Huomio 7 Hyvä opettaja kuuntelee Mitä opettaja voisi tehdä, että opiskelijat voisivat paremmin? Selvästi parhaana keinona nähtiin pyrkimys löytää vahva yhteys opiskelijoihin.
Lukiolaisuuden asiantuntijat Viimeiset kaksi vuotta ovat osoittaneet, miten tärkeä paikka lukio todellisuudessa on lukiolaisille, ennen kaikkea sosiaalisten kontaktien ja henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Millä tavoin opettaja voisi p arhaiten tukea hyvinvointiasi? Kuten tutkimus osoittaa, valtaosa lukiolaisista tahtoisi voida paremmin. Toisaalta suurimman osan mukaan kaverit ovat isoin asia, joka saa hymyilemään koulussa. Ilonpalautuskampanja keräsi vajaat 800 ideaa, joista iso osa koskee nimenomaan koulujen yhteishengen parantamista.
Huomio 8 Kaikilla on vastuu hyvästä ilmapiiristä Opiskelijat näkevät myös oman vastuunsa. Suurin osa on sitä mieltä, että jokaisen pitäisi jakaa hyvää mieltä ympärilleen.
Millä tavoin voisit itse parhaiten tukea koulukavereidesi hyvinvointia?
Ideoita katsoessa on mahtavaa huomata, miten opiskelijoita oikeasti kiinnostaa parantaa lukioidensa arkea. Fakta on, että lukiolaiset ovat lukiolaisuuden asiantuntijoita, minkä takia heidän ajatuksiaan tulisi kuunnella enemmän. Uskon vahvasti siihen, että kun lukio on kaikille viihtyisä ja turvallinen ympäristö, paranevat myös oppimistulokset ja ennen kaikkea hyvinvointi. Toivottavasti tämä on kehityksen suunta tulevaisuudessa.
Lukas Virtala Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja
Fakta on, että lukiolaiset ovat lukiolaisuuden asiantuntijoita.
7