Kartoitus ilmastopolitiikan tehostamismahdollisuuksista turvepeltojen vettämisen, kosteikkoviljelyn, kasviproteiinien arvoketjujen ja kestävän biokaasutuotannon keinoin
Keskustelupaperi
Aino Rekola, Eerika Albrecht, Satu Ervasti, Mari Heikkinen, Minna Kaljonen, Sari Luostarinen, Kristiina Lång, Juuso Pelkonen, Saija Rasi, Hannu Savolainen, Milla Tynkkynen, Helena Valve
Tätä sivua on korjattu 25.4.2025: Lisätty Muut rahoittajat: liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö. Julkaisuun on tehty korjauksia myös sivulle 26.
ACE-raportti: Kestävyyssiirtymän politiikkaohjaus maataloussektorin haastavilla aloilla - Kartoitus ilmastopolitiikan tehostamismahdollisuuksista turvepeltojen vettämisen, kosteikkoviljelyn, kasviproteiinien arvoketjujen ja kestävän biokaasutuotannon keinoin
Kirjoittajat: Aino Rekola1, Eerika Albrecht1, Satu Ervasti2, Mari Heikkinen1, Minna Kaljonen1, Sari Luostarinen2, Kristiina Lång2, Juuso Pelkonen1, Saija Rasi2, Hannu Savolainen1, Milla Tynkkynen2, Helena Valve1
1) Suomen ympäristökeskus 2) Luonnonvarakeskus
Päärahoittaja: Euroopan unionin LIFE-ohjelma LIFE22-IPC-FI-ACE LIFE Muut rahoittajat: liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö Julkaisija ja kustantaja: Suomen ympäristökeskus (Syke), syke.fi
Verkkojulkaisu (pdf) on luettavissa: hiilineutraalisuomi.fi > Julkaisut > sekä Helda-julkaisuarkisto > Syke-hankkeiden julkaisuja (helsinki.fi)
Layout ja grafiikat: Satu Turtiainen, Syke Kannen kuva: stock.adobe.com
ISBN 978-952-11-5741-7 (pfd) Julkaisuvuosi: 2025
Tiivistelmä
Kestävyyssiirtymän politiikkaohjaus maataloussektorin haastavilla aloilla - Kartoitus ilmastopolitiikan tehostamismahdollisuuksista turvepeltojen vettämisen, kosteikkoviljelyn, kasviproteiinien arvoketjujen ja kestävän biokaasutuotannon keinoin
Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hanke tukee taakanjakosektorin ilmastopolitiikan tehostamista. Hanke keskittyy toimenpiteisiin aloilla, joissa päästövähennysten toteuttaminen on haastavaa, ja joissa on innovaatiopotentiaalia. Taakanjakosektorin päästöistä Euroopan komissio on linjannut vuoden 2021 ilmasto- ja energialainsäädännön päivityksessä, että Suomen velvoite on taakanjakosektorin päästöjen puolittamisen vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tämän taakanjakosektorin päästövähennystavoitteiden kiristämisen seurauksena tarvitaan lisätoimien tarkastelua.
Keskustelupaperin tulokset perustuvat politiikkatoimien tilannekuvan tarkastelulle ja loka-marraskuussa 2024 toteutettujen politiikka-arviointityöpajojen tuloksiin. Työpajoissa arvioitiin kosteikkoviljelyn, kasviproteiinien arvoketjujen vahvistamisen sekä biokaasun ohjauskeinojen vaikuttavuutta ja hyväksyttävyyttä sekä mahdollisuuksia näiden tehostamiseksi. Keskityimme taakanjakosektorin päästöihin, mutta pyrimme huomioimaan maatalouden kokonaisuutena. Maatalouden päästöt syntyvät pääosin hajapäästölähteistä. Kiinnitimme politiikka-arvioinnissa huomiota päästövähennystoimien johdonmukaisuuteen ja kustannustehokkuuteen. Yksittäisten toimien vaikuttavuus kytkeytyy usein muihin toimiin. Kustannustehokas kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen maataloussektorilla vaatii toimia turvemailla sekä viljelijöiden lisäksi myös muiden ruokaketjun toimijoiden ja kuluttajien osallistumista muutokseen.
Erityisesti vettämällä heikkotuottoisia turvepeltoja voidaan vähentää turvepeltojen dityppioksidipäästöjä ja vahvistaa maankäyttösektorin nettonielua kustannustehokkaalla tavalla. Kosteikkoviljely mahdollistaa vaihtoehtoisten tuotantomallien kehittämisen vetetyille turvepelloille. Kasviproteiinien arvoketjuja kehittämällä voidaan tukea siirtymää terveelliseen ja kestävään ruokavalioon. Päivitettyjen kansallisten ravitsemussuositusten noudattamisella on mahdollista saavuttaa terveysvaikutusten lisäksi myös ilmasto- ja ympäristöhyötyjä, ja julkiset ruokapalvelut voivat edistää näiden suositusten täytäntöönpanoa. Kotieläintuotannon lannankäsittelyn päästöjä voidaan vähentää kestävin käytännöin toteutetulla lantabiokaasun tuotannolla ja mädätteen ravinteiden tehokkaalla kierrätyksellä. Lisäksi biokaasun jakeluverkostoa ja tankkausasemainfrastruktuuria tulee kehittää alueelliset tarpeet ja käyttökeskittymät huomioiden.
ACE-hankkeen keskustelupaperiin on koottu tulokset maataloussektorin politiikka-arvioinnista. Keskustelupaperi kokoaa yhteen ehdotukset maataloussektorin ilmastopolitiikan tehostamiseksi kosteikkoviljelyn avulla, kasviproteiinien arvoketjuja vahvistamalla ja biokaasun kestävän tuotannon osalta. Keskustelupaperissa esitellään myös osallistavien politiikka-arviointityöpajojen tuloksia ja arvioita ohjauskeinoehdotusten vaikuttavuudesta, hyväksyttävyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja julkisen rahoituksen tarpeesta
Abstract
Policies promoting sustainability transition and reducing hard-to-abate emissions from the agriculture sector - Mapping the opportunities for accelerating climate policy by rewetting peat fields, paludiculture, plant-based protein value chains, and sustainable biogas production
Accelerating Climate Efforts and Investments (ACE) project supports the strengthening of climate policy in the effort-sharing sector. The project focuses on measures in sectors where the implementation of emission reductions is challenging and where there is innovation potential. Regarding emissions from the effort-sharing sector, the European Commission has outlined in the 2021 proposal to revise all relevant policy instruments to deliver additional emission reductions for 2030 that Finland's obligation is to halve emissions of the effort-sharing sector from the 2005 level by 2030. As a result of the tightening of emission reduction targets in the effort-sharing sector, a scrutiny of additional measures is needed.
The results of this discussion paper are based on the description of the current situation of policy measures and the results of the policy evaluation workshops carried out in October-November 2024. The workshops evaluated the effectiveness and legitimacy of paludiculture, the development of the plant protein value chains, and biogas measures, as well as the possibilities for making them more effective. In the policy evaluation, the possibilities of rewetting peat fields, paludiculture, the development of the plant protein value chains, and sustainable biogas production to complement the climate policy in agriculture have been considered. We focused on the effort-sharing sector emissions but aimed at considering agriculture as a whole. Emissions from agriculture are mainly generated from diffuse emission sources. In the policy evaluation, we paid attention to the consistency and cost-effectiveness of emission reduction measures. The effectiveness of individual actions is often linked to other actions. A cost-effective reduction of greenhouse gas emissions in the agriculture sector requires action on peatlands and the participation of other actors and consumers in the food chain in addition to farmers.
In particular, by rewetting low-yielding peat fields, the nitrogen oxide emissions of peat fields can be reduced and the net sink of the land use sector can be strengthened in a cost-effective way. Paludiculture enables the development of alternative production models for drained peat fields. By developing the plant protein value chains, the transition to a healthy and sustainable diet can be supported. By following the updated national nutrition and food recommendations, it is possible to achieve not only health impacts, but also climate and environmental benefits, and public food services are in a key role of their implementation. Emissions from manure management in livestock production can be reduced with sustainable production of manure biogas and efficient recycling of digestate nutrients. In addition, the biogas distribution network and filling station infrastructure must be developed taking regional needs and usage concentrations into account.
The results of the policy evaluation of the agriculture sector are presented in the discussion paper of the ACE project. In addition, there are proposals for enhancing the agriculture sector's climate policy with paludiculture, the development of plant protein value chains and the sustainable production of biogas. The discussion paper also presents the results of the participatory policy evaluation workshops and assessments of the effectiveness and acceptability of the proposed policy measures, and the need for public funding and their legitimacy.
1 Johdanto
1.1 Tavoite
Ilmastonmuutoksen hillitsemisen toimia säännellään osana valtioita velvoittavaa ilmastopolitiikan järjestelmää, johon sisältyvät kansainväliset, Euroopan unionin (EU) ja kansalliset politiikkakeinot. Euroopan komissio on linjannut vuoden 2021 ilmasto- ja energialainsäädännön päivityksessä Suomen velvoitteeksi taakanjakosektorin eli rakennusten erillislämmityksestä, työkoneista, maataloudesta, liikenteestä ja jätehuollosta ja F-kaasuista aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen puolittamisen vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Aiempi tavoitetaso oli 39 prosenttia, joten taakanjakosektorin päästövähennystavoitteiden kiristäminen aiheuttaa tarvetta lisätoimien tarkastelulle.
Suomi on sitoutunut ilmastolaissa saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä ja olemaan hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Vuonna 2015 säädettyä ilmastolakia päivitettiin vuonna 2022 vastaamaan tiukentuvia velvoitteita vuoteen 2030 ja 2040. Laki säätää ilmastopolitiikan suunnitelmista, joilla tavoitellaan päästövähennyksiä ja sopeudutaan ilmastonmuutokseen Suomessa. Ympäristöministeriön koordinoimassa keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa (KAISU) nimetään toimenpiteitä, joilla taakanjakosektorin päästöjä vähennetään vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraaliuteen pääsemisessä olennaista on myös saada aikaan jäljelle jääviä päästöjä vastaava maankäyttösektorin nettonielu, ja sen varmistamiseksi on valmisteltu maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma (MISU) (Maa- ja metsätalousministeriö 2022).
Päästöjen on vähennyttävä taakanjakosektorilla merkittävästi, jotta Suomi voi saavuttaa hiilineutraaliuden ja EU:n päästövähennysvelvoitteet taakanjako- ja maankäyttösektoreilla. Viimeisimpien arvioiden mukaan taakanjakosektorin päästöt ovat vähentyneet nykyisillä toimilla tavoitteiden mukaisesti mutta hitaasti (Siikavirta ym., 2024). Maataloussektorin päästöt ovat pysytelleet suurin piirtein samansuuruisina lisätoimista huolimatta, sillä maatalouden päästövähennystoimet ovat osoittautuneet vaikeiksi toimeenpanna, vaikka toimet hyödyttäisivät myös ruoka-alan kansainvälistä kilpailukykyä, kansanterveyttä ja huoltovarmuutta.
Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hanke tukee taakanjakosektorin ilmastopolitiikan tehostamista aloilla, joissa päästövähennysten toteuttaminen on ollut erityisen vaikeaa ja joissa on samanaikaisesti innovaatiopotentiaalia. ACE-hankkeen murrospolkutyöskentelyn ensimmäisessä vaiheessa hankkeessa arvioitiin maataloussektorin ilmastopolitiikkatoimia ja politiikkayhdistelmiä sekä mahdollisuuksia näiden tehostamiseksi. Politiikka-arvioinnissa on tarkasteltu erityisesti turvepeltojen vettämisen, kosteikkoviljelyn, kasviproteiinien arvoketjun kehittämisen sekä kestävän biokaasutuotannon mahdollisuuksia täydentää ilmastopolitiikkaa vaikuttavalla, kustannustehokkaalla ja hyväksyttävällä tavalla. Erityistä huomiota on kiinnitetty päästövähennystoimien johdonmukaisuuteen, sillä yksittäisten toimien vaikuttavuus on usein kytköksissä muihin toimiin.
Arvioinnin lähtökohtana on, että maatalouden ilmastopäästöjen vähentämiseksi tarvitaan laajaalaisia ja yhtäaikaisia toimia. Maatalouden päästöt syntyvät pääosin hajallaan olevista biologisista päästölähteistä ja niiden vähentäminen on haastavaa, joten on tärkeää tunnistaa kustannustehokkaimmat vähennyskohteet. Kustannustehokas kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen maataloussektorilla vaatii ensisijaisesti toimia turvemailla. Vettämällä heikkotuottoisia ja runsaspäästöisiä turvepeltoja ja toteuttamalla kosteikkoviljelyä voidaan vähentää turvepeltojen runsaita dityppioksidipäästöjä ja
vahvistaa maankäyttösektorin nettonielua. Lisäksi tulee vahvistaa viljelijöiden, ruokaketjun muiden toimijoiden ja kuluttajien mahdollisuuksia osallistua muutokseen. Kasviproteiinien arvoketjuja kehittämällä voidaan tukea siirtymää terveelliseen ja kestävään ruokavalioon. Kotieläintuotannon lannankäsittelystä aiheutuvia päästöjä voidaan vähentää kestävin käytännöin toteutetulla lantabiokaasun tuotannolla. Lannan käsittelyn kehittäminen siten, että lantaravinteet kiertävät nykyistä tehokkaammin tilojen välillä, voi vähentää pellonraivauksen tarvetta.
Tämä ACE-hankkeen keskustelupaperi sisältää tulokset hankkeessa toteutusta maatalousektorin ilmastopolitiikka-arvioinnista sekä ehdotukset maataloussektorin ilmastopolitiikan tehostamiseksi kosteikkoviljelyllä, kasviproteiinien arvoketjuja kehittämällä ja biokaasun kestävällä tuotannolla. Näillä aloilla maataloussektorin päästövähennystoimien toteuttaminen on ollut erityisen vaikeaa, mutta niiltä löytyy myös paljon hyödyntämätöntä innovaatiopotentiaalia. Lisäksi keskustelupaperissa esitellään osallistavien politiikka-arviointityöpajojen tuloksia ja laadullisia arviointeja ehdotusten vaikuttavuudesta, hyväksyttävyydestä ja julkisista kustannuksista.
1.2 Kestävyyssiirtymän politiikkaohjaus – arvioinnin lähestymistapa ja keskeiset käsitteet
Päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii merkittäviä muutoksia yhteiskunnan tuotanto- ja kulutusrakenteisiin, mitä kuvataan kestävyyssiirtymän käsitteellä. Julkisella politiikkaohjauksella voidaan tukea ja vauhdittaa kestävyyssiirtymää. Lisäksi julkista ohjausta tarvitaan varmistamaan, etteivät kestävyyssiirtymän vaikutukset rasittaisi liikaa ihmisten hyvinvointia tai tämän kannalta keskeisiä elinkeinoja. On tärkeää myös huolehtia, ettei politiikalla hidasteta tai estetä mahdollisuuksia kestävyyssiirtymään. Tämän vuoksi kestävyyssiirtymää tukevassa politiikkaohjauksessa on tärkeää keskittyä sellaisiin, eri toimenpiteistä koostuviin politiikkayhdistelmiin, joiden avulla julkinen sektori voi tukea kestävyyssiirtymää tehokkaasti ja reilusti.
Kestävyyssiirtymässä tarvitaan politiikkaa, joka tukee uusien toimintatapojen ja teknologioiden kehittämistä sekä niiden käytön kiihdyttämistä ja vakiinnuttamista. Yhtä tärkeää on irtautuminen vakiintuneista mutta ilmastoa kuormittavista tai yhteiskunnallisesti kestämättömistä käytännöistä ja teknologioista. Tutkimuksessa puhutaan kestävyyssiirtymän kaksoisstrategiasta (Hebinck ym., 2022; Kestävyyspaneeli, 2024; Loorbach ym., 2017). Siirtymän eri vaiheisiin soveltuvat erilaiset politiikkakeinot (kuva 1) (Kaljonen ym., 2024; Kanger ym., 2020). Kestävyyssiirtymää tukevalla julkisella ohjauksella on tärkeää kannustaa uusien innovaatioiden syntyä (kuvassa kohta 1), tukea innovaatioiden leviämistä (kuvassa kohta 2) sekä auttaa luopumaan sellaisista käytännöistä, teknologioista tai tuista, jotka ylläpitävät kestämättömiä toimintatapoja (kuvassa kohta 3). Oikeudenmukaisen siirtymän kannalta on tärkeää huolehtia siirtymän vaikutuksista ja tukea ihmisiä muutoksessa (kuvassa kohta 4). Siirtymä vaatii myös sitovia tavoitteita, seurantamekanismeja ja poikkihallinnollista yhteistyötä ja koordinaatiota tuekseen (kuvassa kohdat 5–6). Kohdentamalla politiikkatoimia näihin solmukohtiin on mahdollista samanaikaisesti kannustaa innovaatioita ja edistää haitallisista käytännöistä luopumista sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla (Kaljonen ym., 2024).
Luovutaan kestämättömästä tuotannosta ja kulutuksesta Siirrytään kestävään tuotantoon ja kulutukseen
Epävakaus Siirtymä Luopuminen
Kannustimet
Rajoitteet
Kannustimet Käännekohta
Rajoitteet
Kehittyminen Kiihtyminen Vakiintuminen
1 Kannustetaan innovaatioiden syntyä TKI-rahoitus , kokeilut, yhteistyö, verkostot & innovaatiohautomot, verohelpotukset, koulutuksen uudelleen suuntaaminen
2 Tuetaan innovaatioiden leviämistä Investointituet ja rahoitusohjelmat, standardit ja merkinnät, julkinen hankinta , neuvonta
5 Poikkihallinnollinen koordinaatio ja yhteistyö Poikkihallinnolliset strategiat, vaikutusten arvioinnit
6 Sitovat tavoitteet Pitkän aikavälin tavoitteet ja tiekartat (esim Suomen 2035 hiilineutraaliustavoite, EU:n vihreän siirtymän tavoitteet, Pariisin ilmastosopimus )
Kuva 1. Kestävyyssiirtymän kaksoisstrategia ja sitä tukevat politiikkakeinot. Kuva: mukautettu Kanger ym. (2020) ja Independent Group of Scientists appointed by the Secretary-General (2023).
Kestävyyssiirtymää koskevassa tutkimuskirjallisuudessa on kehitetty politiikkayhdistelmien arviointiin kriteereitä, joita voidaan hyödyntää myös politiikkayhdistelmien muotoilun apuna. Tutkimuskirjallisuuden perusteella keskeistä on, että politiikkakokonaisuuden valmistelussa kiinnitetään huomiota sen 1) ohjaavuuteen, 2) kokonaisvaltaisuuteen, 3) johdonmukaisuuteen ja 4) hyväksyttävyyteen (kuva 2).
Ohjaavuus
Toimet auttavat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaasti ja tukevat ihmisiä ja eri toimialoja muutoksessa
Toimet muodostavat riittävänlaaja-alaisen, toisiaan tukevan kokonaisuuden . Kokonaisvaltaisuus
Toimet tukevat – eivätkä heikennä , haittaa tai kumoa– toisiaan tavoitteen saavuttamisessa Johdonmukaisuus
Hyväksyttävyys
Toimet ovat ennakoitavia , pitkäjänteisiä sekävaikuttavasti kohdennettuja ja ne on valmisteltu avoimesti ja suhtautumalla ristiriitoihin ratkaisuhakuisesti Yhdessä neuvotellut ratkaisut ovat osa politiikkakokonaisuutta
Kuva 2. Reilun ja kestävän ilmastopolitiikkakokonaisuuden kriteerit
Kestävyyssiirtymän tutkimuksessa politiikan ohjaavuus viittaa toimenpiteiden mahdollisuuteen ohjata kehitystä siten, että kestävyystavoitteet voidaan saavuttaa (Schot ja Steinmueller, 2018). Ilmastopolitiikan yhteydessä tarkoitamme ohjaavuudella sellaista tavoitteellisuutta, jossa toimet auttavat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaalla tavalla ja samalla tukien ihmisiä ja toimialoja selviytymään muutoksesta ja toimimaan siinä toisin. Kokonaisvaltaisuus viittaa politiikkakokonaisuuden laajaalaisuuteen ja sisäiseen koherenssiin (Huttunen ym., 2014; Kern ja Howlett, 2009) Jotta tavoite reilusta
kestävyyssiirtymästä voidaan saavuttaa, ilmastopolitiikkatoimien tulee muodostaa toisiaan tukeva kokonaisuus. Politiikkatoimet ovat keskenään johdonmukaisia silloin, kun ne eivät ole ristiriidassa, haittaa muita toimia tai kumoa niiden hyötyjä.
Hyväksyttävyys on olennainen osa reilun kestävyyssiirtymän politiikkaa. Hyväksyttävyyden osaalueita ovat toimien ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys sekä reilusti ja vaikuttavasti kohdennetut oikeaaikaiset politiikkatoimenpiteet. Usein toimijat, joihin politiikkatoimenpiteet kohdennetaan, kokevat tukimuotoisen keinon hyväksyttävämmäksi kuin suorat kiellot tai rajoitukset. Julkisen talouden kannalta taas suorilla kielloilla ja lainsäädännöllä on mahdollista saada hyvä kustannushyöty. Tämän vuoksi politiikantekijä joutuu tasapainoilemaan näiden välissä. Hyväksyttävyyden rakentuminen edellyttää avointa valmisteluprosessia, jossa ristiriidat ja kipukohdat nostetaan esiin politiikkakokonaisuuden valmistelussa ja näihin etsitään ratkaisuja yhteistoimin. Yhdessä neuvotellut ratkaisut tulee ottaa aidosti osaksi politiikkakokonaisuutta. Politiikkatoimien hyväksyttävyyttä voidaan parantaa oikeudenmukaisuustarkastelulla (Kivimaa ym., 2023).
Olemme hyödyntäneet oikeudenmukaisen kestävyyssiirtymän kehikkoa hahmotellaksemme ja arvioidaksemme politiikkayhdistelmiä, joita 1) turvepeltojen vettäminen ja kosteikkoviljelyn arvoketjujen vahvistaminen, 2) kasviproteiinien arvoketjujen vahvistaminen ja 3) biokaasun kestävän arvoketjujen kehittäminen vaativat tuekseen.
1.3 Politiikka-arvioinnin prosessi, aineisto ja menetelmät
Maataloussektorin ilmastopolitiikkatoimien ja politiikkayhdistelmien arviointi sekä ehdotukset näiden tehostamiseksi laadittiin vuoden 2024 aikana (kuva 3). Arvioinnissa hyödynnettiin aiempia selvityksiä, tutkimuksia ja keskusteluja maataloussektorin ilmastopolitiikan kehittämisen kannalta keskeisten ministeriöiden kanssa sekä sidosryhmien näkemyksiä osallistavissa politiikka-arviointityöpajoissa Arvioinnin keskeiset tulokset sekä asiantuntijatyönä laadittu yhteenveto politiikkayhdistelmäehdotuksista on esitetty tässä keskustelupaperissa.
Politiikkayhdistelmien arvioinnin tausta-aineistona on käytetty kirjallisuutta turvepeltojen päästövähennysten ja kosteikkoviljelystä edistämisen ohjauskeinoista, kasviproteiinin arvoketjujen ja ruokavaliomuutosten kehittämisen ohjauskeinoista sekä biokaasun ja biometaanin kestävän tuotannon edistämisen ohjauskeinoista. Turvepeltojen vettämisen ja kosteikkoviljelyn sekä kasviproteiinien arvoketjujen ja ruokavaliomuutosten ohjauskeinoista asiantuntijat laativat teemakohtaiset tilannekuvat sekä aiempien selvitysten perusteella ehdotukset politiikkayhdistelmistä, joilla ilmastopolitiikkaa voitaisiin tehostaa. Kirjallisuuskatsaus laadittiin tammi-toukokuussa 2024.
Tilannekuvien laatimisen yhteydessä järjestettiin tapaaminen ACE-asiantuntijoiden ja maatalouden ilmastopolitiikan valmistelusta vastaavan maa- ja metsätalousministeriön sekä KAISUn valmistelusta vastaavan ympäristöministeriön kanssa kesäkuussa 2024. Ministeriöiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella asiantuntijat tarkensivat ehdotuksia politiikkayhdistelmiksi ja paransivat tiettyjen yksittäisten ohjauskeinoehdotusten ohjaavuutta ja pysyvyyttä. Lisäksi politiikka-arviointiin sovittiin otettavan mukaan myös kestävän biokaasutuotannon kannusteet ja niiden tehostamismahdollisuudet osana maataloussektorin päästövähennyksiä. Biokaasutuotannosta ei tehty erillistä nykytilatarkastelua, sillä biokaasutuotannon kestävyyttä on vastikään selvitetty erillisessä selvityksessä, jossa on annettu suosituksia myös ohjauskeinojen kehittämiseksi (Luostarinen ym., 2023) Lisäksi maatalouden vähähiilisyystiekartta sisältää skenaarioita maatalouden biokaasutuotannosta (Lehtonen ym., 2024).
Tilannekuvien ja alustavien kehittämisehdotusten laatimisen jälkeen ACE-hanke järjesti loka-marraskuussa 2024 kolme maataloussektorin ilmastopolitiikkatoimia koskevaa politiikka-arviointityöpajaa. Turvepeltojen vettämisen ja kosteikkoviljelyn sekä kasviproteiinien arvoketjujen ja ruokavaliomuutosten politiikka-arviointityöpajojen osallistujille jaettiin etukäteen kirjalliset koosteet politiikkaohjauksen nykytilasta sekä kirjallisuuskatsaukseen perustuvat ehdotukset politiikkayhdistelmien kehittämiseksi. Työpajoissa osallistujat arvioivat esitettyjä politiikkayhdistelmiä vaikuttavuuden, julkisen rahoitustarpeen, oikeudenmukaisuuden ja hyväksyttävyyden näkökulmista. Biokaasutyöpajassa keskityttiin keskustelemaan siitä, millä keinoilla voidaan edistää päästövähennyksiä hyödyntämällä biokaasua ja -metaania tilanteessa, jossa uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen tavoitetta on loivennettu. Työpajoja on kuvattu tarkemmin politiikkapakettien yhteydessä. Liitteessä 1 on listattu turvepeltojen vettämisen ja kosteikkoviljelyn sekä kasviproteiinien arvoketjun ja ruokavaliomuutosten työpajojen osallistujat. Politiikka-arviointityöpajojen jälkeen ACE-hankkeen tutkijat kävivät täydentäviä asiantuntijakeskusteluja ohjauskeinoehdotusten tarkentamiseksi. Työpajojen osallistujille annettiin myös mahdollisuus kommentoida keskustelupaperia ja siinä esitetyn politiikka-arvioinnin tuloksia.
Kosteikkoviljelyn edistämisen ja kasviproteiinien arvoketjujen politiikka-arviointityöpajoissa osallistujat äänestivät Mentimeter-työkalun avulla politiikkayhdistelmäehdotuksiin sisältyneistä ohjauskeinoista mielestään vaikuttavimmat, akuuteimmin julkista rahaa tarvitsevat sekä oikeudenmukaisimmat keinot. Lisäksi osallistujat saivat priorisoida politiikkayhdistelmälistalta kolme toimea, joita suosivat ja kolme, joita eivät suosi. Äänestysten tulokset on raportoitu politiikkayhdistelmäehdotusten yhteydessä. Äänestysten tuloksia on hyödynnetty laadittaessa asiantuntija-arvioita kunkin ehdotetun ohjauskeinon vaikuttavuudesta, julkisen rahan tarpeellisuudesta sekä hyväksyttävyydestä. Vaikutusarviot on esitetty kolmiportaisella asteikolla (+/++/+++) ja niiden taustalla on hyödynnetty työpaja-aineistojen lisäksi myös kirjallisuudessa esitettyjä arvioita sekä raporttia kirjoittaneiden asiantuntijoiden näkemyksiä.
Biokaasutarkastelussa tietolähteenä on käytetty KEBIO-hankkeen selvitystä (Luostarinen ym., 2023). Järjestimme ACE-hankkeen biokaasutyöpajan 13.11.2024, jossa sidosryhmiltä kysyttiin mahdollisuuksia edistää KAISU III:n keinoin biokaasutuotantoa erityisesti raskaan liikenteen loppukäytön näkökulmasta. Maatalouskeskustelupaperin laadinnan nopea aikataulu rajasi tiedonkeruun yhteen työpajaan, mikä merkitsee tiedonkeruun rajallisuutta.
Keskustelupaperin sisältö ja johtopäätökset eivät kuvaa työpajoihin tai taustakeskusteluihin osallistuneiden yksittäisiä mielipiteitä. Keskustelupaperi on tutkijoiden ja asiantuntijoiden laatima yhteenveto keskustelusta sekä aikaisemmista aiheeseen liittyvistä tutkimuksista ja selvityksistä.
maataloussektorin haastavilla aloilla
2 Maataloussektorin päästökehitys ja haastavien alojen päästövähennyspotentiaali
2.1 Maataloussektorin päästökehitys
Vuonna 2023 taakanjakosektorille laskettavat maatalouden päästöt olivat noin 6,0 Mt CO2-ekv., eli noin 23 prosenttia taakanjakosektorin kokonaispäästöistä 1 (Tilastokeskus, 2025). Taakanjakosektorille kuuluvat maatalouden päästöt ovat pysyneet melko samansuuruisina viime vuodet. Maaperästä aiheutuvat dityppioksidipäästöt muodostavat noin puolet maataloussektorin päästöistä taakanjakosektorilla (kuva 4), ja niiden päästöjä ei ole toistaiseksi onnistuttu vähentämään erityisesti siksi, että turvepeltojen pinta-ala on noussut. Maankäyttösektorilla maatalousmaiden päästöt olivat vuonna 2023 9,4 Mt CO2-ekv., mistä noin 80 prosenttia oli turvepeltojen päästöjä.
Polttoaineet 8 %
LULUCF 56 %
Maatalousmaat 47 %
Maatalous 36 %
Kotieläinten ruoansulatus 35 %
Lannankäsittely 13 %
Kalkitus 4 %
Kuva 4. Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen jakauma taakanjakosektorille (maatalous ja polttoaineet) ja maankäyttösektorille (LULUCF) vuoden 2023 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan. (Tilastokeskus, 2025)
Maatalouden päästöjen vähentämiseksi on esitetty toimenpiteitä ilmastolain mukaisissa KAISUssa ja maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmassa sekä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kansallisessa strategiasuunnitelmassa (YMP-suunnitelma). Maatalouden tehokkaimmat päästövähennystoimet liittyvät eloperäisiin maihin kuten turvepeltoihin (Lehtonen ym., 2024), ja siksi KAISU II:lla pyritään vähentämään erityisesti eloperäisten maiden kasvihuonekaasupäästöjä.
Ruokaan liittyvät kulutusperäiset päästöt lasketaan ruoan loppukäytöstä käsin, josta ylivoimaisesti suurin osa tapahtuu kotitalouksissa. Kulutusnäkökulmasta keskeinen muutos on kasvipainotteisempaan,
1 Tilastokeskuksen ennakkotiedot ovat ennakkotuloksia, jotka saattavat muuttua laskennan tarkentuessa
ravitsemuksellisesti laadukkaasti koostettuun ruokavalioon (Saarinen ym., 2019; Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2024). Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtymisen lisäksi kulutuksen toimin hiilijalanjälkeen voidaan vaikuttaa vähentämällä hävikkiä ja ravitsemuksellisesti vähäarvoisten tuotteiden, kuten sokerin ja alkoholin, käyttöä.
Kotieläintuotannon lannankäsittelystä aiheutuu hieman yli 10 prosenttia taakanjakosektorille kuuluvan maataloussektorin kasvihuonekaasupäästöistä. Lantaperäisiä päästöjä voidaan vähentää hyvillä lannankäsittelyn käytännöillä, kestävää lantabiokaasun tuotantoa lisäämällä ja ravinteiden kierrätystä tehostamalla. Samalla parannetaan ravinteiden käytön tehokkuutta ja vähennetään mineraalilannoitteiden tarvetta sekä korvataan fossiilista energiaa muun muassa maatilojen energiankulutuksessa, työkoneissa ja liikenteessä. Kestävät käytännöt biokaasutuotannossa ovat välttämättömiä varmistamaan korkean energiansaannon, tehokkaan ravinteiden kierron ja minimaaliset päästöt. Kansallisessa kasvihuoneinventaariossa ei ole toistaiseksi huomioitu lantabiokaasun vaikutuksia lannankäsittelyn päästölaskentaan. Sen sisällyttämistä laskentaan valmistellaan tätä kirjoitettaessa.
2.2 Haastavien alojen päästövähennyspotentiaali
Ruoantuotannon hiili-euro-ohjelmassa (HERO) (Lehtonen, 2022) ja Hiilineutraali Suomi 2035 (HIISI) (Maanavilja ym., 2021) -raporteissa on esitetty kustannus- ja päästövähennysarvioita turvemaille tehtäville toimenpiteille (taulukko 4). Arviot päästövähennyksistä on laskettu tietylle pinta-alalle tehtävillä turvemaiden toimenpiteillä. HERO-raportin arvio perustuu tavoitteeseen toteuttaa säätösalaojitus 30 000 hehtaarilla sekä muuttaa 15 000 hehtaaria ilmastokosteikoksi vuoteen 2035 mennessä (Lehtonen, 2022) Näillä toimenpiteillä voitaisiin saavuttaa 660 000 t CO2-ekv. päästövähennys, joka vastaisi 11 prosenttia maataloussektorin päästöistä (emt.). HIISI-hankkeen raportissa puolestaan arvioitiin muun muassa päästövähennys nurmiviljelyn toteuttamisesta korotetulla vedenpinnalla, kosteikkoviljelyn lisäämisestä ja ilmastokosteikkojen perustamisesta (Maanavilja ym., 2021). HIISI-hankkeen tavoitepinta-alana käytettiin hieman yli 56 000 hehtaaria. Näiden tavoitteiden toteutuessa voitaisiin HIISI-hankkeen raportin mukaan saavuttaa 640 000 t CO2-ekv. päästövähennys, joka olisi 10,6 prosenttia maataloussektorin päästöistä (emt.).
Taulukko 1 Turvemaiden päästövähennystoimien päästövähennys- ja kustannusvaikutus HERO- ja HIISI-hankkeiden tulosten pohjalta arvioituna
Tavoitepinta-ala vuonna 2035 (ha) 45000 (säätösalaojitus (30000) ja ilmastokosteikkojen perustaminen (15000))
Arvioitu päästövähennys tavoitepinta-alalla t CO2-ekv.
Arvioitu päästövähennyksen kustannus €/tCO2-ekv.
660 000
22–26 (laskettu viljatilalle ja lypsykarjatilalle, huomioituna säätösalaojituksesta maksettava palkkio sekä toimen kannattavuuden kannalta tarvittava hoitopalkkio)
JustFood-hankkeessa 2 mallinnettujen skenaarioiden mukaan energiajärjestelmän muutos vähentää ruokajärjestelmän päästöjä 7 prosenttia vuoteen 2035 verrattuna vuoden 2015 tilanteeseen, ja puhdas energiasiirtymä yhdistettynä ruokavaliomuutokseen, jossa kolmasosa eläinperäisistä tuotteista korvataan kasvistuotteilla ja kalalla, yhteensä 11 prosenttia. Ruokajärjestelmän päästöiksi tarkastelussa on laskettu suorat kasvihuonekaasupäästöt maataloudesta, elintarviketeollisuudesta, ruokapalveluista ja elintarvikkeiden kaupasta, päästöt edellä mainittujen toimialojen käyttämistä kuljetuksista, sähköstä ja lämmöstä sekä maankäyttösektorin (LULUCF) maatalousmaan päästöt. Energia kytkeytyy tiiviisti ruokajärjestelmän arvoketjuihin, ja siten puhdas energiasiirtymä heijastuu vahvasti myös ruokajärjestelmän päästöjen vähentymiseen. Ruokavaliomuutoksen myötä maatalouden vaatima pinta-ala hieman pienenee poistaen turve- ja kivennäismaita viljelystä. Turvemaat säilyvät kuitenkin edelleen päästölähteinä, vaikka viljely niillä loppuisi, joten ruokavaliomuutoksen vaikutus yksinään jää vaatimattomaksi, jos samaan aikaan ei tehdä toimenpiteitä turvemaiden käytössä (ks. myös Lehtonen ym., 2022, 2024).
Energiajärjestelmän, ruokavalion ja maankäytön muutokset vähentävät ruokajärjestelmän tuotannon ja kulutuksen päästöjä. Ruokavaliomuutos on tärkeä myös kulutusperäisten päästöjen vähentämiseksi. Kulutusperäisiä päästöjä seuraamalla varmistetaan, ettei päästöjä ulkoisteta ulkomaille. Mallinnetulla ruokavaliomuutoksella yhdistettynä energiajärjestelmän päästövähennyksiin on potentiaalia vähentää kotitalouksien ruokatuotteista aiheutuvaa hiilijalanjälkeä 36 prosenttia, ja kokonaisuudessaan puolittaa kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki verrattuna vuoteen 2015.
2 Just food -hankkeessa on mallinnettu ruokavaliossa ja maankäytössä tapahtuvien muutosten potentiaalia vähentää suomalaisen ruokajärjestelmän päästöjä vuoteen 2035. Mallinnuksessa työkaluina on käytetty Suomen talouden pitkän aikavälin simulointimallia ENVIMATscen sekä ruokajärjestelmän osalta tarkennettua ENVIMATfood -panos-tuotosmallia. Mallinnetuissa skenaarioissa on huomioitu ruokajärjestelmässä tapahtuvien muutosten lisäksi muita merkittäviä tulevaisuuden kehityspolkuihin vaikuttavia tekijöitä, kuten puhdas energiasiirtymä, Tilastokeskuksen ennusteisiin pohjautuva väestökehitys sekä Valtiovarainministeriön pitkän aikavälin ennusteisiin pohjautuva talouden kehitysura.
Suomessa on turvepeltoja noin 280 000 hehtaaria ja turvepeltoja raivataan lisää noin 3000 hehtaaria vuodessa (Tilastokeskus, 2024). Osa turvepelloista on heikkotuottoisia tai muusta syystä poissa ruoantuotannosta. Peltoalan kokonaismäärällä ja erityisesti suuripäästöisten turvemaiden hoidolla on suuri merkitys, sillä näillä päästömäärät ja päästövähennyspotentiaali ovat korkeita pinta-alaa kohden (taulukko 2). Hiilen sidonnan ja monimuotoisuuden lisäämisen kannalta hyviä vaihtoehtoja ovat muun muassa metsitys, kosteikoksi muuttaminen ja kosteikkoviljely. Samoilla toimilla on usein mahdollista saavuttaa päästövähennyksiä sekä taakanjako- että maankäyttösektorilla. Kokonaan päästöt saadaan loppumaan vain ennallistamalla turvemaa luonnontilaisen kaltaiseksi.
Taulukko 2. Turvepeltoihin kohdistuvien toimien pinta-alat (ha) nykyisissä toimenpideohjelmissa.
pohjavesi
pohjavesi -30 cm
Viljely, pohjavesi: -5 –
Säätösalaojitus/altakastelu (mahdollisuus korottaa pohjaveden pintaa; osa kohdistuu happamille sulfaattimaille)
Peltojen poistaminen tuotannosta
Lähde: Lång ym. 2023. *Kosteikkojen hoito -ympäristösopimuksen rahoituskauden 2023-27 kokonaistavoitealasta rahoituskauden lopussa vain osa on ilmastokosteikkoa eli kosteikoksi tai suon kaltaiseksi alueeksi muutettua turvepeltoa.
Peltojen laajamittainen vettäminen on välttämätöntä Suomen hiilineutraalisuuden kannalta. Vettämiseen velvoittaa myös ennallistamisasetus ((EU) 2024/1991). Sekä ennallistamisasetus että kansalliset ilmastosuunnitelmat edellyttävät tietyn määrän vettämistä, minkä lisäksi turvemailla voidaan toteuttaa kosteikkoviljelyä, joka tuotannollisena toimintana mahdollistaa maaperän tilaa parantavia toimia. Kosteikkoviljelyssä on mahdollista istuttaa puuvartisia biomassakasveja, kuten leppää tai pajua, ruokohelpeä, osmankäämiä, rahkasammalta tai kihokkia. Kosteikkoviljely voi olla osaratkaisu veden pinnan noston vaikutusten saavuttamiseen riittävän suurella peltopinta-alalla sekä päästövähennystavoitteiden että ennallistamisasetuksen näkökulmasta. Toimi soveltuu alueelle, jolla toimii kosteikkoviljelyn biomassoja hyödyntävä yritys tai kuivikkeita käyttäviä kotieläintiloja.
Kosteikkoviljelyn tuotantoketjun syntyminen edellyttää, että löytyy riittävästi sopivia peltolohkoja, vedenpinnan säätely onnistuu, korjuuseen on kevyitä koneita ja tuotteille syntyy markkinat. Teollisessa tuotannossa tarvittavien määrien kasvattaminen vaatisi mahdollisesti kosteikkoviljelyn alueellisia keskittymiä, sillä kasvien jalostamisen kannattavuudelle on olennaista raaka-aineiden riittävän suuri määrä ja tarpeeksi lyhyet kuljetusetäisyydet. Kosteikkoviljeltyä biomassaa on jossain määrin käytössä kasvualustojen ja kuivikkeiden sekä joidenkin rakennustuotteiden tuotannossa. Tietoa ja tutkimusta tarvitaan lisää kosteikkoviljelyn menetelmistä ja vaikutuksista kasvihuonekaasutaseisiin.
Kosteikkoviljelyn tuotantoketjun kannalta on tärkeää yhtä aikaa tukea kestävien biomassainnovaatioiden syntyä ja luoda kosteikkoviljelykasveille kysyntää sekä tukea kosteikkoviljelyn käyttöönottoa vetetyillä turvepelloilla (kuva 5.). Kosteikkoviljelyn kehittyminen markkinaehtoiseksi toiminnaksi ja siihen liittyvien tuotantomallien skaalautuminen lisäksi edellyttävät, että toimintaympäristöä kehitetään johdonmukaisesti kosteikkoviljelyä tukevaan suuntaan. Tämä tarkoittaa sitoutumista heikkotuottoisista tai ruoantuotannon ulkopuolella olevista turvepelloista luopumiseen. Ekologisella ja hiilikompensaatiolla voidaan lieventää turvepelloista luopumisen haittavaikutuksia. Toimijoiden välisen yhteistyön tiivistäminen maatalouden päästövähennystavoitteiden toteuttamiseksi ilman ruokaturvan heikentämistä sekä tiedon kokoaminen toteutuneista vettämisistä tukevat myös kosteikkoviljelyalan kehittymistä. On myös ratkaistava, miten järjestetään pohjaveden pinnan seuranta päästövähennysten raportoinnin mahdollistamiseksi.
Kosteikkoviljely on ensisijaisesti tuotannollinen ratkaisu, jolla voidaan parantaa maaperän tilaa tavalla, joka tukee päästövähennyksiä. Päästövähennyksiä voidaan saada aikaan ainoastaan peltojen laajamittaisella vettämisellä. Kosteikkoviljelyn tuotantoketjun kehittäminen on näin ollen keino vähentää runsaspäästöisen peltopinta-alan päästöjä ja tukea uusien elinkeinojen syntymistä alueilla, joilla biomassantuotanto tai suoksi ennallistaminen ei ole vaihtoehto.
Alla esittelemme politiikkayhdistelmää tarkemmin. Ehdotus perustuu aiemmissa selvityksissä esitettyihin ehdotuksiin (Lång ym., 2023; Laturi ym., 2022; Miettinen ym., 2022) sekä ACE-hankkeen asiantuntijatyöhön ja -keskusteluihin. Ehdotusta on arvioitu ACE-hankkeen politiikka-arviointityöpajoissa.
Epävakaus Siirtymä Luopuminen
Kannustimet
Luovutaan kestämättömästä tuotannosta ja kulutuksesta
Siirrytään kestävään tuotantoon ja kulutukseen
Rajoitteet
Kannustimet Käännekohta
Rajoitteet
Kehittyminen Kiihtyminen Vakiintuminen
1 Kannustetaan kestävien biomassainnovaatioiden syntyä
Kosteikkoviljelyssä pohjaveden pintaa nostetaan ja viljelykasviksi valitaan märkiin oloihin soveltuva kasvi. Kosteikkoviljelyllä voidaan edistää turvepeltojen, turvetuotantoalueiden tai suometsien vettämistä siellä, missä sen tuottamille biomassoille on käyttöä ja suoksi ennallistaminen ei onnistu. Ruoantuotannon ulkopuolella olevat tai muuten niukkasatoiset turvepellot mahdollistavat uudenlaisia ansaintakeinoja näille ongelmallisille maa-alueille. Näin myös taataan, että kosteikkoviljelykasvit eivät vie pintaalaa varsinaisilta viljelykasveilta ja kosteikkoviljely toteutetaan kestävyysnäkökulmat ja huoltovarmuus huomioiden.
Petteri Orpon hallitus tavoittelee panostusten lisäämistä tutkimus- ja kehityshankkeisiin kansallisella tasolla (Valtiovarainministeriö, 2024). Uutta rahoitusta tulisi kohdentaa myös kosteikkoviljelykasvien hyödyntämiseen tähtäävään TKI-toimintaan (Lång ym., 2022). Esimerkiksi ruohovartisen biomassan hyödyntäminen rakennusmateriaaleissa, kosmetiikassa tai lääketeollisuudessa ovat lupaavia käyttökohteita kosteikkoviljelykasvien teolliseen hyödyntämiseen. Uudet innovaatiot voivat lisätä heikkotuottoisten turvepeltojen siirtymistä kosteikkoviljelyyn markkinaehtoisesti edistäen samalla maatalouden päästövähennyksiä ilman tavanomaisesta innovaatiorahoituksesta poikkeavaa valtion interventiota. Tukea tarvitaan kuitenkin koko kosteikkoviljelyn arvoketjulle, sillä monille kosteikkoviljelykasveille ei vielä ole olemassa markkinoita tai teolliseen tuotantoon skaalattuja tuotantomalleja, joiden perustaminen vaatii tukea tuoteinnovaatioiden ohella. Lopullinen tavoite on saada aikaan toimivat markkinat, joiden ylläpitäminen ei vaadi valtiontukea. Kannattaa huomioida, että kosteikkoviljelykasveilla tai niistä jalostettavilla tuotteilla voi olla kysyntää muualla EU:n sisämarkkina-alueella, mutta näissä maissa ei välttämättä ole olosuhteita harjoittaa kosteikkoviljelyä.
Taulukko 4. TKI-rahoituksen kohdentamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Kosteikkoviljely on vielä suhteellisen uusi asia Suomessa ja monelle maatalousyrittäjälle tuntematon, mikä voi nostaa kynnystä kokeilla kosteikkoviljelyä. Maatalouden kokeilutukea tulisi hyödyntää kosteikkoviljelykokeilujen kynnyksen madaltamiseksi. Kokeilutukea voi hakea esimerkiksi lannoitteiden ja kosteikkoviljelyyn soveltuvien siementen hankintaan, menetelmän kehittämiseen tai tiedonhankintaan.
Paikallinen Leader-ryhmä neuvoo hakijoita ja arvioi hakemukset ja tekee päätökset oman strategiansa mukaisesti.
Taulukko 5. Kosteikkoviljelytuen kohdentamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus 3
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
3 Toimen arviointi perustuu yksinomaan asiantuntijoiden arvioon, sillä toimea ei arvioitu työpajassa.
Tarjouskauppa turvepeltojen vettämiseen
Tarjouskilpailu arvioitiin turvepeltojen kosteikko-ohjelmaa suunniteltaessa kustannustehokkaaksi menetelmäksi kohdentaa peltojen vettämiseen varattua kansallista rahoitusta (Lång ym., 2023). Tarjouskauppa mahdollistaa rahoituksen tehokkaan kohdennuksen alueille, koska peltomaan arvo vaihtelee alueittain. Turvepeltojen vettämistä tarkastellut työryhmä ehdotti, että tarjouskilpailussa tukiehdoista tehtäisiin mahdollisimman yksinkertaiset ja selkeät. Maanomistajan tulisi sitoutua tarjouksen tehdessään siihen, että pohjaveden pinta hänen omistamallaan turvepeltolohkolla nostetaan ja pidetään 0–20 senttimetriä maanpinnan alapuolisella tasolla koko sopimuskauden ajan. Sopimuksia tehtäisiin ensisijaisesti alueilla, joilla tämä on vesitalouden kannalta mahdollista. Päästövähennyksen pysyvyyden varmistamiseksi sopimuskauden tulisi olla 10–20 vuotta. Tarjouskilpailuissa valituille alueille tulisi työryhmän mukaan teettää vettämissuunnitelmat ulkopuolisella toimijalla kosteikko-ohjelman varoin ja varmistaa ennen sopimuksen solmimista, että naapurille aiheudu ilmeistä haittaa. Vetettävällä alueella olisi voitu myös sallia kosteikkokasvien tuotanto. Vaikka kosteikko-ohjelma ei toteutunut, Luonnonvarakeskuksen TARJOKE-hankkeesta saadaan arvokasta tietoa tämän ohjauskeinon käytännön toteutuksesta, kun siinä pilotoidaan tarjouskilpailua muutamalla hankkeelle tarjotulla kohteella 2024–2025.
Taulukko 5. Tarjouskaupan vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus 4
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus +++ ++ +++ +++
Kannustetaan siirtämään ruoantuotannon ulkopuolella olevat turvepellot muuhun käyttöön
Ruuantuotanto ei ole maataloustukien saannin edellytyksenä, mutta huoltovarmuus ja omavaraisuusnäkökulma huomioiden on kestämätöntä, että peltomaata on reilusti ruoantuotannon ulkopuolella. Vuosien 2016–2020 välisellä tarkastelujaksolla noin 10 prosenttia maatiloista (5900 tilaa) ei osallistunut ruoantuotantoon viiteen vuoteen (Niskanen ym., 2022). Maatiloilla, jotka eivät tarkastelujaksolla osallistuneet ruoantuotantoon, oli käytössään vajaa 80 000 hehtaaria maata (3,5 prosenttia maatalousmaasta Suomessa (emt.). Turvepeltojen vedenpinnan pitäminen alhaisena, vaikka niillä ei kasvateta ruokaa, tuottaa suhteettoman suuren määrän kasvihuonekaasupäästöjä. Tällaisten peltomaiden siirtämistä muuhun käyttöön, kuten kosteikkoviljelyyn, tulisi kannustaa. Aktiiviviljelijöillä tai maata käyttämättömänä pitävillä maanomistajilla ei kuitenkaan välttämättä ole kiinnostusta tai tietoa maan vaihtoehtoisista käyttömuodoista. Informaatio-ohjausta tulisi tässä suhteessa parantaa. Vielä maataloustukien ulkopuolella olevien kosteikkoviljelykasvien, kuten järviruo’on ja osmankäämin, tuominen maataloustukien piiriin toisi niin ikään lisäkannustinta muuttaa turvepeltojen käyttöä. Eri kosteikkoviljelykasvien lisääminen tukea saavien kasvien piiriin mahdollistaisi viljelijöille kasvilajien vaihtamisen markkinatilanteen mukaan kuten tavanomaisessa viljelyssä. Samalla viljelijä saisi varmuutta kosteikkoviljelyn aloittamiseen, kun tämä ei joutuisi toimimaan yhden tai kahden tukikelpoisen kasvin varassa. Uusien innovaatioiden kannalta olennaista on, että kaikkea voidaan kokeilla. Markkinat suodattavat myöhemmin läpi toteuttamiskelpoiset ideat. Vettämisen tukeminen voitaisiin toteuttaa väliaikaisena siten, että ruoantuotannon ulkopuolella olevat turvepellot siirrettäisiin pois maatalouskäytöstä, jolloin pinta-alaperusteisista tuista syntyvät kulut vähenisivät siirtymäkauden jälkeen.
4 Toimen arviointi perustuu yksinomaan asiantuntijoiden arvioon, sillä toimea ei arvioitu työpajassa.
Taulukko 6. Ruoantuotannon ulkopuolella olevien turvepeltojen vettämisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus +++ + +++ +++
Vaikutetaan turvemaiden lainsäädäntöön ja ohjauskeinoihin EU ja kansallisella tasolla Suomi voi omalta osaltaan pyrkiä vaikuttamaan turvemaiden käyttöön ilmastoystävällisellä tavalla EUtasolla, jolloin keinovalikoimalla on mahdollisimman laaja vaikuttavuus. Suomessa on perinteisesti vahva omaisuudensuoja. Maankäyttöön vaikuttavaa, kieltoihin perustavaa sääntelyä tyypillisesti vältetään. Kansallisia toimijoita ei ole myöskään haluttu asettaa eriarvoiseen asemaan EU:n sisämarkkinoilla. Turvemaiden raivauskiellon toteuttaminen EU:n tasolla varmistaisi toimijoiden tasapuolisen kohtelun sekä huolehtisi siitä, ettei suoritettavien vettämisten vaikutukset valu tyhjiin toisaalla tapahtuvien turvemaiden raivauksien vuoksi. Koska turvemaita raivataan pelloksi noin 3000 hehtaaria vuodessa, olisi yksinkertaisin tapa vaikuttaa maankäytöstä aiheutuviin päästöihin kieltää turvemaiden raivaus. Käytännössä yhteinen maatalouspolitiikka hillitsee turvepeltojen raivausta asettamalla rajoituksia turvemaiden käytölle. Turvemaiden maankäyttöön voidaan vaikuttaa myös maankäytön muutosmaksulla (Maa- ja metsätalousministeriö, 2024)
Taulukko 7. Turvemaiden lainsäädäntöön vaikuttamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Taloudelliset kannustimet ja tuet ovat ohjauskeinoista hyväksyttävimpiä. Turvepeltojen maankäytön muutoksesta aiheutuvaa haittaa on mahdollista kompensoida esimerkiksi ekologisella- tai hiilikompensaatiolla, luopumistuella tai kosteikkoviljelykannustimella. EU on uudella hiilisertifiointikehyksellä mahdollistamassa turvemaiden ja turvepeltojen päästövähennyksien myymisen EU:n laajuisilla vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla (Lehtonen ym., 2024). Kosteikkoviljelyllä ja kosteikoksi muuttamisella voidaan saavuttaa merkittäviä maankäytön päästövähennyksiä, joten turvepellon maankäyttömuodon muuttaminen kosteikkoviljelyksi tai kosteikoksi voisi olla ennallistamisen rinnalla yksi mahdollinen päästöhyvitysmuoto. Näin turvepeltojen käytön muutosta voitaisiin rahoittaa ja mahdollisesti nopeuttaa osana hiilisertifiointia tai päästöhyvityksiä niin, että rahoitus tulisi yksityiseltä sektorilta. Hiilimarkkinoiden alulle saamiseen tarvitaan kuitenkin todennäköisesti jonkinlaista valtion panostusta. Vapaaehtoiset hiilimarkkinat ovat yksi mahdollisuus kompensoida turvepelloista luopumisen haittavaikutuksia markkinalähtöisesti.
Taulukko 8. Turvepelloista luopumisen haittavaikutusten kompensoinnin vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) 5 on haettavissa rahoitusta siirtymän haittavaikutusten kompensointiin. Rahoitus on rajattu turvetuotannosta poissiirtymisen rahoittamiseen, mutta kattaa muun muassa kosteikkoviljelyn innovaatioiden tukemisen. Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta tuettavia toimenpiteitä voitaisiin laajentaa käsittämään myös turvepelloista luopuminen. Nykytilanteessa oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta tuetuilla hankkeilla ei saa tavoitella voittoa, mikä estää rahaston käyttämisen kosteikkoviljelyn aloittamiseksi kaupallisessa tarkoituksessa viiden vuoden ajan. Oikeudenmukaisen siirtymän rahastolla voitaisiin kuitenkin tukea kosteikkoviljelyn aloittamista tutkimus- ja tuotekehitystarkoituksessa. Viiden vuoden jälkeen tällaisella alueella voitaisiin aloittaa kaupallinen kosteikkoviljelytoiminta.
Taulukko 9. Oikeudenmukaisen siirtymän tukemisen laajentamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus
Julkisen rahoituksen tarpeellisuus
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
+ ++ + ++
Jalkautetaan turvepeltojen käytön tiekartta
Ruokaturvan varmistamiseksi turvepelloista luopumista tulee arvioida eri tekijöiden kautta. Arviointia helpottamaan on julkaistu turvepeltojen käytön tiekartta, jota Luonnonvarakeskus suunnitteli yhdessä sidosryhmien kanssa (Lehtonen ym., 2024). Tämä tiekartta tulisi jalkauttaa, jotta turvepelloista luopuminen olisi mahdollista toteuttaa alueelliset erot ja huoltovarmuus huomioiden. Jalkauttaminen tulisi toteuttaa yhteistyössä toimijakentän, muun muassa neuvontaorganisaatioiden ja MTK:n, kanssa. Osalle tuottajia turvepellot muodostavat tärkeän osan tuotantoketjua. Näin varmistetaan siirtymä, joka ei aiheuta heikennyksiä ruokaturvaan ja mahdollistetaan parhaiden muutospolkujen löytäminen turvepelloille.
Taulukko 10. Turvepeltojen käytön tiekartan jalkauttamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Kehitetään kannustimia ja neuvontaa kosteikkoviljelyyn siirtymiseen omistajanvaihdoksessa
Omistajan- ja sukupolvenvaihdoksia on avustettu Suomessa luopumistuella ja nuoren yrittäjän aloitustuella. Luopumistuki on sittemmin lakkautettu, mutta EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ohjelmakauteen 2023–2027 sisältyy nuoren yrittäjän aloitustuki. Omistajanvaihdosprosessi on hyvä hetki muuttaa maatalouden toimintakulttuuria. Mukaan voidaan lukea myös tilanteet, joissa maa siirtyy kuolinpesän omistukseen. Jos maa jää kuolinpesälle siirtyessä käyttämättömäksi, olisi kannattavaa tiedottaa
5 Euroopan unioni perusti Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (Just Transition Fund, JTF-rahasto) meneillään olevalle ohjelmakaudelle lieventämään ilmastosiirtymän haitallisia vaikutuksia alueille ja työntekijöille, joihin siirtymä vaikuttaa eniten. Rahaston tavoitteena on edistää tasapainoista sosioekonomista siirtymää. Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 –ohjelman mukaisen Oikeudenmukaisen siirtymän Suomi (JTF) -toimintalinjan mukaan tavoitteena on turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä (Työ- ja elinkeinoministeriö, 2023)
maanomistajia vaihtoehtoisista käyttökohteista. Neuvonnalla ja informaatio-ohjauksella voidaan vaikuttaa peltojen vesitalouteen uuden omistajasukupolven aikana. Kosteikkoviljelyyn kannustamalla vaikutetaan peltopinta-alaan, jolla tehdään hiilidioksidipäästöjen vähennystoimia. Ei-aktiivisten maanomistajien käyttöön tulisi kehittää avaimet käteen -urakointipalvelua, jonka kautta hoituisi vettäminen, kasvuston perustaminen ja sadonkorjuu vetetyille alueille soveltuvilla kevyillä koneilla.
Taulukko 11. Kannustimien ja neuvonnan kehittämisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Kootaan tieto toteutuneista vettämisistä yhteen
Tieto julkisin ja yksityisin varoin tapahtuneista vettämisistä tulisi koota yhteen rekisteriin. Tietojen kerääminen mahdollistaa päästövähennysten raportoinnin ilman riskiä tuplalaskennasta ja tavoitteiden edistymisen seurannan. Rekisteriin tulisi kerätä myös tieto niistä turvepelloista, joilla säätösalaojitus on johtanut 20 senttimetrin pohjaveden korkeuteen, ja samalla kehittää pohjaveden pinnan seurantamenetelmiä. Tämä selventää samalla toimijoille, mitä vettämisellä tarkoitetaan teknisesti. Vaikutusten kannalta ei ole välttämätöntä määritellä täsmällistä pohjaveden korkeutta vettämisessä. Keräämällä yhteen tieto vetetyistä alueista luodaan kehys, jonka kautta kosteikkoviljelyn harjoittajat voivat jakaa tietoa parhaista viljelytekniikoista. Samalla saadaan tieto kosteikkoviljelyn alueellisesta jakautumisesta, jotta sen edistämiseen kohdistetut resurssit voidaan jakaa tehokkaammin. Tietokanta tulisi toteuttaa erillishankkeena ja sen päivittämiselle varata riittävät resurssit.
Taulukko 12. Tiedonkoonnin vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus
Kehitetään välittäjätoimintaa
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Vettäminen tulisi tehdä mahdollisimman helpoksi maanomistajalle. Prosessi voisi edetä käytännön toteutukseen asti viranomaisten ja niiden valitsemien suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden toimesta. Toiminnassa voisi ottaa mallia Tanskasta, jossa maanomistaja ilmoittaa vettämiseen tarjoamansa lohkot karttapalvelussa. Toiminnasta vastaava viranomainen arvioi konsulttitoimiston avulla, olisiko saavutettava päästövähennys riittävä ja, jos raja-arvo näyttäisi täyttyvän, aloittaa prosessin vettämistoimien suunnittelemiseksi ja naapurihaittojen arvioimiseksi ja lopulta toteuttaa vettämisen.
Taulukko 13. Välittäjätoiminnan vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahoituksen tarpeellisuus
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus + + ++ ++
3.1.3 Politiikka-arviointityöpajan päätulokset
Kosteikkoviljelyn politiikkatoimista järjestettiin arviointityöpaja lokakuussa 2024 Helsingissä Pasilan virastokeskuksessa. Työpajaan osallistui 13 (järjestäjiä lukuun ottamatta) keskeisten sidosryhmien kuten yritysten, tutkimuslaitosten sekä alue- ja valtionhallinnon edustajaa. Työpajojen osallistujat olivat saaneet etukäteen tutustuttavakseen politiikkapakettien alustavat luonnokset, jotka myös esiteltiin työpajan alussa. Osallistujille esiteltiin ACE-hanketta, turvepeltojen käytön nykytilannetta ja ohjauskeinoja sekä siihen asti tunnistettuja politiikkatoimia kosteikkoviljelyn ja vettämisen edistämiseksi heikkotuottoisilla turvepelloilla sekä politiikkayhdistelmäkehikkoa. Esitysten jälkeen osallistujat jaettiin neljään pienryhmään, joista kahdessa keskusteltiin ensin kosteikkoviljelyn kehittämisen ohjauskeinoista ja sen jälkeen turvepeltojen vettämisen politiikkayhdistelmästä ja kahdessa muussa ryhmässä toisin päin. Pöytäkeskustelujen fasilitaattorit tukivat keskustelua siten, että työpajan osallistujat kävivät keskustellen ja arvioiden läpi ehdotetut päästöjen vähentämistä tukevat ohjauskeinot siirtymän eri vaiheissa ja pohtivat yhdessä ohjauskeinojen vaikutuksia. Keskustelussa tehdyt päähuomiot kirjattiin ylös kaikkien nähtäväksi muistilapuille. Lisäksi kirjuri kirjoitti kaiken keskustelun erilliseen muistioon. Työpajan päätteeksi osallistujat saivat äänestää suosikkejaan alustavien politiikkapakettien yksittäisistä toimista ja arvioida niiden vaikuttavuutta, reiluutta ja julkisen rahan tarpeellisuutta. Työpajan tulokset on otettu huomioon edellä esitettyjen politiikkapakettien muotoilun ja niiden arviointien yhteydessä.
Pöytäkeskusteluissa esiin nousi tarve kosteikkoviljelyn TKI-tuille, joiden avulla viljeltävistä kasveista voidaan kehittää markkinakelpoisia tuotteita. Tämä oli myös äänestyksessä toiseksi eniten äänestetty ohjauskeino ja reiluimmaksi koettu keino turvepeltojen muuhun maankäyttöön kannustamisen rinnalla (kuva 6). Keskustelussa painotettiin kuitenkin sitä, että tarve tuelle on koko arvoketjun saralla, sillä markkinoita kosteikkoviljelykasveille ei ole vielä olemassa. Viljelijöiden tukeminen lisäämällä neuvontaa sekä kosteikkoviljelykasveja tuettujen kasvilajien piiriin sai keskusteluissa myös kannatusta. Ideoita turvepeltojen vettämisestä markkinarahoitteisesti tuotiin keskusteluissa ilmi. Tarjouskilpailu ja vapaat hiilimarkkinat katsottiin ensisijaiseksi keinoksi saavuttaa päästövähennyksiä maankäytössä mahdollisimman pienellä julkisen rahan panoksella. Kannustaminen turvepeltojen siirtämiseksi muuhun maankäyttöön nähtiin äänestyksessä vaikuttavimmaksi sekä eniten julkista rahaa tarvitsevaksi toimeksi. Kannustaminen ja TKI-tuet olivat lisäksi äänestyksessä suosituimpia toimia jatkossa kehitettäväksi ennen turvemaiden lainsäädäntöön ja ohjauskeinoihin vaikuttamista. Turvemaiden lainsäädäntöön vaikuttaminen kansallisella ja EU-tasolla katsottiin yhdeksi vaikuttavimmista keinoista edistää turvemaiden ilmastokestävää käyttöä. Sitä ei kuitenkaan äänestetty juuri ollenkaan reiluksi toimeksi. Usea osallistuja esitti huolensa siirtymän oikeudenmukaisuudesta ottaen esimerkiksi turpeen energiakäytön nopealla aikataululla voimaan tulleen kiellon. Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto ei ole käytännössä tukenut työnsä menettäviä turpeen noston päättyessä, joten jos turvemaiden käyttöä rajoitetaan, tulee maanomistajille taata korvaus tai tuki maan vaihtoehtoiselle käyttömuodolle. Turvepelloista luopumisen haittavaikutuksien kompensoiminen nähtiin kolmanneksi reiluimpana toimena ilmastokestävän kosteikkoviljelyn edistämiseksi. Keskusteluissa puhuttiin myös tarpeesta tiedon jakamiselle ja koostamiselle kosteikkoviljelyn parhaista käytännöistä sen ollessa varsin tuntematon aihe monille.
Lopuksi työpajaosallistujat saivat äänestää politiikkapakettiluonnosten yksittäisistä toimista enintään kolme suosikkiaan sekä kolme sellaista toimea, joita he eivät kannattaneet jatkoon. Suosituimpia toimia olivat kannustaminen ruoantuotannon ulkopuolella olevien peltojen siirtämiseen muuhun maankäyttöön sekä TKI-rahoituksen kohdentaminen kosteikkoviljelyyn.
Vaikuttavimmat toimet ilmastokestävän kosteikkoviljelyn edistämisek si
Julkista rahaa vaativat toimet kosteikkoviljelyn edistämisek si
Reiluimmat toimet ilmastokestävän kosteikkoviljelyn edistämisek si
ä
Kuva 6. Kosteikkoviljelytyöpajassa toteutetun politiikkapaketin arvioinnin tulokset Äänestyksessä työpajaosallistujia pyydettiin valitsemaan politiikkapaketin toimista vähintään kolme vaikuttavinta, akuuteimmin julkista rahaa vaativaa sekä reiluinta toimea. Vastaajat eivät antaneet vettämisrekisterille lainkaan ääniä, minkä vuoksi se on jätetty pois kuvaajasta. Vastaajia kyselyssä oli 13.
0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Annettujen äänten määrä
Kuva 7. Kosteikkoviljelypolitiikkapaketin suosituimmat ja epäsuosituimmat toimet työpajaäänestyksen perusteella. Äänestäjiä pyydettiin äänestämään enintään kolme toimea, joiden he halusivat etenevän jatkoon sekä enintään kolme toimea, joiden he eivät halunneet etenevän jatkoon. Vastaajia kyselyssä oli 13.
3.2 Kasviproteiinien arvoketjut
3.2.1 Tilannekuva
Vahvistamalla kasviproteiinien arvoketjuja Suomessa voimme vahvistaa huoltovarmuutta, parantaa tuotannon ilmastoystävällisyyttä ja tukea terveellistä syömistä (Leg4Life-tutkimushanke, 2024). Uudet ravitsemussuositukset kannustavat siirtymään kala- ja kasvipainotteisempiin ruokavalioihin ympäristö- ja terveyssyistä (Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2024) (kuva 8).
Palkokasvit, täysjyväviljat sekä kestävästi pyydetty ja kasvatettu kala ovat suositusten mukaan hyviä vaihtoehtoja lihalle. Tällä hetkellä suomalaisten kasvisten kulutus jää kuitenkin kauaksi suosituksista (kuva 9).
En kan nata
Kan natan
Suunnaksi kasvi- ja kalapainotteiset ruokavaliot
Lisää
+ Täysjyväiset viljatuotteet
+ Kasvikset, hedelmät ja marjat
+ Palkokasvit, pähkinät ja siemenet
+ Kestävästi pyydetty ja kasvatettu kala
Lisää
+ Peruna (ilman lisättyä rasvaa ja suolaa)
Terveys- ja ympäristösyistä
Vähennä
- Punainen liha ja lihavalmisteet
- Makeiset ja suklaa
- Runsaasti rasvaa , suolaa tai sokeria sisältävät elintarvikkeet
Ympäristösyistä
Vähennä - Siipikarjan liha
Kuva 8 Ravitsemussuositukset suosittelevat lisäämään täysjyväviljatuotteita, kasviksia ja palkokasveja ruokavalioon ja vähentämään punaisen lihan ja lihavalmisteiden käyttöä (Kaartinen ym., 2023) Kuvan lähde: Pohjoismaiset ravitsemussuositukset 2023, Pohjoismaiden ministerineuvosto.
Kuva 9. Kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö ja punaisen lihan ja lihavalmisteiden käyttö (kypsänä) koulutusasteittain Suomessa 2017 miehillä ja naisilla (Kaljonen ym., 2022, s. 29, muokattu Haario ym., 2022 ja THL). Suositusrajat päivitetty uusien ruokasuositusten mukaisiksi (Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2024).
Kasviproteiinien tuotannon keskimääräinen omavaraisuusaste on tällä hetkellä 72 prosenttia, ja palkokasveilla vain 54 prosenttia (kuva 10, Jansik ym., 2024a). Kasviproteiinien tuotantoon liittyykin paljon kasvupotentiaalia (kuva 11, emt.). Tuotantoa olisi mahdollistaa kasvattaa hyödyntämällä kasviproteiinit
täysimääräisesti viljelykierrossa, lisäämällä kasvinjalostusta ja lukuisilla muilla tuotantoteknisillä toimilla. On arvioitu, että nykyisillä (noin vuosina 2010–2023) keskisadoilla (erikoiskasvien osalta kokeiden keskisadot vuosilta 2016–2023) viljelykiertoa maksimaalisesti hyödyntäen palkoviljojen ja öljykasvien tuotanto voisi kolminkertaistua nykyisestä, ja kaikkien tarkasteltavien kasvien proteiinituotanto olla yhteensä 265 000 tonnia eli noin 50 prosenttia nykyistä suurempi (emt.).
Kasv i sp rote i i n i t uotan non omava ra i suus
kuaisvoly ymit
V i l ja t Pe run a
ttö Tuotant o Omavaraisuusas te
Kuva 10. Kasviproteiinituotannon omavaraisuus. Lähde: Jansik ym. (2024) laskelmat Luken, Tullin ja muita tilastotietokantoja käyttäen. Omavaraisuusaste on laskettu tuotannon ja ostetun käyttömäärän suhdelukuna.
Ka sviva l kua i sen t uo tan non potent i aa l i nen keh i t ys nyky t i l antees ta vuo teen 2 0 4 0 L askelmiin sisält y vät tärkeim mät val kuaiskas vi t (pal koviljat, öljy kas vi t, kaura, erikoiskasvi t)
Laatupuskuri (ei kelpaa elintar vikekäy ttöön)
Kasvupotentiaali
Nyk y tilanne
Kuva 11. Kasviproteiinien tuotannon potentiaalinen kasvu nykytilanteesta vuoteen 2040 (Jansik ym., 2024a, s.36). Kuvan pylväissä tummansininen kuvaa nykytilannetta, turkoosi kasvupotentiaalia ja punainen laatupuskuria, joka ei kelpaa elintarvikekäyttöön.
maataloussektorin haastavilla aloilla
Luonnonvarakeskuksen tuoreessa arviossa uudet kasviproteiinituotteet voivat tuottaa myös merkittävästi uutta arvonlisää (kuva 10, Jansik ym., 2024b). Näissä arvioissa ruokasektorin lisäarvo muodostuu muun muassa alkutuotannon, jalostavan teollisuuden ja elintarviketeollisuuden palkoista, investoinneista ja yritysvoitoista (emt.). Kasviproteiinituotteiden valmistuksella on siis merkittävä työllisyyttä ja aluetaloutta edistävä potentiaali. Näissä arvioissa kasviproteiinituotteet sisältävät ennen kaikkea palko- ja öljykasvien jakeisiin perustuvien kuluttajatuotteiden valmistuksen. Näiden tuotteiden valmistukseen tarvitaan myös muita raaka-aineita, kuten kauraa, tai muita viljoja ja erilaisia fraktiointituotteita sekä puolivalmisteita. Myös kauratuotteista löytyy kasvupotentiaalia.
Huoltovarmuuden vahvistaminen, arvonlisän realisoituminen ja terveelliseen ja kestävään ruokavalioon siirtyminen eivät toteudu ilman, että ruoan tuotannon ja kulutuksen tavat, käytännöt ja rakenteet muuttuvat. Julkinen ohjaus voi avittaa muutosta merkittävästi, jos toimet kohdennetaan harkitusti ja oikea-aikaisesti. Kasviproteiinien arvoketjujen kehittämiseksi on edelleen tärkeää tukea uusien kasviproteiinituotteiden ja innovaatioiden syntyä. Tämän lisäksi katse on suunnattava myös alkutuotannon ja jalostuskapasiteetin vahvistamiseen. Kasviproteiinien kulutus tarvitsee myös kannustavan ruokaympäristön, joka vaatii toimia niin julkisilta ruokapalveluilta kuin kaupalta ja teollisuudelta. Sekä tuotannon että kulutuksen osalta on myös oltava rohkeutta tarkastella ruoan kulutusta ja tuotantoa ohjaavia taloudellisia tukia ja kannustimia. Kasviproteiinien arvoketjujen kehittämiselle on tärkeää luoda omat pitkän aikavälin tavoitteet ja sisällyttää ne osaksi pitkän aikavälin ruokastrategiaa (kuva 12).
Avaamme alla kutakin politiikkapaketin kokonaisuutta tarkemmin. Yhteenveto perustuu alan toimijoiden jo aiemmin tunnistamiin politiikkakeinoihin (Jansik ym., 2024a, 2024b; Leg4Life-tutkimushanke, 2024; WWF, 2024; EIT Food, 2023; Kaljonen ym., 2022, 2021) ja niiden arviointiin ACE-hankkeen järjestämisessä työpajoissa. On tärkeää muistaa, että yksin tuotantoon keskittyvät toimet eivät riitä kasviproteiinien kulutuksen lisäämiseksi. Tueksi tarvitaan myös niin sanottuja pehmeitä keinoja kuten koulutusta ja tiedonvälitystä. Myös ruokaympäristöjä on muokattava kestävää ja terveellistä syömistä tukevaksi. Kasviproteiinien arvoketjujen vahvistaminen vaatii toimia läpi koko ruokaketjun (taulukko 14).
Kannustimet
Luovutaan kestämättömästä tuotannosta ja kulutuksesta
Siirrytään kestävään tuotantoon ja kulutukseen
Rajoitteet
Käännekohta
Rajoitteet
Kannustimet
1 Kannustetaan monipuolisesti uusien innovaatioiden syntyä
2 Toteutetaan kohdennettu investointipaketti kasviproteiinin tuotannon ja jalostuskapasiteetin vahvistamiseksi
3 Verotetaan ruokaa oikein ja tasapainotetaan maataloustukia
Ruokakasvatus integrointi koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin ja otetaan oppilaat mukaan kouluruokailun kehittämiseen
Palvelumuotoilun ohjelma kaupoille ja ravitsemuspalveluille
Luotettavat hiilijalanjälkimerkinnät tuotteisiin
Vahvistetaan terveys- ja ympäristöperusteista elintarvikkeiden verotusta
Laajapohjainen valmistelu ja osallistuminen
Sitovat tavoitteet
Toteuttajataho
Kunnat, Ruokapalvelut, AMK
OKM, OPH, Koulut, ruokapalvelut
Päivitetään kasviproteiinien tuotannon ja kulutuksen tilastointi- ja seurantajärjestelmät
Kasviproteiinien tuotannon ja kulutuksen vahvistamiseksi pitkän aikavälin tavoitteet
Kauppa Ravitsemuspalvelut, Tutkimus
Kauppa, Elintarviketeollisuus, EU
VM
MMM, yhteistyössä eri ministeriöiden ja ruokajärjestelmätoimijoi den kanssa
MMM, Luke, ETL
Kannustetaan uusien kasviproteiinituotteiden syntyä monipuolisesti
Suomessa yksityiset ja julkiset panostukset kasviproteiinituotteiden kehitykseen ovat tähän mennessä keskittyneet uusien ruokainnovaatioiden luomiseen. Kasviproteiinituotteita valmistaa Suomessa kymmenkunta yritystä (Jansik ym., 2024a). Tämän yritysjoukon monipuolistaminen ja toiminnan vahvistaminen on perusedellytys kasviproteiinituotteiden arvoketjujen vahvistumiselle. Toimialan laajentamiseen tarvitaan edelleen startup-yrityksiä, jotka uusien ideoiden ja innovaatioiden myötä tuovat uusia kasviproteiinituotteita kuluttajien saataville. Jatkuva ja vahvistuva TKI-toiminta on perusvaatimus uusien kasviproteiinituotteiden ja ruokainnovaatioiden luomiselle. Yritysneuvonnan avulla voidaan tukea yrityksiä kasvu-uralle, kehittämään suomalaisten yritysten kansainvälistä kilpailukykyä ja houkutteleman ulkomaisia investointeja Suomeen.
Julkinen ohjaus voi tukea ruokainnovaatioita suuntaamalla rahoitusta TKI-toimintaan ja vahvistamalla yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä rahoituksen suuntaamisessa. Tärkeitä keinoja ovat osallistuminen esimerkiksi yhteisrahoitteisiin EU-ohjelmiin (mukaan lukien Partnerships) ja Business Finlandin eri rahoitusmuodot (esimerkiksi veturirahoitus). Kansallisesti osaamista voidaan vahvistaa edelleen kohdennetuin tutkimusohjelmin ja koulutuskokonaisuuksin. Julkisen rahoituksen on oltava erilaisten toimijoiden saavutettavissa, ja rahoitusta tulee kohdentaa yhteiskuntaa laajasti hyödyttäville hankkeille. Saavutettavuus tarkoittaa tuen ja ohjeistuksen suuntaamista pienemmille elintarvikealan yrityksille, joiden tiedolliset ja taloudelliset resurssit ovat vähäisempiä.
Tällä hetkellä rahoituksen pullonkaula on ruokainnovaatioiden skaalaamisessa. Ensimmäiseen kaupallisen mittakaavan investointiin on tällä hetkellä hyvin haastavaa löytää riittävästi rahoitusta. Tämän pullonkaulan avaamiseksi tarvitaan innovatiivista riskipääomaa, mahdollistavaa politiikkaa sekä aiempaa ennakoitavampaa toimintaympäristöä. Julkisella rahoituksella on pullonkaulan avaamisessa erityinen rooli yksityistä rahoitusta katalysoivana, liikkeelle panevana voimana esimerkiksi takausten muodossa. Riskirahoituksen saatavuutta on parannettava ja tukiehdot on muokattava soveltuviksi erilaisille yrityksille.
Taulukko 15. Uusien kasviproteiinituotteiden syntyyn kannustamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Vahvistetaan proteiinikasvien kasvinjalostusta
Kasviproteiinien kannattavan tuotannon kannalta kasvinjalostus on avainasemassa (Leg4Life-tutkimushanke, 2024). Epätasainen tai huonolaatuinen sato vähentää kiinnostusta palkokasvien viljelyyn. Kasvinjalostuksessa perinteisesti panostetaan parempien viljelyominaisuuksien saavuttamiseen, mutta erittäin tärkeitä ovat myös laadulliset ominaisuudet, jotka vaikuttavat kasvista valmistettavien tuotteiden prosesseihin ja ominaisuuksiin. Esimerkiksi härkäpavulla kuivuuden keston parantaminen sekä taudinkestävyys suklaalaikkutautia vastaan olisivat tärkeitä satovarmuuden kasvattamiseksi. Puolestaan haittaainepitoisuuksien vähentäminen parantaa valkuaiskasvien hyödyntämistä niin rehuina kuin ihmisravintonakin. Palkokasvien ”papumainen” maku jossain tapauksissa vähentää tuotteen houkuttelevuutta. Jalostuksella voitaisiin vaikuttaa tämän tyyppisen maun vähentämiseen. Jalostusohjelman läpivieminen vaatii suhteellisen pitkän ajan. Tästä johtuen uusien jalostusmenetelmien kehittymistä pitää seurata sekä niiden käyttöönottoa tukea. Palkokasvien jalostusohjelmat vaativat pitkäjänteisiä panostuksia.
Taulukko 16. Proteiinikasvien kasvinjalostuksen vahvistamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Innovaatiotoiminnan lisäksi kasviproteiinien arvoketjujen vahvistaminen vaatii kohdennettuja investointeja kasviproteiinien tuotannon ja jalostuskapasiteetin vahvistamiseksi (Jansik ym., 2024a). Tällä hetkellä kasviproteiinituotteiden, niin sanottujen lihankorvikkeiden, valmistukseen käytettävät proteiinitiivisteet ostetaan ulkomailta, koska fraktiointikapasiteetti ja proteiinitiivisteiden tuotanto puuttuvat Suomesta (Jansik ym., 2024a; WWF, 2024). Tuotantokapasiteetin rakentaminen on edellytys palkokasveihin pohjautuvalle kotimaiselle arvoketjulle. Jansik ym. (2024a, 23) muistuttaa, että kannattavan isolaattitehtaan rakentaminen Suomeen vaatisi merkittävän investoinnin. Sitä vastoin kuivafraktioinnilla tehtävän konsentraatin valmistaminen voidaan aloittaa pienemmissä osissa, mikä madaltaa investoinnin riskinottokynnystä (emt.).1 Tämänkaltainen investointi on syytä tehdä markkinaehtoisesti, mutta valtio voi osallistua investoinnin rahoitukseen omalla osuudellaan ja siten katalysoida myös yksityisen rahoituksen ohjautumista kasviproteiiniarvoketjun kehittämiseen kaupallistamisen kasvuvaiheessa. Esimerkiksi nyt jo lopetetun valtion omistaman Ilmastorahaston ensimmäinen rahoituskohde oli solumaatalousyritys Solar Foods, joka listautui pörssiin kesällä 2024. Myös yritysten välistä yhteistyötä on syytä tarkastella ennakkoluulottomasti teollisen kapasiteetin vahvistamiseksi Suomessa. Toimialayhdistykset voivat toimia aktiivisesti uudenlaisten yhteistyö- ja rahoitusmuotojen luomiseksi. Yritysklusterit voivat auttaa julkisen rahoituksen oikeudenmukaisessa kohdentumisessa. Ilmastorahoituksen asiantuntijaverkoston avulla voidaan lisätä yhteistyötä yksityisen ja julkisen sektorin rahoittajien välillä, ja siten edistää uusien katalyyttisten rahoitusmekanismien syntyä.
Taulukko 17 Kasviproteiineja jalostavaan teollisuuteen investoimisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Suunnataan maataloustukia kasviproteiinien tuotantoon, lisätään neuvontaa ja viljelijäyhteistyötä
Kasviproteiinien tuotannon lisääminen vaatii panostuksia alkutuotantoon. Suomen luontaiset sää- ja kasvuolosuhteet asettavat rajat palko- ja erikoiskasvien viljelyn kannattavuudelle. Palkokasvien viljely vaatii myös viljelijöiltä uudenlaista tietotaitoa, ja viljelykokeiluihin liittyvät riskit tulisi jakaa arvoketjun toimijoiden kesken tasaisesti (Kaljonen ym., 2022). Viljelykiertojen täysimääräinen hyödyntäminen 6 auttaisi lisäämään kasviproteiinien tuotantoa huomattavasti (Jansik ym., 2024a). Kasvilajiston monipuolistuessa viljelykiertotietoa, tutkimuksen ja viljelijöiden yhteistyötä erilaisten viljelykiertojen toimivuudesta sekä neuvontaa tarvitaan merkittävästi lisää. Erilaiset viljelytekniset näkökohdat, joilla voidaan
6 Viljelykierto tarkoittaa maanviljelyä, jossa vaihdetaan samalla pellolla viljeltävää kasvia säännöllisesti vuosien välillä. Viljelykierto auttaa tautien, tuholaisten ja rikkakasvien torjunnassa. Lisäksi se säilyttää ja parantaa maaperän kasvukuntoa ja lisää siten viljelykasvien satoa. Palkokasvien typensidontakyvyn ansiosta palkokasvien lisääminen viljelykiertoon vähentää typpilannoitteen tarvetta.
parantaa viljelyn kannattavuutta, on tärkeää huomioida koulutuksessa ja neuvonnassa. Viljelijöiden välinen yhteistyö uusien kasviproteiinikasvien viljelykokeiluissa auttaa myös vähentämään riskiä, kun uusia lajikkeita voi kokeilla ja testata yhdessä.
Valkuaiskasvien viljelyyn on tällä hetkellä mahdollista saada erikoiskasvipalkkiota (enimmäismäärä vuonna 2024 120 euroa hehtaarilta). Myös investointitukia tulisi hyödyntää entistä vahvemmin kasviproteiinin tuotannon tukena (esimerkiksi jatkojalostuksen kehittäminen tilalla, säätösalaojitus, sadetusjärjestelmät). On tarpeen myös luoda aivan uudenlaisia mekanismeja, jotka tasaavat viljelijän riskejä tuotannon siirtymävaiheessa. Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimassa kestävän kehityksen rahoitusekosysteemihankkeessa laaditussa tiekartassa (Halonen ym., 2021) ehdotetaan, että mekanismi voisi olla samankaltainen kuin tuotekehityslainassa, jolloin valtio osallistuu riskinjakoon, mikäli viljely epäonnistuu (ks. myös WWF, 2024). Tämänkaltaista rahoitusta voisi Suomessa ohjata riskin jakamiseen tukemalla viljelijöitä uusien proteiinikasvien viljelyn aloitusvaiheessa ja kokeiluissa. Yksityisen rahoituksen ja erityisesti kaupallisen pankkirahoituksen mobilisoinnin haasteena esiintyy tällä hetkellä myös saatavilla olevien vakuuksien puute. Ratkaisuna haasteeseen voitaisiin käyttää erilaisia takausjärjestelyjä julkiselta sektorilta.
Maataloustukiehtojen uudistaminen niin, että ne tukevat kasviproteiinikasvien tuotantoa on tärkeää kautta linjan. Ilmastotavoitteiden kanssa ristiriitaisia toimia ovat erityisesti tuotantoon sidottujen tukien maksaminen (OECD, 2022). Suomessa kansallisilla tuotantoon sidotuilla tuilla on ollut iso merkitys erityisesti maidon- ja naudanlihantuotannon määrien ylläpitämisessä maan eri osissa (Lehtonen ja Niemi, 2018). Maatalouspolitiikan uudistamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä ja poliittista painetta, jotta ristiriitaisista kannustimista voidaan luopua.
Taulukko 18. Maataloustukien suuntaamisen, neuvonnan ja viljelijäyhteistyön vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus
Uudet ravitsemussuositukset käyttöön
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Päivitetyt kansalliset ravitsemussuositukset ohjaavat vähentämään punaisen ja prosessoidun lihan kulutusta enintään 350 grammaan viikossa ilman, että lisäämme broilerin lihan kulutusta (Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2024). Palkokasvit, täysjyväviljat sekä kestävästi pyydetty ja kasvatettu kala ovat suositusten mukaan hyviä vaihtoehtoja lihalle. Kansalliset ravitsemussuositukset pohjautuvat pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, jotka on laadittu laajan tieteellisen näytön perusteella ravintoaineiden tarpeesta sekä ravinnon ja terveyden välisistä yhteyksistä (Blomhoff ym., 2023). Uutta suosituksissa on huomattavan laaja ympäristövaikutusten arviointi yhdistettynä terveysnäkökulmaan. Ravitsemussuositusten käyttöönotto on nyt hyödynnettävä viisaasti ilmastopolitiikan tukena. Poikkihallinnollinen yhteistyö ja koordinaatio sosiaali- ja terveysministeriön Terveydeksi-ohjelman kanssa on tärkeää (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2024).
Uusien ravitsemussuositusten jalkauttamisen tukena on tärkeää toteuttaa laaja eri kansalaisryhmille kohdennettu viestintäkampanja yhdessä alan toimijoiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Kolmannella sektorilla ja järjestöillä on tärkeä rooli muutosvalmiuksien rakentajina ja ruokakulttuurin uudistajina (Kaljonen ym., 2022). Heillä on myös taitotietoa, jolla kääntää kestävää ravitsemusta koskevat viestit kansalaisten arkea ja ruoanlaittotaitoja koskeviksi. Kampanjalla on tärkeää tukea myönteistä ruokapuhetta turhien vastakkainasetteluiden vähentämiseksi. Terveellinen, ravitsemuksellisesti riittävä ja kestävyystavoitteita tukeva ruokavalio voidaan muodostaa monella tavalla. Alueelliset ja ihmisryhmien
väliset erot ruokailutottumuksissa on tärkeää ottaa huomioon ravitsemussuosituskampanjan suunnittelussa, jotta kampanja olisi vaikuttava ja tavoittaisi mahdollisimman monia (emt.)
Taulukko 19. Ravitsemussuositusten jalkauttamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Kehitetään julkisten ruokapalveluiden tulosohjaus- ja kannustinjärjestelmiä
Suomessa julkisten ruokapalveluiden toiminta on laajaa, ja sitä edelleen vahvistamalla voimme tukea siirtymää kasvi- ja kalapainotteiseen ruokavalioon. Tällä hetkellä kunnat voivat edellyttää ruokapalvelun tuottajia noudattamaan ravitsemussuosituksia palveluntarjonnassaan. Kunnat voivat omilla linjauksillaan kannustaa ruokapalveluita myös vastuullisiin ja innovatiivisiin elintarvikehankintoihin (Maa- ja metsätalousministeriö, 2021; Motiva, 2023). Kuntien välillä on kuitenkin suuria eroja sen välillä, esimerkiksi onko kasvisruoka tarjolla vapaavalintaisena kaikille tai miten oppilaat on otettu mukaan uusien kouluruokareseptien kehittämiseen. Tutkimusten mukaan laadukkaan maistuvan kouluruoan ja kouluruokaympäristön kehittämisellä on iso merkitys siinä, osallistuvatko koululaiset ruokailuun ylipäätään (Tykkyläinen ym., 2022). Myös ammattikeittiöhenkilöstön ammattitaidolla ja motivaatiolla on suuri merkitys maistuvan ja ravitsevan kouluruoan valmistukseen (Kettunen, 2020; WWF, 2024).
Julkisten ruokapalveluiden laatua ja vaikuttavuutta on siten syytä vahvistaa edelleen. Kouluruokailusuositukset on uudistettava uusien ravitsemussuositusten mukaisiksi. Kouluruokailusuositusten on velvoitettava kuntia ja kouluja tarjoamaan kasvisruoka vapaavalintaisena kaikille. Ruokapalveluiden tulosohjaus- ja kannustinjärjestelmiä on myös kehitettävä. Joissakin ruokapalveluissa on saatu hyviä kokemuksia ruokapalveluiden henkilöstön palkitsemisohjelmista. Vaikuttavuusinvestointi tai niin sanottu tulosperusteinen rahoitussopimus (engl. Social Impact Bond, SIB) voi tarjota uudenlaisen mallin kestävän kouluruoan laajalaiseen kehittämiseen. 7 SIB-sopimuksessa institutionaaliset ja yksityiset sijoittajat rahoittavat hyvinvointia edistävät palvelut ja kantavat toteutukseen liittyvät taloudelliset riskit. Hankkeille määritellään tarkat, mitattavat tavoitteet, jotka heijastavat haluttua hyvinvoinnin lisäystä. Julkinen sektori maksaa vain tavoitteiden mukaisista tuloksista. SIB-sopimus on systeemisen muutoksen työväline. Sen avulla julkinen sektori voi kehittää hankintakäytäntöjään suoritteiden ostamisesta kohti tulosten ja vaikuttavuuden hankintaa.
Taulukko 20. Julkisten ruokapalveluiden tulosohjaus ja kannustinjärjestelmien kehittämisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Ruokapalveluiden henkilöstölle tarkoitettuja kouluttautumismahdollisuuksia on myös kehitettävä ja skaalattava entisestään. 8 Käytännönläheisen koulutuksen lisäksi on huomioitava myös kasvipainotteiseen ruokailuun ohjaavat parhaat käytännöt. Nämä liittyvät esimerkiksi ruoan nimeämiseen, esillepanoon ja erilaisiin sisältö- ja vaikutusmerkintöihin. Julkisin varoin kehitettyä reseptiikkaa tulee saada hyödynnettäväksi mahdollisimman laajasti julkisissa ruokapalveluissa. Ammatillisen koulutuksen lisäksi ruokakasvatus on integroitava vahvemmin koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin. Ruokakasvatus on mainittu opetussuunnitelmassa, mutta sen käytäntöön vieminen vaatii räätälöityjä sisältöjä. 9 On tärkeää, että koululaiset osallistuvat myös kouluruokailun kehittämiseen ja uusien reseptien tuotekehitykseen osana koulun ruokakasvatusta (Tykkyläinen ym., 2023). Se, että ruoka maistuu, motivoi myös ruokapalvelun työntekijöitä sekä vähentää hävikkiä (Kettunen, 2020; Kaljonen ym., 2018).
Taulukko 21. Ruokapalveluosaamisen vahvistamisen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Toteutetaan palvelumuotoilun ohjelma kestävän ja terveellisen ruokaympäristön kehittämiseksi
Kauppa ja elintarviketeollisuus voivat omilla toimillaan tukea kuluttajien kestäviä ruokavalintoja merkittävästi. Kauppaketjut ovatkin sisällyttäneet kasvipainotteista ruokavaliota koskevia tavoitteita vastuullisuusohjelmiinsa (Orre, 2022). Tuotesijoittelu, pakkausmerkinnät, mainonta ja ruoan verkkokauppa ovat osa muokattavissa olevaa ruokaympäristöä. Tuuppaus on vaikuttavinta, kun se yhdistetään yrityksen vastuullisuusstrategiaan (Kaljonen ym., 2020) tai toimialan yhteiseen vapaaehtoiseen sitoumukseen, ja sille asetetaan konkreettiset seurattavat tavoitteet. Tietoa ja kokeiluja vaikuttavista toimista voitaisiin koota kohdennetun palvelumuotoilun ohjelman avulla, jossa tutkitaan ja kehitetään sijoittelun ja markkinoinnin keinoja yhdessä tutkimuksen, kaupan ja ravitsemusalan kanssa. Ohjelmasta saadut kokemukset voisivat toimia tukena mahdolliselle uudelle kestävää ruokavaliota tukevalle green deal -sopimukselle, joita on tehty jo esimerkiksi muovisten annospakkausten käytöstä ja kiertotaloudesta. 10
Taulukko 22. Palvelumuotoilun ohjelman vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
9 Ks. esim. https://ruokakasvatus.fi/mita-ruokakasvatus-on/
10 https://ym.fi/green-deal-sopimukset
Luotettavat hiilijalanjälkimerkinnät tuotteisiin
Teollisuudella on käytössään vapaaehtoisia hiilijalanjälkimerkintöjä elintarvikkeille. Terveellisyyttä ja ympäristövaikutuksia koskevien pakkausmerkintöjen yhdentämistä on tutkittu Suomessa jo pitkään ja laskentamenetelmien yhdentämistä koskevaa lainsäädäntöä on valmisteltu EU:ssa. Tavoite laskentamenetelmien standardoinnista oli mukana EU:n Pellolta pöytään strategiassa, mutta se ei edennyt edellisen komission aikana. Uusi EU:n ympäristöväittämiä koskeva direktiivi vaatii, että kuluttajille tarjottavien ympäristöväittämien on oltava luotettavia, vertailukelpoisia ja todennettavissa, jotta he voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä. Direktiivissä asetetaan vähimmäisvaatimukset nimenomaisten ympäristöväittämien perustelemiselle, esittämiselle ja todentamiselle. Luonnonvarakeskus on julkaissut ohjeet elintarvikkeiden ympäristöjalanjälkien yhdenmukaiseksi viestimiseksi ja päivittänyt yhdenmukaisen laskentasuosituksen kaikille ruokatuotteille 11 Laskentamenetelmien yhdenmukaistaminen pyrkii edistämään reilumpaa kilpailua, ympäristön kannalta aidosti parempien ruokatuotteiden erottumista markkinoilla, ympäristön kannalta parempia kulutusvalintoja ja yritysten tuotteiden ympäristöviestinnän luotettavuuden parantamista. Kansallisesti on sovittava yhteiset pelisäännöt ympäristöväittämien luotettavuudelle, vertailukelpoisuudelle ja todentamiselle.
Taulukko 23 Hiilijalanjälkimerkintöjen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus 12
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus
Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus ++ + ++ ++
Vahvistetaan terveys- ja ympäristöperusteista verotusta
Verotuksella voidaan kannustaa kuluttajia terveellisiin ja kestäviin ruokavalintoihin sekä elintarviketeollisuutta kehittämään terveellisempiä ja ympäristöystävällisempiä tuotteita. Elinkaarisiin päästöihin perustuvaa elintarvikkeiden verotusta on tutkittu jonkin verran. Tutkimusten mukaan peruselintarvikkeiden hintajousto on pieni ja veroprosentin on oltava korkea, jotta se vaikuttaa kulutukseen (Jansson ja Säll, 2018). Ruoan verotuksella voi olla eriarvoistavia vaikutuksia ruoka- ja ravitsemusturvaan, mikä on huomioitava verotuksen suunnittelussa (Kaljonen ym., 2022). Yksi usein keskustelussa esitetty vaihtoehto on arvonlisäverokantojen eriyttäminen terveellisten elintarvikkeiden eduksi. Ruoan arvonlisäveron alentaminen tuoreilta hedelmiltä, kasviksilta vihanneksilta kannustaisi kasvisten käyttöön (Moberg ym., 2021, Springman ym., 2025).
Taulukko 24. Terveys- ja ympäristöperusteisen verotuksen vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus
Julkisen rahan tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus ++ ++ + ++
11 Ks. tarkemmin https://www.luke.fi/fi/documents/ruokalca-viestintaohjeistus ja https://www.lyyti.fi/reg/LCAFoodPrint
12 Toimen arviointi perustuu yksinomaan asiantuntijoiden arvioon, sillä toimea ei arvioitu työpajassa.
Asetetaan kasviproteiinien tuotannon ja kulutuksen kasvulle pitkän aikavälin tavoitteet
Suomessa valmistellaan tällä hetkellä pitkän aikavälin ruokastrategiaa ja toteutetaan ruoka-alan kasvuohjelmaa. Kasviproteiinien arvoketjujen vahvistamiselle on tärkeää luoda omat pitkän aikavälin tavoitteet osana ruokastrategiaa sekä ruoka-alan kasvun ja viennin edistämisen ohjelmaa. Alan toimijoiden aktiivinen osallistuminen strategian valmisteluun on tärkeää, jotta toimet osataan kohdentaa vaikuttavasti. Kansallisten tavoitteiden ja toimenpideohjelmien lisäksi on tärkeää myös tunnistaa, miten toimialan muutokset koskettavat eri alueita Suomessa (Kaljonen ym., 2022). Maatalouden eri tuotannonalat ovat hyvin keskittyneitä ja alueellisesti eriytyneitä, ja myös lähtökohdat kasviproteiinien tuotannolle vaihtelevat alueittain. Eri toimijat yhteen tuova suunnittelu auttaa ottamaan murroksen omiin käsiin ja vahvistaa osallistujien toimintakykyä ja valmiuksia vastata muutoksen tuottamiin haasteisiin. Tilastointi- ja seurantajärjestelmien uudistaminen on tärkeää asetettujen tavoitteiden seurannan kannalta.
Taulukko 25. Kasviproteiinien tuotannon ja kulutuksen pitkän aikavälin tavoitteiden vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus
Uudistetaan kasviproteiinien tuotannon ja kulutuksen tilastointi- ja seurantajärjestelmät
Toimialan tilastointi- ja seurantajärjestelmät kaipaavat uudistamista. Viimeisten vuosien aikana alan yritysten lukumäärä, kasvipohjaisten ruokasovellusten ja innovaatioiden määrät, kauppojen valikoimat sekä ruokailutottumukset ovat muuttuneet merkittävästi. Tilastojärjestelmissä tätä uutta ja kasvavaa liiketoimintaa ei kuitenkaan ole huomioitu ja niiden päivittäminen on nyt tärkeää kasviperäisten elintarvikkeiden tuotannon seurannalle (Jansik ym., 2024a; WWF, 2024). Todellinen seurantatieto on tärkeää alan kehittämiseksi. Se on myös perusehto, että toimialan vaikutuksia työllisyyteen, vientiin ja alan siirtymään laajemminkin voidaan seurata.
Ravitsemussuositusten toteutumista eri väestöryhmissä on tärkeää seurata ja sille on turvattava resurssit. Ympäristöindikaattorien lisääminen kansalliseen elintarvikkeiden koostumustietopankkiin Fineliin auttaa integroimaan ravitsemus- ja ympäristönäkökulmat alan kehitystyössä ja väestön ravitsemuksen ja ruoan ympäristövaikutusten seurannassa. Se tarjoaisi myös vertailukelpoisen tietopohjan elintarvikkeiden ympäristöväittämille, jota vasten kuluttajat voisivat arvioida eri tuotteiden ympäristöväittämille.
Taulukko 26. Kasviproteiinin tuotannon ja kulutuksen tilastointi- ja seurantajärjestelmien vaikuttavuus, julkisen rahoituksen tarpeellisuus, hyväksyttävyys ja oikeudenmukaisuus
Vaikuttavuus Julkisen rahan tarpeellisuus Hyväksyttävyys Oikeudenmukaisuus + + ++ ++
3.2.3 Politiikka-arviointityöpajojen päätulokset
Kasviproteiinien politiikkatoimista järjestettiin arviointityöpaja lokakuussa 2024 Helsingissä Pasilan virastokeskuksessa. Työpajaan osallistui 15 (järjestäjiä lukuunottamatta) keskeisten sidosryhmien kuten yritysten ja näiden edunvalvontajärjestöjen, järjestöjen, tutkimuslaitosten, alue- ja valtionhallinnon edustajaa. Työpajojen osallistujat olivat saaneet etukäteen tutustuttavakseen politiikkapakettien alustavat luonnokset, jotka myös esiteltiin työpajan alussa. Lisäksi osallistujille esiteltiin ACE-hanketta, kasviproteiinien tuotannon ja kulutuksen nykytilannetta, uusia ravitsemissuosituksia sekä politiikkayhdistelmäkehikkoa. Esitysten jälkeen osallistujille järjestettiin ryhmittäin pöytäkeskusteluja, joissa osallistujat kommentoivat ohjauskeinoja ja esittivät näkemyksiään kasviproteiinien tuotannon, jalostuksen ja kulutuksen edistämisestä. Työpajan päätteeksi osallistujat saivat äänestää suosikkejaan alustavien politiikkapakettien yksittäisistä toimista ja arvioida niiden vaikuttavuutta, reiluutta ja julkisen rahan tarpeellisuutta. Työpajan tulokset on otettu huomioon edellä esitettyjen politiikkapakettien muotoilun ja niiden arviointien yhteydessä.
Kasviproteiinien tuotannon ja jalostuksen edistämiseksi osallistujat valitsivat äänestyksessä parhaimmiksi toimiksi kasviproteiinien TKI-tuet, investoinnit jalostavaan teollisuuteen, CAP-investointitukien kohdentamisen kasviproteiinien tuotantoon ja viljelijöiden tukemisen kasviproteiinien viljelyn aloitusvaiheessa ja kokeiluissa (kuva 12). Viljelijöiden tukeminen koettiin CAP-investointitukien rinnalla reiluimmiksi toimiksi. Vaikuttavimmiksi toimiksi äänestettiin TKI-tuet ja investoinnit jalostavaan teollisuuteen. Jalostavaan teollisuuteen investoinnit tarvitsevat äänestäjien mielestä myös kipeimmin julkista rahaa. Uuselintarvikelupien sujuvoittaminen jätettiin pois politiikkapaketin jatkokehittelystä, sillä keskusteluissa tuli esille, ettei toimi kohdennu hyvin kasviproteiinin arvoketjun kehittämiseen. Äänestyksessä uuselintarvikelupien sujuvoittaminen ei saanut suosiota Äänestystulosten perusteella vaikuttavin, akuuteimmin julkista rahaa tarvitseva ja reiluin toimi kasviproteiinien kulutuksen edistämiseksi on julkisten ruokapalveluiden tulosohjaus- ja kannustinjärjestelmien kehittäminen kasvisruoan laadun ja menekin parantamiseksi (kuva 13). Pitkän aikavälin tavoitteiden edistäminen, ravitsemissuositusten viestintäkampanjan toteuttaminen sekä ruokakasvatuksen integroiminen koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin ja oppilaiden mukaan ottaminen kouluruokailun kehittämiseen nähtiin myös reiluina toimina. Päästö- ja terveysperusteinen elintarvikkeiden verotus sekä palvelumuotoilun ohjelman toteuttaminen kasviproteiinien sijoittelun ja markkinoinnin keinojen kehittämiseksi äänestettiin toiseksi vaikuttavimmiksi keinoiksi. Työpajan perusteella politiikkapaketin ulkopuolelle jätettiin hyvinvointialueita ja kuntia koskevat velvoite ekologisen kestävyyden ja ravitsemuksellisen laadun huomioimisesta hankinnoissa.
Uutena toimena työpajakeskusteluissa tuotiin esiin elintarvikepakkausten hiilijalanjälkimerkinnät, joilla kuluttajia voitaisiin helposti informoida tuotteen ilmastokuormittavuudesta. Haasteeksi merkintöjen luomisessa nähtiin kuitenkin se, ettei elintarvikkeiden hiilijalanjäljen laskennalle ole vielä olemassa standardia ja tällaisen luominen olisi järkevää ainoastaan EU-tasolla.
Lopuksi työpajaosallistujat saivat äänestää politiikkapakettiluonnosten yksittäisistä toimista enintään kolme suosikkiaan sekä kolme sellaista toimea, joita he eivät kannattaneet jatkoon. Tuotannon ja jalostuksen toimista suosituimpia olivat tuki viljelijöille uusien kasviproteiinikasvien viljelyn aloitusvaiheessa ja kokeiluissa, investoinnit kasviproteiinijakeita jalostavaan teollisuuteen, kasviproteiinijalostuksen vahvistaminen ja TKI-rahoituksen suuntaaminen kasviproteiinien tutkimukseen ja tuotteistamiseen. Kulutuspuolen toimista suosituimmat oli julkisten ruokapalveluiden tulosohjaus- ja kannustinjärjestelmän kehittäminen.
Vaikuttavimmat toimet tuotan non ja jalostuk sen vahvi stamisek si Julkista rahaa vaativat toimet tuotan non ja jalostuk sen vahvi stamisek si Reiluimmat toimet tuotan non ja jalostuk sen vahvi stamisek si
0 2 4 6 8 10 12 14 Annettujen äänten määrä
Kuva 13. Kasviproteiinityöpajassa toteutetun politiikkapaketin arvioinnin tulokset. Äänestyksessä työpajaosallistujia pyydettiin valitsemaan politiikkapaketin toimista vähintään kolme vaikuttavinta, akuuteimmin julkista rahaa vaativaa sekä reiluinta toimea. Vastaajia kyselyssä oli 15.
Kuva 14. Kasviproteiinipolitiikkapaketin suosituimmat ja epäsuosituimmat toimet työpajaäänestyksen perusteella. Äänestäjiä pyydettiin äänestämään enintään kolme toimea, joiden he halusivat etenevän jatkoon sekä enintään kolme toimea, joiden he eivät halunneet etenevän jatkoon. Vastaajia kyselyssä oli 15. Annettujen äänten määrä
En kan nata
Kan natan
3.3 Biokaasu ja ravinteiden kierrätys
3.3.1 Tilannekuva
Biokaasua tuotetaan Suomessa yhdyskuntien, teollisuuden ja maatalouden orgaanisista sivuvirroista ja jätteistä. Fossiilisten energialähteiden korvaamisen lisäksi biokaasu voi hyvin toteutettuna auttaa vähentämään jätteiden ja sivuvirtojen haitallisia ympäristövaikutuksia sekä vähentämään riippuvuutta mineraalisista lannoitevalmisteista. Suomen vuotuinen biokaasutuotanto on viime vuodet ollut lähellä yhtä terawattituntia (kuva 15.) (Tilastokeskus, 2024). Tuotannosta noin 22 prosenttia käytettiin liikenteen polttoaineena.
Maatilalaitokset
Yhteiskäsittelylaitokset
Kaatopaikkakeräämöt
Jätevesilaitokset
Kuva 15. Biokaasutuotannon kehitys viime vuosina (Tilastokeskus, 2024).
Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelma sisältää tavoitteen biokaasun tuotantokapasiteetin kasvattamisesta. Myös biokaasutoimiala on asettanut tavoitteekseen 4 terawattitunnin tuotannon vuoteen 2030 mennessä, josta noin 2,5 terawattituntia voisi suuntautua liikenteeseen (Virolainen-Hynnä, 2020). SKAL on puolestaan arvioinut eri käyttövoimien tarpeita tulevaisuuden tavaraliikenteessä (Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, 2023). Arvioiden mukaan vähäpäästöisempi tulevaisuus nojaa useaan eri käyttövoimaan. Nesteytetty metaani kattaisi arvion mukaan noin 9 prosenttia raskaan liikenteen ajoneuvokannasta vuonna 2030 ja noin 23 prosenttia vuonna 2040. Jos käytetään ainoastaan biometaania, tämä vastaisi noin 1 terawattitunnin biometaanin tarvetta vuonna 2030 ja 2,6 terawattitunnin tarvetta vuonna 2040. Raskaimman kaluston lisäksi myös kevyempien ajoneuvoyhdistelmien arvioidaan käyttävän nesteytettyä metaania käyttövoimana, kun taas kuorma-autoissa (raskaat ja kevyet) sähkön osuus käyttövoimana olisi suurempi.
Biometaanin tankkausasemien määrälle asetettiin vuoteen 2025 ulottuvat tavoitteet KAISU II:ssa. Paineistetulle biometaanille tavoite oli tuolloin 100 tankkausasemaa, joka on lähes tavoitettu (82 kappaletta, vuonna 2023). Raskaan liikenteen tankkausasema (LNG/LBG) tavoitteista ollaan kuitenkin jäljessä, vuonna 2023 asemia oli 18, kun tavoite vuodelle 2025 oli 40 kappaletta (Traficom, 2024).
Biokaasun tuotantolaitoksien perustamiseen sekä jakeluinfrastruktuurin rakentamiseen voi saada rahallista avustusta erilaisten tukimuotojen kautta (Luostarinen ym., 2023, 83–84). Niin suuria biokaasuhankkeita kuin maatilakohtaisia pienempiä laitoksia tuetaan eri mekanismeilla (tilanne kirjoitushetkellä, taulukko 27). Tuet liittyvät monipuolisesti biokaasutuotannon edistämiseen, biokaasulaitosten ja biometaanin jakeluasemien rakentamiseen sekä ravinnepitoisen mädätteen hyödyntämiseen. Myös
raskas liikenne ja henkilöautot on huomioitu tukimekanismeissa, sillä tukea on kotimaassa saatavilla muun muassa biokaasurekkojen hankintakuluihin (Traficom, 2025). Aiemmin tukea sai myös henkilöautojen konvertointiin kaasukäyttöiseksi. Lisäksi biometaani on sisällytetty jakeluvelvoitteeseen niin, että vuodesta 2022 alkaen biometaanintuottajat ovat voineet saada lisätuloja myymällä niin sanottuja tikettiosuuksia fossiilisten polttoaineiden tuottajille (Laki uusiutuvien polttoaineiden käytöstä).
Biokaasulaitokset rakentuvat eri tuotantovaiheista syötemateriaalien hankinnasta ja esivarastoinnoista itse mädätysprosessin kautta lopputuotteiden mahdolliseen jalostukseen ja käyttöön. On tärkeää toteuttaa ja hallita jokaista prosessivaihetta siten, että päästöt minimoidaan. Muutoin biokaasutuotannon ympäristöhyödyt kasvihuonekaasupäästöjen ja ravinnepäästöjen vähentämisessä voidaan menettää. Nykyiset biokaasutuotannon ympäristökestävyyttä ohjaavat ohjauskeinot on selvitetty kattavasti KEBIO-hankkeen selvityksessä (Luostarinen ym., 2023).
Taulukko 27. Keskeisiä biokaasutuotannon ja infrastruktuurikehittämisen taloudellisia ohjauskeinoja.
Investointituet
Maatilakohtainen investointituki biokaasulaitosten rakentamiseen, max. 50 % hyväksyttävistä kustannuksista (tuen määrä enintään 1,5 milj. euroa). Haettavissa silloin, kun tila käyttää tuottamansa energian itse.
Yrityksen investointi- ja kehittämistuki uusiutuvan energian tuotantoon, max 50 % biokaasulaitoksen hyväksyttävistä kustannuksista. Haettavissa silloin, kun tila myy tuotetun energian.
TEM:n energiatuki biokaasun tuotantokapasiteetin laajentamiseen ja uusiin teknologioihin.
Jakeluinfrastruktuuriin liittyvät tuet
Tuki biometaanin jakeluasemien rakentamiseen.
Raskaan liikenteen ja pakettiautojen tukeminen
Ajoneuvojen hankintatuki vähäpäästöisten ajoneuvojen, kuten biokaasurekkojen, hankintaan.
Verotuki
Suurille biokaasulaitoksille verotukea uusiutuvan energian tuotantoon.
Mädätteeseen/ ravinteisiin liittyvät tuet
Toimintatuki lantaa ja vesienhoidosta peräisin olevaa kasvibiomassaa mädättäville biokaasulaitoksille (ravinnekiertotuki); tavoite tukea pitkälle jalostettujen kierrätyslannoitevalmisteiden valmistusta ja siten ravinteiden kierrätystä.
Investointituki Ahti-ohjelmasta sekä Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmasta.
REPowerEU
Tuki suurille biokaasuhankkeille, jotka edistävät puhdasta siirtymää.
InvestEU
Rahoitusinstrumentti, joka tukee biokaasun tuotantohankkeita ja infrastruktuuria
Asetus, joka säätelee nesteytetyn biometaanin tankkausinfrastruktuuria ja biokaasun osuutta liikennekäytössä.
3.3.2 Ehdotetut toimet biokaasutuotannon ja mädätteen käytön tehostamiseksi
Julkisilla toimenpiteillä voidaan merkittävästi edistää biokaasun ja biometaanin tuotantoa ja käyttöä sekä samalla ravinteiden kierrätystä tukemalla investointeja, parantamalla infrastruktuuria, yksinkertaistamalla sääntelyä, sekä tarjoamalla kannustimia, rahoitusta ja informaatio-ohjausta. Myös tulevissa
ilmastosuunnitelmissa ja hallitusohjelmissa tulisi korostaa tuotantotavoitteita (4 terawattituntia), jotta luodaan uskoa ja luottamusta toimialan yrittäjille edelleen investoida ja tuottaa biokaasua.
Uusia biokaasulaitoksia on viime vuosina tullut lisää ja erilaisia yhteistyömalleja on kehitetty vastaamaan lisääntyneeseen biometaanin kysyntään. Kuljetusalan näkemykset energiasiirtymästä tukee biokaasusta tuotetun biometaanin käyttöä. Sen nähdään olevan nopein ja hyvin kustannustehokas keino päästövähennyksiin erityisesti raskaamman kaluston käyttövoimasiirtymässä, jossa sähköistyminen nähdään hyvin haastavana.
Tarjolla olevilla taloudellisilla ja muilla julkisilla ohjauskeinoilla on ollut myönteinen vaikutus biokaasutoimialaan, sillä erityisesti maatilakokoluokan laitoksissa on nähty selvää kasvua (kuva 15). Tukien voimakas rajoittaminen voisi vaikeuttaa investointisuunnitelmien toteuttamista
Taloudelliset ohjauskeinot
Yksityisen rahoituksen saatavuus on biokaasutuotannolle edelleen haaste, joten julkiset tuet ovat jatkossakin ratkaisevia erityisesti pienessä mittakaavassa/maatiloille. Tärkeää on tukien jatkuvuus ja ennakoitavuus, jotta investointeja uskalletaan tehdä ja biokaasualan toimintaa voidaan kehittää ja suunnitella pitkäjänteisesti, myös sektorirajat ylittäen. Valtion lainatakausten sekä CAP- ja EU-tukien käyttöä tulisi edelleen hyödyntää ja rohkeammin kohdentaa alkuinvestointien helpottamiseksi Rahoituksen vaikuttavuutta ja optimaalista kohdentamista eri tukimuotoihin tulisi kuitenkin samalla selvittää. Mädätteen käytön kehittäminen ja sen osana prosessointi etenkin suurten mittakaavan laitoksissa kaipaa huomattavia investointeja ja ravinteiden käytön kehittämistä. Prosessointiin kannustamisessa tulee hyödyntää sekä velvoitteita että tukimekanismeja.
Fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupan käynnistyminen vuoden 2025 alusta parantanee biometaanin suhteellista kilpailuasemaa. Fossiilisten polttoaineiden piilotukien poisto toimisi samaan suuntaan. Biometaanin tai nesteytetyn biometaanin tuotantoon käytetyn sähkön verohelpotus on ohjauskeino, jota työpajassa esitettiin myös harkittavaksi. Nopeita ja lyhytaikaisia kannustinmuutoksia tulisi kuitenkin välttää, jotta ei aiheuteta haitallisia markkinavääristymiä. Tukien tulee huomioida kattavasti myös kestävän kehityksen ja ravinteiden kierrätyksen näkökulmat. Tämä tarkoittaa kestävyysnäkökohtien asettamista tuen ehdoksi tilanteissa, joissa kestävyyttä ei säädellä normi- tai lupaohjauksen kautta Myös Huoltovarmuuskeskuksen rooli nähdään tärkeänä esimerkiksi pienten tuottajien tukemiseksi. Biokaasutoimialaa tulee tarkastella myös kehittämis- ja innovaatiopolitiikan kohteena, sillä teknologiakehittämisessä on myös oma liiketoimintapotentiaalinsa.
Infrastruktuuri ja jakelu
Biokaasun jakeluverkoston ja tankkausasemainfrastruktuurin kehittäminen on välttämätöntä kysyntään vastaamiseksi, jotta biokaasu voi aidosti kilpailla fossiilisten polttoaineiden kanssa. Kehittämisessä tulisi kuitenkin huomioida liikennöinnin alueelliset tarpeet ja käyttökeskittymät, erityisesti liittyen alueella vaadittavaan biometaania käyttävään kalustoon, sillä pidempiin kuljetuksiin sopiva raskas kalusto käyttää polttoaineena pääosin nesteytettyä biometaania (LBG), kun taas henkilö- ja pakettiautoja tankataan paineistetulla biometaanilla (CBG). Tärkeää olisi kiinnittää huomio erityisesti nesteytetyn biometaanin tankkausverkoston laajentamiseen, sillä tankkausasemaverkosto on selvästi jäljessä vuodelle 2025 asetettua 40 aseman tavoitetta (18 asemaa vuonna 2023). Esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomi ovat laajoilta osin jääneet nesteytetyn biometaanin jakeluverkon ulkopuolelle, mutta raskasta kalustoa vaativia kuljetuksia suoritetaan myös näillä alueilla muun muassa metsäteollisuuden tarpeisiin. Sähköistyminen on sekä käytetyn kaluston, että tieverkoston kunnon (muun muassa metsätiet) suhteen haastavaa, minkä vuoksi kuljetusala on kiinnostunut nimenomaan biometaanin käytöstä. Myös biokaasun tuottajat ovat alkaneet etsiä uusia liiketaloudellisia mahdollisuuksia tuottaa nesteytettyä biometaania (muun muassa
maataloussektorin haastavilla aloilla
yhteistyön kautta), joten biometaanin laajempi käyttö mahdollistaa nopean ja laajasti hyväksytyn päästöjen vähentämisen.
Yhteistyö ja alueelliset klusterit
Biokaasualan synergioissa on vielä kehitettävää muun muassa raaka-aineiden tuottajien, prosessoijien ja lopputuotteiden käyttäjien kesken. Alueellinen kehittäminen mahdollistaa alueen resurssien tehokkaan hyödyntämisen muun muassa raaka-aineen saatavuuden, tuotteiden käyttötarpeiden ja kuljetusten optimoimiseksi sekä taloudellisen kannattavuuden parantamiseksi. Julkinen toimija voisi toimia alueilla koordinoivana tahona, jotta varmistetaan kaikkien osapuolien hyötyminen sekä ratkaisun pitkäikäisyys
Maakuntien liitoilta toivotaan aktiivista roolia mahdollisuuksien ja tarpeiden haarukoinnissa sekä verkostojen rakentamisessa. Avoin yhteistyö voisi myös nopeuttaa investointihankkeita, kun alueen kaikki toimijat saisivat tarpeeksi tietoa biokaasuhankkeista ja niiden vaikutuksista alueelle. Avoimella yhteistyöllä voitaisiin välttää mahdolliset vastakkainasettelut ja ylimääräiset hidasteet hankkeiden toteutumiselle. Osuuskuntajärjestelmät ja tilusjärjestelyt voivat edistää yhteistyötä tilojen välillä. Myös yhteistyö biokaasulaitosten ja jakeluasemien välillä on tärkeää. Oleellista on varmistaa, että julkiset ohjauskeinot mahdollistavat esimerkiksi alueelliset yhteistyöverkostot ja resurssien tehokkaan käytön sekä huoltovarmuusnäkökulman toteutumisen. Alueellisista hankkeista ja klusterimalleista on esimerkkejä muun muassa Kiuruvedellä, Nivalassa, Nurmossa ja Kurikassa, joissa kaikissa yhteistyö mahdollistaa suurempien laitoskokonaisuuksien rakentamista. Positiiviset esimerkit onnistuneista alueellisista yhteistyömalleista kannustavat myös uusien yhteistyökeskittymien synnyttämiseen. Verkostojen rakentamisessa voitaisiin hyödyntää hankkeita, jotka rahoitetaan esimerkiksi rakennerahoitusinstrumenteista.
Lainsäädäntö ja viranomaisprosessit
Lainsäädännön selkeyttäminen ja viranomaisprosessien sujuvoittaminen on tärkeää investointihankkeiden edistämiseksi. Koska biokaasua käsitellään eri ministeriöissä eri näkökulmista, yhteistyötä ministeriöiden välillä tulisi edelleen edistää. Myös Huoltovarmuuskeskuksen tulisi olla laajemmin mukana viranomaistyössä. Biokaasu tulisi integroida osaksi laajempaa huoltovarmuuden ja energiaohjelmien kehittämistä, jolloin voidaan taata sääntelyn pitkäjänteisyys. Esimerkiksi vuoden 2024 lopulla hyväksytyn jakeluvelvoitetta koskevan lakimuutoksen (muuttuvat tavoitteet ja vaihtoehtoiset päästövähennystoimet) arvioidaan häiritsevän markkinaa vaikuttamalla suoraan muun muassa biopolttoaineiden kustannuksiin. Biokaasuvisio2030-julkilausumassa (2024) on mainittu esimerkkinä, että kansallinen biokaasustrategia voitaisiin luoda suoraan vuoteen 2035 asti, jolloin toiminnan kehitykselle syntyisi jatkuvuutta yli hallituskausien.
Lainsäädännön selkeyttämiseksi, viranomaisprosessien sujuvoittamiseksi sekä kustannusten tasapuolisen jakaantumisen edistämiseksi viranomaistoimintaa tulisi keskittää (niin sanottu yhden luukun periaate). Tämä takaisi eri alueiden toimijoiden tasapuolisen kohtelun sekä mahdollistaisi osaamisen keskittämisen ja virkamiesten erikoistumisen. Samalla keskitetyn viranomaistoiminnan informaatio-ohjauksen lisääminen edistäisi ymmärrystä biokaasun toimialasta ja sen monista hyödyistä ja mahdollisuuksista alueellisesti eri toimijoille.
Biokaasutuotannon kestävyys
Tuotannon kestävyyteen on kiinnitettävä edelleen huomiota, mukaan lukien ravinteiden kierrätyksen ratkaisut. On tärkeää, ettei tuotanto synnytä ei-toivottuja sivuvaikutuksia, vaan voi tukea sekä fossiilisesta energiasta irrottautumista että ravinteiden kierrätyksen murrosta. Uusiutuvan energian direktiivi (voimassa oleva direktiivi RED II, uuden RED III direktiivin mukaiset säädökset tulee saattaa voimaan viimeistään 21.5.2025) sisältää sitovat EU-tason kestävyyskriteerit energian tuotannossa käytettäville
biomassoille. Vaikka kestävyysjärjestelmän vaatimuksiin ja velvoitteisiin on tehty helpotuksia alle 2 megawatin (nimellinen kokonaislämpöteho) laitoksille, on todentaminen edelleen monimutkainen ja kallis prosessi etenkin pienille laitoksille. Todentamista tulisi edelleen sujuvoittaa ja yksinkertaistaa tinkimättä kuitenkaan kestävyyden kriteereistä. Esimerkiksi yleisimmille raaka-aineille ja prosessoinneille voitaisiin tuottaa ohjeistus, jota noudattamalla kestävyyskriteereihin on mahdollista päästä.
Biokaasutuotannon yhteydessä voi muodostua merkittäviä ilmastonmuutosta lisäävien kasvihuonekaasujen ja ilmanlaatua heikentävän ammoniakin päästöjä, mikäli niiden vähentämiseen ei kiinnitetä asianmukaista huomiota tuotantoketjun kaikissa vaiheissa (kuva 16.). Erityistä huomiota on kiinnitettävä metaanipäästöjen minimointiin biokaasuprosessin, biokaasun jalostuksen ja biometaanin käytön yhteydessä sekä mädätteen (tai siitä jalostettujen lannoitevalmisteiden) varastoinnin yhteydessä. Asiasta tarvitaan uutta sääntelyä (Luostarinen ym., 2023). Riittävän pitkä viipymä biokaasureaktorissa on välttämätön sekä mahdollisimman suuren metaanisaannon varmistamiseksi että mädätteen varastoinnin aikaisen metaanipäästöriskin minimoimiseksi. Mädätteen varastoinnin ja levityksen ratkaisut vaikuttavat eniten ammoniakkipäästöihin. Lisäksi mädätteen (tai siitä jalostettujen lannoitevalmisteiden) lannoituskäyttö ratkaisee sen, vaikuttaako biokaasutuotanto vesistöjen rannekuormitukseen vähentävästi vai päästöriskiä lisäävästi. Mädätteen käytön ratkaisuihin on siksi kiinnitettävä erityistä huomiota. Mitä suurempi laitos, sitä enemmän se ravinteita toiminnassaan tuotantoprosessiin keskittää ja siten sitä tärkeämpää on varmistaa, että mädätteeseen päätyvät ravinteet ovat muodossa, joka mahdollistaa niiden käytön lannoittamisesta aidosti hyötyvillä pelloilla.
Biokaasu
Kaasun hyödyntäminen
Raaka-aineet
CHP ja/tai kaasun jalostus
Biokaasureaktori
Biokaasuprosessi Esikäsittely
Mädätteen prosessointi (optio )
Mädätteen prosessointi
Varastointi
Levitys
Kuva 16 Biokaasun tuotantoketjun prosessikaavio sekä potentiaaliset päästölähteet (Luostarinen ym., 2023)
maataloussektorin haastavilla aloilla
Mädäte
4 Yhteenveto ja johtopäätökset
Tässä raportissa on kuvattu Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hankkeen politiikka-arviointityön tulokset. ACE-hankkeen politiikka-arvioinnin tavoitteena on ollut tilannekuvan muodostaminen valikoiduista maatalouden ilmastopolitiikan toimista ja toimien tehostamismahdollisuuksista. Hankkeessa on arvioitu haastavien, mutta päästövähennyspotentiaaliltaan merkittävien KAISUohjelman alaisten maataloussektoriin kuuluvien alojen eli turvepeltojen vettämisen, kosteikkoviljelyn, kasviproteiinien arvoketjujen vahvistamisen sekä kestävän biokaasutuotannon mahdollisuuksia täydentää ilmastopolitiikan ohjauskeinovalikoimaa vaikuttavalla ja hyväksyttävällä tavalla. Alat valikoituivat päästövähennyspotentiaalin sekä innovaatiopotentiaalin vuoksi sekä osittain KAISU-valmistelussa tunnistettujen pullonkaulojen pohjalta. Tarkastelussa huomio kiinnittyi päästövähennystoimien johdonmukaisuuteen, hyväksyttävyyteen ja kustannustehokkuuteen. Keskustelupaperin tulokset perustuvat politiikkatoimien tilannekuvan tarkastelun ohella loka-marraskuussa 2024 toteutettuihin politiikkaarviointityöpajoihin, joissa arvioitiin kosteikkoviljelyn, kasviproteiinien arvoketjujen vahvistamisen sekä biokaasun ohjauskeinojen vaikuttavuutta ja hyväksyttävyyttä.
Maataloussektorilla päästöt syntyvät pääosin hajallaan biologisista olevista päästölähteistä, mikä tekee päästövähennystoimien kehittämisestä ja niiden julkisesta ohjauksesta hankalaa. Maatalouspäästöjen raportointi jakautuu taakanjako- ja LULUCF-sektoreille, siten, että dityppioksidi ja metaani sijoittuvat taakanjakosektorille ja maatalouden hiilidioksidipäästöjä tarkastellaan LULUCF-sektorilla. Tämä raportointi- ja ohjausvastuiden jakautuminen hankaloittaa maatalouden päästövähennyksistä sopimista ja toimeenpanoa. Verrattuna muiden sektoreiden päästövähennyksiin, maataloussektorin päästöt eivät ole toistaiseksi merkittävästi vähentyneet. Tämä korostaa tarvetta kokonaisvaltaiselle otteelle julkisessa ohjauksessa. Tarvitaan vaikuttavien, johdonmukaisten ja hyväksyttävien ilmastopolitiikkayhdistelmien kehittämistä ja erilaisten, toisiaan tukevien ohjauskeinojen yhtäaikaista toimeenpanoa päästöjen vähentämiseksi.
Maataloussektorilla erityisesti turvepeltojen vettämisellä voitaisiin saada aikaan merkittäviä päästövähennyksiä kustannustehokkaalla tavalla. Turvepeltojen vettämisen tueksi olisi hyvä laatia erilaisia kannustimia ja ohjauskeinoja, kuten tarjouskauppa (Lång ym., 2023). Kosteikkoviljelyn avulla on mahdollista rakentaa vaihtoehtoisia tuotantomalleja vetetyille turvepelloille. Neuvonnan avulla voidaan tukea uusien elinkeinojen syntymistä alueilla, joilla biomassantuotanto tai suoksi ennallistaminen ei ole vaihtoehto.
Kosteikkoviljelyn kehittyminen markkinaehtoiseksi toiminnaksi ja siihen liittyvien tuotantomallien skaalautuminen edellyttävät johdonmukaista julkista ohjausta, jonka avulla tuetaan uusia innovaatioita ja niiden leviämistä sekä määrätietoista heikkotuottoisten turvepeltojen vettämisen ja raivauskiellon edistämistä. Kosteikkoviljelyn edistämisen lähtökohtana on erityisesti heikkotuottoisten turvepeltojen merkittävä päästövähennyspotentiaali. Kestävyyssiirtymän edistäminen vaati kuitenkin turvepeltojen laajamittaisen vettämisen rinnalle myös uusien toimintatapojen ja teknologioiden kehittämistä ja niiden käytön vakiinnuttamista sekä toimijoiden tukemista siirtymässä Jotta vettämisestä tulisi laajamittaisem-paa toimintaa, tarvitaan myös tukea hyväksyttävyyden rakentamiseen.
Kasviproteiinien tuotannon ja jalostuksen kehittämisellä ja kulutuksen tukemisella voidaan vähentää kulutusperäisiä kasvihuonekaasupäästöjä. Välillisesti on mahdollista vähentää peltopinta-alan kysyn-tää, jos rehuntuotantoon tarvittavan pellon tarve samanaikaisesti pienenee. Päivitetyt kansalliset ravitse-mussuositukset suosittavat aiempaa suurempaa kasvisten määrää lautaselle (500–800 grammaa päivässä) ja punaisen ja prosessoidun lihan aiempaa pienempää määrää (350 grammaa viikossa).
Suositusten noudattamisella on mahdollista saavuttaa terveysvaikutusten lisäksi myös ilmasto- ja ympäristöhyötyjä
Julkisella ohjauksella on kasviproteiinien arvoketjujen kehittämisessä keskeinen rooli, sillä sen avulla tuetaan kestävämpään ruokavalioon siirtymistä samanaikaisesti huoltovarmuutta vahvistavalla, arvonlisää realisoivalla ja kansanterveyttä parantavalla tavalla Julkiset ruokapalvelut ovat keskeisessä roolissa kansallisten ravitsemussuositusten täytäntöönpanossa. Reseptiikan kehittäminen maittavan ja ravitsevan kasvisruoan tarjoamiseksi mahdollisimman suurelle joukolle on tärkeää. Kasviproteiinien arvoketjujen kehittäminen edellyttää tavoitteellista, johdonmukaista ja oikea-aikaista julkista ohjausta sekä panostusta uudenlaisiin innovaatioihin, alkutuotantoon ja kasvinjalostukseen kestävämpien käytäntöjen kehittymiseksi. Hyväksyttävyyden kannalta keskeistä on, että julkisen ohjauksen keinoin avitetaan sellaisen ruokaympäristön kehittymistä, joka kannustaa ja helpottaa kulutuksen siirtymistä kasvipainotteiseen ruokavalioon.
Kestävästi toteutetulla lantabiokaasun tuotannolla voidaan vähentää kotieläintuotannon lannankäsittelyn päästöjä. Lannankäsittelyn kehittämisellä voidaan myös edistää lannan ravinteiden nykyistä parempaa alueellista jakautumista ja välttää painetta pellonraivaukseen Biokaasun jakeluverkostoa ja tankkausasemainfrastruktuuria tulee kehittää alueelliset tarpeet ja käyttökeskittymät huomioiden. Tässä olisi tärkeää huomioida nesteytetyn biometaanin tankkausasemien laajentaminen. Julkinen toimija voisi koordinoida alueellisia yhteistyöverkostoja resurssien tehokas käyttö ja huoltovarmuusnäkökulmat huomioiden. Pitkäjänteisellä ja tavoitteellisella, päästöjen vähentämiseen tähtäävällä julkisella ohjauksella, alalle voidaan luoda ennakoitavaa toimintaympäristöä, joka tukee päästövähennysten lisäksi ravinteiden kierrätystä sekä maatalouden ja kuljetusalan kestävyyssiirtymää
Tässä keskustelupaperissa esitetyt politiikkapaketit ovat kokonaisuuksia, joilla voidaan vaikuttaa maatalouden kestävyyssiirtymän eri osa-alueisiin yhtäaikaisesti ja johdonmukaisesti ja näin tehostaa maataloussektorin ilmastopolitiikkaa Politiikka-arvioinnin perusteella kosteikkoviljelyn, kasviproteiinien arvoketjujen sekä kestävästi toteutetun lantabiokaasun tuottamisen julkisella ohjauksella voidaan tehostaa päästövähennyksiä toimijoiden kannalta oikeudenmukaisella tavalla. Samalla voidaan tuottaa päästövähennysten lisäksi myös muita yhteiskunnallisia hyötyjä, kuten edistää kansanterveyttä ja parantaa huoltovarmuutta. Tämä keskustelupaperi sisältää asiantuntijatyöpajoissa laaditut arviot politiikkapakettien vaikuttavuudesta, julkisen rahoituksen tarpeellisuudesta sekä hyväksyttävyydestä. Vaikutusarvioita on kuitenkin tarpeen tarkentaa lisätiedolla ja tutkimuksella politiikkapakettien päästövähennys- ja kustannusvaikutuksista
Blomhoff, R., Andersen, R., Arnesen, E.K., Christensen, J.J., Eneroth, H., Erkkola, M., Gudanaviciene, I., Halldórsson, Þ.I., Høyer-Lund, A., Lemming, E.W., Meltzer, H.M., Pitsi, T., Schwab, U., Siksna, I., Þórsdóttir, I., Trolle, E., 2023. Nordic Nutrition Recommendations 2023: Integrating Environmental Aspects. Nordisk Ministerråd.
EIT Food, 2023. Accelerating Protein Diversification for Europe - EIT Food. An EIT Food Protein Diversification Think Tank Policy Brief.
Halonen, M., Laine, A., Simanainen, M., Värttö, H., Hjelt, M., Sirppiniemi, R., Illman, J., Aaltonen, S., Sjöblom, H., Lummaa, M., Palomäki, S., Rinne, P., van der Laan, J., Holmes, N., 2021. Sustainable Development Goals Finance Roadmap - Finnish Roadmap for Financing a Decade of SDG Action [Verkkojulkaisu]. Valtioneuvosto. URL https://tem.fi/documents/1410877/92029151/SDG+Finance+Roadmap_2021+Finnish+Roadmap+f or+financing+a+Decade+of+Action_final.pdf/3c273980-f1f6-da98-accad767d13ca52d/SDG+Finance+Roadmap_2021+Finnish+Roadmap+for+financing+a+Decade+of+ Action_final.pdf?t=1632389757818 (viitattu 28.1.2025).
Hebinck, A., Diercks, G., von Wirth, T., Beers, P.J., Barsties, L., Buchel, S., Greer, R., van Steenbergen, F., Loorbach, D., 2022. An actionable understanding of societal transitions: the Xcurve framework. Sustain Sci 17, 1009–1021. https://doi.org/10.1007/s11625-021-01084-w
Huttunen, S., Kivimaa, P., Virkamäki, V., 2014. The need for policy coherence to trigger a transition to biogas production. Environmental Innovation and Societal Transitions 12, 14–30. https://doi.org/10.1016/j.eist.2014.04.002
Independent Group of Scientists appointed by the Secretary-General, 2023. Global Sustainable Development Report 2023: Times of crisis, times of change: Science for accelerating transformations to sustainable development. United Nations, New York. https://doi.org/10.18356/9789210010788c003
Jansik, C., Karikallio, H., Kotilainen, T., Känkänen, H., Pihlanto, A., 2024a. Kasviproteiini kasvun tiellä: Tiekartta ruoan korkeampaan kasviproteiiniomavaraisuuteen, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 68/2024. Luonnonvarakeskus, Helsinki.
Jansik, C., Kaukovirta, A., Knuuttila, M., Kohl, J., Koivisto, A., Lehtonen, H., Niemi, J., Pesonen, L., Rikkonen, P., Saarni, K., Setälä, J., Wejberg, H., 2024b. Ruoka-ala kasvuun viennin ja ruokainnovaatioiden vetämänä: Keskustelunavaus ruokasektorin arvonlisän kasvattamiseen, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2024. Luonnonvarakeskus, Helsinki.
Jansson, T., & Säll, S., 2018. Environmental consumption taxes on animal food products to mitigate Greenhouse gas emissions from the European Union. Climate Change Economics, 9(04), 1850009. https://doi.org/10.1142/S2010007818500094
Kaartinen, N., Paalanen, L., Bäck, S., Kortetmäki, T., Lamminen, M., Maukonen, M., Männistö, S., Sares-Jäske, L., Selänniemi, M., Kaljonen, M., Pajari, A.-M., 2023. Ruokavaliot ovat osa terveysja ympäristöhaasteiden ratkaisua: uudet ravitsemussuositukset tukevat kestävyyssiirtymää [Verkkojulkaisu]. URL https://www.julkari.fi/handle/10024/147230 (viitattu 12.8.2023).
Kaljonen, M., Karttunen, K., Kortetmäki, T. (Eds.), 2022. Reilu ruokamurros. Polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen ruokajärjestelmään, Suomen ympäristökeskuksen raportteja 38/2022. Suomen ympäristökeskus.
Kaljonen, M., Ott, A., Huttunen, S., Kuusela, A.-J., Lonkila, A., 2021. Policy mixes for more vital legume value chains: Evaluation across competing policy frames. Int. j. sociol. agric. food (Online) 27, 1–21. https://doi.org/10.48416/ijsaf.v27i2.455
Kaljonen, M., Paloviita, A., Huttunen, S., Kortetmäki, T., 2024. Policy mixes for just transitions: A holistic evaluation framework. Environmental Innovation and Societal Transitions 52, 100885. https://doi.org/10.1016/j.eist.2024.100885
Kaljonen, M., Peltola, T., Kettunen, M., Salo, M., Furman, E., 2018. Kasvisruokaa kouluun kokeileva tutkimus ruokavaliomurroksen tukena. Alue & Ympäristö 2/2018, 32–47. https://doi.org/10.30663/ay.75114
Kaljonen, M., Salo, M., Lyytimäki, J., & Furman, E., 2020. From isolated labels and nudges to sustained tinkering: assessing long-term changes in sustainable eating at a lunch restaurant. British Food Journal, 122(11), 3313–3329.
Kanger, L., Sovacool, B.K., Noorkõiv, M., 2020. Six policy intervention points for sustainability transitions: A conceptual framework and a systematic literature review. Research Policy 49, 104072. https://doi.org/10.1016/j.respol.2020.104072
Kern, F., Howlett, M., 2009. Implementing transition management as policy reforms: a case study of the Dutch energy sector. Policy Sci 42, 391–408. https://doi.org/10.1007/s11077-009-9099-x
Kettunen, M., 2020. Kasvista kouluihin – kasvisruoan sovittaminen kouluruokailun käytäntöihin. Pro gradu, Helsingin yliopisto.
Kivimaa, P., Heikkinen, M., Huttunen, S., Jaakkola, J., Juhola, S., Kaljonen, M., Käyhkö, J., Leino, M.E., Loivaranta, T., Lundberg, P., Lähteenmäki-Uutela, A., Näkkäläjärvi, K., Sivonen, M.H., Vainio, A., 2023. Evaluation of justice in climate policy, Suomen ilmastopaneelin raportti. Suomen ilmastopaneeli. https://doi.org/10.31885/9789527457214
Laki uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä. Suomen säädöskokoelma 2007/446.
Leg4Life-tutkimushanke, 2024. Palkokasvien viljely ruoaksi ja rehuksi vahvistaa ruokaturvaa ja huoltovarmuutta (Leg4Life-tutkimushankkeen suosituksia 2).
Lehtonen, H., 2022. Ruoantuotannon hiili-euro-ohjelma (HERO) - Luonnonvarakeskuksen tekemä työ maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja.
Lehtonen, H., Aro, K., Kaustell, K., Leinonen, I., Luostarinen, S., Niskanen, O., Rasi, S., Suokannas, A., 2024. Maatalouden vähähiilisyystiekartta: päivitetyt skenaariot ja arviot päästövähennyksistä vuoteen 2035 ja 2050. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry.
Lehtonen, H., Huan-Niemi, E., Niemi, J., 2022. The transition of agriculture to low carbon pathways with regional distributive impacts. Environmental Innovation and Societal Transitions 44, 1–13. https://doi.org/10.1016/j.eist.2022.05.002
Lehtonen, H.S., Niemi, J.S., 2018. Effects of reducing EU agricultural support payments on production and farm income in Finland. Agricultural and Food Science 27, 124–137. https://doi.org/10.23986/afsci.67673
Loorbach, D., Frantzeskaki, N., Avelino, F., 2017. Sustainability Transitions Research: Transforming Science and Practice for Societal Change. Annual Review of Environment and Resources 42, 599–626. https://doi.org/10.1146/annurev-environ-102014-021340
Luostarinen, S., Tampio, E., Lehtoranta, S., Valve, H., Laakso, J., Rasi, S., Pyykkönen, V., Markkanen, J., Heikkinen, J., Haapala, H., Winquist, E., Lång, K., Timonen, K., Silfver, T., 2023. Kestävät käytännöt biokaasutuotannossa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:32.
Lång, K., Aro, L., Assmuth, A., Haltia, E., Hellsten, S., Larmola, T., Lempinen, H., Lindfors, L., Lohila, A., Miettinen, A., Minkkinen, K., Nieminen, M., Ollikainen, M., Ojanen, P., Sarkkola, S., Sorvali, J., Seppälä, J., Tolvanen, A., Vainio, A., Wall, A., Vesala, T., 2022. Turvemaiden käytön vaihtoehdot hiilineutraalissa Suomessa, Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2022. Suomen ilmastopaneeli.
Lång, K., Hakola, S., Iho, A., Kekkonen, H., Miettinen, A., Niskanen, O., Ojanen, H., Wejberg, H., 2023. Turvepeltojen kosteikko-ohjelma: Ehdotus kosteikkoviljelyyn varatun rahoituksen käytöstä vuosina 2023–2025, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 12/2023. Luonnonvarakeskus. Maa- ja metsätalousministeriö, 2024. Maankäytön muutosmaksua valmistelleen työryhmän loppuraportti. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2024:2
Maa- ja metsätalousministeriö, 2022. Valtioneuvoston selonteko maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta, Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2022:15.
Maa- ja metsätalousministeriö, 2021. Vastuullisten ruokapalveluiden hankintaopas. Helsinki.
Maanavilja, L., Tuomainen, T., Aakkula, J., Haakana, M., Heikkinen, J., Hirvelä, H., Kilpeläinen, H., Koikkalainen, K., Kärkkäinen, L., Lehtonen, H., Miettinen, A., Mutanen, A., Myllykangas, J.-P., Ollila, P., Viitanen, J., Vikfors, S., Wall, A., 2021. Hiilineutraali Suomi 2035: Maankäyttö- ja maataloussektorin skenaariot, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:63. Valtioneuvoston kanslia.
Miettinen, A., Aakkula, J., Koikkalainen, K., Lehtonen, H., Luostarinen, S., Myllykangas, J.-P., Sairanen, A., Silfver, T., 2022. Hiilineutraali Suomi 2035 – Maatalouden lisätoimenpiteiden ja ruokavaliomuutoksen päästövähennysvaikutukset: Synteesiraportti, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 73/2022. Luonnonvarakeskus.
Moberg, E., Allison, E. H., Harl, H. K., Arbow, T., Almaraz, M., Dixon, J., Scarborough,C., Skinner, T., Vang Rasmunssen, L., Salter, A., Gen Lei, X., & Halpern, B. S., 2021. Combined innovations in public policy, the private sector and culture can drive sustainability transitions in food systems. Nature Food, 2(4), 282–290. https://doi.org/10.1038/s43016-021-00261-5
Motiva, 2023. Opas vastuullisiin elintarvikehankintoihin – Suosituksia vaatimuksiksi ja vertailukriteereiksi. Versio 3.0. Motiva.
Saarinen, M., Kaljonen, M., Niemi, J., Antikainen, R., Hakala, K., Hartikainen, H., Heikkinen, J., Joensuu, K., Lehtonen, H., Mattila, T., Nisonen, S., Ketoja, E., Knuuttila, M., Regina, K., Rikkonen, P., Seppälä, J., Varho, V., 2019. Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukevat
Schot, J., Steinmueller, W.E., 2018. Three frames for innovation policy: R&D, systems of innovation and transformative change. Research Policy 47, 1554–1567. https://doi.org/10.1016/j.respol.2018.08.011
Siikavirta, H., Cederlöf, M., Skoglund, K., Ruponen, V., 2024. Ilmastovuosikertomus 2024. Ympäristöministeriön julkaisuja 2024:25. Ympäristöministeriö.
Springmann, M., Dinivitzer, E., Freund, F., Jensen, J.D., Bouyssou, C.G., 2025. A reform of valueadded taxes on foods can have health, environmental and economic benefits in Europe. Nature Food 1–9. https://doi.org/10.1038/s43016-024-01097-5
Sosiaali- ja terveysministeriö, 2024. Terveydeksi – kansallinen terveys- ja hyvinvointiohjelma [verkkojulkaisu]. Sosiaali- ja terveysministeriö. URL https://stm.fi/terveydeksi-kansallinenterveys-ja-hyvinvointiohjelma (viitattu 28.1.2025).
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, 2023. Millä energialla kuljetamme? Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry.
Tilastokeskus, 2024. Energian hankinta ja kulutus, biokaasun tuotanto ja kulutus. Tietokantajulkistus [verkkojulkaisu]. URL https://stat.fi/julkaisu/cln1j9qh0wzc10cut9qsdtjz3 (viitattu 28.1.2025).
Traficom, 2024. Liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkko [verkkojulkaisu]. Tieto Traficom. URL https://tieto.traficom.fi/fi/tilastot/liikenteen-vaihtoehtoisten-kayttovoimienjakeluverkko (viitattu 28.1.2025).
Traficom, 2025. Hae hankintatukea sähkö-, vety- ja kaasukäyttöiselle kuorma-autolle [verkkojulkaisu]. URL https://www.traficom.fi/fi/asioi-kanssamme/hae-hankintatukea-sahko-vety-jakaasukayttoiselle-kuorma-autolle (viitattu 28.1.2025).
Tykkyläinen, R., Kaljonen, M., Kortetmäki, T., Ritola, R., Salminen, J., Lehtinen, M., Saralahti, I., 2022. Kestävän kouluruokailun keittokirja. Nuorten ratkaisuja ruokapalveluille. Just food hankkeen julkaisuja 5/2022. https://www.muurame.fi/wpcontent/uploads/library/files/6285fe10c91058f7eb000894/JUST_FOOD_05_2022.pdf
Työ- ja elinkeinoministeriö, 2023. Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. EU:n alue ja rakennepolitiikan ohjelma. URL https://rakennerahastot.fi/documents/91635434/120111163/Uudistuva+ja+osaava+Suomi+20212027+ohjelma.pdf/deb0126a-d68f-bc5d-5f2e-dac95d97a451/Uudistuva+ja+osaava+Suomi+20212027+ohjelma.pdf?t=1684927591791 (viitattu 23.1.2025).
Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2024. Kestävää terveyttä ruoasta - kansalliset ravitsemussuositukset 2024. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Valtiovarainministeriö, 2024. Suomen kansallinen uudistusohjelma 2024. Valtiovarainministeriön julkaisuja 2024:26. Valtiovarainministeriö.
Virolainen-Hynnä, A., 2020. Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa 2030. Suomen biokierto ja biokaasu ry:n julkaisuja. Suomen Biokierto ja Biokaasu ry.
WWF, 2024. Askelia kasvuloikkaan: kasvipohjaisen ruuan alan kehitystarpeita. WWF Suomi.
