Sukuviesti 5/2021

SUKUVIESTI

5 2021

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

Kuta pienempi olet itse, sitä isompi joulu tulee.

- TOVE JANSSON -

5 2021

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Kirjailija Juha Itkonen valittiin Itkosten Suku­ kunta ry:n puheenjohtajaksi, Nora Savolainen

7 Syyskokousmietteitä, Eine Kuismin 8 Kiven kirjoittamaton elämä, Anne Rosenius 12 Uuteen aikaan Koiviston Kurkien Sukuseurassa 14 Leskiset kokoustivat 15. kerran – tällä kertaa Tampereella, Sirpa Leskinen

16

Opetustyötä ja valmennusta soveltavassa antropologiassa, osa 2, Pertti J. Pelto

21

Saastamoiset kokoontuivat Kuopiossa, Leo Saastamoinen

22 Vuoden karjalainen kirja kertoo Laatokasta ja

Vuoden karjalainen pitäjäkirja muistelee Rautua

23 Mitä siirtoseurakunnissa tapahtui 1939–1949?

24 Magisk folkmedicin på Finna – Kansanparannusta Finnassa

25 Ny databas om nyhetsflöden mellan Finland och Sverige – Uusi tietokanta Suomen ja Ruotsin välisistä uutisvirroista

26 Kolin kutsu – Kerro kansallismaisemasta 26 Kohtaamisia Kansallisteatterissa 27 Mitä on mielenterveys?

28 Lukunurkka: Itämeren kaupunkien

käsityöläiselämää varhaismodernilla ajalla

29 Lukunurkka: Maaginen vuosi kertoo vanhan kansan vuodenkierrosta

29 Lukunurkka: Suomalaisia tositarinoita eläinten älystä ja tunteista

30 Lukunurkka: Rokotusvastaisuutta, yrttilääkkeitä ja suggestiota – parantamisen historiaa

31

Lukunurkka: Makumatka herkulliseen karjalaiseen piirakkakulttuuriin

31

Lukunurkka: Pehkosten sukua kirjaksi

Kannessa: Toini Kyytinen ja pieni Ritva Kyytinen ihailemassa joulukuusta Helsingissä vuonna 1952. Kuva: Pekka Kyytinen / Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 43. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus, tilaukset ja ilmoitusmyynti) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen ILMOITUKSET Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa Kulttuuri-, mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

HINTA Vuosikerta 50 €, irtonumero 11 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € AIKATAULU 2021 Nro Ilmestyy 1/22 vk 7 2/22 vk 16 3/22 vk 25 4/22 vk 40 5/22 vk 49

Aineisto Varaukset 14.1.

10.1.

4.3.

18.2.

6.5.

22.4.

19.8.

5.8.

21.10.

7.10.

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357-9492 (painettu) ISSN 2736-9846 (verkkojulkaisu)

PÄ Ä K IR

Minun tarinani

JO

I T US

Marraskuun puolivälissä pidettiin Vantaan Hiekkaharjussa Eläkeläiset ry:n järjestämä Minun historiani -päivä. Kävimme aktiivisen osallistujajoukon kanssa läpi elämänvaiheitamme vinkkikysymysten ja -kuvien avulla. Päivän tavoitteena oli mukavan yhdessäolon lisäksi kannustaa osallistujia kertomaan omia tarinoitaan jälkipolville tai vaikkapa julkaistavaksi. Oman elämän läpikäynti ihan omaksi iloksi on myös erinomaisen hyvä vaihtoehto.

Muistelimme päivän aikana lapsuus- ja kouluaikoja, aikuisuutta, työ- ja perhe-elämää ym. Oli todella kiinnostavaa huomata kuinka paljon samankaltaisia kokemuksia vaikkapa koulu- ja työelämästä usealla meistä oli. Muistot eivät toki aina ole mukavia, mutta ryhmässä nekin saavat uusia ulottuvuuksia huomatessamme, ettemme ole yksin, vaan saman aikakauden ihmisillä on usein samankaltaisia kokemuksia asioista ja elämästä yleensä.

Jokaisella meistä on ikioma minun tarinani. Vaalitaan sitä ja kirjataan ylös tai kerrotaan jollekin läheisellemme. Jokainen meistä on arvokas ja ansaitsee tarinan itsestään.

Jälleen pandemiajoulu Tämänhetkisen arvion mukaan vietämme tätäkin joulua pandemiarajoituksilla höystettynä. Siitä huolimatta toivotan kaikille hyvää ja rauhallista jouluaikaa ja onnea tulevalle vuodelle 2022. Lämmin kiitos lehtemme lukijoille, kirjoittajille ja muille lehden teossa mukana olleille.

Talvella murheita muisteta ei, talvella paljon on lunta, muistoja kauniita katsellaan, riemuja vanhoja riemuitaan, nähdähän kesästä unta.

– Eino Leino – Eine Kuismin pääsihteeri

!

Sukuseurojen keskusliiton toimisto on suljettu 20.12.2021–10.1.2022.

Sähkö­posteja luetaan viiveellä, viestit osoitteeseen toimisto@suvut.fi.

SUKUVIESTI 5 · 2021

3

Kirjailija Juha Itkonen valittiin Itkosten Sukukunta ry:n puheenjohtajaksi Teksti: Nora Savolainen

Kirjailija Juha Itkonen on sesta sanakirjasta. Siellä kahdenkymmenen vuo”itk” ja ”itku” merkitseden aikana kirjoittanut vät itkuvirttä. Sanan ituseita romaaneja, novelku syntyminen näyttää likokoelman, sekä lasten ajoittuvan niin sanottuun kirjan yhdessä vaimonsa myöhäis-kantasuomeen, Maijan kanssa. Edellinen jota puhuttiin jo hyvin romaani Ihmettä kaikki varhain jo vuonna 1000 on omakohtainen romaaeKr. Itku-nimi on saanut ni siitä, miten poikkeusalkunsa merkittävältä ittilojenkin keskellä arjen kuvirsien taitajalta, Lauon jatkuttava. Kirja oli ri Itkulta.

Juha Itkonen. Kuva: Otava.

Pohjoismaiden neuvosPerimätiedon ja paiton kirjallisuuspalkintokannimien perusteella ehdokkaana 2020. Juha Itkonen valittiin hiljattain It- Lauri Itkun tiedetään kiertäneen nykyisen Venäjän kosten Sukukunta ry:n puheenjohtajaksi.

Karjalasta Suomen puolelle ja asettuneen Leppävir– Sukukokouksessa muistan olleeni ensimmäis- ran Kotalahteen. Itkun muistona alueella on sellaiset tä kertaa Iisalmessa 1980-luvulla ollessani lapsi. Sa- paikannimet kuin Itkunnurmenniitty, Itkunlahdenvon sukulaisemme olivat hyvin sukurakkaita. Kalevi- niitty, Itkuntienkorpi ja Itkospelto. setä, joka itseasiassa on isäni setä ja pappani nuorin Vielä 1500-luvulla Itkosen suvun jäsenet olivat Itveli, oli erityisen aktiivinen sukuseuran toiminnassa. kuja. Ruotsinkieliset kirjurit veivät ruotsin kielen kirSeuraava kosketus sukuseuran toimintaan oli vuo- joitustavan mukaan nimen kirjoihin Itkoina. Myösien päästä vuonna 2009. Tuolloin jo kirjailijana ansi- hemmin tähän vielä lisättiin nen-pääte. Suomessa on oitunut Itkonen pyydettiin mukaan Itkosten sukuko- tällä hetkellä Itkonen-nimisinä todennäköisesti vain koukseen Iisalmeen. vuoden 1540 paikkeilla Suurjääskestä Leppävirralle – Pyysin sinne mukaani kaksi nuorempaa sisarusta muuttaneen Laurin jälkeläisiä. ja isäni. Siellä kuulin sukumme historiasta enemmän – Häntä voidaan pitää nykyisin elossa olevan noin ja kiinnostuksen siemen sukuseuraamme kohtaan tai- 1800 Itkosen kantaisänä. Tätä tukee sekin, että tähän taa juontaa juuri tuosta käynnistämme. Reilu kym- mennessä selvitettyjen kymmenien Itkosten sukuhaamenen vuoden päästä minua ja vaimoani pyydettiin rat ovat kaikki päätyneet Leppävirran Kotalahteen. esiintymään sukukokoukseen. Samalla minut valittiin Laurin syitä lähtöön entiseltä kotiseudultaan on sukuseuramme uudeksi puheenjohtajaksi. varmasti monia. Yhtenä syynä pidetään sekavia uskonnollisia oloja. Lännestä tyrkytettiin roomalaiskatolista ja idästä kreikkalaiskatolista uskontoa. Lauri Itkusta Itkoseksi näyttää säilyttäneen vanhan uskonsa, pakanallisuuItkosten suvun juuret ovat Suomenlahden ja Laato- den. Suomalaisten muinaisuskossa hengillä ja maakan etelänpuoleisella alueella Itämeren suomalaisten hisilla oli tärkeä asema. Kotalahdessa tästä on muisasuinsijoilla. Itkosten suku tuli Suomeen Itku-nimi- tona uhrikivi, suuri kiven lohkare metsässä. Itkosten senä. Suvussa on selvitelty Itku-nimen alkuperää ja suku omistaa pienen palan metsää uhrikiven ympäratkaisu on löytynyt lyydiläismurteiden etymologi- riltä. Tämä hieman syrjässä sijaitseva ja vaikuttavan 4

SUKUVIESTI 5 · 2021

Ryhmäkuvassa sukukokouksen jälkeen heinäkuun lopussa Hyvinkäällä. Sohvalla istuu osa uuden hallituksen jäsenistä, oikealta Juha Itkonen (uusi puheenjohtaja), Eero Itkonen (edellinen puheenjohtaja), Aimo Leskelä ja Tuija Itkonen.

Taustalla seisomassa muita aktiivisia sukukunnan jäseniä. Kuva: Itkosten Sukukunta ry.

suuri siirtolohkare oli luonteva uhrauspaikka. Uhrikivi on ollut merkittävä paikka Leppävirran ja Kotalahden historiassa jo 500 vuotta.

Itkosen sukupolviromaani Kaikki oli heidän Syksyllä 2019 Itkonen ajeli nelostiellä jossain Kärsämäen ja Oulun välillä, kun ajatus seuraavasta romaanista sai alkunsa. Tai oli hän sitä kehitellyt mielessään jo jonkin aikaa.

Kun Itkonen sitten aloitti tämän viimeisimmän romaaninsa kirjoittamisen keväällä 2020, alkoi myös koronapandemia. Pandemia ja sen aiheuttamat ajatukset näkyvät myös romaanissa. Itkonen kertoo, että keskittyminen kirjoittamiseen oli alkuun haastavaa, koska dramaattisuus täytti mielen.

– Siemen oli kuitenkin jo istutettu ja aloitin kirjoittamisen. Muun elämän hiljentyessä kävikin lopulta niin, että minun oli jopa helpompi keskittyä kirjoittamiseen.

Tuore vuonna 2021 julkaistu romaani kertoo isän ja pojan suhteesta, miehisestä egosta ja maailmanlopusta. Tarinan nelikymppinen teatteriohjaaja tasapainoilee omasta mielestään onnistuneesti uran ja perheelämän ristipaineissa. Puutaloidyllin rauha kuitenkin järkkyy, kun leskeksi jäänyt isoisä muuttaa väliaikaisesti nelihenkisen perheen luokse. Sukupolvet koh-

taavat toisensa. Tämä kirja on oivallinen kuvaus miehisestä tuskasta ja tunne-elämästä, ja siitä miten tietyt asiat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

– Neljän lapsen isänä pohdin paljon sitä, miltä maailma näyttää 30 vuoden päästä. Tietoisuus ilmastomuutoksesta on lisääntynyt. Olen myös halunnut julkisestikin pitää esillä lapsiperheasiaa ja sen hyviä puolia. Lisääntyminen on kuitenkin ihmistä ohjaava ominaisuus ja lapset tuovat elämään iloa ja jatkuvuutta.

Miehen rooleissa on sukupolvien välillä tapahtunut Itkosen mielestä iso muutos. Itkonen kertoo, että hänen omissa tuttavapiireissään oletusarvo on esimerkiksi ollut, että vanhemmuus jaetaan tasapuolisesti.

– 1970–80-luvulla lapsuuteni Hämeenlinnassa oli toisin. Olemme pitkälti äitiemme kasvattamia lapsia.

Isät olivat toki meidän lapsuudessa enemmän läsnä, kuin heidän omat isänsä olivat olleet. Oli tapahtunut jo iso muutos näidenkin sukupolvien välillä.

Arvokkaimpia asioita on tieto siitä, miten ennen on eletty Seuraaville sukupolville Itkonen toivoo siirtyvän tietoa siitä, miten ennen on eletty. Parhainta on, jos tieto entisestä elämästä saa kulkea ihmiseltä ihmiselle.

Näin saamme arvokasta tietoa siitä, millaista elämä ennen oli.

SUKUVIESTI 5 · 2021

5

– Keskustelin itse aikoinaan paljon vuonna 1916 syntyneen isoäitini kanssa. 1930-luvun elämä avautui minulle elävästi niiden keskustelujen kautta. Mummoni myös kirjoitti muistelmiaan omasta elämästään, sodasta ja sodan jälkeisestä ajasta.

Itkosten Sukukunnan uusi vasta nimetty hallitus kokoontuu ensimmäistä kertaa haastattelua seuraavana lauantaina. Suuri osa sukuseuroista on suurten ikäluokkien perustamia. Olisi tärkeää saada seuraavaa sukupolvea mukaan.

– Tarvitsemme uusia jäseniä mukaan sukuseurojen toimintaan. Itse lähdin sukuseuramme hallitukseen mukaan, koska tunnen tarvetta kantaa vastuuta. Nyt on minun sukupolveni vuoro astua mukaan.

Lähestyn sukulaisiani nykyajan tarjoamin välinein.

Kerron sukumme tarinaa ja kirjoitan siitä. Aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet arvokasta työtä. Siitä on hyvä jatkaa.

Heinäkuun Itkosten sukutapaamisessa Juha ja Maija Itkosella oli ennen varsinaista sukukokousta oma ohjelmanumero, jossa molemmat kertoivat omasta työstään ja suhteestaan Itkosten sukuun. Tarinoiden lomassa Juha ja Maija esittivät musiikkikappaleita. Kuva: Itkosten Sukukunta ry.

Lähteet: Juha Itkosen haastattelu ja Itkosten Sukukunta

Juha Itkonen toimittaja Antti Korhosen haastateltavana Seitsemän­ toista-romaanistaan Akateemisessa Kirja­kaupassa Helsingin taiteiden yössä 2010. Kuva: Anneli Salo / Wikimedia Commons.

Juha Itkosen tuotanto

Palkinnot

• Myöhempien aikojen pyhiä, romaani, 2003 Tammi • Anna minun rakastaa enemmän, romaani, 2005 Teos • Kohti, romaani, 2007 Otava • Topsi ja tohtori Koirasson, yhdessä Maija Itkosen kanssa, lastenkirja, 2007 Otava • Huolimattomia unelmia, kertomuksia, 2008 Otava • Seitsemäntoista, romaani, 2010 Otava • Hetken hohtava valo, romaani, 2012 Otava • Ajo, romaani, 2014 Otava • Palatkaa perhoset, 2016 Otava • Minun Amerikkani, matkakirja, 2017 Otava • Ihmettä kaikki, 2018 Otava • 7 + 7: levottoman ajan kirjeitä, yhdessä Kjell Westön kanssa, 2019 Otava • Kaikki oli heidän, romaani, 2021 Otava

• Kalevi Jäntin palkinto 2003 • Finlandia-ehdokkuus 2003 • Runeberg-ehdokkuus 2005 • Kirjallisuuden valtionpalkinto 2006 • Laila Hirvisaaren rahaston apuraha 2006 • Finlandia-ehdokkuus 2007 • Lukiolaisten Nuori Aleksis -palkinto 2008 • Suuren Suomalaisen Kirjakerhon ja Suomen kirjailijaliiton tunnustus­ palkinto 2008 • Otavan Kirjasäätiön Veijo Meri -palkinto 2013

6

SUKUVIESTI 5 · 2021

Syyskokousmietteitä Sukuseurojen keskusliiton syyskokous pidettiin 13.11.

Espoossa. Kokouksen esityslistalla olivat sääntömääräiset asiat ja niiden lisäksi kokouksen alussa keskusteltiin mahdollisista sääntömuutoksista.

Pandemia-aika on aiheuttanut järjestöille päänvaivaa kokousten järjestelyissä. Tosin joissakin järjestöissä etä- ja hybridikokoukset ovat jo aiemmin olleet osana toimintaa, mutta esimerkiksi monissa sukuseuroissa ei ole ollut valmiuksia asioiden hoitoon etäyhteyksin. Sukuseuratoiminta perustuu ennen kaikkea sukulaisten tapaamisiin ja erilaiset kokoukset ovatkin olleet paljon muutakin kuin byrokratian vaatimusten toteuttamista.

Myös keskusliiton kokouksissa on pidetty tärkeänä tavata muiden sukujen edustajia vapaamuotoisemmin virallisten asioiden käsittelyn lisäksi. Onkin ymmärrettävää, että syyskokousedustajat korostivat fyysisten kokousten ensisijaisuutta. Poikkeustilanteita varten olisi säännöissä kuitenkin hyvä olla myös etämahdollisuus. Liiton oikeudellinen toimikunta pohtii sääntömuutosasioita syyskokousväen evästysten pohjalta.

Yksimielisiä valintoja Liiton hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Teuvo Parviainen, Parviaisten sukuseura ry.

Uutena hallitukseen valittiin Kaisa-Leena Välipirtti, Saastamoisten sukuseura ry. Uudelle kolmivuotiskaudelle valittiin jatkamaan Juha Ilmoniemi, Voutilainen-Smolander sukuseura ry, Risto Pentikäinen, Pentikäisten Sukuseura ry, Veli-Pekka Ruuskanen, Ruuskanen-Ruuska sukuseura ry ja Anna-Liisa Tenhunen, Pietikäisten Sukuseura ry. Toiminnantarkastajina jatkavat Eira Roiha ja Raimo Leskinen. Hallituksen vaihtokokouksessa liiton varapuheenjohtajaksi valittiin Iiris Laine, Koiviston Kurki-suku ry. Lämpimät onnittelut kaikille valituille! Hallituksessa jatkavat nyt valittujen lisäksi Satu Hirvikoski, Hirvikoski-sukuseura ry, Aimo Leskelä, Itkosten sukukunta ry sekä Juhani Mykrä, Sassin sukuseura ry.

Toivottavasti saamme keväällä kokoontua suuremmalla joukolla keskusliiton kevätkokoukseen ja seminaariin 21.5.2022. Seminaarin ohjelmasta tarkemmin ensi vuoden alkupuolella.

Lämmin joulutervehdys ja kiitos kuluneesta vuodesta kaikille jäsenillemme, yhteistyö­ kumppaneillemme ja Sukuviestin lukijoille.

Toiveikasta tulevaa vuotta 2022!

SUKUVIESTI 5 · 2021

7

Kiven kirjoittamaton elämä Teksti: Anne Rosenius

Ihmisen muisto säilyy, kun hänen tarinallaan on kertoja. Isotätini Aino on ollut aiemmin vieras ihminen, josta tiesin vain hautakiven. Nyt hän on tullut tutuksi arkistojen ja etsintöjen avulla, kun kiinnostukseni hautausmaihin sai uuden ulottuvuuden korona-aikaan.

Koronapandemia on rajoittanut kaikkien elämää ja kohtaamisia, ja toisaalta se avasi itselleni tilaisuuden tutustua Ainoon. Puhutaan hautausmaaturismista ja -bongauksesta, joilla tarkoitetaan tutustumista hau­ taus­maihin ja erityisesti kuuluisien henkilöiden hautoihin. Hautausmaat ovat paikka, jossa yksilöllinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen kuoleman kulttuuri kohtaavat. Kulttuuriantropologi Margaret Mead on sanonut, että paras tapa tutustua kulttuuriin on tutustua hautausmaihin.

Lapsuuteni muistikuvassa Joensuun hautausmaalla oli pieni valkoinen marmorilaatta, joka kertoi kullatuin kirjaimin Ainon nimen, syntymä- ja kuolinpäivän. Ihmisen elämään mahtuu monenlaista, mutta mummini Helmi kertoi sisarensa tarinaa hyvin niukasti. Lapsena en osannut kysellä, kuten nyt osaisin.

Mieleeni jäi silti, että Ainosta vaiettiin – näin mielenkiinto säilyi. Numeroiden takaa löytyy ihminen ja hänen koskettava tarinansa.

tyi seitsemän eloon jäänyttä lasta Ainon jälkeen, ja he kaikki muuttivat Kiihtelysvaarasta Tohmajärven Kutsuun 1913. Aino oli tällöin jo 23-vuotias, ja hän muutti perheen mukana.

Pesosten esikoinen Aina Juhontytär Pesonen syntyi 6.4.1890 perheensä ensimmäisenä lapsena Kiihtelysvaaran Paloin kylässä. Hänet kastoi 4.5.1890 David Hakkarainen. Aina oli kastenimi, mutta kansallisromanttisen muodin mukaan kutsumanimeksi muotoutui Aino. Kummeina olivat talollinen Eerik Pesonen, talollisen tytär Josefiina ja talollisen poika Matti Hakkarainen sekä piika Loviisa Partanen, joista Hakkaraiset olivat äiti Riitta Serafian sisaruksia.

Isä Juho oli vanhatestamentillinen ja ankara hahmo. Hänen kasvatusnäkemyksensä ja elämänohjeensa perustuivat lakihenkisesti Vanhan Testamentin opetuksiin, eikä lapsilla ollut varaa sanoa hänelle poikkipuolista sanaa. 1900-luvun alussa vanhempien auktoriteettia ei ylipäätään vastustettu. Perheeseen syn8

Ainon hautakivi uusittiin 1970-luvulla.

SUKUVIESTI 5 · 2021

Sisarten kanssa, Aino etuvasemmalla. Arviolta vuonna 1930.

Tietoja Ainon koulutiestä tai rippikoulusta en ole tähän mennessä löytänyt. Luku- ja kirjoitustaidon hän lienee hankkinut kiertokoulussa tai kinkereillä, joita Pesosessa mummini mukaan pidettiin ahkerasti.

Eräänlainen sivistyshenki ja oppimisen arvostus vallitsi vaatimattomassa kodissa.

Maatalossa tyttäret joutuivat kotitöihin varhain, varsinkin kun pienempiä sisaruksia oli monta. Arvelen Ainonkin olleen kotona lehmien, talouden ja sisarusten hoitajana. Tutustuiko hän muihin nuoriin? Saiko osallistua nuorten rientoihin? Kotikylä oli syrjässä, eikä sieltä lähdetty kuin kirkkoon ja harvoin sinnekin. Mitä hän teki nuoruuden vuosinaan? Asuiko koko ajan kotona? Miten hän tutustui tulevaan puolisoonsa?

Vaimoksi ja äidiksi Suuri käänne Ainon elämässä tapahtui, kun hän solmi avioliiton 25-vuotiaana Taunon kanssa kesäkuun 13. päivä 1915. Aino ei ollut nuori tyttönen avioituessaan, pikemminkin vanha morsiameksi. Rippikoulu on käyty, koska hän sai avioluvan. Ajan tavan mukaan Aino otti miehensä sukunimen.

Tauno oli talollinen ja leskimies Patsonvaarasta, iältään 32, Ainoa seitsemän vuotta vanhempi ja ko-

keneempi. Hänen ensimmäinen vihitty vaimonsa oli kuollut vuonna 1913, ja avioliitto oli lapseton. Sitä ennen Taunolle oli syntynyt lapsi, mutta avioliittoa lapsen äidin kanssa ei ollut solmittu.

Ainolle ja Taunolle syntyi avioliitossa kaksi lasta, Viljo 1916 ja Hilve 1917. Hilve-tyttönen kuoli alle 2-vuotiaana 1919. Sen vuoden kuolleisuustilasto kertoo, että Hilven ikäisiä pienokaisia kuoli Kuopion läänissä yli 220, joista tyttöjä oli hieman alle puolet, ja koko maassa saman ikäisiä lapsia kuoli lähes 3600.

Imeväisten kuolleisuus oli yleistä, ja tavallisiin lastentauteihin kuoltiin lääkkeiden, hoidon ja rokotteiden puutteessa. Heikko ravinto myös edesauttoi pienten kuolemaa. Kuolinsyytilastojen mukaan 0–1-vuotiaat kuolivat yleisimmin erilaisiin rokkoihin, kuumetauteihin ja vatsatautiin. Osalla taudeista ei ollut edes selkeää luokitusta.

Mitä Aino mietti saattaessaan pientä tytärtään kirkon multiin? Miten äiti ilmaisi suruaan ja tuskaansa lapsensa menetyksestä? Miten isä ja veli kokivat pikkutytön kuoleman? Hilven kuoleman aikaan Suomessa elettiin ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan aikaa, jolloin elintarvikepulasta ja epävakaista oloista kärsittiin erityisesti kaupungeissa. Sodat heijastuivat vuoden 1919 suuriin kuolleisuustilastoihin.

SUKUVIESTI 5 · 2021

9

Maaseudulla elintarvikkeita saatiin helpommin, koska elettiin omavaraistaloudessa. Arvelen, että Ainon perheen elämä oli aineellisesti kohtuullisen turvattua ja työntäyteistä. He olivat kuitenkin talollisia.

Ero ja lapsesta luopuminen Jotain outoa perheessä tapahtui, koska 11 vuotta kestänyt avioliitto päättyi eroon tammikuussa vuonna 1926. Elettiin vuoden 1734 avioliittolain mukaan, ja avioeroon liittyi aina jonkinlainen stigma varsinkin maaseudulla. Henriikka Lius selvittää gradussaan, että avioeron saadakseen syyn on täytynyt olla painava: joko välien rikkoontuminen tai aviorikos. Myös erivapaudella myönnettiin eroja hyvin painavasta syystä, joita olivat puolison mielisairaus, vankeustuomio tai vastaava. Kyseisellä alueella on myönnetty vuosina 1925–1929 vain viisi lakisääteistä ja kaksi erivapaudella myönnettyä avioeroa, joten Ainon tapaus on jo-

kin niistä. Vuoden 1929 avioliittolaki muutti tilannetta ja helpotti eron saamista.

Talon omistanut mies oli vaimonsa pää, joten vaimolle ei jäänyt erossa mitään omaisuutta, varsinkin jos vaimo todettiin syylliseksi. 1920-luvulla vaimo oli vielä miehensä määräysvallassa eli käytännössä miehensä omaisuutta. Jenni Kankaan tutkimuksen mukaan vanhemmat voivat sopia lasten huollosta, ellei oikeus todennut jompaakumpaa vanhemmista kyvyttömäksi huoltamaan lasta. Mutta ”paha puoliso” oli automaattisesti huono huoltaja.

Koska isä katsottiin lain mukaan pääasialliseksi huoltajaksi, usein miehelle jäivät myös lapset. Näin kävi myös Ainon tapauksessa. Mutta oliko Aino syyllinen aviorikokseen, holtiton elämäntavoiltaan tai mielisairas? Oliko hän muuten kykenemätön huoltajaksi? Toteutuiko syyllisyyspykälä? Tällaisia tietoja en ole toistaiseksi Ainosta löytänyt.

Ehkä Ainon tapauksessa kyse oli myös käytännön syistä: hän ei olisi pystynyt elättämään 10-vuotiasta poikaansa ilma ammattia ja kotia. Talo ja tila jäivät puolisolle. Yksinhuoltajuus olisi ollut liian vaikeaa, siksikö Aino luopui myös toisesta lapsestaan. Mitä pikkupojan mielessä liikkui, kun äiti katosi elinpiiristä? Tapasivatko he toisiaan tai pitivätkö yhteyttä myöhemmin? Miten Aino koki lapsensa menetyksen toistamiseen?

Mitkä ovat olleet eronneen naisen vaihtoehdot? Ei ollut ammattia, ei koulutusta ei toimeentuloa. Erotessaan Aino oli 36-vuotias, kaksi lastaan menettänyt ja yksin jäänyt nainen. Avionimensä hän vaihtoi takaisin tyttönimekseen jossain vaiheessa eron jälkeen. Entinen puoliso solmi uuden avioliiton tasan puoli vuotta eron saamisesta heinäkuussa 1926, joten poika sai ainakin äitipuolen huoltamaan ja hoivaamaan. Poika eli myöhäiseen aikuisuuteen saakka, perusti perheen ja sai lapsia, mutta pitikö hän yhteyttä äitiinsä aikuisenakaan.

Uusi elämä kaukana kotiseudulta

Ainon vanhemmat Juho Mikonpoika ja Riitta Serafia Pesonen, ilmeisesti merkkipäivän valokuva.

10

SUKUVIESTI 5 · 2021

Mitä Ainolle tapahtui vuosina 1926–1931? Aino asui vanhempiensa kotona Tohmajärven Kutsussa vuoteen 1931. Kirkonkirjoista löytyy yllättävä merkintä, jonka mukaan hänen asemansa oli loinen ja hän muutti Sotkamon kuntaan Vuokatin kylään maaliskuussa 1931.

Monia menetyksiä kokeneen naisen oli rohkeaa muuttaa kotiseudulta kauas pois! Muuttoasiakirjoissa on sivutietoina maininta entisestä puolisosta ja lapsesta.

Asiakirjoista selviää, että Aino asui Vuokatissa peräti kymmenen vuotta ja oli töissä siivoojana Vuokatin asemalla. Työnantaja oli Valtionrautatiet, jonka leipä oli pitkä vaikkakin kapea. Hän asui Ala-Sotkamon

alueella, nykyisen Nurmeksen tien tienoilla. Aino on ollut veronkantotietojen perusteella ainakin vuonna 1937 ja 1940 Vuokatin asemalla siivoojana. Työtovereina hänellä on ollut tuolloin ratavartijat Juho, Eino, Väinö ja Matti sekä asemamiehet Janne ja Eero.

Ratamestari Matti ja asemanhoitaja Erkki ovat asuneet perheineen asemalla, ja heillä on ollut palvelijatar perheessään.

Miten lohduttavaa on tietää, että Aino eli työstä palkkaa saaden ja työyhteisön jäsenenä monien koettelemusten jälkeen. Oliko hänellä ystäviä? Tutustuiko tai halusiko edes tutustua kehenkään mieheen? Ehkä hän ystävystyi asemalla palvelijattarien Stiinan ja Ailin kanssa? Veroja hän on maksanut yhteensä 9521 markkaa vuonna 1940. On helpottavaa, että Aino elätti itsensä, kävi säännöllisesti työssä ja kotipitäjästään kauaksi irtautuneena oli itsellinen nainen.

Vuonna 1941 Ainon elämässä tapahtui taas käänne, sillä hän muutti toukokuun lopussa Kemiin. Suomi oli jatkosodassa, ja Kemissä oli käytännössä saksalaismiehitys. Johtuiko Ainon muutto sodasta ja työvelvollisuudesta? Vai osoittiko Ainon työnantaja hänelle työtä Kemissä? Pohjoisen rautateiden toimivuudella turvattiin huoltovarmuus, tarvittiinko Ainoa siihen. Tähän en ole juttua kirjoittaessani vielä saanut selvyyttä.

Surullinen muttei lohduton Aino asui Kemissä hieman yli vuoden verran, ja yllättäen hän muutti 1942 heinäkuussa Kontiolahteen.

Miksi sinne? Asuiko Aino Kontiolahdessa evakkoon tulleen mummini perheessä? Mitä muuta hän olisi Kontiolahdessa tehnyt? Oletan, että Aino oli tuolloin jo sairas, sillä tasan vuoden päästä 7.7.1943 hän kuoli sydänsairauteen eli sepelvaltimotautiin oltuaan potilaana Joensuun kaupunginsairaalassa. Aino oli kuollessaan 53-vuotias.

On olemassa kukka nimeltä särkynytsydän. Lääketieteessäkin puhutaan, että ihmisen sydän voi särkyä. Oliko Ainon kuolinsyy osittain monista elämän vaikeuksista ”särkynyt sydän”?

Ainon hautakivi uusittiin 1970-luvulla, kun Ainon nuorempi sisar Ester lunasti hautapaikan itselleen ja halusi tulla haudatuksi sisarensa rinnalle. Kiven yläosa on jätetty tyhjäksi eli varattu Esterin nimelle, alaosassa on Ainon tiedot, mutta Ester-täti halusikin tulla haudatuksi kotikaupunkiinsa Mikkeliin. Oikeaan alakulmaan on kaiverrettu Raamatun kohta Room. 5: 6 – 10, jossa korostetaan syntejä ja syntien tekemistä. Oliko Aino tehnyt niin isoja syntejä, että niistä piti hautakivessäkin muistuttaa? Mitä syntejä nainen voi tehdä?

Kenellä on oikeus tuomita ja toisen syntejä arvioida?

Aino noin 35–40-vuotiaana.

Ajattelen, että raamatunlauseen valinta kertoo enemmän sen valitsijasta kuin kiven alle kätketystä.

Olen tehnyt vuoden mittaisen matkan Ainon elämään iloisena, että sain tutustua surullisia vaiheita eläneen naisen paikoin lohdulliseenkin elämään.

PAINETUT LÄHTEET: Kangas, Jenni 2012: Paha puoliso, huono huoltaja. Syyllisyys avioerossa ja lapsen huollossa 1900-luvulla. Helsingin yliopisto. Oikeustieteellinen tiedekunta.

Lius, Henriikka 2010: Mikä rikkoi avioliiton? Avioerot viidessä pohjoiskarjalaisessa kunnassa 1920 – 1939. Itä-Suomen yliopisto. Suomen historian pro gradu -tutkielma.

MUUT LÄHTEET: Kontiolahden, Kiihtelysvaaran, Sotkamon, Tohmajärven ja Värtsilän kunnanarkistojen tiedot ja kirkonkirjat VERKKOLÄHTEET: Sukututkimuksen verkko- ja somesivustot sekä -keskustelut Suomen virallinen tilasto. VI Väestönmuutokset vuosina 1919 ja 1920. Helsinki. 1923 Valtioneuvoston Kirjapaino. Digitoitu aineisto. [Luettu 3.9.2021.] https://www.doria.fi/bitstream/ handle/10024/67319/vamu1919-1920.pdf Suvun muistitiedot ja valokuva-albumit

SUKUVIESTI 5 · 2021

11

Uuteen aikaan Koiviston Kurkien Sukuseurassa Koiviston Kurkien Sukuseura kokoontui sukukokoukseensa Askolan Vahijärven nuorisoseuran talossa 4.9.2021. Paikka henki historiaa ja sopi erinomaisesti 44-vuotiaalle sukuseuralle. Kolmisenkymmentä jäsentä uhmasi koronaa ja vietti miellyttävän ja lämminhenkisen kokouksen aurinkoisessa, joskin hieman viileässä alkusyksyn säässä. Päivä aloitettiin muistaen ajasta ikuisuuteen siirtyneitä sukulaisia.

Ensimmäisenä kuultiin tohtori Hellä Neuvonen-Seppäsen esitelmä Siirtokarjalaisuus evakon lapsen elämässä ja muistoissa. Esitelmä perustui Hellän väitöskirjaan. Hän kertoi haastattelemiensa henkilöiden muistoja ja tunteita evakosta ja vanhempiensa kokemuksista ja niiden vaikutuksista omaan elämäänsä. Esitelmä paljasti kuinka monella tavalla karjalaisuus ja evakkolapsen asema, asenteet ja elämän kokemukset vaikuttivat eri tavalla evakkolasten elämään. Toisille karjalaisuus ja Karjala tarttui niin sanotusti iholle, mutta toisia se ei juurikaan puhutellut. Kohtaloita oli monenlaisia ja ne olivat usein muovautuneet myös Karjalan matkojen kokemuksista.

Martti Kurki kertoi vuosien varrella keräämiensä tietojen pohjalta Kurkisuvun laivureista ja heidän elämästään monipuolisesti ja huumorilla juttuaan höystäen. Laivureita ja laivan varustajia suvussa oli runsaasti ja useimmiten laivat rakennettiin omin voimin.

Molemmat esitelmät synnyttivät mielenkiintoisen ja laajan keskustelun.

Hellä Neuvonen-Seppänen puhui siirtokarjalaisuudesta.

12

SUKUVIESTI 5 · 2021

Uudet kunniajäsenet Riitta Nurmi ja Martti Kurki Juha-Veikko Kurjen kanssa.

Päivän päätteeksi pidettiin sääntömääräinen sukukokous, jossa tarkasteltiin kahden viimeisen vuoden toimintaa ja annettiin synninpäästö hallitukselle. Ko­ kouk­sessa kutsuttiin kaksi uutta kunniajäsentä. Arvon saivat pitkään hallituksen varapuheenjohtajana toiminut Riitta Nurmi Askolasta ja monella tavalla sukuseuran toimintaan vaikuttanut ja myös pitkään hallituksessa toiminut ja viimeisen Kurkien sukukirjan koonnut Martti Kurki Helsingistä.

23 vuotta hallituksen puheenjohtajana ja suvun vanhimpana toiminut Juha-Veikko Kurki Espoosta luopui puheenjohtajan tehtävästä ja hänen tilalleen valittiin Iiris Laine Kouvolasta. Seuran sihteeriksi valittiin Tommi Kurki Helsingistä, taloudenhoitajaksi Veikko Kurki Askolasta. Hallituksen jäseniksi tulivat Tuula Kujala Espoosta, Kari Kurki Kaarinasta, Lasse Kurki

Puheenjohtajuus nuijineen siirtyi Juha-Veikko Kurjelta Iiris Laineelle.

Espoosta ja Riitta Nurmi Askolasta. Toiminnantarkastajaksi valittiin Ulla Karell Karhulasta ja varalle Terttu Turkki Porvoosta.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, että koronakin unohtui muutamaksi hetkeksi.

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis­ henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus­ yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

SUKUVIESTI 5 · 2021

13

Leskiset kokoustivat 15. kerran – tällä kertaa Tampereella Sukuseura Leskiset ry:n 15. varsinainen sukukokous pidettiin 2.–4.7. kuluvaa vuotta. Paikkana oli hotelli Scandic Koskipuisto Tampereen ytimessä. Kolmen vuoden välein pidettävä sukukokous onnistuttiin kuin onnistuttiinkin järjestämään ajallaan koronapandemian yhä vallitessa. Moni sukuseuralainen oli tosin jo ehtinyt saada vähintään ensimmäisen rokotteen tuossa vaiheessa. Kokoukseen osallistuneita oli 50 henkilöä, mutta hotelli oli kuulemma ääriään myöten täynnä kotimaanmatkailun eläessä kukoistuskauttaan pandemian vuoksi.

Sukukokous alkoi vapaamuotoisella illanvietolla perjantaina. Ohjelmaa ryydittämään oli saatu Nor-

jassa asuvan Kauko Leskisen johtama bändi, joka esitti sekä Kaukon tekemiä kappaleita että Tampereella vahvasti vaikuttaneen, sukumme edesmenneen jäsenen, Juice Leskisen biisejä. Mieleenpainuvin oli ehkä Juicen Syksyn sävel -kappale, jossa suomenkielinen ja Kaukon kääntämä norjankielinen teksti vuorottelivat.

Historiaa, nähtävyyksiä ja komediaa Seuraavana päivänä tutustuttiin Tampereeseen opastetulla kaupunkikierroksella. Opas Ritva Klaavu ker-

Oppaanamme toiminut Ritva Klaavu kertoo Tampereen tuomiokirkosta. Kuva: Hannu Puukko.

14

SUKUVIESTI 5 · 2021

toili Tampereen historiasta ja nähtelmälle vaihtelevat taustat ja maitävyyksistä. Tampereen perusti semallisesti upeat puitteet.

Ruotsin kuningas Kustaa III vuonna 1779 Näsijärven ja Pyhäjärven Sukukokouksessa väliselle kannakselle. TammerkosSibeliuksen säveliä ken ympärille kehittyi merkittävä teollisuuskeskus 1800-luvun puoVarsinainen sukukokous pidettiin livälin jälkeen, kun koski oli saasunnuntaina ja sen puheenjohtajatu valjastettua sähköntuotantoon. na toimi Mauri Träff. Kokouksen Tampere tunnetaan erityisesti teksalkuun kuulimme Tampereen kautiiliteollisuudestaan. Nykyään tepunginvaltuuston 1. varapuheenollisuustuotanto on siirtynyt pois johtajan Aila Dündar-Järvisen terkaupungin keskustasta, ja vanhat vehdyssanat. Hän valotti Tampetiilirakennukset ovat saaneet uureen kaupungin historiaa sen peden käyttötarkoituksen. rustamisesta aina nykypäivään ja Kiertoajelulla kävimme Lars viimeisiin kuntavaaleihin sekä niiSonckin suunnittelemassa Tamden äänestystuloksiin, ja jopa täpäpereen tuomiokirkossa, jossa ihasrään pormestarikisaan asti. telimme paitsi kansallisromanEsitelmän jälkeen vuorossa oli tiikkaa edustavaa arkkitehtuuria, sellotaiteilija Jussi Makkosen ja myös Hugo Simbergin kuuluisia pianisti Nazig Azezianin upeat esifreskoja. Bussiajelu jatkui Finlaytykset Jean Sibeliuksen tuotannossonin alueella sijaitsevalle idyllita. Kuulimme teokset Kuusi op. 75, selle Tallipihalle, jossa sattui oleKarelia-sarjan Alla marcia, Impmaan paraikaa vintage-markkiromptu op. 5/5 sekä lopuksi Matti nat. Sen jälkeen näimme TampeMakkosen sellolle sovittaman Finreen teollisuusarkkitehtuuria sekä Sukuseuran puheenjohtaja Jaana Tani landian. Esitysten lomassa Jussi uuden ja vanhan kohtaamista Fin- ojensi kukkatervehdyksen pitkäaikaiMakkonen tarinoi värikkäästi Jean laysonin kasvavalla asuinalueel- selle rahastonhoitajalle ja sukukirjan Sibeliuksen elämästä ja erityisesti la. Matka jatkui Pispalan puuta- tekijälle Raimo Leskiselle. Kuva: Martämän Pieliselle suuntautuneesjatta Sarkkinen. loidyllin kautta ulkoilumaastoista häämatkasta Aino-puolisonsa taan tunnetulle Pyynikinharjulle kanssa taffelipiano matkassaan. ja sieltä edelleen Laukontorille. Täältä matkasimKokouksen päätteeksi hallituksen pitkäaikaisena me Hopealinjojen Tammerkoski-laivalla kohti Tam- rahastonhoitajana toiminutta ja kolmiosaisen sukupereen kesäkeitaana tunnettua vehreää Viikinsaar- kirjan laatinutta Raimo Leskistä, joka jättäytyy hilta. Sen idyllisessä pitsihuvilassa nautimme maitta- jalleen hallitustoiminnasta taka-alalle, muistettiin van lounaan. upealla kukkatervehdyksellä. Yhteislauluna lauletLauantai-ilta huipentui Pyynikin kesäteatteriin, tiin vielä Pirkanmaan maakuntalaulu Kesäpäivä Kanjossa näimme Maria Jotunin kirjoittaman komedia- gasalla, ja lopuksi nautittiin juhlalounas hotellin ranäytelmän Tohvelisankarin rouva. Sen pääosissa loisti- vintolassa. vat Piia Soikkeli ja Tom Lindholm. TeatterikappaleesKiitokset vielä esiintyjille ja kaikille sukukokouksa oli yhdistetty riemukkaasti 1920-luvulla kirjoitet- seen osallistuneille! tu näytelmäteksti ja 1970-luvun käännösmusiikkikappaleet. Mieleenpainuva kokemus monille oli Pyynikin Sirpa Leskinen kesäteatterin pyörivä katsomo, mikä antoi puhenäysihteeri, Sukuseura Leskiset ry

SUKUVIESTI 5 · 2021

15

Opetustyötä ja valmennusta soveltavassa antropologiassa Teksti: Pertti J. Pelto

Antropologian tohtori, professori emeritus Pertti J. Pelto kertoi Sukuviestin edellisessä numerossa tutkimuksistaan kolttasaamelaisten elämästä.

Tärkeimmät antropologiset tutkimukseni olen tehnyt kolttasaamelaisten parissa Suomen Lapissa. Toinen tärkeä työ on ollut opettaa kenttätutkimuksen menetelmiä. Yliopisto-opetukseni tapahtui lähinnä USA:ssa, mutta tämän lisäksi olen myös opettanut antropologiaa ja etnologiaa Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa sekä Melbournen yliopistossa Australiassa.

Työpajoja ja valmennuskursseja olen pitänyt yhteisötutkijoille lähinnä Etelä-Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa (Meksiko, Peru, Haiti ja Vene-

ANTROPOLOGI MUISTELEE OSA 2 zuela). Monet tutkijat tarvitsivat myös henkilökohtaista konsultaatiota. Ryhmiä on ollut useita kymmeniä ja ne ovat muodostuneet sairaanhoitajista, lääkäreistä, sosiaalipsykologeista, sosiologeista, tietokoneteknikoista, taloustieteilijöistä sekä henkilöistä, jotka edustivat epätavallisempia aloja, kuten historiaa ja musiikkia.

Kenttätutkimusmenetelmiä opetin1960-luvulta alkaen. Metodologiasta kirjoittamani oppikirja Anthropological Research, The Structure of Inquiry ilmestyi vuonna 1970. Se oli ensimmäinen antropologian kenttätutkimuksiin kokonaisvaltaisesti keskittyvä oppikirja. Vuonna 2013 julkaisin kenttätutkimusmenetelmistä myös toisen kirjan, nimeltään Applied Ethnography: Guidelines for Field Research.

Lääketieteellinen antropologia Pian sen jälkeen, kun olin aloittanut antropologisessa tiedekunnassa Connecticutin yliopistossa, minut kutsuttiin osallistumaan lääketieteellisen tiedekunnan toimintaan. 1970-luvulla alkoi nimittäin valtava kiinnostus lääketieteelliseen antropologiaan. Siksi kollegani ja minä kehitimme soveltavan lääketieteellisen antropologiaohjelman.

Ford-säätiö Intiassa

Luennoimassa terveystutkijoille Gujaratin osavaltiossa Intian länsirannikolla, 1993.

16

SUKUVIESTI 5· 2021

Jo ennen kuin jäin yliopistosta eläkkeelle vuonna 1992, olin tekemisissä Ford-säätiön sponsoroiman tutkimusohjelman kanssa. Sen tarkoituksena oli kehittää yhteisöjen terveysohjelmien kenttätutkimusta Intiassa. Tämä kunniahimoinen projekti kesti yli kymmenen vuotta. Vuosittain projektiin sisältyi kahdesta neljään kappaletta yhden viikon kestäviä

Torielämää joen varrella Jharkhandissa Itä-Intian osavaltiossa. Kuva: Pertti J. Pelto.

intensiivivalmennustyöpajoja sekä laaja-alaista tutustumista yhteisöjen terveyspalveluohjelmiin.

Ensimmäisen tähän ohjelmaan liittyvän työpajan järjestimme New Delhissä vuonna 1990. Sen jälkeen olivat vuorossa Gujaratin osavaltion terveystutkimusryhmät (käsittäen Barodan ja sen maaseutualueet), Mumbain sosiaalitieteiden instituutti (Tata Institute for Social Sciences) ja muita kohteita. Neljän vuoden aikana saaduista tutkimustuloksista julkaistiin New Delhissä vuonna 1994 teos Listening to Women Talk About Their Health.

Kolmen yliopiston yhteistyöprojekti Vuosina 1990–1992 osallistuin Sri Lankassa sijaitsevan Peradeniyan yliopiston terveysohjelman tutkijoille järjestettäviin intensiivivalmennuskursseille ja kenttätutkimuksiin. Connecticutin yliopiston lisäksi yhteistyöprojektissa oli mukana Antwerpenin yliopisto, jossa valmennustyöpajat järjestettiin.

Ohjelman rahoitus mahdollisti srilankalaisten terveystutkijoiden matkustaa yhden kuukauden kestävälle kurssille Antwerpeniin.

Antwerpenin opetusjakson jälkeen matkustimme Peradeniyaan, Sri Lankaan, jossa paikan päällä keskustelin tutkijoiden kanssa strategioista ja datakeruun metodeista heidän aloittaessaan kenttätutkimustyötään.

Seuraavan kesän työpajassa Antwerpenissa, Peradeniyan yliopiston tutkijat saivat opetusta tutkimustietojen järjestämisestä ja tieteellisen julkaisun toimittamiseen liittyvää ohjeistusta.

Työpajoja Suomessa ja ANTHROPAC-ohjelma Huhtikuussa 1993 pidin Oulun yliopiston etnologian opiskelijoille kolmipäiväisen kurssin tutkimusmenetelmistä. Luennoilla havainnollistin luetteloinnin ja lajittelun menettelytapoja sekä esittelin erilaisia keinoja aikaansaada laadukkaita haastatteluita. Luennoin myös kenttätutkimuksistani Sevettijärvellä ja näytin valokuvia kolttasaamelaisten silloisesta elämästä.

Seuraavana vuonna Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteilijät kutsuivat minua pitämään valmennuskursseja tutkimusmenetelmistä. Olin jo edellisvuonna luennoinut Joensuun yliopiston etnografian osastolla ystäväni, professori Mikko Salon kutsumana.

SUKUVIESTI 5 · 2021

17

Joensuun yliopiston järjestämän rahoituksen turvin mukaan opetustyöhön saatiin myös tohtori Steve Borgatti, ANTHROPAC-pienoistietokoneiden statistiikkaohjelman kehittäjä.

Tohtori Borgatti ja minä suunnittelimme yhdessä luennon, jossa hän kertoi ANTHROPAC-ohjelman helppokäyttöisistä statistisista prosesseista. Minä vuorostani pidin esitelmän tutkimushankkeista Intiassa ja Bangladeshissa. Kerroin miten olin opettanut kenttätutkijoita yhdistämään laadullisia ja määrällisiä datakeräysmetodeja.

UNICEF ja katulapset Bangladeshissa Vuonna 1994 käynnistyivät myös valmennusohjelmat ja konsultaatiot UNICEFin toimijoille Bangladeshissa. Tärkein tutkimusaihe oli pääkaupunki Dhakassa elävien katulasten jokapäiväisen elämän rakenteet.

Toinen tutkimusaihe UNICEFin toimijoiden kanssa käsitti vierailut vaatetehtailla ja työntekijöiden työoloja koskevan datan kerääminen. Tutkimuksissa arvioimme myös missä laajuudessa tehtaalla teetettiin töitä alaikäisillä tytöillä. Tämä tapahtui aikoina, jolloin kansainvälinen painostus lapsityövoiman käytöstä halpavaatetehtaissa oli lisääntynyt. Painostuksen tavoitteena oli lakkauttaa lapsityövoiman käyttö noista nopeasti lisääntyvistä halpavaatetehtaista Bangladeshissa.

AIDS ja Nepal Vuosien 2000–2008 välisenä aikana olin matkustanut Nepaliin jo 25 kertaa. Osallistuin tutkijoiden ja ohjelmajärjestöjen kanssa kampanjaan, jonka pääasiallinen tavoite oli pysäyttää aidsin leviäminen Nepalissa. Suurimman osan työpajoista ja konsultoinneis-

Bangladeshissa katulapset tienaavat elantonsa kerjäämällä, kaupustelemalla tai jätteitä keräämällä. Pojat lajittelevat keräämiään pattereita hyötykäyttöön. Tyttö käärii tupakkaa. Kuvat: UNICEF/Shehzad Noorani, 1993–1995.

18

SUKUVIESTI 5 · 2021

ta pidin valtakunnallisessa Family Health International -organisaatiossa, jonka tehtävänä oli opastaa paikallisia verkostoja taistelussa aidsin ja muiden sukupuolitautien leviämistä vastaan.

Heti alussa kävi selväksi, että sosiaalisella kartoituksella oli tutkimuksessa keskeinen rooli. Sosiaalisessa kartoituksessa haastateltavilla henkilöillä on tärkeitä tietoja kartoitukseen liittyen, siksi paikkakuntalaisista koostuva pieni ryhmä on usein paras tapa kerätä dataa. Joissakin tapauksissa taas terveysohjelman työntekijät voivat olla tehokas informaatiolähde.

Myös yhden tai kahden henkilön avoin haastattelu voi tuoda arvokasta lisätietoa kartoitukseen.

Valtateiden ja kaupunkien seksityöpaikat olivat tärkeitä kartoituspaikkoja Nepalissa samoin kuin tutkimuksissa Intiassa.

Tutkimustulosten avulla tutkijat pystyivät tehokkaammin suunnittelemaan ja kohdentamaan tehtäviään aidsin ja muiden sukupuolitautien vastaisessa taistelussa. Heti ensimmäisen kartoituksen jälkeen jotkut ohjelmajärjestöjen johtajat siirsivät osan työntekijöistään valistamaan eniten apua tarvitsevia seksityöntekijöitä.

Lintuinfluenssaepidemia Keniassa Entinen oppilaani Lauren Blum suoritti soveltavat opintonsa Afrikassa. Hän kutsui minut pitämään työpajaa Center for Desease Control -kansalaisjärjestölle Nairobissa, Keniassa. Työpajassa oli suunniteltava laskutapa, joka paikantaa lintuinfluenssan ilmeisimmät leviämisalueet. Kollegani Lakshmi Ramachandar osallistui työpajaan kanssani.

Tärkein tavoite oli kehittää Nairobin ja lähialueiden siipikarjataloudessa saatuja kartoitustuloksia.

Pertti J. Pelto ANTROPOLOGIAN TOHTORI, PROFESSORI EMERITUS Pertti J. Pelto on keskimmäinen Jenny ja Jaakko Pellon kolmesta pojasta ja varakuvernööri Gustaf Adolf Baehrin lapsenlapsi.

Pertti Pelto opiskeli antropologiaa Kalifornian yliopistossa. Hänen väitöskirjansa Individualism in Skolt Lapp Society julkaistiin tarkistettuna versiona myös Kansatieteellisessä arkistossa (Helsinki, 1962).

Myöhemmin Pertti Pelto tutki moottorikelkkojen käytön vaikutuksia kolttasaamelaisten elämään ja julkaisi vuonna 1973 aiheesta teoksen The Snowmobile Revolution.

Kenttätutkimusmenetelmiä Pertti Pelto on opettanut 1960-luvulta lähtien. Hänen julkaisunsa käsittelevät antropologian kenttätutkimuksen metodologiaa, joista tunnetuimmat oppikirjat ovat Anthropological Research, The Structure of Inquiry vuonna 1970 ja Applied Ethnography: Guidelines for Field Research vuonna 2013. Vuonna 2017 Pertti Pelto julkaisi teoksen Mixed Methods in Etnographic Research: Historical Perspectives, jossa esiteltävien tutkijoiden joukoissa on myös suomalaisia, mm. M. A. Castrén, Kalle Nickul.

Pertti Pelto johti perustamaansa lääketieteellisen antropologian tutkimusohjelmaa Connecticutin yliopistossa monen vuoden ajan.

Pertti Pelto jäi eläkkeelle vuonna 1992, mutta työ jatkui. Vuoteen 2013 saakka Pertti Pelto koulutti yhteisötutkijoita työpajoissa ja valmennuskursseilla pääasiassa Etelä-Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa (Meksikossa, Perussa, Haitilla ja Venezuelassa).

Kuvassa: Pertti Pelto kotitalonsa kuistilla Connecticutissa lastensa kanssa kesällä 2021. Vasemmalta Ari, Jonathan ja Dunja. Lapsenlapsi Alessio ovensuussa. Kuva: Wendy Fisher.

SUKUVIESTI 5 · 2021

19

Kenialaiset tutkijat analysoivat lintuinfluenssa-alueita Nairobissa, 2007. Kuva: Pertti J. Pelto.

Näiden toimenpiteiden myötä tutkimustyö selkeytyi ja pystyimme löytämään ne merkittävät alueet, joille nopeasti leviävä lintuinfluenssa levittäytyi.

Työpajan toisena päivänä teimme koko päivän mittaisen tutustumiskäynnin Nairobin lounaisosassa sijaitsevaan Kiberaan, Afrikan suurimpana pidetylle kaupunkislummialueelle. Opimme paljon Nairobin elinoloista ja ihmisten suhtautumisesta siipikarjaan samoin kuin kaupunkialueella sijaitsevista siipikarjan markkinapaikoista.

Viimeisenä päivänä minua pyydettiin luennoimaan Nairobin yliopiston antropologeille ja muille yhteiskuntatieteilijöille. Luentoni aihe ”Uusimmat suunnat lääketieteellisessä antropologiassa” näytti jo etukäteen herättäneen suurta kiinnostusta, koska hämmästyksekseni luentoa saapui kuuntelemaan 150 kuulijaa. Antropologeilta saamani palautteen perusteella luento oli tehnyt kuulijoihin suuren vaikutuksen, koska luennon aihe painottui tärkeinä koettuihin tutkimusmenetelmiin.

20

SUKUVIESTI 5 · 2021

Pienoistietokoneiden vallankumous Eräs merkittävä kehitystekijä eläkevuosieni aikana on ollut pienoistietokoneiden yleistyminen ja sen aikaan saama vaikutus kenttätyöprosessin hallintaan. Vuosina 1990–1994 työpajojen osallistujilla ei ollut oikeastaan minkäänlaista käytännön kokemusta tietokoneista. Jotkut osallistujat jopa valittivat esitellessämme heille tietokoneohjelmia ja niiden käyttöä. Mutta jo vuonna 2002 oli monilla yhteisöjen terveystutkijoilla ja työpajojen osallistujilla käytössään kannettava tietokone. Myöhemmät työpajat sisälsivät melkein aina ANTHROPAC-statistiikkaohjelman ja muiden tärkeiden tietokoneohjelmien opetusta.

Kirjoittaja on antropologian tohtori, professori emeritus.

Tekstin on kääntänyt englannista Pertti Pellon serkku Irina Baehr-Alexandrowsky.

Saastamoiset kokoontuivat Kuopiossa Tänä vuonna Saastamoisten sukukokous pidettiin 9.10. Kuopiossa, Hotelli IsoValkeisessa. Osallistujia oli noin 50. Kokouksen avasi sukuneuvoston puheenjohtaja Leo Saastamoinen. Kokouksen aluksi sukututkija Ari Kolehmainen piti mielenkiintoisen esitelmän Saastamoiset ja geneettinen sukututkimus. Aiheesta syntyi vilkas keskustelu. Keskustelun lopuksi todettiin, että tällaiset esitelmät ovat todella mielenkiintoisia ja sukuseuran toimintaa parhaimmillaan. Kolehmaisen esitelmäaineisto on kokonaisuudessaan Saastamoisten sukuseuran kotisivuilla.

Kahvitauon jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Oiva Saastamoinen ja sihteeriksi Pertti Mykkänen. Sukuneuvoston sihteeri esitteli toimintakertomukset vuosilta 2018–2020. Toimintakertomuksessa näkyi koronan vaikutus, mutta toiminta ei kuitenkaan ole loppunut missään vaiheessa. Sukuneuvoston kokouksia pidettiin puhelinkokouksina ja yhteyksiä tiiviisti myös sähköpostilla.

Leo Saastamoinen esitti sukuseuran tilinpäätökseen liittyen asiakirjojen sisällöt. Aarne Saastamoisen testamentilla lahjoittaman huoneiston asioiden hoitaja Markku Ikkala esitti huoneistoon tehdyt korjaustoimenpiteet, sekä taloudellisen tilanteen. Sukuseuran omistamaa huoneistoa Jyväskylässä vuokrataan

lahjakirjan periaatteiden mukaisesti Saastamois-sukuisille opiskelijoille.

Toimintasuunnitelmassa ja talousarviossa varattiin rahoitusta sukututkimukseen Saastamoisten suvun alkuvaiheista, sekä mahdolliseen Itä-Suomen Saastamoisten sukuhaaran tutkimiseen. Tarkoitus on myös järjestää yhteisiä tapahtumia ja retkiä, tutustumiskohteina muun muassa pääkaupunkiseudun ja Tuusulan kulttuurikohteet sekä suvun todennäköinen ”alkukoti” Sastamalan seudulla.

Sukuneuvoston henkilömääräksi päätettiin viisi henkilöä ja kolme varahenkilöä. Erovuorossa olleet jäsenet valittiin jatkamaan. Näin ollen sukuneuvosto jatkaa entisellä kokoonpanolla: Hanna Heikkinen Keitele, Kaija Lång Pielavesi, Pertti Mykkänen Iisalmi, Leo Saastamoinen Lapinlahti ja Paula Toivainen Pielavesi. Varajäseniä ovat Kaisa Leena Välipirtti Espoosta, Eva Hilkamo Jyväskylästä ja Kimmo Saastamoinen Haapavedeltä.

Kokouksen päätyttyä pidettiin arpajaiset ja vaihdettiin vielä kuulumisia ennen kotimatkaa.

Leo Saastamoinen Tutustu: www.saastamoistensukuseura.fi

Kuva: Antero Heikkinen.

SUKUVIESTI 5 · 2021

21

Vuoden karjalainen kirja kertoo Laatokasta ja Vuoden karjalainen pitäjäkirja muistelee Rautua Vuoden karjalaiseksi kirjaksi on valittu Maria Lähteenmäen toimittama Laatokka – Suurjärven kiehtova rantahistoria ja Vuoden karjalaiseksi pitäjäkirjaksi Markku Vauhkosen toimittama Muistojen Rautu -kuvateos. Pitäjäkirjoista kunniamaininnan sai impilahtelaisjuurisen Sari Suvannon Sukkaset suureksi iloksi.

Vuoden karjalainen kirja: Laatokka – Suurjärven kiehtova rantahistoria Karjalan Liiton liittohallituksen puheenjohtaja Outi Örn valitsi Vuoden karjalaiseksi kirjaksi Maria Lähteenmäen toimittaman ja SKS:n kustantaman Laatokka – Suurjärven kiehtova rantahistoria -kirjan. Örnin mukaan juuri tämänkaltaisia uusia avauksia tarvitaan Karjalaan ja karjalaisuuteen liittyvään tutkimukseen, jotta aihepiiri säilyy kiinnostavana yhä uusille sukupolville. ”Voittajakirjaa voidaan luonnehtia termeillä tutkittuun tietoon perustuva, monitieteinen, näkökulmiltaan runsas ja näkemyksiltään tuore.

Järvet hallitsevat pitkälle Suomen kansallista mieltä ja maan maisemaa. Siten on hämmästyttävää, että tämä teos on vasta ensimmäinen historiaesitys Euroopan suurimmasta järvestä Laatokasta, ”karjalaisten merestä”, ja sen muuttuvista rannoista ja yhteisöistä.

Monitieteinen teos käsittelee Laatokan ranta-alueiden ja laajan valuma-alueen teollistumista, sotaajan tuhoja, muistin paikkoja ja saaristoelämän muutoksia sekä suurjärven saastumista ja puhdistumista yli sadan vuoden aikajänteellä.

Teoksessa otetaan monella tapaa raikas ja uudenlainen näkökulma aiheeseen. Lähtökohtana on esimerkiksi, että vaikka puhutaan ”karjalaisten merestä”, niin yksis22

SUKUVIESTI 5 · 2021

tään Laatokan suurjärven sosio­ekonominen vaikutus on ulottunut siihen laskevia ja siitä pois virtaavia vesistöjä pitkin satojen kilometrien päähän itse järvestä ja laajemmalle kuin yhteen valtioon.

Lisäksi kautta teoksen tavoitteena on tekijöiden mukaan myös ollut murtaa kansallista, jopa nationalistista, katsetta sellaistenkin rantojen historioissa, jotka ovat olleet transnationaalisia, monietnisiä ja historiallisesti kiisteltyjä. Teoksen tuoreus tulee myös siitä, että käsittelynsä saavat kiinnostavien ja ehkä perinteisten historiallisten näkökulmien ohella mm. tuoreemmat näkökulmat, kuten ympäristöhistoria ja moniaistilliset muistikokemukset.”

Vuoden karjalainen pitäjäkirja: Muistojen Rautu Karjalan Liiton liittohallituksen 2. varapuheenjohtaja Eevaliisa Kurki valitsi Vuoden karjalaiseksi pitäjäkirjaksi Markku Vauhkosen toimittaman ja Rautuseuran julkaiseman Muistojen Rautu -kuvateoksen. Kurki toteaa, että kirjassa yhdistyvät hienosti Raudussa eläneet suvut, kylät ja koko pitäjä. ”Muistojen Rautu poikkeaa aikaisemmista pitäjäkirjoista, sillä yli viisisataasivuinen kirja on koottu kokonaisuudessaan valokuvista. Koulupiireittäin hienosti kuvattuna kunkin alueen asukkaita 1900-luvun alusta alkaen. Kirjan runsas kuvitus, noin tuhat viisisataa kuvaa niihin liittyvine laajoine

teksteineen, antaa hyvää tietoa sen aikaisesta elämästä Raudussa.

Kirja kertoo myös hyvin paikkakunnan elinkeinoista, ihmisistä, heidän kodeistaan, tapahtumistaan, perhejuhlistaan ja rautulaisista työnsä ääressä. Useimpiin kuviin on löydetty niissä olevien henkilöiden nimitiedot. Tämä on tärkeää tietoa, kun nykyiset rautulaisjuuriset etsivät tietoja esivanhemmistaan ja suvustaan. Lukuisat koulukuvat oppilaineen ja opettajineen ovat myös hyvä hakemisto omien juuriensa etsijälle.

Merkittävää on myös se, että kirjan valokuvat on digitoitu talteen. Toivottavasti tämä antaa mahdollisimman monelle rautulaisjuuriselle kimmokkeen tutustua esi-isiensä Rautuun sekä löytämään sieltä oman karjalaisen identiteettinsä.”

Eevaliisa Kurki antoi kunniamaininnan Sari Suvannon Sukkaset suureksi iloksi -kirjalle, jonka on kustantanut Otava. Kurki perustelee valintaansa:

”Sukkaset suureksi iloksi -kirjan kirjoittaja Sari Suvanto on oivaltanut hauskan ja ajankohtaisen tavan tuoda esille sukunsa tarinaa.

Neuloosipandemiahan on vallannut koko Suomen! Esivanhempien tarinat valokuvineen yhdistyvät kirjoittajan omaan tulkintaan kustakin kirjan henkilöön liittyvästä tarinasta tai mielikuvasta. Kirjaa selatessani tuli itsellenikin heti mielikuva minkälaisen sukkamallin ja miksi tekisin Gustava-mammastani ja Eeva-mummostani tai omasta Hilja-äidistäni. He kaikki olivat varsinaisia käsityön monitaitajia.

Kirja on erittäin piristävä ja tervetullut lisä erilaisten neuleoppaiden joukkoon. Ei muuta kuin tutkiskelemaan omaa sukuaan ja neulomaan ’sukusukkia’.”

Karjalan Liitto valitsee vuosittain Vuoden karjalaisen kirjan ja järjestää Vuoden karjalaisen pitäjä- ja kyläkirjakilpailun viimeisen vuoden aikana julkaistuista karjalaisuuteen liittyvistä pitäjä- tai kyläkirjoista.

Mitä siirtoseurakunnissa tapahtui 1939–1949?

Pariisin rauhansopimuksen 1947 vahvistamat alueluovutukset merkitsivät sitä, että Karjalan luovutettujen alueiden seurakuntien toimintaa ei voitu jatkaa, vaan ne lakkautettiin vuoden 1949 lopussa. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli pyysi syyskuussa 1949 Viipurin luterilaisen hiippakunnan siirtoseurakuntia laatimaan kahdeksan sivun mittaisen kertomuksen seurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista vuosilta 1939– 1949. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin arkistossa on yhtenä sidottuna asiakirjana kaikkiaan 23 seurakunnasta saapuneet kertomukset. Tietoa ei ole siitä, miksi vain osa seurakunnista vastasi tuomiokapitulin pyyntöön.

Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli, Paavali Juusten Säätiö sekä Karjalan Liitto julkaisivat marraskuussa 2021 nämä kertomukset uutena julkaisuna. Selos-

tuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949 -kirja sisältää alkuperäiset kertomukset puhtaaksi kirjoitettuna, valokuvineen ja liitteineen. Lisäksi julkaisussa on kertomuksiin johdattava piispa Seppo Häkkisen kirjoittama artikkeli.

Kirjan on toimittanut Karjalan Liiton puheenjohtaja Outi Örn.

Mukana julkaisussa ovat seuraavat luterilaiset seurakunnat: Antrea, Heinjoki, Hiitola, Ihantala, Impilahti, Johannes, Jääski, Kirvu, Kivennapa, Kuolemajärvi, Käkisalmen kaupunki- ja maaseurakunta, Muolaa, Vpl. Pyhäjärvi, Räisälä, Sakkola, Seiskari, Soanlahti, Sortavalan kaupunkiseurakunta, Uusikirkko, Viipurin maaseurakunta, Viipurin tuomiokirkkoseurakunta, Vuoksela, Vuoksenranta ja Äyräpää. ▶ www.karjalanliitto.fi/siemiepuoti SUKUVIESTI 5 · 2021

23

Magisk folkmedicin på Finna Hemlig kunskap blir fritt kulturarv på webben då albumet Magisk folkmedicin öppnar på sls.finna.fi. Albumet består av drygt 1 800 sidor uppteckningar och över 60 fotografier fria att använda. Materialet är unikt och hör till den helhet av SLS-samlingar som upptagits bland Unescos nationella världsminnen.

Folkligt botande av sjukdom med hjälp av formler och ritualer levde kvar i delar av det svenska Finland ännu på 1910-talet. Valter W. Forsblom (1888–1960) var den som främst samlade in folkmedicin för SLS. Mellan 1913 och 1917 reste han runt i svenska Österbotten där han tecknade upp trollformler, beskrev och fotograferade botandet. Han redigerade senare volymen Magisk folkmedicin (1927) för storverket Finlands svenska folkdiktning.

Kyrkan och skolan motarbetade all slags vidskepelse, men den etablerade läkarvetenskapen var ännu inte utbredd och särskilt äldre personer hade stor respekt för de kloka gummorna och gubbarna, vilka besatte en nedärvd hemlig kunskap i omlagning.

Att kunna identifiera och benämna det onda var en viktig del av helandet. Sjukdomen uppfattades ofta som ett intrång i kroppen av ett objekt utifrån, men ibland var orsaken att man hade vistats på fel plats eller att sjukdomen hade förts över av en person med det onda ögat. Lika ofta var den skyldiga ett övernaturligt väsen: en rådare, ett troll, tomten eller maran.

De folkliga sjukdomsbenämningar som förekommer i uppteckningarna är många, bland annat knarrin (ledbesvär), kveison (ros), fassna (hudsjukdom), ris eller kråse (rakitis), fallsjuka (epilepsi) och drygt (hemlängtan).

Omlagarna använde sig av både förkristna begrepp och uttryck hämtade ur kyrkans läror. Vanligt är att formlerna avslutas med orden ”i namn Faders, Sons och den helige Andes”, medan andra påminner om nonsensramsor med ord inlånade från latinet eller finskan.

Botarna använde också olika magiska hjälpmedel. Talen tre och nio förekom ofta, liksom motsols och bakfram. Allt som anknöt till döden eller kyrkan ansågs särskilt verksamt. Vissa omlagningar krävde hjälpmedel som smordes på eller intogs av den sjuka såsom brännvin, metaller, blod, saliv eller tjära. ▶ sls.finna.fi > sök: folkmedicin ▶ Finlands svenska folkdiktning https://folkdiktning.sls.fi/

Kansanparannusta Finnassa Kansanparannus oli aikoinaan arkinen osa elämää, mutta siihen liittyvät rituaalit ja maagiset uskomukset ovat säilyttäneet kiehtovuutensa näihin päiviin asti.

Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) on julkaissut Finnassa kokoelman kansanparannukseen liittyvää aineistoa. Saatavilla on esimerkiksi yli 60 valokuvaa sekä 1800 sivua muistiinmerkittyä tietoa. Suurimman osan aineistosta on kerännyt Valter W. Forsblom ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta vuosina 1913–1917. ▶ sls.finna.fi > hae: folkmedicin

Södernäs Emel hugger för knarrin (ledproblem) i Esse 1917.

Botaren läser en formel medan han hugger med yxan tre gånger på var sida om foten och säger ”jag hugger knarrin ur leden och i veden”, för att det onda ska överföras till huggkubben. Foto: Valter W. Forsblom. SLS 285.

24

SUKUVIESTI 5 · 2021

Ny databas om nyhetsflöden mellan Finland och Sverige En forskargrupp finansierad av Svenska litteratursällskapet i Finland har lanserat en databas som jämför 17 miljoner texter och textfragment publicerade i tidningar och tidskrifter i Finland och Sverige under åren 1771–1918. Programvaran som används är ursprungligen skapad för att identifiera dna- och proteinsekvenser.

Databasen har skapats som en del av forskningsprojektet Informationsflöden över Östersjön: Svenskspråkig press som kulturförmedlare 1771–1918. Projektet studerar hur nyheter, annonser och andra texter spreds geografiskt över Sverige och Finland och hur de kunde återanvändas långt efter att de ursprungligen publicerats. Projektet är förlagt till Åbo universitet, dessutom medverkar forskare från Helsingfors universitet, Umeå universitet och Örebro universitet.

Databasen bygger på de digitaliserade tidningarna och tidskrifterna i Nationalbiblioteket i Finland och Kungliga biblioteket och Språkbanken i Sverige.

Sammanlagt är det fråga om ca två miljoner tidningssidor från Finland och ca tre miljoner sidor från Sverige. Det är första gången som tidningsmaterial från två länder sammanförs på det här sättet. En superdator har jämfört tidningssidorna med varandra för att identifiera textstycken som återfinns i två eller flera tidningar och samlat dem till textkluster som sedan kan analyseras. Programvaran som används är ursprungligen skapad för att identifiera dna- och proteinsekvenser, men datavetaren och forskaren Aleksi Vesanto vid Åbo universitet har modifierat den till att känna igen textsekvenser i stället.

Öppen för allmänheten Databasen är nu öppet tillgänglig för både forskare och allmänhet på adressen textreuse.sls.fi. Projektledaren Hannu Salmi, kulturhistoriker och akademiprofessor vid Åbo universitet, berättar att användaren både kan filtrera materialet och göra ordsökningar i databasen.

– Vi har försökt sortera och bearbeta materialet så att det kan användas så mångsidigt som möjligt. Via användargränssnittet ska det gå att göra sökningar på till exempel material som startat i Åbo, vilka annonser eller nyheter som har sitt ursprung i Vasa, eller vilka nyheter från andra städer som återgetts i tidningar i Kalmar och så vidare.

Uusi tietokanta Suomen ja Ruotsin välisistä uutisvirroista Miten uutiset levisivät Ruotsin ja Suomen välillä 1700-luvun lopulla? Millaisia tekstejä kopioitiin eniten sanomalehdestä toiseen 1800-luvulla?

Informaatiovirtoja Itämeren yli: ruotsinkielinen lehdistö kulttuurin välittäjänä 1771–1918 -hankkeessa tutkitaan, miten Suomen ja Ruotsin lehdistö ovat käyttäneet ja kierrättäneet toistensa sisältöjä 1700-luvun lopusta 1900-luvun alkuun. Aikakauden lehdistöä on digitoitu laajasti niin Suomessa kuin Ruotsissakin, mikä antaa mahdollisuuden tutkia laskennallisin menetelmin tekstimassojen päällekkäisyyksiä ja siten seurata informaation liikkeitä. Hanke tutkii, mitkä teemat ja tekstilajit hallitsivat tiedonkulkua ja mitä tämä kertoo lehdistön roolista maiden välisenä kulttuurin välittäjänä.

Tutkimusryhmä on julkaissut tietokannnan, joka vertailee 17:ää miljoonaa suomalaisissa ja ruotsalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä vuosina 1771–1918 julkaistua tekstiä ja tekstikatkelmaa. Tietokanta on vapaasti käytettävissä osoitteessa textreuse.sls.fi.

SUKUVIESTI 5 · 2021

25

Kolin kutsu – Kerro kansallismaisemasta Kolin kansallispuisto täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

SKS ja Metsähallitus keräävät nyt Koliin liittyviä muistoja ja kokemuksia.

Kolilla on monia merkityksiä: se on kaikkien tuntema kansallismaisema, luonnonsuojelualue sekä loma- ja retkeilykohde. Koli on ollut taiteen innoittaja, ja siitä on kerrottu tarinoissa ja uskomuksissa. Koli on myös monille koti ja työpaikka.

Kerro, mitä Koli merkitsee sinulle! Vastauksia toivotaan sekä paikallisilta asukkailta että vierailijoilta.

Oletko retkeillyt, harrastanut tai viettänyt vapaaaikaa Kolilla? Oletko työskennellyt taiteilijana Kolilla tai osallistunut kulttuuritapahtumiin? Kerro kokemuksistasi! Jos asut Kolin lähistöllä, kerro millainen työ- ja asuinpaikka Koli on. Kerro myös, millaisia Koliin liittyviä tarinoita tai uskomuksia olet kuullut. Onko Koli pyhä paikka?

Kolin kutsu -muistitietokeruun järjestävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Metsähallitus. Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkiston Joensuun toimipistee-

seen. Keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2022, ja vastaajien kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Lähetä kirjoituksesi 28.2.2022 mennessä • verkkosivujen lomakkeella tai • postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Arkisto/Joensuun toimipiste, PL 111, 80101 Joensuu, merkitse kuoreen tunnus ”Koli”.

• Kirjoita omalla kielelläsi ja tyylilläsi, niin pitkästi tai lyhyesti kuin haluat.

• Voit lähettää SKS:lle myös valokuvia, äänitteitä, videoita, aikaisemmin tehtyjä muistelutekstejä ja haastatteluita.

• Muista liittää mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/koli

Kohtaamisia Kansallisteatterissa Suomen Kansallisteatteri täyttää 150 vuotta vuonna 2022.

SKS ja Kansallisteatteri keräävät kokemuksia kansalliselta päänäyttämöltä.

Kerro, mitä Kansallisteatteri merkitsee sinulle! Voit kirjoittaa esimerkiksi Kansallisteatteriin liittyvästä mieleenpainuvimmasta muistostasi tai esityksestä, jonka näit Kansallisteatterissa. Kerro, kuinka usein käyt Kansallisteatterissa ja miten valitset esitykset, jotka näet. Kuuluuko teatteri arkeesi tai juhlaasi?

Voit myös jakaa kokemuksesi Kansallisteatterin yleisötyön tilaisuuksista, työpajoista, keskustelutilaisuuksista, kiertue-esityksistä tai muusta toiminnasta.

Entä mitä muistoja teatterin tilat herättävät? Jos olet työskennellyt Kansallisteatterissa, kerro muistosi kansallisteatterilaisen elämästä.

Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlavuoden muistitietokeruun järjestävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kansallisteatteri. Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon. Keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2022, ja vastaajien kesken arvotaan kirjapalkintoja.

26

SUKUVIESTI 5 · 2021

Lähetä kirjoituksesi 23.2.2022 mennessä • verkkosivujen lomakkeella tai • postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Kansallisteatteri 150”.

• Kirjoita omalla kielelläsi ja tyylilläsi, niin pitkästi tai lyhyesti kuin haluat.

• Voit lähettää SKS:lle myös valokuvia, äänitteitä, videoita, aikaisemmin tehtyjä muistelutekstejä ja haastatteluita.

• Muista liittää mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/kansallisteatteri150

Mitä on mielenterveys?

Kerro mielenterveyteen liittyvistä käsityksistäsi ja kokemuksistasi SKS:lle!

Miten sinä ymmärrät mielenterveyden? Aiheesta puhutaan paljon – sana voi esiintyä lehtiotsikoissa, verkossa tehtävissä testeissä ja itsehoito-oppaissa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Mielenterveyden keskusliitto ja tutkija Anna Kinnunen keräävät tietoja siitä, mitä mielenterveydellä oikeastaan tarkoitetaan nykyisin, mikä siihen vaikuttaa ja miten sen hoitaminen koetaan.

Mitä on mielenterveys? -muistitietokeruun järjestäjät ovat kiinnostuneita mielenterveyteen liittyvistä arkisista käsityksistä, sairastaneiden ja omaisten kokemuksista, mielenterveysjärjestötyöstä sekä terveydenhoitoalan työntekijöiden näkemyksistä. Kerro omat muistosi!

Voit kirjoittaa esimerkiksi siitä, mitä on hyvä mielenterveys ja miten sitä voi ylläpitää. Kerro, miten mielenterveydestä mielestäsi keskustellaan. Tulevatko mielenterveyden ongelmat kuulluiksi? Millaisia mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä sinä tai läheisesi olette kohdanneet? Entä mistä näet mielenterveyden ongelmien johtuvan? Ovatko mielenterveyden

ongelmat lisääntyneet ja miksi? Miten hyvin mielenterveysongelmia tunnistetaan ja hoidetaan?

Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkiston Joensuun toimipisteeseen. Keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2022, ja vastaajien kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Lähetä kirjoituksesi 21.4.2022 mennessä • verkkosivujen lomakkeella tai • postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Arkisto/Joensuun toimipiste, PL 111, 80101 Joensuu, merkitse kuoreen tunnus ”Mielenterveys”.

• Kirjoita omalla kielelläsi ja tyylilläsi, niin pitkästi tai lyhyesti kuin haluat.

• Voit lähettää SKS:lle myös valokuvia, äänitteitä, videoita, aikaisemmin tehtyjä muistelutekstejä ja haastatteluita.

• Muista liittää mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/mielenterveys SUKUVIESTI 5 · 2021

27

U R KKA

LU K U

N

Itämeren kaupunkien käsityöläiselämää varhaismodernilla ajalla

Työ, perhe ja arki kietoutuivat yhteen Itämeren alueen kaupunkien käsityöläisten elämässä 1400–1600-luvuilla. Historioitsija Maija Ojala-Fulwoodin Perhe ja verstas osoittaa, että naisilla oli keskeinen rooli verstaiden ylläpidossa ja jatkuvuuden turvaamisessa.

Millainen oli tallinnalaisen kultaseppämestari Clausin taival ammattikunnan vanhimmaksi eli oltermanniksi? Miksi ammattikunta halusi evätä lyypekkiläiseltä turkisreunustentekijän leskeltä Margaretalta oikeuden harjoittaa edesmenneen puolisonsa ammattia? Entä miten päättyi tukholmalaisen tynnyrintekijä Berntin, hänen vaimonsa Moickenin sekä kisälli Hansin kolmiodraama?

Esimoderni eurooppalainen kaupunki sykki käsityöläisten tahtiin, ja mitä moninaisimpien käsityöammattien harjoittajat perheenjäsenineen muodostivat suuren osan kaupunkien asukkaista. Käsityöläiset muurareista miekantakojiin ja pellavankutojista parturi-kirurgeihin olivat järjestyneet monopoliasemaa tavoitteleviksi ammattikunniksi, jotka säätelivät yhtä lailla jäsentensä koulutusta ja työntekoa kuin illanviettoihin osallistumista ja hautajaiskäytäntöjä.

Käsityöläiset valmistivat ja myivät tuotteitaan pääosin kotitalouden yhteydessä olevassa verstaassa. Se oli eräänlainen aikansa perheyritys, sillä työntekoon osallistui käytännössä koko perhe.

– Työ vei suurimman osan käsityöläisten arjesta.

Työtä tehtiin kuutena päivänä viikossa käytännössä aamuvarhaisesta iltamyöhään. ”Vapaa-ajan”, sellaisena kuin se 2000-luvulla länsimaissa käsitetään, vähyys on kenties yksi suurimmista eroista menneisyyden ja meidän aikamme välillä, Maija Ojala-Fulwood kertoo.

Ojala-Fulwoodin kirja Perhe ja verstas sukeltaa Itämeren alueen kaupungeissa keskiajalla ja uuden ajan alussa eläneiden käsityöläisten maailmaan. Teoksessa tuodaan historiallisten henkilöiden tarinoiden kautta esille uutta tietoa tavallisten kaupunkilaisten elämästä sekä naisten roolista käsityöläisyhteisöissä Tukholmassa, Tallinnassa, Riiassa ja Lyypekissä.

Käsityöläiskulttuurissa ihanteena oli miesmestarin johtama kotitalousverstas, mutta myös naisten työpanosta tarvittiin verstaan ylläpitoon. Tarvittaessa sukupuolijärjestyksestä tingittiin, jotta yrityksen jatkuvuus saatiin taattua. Monet lesket jatkoivatkin verstaan toi28

SUKUVIESTI 5 · 2021

Maija Ojala-Fulwood: Perhe ja verstas. Itämeren kaupunkien käsityöläiselämää keskiajalla ja uuden ajan alussa (Gaudeamus 2021)

minnan pyörittämistä käsityöläismestarin kuoleman jälkeen.

– Ammattikunnat ja kaupunkiyhteisö selvästikin hyväksyivät lesken johtaman perheyrityksen. Se, että osa leskistä ylitti reilusti ammattikunnan määräämät aikarajat, osoittaa, että heille toimitettiin raakaaineita ja heidän tuotteensa kävivät kaupaksi. Toisin sanoen lesket olivat keskiajan ja uuden ajan alun käsityöläiskulttuurissa hyväksyttyjä toimijoita, tavaroiden valmistajia ja yrittäjiä, Ojala-Fulwood kirjoittaa.

LUK U N U

Maaginen vuosi kertoo vanhan kansan vuodenkierrosta

RK

KA

Vanhan kansan vuodenkierto on täynnä taikoja ja enteitä. Miten enteet määrittävät tulevaa vuotta?

Voiko tulevan puolisonsa tavata unessa? Kuinka karistaa maanantaisyndrooma? Maaginen vuosi -kirja kurkistaa esivanhempiemme elämäntavan mystisiin piirteisiin ja menneen ajan taikuuteen.

Marjut Hjeltin kirja Maaginen vuosi – Taikoja, enteitä ja haltijaväkeä ammentaa rikkaasta kansanperinteestämme. Teos etenee vuodenkierron mukaisesti taianomaisesta uudestavuodesta tapaninpäivään ja esittelee jokaiseen kuukauteen sopivat haltijat ja taikakonstit.

Suomalaisen talonpoikaisyhteiskunnan merkittävin syyskauden ajanjakso oli kekri. Sillä ei ollut kiinteää ajankohtaa, sillä kekriä eli köyryä, köyriä tai keyriä vietettiin silloin, kun ulkotuot saatiin tehdyiksi ja vetäydyttiin sisälle talven puuhiin. Yleensä kekri ajoittui lokakuun loppupuolelle.

– Kekriin liittyy viimeisyys, koska kekri oli maa- ja karjatalouden työvuoden viimeinen päivä. Se, joka oli kekrin ensimmäi-

senä päivänä viimeinen sängyssä, pöydän ääressä tai muissa toimissa, joutui kekrivaariksi tai kekriköntykseksi, jonka laiskuudelle naurettiin. Ihanne kun oli rivakka ja työteliäs ihminen. Ajateltiin, että toisten edelle ehtivä ihminen saa hyvän osan, koska hän ehtii ensimmäisenä ottaa onnea itselleen, Hjelt kuvailee.

Kirjassa esivanhempiemme arkistoitu perinne lyö kättä sen humoristisille nykytulkinnoille ja vanha patriarkaalinen talonpoikaisyhteiskunta kohtaa tasa-arvoon pyrkivän postmodernin maailman.

Teos kutsuu tunnelmoimaan tuttuja ja jo unohtuneita merkkipäiviä – samalla selviää, että monissa nykyajan juhla- ja arkitavoissa on mukana yllättävän paljon vanhaa.

Marjut Hjelt: Maaginen vuosi – Taikoja, enteitä ja haltijaväkeä (SKS Kirjat 2021)

Suomalaisia tositarinoita eläinten älystä ja tunteista Aiemmin julkaisemattomiin arkistotarinoihin ja lemmikkitarinoita koskeviin kyselyihin perustuva kirja kertoo suomalaisten eläinten erikoisista teoista ja ominaisuuksista sekä eläinten suhteesta ihmiseen.

Suuri osa filosofi ja kirjailija Eero Ojasen kirjasta on omistettu koirille, kissoille, hevosille, lehmille ja muille kotieläimille, noille ihmisen ikiaikaisille kumppaneille. Niiden

kiintymys isäntäväkeen, uskollisuus, uhrautuvaisuus, oppivaisuus ja viisaus, ovat antaneet aihetta lukemattomille koskettaville tarinoille. Vaikuttavia ovat esimerkiksi sodassa olleiden ja sieltä palanneiden hevosten uskomattomat tarinat.

Myös villieläimet ja linnut osaavat yllättää toimillaan. Niistäkin on kirjattu erilaisia tarinoita, joista parhaat on nyt koottu tähän kirjaan.

Eero Ojanen: Sankarikoiria ja sotahevosia (Minerva 2021) SUKUVIESTI 5 · 2021

29

U R KKA

LU K U

N

Rokotusvastaisuutta, yrttilääkkeitä ja suggestiota – parantamisen historiaa

Kalle Kananojan uutuuskirja Ihmelääkärit Suomessa 1850–1950 kuvaa parantamisen monimuotoista historiaa. Millaisia mullistuksia suomalaisessa terveysajattelussa on tapahtunut? Miten lääkäripula on vaikuttanut kansanparantajien suosioon? Kuinka kansallinen rokotusohjelma sai alkunsa, ja millä perustein rokotuksia vastustettiin?

Reilut sata vuotta sitten Suomessa parannettiin sairaita hyvin erilaisilla tavoilla. Näyttöön perustuvan lääketieteen ja julkisen terveydenhuollon läpimurto ei ollut vielä tapahtunut, ja lääkäreistä oli harvaan asutussa maassa pulaa. Kansanparantajat kilpailivat lääkäreiden kanssa potilaiden suosiosta: rohdoskauppiaat kauppasivat yrttilääkkeitä, maallikkoterapeutit vannoivat suggestion nimeen ja luonnonparantajat vastustivat rokotuksia.

Parantajien toiminta koetteli laillisuuden rajoja ja lääkärien monopoliasemaa, ja laitonta lääkärintointa käsiteltiin lukuisissa oikeudenkäynneissä ympäri Suomen vaihtelevin lopputuloksin. Oikeudenkäynnit ja sanomalehtikirjoitukset tarjoavat laajan näkymän parantajien, lääkäreiden ja potilaiden ajatuksiin hoidoista, niiden vaikutuksista ja laillisuudesta. Vaihtoehtolääkinnästä, rokotevastaisuudesta, luontaishoidoista ja salaliittoteorioista yli sata vuotta sitten käyty keskustelu oli hämmästyttävän samankaltaista kuin nykypäivän Suomessa. ”Parantajan luottamusta herättävä hahmo – rohkaisevat sanat sekä potilasta kohtaan osoitettu myötätunto – oli kenties tehokkain lumelääke. Toivonsa menettänyt ja lääkärien toivottomaksi tapaukseksi leimaama potilas sai ainakin hetkellistä helpotusta siitä, että joku lupasi hänelle ihmeitä, olkoonkin että lupaukset eivät perustuneet lääketieteellisiin tosiasioihin vaan kritiikittömään uskoon ja innostukseen.”

Ihmelääkärit Suomessa 1850–1950 kertoo suomalaisessa terveysajattelussa ja terveydenhuollossa tapahtuneista mullistuksista ja muutoksista, jotka histo-

30

SUKUVIESTI 5 · 2021

Kalle Kananoja: Ihmelääkärit Suomessa 1850–1950 – Kuhnekylpyjä, sähköä ja suggestiota (SKS Kirjat 2021)

riankirjoitus on aiemmin sivuuttanut. Valtavirrasta poikkeava ja epätavanomainen lääkintä jakoi menneisyydessä ja jakaa edelleen jyrkästi mielipiteitä. Lääkintäjärjestelmien välisillä kiistoilla on pitkä, tämän kirjan kronologiaa paljon syvemmälle ulottuva maailmanlaajuinen ja kansallinen historia.

Pirkko Sallinen-Gimplin Suuri karjalainen piirakkakirja kokoaa yhteen kaikki perinteiset karjalaiset piirakat sultsinoista supikkaisiin ja pyöröistä vatruskoihin.

Karjalainen piirakkaperinne on rikas ja käsittää suuren määrän erilaisia piirakoita. Suuri karjalainen piirakkakirja antaa perusohjeet erilaisiin taikinoihin ja täytteisiin, ja useimmat piiraat syntyvät niitä yhdistelemällä: Ruistaikinaa käytetään pääsääntöisesti karjalanpiirakoille ja muille ohutkuorisille piirakoille, sokerittomasta vehnätaikinasta valmistuvat levypiirakat ja pyöröt.

Reseptit perimätietoa eri puolilta Karjalaa Kirjan herkulliset reseptit ovat eri sukujen perimätietona kulkeneita ohjeita eri puolilta Karjalaa. Pirk-

ko Sallinen-Gimpl on tallentanut karjalaista ruokaperinnettä niin Etelä- ja Pohjois-Karjalasta kuin luovutetun Karjalan alueelta. Perinneresepteille on tunnusomaista, että ne vaihtelevat hieman leipojittain ja pitäjittäin. Reseptien lomassa kirja kertoo erityyppisten piirakoiden historiasta. Makumatkalla lukija oppii myös, mitä eroa on kukolla ja piirakalla ja millainen on oikea sulhaspiirakka.

– Toisen maailmansodan jälkeen karjalainen kulttuuri piirakoineen levisi idästä länteen kotiseuduiltaan evakuoitujen evakoiden mukana. Karjalanpiirakan nimen saanut soikea avokuorinen piirakka tuli suosituksi koko maassa. Vastaavia tapauksia, joissa vähemmistöryhmän ruokakulttuuri leviää koko maan kattavaksi ei tunneta monia, Sallinen-Gimpl kertoo.

LUK U N U

Makumatka herkulliseen karjalaiseen piirakkakulttuuriin

RK

KA

Pirkko Sallinen-Gimpl: Suuri karjalainen piirakkakirja (SKS Kirjat 2021)

FT Pirkko Sallinen-Gimpl on tehnyt pitkän uran karjalaisen kulttuurin tutkijana. Kirjan valokuvat ovat ottaneet Mikä itä! -blogin Taru Korhonen ja Riikka Turunen, jotka ovat myös leiponeet kuvien piirakat.

Pehkosten sukua kirjaksi Sukuseura Pehkonen ry juhli viime kesänä kymmenvuotista taivaltaan Varkaudessa Puurtilan seurakuntakodissa. Siinä yhteydessä julkaistiin kirja Pehkosten sukua – Sukututkimus Jeremias ja Maria Pehkosesta sekä heidän jälkeläisistään.

Kirjan sisällön ja sukututkimuksen pohjan on koonnut Martti Pehkonen, ja hänen kuoltuaan työtä on jatkanut Leena Pehkonen. Kirjan on toimittanut Janne Kaisanlahti.

Kirjan päähenkilöt ovat 1800– 1900-lukujen vaihteessa eläneet Maria ja Jeremias Pehkonen. Kirjassa kerrotaan heidän esivanhem-

mistaan ja jälkeläisistään. Jeremias Pehkonen polveutui monen sukupolven ajan savolaisista torppareista ja palkollisista, jotka asuivat ja tekivät työtä rikkaiden tilanomistajien ja herrasväen maatiloilla.

Toisten omistamien peltojen vakoihin vuosivat monet hikipisarat ja varmaan kyyneleetkin vuosisatojen ajan. Mutta näiden esipolvien, maan hiljaisten ihmisten uurastuksen varaan on Suomen menestys rakennettu.

Tiedustelut: puheenjohtaja Ilkka Pehkonen, p. 0400 277 638, eeva.pehkonen@pp1.inet.fi SUKUVIESTI 5 · 2021

31

Julkaisuja sukuharrastajille Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Sanasto sukututkijoille, 6. painos

20 €

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Hyvässä seurassa – Yhdistys-­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

20 €

10 €

ISBN 978-952-99375-9-2

ISBN 978-952-68284-0-4

ISBN 978-952-99375-7-8

Sukuviesti, vuositilaus

Adressi, A4

Kortti, 16 cm x 16 cm

2€ 15 €

digi, alk.

25 €

printti, alk.

Hinta sis. kuoren.

15 € Hinta sis. toimituskulut.

Impola et al. (toim.):

Vanhojen käsialojen lukuopas (Gaudeamus)

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 toimisto@suvut.fi www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

Anna Salonen:

Isoisä / Isoäiti / Isä / Äiti – Anna muistojesi puhua (SKS Kirjat)

TARJOUS 30 € ovh. 34 € TARJOUS 22 € kpl, ovh 24 €

85 €

kaikki neljä kirjaa, sis. toimituskulut