PARTAVELHOKALA INIMICUS DIDACTYLUS
NOKKAHAUKKAKALA OXYCIRRHITES TYPUS
Parikymmensenttistä, yrmeän näköistä partavelhokalaa on vaikea havaita pohjalta irtonaisten levien ja lehtien seasta. Yksi oudosti pohjaa pitkin liukuva levämöykky osoittautuu kuitenkin lähemmin tarkasteltuna partavelhokalaksi, naamioitumisen mestariksi. Sen lehteä muistuttava rintaevä on hämäävän aidon näköinen. Kala liikkuu pohjalla kirjaimellisesti kävellen: rintaevien ensimmäiset ruodot ovat ikään kuin jalat, joilla kala kiskoo itseään eteenpäin. Pyrstö on käännetty tiukasti vasten vasenta kylkeä, ja meno on varsin jäykän näköistä. Selkäevän korkea piikki pitää sisällään yhtä kalamaailman vahvimmista myrkyistä – partavelhokala onkin maailman myrkyllisimmän kalan, kivikalan eli velhokalan, lähisukulainen.
Tämä verkkokuvioinen suippokuono on saanut lempinimen sukkahousukala. Haukkakalat ovat yleisiä kaikkialla koralliriutoilla ja ne on melko helppo tunnistaa ulkoisesta olemuksestaan ja käytöstavoistaan: ne kököttävät yleensä korallien tai kivien päällä ja tarkkailevat valppaina ympäristöään. Sukeltajan lähestyessä ne yleensä hypähtävät etäämmälle, joten niiden valokuvaaminen on hankalaa. Nokkahaukkakala poikkeaa sukulaisistaan lähinnä solakan ulkomuotonsa johdosta. Kuvan yksilö majaili Manadon edustalla lepäävän rahtilaivan hylyn keulassa olevassa sarveiskorallissa. Koska lähiympäristössä ei ollut muuta suojaa tarjolla, se puolusti määrätietoisesti aluettaan hyökkäillen kohti lähelle erehtyneitä sukeltajia.
Tämä lähes puolimetrinen mato vaanii uhriaan öisellä pohjalla.
MERIHEVONEN HIPPOCAMPUS PONTOHI
MONISUKASMATO EUNICE APHRODITOIS
Kääpiökokoisia merihevosia tunnetaan tällä hetkellä yhdeksän lajia, ja lisää löytynee tulevaisuudessa. Bunakenin merellisestä kansallispuistosta löydettiin muutamia vuosia sitten uusi pienenpieni laji, Hippocampus pontohi. Se naamioituu tiettyjen vihreiden kalkkilevien sekaan, joiden kuolleita ja valkoiseksi muuttuneita kiekkomaisia sekovarren osia se matkii tehokkaasti. Tämän alle puolitoistasenttisen, suomenkielistä nimeä vailla olevan lajin voi löytää pystysuorilta riuttaseinämillä parinkymmenen metrin syvyydestä.
Yli kaksimetriseksi kasvava, lenkkimakkaran paksuinen Eunice aphroditois ansainnee tittelin merenpohjan kuvottavin olio. Tämä yli kymmentuhatlajisen monisukasmatojen luokan suurimpiin kuuluva mato vaanii uhriaan öisellä pohjalla Lembehinsalmessa. Tummalla hiekalla erottuu lähes puolimetrinen loivasti viettävä painanne, jonka keskellä olevasta aukosta pilkistävät tuntosarvet ja noin viisisenttiset pihtimäiset piikit. Kuvan eläin kykenee kiskomaan liian lähelle erehtyvän kookkaan kampelan muutamalla nykäisyllä hiekan alle.
Sukeltaja 2/2013 39