Vuoksi oli vienyt käsiin mahtuvat sotasaaliit mennessään, joten Jyrki Sariolan aarteiksi jäi muistoja näkemästään - ja hinku Vuoksen Vuosalmen taistelujen kohdalle, ehkäpä ensi kesänä. Narumiehenä toimi Tapio Sariola.
teksti Jyrki Sariola CMAS3
FIN0918 Kiertävä Sammakkomies Keski-Uudenmaan Sukeltajat ry kuva Sariolan albumista
••
••
PAA Neljä vuotta sitten jossain sukujuhlassa luisti keskustelu muutaman serkuksen kesken siihen, mikä meitä yhdistää. Kuinka ollakaan kaikilla oli päällimmäisinä muistoissa isien jutut saunan lauteilla. NE sotajutut. Ottaen huomioon sukumme (Sariola) voimakkaan yhteenkuuluvuuden tunteen ei ollut mikään ihme että päätimme lähteä Isiemme Jäljille.
matkanjohtajana ja sotahistorian asiantuntijana. Seuraavien vuosien retkien tunnelmaa kuvastaa sanonta: Ruokahalu kasvaa syödessä. Käytyämme järjestelmällisesti läpi Mannerheim-linjat ja Kollaat alkoi minulla sukeltajana muhia ajatus yhdistää tämä mielenkiintoinen osa Suomen historiaa ja vedenalainen tutkimus toisiinsa ... MATKAAN
SARlOLA-KARHUMÄKI -SEURA
Ensimmäinen retki suunnattiin kohti Karhumäen kaupunkia Vienan Karjalassa, jossa isäni Unto Sariola piti koko jatkosodan ajan Karhumäen Tivolia helpottaen näin merkittävästi Suomen armeijan viihdytystoimintaa. Ensimmäisen retken jälkeen päätimme tehdä tästä perinteen ja nimesimme porukkamme Sariola-Karhumäki -seuraksi. Seuran muodostavat serkukset: Seppo Sariola huolehtien kuljetuksesta ja majoituksesta, Jouko Mattila sotilasasiantuntijana, Pertti Sariola muonitusvastaavana, Tapio Sariola viihdytyspuolen vastaavana, Jyrki Sariola sukellustoiminnan vastaavana sekä Jukka Sariola
Ensimmäisenä tulee varmaan mieleen kuinka sukellusvarusteita uskaltaa viedä rajan yli? Hetken tuumailun jälkeen päätin, että riski on otettava. Laadin luettelon varusteistani ja niiden arvosta. Hyväksytin luettelon alan liikkeessä ja ei muuta kuin matkaan. Suomen tullissa näytin varusteluetteloa ja pyysin leiman päivämäärällä ja sama Venäjän tullissa. Yleensä Venäjällä lupa kaikkeen mahdolliseen on anottava (perua NL:n ajalta) mutta todellisuus on toista. Muutama seteli sinne, tänne, niin homma pelaa. Minulla oli mukana vain yksi 2 x 8 litran "pullosatsi", koska kompressorin mukaanotto olisi ollut liian suuri riski. Ennakko-
suunnitelman mukaan oli määrä sukeltaa kapeikossa Äyräpään kirjon kohdalla, ja sitä noudatettiin. Paikalla sijaitsi jatkosodan aikana ponttonisilta. Talvisodan aikana paikalla taisteltiin rajusti ja paikka on tunnettu nykypolvelle Parikan Talvisota-elokuvan takia. Toteutin sukelluksen opettamalla rannalle jäävän porukan naru miehiksi. Köyttä olin varannut 50 metriä, joka riitti hieman uoman puolivälin. Kohde on suurinpiirtein samanlainen kuin sukellettaessa "Vanhaan Voimalaan" Imatrankoskella. Painoa on syytä lisätä voimakkaan virran takia, koska pohjassa ei, sotaromua lukuunottamatta, ollut mitään mistä ottaa kiinni, enkä suosittele tarttumaan "suutariksi" jääneeseen lentopommin pyrstöön. VIRRAN AARTEITA
Uoman syvyys tällä kohdalla oli vain kymmenisen metriä ja pohja oli kasvillisuudesta vapaata hiekkapohjaa, joka oli täynnä simpukoita. Heti pohjaan saavuttuani huomasin virran olevan tällä kohdalla niin kovan, että raskaat esineet olivat peittyneet hie-
Noin sukupolvi sitten edellinen suomalainen sukelsi Äyräpään kirkon kohdalla Vuokseen. Silloin syy sukellukseen oli" ryssä" , nyt puhtaasti sukeltajan intohimo: Jos sittenkin minä löydän sen ... "mitä se sitten onkin"!
kan alle ja todellisten löytöjen paikka olisi muualla. Ensin suuntasin myötävirran suuntaan kiinnostukseni, mutta aiheuttamani hiesupöly esti myötävirrassa työskentelyn ja suuntasin sukellukseni vastavirran puolelle. Valoa riitti mukavasti. Vesi oli kirkasta ja hikikään ei tullut vaikka vastavirtaan meno kyllä kulutti ilmaa rajusti. Kohtasin muutamia kuumuudesta vääntyneitä rautaesineitä, joista ei kyllä saanut muuta selvää, kuin että" kuumat paikat on ollut". Virran voimakkuus alkoi jo tuntua, ja aloin hakea suojaisempaa reittiä kohden uoman pohjaa. Siellä joudun sytyttämään lampun.