”Varmaan aika kirjavaa opetusta eri kouluissa”

Varhennetun A1-kielen opetuksessa on suuria eroja.

Teksti KATRI GRANÖ kuvat SUKOL RY

Sain kesäkuussa 2022 valmiiksi luokanopettajatutkintoon kuuluvan pro gradu -tutkielmani, jota varten keräsin kyselylomakkeella luokan- ja kieltenopettajien näkemyksiä ja kokemuksia kielenopetuksen varhentamisesta. Vastausten perusteella kuntien ja koulujen välillä on suuria eroja siinä, kuka kieltä opettaa, miten opetus on järjestetty ja miten varhentamiseen on panostettu. Otsikon lainaus on eräältä kyselyyn vastanneelta opettajalta, ja se kuvaa vallitsevaa tilannetta hyvin.

Ääriesimerkkien perusteella voidaan todeta, että luokanopettaja voi pitää varhennettua kielenopetusta useampana lyhyenä opetustuokiona viikon aikana tai opetusta voi olla oppitunti viikossa -periaatteella. A1-kieltä voi opettaa pakon edessä kieltä heikosti osaava luokanopettaja tai eri koulujen välillä sukkuloiva, kokenut ja innostunut kielen aineenopettaja, joka ei saa lisäkorvausta siirtymisistä. Kunnassa tai yksittäisessä koulussa on voitu panostaa kielenopetuksen varhentamiseen keskimääräistä enemmän: järjestetään kielisuihkutusta ja tutustumista useampiin kieliin jo varhaiskasvatuksessa, tarjotaan englannin lisäksi muitakin kieliä A1-kieleksi, ja koulutetaan kaikki varhennetun kieltenopetuksen parissa työskentelevät opettajat. Toisissa kunnissa taas panostus on ollut vaatimatonta.

Enemmistö luokanopettajia

Varhentamisen jälkeen A1-kieltä alkuopetusluokilla opettaa huomattavasti useammin luokanopettaja kuin kielten aineenopettaja. Kyselyyni vastanneista 79 opettajasta 49 profiloi itsensä luokanopettajaksi ja 22 aineenopettajiksi (loput 8 olivat muita kuten erityisopettajia tai varhaiskasvatuksen opettajia). Luokanopettajien osuus A1-kielen opettajista oli siis kyselyssä 62 % ja kielten aineenopettajien noin 28 %. Koska jaoin kyselylomakelinkkiä ahkerasti kieltenopettajajärjestöjen verkkosivuilla (SUKOL, SEO, SRO), on syytä olettaa, että luokanopettajien osuus on käytännössä vielä suurempi. Kyselyssä kävi ilmi, että myös muiden kuin vuosiluokkien 1–2 englannin opetusta on siirretty luokanopettajille.

SUKOL ry on ottanut voimakkaasti kantaa siihen, että jo alkuopetuksessa vierasta kieltä opettavan opettajan pitäisi olla kieltenopettaja tai kieleen erikoistunut luokanopettaja. Samoilla linjoilla on tutkija Kristiina Skinnari, joka toteaa tutkimusartikkelissaan (Kieli, koulutus ja yhteiskunta -verkkolehti, 2018): ”Paras opettaja alaluokkien kieltenopetukseen on motivoitunut, innostunut ja varhaista kielipedagogiikkaa tunteva sekä kieltä osaava opettaja.” Skinnari ja Sannina Sjöberg ovat tutkimuksessaan (https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/59449) päätyneet esittämään, että opettajan pitää peruskielitaidon lisäksi hallita pedagogisten käytänteiden kielitaito, jotta hän pystyy ohjaamaan lapsia toimimaan, tarjoamaan erilaisia oppimismahdollisuuksia ja antamaan oppimiseen kannustavaa palautetta. On tärkeää, että opettajalla itsellään on korkea motivaatio ja hyvä itsetunto kielen käyttäjänä.

Opetuksen taso vaihtelee

Kyselylomakkeen avovastauksissa opettajat pohtivat opetuksen tason vaihtelua seuraavasti:

”Jos A1-kieli on englanti, sitä opettaa luokanopettaja (vaikka ei edes haluaisi). Muita kieliä opettavat aineenopettajat, jotka ovat jatkokouluttautuneet erityisesti varhennukseen.”

”Helposti ajatellaan, että ’kaikkihan nyt englantia osaa alakoulussa opettaa’, mikä on mielestäni harmillista. Oppilaat saavat hyvin eritasoista opetusta. Osa luokanopettajista opettaa erinomaisesti ja osaa kieltä erinomaisesti, mutta osalla on merkittäviä puutteita.”

”Koulussamme varhennettua saksaa opetan minä eli pätevä aineenopettaja. Varhennettua englantia opettavat luokanopettajat, joilla ei kaikilla ole halua eikä taitoa opettaa kieltä. Tämä asettaa oppilaat eriarvoiseen asemaan. Kunnassamme yhtenäisissä peruskouluissa varhennettuja kieliä opettavat lähtökohtaisesti aineenopettajat tai kieleen (yleensä englantiin) erikoistuneet luokanopettajat.”

Luokanopettajien arvioita valmiuksistaan

Yksi tutkimuskysymyksistäni koski luokanopettajien näkemyksiä omista valmiuksistaan opettaa varhennettua A1-kieltä. Kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja -tutkinto ei sisällä minkään yksittäisen peruskoulussa opetettavan aineen didaktisia opintoja 2–6 opintopistettä enempää. Kyselyyni vastanneet luokanopettajat eivät pitäneet luokanopettajakoulutuksen yhteydessä saamiaan vieraan kielen opetuksen didaktisia valmiuksia kovinkaan hyvinä. 49 luokanopettajasta 68% (33 opettajaa) oli täysin tai osittain eri mieltä ja vain 8,5% (4 opettajaa) täysin samaa mieltä väittämästä ”luokanopettajakoulutus antoi hyvät valmiudet opettaa vierasta kieltä alkuopetuksessa”.

Koulutuksen tarjoamista heikoista valmiuksista huolimatta huomattavan suuri osa luokanopettajista arvioi valmiutensa opettaa varhennettua A1-kieltä hyviksi. Eurooppalaisen viitekehyksen pohjalta opettajia pyydettiin arvioimaan omaa taitotasoaan opettamassaan kielessä. Huomattavan suuri osa (37 opettajaa eli 75,5 %) arvioi taitonsa tasoille B2–C2.

Yli kaksi kolmasosaa luokanopettajista koki A1-kielen opetuksen aloittamisen alkuopetuksessa tai itselleen kokonaan uutena aineena olleen helppoa. Valtaosa (92 %, 44 vastaajaa) koki A1-kielen opetuksen itselleen mieluisaksi, ja melkein yhtä moni luokanopettajista oli sitä mieltä, että oma kielitaito ja kulttuurintuntemus riittävät hyvin vieraan kielen opetukseen alkuopetuksessa. Joku rinnasti vieraan kielen lukuaineisiin:

”A1-kieli on yksi oppiaine muiden joukossa. Oma kielitaito on riittänyt hyvin, eihän ympäristöopinkaan opettamisessa tarvitse olla biologian ja maantiedon aineenopettajan pätevyyttä.”

Kun luokanopettajia pyydettiin yksityiskohtaisemmin arvioimaan opettamansa vieraan kielen taitoa, 88 % (43 vastaajaa) oli täysin tai osittain samaa mieltä väitteestä, että hän ääntää opettamaansa A1-kieltä kieltä hyvin, ja 92 % (45 vastaajaa) koki hallitsevansa kielen perusrakenteet hyvin. Luokanopettajista 85 % (42 vastaajaa) ymmärtää kieltä hyvin, kun sitä puhutaan eri tavoin ja puhenopeus vaihtelee, ja yhtä suuri osa vastaajista ymmärtää hyvin vieraalla kielellä kirjoitettuja erilaisia ja eritasoisia tekstejä. Enemmän hajontaa ilmeni vain säännölliseen tiedonhakuun ja medioiden seuraamiseen liittyvän väittämän kohdalla: 55 % (27 vastaajaa) oli samaa mieltä ja 45 % (22 vastaajaa) eri mieltä siitä, että seuraa medioita ja hakee tietoa vieraalla kielellä viikoittain. Vain kahdessa avovastauksessa luokanopettaja ilmaisi suoraan epävarmuutensa omaa aineenhallintaansa kohtaan:

”Oma lausumisen taito ärsyttää, muutoin kyllä selviää.”

”Omat taitoni puhua kieltä eivät ole kovin hyvät, mutta toisaalta koen pystyneeni rohkaisemaan lapsia puhumaan ja käyttämään kieltä.”

Mitä arvioista voi päätellä?

Vastausten valossa luokanopettajien valmiudet opettaa A1-kieltä vaikuttavat loistavilta. Tuloksiin pitää kuitenkin suhtautua varauksellisesti jo pienen otoskoon vuoksi. Lisäksi kyselyyn vastasivat todennäköisemmin A1-kielen varhentamiseen ja opetukseen myönteisesti suhtautuvat luokanopettajat kuin sellaiset, joille A1-kielen opetus on ollut haastavaa ja jotka ovat epävarmoja omista opetusvalmiuksistaan tai suhtautuvat varhentamiseen kielteisesti. Luokanopettajien luottavainen suhtautuminen omiin valmiuksiinsa voi myös osittain selittyä sillä, että vain osa A1-kie-len arvioitavista tavoitteista vuosiluokilla 1–2 asettaa opettajan kielitaidolle selkeitä vaatimuksia (T8 ja T10). Osa luokanopettajista ajattelee, että yhtä lailla kielten aineenopettaja tarvitsee täydennyskoulutusta alkuopetuksen pedagogiikassa ja toiminnallisissa kieltenopetusmenetelmissä kuin luokanopettaja kielen hallinnassa. Omassa kyselytutkimuksessani tällaisia näkemyksiä ei tosin esitetty.

Vaikka luokanopettajat itse kokivat valmiutensa hyviksi, aineenopettajien, kaksoiskelpoisten opettajien ja kieleen erikoistuneiden luokanopettajien avovastauksissa luokanopettajien valmiuksiin kohdistui ajoittain kärkevääkin kritiikkiä:

”Itse olen kaksoiskelpoinen. Kokemukseni mukaan suuri osa luokanopettajista koulullamme ajattelee olevansa pätevä ja riittävän taitava opettamaan alakoulun englantia. Ilman mitään koulutusta. Tämä kertoo mielestäni ymmärtämättömyydestä ja epäpätevyydestä vieraan kielen opetuksessa. Ollaan rakentamassa oppilaan koko vieraan kielen oppimisen pohjaa, asennoitumista ja oppimisstrategioita!”

”Opettaja, joka osaa kielen hyvin, käyttää sitä itsevarmemmin ja enemmän ja todennäköisesti innokkaammin ja näin luo opetuksesta innostavampaa oppilaillekin. Puhumiseen uskaltautuminen vaatii monilta paljon, ja opettaja joutuu suunnittelemaan tarkoin, kuinka saisi tunneista sellaiset, että oppilaat ovat mahdollisimman paljon äänessä ja ope mielellään vähän vähemmän.”

Opettajankoulutuksella kehittymisen paikka?

Englannin perusopinnot suorittanut luokanopettaja kirjoitti kyselyvastauksessaan:

”Peräänkuulutan erityisesti luokanopettajien mahdollisuutta kohentaa ääntämystä, kerrata intonaatiota puheessa ja sujuvaa small talkia natiiviohjaajien johdolla. Toivoisin, että ympäri maata rakennettaisiin ohjelma, johon otettaisiin varhentavia luokanopettajia kouluttautumaan em. asioissa.”

Vaikuttaa siltä, että varhennetun kielen opettajat ovat jakautuneet kahteen leiriin: yhtäältä opetettavan kielen hyvää hallintaa korostaviin kielten aineenopettajiin ja kaksoiskelpoisiin tai muutoin kieliin erikoituneisiin luokanopettajiin ja toisaalta vaihtelevasti opetettavan kielen aineenhallintavaatimuksiin suhtautuviin luokanopettajiin.

Näkisin, että varhennetun A1-kielen opetuksesta vastaavien opettajien laajan kirjon synnyttämään aineenopettaja–luokanopettaja-vastakkainasetteluun voitaisiin vastata opettajankoulutusta kehittämällä. Mielestäni kannattaisi pohtia, miten luokanopettaja- ja aineenopettajakoulutus voisivat tulevaisuudessa lähentyä toisiaan niin, että varhennetussa kielenopetuksessa opettajien aineenhallinta ja pedagogiset valmiudet vastaisivat nykyistä paremmin kieltenopetuksen asiantuntijoiden määrittelemiä vieraan kielen opettajan pätevyysvaatimuksia ja opetussuunnitelman tavoitteita. Voitaisiinko varhennetun A1-kielen opettajien välisiä eroja aineenhallinnassa ja didaktisissa valmiuksissa kaventaa joustavoittamalla luokan- ja aineenopettajaopintojen yhdistämistä tai lisäämällä vieraan kielen ja kielididaktiikan opintoja luokanopettajakoulutukseen?

VIERAAN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1–2

Mitä varhennettu kielenopetus edellyttää opettajalta? Vieraan kielen A1-oppimäärän erityistehtävänä vuosiluokilla 1–2 on POPS 2019:n mukaan edistää oppilaan myönteistä asennetta kielenoppimista kohtaan, vahvistaa oppilaan luottamusta itseensä kielenoppijana ja rohkaista oppilasta käyttämään vähäistäkin kielitaitoaan. Monipuolisten kokemusten lisäksi tarjotaan tietoa kielestä ja siihen liittyvistä kulttuureista. Opetuksessa painotetaan oppimisen iloa, vaihtelevia työtapoja, toiminnallisuutta ja suullista vuorovaikutusta arkeen liittyvissä tilanteissa. Opetuksen alussa ei edellytetä luku- ja kirjoitustaitoa, vaan kiinnostusta lukemista ja kirjoittamista kohtaan lisätään vähitellen.

Arvioitavia tavoitteita ovat yhteis- ja ryhmätyötaitojen oppiminen (T3), kielenopiskelutaidoissa harjaantuminen (T5), kielen käyttöön rohkaistuminen erilaisissa yleisimmin toistuvissa viestintätilanteissa (T6), non-verbaalisten keinojen käytön oppiminen vuorovaikutustilanteista selviämiseksi (T7) sekä kohdekielen tavallisimpien sanojen ja ilmausten ymmärtäminen (T9). Oppiaineen arviointi suoritetaan sanallisesti tai numeerisesti.

Arvioitavissa tavoitteissa on myös autenttisen kielitaidon kehittämiseen tähtääviä tavoitteita: Oppilaita rohkaistaan käyttämään kieltä monipuolisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa viestintätilanteeseen ja kulttuurin sopivalla tavalla (T8). Oppilasta ohjataan kohdekielen tavallisimpien sanojen ja ilmausten ymmärtämiseen ja käyttämiseen, erityisesti puheessa, sekä harjoittelemaan ääntämistä (T10). Sisällöissä on vielä erikseen täsmennetty, että kohdekielen ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota harjoitellaan runsaasti ja monipuolisesti. Näiden tavoitteiden ja sisältöjen näkökulmasta on ymmärrettävää, että luokanopettajien kohdekielen hallinta herättää keskustelua.

Kirjoittaja: Katri Granö. Katri Granö on kieltenopettajataustainen tuore luokanopettaja. Hänen kasvatustieteen pro gradu -tutkielmansa ”Varmaan aika kirjavaa opetusta eri kouluissa” – A1-kielen opetuksen varhentaminen opettajien näkökulmasta on luettavissa osoitteessa https://www.utupub.fi/handle/10024/154302.

”Opettaja, joka osaa kielen hyvin, käyttää sitä itsevarmemmin ja enemmän ja todennäköisesti innokkaammin ja näin luo opetuksesta innostavampaa oppilaillekin”, yksi kyselyyn osallistunut opettaja totesi.