Sisä-Mongolian kiinalaistaminen kiihtyy

Kiinan kansantasavaltaan kuuluva Sisä-Mongolia tuli yllättäen kansainvälisen uutisoinnin aiheeksi syyskuun alussa, kun koulut alkoivat ja kävi ilmi, että Kiinan keskushallitus oli alkanut toteuttaa kouluopetuksessa uutta aggressiivista kielipolitiikkaa.

Sisä-Mongolian mongoleilla on tähän asti ollut omat mongolinkieliset koulunsa, joissa opiskelu on sujunut äidinkielellä alakoulutasolta korkeakouluun asti. Tosin ylimmän tason korkeakoulutusta on annettu Höhhotissa sijaitsevassa Sisä-Mongolian yliopistossa ainoastaan muutamilla aloilla, joihin ovat kuuluneet paitsi mongolin kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimus myös mongoleille tärkeä karjanjalostustiede. Mutta ammattikorkeakoulutasoisia opintoja on voinut harjoittaa ja tutkintoja suorittaa mongolin kielellä monilla muillakin aloilla, muun muassa insinööri- ja lääketieteiden alalla sekä opettajankoulutuksessa.

Uutisoinnin kohteeksi Sisä-Mongolian koulupolitiikka tuli ennen kaikkea siksi, että kouluikäisten lasten vanhemmat nousivat vastarintaan. Koulujen alueilla ja virastojen edustoilla on ollut suuriakin mielenosoituksia, ja melkoinen osa kouluikäisistä lapsista on jäänyt pois koulusta. Mongolit ovat myös protestoineet eroamalla – mutta monia on myös erotettu – julkisista tehtävistä, ja epätoivoisia protesti-itsemurhiakin on alkanut esiintyä. On myös löytynyt aktivisteja, jotka ovat ryhtyneet jatkamaan lasten opettamista mongolin kielellä kotioloissa tai nopeasti pystyyn pannuissa epävirallisissa kouluissa. Vanhemmat uskovat, ja aivan oikein, että jos kouluopetus alakoulutasolta alkaen kiinalaistetaan, myöskään ylempien tasojen mongolinkielisellä koulutuksella ei ole tulevaisuutta. Kielen mukana katoaa Kiinan mongolien koko sivistyspohja.

Äidinkieli kasvoissa: nuoren sisämongolilaisen aktivistin poskissa lukee mongolilaisella kirjoituksella eke kele eli nykymongolin ääntämyksen mukaan eh hel ”äidin kieli”.

Sisä-Mongolian mongolien huolen omasta kielestään voi siis hyvin ymmärtää. Jo muutama vuosi sitten Kiinan elinikäinen hallitsija Xi Jinping ilmoitti, että kaikkien “kiinalaisten” tulee oppia puhumaan yhtenäistä kiinan yleiskieltä. Xi Jinping on tässä myös omalla asiallaan, sillä hänen väitetään olevan ensimmäinen

Kiinan kansantasavallan johtaja, joka puhuu norminmukaista mandariinikiinaa – aikaisemmat johtajat, varsinkin Mao Zedong ja Deng Xiaoping, tarvitsivat tulkkeja tullakseen ymmärretyiksi oman kotimaakuntansa ulkopuolella. Mutta Xi Jinping haluaa kiinalaistaa myös ne “kiinalaiset”, jotka äidinkielinään puhuvat aivan muita kuin kiinansukuisia kieliä, siis esimerkiksi tiibettiä, uiguuria tai mongolia, joilla kaikilla on myös kiinasta poikkeava kirjoitusjärjestelmä.

Sisä-Mongolian mongolit ovat jo kauan kasvavalla pelolla seuranneet niitä toimia, joihin Kiinan keskushallitus on ryhtynyt Tiibetin ja Itä-Turkestanin (Sinkiangin) alueilla. Sekä tiibettiläisiltä että uiguureilta äidinkielinen kouluopetus on jo ehditty lakkauttaa kokonaan, ja varsinkin uiguureja on suljettu massiivisiin “uudelleenkoulutusleireihin”, joiden tarkoitus on kasvattaa heidän “isänmaallista” henkeään, mikä käytännössä tarkoittaa heidän kielensä ja kulttuurinsa tuhoamista. On ollut vain ajan kysymys, milloin tämä politiikka ulottuu myös Sisä-Mongoliaan ja muille Kiinan hallitsemille mongolialueille. Mongolit ovat kuitenkin Kiinan keskushallitukselle vaikeampi kohde kuin tiibettiläiset ja uiguurit, sillä mongolien koulutustaso on Kiinan korkeimpia. Lisäksi mongoleilla on Kiinan ulkopuolella oma valtio, Mongolia – entinen Ulko-Mongolia.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Sisä-Mongoliassa puhutaan samaa kieltä kuin Mongoliassa. Vain Gobin autiomaa, historiallinen asema ja murre-erot erottavat nämä alueet toisistaan. Ulko-Mongolian onnena oli joutua Venäjän vaikutuspiiirin jo 1800-luvulta lähtien. Vaikka manchujen imperiumi, johon Kiina yhtenä osana kuului, hallitsi myös UlkoMongoliaa, kiinalaisten läsnäolo jäi vähäiseksi, ja “verisen” paroni von Ungern-Sternbergin intervention aikana (1921) Ulko-Mongoliasta eliminoitiin viimeisetkin kiinalaiset. Sisä-Mongolialla olisi tuolloin vielä ollut mahdollisuus liittyä yhtenäiseen Mongolian valtioon, mutta Kiinan uuden tasavallan vahvistuminen sekä Neuvostoliiton ja Japanin kasvava intressiristiriita estivät tämän. Viimeinen yritys itsenäisen Sisä-Mongolian perustamiseksi tehtiin Japanin tuella, mutta tuolloin perustettu valtio, kiinalaiselta nimeltään Mengjiang eli “Raja-Mongolia”, jäi lyhytikäiseksi (1939-1945).

Kiina sinetöi otteensa Sisä-Mongoliasta Kulttuurivallankumouksen aikana (19671976), jolloin alueelle siirrettiin miljoonia uusia kiinalaisia. Samalla alkoi mongolien ensimmäinen kansanmurha, jolloin mongolit, mukaan lukien Kiinan kommunistipuolueen mongolilaiset jäsenet, joutuivat systemaattisten massavainojen ja puhdistusten uhreiksi. Mongolin kieli oli käytännössä kielletty koko Kulttuurivallankumouksen ajan. Se elpyi kuitenkin nopeasti, ja Kiinan ansiona on voinut pitää sitä, että mongolit Kiinassa ovat saaneet säilyttää vanhan historiallisen kirjoitusjärjestelmänsä. Nyt alkanut kiinalaistamisaalto uhkaa kuitenkin viedä pohjan myös mongolien kirjalliselta kulttuurilta. Onkin alettu puhua uudesta, kulttuurisesta kansanmurhasta, johon liittyy myös kielenmurha.

Kiinan keskushallitus esittelee luonnollisesti Sisä-Mongolian koulutusuudistuksen ulospäin hyvin myönteisessä valossa: se tapahtuu modernin kaksikielisyysperiaatteen (“bilingual education”) pohjalta, ja nimellisenä päämääränä on, että mongolit oppisivat sekä kiinan yleiskieltä että äidinkieltään. Tämän päämäärän takana on kuitenkin huonosti naamioitu tavoite kiinankielistää kaikki Kiinan mongolit, sillä valtaosa koulutunneista, mukaan lukien kaikki tärkeimmät oppiaineet, tulevat olemaan kiinankielisiä jo alimmalta tasolta alkaen. Lisäksi on tosiasia, että Kiinan mongolit ovat jo nykyään kaksikielisiä ja puhuvat sujuvasti myös kiinaa. Tavoitteena on siis poistaa heiltä oman äidinkielen taito ja sen mukana viimeisetkin separatismin ajatukset.

On odotettavissa, että Kiinan kansantasavalta saa Sisä-Mongoliassa, kuten kaikkialla muuallakin, tahtonsa läpi. Kiinan taloudellinen ja poliittinen painoarvo on globaalisti jo niin suuri, että mikään valtio ei halua uhrata Kiinasuhteitaan mongolien takia – eihän Tiibetin ja Itä-Turkestanin kohtalokaan ole nostattanut muita kuin epävirallisia myötätunnon osoituksia. Erityisasemassa on tietysti Mongolia, maa, joka elää jatkuvan Kiinan uhan alla ja jonka tulevaisuus riippuu täysin siitä, kuinka hyvin se onnistuu varmistamaan Venäjän, Japanin, Euroopan ja Yhdysvaltojen tuen itsenäisyydelleen. Mongolian mongoleille Sisä-Mongolia on varoittava esimerkki. Mongolian edellinen presidentti Elbegdorj onkin jo ottanut voimakkaasti kantaa Kiinan toimia vastaan.

Aiheesta enemmän: https://madeinchinajournal.com/2020/08/30/bilingualeducation-in-inner-mongolia-an-explainer/ http://www.smhric.org (Southern Mongolian Human Rights Information Center) https://www.youtube.com/user/ovormongolmin/videos https://www.youtube.com/watch?v=qNS94Qg7o2A (Elbegdorjin kannanotto)

Mongolei Online, InfoMongolia ja muista lähteistä kokosi Ronny Rönnqvist