sukellusonne t tomuus
Eihän kukaan vaan nähnyt? Keväinen päivä. Kaksi kohtuullisen kokenutta ja koulutettua sukeltajaa, joista molemmat sattuvat olemaan ensihoidon ammattilaisia. Sukeltaminen on hauskaa, ja näillä spekseillä se lienee turvallistakin. Vaan onko suutarin lapsilla kenkiä? teksti kati martinson kuva Pekka tuuri
Jotain menee pieleen
Suunnitelmana oli tehdä parisukellus rannalta. Sitä ennen tarkistin painotuksen. Tasan samoilla seteillä olin jokusen sukelluksen jo tehnytkin tälle kaudelle. Suunnittelimme helppoa sukellusta, koska kausi oli aluillaan ja vesikin kohtuullisen kylmää. Näkyvyys osoittautui melko huonoksi, mutta tällaisissa olosuhteissa olimme tottuneet toimimaan. Pinnan alle pääseminen vaati keskittymistä. Olin hiljattain vähentänyt painoja kunnianhimoisesti, mutta arvioin niiden riittävän. Sukellus sujui hienosti. 12 minuutin jälkeen pari ilmoitti palelevansa. Olimme 22 metrissä ja jo lähellä käännöspistettä, joten päätimme lähteä palaamaan. Kääntymisen aikana näkyvyys huononi entisestään ja näköyhteys pohjaan katosi. Pyrin korjaamaan nosteen negatiiviseksi. Sen paremmin puvun kuin liivinkään tyhjentäminen ei onnistunut, joten korjasin asentoa. Seuraavalla yrityksellä sain molemmat tyhjäksi. Pariin nähden olin kuitenkin noussut. Yritin uida takaisin alas, mutta nousu jatkui edelleen. 22:sta 14 metriin kului vajaa minuutti. Ilmatilat olivat tyhjät, alaspäin ei tällä painotuksella päässyt ja nousuvauhti kiihtyi. Alaspäin pyrkiminen alkoi aiheuttaa liiallista hengästymistä. Totesin nousun väistämättömäksi ja päätin keskittyä vain kahteen asiaan: regulaattorin suussa pitämiseen ja kontrolloituun hengittämiseen. Viimeiset 14 metriä vilahtivat 28 sekunnissa. Sekavuutta, kipuja, häpeää
Pinnalla olin sekava, aivot toimivat hitaasti. Ellei regu olisi ollut suussa, en olisi sitä osannut ottaakaan. Liivin täyttäminen tuntui haastavalta. Olin voimaton. Päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin suunnaton häpeä. Eihän minulle nyt tämmöistä voi käydä! Pääsin rantaan. Vedestä nouseminen oli raskasta. Parikin tuli normaalien turvapysähdysten jälkeen pintaan ja kyseli vointia. Purettiin kamat ja tarkkailtiin oireita. Sekavuuden ja väsymyk34 S U K E LTA J A
sen lisäksi ilmaantui pientä iho-oireilua. Pari ehdotti puhelua sukelluslääkärille, mutta minusta se kuulosti hätiköinniltä. Kompromissina päätettiin mennä syömään ja katsoa tilanne vielä uudestaan. Noin tunnin kuluttua alkoivat nivelkivut, eivätkä aiemmat oireet olleet yhtään helpottaneet. Homma alkoi tuntua selvältä. Medioxygenin lääkäri kuunteli huolemme puhelimessa ja toivotteli lämpimästi tervetulleeksi. DAN käynnisti oman prosessinsa, joka eteni kitkattomasti ensimmäisestä puhelusta aina toipumiseen asti. Pitkäperjantain ilta kului painekammiossa. Ensimmäisen seitsemän tunnin jälkeen tarvittiin vielä kaksi 90 minuutin kammiokertaa. Viimeisenä oireena ilmaantui vielä hengitysvaikeuksia, joista olin jo kohtuullisen huolestunut. Mitään pysyviä vaurioita ei kuitenkaan tullut ja toipuminen eteni hitaasti mutta varmasti. Kammiossa aikaa pohtia
Kun viettää seitsemän tuntia yksin paineistetussa putkessa, ehtii lukea ammattilehden vuosikerran, Jari Tervon romaanin ja vielä vähän ajatellakin. Paljon meni hyvin. Etukäteen suunnitellusti sukelluspari yritti nykäistä takaisin alas. Kun tämä ei onnistunut, hän päästi sovitusti irti ja alkoi suunnitelmallisesti pintautua. Näin oli haluttu varmistaa, että ainakin toinen on auttamiskuntoinen, kun pintaorganisaatiota ei ole. Sen sijaan niitä kenkiä ei suutari ole lapsilleen saanut aikaiseksi. Olemme rakentaneet tälle kaudelle ammattitasoista ensihoitolaukkua. Se ei kuitenkaan ollut muka täysin valmis, eikä siis mukana. Lääkehappi oli kaikessa kiireessä jäänyt toimittamaan joulukuusen virkaa olohuoneen nurkkaan. Sukeltajantaudin oireet tunnistimme, mutta kieltämisreaktio osoittautui voimakkaaksi. Ymmärrän hyvin, miksi moni sukeltaja hakeutuu kammioon viiveellä. Oikean diagnoosin ja johtopäätösten tekeminen on ammattilaisellekin haastavaa, kun kysymys on itsestä