TAITEILIJAN KIELITAITO
Kuvataiteilija löysi itsensä Italiasta Opiskelijavaihdon myötä italialaistunut Mari Vuolanto sukkuloi sujuvasti kahden kotimaansa välillä. Teksti SATU TASKINEN kuvat MARI VUOLANTO / MARIVUOLANTO.COM, SATU TASKINEN
A
lun perin Helsingistä kotoisin oleva Mari Vuolanto tunsi jo lapsena, että taiteella olisi voima viedä mennessään ja määrätä jopa koko elämän suunnasta: ”Olen aina samastunut taiteilijoihin, kuvataiteilijoihin ja kirjailijoihin erityisesti. Lapsena tykkäsin lukea taiteilijoiden elämäkertoja, ja olen myös sellaisesta perheestä, jossa jo pienenä näki taidetta.” Ensin ajatuksissa oli ryhtyminen kirjailijaksi, sillä kirjoittaminen tuntui silloin jotenkin helpommalta kuin maalaaminen. Lopulta kuvataide veti puoleensa enemmän kuin sanat. Päätös ammatinvalinnasta syntyi taidelukiossa maalauskurssilla. ”Tajusin, että en voi tehdä mitään muuta loppuelämääni. Oli pakko päästä opiskelemaan taidetta”, Mari sanoo.
Taide vei Italiaan Yhteys Italiaan syntyi vaihto-opinnoissa. ”Olin kiinnostunut Italian taiteesta, etenkin renessanssista ja barokista. Ei silti ollut niin, että olisin ehdottomasti halunnut juuri sinne. Kohde oli lopulta sattumaa. Varmaa oli vain halu lähteä jonnekin vaihtoon”, Mari kertoo. Venetsiassa oli paikka, ja se osoittautui oikein sopivaksi ja hyväksi. Marin mukaan Italia on vaikuttanut voimakkaasti hänen töihinsä: ”Töissäni ei näy, olenko Suomessa vai Italiassa – mutta Italia on auttanut minua löytämään asioita. Olen siellä tehnyt suuren osan tuotannostani. Kun menin niin nuorena, niin kasvoin ja löysin oman jutun juuri siellä.” Sujuva luoviminen Italian ja Suomen kulttuurien välillä ei aina ole ollut itsestään selvää. Alussa tulokkaasta ei ylipäätään tuntunut siltä, että olo olisi kotoisa. Parin vuoden jälkeen, kun kielikin sujui jo mainiosti, Mari kertoo huomanneensa jotain mullistavaa: ”Oli kokemus, että Italia on täydentänyt minut omaksi itsekseni.” Yksi syy siihen, että Italia on Marille erityisen tärkeä, liittyy maan ja kulttuurin ikään. Italiassa tuntuu voimakas yhteys menneisyyteen ja historiaan. Marin Italian koti sijaitsee kylässä nimeltä Mazzano Romano, jossa on keskiaikainen linnoituskaupunginosa. Asutusta alueella on ollut jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Vanha aika tuntuu siellä ihan konkreettisesti niin kuin Italiassa melkein kaikkialla. Suomessa Mari ei tunne samanlaista jatkumoa, joka antaisi yhteyden johonkin vanhaan: ”Se on asia, jonka olen saanut Ita-
22
TEMPUS 1 / 2023
liassa. Italia on antanut minulle tämän tunteen.” Siitä syystä Marista tuntuu, että hän kuuluu Italiaan ja hänen henkinen kotinsa on siellä: ”Koen, että historian ja vanhan taiteen läsnäolo, taidehistoria, toisin sanoen se, että ihminen on aina tehnyt siellä taidetta, on merkityksellistä minulle. Ihmisen luoma kauneus.”
Kuva kurottaa tietoisen kielen tuolle puolen Opiskelujen aikainen vaihtovuosi riitti hyvän perustason saavuttamiseen italian kielessä. Myöhempi oleskelu ja työskentely Italiassa ja tutustuminen tulevaan puolisoon vahvistivat kielitaitoa. Kielen vaihtaminen voi vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Mari näkee muuttuneensa itsekin uuden kielen myötä. ”Puhun suomeakin esimerkiksi kovemmalla äänellä. Pidän huolta siitä, että minut kuullaan. Italiassa kukaan ei huomaa sinua, jos et tee itsestäsi numeroa”, Mari tiivistää, ”ja olen oppinut käyttäytymään samaan tapaan Suomessakin.” Mari pohtii, että hän saattaa myös painottaa suomen sanoja erikoisesti tai käyttää ilmaisuja, jotka eivät ole tyypillisiä Suomessa. Entä sitten kuva: onko kuva taiteilijalle kieli? Sanotaanhan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. ”Maalaamisesta voi toki puhua kielenä, voi puhua maalauksen kielestä. Mutta ’kieli’ sanana minun mielestäni viittaa aika tietoiseen ilmaisuun, kun taas maalaaminen ja viestiminen kuvien kautta on minulle ilmaisua, joka kurottaa kielen toiselle puolelle”, Mari sanoo. Omien sanojensa mukaan Mari ei työskennellessään noudata kielioppia – kuten kielen kanssa olisi välttämätöntä. Maalauksessa käytetään väriä ja materiaa, jotta saadaan ikään kuin sanotuksi mitä halutaan. Marilla ei kuitenkaan ole mitään tiettyä asiaa, jota hän haluaisi ilmaista. Hänen aiheenaan on enimmäkseen ihminen, ihmisen kuva. Mari kertoo, että hän yrittää olla miettimättä etukäteen, minkälainen valmis teos on: ”Aikaisemmin työskentelin ehkä enemmän kohti valmista ideaa. Mietin, miten saisin tehtyä tietynlaisen kuvan, millä tekniikalla ja miten rakentaen.” Nyt hän kuvailee pyrkivänsä tietoisesti eroon ohjelmallisesta suhtautumisesta. Tilaa saa yhä enemmän maalausprosessi. Maalari on siinä väline, joka yrittää vain toteuttaa sen, mikä pyrkii esiin. ”Koen, että en itse edes välttämättä valitse sitä, mitä teen. Samoin kuin en ole itse