Sukuviesti 5/2015 by Sukuseurojen Keskusliitto

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti 5 • 2015

Tässä numerossa

Kolmen polven purjehduskurssi

Sukututkijat Sukututkimukseen suomalaismetsissä kasvanut

5 • 2015 JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 36. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti ASIANTUNTIJANEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen fil. maist. Satu Savia ILMOITUKSET Tuplas Oy, Kerava (09) 2420 119, info@tuplas.fi HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 € PAINOPAIKKA KTMP | Ykkös-Offset, Vaasa Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultti ry:n jäsen

3 Pääkirjoitus 4 Kolmen sukupolven purjehduskurssi, Vesa Pentikäinen 5 Laadukkaita sukulehtiä palkittiin 6 Sukututkijat suomalaismetsissä, Matias Eronen 9 SSK:n hallitus uudistui syyskokouksessa 10 Laiva lastattiin Itkosilla, Raija Itkonen-Vatjus 12 Sukututkimukseen kasvanut, Kati Laitinen 15 Kauppisten Sukuseura ry, Margit Väisänen-Vänskä 16 Humanisti sukujen lumoissa, Tiia Niemelä 18 Sukututkimuksen rajaaminen ja julkaisu, Ritva Sampio 20 Miten tunnistaa metsäsuomalaisten suomalainen alkuperä, osa 1/2, Veijo Saloheimo

24 Seurat toiminnassa: Jäsenrekisteri ja kirjanpito, Kati Laitinen 25 Koposten sukupäivät Tuusulassa, Hannu K. Koponen 26 Sukua tutkimaan: Sukutietojen keruu ja kirjaaminen 27 Tervetuloa avaamaan Sammon kirjokansi! 27 Sampolan sukututkimuspäivä 2016 27 Kansallispukuja ja syntymäpäiväonnea 28 Lukunurkka, Heikki Manninen • Nevalaiset juurillaan ja maailmalla • Hattuvarkaudesta Siperiaan • Voudin laaja suku • Turkulaisia 700 vuoden ajalta • Itsenäisyyden alkuaikoja Suvannon seudulla

Jaettua johtajuutta, Juha Arikoski

Kannen kuva: Elina Kuismin.

Muutosten uusi vuosi

1/16 2/16 3/16 4/16 5/16

Ilmestyy Aineisto Varaukset vk 7 8.1. 18.12. vk 16 11.3. 19.2. vk 25 13.5. 22.4. vk 39 19.8. 29.7. vk 49 28.10. 7.10.

Sukuseurojen keskusliitossa ja Sukuviesti-lehdessä eletään muutosten aikaa. Syyskokous valitsi liitolle uuden puheenjohtajan ja hallitukseen neljä uutta jäsentä. Uuden puheenjohtajan Irina Baehr-Alexandrowskyn haastattelu on toisaalla tässä lehdessä ja uudet hallituksen jäsenet esittelevät itsensä lehden seuraavissa numeroissa. Kaikilla valituilla on vankka kokemus sukuseuratoiminnasta ja sukututkimuksesta, joten odotettavissa on mielenkiintoisia uusia avauksia toiminnan kehittämiseksi. Sukuviesti-lehden uudistustyö etenee ja ensi vuoden ensimmäinen numero onkin ulkoisestikin muuttunut, sillä lehden kokoa muutetaan paremmin käteen ja laukkuun sopivaksi. Ensimmäisen numeron teemaksi on valittu kädentaidot, johon liittyvät ensi vuoden kilpailummekin, niistä tarkemmin seuraavassa lehdessä. Tässä kohtaa tahdon omasta puolestani kiittää puheenjohtaja Juha Arikoskea, joka on pitkään toiminut keskusliiton hallinnossa, ensin hallituksessa vuodesta 2002 lähtien ja hallituksen puheenjohtajana vuodet 2010–2015. Juhan kanssa on ollut mutkatonta työskennellä. Sanojaan ei ole tarvinnut asetella ja olemme saaneet asiat sujumaan silloinkin, kun ei ole ollut se ihan kaikkein paras päivä. Sellaisiakin silloin tällöin tulee eteen… Juhan oma vankka työelämäosaaminen on tuonut hänelle ymmärrystä käytettävissä olevien resurssien ja odotusten suhteen. Työntekijöiltä ei ole odotettu ihmetekoja, vaan toimintaa olemassa olevien mahdollisuuksien mukaan. Pienessä organisaatiossa monissa asioissa joudutaan soveltamaan. Olenkin ollut kovin kiitollinen saadessani hyödyntää Juhan koulutusta ja ammattiosaamista sellaisissakin kysymyksissä, joissa jossain muussa paikassa olisi käännytty työnohjaajan puoleen. Keskusliiton edellinen puheenjohtaja Juha-Veikko Kurki on antanut edelleen talousosaamistaan liiton käyttöön, joten varmaan voimme jatkaa perinteitä ja kääntyä Juhan puoleen silloin, kun panta alkaa kiristää otsalla? Lämmin kiitos Juhalle kuluneista vuosista ja kaikkea hyvää jatkossakin. Kaikille Sukuviestin lukijoille toivotan levollista jouluaikaa ja hyvää uutta vuotta 2016!

Eine Kuismin pääsihteeri

Joulutervehdyksiin varatut rahat käytämme perinteisesti kotimaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.

Toimistomme on suljettu 21.12.2015 – 6.1.2016.

Sukuviesti 5 • 2015

Kolmen sukupolven purjehduskurssi

Ensimmäisenä päivänä tuuli oli sopivan kevyt myös ensikertalaisille.

Pentikäisten sukukokouksen yhteydessä heinäkuussa 2015 järjestettiin kolmipäiväinen purjehduskurssi Kiuruveden Hyvölänniemen leirikeskuksessa. Leirin isäntänä ja pääkouluttajana toimi Kiuruveden kirkkoherra Risto Pentikäinen, jolla on pitkä kokemus vastaavantyyppisten purjehdusleirien ja kurssien järjestämisestä. Kolme päivää on Riston mukaan riittävä aika oppia purjehduksen peusteet käytännössä ja saada kokemusta jollatyyppisen pienen purjeveneneen käsittelystä erilaisissa tuuliolosuhteissa. Kurssilla oli mukana yli 20 osallistujaa eri sukuhaaroista, jotka edustivat kolmea sukupolvea. Nuorin purjehtija oli ekaluokkalainen, joka uimataitoisena ensikertalaisena rohkeasti työnnettiin järvenselälle optimistijollan kyydissä. Kymmenen minuuttia myöhemmin hän jo suihki pitkin-poikin Kiuruveden selkää kisaten pari vuotta vanhemman vähän kokeneemman purjehtijan kanssa. Teini-ikäiset ja varttuneemmat purjehtijat pääsivät halutessaan vauhdikkaamman Laser-jollan peräsimeen, ja kaatuneen Laserin rivakasta pystyyn kiskomisesta nähtiin malliesiemerkkejä erityisesti viimeisen leiripäivän kolmioradalla. Leiri oli ohjelmaltaan melko vapaamuotoinen, sillä tuuliahan ei voi täysin ennustaa ja suunnitelmia on muutettava nopeastikin säätilan mukaan. Purjehduksen teorian ja käytännön veneenkäsittelyn lisäksi harjoiteltiin solmujen teYlempi kuva: Leirin isäntä Risto Pentikäinen opastaa neljäsluokkalaista Pellaa optimistijollan käsittelyssä. Alempi kuva: Juho Pentikäinen auttaa ekaluokkalaista Arvia vesille.

Sukuviesti 5 • 2015

koa. Eri kokoisia jollia oli käytössä niin monia, että kaikki halukkaat pääsivät aina järvelle sopivan puhurin tai saderintaman vyöryessä järvenselän yli. Pentikäisten purjehdusleiri oli erinomainen kokemus, joka varmasti houkutteli uutta sukupolvea myös kurssin jälkeisenä päivänä pidettyyn sukujuhlaan ja -kokoukseen. Seuraavan sukukokouksen yhteyteen ehdittiin jo suunnitella kalastusleiriä, jolle löytyisi hyvät edellytykset Savosta Nilsiän suunnalta. Tämänkaltaista aktiivista ja vapaamuotoista toimintaa voi lämpimästi suositella sukuseuroille, jotka etsivät uusia muotoja perinteisten sukukokousten rinnalle ja uusien jäsenten mukaan saamiseen. Teksti ja kuvat: Vesa Pentikäinen

Serkukset Onni ja Pirta lähdössä järvelle Still-veneellä.

Laadukkaita sukulehtiä palkittiin Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviestilehti palkitsivat sukulehtiä 10.10.2015 Vantaalla Kuulutko Sukuuni -tapahtuman yhteydessä. Sukulehtikilpailu järjestetään joka toinen vuosi. Kilpailussa on omat sarjat sukuseurojen ja sukututkimusyhdistysten lehdille. Tänä vuonna sukututkimusyhdistysten sarjassa ensimmäisen palkinnon sai Tampereen seudun sukututkijat ry:n Orpana, joka on tyylikäs, tasokas, tasaarvoinen ja lukemaan houkutteleva lehti. Raadin mielestä Orpana on sisällöltään monipuolinen: yleistä ja yksityistä, historiaa ja nykypäivää, läheltä ja kauempaa, vakavaa ja pilkettäkin silmäkulmassa. Sukuseurojen sarjassa valikoitui palkittaviksi kolme lehteä. Ensimmäiselle sijalle raati asetti Virolahden Tulkit ry:n elämän makuisen, värikkään ja tätä päivää elävän Virolahden Tulkit -tiedotuslehden. Raati toteaa, että lehti kertoo vireästä sukuseurasta ja on sisällöltään kattava: suvun nuorista veteraaneihin, arjen sankareista suvun julkkiksiin, arjesta juhlaan, sukututkimuksesta tämän päivän tarinoihin. Toiseksi sukuseurojen sarjassa sijoittui Vanhan Rautalammin Korhosten sukuseura ry:n Vanha Tuomas, joka kuvaa Korhosten elämää monipuolisesti. Lehdessä on vahva sukututkimukselli-

nen sisältö ja arkista elämänmakuisuutta. Kolmannelle sijalle ylsi Heiskasten sukuseura ry:n Heiskaset-lehti, joka sai raadilta kehuja ulkoasustaan ja luettavuudestaan. – Sukulehtien taso paranee vuosi vuodelta, joten raadin työn on entistä haastavampaa. Ulkoasuun ja taittoon on selkeästi kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota, mikä tekee lehdistä helposti lähestyttäviä ja luettavia. Sisällöltään lehdet ovat kiinnostavia ja antavat varmasti suvun jäsenille runsaasti tietoa

suvun vaiheista ennen ja nyt, Sukulehtikilpailun raadissa toiminut Sukuviestin asiantuntijaneuvoston jäsen Kirsti Kesälä-Lundahl kertoo. – Tänä vuonna arvioitavana oli suuri joukko tasaväkisiä julkaisuja, ja raati sai toden teolla pohtia, mikä olisi oikeudenmukainen järjestys. Yhdenkään mukana olleen lehden ei siis kannata surra, vaikkei palkinto tällä kertaa kohdalle osunut. Kiitokset kaikille ja intoa lehden tekoon edelleen!

Sukulehtikilpailun palkitut ja palkinnot jakanut Irina Baehr-Alexandrowsky (vas.) Vantaalla. Kuva: Eine Kuismin.

Sukuviesti 5 • 2015

Sukututkijat suomalaismetsissä Sukuviesti järjesti elo-syyskuun vaihteessa retken Ruotsin ja Norjan suomalaismetsiin. Siellä asuneita ihmisiä sanotaan edelleenkin metsäsuomalaisiksi. Metsäsuomalaisia olivat etupäässä 1600-luvun alkupuolella Ruotsin Värmlannin ja Taalainmaan alueille muuttaneita savolaisia ja heidän jälkeläisiään. Usein muutettiin perheineen, ja mukana oli jonkin verran karjaa, kirves ja tuohikontti, jossa oli ohran siementä kaskea varten. Matka tapahtui nilsiäläisen Linjaautoliike E. Ahosen bussilla. Meitä oli kolmisenkymmentä innokasta sukututkijaa, ja ryhmämme johtajana toimi Pirkko Taskinen. Asiantuntijana matkassamme oli professori Juha Pentikäinen. Perillä Östmarkissa joukkoon liittyi tutkija Jan Myhrvold Norjasta.

Sukututkimuspäivillä Menomatkalla vierailimme Ruotsin Sukututkimuspäivillä Nyköpingissä, missä dosentti Kari-Matti Piilahti luennoi salintäyteiselle yleisölle suomalaisesta sukututkimuksesta otsikolla Släktforskningen och digitala källor i Finland. Paikallinen sukututkimusyhdistys NOSFF oli järjestänyt tämän kaksipäiväisen tilaisuuden Rosvalla-Nyköpingin Areenalle kolmeen suureen halliin. Paikalle oli pystytetty useita näyttelyitä, ja päivillä pidettiin 33 luentoa ja yksi keskusteluseminaari unohtamatta tarjolla olevaa vieraspitopöytää. Esimerkkinä siellä pidetystä näyttelystä ohessa on kuva sukututkijoiden Marianne Jonasson ja Stefan A Escherin esittelypöydästä. Marianne ja Stefan olivat tehneet ruotsalaisille sukututkijoille tarkoitetun uunituoreen oppaan Släktforksning Finland I – Hitta dina förfäder (Sukututkimus Suomi I – löydä esi-isäsi). Luovutimme myös Sukututkimuspäivien edustajalle SSK:n ja Sukuviestin tervehdyksen.

1. Kari-Matti Piilahti pitää esitelmää. 2.Esittelypöydän ääressä oikealta Matias Eronen, Pirkko Taskinen ja Marianne Jonasson, vasemmalla Stefan A Escher. 3. SSK:n tervehdys Sukupäivien edustajalle.

Sukuviesti 5 • 2015

Matias Eronen

Suomalaismetsissä Matka jatkui lauantaina Värmlannin Thorsbyhyn ja edelleen Östmarkiin, jossa majoittumisemme oli vapaa-ajankeskukseksi muutetussa Mattilassa.

Mattila on yksi jäljellä olevista suomalaistiloista (finngårdar). Näitä suomalaisasutuksesta peräisin olevia vanhoja savutupia pihapiireineen on jäljellä Värmlannissa yhteensä 14 kappalet-

ta. Niistä osa on muutettu kotiseutu- tai ulkoilmamuseoiksi (hembygdsgårdar eller friluftsmuseer i Värmland). Näistä tutustuimme retkipäiviemme aikana Mattilan lisäksi myös Puralaan, Myllylään ja kulttuurireservaatti Juholaan. Kävimme myös paikallisesti pystytetyillä suomalaisasutuksen muistomerkeillä.

DNA-tutkimusta

Oppaamme Jan Myhrvold piti Mattilassa erinomaisen esitelmän metsäsuomalaisiin ja heidän jälkeläisiin suunnatusta DNA-tutkimuksesta. Useita metsäsuomalaissukujen ruotsalaisia jälkeläisiä onkin pystytty yhdistämään Suomessa oleviin sukuhaaroihin. Mainittakoon, että kaksi Ruotsin kuningashuoneen uutta jäsentä on metsäsuomalaisten jälkeläisiä! Tutkimustyö jatkuu edelleen laajana projektina, jossa mielenkiinnon kohteena on myös silloisen ajan saamelaisten osuus väestöstä. Bussilla Jan johdatti meidät myös Ruotsin ja Norjan raja-alueella oleviin metsäsuomalaiskohteisiin ja ylväisiin maisemiin. Ajelimme alueella välillä vaihtaen valtakuntaa!

Tarinoita

Juha Pentikäinen kertoili kiinnostavia tarinoita metsäsuomalaisten historiasta, ja heidän viimeisistä edustajistaan kuten Niitahon Jussista. Saimme kuulla myös suomalaisasutuksen tutkijoista alkaen 1810-luvulta G.A.Gottlundista aina nykypäivään ja Juhan omiin tutkimuksiin saakka. Tutustuimme myös paikallisiin museoihin kuten juuri avattuun Torsby Finnskogscentrumiin. Kävimme myös Östmarkin kirkkomaalla runonlaulaja Kaisa Vilhuisen haudalla.

Savutuvassa Matkamme mielinpainuvin elämys mielestäni oli kuitenkin perehtyminen Mattilan 1880-luvulla rakennettuun savutupaan. Istuimme siellä hämärässä kynttilän valossa, ja Mattilan isännöitsijä 4. Näköala kulttuurireservaatti Juholan pihapiiriin talon takana olevalta vaaralta. 5. Metsäsuomalaisten muistokivi Ruotsin ja Norjan rajalla. Keskellä Juha Pentikäinen.

6. Jan Myhrvold esitelmöi DNA:sta.

Sukuviesti 5 • 2015

esitteli savu-uunin ja -tuvan lämmitysperiaatetta iloisen valkean palaessa uunissa ja hentoisen savun leijallessa korkealla laipion alla kohti lakiräppänää… Saimme muistoksi savutuvassa käynnistä Per Olov Nilssonin tekemän esitteen Rökstugar – så mycket bättre än sitt rykte (Savutuvat – paljon mainettaan parempia). Esitteessä kerrotaan tutkimuksesta, jossa on todettu mm.savutupalämmityksen energiatehokkuuden olevan yli 90 prosenttia eli selvästi paremman kuin kaakeliuunissa. Paluumatkalla tutustuimme 1600-luvun alussa perustetussa Karlstadissa Värmlannin museoon sekä kaupungin alueeseen, jonka läpi leveä Dal-joki kiemurtelee.

Yhteenvetoa Kävimme metsäsuomalaisasutuksen ydinalueella Pohjoi-Värmlannissa tutustuen heidän alueeseensa ja historiaansa. Nyt tiedän mitä tarkoitetaan sanoilla Metsäsuomalaiset ja Finnskogar! Matka oli todella antoisa, kiitos hyvien oppaittemme Juhan ja Janin!

7. Oppaamme Juha Pentikäinen ja Jan Myhrvold Pentikäisen suvun paidassa. 8. Kielentutkija Lauri Kettusen muistomerkki.

Hämärän hyssyä Mattilan savutuvassa.

Sukuviesti 5 • 2015

SSK:n hallitus uudistui syyskokouksessa Irina Baehr-Alexandrowsky on valittu Sukuseurojen Keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Hän on ensimmäinen nainen liiton johdossa. Sukuseurojen Keskusliiton syyskokous pidettiin 10.10.2015 Vantaalla Kuulutko Sukuuni -tapahtuman yhteydessä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Pirkko Taskinen Taskinen-Taskila sukuseurasta. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2016 toiminta- ja taloussuunnitelma sekä valittiin liitolle uusi puheenjohtaja sekä uusia hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle. Keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi seuraavaksi vuodeksi valittiin Irina Baehr-Alexandrowsky, joka seuraa tehtävässään Juha Arikoskea, joka johti liittoa vuodesta 2010. Baehr-Alexandrowsky on ollut Sukuseurojen Keskusliiton hallituksen jäsen vuodesta 2013 lähtien. Liiton työvaliokuntaan hänet valittiin vuonna 2015. Irina Baehr-Alexandrowsky kuuluu Tanskaan juurensa ulottavaan Bär/ Bähr/Baehr-sukuun. Hän on toiminut Bär/Bähr-sukuseura ry:n puheenjohtajana vuodesta 2010. Sukuseurojen Keskusliiton hallitukseen valittiin uusina jäseninä Juha A. Pentikäinen (Pentikäisten Sukuseura ry), Urpo Pietikäinen (Pietikäisten Sukuseura ry), Riitta Roitto (Virmailan Rusthollin sukuyhdistys ry) ja Markku Ruuskanen (Ruuskanen-Ruuska sukuseura ry). Hallituksessa jatkavat Outi Ala-Härkönen (Ala-Härkösen sukuseura ry), Anssi Paasivirta (Mänttärin sukuyhdistys ry), Leena Söder (Ikosten sukuseura ry) ja Raili Vihavainen (Nevalaisten sukuseura ry). Keskusliiton hallituksesta jäivät pois Aki Leskinen (Sukuseura Leskiset ry), Marjatta Liljeström (Väänästen sukuseura ry), Ilkka Niiranen (Hintikka-Su-

ku ry) ja Marja Turkka (Hirvosten sukuseura ry). Leskinen ja Turkka toimivat hallituksessa vuosina 2009–2015 ja Liljeström ja Niiranen vuosina 2012–2015. Syyskokous valitsi liiton toiminnantarkastajaksi edelleen Eira Roihan, joka on toiminut pitkään ja ansiokkaasti liiton tilin- ja toiminnantarkastajana. Varatoiminnantarkastajana jatkaa Raimo Leskinen, jolla myös on vuosien monipuolinen kokemus liiton talouden parissa. Puheenjohtaja Arikoski kiitti hallituksesta poisjääneitä aktiivisuudesta ja onnitteli uusia hallituksen jäseniä sekä kiitti omasta puolestaan kuluneista vuosistaan keskusliiton hallituksessa ja eri toimikunnissa sekä puheenjohtajakaudestaan. Juha Arikoski totesi, että nyt valittu uusi hallitus on paras mahdollinen toiminnan kehittäjä ja tuki jäsenseuroillemme. Pirkko Taskinen Taskinen-Taskila sukuseurasta johti tottuneesti kokousta.

Uusia hallituksen jäseniä. Vasemmalla Markku Ruuskanen, joka on myös keskusliiton oikeudellisen toimikunnan puheenjohtaja. Hän edustaa Ruuskanen-Ruuska sukuseuraa. Riitta Roitto, Virmailan Rusthollin sukuyhdistys, uusi puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky, Juha A. Pentikäinen, Pentikäisten sukuseura ja nykyinen puheenjohtaja Juha Arikoski, Hoffrénien sukuyhdistys.

Sukuviesti 5 • 2015

Laiva lastattiin Itkosilla Sää oli pilvinen, tihkusateinenkin, kun Lauri Itkun jälkeläiset, Itkosen Sukukunta kokoontui ilmoittautumaan ja lounaalle Oulun Kauppatorin Kahvila Makasiiniin 1. elokuuta 2015. Leena Siljanderin piirtämä kuva oli opasteena portilla. Vanhan makasiinin täytti pian iloinen puheensorina ja kuulumisia jaettiin lohikeiton ja rieskan nauttimisen ohessa. Ennakkoon kutsuun vastasi vajaa sata sukukunnan jäsentä, lounaalla meitä oli 101. Ruokaa riitti kaikille ja kommenteista päätellen se oli hyvää. Mukaan tuli paljon nuorta väkeäkin, nuorin oli muutaman kuukauden ikäinen ja vanhin 85-vuotias. Toripolliisia ei pelännyt kukaan, ei ainakaan tunnustanut! Lounaasta kylläisinä lastauduimme laivaan, M/S Aleksandraan, virallista sukukokousta ja risteilyä varten. Kokouksen aloitimme laulamalla Arvon mekin ansaitsemme Itkosille sopivin sanoin. Teija Itkonen-Brilli, alias Klovni Kukkanen oli sanoittanut laulun uudelleen ja toimi esilaulajana kitaralla säestäen. Kukkanen otti haltuunsa myös nuoremmat osallistujat ja heil-

lä aika kuluikin mukavasti kasvomaalauksen ja taiteilun parissa. Varsinaisen ohjelman aluksi esimiehemme Eero Itkonen avasi esittelykierroksen ja saimme huomata, miten monesta sukuhaarasta Itkosia oli tullut paikalle. Ympäri Suomea ja jopa naapurimaasta Ruotsista oli vaellettu Ouluun. Paljon oli serkuksia paikalla, vielä enemmän ”herkkuserkkuja”. Virallisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jorma Itkonen ja sihteeriksi Lea Planman, joka on toiminut myös sukukunnan sihteerinä ansiokkaasti. Kokouksessa oli läsnä 53 jäsentä. Kokouksessa hyväksyttiin sääntömuutos, millä hallituksen jäsenmäärä pieneni. Hallituksen pohdittavaksi jätettiin myöhemmistä kokoontumisista päättäminen. Risto Itkonen, rahastonhoitajamme, esitteli toimintakertomukset, tilinpäätökset ja tilintarkastajien lausunnot tilikaudelta 2012–2014. Tili- ja vastuuvapaus myönnettiin hallituksen jäsenille ja rahastonhoitajalle. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuosille 2015–2017 hyväksyttiin. Jäsenmaksu on seuraa-

vat 3 vuotta 20 euroa. Hallitukseen valittiin uusien sääntöjen mukaan 5 varsinaista jäsentä, Eero Itkonen (Hattula), Kirsti Kutvonen (Järvenpää), Hannu Itkonen (Joensuu), Jorma Itkonen (Kempele) ja Lea Planman (Leppävirta) ja 2 varajäsentä Raija Itkonen-Vatjus (Kiiminki) ja Seija Planman (Kuopio). Toiminnantarkastajana jatkaa Jorma Itkonen (Helsinki) ja varatoiminnantarkastajana Juhani Itkonen (Helsinki). Vietimme hiljaisen hetken edesmenneen hallituksen jäsenen Matti Itkosen muistolle. Kalevi Itkonen Iisalmesta kutsuttiin sukukunnan kunniajäseneksi. Hän on toiminut aktiivisesti sukukunnassa sen perustamisesta lähtien. Kokouksen jälkeen nautimme kahvista ja virvokkeista ja samalla risteilimme Oulun edustalla. Kaarina Niskala Oulun oppaista kertoi tarinoita vanhasta tervakaupungista ja nykyisestä Oulustakin. Saimme ihmetellä Oulua mereltä päin. Tuuli ei pahemmin keinutellut eikä kukaan sairastunut. Juttua riitti tuttujen kanssa ja uusia tuttavuuksia solmittiin. Risteilyn lopussa Klovni Kukkanen johdatti meitä lauluun Sukurakas Itko-

nen, joka sukua rakastaa ja historian havinaa, myös yhteistä toimintaa ja rentoa tunnelmaa. Laiturissa kokoonnuimme yhteiskuvaan ja Saanamaria Itkonen ikuisti iloisen joukkomme. Hän myös tallensi tunnelmia risteilyllä. Illalliselle kokoonnuimme hotelli Edenin Maisemaravintolaan nauttimaan hyvästä ruuasta ja iloisesta seurasta. Suuri osa Itkosista myös majoittui Edenissä ja ehti nautti kylpylästäkin jo lauantaina. Nuoremmat majoittujat tykästyivät muutenkin alueen tarjontaan. Päivämme huipentui iltabileisiin Nallikarin Meriholstissa, missä pääosin Utajärven Itkosista koostuva bändi Jouni Itkosen johdolla viihdytti ja sai jopa tanssijalatkin liikkeelle. Perinteitten mukaan nautimme Lapin kultaa ja hiillosmakkaraa, joita Risto ja Esko paistoivat. Raparperimehu korvasi tällä kertaa Kalevi-sedän mansikkamehun. Ei ollut Kalevi-sedän asuntovaunukaan enää paikalla. Oli todella upeaa, että iloiset Itkoset tulivat Ouluun isolla joukolla ja teki-

vät tapaamisesta ikimuistoisen. Järjestäjän roolissa ensimmäistä kertaa jännitin erityisesti, koska en ole ollut aikaisemmin edes sukukokouksessa mukana. Varsinkin iltabileissä tuntui tosi hyvältä saada kiitoskommentteja. ”Kannat-

ti tulla Ouluun saakka”! Kiitos kuuluu kuitenkin Teille kaikille Itkosille, jotka teitte todella sukukokouksen 1.8.2015 Teksti: Raija Itkonen-Vatjus Kuvat: Saanamaria Itkonen

Onko kirjasi Vuoden Sukukirja 2015? Vuoden Sukukirja -kilpailu on järjestetty vuodesta 1991 lähtien. Kilpailuun voidaan ilmoittaa vuonna 2015 ilmestynyt sukukirja, josta toimitetaan yksi kappale 1.2.2016 mennessä Suomen Sukututkimusseuran kirjastoon osoitteella Liisankatu 16 A, 00170 Helsinki. Kilpailun tulokset julkistetaan Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä Seinäjoella 12.3.2016. Tiedusteluihin vastaa Suomen Sukututkimusseuran kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainio, sähköposti kirjasto@genealogia.fi tai puh. 010 387 7900.

Är din bok Årets Släktbok 2015?

Rantatie 34 • 04310 Tuusula p. (09) 258 821 myynti@onnela.com www.onnela.com

Majatalo Onnela kutsuu sukuseuroja Tuusulanjärven kulttuurimaisemiin Erityispalveluna opastetut kulttuurikierrokset. Kysy lisää!

Tävlingen Årets Släktbok har anordnats sedan år 1991. Till tävlingen kan anmälas de släktböcker som utkommit år 2015 och som senast 1.2.2016 levererats till Genealogiska Samfundets i Finland bibliotek, Elisabetsgatan 16 A, 00170 Helsingfors. Resultatet kungörs under Släktforskardagarna i Seinäjoki 12.3.2016. På förfrågningar svarar Genealogiska Samfundets bibliotekarie Vuokko Pärssinen-Tainio, e-post kirjasto@genealogia.fi eller tfn 010 3987 7900.

Sukuviesti 5 • 2015

Keskusliiton hallituksen uusi puheenjohtaja

Sukututkimukseen kasvanut Teksti ja kuvat: Kati Laitinen

Irina Baehr-Alexandrowsky aloittaa Sukuseurojen Keskusliiton hallituksen puheenjohtajana ensi vuoden alusta. Irina kertoi ajatuksiaan sukututkimuksesta, sukutaustastaan, omasta sukuseurastaan sekä asioista, joita hän kunnioittaa. Irinan oma Bär/Bähr-sukuseura ry liittyi Sukuseurojen Keskusliittoon vuonna 2012 ja heti seuraavana vuonna Irina löysi itsensä SSK:n hallituksen kokouksesta. – Halusin saada laajempaa näkökantaa oman sukuseurani toimintaan. Kokouksissa oli paljon mukavia ihmisiä ja tunsin olevani siellä kuin kotonani. Irina oppi jo lapsena arvostamaan sukututkimusta. Hänen adoptioäitinsä Lilli Baehr-Alexandrowsky (1905–2005) kertoi paljon sukuun liittyviä tarinoita. Näissä tarinoissa liikuttiin lähetyssaarnaajien mukana Afrikan Ambomaalla ja kuljettiin Euroopan kautta aina kaukaiseen Vladivostokiin ja Sahaliniin. – Näistä tarinoista olen äidilleni äärimmäisen kiitollinen. Ennen vanhaan oltiin ylpeitä omasta suvusta ja kerrottiin paljon sukuun liittyvistä elämänvaiheista ja ihmisistä. Irinan äidin sukulainen Ingeborg Dyhr Sylvin (1902–1996), oman aikansa suomalaisen sukututkimuksen Grand Old Lady, vieraili usein Irinan lapsuudenkodissa. Dyhr Sylvin oli kiinnostunut sukututkimuksesta jo nuoruudestaan saakka, jolloin sukututkimusta pidettiin harvinaisena harrastuksena. Dyhr Sylvin julkaisi lukuisia artikkeleita muun muassa Genos-lehteen ja Ritarihuoneen Gentes Finlandiae -sarjaan. Hän osallistui Släktbok, Ny följd -kirjan toimitustyöhön ja toimi myös ri-

Sukuviesti 5 • 2015

Irina sai sukulaisiltaan Sastamalassa lahjaksi kissat Millyn ja Narsulyn, jotka ovat Irinan huomion keskipisteitä. Sohvalla rapsutuksista nauttimassa Milly.

tarihuoneen genealogian amanuenssina vuosina 1965–1980. – Sukuun liittyvät tarinat ovat hiljaista tietoa, ja meidän tehtävä on viedä sitä eteenpäin seuraaville sukupolville. Jossain elämänvaiheessa jokainen haluaa tietää, mistä on tullut, ketkä ovat esivanhempani ja mitä he ovat tehneet, Irina sanoo.

Sukututkimus tuottaa tärkeää tietoa Kreikkalainen historioitsija Hródotos on kiteyttänyt Irinan mielestä sukututkimuksen tärkeyden hyvin. – Hródotos on sanonut: ”Sukututkimus on historian äiti.” Mielenkiinto historiaan alkaa hyvin yksinkertaisilla kysymyksillä: Kuka minä olen? Ketkä ovat olleet täällä ennen minua? Jokainen meistä voi löytää oman historiansa, koska kaikilla meillä on sukua. Eri instanssien tietokannat auttavat meitä oman henkilökohtaiseen historiaan, oman maan historiaan ja parhaimmassa tapauksessa maailmanhistoriaan. Sukututkimus sisältää myös maahanmuuttajien ja maasta muuttajien tietojen tutkimista ja siksi voi hyvin sanoa, että suku-

tutkimus on monessa mielessä harrastus ilman rajoja, toteaa Irina. Irinan mielestä sukututkimuksessa ei ole mitään tylsää osa-aluetta. Sukututkimuksen parissa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja kohtaa mukavia yllätyksiä. Jokaisella ihmisellä on mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan, ja omia sukulaisiaan saattaa löytää aivan yllättäen. – Näin digiaikana maailma on pienentynyt. Tietoa on paljon ja helposti saatavilla. Esimerkiksi DNA-tutkimus on todella mielenkiintoista, koska se avaa ikkunan etniseen perimäämme.

Omat juuret Itämeren ympäriltä Ensimmäinen Bähr tuli Tanskasta Suomeen vuonna 1827 ja hänen perässään vielä kaksi. Alexandrowsky on alun perin Hollannista lähtenyt suku, joka kulki Latvian kautta Pietariin. – Äitini aviomies, ratsumestari, Chevalier-kaartin upseeri Nikolaj d’Alexand rowsky kävi Nikolajevin ratsuväenkoulun Pietarissa ja hänet hyväksyttiin yksimielisesti, täydellä äänimäärällä H.M. Keisarinna Aleksandra Fjodorovnan henkivartiokaartin ulaanirykmenttiin.

Irinan äidinisä, Gustav Adolf Baehr oli varakuvernööri, joka kuoli keuhkotautiin Sahalinilla marraskuussa 1914. Irinan Lilli-äiti jäi orvoksi yhdeksänvuotiaana, juuri kun he olivat tulleet Sahalinin saarelle Tyynen valtameren luoteisrannikolle. Vasta keväällä 1915 Lilli pääsi kahden lastenhoitajan kanssa pois Sahalinilta Vladivostokiin, kun laivat pääsivät kulkemaan. – Suomessa Lillin isänäiti, Fanny Emilia Bähr o.s. Ingman pisti koko maan sekaisin piispaa myöten löytääkseen pojantyttärensä. Vuonna 1917, kaksi ja puoli vuotta isä Göstan kuoleman jälkeen, Vladivostokin luterilaisen kirkon pastori Lesta löysi Lillin. Edessä oli kuukauden junamatka läpi levottoman Venäjän kesällä 1917 farmorin luo Jyväskylään. – Olen ihmetellyt miten positiivisia ja elämänmyönteisiä sukulaiseni kuitenkin olivat, vaikka tuonen viikate vei paljon lapsia ja nuoria sekä parhaassa iässä olevia äitejä ja isiä tai kun taloudelliset onnettomuudet kohtasivat. Mistä he saivat voimansa? Irinan biologinen suku on lähtöisin Itämeren ympäriltä. Biologinen isä oli

Irinan kodin seinällä on paljon valokuvia ja maalauksia sukulaisista ja muista tärkeistä henkilöistä. Kuvassa Irinan äiti Lilli Baehr-Alexandrowsky kaksitoistavuotiaana vanhan farmorinsa kanssa syksyllä 1917.

Sukuviesti 5 • 2015

puolalaisjuutalainen filosofian tohtori, joka tuli diplomaatiksi Suomeen toisen maailmansodan jälkeen. – Hän ja koko Puolan lähetystön henkilökunta pakenivat keväällä 1950 Tornion ja Ruotsin kautta Kanadaan siinä vaiheessa, kun heidän olisi pitänyt palata Puolaan sosialistisen vallan aikana.

Pieni mutta aikaansaava sukuseura Irina on toiminut Bär/Bähr-sukuseuran hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2010. Sukuseurassa on tällä hetkellä viisikymmentä jäsentä. Suvun tutkimukset aloitti SKOPin entinen pääjohtaja Kaarlo Kalliala. Hän laati vuosina 1960–61 ensimmäisen suvun julkaisun Bähr-Bär-Baehr suku Suomessa. – Hän oli hieno vanha herra ja kävi meillä kotona keskustelemassa tulevasta julkaisustaan äitini kanssa. Vuonna 1991 sisarukset Elina Lehtonen ja Marketta Saarta järjestivät serkkujen kokouksen Tampereella. Tässä tapahtumassa lähti idea sukuseuran perustamiseen. Bär/Bähr-sukuseurassa on päästy sukututkimuksissa vuoteen 1765 saakka. Veli-Pekka Bäckman on laatinut sukupuun, jossa näkyy Bär/Bähr-suvun kolme sukuhaaraa: Alavuden, Inhan ja Ruoveden sukuhaarat. Irina kuuluu Alavuden sukuhaaraan. – Minulla on huono omatunto, kun en ole itse ehtinyt tutkimaan sukua. Kun pääsen eläkkeelle, lupaan aloittaa sukututkimuksen.

kuyhteisöjen liiton ja muiden yhteistyötahojen kanssa. EU:n tietosuojauudistuksen kehittymistä seurataan yhdessä oikeudellisen toimikunnan kanssa. Uutena hankkeena käynnistyy sukuseurakummitoiminta yhdessä hallituksen ja jäsenseurojen kanssa. – Olen ilolla seurannut Sukuviestilehden uudistustyötä. Ensi vuonna lehti saa uuden ulkoasun. Lisäksi lehden sisältöä viilataan Elina Kuisminin opinnäytetyön pohjalta ja jäsenistön palautteen perusteella. Sukuviesti on meidän kaikkien yhteinen lehti.

Nobelin rauhanpalkinto ja YK:n päivä Tämä Sukuviestin numero ilmestyy joulukuussa Nobelin palkintojenjakotilaisuuden aikoihin. – Alfred Nobelin ajatus yhdistää mielestäni koko maailman ja arvostan erityisen paljon Nobelin rauhapalkintoa. Irina sanoo olevansa ylpeä Martti Ahtisaaren palkitsemisesta vuonna 2008, mutta piirun verran ylpeämpi,

kun vasta 17-vuotias koululainen Malala Yousafzai yhdessä Kailash Satyarthin kanssa sai viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon työstään lasten oikeuksien puolesta. – Kaikkien maailman lasten mahdollisuus koulutukseen on äärimmäisen tärkeää. Haastattelu tehtiin YK:n päivänä 24. lokakuuta. Tästä päivästä Irinan mieleen tulee Ania Monahofin runo FN-dagen. Inkeriläistaustainen Monahof pakeni perheensä kanssa Inkeristä Suomen kautta Ruotsiin. Nykyinen pakolaistilanne koskettaa omakohtaisesti tätä rauhaa ja rakkautta kunnioittavaa naista niin kuin Irinaa itseäänkin. Runon kaksi viimeistä riviä kuuluvat näin: Olemme unohtaneet, että olemme saman Isän lapsia, ja kaikki lapset päällä maan ovat sisaruksia keskenään.

Bär/Bähr-sukuseura on esitelty Sukuviestissä 5/2014.

Jäsenhankintaa, edunvalvontaa ja kummitoimintaa Sukuyhteisöjen valtakunnallisena keskusjärjestönä Sukuseurojen Keskusliiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa edunvalvontaa sekä tuoda sukuyhteisöt ja kaikenikäiset harrastajat yhteen. Keskusliiton hallituksen puheenjohtajana Irinan tavoitteena on saada keskusliiton toimintaan mukaan lisää jäseniä. Hänestä on hienoa, että Suomessa on paljon aktiivisia sukuseuroja, jotka siirtävät tärkeää tietoa tuleville sukupolville. – He tekevät äärimmäisen tärkeää työtä, Irina kiittää. Jäsenhankinnan tehostamisen lisäksi sukuseurojen verotuskysymysten selvittäminen jatkuu yhdessä Karjalaisten su-

Sukuviesti 5 • 2015

Nikolaj d’Alexandrowskyn sapeli ja hänen omia piirustuksiaan. Narsuly katselee pianon päältä.

Kauppisten Sukuseura ry Kauppisten Sukuseura ry:n perustamiskokous pidettiin toukokuun 2. päivänä 1955 Helsingin NMKY:n juhlasalissa Vuorikatu 17 ja puheenjohtajaksi valittiin Tampereella 9.3.1900 syntynyt rovasti Kaarle Johannes (Hannes) Kauppinen. Hänestä tuli sukuseuran pitkäaikaisin puheenjohtaja ollen toimessa aina 1976 asti. Hänelle on luovutettu 10.8.1980 sukumerkkisarjan ensimmäinen kultainen rintamerkki. Seuralla on ollut toimintansa aikana yhteensä kuusi puheenjohtajaa, joista kolmelle on myönnetty kunniajäsenyys. Sukuseuran puheenjohtaja eli suvun vanhin on vuodesta 2010 lähtien Asko Kauppinen Vieremältä. Hallitus kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Sukutapaamiset järjestetään joka kolmas vuosi. Ensimmäinen sukutapaaminen järjestettiin 6. toukokuuta 1956 Helsingissä ja viimeksi sukutapaaminen pidettiin elokuussa 2013 Viitasaarella. Ensi vuonna 2016 heinä-elokuun vaihteessa järjestetään sukuseuran 60-vuotisjuhlatapaaminen Helsingissä.

Kauppisten juurilla Vanhin dokumentti Kauppisista on 1400-luvun lopulta, jonka mukaan vanhin tiedossa oleva Kauppinen, 1300-luvulla syntynyt Kauppi eli Jaakko, on asunut nykyisen Mikkelin maalaiskunnan luoteisosissa Kakrialan kylän seuduilla. Seutu kuului vuonna 1561 Vesulahden pitäjän Vuolingon neljänneskunnan Vanhamäen kymmenkuntaan. Mieskantaisten jälkeläisten geeneistä on voitu tutkia, että hän on kuulunut siihen suomalaisten geenikokonaisuuden osaan, joka on tullut jääkauden jälkeen nykyisen Venäjän alueelta ja tuonut mukanaan suomenkielen. Nimi Kauppi on ollut savolaisten keskiajalla käyttämä versio etunimestä Jakob. Ja koska nimeä Jakob ei ole voitu antaa pojille kuin vasta katolisena aikana, se tarkoittaa, että esi-isämme Kauppi oli syntynyt vuoden 1323 jälkeen. Sitä ennenhän savolaiset olivat ortodokseja ja ortodokseilla saattoi olla vain heidän pyhimyskalenterinsa etunimiä. Esi-isämme ovat asuneet Vanhamäessä ilmeises-

Sukuv

ilment väreill puuta” syntya ilment tulenli asuinp Kaupp

ti jo 1200-luvulla, jolta ajalta peräisin Sukuvaakuna ilmenolevat puukirkon ja hautausmaan jään- tää Kauppisten suvun nökset on löydetty läheltä nykyiseltä Vi- historiaa ja traditioita: sulahdelta. Löydökset edustavat tyypil- alaosassa Savon väreillä mustalla pohjalla keltainen listä karjalaista ortodoksista kulttuuria jousi, keskellä on suvun tunja vahvistavat näin ollen tietoamme esi- nus ”Yhtä puuta”, jonka on suunnitellut taiteilija isiemme karjalaisesta alkuperästä. Kar- Eine Kauppinen jo sukuseuran syntyaikoina. Siijalasta esi-isämme lienevät tulleet noin nä on vaakasuorassa viisi puusta leikattua lastua Sukututkimus vuoden 1000 tienoilla. ilmentäen K-kirjaimia, jotka kuvaavat suvun viittä haaraa. Yläosassa on tulenlieskat, jotka kuvaavat Suku on ensimmäisen kerran haarausuvun asuinSukututkijana on toiminut vu tunut kahteen kantasukuun Vanhamä- kaskenpolttoa, joka oli tyypillistä paikkojen raivaamisessa. Vaakunan ovat suunnivuoden aikana useita merk en eli Mikkelin kantasukuun ja Hällintelleet Matti ja Petri Kauppinen Iisalmesta. mäen eli Virtasalmen kantasukuun, jotsukututkimuksia on yli 1000 ka asustivat keskellä Suomea Joroisten sukukirja I (306 A 4 sivua). T ja Pieksämaan rajalla Virtasalmen ValYlä-Savon Kauppisten suku kiamäen kylässä. Kylä kuului 1570-lu- leen perheineen veljekset Riekki ja Kauppisista onJussi julkaistu 199 vulle asti Juvan pitäjän Vesikansan nel- 1500-luvun alkupuolella. HeHankasalmen asettautui- Kauppis 2004: jänneskunnan Hällinmäen kymmen- vat Vieremän Kauppilanmäelle. heinäkuussa Miltei 2007 ilmestyi ja kuntaan ja se liitettiin tuolloin vasta kaikki Ylä-Savon Kauppiset polveutuViitasaaren Kauppisten suk perustettuun Pieksämäen seurakun- vat heistä. Ylä-Savon Kauppisten Kauppistensukukirja kan- julkais taan. Kolmaskin sukuhaara, Lintusalon tapaikka on Kauppilanmäen Rapakon eli Puumalan kantasuku, on löytynyt. talo, jota viljelee jo 16. sukupolvi. Kaikki nämä viisi sukuhaara Mutta he olivat muuttaneet nimensä Sukunimi Kauppinen on edelleen vasta perustettuun Pieksämäen seurakuntaan. Kolmaskin sukuhaara, Lintusalon eli Puumalan oleva voidaan ketjuttaa yhte 1500-luvulla Säämingissä eli nykyises- yleisin Vieremällä ja neljänneksi yleisin kantasuku, on löytynyt. Mutta he olivat muuttaneet nimensä 1500 – luvulla Säämingissä eli sä Savonlinnassa Inkisiksi kantaisänsä Hankasalmella. Koko Sukututkimuskirjoissa Suomessa Kaup- ei ole nykyisessä Savonlinnassa Inkisiksi kantaisänsä Inki Kauppisen mukaan. Inki Kauppisen mukaan. pinen on 64. yleisin sukunimi. joilla tarkoitetaan Savon Vanhamäestä Kauppiset levitVanhamäestä Kauppiset ovat ovat levittäytyneet lähinnä vesireittejä pitkin eri yms., suuntiin. Kohoisia jotka myöhe täytyneet pitkin Hankasalmenlähinnä Kauppisetvesireittejä ovat Vanhamäen sukuhaaraa ja siellä on jo vuosisatoja ollut Kauppis kuluttua taas alkuperäisillä n Sukututkimus eri suuntiin. Hankasalmen Kauppiset keskittymä. Paavo Ollinpoika (n. 1505 – n. 1560) saapui Venetmäkeen (Vieru) and Suolivedelle usein kirjoitettu muotoon K ovat ja siellä Sukututkijana on toiminut vuoteen 2013 v. 1530Vanhamäen metsästys- ja sukuhaaraa kalastusalueilleen. Valkiamäestä Kauppisia siirtyi pohjoiseen ja luoteeseen ole Kauppinen-nimisiä jälke on jo vuosisatoja ollut Kauppis-keskitasti kohti Jarmoitää. Ahlstrand. Hänon on edelleen tehnyt Viitasaarelle, Kannonkoskelle ja Halsualle, myös Leppävirralla asiakirjoissa parikymmentä k tymä. Paavo ja Ollinpoika (n. 1505 – n. parinkymmenen vuoden aikanaveljekset useita Kauppilanmäki Kauppilan talo. Leppävirralta saapuivat eräalueilleen perheineen 1560) saapui Venetmäkeen (Vieru) ja merkittäviä Kauppisten sukuun liittyviä 1500 – luvun puolivälissä u Riekki ja Jussi 1500-luvun alkupuolella. He asettautuivat Vieremän Kauppilanmäelle. Miltei Suolivedelle v. 1530 metsästysja katutkimuksia – kaikkiaan yli 1000 sivua. esimerkiksi vuosina kaikki Ylä-Savon Kauppiset polveutuvat heistä. Ylä-Savon Kauppisten kantapaikka on 1562 ta lastusalueilleen. Valkiamäestä Kauppi- Ensimmäinen oli v. 1988 ilmestynyt YläKauppilanmäen Rapakon –talo, jota viljelee jo 16. sukupolvi. sia siirtyi pohjoiseen ja luoteeseen Vii- Savon Kauppisten sukukirja I. Tämä Teksti: Margit Väisänen-Vänsk tasaarelle, Kannonkoskelle ja yleisin Halsualle, on jaedelleen yläsavolaisten Kauppisten Sukunimi Kauppinen on edelleen Vieremällä neljänneksi yleisin Hankasalmella. Koko myös kohti itää. Leppävirralla on edel- suvun perushakuteos. Sen täydennysSuomessa Kauppinen on 64. yleisin sukunimi. leen Kauppilanmäki ja Kauppilan ta- osa Ylä-Savon Kauppisten sukukirja II lo. Leppävirralta saapuivat eräalueilJatkuu sivulla 17 >>

Sukuviesti 5 • 2015

Humanisti sukujen lumoissa Humanistit esiin Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi humanistinen tiedekunta nostaa esiin 375 humanistia. Sivustolla esiteltävät henkilöt avaavat näkymää humanistisen alan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen merkitykseen sekä tarjoavat esimerkkejä humanistien laaja-alaisesta osaamisesta. Humanistinen tiedekunta esittelee vuoden 2015 aikana päivittäin yhden humanistin. Muutamina päivinä esitellään kerralla useampia henkilöitä yhtenäisen teeman kautta. Henkilöt on valittu niin, että heidän kauttaan avautuu mahdollisimman monimuotoisesti humanistien yhteiskunnallinen merkityksellisyys. Painopiste on nykyisissä tutkijoissamme ja yhteiskunnan eri aloil-

la vaikuttavissa humanistialumneissa, mutta sijansa saavat myös historialliset merkkihenkilömme. 4.11. päivän humanistiksi oli valittu FT, dosentti Sanna Kaisa Spoof. Hän on toiminut Toikander-Hohti-sukuseuran puheenjohtajana jo toisessa polvessa äitinsä Helmi Pesälän jälkeen. Sekä äiti että tytär ovat olleet aktiivisia myös Sukuseurojen keskusliiton toiminnassa. Sanna Kaisan setä Mikko Pesälä on myös ollut SSK-aktiivi. Sanna Kaisa on tällä hetkellä liiton oikeudellisen toimikunnan jäsen. Hän on tehnyt kaksi tutkimusta sukuseuratoiminnasta, ensimmäisen vuonna 1999 ja seuraavan vuonna 2009. Ensimmäisestä tutkimuksesta on kooste keskusliiton julkaisussa Suvut seuroissa.

Sukujen lumoissa Akateemisella urallaan Sanna Kaisa Spoof on tutkinut muun muassa sukututkimus- ja sukuseuratoiminnan kulttuurihistoriaa. Spoof aloitti oman sukututkimusharrastuksensa jo 14-vuotiaana. Hän muistaa käyneensä koululuokkansa kanssa tutustumassa Lahden kaupunginkirjastoon, missä ryhmälle esiteltiin mikrofilmien lukulaitteita. Opas kertoi, että täällä tutkitaan sukua. Näin Spoofille aukeni ovi maailmaan, josta hän ei ollut aiemmin tiennyt mitään. Spoof muistaa kyllä olleensa aina kiinnostunut menneistä ajoista, esimerkiksi isovanhempiensa elintavoista. Omalta mummoltaan hän saikin kuulla vaikka millaisia juttuja ja kertomuksia,

Toikander-Hohti-sukuseuran hallituksen jäseniä esittelemässä yhdistyksen toimintaa sukututkimustapahtumassa Kotkassa syksyllä 2013. Vasemmalla Riitta Sirén, joka toimi pitkään Toikander-Hohti-sukuseuran edustajana keskusliiton hallituksessa ja sen työvaliokunnassa. Keskellä Toikander-Hohti-sukuseuran varapuheenjohtaja Miia Uutela ja oikealla Sanna Kaisa Spoof. Kuva: Sanna Kaisa Spoofin kokoelmat.

Sukuviesti 5 • 2015

joita korva tarkkana kuunneltiin. Sukututkimusharrastuksella oli myös vaikutusta siihen, että Spoof kiinnostui museoalasta, ja löysi kansatieteen. Opintojen aikana harrastus vaikutti niin proseminaarin kuin gradun aiheen valintaan. Spoof sai aiheekseen Suomen ensimmäisen maatalousprofessorinGösta Grotenfeltin, joka oli harrastuksenaan tutkinut vanhaa maa- ja maitotaloushistoriaa ja perustanut maatalousmuseonkin. Toimiessaan myöhemmin assistenttina Spoof oli puolestaan vastuussa proseminaariaiheiden jaosta opiskelijoille, missä yhteydessä hänelle valkeni, että Suomessa on olemassa myös sukuseuroja. Sukuseuroja ei ollut siihen mennessä ilmiönä oikeastaan tutkittu. Yksi Spoofin opiskelijoista teki proseminaarityönsä sukuseuravaakunoista ja sukuseurojen tunnuksista, ja samaan aikaan he toteuttivat myös sukuseurakyselyn. – Se oli sitten menoa. Spoofin sukuseurojen ”löytäminen” ajoittui juuri sukuseurojen toiminnan nousukauteen 1980- ja 1990-lukujen vaihteeseen, kun sukukokouksia järjes-

tettiin ahkerasti ja paljon uusia seuroja perustettiin. Sukuseuratoiminta on alkanut Suomessa 1920-luvulla, jolloin perustettiin ensimmäiset sukuseurat. Ensimmäisinä seuroja perustivat aateliset, sitten muut ruotsinkieliset säätyläissuvut. Suomenkieliset ja talonpoikaissuvut seurasivat vähitellen perässä 1930-luvulta alkaen. Aatelistolla oli tietysti vuosisataiset sukutraditiot, joihin kuuluivat muun muassa sukukokoukset ja sukujen vaakunat. Tuoreessa tasavallassa, jossa aatelistolla ei enää ollut virallista asemaa, yhdistysmuotoisista sukuseuroista tuli tapa vaalia vanhoja perinteitä. Myös aatelittomat suvut alkoivat toiminnassaan matkia aatelissukujen tapoja. Sukukokousten ja vaakunoiden lisäksi mallia otettiin seurojen sääntöihin, jolloin lopputulos saattoi olla, ettei tyttäriä ja heidän jälkeläisiään laskettu kuuluvaksi sukuun. Avioitumisen myötä naisten sukunimi vaihtui ja näin ollen heidän katsottiin siirtyneen puolisonsa sukuun. Kyseistä sukunimisääntöä lievennettiin vuosikymmenten kuluessa ja siitä luovuttiin pitkälti 1980-luvulla.

Suomea on kutsuttu järjestöjen luvatuksi maaksi ja tämä näkyy myös sukuseuroissa, jotka ovat Suomessa lähes poikkeuksetta rekisteröityjä yhdistyksiä. Sukututkimus on maailmallakin suosittua, mutta nimenomaan yhdistysmuodossa se on hyvin suomalainen ilmiö. Järjestömuodossa on myös puolensa tapaamisia järjestettäessä, jolloin vastuu ja kulut eivät kaadu yhden ihmisen niskaan. – Sukuseuran järjestämään kokoukseen on nykysuomalaisen helpompi mennä, kun sukulaisten kylään kutsumisen perinne ei ole enää niin vahva kuin joskus menneinä vuosikymmeninä. Spoof kuului itse pitkään Toikander-Hohti-sukuseuran hallitukseen, mutta on tänä syksynä 2015 luopunut sen puheenjohtajan tehtävästä. Viimeksi hän on ollut mukana kehittämässä kymenlaaksolaisten sukuseurojen verkostoitumista.

>> Jatkoa sivulta 15 valmistui 2010. Ylä-Savon Kauppisista on julkaistu 1990 valmistunut sukupuukaavio. Toinen merkittävä tutkimus ilmestyi 2004: Hankasalmen Kauppisten sukukirja. Hankasalmella pidetyille sukujuhlille heinäkuussa 2007 ilmestyi jatko-osa: Hankasalmen Kauppisten Sukukirja II. Kannonkosken ja Viitasaaren Kauppisten sukupuu II on julkaistu kaaviona 1995 ja Viitasaaren ja Halsuan Kauppisten sukukirja julkaistiin sukukokouksessa v. 2013 Viitasaarella. Kaikki nämä viisi sukuhaaraa Kauppisia ovat sukua keskenään, jokainen sukukirjoissa mukana oleva voidaan ketjuttaa yhteiseen kantaisään. Sukututkimuskirjoissa ei ole mukana tutkimuksen kuluessa vastaantulleet ns. ”Vale-Kauppiset”, joilla tarkoitetaan Savon asiakirjoissa 1500-luvulla esiintyneitä Immoisia, Kaukapäiväisiä, Kohoisia yms., jotka myöhemmin esiintyivät Kauppisina, mutta esiintyivät muutaman vuoden kuluttua taas alkuperäisillä nimillään. Virhe on saattanut johtua siitä, että heidän nimensä oli usein kirjoitettu muotoon Kaupinpoika heidän isiensä etuni-

men mukaan. Heillä ei kuitenkaan ole Kauppinen-nimisiä jälkeläisiä. Samoin Kaupinpoika-nimisiä esiintyi 1541–61 Savon asiakirjoissa parikymmentä kertaa, mutta nämäkään eivät ole nykyisten Kauppisten esi-isiä. 1500-luvun puolivälissä useita Kauppisia mainitaan Karjalan Kannaksen länsiosissa, mutta esimerkiksi vuosina 1562 tai 1571 ei yhtään ainutta. 1600-luvulla Kauppisia muutti Savosta Karjalan Kannaksen itäosiin. Esimerkiksi Perttu ja Kreki muuttivat Sakkolaan ja Rautuun todennäköisesti Vieremän Kauppilanmäeltä tai Leppävirran kirkonkylästä. Lisäksi on olemassa Kauppisia, joiden yhteyttä muihin Kauppisiin ei ole voitu todentaa puutteellisten asiakirjojen vuoksi. Vuonna 2015 on sukututkijana aloittanut Historiapalvelut Pekka Kauppinen. Pekka on sukujuuriltaan Kannonkosken Kauppisia Viitasaaren sukuhaarasta.

kaan. Koska jäsenyys on perhekohtainen, todellinen jäsenmäärä noin tuhat. Jokainen Kauppisten sukuun kuuluva ja hänen aviopuolisonsa voivat liittyä jäseniksi. Jos isovanhemmista isän tai äidin puolelta on jossakin vaiheessa ollut Kauppinen-nimisiä, olet tervetullut jäseksi. Uusien v. 2007 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan jäseneksi voidaan hyväksyä myös muu sellainen henkilö, joka on kiinnostunut sukuseuratoiminnasta. Sukuseuran jäsenet hyväksyy hallitus. Sukuseura julkaisee kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää KauppisViesti -lehteä. Se lähetetään postitse jäsenille ja irtonumeroita voi tilata sihteeri-rahastonhoitajalta niin kauan kuin lehtiä riittää. Sukukirjoja ja muita Kauppis-tuotteita voi tilata puheenjohtajalta

Jäsenasiat ja viestintä Kauppisten sukuseuraan kuuluu noin 400 jäsentä jäsenmaksurekisterin mu-

Tiia Niemelä Teksti on julkaistu osoitteessa http://375humanistia.helsinki.fi/ sanna-kaisa-spoof/sukujen-lumoissa

Margit Väisänen-Vänskä Kauppisten sukuseura ry, varapj Sukuseuran kotisivut ovat osoitteessa: www.kauppistensukuseura.net suomeksi ja vuodesta 2012 lähtien myös englanniksi. Kirja- ja tuotetilaukset sekä jäseneksi liittymisen voi hoitaa myös kotisivujen kautta.

Sukuviesti 5 • 2015

Sukututkimuksen rajaaminen ja julkaisu Sukututkimuksen aloittamisesta kerrotaan monilla kursseilla ja tapahtumissa. Sukututkimuksen harrastaminen on ollut nousussa pidemmän aikaa, koska tutkimuslähteitä on digitoitu paljon ja lähteet ovat käytettävissä myös kotikoneilla. Kansainvälisten sukututkimustietokantojen myötä on olemassa ja helposti saatavissa paljon sukututkimuksia, jossa henkilömäärät ovat suuria. Kun kerääjinä on eri henkilöitä, tutkimusten luotettavuus kärsii. Olisikin tärkeää tarkastaa kaikki muualta ko-

pioidut tiedot ennen julkaisua. Aineiston keräämisen jälkeen pitäisi kuitenkin osata myös rajata tutkimus ja päättää sen julkaisemisesta. Pitäisikö siis alkaa järjestää myös sukututkimuksen lopetus -kursseja? Osallistuin lokakuussa Vantaan Seudun Sukututkijoiden Kuulutko Sukuuni -tapahtuman sukututkimusopettajien neuvottelukunnan kokoukseen. Yhtenä puheenaiheena oli sukututkimuksen julkaisemisen vaikeus. Törmään samaan haasteeseen pitäessäni sukututkimus-

kursseja noin kymmenessä eri opistossa vuosittain. Sukututkijoiden joukossa on paljon harrastajia, jotka tekevät töitä vuosikausia kerätessään materiaalia, mutta rima julkaisemiseen on usein liian korkealla tai ongelmana on aineiston rajaaminen.

Miksi sukututkimus pitäisi julkaista? Opettamisen lisäksi työskentelen ammattisukututkijana Suomen Sukututkimustoimisto Oy:ssä. Asiakkaitani ovat

Mustalle villakankaalle alikeompeluna toteutettu esipolvitaulu vuodelta 2014, Kaija Heiskanen.

Sukuviesti 5 • 2015

sukuseurat, yksityiset ihmiset ja yliopistolliset sairaalat, joiden kanssa olen tehnyt lääketieteellistä sukututkimusta. Sukuseuroissa sukukirjojen julkaisu onnistuu yleensä hyvin, kun tietojen rajaamisesta päättää hallitus, aikataulu ja tavoitteet ovat selkeät, ja varmuuskopiointi on kunnossa. Haasteeksi jää usein vanhojen kirjojen päivittäminen. Pienempien sukututkimusaineistojen jääminen pöytälaatikkoon tai vanhojen tietokoneiden syövereihin on ongelma. Harrastajat tekevät arvokasta työtä kerätessään sukutietoja, tarinoita ja valokuvia, mutta usein käy niin että aineisto on vain yhden ihmisen hallussa. Tällöin tutkimus on vaarassa kadota, jos sitä ei julkaista. Esimerkkinä toimii eräs harrastaja, jonka 5 000 henkilön sukututkimustietokanta hävisi “taivaan tuuliin” hänen koneensa mentyä rikki. Lohdullista tapauksessa oli kuitenkin se, että aineisto oli tulostettu aiemmin, joten tutkimusta ei tarvinnut tehdä uudestaan, vaan selvittiin sen uudelleen kirjoittamisella. Jos suvun vanhimmat jäsenet tai tutkimuksen tekijä itse kuolee, sukututkimuksen julkaisematta jättäminen harmittaa. Voi olla, että vuosien tai vuosikymmenten aikana kerätty materiaali päätyy kaatopaikalle, jos arkisto ei ole järjestyksessä tai tiedostot ovat salasanojen takana. Äskettäin onnistuimme saamaan valmiiksi erään asiakkaan vuosia vireillä olleen julkaisun juuri ennen hänen vanhempiensa 60-vuotishääpäivää. Molemmat vanhemmat menehtyivät vain reilun vuoden sisällä kirjan tekemisestä. Tutkimus ehti kuitenkin tuottaa heille paljon iloa hääpäivänä ja toki koko suvulle myös tulevaisuudessa.

Milloin on hyvä julkaista? Estääkö tutkimuksen julkaisemista riman asettaminen liian korkealle? Onko kysymys siitä, ettei tekijä koe tuottavansa “nobeltasoista” tekstiä? Vai vaikeuttaako uusien tietojen löytyminen ja uusien päivitysten kerääminen julkaisun rajaamista? On tärkeää, että julkaistu tutkimus on laadukasta sukututkimusta, mutta on tavallista että sukututkijat kritisoivat omaa työtään liian helposti. Sukututkimus on helppo aloittaa kun on tiedossa lähtöhenkilö, syntymäaika ja -paikka. Heti alkuun olisi hyvä tehdä tutkimussuunnitelma. Onko tarkoituksena tehdä sukupuu, jossa nimet ovat pääosassa, vai laaja sukukirja, joka sisältää tuhansia nimiä? Tai eh-

kä ajatuksena on tehdä pienimuotoinen kirja, josta löytyvät lähisuvun valokuvat ja tarinat. Sukututkimuskursseilla kysytään usein, että millaista rajaamista olisi hyvä käyttää. Teen paljon tutkimusta, jossa lähtöhenkilö on n. 1940-luvulla syntynyt henkilö ja hänestä kerätään jälkeläisten tiedot nykypäivään päin. Tutkimusta tehdään taaksepäin kirkonkirjojen osalta esivanhempien polkuna joko äidinäiti tai isänisä-linjaa 1600-1700-lukujen vaihteeseen. Selvityksessä mainitaan myös perheiden lapset ja lisäksi puolisoiden vanhemmat, jos he ovat helposti kirjattavissa. Näin henkilömäärän rajaus on selkeä. Sukututkimuksen voi julkaista monella eri tavalla: sukupuuna, videona, valokuvakirjana, kirjana tai sukututkimustietokantana internetissä. Itse pidän erityisen tärkeänä kerätä nimiluetteloiden lisäksi tarinoita, valokuvia, perukirjoja, koulutodistuksia, kortteja, kirjeitä ja karttoja. Näin suvun historiasta tulee elävää ja se kiinnostaa myös nuorempia sukupolvia.

Mallisivu Perhekirjasta. Perhekirjan nettiosoitteet: www.omakirja.fi, www.sukututkimustoimisto.fi

Perhekirja Pienten julkaisujen helpottamiseksi olen yhdessä Omakirja Oy:n kanssa kehitellyt internetiin Perhekirja-sivuston. Ajatuksena on, ettei kirjaa tehdessä tarvitse aloittaa alusta, kun kirjan runko on jo olemassa. Perhekirja-pohjaa käytetään myös isojen sukukirjojen päivittämisessä. Silloin koko kirjaa ei uudisteta, vaan yksittäisestä sukuhaarasta tehdään Perhekirja. Sukuseuroilla on kymmenien tuhansien henkilönimien tietokantoja ja niistä on helppo koota yksilöllisiä lahjoja. Mikä olisikaan mukavampi syntymäpäivälahja esimerkiksi kaikille samana vuonna 70 vuotta täyttäville suvun jäsenille kuin Perhekirja, jossa perustiedot ovat tietokannasta ja niihin on lisätty lähisuvun tarinat ja valokuvat. Näin olenkin tehnyt jo useammalle sukuseuralle. Perhekirjapohjassa on valmista sukututkimustietoa, muun muassa sukututkimuksen aikajanaa ja lähteitä sivu, johon voi lisätä oman suvun aikajanan. Esivanhempien kaaviopohjaan mahtuu viisi sukupolvea omasta suvusta. Kirjaan voi tuoda materiaalia tekstinä, jpgkuvina ja pdf-muodossa. Nykyaikaisen painotekniikan ansiosta Perhekirjojakin pystyy tilaamaan yhden kappaleen, joten omasta tutkimusaineistosta voi paineita ottamatta tehdä ”harjoituskappa-

leen”. Kun tutkimusaineiston saa käsiinsä painettuna ja kansitettuna, sen puutteet on helpompi havaita ja korjata tulevaan, ehkä laajempaankin painokseen. Sukukirjoihin erikoistunut digipaino Keuruskopio huolehtii Perhekirjojen painatuksesta. Perhekirjaa vastaavia kirjapohjia on nyt työn alla luovutetun alueen sukujen jälkipolville. Niihin kerätään perustietoa alueesta, sekä alueen karttoja ja vanhoja valokuvia. Näen, että tulevaisuudessa olisi olemassa valokuvaja muita tietokantoja, joista voi kerätä materiaalia sukukirjapohjiin ja lisätä niihin oman lähisuvun tiedot, valokuvat ja tarinat. Haluaisinkin haastaa sukututkimuksen parissa toimivat opettajat, harrastajat, seurat ja järjestöt mukaan ideoimaan yhteistyötä ja tapoja, joilla saamme madallettua julkaisukynnystä, jotta sukututkijoiden arvokas työ ja tärkeä tieto sukupolvilta toisille tallentuisi ja välittyisi eteenpäin. Sukurakasta ja Lämminhenkistä Joulua kaikille lukijoille! Ritva Sampio

Sukuviesti 5 • 2015

Miten tunnistaa metsäsuomalaisten suomalainen alkuperä

”NÄYTTÄÄ SILTÄ” Miksi muutettiin ja miksi haetaan juuria Metsäsuomalaiset ovat osa Suomen väestön poismuuttoa 1500- ja 1600-luvuilla. Sen saivat aikaan poliittiset paineet, tarpeet ja muutokset Ruotsin itä- ja etelärajoilla. Idässä ja kaakossa käydyt pitkälliset sodat siirsivät itärajan Laatokalle, Peipsijärvelle ja Väinäjoelle, Ruotsissa Juutinraumaan ja Köli-vuoristoon. Sodat ja niitä seuranneet ruttoepidemiat jättivät autioita, jotka useimmiten saivat uuden väestön. Tämä ilmiö oli enimmäkseen spontaania: uusi väestö väisti vaaraa tai haki parempia elinehtoja, mutta alkuaikana myös esivalta harjoitti asuttamista. Tieto omasta alkuperästä elää ainakin kahden suomalaisten muuttajien jälkeläisryhmän kesken. Stolbovan rauhan 1617 jälkeen Käkisalmen läänistä muuttaneet karjalaiset, jotka pitivät kiinni ortodoksisesta uskostaan ja perinteistään, ovat säilyttäneet äidinkielensä Tverin ja Leningradin alueilla. Toinen ryhmä, metsäsuomalaiset, on tämän artikkelin aiheena. Toisen maailmansodan jälkeen heräsi Ruotsin ja Norjan metsäsuomalaisten jälkeläisten kesken muutenkin yleinen sukututkimustarve. Saatuani vuonna 1990 valmiiksi Savon historian 1618–1721 alkoi tulla kirjeitä kysellen: ”Ensimmäinen ruotsalainen esi-isäni oli se ja se, mistä hän tuli?” Tähän tarpeeseen saatoin vastata silloisten lähteitteni varassa, mutta osittain tarvittiin muitakin kuin Savon lähteitä 1600-luvulta. Niitä täydensi voudin- ja läänintileistä Kannakselta Lappiin kriittisiltä vuosilta 1575–1581, 1597–1603 sekä 1620-luvulta kertynyt ”Potentiaalisten poismuuttajien” luettelo, yhteensä noin 13 000 nimeä.1 Kirjeenvaihto hyödytti toivoakseni molempia osapuolia. Richard Brobergin kokoelma, josta tuli keväällä 1993 perustetun Torsbyn Finnkulturcentrumin arkiston ydin, sisälsi satoja metsäsuomalaisten nimiä 1600-luvun kruunun- ja kirkonasiakirjoista: Elfsborgin lunnaat 1615, jousi-, kymmenyskarja- ja myllytulliluetteloista sekä kastettujen ja haudattujen luetteloista, samoin Finnkultur-lehden artikkeleista tekijöinä sukututkija Olov Olovsson (Finska släktnamn i mellersta Sverige och Norge) ja suomalaisperäisten paikannimien tutkija Sigurd Bograng (Värmlandsfinska ortnamns förteckning). Aineistoa laajensivat yhteydet muun muassa arvikalaisen insinööri Jarl Ericsonin sekä Ludvikassa ilmestyvän Finnmarken förr och nu -lehden toimittajan Lars-Olof Heroun kanssa. Voin täydentää Ericsonin työtä, joka koski länsi-Värmlannin suomalaisasutusta ja etsiä ”juuria” Heroun löytämille sukunimellisille suomalaisille. Maud Wedin, Finnsam-järjestön työntekijä, täydensi Richard Gothen teoksia Hasselafinnarna (1942), Finnmarkerna i Medelpad (1945) ja Finnkolonisationerna inom Ångermanland, södra Lappland och Jämtland (1948) ja löysi runsaasti etu- ja isännimellisiä mainintoja metsäsuomalaisista. Jarl Ericsonin ohella mainittakoon myös Värmlannin-suomalaisten tutkijana Karl Lindahl.2 Koko metsäsuomalaisia koskeva problematiikka sai uutta valoa 1900-luvun lopulla, kun Eva Österberg selvitti pohjois-

Sukuviesti 5 • 2015

Veijo Saloheimo Osa 1/2

maisen autiotutkimusprojektin yhteydessä Värmlannin autioitumista. Rickard Broberg eritteli suomalaisten tulomuuttoa keskiajalta alkaen ja tarkensi sen vaiheita ”vinterliggareista” eli sesonkityöläisistä metsäsuomalaisiin asti. Kari Tarkiainen syvensi näitä piirteitä suomalaisten lähteiden valossa. Maantieteilijä Gabriel Bladh tutki väitöskirjassaan asutuksen sijaintia Värmlannin kantaväestön ja metsäsuomalaisten kesken. Hän havaitsi vanhan asutuksen sijaitsevan sedimenttimaalla, muinaisella merenpohjalla, mutta suomalaiset raivasivat kaskensa ja peltonsa yläville moreenimaille. Eija Lähteenmäki tarkensi suomalaisten tulomuuton alkua osana pohjoismaista metsäsuomalaisprojektia.3 ”Uuden Ruotsin” asutus Delaware-joella liittyy metsäsuomalaisilmiöön. Ensimmäisenä sitä tutki A. Ilmonen, mutta hänen tietojaan on voitu täydentää Peter Stebbins Craigin kokoamasta Ruotsin Amerikan-kulkijain luettelosta.4 Viimeksi ovat Gabriel Bladh ja Maud Wedin koonneet yhteen aikaisemman tutkimuksen tulokset alkaen Karl Axel Gottlundista ja Petrus Nordmannista.5 He hyväksyvät vanhan perinteen Rautalammin suurpitäjän asemasta tärkeimpänä lähtöalueena. Muuton taustavoimana he pitävät Nuijasotaa ja nälkävuosia vuosina 1600–1602, mutta viittaavat myös uusimpaan teoriaan kaskisavolaisista osana Savon pitkäaikaista väestön leviämistä. ”Alkulaukauksena” lienee ollut Juhana-herttuan käsky vuonna 1556 vouti Kustaa Finckelle lähettää Ruotsiin irtain, sotaväkeen kelpaamaton väki. Norrlannin tulomuuton lähteinä mainitaan voudin tulokkaille antamat anekit, joita kansa nimitti ”kukkarokirjoiksi”. Ne valaisevat henkilöhistoriaa ja auttavat ajoittamaan muuttoa. Tämän ovat aikaisemmat tutkijat, pääosin filologeja, unohtaneet. Wedin voi ajoittaa tulomuuton verraten tarkoin. Hänen toteamuksensa metsäsuomalaisten jatkomuutosta Ruotsissa pohjoisesta etelään saa tukea seuraavassa kerrottavista yksityistapauksista. Pohtiessaan uuden ja vanhan asutuksen suhdetta kirjoittajat näkevät tulokkaiden asuttaneen kantaväestön karjamajoina. Brobergin tavoittamien oikeustapausten valossa näyttää päinvastoin siltä, että kantaväestö ahdisteli metsäsuomalaisia muuanne saadakseen heidän asuinpaikkansa karjamajoiksi, ympärillään hyvin heinää kasvavat kaskiahot. Seuraavassa yritetään noin 1400 lähtö- ja tulopaikoiltaan tunnistetun muuttotapauksen valossa kartoittaa lähtöaluetta ja sen eri osien osuutta metsäsuomalaisliikkeessä, muuton frekvenssiä luonnonsuhteiden ja poliittisten paineiden alaisena, liikettä tuloalueen eri osien välillä sekä metsäsuomalaisliikkeen niveltymistä 1600-luvulla muihin itäsuomalaisen liikkuvuuden virtauksiin.

Muuton sisäiset tekijät ja ulkoiset puitteet Mikä veti suomalaisia Ruotsiin? Liikkuvuuden voimina on aina kaksi tekijä ”työntö” ja ”imu”. Jälkimmäisenä hou-

kuttelivat suomalaisia rintamaiden väliset metsät. Perinteen mukaan kutsui Kaarle-herttua suomalaisia herttuakuntaansa Södermanlantiin, Närkeen ja Värmlantiin. Lisäksi saattoivat Ruotsin malmilöydöt kiinnostaa rantasalmelaisia kokeneina raudanjalostajina. Eija Lähteenmäki siirsi tämän liikkeen alkua aina 1550-luvulle, jolloin kuningas Kustaa Vaasa halusi tukkia tanskalaisten hyökkäysuran mereltä Bergslageniin Tivedenissä ja käski savolaisen lippukunnan perheineen sinne asuttamaan autiot. Nihtien siviilitaidot kaskimiehinä olivat tarpeen viljantuottajina Bergslagenin vuorimiehille. Suomen entinen herttua Juhana III kutsui suomalaisia aseseppiä Hälsinglantiin ja katsoi karsaasti pikkuveli Kaarlen asutustoimia, koska väkeä tarvittiin ”pitkän vihan” aikana myös Suomen itärajalla.6 Työntövoimat vaihtelivat ja heijastelivat muuton rytmissä. Tarkastelukauden voi jakaa viiteen jaksoon rajoina vuodet 1570, 1600, 1630 ja 1650. Vanhin jakso käsittää savolaisasutuksen Pohjois-Hämeessä ja Ylä-Satakunnassa eli nykyisessä Keski-Suomessa sekä Pohjanmaan jokilatvoilla. Savolaiset saivat rinnalleen itärajan tuntumasta sotaa pakoon lähteneistä viipurinkarjalaisista. uudisasukkaat kokivat kovia ”Saarijärven salomailla”. Paikoin he joutuivat aatelisten alustalaisiksi. Kaiketi eräät hämäläiset talonpojat, jotka totesivat menettäneensä takamaansa savolaisille, myivät nämä rälssimiehille, jotka saivat uudisasukkaat lampuodeikseen. Tämä siirtymä ansaitsisi selvittämisen.7 Toinen vaihe oli Nuijasodan aika 1596–97, joka koski Pohjanmaan lisäksi Rautalampea ja Suur-Savoa. Siinä purkautui talonpoikien tyytymättömyys ”Pitkän vihan” 1570– 1595 jälkeen verorasitukseen, sotaväenottoihin ja linnaleiriin. Puuttumatta tämän syvemmin Nuijasodan taustatekijöihin näyttää selvältä, että Nokian, Nyystölän, Mikkelin ja Santavuoren verilöylyjen jälkeen hengissä säilyneet asianosaiset hakivat turvallisempia elinehtoja myös kaukana arkkivihollisesta venäläisestä. Muuttovauhtia lisäsi rankka katokausi heti 1600-luvun alussa. Muuten oli vuosisadan alku vuoteen 1620 asti rauhallinen paitsi Kaarle IX:n Puolan-sotaa ja Venäjän-sotaa ennen Stolbovan rauhaa 1617. Mutta 1620-luvulla uusi Puolansota vaati lisä-voimia. Suomen sotavoima kaksinkertaistui ja väenotot toistuivat 30-vuotisen sodan aikana Westfalenin rauhaan asti 1648. Vuosittain otettiin väkeen joka kymmenes mies. Itäsuomalaiset eivät ymmärtäneet, miksi heidän piti kuolla tauteihin Baltian tai saksan varuskunnissa, kun itäinen vaara uhkasi kotiseutua. Karkurit vähenivät, kun väenotto siirtyi 1640-luvulla talojen vastuulle. Viimeinen kausi sisälsi Kaarle X Kustaan sodat 1650-luvulla. Ne koskivat Savoakin. Venäjä yllytti Käkisalmen ortodoksit kapinaan ja sen tyrehdyttyä houkutteli heidät omalle puolelleen. Käkisalmen läänistä pakeni sillä kertaa noin 13 000 ja Inkerinmaalta 24 000 henkeä.8 Tämä nosti vuonna 1658 viimeisen muuttoaallon, joka tyhjensi Savon ja Viipurin-Karjalan kyliä niiden väen virratessa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan autioille.

Lähteet ja niiden todistusvoima Päätehtävänä on tunnistaa metsäsuomalaisten nimet Suomen lähteistä. Länsi-Suomessa merkittiin niihin etunimen lisäksi isännimi, mutta Savossa, Karjalassa ja Keski-Suomessa sekä Pohjanmaan ”larvamailla” etunimi ja sukunimi. Tunnistus vaatii tietenkin etunimen lisäksi toisen määreen, mieluim-

min sekä isännimen että sukunimen, jos sekään aina riittää.9 Vanhimmista voudintileistä on käytetty autioluetteloita, koska niihin merkityt olivat todennäköisimpiä poismuuttajia – muut vaihtoehdot olivat kuolema tai tointuminen veronmaksajiksi. Myöhemmät autioluettelot koskevat autiotiloilta kertyviä tuloja eivätkä ne siten kelpaa poismuuton lähteiksi. Entisten autioluetteloiden nimeksi vakiintui sittemmin lyhennysluettelo (avkortningslängd). Joskus se tarkentui muotoon ”Utfattiga, döda och förrymbda”, ja niihin voitiin merkitä arvioitu karkusuuntakin. Suomen väenottorullat vuosilta 1630 ja 1633 sisältävät runsaasti tietoja muutosta Ruotsiin, mutta pääosin ilman tarkkaa menopaikan nimeä. Itä-Suomen rulliin merkittiin etunimi sekä isän- ja sukunimi. Menopaikat ovat sattumanvaraisia, jopa harhaanjohtaviakin. Silloiselta Pieksämäeltä karanneiksi merkityistä mainittiin viiden menneen Ruovedelle ja kahden Laukaaseen, mutta kaikki löytyivät sittemmin Ruotsista. Juho Erkinpoika Suhosen Joroisista ja Markku Simonpoika Kauppisen Juvalta mainittiin karanneen Liivinmaalle. Juho löytyi Orsan Björkbergistä ja Markku Torpin Mörtsjöltä.10 Pieksämäkeläisen Paavo Heikinpoika Turpeisen väitettiin menneen Härnösandiin, mutta hän maksoi vuona 1636 henkirahaa Nåsin Drafsenissa. Vilppu Matinpoika Miettunen, joka muka karkasi Hälsinglantiin, näkyi Älvdalin käräjillä 20.3.1653. Lauri Antinpoika Kakkinen ei asunut vuonna 1640 Västerbottenissa vaan Grythyttassa.11 Vuoden 1642 rullat, jotka laadittiin järjestettäessä udelleen Suomen sotaväkeä, sisältävät vain vähän tietoja Ruotsiin-muuttajista. Rantasalmelaisen Olli Erkinpojan väitettiin karanneen Inkerinmaalle, mutta hän matkusti sittemmin Delawareen.12 Muutenkin näkyy väen vaihtuneen Ruotsin ja Inkerinmaan välillä. Karl Karlinpoika Gyllenhjelm, joka oli perinyt osan isänsä herttuakuntaa ja hallitsi Karlbergin kreivikuntaa Inkereen pitäjässä, lähetti sinne alustalaisiaan Närkestä, osa Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla syntyneitä.13 Suomalaisissa tuomiokirjoissa on Ruotsiin muuttajia mainittu ylen vähän ja satunnaisesti. Keskeiseltä poismuuttoalueelta Suur-Savosta tuomiokirjat lisäksi puuttuvat 1600-luvun loppupuolelta kokonaan. Siviilihallinnon asiakirjoissa näkyvät joko isän- tai sukunimet, harvoin molemmat. Tililähteitä täydentää 1620-luvun lopulla kirkkoherrojen kokoamat luettelot rutiköyhistä, kuolleista ja karanneista, nidottuina Finska Kameralia -sarjan niteeksi 109 Ruotsin valtionarkistossa. Kari Tarkiainen löysi metsäsuomalaisten lähtöpaikkoja vertaamalla Suomen asutuksen yleisluettelosta kadonneiden nimiä ruotsalaisiin lähteisiin. Näin voidaan täydentää muista samanaikaisia lähteitä. Rickard Brobergin läpikäymistä tililähteistä vanhimmat periytyvät 1600-luvun alusta, tuomiokirjamaininnat 1610-luvulta. Ruotsin vanhimmat lähteet mainitsevat metsäsuomalaiset pelkästään etunimin ja lisäyksin ”finne”. Eija Lähteenmäki erottaa vanhimmat metsäsuomalaiset veroparseelien ja asunnon perusteella. Suomalaiset maksoivat viljaveronsa rukiina ja asuivat savupirteissä (pörte), ruotsalaiset maksoivat veron ohrana, ja asuivat uloslämpiävissä huoneissa (stuga).14 Ajanoloon merkittiin Ruotsissakin metsäsuomalaisille isännimi, mutta se ei auttanut kauan. Muun muassa Grangärdessä Elfsborgin lunnaiden luettelossa vuonna 1615 on neljä suomalaista Heikki Antinpoikaa, joista yksi todennäköinen rantasalmelainen Karhunen vuodelta 1580. Vasta 1680-luvulla keksittiin Hälleforsin Silkenissä suomalaisten sukuni-

Sukuviesti 5 • 2015

mien hyöty, kun piti erottaa kolme Matti Matinpoikaa: yksi Soikkanen, toinen Paalanen ja kolmas Porkka.15 Suomalaiset sukunimet tunnettiin jo Karl Axel Gottlundin ajalta 1820-luvulta, mutta niitä alettiin järjestelmällisesti liittää määrättyihin henkilöihin vasta 1990-luvulla. Jan-Erik Björk kokosi niitä joukon, ja Lars-Olof Herou julkaisi lehdessään ”Finnmarken förr och nu” löytöjään, joita voin tunnistaa Suomen lähteistä. Torsbyläinen Niclas Persson, Rämäsen sukua, jatkaa heidän työtään väitöskirjansa teemana.16 Kertyneessä aineistossa on joukko aukkoja. Muistiin merkityillä itäsuomalaisilla oli tietysti isännimetkin, jotka eivät näy lähteissä. Vastaanottavat Ruotsin viranomaiset merkitsivät kuitenkin sen eivätkä sukunimiä. Virheitä vähentää kronologia: Lähtöpaikkatiedon tulee olla tulopaikkatietoa vanhempi, mutta aikamäärillä ei saa olla liian suurta väliä. Ilmeisesti myös todennäköiset naapurit ovat muuttaneet yhdessä tai lähiaikoina samasta kylästä samaan kylään. Ongelmaksi jää, kohtaavatko eri lähdelajit toisensa. Suomalaisten piti esittää lähtöpitäjästä saatu papintodistus, ennen kuin heidät hyväksyttiin uuteen asuinpaikkaan. Ja saiko ”karkuri” sellaisen – ehkä joskus ”misericordia exmissus”? Tulokkaan papintodistus mainitaan pari kertaa lähteissä, mutta montako ja millä vuosikymmenellä ne annettiin? Kriisiaikoina, esim. Nuijasodan vuosina, lienee niitä puuttunut. Mutta kuinka moni muutti laillisesti, papinkirja mukanaan ja ilman verorästejä? Se näkyy vain Ruotsin lähteissä eikä sitä voi tunnistaa lähtöpäästä. Norjan suomalaismetsien tärkein lähde, suomalaistutkinnan pöytäkirja vuodelta 1686, on julkaistu kahdesti. Ruotsalainen rovasti Isidor Sundberg julkaisi sen vuonna1942, ja Norjassa laadittiin uusi julkaisu nimellä ”Finnemanntalet”. 17 Niiden avulla voi löytää myös Suomesta Ruotsiin muuttaneita joko samassa tai edellisessä polvessa. Metsäsuomalaisluetteloissa esiintyy joukko etunimiä, joita ei lainkaan tunneta Suomessa: Barquard, Harald, Ingemar, Tol, Torbjörn, Tron, Ture och Tyr. Äärimmäisen harvinaisia ovat Björn, Israel, Ivar, Jesper ja Klaus. Nämä kuuluvat vähintään toiseen metsäsuomalaispolveen, ja jos niitä näkyy isänniminä, on kysymys kolmannesta polvesta. Aina ei riitä kolmekaan nimeä erottamaan henkilöitä. Pekka Jaakonpoika Karjalainen näkyy vuonna 1628 Säämingin autioluettelossa, toinen Kerimäen Tikkilässä. Toinen heistä asui vuonna 1646 Ljusnarsbergissä ja toinen 1656 Irstan Björnöllä.18 Eräs Pekka Matinpoika Montonen karkasi vuonna 1626 ja toinen 1629 Joroisten Montolanmäestä. Toinen heistä asui vuonna 1656 Torpin Leringenissä, toinen saman pitäjän Lillmörtsjöllä.19 Eräs Niilo Puntanen asui vuonna 1601 Ristiinan Puntalassa ja toinen Mikkelin Norolassa. Toinen heistä eli vuonna 1610 Nordmalingin Alnäsissä ja toinen Gästriklannissa.20 Eräs Esko Tahvonpoika Yrjänäinen karkasi vuonna 1633 väenottoa 1638 Inkerinmaalle. Toinen mainittiin vuonna 1646 Irstan Björnöllä ja toinen 1648 Sollefteån Östergraningessa.21 Visulahden autioluettelossa vuonna 1601 näkyy kaksi Juho Lemetinpoika Reposta, toinen Repolassa, toinen Minkkilässä. Vuonna 1629 asui toinen Stöden pitäjässä, toinen Torpin Öyesjöllä.22

Varmoja ja todennäköisiä tunnistuksia Richard Gothe löysi vähän savolaisia sukunimiä edellämainituista syistä Hälsinglannista, Medelpadista ja Ångermanlannista ja merkitsi sen sijaan isännimen. Sen sijaan hän tapasi

Sukuviesti 5 • 2015

eräitä sukunimistä johdettuja paikannimiä. Ainoa sukunimellinen, Lauri Kokki, asui Högsjössä ennen vuotta 1651. Hän karkasi vuonna 1635 Rantasalmelta ja sai Högsjössä nimensä myllytyllin lyhennysluetteloon.23 Vielä tarkemman tiedon hän sai Juho Vilpunpoika Hiltusesta, joka tuli Kemistä Lyckselen Örträskiin. Hiltusta ei löydy kuitenkaan Kemin kirjoista.24 Ramseleen tulleen Risto Havuisen alkuperä aiheutti keskustelua, olisiko oikea nimi ollut Huovinen, kunnes eräs Tuomas Havuinen löytyi vuoden 1614 lyhennysluettelosta Ilmajoelta ja Helge Härdne tapasi Tuomas Heikinpoika Havuisen Hälsinglannista. Risto lienee ollut hänen sukulaisensa.25 ”Gröt-Lasse” Stöden Grantjärnissä tuotti ongelmia. ”Gröt” on suomeksi ”puuro”. Meillä tunnetaan Puuronen sukunimenä, mutta Lassia ei näy lähteissä sen kantajana. Yhtä vähän löytyi Lassi Purasta tai Puurusta, mutta eräs Lauri Juhonpoika Purhonen karkasi Juvalta vuonna 1601 ja ehti Grantjärniin vuodeksi 1620. Selångerin Hullimiin ennen vuotta 1638 tullut Lauri Laurinpoika lienee hänen sukulaisensa, myös Purhonen ja Juvalta vuonna 1614 karannut.26 Lars-Olof Herou tulkitsi nerokkaasti Henrik Larsson Sveparen alkuperän. Tämä tuli Ljusnars-bergiin ja antoi nimen Sveparegruvalle. ”Svepa” on suomeksi ”kääriä” ja johti Heroun ajatukset Kääriäiseen. Eräs Heikki Laurinpoika Kääriäinen väisti rästejään vuonna 1636 Iisalmen Kääriänsaaresta.27 Samoin voinee tunnistaa Per Piggin, joka maksoi kymmenyksiä Grythyttan Långnäsissä vuonna 1640. Eräs Pekka Virkkunen väisti verorästejään vuonna 1635 Limingasta. ”Pigg” voidaan suomentaa ”virkuksi”. Grythyttan Hultissa asui samaan aikaan eräs Erkki Pekanpoika, joka myös tuli Limingasta vuonna 1614.28 Savon etunimistä johdetut sukunimet näyttävät harhauttaneen Sollefteån kirjuria, kun hän vuonna 1648 merkitsi Östergraningen asukkaaksi ”Eskil Örjanssonin”. Esko Yrjönpoikaa ei näy missään koko Suomen lähteessä karkulaisena, mutta vuonna 1638 väisti Säämingissä väenottoa Esko Tahvonpoika Yrjänäinen. Hän ehti hyvin Sollefteån Östergraningeen vuodeksi 1648.29 Vuonna 1631 tuli Fjällsjön Rörströmiin Olli Ollinpoika. Vuotta sitä ennen karkasi Pieksämäen väenotosta Olli Ollinpoika Anttonen ”Ångermanlantiin”. Samoin livisti Mikkelistä Paavo Antinpoika Lehikoinen ”Norrbotteniin”, ja vuonna 1647 asui eräs Paavo Antinpoika Junselen Grundtjärnissä.30 Attmarin pitäjästä löytyi kolme vuoden 1631 väenottokarkuria. ”Henrik i Specksta” ja ”Henrik Henriksson i Gössjön”. He lienevät olleet Heikki Heikinpoika Nikkonen ja Heikki Heikinpoika Heinonen Kangasniemen Synsiältä. Matti Pekanpoika Ylönen lähti saman pitäjän Kutemajärveltä. Lauri Ollinpoika Nikkarinen karkasi samoin Pieksämäeltä ”Härnösandiin” ja näyttää asettuneen Brassbackaan ennen vuotta 1637.31 Pekka Maunonpoika Ramselen Lyngsjöllä lienee ollut sukuaan Rytönen ja tullut vuonna 1629 samoin Pieksämäeltä ”Norrbotteniin”. Hasselan Malungenista mainittu Pekka Antinpoika lienee samoin perustein ollut Pekka Utriainen Pielavedeltä.32 Hasselan Kihlsjössä asui vuonna 1600 viisi ”hämäläistä” He voivat tulla Rautalammiltakin, joka silloin kuului Hämeeseen, mutta heidän nimiään ei löydy Suomen lähteistä.33 Broberg tapasi Kopparbergin läänin tuomiokirjoista 12.– 13.2.1631 laaditun, tulokkaita koskevan tutkintapöytäkirjan. Sen mukaan tuli Olli Markunpoika Laukaan Lievestuoreelta Alftaan, jossa hänen passinsa paloi. Nyt hän asui Svärdsjön Tandsjössä. Olli Antinpoika tuli lapsena Kuopion Vehmasmäestä Arbrån pappilaan. Antti Pekanpoika tu-

li vuonna 1614 veljineen Ruoveden Loikantaipaleesta Färilaan, johon veli jäi, mutta Antti siirtyi Hamraan. Mikko Mikonpoika lähti Laukaan Pääjärveltä veljineen Arbråhon, josta hän jatkoi yksin Dyvernäsiin.34 Samoin todettiin Svärdsjössä Lauri Heikinpojan tulleen Mikkelin Mälkölästä Bollnäsin Angloskogiin. Erkki Matinpoika tuli ensin Laukaasta Hälsinglannin Hogdaliin ja sieltä Orsan Råsundabergiin, Antti Niilonpoika 1610-luvulla Simon Simonniemestä Ångermanlannin Säbrohun ja sieltä Säterin Björkeniin.35 Jan-Erik Björk poimi 24 sukunimellistä metsäsuomalaista. Yrjö Hämäläinen lähti vuonna 1635 Enonkosken Simanalasta ja asui vuona 1662 Östmarkin Norra Röjdåsenilla. Antti Kemppi lähti vuonna 1598 Joroisten Vesikansasta ja näkyi vuonna 1626 Östmarkin Arnsjöllä. Heikki Ikonen katosi vuonna 1601 Joroisista Keriharjun kymmeneksestä ja asui 1658 Östmarkin Runnsjöllä. Matti Hämäläinen katosi vuonna 1627 Joroisten Kaitaisista ja näkyi vuonna 1653 Grythyttan Hasselhöjdenillä. Pekka Rimppi lähti vuonna 1629 Juvan Tuhkalasta ja asui 1640 Grythyttan Lilla Sävsjöllä. Samoin meni Lauri Oinonen vuonna 1628 Jäppilän Maavedeltä Gunnarskogin Mangeniin.36 Niilo Häkkinen lähti vuonna 1627 Kangasniemen Harjumaasta ja asui vuonna 1669 Vitsandin Rättsjöbergetillä. Pekka Ikonen lähti vuonna 1633 saman pitäjän Kutemajärveltä ja asui 1666 Gräsmarkin Långtjärnissä. Tahvo Hotakainen lähti vuonna 1661 Kangasniemen Synsiältä ja asui 1667 Östmarkin Anrnsjöllä. Erkki Veteläinen tuli vuonna 1659 Lapinlahden Pajujärveltä Vitsandin Mangeniin. Hän saattaa olla sama kuin Erkki Matinpoika Lapveteläinen, joka sai vuonna 1652 syytteen kahden koskemattoman neidon makaamisesta ja karkasi Sotkamon Älänteeseen. Sukunimi oli tuohon aikaan lyhenemässä ”Veteläiseksi”, ja Iisalmen kanssa samaan Kajaanin vapaaherrakuntaan kuulunut Sotkamo oli syylliselle varsin turvaton ja esivallan käsi pitkä.37 Björk tapasi kuusi entistä mikkeliläistä. Vuonna 1601 lähti Antti Matinpoika Huotari Vuolingon kymmeneksestä ja asui vuonna 1665 Gunnarskogin Axlanissa. Antti Keisanen karkasi vuonna 1601 Rämälästä ja asui 1666 Östmarkin Gransjöllä. Juho Kurpalainen lähti vuonna 1614 Harjumaasta ja eli 1671 Ljusnarsbergin Solbossa. Olli Minkkinen lähti vuonna 1626 Vatilasta ja näkyi 1661 Gräsmarkin Borrsjöllä. Heikki Härkönen katosi vuonna 1627 Norolasta ja eli 1640 Mangskogin Salungenissa. Vuolinkolainen Matti Porkka karkasi samana vuonna ja asui 1664 Östmarkin Runnsjöllä.38 Pekka Kokkonen lähti vuonna 1636 Sulkavan Halttulasta ja asui 1653 Östmarkin Röjdåsenilla. Samasta kylästä lähti vuonna 1633 Antti Halttunen ja mainittiin 1674 Sillerudin Sandanessa. Juho Simonpoika Kippari katosi vuonna 1601 Ristiinan Heinäniemestä ja näkyi 1667 Ljusnarsbergin Kumlanissa.39 Erkki Kantalainen lähti vuonna 1601 Saarijärveltä ja mainittiin 1662 Ljusnarsbergissä. Mikko Kemppainen katosi samana vuonna Suonnejoen Tyyrinmäestä ja asui sittemmin Linden Glotenissa. Heikki Kurki karkasi vuonna 1635 Säämingin Niittylahdesta ja löytyi 1664 Vitsandin Mangenista. Esko Pekanpoika Lappalainen lähti vuonna 1636 Varkauden Lapinmäestä ja asui 1671 Ljusnarsbergin Ställbergissä. Lauri Matinpoika Laakkonen lähti vuonna 1571 Viitasaarelta ja eli 1587 Ljusnarsbergin Hörksvikenissä.40 Jatkuu seuraavassa numerossa

1 Saloheimo, Veijo: Savon historia II.2 Savo Suurvallan valjaissa. Kuopio 1990, 2. täydennetty painos 2000 2 Lindahl, Karl F: Brunskogsfinnarna. 1600-talets finnar i Mangskogs och Brunskogs socknar. Utgiven av Brunskogs Hembygdförening. Karlstad 1982, Ericson Jarl: Finnar i Gräsmark och Lekvattnet. Arvika 1993, dito: Finnar i Östmark, Vitsand, Nyskoga, Södra och Norra Finnskoga. Arvika 1996 3 Broberg, Richard: Finsk invandring till mellersta Sverige. En översikt från medeltiden till 1600-talets slut. Uppsala 1988, Österberg, Eva: Kolonisation och kriser. Bebyggelse skattetryck, odling och agrarstruktur i västra Värmland ca 1300-1600. Varberg 1977, Tarkiainen, Kari: Finnarnas historia i Sverige I. Inflyttarna från Finland under det gemensamma rikets tid. Vammala 1990, Bladh, Gabriel: Finnskogens landskap och människor under fyra sekel. Göteborg 1995, Lähteenmäki, Eija: Ruotsin suomalaismetsien synty. Savolainen liikkuvuus vanhemmalla Vaasa-kaudella. Helsinki 2002. 4 Ilmonen, A: Amerikan suomalaisten historia. Hancock Mich. 1919 5 Bladh – Wedin: Erämaasta torppia raivaamaan. Historiallinen arkisto 123:1 ss. 51-107 6 Lähteenmäki 2002 s. 89 7 vrt. Gothe 1942 ss. 32-3 8 Muscovitica nide 92 Ruotsin valtionarkisto 9 mm Saloheimo: Itäsuomalaista liikkuvuutta 1600-luvulla. Suomen Sukututkimusseuran toimituksia 46 Helsinki 1992 10 SKrA rekr.rullor 609d-e Pieksämäki, Gottlund 1984 s. 101, Maud Wedinin tieto 1996 11 SkrA rekr.rullor 609d-e Pieksämäki, Brobergin kokoelma: Nåsin henkik.1636, Oren kymmenysl.1650, Grythyttan kymmenysl. 1640, 12 SKrA rullor 1642 nide 12 s. 32, Olov Olovsson Finnkultur XXII/1970, Ilmonen s. 36 13 Saloheimo: Inkerinmaan asutus ja väestö. Inkeri, historia, kansa, kulttuuri s. 74. Helsinki 1991 14 Lähteenmäki 2002 s. 156-7 15 KA voudintilit 6530:17v, Herou: Finnmarken förr och nu n:o 1/2000 s. 18 16 N-E Björkin kirjeet 3.5.1996 ja 13.5.1997 tekijän hallussa 17 Sundberg: Finnmarksräfsten i Norge 1686. Tingsförhören med de finska flyktingarna från Sverige. Falun 1942 18 KA voudintilit 430, 445, 445v, Brobergin kokoelma: Ljusnarsbergin kymmenysl.1640, Irstan henkikirja 1646 19 SRA Finska Kamer. 109 Juva, Maud Wedinin tieto 1996 20 KA 6683:32 ja 36, Gothe 1948:86, Olov Olovsson Finnkultur 2/1968 21 SKrA rullor 1642 nide 12 ss 24 ja 31, Brobergin kokoelma: Irstan henkik.1646, Gothe 1948s 58 22 KA 6683:30v ja 32v, Gothe 1948: ss. 132-3 23 KA 6889;72f, Gothe 1948 s. 74 24 Gothe 1948 s. 129 25 Härdne: Släkten Huskoinen på Randulsberget. Finnkultur 1/1988 s. 4 26 KA 483Go:7v, Gothe 1645 s. 138 27 Herou 1993, KA 6895:356v 28 KA 483Fl:29, 6889:715a, Brobergin kok. Grythyttan kymmenysl. 1640 29 SKrA rullor 1642 nide 12 s. 31, Gothe 1948 s. 58 30 SKrA rekr.rullor 609d-e Visulahti ja Pieksämäki, Gothe 1948 ss. 95-6 31 SkrA rekr.rullor 609d-e Pieksämäki, Gothe 1945 ss. 132 ja 138, 1948:s. 89 32 SkrA rekr.rullor 609d-e Kuopio, Gothe 1942: s. 91 33 Gothe 1942 s. 51 34 Brobergin kok. Kopparbergin läänin tuomiok. ark. II.A:1 n:o 3 35 Brobergin kok. Svärdsjön käräjät 4.1.1642, Säterin käräjät 28.5.1635, Orsan käräjät 13.12.1636 ut supra 36 Jan-Erik Björkin kirje 13.5.1997, KA 6889:726, 6666:66, 6685:18, 417:170v, SRA Finska Kamer. 109 Juva 37 Björk ut supra, KA 417:171v, 475:434, 8663:762, tt 1 Iisalmen kesäkär. 1652 38 Björk ut supra, KA 6683:32v, ja 35, 417:171v, 483Go:16v, SRA Finska Kamer. 109 Mikkeli, 39 Björk ut supra, KA 6895:357, 475:431, 40 Björk ut supra, Herou: Finnmarken förr och nu n:o 6/1994, KA 4355:2 v ja 6, 6683:24v, 6889:726h

Sukuviesti 5 • 2015

Jäsenrekisteri ja kirjanpito Sukuseurojen yksi keskeisimmistä tehtävistä on jäsenrekisterin ylläpito sekä seuran kirjanpito. Tiedustelimme, miten nämä asiat hoidetaan Sukuseura Leskiset ry:ssä ja Koiviston Kurkien Sukuseura ry:ssä. Sekä Leskisten sukuseura että Koiviston Kurkien sukuseurat käyttävät Jäseri-jäsenrekisteriohjelmaa. Leskisillä se on ollut käytössä jo vuodesta 2005, Kurkien sukuseura otti sen käyttöön noin vuosi sitten. Aiemmin Sukuseura Leskisillä oli käytössä ilmaisohjelma, jonka kanssa alkoi ilmetä ongelmia. Sukuseuran rahastonhoitaja Raimo Leskisen mielestä Jäseri on osoittautunut hyvin toimivaksi ohjelmaksi heidän sukuseurassaan. Hänen mielestään sen parhaimpia ominaisuuksia on edullinen hinta, monipuolisuus, helppokäyttöisyys ja ohjelmien päivitysmahdollisuus. – Osoitetietojen nopea vanheneminen on sukuseuroille ja muillekin yhdistyksille iso ongelma. Suomalaisista noin neljätoista prosenttia muuttaa osoitettaan vuosittain, Leskinen sanoo. Leskisten sukuseurassa osoiterekisteri päivitetään Jäseriin sähköisesti muutaman vuoden välein. Palvelun voi ostaa Postista. – Se kustantaa kuitenkin itsensä, kun sukukirjeet menevät aina oikeisiin osoitteisiin. Jokaisen yhdistyksen kannattaa huolehtia siitä, että osoiterekisteri on ajan tasalla. Säännöllisen jäsenpostin lisäksi Sukuseura Leskiset lähettää sukukokousvuonna eli joka kolmas vuosi, sukukirjeen jokaiselle jäsenrekisterissä olevalle 3500 Leskisen perheelle. – On ollut puhetta muiden sukuseurojen kanssa siitä, miten jotkut seurat ovat tavoittaneet kirjeitse 190 henkilöstä vain noin parikymmentä. Niin siinä käy, jos osoitetiedot eivät ole ajan tasalla. Se, että sukukirje tavoittaa mahdollisimman monta sukulaista on tärkeää sukuseuran jäsenmäärääkin ajatellen: – Kun lähetämme kirjeen, jossa kerromme tulevasta sukukokouksesta, se aktivoi ihmisiä ja saamme usein uusia jäseniä. Jäsenmäärämme ei ole romahtanut, vaan pysynyt siinä noin 250 jä-

Sukuviesti 5 • 2015

senen lukemissa vuosikymmeniä, Leskinen sanoo.

Excelistä Jäseriin Myös Kurkien sukuseuran Juha-Veikko Kurki on ollut tyytyväinen Jäseriin. – Jäseri on helppo ylläpitää. Sinne voi kerätä historiatietoa henkilöistä, lajitella jäseniä haluamallaan tavalla, sillä voi tehdä jäsenmaksukortit ja lähettää ne sähköpostilla, Kurki luettelee. Aluksi Kurkien jäsenrekisteriä ylläpidettiin omilla kotikoneilla Excel-tiedostoina. Sitten rekisteri siirrettiin Sukuseurojen Keskusliiton ylläpitämäksi. – Haittapuolena oli, ettei jäsenrekisteri ollut täysin omassa hallinnassa. Kun Kurkien sukuseura otti Jäserin käyttöönsä, jäsentiedot siirrettiin suoraan Keskusliitolta heidän ohjelmaansa. Jäseniä Kurkien sukuseurassa on noin parisataa ja myös Sukuseurojen Keskusliitto saa Jäserin kautta ajan tasalla olevat jäsentiedot. – Nyt hallitsemme rekisteriämme itse ja voimme muita rasittamatta tehdä sen kanssa, mitä tarpeita milloinkin tulee. Kurki on tutustunut pikkuhiljaa ohjelman ominaisuuksiin. – Katsoin mitä kaikkea on mahdollista ja aloin pikkuhiljaa kokeilemaan niitä erilaisilla ryppäillä. En ole vielä ehtinyt ottamaan kaikkia ohjelman tarjoamia ominaisuudet käyttöön.

Kirjanpito on vaativa tehtävä Leskinen hoitaa myös sukuseuransa kirjanpidon. Tehtävä lankesi hänelle, sillä Leskisellä on oma tilitoimisto. – Joillekin seuran kirjanpito on kunniatehtävä. Minusta se ei ole sitä, vaan vaativa tehtävä. Numerot eivät saa mennä sekaisin, Leskinen muistuttaa. Joissakin seurassa tehtävästä maksetaan, minkä Leskinen ymmärtää täysin. – Siinä on iso työ. Itse olen niin innostunut sukuseuran toiminnasta, että teen tämän sukuseurani eteen ilmaiseksi siihen asti kun kykenen. Sitten annan sen nuorempien tehtäväksi, Leskinen sanoo. Myös Koiviston Kurkien sukuseurassa rahastonhoitaja huolehtii kirjanpidosta talkootyönä. Kirjanpito on hänelle tuttua oman yrityksen kautta. – Olemme tavattoman kiitollisia, että hän on jaksanut puurtaa sukuseuramme eteen, Kurki kiittelee. Kurki suositteleekin ”perkaamaan” omaa sukuseuran jäsenistöä, josko sieltä löytyisi asiantuntevia ihmisiä hoitamaan sukuseuran asioita. – Jos tällaisia herkkuja on omassa sukuseurassa, niin kyllä ne sieltä kannattaa poimia. Osa hoitaa mielellään erilaisia askareita. Kati Laitinen Keskusliiton jäsenseurat saavat Jäseri- ja Taseri-ohjelmista 20 % alennuksen. Tutustu: www.web-media.fi

Koposten sukupäivät Tuusulassa Elokuun ensimmäisenä ja aurinkoisena viikonloppuna 1.–2.8.2015 oli Koposten Sukuseura ry:n vuosikokous ja 36. sukujuhla Tuusulan Hotelli Gustavelundissa. Nykyaikainen hotelli- ja kongressikeskus Gustavelund on alkujaan ratsutilana 1500-luvulta. Koposia oli saapunut ympäri Suomea sekä Kanadasta ja Ruotsista, ja oli joukossa kaksi amerikkalaistakin. Ilmoittautumisen ja lounaan jälkeen kokoonnuttiin puheenjohtaja Aulis Koposen johdolla sukuseuran vuosikokoukseen auditoriossa. Puheenjohtaja toivotti Koposet tervetulleiksi sukupäiville. Vietettiin muistohetki vuoden aikana poisnukkuneiden muistolle. Hotellia edustava Arja Pohjola toivotti myös kaikki sydämellisesti tervetulleiksi Gustavelundiin. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jorma Koponen Tuusulasta ja sihteeriksi Maiju Boenisch Loimaalta. Koposia oli paikalla 49. Tärkein päätös tehtiin äänestyksen jälkeen: sukupäivät pidetään joka toinen vuosi mahdollisesti kaksipäiväisinä ja välivuonna yksipäiväisenä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja vahvistettiin liittymisja jäsenmaksun suuruudeksi 35 euroa, mikä sisältää kaksi numeroa jäsenlehteä vuodessa. Puheenjohtaja Aulis Koposen Kuopiosta kausi jatkuu seuraavat kolme vuotta. Henkilövaihdoksiakin tuli: rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä aloittaa Maiju Boenisch Loimaalta ja sihteerinä Raimo Koponen Pielavedeltä. Sukuseurojen Keskusliiton yhdyshenkilönä ja Kopsa-lehden vastaavana toimittajana jatkaa Hannu K. Koponen Helsingistä. Sukututkimustoimikunnan jäsen ja yhteyshenkilö internetissä on Ahti Koponen Keravalta. Iltaruoan jälkeinen iltajuhlan suuri ja nostalginen konsertti alkoi Hannu Koposen juonnolla Harmony Sisterseistä, kolmesta kotkalaisesta Valtosen sisaruksesta ja heidän huimasta taitelijaurastaan. Konsertin teemahan oli ”Muistoissamme Harmony Sisters”, esittäjänä lauluyhtye Singers. Laulajat olivat Johanna Lehesvuori, Päivi Jordan-Kilkki ja Tuula Saarensola. Säestäjänä yli tunnin konsertin ajan oli loistava pianisti Hilkka Kangasniemi. Kuulimme kaikille tuttuja Harmony Sistersien esittämiä lauluja, kuten Sataman Valot, Kielon jäähyväi-

Koposet Halosenniemen rappusilla. Kuva: Ahti Koponen.

set, On elon retki näin ja Kodin kynttilät. Moni silmäkulma kastui ja nenäliinat olivat tarpeen. Yllätysnumerona Hannu Koponen lauloi Singerseiden kanssa Olavi Virran roolissa Sinitaivas. Konsertin loppulaulu oli Näkemiin, ja puheenjohtaja Aulis Koponen kukitti taitelijat. Illanvietto jatkui huomionosoitusten eli ansiomerkkien jaolla. Sukuseura oli anonut ja SSK myöntänyt kaksi kunniamerkkiä kahdelle pitkäaikaisesti toimineelle ansiokkaasta työstä sukuseuran hyväksi. Kunniakirjat ja mitalit saivat Aino Koskela Varistaipaleelta ja varapuheenjohtaja Juha Koponen Leppävirralta. Voutilaisten-Smolanderien sukuseurasta toi tervehdyksen runon kera Pirjo Inna Espoosta. Sunnuntaiaamu alkoi aamu-uinnilla ja saunalla hotellissa yöpyjille. Aamiaisen jälkeen kokoonnuimme kello 9 Tuusula Kirkkomaalle ja sankarihaudoille. Kukkalaitteen Koposten Sukuseuran puolesta laskivat Aulis Koponen ja Raimo Koponen. Virsi Sun kätes Herra voimakkaan kaikui kauniissa aurinkoisessa kirkkomaan maisemissa. Juhlapuheen sankarihaudalla ja sankarivainajille piti emeritus rovasti Jaakko Harjuvaara. Puheessaan hän kertoi Tuusulan sankarivainajista ja sodassa kaatuneista, joita on haudattu kolmeen kirkkomahan Tuusulassa. Tutustuimme Hannu Koposen opastuksella Tuusulan vanhan kirkkomaan kolmeen kuuluisaan hautaan: taidemaalari Pekka Halosen ja hänen vaimonsa Maijan ja las-

tensa hautoihin, Suomen suurimman kirjailijan Aleksis Kiven hautaan ja sotiemme suurimman lentäjän lentomestari Ilmari Juutilaisen hautaan. Museokierros odotti, lähdimme kohti Ainolaa, Jean ja Aino Sibeliuksen kotia. Seuraava kohde oli taidemaalari Pekka Halosen ateljeekoti, Halosenniemi. Kolmas museo oli Lottamuseo. Kaikissa museokohteissa oli mitä parhaimmat ja asiantuntevat oppaat. Tuusulan ympäristö ja sen rantatie ovat täynnä kulttuurikohteita ja tapahtumia, vietetäänhän nyt Sibeliuksen ja Halosen syntymän 150-vuotisjuhlavuotta. Museokierroksen jälkeen oli lounas ja sehän maistuikin ja päättäjäiskahvit upean vadelmakakun kera. Sukujuhlan järjestäjä Hannu Koponen piti kiitospuheen ja ojensi ruusukimpun hotellia edustavalle saliemäntä Arja Pohjolalle kiitokseksi erinomaisista järjestelyistä sukujuhlamme hyväksi. Lopuksi lauloimme Uusmaalaisten laulun. Olimme viettäneet sukujuhlat historiallisissa maisemissa. Sukuseuraamme liittyi kymmenkunta uutta ”Koposta”. Suuri toivomus olisi, että innostus sukututkimusta sukuamme kohtaan jatkuisi ja olisimme ylpeitä esi-isiemme ja äitiemme arvokkaasta työstä isänmaamme ja meidän hyväksemme. Ensi vuonna 2016 tapaamme jossain Varkaus–Leppävirta–Kuopio-maisemissa. Sateen saattelemina lähdimme kotimatkalle kukin omaan verotuspiiriinsä. Hannu K. Koponen

Sukuviesti 5 • 2015

Sukutietojen keruu ja kirjaaminen Sukutietoja voidaan koota monella tavalla. Voit lähettää kyselyitä tiedossasi oleville sukulaisille ja pyytää heitä tiedottamaan sukutietojen keruusta edelleen. Sukujuhlat ja sukuseurojen tapaamiset ovat mainioita paikkoja saada tietoa samanaikaisesti suuremmaltakin joukolta. Sukuseuran lehdessä voi tiedottaa asiasta ja lehteen voi laittaa täytettävän lomakkeen. Seuran kotisivuja voi myös käyttää tiedonkeruuseen, sivuilla voi olla vakiona kaavake, jossa on tarpeellinen määrä sukututkimukseen liittyviä kysymyksiä.

Muut apuvälineet Muistiinpanoja varten tarvitset aina kyniä ja paperia. Voit myös tallentaa tietoja kannettavalle tietokoneelle, tabletille, älypuhelimeen, nauhurille tai vaikka videokameralle. Etenkin arkistoaineistoja tutkiessasi kirjaa ylös lähdeviitteet. Merkitse muistiin asiakirjan nimi, vuosi, arkistotunnus, mahdollinen sivunumero ja mikrofilmin tai -kortin numero. Näin voit tarpeen vaatiessa tarkistaa löytämäsi tiedot uudelleen.

Sukututkijan apuvälineitä

Sukututkijan verkostot

* Perhetietolomake Jos lomake on paperinen, siihen saa tiedon antajan allekirjoittaman lupauksen tietojen käyttämisestä sukututkimuksessa. Tiedot voidaan siirtää tietokoneelle esimerkiksi sukututkimusohjelmaan. Jos käytät tietoja ainoastaan omaksi iloksesi, voit kirjata suoraan koneelle, mutta jos myöhemmin päätätkin julkaista tietoja, tarvitset luvan elossa olevilta sukulaisiltasi. Jos pyydät tietoja sähköisesti, säästä viestin saateosa, josta selviää lähettäjän nimi.

Sukututkijan kannattaa verkostoitua muiden sukututkijoiden kanssa, koska silloin on mahdollisuus vaihtaa tietoja ja kaikkien työ helpottuu ja tulee kiinnostavammaksi. Toisiin sukututkijoihin tutustuu sukututkimuskursseilla sekä erilaisissa sukuharrastajille suunnatuissa tapahtumissa, joita järjestetään eri puolella Suomea. Suomen Sukututkimusseura järjestää yhdessä sukututkimusyhdistysten kanssa vuosittain Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät. Vantaan seudun sukututkijoiden Kuulutko sukuuni -tapahtuma kokoaa syksyisin sankoin joukoin sukuharrastajia eri puolilta Suomea. Muita tapahtumia on muun muassa Tampereella, Lahdessa ja Seinäjoella. Sukuseurat ja sukututkimusyhdistykset osallistuvat yhteisiin tapahtumiin sekä järjestävät jäsenilleen omia kokoontumisia ja matkoja koti- ja ulkomaille. Internetissä on myös sukututkimusaiheisia keskustelupalstoja, kuten Suomen Sukututkimusseuran ylläpitämä Suku Forum ja Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen ylläpitämä Digiarkiston keskustelufoorumi. Suku Forumille kirjoittaminen vaatii rekisteröitymistä. Digiarkiston keskustelufoorumille rekisteröityminen ei ole pakollista, mutta suositeltavaa. Molempien palstojen keskusteluja voit selata ilman rekisteröitymistä. Atk-Palvelu Luhtasaaren ylläpitämässä SukuHakurissa voit esittää tiedusteluja ennen 1900-lukua syntyneistä henkilöistä sekä selata aiempia hakupyyntöjä ja vastauksia. Sukuseurojen yhteystietoja löydät Sukuseurojen keskusliiton nettisivuilta www.suvut.fi. Viime vuosina sukuharrastajat ovat entistä enemmän verkostoituneet myös sosiaalisessa mediassa. Facebookista löytyy eri sukututkimusyhdistysten ja sukuseurojen sivuja ja ryhmiä. Kaikilla edellä mainituilla järjestöillä on omat Facebook-sivunsa. Esimerkiksi Sukuhistoriallisen yhdistyksen ja Harrastuksena sukututkimus -ryhmissä käydään vilkasta keskustelua tutkijoiden kesken. Eri maakuntien tutkijoita tapaa sosiaalisessa mediassa ja varsinkin karjalaiset ovat edustettuna monilla eri sivustoilla. Myös Twitteristä alkaa löytyä sukuja ja sukuharrastajia, joten somea kannattaa seurata laajemminkin. Sieltä löytyy paljon myös ulkomaisia sivustoja, joiden avulla saattaa päästä vaikkapa siirtolaisten jäljille.

* Esipolvitaulu Esipolvitauluun kartoitetaan henkilön juuret eli esipolvet. Tavallisimmin aloitetaan tekemään esipolvitaulu itsestään. Lähtöhenkilön, tässä tapauksessa sinun esivanhempasi kartoitetaan sukupolvi kerrallaan. Kaikkia esivanhempia ei aina löydy. Asiakirjat voivat olla palaneet tai muuten tuhoutuneet eikä isää ole aina merkitty kirkonkirjoihin. Älä lannistu, tietoja voidaan saada muualtakin, siitä tarkemmin myöhemmin. * Jälkipolvitaulu Jälkipolvitaulussa selvitetään suvun eri haaroja eli jälkipolvia. Jälkipolvitaulun lähtöhenkilönä on aiemmin elänyt suvulle tärkeä henkilö. Hän voi olla vanhin tunnettu esi-isä tai hän on ollut ensimmäinen, joka on asunut suvulle kuuluvaa taloa. Syitä henkilön valintaan voi olla muitakin. Jälkipolvitauluun otetaan valitun henkilön kaikki jälkeläiset nykyaikaan saakka. Jos suku on suuri, taulusta tulee paljon esipolvitaulua suurempi. Jälkipolvitaulun teossa on kiinnostavaa se, että sen avulla voit löytää paljon uusia sukulaisia, kuten ennestään tuntemattomia pikkuserkkuja. Tehtävän rajaus Sukutaulun voit rajata koskemaan tietyssä paikassa asuneita tai sieltä lähtöisin olevia henkilöitä. Sukutaulun voit myös tehdä seuraamalla sukutilalla asuneita henkilöitä. Näin toimien saat samalla tehtyä talohistoriaa. Aluksi on paikallaan tehdä rajauksia, myöhemmin voit laajentaa tutkimuksia lisääntyneiden taitojesi ja käytettävän ajan mukaan. Paljon riippuu myös siitä, millaista aineistoa sinulla on käytettävissäsi. Jos joku on jo tutkinut sukuasi, sinä voit keskittyä tutkimaan, miten esivanhempasi ovat eläneet. Jos käytössäsi on vanhoja kirjeitä, valokuvia ja erilaisia asiakirjoja, saatat saada kasaan todella mielenkiintoisen tarinan.

Sukuviesti 5 • 2015

Linkkejä ja tulostettavia lomakkeita sukuharrastajille: www.suvut.fi/keskusliitto/sukuatutkimaan

Tervetuloa avaamaan Sammon kirjokansi! Karjalan Sivistysseuran vuosia kestänyt työ seuran arkistoissa olevan sukututkijoita kiinnostavan aineiston avaamiseksi tietokantapalveluna on valmistunut. SAMPO-tietokanta on sukututkijoiden ja muiden kiinnostuneiden vapaasti käytettävissä nettiosoitteessa www.karjalansivistysseura.fi/sampo. SAMPO on juuriltaan karjalaisista suvuista ja Karjalan historiasta kiinnostuneille suunnattu tietokantapalvelu. Tietokantaan on koottu KSS:n hallussa olevaa ja seuraa lähellä olevien tut-

kijoiden tuottamaa tietoa ja asiakirjoja. Aineisto keskittyy KSS:n perinteisille toiminta-alueille Vienan Karjalaan, Raja-Karjalaan ja Aunukseen. Tietokannan aineisto koostuu Karjalan Heimo -lehdessä ja sitä edeltäneissä lehdissä vuodesta 1906 alkaen julkaistuista artikkeleista, juuriltaan karjalaisten tutkijoiden tuottamasta tutkimusaineistosta, kartoista sekä Karjalan ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjoista. Aineistoon on merkitty siinä käsitellyt suvut, henkilöt, paikat ja asiasa-

Sampolan sukututkimuspäivä lauantaina 23.1.2016 Tampereen seudun sukututkimusseura järjestää lauantaina 23.1.2016 sukututkimuspäivän yhteistyössä Tampereen seudun työväenopiston kanssa Sampolassa, Sammonkatu 2. Teema: Kulkeminen ja tiedonvälitys 10.00 Näyttely avataan 11.00 Sukututkimuspäivän avaus

SS SukuvK ja muk iesti tavataana, Tamp an ereella !

11.10 ”Mitä väliä on historialla”-teoksen julkistaminen 11.30 FT Ulla Koskinen: Armas vaimo, rakas veli: rälssiperheen kirjeenvaihtoa 1500-luvulla. 12.15 Lounastauko

nat, joiden avulla tietokantaan voi tehdä hakuja. Sampo toimii julkaisukanavana satojen kirjoittajien ja tutkijoiden työn tuloksille yli sadan vuoden ajalta. Kukin tutkija ja kirjoittaja vastaa luonnollisesti omista mielipiteistään ja omiin lähteisiinsä perustuvista johtopäätöksistä. Erityisesti sukututkimuksen luonteeseen kuuluu, että julkaistuissa tuotoksissa voi olla alkuperäislähteistä johtuvia virheitä tai kiistanalaisia tulkintoja. Aineistoa täydennetään muulla aineistolla, josta tietokannan käyttäjät voivat tehdä ehdotuksia KSS:lle. •

Kansallispukuja ja syntymäpäiväonnea Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg vietti 60-vuotisjuhliaan omannäköisissä ja leppoisissa tunnelmissa Karjalatalolla lokakuussa. Juhlaväki kokoontui aluksi saliin katsomaan upeaa kansallispukunäytöstä. Satu esitteli toinen toistaan upeampia karjalaisia kansallis- ja kansanpukuja yleisölle joka sai kattavan tietopaketin pukujen erikoisuuksista. Pukukavalkadin ja onnittelujen jälkeen siirryttiin runsaan karjalaisen kahvipöydän ääreen. Kuvassa onnitteluvuorossa Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liiton puheenjohtaja Eija Hatakka-Peltonen. Sukuseurojen keskusliiton ja Sukuviestilehden onnittelut Sadulle vei pääsihteeri Eine Kuismin.

12.30 Tietoisku: Näin aloitat sukututkimuksen 13.30 Jalkaväensotilaat matkalla 30-vuotiseen sotaan. Aseet, asusteet ja matkanteko. Historiaa elävöittävä näytös esitelmän ohessa (Harmaasudet ry) 14.30 dos. Jussi Hanska: Pyhiinvaellukset kristillisen kirkon historiassa 15.30 Päätössanat 16.00 Näyttely suljetaan Pöytävarauksia otetaan vastaan. Emme veloita pöytävuokraa, vaan valitsemme osallistujat ilmoittautumisjärjestyksessä! Huom! Myytävien ja esiteltävien julkaisujen ja materiaalin on liityttävä historiaan ja/tai sukututkimukseen! Pöytävaraukset: tiina.miettinen@tamsuku.fi Lisätiedot: www.tamsuku.fi

Sukuviesti 5 • 2015

Heikki Manninen

Nevalaiset juurillaan ja maailmalla

Riitta Hurme – Raili Vihavainen (toim.): Nevalaisten suku II. Isovihasta itsenäisyyteen. Kouvola 2015. 288 sivua. Nevalaisten ensimmäinen sukukirja ilmestyi 2008. Se esiteltiin tuoreeltaan Sukuviestissä. Suvun taustasta kerrottiin tuolloin seuraavaa. Nevalaisia löytyy kirjoista 1540-luvulta Suur-Jääskestä. Nevalainen –nimestä esitetään useampikin oletus: nimi voi johtua Nevajärvestä eli Laatokasta tai Nevajoesta. Yksi mahdollisuus olisi nimen johtuminen Aleksanteri Nevskistä. Kolmantena esitetään nimen juontumista yhdestä asuinpaikasta, Nevalan kylästä, joka sijaitsi nykyisen Lappeenrannan itäpuolella. Ensimmäinen varmasti sukuun kuuluva, kirjoihin viety Nevalainen oli Pekka (s. 1590–1600, k. 1652). Hänet merkittiin Käkisalmen maakirjaan Nurmeskylässä, Savikylässä vuosina 1637– 1652. Juuret Pohjois-Karjalassa Nyt Nevalaiset ovat julkaisseet sukukirjan kakkososan. Kirjan lähestymistapaa voi luonnehtia sen ensimmäisten lukujen otsikoilla: Elinolojen kehittymisestä Pohjois-Karjalassa, ja Nevalaiset asuinsijoillaan. Kirjassa kerrotaan siis aluksi ne kehykset missä tämän kirjan päähenkilöt asuivat, ja sitten kerrotaan millaisia ihmisiä Pohjois-Karjalassa asuneet Nevalaiset olivat. Kolmannessa luvussa: Kohti uusia maailmoja kuvataan sitten viimeaikaisinta kehitystä muuttoliikkeineen, kun Nevalaisetkin lähtivät niin Pietariin kuin Amerikkaan. Kirjassa kuvataan Pohjois-Karjalan oloja monipuoli-

Sukuviesti 5 • 2015

sesti ja perusteellisesti, välillä lukija tuntee lukevansa yleistajuista historiateosta eikä yhden suvun vaiheita käsittelevää sukukirjaa. Tätä alleviivaa lukujen loppuun liitetyt lähdeluettelot. Sukukirja on kuitenkin kyseessä. Siinä kerrotaan Pielisen seudun, Jokikylän, Kuokkastensalmen, Saramon, Valtimon Haapajärven, Karhunpään, Paalasmaan ja Martikkalansaaren Nevalaisista. Joissain luvuissa käydään kyliä läpi talo talolta, ja kerrotaan ketä Nevalaisia niissä on asunut ja milloin. Tällainen on esimerkiksi Karhunpään kylän taloluettelo vuodesta 1690 lähtien. Siinä tekstin, kartan ja graafisen esityksen avulla kerrotaan Nevalaisten asumisesta kylän taloissa. Lisäksi Nevalaisilla on erikseen kirja, missä on julkaistu pelkät sukutaulut. Nevalaisten merkkihenkilöitä Isosta suvusta löytyy myös merkkimiehiä ja -naisia. Sukukirjan ykkösosassa kerrotaan Eino Leinon ”Simo Hurtta”runossa mainitusta suurtalonpoika Sippo Nevalaisesta (k. 1725), joka johti talonpoikien kapinaa vouti Simon Afflectia eli Simo Hurttaa vastaan. Nevalaisten ensimmäinen kansanedustaja oli SKDL:ää vuodesta 1945 edustanut Anna Elvira Nevalainen (1894–1976). Hän toimi myös Suomen Naisten Demokraattisen Liiton ensimmäisenä puheenjohtajana. Kansainvälisesti kuuluisin Nevalainen lienee Antti Nevalainen (1858– 1933), joka loi uran Pietarissa Fabergén kultasepänliikkeen alihankkijana. Antti oli naimissa Maria Karolina Liljerothin kanssa. Perheen kotikieli oli ruotsi, lapset puhuivat myös suomea ja venäjää. Antti Nevalainen teki ajan mittapuihin huikean luokkamatkan rengin ja torpparin pojasta kultaseppämestariksi ja keisarin perheen hovihankkijaksi. Nevalaisten sukukirjan viimeistelee erinomainen kuvitus. Suvun kuvia on täydennetty arkistoista löydetyillä, asiayhteyteen sopivilla kuvilla sekä kartoilla. Suvun lähtöalueiden karttoja on julkaistu myös kirjan sisäkansissa. Toimittajien ohella kirjan kirjoittajiksi on merkitty Alli Isotalo, Juha K. Nevalainen, Kalervo Nevalainen, Timo Nevalainen, Jaana Rainesto ja Kaarina Vienola. Naiskirjoittajat ovat kaikki omaa sukuaan Nevalaisia, eli oppinut ja tietäväinen sukukirja on syntynyt pelkästään suvun voimin.

Hattuvarkaudesta Siperiaan

Leena Leppäniemi: Keisarin luvalla Siperiaan. Keuruskopio Oy 2014. 160 sivua. Josef Bong syntyi 1850 Tampereella. Hänet karkotettiin rikostuomion jälkeen omasta pyynnöstään Siperiaan 1876. Josef Bong ei palannut Siperiasta vaan hänet julistettiin oikeuden päätöksellä kuolleeksi 1971. Leena Leppäniemi on tehnyt kaukaisen sukulaisensa kohtalon innoittamana kirjan, jossa yhdistetään totta ja tarua, tietoa ja kuvitelmaa. Josef Bongin isä Henrik syntyi 1808 Hämeenkyrössä reserviläinen Anders Bångin ja vaimonsa Maria Mattsdotterin toisena lapsena. Henrik muutti 1832 Tampereelle ja työskenteli siellä värjärin, kengäntekijän ja hattumaakarin palveluksessa. Henrikillä oli kaksi vaimoa, joista ensimmäisen kanssa hän sai Josefin. Josef pääsi 14-vuotiaana töihin pellavatehtaaseen ja muutti samalla omilleen asumaan Kyttälän kaupunginosaan. Työ pellavatehtaalla oli raskasta, ruokaa oli niukasti ja elämää vaikeutti vielä 1866–68 sattuneet nälkävuodet. Tavattuaan muutamia rikollisia kapakassa Josef luisui rikollisen polulle: hän varasti erään kauppiaan kuormasta muutaman hatun. Tästä teosta seurasi piiskaamisrangaistus kaakinpuussa, kirkonrangaistus ja kuritushuonetta. Rangaistuksen aikana Josef tuli anoneeksi Siperiaan karkotusta. Sille reissulleen Josef sitten katosi. Tehdaskaupungin alkuaikaa Lyhyttä tarinaa on elävöitetty kertomalla elämästä Tampereella ja eri ammattikuntien työstä. Oma lukunsa on omistettu tehdaskaupungin suurelle tehtaalle

Finlaysonille. Henrik Bångin tytär Vilhelmiina käy Puuvillatehtaan eli ”mamsellin koulua”; siellä hänen ystävänään on Miinu Johnsson, joka myöhemmässä elämässään tunnetaan paremmin nimellä Minna Canth. Työ tehtaassa oli epäinhimillistä nykyisen mittapuun mukaan. Finlayson kuitenkin veti väkeä; parhaimmillaan 40 prosenttia Suomen tehdastyöntekijöistä työskenteli Finlaysonilla. Elämä tehtaan ulkopuolella tarjosi kirkossakäyntiä ja kapakoita. Kaupunki oli epäterveellinen ja vaarallinen asuinpaikka, missä taudit levisivät ja tulipalot uhkasivat.

Voudin laaja suku

Matka Siperiaan Josefin jouduttua hattuvarkauden takia vankilakierrokselle kirjassa esitellään lukuisia Suomen vankiloita. Josef aloitti Turun linnasta, jatkoi Kakolaan, ja sieltä Helsingin lääninvankilaan eli ”Skattaan”. Siperiaan karkotus sujui matkaamalla linnasta linnaan: Viipuriin, Pietariin, Novgorodiin, Moskovaan ja Nizni-Novgorodiin. Sitten ylitettiin Ural-vuoristo jalkaisin, saavuttiin Jekaterinburgiin ja jatkettiin Tobolskin ja Taran kautta Tomskiin. Vankilarangaistuksen jälkeen Josef Bong jäi siirtolaiseksi. Tarinan mukaan hän lähti kotiikävän ajamana kohden Suomea, mutta hävisi jäljettömiin.

Mikko Parviainen – Marita Voutilainen: Voutilaisten-Smolanderien Suku. Saarijärvi 2013. 927 sivua.

Toden ja tarun kertomus Vankilakierroksen yhteyteen on sijoitettu Josefin tapaamia muita rikollisia. Matti Haapoja vilahtaa tekstissä, mutta hänestä on kirjassa kaksi kuvaa. Kaapo Sutkista kirjoitetaan paljon. Hän oli mestarivaras, joka antoi tietynlaisille ihmisille lajinimen. Sutkikin päätyi Siperiaan ja sille tielleen hänkin jäi. Juha Leppäniemi pakenee kerran Siperiasta ja palaa Suomeen, mutta lähetetään sinne uudelleen. Leena Leppäniemen kirja on yhdenlainen tuotos sukututkimusta. Oikeasti eläneiden ihmisten elinolosuhteista on tehty mahdollisimman todenmukainen kuvaus käyttäen tutkimustietoja, kaunokirjallisuutta ja vanhoja valokuvia. Puuttuva tieto on korvattu ”hurskaalla mielikuvituksella” eli se, mikä sai nämä ihmiset toimimaan niin kuin toimivat. Konsepti on ihan toimiva mutta edellyttää kirjailijan lahjoja tekstin tekemisessä.

Per Jönssön oli vuonna 1530 syntynyt smoolantilainen sotilas, josta tuli ensin nihti Olavinlinnaan, ja sitten vouti Tavinsalmen kuninkaankartanoon. Hänellä oli kaksi poikaa, Pekka ja Matti. Suku voidaan jakaa kolmeen päähaaraan: Jänissalon, Tuusniemen ja Riistaveden haaraan. Pekka Pekanpojan jälkeläiset ovat Jänissalon haaraa, Matti Pekanpojan pojista Pekan jälkeläiset muodostavat Tuusniemen suvun ja Antti Matinpojasta juontuu Riistaveden sukuhaara. Näiden miesten jälkeläiset muodostavat tuhatlukuisen suvun, jotka tottelevat pääasiassa sukunimiä Voutilainen ja Smolander; esi-isän ammatista ja kotipaikasta johdettuja nimiä. Myös Foudila-, Foudilainen-, Vouti- ja Voutila-nimiä esiintyy. Kaikki nimenkantajat eivät kuitenkaan kuulu sukuun. Voutilainen-Smolanderit on perusteellisesti tutkittu suku. Sukuseuralla on ollut myynnissä aiempi sukututkimus suvun vaiheista vuosina 1556– 1800. Nyt julkaistu tutkimus on uudistettu niin, että vielä 1913 syntyneet henkilöt on pyritty ottamaan mukaan kirjaan. Sukutauluja on 2495 kappaletta, hakemistossa on lähes 10 000 nimeä. Näin on saatu aikaan liki tuhatsivuinen eepos, jota on kuitenkin rajattu: naislinjoja ei ole seurattu, ja tekstiosuus on rajoitettu. Kuviakin lienee valittu kovalla kädellä. Kartat suvun asuma-alueista on sijoitettu kirjan sisäkansiin. Kirjassa on 80-sivuinen tekstiosuus, mutta ilmeisesti pelkästään sukuun liittyvistä tarinoista, tausta-aineistoista ja kuvista olisi saanut aikaan ”normaalin”

kirjan. Nyt puuttuu esimerkiksi monien sukukirjojen vetonaula, suvun merkkihenkilöiden laajempi esittely. Ratkaisuna on mini-elämänkertojen sijoittaminen sukutaulujen yhteyteen. Näissä teksteissä on hyödynnetty käräjäpöytäkirjoja; laajasta suvusta on löytynyt ihmisiä, joille on sattunut ja tapahtunut. Riidat ovat tyypillisiä maanviljelyn tuottoja koskevia kiistoja ennen isojaon aikaa. Esimerkiksi Heikki Matinpoika Smolander (kuollut ennen elokuuta 1699) Kuopion maaseurakunnasta oli lautamies, joka myös riiteli naapuriensa kanssa hevosesta ja useita kertoja heinäkuormista. Hänen poikansa Matti Heikinpoika jatkoi riitelyä, nyt aiheena oli torpanpaikka. Voudin sukua maailmalla Kirjan alun tekstiosuudessa on kerrottu Suomen muuttumisesta Voutilaisten ja Smolanderien ympärillä. Lisäksi siinä on huomioitu laajasti suvun jäsenten rooli viime sodissa; niin kansasalaissodassa kuin 1939–45 surmansa saaneiden suvun jäsenten on julkaistu kirjassa juttujen ja kuvien lisäksi. Muut teemat ovat lapsuus ja siirtolaisuus. Ester Räsäsen kertomus ”Kun isä tuli kotiin Amerikasta” sisältää lapsen muistoina suorastaan romaanin tai elokuvan ainekset rikkaudesta köyhyyteen joutumisena – ja miten isän paluu Amerikasta 10 vuoden poissaolon jälkeen muuttaa taas kaiken hyväksi. Otto Voutilaisen lapsuuden muistelma sisältää myös kuvauksen köyhyydestä, mutta siihen ei ilmesty rikasta isää Amerikasta. Isä ja veli kuolevat ja heidät haudataan köyhien yhteishautaan Leppävirran Näätänmaalla. Siunauskin tapahtuu vasta, kun pappi tulee seurojen takia käymään Näätänmaalla. Voutilaisten ja Smolanderien laaja suku on saanut laajan sukukirjan, josta myös muut savolaiset suvut löytävät omiaan.

Turkulaisia 700 vuoden ajalta Kaht pualt jokke. Turkulaisia vuosisatojen varrelta. Turun Seudun Sukututkijat ry. Turku 2015. 266 sivua. Turun Seudun Sukututkijat täyttivät 40 vuotta ja julkaisivat sen kunniaksi kir-

Sukuviesti 5 • 2015

Heikki Manninen

Stodiuksesta tuli professori. Professoreilla oli akatemian palkan lisäksi palkkapitäjät, joiden kirkkoherran virkaa he pitivät hallussaan. Stodius oli aluksi Liedon (1636–54) ja sitten Naantalin (1654–75) kirkkoherra.

jan, jossa turkulaisista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan kerrotaan noin 700 vuoden ajalta. Kirja on syntynyt sukututkijoiden ja Turun yliopiston historian oppiaineen yhteistyönä. Kirjoittajia on yhdeksän kappaletta, artikkeleita kirjassa on 13 kappaletta. Artikkelit täyttävät tieteelliset mittapuut, mutta ovat samalla mielenkiintoisia ja mukaansa tempaavia juttuja, joiden avulla menneiden aikojen ihmisten elämä avautuu. Seuraavassa pari maistiaista kirjan juttuvalikoimasta. Noita raamatun suomentajana Pirjo Terhon kirjoitus noitaprofessori Martinus Stodiuksesta kertoo yliopistopolitiikasta, tieteenteosta ja kirkollisesta kähminnästä 1600-luvulla. Samalla se kuvastaa sitä, miten paljon tunnetunkin historian henkilön toiminnasta ja motiiveista jää pimentoon, ja miten nyky-ihmisen on turvauduttava ”valistuneisiin arvauksiin” pohtiessaan päähenkilönsä ratkaisujen taustoja. Martinus Stodius muistetaan etupäässä ensimmäisenä raamatun suomentajana (Raamattu ilmestyi 1642) ja maagikkona, jota kutsuttiin syytekirjelmässä ”sielunmurhaajaksi”. Stodius opiskeli Turun katedraalikoulussa sekä jatkoi opintojaan Rostockin ja Wittenbergin yliopistoissa. Hän valmistui maisteriksi 1624. Suomeen palattuaan Stodius toimi opettajana Turussa ja Viipurissa. Vuonna 1633 Stodius oli mukana Turun kirkkoherran vaalissa, mistä paisui mahtava riita erilaisine oikeusjuttuineen. Kirkkoherraksi valittiin lopulta Aeschillus Petraeus, joka oli kotoisin Ruotsista. Pietari Brahe tuli Suomen kenraalikuvernööriksi 1637. Hän alkoi puuhata Turun lukion muuttamista akatemiaksi, joka toteutuikin 1640. Martnus

Sukuviesti 5 • 2015

Turkuun haudattu prinsessa Pirjo Terhon ja Riitta Ilvosen yhdessä kirjoittama juttu ”Erään prinsessan muistolle” kertoo Turun ortodoksiselle hautausmaalle haudatun prinsessa Elisabeth zu Sayn-Wittgenstein-Berleburgin tarinan. Pietarissa 1874 syntynyt Elizaveta Fedorovna oli isänsä puolelta saksalais-puolalais-balttilaista aatelissukua, äidin juuret taas johtivat Donin kasakoihin. Perhe asui Puolassa, mutta vietti kesiä Suomessa. Avioliiton (vuonna 1894) kautta Elisabeth sai prinsessan arvonimen ja merkittävän aseman, koska aviomies oli sukua lähes kaikille Euroopan kuningashuoneille. Aviomies kuoli kaksintaistelussa 1901. Keisari Nikolai II otti 27-vuotiaan lesken suojelukseensa ja antoi tälle asuttavaksi huvilan Talvipalatsin alueelta. Venäjällä oli levottomuuksia, jotka ennakoivat vuoden 1917 vallankumousta. Elisabeth muutti tyttärensä Paraskewan kanssa 1916 Turkuun. Perheen omaisuus jäi Pietariin. Paraskewasta tuli kieltenopettaja ja hän avioitui Hugo Boströmin (1899– 1994) kanssa. Avioliiton jälkeen prinsessa Paraskeva tunnettiin rouva Peppi Boströminä. Elisabeth sai Suomen kansalaisuuden vasta 1934. Vuodesta 1941 lähtien hän asui Turussa Hemmet-kodissa aina kuolemaansa 1964 saakka. Kirjan toimituskunnan muodostavat Sari Ahonen, Veli Pekka Toropainen ja Maria Vasenkari. Heistä Vasenkari on myös taittanut kirjan. Kirjaan on hankittu hyvä, osin nelivärinen kuvitus. Erityisesti kannattaa mainita kansikuva; venäläisen Gavril Sergejevin akvarelli näkymästä Aurajoelta vuodelta 1811.

Itsenäisyyden alkuaikoja Suvannon seudulla Suvannon seutu1917–1921 elämää ja ihmiskohtaloita. Suvannon seudun paikallishistorian työryhmä 2015. 336 sivua. Sodissa menetetyistä Karjalan pitäjistä ilmestyy edelleen muistelmia, suku-

tutkimuksia ja pitäjäkirjoja. Nyt käsillä oleva kirja on varmaan yksi erikoisimmista; Suvannon seudun viiden pitäjän historiikki Suomen itsenäistymisen alkuvuosilta. Nämä pitäjät Metsäpirtti, Rautu, Sakkola, Vpl. Pyhäjärvi ja Vuoksela, muodostivat Suomen kaakkoiskulman. Rajapitäjinä ne olivat saaneet tuta ”rajan kirot” mutta myös ilot vuosisatojen ajan. Kirjan lähtökohtana olivat havainnot siitä, että Suomen itsenäistymisen alkuvuosien tapahtumat olivat jääneet vähälle käsittelylle kuntahistoriikeissa, ja esimerkiksi tapahtumissa menehtyneiden määrät vaihtelivat eri lähteissä. Suvannon seudun sukututkijat kiinnittivät huomiota näihin seikkoihin, ja nimittivät työryhmän selvittämään asiaa. Työ osoittautui odotettua laajemmaksi. Tuloksena oli kuitenkin harrastajavoimin koottu selvitys vuosien 1917–21 tapahtumista Suvannon seudulla. Samalla on kirjattu tapahtumissa olleita henkilöitä ja yhdistyksiä. Merkittävää on, että vapaussota – sisällissodan molempien osapuolten toimet pyritään kuvaamaan tasapuolisesti. Samoin kummallakin puolella olleita ihmisiä esitellään neutraalisti. Esimerkiksi Rautu Rajapitäjä Raudun tapahtumista esitellään ensin pitäjä, jonka elämää leimaa 40 km yhteistä rajaa Inkerin kanssa. Alun perin raja ei merkitse mitään, se ei ollut este eikä edes hankaluus yhteiselolle. Pitäjän kautta kulkeva rautatie toi oman vaikutuksensa maatalouspitäjän elämään. Suojeluskuntaa pitäjässä aletaan puuhata syksyllä 1917, mutta tapahtumat etenivät sen verran vauhdikkaasti, että varsinaiseen organisointiin päästiin vasta vuotta myöhemmin.

Vastuun väistelystä sen kantamiseen Työväen toiminta oli Raudussa ehkä kiivainta koko Suvannon alueella. Vuoden 1917 lopussa Raudussa toimi kolme työväenyhdistystä, kaksi ammattiyhdistystä ja kunnallisjärjestö. Merkittävää oli rautatieläisten toiminta. Työväen järjestyskaarti perustettiin syksyllä 1917 vain kuukautta myöhemmin kuin suojeluskuntaa alettiin koota. Vapaussodan uhreista sukututkimus Vapausota – sisällissodan kovien tapahtumien kuvaus perustuu pitkälti ”aikalaistodistajien” kertomuksiin. Kirjassa käytetään muistelmia, kirjeitä ja lehtileikkeitä kirjoihin vietyjen kuvausten lisäksi. Taistelujen ja operaatioiden kuvauksen lisäksi yksittäisten ihmisten kohtaloita, täpäriä pelastumisia ja seikkailuja kerrotaan. Myös pitäjien elämää itsenäiseen Suomen ensimmäisinä vuosina kuvataan. Kunnallishallinto on perustettava, sodan vaurioita on korjattava ja rajan taakse syntyneet uudenlaisen Venäjän kanssa on tultava toimeen. Kirjaan on koottu eri lähteistä löytyneet luvut sodan uhreista. Sotasurmaprojektin luvut kuolleista Suvannon pitäjien osalta ovat: alueella kuolleita oli 463 kappaletta, heistä pelkästään Raudussa 322. Suvannon pitäjissä kirjoissa olleista kuoli punaisia 152, valkoisia 95, tunnistamattomia 32, yhteensä 279. Kirjan loppuosaan on koottu luettelo tunnistetuista sodassa kuolleista. Kunkin ihmisen taustaa on kuvattu sukututkimuksen keinoin. Tässä luettelossa punaiset ja valkoiset ovat sulassa sovussa, pitäjittäin aakkosjärjestyksessä. Myös valokuvia on löytynyt kiitettävästi. Kirjan kuvitus ylipäätään on kiitettävää. Kirjahanketta on vetänyt Osmo Tuokko. Työryhmän muut jäsenet ovat olleet Kauko Hinkkanen, Pekka Intke, Ilmi Pesonen, Varpu-Leena Sumsa ja Jyrki Warvas. He ovat myös pääosin vastanneet kirjan tekstistä ja toimittamisesta. •

Jaettua johtajuutta Syksyllä 2009 lupasin ryhtyä Sukuseurojen keskusliiton hallituksen puheenjohtajaksi sillä ehdolla, että puheenjohtajan vastuuta jaetaan parhaiden asiantuntijoiden kesken. Muiden muassa Sukuviestin päätoimittajuus meni alan parhaalle mahdolliselle asiantuntijalle, Elina Kuisminille. Elinan aikana lehtemme on uudistunut ja uudistustyö jatkuu edelleen. Kiitos Elina. Taitava, kokenut ja omistautunut edeltäjäni J-V Kurki on ollut vahvana talousosaamisen tukena kulisseissa. J-V nimitti oikeutetusti oman puheenjohtajuutensa lopussa Eine Kuisminin SSK ry:n pääsihteeriksi. Kiitos Jiivee. Eine on itseään säästämättä toteuttanut pitkällä SSK-urallaan uskomattomia urotekoja. Koen huonoa omatuntoa siitä, että hänen virallisena esimiehenään en ole voinut tarjota mahdollisuutta edes kohtuulliseen korvaukseen tästä uurastuksesta. Kiitos Eine. Kiitos jäsenseurojemme ja -yhdistystemme tuen, pystyimme hoitamaan pitkään keskusliittoa jäytäneet taloudelliset velvoitteet. Olemme silti samassa taloudellisessa kurimuksessa kuin mikä tahansa organisaatio Suomessa. Onneksemme toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen. Hallituksemme jäsenet ovat vuosien ajan kantaneet vastuuta omalla kustannuksellaan. Kiitän Teitä. 10.10.2015 klo 15.47 syyskokouksemme hyväksyi keskusliiton hallitukseen erovuoroisten tilalle uusia, työelämässäkin vahvasti meritoituneita jäseniä. He esittäytyvät tämän lehden tulevissa numeroissa. 2016 aloittava puheenjohtajamme Irina Baehr-Alexandrowsky edustaa syvällistä osaamista ja sydämen viisautta. Se on harvinainen yhdistelmä. Kaikkea, mitä olin omalta osaltani suunnitellut tekeväni, en ole valitettavasti ehtinyt tekemään. Työelämän velvoitteeni ovat kasvaneet vuosi vuodelta liki mahdottomiksi. Tämä ei ole selitys, vaan anteeksipyyntö. Olenkin kiitollinen, että aiemmin mainitut sekä useat muut aktiivimme, mm. Pirkko Taskinen ja Markku Ruuskanen, ovat jaksaneet kantaa perusvelvoitteidensa lisäksi ylimääräisen kuorman. Jaettu johtajuus on päivän termi. Ilman tätä laajempaa vastuun kantamista mikään organisaatio ei menesty. Olen siviilityössäni liki kahdenkymmen vuoden ajan saanut näyteikkunapaikalta tarkastella ja hieman kehittääkin elinkeinoelämän, julkishallinnon ja kolmannen sektorin organisaatioiden toimintaa. Mikäli suomalaisissa organisaatioissa olisi toimittu samanlaisella pyyteettömyydellä ja toisten auttamisella kuten SSK:ssa, olisimme kuivilla. Sukuseurojen keskusliitto on vuoden 2016 alussa osaavissa käsissä. Turvallista matkaa!

Juha Arikoski SSK ry:n hallituksen puheenjohtaja 2010–2015

Sukuviesti 5 • 2015

JULKAISUJA SUKUHARRASTUKSEEN Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustietoa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittojen esittelyn yhteyteen on 20 € lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa ISBN 978-952-99375-9-2 on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle..

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sukututkimusaapinen

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa sukusi vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan su25 € kuasi netissä surffaillen. ISBN 978-952-99375-4-7

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Hyvässä seurassa – Yhdistystoiminnan pikkujätti, 2. painos Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseuratoiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen 10 € toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhlaISBN 978-952-99375-7-8 ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon. Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luettelot henkilönimien käännöksistä ja 20 € muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo ISBN 978-952-68284-0-4 venäjänkielisistä sukututkimussanoista. Satu Savia – Terhi Willman:

Suvun muistot talteen Kiehtovaa muistitietoa löytyy jokaisesta suvusta ja sen tutkiminen on hauskaa! Tämän oppaan avulla perehdyt muistitiedon tutkimisen käytännöllisiin kysymyksiin valokuvauksesta videohaastatteluun. Opas johdattaa julkaisun, näyttelyn tai digitaalisen muistitietoarkiston tekemiseen. Lisäksi oppaas10 € sa kerrotaan muistitietohankkeen suunnittelusta. ISBN 978-952-99375-2-3

Liisa Lauerma – Ismo Rekola

Sukuseikkailu

Kuka minä olen, mistä minä tulen? Kekseliäät sisarukset Nikke ja Noora tekevät aikamatkaa sukujuurilleen leikin ja mielikuvituksen voimin. He tutustuvat suvun henkilöihin, paikkoihin, arkeen ja elämänkaareen välineinään mm. sukupyrstö, sukubussi, nukkekoti Villa Esi-isä ja suvun suuri vuosikalenteri. 27 € Vahvat juuret tukevat lapsen kasvua ja hyvinvointia. Kirja rohkaisee ja ISBN 978-951-62791-1-7 innostaa sukupolvien väliseen oppimiseen ja oivalluksiin tarinoilla, kuvalla ja tehtävillä. Se antaa lapselle ja aikuiselle välineitä tutkia yhdessä omaa perhehistoriaa. Omien sukujuuriensa kanssa puuhailevien sisarusten Nooran ja Niken seurassa rakentuu pala palalta lukijan kertomus omasta historiastaan. Humoristinen ja lämminhenkinen kuvitus yhdistää piirroksia ja valokuvia. Se houkuttelee katsomaan sukua aivan uusin silmin.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilauslomake myös: www.suvut.fi > Julkaisut > Tilauslomake