Pääkirjoitus
matti.anttila@sukeltaja.fi
Talvilajimme sukellus Mitä kaikkea mieleen tuleekaan sanasta talvilaji? Tuleeko sukeltaminen? Talvihan on oikeastaan aivan erityisen otollista aikaa sukeltajalle. Osalle meistä jääsukellus on luonnollinen sukelluksen muoto talvisin. Jos suinkin asia kiinnostaa, niin ota yhteyttä lähialueesi seuraan tai sukellusliikkeeseen, ja kysy, koska porukka on menossa veteen jään alle. Näkyvyys on yleensä erityisen hyvä talvisin, ja tiimitoiminnassa avannon reunalla yhteinen harrastus näyttää parhaat puolensa. Monet meistä käyvät sukeltamassa ulkomailla talvisin. Tropiikin kohteet vetävät eniten sukellusmatkaajia puoleensa, ja pieni paussi Suomen talvesta tekee toisinaan hyvää. Tähän liittyy eräs sukeltamisen ilmiö, josta seurojenkin tulisi ottaa koppi. Nimittäin suurin osa suomalaista uusista sukeltajista on käynyt peruskurssinsa ulkomailla. Luku on hämmästyttävän suuri, lähes kolme neljäsosaa kaikista vuosittain tehdyistä peruskursseista. Monesti kyse on suomalaisista lomailijoista, jotka eivät välttämättä edes aikoisi ottaa selvää kotipaikkakuntansa peruskursseista, koska mielikuvat ja toiveet ovat tropiikin vesissä. Miten me saisimme heidät Suomeen palattuaan verkostomme piiriin? Näytettyä heille, miten valtavan hie-
noja ja hauskoja retkiä ja vesiä kotonakin on! Ja jos sukeltaminen vain ulkomailla tuntuu omalta jutulta, niin seurojen allasvuorot, teemaillat ja tapahtumat tukevat kuitenkin sitäkin. On sitten seuraavalla lomalla mukavampi sukeltaa, kun taitoja on hieman kerrattu ja asiat ovat tuoreena mielessä. Tässä on vielä sekä sukellusliikkeillä, seuroilla että Liiton tasolla tehtävää. Syyskokous 2010 pidettiin lokakuussa Helsingissä. Paikalla oli runsaslukuinen joukko seurojen edustajia. Hallitukseen valittiin jatkajia ja uusia jäseniä. Allekirjoittanut kiittää kaikkia teitä luottamuksesta puheenjohtajakauden jatkuessa. Tulemme entisestään lisäämään avoimuutta ja tiedotusta valiokuntien ja hallituksen asioista, ja tällä toivomme, että seuroista löytyisi aktiiveja jatkossakin Liiton työryhmiin. Tiedotuksella ja talvella on muuten vielä yksi yhteinen tekijä: tammikuun lopun sukellusseminaari Fitness & Bubbles. Tule mukaan kuulemaan tietoa ja oppia maailmalta sekä tapaamaan muita sukeltajia.
MATTI ANTTILA päätoimittaja
Suurin osa suomalaista uusista sukeltajista on käynyt peruskurssinsa ulkomailla. Myös nämä sukeltajat haluamme mukaan verkostoomme.
Jäsenlehtemme syntyy aktiivisten harrastajien voimin – sukeltajalta sukeltajalle. Tällä palstalla esittelemme kasvoja juttujen takaa.
Maija Matikka, Helsinki
Maija Matikka pitää työkseen huolta hylyistä. Kansatieteen opintojensa loppuvaiheessa hän pääsi harjoittelijaksi Museoviraston Suomen merimuseoon Hylkysaareen ja jäi sille tielle. Kun Suomen merimuseo siirrettiin Kotkaan ja vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelun tehtävät sijoitettiin Museovirastossa arkeologian osastoon meriarkeologian yksikköön, Maija meni mukana. – Minua kiinnostaa, miten ihmiset ennen elivät ja selviytyivät, mitä tavoittelivat. Jostain syystä se on aina kiehtonut mielikuvitustani enemmän kuin tulevaisuuskuvitelmat. Vanhoissa laivanhylyissä vetoaa kenties se, että ne ovat olleet ikään kuin vieraassa maailmassa ja saavuttamattomissa pitkään. Arkinen esine, jonka tiedetään olleen hylättynä veden pohjassa
satoja vuosia ja joka sitten tutkimuksissa jälleen palaa nykymaailmaan kertomaan omasta ajastaan, tuo menneisyyden lähelle nykyihmistä ja sykähdyttää. Sukeltamaan Maija ei kuitenkaan ole lähdössä. – En ole koskaan kokeillut sukeltamista. Kokeilemista on tietenkin monta kertaa minulle ehdotettu, mutta en tule sitä tekemään. Ajatus kylmyydestä, pimeydestä ja huonosta näkyväisyydestä ei kiehdo, vaan tuntuu liian pelottavalta ja vaikealta. – Rentoudun lukemalla romaaneja ja dekkareita, ulkoilemalla kahden cairnterrierini kanssa ja katselemalla telkkarista brittiläisiä hömppäsarjoja. Maija kirjoitti tähän lehteen jutun Itämeren hylyistä sivulla 30. 5