Kuvataitelija löysi itsensä Italiasta

Opiskelijavaihdon myötä italialaistunut Mari Vuolanto sukkuloi sujuvasti kahden kotimaansa välillä.

Teksti SATU TASKINEN kuvat MARI VUOLANTO / MARIVUOLANTO.COM, SATU TASKINEN

Alun perin Helsingistä kotoisin oleva Mari Vuolanto tunsi jo lapsena, että taiteella olisi voima viedä mennessään ja määrätä jopa koko elämän suunnasta: ”Olen aina samastunut taiteilijoihin, kuvataiteilijoihin ja kirjailijoihin erityisesti. Lapsena tykkäsin lukea taiteilijoiden elämäkertoja, ja olen myös sellaisesta perheestä, jossa jo pienenä näki taidetta.”

Ensin ajatuksissa oli ryhtyminen kirjailijaksi, sillä kirjoittaminen tuntui silloin jotenkin helpommalta kuin maalaaminen. Lopulta kuvataide veti puoleensa enemmän kuin sanat. Päätös ammatinvalinnasta syntyi taidelukiossa maalauskurssilla. ”Tajusin, että en voi tehdä mitään muuta loppuelämääni. Oli pakko päästä opiskelemaan taidetta”, Mari sanoo.

Taide vei Italiaan

Yhteys Italiaan syntyi vaihto-opinnoissa. ”Olin kiinnostunut Italian taiteesta, etenkin renessanssista ja barokista. Ei silti ollut niin, että olisin ehdottomasti halunnut juuri sinne. Kohde oli lopulta sattumaa. Varmaa oli vain halu lähteä jonnekin vaihtoon”, Mari kertoo. Venetsiassa oli paikka, ja se osoittautui oikein sopivaksi ja hyväksi.

Marin mukaan Italia on vaikuttanut voimakkaasti hänen töihinsä: ”Töissäni ei näy, olenko Suomessa vai Italiassa – mutta Italia on auttanut minua löytämään asioita. Olen siellä tehnyt suuren osan tuotannostani. Kun menin niin nuorena, niin kasvoin ja löysin oman jutun juuri siellä.”

Sujuva luoviminen Italian ja Suomen kulttuurien välillä ei aina ole ollut itsestään selvää. Alussa tulokkaasta ei ylipäätään tuntunut siltä, että olo olisi kotoisa. Parin vuoden jälkeen, kun kielikin sujui jo mainiosti, Mari kertoo huomanneensa jotain mullistavaa: ”Oli kokemus, että Italia on täydentänyt minut omaksi itsekseni.”

Yksi syy siihen, että Italia on Marille erityisen tärkeä, liittyy maan ja kulttuurin ikään. Italiassa tuntuu voimakas yhteys menneisyyteen ja historiaan. Marin Italian koti sijaitsee kylässä nimeltä Mazzano Romano, jossa on keskiaikainen linnoituskaupunginosa. Asutusta alueella on ollut jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Vanha aika tuntuu siellä ihan konkreettisesti niin kuin Italiassa melkein kaikkialla.

Suomessa Mari ei tunne samanlaista jatkumoa, joka antaisi yhteyden johonkin vanhaan: ”Se on asia, jonka olen saanut Italiassa. Italia on antanut minulle tämän tunteen.” Siitä syystä Marista tuntuu, että hän kuuluu Italiaan ja hänen henkinen kotinsa on siellä: ”Koen, että historian ja vanhan taiteen läsnäolo, taidehistoria, toisin sanoen se, että ihminen on aina tehnyt siellä taidetta, on merkityksellistä minulle. Ihmisen luoma kauneus.”

Kuva kurottaa tietoisen kielen tuolle puolen

Opiskelujen aikainen vaihtovuosi riitti hyvän perustason saavuttamiseen italian kielessä. Myöhempi oleskelu ja työskentely Italiassa ja tutustuminen tulevaan puolisoon vahvistivat kielitaitoa.

Kielen vaihtaminen voi vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Mari näkee muuttuneensa itsekin uuden kielen myötä. ”Puhun suomeakin esimerkiksi kovemmalla äänellä. Pidän huolta siitä, että minut kuullaan. Italiassa kukaan ei huomaa sinua, jos et tee itsestäsi numeroa”, Mari tiivistää, ”ja olen oppinut käyttäytymään samaan tapaan Suomessakin.” Mari pohtii, että hän saattaa myös painottaa suomen sanoja erikoisesti tai käyttää ilmaisuja, jotka eivät ole tyypillisiä Suomessa.

Entä sitten kuva: onko kuva taiteilijalle kieli? Sanotaanhan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. ”Maalaamisesta voi toki puhua kielenä, voi puhua maalauksen kielestä. Mutta ’kieli’ sanana minun mielestäni viittaa aika tietoiseen ilmaisuun, kun taas maalaaminen ja viestiminen kuvien kautta on minulle ilmaisua, joka kurottaa kielen toiselle puolelle”, Mari sanoo.

Omien sanojensa mukaan Mari ei työskennellessään noudata kielioppia – kuten kielen kanssa olisi välttämätöntä. Maalauksessa käytetään väriä ja materiaa, jotta saadaan ikään kuin sanotuksi mitä halutaan. Marilla ei kuitenkaan ole mitään tiettyä asiaa, jota hän haluaisi ilmaista. Hänen aiheenaan on enimmäkseen ihminen, ihmisen kuva. Mari kertoo, että hän yrittää olla miettimättä etukäteen, minkälainen valmis teos on: ”Aikaisemmin työskentelin ehkä enemmän kohti valmista ideaa. Mietin, miten saisin tehtyä tietynlaisen kuvan, millä tekniikalla ja miten rakentaen.” Nyt hän kuvailee pyrkivänsä tietoisesti eroon ohjelmallisesta suhtautumisesta. Tilaa saa yhä enemmän maalausprosessi. Maalari on siinä väline, joka yrittää vain toteuttaa sen, mikä pyrkii esiin. ”Koen, että en itse edes välttämättä valitse sitä, mitä teen. Samoin kuin en ole itse valinnut, että minusta tulee taiteilija. Ei vain ole tarvetta tehdä muuta.”

Mazzano Romanon kylän keskus on peräisin keskiajalta.

Uusi kulttuuri tuo erot esiin

Eri kulttuureissa ihmiset käyttäytyvät eri tavoin. Marin mielestä italialaisuuteen kuuluu esimerkiksi epäkäytännöllisyys, joka näkyy arkielämän tilanteissa kuten jonottamisessa kaoottisuutena. Italiassa on hänen mielestään myös hyväksyttävämpää puhua toiselle hyökkäävästi, kun taas suomalaiset ovat usein hillitympiä: ”Minulle oli vaikeaa alussa tunnistaa, etteivät ihmiset ole toisilleen välttämättä vihaisia, kun he huutavat. Se oli vain ilmaisun tapa. Asioita liioitellaan, ja se on osa kieltä. On tapana vähän paisutella kaikkea.” Samaa vähemmän varovaista ja ekspressiivisempää ilmaisua Mari sanoo oppineensa itsekin ajan myötä.

Italialaiseen kulttuuriin kuuluvat selkeät käyttäytymisnormit. Pienestä asti opitaan, mitä kussakin tilanteessa pitää sanoa – muuten käytös tulkitaan epäkohteliaaksi. On osattava tehdä niin kuin tilanne ja yhteisö vaativat. Jos sääntöjä ei tunne, ulkomaalaisena voi helposti näyttää paikallisen silmissä huonokäytöksiseltä. ”Suomalaiset miettivät sanojen aitoutta ehkä välillä vähän liikaa – että voiko jotain sanoa, eivätkä siksi sano”, Mari toteaa. Aina ei kannata juuttua siihen, onko jokin asia totta.

Jos kommunikaatiossa on ongelmia, se voi johtua siitäkin, että Italiassa keskimäärin tunnetaan hyvin niukasti Suomea. Mari on huomannut, ettei oikeastaan ole mitään vahvaa Suomi-kuvaa. Suomi yhdistyy Pohjoismaihin, epämääräiseen käsitykseen yhteiskunnan erilaisuudesta ja jäykkyydestä. Toisaalta kaikki maat Italian pohjoispuolella ovat helposti ”pohjoisia maita”. ”Sitten on mielikuvia Suomen luonnosta ja siitä, että ihmiset eivät paljon puhu. Ei välttämättä kyllä edes muisteta, missä Suomi tarkasti sijaitsee”, Mari kertoo.

Toisaalta se klisee kyllä pitää paikkansa, että Italiassa on mahdollista kommunikoida paljonkin, vaikka ei olisi yhteistä kieltä. Kun vain yrittää, paikalliset auttavat mieluusti. ”Italialaiset suhtautuvat positiivisesti ulkomaalaisiin ja ihmisiin ylipäätään. He ovat rentoja ja armollisia, jos tulee virheitä. He kohtaavat vieraat avuliaasti ja ystävällisesti, vaikka olisi väärinkäsityksiäkin.”

Taitelijan elämä vaatii joustoa

Marin taiteeseen voi tutustua hänen sivuillaan osoitteessa marivuolanto. com. Vaikka taide on Marille kutsumus, hän on tottunut tekemään muutakin ja vaihtamaan kotimaata tarvittaessa ”henkensä pitimiksi”, kuten hän sanoo: ”Olin kaksitoista vuotta Italiassa yhteen menoon.” Korona hankaloitti maiden välillä siirtymistä, ja tämän vuoden alusta Mari otti vastaan työn Suomessa Vantaan steinerkoulussa. Hän opettaa sijaisena 10–14-vuotiaita ja pitää työstään kovasti.

”Ajattelen, että tyttäremme on hyvä päästä tutustumaan kunnolla suomalaisuuteen. Isona hän voisi sitten itse valita, kummassa kulttuurissa viihtyy paremmin, mutta päätös ei syntyisi pelkästään lomien perusteella vaan Suomessa olosta olisi kokemusta arkielämässäkin.”

Taiteilija Mari Vuolanto oman teoksensa edessä.

Satu Taskinen on Wienissä asuva suomalaissyntyinen kirjailija.