekijät Alexandra Zakharova, Jani Lehto, Matti Leponiemi, Mari Tolonen, Liina Laukkanen, Ella von Weissenberg, Iida Kokkinen, Tapani Koppinen

Ulkoasu ja taitto Jasmin Kemppinen, Mari Tolonen, Alexandra Zakharova, Matti Leponiemi, Iida Kokkinen, Tinja Hyvönen, Jani Lehto Etu- ja takakansi Jasmin Kemppinen Logo Anni Virolainen Paino Picaset, Helsinki Painos 120 kpl

ISSN-L 1458-4115 Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian ainejärjestön Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYYn järjestölehtitukea.

Symbioosi ry PL 65 (Viikinkaari 1) 00014 Helsingin yliopisto

12

Humala tappaa

13

Ison kisun kuolema

14

Australian viisi tappavinta

16

Netta Lempiäinen – biologi ja eläinkonservaattori

20

Tirehtöörin elinkaari

22

Jekkua ja jekutusta – risse-ekstra!

26

Repäisyt

Päätoimittajan viimeinen viesti

M

ietin kauan, mitä kirjoittaisin päätoimittajakauteni viimeiseen lehteen. Vuosi 2017 on ollut kasvattava ja hedelmällinen, mutta myös melko kuluttava ja pakottanut kohtaamaan omat rajat. Niinpä aion säästää viimeiset voimani rippeet ja jättää loppusanani päätoimittajana lyhyiksi.

Äärimmäisen iso kiitos koko toimituskunnalle ja kaikille lukijoille tästä vuodesta! Toinen jättikiitos sihteerille Meltsulle ja varasihteerille, Matille!

Parasta uutta vuotta 2018 toivottaen

Päätoimittajalta

Nelosnumeron teema on kuolema. Tämä elämän kanssa käsi kädessä kulkeva ilmiö on lähimpänä biotieteiden opiskelijaa muun muassa luonnontieteilijöiden jouluristeilyllä, missä rajakokemuksia on raportoitu tapahtuneen. Tätä, sekä kaikkea muuta elämän kuolemanläheistä sisältöä siis luvassa!

Uutisia ja ajankohtaista Teksti: Jasmin Kemppinen – Kuvat: Matti Leponiemi

Uusi hallitus ja virkailijakunta valittu vuodelle 2018!

Onnea ja menestystä uusille virkailijoille!

Helsingin yliopiston rahastojen hakuaika alkaa tammikuussa!

Kaikki hakemukset ja suositukset jätetään sähköisesti hakujärjestelmä kautta 11.1.2018 klo 9.00 – 24.1.2018 klo 15.00.

Symbioosi ry voitti HYY:n vuoden ympäristösitit – palkinnon!

Symbioosin järjestämät sadonkorjuusitsit palkittiin vuoden ympäristösitseiksi! Wow!!

Opintotukeen tulee muutoksia tammikuussa 2018!

Esimerkiksi maksupäivä aikaistuu ja tulorajat nousevat.

Biotieteiden laitos lakkaa olemasta! Symbioosi ry ja laitos juhlivat yhteisiä ja viimeisiä pikkujouluja 15.12.

4

Symbiontti 4/ 2017

Tulevia tapahtumia Happobileet maaliskuussa 2018!!

Suunnittelukokous tiedossa tammikuussa. Tiedossa on taas elektronista musiikkia ja päräyttäviä decoja, hype is real!

Spring Symposium 2018 5. maaliskuuta 2018 – 7. maaliskuuta 2018 Infokeskuksessa esitellään tiedekuntamme mielenkiintoisia projekteja!

Virkailijavaihtarit!

Uusi ja vanha virkailijakunta kohtaa biologisella asemalla. Tune in for more information!

Joulukuu 2017

5

Kun aika on

Teksti: Liina Laukkanen – Kuvitus: Alexandra Zakharova

Opintovastaavan palsta

Kuolema. Ensin se tuo mieleen ajatuksen lopullisuudesta. Ehkä elintoimintojen päättymisen, viimeisen hengenvedon tai tienposkessa jo useampaa päivää mätänevän raadon. Joillekin se edustaa huputettua viikatemiestä, toisille Hugo Simbergin Kuoleman puutarhan mukaisesti tyyliteltyjä luurankoja. Toisille se on pahin pelko, toisille mielikuvitusta kutkutteleva inspiraation lähde.

Kuolema ei kuitenkaan edusta vain kaiken loppua, vaan myös uuden alkua. Jotta jotain uutta voi tulla tilalle, vanhan on ensin väistettävä ja annettava tilaa uudelle kasvulle. Se toteutuu niin luonnossa kuin yhteiskunnassakin. Nyt joulukuun viimeisten päivien lähestyessä aihe on hyvin ajankohtainen, kun Viikin järjestöjen nykyiset hallitukset pitävät viimeisiä kokouksiaan valmistautuessaan tulevaan vuoteen. Uudet hallituslaiset on valittu ja vanhat valmistautuvat kohtaloonsa - toiset pelokkaasti ja stressaantuneina, toiset levollisin mielin.

”

Wallgren tilittää yliopiston nykyisen johdon toiminnan

olleen fiasko ja tarvitsevan pikaisen

käännöksen

parempaan kurssiin.

Viikin järjestöt eivät ole kuitenkaan ainoita, joita tämä elämän kiertokulun kannalta tärkeä tapahtuma koskettaa. Marraskuun lopussa pidetyissä vaaleissa Helsingin yliopiston henkilökunta valitsi uuden hallituksen tulevalle toimikaudelle 1.1.-2018-31.12.2021. Nämä 13 ihmistä tulevat pitämään kiinni vallan kahvasta kokonaiset neljä vuotta. Ainejärjestötoimintaan verrattuna ero on huomattava sekä vastuun määrässäettä toimikauden pituudessa. Juurikin näistä syistä on hyvä silmäillä etukäteen, millaisilla asenteilla tulevaa hallitusta tullaan ohjaamaan.

Seitsemän Helsingin yliopiston hallituksen jäsentä valittiin yliopistoyhteisöstä, ja loput kuusi kollegio valitsi yhteisön ulkopuolelta keväällä 2017. Hallituksessa istuu tulevalla kaudella professoreiden joukosta Jukka Kekkonen, Kalle Saksela ja Pirjo Hiidenmaa, ja muu opetus- ja tukihenkilöstöstä yliopistolehtori Thomas Wallgren sekä palvelukoordinaattori Elisa Hyytiäinen.

Heidän lisäkseen hallitukseen valittiin opiskelijaedusta-

6

jiksi oikeusnotaari Antti Kähkönen ja maatalous-metsätieteiden ylioppilas Johanna Riitakorpi toimikaudelle 1.1.2018-31.12.2019.

Hallituslaisten lyhyistä esittelyistä käy ilmi, että meitä tulee edustamaan monipuolinen joukko. Sana proaktiivinen käväisee sekä Kekkosen että Sakselan esittelyteksteissä. Nykyiseen hallitukseen viitattaessa tuli esiin nimenomaan sen puute, kun taas uudelta hallitukselta toivotaan, ellei jopa vaadita sen lisäämistä. Yksinään sana kuulostaa tyhjältä, mutta tuo kuitenkin esiin ajatuksen siitä, että tulossa olisi parempaa. Vähemmän sanoja, enemmän tekoja.

Siinä, missä Hiidenmaa ilmaisee, että nykyisen hallituksen aloittamat uudistukset tulisi viedä loppuunvirheet ja ylilyönnit korjaten, Kekkonen keskittyyesittelytekstissään kertomaanpitkästi vallan keskittymän purkamisesta ja vuoropuhelun lisäämisestä hallituksen ja yliopistoyhteisön välillä. Myös Hiidenmaa painottaa tekstissään kuuntelun tärkeyttä sekä yliopiston sisä- ja ulkopuolella. Kummankin esittelystä käy ilmi, että he vaalivat pohjimmiltaan opetuksen ja tutkimuksen laatua, joskin sanottakoon Kekkosen antavan tähän enemmän konkreettisia toteutustapoja. Demokratia, vallan hajauttaminen tiedekuntaneuvostolle, kollegion talousvallan vahvistaminen, vaikuttamisen mahdollisuuksien lisääminen, demokratia. Kekkosen tekstistä käy ilmi, että hän on ollut erityisen pettynyt vaikuttamisen mahdollisuuksien vähäisyyteen ja aikoo nyt korjata asian omalla toimikaudellaan.

Saksela on Kekkosen ja Hiidenmaan kanssa samoilla linjoilla vuoropuhelun tärkeydessä.Saksela puhuu myös paljon konkreettisuuden puolesta - ei vain tyhjiä sanoja ja visioita, vaan loppuun hiottuja strategioita ja niiden määrätietoista toteuttamista. Resurssien tehokas käyttö ja onnistunut kohdentaminen sekä hallinnon selkeys saavat myös ansaitun painon hänen sanoissaan.Hyytiäinen mainitsee esittelyssään laajojen näkökulmien säilyttämisen tärkeyden päätöksenteossa, ja toteaa, että sen eteen hallitukseen tulisi aina hakea jäseniä kaikista henkilöstöryhmistä. Hän korostaa myös avoimuuden ja luottamuksen merkitystä ja haluaa huolehtia resurssien

Symbiontti 4/ 2017

riittävän myös opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvoinnin takaamiseen. Hyytiäinen mainitsee myös vahvuudekseen laajan tuntemuksen aina yliopistoyhteisöstä opiskelijoiden arkeen saakka.

Kun puhutaan konkreettisista ehdotuksista, Wallgren on tämän suhteen omassa luokassaan. Hän toteaakin suoraan, että uudenhallituksen ensimmäinen tehtävä on rehtori Jukka Kolan irtisanominen ja korvaaminen pätevämmällä henkilöllä. Wallgren tilittää yliopiston nykyisen johdon toiminnan olleen fiasko ja tarvitsevan pikaisen käännöksen parempaan kurssiin.

Hän listaa esittelytekstissään kolme itselleen tärkeintä muutosehdotusta, jotka ovat lyhyesti sivistysarvot ja tutkimuksen omaehtoinen kehitys, HY:n demokraattinen uudistus ja tieteen moninaisuuden turvaaminen, joiden lisäksi hallituksen, kanslerin ja muun henkilöstön tulisi ottaa rooli johtavana vastapainona markkinaehtoiselle ja intressipohjaiselle tiedepolitiikalle.

hemmän kuin toiset. Erityisesti yliopistoyhteisön äänen tukahtuminen ja hallinnon etääntyminen ovat tulevaa hallitusta painavia huolenaiheita, joskin jää nähtäväksi, muuttuuko yliopiston toiminta uuden hallituksen myötä. Lupaavat sanat eivät lopulta ole kuin sanoja, mutta jos luvassa on myös niiden mukaista toimintaa, ehkä opiskelijoiden ääni kuullaan jälleen.Ei voi olla koskaan varma, haudataanko nämäkin puheet multiin tulevien vuosien kuluessa, mutta tällä hetkellä ne antavat pienen toiveikkuuden herätä. Ainoa varmuus on uuden alku, johon olemme vääjäämättä astumassa, halusimme tai emme. Se ei kysy lupaa.

Haudan takaa joulumieltä toivottaen, Opintovastaavanne

Yhteenvetona syntyy kuva, jonka mukaan suurin osa tulevaan hallitukseen valituista professoreista ei ole ollut tyytyväinen edellisen hallituksen toimintaan - toiset vä-

Joulukuu 2017

7

Tämä kuuluu museoon!

Teksti: Joni Ollonen & Alexandra Zakharova – Kuvitus: Henry Pihlström & Janne Granroth

Symbiontin julkaisemattomista arkistoista paljastuu: vuoden 2016 loppukesällä Joni Ollonen tapasi Henry Pihlströmin, Janne Granrothin ja Outi Ovaskaisen. Tutkijat olivat tuoneet uutta elämää kellarin luihin ja nahkoihin − järjestelemällä, puhdistamalla ja uudelleenmäärittämällä Luonnontieteellise keskusmuseon näytteitä. Tietokantoihin saatettiin muun muassa apinaetiketin alla piileskellyt kenguru, kasvikuntaan sysätty valaan penis ja Nokialla eleskellyt suomarakatti.

H

nä nämä ajatukset alkoivat konkretisoitua. elsingin luonnontieteellisen museon selkäJoni: Miten tätä projektia rahoitettiin? rankaiskokoelmalla on selkeä perusta – anaHenry: Von Bonsdorffin suvulla on sellainen yksitomian professori Evert Julius Bonsdorftyinen rahasto [Anna ja Signe von Bonsdorffin säätiö], fin keräämä luukokoelma, joka varsinkin ulkomaisten jonka tehtävä on nimenomaan vaalia ja ylläpitää tätä selkärankaisten osalta muodostaa kokoelmasta suuren nykyistä eläintieteellistä kokoelmaa. He ovat ennenkin osan. Bonsdorff eli 1800-luvulla, ja monia kokoelman rahoittaneet vastaavanlaisia hankkeita. Meillä oli erityinäytteistä ei ole tarkistettu kymmeniin vuosiin. Osa senä täkynä se, että ei me pelkästään määritetä uudelnäytteistä on määritetty väärin alun perin, kun taas leen niitä virhemäärityksiä vaan myös puhdistetaan ja muiden näytteiden kohdalla määritys on taksonomisesti restauroidaan vanhoja luita. Puhdistamme luista rasvaa, vanhentunut. Toukokuussa 2016 Henry Pihlström asetti jota niissä on luonnostaan mutta joka ajan myötä vatavoitteekseen tuoda järjestystä kokoelman taksonomihingoittaa niitä. Näin me ns. myimme tämän projektin siin epäselvyyksiin. Kesän aikana hänen apunaan olivat heille ja he sitten avokätisesti rahoittivat. Saimme myös Luomuksen museomestari Janne Granroth ja assistentit paljon muiltakin säätiöiltä rahoitusta tähän tarkoitukOuti Ovaskainen, Ilari Falck, Netta Lempiäinen ja seen, [Waldemard] von Frenckellin säätiöltä ja [Ella ja Tuuli Lankinen.

Georg] Ehrnroothin säätiöltä.

Joni: Miksi projektia alettiin tekemään juuri nyt?

Janne: Ihan yksityisHenry: Ajatuksen tahoilla siis rahoitettiin, siemen lähti itämään ei veronmaksajien kautta. mun päässä tavallaan jo Voisin lisätä, että kokoelvuosikausia sitten, kun manhoito on vaativaa ja mä ensimmäisen kerran aikaa vievää työtä. Sellaisolin museolla töissä järten ryhmien osalta joista jestämässä näitä uusia ei ole talossa ollut aktiikokoelmatiloja. Silloin jo vista tutkimusta tai muuta huomasin, että joissakin mielenkiintoa, näytteitä näytteissä luki puutteelkukaan ei ole välttämättä linen tai suorastaan virkatsonut pitkään aikaan. heellinen lajinmääritys.

Henry: Sen myös huoAjattelin, ettei tämä toki maa, että jos joku näyte on käy laatuun et Suomen määritetty kerran joksikin, suurimmassa kokoelniin kynnys muuttaa sitä massa on näin paljon Shamivuohen kallo, joka oli ennen projektin alkua tunnistettu on ollut hyvin korkea, puutteita. Löysin kootun saigaksi. Näytteen alkuperäinen etiketti oli kadonnut. vaikka se ilmiselvästi oli luurangon, josta puuttuu epäilyttävä jo aikaisemminkin. pää. Siinä oli etiketti, ”Apina?” – kysymysmerkki – siinä Joni: Kuinka paljon olette ehtineet ja kuinka paljon kaikki. Vilkaisin otuksen takaraajoja, joissa oli komeat teillä on jäljellä tässä projektissa? kynnet, ja se oli selvä kenguru. Totesin, että ehkä täällä Henry: Sadoista näytteistä puhutaan. Tämä kuuloslaajempikin työmaa on odottamassa. Just silloin tai siinä taa aika paljolta, mutta joissakin tapauksissa määritystä elämäntilanteessa se ei ollut ajankohtaista. Viime syksy-

8

Symbiontti 4/ 2017

paljon näytteiden digitointiin, etiketöintiin, kokoelman järjestämiseen menee aikaa. Toisaalta nämä ovat sillä lailla palkitsevia, että tulokset näkyvät hyvin konkreettisesti. Että nyt nää on kaikki järjestyksessä nää valaat hyllyssä (nauraa).

Joni: Onko teillä tarve saada lisää lajeja joita voi määrittää uudelleen?

Henry: Kyllä museolla on kymmeniä uusia lajeja joita ei olla määritetty vielä loppuun.

Janne: Saattaa itse asiassa olla satojakin. Ja vaikka näytteet olisivatkin olemassa, jos ne eivät ole tietokannassa, se on vaan hiljaista tietoa. Kesän aikana on ollut ainakin jo pari tapausta, joissa vieraileva tutkija on kysellyt jotain näytettä. Aikaisemmin oltaisiin jouduttu vastaamaan eioota, koska ei ollut tiedossa, että tällaista näytettä olisi, mutta nyt sellainen on sitten löydetty ja tommoisessa tapauksessa jopa sitten pikaisesti määritetty. Se on sitten mitä on uumoiltu. Tämähän on sellainen vaikutus, joka kumuloituu vuosien mittaan.

Kellarinäytteissä piilee draamaa

Outi Ovaskainen sylissään Aeromys-sukuun kuuluva borneolainen liito-orava

ei ollut tarvetta muuttaa. Toisaalta pelkästään selkärankaisnäytteitä Luomuksen kokoelmassa on karkeasti ottaen noin sata tuhatta. Me myös kohdistimme tämän projektin sellaisiin ryhmiin, joissa oli syytä epäillä joitain taksonomisia muutoksia.

Janne: Suurin osahan museon kokoelmista on toki kotimaista lajistoa. Suomen nisäkäslajisto on sen verran rajallinen, että kokonaisuus on helpompi hallita kuin koko muun maailman nisäkäslajisto, johon olemme käyneet käsiksi.

Henry: Samalla huomaa, että valas- tai pussieläinasiantuntemusta ei löydy Suomesta ollenkaan samalla tavalla. Yllättäen nämä suuret karismaattiset megafaunan edustajat tuovat eniten työsarkaa.

Joni: Kuinka paljon päivittäin teillä on ollut töitä?

Onko se koostunut käytännössä siitä, että katselitte luita tai sitten pesitte niitä rasvasta?

Henry: Pääasiassa meillä on ollut sellainen työnjako, että noin kolme projektiosallistujaa tekee määrityksiä ja yksi kirjaa niitä. Janne museon kontaktimiehenä hoitaa kaiken infran ja muun tarvittavan.

Janne: Rasvan uuttoprosessihan on pitkälti automatisoitu. Toki siinäkin on tietty määrä sellaista käsityötä.

Varmaan ei itsekään etukäteen osattu kuvitella, kuinka

Joulukuu 2017

Joni: Mitkä ovat olleet erityisimpiä eläimiä mitä olette löytäneet?

Henry: Nämä mieleeni painuvat eivät ole ehkä harvinaisimpia mutta kuitenkin omalla tavalla erikoisia.

Yksi tuommoinen apinan nahka, tämä kyseinen yksilö oli elänyt Suomessa ehkä jonkun lemmikkinä, sirkuksessa tai kuka tietää missä, Nokialla, kuoli vuonna 1913 eli yli sata vuotta sitten. Se oli merkitty paviaaniksi, Papio sp. eli ei edes tarkkaa lajia. Siitä näki heti päältäpäin, että tämä ei nyt ole paviaani. Mikä se oli, oli vähän haastavampi selvittää. Tuuli Lankinen, joka oli apinavastaava meidän projektissa, huomasi, että se on suomarakatti, Allenopithecus nigroviridis. Raskastekoinen laji − ei mikään ihme, että sitä oli luultu paviaaniksi. Se mikä tekee tästä löydöstä erityisen, on ajankohta, koska tästä lajista tuli tuttu tieteelle vasta vuonna 1907 – suurin piirtein samoihin aikoihin kuin tämä oli todennäköisesti tullut Suomeen. Jos täällä olisi silloin joku suomalainen asiantuntija, joka olisi ottanut tämän valppaana käsiinsä, niin suomarakatti olisi voinut olla suomalainen marakatti.

Siellä se on nyt kuitenkin ollut sata vuotta väärin määritettynä, ja nyt tämä vääryys on saatu korjattua, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä on tosiaan vaan yksi monista vastaavista tapauksista.

Täällä paljastuu sellaista kulttuurihistoriaakin, että aika monta tällaista vanhaa näytettä on eläimistä, jotka elivät Suomessa kuka tietää missä oloissa lemmikkeinä.

9

kirjallisuutta.

Yksi opossumi ja pari apinaa, joiden etiketissä luki, Joni: No tuntuuko siltä, että oli koulutusta vastaaettä kuollut Kuopiossa 1898. Tämäkin herättää kysyvaa työtä? (Nauravat) Voisikohan mainostaa Symbionmyksiä. Myös vastaan tullut Karl Fazerin lemmikkitissa, että tämä oli onnistunut työhönpääsy? mangusti, laji oli määritetty väärin sekin, mutta tämä Henry: Joo, luot vain itse sen työn. Mutta kyllä on sivuseikka. Korkeasaaren hyeena joka oli peräisin se vaatii sen että tajuaisi ettei tapahdu jos ei tee itse. Ja Tivolista 30-luvulta, josta päätyi eläintarhaan ja lopetetvaikka itse sanonkin, niin musta tuntuu, että tästä tilantiin ilmeisesti vähän kyseenalaisin menetelmin – pää on teesta on kaikille osapuolille hyötyä. Me hyödyimme, hajalla. Eipä ollut nukutuspiikkejä siihen aikaan. opiskelijat hyötyivät, museo hyötyi, viime kädessä yleiJoni: Onko suunnitelmia saada tähän myöhemmin sökin ja tiedeyhteisö. lisää rahoitusta?

Joni: Perinteisestihän Henry: Kyllä. tässä on esitetty sellaisia Ei nyt ihan just kysymyksiä että, ”Mikä tähän projektiin teistä tulee isona?” mutta johonkin Janne: (Hihittävät) tähän liittyvään.

Museokamaa.

Onhan siinä peHenry: Tuo mieleen riaatteessa vielä sen yhden tapauksen heimuita selkärankainäkuun aikana jolloin sia jäljellä, tosin olin kävelyllä kotinurkilla. vähemmän kuin Valaan siitin. Lajia ei ole pystytty määrittämään.

Löysin kuolleen harakan nisäkkäitä. ja otin sen mukaani ja tietysti päätin viedä sen oman Janne: Kyllä tässä nyt on erityisesti mieleen painupakkasen kautta museolle. Kävellessäni huomasin, että neita näytteitä jo vähän listassa. (Vaihtaa aihetta) Käyosa ihmisistä tuijotti hyvinkin hämmentyneenä. En tännössä kuitenkin määritys tehtiin käytävällä sitä luuollut tullut ajatelleeksikaan, että tämä olisi ollut jotain kokoelmaa vastapäätä, maan alla kellarissa. outoa. Muistan vieläkin noista Indiana Jones -leffoisHenry: Kuule oli hieno kesä. (Nauravat) ta joissa se sankari kommentoi että ”That belongs in a Janne: Koko tiimistä ei ole nyt muuta sanottavaa museum.” Niin olisin vastannut, jos joku olisi kysynyt kuin että kaikki oli loistavia persoonia ja meininki oli minua tästä kantamuksestani. jotain sellaista mistä mikä tahansa tutkimusryhmä voisi olla hyvillään.

Koskin penistä ja Henry: Ja laatukontrollin takasi se, että kun oma sen pintaa karheaa nimi tulee näytteeseen ns. ikuisiksi ajoiksi, se varmisti myös sen, että teki hyvää työtä.

Joni: Outi Ovaskainen, miten sä päädyit tähän proJanne: Välillä joidenkin näytteiden kohdalle jumijektiin mukaan? tuttiin useammiksi päiviksi. Esimerkiksi valaskokoelOuti: No varmaan tuntemalla oikeat ihmiset ja masta, jossa merkittävimpiä löytöjä oli pohjanhoikkaolemalla innostuneena paikalla silloin ku siel tapahtui delfiinin Lissodelphis borealis kallo. Omaa määritystä jotain.

Joni: Miltä tuntui päästä oman alan töihin? Vastasisitten vielä epäiltiin monta kertaa ennen kuin se lukitvatko ne koulutustasi? tiin.

Outi: Tavallaan vastasi. Koulutus on monimuotoisJoni: Oliko määrityskirjallisuus ymmärrettävässä ta, niin olivat myös tehtävät. Kyllä siinä biodiversiteettiä muodossa? tuli sekä nisäkkäiden että työtehtävien osalta. Osittain Henry: Se vaihteli hirveästi eläinryhmän mukaan. vastasi, vaikkei sellaista koulutusta missään ole, että Joistakin eläinryhmistä oli erinomaista materiaalia, semmoisesta lajista opetettaisiin, mitä siellä on tarjolla. toisista taas lähes olematonta. Esimerkiksi semmoinen Eikä luustosta lajimääritystäkään vielä ollut. seikka kuin miten sä erotat kaksikyttyräisen kamelin ja Joni: Mikä mielestäsi oli jännin näyte mihin olette dromedaarin kallot tai visentin ja Amerikan biisonin törmänneet? kallot, niistä ei ole mitään käyttökelpoista kirjallisuutOuti: Siinä on ihan... jänniä näytteitä, että yhtäkkiä ta, se pitää tavallaan keksiä itse. Tässä jouduttiin siis joku kasvikuntaan määritetty osoittautuu valaanpenikitsekin luomaan tätä määritysperiaatetta. Onneksi oli seksi (nauraa). Siinä on ainakin kaksi kappaletta ilmavertailukalloja. Mutta joistakin ryhmistä, esimerkiksi kuivattuja valaanpeniksiä. Toinen oli siellä täytettyjen kissaeläimistä, löytyi todella paljon kelpoista määritys-

10

Symbiontti 4/ 2017

eläinten kokoelmassa kaapin päällä. Mutta se toinen oli aika pitkään ihan silmien edessä sellaisen lahjoitusaineiston mukana, josta pitkään ajateltiin, että tää on kasvikuntaa tää ei oo meiän… Eiku hetkinen, mikäs tää oikeestaan onkaan… Tietysti aina silloin kun omat taidot eivät riitä, täytyy konsultoida muita asiantuntijoita.

Se penis on suunnitteilla lähetettäväksi Reykjavikiin.

Laji on vielä määrityksen alla mutta kyl se sieltä tulee.

Paksuuden perusteella pystyy määrittämään.

Ja jännittävää siis kyllä se et löytyy tietoja näytteistä vaikka jostain kortistoista ja sit selviää jotain. Tai vaik silittää jotain…

Joni: Valaan penistä?

Outi: Nooh… Liito-oravaa… On muuten varmaan ollut ihan mahtavaa nähdä miten suvereenisti opiskelijat ottavat asioita haltuun ja ottavat roolinsa.

Henry: Sen voi sanoa, että innostuneisuus on ollut yksi rekrytointikriteeri täällä.

Outi: Aina kun olen Henryn asiantuntemusta seurannut, niin mikä tahansa eläinkappale sieltä suurin piirtein jostain löytyy niin, aina hän on tietoinen et mihin nisäkäsryhmään se kuuluu. Kukaan ei edes biologian opintojen kautta voi olla Suomessa ainakaan kovin helposti valasasiantuntija tai edes luiden tunnistuksen asiantuntija. Se että on itse kiinnostunut jostain ja sitä kautta perehtynyt, voi viedä pitkälle.

Huonosti täytetyt eläimet herättävät kunnioitusta

Joni: Outi, mitäs oikeastaan teit siinä projektissa?

Outi: No ihan ensin alkuun, kun tulin sinne, niin Henry kaivoi eläinkokoelmasta sellaisia ruskeita jyrsijöitä, jotka oli määritetty, no, jyrsijöiksi (nauraa)… Rodentia sp.. Tai lepakoita joista ei ole mitään muita tietoja.

Ensin pyrittiin päästä hieman määrityksestä kiinni näiden vaikeammin määritettävien otusten kanssa. Sitten

kesän aikana oli määritetty satoja näytteitä, jotka sitten jossain vaiheessa piti myös etiketöidä ja muuta sellaista.

Oon päässyt tekemään sellaista käytännön käsityötä.

Joni: Mikä on ollut parasta tässä työssä?

Outi: Olin tullut opiskelemaan biologiaa sen takia, että eläimet ovat niin hienoja ja että niitä saa katsoa muissa muodoissa. Muutama mukava ihmislajin edustajakin kyllä. Sekä eläimet että ryhmähenki. Mä aina yritän kaivaa jonkun päähän potkitun näytteen, joka nostetaan sieltä…

Joni: Eli ns. paskasti täytettyjä eläimiä?

Henry: Ei vaan rikkinäisiä näytteitä, siellä on seepra- ja leopardinahkaa ja pari kaulaa, jotka on hajalla ja pitää liimata kokoon.

Outi: Paskasti täytettyjä näytteitä vielä puolustelisin, ettei se ollut täyttäjien vika täysin. Jos sulle tuodaan kuollut eläin jota sä et ole koskaan nähnyt elävänä niin vaikea siitä rekonstruoida mitään järjellistä.

Joni: Onko sitten museolla oma kokoelma jossa on hyvin jännästi täytettyjä eläimiä?

Janne: On siellä muutamia joo, mutta ehkä enemmän noista pikemminkin nousee kunnioitus. Ne ovat ihan hämmästyttävän hyviä, kun miettii niitä tekniikoita ja sitä tietoa mikä silloin on ollut käytettävissä. Ei välttämättä ollut minkäänlaisia tietokantoja, valokuvia tai ehkä edes piirroskuvia. Joitain epämääräisiä kuvauksia siitä, minkälainen se eläin on, minkä nahka on toimitettu jollekulle monen välikäden kautta.

Joni: Onko siinä yhtään Jackalopea muuten?

Janne: Joo niitä ei siellä ole. Emmä tiedä, ehkä ne on joskus ollut, mutta ne on poistettu.

Ei tämä välttämättä edes pienimuotoista työtä ole, jos puhutaan jostain valasnäytteestä. Kallot ja luurangot ovat jossain vaiheessa eronneet toisistaan, ja oli mielenkiintoinen vaihe yhdistää nämä takaisin. Viiden kymmenen vuoden tauon jälkeen oli tällainen jälleennäkemisen hetki.

Merileijonan kallo ennen projektia ja sen päätteeksi kunnostettuna

Joulukuu 2017

11

Humala tappaa

Akateeminen anatomia- ja olutseura

Teksti ja kuva: Mari Tolonen

Jotta olut olisi alkoholipitoista, tarvitaan elämää – lähinnä eläviä ja innokkaasti metaboloivia Saccharomyces -suvun soluja. Jotta olut säilyisi hyvänä, tarvitaan myös kuolemaa.

Maltaisen juoman ravintoaineita kuluttaisi mielellään aimo joukko muita mikrobeja, jotka kuitenkin tuottavat juomaan epätoivottuja metaboliatuotteita. Kaikkien janoisten suureksi pelastukseksi oluen valmistajat ovat jo varhain keksineet, että ikäville bakuille löytyy tappaja suoraan luonnosta.

On epätodennäköistä, että humalaa (Humulus lupulus) olisi alun perin valjastettu käyttöön juuri sen antimikrobiaalisten vaikutustensa ansioista. H. lupulus kasvaa luonnonvaraisena Euroopassa, ja sen käyttö rohtokasvina on tunnettu jo ennen kuin sitä tajuttiin sekoittaa olutvierteen sekaan juoman katkeroittamiseksi. Ennen humalaa oluen katkeroittamiseksi, maustamiseksi ja lääkinnällisten vaikutusten lisäämiseksi käytettiin vaikka minkälaisia yrttisekoituksia, joista osalla oli sama katkeroiva vaikutus kuin humalallakin, ja niiden huomattiin estävän olutta pilaantumasta.

Ennen pitkää humalan ominaisuudet oluen säilömisessä kuitenkin huomattiin ylivertaisiksi, ja kasvi siirtyi metsistä viljelmille. Kasvin suosiota kasvatti myös se, että se oli vapaasti käytettävissä oluen valmistuksessa, toisin kuin suosittu yrttiseos, gruit, jonka käyttöoikeudesta joutui vielä 1400-luvulla maksamaan kirkolle. Myöhemmin kolonialismin aikaan runsas humalointi tuli mahdollistamaan oluen kuljetuksen pitkien merimatkojen aikana (ks. AAOS, Symbiontti 2/2016).

Tarvittiin ymmärrettävästi luonnontieteistä mikrobiologian, kasvitieteen ja biokemian tieteenalojen nousu, ennen kuin alettiin todella ymmärtää, miten kitkerän (ja myös hedelmäisen) maun olueen tuottava yrtti todella kamppailee mikrobien kanssa. Humalan vaikuttavat aineet saadaan kasvin emikukinnon lupuliinirauhasista. Katkeruus humalaan tulee sen α- ja β-hapoista. Näistä merkittävimpina humuloni, lupuloni ja niiden paremmin liukoiset johdannaiset ovat tehokkaimpia tappajia esimerkiksi Lactobacillus-, Streptococcus- ja Micrococcus -suvun grampositiivisille bakteereille. Myös muilla humalasta saatavilla yhdisteillä on huomattu mikrobien kasvua hidastava vaikutus.

Grampositiivisten bakteerien tuhoksi koituu se, että α- ja β-hapot voivat asettua niiden solukalvolle ja toimia ionoforeina. Ne katalysoivat protonien vaihtoa solukalvon sisäpuolelle nostaen solunsisäistä protonipitoisuutta, tasoittaen solukalvon sisä- ja ulkopuolen välistä protonigradient-

12

tia ja siten estävät protonivoimalla tapahtuvan ravinteiden sisäänoton. Nääntyminen koituu lopulta bakteerin kohtaloksi, ja olut pelastuu vaikkapa ikäviltä maitohapoilta.

Humalan vaikuttavat yhdisteet ovat herättäneet panimoteollisuuden lisäksi bakteerien koko ajan kehittyvän antibioottiresistenssin kanssa painivat mikrobiologit. Humalan α- ja β-happojen sekä polyfenolien on osoitettu tepsivän useisiin grampositiivisiin mutta myös joihinkin gramnegatiivisiin patogeeneihin. Koska yhdisteet ovat paljon vahingollisempia prokaryooteille kuin meille eukaryooteille, ne voisivat toimia säilöntäaineina elintarvikkeissa ja antibioottihoitoa vaativien tartuntojen kylkiäisinä. Paraikaa tutkitaan myös humalan yhdisteiden antiviraalisia vaikutuksia.

Lähteet

Cornell, M: ”A short history of hops”, Martyn Cornell’s Zytrophile. 20.11.2009. <http://zythophile.co.uk/…/ashort-history-of-hops/>.

Rissanen, M ym. (2016): ”The reformation had some help from hops”, Down Beer Street: history in a pint glass (300 s): 33–40.

Karabín, M ym. (2016): ”Biologically Active Compounds from Hops and Prospects fot Their Use.”, Comp. Rev. Food Sci. Food Saf.. 15: 542–567.

Symbiontti 4/ 2017

Ison kisun kuolema Teksti: Matti Leponiemi, kuva: Jasmin Kemppinen?

Tunnetuimpia sukupuuttoon kuolleita suuria kissaeläimiä lienevät Smilodon-suvun sapelihampaiset kissat.

S

Joulukuu 2017

Mikä kisut tappoi?

Mahdollisina tekijöinä sukupuuton taustalle on ehdotettu tauteja, ilmastonmuutosta, ihmistoimintaa tai näiden yhdistelmiä. Ihmiset eivät luultavasti kissoja merkittävissä määrin suoraan metsästäneet, mutta kilpailu samoista saaliseläimistä on voinut ajaa kissat ahtaalle.

Pleistoseenikauden lopulla huippupetojen hampaistoissa on havaittu erityispiirteenä aiempaa yleisemmät hammasvauriot. Syyksi on epäilty ravinnon vähäisyyttä, minkä seurauksena petojen oli hyödynnettävä saaliistaan kaikki mahdollinen luita myöten. Jos saalista on paremmin tarjolla, eivät pedot vaivaudu samalla tavoin syömään luita ja rikkomaan niihin hampaitaan.

Hampaiden mikrokulumia vertailemalla on selvitetty, ettei sapelihammaskissat kuitenkaan syöneet luita sen enempää kuin nykypäivän leijonat. Tämän perusteella epäillään, ettei sukupuuton syynä olisikaan ollut ravinnon loppuminen.

Pleistoseenin viimeisen jääkauden loppuminen ajoittuu myös samalle ajalle, kun Smilodon ja muuta megafaunaa kuoli sukupuuttoon. Muualla maailmassa megafaunan sukupuutosta on alettu yhä selkeämmin syyttää ihmistä, mutta Amerikan ja sapelihammaskisujen osalte tilanne vaikuttaa edelleen epäselvältä.

Lähteet: Artikkeli: DeSantis, L ym. (2012): ”Implications of Diet for the Extinction of Saber-Toothed Cats and American Lions”, PLoS One, 7 (12), e52453.

13

Kisuvastaavan palsta

apelihampaisten kissojen erityinen tuntomerkki on tietysti niiden pitkä ja terävä kulmahammas.

Sapelihammaskissoista tunnetuimmat, Smilodon-suvun suuret ja jykevärakenteiset kissimirrit elivät Amerikoissa ja olivat suurimpia pleistoseenikauden lihansyöjiä, elinalueidensa huippupetoja. Sapelihampaisia elukoita on toki elänyt muitakin, kehittyen pelkästään Pohjois-Amerikassa ainakin neljä kertaa itsenäisesti. Suurimmat Smilodon-lajit saattoivat painaa jopa 400 kg, muut olivat kenties parisataakiloisina lähempänä leijonan kokoluokkaa. Fossiililöytöjä on erityisen paljon Los Angelesista Californiasta, La Brean alueelta.

Vuosituhansia sitten kuolleiden lajien elintapojen ja -olojen päätteleminen on tietysti hankalaa, mutta paljon voidaan silti päätellä fossiileista, tutkimalla esimerkiksi lihasten kiinnityspintoja ja vertaamalla niitä nykypäivän suuriin kissapetoihin. Saalistus tapahtui mahdollisesti laumoissa, mutta nykypäivän leijonan saalistustavasta poiketen nämä kisut eivät luultavasti saalistaneet puruvoimaansa luottaen, sillä simulaatioiden mukaan niiden puruvoima oli heikko. Sen sijaan ne upottivat suuret kulmahampaansa käyttäen hyväksi voimakkaita niskalihaksiaan (ja ehkä voimakkaita eturaajojaan).

Pleistoseenikauden lopulla, noin 10 000 vuotta sitten, sapelihammaskissat kuolivat sukupuuttoon samoihin aikoihin kuin suuri määrä muutakin megafaunaa.

Australian viisi tappavinta Teksti: Tapani Koppinen – Kuvitus: Tinja Hyvönen

Keskustellessaan ulkomaalaisen kanssa Australialainen odottaa aina pelonsekaisella jännityksellä pakollista kysymystä: “Eikö Australiassa kaikki eläimet oo tosi vaarallisia?”. Pelon tunne johtuu siitä että aussi kehuisi mielummin maansa upeita hiekkarantoja ja... noh, hiekkarantoja. Mutta samalla hän odottaa innolla päästäkseen kertomaan maan uniikista eliöstöstä. Kyllä, Australiassa useimmat eläimet ovat kehittyneet niin vaarallisiksi, että paikallinen harakkalajikin aiheuttaa säännöllisesti tappavia onnettomuuksia. Ja kaikista hauskinta on kertoa näistä eläimistä tappavimmista. Tämän myötä esittelen teille subjektiivisen listan Australian viidestä vaarallisimmasta eläimestä, ja luokittelen niiden vaarallisuuden suomalaiselle opiskelijalle selvin termein:

Hapalochlaena maculosa Vuorovesialtaiden koloista usein löytyvä sinirengastursas on huikea näky. Tursaiden normaalin suojavärikäyttäytymisen sijaan sinirengastursas erottuu taustastaan selvästi hohtavien neonsinisien renkaitensa ansiosta.

Sen ei tarvitse piiloutua, sillä sen purema on valtameren myrkyllisiä, ja se tekee tämän muille mereneläville selväksi välkyttämällä renkaitaan huumaavasti. Tursaan sylkirauhasissa elävät mutualistiset bakteerit tuottavat tetrodotoksiinia (TTX), maailman voimakkaimpia hermomyrkkyjä. TTX inhiboi aktiopotentiaaleja sitoutumalla jänniteherkkiin natriumkanaviin, joten tursaan muuten täysin kivuton purema johtaa lyhyessä ajassa täyteen paralyysiin. TTX ei pääse aivoveriesteen ylitse aivoihin, mutta ilman jatkuvaa elvytystä hengityselimistön pysähtyminen johtaa nopeasti anoksiaan ja kuolemaan. Elvytystä ei kuitenkaan usein anneta tai jatketa kauaa, sillä paralysoitunut uhri vaikuttaa täysin kuolleelta. Henkiinjääneet ovat kuvailleet lukittuneensa ruumiinsa sisälle, voiden vain katsoa ilmeettömänä kun heidän läheiset ovat luulleet heidän kuolleen.

Vaarallisuus: Kun painat stop-nappia bussissa vahingossa liian aikaisin, ja joudut syyllisyydentuskissasi nousemaan kyydistä pysäkin liian aikaisin.

14

Pseudechis australis Australia on maailman ainoa valtio jolla on enemmän myrkyllisiä käärmeitä kuin myrkyttömiä, ja 21 maailman 25:stä vaarallisimmasta käärmeestä sijaitseekin siellä. Tähän listaan olisi voinut valita esimerkiksi maailman myrkyllisimmän käärmeen, aavikkotaipaanin, tai kaupunkilähiöistä (mm. kirjoittajan lapsikodin takapihalta) löytyvän tiikerikäärmeen, mutta päätin laittaa tähän listaan mulgakäärmeen (mulga snake, oma käännös) sen silkan asenteen vuoksi. Mulgat ovat näes täysin pelottomia, hyvin aggressiivisia, ja injektoivat yhdellä puraisulla hyvin suuren määrän (jopa 150mg) erittäin voimakkaita myotoksiineja. Mulgat ovat maailman suurimpia myrkkykäärmeitä, ja näillä kolmimetrisiksi kasvavilla käärmeillä on mainetta autojen kimppuun käymisestä. Ne jahtaavat autoja, puhkovat renkaita ja pelottavimmissa tapauksissa onnistuvat piiloutumaan auton sisälle ja kulkemaan jäniksenä pitkiä matkoja.

Kaiken lisäksi neljäsosa puremista on tapahtunut uhrin nukkuessa, mikä on vastoin kaikkia oppeja myrkkykäärmeiden säikystä luonteesta.

Vaarallisuus: Kun vieras ihminen rupeaa puhumaan sinulle hississä

Symbiontti 4/ 2017

Atrax robustus On kohtalon ivaa että maailman vaarallisin hämähäkki sattuu sijaitsemaan yksinomaan Australian suurimman kaupungin metropolialueella. Sydneyntunneliverkkohämähäkin myrkky ei ole tappavaa kuin brasilianvaeltajahämähäkin, mutta sen taipumus tarttua uhriin ja purra tätä monta kertaa, injektoiden joka puraisulla suuren määrän atracotoksiinia. Tämä neurotoksinen polypeptidi aiheuttaa jatkuvaa asetyylikoliinin eritystä synapseissa, joka voi johtaa hengityselimistön tai sydämen pysähtymiseen jopa vartin sisällä. Atracotoksiini on yllättäen tappavaa vain kädellisille ja hämähäkkien saaliseläinniveljalkaisille, joten lemmikkien tai lintujen läsnäolo pihalla voi estää hämähäkin pääsyn taloihin.

Tunneliverkkohämähäkeillä onkin nimensä mukaisesti taipumus piiloutua kenkiin ja vaatteisiin väijymään saaliseläimiä, jonka vuoksi Sydneyssä kenkien päälle laittoa edeltää aina niiden perinteinen koputus ylösalaisin. Jos saappaasta putoaakin alle kymmenensenttinen vankkarakenteinen musta hämähäkki, on syytä perääntyä välittömästi, sillä nämä hämähäkit pystyvät puremaan valtavien kelikerien ansiosta varpaankynnen tai jopa saappaan läpi helposti. Niiden puremat ovat tämän takia erittäin tuskallisia jo ennen myrkyn aiheuttamia oireita, koska sitähän maailman tappavin hämähäkki vielä kaipasikin.

Vaarallisuus: Kun saavut kerhohuoneelle kahvin perässä aamulla, ja kertsivastaavat ovatkin ottaneet kahvin pois päätä huimaavan tiskivuoren takia.

Crocodylus porosus

Suistokrokotiili on maailman suurin matelija, ja ainoita eläimiä joka metsästää ihmisiä ravinnokseen. Niilinkrokotiilit ovat vastuussa satojen ihmisten kuolemasta vuosittain, mutta ihmiset jatkavat niiden lähistöllä asu-

mista ja veden lähistölle menemistä. Pohjois-Australiassa suistokrokotiilien asuinalueella tämä ei ole mahdollista.

Pohjois-Australiassa makeaan veteen ei ole menemistä kirkasvetisiä pieniä puroja lukuunottamatta, sillä järvistä, joista ja valtamerestäkin löytyvät suistokrokotiilit käyvät epäröimättä aikuistenkin ihmisten kimppuun, ja niiden on sanottu poimivan ihmisiä pienistä veneistäkin. Yli kuusimetriseksi kasvavan matelijan kanssa ei voi tapella niiden elementissä, joten kohtaamiset ovat yleensä ohi nopeasti.

Vaarallisuus: Lammin sahti.

Carukia barnesi

Suurimmillaan peukalonkynnen kokoinen irukandji löydettiin meduusalajina vasta 60-luvulla, mutta sen aiheuttama irukandji-syndrooma dokumentoitiin 10 vuotta tätä ennen. Paikalliset aboriginaaliheimot ovat tunteneet tämän myrkytystilan jo kauan, ja tienneet varoa mereen astumista kesäkuukausina, kun meduusojen kanta on voimakkaimmillaan. Ampiaismeduusan myrkytys tappaa paljon todennäköisemmin kuin irukandjin, mutta suurikokoisena meduusana se voidaan eristää uimareista tiheäsilmäisillä verkoilla. Nämä verkot eivät pidättele irukandjia, ja suuri osa sen myrkytyksistä tapahtuu verkkojen “turvassa” pysytteleville uimareille. Ihokontaktissa irukandjin cnidosyytit laukaisevat pienen harppuunamaisen nemadokystan, joka injektoi kärjellään ihoon pienen määrän myrkkyä. Myrkyn toimintamekanismi on vielä osittain tuntematon, mutta siihen liittyy natriumkanavien toiminnan säätely, ja massiivinen katekoliamiinien (kuten adrenaliinin, noradrenaliinin ja dopamiinin) vapautus kehossa. Myrkytys johtaa lyhyessä ajassa häiriöihin miltei jokaisessa ihmisen elimessä, ja aiheuttaen miltei joka ikisen fyysisen oireen maan päällä (selvimpinä vahva kipu kaikkialla kehossa, hikoaminen ja totaalinen ahdistuminen).

Mielenkiintoisin oireista on englanninkielinen “sense of impending doom”, jossa omasta tuskallisesta kivustaan varmoja olevat uhrit yrittävät joko tappaa itsensä, tai rukoilevat lääkäriltä armomurhaa. Myrkytystä ei voi hoitaa muulla kuin erittäin voimakkailla kipulääkkeillä, mutta se johtaa harvoin kuolemaan. Uhrit ovat kuitenkin traumatisoituneet loppuelämäkseen.

Vaarallisuus: Jekkuaamiainen.

Joulukuu 2017

15

Netta Lempiäinen – biologi ja eläinkonservaattori Haastattelu: Joni Ollonen – Kuvitus: Netta Lempiäinen, Anni Sulonen, Daniel Salzer

Palstan nimi keskellä sivua

Netta Lempiäinen on, kuten otsikko kertoo, biologi, ja eläinkonservaattori. Hän on maisteritutkintonsa jälkeen opiskellut Luonnontieteellisellä museolla eläinkonservaattorin ammattitutkinnon, ja vaikuttaa tänä päivänä Luomuksen konservointikoordinaattorina. Haastattelu avaa hieman hänen ajatusmaailmaansa biologiasta ja taksidermiasta.

Puhutaanpa hetki lapsuudestasi, onko biologia kiinnostanut aina?

Biologia on tavallaan aina ollut läsnä, ja luonto on ollut kiehtova. Vietin lapsuuteni Vantaalla, mutta rymysin lähinnä lähimetsissä. Olin myös partiossa. Isäni on lintuharrastaja, joten hänen mukanaan olen pienestä saakka käynyt linturetkillä. Perheeni mökki sijaitsee keskellä ei-mitään, Pohjois-Karjalan sydämessä. Siellä sai myös rymytä pitkin metiköitä. Teen sitä toki edelleen, koska metsässä rymyäminen on parasta. Biologia tieteenä kiinnosti lukiolaisesta saakka, vaikka vietinkin muutaman välivuoden ennen kuin tämä ajatus varsinaisesti kirkastui minulle siinä mielessä, että hain opiskelemaan bilsaa. Se olikin sitten elämäni paras päätös, sillä biologian opiskelu on avannut minulle ovia joista en osannut haaveillakaan.

Oliko sinulla unelma-ammattia?

Minulla oli kaikenlaisia villejä (joskin epärealistisia) unelma-ammatteja nuorempana, joista ehkä siistein oli Korkeasaaren eläintarhan kissaeläinhoitaja. Sitten halusin olla poliisi (sääntöjä aina pitää noudattaa) ja halusin myös arkkitehdiksi. Kaikista näistä päädyin sitten eläinkonservaattoriksi, joka on niin villiä, etten osannut edes haaveilla siitä.

Milloin aloitit opintosi?

2004 Mikä oli pääaineesi?

Ekologia ja evoluutiobiologia.

Kuinka kauan valmistumisessasi kesti?

Valmistuin vuoden 2010 lopussa, eli 6,5 vuotta.

16

Netta. Kuvaaja: Anni Suhonen

Mistä teit gradun?

Metsämyyrien pedonvälttämiskäyttäytymisestä myyräsyklin eri vaiheissa. Aika rok.

Mikä on taksidermiassa se juttu?

Meinasin tehdä sivuainelaudaturin fysiologiasta, sillä se jos joku on mielenkiintoista. Taksidermia mahdollistaa kunnon hands-on eläinten tutkimisen. Saan tosissaan tutkiskella eri eläinlajeja läpikotaisin. Pidän eläimistä, ja ne ovat erittäin kiehtovia ja mielenkiintoisia. Ja onhan se hienoa osata säilöä niitä kokoelmiin ja myös näytteille.

Olen aina ollut käsillä tekijä, joten tämä ammatti sopii minulle kuin nakutettu. Saan tutkia eläimiä ja preparoida niitä päivät pitkät, mikäs sen parempaa.

Symbiontti 4/ 2017

Entä konservoinnissa yleensä?

Aika lailla voisin toistaa edellisen. Taksidermiahan on eläinkonservointia, ja eläinkonservointi on taksidermiaa. Siinä on ideana nimenomaan se eläimen käsitteleminen siihen muotoon, ettei se pilaannu. Minusta on hienoa mennä eläinkokoelmaan, jossa on näytteitä 1800-luvulta, ja osa niistä jopa näyttää ihan itseltään. Ala myös kehittyy nyt huimaa vauhtia, ja on mielenkiintoista seurata alani uusia tuulia.

Osallistuitko nuorempana niin kutsuttuun opiskelijaelämään?

Tottahan toki! Olin myös kertsivastaavana (se oli raskasta). Olin aikanani tuttu naama symbioosin kertsillä ja kävin paljonkin kaikissa riennoissa. Se oli mukavaa aikaa se.

Olitko Symbioosissa?

Symbioosi oli nimenomaan se minun järjestöni, ja on edelleen. Ah kertsi!

Mikä on paras kenttämuistosi?

Paras kenttämuistoni... Miten minulle tulee lähinnä

mieleen Ahvenanmaa perhoskartoituksen muodossa.

Olin mukana täpläverkkoperhosen kevät- ja syyskartoituksissa varmaan kymmenkunta kertaa. Kyllä ne parhaat hetket löytyvät sieltä. Kenties omenatarhoista tai eväshetkistä merenrannoilla.

Mikä on paras Lammimuistosi? Vai onko niitä?

Olen käynyt montakin Lammin kenttäkurssia. En enää edes muista kuinka monta. Siisteintä oli ehkä silloin fuksivuoden päätteeksi pidetyt biotooppijakso ja tutkimusjakso. Tunsin olevani täysin oikeassa paikassa!

Oi niitä huolettomia Lammin aikoja, enpä silloin arvannut mikä minusta tulee ”isona”.

Miten yliopisto on muuttunut sinun aikanasi?

Onhan se muuttunut. Siitä on tullut paljon järjestäytyneempi. Tavallaan se on hyvä. Kyllä minun mielestä on hyvä joku roti olla siinä opiskeluajassa. Toisaalta yhä enemmän kaivattaisiin työelämävalmennusta, sillä tuntuu siltä, että opiskelijoiden on vaikeaa löytää oma paikkansa työelämässä. Se oli todella vaikeaa minun aikanani, mutta minulla on sellainen olo, että se on vielä vaikeampaa nykyään.

Tilaustyönä valmistettu kameleontin luuranko. Kuvaaja: Netta Lempiäinen

Joulukuu 2017

17

Entä Luomus?

Luomus on ollut aika samanlainen sen ajan kuin itse olen ollut talossa (vuodesta 2011). Joskin taloustilanne on pakottanut meidät sopeutumaan, ja se ei aina ole ollut helppoa. Myös Luomus on joutunut tehostamaan toimintojaan muun yliopiston tavoin.

Mikä työssäsi on hauskinta?

Entä ikävintä?

Vapaus. Vapaus tehdä sitä mistä pidän, ja olla osana tiedeyhteisöä. Vapaus vaikuttaa omalta osaltani Luomuksen toimintaan. Museo on ollut tietenkin haavetyöpaikkani siitä lähtien kun ryhdyin opiskelemaan biologiaa. Se oli kiehtova paikka jo lapsena. Nyt saan olla siellä kulisseissa ja preparoida eläimiä.

Voisin sanoa sen olevan hauskinta. Joskus nämä eläinparat tosin ovat jo hieman päässeet eltaantumaan, ja se voi joskus aiheuttaa pientä epätoivoa. On välillä aika haastavaa kaivella puolimädän linnun sisuksista testiksiä sukupuolen määrittämiseksi.

Miten nahan saa parhaiten parkittua? Ja miten luut näyttelykuntoon?

Käytämme museolla Novaltan Al-nimistä alumiiniparkkia. En ole juurikaan muita keinoja kokeillut, kun en ole kokenut tarpeelliseksi.

Erästä käyttövalmista parkitusainetta (Pretanix) käytän toisinaan, se on myös varsin kätevä. Museonäytteissä kuitenkin suosimme novaltania, sillä se on hyväksi todettu, ja tekee nahkasta kestävän nahkakokoelmaa ajatellen. Toki nahan parkitus sisältää paljon erilaisia työvaiheita, mutta nopsasti sanottuna nahan saa parkittua parhaiten nylkemällä sen ehjänä, valmistele-

18

malla sen huolella, ohentamalla hyvin ja pehmittämällä kunnolla.

Luut taas saadaan näyttelykuntoon periaatteessa kun ne läpikäyvät kolme vaihetta. Luiden puhdistus lihasta, joka museolla käytännössä tarkoittaa mädätystä tai kuoriaiskäsittelyä, rasvanpoisto ja valkaisu. Kuitenkin preparointivaiheessa on hyvä tehdä runuskaltaisin sanoa, että saasti muistiinpanoja, jos aikoo kasata luurangon. Hyvät ja itse olen löytänyt sen mitä tehdyt muistiinpanot ovat kultaakin kalliimpia siinä vaiheessa aion tehdä isona. Isona kun sinulla on kasa luita edessäsi ja sinun tulisi koota siitä kokoaion olla vaan parempi nainen täydellinen luuranko.

Huolellinen työ on kaiken pebiologi-taxidermisti, se on rusta, hutiloimalla ei saa hyvää aikaiseksi. Luut liitetään toisiinsa liiman ja rautalangan avulla, ja hyvä suunnitelma lopputulosta voikin ihailla Luomuksen luustosalissa.

”

Lapinpöllötyö, joka on toteutettu Luomuksella yhteistyössä Janne Granrothin kanssa. Täyttötyö on Netan käsialaa ja luuranko Jannen. Työ voitti kolmannen palkinnon eläintentäytön EM-kilpailuissa vuonna 2015, sarjassa Collective Artists. Kuvaaja Daniel Salzer

Mikä on lempieläimesi?

Olen lintuihminen, enkä pysty niiden joukosta kerta kaikkiaan nimeämään mitään yhtä. Kaikki ovat niin upeita ja kauniita. Jos on aivan pakko valita joku, niin lempieläimeni on kissa. Kotonani vipeltää kaksi cornish rexiä, ja he ovat minulle hyvin rakkaita. Tätäkin juttua kirjoittaessani toinen kissoista istuu sylissäni ja häiritsee toimintaani parhaansa mukaan.

Kerro joku paheesi.

Olen vahvasti sitä mieltä, että minulta puuttuu axisnikama, sillä en osaa kovin hyvin sanoa ei. Kiinnostun kaikesta, ja huomaan helposti, että projekteja on saattanut kertyä liikaa.

Symbiontti 4/ 2017

Onko sinulla muita harrastuksia?

Ei. Teen taxidermiaa työkseni, ja teen sitä harrastukseksi. Koska museotyö ei olevinaan riitä, omistan myös konservointialan yrityksen, Studio Naturalian, jota pyöritän iltapuhteena. Ja koska sekään ei riitä, olen vahvasti sekaantunut brändiin nimeltä Ossa Design, suunnittelijan ominaisuudessa. Lisäksi olen aktiivisena yhdistyksessä nimeltä Suomen eläintentäyttäjät ry, ja vastuullani on yhdistyksen jäsenlehti. Puhumattakaan lukuisista ns. omista projekteista. Lintuharrastus on valitettavasti jäänyt toistaiseksi taka-alalle, joskaan en sitä kovin vakavamielisesti olekaan koskaan harrastanut.

Olet ekologi. Kuunteletko heviä?

Kuuntelin kyllä opintoaikoina hyvinkin! Nyt olen hairahtanut ties mille elektron harhapoluille.

Mikä on lempipokemonisi?

Pois se minusta!

Oliko ennen kunnollista?

Ennen oli kunnollista, ja kahvikin oli parempaa.

Voiko kukaan rakastaa heiniä?

Voiko kukaan rakastaa mitään millä ei ole selkärankaa? En ymmärrä kysymystä.

Mitä aiot tehdä isona?

Uskaltaisin sanoa, että olen löytänyt sen mitä aion tehdä isona. Isona aion olla vaan parempi biologi-taxidermisti, se on hyvä suunnitelma.

Netta täyttää valkohäntäperuaa/kaurista. Netalta luonnistuvat niin pienten lintujen kuin suurienkin eläinten täytöt.

Pienin Netan täyttämä lintu on hippiäinen, ja suurin preparoitu eläin on visentti. Kuvaaja: Anni Sulonen.

Joulukuu 2017

19

Tirehtöörin elinkaari Teksti: Emilia Piki – Kuvat: Pixabay

Tirehtööripalsta

Joulukuinen ilta vuosi sitten ja vasta tirehtööriksi syntynyt rääpäle ihmettelee Kaisaniemen kasvitieteellisen pihassa tätä menoa. Sitsit ovat juuri alkaneet ja meno uhkaa jo yltyä melkoiseksi.

Tällaistako tämä nyt sitten on? Iloisia, riehakkaita ihmisiä ja painavia kantamuksia ja vastuita.

Tirehtöörin päätä huimaa ja mietityttää miten selviytyä seuraavasta vuodesta. Toisaalta mielessä häilyvät lämpimät toiveet muiden ilahduttamisesta ja hauskoista hetkistä yhdessä. Tirehtööri ei onneksi ole kuitenkaan eilisen teerenpoika ja takana on jo shokkelon riemut ja kauhut. Kuvioissa on myös edelleen rirehtöörin emo, jolta sai kuulla tärkeimmät neuvot ja vihjeet

Alkuvaikeudet Niitä on kaikissa elämänvaiheissa ja uusia haasteita on aluksi myös vaikea hahmottaa. Kuitenkin pikkuhiljaa tirehtööri alkoi saada tuntumaa tähän elämään ja ymmärtää mitä vaaditaan hengissä säilymiseen. Elämään ja järjestötoimintaan on osattava suhtautua sopivalla huumorilla ja rentoudella, mutta myös innokkaan ahkeralla ja varmalla otteella. Tirehtööri löysi oman parvensa järjestäessään tapahtumantiimin järjestäytymiskokouksen ja havaitsi ilokseen mukavaa porukkaa ympärillään.

Vuoden saatossa tämä parvi olisi vieläkin kasvava uusilla loistavilla persoonilla, mutta tätä tirehtööri ei vielä tiennyt.

Talven haasteet

Kylmän talven tirehtööri selviää järjestämällä hauskoja tapahtumia, sillä muiden nauru lämmittää. Tirehtööri katseli iloissaan sitä riemua, jonka Helsingin keskustaan roudattu pallomeri sai aikaan. Talven tapahtumat lisäksi

20

valmistivat tirehtööriä ensimmäiseen suureen haasteeseen – Happoihin. Tämä hyvä- sekä pahamaineinen tapahtuma paljastaa tirehtöörin todelliset delegointikyvyt, sillä enää yksin kaiken tekeminen ei onnistu. Tästäkin kokemuksesta kasvaneena tirehtööri sai lisää intoa ja tulevaisuus alkoi näyttää valoisalta.

Tapahtumarakkaus

Kevään aikana viimeistään tirehtööri löysi todella varsinaisen paremman puoliskonsa, kulinaristin. Kulinaristin positiivinen ja epäitsekäs asenne innosti tirehtööriä elämään yhä aktiivisemmin. Yhdessä kaikki on myös hauskempaa. Molemmat tiesivät, että vuoden mittaan he tulisivat järjestämään paljon yhdessä ja oli kaikkien hyöty, että kuukausien edetessä heidän välinen Symbioosinsa vain syveni. Ainejärjestö- ja tapahtumarakkaus yhdistää ja parasta onkin hienoihin ja erilaisiin yksilöihin tutustuminen.

Symbiontti 4/ 2017

Reissumies Tirehtööri on luonteeltaan huonosti paikallaan pysyvä ja ei muuta vain kertaa vuodessa, vaan reissut ovat toistuvia. Sekä kevään että syksyn mittaan tirehtööri teki useita reissuja etelärannikolle tuoden mukanaan muita symbiontteja virvoittavia aarteita. Useimmiten reissuissa vierähti tovi, mutta onneksi tirehtööri sai uskollisilta parvensa jäseniltä kultaakin kalliimpaa matkaseuraa ja voimia.

Hallituksen jäsen

Uransa edetessä tirehtööri saa huomata kuuluvansa hallitukseen, epäsalaiseen joukkoon viisaita päättäjiä.

Hallituksen iloisten veikkojen keskellä tirehtööri viihtyi hyvin ja huomasi myös voivansa vaikuttaa jonkin verran asioihin avaamalla nokkansa sopivissa raoissa. Tirehtööri havaitsi kuitenkin myös, että ei voi aina toimia kuten macho fantastico, vaan useimmiten kannattaa kuunnella mitä muut haluavat tapahtumilta, sillä vain näin voi nähdä eniten tyytyväisiä symbiontteja.

Erätauko

Shokkelon ja muiden toukokuun hupailujen jälkeen kevät kääntyi kesäksi ja tirehtöörin elämässä koitti jälleen uusia aika. Järjestötoimintaa leimaa kausittaisuus, syysja kevätkaudet ovat selvästi erilliset. Kesän ajaksi suuri osa parvesta lentää teille tietymättömille ja tirehtööri jää yksin ihmettelemään. Kuitenkin onneksi iso joukko tuttuja naamoja löytyi Lammilta ja pieni approilu lievitti pahinta ikävää. Kesä oli muutenkin hyvää aikaa suunnitella syksyn rientoja.

Uudet poikaset

Kesä loppui ja tirehtööri lensi jälleen takaisin etelään.

Syksy toi tullessaan myös nuo uudet untuvikot, fuksit, joita monilla tapahtumilla toivotettiin tervetulleeksi osaksi yhteisöä. Uudet persoonat myös piristivät vanhojen mieltä ja monia ilahduttavia fuksivirheitä havaittiin.

Tirehtöörille syksy tarkoitti monia hauskoja tempauksia ja varsinkin sitsejä, joita he yhdessä kulinaristin kanssa innostuivat järjestämään. Siivottavaa ja kannettavaa riitti enemmän kuin tarpeeksi, mutta kaikesta selvittiin taas yhdessä tiimien kanssa.

Sukupolvet vaihtuvat.

Kaamos(sitsit) laskeutuivat yhä pimenevän Viikin ylle ja samalla alkoi myös tirehtöörin elämänkaari lähetä loppuaan... Tirehtööri tunsi ympyrän sulkeutuvan ollessaan jälleen joulukuisessa Kaisaniemessä. Tuntui jopa hiukan haikealta, mutta toisaalta myös vuoden mittaan kerääntyneet muistot saivat tyytyväisen hymyn

Joulukuu 2017

tirehtöörin kasvoille.

Lisäksi vuoden vaihtuessa ja vuodenajan kääntyessä kohti kevättä on aika uuden tirehtöörin kuoriutua ja l(Anni)stumatta nousta siivilleen! Vaikkakin alkuun suuntaa hakien, toivottavasti lukuisien tirehtöörisukupolvien kerääntynyt tieto saa nopeasti uudenkin tirehtöörin siipien alle ilmaa. Vaihtuvuus on järjestötoiminnassa suuri haaste tiedonkulun takia, mutta myös valtava voimavara uusien ja innokkaiden päästessä tarttumaan toimeen ja tekemään seuravasta vuodesta omanlaisensa. Vanhan tirehtöörin on aika poistua näyttämöltä.

Tietoa tirehtööristä • Tirehtööri on Etelä-Suomessa tavattava laji, joka yleisesti ottaen elää läheisessä Symbioosissa kulinaristin kanssa. Vaikka lajia tavataankin erityisesti pääkaupunkiseudulla, on kuluneen vuoden aikana tehty satunnaisia tirehtöörihavaintoja jopa Hausjärvellä asti.

• Tirehtööristä on Suomen eteläpuolellakin tehty useita havaintoja ja lajin oletetaankin aina silloin tällöin eksyvän Viron taikka jopa Ruotsin puolelle. Muuttoliikkeen oletetaan tapahtuvan matkustajalaivojen välityksellä, mutta vesiympäristöön tottumattomana lajina palautuminen tämänkaltaisesta seikkailusta saattaa viedä useampiakin päiviä.

• Käyttäytymiseltään tirehtöörille poikkeaa useista muista tunnetuista lajeista. Varislinnut ovat kuuluisia mieltymyksestään kiiltäviä objekteja kohtaan. Tirehtöörin sen sijaan tiedetään hamstraavan erilaisia virvoitusjuomapulloja ja -tölkkejä. Osa tutkijoista ajattelee tämän olevan tirehtöörille vain lajinmukaista käyttäytymistä ilman sen suurempaa merkitystä, mutta osa tutkijoista on sitä mieltä, että pullojen ja tölkkien tarkoituksena on hiljentää saman pesimäalueen, joskus sangen kovaääniset, symbiontit. Oli merkitys mikä tahansa niin tirehtöörin tiedetään kuljettavan virvokkeita mukanaan, uskollisen tipulaumansa avustamana, erilaisesta tapahtumasta toiseen.

• Vaikka tirehtööri on Viikin ekologisessa lokerossa nokkimisjärjestyksessä korkealla, ei se tarkoita, että tirehtöörin elämä olisi helppoa. Sen sijaan tirehtöörin elämänkaari pitää sisällään lukuisia toiminnantäyteisiä tapahtumia. Näiden tapahtumien tuomien stressitilanteiden myötä mitataan tirehtöörin ja tämän tärkeimmän kumppanin, kulinaristin, symbionttisen suhteen kestävyys. Vain saumaton yhteistyö kahden symbiontin ja niiden pesueiden välillä takaa onnistuneen lopputuloksen. 21

Jekkua ja jekutusta Symbiontin risteilyextra Teksti: Iida Kokkinen ja Jani Lehto, Kuvat: Iida Kokkinen ja Liina Hannula

Niin tänäkin vuonna joukko viikkiläisiä suuntasi kohti Turun satamaa ja joulukauden starttaajaa Luonnontieteilijöiden Jouluristeilyä. Jännitystä piisasi joka tuutista, sillä ohjelmaa tarjosi perinteinen salamurhapelin lisäksi tarkkaan mietitty risteilybingo.

Kuinka monta jekkupulloa vuonna 2017 tyhjeni, ja pysyiköl jekkuhytti hengissä yllättävistä käänteistä huolimatta?

Risteilybussi, paras bussi. Selfieitä jaettiin runsain mitoin nyt uudessa (ja n:nnen vuoden opiskelijoiden keskuudessa ihmetystä herättäneessä) risteilychatissa.

Selfujen taso oli huimaava, mutta yhdestä nousi samantien legenda. Kiitos Tinja Hyvönen inspiraatiosta ja Liina Hannula upeasta meemistä.

22

Symbiontti 4/ 2017

Otteita risteilybingosta 2017 - Housut nilkoissa - Julkinen oksennus - Kuulet kaupunkilaulun LAIVALLA (esim. Turku/ Oulu pilaa aina kaiken) - Joku spontaanisti esittelee opiskelevansa tietojenkäsittelytieteitä/kuulet jonkun kertovan opiskelevansa sitä - Joku hukkaa hyttikortin - Joku luulee hukanneensa jotain, mutta löytää taskusta yms - Kuulet murteita - Kiusallinen iskuyritys - Joku ei pääse nukkumaan, koska hytissä nussitaan - Kannella poltetaan muuta kuin tupakkaa - Nuuskajono taxfreessä - Tarkastaja löytää viinapiilon - Kännirage - Känni-itku - Joku talutetaan laivaan - Kotiseutumuistelo (näet kun ”AI SÄKI OOT TÄÄLLÄ/NAKKILASTA!!!”)

- Tunnistat sähköteekkarin spontaanisti (bonus: pink floyd mainittu) - Joku sammuu hissiin - Biofilmin muodostuminen käytävälle - Hissibileet - Yllätysgenitaalit - Kortsu hukassa - Randomit liittyy jekkuaamiaiselle - Jotakuta kaduttaa, että tuli risteilylle

Bingo napsahti Riina Ihoselle kello 1.25

Murhasta seuraavaan Salamurhapelin lopussa henkiin jääneitä oli kahdeksan kappaletta, joista voittoon ylsi suurimalla murhien määrällä (3kpl) Liina Hannula. Todellinen Murhien Master oli kuitenkin Veera Aalto, joka ylsi teloittamaan yhdeksän uhria, ennen kuin osui Liina Laukkasen aseen tielle.

Joulukuu 2017

23

Jekkuaamiaisreportaasi Luonnontieteilijöiden jouluristeilyltä 30.11-1.12.2017 Jekkuaamiainen alkoi melko rapsakasti noin kymmenen aikaan paikallista aikaa. Jekkuhytin ovella oli porukkaa jo jonoksi asti, ennen kuin aamiaisvastaavat oli ehtinyt ensimmäistäkään pulloa tuoda paikalle. Ei mennyt montaa tovia, kunnes ensimmäiset pullot oli avattu ja sporttikorkit kiinnitetty, Jekkuaamiainen alkoi vihdoin!

Ryytynyttä jekkukansaa saapui pienissä erissä kuikuilemaan hytin ovelle janoisena, ja jokainen sai nopeasti jekkua ja hymyn huulilleen!

Musiikki soi, pullo kiersi ja nauru raikasi. Suurinta hupia tarjosi oululaisbiologien tarjoama vahvistus. Myös muualta saapui tuttuun tapaan risteilijöitä ihmettelemään käytäväbileitä.

Tänä vuonna ei onnistuttu rikkomaan jekkuennätystä, sillä aikainen siivous päätti jekkuaamiaisen melko lyhyeen. Tunnelma oli silti loppuun asti katossa ja kotoisa Viikkikupla saatiin aikaiseksi myös Baltic Princessille. Jekkuaamiainen palaa ensi vuonna taas entistä suurempana ja loistokkaampana!

Kostein terkuin, Kirjeenvaihtaja Symbioosin Jägerkhamon 2018

24

Symbiontti 4/ 2017

Jekkuaamianen koki mullistuksia tämän vuoden risteilyllä, sillä monivuotiset hytinpitäjät eläköityivät ja uusi sukupolvi otti ohjat, tai ehkä ennemminkin pullot, käsiinsä. Jekutettavan kansan joukossa parhaaseen aikaan tyhjillään oleva hytti herätti kysymyksiä, mutta aamiasvastaavan mainitsema aikainen siivous oli syypää hytin tyhjenemiseen. Risteilyn sijainti yhdeksännessä kerroksessa lähes käytävän päässä takasi sakean tunnelman. Kisuradio soi, ja pienen välikatkon jälkeen hytti oli taas täynnä jekkua maistelevia kansalaisia.

Vielä viimeisillä minuuteilla ennen laivasta poistumista pieni porukka päätti lähteä tanssilattialle reivaamaan. Hikistä oli.

Paluubusseissa matkustajien yllätykseksi penkkirivien väliköistä kohosi jekkupullo jos toinenkin, joten rattoisa matka oli taattu. Muutama fuksi oli tehnyt temput ja aloittanut risteilyn jo vuorokautta aikaisemmin buukkaamalla itselleen Tupliksen. Tämä vaati äärimmäistä kestävyyttä, sillä jo perinteinen risteily vei monilta voimat, eikä paluubussissa riittänyt enää virtaa.

Joulukuu 2017

Jekkua päästiin nauttimaan runsaasti vielä kertsijatkoilla: Karim Benzema toivotti hyvää joulua, sekä Kissa ja Koira lauloivat jatkot läpeensä. Näihin muisteloihin, näihin tunnelmiin päättyi vuoden 2017 Luonnontieteilijöiden Jouluristeily.

Jägerkhamonin sanoin, ensi vuoteen, yhä suurempaan ja loistokkaampaan jekkuaamiaiseen!

25

Repäisyt

Koonnut: Jani Lehto – Kuvitus: Emmi Tuokko

”Mä suoritan paremmin, jos saan palkkaa.”

Joni O. Almalle.

”Hyi saatana, onks toi kohtu??”

Vitali R.

n

un mu k , ä v i ä p n se Tänään o houtuu” u t a m l i a ma Saara L.

”

”Mustaa tunnelia - sitä parasta!”

Lassi V. pelaa Menolippua

”Nyt Jani on vähän liian tiukalla...

Alma S Biosfäärin pikkujouluissa

”Emmä voi sille mitään, oon oppinu tän pyörällä ajamisen.”

Mari T. skoolin purkamisesta

”Tuutorivastaava hoitaa fukseja ja tuutoreita.”

Tapani K. Biösfäärin tuutorivastaavan pestistä.

”Jani me ollaan fiksuja, me saatiin molemmat kemiasta 3!”

Miina S ja Jani L. menninkäissitsien jatkoilla, jonka jälkeen molemmat heittää yläfemmat ohi toisiaan naamaan

”Haluuks joku muukin, koska nyt ois hyvä tilaisuus saada?”

Matilda S. synttäreillään

Iida K. tuskailee ruotsin kurssin kanss Anni K.”Tuntuupa hyvältä olla joissain kursseissa vuoden muita edellä.”

Mari T. ”Ja joissain vuoden jäljessä.”

”Hei, en mie tuu koskaan saamaan!”

Esko E. tuskailee Biosfäärin pikkujouluissa

Segge Ihmisen Fysiologian luennolla ”Vuonna 2011 jaettiin fysiologian Nobel-palkinto...”

Laura A. kuiskaa ”Mulle!"

”Minä en koskaan epäonnistu missään!”

Maritta R:n vastaus tiedusteluun puheenjohtajapestin seuraajan löytymisestä ”Ei kannata ajatella vain vitosia, vaan sitä että oot hyvä tyyppi!”

Ulla Pirvola. ”En mä koko ajan haluu tappaa kaikkia eläimiä!”

Tapani K. ”PCR-ohjelmien suunnittelu seksin aikana toimii.

Erektio ei katoa, muttei laukea.”

Zorbas

”Joo topless on ihan jees, Mäki haluun semmosen.”

Sebastian Ö. kauhupeli-illassa

26

Symbiontti 4/ 2017

Joulukuu 2017

27