Muistikuvia Suomi-MongoliaSeuran alkuvaiheista

Tämä tarina ei kyllä ole kovinkaan kunniakas meidän perustajien kannalta, mutta kai se on silti syytä kertoa. Tietysti on niin että suuri osa yksityiskohdista on jo vaipunut unhoon, enkä suinkaan edes muista kaikkia perustajajäseniä, mutta sen voin sanoa varmuudella, että perustamiseen ei juurikaan liittynyt suurta Mongolian kulttuurin asiantuntemusta, vaan se oli tulosta eräänlaisesta sattumien ketjusta.

Olimme vuonna 1969 juhlimassa S. Albert Kivisen saamaa apurahaa, jolloin tuli puheeksi se, että oli vielä olemassa monia kiinnostavia maita joilla ei ollut ystävyysseuraa Suomessa. Tällaisia maita olivat mm. Mongolia ja Albania. Ystäväni, filosofi S. Albert Kivinen ei ollut varsinaisesti Mongolian tuntija, mutta häntä kiinnosti Mongolian myyttinen menneisyys ja sen liittyminen esoteriikkaan ja kauhukirjailijoihin tyyppiä Madame Blavatsky ja Aleister Crowley. Samoin hän oli perehtynyt yhteen Mongolian vallankumoushistorian vähemmän kunniakkaaseen hahmoon, “hullu paroni” Roman von Ungern-Sternbergiin, jonka jälkeläisiä elää edelleen Suomessa.

Oma panokseni seuran syntyyn oli, että haastoin S. Albertin ryhtymään toimeen sillä uhalla että jos hän ei toimisi, niin minä perustaisin Suomi-Albania-seuran johon hänen sitten olisi pakko liittyä. (Ilmeisesti olin vielä tuolloin ainakin jossain määrin Mao Tse Tungin ja Enver Hoxshan ihailija, lähinnä kai Jan Myrdalin ansiosta). Saattaa olla että kyseessä oli vain halu provosoida ystävääni S. Albertia jota maolaisuus ei innostanut. Sen tiedän varmasti, etten ryhtynyt asiassa mihinkään toimiin, vaan Albania-Seura perustettiin varsin pian aivan muiden toimesta, mutta uhka oli sen verran todellinen, että S. Albert sen sijaan ryhtyi toimeen ja kutsui kokoon Mongoliaseuran perustavan kokouksen. Siihen etsittiin sitten oikeitakin asiantuntijoita, esimerkiksi mongolin kielen tuntijana tunnettu Harry Halén, mutta perustajajäsenet – Osmo Jussila, Matti Klinge, Lauri Rossi, S. Albert Kivinen ja minä – olivat kaikki mukana enemmän tai vähemmän muista syistä kuin Mongolia-asiantuntemuksen johdosta. Minusta tuli, kuten oli sovittu, puheenjohtaja, joskin S. Albert Kiviselle tämä tehtävä olisi sopinut paljon paremmin. Kyseessä oli siis puhdas akateeminen pila, jonka seurauksia emme osanneet ennakoida. Olimme kuitenkin akateemisesti kohtuullisen tunnettuja (erityisesti Osmo Jussila ja Matti Klinge, jotka molemmat olivat jo tunnettuja Venäjän tutkijoita) ja ilmeisesti sen verran luotettavia, että melko pitkän viiveen jälkeen sekä Suomen ulkoministeriö että Mongolian valtio hyväksyivät seuran viralliseksi ystävyysseuraksi.

Jos oikein muistan niin saimme melko pian mongolialaisia vierailijoita siellä perustetusta Mongolia-Suomi seurasta ja jo vuonna 1971 ensimmäinen edustajamme matkasi Mongoliaan vallankumousjuhliin. Itse vierailin Mongoliassa vallankumousjuhlissa kesällä 1973. Matkalle lähtivät allekirjoittanut, joka olin siis seuran puheenjohtaja ja Liisa Häyrynen, joka oli muistaakseni taloudenhoitaja. Menomatka tehtiin junalla, siis kuuluisalla Siperian pikajunalla Pekingiin. Tästä matkasta minulla on erittäin miellyttävät muistot. Meillä oli kahden hengen hytti ja vietimme aikaa lukemalla ja katselemalla maisemia. Ei mitään Rosa Liksom -kokemuksia. Vierailun aikana kävimme neuvotteluja Mongolian ulkoministeriössä, mutta kohokohtana oli vierailu mongolialaisella hevostilalla, jossain Gobin erämaassa. Sekä lentomatka että sen jälkeinen pitkä ajomatka maastoautolla olivat melko hurjia kokemuksia. Paikan päällä saimme hienon vastaanoton. Hevostilan johtaja oli entinen Mongolian Kuuban suurlähettiläs, erittäin mukava vanha mies, joka varmaan ihmetteli delegaatiomme nuoruutta (itse olin 28-vuotias, vasta väitellyt, Liisa muutaman vuoden vanhempi). Saimme seurata mongolialaista painia ja ratsunäytöksiä ja nauttia kumissia (melko kova haaste minulle).

Palattuamme Ulan Batoriin meille järjestettiin paluumatka lentäen Moskovaan, mikä oli helpotus koska viikon paluumatka junalla olisi ollut jo pikkuisen rankka kokemus.

Sen vielä muistan että seuran projektina oli pitkään suomalaisen saunan toimittaminen Ulan Batoriin, mutta en ollut enää hallituksessa enkä muutenkaan aktiivinen. Onneksi seura joutui sitten vakavien asianharrastajien käsiin ja on nyt siis toiminut jo 50 vuoden ajan. Mikä on mahtava saavutus, josta on syytä lämpimästi onnitella!

Liisa HäyRynen