Ukemi - vastaanottamisen taito

Ukemi

vastaanottamisen taito

Teksti: Petteri Silenius

Aikidossa teemme ukemin, hallitun kaatumisen kun meitä heitetään. Ukemi ei varsinaisesti tarkoita kaatumistaitoa vaan taitoa ottaa tekniikka vastaan. Siihen voi siis sisältyä sidontatekniikoiden vastaanotto, myös lyönteihin reagointi. Kaiken kaikkiaan ukemissa on kyseessä vapautuminen harjoitusparin voiman ja hallinnan alta vahingoittumattomana. Ukemi on osa harjoittelun kaavaa, jossa hyökkääjällä ja puolustajalla on omat roolinsa ja toisistaan riippuvaiset suoritukset. Kuten yleensä taidon jalostuessa entistä hienovireisemmäksi, ukemi alkaa elää omaa elämäänsä jopa niin, että siitä tulee itsetarkoitus ja osa näyttävää showta.

Ukemi on välillä tiukassa

Harjoitusparisi tekee sinulle heiton, mutta et menetä tasapainoasi ja kaadu. Hän yrittää uudelleen, mutta ei onnistu tekniikassaan. Syynä voi olla huono alkuhorjutus, ajoitus tai se, että tiedät mihin suuntaan hän sinua yrittää viedä. Todennäköisesti hän harmistuu ja sanoo, että sinun kuuluu tehdä ukemi. Miksi? Se on osa harjoittelua, osa yhteispeliä, koska aikidossa ei kilpailla. Ai jaa, toteat ja teet seuraavaan suoritukseen ukemin, ihan vain pitääksesi harjoitusparin tyytyväisenä. Todennäköisesti kumpikaan ei ole tyytyväinen lopputulokseen vaikka siltä vaikuttaa. Kummallekin jää hampaankoloon jotakin kalvamaan. Ihannetapauksessa tekniikan suorittaja ottaisi virheistä opikseen ja yrittäisi harjoitella kovemmin, jotta osaisi tehdä heiton ensi kerralla paremmin.

Verrattuna muihin enemmän kamppailullisiin heittolajeihin, aikidossa on enemmän mahdollisuuksia harjoitella. Hyvin erilaisia heittoja, joita harjoitellaan yhteisymmärryksessä ja yhteisestä sopimuksesta. Jotkut heitoista ovat kokemusta, taitoa ja rytmitajua vaativia. Niitä voidaan silti tutkia. Kilpailemiseen pohjautuvissa lajeissa heittojen lukumäärä on suppeampi. Ainakin niiden heittojen osalta, joita käytetään yleisimmin kilpailuissa. Myös joidenkin heittojen vaarallisuus karsii niiden käyttöä eikä niitä sallita kilpailuissa. Usein on myös niin, että niitä toistetaan harjoituksissa vain yhdelle puolelle. Sille joka on vahvempi. Vaikeisiin heittoihin sisältyy myös vaativa alastulo. Nuorempana niitä voidaan harjoitella, vanhempana ei kannata edes yrittää vammautumisen vuoksi.

Aikidon juurilla

Aikidon alkuaikoina, kun moderni aikido oli vasta kehittymässä 50-luvulla, kaatumisen taitoa ei opetettu mukaan tuleville aloittelijoille. Heitä heitettiin sempaiden, vanhempien harjoittelijoiden toimesta niin, että he oppivat tekniikan käytännössä, mustelmien kera. Ne, jotka oppivat nopeasti tai joilla oli aiempaa kokemusta esim. judosta jäivät harjoittelemaan. Ne jotka loukkaantuivat tai eivät oppineet tarpeeksi nopeasti ukemia, lopettivat harjoittelun. Nykyisin aloittelijoista pidetään parempaa huolta ja hallitun kaatumisen harjoittelu aloitetaan kaikille helposta ja turvallisesta ukemimallista, jossa kukaan ei loukkaa itseään. Aloitteleva opettaja joutuu selittämään aloittelijalle, kuinka ukemi tulee tehdä tiettyyn heittoon. Missä kädet pidetään, miten jalat asetetaan ja ennenkaikkea missä pää on ettei tulla alas pää tai niska edellä.

Entä kokenut opettaja? Hän heittää aloittelijaa, ja hän laskeutuu turvallisesti tatamille ihan oikein päin. Kyse on hallinnasta, huolenpidosta ja vastuusta. Jos ei osaa heittää oikein, on parempi pohjustaa ukemin opettelua verbaalisesti ja vaihe vaiheelta. Budon harjoittelussa ei ole kyse toisen vahingoittamisesta. Se ei ole harjoittelun päämäärä. Nykyisin netissä liikkuu paljon aikidovideoita. Upeita ja spektaakkelimaisia näytöksiä. Ne kosiskelevat yleisöä näyttävillä ukemisuorituksilla. Ilman uken ilmiömäistä ja akrobaattista suoristusta ne olisivat kuten muutkin aikidonäytökset. Suuri osa näyttävyydestä on siis uken ansiota, ei nagen. Paljon asetekniikkaa harjoitelleena huvittaa seurata, kuinka näytösten aikido uket kaatuvat nykyään myös bokkenin ja jo'n iskuista. Miksi? Minusta iskut eivät näytä osuvan lainkaan maaliinsa vaan pysähtyvät ennen kohdetta. Ukemilla ei pysty väistämään jo'n tai bokkenin iskua jos se on tulossa kohti. Keho on liian hidas reagoimaan niin nopeaan suoritukseen. Ainoa keino väistää isku, on heittäytyä sivulle eikä lyönnin alle.

Aikidon perustajan Morihei Ueshiban budouran alkuvaiheessa tekniikat olivat Daito ryu aikijutsua. Hänen

käsiensä kautta alkoi muokkaantua taito, jonka tunnistamme nykyisin moderniksi aikidoksi. Vaikka Ueshiba opetti aluksi Daito ryuta, se alkoi näyttää vähitellen erilaiselta, kuin muiden Daito ryu opettajien tekemänä. Oliko syynä, että uket alkoivat rutinoitua eri tavalla? Ellis Amdur kertoo kirjassaan ”Hidden in plain sight” oman alkuaikojen aikidoopettajansa Terry Dobsonin kokemuksia O-sensei Ueshiban ukena olemisesta. Dobson oli isokokoinen ja vahvarakenteinen mies, mutta hän sanoi Ueshiban käsien otteen olleen niin tiukan kivulloinen, että kaikki uket halusivat ikäänkuin karata ukemilla mahdollisimman nopeasti hänen käsistään. Vanhassa Daito ryussa heitot tehtiin pääasiassa jalkojen lähelle, jotta jaloilla voitiin tehdä nopeasti sidontoja. Aikido on näyttävämpää, koska heitot suuntautuvat kauas heittäjästä. Yasuo Kobayashi-sensei kertoi, että uchideshit ottivat kokyunage-heitot harjoitteluun mukaan lähinnä näytöksiä varten. O-sensei moitti heitä siitä sanoen, että kukaan ei uskoisi niiden olevan käytännöllisiä.

Kata – muodollinen liikesarja

Perinteisesti asetaidoissa Japanissa on suosittu kata-harjoittelua, mikä onkin järkevää harjoittelun turvallisuuden kantilta katsottuna. Harjoitusparin tekemä liike saa aikaan vastapuolessa jonkin reaktion, joka johtaa taas seuraavaan vaiheeseen. Liikkeet ovat ennalta suunniteltuja ja kumpikin osapuoli tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Muodollista liikesarjaa harjoitellaan, kunnes kehon liikkeet automatisoituvat ja reaktio lähtee niin sanotusti selkärangasta. Aikidossa on toteutettu tätä samaa ideaa, jossa tiettyä kaavaa (tekniikkaa) toistetaan vuorotellen, kunnes tori (tekniikan tekijä) ja uke (tekniikan vastaanottaja) sisäistävät liikkeen ja vähitellen harjoitusvuosien myötä pääsevät perille jokaisen perustekniikan periaatteista, laista (riai). Kun päästään korkeammalle tasolle harjoittelussa nopeutta, ajoitusta ja voiman keskitystä voidaan vahvistaa, ja harjoittelu pysyy turvallisena. Uken kokemuksesta, taidoista, iästä riippuen ja yhtenäisestä sopimuksesta johtuen tori voi siis tehostaa suoritustaan. Siinä on ukemin arvo. Kummallakin on oma roolinsa katassa. Jotta kataan saadaan sisältöä, ei pidä jämähtää muotoon vaan syvyyttä tekniikkaan ja kummankin osapuolen kehittymistä voidaan luoda yhteisellä sopimuksella. Uke voi lisätä hyökkäyksen voimaa tai jopa hankaloittaa torin tekniikan tekemistä yrittämällä säilyttää tasapainonsa jotta heittoa ei tapahtuisi. Aikidoa voi toki tehdä katamaisesti vaikka 30 vuotta, mutta tapahtuuko muuta kehittymistä kuin plastinen esteettisyys?

Keskustelin kerran Sugano-sensein kanssa ja hän sanoi tiukasti ettei aikidossa ole kataa. Kun O-sensein filmejä katselee eri vuosien varrelta, niissä kuitenkin toistuu samat tekniikat, samat muodot. Jos kataa suorittaa, uke osaa reagoida niihin ja löytää vastaliikkeen niihin koska hän tunnistaa liikkeen ennakolta. Jos liike tulee ennalta arvaamattomasti ja siinä on syvyyttä, on vaikea löytää siihen vastaliikettä. Silloin kata on saanut sisällön eikä itse muoto enää ole tärkeä. Muoto on siis se mistä kaikki opiskelu alkaa. Ukemi toimii samoin. Keho muokataan tiettyyn

malliin vartalon keskiakselin muuttaessa uuteen kulmaan. Vuorottelevan kehon avautumisen ja sulkeutumisen kautta oikealla ajoituksella alamme ymmärtämään fysiikan lakeja käytännössä. Kuinka ne toimivat oman tasapainomme kautta.

Illuusioita

Aikido on saanut kautta aikojen kovaa kritiikkiä soveltamattomuudesta realistiseen kamppailuun. Kun pidin joskus aikidoharjoituksia jujutsukoille, heillä oli ensin hieman vääristynyt kuva aikidosta. Aikido ei näytä tehokkaalta, koska uket eivät reagoi elokuvamaisesti tekniikoihin. Ei kuulu älähdyksiä, voivottelua ja irvistyksiä vaan naama peruslukemilla elegantisti ensin pyörähdellään, kaadutaan pehmeän sulavasti ja sitten noustaan ylös seuraavaa hyökkäystä varten. Tämänkin vaikutelman saa aikaan ukemitaito. No, palaute jonka sain jujutsukoilta oli tyhjentävä: ”Nämä tekniikathan tekevät kipeää!” Niin tekevät, jos ei osaa ottaa niitä vastaan.

Aikidokoille voi muodostua erilaisia illuusioita vuosien varrella harjoiteltaessa aktiivisesti aikidoa. Ensin se, että tekniikoita on vaikea tehdä tehokkaan tuntuisesti. Jossain vaiheessa ilmenee, että luullaan tekniikoiden toimivan vahvan tehokkaasti. Se illuusio syntyy siitä ettei harjoitella oman dojon ulkopuolisten harjoittelijoiden kanssa eikä varsinkaan kokeneempien kanssa. Viimeinen illuusio voi olla sellainen ettei tiedosteta omaa osaamista tai voimaa, kun on harjoitellut niiden kokeneiden, vahvojen ja taitavien harjoittelijoiden kanssa. Voi käydä niin jos tekniikan vastaanottajana on aloittelija tai jopa sellainen joka ei ole koskaan mitään kamppailulajia harjoitellut, että pelkkä alkuhorjutuksen teho pelästyttää sekä tekijän että vastaanottajan. Olen pitänyt vuosien varrella eri-ikäisille koululaisryhmille aikidon tutustumisharjoituksia. Ohjaajan tulee tarkkaan harkita mitä opettaa tällaisessa tilanteessa etteivät oppilaat loukkaa. Ikkyo on turvallinen tekniikka sellaisillekin, jotka eivät hallitse kaatumisen tekniikkaa. Vaaratilanteita syntyy siinäkin, varsinkin silloin kun teinit alkavat vääntää toisiaan hullun kiilto silmissä. Pelästyin noin 30-vuotta sitten ohjatessani lukioikäisten nuorten ryhmää. Ajattelin, että katatedori ikkyo on turvallinen tekniikka. Kun tein alkuhorjutuksen käsivarresta eräälle nuorelle ripakintulle, hän lensi kovalla vauhdilla melkein naamalleen tatamiin. Säikähdin, koska en laittanut edes voimaa horjutukseen.

Kun tehdään kauniita lentoukemeita, tekniikan tekijä antaa ukelle mahdollisuuden oman kehon hallintaan ja itseasiassa tasapaino säilyy ukella koko heiton ajan. Ankkurointipiste ja tasapaino siirtyy heitettävän jaloista heittäjän kehoon tukeutuen ja siirtyy sieltä lopulta takaisin maahan. Taitava uke osaa siirtää oman kehonsa painopistettä hyvin nopeasti käyttäen apuna käsiään ja jalkojaan. Eli kun tehdään näyttäviä ukemeita, ukelle annetaan tilaa liikkua. Yritin joskus tehdä näitä lentoukemeita opittuani niitä erään toisen opettajani kanssa, mutta hän ei antanutkaan siimaa eikä mahdollisuutta minun käyttää niitä. Tulin alas miten sattui ja usein mahdollimman kivuliaasti. Ymmärsin heti, että ukemin täytyy sopeutua heittäjän liikkeeseen. Se ei saa olla erillään heiton liikeradasta. Uke sopeutuu eikä yritä tehdä showta itsestään. Ukemiharjoittelu on hyvää kehon avausta, lämmittelyä treenin alkuvaiheessa ja henkisellä puolella se valaa itseluottamusta omasta turvallisuudesta ja kehon hallinnasta. Rullaava liike selän kautta saa nikamat pysymään liikkuvina ja sitä kautta hermosto ja verenkierto selässä pysyy hyvänä. Pehmeä ukemi ikäänkuin huuhtelee hermostoa. Sekä pehmeä ukemi että kovempi alastulo tatamiin vaikuttaa myös sisäelimiin. Niiden kiinnikkeet vahvistuvat ja selkärangan kautta kulkevat kanavat sisäelimiin pysyvät auki. Kovia ukemeita ei pidä vaatia keski-iän ylittäneiltä vasta-alkajilta. Jos on koko elämänsä harjoitellut aktiivisesti, niitä pystyy tekemään iäkkäämpänäkin. Silloin monen harjoitusvuosikymmenen seurauksena keho on tottunut ukemiin. Jossain vaiheessa tulee tosin luonnollinen kovan ukemin välttely, koska se ei enää tunnu mukavalta eikä tarpeelliseltakaan. Pystyn nykyään yli 50-vuotiaana tekemään aika hurjiakin alastuloja, mutta olen harjoitellut nuorempana todella paljon niitä ja hionut tekniikkaani. En kuitenkaan enää koe niitä mielekkääksi tavaksi harjoitella. Jos innostun niitä joskus tekemään, keho alkaa ilmoitella viimeistään seuraavana päivänä, että olisi parempi ollut jättää tekemättä.

Minut oli kutsuttu ohjaamaan viikonloppuleiriä erääseen ulkomailla sijaitsevaan dojoon. Teimme shihonage tekniikkaa ja paikalla oli paljon aloittelijoita. Menin ohjaamaan erästä paria jolla oli ongelmia tekniikassa. Toinen pareista oli ukena ja huomasin, että hän ei tehnyt ukemia ollenkaan. Keskeytti toisen aina, kun ukemin aika tuli. Menin paikalle ja ryhdyin tekemään tekniikkaa rauhallisesti. Kun miehen piti tehdä takaperin ukemi, hän hoki ”Okei, okei!” ja pisti vastaan. Kysyin, onko joku paikka kipeä. Hän sanoi, että ei mutta ei halua mennä alas mattoon. Hän ei ollut vanha mies, joten päätin että ukemi täytyy tehdä. Se on osa tekniikan harjoittelua. Tein tekniikan toiseen käteen hitaasti ja lähdin viemään miestä alas mattoa kohti. Neuvoin samalla häntä, kuinka jalka asetetaan koukkuun jotta hän pääsee turvallisesti mattoon. Hitaan varmasti, hänen pyristellessä vastaan ja samalla hokien ”okei, okei” hän laskeutui tatamiin, nousi sieltä naama tulipunaisena ja huusi jotain jota en ymmärtänyt. Saman tien hän marssi pukuhuoneeseen ja lopulta lähti ovet paukkuen dojosta. Kohautin hartioitani ja katsoin dojon pääopettajaa. Toivoin vain ettei hän menettänyt oppilastaan. Ei voi ymmärtää täysin aikidoa, jos haluaa heittää muita eikä halua itse tulla heitetyksi.